ellauri096.html on line 582: Kenenkä mielikirjailija oli Dickens Gilmoren tytöissä? Ehtikö knoppi jo unohtua? Olixe Tolstoi? Kuka luki kynäilytauoilla David Copperfieldiä? Ball-sack? Dickens oli luotettava kertoja. Ggssa mainitaan yli kolmesataa Roryn lukemaa kirjaa. Niistä on lukemattomia Gilmore_Girls_Complete_Reading_List">reading listoja netissä. Gilmore Girls Complete Reading List (361 books).
ellauri097.html on line 79: Baltimoren asema vientisatamana toipui vapaussodan jälkeen ja sen kautta vietiin viljaa etenkin Etelä-Amerikkaan. Ensimmäinen rautatie tuli kaupunkiin vuonna 1828. Vuonna 1851 kaupunki erotettiin Baltimoren piirikunnasta itsenäiseksi kaupungiksi. Yhdysvaltain sisällissodan aikana 1860-luvulla Maryland oli osa Pohjoisvaltioita, mutta monet paikalliset kannattivat Etelävaltioita. Yhtä sekopäitä kuin Menckenkin. Kaupungilla on ollut myös ongelmia poliisin ja etenkin kaupungin mustan väestönosan jännitteiden johdosta. Esimerkiksi vuonna 2015 kaupungissa mellakoitiin mustan miehen kuoltua valkoisen poliisin pidättämänä kuljetuksen aikana. Samaan aikaan esimerkiksi murhien määrä on ollut historiallisen korkealla. Neljäsosa porukoista elää köyhyysrajan alapuolella. Sinnittelee vähäosaisina kuin Gilmoren tytöt. Kaxi kolmesta asukista on mustanpuhuvia.
ellauri097.html on line 81: 10% on Henryn tapasia tuoreita matuja. Tai sellaisia kuin se Gilmoren maitre d'hotel, pariisilainen ylellisyyshyödyke, josta näkee millaisia on ne Bushin aavikkomyrskystä livistäneet frogit. Ei mitään freedom friesejä, vaan naurettavalla axentilla puhuvia pikkukenkäisiä mamuhomoja jotka pelkää jopa Luxemburgin puiston vesilintuja.
ellauri097.html on line 90: No huonommankin lukulistan voisi valita, esim. Gilmore_Girls_Complete_Reading_List">Roryn, jolla on myös Peten krestomatia. Petellä oli pikku kemistin välineet. Se valmistui teekkarixi opiston priimuxena ja meni siitä isän siggetehtaaseen. Ei viihtynyt asiakasrajapinnassa kuten ei Helmikään. Onnex isä sattui kuolemaan ( siis Henryltä) ja Henry pääsi reportterikouluun.
ellauri097.html on line 286: Perhe muuttaa ennen sotia yhdestä kivasta pariisilaisluukusta toiseen. Julian pelkää pimeää ja kauhuleffoja. Dorén nakukuvia ja muumioita. Ja Jardin Luxembourgin jouzenia. (Ei hetkinen, täähän olikin taas Gilmore Girlsistä.) Ja portaita.
ellauri097.html on line 515: Gilmoren tyttöjen hotelliportieeri on ilmiselvä ranskalainen musta homo. Jenkit teki sillä ranskixista pilkkaa Irakin sodan johdosta, mutta pilkka sattui kyllä kipeästi omaan nilkkaan. Wilt Whatmanista lähtien (ja varmasti myös ennen sitä) am. viihteessä on vilissyt hinureita kuin Salpausselällä.
ellauri101.html on line 496: Philip Teeri ei osaa päättää pitäiskö pahastua Biitlesin "I'd rather see your dead little girl than be with another man" värsystä vai erottaako teos elämästä kokonaan, niin että Woody Allenin leffojakin saisi kazoa. Mun kanta lienee selvä, ja yhtä selvä kanta on Kristina-tädillä. Philip Teeri jää heilumaan siinä välillä, koska se välittää niin vitusti siitä mitä muut siitä ajattelevat. Se hyräilee tiskatessa Carole Kingin laulua "Where you lead I will follow", joka on Gilmore Girlsin tunnari, aivan ällöttävä ajatus, toi Lorelei on just yhtä liimamainen päällepäsmäri kuin sen äitikin. Rory parka. Aina kii sen ihossa kuin Tintissä Kapteeni Capun laastari. Philip parka, sen 2-vaimo on varmaan just samanlainen päsmäri. No se sai vaan mitä pyysikin. Sitä saa mitä tilaa.
ellauri101.html on line 661: Mulla on lyhyet hiuxet ja pitkähkö vaikka harvanlainen takkuinen parta. Vaattet ei ole kirpputorilta vaikka vaikuttavat siltä. Ne on kuosiltaan yhtä vanhahtavia kuin mä. Flanellipaidat ja villapaidat on Sysmän rytkyjä. Pipoja en sietänyt ennen kuiin Helmi kutoi mulle niitä. Farkkuja en revi muuta kuin vahingossa, ja sitten paikkaan ne. Jos harvoin ostan uudet ostan peltipönkköjä. Mä ostin Conversen koriskengät Bostonissa 1970-luvulla. Ei mulla niitä enää ole. Juu ei, emmä ole kyllä grungetyylinen. Enempi kuulostan mielensäpahoittajalta, vaikkenmä kyllä tykkää tollasesta mökkinaapurimallisesta karvalakistakaan. Sitä käyttää karvalakkipuolen kaljanryystäjät ja karvalakkilähetystöt. Gilmore Girlsin Jacob on kai grungetyylinen.
ellauri102.html on line 687: Ms.stä on puolessa vuosisadassa tullut Amerikan E. T. Varakkaiden Gilmore-isoäitien preppieasuiset lapsenlapset lukee sitä koulussa pakkopullana. Through our Ms. Classroom program, Ms. is also used by college faculty as a required text at 88 universities in 43 states, reaching thousands of students nationwide.
ellauri106.html on line 651: Kaikkein traagisinta on että Phillu ja Gilmoren tytöt, siis etenkin ne äiskät, on ihan samanlaisia, aivan vitun ahdasmielisiä izekkäitä anaalis-obsessiivisia luokkatietoisia patriarkaalisia jurboja. Vizit ei muuta asiaa yhtään mixikään. Et voi istua täällä sisällä tuo hattu päässä! Minä olen sinun äitisi ja käsken sinua ottamaan sen pois! Monica minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua, viimeisen kerran ota se hattu pois ennenkuin minä revin sen sinun päästäsi! Tee niinkuin minä käsken! Laita jalkasi yhteen! Ne ovat auki ja näytät alushoususi! Phillu tuijottaa kuolaten sun pillua!
ellauri107.html on line 73: Tää oli Pipan loppukaneetti peppusaunan jälkeen. Se oli tuttu Rothillekin. Ja Lorelei Gilmoren sana Roryn jäätyä kiinni valkoisesta valheesta. Aivan törkeätä ihmiskauppaa tollanen.
ellauri159.html on line 757: As I’ve been working on this series, thinking through the tradition of manhood, and attempting to synthesize Gilmore’s findings and the manifestations of the manly code in different cultures, boy, it’s really tasked my brain. When my mind got tied up in knots and the meaning of manhood became seemingly impenetrable and obscure, I often found myself thinking about the definition of masculinity laid out in Jack Donovan’s The Way of Men. It is so simple that even I can wrap my skull around it.
ellauri184.html on line 84: In 1980, The Executioner's Song, Mailer's "real-life novel" of the life and death of murderer Gary Gilmore, won the Pulitzer Prize for fiction. Joan Didion reflected the views of many readers when she called the novel "an absolutely astonishing book" at the end of her front-page review in the New York Times Book Review.
ellauri188.html on line 177: Mei Mein isä on hieman vetäytyvä, lupsakka hahmo, äiti taas ärhäkämpi tapaus. Hän on aasialainen tiikeriäiti, joka vaalii sukuperinteitä ja vaatii tyttäreltään parasta mahdollisesta suoritusta niin koulussa kuin elämässäkin. Täähän on jo nähty Gilmoren tytöissä, vaikka siinä viirusilmät oli Koreasta.
xxx/ellauri103.html on line 166: Mutta ei se ole tyytyväinen Amerikan sairaaloihinkaan, yxityishuoneet eivät ole enää mitä ne on olleet, tyynytkin epämukavia, se valittaa kuin Grandma Gilmore, ja ne yhdet jenkkipohatan perilliset äskeisessä sarjassa. Se haluaa ottaa pankkitilinsä omiin käsiinsä.
xxx/ellauri103.html on line 554: Since then, the company has only continued to grow, helped on in part by a series of clever ad campaigns, most famously the 1988 "Just Do It" ad campaign (apparently inspired by the last words of American murderer Gary Gilmore before the firing squad, "Let´s do it.")
xxx/ellauri167.html on line 356: Käyt keilaamassa. No en helvetti! Tän täytyy olla joku jenkkipläjäys. Keilailua olen nähnyt vaan töllössä, jossa sitä harrastavat alemman keskiluokan porukat ala Homer Simpson tai Gilmoren tytöt.
xxx/ellauri307.html on line 798: Electronic Frontier Foundation (EFF) on kansainvälinen voittoa tavoittelematon digitaalisten oikeuksien ryhmä, joka sijaitsee San Franciscossa, Kaliforniassa. Säätiön perustivat 10. heinäkuuta 1990 John Gilmore, John Perry Barlow ja Mitch Kapor edistämään Internetin kansalaisvapauksia.
18