ellauri007.html on line 1570: jonka kertoo la Fontaine ja Sakari Topelius:

ellauri014.html on line 949: Mut hullua on et Julkku ei voi lukea pojalle Fontainen satuja, kun niissä korppi osaa puhua: sehän on valetta!? Sen sijaan se lukee pikku tarinoita vanhasta testamentista, nehän on totta, kuten vaikka Bileamin aasi. Julle alkaa satuilla itekkin, onhan sillä kokemusta ekoilta tuotantokausilta. Poika innostuu äidin tarinoista niin että oppii niistä lukemaan. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.
ellauri017.html on line 462: In October 1922, Mansfield moved to Georges Gurdjieff's Institute for the Harmonious Development of Man in Fontainebleau, France, where she was put under the care of Olgivanna Lazovitch Hinzenburg (who later married Frank Lloyd Wright). As a guest rather than a pupil of Gurdjieff, Mansfield was not required to take part in the rigorous routine of the institute, but she spent much of her time there with her mentor, Alfred Richard Orage, and her last letters inform Murry of her attempts to apply some of Gurdjieff's teachings to her own life. Mansfield suffered a fatal pulmonary haemorrhage in January 1923, after running up a flight of stairs.
ellauri043.html on line 129: Pyhä Antonios on muun muassa Johanniittain ritarikunnan, amputoitujen, erakkojen, eläinten, epileptikkojen, teurastajien, kotieläinten, munkkien, ihotautien, ihottumien, taudeista vapautumisen, hautausmaiden, haudankaivajien, korientekijöiden, harjojentekijöiden ja paikkojen Burgio, Sisilia, Italia; Castrofilippo, Agrigento, Italia; Chiaravalle, Ancona, Italia; Fivizzano, Italia; Fontainemore, Italia; Mamoiada, Italia; Sant’Angelo Lodigiano, Italia; Mook, Alankomaat ja San Antonio, Ibiza, Espanja suojeluspyhimys. On siinä duunia. Ehkä ei sittenkään kanzi ruveta pyhimyxexi. Yhtä rauhallista on kuin julkkuerakkona.
ellauri049.html on line 629: Stéphane Mallarmé (18. maaliskuuta 1842 Pariisi – 9. syyskuuta 1898 Valvins, lähellä Fontainebleauta), oikealta nimeltään Étienne Mallarmé, oli ranskalainen symbolistirunoilija. Ei tääkään Seppo ollut ihan tyytyväinen nimeensä, piti peruuttaa äänteenmuutoxet ja englannintaa etunimi.
ellauri109.html on line 436: Lui est un roman plutôt autobiographique écrit par Louise Colet (1810-1879), un écrivain parisien. Il s'agit de décrire sa relation avec Alfred de Musset, qui la poursuivit de ses assiduités, tout pendant qu'elle conservait une relation distante et épistolaire avec Gustave Flaubert. C'est l'occasion aussi de revenir sur les amours tourmentées de Sand et de Musset, en particulier les épisodes à Fontainebleau et en Italie, déjà largement évoqués dans trois autres romans, La Confession d'un enfant du siècle de Musset, Elle et Lui de Sand, et Lui et elle de Paul de Musset, le frère de l'écrivain.
ellauri109.html on line 463: Flaubert liikuttuu enemmän Fontainen puluista kuin koko Lamartinen tuotannosta. Ihan pelkästä aiheesta! No nehän olikin sateenkaaripuluja. La fable est mentionnée par Horace comme « les deux pigeons si connus » dans ses Épîtres en 19 ou 18 av. J.-C. Horatius ja sen Fuscus oli kuin Nemin far och pappa.
ellauri109.html on line 474: Translations of the fable were familiar enough in Britain but the subject of male bonding left some readers uneasy (as it very obviously did Elizur Wright). Eventually there appeared an 18th-century version in octosyllabic couplets that claimed to be ‘improved from Fontaine’. Here the couple are a male and female named Columbo and Turturella.
ellauri115.html on line 832: Se oli kiehtovaa. Se innostui niistä yhtä paljon kuin la Fontaine Baarukista. Fontaine kuulostaa mukavalta tyypiltä:
ellauri115.html on line 834: A specimen of Fontaine's mal à propos remarks. A brother of Boileau, who was a doctor of the Sorbonne, pronounced one day, before La Fontaine and two or three others, a long eulogy upon St. Augustine. The fabulist, whose mind had been running upon a very different author, and who had but little idea of the distinction to be observed between writers on sacred and profane subjects, interrupted the doctor to ask whether he thought St. Augustine a greater genius than Rabelais. The theologian contented himself with the reply, “Take care, M. La Fontaine, you have put on your stockings the wrong side out!” Sepalus on persepuolella.
ellauri115.html on line 836: At another time Racine took La Fontaine to church, and gave him a Bible, which he opened at the prayer of the Jews in Baruch; becoming interested in the book, which he had perhaps never opened before, he asked his friend, “Who was this Baruch? He was a fine genius!” For some time afterwards his salutation to friends was, “Have you read Baruch?”—LAROUSSE: Fleurs Historiques.
ellauri115.html on line 838: His attachment to his friends, says a biographer, was that of a dog to a master. When Mme. de Sablière, who gave the improvident fabulist a home for twenty years, was asked what she had saved from a financial disaster, she replied, “I only kept my dog and cat, and La Fontaine.”
ellauri145.html on line 68: Breton meni naimisiin kolme kertaa. Ensin hän avioitui Simone Kahnin kanssa syyskuussa 1920. Toisen vaimon, Jacqueline Lamban, kanssa hänellä on Aube-niminen tytär. Kolmas vaimo on nimeltään Elisabeth Claro. Breton kuoli 28.9.1966 ja hänet haudattiin Batignolles’n hautausmaalle Pariisiin. Hautakiveen on kaiverrettu teksti ”Je cherche l’or du temps” (”Etsin koko ajan kultaa”). Bretonin leski ja tytär yrittivät tarjota osoitteessa 42 rue Fontaine sijainneen ateljeen taidekokoelmia Ranskan valtion lunastettavaksi, mutta valtio ei halunnut ostaa Bretonin yksityiskokoelmaa. Bretonin jäämistö huutokaupattiin keväällä 2003. No entäs tämä Soupault? Silläkin oli 3 vaimoa. Hän jäi unohduksiin samalla kun hän kirjoitti unohduksesta mutta sai jälleen 1980-luvulla huomiota ja palkintoja, ja teoksista otettiin uusia painoksia. Comme il le racontera dans ses entretiens sur France Culture, il rencontra même par hasard dans un ascenseur Hitler et son aide de camp. Il regrettera de ne pas avoir eu un revolver à ce moment-là. De même, il croisa un jour Staline et fut surpris par l´expression cruelle de son visage. Ce jour-là, il le vit boire 24 vodkas dans une réception mais on lui affirma que Staline les jetait discrètement sans les boire.
ellauri145.html on line 1128: Alphonse Allais est le cadet d´une fratrie de cinq enfants, de Charles Auguste Allais (1825-1895), pharmacien, 6, place de la Grande-Fontaine de Honfleur (aujourd´hui place Hamelin) et d´Alphonsine Vivien (1830-1927).
ellauri172.html on line 821: Le Curé et le Mort, fable de Jean de La Fontaine, 1678, avec le personnage de messire Jean Chouart.
ellauri206.html on line 318: life of the author’s life (Hugo, La Fontaine, Baudelaire…)
ellauri365.html on line 49: Maupassant [måpasa], Henry René Albert Guy de, fransk författare, f. 5 aug. 1850 på slottet Miromesnil i Normandie, d. 6 juli 1893 Auteuil, var ättling af en gammal lothringsk adels- familj; modern var sy- ster till skalden Alfred de Poittevin. Föräld- rarna skildes tidigt, och den intelligenta och litterärt intresse- rade modern, en barn- domsväninna till Gu- stave Flaubert, ledde sonens uppfostran. Hans barndom förflöt vid Normandies kust, där M. insöp sin kärlek till naturen och lärde kän- na dessa normandiska typer, som han sedan så gärna skildrade. Adertonårig inträdde han 1868 i Marinministeriet, men öfvergick 1878. till kultusministeriet. Han saknade emellertid intresse för ämbetsmannabanan. Redan tidigt vak- nade hans lust för litteraturen, som närdes af mo- derns ungdomsminnen. Flaubert omfattade honom med en faders kärlek, kritiserade strängt hans. första omogna försök, inpräntade i hans sinne sina egna konstnärliga principer, lärde honom att genom aldrig tröttnande observation söka uppfånga det förut icke iakttagna och därför nya och att återge. det så, att det skildrade fenomenet skiljer sig från alla andra och blir individuellt och enastående. Framför allt afhöll han honom från att debutera för tidigt. Från midten af 70-talet meddelade dock M. under hvarjehanda pseudonymer (oftast Guy de Valmont) smärre bitar åt tidningar och tidskrifter, och 1879 fick han uppförd en drama- tisk bagatell, Histoire du vieux temps. Hans verk- liga debut inföll dock först 1880 med diktsamlingen Des vers. Den har obestridligen ett originellt skaplynne och väckte uppseende kanske ej minst därför, att den hotades med ett åtal för osedlighet hufvudsakligen på grund af dikten Le mur), som deck afstyrdes genom inflytelserika vänner. M. insåg sedan själf, att hans talang låg mera för prosan, i all synnerhet sedan han samma år ut- gifvit novellen Boule de suif (i "Soirées de Mé- dan"). Med denna novell, som utmärktes genom skarp observationsförmåga och ypperlig prosa- stil, slog M. igenom och intog sin plats som en at den naturalistiska skolans förnämsta representanter och en af den franska litteraturens största novellister. Den efterföljdes af en lång rad novel ler, först publicerade i "Gil Blas" och "Echo de Paris" och sedan samlade i bokform under följande titlar: La maison Tellier (1881), M:lle Fifi (1882), Les contes de la Bécasse (1883), Clair de lune i (1884), Au soleil (resebilder, s. a.), Les soeurs Rondoli (s. a.), Miss Harriett (s. a.), Yvette (s. a.; sv. öfv. 1905), Monsieur Parent (s. a.), Contes du jour et de la nuit (1885), Contes et nouvelles (s. 4.), Contes choisis (1886), La petite Roque (s. a.), Toine (s. 1.), Le Horla (1887), Sur l'eau (rese- skildringar, 1888), Le rosier de Mime Husson (s. å.), L'héritage (s. a.), La main gauche (1889), Histoire d'une fille de ferme (s. a.), La vie errante (reseskildringar, s. å.) och L'inutile beauté (1890); efter hans död ha ytterligare publicerats Le père Milon (1899; "Gubben Milon", s. å.), Le colporteur (1900) och Dimanches d'un bourgeois de Paris (s. å.). Till dessa novellsamlingar ansluta sig sexromanerna Une vie (1883; "Ett lif", 1884), Bel-ami (1885; "Qvinnogunst", 1885 och 1901), Mont-Oriol (1887; sv. öfv. 1895), Pierre et Jean (1888; "Pierre och Jean", s. a.), Fort comme la vi mort (1889; "Stark som döden", 1894 och 1910) och Notre coeur (1890; "Vårt hjerta", 1894 och 1910). För scenen skref M. vidare treaktsskåde spelet Musotte (i samarbete med J. Normand, 1891) och La paix du ménage (uppf. på Théâtre fran- çais, 1893). M. skref äfven litterära studier, bl. a. öfver Emile Zola (1883) och Gustave Flaubert (1884). Denna oerhörda produktion fullbordades en på den korta tiden af omkr. tio år. Den gjorde honom hastigt världsberömd som en äkta represen tant för den franska conten, en ättling i rakt ned stigande led af de gammalfranske fabliåförfattarna, med ära upphärande Rabelais', La Fontaines och Voltaires traditioner.
xxx/ellauri128.html on line 603: The teachings of George Ivanovitch Gurdjieff played an important role in Anderson's life. Anderson met Gurdjieff in Paris and, together with Leblanc, began studies with him, focusing on his original teaching called The Fourth Way. Along with Katherine Mansfield and Jane Heap, she remains one of the most noted institutees of Gurdjieff´s, Institute for the Harmonious Development of Man, at Fontainebleau, near Paris, from October 1922 to 1924. Anderson studied with Gurdjieff in France until his death in October 1949, writing about him and his teachings in most of her books, most extensively in her memoir, The Unknowable Gurdjieff. By 1942 her relationship with Heap had cooled. Anderson sailed for the United States. Jane Heap had moved to London in 1935, where she led Gurdjieff study groups until her death in 1964. With her passage paid by Ernest Hemingway, Anderson met on the voyage Dorothy Caruso, widow of the singer and famous tenor Enrico Caruso. The two began a romantic relationship, and lived together until Dorothy´s death in 1955. Anderson returned to Le Cannet, and there she died of emphysema on October 19, 1973.
xxx/ellauri139.html on line 1044: Moreau syntyi ja kuoli Pariisissa. Hänen lapsuudessaan hänen vanhempansa, jotka olivat köyhiä, muuttivat Provinsiin . Hänen isänsä, Claude-François Moreau, syntynyt Poligny Jura , otti viran professorina Collège on Provins ( Seine-et-Marne ) vuonna 1810, mutta kuoli tuberkuloosiin 16. toukokuuta 1814. Hégésippe äiti Marie Roulliot (syntynyt Jeanne -Marie Rouillot, 12. maaliskuuta 1774 Cluny Saône-et-Loire ) aloitti rouva Guérardin palveluksessa Provinsissa, ja tästä naisesta tulee Hégésippen hyväntekijä. Hégésippe aloitti opintonsa Provinsissä, ja kun Guérardin perhe muutti maahan, hänet siirrettiin Meaux'n (Seine-et-Marne) seminaariin ja myöhemmin Avonin seminaariin (lähellä Fontainebleaua ). Hänen äitinsä kuoli tuberkuloosiin 5. helmikuuta 1823, kun taas Hégésippe oli Avonin opiskelija.
xxx/ellauri202.html on line 64: Pastori abbé Binot on varsinkin aluksi merkittävä suunniteltaessa nuoren Jacquesin tulevaa kohtaloa. Kuitenkin kaiken pahan lähteeksi leimataan Daniel de Fontaine, jonka kanssa Jacquesilla on harmaassa vihkossaan häpeilemätöntä kirjeenvaihtoa. Tämä onkin viimeinen tippa kyrvän kärjessä, joka johdattaa Jacquesin kasvatuslaitokseen. Kuitenkin tämä on vain osasyy, ellei jopa tekosyy - koska oikea syy lienee perheiden erinlaiset uskonnolliset taustat ja polittiset näkemykset. Danielin perhe on rikkonainen, esimerkiksi isä Jeróme on täysin lihallisten viettien kuljetettavissa ja Danielin äiti tulee perässä talutushihnassa. Kuitenkin nämäkin kulissit alkavat rakoilla ja suhteiden elämistä tapahtuu.
xxx/ellauri202.html on line 97: Helposti tässä lukija tekee väärän johtopäätöksen. Ei Jacques ole toki lutkuttanut Danielin penistä. (Mistäs plokkari sen niin varmasti tietää?) Daniel on vain ystävä, se mitä Jacques perimmältään tarkoittaa, on epäselvää, mutta hän on etupäässä dramaattinen ja runollinen sielu. Tämä seikka vahvistuu, kun poikien pakomatkaa tarkastellaan Marseillesissa, missä varsinkin Jacques haluaisi jatkaa Pohjois-Afrikkaan. Pojat jäävät kuitenkin kiinni ja toimitetaan Pariisiin. De Fontainella on perhedraamaa, sillä häntäänsä heiluttanut Jerome-isä on jättämässä vaimoaan, ja sanonut tehneensä pettämisellä onnelliseksi - ei itseään- vaan alemman sosiaaliluokan tytön. Daniel tapaa sisarensa Jennyn, joka on jo parempi.
21