ellauri004.html on line 984: 25. laulu S. 151, s 14-22. - Ennen kuin ryhtyy käsittelemään korkeinta toivoa, jonka esineenä on Paratiisin autuus, Danten mielen valtaa hetkeksi maallinen isänmaa, Firenze, "lammashuone", jonne hän maanpaostaan toivoo palaavansa "pyhän laulunsa ansiosta" - komediansa, joka juuri oli valmistumaisillaan. Hän palaisi sinne kypsyneenä, ei enää häilyvän maallisen rakkauden, vaan ylevien sekä maallisten että taivaallisten seikkojen laulajana, ja saisi kauniissa kastekappelissaan (San Giovanni Firenzessä) laakeriseppeleen otsalleen - turha toivo, sillä parhaiksi viimeisteltyään komediansa hän kuoli kaukana rakkaasta ja sorretusta Firenzestään.
ellauri025.html on line 67: Tuomas aloitti varhaiset opintonsa luostarissa viiden vuoden ikäisenä. Vuonna 1236 hän siirtyi Napolin yliopistoon, jossa hän joutui valitettavasti dominikaanisääntökunnan vaikutuksen alle. Hän jätti yliopiston kuusitoistavuotiaana opiskeltuaan siellä kuusi vuotta. Sääntökunnan vaihtaminen ei ilahduttanut hänen perhettään. Matkalla Roomaan hänen veljensä ottivat hänet kiinni ja veivät hänen vanhempiensa eteen San Giovannin linnaan. Häntä pidettiin vankina vuoden tai kaksi, jotta hän luopuisi aikeistaan. Tuomaan varhaisten elämäkertojen mukaan hänen perheensä jopa hankki prostituoidun viettelemään Tuomaan, mutta hän ajoi naisen pois. Lopulta paavi Innocentius IV puuttui asiaan. Tuomas liittyi dominikaaneihin seitsemäntoistavuotiaana vuonna 1243 pipu yhä (naisen käsin) koskemattomana.
ellauri031.html on line 273: Eräs fasismin ensimmäisiä tehtäviä oli uudelleenjärjestää korkeampi opetus maassa järkiperäisemmälle pohjalle. Tätä tutkinnonuudistusta johti tunnettu uushegeliläinen filosofi Giovanni Gentile, joka oli aikansa opetusministerinä Mussolinin ensimmäisissä hallituxissa. Uudistus toteutettiin joitain vuosia sitten ja sen tuloxet ovat vastanneet odotuxia. (Mielevästi muotoiltu Edvard, oelegantisti.)
ellauri046.html on line 371: The Musical Erotic: Mozart is brilliant! Especially Don Giovanni! It was Christianity which made sensuousness important by denouncing it. Only music expresses sensuousness. It is best expressed by Mozart, in Don Giovanni, which is BRILLIANT!
ellauri046.html on line 374: Shadowgraphs: Here's my opinion on how sorrow is expressed. Especially in Don Giovanni (v. brilliant).
ellauri049.html on line 245: Kaarlo Sarkia julkaisi elinaikanaan vain neljä erillistä runokokoelmaa, jotka vielä vuonna 1944 julkaistiin koottuina runoina. Omien runojensa ohella hän ehti kääntää runsaasti, etenkin ranskalaista ja italiankielistä runoutta. Hänen runoherkissä käsissään kääntyivät esimerkiksi François Villon, Pierre de Ronsard, André Chénier, Giacomo Leopardi, Victor Hugo, Charles Leconte de Lisle, Charles Baudelaire, Giosuè Carducci, Sully Prudhomme, José María de Heredia, Giovanni Pascoli, Émile Verhaeren, Jean Moréas, Gabriele D'Annunzio, Paul Fort, kreivitär Anna de Noailles, Arthur Rimbaud. Näistä mä tunnen edes nimeltä Villonin, Hugon, Baudelairen, ja Rimbaudin. Huhhuh, piisaa työmaata. Hugo oli peikko jota ohjasti teeveessä söpö Taru Valkeapää. Herää pahvi!
ellauri054.html on line 219: Mistä Pico della Mirandola tunnetaan? Ei mitään hajua. Luepa Giovanni_Pico_della_Mirandola">Hikipediasta.
ellauri054.html on line 221: Giovanni Pico della Mirandola (s. 24. helmikuuta 1463 – 17. marraskuuta 1494) oli firenzeläinen humanisti ja renessanssifilosofi, joka tuli tunnetuksi vuoden 1486 tapahtumien johdosta. 23-vuotias Pico pääsi silloin julkisuuteen suunnitellessaan tilaisuutta, jossa puolustaisi uskontoa, filosofiaa, eettistä naturalismia ja magiaa koskevia 600 teesiä. Niistä 13 oli kerettiläisiä. Pico della Mirandola vaikutti Firenzen Akatemiassa. Piko Mirandola, Firenzen akatemiasta. Hei hei!
ellauri089.html on line 167: Giovanni Virginio Schiaparelli (14. maaliskuuta 1835 – 4. heinäkuuta 1910) oli italialainen tähtitieteilijä.[1][2] Hän opiskeli Torinon yliopistossa ja Berliinin observatoriossa ja työskenteli yli neljänkymmenen vuoden ajan Breran observatoriossa.
ellauri171.html on line 76: 
Giovanni_-_Rebecca_at_the_Well_-_c._1740.jpg/800px-Piazzetta%2C_Giovanni_-_Rebecca_at_the_Well_-_c._1740.jpg" />
ellauri172.html on line 192: Ebbe anche una relazione con la marchesa Gabriella Falletti di Villafalletto, moglie di Giovanni Antonio Turinetti marchese di Priero. Tra il 1774 e il 1775, mentre assisteva la sua amica malata, portò a compimento la tragedia Antonio e Cleopatra, rappresentata a giugno di quello stesso anno a Palazzo Carignano, con successo.
ellauri172.html on line 934: Don Camillo, série de nouvelles humoristiques de Giovannino Guareschi, 1948 CHECK
ellauri196.html on line 358: Giovanni Boccaccio: Novelleja Decameronesta, esipuheen kirjoittanut Werner Söderhjelm. Otava 1914. Oon lukenut.
ellauri222.html on line 852: Ozymandias (/ˌɒziˈmændiəs/ oz-ee-MAN-dee-əs; real name Adrian Alexander Veidt) is a fictional anti-villain in the graphic novel limited series Watchmen, published by DC Comics. Created by Alan Moore and Dave Gibbons, named "Ozymandias" in the manner of Ramesses II, his name recalls the famous poem by Percy Bysshe Shelley, which takes as its theme the fleeting nature of empire and is excerpted as the epigraph of one of the chapters of Watchmen. Ozymandias is ranked number 25 on Wizard's Top 200 Comic Book Characters list and number 21 on IGN's Top 100 Villains list. No, wait, Ozymandias was a Greek name for the pharaoh Ramesses II (r. 1279–1213 BC), derived from a part of his throne name, Usermaatre. In 1817, Shelley began writing the poem "Ozymandias", after the British Museum acquired the Younger Memnon, a head-and-torso fragment of a statue of Ramesses II, which dated from the 13th century BC. Earlier, in 1816, the Italian archeologist Giovanni Battista Belzoni had "removed" the 7.25-short-ton (6.58 t; 6,580 kg) statue fragment from the Ramesseum, the mortuary temple of Ramesses II at Thebes, Egypt. The reputation of the statue fragment preceded its arrival to Western Europe; after his Egyptian expedition in 1798, Napoleon Bonaparte had failed to acquire the Younger Memnon for France. Although the British Museum expected delivery of the antiquity in 1818, the Younger Memnon did not arrive in London until 1821. Shelley published his poems before the statue fragment of Ozymandias arrived in Britain, and the view of modern scholarship is that Shelley never saw the statue, although he might have learned about it from news reports, as it was well known even in its previous location near Luxor.
ellauri247.html on line 286: CICISBEO: In 18th- and 19th-century Italy, the cicisbeo (Italian: [tʃitʃiˈzbɛːo]; plural: cicisbei) or cavalier servente (French: chevalier servant) was the man who was the professed gallant or lover of a woman married to someone else. With the knowledge and consent of the husband, the cicisbeo attended his mistress at public entertainments, to church and other occasions, and had privileged access to this woman. The arrangement is comparable to the Spanish cortejo or estrecho and, to a lesser degree, to the French petit-maître.,(petit-maître m (plural petits-maîtres) (archaic) dandy, coxcomb). The exact etymology of the word is unknown; some evidence suggests it originally meant "in a whisper" (perhaps an onomatopeic word). Other accounts suggest it is an inversion of bel cece, which means "beautiful chick (pea)". According to the Oxford English Dictionary, the first recorded usage of the term in English was found in a letter by Lady Mary Wortley Montagu dated 1718. The term appears in Italian in Giovanni Maria Muti's Quaresimale Del Padre Maestro Fra Giovanni Maria Muti De Predicatori of 1708 (p. 734).
ellauri247.html on line 370: The words "Tweedle-dee and Tweedle-dum" make their first appearance in print as names applied to the composers George Frideric Handel and Giovanni Bononcini in "one of the most celebrated and most frequently quoted (and sometimes misquoted) epigrams", satirising disagreements between Handel and Bononcini, written by John Byrom (1692–1763):in his satire, from 1725.
ellauri258.html on line 102: Giovanni Guareschi: Isä Camillon kylä (ditto)
ellauri258.html on line 299: Giovannino (Giovanni) Oliviero Giuseppe Guareschi (1. toukokuuta 1908 Fontanelle di Roccabianca, Italia – 22. heinäkuuta 1968 Cervia, Italia) syntyi keskiluokkaiseen perheeseen Fontanelle di Roccabiancassa lähellä Parmaa. Hänen isänsä Primo Augusto Guareschi myi polkupyöriä ja maatalouskoneita, äiti Lina Maghenzani oli kansakoulun opettaja. Perheen muutettua Parmaan 1914 perheen isä yritti huonolla menestyksellä uutta alaa kiinteistönvälittäjänä ja teki lopulta 1925 konkurssin, mitä seurasi vuosikymmenen kestänyt oikeusprosessi. Perheen jouduttua talousahdinkoon Giovanninolla oli vaikeuksia viedä lukion käyntiä päätökseen. Koulun jälkeen Guareschi oikoluki ja toimitti fasistilehtiä. Hänen mukanaan muutti Milanoon kenkäkaupan myyjä Ennia Pallini, jonka kanssa hän avioitui 1940. Ehti viettää eri syistä useita vuosia vankilassa Saxassa ja saapasmaassa ennenkuin kuoli sydäriin täytettyään 60.
ellauri258.html on line 314: Don Camilloa esitti Fernandel joka sattumalta oli myös se Kriegsgefangener, joka kuljetti saxalaisen lehmän Margueriten Baijerista Stuttgartiin ja takaisin hauskassa elokuvassa La Vache et Le Prisonnier. Giovanni kuvassa on kuin kommunistinen kunnanjohtaja Peppone.
ellauri294.html on line 437: Totuus on, että sellaisia ihmisiä ei ole olemassa kansoina, vaikka siellä täällä saattaa olla yksittäisiä hirviöitä. Ei myöskään ole olemassa sellaisia ihmisiä kuin on keksitty, joilla on vain yksi jalka, jota he käyttävät varjostaakseen itseänsä. Mutta koska kaikki intiaanit menevät yleensä alasti, heillä on tapana kantaa pientä päivänvarjoa tai teltan kattoa hepin kärjessä, jonka he avaavat halutessaan suojaksi auringolta tai sateelta. Tätä he kutsuvat chatyriksi. Toin yhden mukanani Firenzeen. Ja tämän runoilijat ovat muuttaneet jalaksi. - Giovanni de' Marignolli.
ellauri370.html on line 636: 
Giovanni_di_Capistrano_c1550.jpg/400px-Santi_Buglioni_-_San_Giovanni_di_Capistrano_c1550.jpg" />
xxx/ellauri075.html on line 502: James Baldwin: Huone Pariisissa, Kirjayhtymä 1964 (Giovanni’s Room, 1956)
xxx/ellauri075.html on line 508: Morsiamen matkoilla ollessa Pariisiin sijoittunut amerikkalainen poikkeaa baariin, missä kohtaa italialaisen Giovannin, jolloin hänessä piillyt homoseksuaalinen taipumus paljastuu ja saa vallan. Avoimesti, mutta tiukkaa tyylikuria noudattaen Baldwin kuvaa tätä ahdistavan sameaa miesten suhdetta käyttäen symbolitaustana vankisellin kaltaista tuhruista kellarihuonetta. Morsiamen paluukaan ei amerikkalaista vapauta, ja lisäksi tulee syyllisyyden taakka, sillä Giovanni on epätoivoissaan tehnyt murhan ja saanut kuolemantuomion. Amerikkalainen jää yksin kärsimyksensä kanssa, sillä morsiankin luopuu hänestä. Oudon aiheensa vuoksi romaani edellyttää ennakkoluulotonta lukijakuntaa, joka kykenee käsittämään siihen sisältyvän ahdistuksen. Ei nuorten luettavaa.
xxx/ellauri128.html on line 153: Walter "Savage" Landor (1775–1864) oli englantilainen kirjailija. Hän oli niin kiivasluontoinen että hänet erotettiin sekä Rugbyn koulusta että myöhemmin Oxfordin yliopistosta. Hän siirtyi Lontooseen, missä hän julkaisi englannin ja latinan kielellä ensimmäiset runoelmansa. Landorin ensimmäinen laajahko runoteos oli Gebir (1798). Tässä, kuten Landorin myöhemmissäkin runoissa, huomaa järvikoulun ja varsinkin Byronin ällöömän Robert Southeyn vaikutusta. Landorin draamat Count Julian (1811), Andrea of Hungary ja Giovanni of Naples (1839) eivät menestyneet näyttämöllä, ne olivatkin aivan paskoja. Landor eli ahtaissa taloudellisissa oloissa enimmäkseen Walesissa vuoteen 1805, jolloin hän isänsä kuoltua peri kokonaisen omaisuuden. Hän lähti 1808 Espanjaan taistelemaan ranskalaisia vastaan, värväsi omilla varoillaan soturijoukon ja joutui siksi taas taloudelliseen ahdinkoon. Hän siirtyi 1815 Italiaan, missä hän asui 20 vuotta, loppuiällään taloudellisten huolien rasittamana, joihin hän ilman Robert Browningin apua olisi sortunut. Samoin kuin lordi Byron ja Leigh Hunt, myös Landor oli intohimoinen vapauden (= britti-imperialismin) rakastaja, ja vapauden asialle hän oli valmis uhraamaan omaisuutensa. Landorin pääteos on Imaginary conversations of imaginary literary men and statesmen, jonka kaksi edellistä osaa ilmestyivät 1824 ja kolme jälkimmäistä 1829. Teos on täynnä tekosyvällisiä ajatuksia esitettynä kauniilla, dramaattisesti voimakkaalla, joskaan ei aina helposti tajuttavalla proosatyylillä. Eeva Kilpi on suomentanut osittain runon "On his seventy-fifth birthday" julkaisuun Tätä runoa en unohda. Pertti Niemisen suomentama runo "En käynyt kiistaan, hillizin izeni" on julkaistu kokoelmassa Kuu kultainen terälehti.
xxx/ellauri128.html on line 257: | R. on 75% uteliaisuutta. | Giovanni Casanova | M | FUCK! |
xxx/ellauri165.html on line 533: Giovanni Francesco di Bernardone, "Jumalan pieni köyhä", ("Poverello", taiteilijanimeltään Franciscus Assisilainen) (1181 tai 1182 – 3. lokakuuta 1226) oli italialainen munkki, diakoni ja saarnaaja. Hän perusti fransiskaanisen veljeskunnan. Franciscusta kunnioitetaan katolisuudessa, vanhakatolisuudessa, anglikaanisuudessa ja luterilaisuudessa. Paavi Gregorius IX julisti hänet pyhimykseksi 16. heinäkuuta 1228. Franciscus Assisilaisen pyhimyskalenterin mukainen muistopäivä on 4. lokakuuta, joka on myöhemmin hänen vuokseen otettu myös kansainväliseksi eläinten päiväksi. Hän on eläinten, ympäristön, eläintarhojen, tulen, perheiden, yksin kuolemisen, kauppiaiden, rauhan, Italian, Assisin, New Mexicon ja Kansasin suojeluspyhimys. Pyhimyksen symboleita ovat muun muassa linnut ja eläimet, stigmata, piikkikruunu, kalat, pääkallo, susi ja tuli. Franciscusta pidetään yhtenä stigmaatikoista ja ennen hänen stigmataansa juhlistettiin erikseen 17. syyskuuta. Pyhimyksen mukaan on myös nimetty basilika tämän kotikaupungissa Assisissa eli Pyhän Fransiskuksen basilika (italiaksi Basilica di San Francesco d´Assisi). Pyhän Franciscuksen mukaan on perustettu useita katolisia sääntökuntia: Congregatio Fratrum Adunationis Tertii Regularis Ordinis Sancti Francisci (S.A), Congregatio Fratrum Franciscanorum Immaculatae (F.I.), Ordo Fratrum Minorum (O.F.M.), Ordo Fratrum Minorum Capuccinorum (O.F.M. Cap.) ja Ordo Fratrum Minorum Conventualium (O.F.M. Conv.). Hänen nimeään kantaa myös argentiinalainen 13. maaliskuuta 2013 valittu paavi Benedictus XVI:n vasemmistolainen seuraaja 266. paavi Franciscus.
xxx/ellauri167.html on line 207: Giovanni e Paolo Malatrasi sono due giovani rimasti orfani in tenera età ed eredi di solida industria. Mentre Giovanni, il fratello maggiore, ha un carattere introverso e tormentato, Paolo è tutto l'opposto: allegro e spensierato, ama circondarsi di compagnie spregiudicate e prive di remore morali. Durante un periodo di assenza da casa di Paolo, Giovanni ha modo di frequentare la ragazza del fratello, Francesca Podesti, e di innamorarsene, pienamente corrisposto. Sposatala quasi clandestinamente, Giovanni impone alla giovane di troncare con le vecchie amicizie, senza, con questo riuscire a tacitare l'esasperata gelosia che egli nutre verso il passato della moglie. Allorché Paolo fa ritorno a casa, superata la sorpresa per l'imprevisto matrimonio, organizza una festa alla quale invita i vecchi amici. In questa circostanza, il contegno assurdamente geloso di Giovanni finisce col gettare Francesca tra le braccia di Paolo e col convincerla ad abbandonare il tetto coniugale. Sconvolto da questa decisione, Giovanni uccide la moglie e il fratello.
xxx/ellauri174.html on line 140: Alboni was born at Città di Castello, in Umbria. She became a pupil of Antonio Bagioli [it] of Cesena, Emilia–Romagna, and later of the composer Gioachino Rossini, who became her 'perpetual honorary adviser' in (and then the principal of) the Liceo Musicale, now Conservatorio Giovanni Battista Martini, in Bologna. Rossini tested the humble thirteen-year-old girl himself, had her admitted to the school with special treatment, and even procured her an early engagement to tour his Stabat Mater around Northern Italy, so that she could pay for her studies. Hmm... A favourable contract was signed by Rossini himself, "on behalf of Eustachio Alboni", Mariettas father, who was still a minor. The singer remained, throughout her life, deeply grateful to her ancient "maestro", nearly a second father to her. Hmm hmm... Marietta oli aika pulska emäntä. Se lahjoitti köyhille koko omaisuutensa, sanoen että mikä laulaen tulee se viheltäen menee.
xxx/ellauri186.html on line 155: Influenced: Marcus Aurelius, Michel de Montaigne, Dante Alighieri, Augustine of Hippo, Albertino Mussato, Cardinal Giovanni Colonna, Tertullian, Martin of Braga, Medieval philosophy, Baruch Spinoza, Edmund Burke, Joseph De Maistre.
xxx/ellauri187.html on line 111: First of all, it provided him with an uncanny empathy for women. His two most potent and obsessive literary images were the unrequited female lover and the woman artist struggling to find freedom and space for her work. But Rilke's liberated feminine side also gave him the gift of unabashed openness to his need and desire for the opposite sex (from women). He recalls Kierkegaard's description of Mozart's Don Giovanni, who did not calculatedly seduce, according to Kierkegaard, but desired seductively. What women found irresistible about Rilke was not the effect he had on them but the effect they had on him.
xxx/ellauri229.html on line 817: Cosimo di Giovanni de’ Medici (27. syyskuuta 1389 Firenze – 1. elokuuta 1464) oli ensimmäinen Medicien poliittisen suvun jäsen ja Firenzen hallitsija. Häntä sanotaan myös ”vanhemmaksi” (”il Vecchio”) ja isänmaan isäksi (”pater patriae”)
xxx/ellauri229.html on line 818: Cosimo syntyi Firenzessä villakauppiaan ja pankkiirin poikana. Hän peri sekä rikkautensa, varovaisuutensa että liiketoiminnan tajunsa isältään Giovanni di Bicci de’ Mediciltä. Hänellä oli veli Lorenzo, ja hän oli tulevan mahtimiehen Lorenzo de’ Medicin isoisä. Vuonna 1415 hän avusti antipaavi Johannes XXIII:ta Konstanzin kirkolliskokouksessa.
xxx/ellauri293.html on line 62: 
Giovanni_Battista_Tiepolo_006.jpg/800px-Giovanni_Battista_Tiepolo_006.jpg" >/
xxx/ellauri304.html on line 657: Taceant colloquia. Effugiat risus. Hic locus est ubi mors gaudet succurrere vitae. Giovanni Morgagni (1682-1771)
xxx/ellauri354.html on line 269: It was first published in 1907 under the title Il maiale nero: Rivelazioni e documenti (Sesto S. Giovanni, Milano: A. Barion). A later edition carried the title Dio contro Dio on the first title page and at the top of every page, with the previous title presented as subtitle on the second title page.
35