ellauri052.html on line 577: Just tämmösestä Sale haaveili. Eipä juuri kehittynyt, pahemmaxi vaan vanhemmiten meni. Schweizin Dornachissa teosoofeilla on valtava tabernaakkeli nimeltä Goetheanum. Ekan poltti nazit, toinen rakennettiin betonista. Goethepa tietysti, siinä meillä oli toinen narsisti ihan säästökokoa. Narshishtien Jerusalem.
ellauri052.html on line 583: Rudi oli kotvan töissä Weimarissa Goethe-arkistossa ja sai sieltä elinikäisen Goethe-tartunnan. Rudin eka vaimo oli sen vuokraemäntä, 12v sitä vanhempi leski +5 lasta, silloin pushing 50. Ero tuli 1900-luvun alussa kun Rudi alkoi liihotella teosofipiireissä. Kakkosvaimo virallistettiin Annan kuoltua. Rudia 7v nuorempi Marie von Sievers oli bändäri, jolta Rudi sai mm. eurytmian. Se ei ole sydän- eikä sukupuolitauti, vaan epämääräistä liihottelua. Sieluperhoset testaa siipiään.
ellauri052.html on line 585: Rudin eka esoteerisempi sekoilu oli "Goethen salainen paljastus." Olikohan se puolen jalan pituinen. Siltä on jäänyt lähes 60K esitelmää, joita säilytetään pyhäinjäännöxinä. Goetheluokan tuottavuutta.
ellauri052.html on line 1000: Sale janoaa päästä paasaamaan Renatalle Goethesta. Thought is a real constituent of being, he tried to continue. Charlie! Not now! said Renata. People of strong intellect never are quite sure whether or not it's all a dream. Hemmetti mikä höperö. Mutta ilkeä ja rahantunteva.
ellauri053.html on line 110: Andre Gide oli irkku Oscar Wilden seelenbruder. Sai noobelin 1947. Mulla on sen Faux monnayeurs, Vääränrahantekijät. Se kertoo sen kouluajan homoiluista. Andre oli taustoiltaan kermaperse porvari. Ihmisen velvollisuus on olla onnellinen, se lainas Goethea. Sen eka kirja oli proosaruno Nourritures terrestres.
ellauri053.html on line 310: Atomaarinen vs. totalitäärinen ihmiskuva taistelevat keskenään Aarne-sedän päässä. Atomaarinen on perkeleestä, totalitäärinen vinkkaa ylöspäin. Tää on jotain Goethen aikaista luonnotiedettä. Sitä opetettiin koulun zykologiassa vielä silloinkin kun mä olin lukiossa, hahmozygologiaa, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Siihen superadditiiviseen osaan kätkeytyy sitten porsaanreikä (tai madon), jota pitkin Arska-porsas (tai mato) livahtaa (tai luikertaa) taivaaseen. Jos hyvin käy. Varmahan ei voi olla. Mutta voi toivoa, optimistisesti. Pessimisti ei halua sitä mihin uskoo, optimisti uskoo mitä haluaa, sanoo Piet Hein eräässä grukissa. Sillä on Will to Believe.
ellauri053.html on line 934: Eri hienoa oli lomilla kun joku runoilijanplanttu siteeras ulkomuistista eteviä runoilijoita: a youth of twenty-one, he could recite for hours freely from Virgil, Dante, Goethe, Shakespeare or Kalidas, — his favourites being Browning and Rabindranath.
ellauri054.html on line 242: Mannin Tompalla on kokonainen nide Goethea koskevia esseitä. Maksim Gorkillakin on kirjallisuusesseitä, varmaan Romain Rollandista. Tuglas-seuran Tuglas esseili eestin kielellä. Nää on kyl jo Hannulla keräilyeriä.
ellauri054.html on line 259: Jotenkin must tuntuu et mä oisin Arnoldin Masan Dover Beachin maininnut jossakin. Joo Goethe-paasauxissa mainizen että Masa tykkäs Jöötistä. Runo Dover Beach kuvailee Dover Beachia ja mukulakivien kolinaa rannalla, Matin mielestä se oli jotenkin masentavaa:
ellauri061.html on line 679: III Hamlet esitettiin toisen kerran sunnuntaina, jolloin hra Jussi Snellman näytteli pääosaa. Hänen tulkintansa poikkesi huomattavassa määrässä hra Kilven esittämästä: hänen Hamletinsa oli tuntuvasti nuorekkaampi, tuntehikkaampi, välittömämpi, esitys oli havainnollisempaa, enemmän ulospäin heijastavaa. Tällä saavutti hra Snellman monta etua, hänen antamansa kuva tuli vilkkaammaksi ja vaihtelevammaksi ja kokonaisuus myös varmemmaksi siinä suhteessa, että esittäjällä oli varaa antaa Hamletinsa muuttua loppua kohti, joten kuvaan tuli jonkun verran kehitystä. Mutta epäilemättä hra Snellman myös pienensi Hamletin sisäistä asteikkoa. Tästä tuli kuohahtava, lyyrillisiin purkauksiin valmis nuorukainen, hänen tuskansa oli koskemattoman mielen nyyhkyttävää kärsimystä yksityisten onnettomuuksien edessä--ei mielikuvituksessamme elävän Hamletin maailmantuskaa, viiltävän auttamatonta; pistosanainen katkeruus, jonka hän vuodattaa yli Poloniuksen ja kuninkaan, hajosi ivalliseksi leikinlaskuksi, miltei poikamaisiksi sukkeluuksiksi. Muutamissa kohtauksissa hra Snellman mielestäni onnistui huomattavasti paremmin kuin hra Kilpi; niin varsinkin kohtauksissa Ophelian kanssa, missä hänen eloisampi ilmeleikkinsä tuli hänelle avuksi. Mutta yksitoikkoisuudestaan huolimatta oli hra Kilven esityksessä kenties enemmän tuota epäilyn ja mietiskelyn jäytämää sisäistä turtumista, suureen ratkaisevaan tekoon pystymättömän uneksija-elämää, joka esim. Goethen Hamletista antaman kuvan mukaan on tämän peruspiirteitä. Tätä puolta tehostamalla myös luullakseni enemmän lähestytään sitä onnettoman sielun nerollisuutta, joka on Hamletin sisäisenä olentona. Hra Axel Ahlbergin kuningas Claudius oli paraita kaikista. Hra Ahlbergin voima kenties ei ole sielullisessa puolessa, mutta hän on ikäänkuin täysin mukautunut näyttämöllisen esityksen ehtoihin ja edellytyksiin, hänellä on varma silmä oikeisiin mittoihin ja ehjiin, ikäänkuin koristeellisiin vaikutuksiin. Niin oli hänen kuninkaansa nytkin varsin kuninkaallinen, ei tosin vallan se luihu rikollinen, jonka pitäisi näkyä kuoren alta, mutta ulkonaisesti sitä sympaattisempi, hillitty ja taitehikas. Rva Raution kuningattarena, hra Raution Poloniuksena, rva Lindelöfin Opheliana olen jo tunnustuksella maininnut. Näyttämölle asetuksessa oli noudatettu samaa menettelyä kuin »Coriolanuksessa»: etualan laitteet pysyivät kaiken aikaa paikoillaan; muutamissa kohtauksissa saavutettiin näin, varsin vähäisillä muutoksilla hyvinkin onnistuneita vaikutuksia; mainita voi esim. haamukohtauksen ja kuningattaren kammion.--Ohjaus oli hra Lahdensuon. Yleisöä oli sunnuntainkin esityksessä täysi huone, ja suosionosoitukset vilkkaat. (Uusi Suometar 13.2., 15.2. ja 18.2.1913)
ellauri064.html on line 186: Johann Wolfgang von Goethe hat den Brocken (der auch „Blocksberg“ genannt wird und im Faust den Hexentanzplatz in der Walpurgisnacht abgibt) dreimal bestiegen und wurde von seinem eigenen Brockengespenst erschreckt – der Name der Lichterscheinung soll auch auf Goethe zurückgehen.
ellauri067.html on line 229: Tuli tässä mieleen muuten että monilla legendoilla on ollut tollasia pyllynnuolijoita ja aseenkantajia, kuten Pynchonilla Weisburger ja Bloom, ja Haavikolla Mauno Saari ja Aarne Kinnunen. Jotka kiipee julkun siivelle ja pääsee sillä ize esille. Ehkä niiden maine onkin noiden ansiota ja kääntäen. Goethe ja Vaakku Koskenniemi. Sillinpää ja Tatu. Näitä on vaikka kuinka.
ellauri073.html on line 496: Romantiikka oli 1700-luvun lopun snobismia. Rikastuneet porvarispojat bylsimässä säätyaitojen ylize, reittä myöten ylöspäin kuten Rousseau ja sen Pröö, alaspäin kuten Goethe Strassburgissa, tai aviosäädyn aisan yli kuten nuori Werther.
ellauri093.html on line 954: Juuri sellainen oli vanhalla Goethella.
ellauri095.html on line 396: Lapsena Dante Gabriel Rossetti alkoi taidemaalarixi ja kuvitti kirjallisia aiheita varhaisissa piirustuksissaan. Häntä opetettiin kotona saksaksi ja hän luki saxaxi Raamattua, Shakespearea, Goethen Faustia, Arabian yötä, Dickensiä sekä Sir Walter Scottin ja Lord Byronin runoutta. Päättyään koulusta hän opiskeli historiallisen taidemaalari Ford Madox Brownin luona, josta tuli myöhemmin hänen lähin elinikäinen ystävänsä. Hän jatkoi myös hämärämiesten runouden lukemista – Poe, Shelley, Coleridge, Blake, Keats, Browning ja Tennyson - ja aloitti vuonna 1845 käännökset italialaisesta ja saksalaisesta keskiaikaisesta runoudesta. Vuosina 1847 ja 1848 Rossetti aloitti useita tärkeitä varhaisia runoja - Siskoni uni, Siunattu Damozel, Morsiamen alkusoitto, Marian muotokuvasta, Ave, Jenny, Dante Veronassa, Viimeinen tunnustus ja useita sonetteja, joissa hänestä tuli lopulta oikea asiantuntija.
ellauri098.html on line 149: Monet muuttujista muuttuvat iän mukana, ja sama kirjailija voi kirjoittaa vähän erilaisia kirjoja eri ikäkausina. Sixi taulukon henkilöt täytyy olla kirjailijaviipaleita, episodeja tai tuotantokausia, esim nuori Goethe, Goethe floruit, vanha Goethe. Kokeillaanpas konstruoida alustava datataulukko. Ei ole selvää voiko tähän ottaa mukaan runoja, paizi jos ne on jotain näytelmiä tai kilometrinpituisia eepoxia. Lyriikka ei luultavasti käy. Goethesta pojat oli kivoja, mutta tytöt kivempiä, koska niitä voi käyttää poikina. Ilmeisesti se ei sitten välittänyt ize antaa persettä.
ellauri098.html on line 153:
ellauri098.html on line 154:
ellauri098.html on line 155:
ellauri098.html on line 493:
ellauri099.html on line 88: Nyt kun kazon noita nestearvoja niin nään että röyhkeät sai sappea, häviäjät pernaa, piipertävät hiirulaiset verta ja läskit kylmiöt limaa. Niin se näyttää kexi murenevan. Voi ehkä yllättää että Goethe ei ole sapekas, mutta musta se on aika Milli-Molli, niinkuin Schillerkin.
ellauri099.html on line 98:
ellauri106.html on line 705: Erittäin hyvää kuvausta ilkeän izekkään ja kylmän narsistin mielenmaisemasta. Näitä maailmankirjallisuudessa piisaa roppakaupalla, äskenmainittujen lisäsi mm. Vaakku, Sillanpää, Hannu Mäkelä, Juhani Peltonen, Hotakainen, Jari Pervo, Sofi Oxanen, Wallu, Nipsu, Sale, Goethe ja Céline. Vain muutamia mainitaxemme.
ellauri109.html on line 87: Joh. Wolfgang v. Goethe:
ellauri109.html on line 377: Ois kiva kazoa sitä Musset runoa ja mahd. vastaavaa Flaubertista. Se kirjoitti myös Goethesta nuorena. Kaikenlaisia setämiehiä.
ellauri109.html on line 619: "Lue vain eteenpäin, lue koko se suurellinen tyhjänpäiväinen mitäänsanomaton sepustus Goethelta ja Baudelairelta lainattuja alaviitteitä myöten, joiden pitäisi muka osoittaa yhteys narsismin ja taiteen välillä! Jaha, mikä muu on uutta?"
ellauri110.html on line 1001: Hande on laskelmissaan tullut siihen, että 72-vuotiaana se on yli sen geometrisen puolitien. Vuosia on enemmän takana kuin edessä. Perälauta häämöttää. Hande ei suostu panemaan suuhunsa hammasrautoja, vaimon takia, koska ne olisivat rumat. Sehän on kuin JW Goethe. Varmaan Handekin kuvittelee olevansa tai ainaskin olleensa hyvännäköinen. Olis edes suu suorassa. Lets face it, Hande, olet seniori, joka paikkaan säntäävä tättähäärä ja hessuli.
ellauri115.html on line 337: Vaikka M. Rousseau vaikutti järjen vuosisadalla se oli luonteeltaan yhtä romanttinen egomaniakki kuin Goethe, paizi autistisempi ja tyhmempi. Jannen tunnustusten jatko-osa koostuu 10 kävelystä, joista viimeinen jäi katkokävelyxi kun Janne sai ketjureaktion.
ellauri117.html on line 434: Goethe ja Christiane Vulpius
ellauri117.html on line 524: Jokos mä olen taulukoinut kynäilijöiden ulkonäön, pituuden ja paxuuden sekä lompakoiden koon? Sehän on tärkeä selittävä näkökohta arvioitaessa niiden teoxia. Vähän tuntuu kun tästä olis ollutkin jo puhetta, mutta missä? Jossain tarkasteltiin kait sitä, onko ne rahallisesti nousukkaita (snobeja) vaiko laskukkaita (dändejä). Mieskirjailijoiden penismitat olis myös kiva detalji, jos ne on tiedossa. (Hemingwaulta ja Kultahatulta ne on. Goethen kohdalla ne ei liene luotettavia, ize raportoituja.)
ellauri119.html on line 500:
Jonkun Leen värittämä Goethen väriteoria
ellauri119.html on line 502: Niin ja sitton vielä tää Goethen väriteoria, tai ehkä paremminkin teeveestä tuttu RGB. Technicolor filmit elämisen oppaana.
ellauri145.html on line 104: Juhani Ihanus, FT (s. 8. toukokuuta 1954 Helsinki) on kulttuuripsykologian dosentti Helsingin yliopistossa, taidekasvatuksen ja taidepsykologian dosentti Aalto-yliopistossa sekä aate- ja oppihistorian dosentti Oulun yliopistossa. Hän on toiminut Helsingin yliopistossa vuodesta 1982 lähtien useissa opettaja- ja tutkijatehtävissä. Nähtävästi elinkautinen keskinkertaisuus kuten Lichtenberg. Ihanus on eurooppalaisen kirjallisuusterapian pioneereja. „Unsere Erde ist vielleicht ein Weibchen.“ „Wir fressen einander nicht, wir schlachten uns bloß.“ „Der Amerikaner, der den Kolumbus zuerst entdeckte, machte eine böse Entdeckung.“ Ihan näppäriä, muttei näillä kuuhun mennä. Silti Goethe kehui Joria taikasauvaxi, Kant alleviivas punasella sen kaikki töräyxet, ja Koala-vaari piti sitä izenäisenä ajattelijana. Tolstoinkin mielestä Lichtenberg oli parempi töräyttelijä kuin koketti följetongisti Nietzsche. Georg oli pedofiili, alkoi shtuppia 12-vuotiasta tyttöä v. 1777. Ikävä kyllä Lolita kuoli (varmaan johkin sexitautiin) 5 vuotta myöhemmin. Jostain syystä Jori digas Jacob Böhmeä. Ällöttävä Max Ernst piti Joria verrattomana huromistina. Seuraavasta penseestä mä voisin ottaa opixeni: Le degré le plus haut jusqu´où puisse s´élever un esprit mediocre, mais pourvu d´expérience, c´est le talent de decouvrir les faiblesses des hommes qui valent mieux que lui. Tässä ei ollut mitään hahatettavaa, vaikka tikulla olis kaivanut.
ellauri146.html on line 274: Klopstock oli pieni mies Goethen mielestä. Se olis iän puolesta muuten voinut olla Goethen isä. Se ei halunnut vertailla rempseän Goethen kanssa runonpätkiä.
ellauri146.html on line 276: Klopstock oli saxi, siis harppisaku, Goethe länsisaxalainen Frankfurtista.
ellauri146.html on line 287: Siinäkin se oli sitten Goethen kanssa eri linjoilla. Goethe pelkäsi rupusakkia ja ihaili Napsua.
ellauri147.html on line 564: - stimmt zu mit seinem eponymischen zeitdiagnostischem Beitrag. Der Martin ist ein Narzissismussachkenner. Geboren am 9.5.1948 in Völklingen/Saar, mit drei Geschwistern in einer protestantischen Pfarrersfamilie aufgewachsen. Nach Schule, Abitur und Germanistik/Anglistik-Studium ein Jahr Aufenthalt in den USA (1968). Seit 1969 in Frankfurt/Main lebend; Studium der Psychologie an der Johann Wolfgang Goethe-Universität, Frankfurt/Main, Diplom 1976. Politisch aktiv in der Studentenbewegung. Verheiratet seit 1986, zwei Söhne (geb. 1979, 1982).
ellauri147.html on line 567: 1999 Promotion zum Dr. rer. med. am Fachbereich Medizin der J.W.Goethe-Universität; Thema der Dissertation bei Stavros Mentzos: Narzissmus zwischen Selbst und Objekt, veröffentlicht unter dem Titel: Narzissmus und Objekt. Ein intersubjektives Verständnis der Selbstbezogenheit, bei Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen 2000.
ellauri151.html on line 388: Hamann vaikutti Herderiin, Goetheen, Jacobiin, Hegeliin ja Kierkegaardiin. Hämärämpää hämärämmän läpitte. Hamannista on käytetty nimitystä "der Magus des Nordens" ('Pohjan tietäjä'). Hän opiskeli Königsbergissä filosofiaa, teologiaa, kielitiedettä ja lakitiedettä. Hän asui pitkään eri paikoissa Saksassa, Itämerenmaakunnissa, Englannissa ja muualla ja vietti kiertelevää elämää, osaksi kotiopettajana, osaksi muissa tehtävissä. Hän oli ajoittain virkamiehenä kotikaupungissaan, etenkin tullilaitoksessa.
ellauri151.html on line 402: Goethe nannte mich einen der hellsten Köpfe meiner Zeit.
ellauri152.html on line 574: Ce mythe, qui paraît fort ancien et dont certains érudits vont chercher l'origine jusque dans l'Inde bouddhique, se précise à partir du xiiie siècle dans l'Historia major du bénédictin anglais Matthieu Pâris. sous diverses formes. C'est dans les pays de langue allemande que la figure d'Ahasvérus connaît la plus grande faveur, à la suite d'une version de la légende due à Chrysostomus Dudulaeus qui présente l'aventure du « Juif éternel » (1602) comme un récit quasiment autobiographique. La traduction française de ce livre imposera l'expression « Juif errant » (1609). Dès lors, la légende se répand par l'imagerie populaire et les estampes, les complaintes, dont la plus célèbre est celle d'Isaac Laquedem. Le Juif errant, qui personnifie le destin du peuple juif depuis le christianisme, a inspiré de nombreux écrivains : Wordsworth, Goethe, Eugène Sue, Apollinaire. Cette figure légendaire n'a cessé d'alimenter, à l'encontre des Juifs, une dangereuse satire sociale. Elle est, pour une part, responsable de la genèse de l'agitation antisémite des temps modernes. Pour en savoir plus, voir l'article antisémitisme.
ellauri153.html on line 89: Saadin työt ovat olleet hyvin influenssaisia läntisessä maailmassa myös, länsi-influensserit kuten Voltaire, Hegel, Goethe, Pushkin and Benjamin Franklin olivat kaikki tietosia sen töistä ja runoista.
ellauri153.html on line 264: Chief among Saasi's western plagiators is Goethe's West-Oestlicher Divan. Hegel tykkäs Saadista ja puhui rumasti Rumista.
ellauri153.html on line 863: After submitting it as his doctoral dissertation Arttu was awarded a PhD from the University of Jena in absentia. Private publication soon followed. "There were three reviews of it, commending it condescendingly. Scarcely more than one hundred copies were sold, the rest was remaindered and, a few years later, pulped."[1] Among the reasons for the cold reception of this original version are that it lacked the author´s later authoritative style and appeared decidedly unclear in its implications. A copy was sent to Goethe who responded by inviting the author to his home on a regular basis, ostensibly to discuss philosophy but in reality to recruit the young philosopher into work on his Theory of Colors.
ellauri159.html on line 951: ENFJs care intensely about people and are driven by a need for relational harmony. They tend to be warmly expressive and empathetic people who enjoy helping others reach their potential. ENFJ writers include Johann von Goethe, Matthieu Ricard, Erasmus of Rotterdam, and Erich Fromm. Learn more about how ENFJs write here.
ellauri161.html on line 1137: So what was the point? I say as disappointedly as the Korean ladies listening to a reading of Goethe's Werther's Leiden. What? He shot himself? So he never got to shag the woman of his heart? What a drag. And threw the rookie historian out on her ear.
ellauri172.html on line 222: Dopo un breve periodo di altalenanti problemi di salute e attacchi di gotta e artrite, in cui diminuì il cibo per i problemi gastrici ma continuò a lavorare alacramente. il 3 ottobre 1803 si ammalò gravemente di una febbre gastrointestinale, da cui inizialmente sembrò rimettersi. Tuttavia, alcuni giorni dopo, Vittorio Alfieri si spense improvvisamente a Firenze l'8 ottobre 1803 all'età di 54 anni, probabilmente a causa di infarto cardiaco. Alfieri ebbe un malore, riuscendo solo a far chiamare la contessa d'Albany, a cui aveva lasciato i suoi beni per testamento, e poco dopo, seduto sul letto, si accasciò e non riprese più conoscenza. Vänrikki Nappulassa oli paljon samaa kuin 8kk nuoremmassa Goethessa. Vänrikki Nappula ei tosin perustanut Napsusta.
ellauri172.html on line 335:
Goethen rusinamorsian on vampyyri
ellauri172.html on line 337: Barneyn ateistiäijien illazuissa Mesnilgrand jr. nousee kertomaan kaskuaan kuin Goethen rusinamorsian (Die Braut von Korinth) bylsittyään nuorukaista. Mikäs juttu tää nyt oli? Juu se on tää Goethen aika antiteistinen vampyyriballaadi.
ellauri172.html on line 561: Mutta onnexi paha Mesnilgrand jr on alkanut kääntyä kohti ruskeampaa tuulta viirikukkona. Goethe mainitaan:
ellauri172.html on line 563: Et, pendant qu’il parlait de s’agenouiller, il grandissait, et, comme la fiancée de Corinthe dans la poésie de Goethe, il semblait, sans s’être levé de sa chaise, grandi du buste jusqu’au plafond:
ellauri172.html on line 804: Julius August Walther von Goethe oli ainoa Johann Wolfgang von Goethen ja Christiane Vulpiuksen viidestä lapsesta, jotka selvisivät aikuisiksi. Hän syntyi Weimarissa ja palveli Saksi-Weimar-Eisenachin suurherttua Karl Augustin hovissa. Hän opiskeli lakia 1808-1809 Ruprecht-Karls-Universität Heidelbergissä. Wikipedia (englanti). Hän sai 3 lasta.
ellauri172.html on line 1002:
ellauri185.html on line 200: 10.3.2022 klo 8.45 - Oma Profiili: Anna saattaisi myös pitää Goethen runokirjasta Ost-westlicher Divan.
ellauri198.html on line 631:
Eli mun tulkinta on suoraviivainen: Ruskea saapasvaha muistelee tässä lukemattomia Italian junareissuja muiden brittisuklaaosaston ritareiden kaa. Sitä varten ne takuulla matkusteli saapasmaahan, kuten teki myös Tomppa Manni sittemmin. Sinne meni myös Goethe nuolemaan tikkunekkuaan. Monet lentää nykyään Phukettiin. Harri Jäppisen romanttinen matkakohde oli Indoneesia. Ezillä tavalla. Näitä smuttuisia piilokuvia on brittirunoilijoilla tukuittain, esim. Coleridgen Kupla kurkussa. "I've got a first class ticket" ne huutavat kuin Mr. Fogg. Tulkinnasta selviää myös mixi quest on valmis ja runo lopussa kun Roland pääsee mustaan tunneliin toitottamaan sarvella.
ellauri206.html on line 267: Gérard de Nerval (oik.Gérard Labrunie; 22. toukokuuta 1808 Pariisi, Ranska - 26. tammikuuta 1855 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja toimittaja. Nerval kuului Théophile Gautier'n ystäviin, ja hän liikkui 1830-luvulta alkaen romantikkojen piirissä. Nerval esitteli saksankielistä kirjallisuutta Ranskassa, muun muassa esikuvaansa E. T. A. Hoffmannia sekä J. W. von Goetheä. Ei ihmekään että heput ignoreerasi. Théophile Gautier rappellera dans La Presse du 30 janvier 1853 les mots de Goethe écrits au jeune traducteur : "je ne me suis jamais si bien compris qu'en vous lisant". Nervalin haudalla seisoo Obelix.
ellauri210.html on line 1078: Dalí kuvitti omia kirjoituksiaan ja muiden kirjailijoiden teoksia. Hänen kirjakuvituksensa olivat haluttuja etenkin 1950- ja 1960-luvuilla, sillä ne takasivat kirjoille suuret myyntiluvut. Dalí kuvitti esimerkiksi Danten, Cervantesin, Maon ja Goethen teoksia.
ellauri214.html on line 703: Mutta mitä enemmän hän luki, sitä enemmän hän kaipasi seuraavia aakkosten alkupään kirjailijoita: Augustinusta, Andersenia. Aristotelesta, Avicennaa, Blakea, Chestertonia, Dantea, Darwinia, Diogenes Laertiosta, Eckhartia, Eriugenaa. Eukleidesta, Freudia, Goethea, Grimmin veljeksiä, Heinea, Hegeliä, Hoffmannia, Homerosta, Hölderliniä, Hugota,
ellauri242.html on line 87: Epäonnistuneiden näyttelijäntöiden ja lakiopintojen jälkeen hän matkusteli Euroopassa 1805–1809. Saksassa hän tutustui runoilijoista Goetheen ja Ludwig Tieckiin ja Ranskassa rouva Staëlin luona muun muassa Benjamin Constantiniin. Ranskasta hän päätyi Italiaan, josta palasi 1809 Tanskaan.
ellauri254.html on line 60: ETA Hoffmanista on mulla jo nippu linkkejä. German storywriter E.T.A. Hoffmann appears to have suffered and died from tabes dorsalis. Eli kuppaan kuoli tämä kaveri. Se väsäsi sen Nussknackerin, joulukuusen koristeen jonka sain Berliinistä Shanshanilta, johon "siitä vaan sano" Zhaikovski teki musiikin. Varsin mitätön Gerard de Nerval (salanimi) esitteli saksankielistä kirjallisuutta Ranskassa, muun muassa esikuvaansa E. T. A. Hoffmannia sekä J. W. von Goetheä. Nobel-Olga Tokarczukin Izidorkin kaipasi aakkosten alkupäästä Hoffmannia.
ellauri254.html on line 509: In 1914 at the outbreak of war Klages moved to Switzerland and supported himself with his writing and income from lectures. He returned to Germany in the 1920s and in 1932 was awarded the Goethe medal for Art and Science. However, by 1936 he was under attack from Nazi authorities for lack of support and on his 70th birthday in 1942 was denounced by many newspapers in Germany. After the war he was honoured by the new government for his lack of support to the Nazis, particularly on his 80th birthday in 1952.
ellauri260.html on line 402: Seitsemännentoista vuosisadan englantilaiset ajattelijat, erityisesti Locke, saivat aikaan suuren mokan. Synnynnäiseet ideat hylättiin virheenä. On tehtävä ero järjettömän ja älyttömän välille. Paljon siitä, mikä näyttää olevan järjetöntä, voi, kun sitä tarkastellaan tarkasti, palvella taantumuksen etuja. Perinteinen talouselämä yhtymineen, yrityxkineen ja voittoa tuottamattomine instituutioineen on täynnä järjettömiä elementtejä, muttei älyttömiä. Ei mitenkään lyö leiville heittää irti kristinuskosta, sillä on taantumuxelle paljon annettavana hengellisen avun muodossa. Goethekin oli samaa mieltä (runositaatti) että 3000v vanhoista muodoista on pidettävä visusti kiinni, muuten menee hommat päin honkia. Marxin veljesten materialistisen historiankäsityxen vika on just tää että ne heittää laidan yli kaiken spirituaalisen. Se ei käy! Siitä seuraa vaan ikävyyxiä!
ellauri260.html on line 421: Suurmiehet ovat ulkoisesta näkökulmasta harvinaisia poikkeuksia. Toisille he näyttävät vain käsittämättömiltä fanaatikoilta. Se ei ollut yksilöt, vaan massat, jotka tuomitsivat Sokratesin ja Jeesuksen. Itse asiassa ne olivat melko normaaleja, vaikkeivät keskinkertaisia. Keskinkertainen on kauhistus. Kuten Goethe sanoi (runomuodoss), "sitä vihaa jumala ja miehet." Nietsche sanoi paljon samansuuntaista. Meidän neropattien on taisteltava suuntausta vastaan, joka "näyttää kannattavan tasaavaa oikeudenmukaisuutta, mutta todellisuudessa siitä voi helposti tulla epäoikeudenmukaisuutta korkeammille kavereille". Älkäämme unohtako, että kateus ja mustasukkaisuus vaikuttavat aina keskinkertaisiin ja että Goethen sanoin: "Kateellinen ihminen maailmassa on mies, joka ajattelee kaikkia tasavertaisina." Eivät kaikki voi olla nobelisteja, vai mitä? Vai mitä? Ei niitä dynyrahoja ole niin paljoa.
ellauri260.html on line 431: Sit sosialismi unohtaa nää reviirit. Ne motivoivat apinoita suuresti. Goethe oli oikeassa sanoessaan (runomuodossa): "Jokainen elävä olento tekee oman pikku territorion." "Ole izellesi kaikki tai et ole paljon paskaakaan", sanoi Fichtekin. Tuo kyvykäs ihmisluonnon opiskelija, Tocqueville, sanoi aivan oikein, että intohimot yleensä lisääntyvät niiden yksilöiden lukumäärän myötä, jotka jakavat ne. Eli joukossa tyhmyys tiivistyy, se on lyhyempi lause. Bolshevikit ovat väärässä vaikka ovat vähemmistönä. Proletariaatin diktatuuri on syvältä, mutta niin on myös demokratia, sanokaa mun sanoneen. Hegel oli oikeassa sanoessaan että kaikki mitä opimme historiasta on että kukaan ei ole siitä mitään oppinut. (No tää meemi kyllä lähti viraalixi.)
ellauri260.html on line 446: Tämän korjaamiseen tarvittaisiin todella suurta führeriä. Kuten Goethe sanoi: "Saul, Kiskissin poika, lähti etsimään isänsä persettä, ja hän löysi kolmannen valtakunnan."
ellauri272.html on line 846: – Mitä teille muille tapahtuu kuolemani jälkeen, on aivan vailla mielenkiintoa. Tietysti toivon, että kirjani muistetaan, mutta ilmeisesti, kun henkilö kuolee, kaikki häneen liittyvä kuolee nykyään. Toisin oli vielä Goethen aikana.
ellauri276.html on line 160: Venäjänsi englannista, ranskasta, saksasta ja espanjasta. Kaksi Calderonin draamaa erottuvat hänen käännöksistään : "Heresy in England" ja "Life is a dream"; Goethen " Faustin " ensimmäinen osa (M., 1843 ja Pietari, 1859); Shakespearen Romeo ja Julia (Pietari, 1862); draama Girardin "Naisen kidutus"; Alfred de Mussetin runo "Rolla" (Moskova, 1864); Heinen runot (M., 1863 ) jne. Grekovin käännökset erottuvat hyvistä säkeistä ja ovat melko lähellä alkuperäisiä. (Mäkin olen suomentanut Rollan, se on albumissa 36.)
ellauri288.html on line 523: Kuva vuotuisen ulkonäkö keisari hänen kuolemansa jälkeen tuli legendaarinen ja näkyy paitsi zedlitz, mutta myös Heinrich Heine, joka, kuten Goethe oli fani kaikkivoipa diktaattori. Palattuaan Ranskassa lyhyen aikaa, loistava ilmalaiva, jolle ei ole miehistöä. Kuitenkin se on varustettu valurautainen aseet ja valmiina valloittamaan maailmaa. Ilmalaiva Lermontov merkit kilpa täysissä purjeissa sininen aaltoja, ottaa vain yhden yön keisari.
ellauri313.html on line 561: Lavaterilla oli rikas mielikuvitus, syvä runollinen mieli, mutta häneltä puuttui taiteellinen muovailukyky ja suhtaisuus. Luonnostaan hän oli hurskas, lempeä ja vaatimaton, mutta ei aina tunnollinen keinojen valinnassa, kun oli kyseessä tavoitteiden toteuttaminen. Eli aika luikero! Lavaterin pääteoksia ovat Aussichten in die Ewigkeit (1768–1778); Geheimes Tagebuch von einem Beobachter seiner selbst (1772–1773) ja Physiognomische Fragmente (1775–1778), teos, joka vaikutti huomattavasti Lavaterin aikalaisiin, johon Goethe antoi avustustaan ja johon Lavaterin maine etupäässä perustuu. Fysiognomialla tarkoitetaan oppia, joka tutkii luonteen ominaisuuksien sekä kasvonpiirteiden ja ruumiinrakenteen vastaavuutta. Teos käännettiin useille kielille ja se herätti huomiota laajalti Euroopassa. Lavater kävi kirjeenvaihtoa aikansa kuuluisuuksien, kuten Johann Gottfried Herderin ja J. W. von Goethen kanssa. Esimerkixi terävänenäisyys osoittaa luikeroa luonnetta. E. Saarisessa on koko lailla Lassiterin näköä.
ellauri313.html on line 608: Goethe fanitti Mendelssohnin musaa, ja Byron Goethen runoja.
ellauri313.html on line 647: Hänen uskotaan olleen ensin inspiraation lähteenä hänen keskeneräiselle eeppiselle runolleen Goethesta, hänen henkilökohtaisesta sankaristaan. Tässä julkaisemattomassa teoksessa, jota Byron viittasi kirjeissään magnum opukseksi, hän vaihtaa Goethen sukupuolta ja antaa samalla kuvauksen uivelon näköisestä serkun vaimosta.
ellauri315.html on line 94: Komentokorsussa lisäxi lauloin Carl Loewen "Kellon." En Goethen liediä kilikalikellosta, vaan Seidlin viisun taskunauriista.
ellauri321.html on line 115: This literary movement (known as romanticism), of which the masterpieces are Rousseau's “Confessions,” Ste. Pierre's “Paul et Virginie,” Goethe's “Sorrows of Werther,” and Chateaubriand's “Les Natchez,” has an American representative in these letters of a Pennsylvania farmer.
ellauri325.html on line 771: Kari Suomalainen on moniosaaja. Hän toimii mm. joukkueen varapallona. Varmuudexi hän esittää minulle vaijeritempun, jonka hän oppi Lande Lindforsilta. Tyypillinen stadinkundi, vanha norssi. Tytär sillä on räystäsperseinen. En ole ikinä tehnyt mitään mikä ei huvita, kuin Goethe ylvästeli. Masasta Kari Suomalainen oli Sokrates, vaikka sen politiikka oli platonismia. Masa on sosiaalijuntti. Jumalauta. Mixhän tää kirja katkeaa Kariin kuin kananlento. Loppuivatko julkkixet?
ellauri328.html on line 136: Vuonna 1937 natsit rakensivat kyynisesti Buchenwaldin keskitysleirin vain 7 km:n päähän Goethen Weimarista, Saksasta. Motto Jedem das Seine asetettiin leirin pääsisäänkäynnin porttiin. Portit suunnitteli Franz Ehrlich, Bauhausin taidekoulun entinen oppilas, joka oli ollut vangittuna leirillä kommunismin vuoksi. Vähän samankuuloinenhan se onkin mutta silti eri kuin kommunistien vaalilause. Kommarithan ei vaan anna vaan myös ottavat.
ellauri330.html on line 341: 1890-luvulta alkaen Brandes alkoi jäädä syrjään, sillä symbolistien sukupolvi torjui hänen aatteensa yhtä lailla kuin hän torjui symbolismin. Hän alkoi kehittyä kohti individualistista askeettisuutta ja laati innoittuneita elämäkertoja muista poikkeusyksilöistä, kuten William Shakespearesta, J. W. von Goethesta, Jeesuksesta ja Michelangelosta.
ellauri341.html on line 356: Arlosoroff ei ollut uskonnollisesti tarkkaavainen. Hänen varhaiskypsyytensä ja vahvat kansalliset tunteensa juutalaisena näkyvät kirjeessä, jonka hän kirjoitti 17-vuotiaana saksalaisen kirjallisuuden opettajalleen: "Olen juutalainen ja tunnen olevani vahva ja ylpeä juutalaisuudestani. Tunnen luissani, että olen erilainen kuin saksalainen, enkä koskaan tulisi mieleeni kiistää tätä… Sieluni kaipaa ainutlaatuista, muinaista heprealaista kulttuuria. Mutta pidän myös saksalaisesta kulttuurista, ja ehkä pelkään myös myöntää, kuinka suurta rakkauteni on se on… Goethe ja Schiller eivät kuitenkaan koskaan koskettaneet sydäntäni läheisesti." Vuonna 1919 Arlosoroff julkaisi tutkielman "Jewish People's Socialism", hänen ensimmäisen merkittävän kirjallisen panoksensa, joka koski nationalistista toivoa juutalaisille Eretz Israelissa. Siinä Vitali tunnustautui kansallissosialistixi, paizi että ao. kansallisuus oli juutalainen.
ellauri345.html on line 48: Tää on oikeastaaan jatkoa Goethe-albumille 47. Märepalana on näet jälleen kerran aiemmista paasauxista tuttu saxalainen marxistijuutalainen Walter Benjaminin ja sen pitkänläntä yritelmä Goethesta, tai varsinaisesti Goethen valinnaisista sukulaisista eli seelenbryydereistä. Antisemitistinä suhtaudun jo ennakolta aika nuivasti Benjy-jyrsijään. Mutta niin kuuluu ollakin, ennakkoluuloista sopii alotella, rohkaisee Hannu-Jori Gadamer. Siis to business!
ellauri345.html on line 50: Itävaltalainen kriitikko Hugo von Hoffmannsthal kuvaili tätä Walter Benjaminin noin 1920-21 kirjoitettua esseetä "täysin vertaansa vailla". Se tunnetaan esimerkillisenä esimerkkinä Benjystä joka on alistanut kirjallisen aiheensa intensiiviselle dialektiselle väpitysprosessille. Goethen proosatyyliä ja aikomuksia vastaan hyökkäävässä esseessä Benjamin puolustaa myyttisen ajattelun (jonka hän paikantaa Goethen proosan välineestä) ylittävyyden sijasta vielä kohtaamatonta (ja periaatteessa käsittämätöntä) "vapautta". Noniin, siis juutalaista talousliberalismia. Tyypillisesti Benjamin paikantaa tämän kokemuksen taiteeseen, joka hänen mukaansa yksin kykenee väpittämällä ylittämään myytin voimat. Aivan ylittämätöntä potaskaa. Vaalisukulaisissa oli yxinkertaisesti kyse Goethen pedofiliasta ja ristiinsuihkinnasta, joka menee puihin kun panopuun syyllisyydentunteet ylittävät panetuxen. Nojju. Tulee mieleen sen polakin Gombroviczin pornografia. Kaikki pedofiilit on samanlaisia.
ellauri345.html on line 58: Vaikka runoilija uhrasikin kaiken rakastajien onnen pimeille voimille, hänen erehtymätön vaistonsa missasi teloituksen jumalallis-transsendenttisen luonteen. Heidän kaatumisensa tässä olemassaolossa ei varmastikaan voinut olla kaikki - mikä takasi, etteivät he voittaisi juttua korkeammassa oikeusasteessa? Eikö Goethe juuri sitä näyttänyt halunneen ilmaista loppusanoillaan? Siksi FH Jacobi kutsui romaania "pahan kalun nousuksi".
ellauri345.html on line 60: Näennäisesti Goethe noudatti Comics Codea: pahaa sai kuvata, kuha se saa palkkansa. "Tällaisissa esityksissä aistillisen tulee aina hallita; mutta kohtalon rankaisemana, eli moraalisen luonteen, joka pelastaa vapautensa kuoleman kautta. – Joten Wertherin täytyy ampua itsensä, kun hän on antanut aistillisuuden tulla herraksi. Joten Ottilien on tehtävä samoin ja Eduardin on tehtävä sama, kun hän on antanut vapaat kädet pedofiilisille taipumuksilleen. Nyt vain moraali juhlii voittoaan." Sama pointtihan ilmenee jo Toorassa.
ellauri345.html on line 62: Mut hei mitäs nää "Briefwechsel mit einem Kinde", Bettina, und Minna Herzlieb on? Oliko ne jotain namusetä Goethen vosuja? Kylläpä, juuri niin. Ja Ottilia oli just toi Minna.
ellauri345.html on line 68: Ab 1806 bis zu ihrer Heirat mit von Arnim steht Bettina Brentano in Kontakt mit dem von ihr sehr bewunderten Johann Wolfgang von Goethe. Die aus diesem Austausch hervorgehende Korrespondenz wird später als Goethes "Briefwechsel mit einem Kinde" berühmt. Ihre Eltern Peter Anton Brentano und Maximiliane von La Roche gehören dem Großbürgertum an. Er ist einer der erfolgreichsten Kaufleute Frankfurts mit Wurzeln im italienischen Altadel, sie die Tochter der berühmten Schriftstellerin Sophie von La Roche.
ellauri345.html on line 70: Minna Herzlieb starb mit 76 Jahren in Görlitzer Irrenhaus im Jahre 1865. Zu der Zeit war es üblich, dass man dort beerdigt wurde, wo man verstarb. Und das es Goethes Minchen nach Görlitz verschlug, hatte mit ihren psychischen Problemen zu tun. Goethe sagte einst: “Ich habe sie als Kind von 8 Jahren zu lieben angefangen, und in ihrem sechzehnten liebte ich sie mehr als billig”.
ellauri345.html on line 71: Er selbst war da schon in den Fünfzig. Goethe umschwärmte sie in mehreren Sonetten (eine Gedichtart). Auch Goethes Figur Ottilie in den “Wahlverwandtschaften” trägt Züge von Minna Herzlieb. Ihre Ehe mit einem anderen verlief dann sehr glücklos und in Folge dessen fiel sie in „geistige Umnachtung“.
ellauri345.html on line 73: Humboldtin kriittiset lauseet Goethesta kuvaa hyvin tätä narsistia: ”Mutta sinä ezaa sanoa hänelle mitään sellaista. Hän ei suo vapauxia omiin juttuihinsa nähden, ja hän mykistyy, jos joku vähänkin arvostelee häntä." Näin Goethe kohtasi kaiken kritiikin vanhuudessaan: olympialaisena. Ei siinä mielessä, minkä modernit antavat sille tyhjänä epiteettinä tai kauniin ulkonäön takia. Tämä sana - se johtuu Jean Paulista - kuvaa synkkää, itsekeskeistä, myyttistä luonnetta, joka sanattomassa jäykkyydessä on luontaista Goethen taiteellisuudelle. Olympialaisena hän loi teoksen perustan ja sulki sitten mausoleumin ankarilla sanoilla.
ellauri345.html on line 75: Hölmön väriteorian ilmaantuminen osuu yhteen tämän romaanin kanssa. Goethen magnetismin tutkimus vaikuttaa selvästi itse teokseen. Äijä taisi olla sekoomassa pahasti. G. piti izeään "horoskooppiolentona, joka ryömii maan päällä, jossa maanplaneetta Saturnus seisoo, se vahva tämä-maailmallisuus, joka takertuu maahan 'karkeassa rakkaudessa takertuvin elimin'.
ellauri345.html on line 81: Vastuun pelko on hengellisin kaikista, joihin Goethen luonto kiintyi. Se on yksi syy hänen konservatiiviseen asenteeseensa poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja vanhuudessaan kirjallisiin asioihin. Se on epäonnistumisen juurisyy hänen eroottisessa elämässään. On varmaa, että se määräsi myös hänen tulkintansa valinnaisesta sukulaisuudesta. Sillä juuri tämä runous, joka valaisee hänen oman elämänsä syitä, jäi piiloon, koska se ei paljasta hänen tunnustustaan, z. että hän oli vain kehno pedofiili.
ellauri345.html on line 261: Goethe-kultin ajattelemattomin dogma, adeptien vaalein tunnustus: että kaikista Goethen teoksista suurin on hänen elämänsä - Gundolfin "Goethe" on ottanut sen esille. Ei siis ihme, että tämän kirjan sisäisen muodon myötä syntyy muodoton runoilijatyyppi, joka muistuttaa Bettinan suunnittelemaa monumenttia, jossa kunnioitetun valtavat muodot sulautuvat muodottomaksi, mies-naispuoliseksi. Tämä monumentaalisuus on valhetta ja - Gundolfin omalla kielellä puhuen - käy ilmi, ettei heikosta Logoksesta nouseva kuva ole niin erilainen kuin kohtuuttoman suuren Eroksen luoma kuva. Ei se Goethella oikeasti ollut kuin puolijalkainen.
ellauri345.html on line 264: Friedrich Gundolf, eigentlich Friedrich Leopold Gundelfinger (* 20. Juni 1880 in Darmstadt; † 12. Juli 1931 in Heidelberg), war ein deutscher Dichter und Literaturwissenschaftler. Spätestens sein Goethe (1916) machte ihn über Fachgrenzen hinweg bekannt; er war der wohl meistgelesene Germanist der Weimarer Republik.
ellauri345.html on line 270: Der Landsturm war im Militärwesen seit dem 15. Jahrhundert „das letzte Aufgebot“ aller Wehrpflichtigen, die weder dem Landheer noch der Marine angehören, zur Abwehr eines feindlichen Einfalls. Suomexi nostomies. The favorable comparison made by Lessing between the quintessential German poet, Goethe, and Mendelssohn is a mark of the esteem in which he was held. Lessing told Friedrich Heinrich Jacobi that once Goethe regained his reason, he would be hardly more than an ordinary man. At the very same time he said of Mendelssohn that he was the most lucid thinker, the most excellent philosopher, and the best literary critic of the century.
ellauri345.html on line 283: Sitten viimeisen ja vaikeimman alistuman jälkeen, jonka hän pystyi tekemään, yli kolmekymmentä vuotta kestäneessä avioliitonvastaisessa taistelussaan antautumisen jälkeen, joka näytti hänestä myyttisen virzanpidätyksen symbolina, tämä yritys romahti ja vuosi avioliittonsa jälkeen, joka oli pakotettu häneen kohtalokkaiden painostuksen päivinä, hän aloitti valinnaiset affiniteetit, joilla hän esitti yhä voimakkaamman protestin, joka kehittyi hänen myöhemmässä työssään maailmaa vastaan, jonka kanssa hänen miehyytensä oli tehnyt sopimuksen. Valinnaiset affiniteetit ovat käännekohta tässä työssä. Heillä alkaa hänen tuotantonsa viimeinen sarja, joista hän ei päässyt täysin irti, koska heidän sydämensä pysyi hänessä elossa loppuun asti. Joten koskettava asia vuodelta 1820 annetussa päiväkirjamerkinnässä on se, että hän "alkoi lukea valinnaisia affiniteettia", samoin kuin Heinrich Lauben raportoiman kohtauksen sanaton ironia: "Eräs nainen sanoi Goethea vastaan valinnaisista suhteista: En osaa lukea, mutta tuskin hyväksyn tämän kirjan ollenkaan, herra von Goethe; Se on todella moraalitonta, enkä suosittele sitä kenellekään naiselle. - Sitten Goethe oli hetken erittäin vakavasti hiljaa ja sanoi lopulta vilpittömästi: Anteeksi, se on minun paras kirjani. Muut ovat vielä paljon kehnompia."
ellauri345.html on line 291: Goethe oli tunkeutunut niin syvälle runouden olemukseen, että hän järisyttävimmin missasi kaikkia häntä ympäröivän maailman laulun tilaisuuksia, mutta halusi kuitenkin tallata vain tuota totuuden matoa. Hän oli myöhässä saksalaisen romantiikan kynnyksellä. Hänelle pääsy uskontoon, jonkinlainen kääntymys, yhteisön puoleen kääntyminen ei ollut sallittua, kuten Hölderlin ei saanut tehdä. Hän inhosi Goethea varhaisten romantiikan keskuudessa.
ellauri345.html on line 294: Marianne von Willemer (* 20. November 1784 in Linz (?); † 6. Dezember 1860 in Frankfurt am Main; gebürtig wahrscheinlich als Marianne Pirngruber; auch: Maria Anna Katharina Theresia Jung) war eine aus Österreich stammende Schauspielerin, Sängerin (Sopran) und Tänzerin. Im Alter von 14 Jahren siedelte sie nach Frankfurt am Main über. Sie entwickelte sich zu einem lebhaften und lernfähigen Kind und erhielt privaten Unterricht unter einem Pfarrer. „Demoiselle Jung muß eine gute Lehrmeisterin gehabt haben und macht ihrer Lehrmeisterin auch keine Schande.“ sagte der Bräutigam, als sie die dritte Frau des Frankfurter Bankiers Johann Jakob von Willemer wurde. Diesem freundschaftlich verbunden, begegnete Johann Wolfgang von Goethe auch Marianne in den Jahren 1814 und 1815 und verewigte sie im Buch Suleika seines Spätwerks West-östlicher Divan. Unter den zahlreichen Musen Goethes war Marianne die einzige Mitautorin eines seiner Werke, denn der „Divan“ enthält auch – wie erst postum bekannt wurde – einige Gedichte aus ihrer Feder.
ellauri345.html on line 296: Für Goethe war es das einzige Mal in seinem Leben und Werk, dass eine Frau Mitschöpferin seiner Dichtung wurde. Marianne von Willemer war nicht nur das Vorbild der Suleika, Goethe ließ zudem drei ihrer Gedichte in sein Werk einfließen:
ellauri345.html on line 381: Mestarissa ja Elective Affinitiesissa taiteellisen tyylin määrää ehdottomasti se, että tunnemme narsistisen kertojan kaikkialla. Simmel kutsuu sitä kahteen kertaan ulostetuxi. Goethe varaa mustasukkaisesti oikeuden hallita yksin runoutensa alueella.
ellauri345.html on line 383: Eikö halun siirtyä pois ja kadota pitäisi osoittaa autuutta, pienten asioiden autuutta, josta Goethe myöhemmin teki "Uuden Melusiinin" ainoan aiheen? "Uusi melusiini" on myös Vilho Maisterissa, ei jaxa lukea.
ellauri345.html on line 398: Goethe osoittaa, kuinka syvästi se perustuu tytön luonnolliseen olemukseen kuvissa, joissa hän esittää tytön Kristus-lapsen kanssa ja Charlotten kuolleen lapsen sylissään. Ottilie tulee molempien luo ilman miestä. Runoilija on kuitenkin sanonut täällä vielä enemmän. Koska "elävä" kuva, joka edustaa Jumalan Äidin armoa ja puhtautta, joka ylittää kaiken moraalisen ankaruuden, on juuri keinotekoinen. Se, jonka luonto tarjoaa vähän myöhemmin, näyttää kuolleen pojan. Ja juuri tämä paljastaa tuon siveyden todellisen luonteen, jonka pyhä hedelmättömyys itsessään ei millään tavalla ylitä sitä epäpuhdasta seksuaalisuuden hämmennystä, joka johdattaa irralliset puolisot toisiinsa ja jonka ainoa oikeus on estää liitto, jossa mies ja naiset menettävät toisensa.
ellauri345.html on line 414: Siksi Ottilien täydellisessä hiljaisuudessa häntä elävöittävän kuolemanhalun moraali tulee kyseenalaiseksi. Itse asiassa se ei perustu päätökseen vaan pikemminkin haluun. Siksi, kuten hän näyttää moniselitteisesti sanovan, hänen kuolemansa ei ole pyhä. Jos hän tunnustaa, että hän on astunut pois "polultansa", tämä sana voi todella tarkoittaa vain sitä, että vain kuolema voi pelastaa hänet sisäiseltä tuholta. Ja niin se on sovitus kohtalon merkityksessä, mutta ei pyhä sovitus, joka ei voi koskaan olla vapaa kuolema ihmiselle, vaan ainoastaan hänelle jumalallisesti määrätty kuolema. Ottilien, kuten hänen koskemattomuutensa, on vain sielun viimeinen keino, joka pakenee rappeutumisesta. Rauhan kaipuu puhuu hänen kuolemanvaistossaan. Goethe ei jättänyt kuvailematta, kuinka täydellisesti se kumpuaa jostakin luonnollisesta siinä.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 427: Goethelle on aina ollut ominaista synkkä vaikutus, joka voi kasvaa kiihkeäksi kiinnostukseksi sukulaishenkiä kohtaan ja vastahakoiseen häiriintymiseen muissa, ja vain se katoamaton syy, jonka suojassa sydän voi luottaa tämän teoksen valtavaan, loitsuun kauneuteen, on erä ja ottelu hänelle.
ellauri345.html on line 431: Saksalainen runous ei saa uskaltaa askeltakaan Goethen ulkopuolelle joutumatta armottomasti illusorisen maailman saaliiksi, jonka houkuttelevimmat kuvat loihti Rudolf Borchardt. Jopa hänen mestarinsa (z. Dante) töissä ei ole puutetta todisteista siitä, että hän ei aina välttynyt hänen neroaan lähimmältä kiusaukselta loihtia esiintymisiä.
ellauri345.html on line 454: . Romaania käsittelevässä kirjeessään Zelter kirjoittaa Goethelle: löytyihän sulla loppuviimexi tähän tarkoitukseen sopiva kirjoitustapa, joka on kuin kirkas elementti, jonka ketterät asukkaat uivat toistensa läpi räpytellen tai tummentuen, liikkuen ylöspäin. ja alas eksymättä tai exymättä. Se, mitä Zelterin koskaan tarpeeksi arvostetulla tavalla ilmaistaan, havainnollistaa, kuinka runoilijan kaavamainen, lumoava tyyli muistuttaa lumoavaa refleksiä vedessä. Ja tyylin lisäksi se osoittaa tuon "ilojärven" merkityksen ja lopulta koko teoksen merkityksen. Aivan kuten näennäinen sielu ilmestyy epäselvästi, houkuttelee viattomalla selkeydellä ja johdattaa alas syvimpään pimeyteen, niin myös vesi osallistuu tähän outoon taikuuteen. Koska se on toisaalta musta, tumma, käsittämätön, mutta toisaalta heijastava, selkeä ja kirkastava. Tästä vesiaiheesta lähtee Benjyn sanamylly taas pyörimään:
ellauri345.html on line 458: Siellä missä Hengstenberg ikävästi muistaa Ottilien "nymfimaista ateriaa" ja Werner hapuilevasti hänen "hirveän herkkää merimerenneitoaan", Bettina on koskettanut sisintä yhteyttä vertaansa vailla olevalla varmuudella: "Olet rakastunut häneen, Goethe, Olen epäillyt sitä pitkään; Tuo Venus on noussut esiin intohimosi pauhaavasta merestä ja kylvettyäsi siihen siemenen hän katoaa jälleen epäisänmaallisessa loistossa."
ellauri345.html on line 464: Intohimolle tämä on kaunein hyödyke. Myös paheksuminen, jolla ystävät kääntyvät pois novellista, on intohimoista. Kauneuden hylkääminen on sietämätöntä. Tyttöä vääristävä villiys ei ole Lucianen tyhjä, turmiollinen, vaan pikemminkin jalon olennon (Eduard/Goethe) kiireellinen, terveellinen. Riippumatta siitä, kuinka paljon armoa häneen yhdistellään, se riittää antamaan hänelle outo olemus, cannons olemus, kaneuden ilmiasu ryöstävä.
ellauri345.html on line 466: Tämä tyttö ei ole pohjimmiltaan kaunis, Ottilie siis. Omalla tavallaan se on Eduard itse, eli turhaan kehutaan tämän parin kauneutta. Mutta Goethe ei vain käyttänyt lahjoitusrahojensa voimaa - yes taiteen rajojen tuki teki myös - vangitakseen tämän kauneuden, hän sen kevyimmillä käsillä vaan hilasi ku- vitun lähelle aistiakseen tämän lempeän, pyllyverhon takaisen new maailman. Loppu.
ellauri345.html on line 470: Siksi että se voi tarkoittaa niin paljon, siksi se tarkoittaa niin paljon. Tuon rakkauden katkeaminen paljastaa ytimekkäämmin, että jokaisen itsestään kasvaneen rakkauden on tultava tämän maailman herraksi: oli se sitten luonnollinen lopputulos, yhteinen - nimittäin tiukasti samanaikainen - kuolema, tai olkoon se yliluonnollisen pitkäkestoinen, avioliitto. Goethe sanoi tämän novellissa, koska yhteinen valmius kuolemaan jumalallisen tahdon kautta antaa rakastajille uuden elämän, vaikka menettävät oikeutensa vanhaan oikeistoon. Tässä hän näyttää kahden pelastetun elämän samassa mielessä, jossa avioliitto on pelastettu hurskaille; Tässä parissa hän edusti todellisen rakkauden voimaa, jota hän kieltäytyi ilmaisemasta uskonnollisessa muodossa. Sitä vastoin romaanissa on kaksinkertainen epäonnistuminen juuri tällä elämänalueella.
ellauri345.html on line 472: Hän ei halunnut antaa runoilijalle vähintäkään omia oikeuksiaan. Avioliitto ei voi olla romaanin keskipiste missään mielessä. Lukemattomien muiden tavoin Hebbel oli tässä täysin väärässä sanoessaan: "Yksi puoli Goethen valinnaisista yhteyksistä on jäänyt abstraktiksi; nimittäin avioliiton mittaamattomasta merkityksestä valtiolle ja ihmiskunnalle on vihjattu argumentoivalla tavalla, mutta se ei soi esityksessä, mikä olisi kuitenkin ollut mahdollista ja olisi suuresti vahvistanut vaikutelmaa koko teoksesta. Ja aiemmin "Maria Magdalenan" esipuheessa; "Kuinka Goethe, joka oli ehdottomasti taiteilija, suuri taiteilija, saattoi tehdä niin loukkauksen sisäistä muotoa vastaan valinnaisissa affiniteeteissaan, että hän, toisin kuin hajamielinen dissekteeri, toi anatomiseen teatteriin automaatin todellisen ruumiin sijasta. Omalaatuista. "En voinut selittää sitä tosiasiaa, että hän solmi turhan, jopa moraalittoman avioliiton, kuten Eduardin ja Charlotten välillä, hänen kuvauksensa keskipisteessä ja käsitteli ja käytti tätä suhdetta ikään kuin se olisi täysin päinvastainen, täysin laillinen."
ellauri345.html on line 474: Lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että avioliitto ei ole tapahtumien keskipiste, vaan pikemminkin keino - kuten Hebbel sen ymmärtää, Goethe ei tehnyt niin, eikä hän halunnut sen siltä näyttävän. Koska hänen on täytynyt tuntea liian syvästi, ettei heistä "luonnollisesti" voitaisi sanoa mitään, että heidän moraalinsa voitiin osoittaa vain uskollisuudeksi ja että heidän moraalittomuutensa saattoi osoittautua vain uskottomuudeksi. Puhumattakaan siitä, että intohimo voisi muodostaa sen perustan. Jesuiitta Baumgartner sanoo suoraan, mutta ei väärin: "He rakastavat toisiaan, mutta ilman sitä intohimoa, joka on sairaiden ja herkkämielisten elämän ainoa viehätys." Mutta aviollinen uskollisuus ei ole vähemmän ehdollinen. Ehdollinen kaksinkertaisessa merkityksessä: sillä mikä on tarpeellista ja mikä on riittävää. Tämä on päätöksen perusta. Se ei todellakaan ole mielivaltaisempi, koska intohimo ei ole sen kriteeri.
ellauri345.html on line 480: Ja täten esihistoria, jonka Goethe suunnitteli romaanille, on todistus mitä erehtymättömimmistä tunteista. Eduard ja Charlotte ovat rakastaneet toisiaan ennenkin, mutta molemmat solmivat mitättömän avioliiton ennen kuin he olivat laillisesti yhdistyneet. Ehkä vain tällä tavalla se voisi jäädä hämärään, missä virhe on molempien puolisoiden elämässä: joko edellisessä päättämättömyydessä tai nykyisessä uskottomuudessa.
ellauri345.html on line 482: Goethen täytyi säilyttää toivo, että jo muodostunut voittajaside oli nyt määrätty kestämään. Mutta se tosiasia, että tämä avioliitto ei voinut torjua ulkonäköä, joka vietteli sen laillisena muotona tai siviiliavioliittona, runoilija tuskin mitään menetti. Tämä olisi mahdollista vain uskonnollisessa mielessä, jossa "pahemmat" avioliitot kuin hänen avioliittonsa ovat loukkaamattomia. Näin ollen kaikkien yhdistymisyritysten epäonnistuminen on erityisen syvästi motivoitunut siitä, että ne tulevat mieheltä, joka vihkimisellään papiksi on itse luopunut vallasta ja oikeuksista, jotka yksinään voivat oikeuttaa tällaisen. Mutta koska heille ei enää myönnetä yhdistymistä, anteeksipyydellisesti kaikkea mukana oleva kysymys pysyy lopulta voittajana: eikö se ollut vain vapautumista epäonnistuneesta alusta alusta alkaen? Oli miten oli, nämä ihmiset revitään avioliiton tieltä löytääkseen olemuksensa muiden lakien alla tiukasti erotettavissa olevina.
ellauri345.html on line 484: Ottilie ilmestyy tälle sfäärille; tämän verhon täytyy olla hänen kauneutensa päällä. Tunteiden kyyneleille, joissa visio peittyy, ovat samalla itse kauneuden verho, mutta tunteet ovat vain sovinnon ilmettä. Ja kuinka tarkasti se petollinen harmonia ystävien huilunsoitossa on epävakaa ja koskettava. Hänen maailmansa on musiikin hylkäämä. Kuinka illuusio, johon tunne liittyy, voi tulla niin voimakkaaksi vain niissä, joita musiikki ei Goethen tavoin ole koskettanut syvästi alusta alkaen ja ovat immuuneja elävän kauneuden väkivallalle.
ellauri345.html on line 486: Goethen taistelu on pelastaa pedofiilin olemuksensa ja päästä jälleen kerran tuoreelle reiälle.. Sisällä tämän kauneuden hehku muuttuu yhä sameammaksi, kuten nesteen läpinäkyvyys iskussa, jossa se muodostaa kiteitä. Sillä ei se pieni tunne viihdy, vaan pelkkä shokin suuri tunne, jossa sovinnon ilme voittaa kauniin ja sen mukana lopulta itsensäkin. Ja kuten kyyneleetön itku, myös dionysilaisen shokin tila antaa sille resonanssia. »Suru ja kipu dionysoisessa kielessä, kuin kyyneleet, joita vuodatetaan kaiken elämän jatkuvan tuhoamisen vuoksi, muodostavat lempeän ekstaasin; Se on "sikadan elämää, joka laulaa ilman ruokaa tai juomaa, kunnes se kuolee." Näin Bernoulli "Äidin lain" sataneljäkymmentäensimmäisessä luvussa, jossa Bachofen käsittelee laulukaskaa, eläintä, joka alun perin oli omituinen, vietti 19 vuotta maan alla ja nousi sitten puuhun laulamaan.
ellauri345.html on line 488: Pimeän tähden myyttisten kreikkalaisten syvällisyys nostettiin uraniaanilaisten symbolien ryhmään. Mitä muuta Goethen ajatukset Ottilienin elämän lopusta tarkoittivat? joka oli alun perin ainutlaatuinen pimeälle maalle ja jonka kreikkalaisten myyttinen syvällisyys nosti uraanilaisten symbolien ryhmään. Mitä muuta Goethen ajatukset Ottilienin elämän lopusta tarkoittivat? joka oli alun perin ainutlaatuinen pimeälle maalle ja jonka kreikkalaisten myyttinen syvällisyys nosti uraanilaisten symbolien ryhmään. Mitä muuta Goethen ajatukset Ottilienin elämän lopusta tarkoittivat?
ellauri345.html on line 494: Joten, kuten banaalit filosofit opettavat, kauneus itsessään ei ole illuusiota. Sen sijaan Solgerin äskettäin äärimmäisen pinnallisesti kehittämä kuuluisa kaava, jonka mukaan kauneus on näkyväksi tullut totuus, sisältää tämän suuren esineen perustavanlaatuisimman vääristymän. Myöskään Simmelin ei olisi pitänyt ottaa tätä lausetta niin välinpitämättömästi Goethen lauseista, jotka usein suosittelevat itseään filosofille millään muulla kuin sanamuodollaan. Tämä kaava, joka, koska totuus itsessään ei ole näkyvissä ja sen näkyväksi tuleminen voisi perustua vain ominaisuuteen, joka ei ole sille luontainen, muuttaa kauneuden illuusioksi, loppujen lopuksi, aivan riippumatta sen metodologian ja järjen puutteesta. Se on filosofinen barbarismi.
ellauri345.html on line 502: Ai niin ja vielä vähän kauneudesta jos jaxatte. Hänen elämäntyönsä kolme hahmoa kasvoi tästä taistelusta, joka ravisteli häntä enemmän kuin kukaan muu: Mignon, Ottilie, Helena. »Joten anna minun loistaa, kunnes minusta tulee | Älä riisu valkoista mekkoani! I kiiruhdan kauniista maasta alas tuohon vahvaan taloon. I Siellä minä levon pienen hiljaisuuden I Sitten tuore näkymä avautuu | Jätän sitten puhtaan kuoren | Vyö ja seppele takaisin." Ja hän jättää myös Helenan taakse: "Mekko ja huntu jäävät hänen syliinsä." Goethe tietää, mitä tämän ulkonäön pettämisestä sanottiin. Hän varoittaa Faustia: ”Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on kaikesta jäljellä. | Mekko, älä anna sen mennä. Siellä jo kynitään | Demonit kärjessä, haluaisivat | Alamaailmaan repiä sen. Pidä kiinni! | Se ei ole enää se jumalatar, jonka menetit Mutta se on jumalallista, housut tai ilman housuja."
ellauri345.html on line 506: Ihmisruumis paljastuu, se on merkki siitä, että ihminen itse tulee munasilteen jumalan eteen. – Kauneuden on alistuttava kuolemaan, jos se ei luovuta rakkaudessa. Ottilie tietää tiensä kuolemaan. Koska hän tunnistaa hänet nuoren elämänsä syvyydessä, hän on - ei teoissaan vaan olemuksessaan - nuorekkain Goethen luomista hahmoista. Ikä antaa varmasti halun kuolla, mutta nuoruus tarkoittaa halukkuutta kuolla. Kuinka salaa Goethe sanoi Charlottesta, että hän "tykkäsi elää". Hän ei koskaan antanut nuorille yhdessä teoksessa sitä, mitä hän antoi heille Ottilienissä: koko elämälle sellaisena kuin sillä on oma kuolemansa omasta kestostaan.
ellauri345.html on line 508: Voi todellakin sanoa, että jos hän oli sokea jollekin, se oli juuri tämä. Niille, jotka edelleen näkevät Ottilien olemassaolon osoittavan nuoruuden elämää paatosessa, joka erottaa sen kaikista muista, vain hänen kauneutensa kohtalonsa kautta saattoi Goethen sovittaa tähän näkymään, jota hänen luontonsa kieltäytyi hyväksymästä. Tähän liittyy outo ja jokseenkin lähdemäinen viittaus. Toukokuussa 1809 Bettina kirjoitti Goethelle kirjeen, jossa käsiteltiin Tirolin kansannousua ja sanoi: "Kyllä, Goethe, tänä aikana asiat olivat minulle täysin erilaisia... keskipisteenä ovat pimeät salit, jotka sulkevat sisäänsä profeetallisia monumentteja mahtavista kuoleman sankareista. muistaakseni raskaat aavistukseni... Oi, liity minuun" tirolilaiset "... se on runoilijan maine, että hän takaa sankareille kuolemattomuuden!"
ellauri345.html on line 510: Saman vuoden elokuussa Goethe kirjoitti lopullisen version kolmannesta luvusta Elective Affinitiesin toisesta osasta, jossa Ottilien päiväkirjassa sanotaan: "Ajatus muinaisista kansoista on vakava ja voi näyttää kamalalta. He kuvittelivat esi-isänsä suurissa luolissa istumassa valtaistuimilla ympäriinsä, hiljaisessa keskustelussa. He nousivat seisomaan ja kumarsivat tervetulleeksi sisään tulleen tulokkaan, jos tämä oli tarpeeksi arvokas. Eilen, kun istuin kappelissa ja näin useita muita istuvan ympärilleni veistettyä tuoliani vastapäätä, tuo ajatus vaikutti minusta hyvin ystävälliseltä ja siroilta. Mikset voi istua? Ajattelin itsekseni istua hiljaa ja uppoutuneena sinuun pitkään, pitkään, kunnes vihdoin tulevat ystävät, joille nouset ylös ja näytät heille paikkansa ystävällisellä kumartamalla."
ellauri345.html on line 512: On järkevää ymmärtää tämä viittaus Valhallaan tiedostamattomaksi tai tietäväksi muistutukseksi Bettisen kirjeestä. Sillä tunnelmallinen samankaltaisuus näiden lyhyiden lauseiden välillä on silmiinpistävää, hätkähdyttävää Goethen ajatuksissa Valhallasta ja lopulta hämmästyttävää, kuinka yllättäen se tuodaan Ottilien äänitykseen. Eikö se olisi osoitus siitä, että Goethe toi Bettisen sankarillisen käytöksen lähemmäksi Ottilieta näillä lempeimmillä sanoilla?
ellauri348.html on line 60: Kaikissa asioissa on parempi toivea kuin vaippaa puristella. Johann Wolfgang von Goethe
ellauri349.html on line 281: Dityrambien luonne oli villi ja ekstaattinen, vastakohtana paiaaneille (paasaus). Myöhemmässä kirjallisuudessa dityrambilla tarkoitetaan voimakkaan innoituksen siivittämää runoa. Dityrambeille on luonteenomaista nopearytmisyys sekä yleensä myös säkeiden eripituisuus ja soinnuttomuus. Tunnettuja uudemman ajan dityrambeja ovat Johann Wolfgang von Goethen Wanderers Sturmlied vuodelta 1777 ja Friedrich Nietzschen Dionysos-Dithyramben 1880-luvulta. "Pitkä ja kaunis ystävyys. Virta virisee ilman uomaa." Ei mitään mitä pitkin kipittää.
ellauri349.html on line 754: Kreikkalaisen mytologian ja muinaisten kreikkalaisten runoilijoiden, kuten Pindarin ja Sophokleen, ihailijana Hölderlin seurasi Johann Wolfgang von Goethen ja Friedrich Schillerin perinnettä ja sekoitti teoksissaan kristillisiä ja kreikkalaisia teemoja. Martin Heidegger (katso hänen pääteoksensa Oleminen ja aika), johon Hölderlinillä oli suuri vaikutus, sanoi:
ellauri364.html on line 100: Alan hienoimpien tutkimusten joukosta voidaan mainita Moebiuksen kirjat Rousseausta ja Goethesta, Helwegin teokset Kierkegaardista, Grundtvigista ja HC Andersenista, Gadeliuksen Tegnéristä ja Frödingistä. Moebiuksen opettavainen Goethe-kirja ei tutustuta meitä ainoastaan suuren runoilijan oman perheen, elämän ja runouden hämmästyttävän moniin patologisiin henkilöihin ja aiheisiin, vaan myös hänen tuttavapiirinsä ja aikansa mielenkiintoisiin psykopaattisiin persoonallisuuksiin. Hänen sepittämistään hahmoista muistamme nuoren Wertherin itsensä ja hänen kärsimyksensä, Margaretan Faustista, Mignonin ja harpunsoittajan Wilhelm Meister-romaanista ja toveri Viljasen jonka ohrana surmasi.
ellauri364.html on line 102: Todellisista henkilöistä muistamme Goethen izensä (mahtava narsisti ja pedofiili), Cornelia-sisaren (erittäin vaikea skitsoidinen hypokondrikko, mahdollisesti skitsofreenikko), runoilija Lenzin (todennäkösest skitsofreenikko), ylevämielisen uskonnollisen haaveilijan, neiti von Klettenbergin, kaunosielun, die schöne Seele, jonka tunnustukset on otettu Wilhelm Meisteriin (siitä toisinaan kuultu parodioitu sanonta kaunosielun tunnustus), sekä kuuluisan lääkärin Zimmermannin ja hänen elinikäisen, vaikean hypokondriansa. Zimmermann kirjoitti suuren, omalaatuisen kirjan Ueber die Einsamkeit, Yksinäisyydestä. Hän oli kuin jonkinlainen tieteellinen erakko, jolla yhä vielä on annettavana varsin paljon lohdutusta kaltaisillensa onnettomille ihmisille.
ellauri364.html on line 104: Goethen henkilökohtaisten suojattien joukossa oli nuori mies nimeltä Krafft. Tälle Goethe uhrasi hämmästyttävän paljon aikaa ja pätäkkää, piti hänestä huolta, oli kirjeenvaihdossa hänen kanssaan ja kävi henkilökohtaisesti häntä tapaamassa. Krafft oli selvästi vaikea skitsoidinen hypokondrikko, joka pysyi suunnilleen samanlaisena, vaikka hänen "lääkärinsä" olikin itse Wolfgang Apollo, kanakeiton jumala. [Wolfgang Apollon, ihastuneen Frödingin antama nimi.] Nykyajan psykoterapeutikko tuskin olisi onnistunut paljonkaan paremmin. Koko romantiikka on täynnä skizoilua ja psykopatiaa. Minun nähdäxeni romantiikka merkizeekin juuri sitä. Sotapojat on paljon terveempiä kuin kynäilijät. Naureskelevat palatessaan tappohommista. Jawohl, zäh ist der Mensch!
ellauri364.html on line 106: Johann Friedrich Krafft (Pseudonym; eigentlich Feist oder Weiße?; * unter unbekannten Umständen; † 23. Juli 1785 in Jena) war ein vermutlich ehemaliger preußischer Beamter, der unter einer neuen Identität für Goethe als Faktotum, d. h. Berichterstatter und Sekretär, tätig war.
ellauri364.html on line 157: Mainio saksalainen lääkäri ja kulttuurifilosofi P. J. MOEBIUS kirjoitti joskus vuosisadan vaihteessa, että jo useimpien ihmisten sanomaton rumuus todistaa ihmissuvun huonontuneen. Älykkäässä ja liikuttavassa Goethe-teoksessaan hän kuvaa suvun vähittäistä rappeutumista, joka jo runoilijan omassa jälkeläisessä saavutti speloittavan mitan ja johti lopulta perikatoon. Suvun viimeiset jäsenet, pojanpojat, olivat elämään kykenemättömiä asteenikkoja. Und mitten in all dem Jammer steht der Genius. Suuri nero näyttää välistä puuttuvalta renkaalta.
ellauri364.html on line 206: Nils Antonista, joka jäi eläkkeelle Karolinska-instituutin neurologian osastopäällikkönä vuonna 1954, ei ole saatavilla paljoa elämäkerrallista aineistoa, sillä hän oli varsin tylsä kaveri, ei läheskään niin mieltäkiinnittävä kuin ukulimainen kollegansa Verocay. Siitä ei löydy edes kuvaa netistä. Antoni kuului vanhaan neurologien koulukuntaan, joka piti neuroosilähtöisen neurologian tutkimuksesta ja hänen jäätyään eläkkeelle tämän ruotsalaisen neurologian aikakausi päättyi. Antoni kirjoitti myös kirjan Goethesta Många maskars man (monen madon mies).
ellauri364.html on line 295: Eräiden taiteellisten nerojen matemaattiset lahjat ovat varmasti keskitason alapuolella. Runoilija Goetheä ei tämä vajavaisuus haitannut, mutta luonnontutkija Goetheä se häiritsi ja kävi filosofi Nietzschelle kohtalokkaaksi, kun se laski pillerinsä väärin dosettiin.
ellauri364.html on line 325: Ei mutta nytpä vasta päästään asiaan eli siitinelämään! Vasta mies ja nainen sisäkkäin on kokonainen ihminen, hokasi viisas ja lempeä Goethe. Ollaxeen ihminen täytyy olla joko mies tai nainen. "Muut" eivät ole ihmisiä. Lapset eivät ole valmiita vanhemmixi kun ensimmäinen munasolu irtautuu ja ensimmäinen siemensyöxy tapahtuu. Paritteluleikki eli "riiuu" ei välttämättä johda välittömästi yhdyntään. Mutta menkämme silti vielä eteenpäin!
ellauri365.html on line 867: Vid tiden läste Fröding Leibniz, Nietzsches filosofi och översatte dikter av bland andra Goethe. Även Tolstoj, Spinoza, Blavatsky, Platon och Buddha bidrog till hans nya världsbild. Fröding uttryckte allt mer tankar kring altruism och kärlek till allt levande. Han jordfästes i Klara kyrka, förrättad av Nathan Söderblom och kortegen genom Stockholm kantades av 200 000 sörjande.
ellauri368.html on line 98: Hänen eeppisessä runossaan näkyy Miltonin ja Shakespearen vaikutus ja hänen lyyrinen runoutensa on Heineltä, jonka hän luki nuoruudessaan. Lebensohn käänsi Goethen "Erlkoenig" saksasta, Mickiewiczin "Farys" puolasta, Arnaultin "La Feuille" ranskasta (tunnetaan hepreaksi otsikolla "Daliyyah Niddaḥat" ja julkaistiin yleensä Lebensohnin nimellä ilmoittamatta runon alkuperää) ja muita muilta käännettyjä runoja, joiden alkuperää ei tunneta.
ellauri368.html on line 322: From a literary-historical standpoint, Revealer of Secrets holds immense interest. As Dov Taylor notes in his useful introduction, it was inspired by the eighteenth-century epistolary tradition initiated in England by Samuel Richardson's Pamela (1740), in France by Rousseau's Nouvelle Héloïse (1760), and in Germany by Goethe's Die Leiden des jungen Werthers (1774). Because Hebrew had as yet no novelistic tradition, Perl necessarily drew upon the prevailing norms of European fiction. Thus arose the beginning of modern Hebrew literature in the margins of eighteenth-century fiction
ellauri370.html on line 429: Vastauksena kritiikkiin, että vitalistinen selitys mahlan noususta kapillaariputkissa "on pelkkä virtus dormitiva selitys", kasvitieteilijänäkin epäonnistunut Chamberlain vastasi, että "elämä ei ole selitys eikä teoria, vaan tosiasia". Grau ist alle Theorie. Yksi aikamme kohtalokkaimmista virheistä on että annetaan liian suurta painoa niin sanotun tieteen "tuloksille". Chamberlain hylkäsi darwinismin, evoluution ja sosiaalidarwinismin ja korosti sen sijaan "Gestaltia", jonka hän sanoi saaneensa Goethelta. Niinpä tietysti.
ellauri370.html on line 442: Kaikki suuret taiteilijat, kirjailijat ja ajattelijat lännessä, kuten Homer, Dante, Giotto, Donatello, Albrecht Dürer, Leonardo da Vinci, Martin Luther, William Shakespeare, Rembrandt, Ludwig van Beethoven, Immanuel Kant ja Johann Wolfgang von Goethe ovat yhtä pitkää loistavaa pitkäkalloisen arjalaisen taiteen ja ajattelun perinnettä, jonka kulminoivat Richard Chamberlainin "Dr. Kildare" 1964 ja Richard Wagnerin elämää muuttava, rodullisesti uudistava musiikki 1800-luvulla. Saksalaisissa lehdistössä pohdittiin kiivaasti, oliko Richard Chamberlain sukua Ben Caseylle. Tuskinpa, Ben näyttää lyhytkalloisemmalta. Se hoisi sitäpaizi tätä puolisokeaa Samia juutalaisen Sam Jaffen kanssa kimpassa.
xxx/ellauri044.html on line 1041: Paskiaisvanhemmilla on paskiaislapsia. Burgo juoruaa Tiger Woodsista peitenimellä. Ison-Masan isä oli ryöstelevä punikki, pojasta tuli saneeraaja ja konsultti. Paska-Nallen isä oli paska-Björn. Kylmiö Goethen isä Caspar oli kylmiö. Jos narsismi periytyy, oliko mun vanhemmatkin narsisseja? Onko mun lapset? Kukilla niin on, paizi hybrideillä. Vaimo ainakaan ei ole, vaan narsissin kasvattaja. Lapset on sitten onnexi risteytyxiä.
xxx/ellauri056.html on line 385: Ohne Zweifel hat zwischen Caroline, ihrer Tochter Auguste und Goethe ein besonderes Verhältnis bestanden. Geschlechtsverkehr sicherlich. Neun Monate später, am 28. April 1785, wurde Carolines erstes Kind Auguste geboren. Takusti Jöötin hässimä, ainakin se ize luuli niin. Als 1803 das Scheitern der Ehe von Caroline und Schlegel klar war, half Goethe sehr eifrig dabei.
xxx/ellauri056.html on line 550: Novalis ja Schlegel yhessä fanitti Fichteä. Schiller, Herder, Wieland ja Goethe oli niille vanhoja setiä.
xxx/ellauri056.html on line 564: Fichte kuulostaa siis pahalta paskiaiselta. Aika vittumaiselta egoistilta ja ilkeältä protofasistilta. Se onkin tullut mainituxi aika monen myöhemmän paskiaisen kohdalla. Idealistivirkaveljiensä Hegelin ja Schellingin vanhempi idealistikolleega, jota ne ablehnas mutta silti apinoi. Aina elegantti Goethe vinoili: „daß doch einem sonst so vorzüglichen Menschen immer etwas Fratzenhaftes in seinem Betragen ankleben muß“. Hullu Hördelin fanitti Fichteä, ylläri. Fichte oli antisemiitti. Die Nationalsozialisten nahmen Fichte zur Begründung ihrer Ideologie in Anspruch
xxx/ellauri056.html on line 594: Filosofisesti Schelling yleensä lasketaan postkantilaiseen saksalaiseen idealismiin muun muassa Fichten, Reinholdin ja Hegelin kanssa. Schelling tunsi henkilökohtaisesti ja vaihtoi ajatuksia monien aikalaistensa filosofien kanssa. Kaverit tais jäädä tappiolle vaihdossa. Näistä mainittakoon Fichte, Hegel, Goethe ja Hördelin. Vittu Jöötti ja Hördelin mitään filosofeja olivat, kuhan tökeröitä runoltajia.
xxx/ellauri057.html on line 559: Lauseesta "Himmelhoch jauchzend, zum Tode betrübt" (taivaallinen ilo, tappava suru) Klärchenin laulusta Goethen Sturm und Drang-näytelmän Egmont kolmannessa näytöksessä on tullut eurooppalaisten intellektuellien usein romanttiselle sielulle tunnusomaiseksi siteeraama sanonta.
xxx/ellauri057.html on line 1413: Lisää pensselinvetoa tulee Tatun historiallisissa romaaneissa, joista Sillinpää-biokaan ei paljon poikennut. Tatu näyttää kuumuvan erityisesti virttyneistä suurmiehistä. Ettei sittenkin ole vähän tollaista hinttipoikaa Tatussa? Elinakin sanoo Pyhän kevään johdannossa et se piti Kailasta joteskin sieluveljenä. Ja Tartussa oli kiva seukata professori Oraxen kaa. Ilmassa liiteli sellaisia nimiä kuin Shelley, Poe, Goethe, Manninen. Oras on kyllä salvukarju. Armfeltkin oli homo, bylsi Kustaa kolmatta. Vaaskivi myönsi myöhemmin et Armfeltissa kulkee omakohtaisen tilityxen salainen peruslanka. Olikohan se puuvillainen vyö. Puolivillainen ainaskin.
xxx/ellauri068.html on line 364: Von 1922 bis 1924 arbeitete Wilhelm als wissenschaftlicher Berater in der deutschen Gesandtschaft in Peking, daneben lehrte er an der Peking-Universität. Hier übersetzte er auch das I Ging (Buch der Wandlungen) ins Deutsche. (Tätähän laulukirjaa mäkin on suomentanut jossain kohtaa pikku Kunin avustuxella, eikö vaan? Kun on kyllä nätimpi kuin Wilhelmin ope.) In die Kommentierung flossen Zitate sowohl aus der Bibel als auch von Goethe, aber auch Gedankengut westlicher Philosophen und protestantischer, parsischer und alt-griechischer Theologie ein. Wilhelm zeigte damit viele Parallelen zu chinesischer Weisheit auf. Joopa joo, tää on Sachsan Pertti Nieminen.
xxx/ellauri075.html on line 332: Among Benjamin's best known works are the essays "The Task of the Translator" (1923), "The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction" (1935), and "Theses on the Philosophy of History" (1940). His major work as a literary critic included essays on Baudelaire, Goethe, Kafka, Kraus, Leskov, Proust, Walser, and translation theory. He also made major translations into German of the Tableaux Parisiens section of Baudelaire's Les Fleurs du mal and parts of Proust's À la recherche du temps perdu. In 1940, at the age of 48, Benjamin committed suicide at Portbou on the French–Spanish border while attempting to escape from the invading Wehrmacht. Though popular acclaim eluded him during his life, the decades following his death won his work posthumous renown.
xxx/ellauri087.html on line 446: Riimi tuli Eurooppaan arabeilta joille se oli luontaista, koska arabia on nonkonkatenatiivista ja loppupainoista. Riimit ovat automaattisesti tärkeitä ja tuoreita. Mixi sitten frankit otti riimit saraseeneiltä? Kai se oli muotia ja ne matki niiden trendikkäitä balladeja. Protestanttihihhulit siirsi riimit iskelmistä virsikirjaan, joka levitettiin käännöksinä pohjolaan. Riimi eli loppusointu on suomessa vieraslaji, invasiivinen ukonputki jota Vaakku ajoi kuin putkeen käärmettä. Putkihommat oli sille mieluisia, vaikka piipunrassi olikin. Vaakku matki nazisympparina Schilleriä ja Goethea.
xxx/ellauri113.html on line 93: The Principle of Reason, the text of an important and influential lecture course that Martin Heidegger gave in 1955-56, takes as its focal point Leibniz's principle: nothing is without reason. Heidegger shows here that the principle of reason is in fact a principle of being. Much of his discussion is aimed at bringing his readers to the "leap of thinking," which enables them to grasp the principle of reason as a principle of being. This text presents Heidegger's most extensive reflection on the notion of history and its essence, the Geschick of being, which is considered on of the most important developments in Heidegger's later thought. One of Heidegger's most artfully composed texts, it also contains important discussions of language, translation, reason, objectivity, and technology as well as remarkable readings of Leibniz, Kant, Aristotle, and Goethe, among others. And lots of black-and-white pictures of scantily dressed women.
xxx/ellauri122.html on line 139: Koirat ovat olleet vuosisatoja kirjailijoiden parhaita tukijoita, koska ne eivät arvostele – Taina Haahtia inspiroi coton de tuléar, Stephen Kingiä corgit, Virginia Woolfia cockerspanieli, Schopenhaueria sarja villakoiria nimeltä Atman. Goethen Mefisto oli villakoira myös. Diogenes oli ize kyynikko. Tekoäly oppii tunnistamaan sarkasmin. Totally! on dead giveaway. Ironinen Sokrates sanoi Ne ton kyna! Koira vieköön. Koppava mutta typerä homo Oscar Wilde sanoi että sarkasmi on läpän alin muoto.
xxx/ellauri122.html on line 796: In their early 20s the pair vacationed together on Lake Garda on the Austrian-Italian border; they paid their respects at Goethe’s house in Weimar; stayed together at the Hotel Belvedere au Lac in Lugano, Switzerland; and even visited brothels together in Prague, Milan, Leipzig, and Paris. Brod, a self-confessed ladies’ man with an insatiable appetite for adventurous sexual conquests, often berated Kafka for not having a similarly urgent drive of eros. “You avoid women and try to live without them,” Brod once told his friend.
xxx/ellauri123.html on line 720: Oliko Vladi pedofiili? Ihan takuulla. Oliko Thomas Mann pedofiili? Wahrscheinlich. Harry Edgar eli Edgar Allan Poe joka nai 14vee Virginiaa oli ainakin. Poe-poe paapa tuli sinne ennennaikaisesti. Niin ja Lewis Carroll joka katosi irvistellen Liisan ihmemaahan. Nausikaa oli samaa sarjaa jota Odysseus tirkisteli puskista. Ja apokryfikirjan Susanna. Abelard bylsi oppilastaan Heloisea, ja samaan syyllistyi JJ:n Pröö ja JJ vähän izekin. Humbertin etunimet oli sattuvasti Jean-Jacques. Pamelan tuleva aviomies yritti samaa kotona mutta Pamela piti pintansa ja pikkuhousunsa. Näitä piisaa kirjallisuudessa. Goethe pani niitä pyykkikorikaupalla, Mignon-munamies. Kennst du das Land wo die Zitronen blühen? Lolitan myttyyntyneet pikkarit hajahti vinkeältä. Robert Zimmermann (aka Dylan) bylsi 12-vuotiasta 50 vuotta sitten Nykissä. Antoi sille viinaxia ja huumeita. Woody Allen bylsi korealaista lapsipuoltansa. Aira Samulin puolustaa lempiystäväänsä Peter Nygårdia. Nyt on Airan rahat lopussa, se joutuu pyytämään lapsenlapsilta perinnöstä förskottia.
xxx/ellauri127.html on line 256: Hegel (mentioned in p.259 TAL; he married in 1811 and his sister Christian Luise died in 1832) was fascinated by Goethe (and also by Jean-jacques Rousseau (allusion to him in p. TAL « Jean-jacques Humbert« ) and the French Revolution). Goethe published a « Theory of Colours » concerning the light spectrum (a hint, more about this in the final conclusion part). There are recurrent mentions of Goethe in Freud‘s writings. Schopenhauer cited Goethe’s novel « Wilhelm Meister’s Apprenticeship » as one of the four greatest novels ever written, along with « Tristram Shandy« , « La Nouvelle Heloïse« , and « Don Quixote« .
xxx/ellauri127.html on line 266: Melusiina on nereidi eli merenneito. Seireenit oli merenneitoja. Kaukaa kazottuna ihania mutta läheltä kuin hiiriä joilla on rikkinäinen sateenvarjo kädessä. In Wilhelm Meister’s Journeyman Years, Goethe re-tells the Melusine tale in a short story titled « The New Melusine«. Mä oon siis lukenut sen, vaan enpä enää muistanut. Disneyn Arielilla on se paha puute prinssin kannalta, ezen pyrstö on 1-haarainen. Pedofiili H.C. Andersen ymmärsi nikkaroida siihen lohenpyrstöliitoxen (see fig. 1-3).
xxx/ellauri128.html on line 85:
xxx/ellauri128.html on line 164: Ensimmäinen edes vähän merkittävä kirja on Die unsichtbare Loge ('Näkymätön loosi') ilmestyi 1793. Persoonallisen romaanin kertojana oli ensimmäistä kertaa henkilö nimeltä Jean Paul. Tätä nimeä ei voi suorastaan pitää pseudonyyminä, sillä Richter ei kirjoja julkaistessaan koskaan halunnut suorastaan salata henkilöllisyyttään. Richter julkaisi kirjansa nimellä Jean Paul, mutta tämä oli puhtaan kirjailijanimen sijasta osittain fiktiivinen hahmo hänen romaaneissaan. Monet lukijat, etenkin Richterin naispuoliset ihailijat, uskoivat vilpittömästi, että Richter ja fiktiivinen Jean Paul olivat todella sama henkilö. (Richter oli tylsän porsaan näköinen, onnexi kirjan liepeessä ei siihen aikaan julkaistu kirjailijan kuvia.) Richterin maine kasvoi ja hän sai valtavasti ihailijoita. Matkallaan Weimariin 1796 hän tapasi Johann Wolfgang von Goethen, Friedrich Schillerin, Johann Gottfried Herderin ja monia muita tärkeitä kulttuurivaikuttajia ja muutti kaupunkiin influensserixi itsekin vuonna 1798. Richteristä tuli hyvin kuuluisa, ja legendoja hänen epätoivoisten naisihailijoidensa tempauksista löytyy edelleen elämäkertakirjallisuudesta. Totta lienee ainakin se, että Richterillä oli useita kosijoita ja hän oli kihloissa useita kertoja ennen avioliittoaan Karoline Meyerin kanssa 1801. Vuodesta 1804 Richter ja hänen kolmilapsinen perheensä asuivat Bayreuthissa.
xxx/ellauri128.html on line 191: Während ihre Brüder höhere Schulen besuchten (Ludwig Robert war Schüler des Französischen Gymnasiums) und eine kaufmännische Ausbildung absolvierten, wurde Rahel von Hauslehrern unterrichtet. Sie lernte Französisch, Englisch und Italienisch, erhielt Klavier- und Tanzunterricht und unternahm früh Reisen nach Breslau (1794), Teplitz (1796) und Paris (1800). Ihre Allgemeinbildung übertraf bei weitem die einer durchschnittlichen christlichen Mädchenerziehung. Im böhmischen Kurbad Karlsbad begegnete sie 1795 erstmals Goethe, den sie als Schriftsteller außerordentlich verehrte, und der von ihr urteilte, sie sei „ein Mädchen von außerordentlichem Verstand“, „stark in jeder ihrer Empfindungen und dabei leicht in ihren Äußerungen“, „kurz, was ich eine schöne Seele nennen möchte“.
xxx/ellauri128.html on line 193: Mit dem gleichaltrigen angehenden Mediziner David Veit (1771–1814), der Goethe in Weimar besuchte und ihr seine äußere Erscheinung genau schildern musste, führte die junge Levin eine ausgiebige Korrespondenz, die sich auf Fragen des jüdischen Selbstverständnisses ausdehnte. Ihre Außenseiterrolle als Frau und als Jüdin, die ihr weder eine akademische Bildung noch die intellektuelle Teilhabe am aufgeklärten Diskurs ermöglichte, erlebte sie als bedrückend. Ihrer eigenen Sensibilität sowie ihrem Ungenügen an dem Missverhältnis zwischen Anspruch und Wirklichkeit gab sie wie folgt Ausdruck: „Ich verstell’ mich, artig bin ich, daß man vernünftig sein muß, weiß ich; aber ich bin zu klein das auszuhalten, zu klein; ich will nicht rechnen, daß ich keinen empfindlichern reizbareren Menschen kenne, und der immer in Einer Unannehmlichkeit tausend empfindet, weil er die Karaktere kennt, die sie ihm spielen, und immer denkt und kombinirt, ich bin zu klein, denn nur ein solcher kleiner Körper hält das nicht aus.“
xxx/ellauri128.html on line 205: Als sie am 8. September 1815 Goethes Besuch empfing: „Ich benahm mich sehr schlecht. Ich ließ Goethe beinah nicht sprechen!“ 1827 zogen die Varnhagens in die Beletage der Mauerstraße Nr. 36, die ihnen ihr Schwager Heinrich Nikolaus Liman (Bruder von Markus Theodors Gemahlin und Onkel der Henriette Solmar) vermietete. Auch unter dieser Adresse, die ihre letzte sein sollte, gab Rahel Varnhagen von Ense wieder Gesellschaften, an denen unter anderen die Familie Mendelssohn, der Philosoph Hegel, Heinrich Heine, Eduard Gans, Ludwig Börne und der Fürst Hermann von Pückler-Muskau teilnahmen. Einige Male besuchte das Ehepaar Varnhagen auf Reisen Goethe in Weimar und das Kurbad in Teplitz, wo Friedrich Wilhelm III. im August 1822 mit Rahel Varnhagen von Ense mehrmals die Polonaise tanzte.
xxx/ellauri128.html on line 284:
xxx/ellauri128.html on line 457: Erich Fromm (23. maaliskuuta 1900 Frankfurt am Main, Saksa – 18. maaliskuuta 1980 Locarno, Sveitsi) oli ENFJ, kuin myös Goethe ja Erasmus. Se oli saksalais-amerikkalainen psykoanalyyttisen opin kehittäjä, humanistifilosofi, demokraattinen sosialisti sekä tietokirjailija. Hän oli myös Frankfurtin koulukunnan jäsen. Erich Frommin koti oli hyvin tiukasti ortodoksijuutalainen, itse hän myöhemmin kutsui omaa uskonnollista vakaumustaan ateistiseksi mystisismiksi. Frommin lapsuus ei ollut kovin onnellinen; hänen isänsä oli kiireinen liikemies ja äiti puolestaan jatkuvien masennustilojen vaivaama. Akateemisen uransa Fromm aloitti korkeakouluopinnoilla 1918 kotikaupunkinsa Frankfurt am Mainin yliopistossa, jossa hän opiskeli kaksi ensimmäistä lukukautta oikeustiedettä. Kesälukukaudella 1919 hän opiskeli Heidelbergin yliopistossa, missä hän oli vaihtanut oikeustieteen sosiologiaan. Hänen opettajinaan olivat Alfred Weber (Max Weberin veli), Karl Jaspers ja Heinrich Rickert. Heidelbergissa hän jatkoi myös opintojaan ja saavutti sosiologian tohtorin arvon vuonna 1922.
xxx/ellauri129.html on line 532:
xxx/ellauri129.html on line 533:
xxx/ellauri129.html on line 534:
xxx/ellauri129.html on line 535:
xxx/ellauri129.html on line 536:
xxx/ellauri129.html on line 537:
xxx/ellauri129.html on line 596: Börne oli hehkuva kuin huono tulitikku. Kuuluisuutensa Börne saavutti tulisilla, taantumusta ja Saksan tyrehtyneitä oloja verisesti vitsovilla Pariisin-kirjeillään, Pariser Briefe, jotka hän poliittisessa maanpaossa kirjoitti ihailemastaan Pariisista käsin. Börnen kirjoitustapa on leimahtelevaa, terävää, mutta kiihkoilevan yksipuolista sekä lukijaa "ehkä" uuvuttavaa. Börnen katkera viha Goetheä vastaan on myöskin liittänyt hänen nimeensä jonkinmoisen herostraattisen kaiun. Adolf Menzeliä vastaan Börne on kirjoittanut kiistakirjoituksen Menzel, der Franzosen-fresser. (Kekähän se Meisseli-setä sitten oli?) Börne kirjoitti myöskin teatteri- ja kirja-arvosteluja, joissa kuitenkin häiritsee ahdas, tuomitseva maailmankatsomus, vaikka hänellä toisinaan onkin varsin teräviä huomautuksia etenkin naisista. Vittumainen pärstä potretissa.
xxx/ellauri130.html on line 206:
xxx/ellauri130.html on line 387:
xxx/ellauri130.html on line 388:
xxx/ellauri130.html on line 390:
xxx/ellauri130.html on line 391:
xxx/ellauri130.html on line 392:
xxx/ellauri130.html on line 663:
xxx/ellauri136.html on line 86: Jung war ein Bulle von einem Mann. 1,85 Meter hoch, mit grobgeschnittenen Zügen, nach einer etwas zweifelhaften Familienlegende Urenkel Johann Wolfgang von Goethes durch ein illegitimes Verhältnis, und von einem imponierenden Körperbau. Sein Humor war derb und grob, und geistreich zugleich. Er hatte einen wilden Temperamament und einen Hang zur Grobheit: einmal nannte er eine Patientin mit einer krankhaftern Angst vor Syphilis "eine dreckige Sauge". Seine Neigung zum Grandiosen war vielleicht der Grund für seine Bewunderung Hitlers und der Nazis. Die Juden seien paranoid. Nach dem Krieg hatte er bequemlicherweise seine Meinung geändert: Hitler sei "mehr als halb verrückt". Sein Sohn erzählt dass er mogelte beim Spiel und war ein schlechter Verlorer, wie Adolf Hitler auch. Er lief im Garten in zerlumpten Shorz, mit dem Pimmel heraushängend, aber war ein Feinschmeckerkoch. Er liebte Kriminalromane und Hunde. "Der Weise von Zürich" starb im Alter von 85 Jahren.
xxx/ellauri138.html on line 27:
J.W.v Goethe
xxx/ellauri139.html on line 1146: Manfred est un drame en vers de George Gordon Byron, dit Lord Byron, publié en 1817. Bourrelé de remords après avoir tué celle qu'il aimait, Manfred vit seul comme un maudit au cœur des Alpes. Il invoque les esprits de l'univers, et ceux-ci lui offrent tout, excepté la seule chose qu'il désire, l'oubli. Il essaie alors, mais en vain, de se jeter du haut d'un pic élevé. Il visite ensuite la demeure d'Ahriam, mais refuse de se soumettre aux esprits du mal, leur enjoignant d'évoquer les morts. Enfin lui apparaît Astarté, la femme qu'il a aimée puis tuée par son étreinte (« My embrace was fatal... I loved her and destroy'd her »). Répondant à son invocation, Astarté lui annonce sa mort pour le lendemain. Au moment prédit apparaissent des démons pour s'emparer de lui, mais Manfred leur dénie tout pouvoir sur sa personne. Pourtant, à peine sont-ils apparus qu'il meurt. La situation de Manfred deviendra l'un des poncifs favoris composant le portrait de l'homme fatal du romantisme. Cette pièce s'inspire, pense-t-on[Qui ?], dans son plan, du Faust de Goethe et selon certains, contiendrait une allusion du poète à sa demi-sœur Augusta Leigh. Sitäkin se dodennäköisesti bylsähti.
xxx/ellauri157.html on line 141: Kun Jumala vihastuu juutalaiselle läsnäolo toppuuttelee kuin juutalainen äiti. Iisko kuuluu ao. luokituxessa selkeästi mammmanpoikiin. Iisko pelkäsi myös Goethen Erlkönigiä ja Heinen Loreleita. Pikku väpelö.
xxx/ellauri157.html on line 564: "Eine ganz wunderbare Nachricht", freut sich Prof. Dr. Birgitta Wolff, Präsidentin der Goethe-Universität. „Martin Buber und sein Werk sind heute aktueller denn je“, ist Prof. Wiese überzeugt. Das heisst: Prof. Dr. Christian Wiese, Martin-Buber-Professur für jüdische Religionsphilosophie,
xxx/ellauri157.html on line 565: Fachbereich 06 Evangelische Theologie, Goethe-Universität. Telefon 069 798-33313 bzw. -33312. --- Christian? Mordechai dreht sich um in dem Grab.
xxx/ellauri169.html on line 189: Grau ist alle Theorie. Goethe koitti panna Newtonia paremmaxi Koala-sedän avulla, mutta pannukakku tuli. Sinänsä kyllä ymmärtää mixi isomunainen humanistisetä oli tyytymätön: silmä lajittelee värejä muutamilla tappi vai oliko se sauvasoluilla, en muista. Sixi spektrikuvaa kazellessa näyttää että päävärit erottuvat tollasina nauhoina, vaikka oikeasti aallonpituushaitari venyy tasaisesti. Sininen ja vihreä ovat näkyvän spektrin keskivaiheilla. Onkohan se sixku vettä ja lehtivihreää on niin paljon luonnossa ja ne on apinoille tärkeitä. Birds and bees näkee ultraviolettiin, jotkut pimeässä viihtyvät aistii infrapunaista.
xxx/ellauri169.html on line 193: Goethen väriympyrässä väreihin on liitetty ominaisuuksia: kaunis (schön), jalo (edel), hyvä (gut), hyödyllinen (nützlich), yleinen (gemein), tarpeeton (unnöthig). Huomaa vastakkaisten värien ja ominaisuuksien asettelu. Vihreä on nützlich ja sininen on gemein.
xxx/ellauri173.html on line 228: Wieland war einer der bedeutendsten Schriftsteller der Aufklärung im deutschen Sprachgebiet und der Älteste des klassischen Viergestirns von Weimar, zu dem neben ihm Johann Gottfried Herder, Johann Wolfgang Goethe und Friedrich Schiller gezählt werden.
xxx/ellauri173.html on line 257: Es lassen sich Einflüsse von Miguel de Cervantes, Laurence Sterne und Henry Fielding nachweisen. Erschlossen folgte Wieland seinem neuen Weg, der im vollen Gegensatz zu den Anschauungen seiner Jugend stand: Er verkündete eine Philosophie der heiteren Sinnlichkeit, der weltlichen Freuden, der leichten Anmut. Bald darauf erhielt er viel Lust und weitere Belebung und Anregung in Weimar mit Johann Wolfgang Goethe und Johann Gottfried Herder. Sie waren keineswegs Absolutisten.
xxx/ellauri173.html on line 259: Seine 1773 im Teutschen Merkur veröffentlichten Briefe über Alceste gaben Goethe Anlass zu der Farce Götter, Helden und Wieland. Wieland hatte die Figur des Herkules in der Tragödie des Euripides als unpassend und grobschlächtig kritisiert. Goethe, im vollen Saft seiner Sturm-und-Drang-Periode, ließ seinen Herkules als klassischen Helden auftreten, der den Literaten Wieland lächerlich machte. Auf diesen Angriff antwortete Wieland mit viel Verständnis für die jungen Rabauken.
xxx/ellauri173.html on line 927: ― Riittää, kun huomaa tarkata katsetta, jolla moderni nainen kääntyy ympärilleen, katsoo ohikulkijattaren pukua, niin on siitä ikuisesti vakuuttunut. ”Koska hänessä, intohimoisesta näkökulmasta katsottuna, turhuuksien turhuus hallitsee tai tikistää parempia motiiveja ja koska rakastus on (kaikista vastalauseista huolimatta) hänelle lähes aina vain toissijaista. Olla vain suositeltavampi, se on kaikki mitä hän haluaa. Tämä on tämän sfinksin ainut sana. Valize minut, arvaa tai syön sinut. Tästä syystä jokainen meidän sivistynyt kaunottaremme, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, aina jossain määrin halveksii häntä, joka rakastaa hiäntä, koska jälkimmäinen on jo yksin syyllinen siihen korvaamattomaan rikokseen, ettei hän enää vertaa hiäntä muihin. Nuuskii vaan muita hameenalusia. Kun taas Don Juan ja Casanova, Byron, Goethe, Bellow, Roth - no riittäköön tästä aiheesta. You get the point.
xxx/ellauri173.html on line 934: Kuinka voimme unohtaa niiden sykkimisen tällä tähtipilkulla, joka on kadonnut syvyyden näpeimpään pisteeseen taulun yläreunassa, jossa ei ole pankkeja, - tällä näkymättömällä jäähtyneellä atomilla - niin monia rakkauden ylivertaisen maailman valittuja, - niin monia hyviä elämän kumppaneita! Esim Huishaismannin "ompelijatar"! Tai Jean-Jacquesin leipäsusi, tai Goethen Vulpius! Edes muistuttamatta meitä vanhoja herroja niiden vanhojen neitsyiden tuhansista nimistä, jotka hymyilivät liekkien keskellä ja kidutusten hellittämättömyydessä, jostain uskomuksesta, jossa heidän vaistonsa muutettiin sieluksi herrojen ylevän valinnan avulla; ohittaen, jopa hiljaisuudessa, kaikki ne salaperäiset sankarittaret – joiden joukossa jopa isänmaan vapauttajat loistavat – ja ne, jotka raahattiin kahleissa, tappion orjuudessa, julistivat kaikki kuolevana miehilleen suloisessa ja verisessä suudelmassa, ettei tikari satu. (Oisko tää se Lucretia roomalaisten käsiohjelmassa? No tälläsiä märkiä unia on varmaan useampia.)
xxx/ellauri173.html on line 955: MÉPHISTOPHÉLÈS: - Painu alas tai nouse ylös: se on 1 ja sama! (Goethe: Toinen Faust). Tai mieluummin, tee molempia vuorotahtiin! Schneller Schneller! Tiefer tiefer!
xxx/ellauri177.html on line 344: Se oli keskellä puu, joka hukkui niin paksuun varjoon, että sen olemusta ei voinut erottaa. Sillä oli jättimäinen koko, runko, joka hengitti kuin rintakehä, oksat, jotka se ulottui kauas, kuin suojaavat raajat. Hän vaikutti hyvältä, vahvalta, voimakkaalta, hedelmälliseltä; hän oli puutarhan dekaani, metsän isä, yrttien ylpeys, puskan vararehtori, joka päivä huipulla nousevan ja laskevan auringon ystävä. Sen vihreästä holvista putosi kaikki luomisen ilo: kukkien tuoksut, lintujen laulut, valopisarat, aamunkoiton raikas herääminen, hämärän unen lämpö. Sen mehu oli niin vahvaa, että se virtasi sen kuoresta; hän kylpee hänet hedelmöityssumussa; se teki hänestä maan miehisyyden. Ja se riitti raivauksen lumoukseen. Muut puut hänen ympärillään rakensivat läpäisemättömän muurin, joka eristi hänet hiljaisuuden ja puolivalon tabernaakkelin syvyyteen; siellä oli vain vehreyttä, ilman pilkkua taivasta, ilman pilkahdusta horisontista, vain rotunda, joka peittyi kaikkialle lehtien pehmennettyyn silkkiin, joka oli venytetty maahan sammaleen satiinisella sametilla. Se oli sanalla sanoen kuin vanhan Goethen kyrpä.
xxx/ellauri187.html on line 99: Born in 1875 in Prague, Rilke was until he was six or seven got up in skirts by his mother, who named him René and tried to console herself for the death of an infant daughter. By the time Rilke was ten, his disappointed romantic of a mother had left his father, a kindly but ineffectual minor railway official, who had spent some years in the Austrian army unsuccessfully seeking commission as an officer. Rilke's parents decided to send the young boy to military school, a prospect that stirred the father's hopes of turning his son into a soldier. LOL. Though he later claimed to have loathed military school, the young bohemian warmly absorbed the values of discipline, valor, and self-sacrifice into his ideal of the defiant artist-hero. He skillfully foiled his father's martial expectations, and lack of funds freed the aspiring poet from his family's next plans for him: law school. In fact, though he attended several universities, soaking up lectures on diverse subjects throughout his life, he never graduated from any of them. About such a practical matter as a sheepskin, the finest German lyricist since Goethe wrote as an adolescent, "And even if I never reach my Arts degree / I'm still a scholar, as I wished to be."
xxx/ellauri202.html on line 225: Il vit au milieu des livres, la cité des livres, mais se lance à la recherche, en Sicile et à Paris, du précieux manuscrit de La Légende dorée qu’il finit un jour par obtenir. Le hasard lui fait rencontrer la petite fille d’une femme qu’il a jadis aimée et, pour "protéger" l’enfant d’un autre tuteur abusif, il l’enlève. Après plusieurs années de bon usage par Sylvestre, la jeune fille épousera un élève de M. Bonnard. Tollanen pedofiilinen Goethen Mignon taas.
xxx/ellauri235.html on line 473: Huisin monet lastenkirjailijat ovat olleet pedofiilejä tai muuten outoja: H.C. Andersen, Lewis Carroll, Fedja-setä, Dr. Seuss, JK Rowling, kuka vielä? No Tove Jansson! Varmaan Roald Dahl kuuluu joukkoon? Kazotaanpas. No aika paskiainen se kyllä oli, vaikkei nähtävsti jäänyt kiinni juuri pedofiilinä. Muista kuuluisissa kynäilijöissä löytyy paljon namusetiä, Goethe ja Nabokov vain 2 mainitaxemme.
xxx/ellauri291.html on line 229: Howe oli julkaissut esseitä Goethesta, Schilleristä ja Lamartinesta ennen avioliittoaan New York Review and Theological Review -lehdessä. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa Passion-Flowers julkaistiin anonyymisti vuonna 1853. Kirja kokosi henkilökohtaisia runoja ja kirjoitettiin hänen aviomiehensä tietämättä, joka toimi silloin Free Soil -sanomalehden The Commonwealth -julkaisussa. Hänen toinen anonyymi kokoelmansa, Words for the Hour, ilmestyi vuonna 1857. Hän jatkoi näytelmien kirjoittamista, kuten esim.Leonora, Maailman oma ja Hippolytus. Kaikki nämä teokset ovat viittauksia hänen tylsistävään avioliittoonsa 18v vanhemman impotentin kanssa.
xxx/ellauri295.html on line 335: Pyökkimetsän keskellä sijaitseva tammi on saanut nimensä, koska sen oletetaan olevan puu, jonka alle Goethe ruiskautti "Vaeltajan yölaulun", tai vaihtoehtoisesti paikka, jossa hän sävelsi Faustin Walpurgisnachtin mehukkaimmat kohdat. Goethe hehkutti:
xxx/ellauri295.html on line 344:
xxx/ellauri296.html on line 614: Cassirerista ajattelijana tuli kantilaisten periaatteiden, mutta myös paljon enemmän, ruumiillistuma kokonaisvaltaiselle henkiliikkeelle, joka ulottuu renessanssista valistukseen ja Herderin historiankäsitykseen, Goethen runouteen, Wilhelm von Humboldtin Kavi-kirlen tutkimukseen, Schellingin Philosophie Der Mythologie, Hegelin Hengen fenomenologia ja Vischerin käsitys esteettisestä symbolista,ym, ym. saxalaista hämäröintiä. Cassirerin oma asema syntyy tämän humanistisen ymmärryksen maailman koko kehityksen hallinnan kautta, johon sisältyi myös ns. tieteellisen maailmankuvan hallinta, joka näkyy sekä hänen historiallisissa teoksissaan että systemaattisessa filosofiassaan."
xxx/ellauri298.html on line 503: Ei ihmekään että Patti on tollanen sekopää, tollasilla lapsuusmuistoilla. Pelkkää posttraumaattista stressioiretta koko mies, oidipaalisuuden ohessa. Pahasti kesken jäänyt ihminen. Kirjailijaan ei pure imperfekti, se on praesens historicum, toivoo Patti-Makkonen, mutta ei se kyllä mikään Goethe ole.
xxx/ellauri312.html on line 633: epistemology. Its paradigmatic figures are Goethe, Kierkegaard, Santayana, James, Dewey, Saarinen, and Rorty. Nämä jäbät ovat motivational speakers enemmän kuin ajattelijoita.
xxx/ellauri319.html on line 111: During his lifetime Chamberlain's works were read widely throughout Europe, and especially in Germany. His reception was particularly favourable among Germany's conservative elite. Kaiser Wilhelm II patronised Chamberlain, maintaining a correspondence, inviting him to stay at his court, distributing copies of The Foundations of the Nineteenth Century among the German Army, and seeing that The Foundations was carried in German libraries and included in the school curricula. The only Nazi idea that Chamberlain missed was Lebensraum. Mies oli muutenkin täys pöljä ja luonnontieteilijänä yhtä kehno kuin J.W. v.Goethe.
xxx/ellauri320.html on line 92: Goethe sanoi tämän kauniisti jossain runossa, en muista missä: Mitä suinkin unexit pystyväsi, ryhdy siihen. Rohkeuteen sisältyy neroutta, voimaa ja taikaa. Maalaa vaikka harrastelijamaisia tuherruxia tai kexi pölhö väriteoria. Grau ist alle Theorie.
xxx/ellauri337.html on line 221: Nach seiner Berufung zum Professor für Philosophie und Soziologie an die Universität zu Köln 1919, die vom Kölner Oberbürgermeister Konrad Adenauer unterstützt worden war, distanzierte Max sich öffentlich vom Katholizismus. So hielt er auf einer Gedenkfeier zum 250. Todestag Spinozas Anfang 1922 eine Rede, die zeigte, dass er sich inzwischen dem Neuspinozismus der Goethezeit und den Ideen Nietzsches zugewandt hatte.
xxx/ellauri363.html on line 126: Gadamerin ja Heideggerin väliset erot tulevat selkeimmiksi heidän erilaisista lähestymistavoistaan runoilijoihin, kuten Hölderliniin. Gadamer on kirjoittanut laajasti runoilijoista Celan, Goethe, Hölderlin ja Rilke.
xxx/ellauri363.html on line 721: Dilthey syntyi Biebrichissä lähellä Mainzia pappisperheeseen, jossa harrastettiin paljon kulttuuria, erityisesti kirkkomusiikkia ja suositeltavaa kirjallisuutta. Teologian opinnot eivät kuitenkaan tyydyttäneet Diltheyta, ja hän vaihtoi ne filosofiaan Berliinin yliopistossa. Dilthey väitteli tohtoriksi Berliinissä 1864. Historialliset opinnot ja filosofia vieraannuttivat hänet uskonnosta. Äidilleen hän kirjoitti, että häntä riivasi tiedonjano, jota papan uskonto ei voi tyydyttää. Hänen kiinnostuksensa uskontoa kohtaan kuitenkin säilyi läpi elämän, samoin kuin jonkinlainen romantikoilta omaksuttu pantyhose maailmankatsomus. Hänen lukeneisuutensa määrä oli miltei käsittämätön, tosin ei se lukemastaan paljon muistanut. Hän kirjoitti paasauxia filosofian historiasta Spinozasta Wolffiin ja Kantiin, Schellingistä Comteen ja Schopenhaueriin, Schleiermacherista Nietzscheen. Multa puuttuu vielä muutama, ainakin Wolff ja Comte. Baselissa (eräänlainen Kouvola) hän kirjoitti suurtyötään Schleiermacherin elämäkertaa sekä tärkeitä tekeleitä kuten Goethe und die dichterische Phantasie ja merkittävään kulttuurifilosofiseen esseekokoelmaansa Das Erlebnis und die Dichtung.
xxx/ellauri376.html on line 176: Mielipaha vähenee toistettaessa, ja mielihyväkin. Kaikkeen kyllästyy, unehen ja rakkauteenkin. Onnellisten päivien pitkää sarjaa ei voi sietää, sanoi Goethe. Onni tuntuu parhaalta epäonnen perästä. Virzakiven poiston jälkeen tunsin hetkellistä onnea. Aikuinen ei syö koiran ja pikkupojan lailla parasta palaa ensin. Jos on huonoja uutisia, on paras aloittaa pahimmasta. Paizi jos vastaanottajalla on huono sydän.
xxx/ellauri379.html on line 175: Goethen Faust kehitti sarjan My Little Pony: Ystävyyden taikaa, josta on tullut suosittu nuorten tyttöjen lisäksi nuorten miesten parissa. Heitä kutsutaan termillä bronies. Kahden kauden jälkeen Faust kuitenkin lopetti sarjan parissa työskentelyn ja jatkoi muiden animaatiosarjojen kehittämistä.
xxx/ellauri380.html on line 244: Hän opiskeli Frankfurtin Goethen yliopistossa ja valmistui vuonna 1922 valtiotieteen tohtoriksi (Dr. rer. pol.). Hän kirjoitti väitöskirjansa suunnitelmatalouden analyysiksi ja kritiikiksi, jonka otsikkona oli: "Talouden suunnitelmallisen johtamisen ajatuksen kritiikki." Vuodesta 1928 vuoteen 1931 hän oli toiminnanjohtajana vuonna 1928 juutalaisperheen omistamassa tekstiilitehtaassa. Erfurt.
361