ellauri053.html on line 1160: Gitanjali ei ole kaikkia varten, vain hölmöjä. Sen kaikki toistasataa proosarunoa keskittyvät vain ja ainoastaan ihmisen ja jumaluuden suhteen pohtimiseen. Tagore on kirjoittanut toisto tyylikeinona runsaalle kopsauxelle pohjautuvaa, lähes lapsenomaisen helppotajuista tekstiä, joka jää nykyisin helposti runouden, hengellisen propagandan ja itsehoito-oppaiden rajamaastoon – samoihin hämyisiin nurkkiin kuin new age -henkiset Kahlil Gibran -kokoelmat ja Paulo Coelhon koko tuotanto.
ellauri101.html on line 147: Hännänhuippuna on tämmösen Carolyn Kahlil Gibranin sisätilasankaritesti. Se näyttää olevan Joseph Campbellin kirjan innoittama Jungin häkkyrän yxinkertaistus.
ellauri276.html on line 247: "Auramiehen laulun" teema on pinnalla, mutta ideaa on mietittävä, yritettävä "päästä" teoksen pohjalle. Runon teemana on talonpojan työ kynnön aikana. Kirjoittaja näyttää nykyajan miehelle ahkeran kyntäjän, joka nousee ennen aamunkoittoa saadakseen sadon syksyllä. Runon idea on erilainen: kirjoittaja saa lukijan pohtimaan talonpoikien elämää, heidän töitään. Työskentele ilon lähteenä, lomana - tämä on runon pääidea! Sehän on sama kuin libanonilais-amerikkalaisen Kahlil Gibranin runossa "Work" albumissa277.
ellauri277.html on line 36: Khalil Gibran
ellauri277.html on line 65: Kahlil Gibran ploughman - top education!
ellauri277.html on line 70: Tästä libanonilaismamusta Khalil Gibranista alkoi tulla niin paljon juorua, että piti osoittaa sille oma albumi. Kyseessä on Paulo Coelho luokan tahaton tai tahallinen huijari, josta viihdealan julkkixet löytää silti elämälleen lohtua.
ellauri277.html on line 75: Kahlil Gibran - 1883-1931
ellauri277.html on line 110: Gibran Kahlil">Gibran Khalil Gibran (arab. جبران خليل جبران, 6. tammikuuta 1883 Besharri – 10. huhtikuuta 1931 New York) oli libanonilais-amerikkalainen karvakäsi, runoilijamatu ja bullshit-taiteilija. Hänen tunnetuin teoksensa on Profeetta (1923). Gibran aloitti Profeetan kirjoittamisen vuonna 1912 ja valmisteli sitä toistakymmentä vuotta.
ellauri277.html on line 111: Kahlil Gibran syntyi vuonna 1883 nykyisen Libanonin alueella Besharrin kylässä, Valkean vuoren juurella. Gibranin perhe oli vanhaa maroniittikristittyjen sukua, ja Libanon kuului tuohon aikaan Osmanien valtakunnan Syyrian maakuntaan. Vuonna 1895 Gibranin perhe hajosi: äiti muutti lapsineen Bostoniin ja isä jäi turkkilaiseen vankilaan. Yhdysvalloissa Kahlil Gibran näytti kuvataiteelliset ja kirjalliset lahjansa ja pääsi taiteellisiin piireihin jo 13-vuotiaana, ja häntä alettiin yleisesti kutsua Profeetaksi. Gibranin perhe lähetti hänet 15-vuotiaana libanonilaiseen yliopistoon, ja neljän vuoden opiskelun jälkeen Gibran palasi Yhdysvaltoihin.
ellauri277.html on line 113: Tärkein tapahtuma nuoren Gibranin elämässä oli tutustuminen Mary Haskelliin, kuuluisaan mesenaattiin. Mary Haskell otti Kahlil Gibranin "stipendiaattiensa" lukuisaan joukkoon ja tuki Gibrania henkisesti fyysisesti ja taloudellisesti koko hänen loppuelämänsä ajan. Haskel toimitti Gibranin englanninkieliset kirjat.
ellauri277.html on line 115: Kirjailijana Gibran mainitsee tärkeimmiksi inspiraation lähteikseen William Blaken ja Nietzschen, joita molempia hän pitää kaltaisinaan hulluina. Hän kirjoittaa: ”Hulluus jumalan kaipauksessa on korkein ylistyksen muoto.”
ellauri277.html on line 117: Gibran kirjoitti ensimmäiset teoksensa arabiaksi, mutta vuodesta 1918 alkaen hän kirjoitti englanniksi.
ellauri277.html on line 121: Gibran Kahlil">Kahlil Gibran syntyi 6. tammikuuta 1883 Bsharrin kylässä Libanonin Mutasarrifate-vuorella, Ottomaanien Syyriassa (nykypäivän Libanon ). Hänen vanhempansa Khalil Sa´ad Gibran ja Kamila Rahmeh, papin tytär, olivat maroniittikristittyjä. Äiti Kamilan isänpuoleinen isoisä oli kääntynyt islamista kristinuskoon. Hiän oli 30-vuotias, kun Gibran syntyi, ja Gibranin isä Khalil oli hänen kolmas aviomiehensä (!).
ellauri277.html on line 123: Gibranin isä työskenteli alun perin apteekissa, mutta hänellä oli pelivelkoja, joita hän ei kyennyt maksamaan. Hän meni töihin paikallisen ottomaanien nimittämän järjestelmänvalvojan palvelukseen. Vuonna 1891, kun hän toimi veronkerääjänä, hänet erotettiin ja hänen henkilökuntansa tutkittiin. Khalil vangittiin kavalluksesta, ja viranomaiset takavarikoivat hänen perheensä omaisuuden. Kamila päätti seurata veljeään Yhdysvaltoihin. Vaikka Khalil vapautettiin vuonna 1894, Kamila pysyi päättäväisenä ja lähti New Yorkiin 25. kesäkuuta 1895 ja otti mukaansa Boutrosin, Gibranin, Mariannan ja Sultanan.
ellauri277.html on line 126: Gibran tuli Josiah Quincy -kouluun 30. syyskuuta 1895. Koulun virkailijat laittoivat hänet erityisluokkaan maahanmuuttajille oppimaan englantia. Hänen nimensä rekisteröitiin käyttämällä englantilaista kirjoitusasua "Kahlil Gibran". Hänen äitinsä alkoi työskennellä ompelijana kauppiaana, joka myi pitsiä ja liinavaatteita, joita hän kantoi ovelta ovelle kuin mustalaiset. Hänen puolivelinsä Boutros Boutros Ghali avasi liikkeen. Gibran ilmoittautui myös taidekouluun Denison Housessa, läheisessä asutustalossa. Siellä opettajiensa kautta hänet esiteltiin avantgardistiseelle bostonilaiselle taiteilijalle, valokuvaaja ja kustantaja F. Holland Daylle, joka "rohkaisi ja tuki" Gibrania hänen "luovissa pyrkimyksissään."
ellauri277.html on line 128: Kamila ja Boutros halusivat Gibranin ottavan vastaan enemmän omaa perintöään sen sijaan, että hän saisi puoleensa vain länsimaista esteettistä kulttuuria. Niinpä Gibran palasi 15-vuotiaana kotimaahansa opiskelemaan arabialaista kirjallisuutta kolmeksi vuodeksi Collège de la Sagessessa, maroniittien johtamassa instituutissa Beirutissa ja opiskelemaan myös ranskaa.
ellauri277.html on line 132: Sittemmin tapaamansa "hyväntekijän" Mary Haskellin taloudellisella avustuksella Gibran opiskeli taidetta Pariisissa vuosina 1908–1910. Siellä ollessaan hän tapasi syyrialaisia poliittisia ajattelijoita, jotka edistävät kapinaa ottomaanien Syyriassa. Kun hän kuoli 48-vuotiaana maxakirroosiin ja alkavaan tuberkuloosiin toisessa keuhkossa hän oli saavuttanut kirjallisuuden mainetta "Atlantin valtameren molemmin puolin". Hänen "upeaa työtä" on kuvattu "taiteellisena perinnönä kaikkien kansojen ihmisille".
ellauri277.html on line 134: 
Gibran.jpg" height="300px" />
ellauri277.html on line 135: 
Gibran_1913.jpg" height="300px" />
ellauri277.html on line 138: Gibran piti ensimmäisen taidenäyttelynsä piirustuksistaan tammikuussa 1904 Bostonissa Dayn studiossa. Tämän näyttelyn aikana Gibran tapasi Mary Haskellin, yhdeksän vuotta häntä vanhemman tyttökoulun rehtorin kaupungissa. Kaksikko solmi ystävyyden, joka kesti Gibranin loppuelämän. Haskell käytti suuria summia Gibranin tukemiseen ja toimitti myös kaikkia hänen englanninkielisiä kirjoituksiaan. Heidän romanttisen suhteensa luonne jää epäselväksi, vaikka jotkut elämäkerran kirjoittajat väittävät, että he olivat rakastavaisia mutta eivät koskaan menneet naimisiin, koska Haskellin perhe vastusti. Alusvaatteista saadut todisteet viittaavat siihen, että heidän suhteensa ei koskaan toteutunut fyysisesti. Gibran ja Haskell olivat lyhyesti kihloissa vuosien 1910 ja 1911 välillä. Joseph P. Ghougassianin mukaan Gibran oli kosinut häntä koska "ei tiennyt kuinka muuten maksaa takaisin kiitokseksi neiti Haskellille", mutta Haskell keskeytti yhdynnän tehden "hänelle selväksi, että hän piti hänen ystävyydestään ennen kuin raskasta sidettä mamuavioliitossa." Haskell meni myöhemmin naimisiin Jacob Florance Minisin kanssa vuonna 1926, samalla kun hän pysyi Gibranin läheisenä ystävänä, suojelijana ja hyväntekijänä ja käytti Jacobin vaikutusvaltaa Kallen uran edistämiseen.
ellauri277.html on line 140: 1908 Haskell esitteli Gibranin ystävälleen kirjailija Charlotte Tellerille, 31, ja helmikuussa Émilie Michelille (Micheline), Haskellin koulun ranskan opettajalle, 19. Sekä Teller että Micheline suostuivat poseeraamaan Gibranille nakuina ja heistä tuli hänen "läheisiä ystäviä." Samana vuonna Gibran julkaisi Spirits Rebellious arabiaksi romaanin, joka kritisoi syvästi maallista ja henkistä auktoriteettia. Gibranin edesmenneen tutun Barbara Youngin mukaan "papit polttivat sen Beirutin torilla uskomattoman lyhyessä ajassa," ja he julistivat sen "vaaralliseksi, vallankumoukselliseksi ja myrkylliseksi nuorille". Maroniittipatriarkaatti laski liikkeelle huhun hänen ek-ek-ekskommunikaatiosta, vaikkei koskaan julistanut sitä virallisesti.
ellauri277.html on line 142: Heinäkuussa 1908 Gibran meni Haskellin taloudellisella tuella opiskelemaan taidetta Pariisissa Académie Julianissa, missä hän liittyi Jean-Paul Laurensin ateljeeseen. Gibran oli hyväksynyt Haskellin tarjouksen osittain etääntyäkseen Michelinesta, "sillä hän tiesi, että tämä rakkaus oli vastoin hänen kiitollisuuttaan neiti Haskellia kohtaan"; kuitenkin "hänen yllätykseksi Micheline tuli yllättäen hänen luokseen Pariisissa." "Michel oli paxuna kuin Michelin-ukko, mutta raskaus oli kohdunulkoinen, ja hänen piti tehdä abortti, luultavasti Ranskassa." Micheline oli palannut Yhdysvaltoihin lokakuun lopussa. Gibran vieraili hänen luonaan palattuaan Pariisiin heinäkuussa 1910, mutta heidän välilleen ei jäänyt aavistustakaan läheisyydestä.
ellauri277.html on line 144: 1909 Gibran aloitti lyijykynällä tuherrettujen muotokuvien sarjan, jota hän myöhemmin kutsui "Taiteen temppeliksi", jossa oli "ajan kuuluisia mies- ja naistaiteilijoita" ja "muutamia Gibranin sankareita menneiltä ajoilta.", kuten Mary Haskell. Kesäkuussa 1910 Ameen Rihani, jonka Gibran oli tavannut PaPaPariisissa, joka oli kuusi vuotta vanhempi kuin Gibran, oli Gibranin roolimalli jonkin aikaa ja ystävä ainakin toukokuuhun 1912 asti. Gibranin elämäkerran kirjoittaja Robin Waterfield väittää, että vuoteen 1918 mennessä "kun Gibranin rooli muuttui vihaisen nuoren miehen roolista profeetan rooliksi, Rihani ei voinut enää toimia paradigmana." Pojille tuli bänät.
ellauri277.html on line 146: Palattuaan USAan Kahlil asettui taas kavereiden kustannuxella pieneen yxiöön (numero 30, jossa oli parveke, kolmannessa kerroksessa). Gibran asui siellä kuolemaansa asti.
ellauri277.html on line 147: Gibran kertoi Haskellille vuonna 1914, että hän piti nyt Michelinea "hylkeenä".
ellauri277.html on line 149: Gibran esitti kopion kirjastaan Egyptissä asuneelle libanonilaiskirjailijalle May Ziadehille ja pyysi tätä arvostelemaan sitä. Hiänen vastauksensa 12. toukokuuta 1912 ei täysin hyväksynyt Gibranin rakkausfilosofiaa. Pikemminkin hiän pysyi kaikessa kirjeenvaihdossaan melko kriittisenä Gibranin länsimaisia ajatuksia kohtaan. Silti heillä oli vahva emotionaalinen kiintymys neiti Ziadehiin kuolemaansa asti. Taaskaan ei muka pistetty, pantu eikä laitettu sitä sinne. Uskokoon ken haluaa.
ellauri277.html on line 151: Saman vuoden joulukuussa Gibranin visuaalisia taideteoksia esiteltiin Montross Galleryssä, mikä herätti amerikkalaisen taidemaalari Albert Pinkham Ryderin huomion. Gibran kirjoitti hänelle proosarunon tammikuussa, ja hänestä tulee yksi ikääntyneen miehen viimeisistä vierailijoista. Ryderin kuoleman jälkeen vuonna 1917 Henry McBride lainasi Gibranin runon ensimmäisenä.jälkimmäisen kuolemanjälkeisenä kunnianosoituksena Ryderille, sitten sanomalehdissä eri puolilla maata, josta tuli Gibranin nimen ensimmäinen laaja maininta Amerikassa. Maaliskuuhun 1915 mennessä kaksi Gibranin runoa oli myös luettu Poetry Society of Americassa, minkä jälkeen Corinne Roosevelt Robinson, Theodore Rooseveltin nuorempi sisar, nousi ylös ja kutsui niitä "tuhoisiksi ja pirullisiksi jutuiksi".
ellauri277.html on line 153: Kirjeessä 1921 Naimylle, Gibran kertoi, että lääkärit olivat käskeneet häntä "luopumaan kaikenlaisesta työstä ja rasituksesta eikä muuta kuin syömään, juomaan ja lepäämään". Vuonna 1922 Gibran määrättiin "pysymään poissa kaupungeista ja kaupunkielämästä" ja hän oli vuokrannut mökin meren läheltä, aikoen muuttaa sinne Mariannan kanssa ja jäädä sinne, kunnes "tämä sydän [palauttaa] järjestyksensä"; Tämä kesä Scituatessa oli Haskellillekin virkistävää aikaa, jonka aikana Kal kirjoitti englannixi joitain "parhaista arabialaisista runoista", joita hän oli koskaan kirjoittanut. Siirappinen profeetta myi hyvin kylmästä kriittisestä vastaanotosta huolimatta.
ellauri277.html on line 155: Rehtori William Norman Guthrien järjestämässä Profeetan lukemisessa Boweryn Pyhän Markuksen kirkossa Gibran tapasi runoilija Barbara Youngin, joka työskenteli toisinaan hänen sihteerinä vuodesta 1925 Gibranin kuolemaan asti; Kal maxoi Barbaralle luonnossa.
ellauri277.html on line 157: Gibran keskusteli "sellaisista teemoista kuin uskonto, oikeus, vapaa tahto, tiede, rakkaus, onnellisuus, sielu, ruumis ja kuolema". kirjoituksissaan, joille "luonnollistaa menneisyyden muotojen rikkominen, symboliikka, ikuinen rakkaus kotimaahansa ja sentimentaalinen, melankolinen mutta usein oratorinen tyyli. Yleisten teemojensa henkisen ja yleismaailmallisen puolensa vuoksi hän näyttää valinneen sanaston, joka on kauniisti sanoen vähemmän idiomaattinen kuin nykyajan runoilija olisi tavallisesti valinnut."
ellauri277.html on line 160: Eräiden Bushruin ja Jenkinsin mukaan Raamattu, erityisesti King Jamesin versio, oli "ehtymätön" vaikutuksen lähde Gibraniin. Almustafan opetukset eroavat ratkaisevasti Zarathustran filosofiasta, ja ne paljastavat Jeesuksen silmiinpistävän jäljitelmän, jollaisexi Gibran kuvasi hänet. Haskellin mukaan Gibran kertoi hänelle kerran sen:
ellauri277.html on line 164: Waterfieldin sanamuodon mukaan "Uuden testamentin vertaukset" vaikuttivat "hänen vertauksiinsa ja homoiluihinsa", kun taas "joidenkin Vanhan testamentin kirjojen runous" vaikutti "hänen hartauskieleen ja loitsuihinsa". Annie Salem Otto huomauttaa, että Gibran jäljitteli selvästi Raamatun tyyliä, siinä missä hänen aikansa arabialaiset kirjailijat, kuten Rihani, matkivat tiedostamatta Koraania.
ellauri277.html on line 166: Muutaman Ghougassianin mukaan englantilaisen runoilijan William Blaken teoksilla oli "erityinen rooli Gibranin elämässä", ja erityisesti "Gibran yhtyi Blaken apokalyptiseen maailmannäkemykseen, sellaisena kuin tämä ilmaisi sen runoudessaan ja taiteessa". Gibran kirjoitti klovni Blakesta "jumalmiehenä" ja sanoi hänen piirustuksiaan "toistaiseksi syvimmiksi englanniksi tehdyiksi asioiksi - mutta hänen näkemyksensä, piirustuksensa ja runonsa jättäminen syrjään ja siirtyminen näihin mun parannettuihin olisi kaikkein jumalallisinta".
ellauri277.html on line 167: Kahlil Gibran esiteltiin uudelleen William Blaken runouteen ja taiteeseen Pariisissa, todennäköisesti Auguste Rodinin studiossa ja Rodinin itsensä ollessa melan varressa. Gibran vahvisti siellä pyrkimyksensä olla symbolistimaalari.
ellauri277.html on line 169: 
Gibran_-_Soumaya.jpg" width="100%" />
ellauri277.html on line 172: Gibran oli myös suuri syyrialaisen runoilijan ja kirjailijan Francis Marrashin ihailija, jonka teoksia Gibran oli opiskellut Collège de la Sagessessa. Shmuel Morehin mukaan Gibranin omat teokset heijastavat Marrashin tyyliä, mukaan lukien joidenkin hänen teostensa rakenne ja "hänen [monet] ideansa orjuudesta, koulutuksesta, naisten vapauttamisesta, totuudesta, ihmisen luonnollisesta hyvyydestä ja turmeltuneesta. yhteiskunnan moraali." Bushrui ja Jenkins ovat maininneet Marrashin käsitteen yleismaailmallisesta rakkaudesta erityisesti jättäessään "syvän vaikutuksen" Gibraniin.
ellauri277.html on line 173: Toinen vaikuttaja Gibraniin oli amerikkalainen runoilija Wilt Whatman, jota Gibran seurasi "osoittaen kaikkien ihmisten universaalisuutta ja nauttimalla luonnosta." El-Hagen mukaan saksalaisen filosofin Friedrich Nietzschen vaikutus "ei esiinny Gibranin kirjoituksissa aivomyrskyxi asti." Siitä huolimatta, vaikka Nietzschen tyyli "epäilemättä kiehtoi" häntä, kun Gibran "ei ollut vähiten loitsuissaan". (Ihmekös että Kallen maxa laajeni...)
ellauri277.html on line 175: Tutkijat ja kriitikot jättivät Gibranin pitkään huomiotta, ennenkuin älysivät kuinka jenkki se oikeastaan oli. Em. Bushrui ja John M. Munro ovat väittäneet, että "vakavien länsimaisten kriitikkojen epäonnistuminen vastata Gibranin huutoon" johtui siitä tosiasiasta, että "hänen teoksensa, vaikka suurin osa alun perin kirjoitettiin englanniksi, ei voi majoittua mukavasti lännen sisäiseen kirjalliseen perinteeseen, jossa mattokauppiaita ei järin näy." El-Hagen mukaan kriitikot ovat myös "yleensä epäonnistuneet ymmärtämään runoilijan mielikuvitukselisia käsityxiä ja hänen vaihtelevan luonnottomia taipumuksiaan".
ellauri277.html on line 177: Kristinuskon, islamin ja sufismin lisäksi Gibranin mystiikkaan vaikuttivat myös teosofia ja jungilainen psykologia. Noin 1911–1912 Gibran tapasi ʻAbdu´l-Bahán, baháʼí-uskon johtajan, joka vieraili Yhdysvalloissa, piirtääkseen hänen muotokuvansa. Tapaaminen teki vahvan vaikutuksen Gibraniin. Yksi Gibranin tutuista myöhemmin elämässä, Juliet Thompson, joka on itsekin aika baháʼí, kertoi, että Gibran ei saanut nukkua tapaamista seuraavana yönä.
ellauri277.html on line 179: Tämä kohtaaminen ʻAbdu´l-Bahán kanssa inspiroi myöhemmin Gibrania kirjoittamaan Jeesus Ihmisen Pojan, joka kuvaa Jee-suxea "seitsemänkymmentäseitsemän aikalaisen sanoin, jotka tunsivat hänet – vihollisia ja ystäviä: syyrialaiset, roomalaiset, juutalaiset, papit ja runoilijat kuten minä." Abdu´l-Bahán kuoleman jälkeen Gibran piti puheen uskonnosta Baháʼísin kanssa ja toisessa tapahtumassa, jossa katsottiin elokuvaa "Abdu´l-Bahá", Gibran nousi kyynelein julistaakseen ´Abdu´n korkean aseman, ja lähti tapahtumasta itkien omien sanojensa syvästi liikuttamana. Eipä Baha. Se meni näin:
ellauri277.html on line 182: Vuonna 1921 Gibran osallistui "kyselyyn", joka koski kysymystä "Tarvitsemmeko uuden maailman uskonnon yhdistämään vanhoja uskontoja? Vai piisaako tää St. Mark´s Church in -the-Bowery?" Gibran ei ottanut definitiivistä kantaa.
ellauri277.html on line 183: Kun ottomaanit lopulta karkotettiin Syyriasta ensimmäisen maailmansodan aikana, Gibran piirsi euforisen piirustuksen "Vapaa Syyria". Siinä oli jälleen hämähäkki väärinpäin.
ellauri277.html on line 184: Waterfieldin mukaan Gibran ei ollut "täysin sosialismin kannalla" (jonka hän uskoi pyrkivän etsimään alhaisinta yhteistä nimittäjää sen sijaan, että haettaisiin suurinta yhteistä jaettavaa apinoiden parhaimmiston kesken).
ellauri277.html on line 188: Gibranista tykkäsivät monet neuvottomat julkkixet. Elvis Presley viittasi, käytti John Lennon, Johnny Cash äänitti, David Bowie mainitsi, uruguaylainen muusikko Armando Tirelli levytti ja sävelsi hepreaksi, ja sai ensi-iltansa Ranskassa nimellä River of Silence. Presleyn jalkanuotti:
ellauri277.html on line 215: More Gibran anecdotes
ellauri277.html on line 217: Khalil senior seems to have been a violent drinker and a gambler; rather than tend to his walnuts he went to be a collector of taxes for the village headman, a job that was not considered reputable. In 1891 he was convicted of some fiscal irregularity, and his property was confiscated. Gibran later described his father to his women friends as a descendant of cavaliers, a romantic figure, who got into trouble with the law for refusing to compromise with corrupt village authorities. BUAHAHAHA.
ellauri277.html on line 219: Similarly, Gibran later portrayed his life in Lebanon as idyllic, stressing his precocious artistic and literary talents and his mother’s efforts to educate him; some of these stories were obviously tall tales meant to impress his American patrons.
ellauri277.html on line 221: Day was partial to exotic and orientalist themes and produced elegant homoerotic photographs of young men. Day became Gibran’s friend and patron, using the boy as a nude model, introducing him to smutty literature, and "helping him with his drawing". No one who reads Gibran’s works and knows Day’s tastes can doubt the depth of the latter’s influence on Gibran. Perhaps more important, Day and Day’s friends convinced Gibran that he had a special artistic calling.
ellauri277.html on line 223: Romantics such as the Italian poet, novelist, and short-story writer Gabriele D’Annunzio and the Belgian essayist Maurice Maeterlinck influenced Gibran most deeply.
ellauri277.html on line 225: At an exhibit of Day’s photographs in 1898 Gibran met a Cambridge poet, Josephine Prescott Peabody, who was nine years older than he. He sketched a portrait of her from memory and gave it to Day to pass on to her. Peabody was charmed by the sketch, and she and Gibran exchanged French letters.
ellauri277.html on line 227: Shortly afterward, Gibran’s mother sent him back to Lebanon to continue his education; she may have been concerned about the influence of his new friends, and Gibran later said that he lost his virginity to an older married woman around this time. Peabody most likely, if not the downstairs neighbor.
ellauri277.html on line 229: In November 1902 Gibran wrote to Peabody, and she invited him to a party held at her house two weeks later. An intense platonic relationship resulted, though Gibran seems to have wanted it to progress to a sexual one. He visited her regularly; they went to musical and artistic events together; they wrote to each other often; and she encouraged his writing and his art. She gave him the nickname that he later used as the title of his most famous book: “the Prophet.” In October 1903 Gibran wrote something in a letter to Peabody that angered her, and their relationship cooled.
ellauri277.html on line 231: Gibran’s relationship with Peabody ended completely with her marriage in 1906. He then began a secret affair with a pianist, Gertrude Barrie, who, like Peabody, was several years his senior. During this period Haskell introduced him to an aspiring French actress, Émilie Michel, who taught French at Haskell’s school, and the two fell in love. In 1908 Michel suffered an ectopic pregnancy and had an abortion. The relationship waned and ultimately ended, a victim of Michel’s ambitions for a career on the stage.
ellauri277.html on line 233: In April 1904 Day held an exhibit of Gibran’s work at his studio. It was favorably reviewed, and some of the pictures were sold. At the show Gibran met a woman who became his most important patron: Mary Haskell was from a wealthy South Carolina family and ran a private Boston girls’ school.
ellauri277.html on line 234: Day’s studio burned in the winter of 1904, fortunately destroying Gibran’s entire portfolio.
ellauri277.html on line 236: Gibran did not have the training to imitate the old masters of Arabic literature: his education had been haphazard and was as much in English as in Arabic, and there is little evidence of the influence of classical Arabic literature in his works. Instead, his Arabic style was influenced by the Romantic writers of late 19th-century Europe and shows obvious traces of English syntax. His allegorical sketches of exile, oppression, and loneliness spoke to the experiences of immigrants and had none of the rhetorical decoration that made high Arabic literature difficult for ordinary readers. Gibran’s haphazard education meant that his Arabic, like his English, was never perfect.
ellauri277.html on line 238: After Paris, Gibran found Boston provincial and stifling. Haskell arranged for him to visit New York in April 1911; he moved there in September, using $5,000 that Haskell gave him to rent an apartment in Greenwich Village. He immediately acquired a circle of admirers that included the Swiss psychiatrist and psychologist Carl Gustav Jung and several Baha’is; the latter introduced him to the visiting Baha’i leader ‘Abd al-Baha’, whose portrait he drew. New York was the center of the Arabic literary scene in America; Rihani was there, and Gibran met many literary and artistic figures who lived in or passed through the city, including the Irish poet and dramatist William Butler Yeats.
ellauri277.html on line 242: Gibran’s first book in English, The Madman: His Parables and Poems, was completed in 1917; it was brought out in 1918 by the young literary publisher Alfred A. Knopf, who went on to publish all of Gibran’s English works. A gold mine! A goose laying golden eggs! Way to go Alfred!
ellauri277.html on line 244: In 1923 the financially and emotionally exhausted Haskell moved to Savannah, Georgia, and became the companion of an elderly widower, Colonel Jacob Florence Minis. But her faith in Gibran’s literary and artistic importance never wavered, and she continued to edit his English manuscripts—discreetly, since Minis did not approve of Gibran.
ellauri277.html on line 246: Gibran’s masterpiece, The Prophet, was published in September 1923. The earliest references to a mysterious prophet counseling his people before returning to his island home can be found in Haskell’s journal from 1912. Gibran worked on it from time to time and had finished much of it by 1919. He seems to have written it in Arabic and then translated it into English. As with most of his English books, Haskell acted as his editor, correcting Gibran’s chronically defective spelling and punctuation but also suggesting improvements in the wording.
ellauri277.html on line 248: The work begins with the prophet Almustafa preparing to leave the city of Orphalese, where he has lived for twelve years, to return to the island of his birth. The people of the city gather and beg him not to leave, but the seeress Almitra, knowing that his ship has come for him, asks him instead to tell them his truths. The people ask him about the great themes of human life: love, marriage, children, giving, eating and drinking, and many others, concluding with death. Almustafa speaks of each of the themes in sober, sonorous aphorisms grouped into twenty-six short chapters. As in earlier books, Gibran illustrated The Prophet with his own drawings, adding to the power of the work.
ellauri277.html on line 250: The Prophet received tepid reviews in Poetry and The Bookman, an enthusiastic review in the Chicago Evening Post, and little else. On the other hand, the public reception was intense. It began with a trickle of grateful letters; the first edition sold out in two months; 13,000 copies a year were sold during the Great Depression, 60,000 in 1944, and 1,000,000 by 1957. Many millions of copies were sold in the following decades, making Gibran the best-selling American poet of the twentieth century. It is clear that the book deeply moved many people. When critics finally noticed it, they were baffled by the public response; they dismissed the work as sentimental, overwritten, artificial, and affected.
ellauri277.html on line 252: Gibran knew that he would never surpass The Prophet, and for the most part his later works do not come close to measuring up to it. The book made him a celebrity, and his monastic lifestyle added to his mystique.
ellauri277.html on line 254: In 1925 the poet Barbara Young (pseudonym of Henrietta Breckenridge (!!!) Boughton) became Gibran’s secretary. She remained with Gibran for the rest of his life and played a major role in events after his death.
ellauri277.html on line 256: In 1926 and 1927, respectively, Gibran published Sand and Foam in English (Donovan!). Sand and Foam is decorated with Gibran’s drawings, and the aphorisms are separated by floral dingbats also drawn by Gibran. Most critics did not like the book, but, like all of his English works (except the flop Twenty Drawings), it has remained in print since its publication.
ellauri277.html on line 258: In 1928 Gibran published his longest book, Jesus, the Son of Man: His Words and His Deeds as Told and Recorded by Those Who Knew Him. It was the most lavishly produced of Gibran’s books, with some of the illustrations in color. For once, the reviews were strongly and uniformly favorable, and the book has remained the most popular of his works next to The Prophet.
ellauri277.html on line 260: Gibran died on 10 April 1931 of cirrhosis of the liver. He was an alcoholic and had been in poor health since the early 1920s. Gibran’s death set off a series of sordid conflicts that have clouded his reputation. His will left money and real estate to his sister (Marianna Jubran never married and died in Boston in 1972). Breckenridge ja Haskell piippasivat äkäsesti toisilleen mustankipeinä Gibranin kirjallisesta jäämistöstä. Breckenridge´s 1945 biography of Gibran, an adulatory work full of misinformation—much of which may have come from Gibran himself—continues to create confusion even after the publication of several excellent biographies.
ellauri277.html on line 262: The unearned wealth from Gibran´s legacy wrought havoc in Bisharri, dividing families and leading to at least two murders.
ellauri277.html on line 264: Gibran has generally been dismissed as sentimental and mawkishly [imelän] mystical. Nevertheless, his works are widely read and are regarded as serious literature by people who do not often read such literature. The unconventional beauty of his language and the moral earnestness of his ideas allow him to speak to a broad audience as only a handful of other twentieth-century American poets have. The sad fact is that a large majority of these monkeys are sentimental and mawkishly mystical.
ellauri277.html on line 366: Bahai-usko pitää itseään erillisenä uskontona, mutta siinä näkyy islamin vaikutteita. Bahai-uskon mukaan Koraani tallettaa Jumalan sanan luotettavammin kuin Raamattu. Syynä tähän on, että Koraanissa on enemmän profeetta Muhammadin suoraa tekstiä kuin Raamatussa Jeesuksen omaa opetusta, ja Muhammad oli selkeästi kovempi jätkä kuin J.Nasaretilainen. Toinen syy on Koraanin myöhäisempi syntyaika. Baha’ullah viittasi kirjoituksissaan usein Koraanin jakeisiin, mutta muuten tekstisisältö erosi täysin. Hän viittasi myös Uuteen testamenttiin, Kahlil Gibranin hengellisiin runoihin sekä antiikin Kreikan filosofiaan.
ellauri282.html on line 334: Thomas Merton, David R. Hawkins, Henri Nouwen, Eckhart Tolle, Jiddu Krishnamurti, Ignatius Loyola, Rajneesh, Deepak Chopra, Pierre Teilhard de Chardin, Bede Griffiths, Janos Arany, Ramesh S Balsekar, Thomas Keating, Richard Rohr, Sri Nisargadatta Maharaj, Nouriel Roubini, Ramana Maharshi, Wayne Dyer, What Hanhi, Khalil Gibran.
ellauri392.html on line 875: Pyllynnuolennassa kukaan ei kuitenkaan ylittänyt professori Mark C. Tayloria, tunnettua Derrida-ryhmäläistä, joka opettaa Williams Collegessa. Kirjoittaessaan The New York Timesin yleisönosastoon, professori Taylor aloitti myös kuzumalla apuun Wittgensteinia. Ludista Derrida oli kimalainen tulitikkulaatikossa. Professori Taylor jatkaa sitten antamalla meille ystävällisemmän, lempeämmän Derridan. Mutkattomille tietämättömille – ”ihmisille, jotka ovat riippuvaisia äänistä ja yöpymisistä” – Derridan teokset saattavat tuntua ”toivottoman epäselviltä”. Mutta me hienostuneet kaverit tiedämme että hänen kuuluisa mutkikas proosansa "heijastaa tiheyttä ja monimutkaisuutta, joka on ominaista kaikille suurille filosofian, kirjallisuuden ja taiteen teoksille." (Se on klisee, mutta onko se totta? Varmasti jotkut, ehkä monetkin suuret teokset ovat mahtavia selkeytensä ja yksinkertaisuutensa vuoksi, esim Raamattu tai Toora.) Professori Taylorin päätavoitteena on esittää Derrida eräänlaisena teologina Hän sanoo, että tässä epävarmassa, kiistojen repimässä maailmassa on ymmärrettävää mutta vaarallista halu "yksinkertaisuuteen, selkeyteen ja varmuuteen". Ja tämä halu, professori Taylor kertoo, "on suurelta osin vastuussa kulttuurisen konservatiivisuuden ja uskonnollisen fundamentalismin noususta ". Älähälä! Pianhan tässä George W. Bush sulautuu Osama bin Ladeniin. Kiitos Jumalalle – tai pikemminkin kiitos Derridalle, että hän on tullut opettamaan meille uskomuksen muotoa, ”joka käsittää epävarmuuden ja antaa meille mahdollisuuden kunnioittaa muita, joita emme ymmärrä”. No sitä virhettä "me" emme kyllä tee! Professori Taylorin käsissä Derrida nousee esiin messiaanisena hahmona, Martin Heideggerin, St. Franciscuksen ja Kahlil Gibranin yhdistelmänä.
xxx/ellauri128.html on line 285: | (hölinää) Aika ja rakkaus on tauottomia | Kahlil Gibran | M | FUCK! |
xxx/ellauri128.html on line 286: | (pitkä paasaus) Älkää tehkö rakkaudesta kahletta. | Kahlil Gibran | M | FUCK! |
xxx/ellauri128.html on line 287: | Halutessasi omistaa ezaa vonkaa. | Kahlil Gibran | M | FUCK! |
xxx/ellauri128.html on line 507: Ahdin ensimmäinen runokokoelma Talvi on harha julkaistiin vuonna 1967. Teosta on luonnehdittu anarkistiseksi ja paljaaksi. Ahti on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1992. Hän on myös suomentanut muun muassa William Blaken, Kahlil Gibranin ja J. L. Runebergin runoutta. Hänen omia runojaan on käännetty noin 20 kielelle. Ahdille on myönnetty useita tunnustuksia, muiden muassa Eino Leinon palkinto (1994), Runeberg-palkinto (2002), Pro Finlandia -mitali (2003), kirjallisuuden valtionpalkinto (1980 ja 1985) sekä taiteilijaprofessuuri vuodesta 2004. Ahti on toiminut Lahden Runomaratonin ja Sanataiteen yhdistyksissä ja tuomaroinut Eino Leinon Seuran palkintolautakunnassa. Vuonna 2018 hänet promovoitiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi Ahti on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Hän on asunut Tampereella vuodesta 1984. Ei mikään turha jätkä näsä. Vaikka 3 lasta on vähän verrattuna B.B. Kingin 15 omaan ja tuhansiin adoptoituihin. King ei kieltänyt hetkiä rakastetuiltansa.
xxx/ellauri199.html on line 303: Have you read these poets? Philip Larkin • Emily Dickinson • Edgar Allan Poe • T S Eliot • Rabindranath Tagore • Ogden Nash • Amir Khusro • Khalil Gibran • Rainer Maria Rilke • Edgar Albert Guest • Mewlana Jalaluddin Rumi • William Blake • Maya Angelou • John Masefield • Rudyard Kipling • Anne Sexton • Sarojini Naidu • John Keats • Walt Whitman • Henry Wadsworth Longfellow
xxx/ellauri199.html on line 306: Dickinson, Poe, Eliot, Tagore, Gibran, Rilke, Rumi, Blake, Kipling, Keats, Whitman, Longfellow.
xxx/ellauri199.html on line 308: Have you read these poets? Pablo Neruda • Robert Frost • William Butler Yeats • Dylan Thomas • E.e. cummings • Spike Milligan • William Wordsworth • Alfred Lord Tennyson • Langston Hughes • W H Auden • Philip Larkin • Emily Dickinson • Edgar Allan Poe • T S Eliot • Rabindranath Tagore • Ogden Nash • Amir Khusro • Khalil Gibran • Rainer Maria Rilke • Edgar Albert Guest
xxx/ellauri280.html on line 439: Jälkeenpäin Jusuf ei muistanut mitä sanottiin, mutta Allah mainittiin. Kahlil Gibranista tulee Jusufin pomo. Jusufista tulee kifa urongo, undead. Rahimahullah, lord have mercy on his soul. In the Arab world, sayyid is the equivalent of the English word "mylord", "bwana" or "massa". Ihmissuhteet elävät helevetin 1. leveyspiirillä, vpervom kruge. Muilla piireillä on vielä pahempaa.
80