ellauri032.html on line 407: Symbolistien symppaamia kynäilijöitä oli Stendhal, Balzac, Flaubert, ja se tollo setämies Edmond de Goncourt, jopa Émile Zola, jota kyllä Bourget ällösi. Zola kertoi liian naturalistisesti rotinkaisista, ei hyvä. Ja peukutti jutku kolmijalkaa, hyvin paha. Symbaalirunoilijoita oli paljon, esim Charles Baudelaire, Stéphane Mallarmé, Paul Verlaine, ja Theodore de Banville. Nää on siis kaikki ranskixia, sieltähän tää alko. Ranska luuli olevansa maailman napa aina 1871 rökäletappioon. Siihen liitty myös tää porukka, vastareaktiona, jos niin voi sanoa.
ellauri036.html on line 47: Amantine kuumui julkkixista, izekin kun oli sellainen. Se kuoli siis 71-vuotiaana 1876. Sen isoisoäiti Mme Dupin oli naisasianainen jo 1700-luvulla. Jori pukeutui maskuliinisesti kuin Elna-mummi 30-luvun potretissa. Nuorempana se bylsi kirjailijajulkkiksia, vanhempana jelppi niitä muutenkin, kuten Balzacia ja Flaubert Gustave">Flaubertia. Hugo oli vaan pen pal. No Viki joutui matkustelee paljon maanpakolaisena. Joria haukku setämiehet kuin kissaa koiratarhassa, etenkin Baudelairen taholta:
ellauri040.html on line 509: tuota Flaubertilta tuttua kullin eufemismia. No katuuhan Ana aiempia sanojaan,
ellauri041.html on line 320: Plataanien siimeksestä kurkkii Flaubert
ellauri041.html on line 328: Teatterikorkeakoulussa opiskellut Joel Ranto on televisiosta ja erilaisista julkkispaneeleista tuttu mediakonsultti, joka päättää isoäidin kuoleman jälkeisissä tunnelmissa irtautua puuduttavista työkuvioista ja perehtyä ranskalaiskirjailija Gustave Flaubertin kirjoihin sekä Rouva Bovaryn kirjoittajan ja George Sandin käymään kirjeenvaihtoon. Mix vitussa, tekee mieli kysyä. Epätodennäköistä. Kenen unelmaa tässä oikein eletään? Kai Tommin joka ois halunnut olla teeveestä tuttu audikiesikuski, mut onkin vaan käytetyllä Toyotalla ajeleva köyhä toimittajan tumpelo.
ellauri041.html on line 332: Flaubert merkitsee hänelle myös keinoa kääntää kelloa ajassa taaksepäin ja unohtaa levoton, tarkoitukseton pintaväreily, jota myös nykyisyydeksi kutsutaan. Sitä edustaa puhtaimmillaan CNN:n suoltama värikäs uutistapetti. Elämisen mielen tulisi piillä jossakin syvemmällä, ehkä ensolevyssä tapeetin alla. Onko näin, romaani kysyy ja lentää kärpäsenä kattoon kattomaan.
ellauri041.html on line 337: Hän etsii lohdutusta ja opastusta puolestaan Flaubertin ikätoverin Charles Bauderlairen (sic) runoista ja Tommin eiku Joelin sylistä.
ellauri041.html on line 338: Ranskalaisen ystävän kerronnallinen jännite kohdentuu paikallisten gangstereiden sekä Rannon ja Daignaultin elämänpolkujen kohtaamiseen. Taustalla on laiton naiskauppa. (Laillisesta ei nyt ole puhetta.) Miten käy tässä pelissä Rannon ja Daignaultin ystävyyden? Voiko Bauderlairen pahat kukat koristaa Flaubertin torakoiden pöytää?
ellauri041.html on line 340: Tässä mielessä Ranskalainen ystävä korostaa, että nykyhetkeä ei kuitenkaan pääse pakoon. Idyllisen paikkakunnan näennäinen rauha on vain silmänlumetta. Rauha on ihmisessä itsessään tai sitten ei - ilmaistakseni kliseisen romaanin yhden teeman yhtä kliseisesti. Päähenkilölle romaanin nimeksi nostettu elintärkeä ranskalainen ystävä on yhtä hyvin Marcel Daignault kuin Gustave Flaubert. Yksi sitoo hänet sängynpäätyyn, toinen mahdollistaa silmien ummistamisen koko jutulta.
ellauri041.html on line 342: Melenderin romaani pysyy takautumineen ja kirjallisine viittauksineen hyvin kasassa. Se on kelpo teos, puolustaa paikkaansa kasan pohjalla, mutta epäilen, että näistä aineksista olisi parempi kirjailija (esim mä) voinut saada aikaiseksi myös vielä vastaan panemattomamman kirjan. Vaikka onhan se nytkin kiitettävän vetelä. Esimerkiksi juoni on kivan likilaskuinen. Psykologinen omakuva jää osuvan kapeaksi, enempi lontoonrakeiseksi kuin ranskanpastellixi. Myös Flaubertin ja Bauderlairen osuus tuntuu kokonaisuuden kannalta jäsentymättömältä - kirjailijat ovat samalla tapaa annettuja ominaisuuksia kuin romaanihenkilöiden tukan tai silmien väri. Missä on Flaubertin hikinen kalju ja Bauderlairen kissanhajuinen misogynia?
ellauri041.html on line 376: Tästä päästään kummemmitta aasinsilloitta Gustave Flaubertiin, josta alempana enemmän. Baudelaire ansaizee vaan maininnan. Yhden kirjan setämies.
ellauri041.html on line 391: Tommi heittäytyi vapaalle täytettyään 50. Nyzen esikuvia on Baudelaire, Flaubert ja Camus. Vantaan mies ihailee rranskalaisia. Tommi kuumuu törkeistä taklauxista, mutta esittää todenpuhujaa. Se on luopunut nuoruudentöidensä sexistisistä henkilöhahmoista, skatologisesta sanastosta ja räkäisestä äijähuumorista, tai siis ei enää kirjoittele niitä, eiväthän ne trendaa enää. Silti puolisalaa tykkää NHL:stä ja Baudelairesta. Majanderin taustapeilistä Melender vaikuttaa kamalien eläinten majavalta. Tän arvostelun perusteella sen esseet on aivan MITÄÄNSANOMATTOMIA. Sehän on Jan Blomstedt-luokan i-k-ä-v-y-s-t-y-t-t-ä-v-ä.
ellauri041.html on line 396: Mitä yhteistä on Flaubertilla ja Wilhelm Buschilla?
ellauri041.html on line 400: Flaubert kirjoitti Antonius Suuresta, joka näki unta naisista 200-luvulla.
ellauri041.html on line 453: Täytyy myöntää että olin pettynyt, kun huomasin, että Flaubertin ja Buschin
ellauri041.html on line 469: Flaubertin proosaruno ilmestyi 1874. Olikohan se sitten
ellauri041.html on line 471: Flaubert väitti olevansa hyvä katollinen, mutta sillä oli protestanttisia esi-isiä.
ellauri041.html on line 473: Flaubert tarkoittaa velttoa Perttiä, roikkuviixiä.
ellauri041.html on line 484: Flaubert oisi varmaan hihitellyt, jos ois ymmärtänyt fraktuuraa.
ellauri041.html on line 1819: Flaubert kurkkii plataanien siimeksestä
ellauri041.html on line 1821: Flaubert on aina vaikuttanut musta jotenkin säälittävältä. Se yritti liian kovasti, stilisoi ihan vimpan päälle, eikä siitä kuitenkaan tullut yhtään parempaa. Pölhö-kustaa oli oikeasti vähän tyhmä, minkä se tiesi izekin. Se sanoi ize izeään vanhaxi romanttisexi liberaalixi pönttöpääxi, vieille ganache romantique et libérale. Sen kuuluisin kirja on se Emma Bovary, jonka ansiosta sitä sanotaan kirjallisuuden suurimmaxi realistixi. Oikeasti se tykkäs romanttisista jutuista, ja sellaisia se koitti kovasti kirjoittaakkin, niistä vaan tuli floppeja toinen toisensa perästä. Käytyään Ebyktissä ja Turkissa ym. levantin maissa (missä se muuten sai nipun sukupuolitauteja, mm. kupan ja sankkerin), se kirjoitti Salammbön. Koitin lukea sen portugalixi, kun satuin löytämään sen Lissabonista 50-luvun pokkarina el Zorromainen kuva kannessa. Se oli vitun tylsä jopa portugalixi, en jaxanut. Sen toinen parempi kirja taitaa olla se postuumi keskenjäänyt teos Kaxi ludetta, joka kertoo kahdesta torakkamaisesta kaveruxesta, Bouvard & Pécuchet. Sekin mulla on, mutten ole saanut luetuxi loppuun. Se nuoruudenmuistelu, Education sentimentale, oli kyllä kiva, jos oikein muistan.
ellauri041.html on line 1823: Flaubert ei mennyt koskaan naimisiin, koska se ei halunnut lapsia, se ei halunnut kellekkään niin ikävää kohtaloa kuin että isänä olis Gustave Flaubert. Ihan fixu päätös, vaikka ne sexitaudit sitten ei kyllä olleet kovin fixu veto.
ellauri041.html on line 1963: Inflaatio on hyvä velkaantuneille, deflaatio kuluttajille. Sixi kapitalisti pelkää molempia. Vakaa kasvu pitää kapitalismin höyrykoneen paineet nousussa, ja antaa kapitalistin elellä koroilla. Niin teki Flaubert. Ja Levy. Kukapa ei tykkäisi. Lämmitellä höyrykattilassa kuin salamanteri. Minnekkäs sitä tästä lähtisi.
ellauri042.html on line 428: Nää ajatuxet oli varmaan heränneet lukiessa Gustave Flaubertin Pyhän Antoniuxen kiusauxia.
ellauri042.html on line 697: Dostoevsky´s literary work has strong autobiographical elements. We know from him that he suffered from hallucinations already in early childhood. He presented idiotic characters with confused views about freedom of choice, religion, socialism, atheism, good and evil. Many of his characters suffered – like the author himself – from epilepsy. Other famous people also suffered from epilepsy (Alexander the Great, Caesar, Gustave Flaubert, and Lord Byron). Flaubert had religiously tinted visions. The first 2 guys thought they were gods.
ellauri043.html on line 18: Bosch / Brueghel / Flaubert
ellauri043.html on line 26: Flaubert ähräs pikku Anttonin kiusaamisen kaa tapansa mukaan vuosikausia. Se on proosaruno eli pikemminkin paasaus. On siinä vähän koulunäytelmänkin näköä. Semmonen kuvaelma paizi että puhetta on paljon. Apus mä oon piru. .Se on täynnä oppineita viittauxia. Mukana näyttää olevan laaja kerettiläisten indeksi ja antiikin jumalia kuin kirppuja. Kiintoisaa. Ja pyhä Anttoni on tässä aika tekopyhä paskiainen. Hauskasti se istuu skiitan kotisohvalla, surffaa pyhästä kirjasta peukalovärssyjä kuin Kaarlo Syväntö ja vaihtaa taajaan näkykanavaa. Sormi kipeänä kuin Wagnerilla. Wagner sikakin pääsee taivaaseen, Wilhelm Buschin sinileninkinen emäntä on luvannut. Yhdessä kiltin antimuusan Viivin kanssa. Ystävää ei tarvi jättää. Jätä perheesi ja seuraa minua, sanoo vaan tylsät setämiehet. Ota vuoteesi ja kävele. Käskyjä ja kehotuxia. Too much monkey business for me to be involved in.
ellauri043.html on line 28: Tähän numeroon koitan nykertää lyhentämättömän suomennoxen Flaubertin kiusauxesta kommentoituna mun tavaxi tulleeseen el Lauri tyyliin. Flaubert ei kyllä ollut mikään realisti vaikka siltä lipsahti se Emma Bovary. Muuten se oli romantikko, vinoilija ja symbolisti. Sisällysluettelo selitettynä Wikipediassa jonkun hemmon mukaan:
ellauri043.html on line 41: Tän varaan nyt pidä liikaa laskea, musta toi näyttää turhankin teoloogiselta. Ei Flaubert ollut mikään jesuiitta, vaan aika tavis, "hyvä katollinen", kuten se vastasi epäluuloisille kyselijäjyrkeille. Oikeesti tossa ekassa luvussa on Antoniuxen lyhyt bio ja seevee, tutustutaan vähän sen skiittaan ja sen luonteeseen (sekin on aika tavis, aika lailla Kustaan oloinen), ja alustetaan ekat ilmestyxet. Loppu onkin sit erilaisten näkyjen kavalkaadia.
ellauri043.html on line 49: Flaubert (1821-1880) väsäsi tätä magnum opusta kolmeen otteeseen, aloitti 28-vuotiaana 1849, jatkoi 1856 (35v, otteita julkaistiin; seuraavana vuonna ilmestyi Emma Bovary) and 1872 (53v). Lopullinen versio tuli ulos 1874. Kuus vuotta ennen maalilippua. Ei se vanhaxi elänyt, ei edes kuusikymppisexi. Kai tää Anttoni oli sille henk.kohtaisesti tärkein juttu. Flaubertille tärkein kirjailija oli Spinoza, nähtävästi. Spinozaan mun täytyy vielä palata, kuin HK Riikonen mielirunoilijansa Horatiuxen pariin, saatuani valmiixi tän 3:nen väitöskirjani.
ellauri043.html on line 51: Alan ymmärtää mix tästä Flaubertin mielikirjasta ei tullut parasta selleriä. Tää on tosi raaka apinan radollisuden ruumiinavaus. Antun kiusauxet on se tuiki tuttu Darwinin kolmisointu: EAT! EAT! FUCK! FUCK! KILL! KILL!. Eikä se yhtään parane pyhästä kolminaisuudesta, pikemminkin päinvastoin.
ellauri043.html on line 55: Kaikista uskomattominta on, että kukaan, siis ei KUKAAN, mainize, että tää kirja on aivan puhdasta pelleilyä. Siis tää on aivan Aristofanes-luokan herjanheittoa! Flaubert kirjoittaa aivan hysteeristä satiiria uskonnosta näennäisesti täysin vakavalla lärvällä. Ja jengi lukee sitä kuin evankeliumia: hmmm, mielenkiintoista, oiskohan tosiaan noin, täytyypä miettiä. Mitähän kirjoittaja on tarkoittanut tällä kohdalla? Freud esim. otti tän aivan täydestä.
ellauri043.html on line 86: Multa menee usein sekaisin Bosch ja Brueghel, eikä ihme. Pieter Brueghel vanhempi oli Boschia (1450-1516) nuorempi (syntyi 10v Boschin kuoltua, 1525-1569), ja matki sitä ihan sikana. Tässä kansikuvana komeilee Boschin piirtämä suht kesy St Anthonius, kun Flaubertiin teki vaikutuxen Brueghel vanhemman (oikeesti ehkä jonkun sen kolleegan) coveri, joka on alla vas. Brueghel nuorempi (1564-11638) oli Brueghel vanhemman poika ja syntyi 5v ennen sen kuolemaa. Nuorempi kopsi vanhemman töitä ihan sikana. Tuonnoin siinä ei ollut mitään pahaa, perheyritys. Brueghel nuoremman kiusaus on alla oik. Ei taida olla kopio, ellei tosi huono. Kolmas kuva äärimmäisenä oik. on mun Boschin porakone. Puuttuu vielä Lean kinkkukiusaus.
ellauri043.html on line 104: Mikä mies oli tää suuri Anttoni, jolla onkin kuvassa huppari eikä pipo, ja joka vähän luihun oloisesti ei kazo kameraan? Ei kai voi luottaa vaan Flaubertin raporttiin, vaikka Gustav ei ollutkaan postmoderni. Antiikissa suhtauduttiin tosiasioihin samalla leikkimielellä kuin tämänkin vuosituhannen vaihteessa, eli kaikki Antoniuxesta kerrottu on enemp vähemp legendaa. sen omaelämäkerta mukaan lukien. Sama ongelmahan on Jeesuxenkin kohdalla.
ellauri043.html on line 106: Pyhä Antonios (se kaikkeinpyhin eli suuri) syntyi Comassa, Egyptissä, noin kolmannen vuosisadan keskivaiheilla. Se jaxoi yli satavuotiaaxi, nähtävästi enimmäxeen aikalailla koomassa. Hänen vanhempansa, jotka olivat jalosukuisia ja varakkaita, kuolivat kun hän eli kahdettakymmenettä vuottaan ja hän peri heidän omaisuutensa. (Tää on yleensä hyvin pahaa lääkettä, kuten monista julkkixista tiedämme, mm. Flaubert). Kerran kuultuaan evankeliumia kirkossa hän päätti kirjaimellisesti noudattaa Jeesuksen sanoja täydelliseksi tulemisesta ja luopua omaisuudestaan, antaa ne köyhille ja seurata Jeesusta. Kokeilen samaa, se tuumi kun Wagner sika. Älkää kokeilko tätä kotona lapset, varoitti Jeesus ristiltä.
ellauri043.html on line 108: Jättikö se Flaubertin mainizemat äidin ja vaimot köyhixi? Vähän väliä, sittenhän se saatto antaa jotain niillekkin. Täydellinen kyllä, näet ääliö, tais ajatella köyhtyneet sukulaiset. No ei, sehän oli 19v, ei kai sillä voinut olla vielä perettä. Ellei se ottanut varaslähtöä. Ja äitikin oli kuollut jo samassa hötäkässä kuin iskä. Oravat puhuvat ristiin, eikö teistäkin? Ota tästä sitten selvää, pelkkiä epäluotettavia kertojia.
ellauri043.html on line 119: Hetkinen, mitkä munkit? Eikös Anttu asunutkaan yxin? Eiku yxin yhdessä jonkun avustajakunnan kanssa, termiittipesä oli täynnä eremiittejä. Se siitä sielunrauhasta. Flaubertin Antollekin joku toi sen jokapäiväisen voisilmäpullan. Mut ämmänlänkiä käyttäviä ei lasketa miesvahvuuteen, ei koomassa sen enempää kuin konevitsassa.
ellauri043.html on line 138: {Flaubert/saint%20Antoine.html">alakuperräinen}
ellauri043.html on line 250:
Flaubert siteeraa vaan Anton lukemat peukalovärssyt (lihavalla). Pitää kazoa myös asiayhteyttä, neuvoi Syväntö. A. on hyvin hyvin nälkäinen, pahalla mielellä ja tuulella. Äkäisenä kuin piru lukee raamattua, vaihtaa kanavaa, surffailee sana-aalloilla. No se on nähnyt nää kaikki, pelkkiä uusintoja. Miseret homo unius libri. Piget, pudet, paenitet, taedet atque miseret.
ellauri043.html on line 478:
Ne kertautuvat, ympäröivät sen, piirittävät sitä. Sen valtaa sanomaton kauhu; eikä se tunne enää muuta kuin polttavaa kouristusta mahaportissa. Päässä vallizevasta metelistä huolimatta se tajuaa valtavan hiljaisuuden joka erottaa sen maailmasta. (Flaubertilla oli epilepsia.) Se yrittää puhua; mahdotonta! On kuin sen olemuxen puhelinvaihde olisi sulanut. Vastustamatta enempää Anttoni kaatuu matolle.
ellauri043.html on line 639: Tässä kohtaa tuli mieleen se Alexandrian kirjaston tuhopoltto näiden samaisten takkupartaisten vuohenhajuisten kristipersujen toimesta. Eikös se ollut suunnilleen näihin aikoihin? Tää on yx kuuluisista kristikuntaa vastaan heitetyistä syytöxistä, vaikk kilpailu tässä lajissa on kyllä kova. Saa nähdä mainizeeko Flaubert sitä. Siitä on hirmu paljon kiukkusia puolivillasia paasauxia netissä. Ainakaan se ei liity Hypatian murhaan, joka tapahtui 200v myöhemmin. Paizi että siinäkin oli takkupartaiset rättipäät kristipersut asialla.
ellauri043.html on line 4460: Eix Flaubert oikein arvosta johtoasemassa olevia naisia? Senkö tautta se ei mennyt naimisiin ja suosi prostituutteja? Elämä-ja teos-expertti herää miettimään.
ellauri043.html on line 5563: 4 Flaubertilla
ellauri043.html on line 5948: Flaubert ei ollut vahva luonnontieteissä, mikä lie dropout oikixesta ja koroilla elelevä senttari. Tässäkin on useampia kyseenalaisia kohtia. On tyhjiöitä, eikä avaruuskaan ole muuttumaton vaan sillä on koko, joka jatkuvasti laajenee (tää tosin selvis vasta Einsteinille.) Darwinismi ei ollut vielä lyönyt läpi, vaikka fossiileista oltiin selvillä. Tää kirja on oikeastaan Darwinin aikalainen. Suunnilleen samoihin aikoihin kirjoitteli Jeesuxen elämäkerturi Renan, jonka sensorit päivitteli El Monon skandalöösiä ajatusta, että me oltaisiin vaan puusta pudonneita hännättömiä sapajuja.
ellauri043.html on line 6494: Jännää. Paha henki pazastelee FUCK FUCK! ja KILL KILL! rooleissa. Mut nää 2 pahaa hyvää asiaa täydentääkin toisiaan, kuten Darwin selvitti, ja kuten Flaubert tässä hyvin pompittaa oikein näyttämöllä: kuolema ja pano on ne 2 keinoa, jolla lajit pääsee kehittymään nopeammin kuin hitaammin muuttuvat ja lisääntyvät kilpailijat. Ne on siis TOSI hyviä juttuja, ja tosi hyvät jutut on nimenomaan tosi pahoja, jos ne ei mee MEIDÄN tiimin pussiin, el levitäkkään meidän geenejä ja (enenevästi vielä) meemejä.
ellauri043.html on line 7119: Mutta mitäs tästä pitäis tuumia? Eli mihkä tuloxeen Flaubert päätyy kirjassa? Vai päätyykö mihinkään? Se ainakin näyttää selvältä, että toi Jeesuxenpärstä loppukaneettina on aika päälleliimattu, varmaan pantu rauhoittamaan sensuuria. Semmoinen jeesuskiiltsika, jossa jeesus kantaa lammasta, tai hymyilee ja taputtelee päähän lapsia.
ellauri043.html on line 7121: Kyllä musta vaikuttaa, että Flaubert olis tässä aika kypsä nakkaa rodeen uskontopelleilyn, ja peukuttais varovaisesti elämän- luonnon- ja tiedemyönteistä materialismia. Tää sen innostus luonnonilmiöistä loppuvizeissä tuntuu aidolta. Vilpittömältä.
ellauri043.html on line 7123: Muuten se kun uuskriitikot ja psst!modernistit ym termentää et kirjottaja ei ole kertoja, et kertoja ei ole sankari ja et kaikki on pirun epäluotettavia, se on ihan yhtä lapsellista kuin vastakohtansa. Niinkauan kun kirjalla on vaan yx kirjottaja, niin se kurkistaa ihan joka paikasta. Flaubert on Antonius ja piru, ja sen naamari paistaa auringon kiakosta. Eikä se haittaa, apinat on kuiteskin aika samixia.
ellauri046.html on line 339: Oliko Sörkällä oikeasti jotain kukkoilukavereja, vai oiko symparanekromenoi seura ihan fiktio? Victor Eremita, aika izekorostusta. Tulee mieleen Flaubertin Anttoni. Mä en kyl ikinä tekis noin :). Nöyryydestä mesoo eniten ne joille se on vaikeinta, se on Jönsynkin mielisanoja.
ellauri047.html on line 111: Goethen sihteeri Eckermann yritti hoitaa Goethen peeärrää väittämällä, et se muka tykkäs tosi paljon Lutherista. Privaatisti sanoi, että se ei ole antikristitty eikä epäkristillinen, mutta selkeesti ei-kristitty, ja et risti on 1 neljästä sen mielestä ällöttävimmästä jutusta. Spinozasta se sitävastoin diggas kovasti, niinkuin Lessing ja Herderkin. Oli se vähän panteistikin, kuten Flaubert ja Einstein. Hihhuleille se oli "suuri pakana". Poliittisesti se oli Aarne Kinnus-tyyppinen 'temokraatti', leikki sijansa saakoon, kunhan ei mene överix. von Goethe kuulosti se korvissa oikein hyvältä. Se oli vapaamuurari. Ranskan vallankumous oli sen mielestä kauheeta, se kirjoitti paljon huvinäytelmiä, jossa se teki pilkkaa siitä. Hermann ja Dorothea on sen kyhäyxistä ehkä kaikkein puisevin. Se oli sen suurin menestys saxalaisten mielestä.
ellauri050.html on line 1205: Nietsche fanitti Catulle Mendezia kun se oli kova satyyri. Catulle oli Teophile Gauthierin suojatti. Gauthier oli Huugo-peikon maskotti. Parnassisteja, romantismin ja symbolismin välissä. Oltiin dekadentteja, elettiin koroillaaneläjien rahoilla, bylsittiin kaikkea mikä liikkui, saatiin morkkixia, sexitauteja ja tehtiin lehtolapsia. Gauthieria fanittivat Balzac, Baudelaire, Goncourtin veljexet, Flaubert, Pound, Eliot, James, Proust and Wilde.
ellauri052.html on line 120: His favourite novelists, who recurred in his courses, were Dostoyevsky, Stendhal, Balzac, Flaubert, Dickens, Conrad, Dreiser and Fitzgerald. He also admired the satires of Wyndham Lewis.
ellauri052.html on line 173: Koulupoikana Salen Charles Citrine -ego lääppi jalkahoitajan kaunista tytärtä ja luki puistossa Platoa, Wordsworthia, Swinburnea ja Un coeur simpleä. 2 ekaa on punnittu ja köykäsixi havaittu. Entäs ne 2 muuta? Toi ranskis on Flaubertin novelli jossa uskonnollinen palvelustyttö rukoilee täytettyä papukaijaa. Pointti on et ihan sama mitä rukoillaan, rukoileminen on silti apinasta ihanaa, se on vähän kuin vetäs käteen. Sama näkemys kuin Saint Antoinessa. Entäs Swinburne?
ellauri052.html on line 867: His favourite novelists, who recurred in his courses, were Dostoyevsky, Stendhal, Balzac, Flaubert, Dickens, Conrad, Dreiser and Fitzgerald. He also admired the satires of Wyndham Lewis.
ellauri055.html on line 624: Theofrastoksen Luonteita-teoksen tapaan La Bruyère määrittelee teoksessaan ominaisuuksia, kuten "imartelevuus" tai "maalaisuus", ja antaa sitten esimerkkejä näistä luonteenpiirteistä ja käytöstavoista henkilöiden muodossa. Moralistina hän pyrki esittelyllään parantamaan aikansa yhteiskunnassa vallinneita käytöstapoja. La Bruyèrella oli laaja ja monipuolinen sanasto ja taitava satiirinen kirjoitustyyli. La Bruyèren tyyliä ihailivat myöhemmin 1800-luvun merkittävät ranskalaiskirjailijat, kuten Gustave Flaubert ja Goncourt-veljekset. Kahdeksan painosta Caractères-teoksesta ilmestyi La Bruyèren elinaikana. La Bruyère laajensi teoksessa olleita kirjallisia muotokuvia niiden suuren suosion takia. Lukijat alkoivat yhdistää kuvauksia todellisiin henkilöihin, mutta La Bruyère kiisti, että ne perustuisivat yksittäisiin henkilöihin. Kirjassa esiintyvät verhotut viittaukset aikalaisiin tekivät La Bruyèren valinnan Ranskan akatemiaan haastavaksi, mutta hänet valittiin lopulta vuonna 1693. Diplomaatti ja muistelmakirjailija Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua kuvasi La Bruyèrea muistelmissaan kunnialliseksi, rakastettavaksi ja vaatimattomaksi.
ellauri077.html on line 619: Höpsis, tää voi pitää paikkansa jostain jenkkiteeveeviihdepaskasta, tollasesta 'draamasta'. Kunnon realistikirjailijat kyllä kommentoivat juonen käänteitä ja otti kantaa reippaasti. Flaubert, Tolstoi, Dostojevski, Tshehov, Ibsen, Strindberg, ei näistä kukaan ollut pelkkä spektaattori. Jos Wallu osais kirjoittaa puolixikaan niin hyvin, ei sen ois tarvinnut niin paljon keekoilla alaviitteillä. Toisaalta Elliskin ois voinut ottaa kantaa selvemmin niitä ilmiöitä vastaan joita se liioitellen kuvailee. Nyze on vain lisää samanlaista paskaa jota jenkit näkee joka päivä teeveeuutisissa tuutin täydeltä. Oishan se voinut vaikka koittaa kuvailla miltä tuntui siitä naisesta jota raiskattiin jollain power drillillä. Eise varmaan mitään kivaa ollut.
ellauri099.html on line 128: | Flaubert | hylje | lima | Pykniker | |   |
ellauri106.html on line 703: Phillu meinasi siteerata "yleisölle" Conradia Flaubertia ja Henry Jamesta, mutta pelkäsi Maureenin taas syöxyvän sisään ja huutamaan VALHETTA! Ei se ole yhtään niin hyvä mies kuin antaa ymmärtää vaan pelkkä PASKIAINEN! So what? Paskiaisia olivat myös Conrad Flaubert ja Henry James. Kauhistuneita pelkkiä pelkoja joka mies.
ellauri107.html on line 272: Roth confesses, Oh, I wanted to be literary, wanted to be influencer. There were Flaubert and Henry James, Dreiser and Sherwood Anderson. But I discovered I was but a raucous talent.
ellauri107.html on line 331: Roth kopsi paljon kirjallisilta esikuviltaan, joita olivat ainakin Kafka, Gogol, Flaubert, Beckett, Joyce, Melville, Dostojevski, Celine ja Virginia Woolf. Seesteisemmältä puolelta Tsehov, Tolstoi ja Henry James.
ellauri107.html on line 542: Peppu kaivelee salaa Maureenin takintaskuja ja löytää panttikuitin siitä vitun Remingtonista. Se ryntää kylpyhuoneeseen, missä Rothit alkaa kirkua toisilleen niin raivokkaasti että yläkerran naapuri hakkaa lattiaa luudanvarrella. - Mitätön pikku varas! Roisto! - Minä olen raskaana! Vihaan sinun taidettasi ja sitä paskamaista Flaubertia! Peter tiedätkö mikä sinä olet sen lisäxi että olet sydämetön izekäs kirjoituskone! Minä sanoin: Homo. Täsmälleen! Sinä olet läpinäkyvin piilevä homosexualisti minkä ole eläissäni tavannut!
ellauri109.html on line 310: Mitä yhteistä on Sokrateella Jeesuxella Abelardilla Phil Rothilla Esa Saarisella ja John Searlella (mainitaxeni vain muutamia tapauxia pisteessä) ? Kaikki on moraalin opettajia jotka on bylsineet tai ainaskin tafsanneet oppilaitansa. Phillu kommentoi eze on aivan erityisen kivaa ja kiihottavaa. Ei pitäisi käyttää kirjoja vihan teppona, varotteli Flaubert. Mut Peppu ei uskonut. Paskansi vaan kansien väliin entistä enemmän. Phillun kirjallisia esikuvia on viälä nää Céline Henry Miller ja Jean Genet. Ne onkin hyvin samanlaisia izensäpaljastajia kuin se, kulkee napit ja takki auki karzalla muna rypistyneenä kylmästä pikku nakixi.
ellauri109.html on line 374: Flaubert (21-80) arvosteli rakastajatartaan (hyi mikä setämiessana) Louise Coletia os. Révoil (1810-76) kun se oli kirjoittanut pilkkarunon vihaisesti ehkä edellisestä kirjailijahoidostaan Mussetista (1810-57). An artist must not get mad they must get even. Tai joholle.
ellauri109.html on line 375: Colet oli Gustave Flaubertin, Alfred de Musset’n ja Abel Villemainin rakastajatar. (Taas! Eikös ne olleet pikemminkin sen rakastajia? Eivät tosin mitään rakastettavia.) Miehensä kuoleman jälkeen Colet elätti itsensä ja tyttärensä kirjailijana.
ellauri109.html on line 377: Ois kiva kazoa sitä Musset runoa ja mahd. vastaavaa Flaubertista. Se kirjoitti myös Goethesta nuorena. Kaikenlaisia setämiehiä.
ellauri109.html on line 379: Though married to Hippolyte Colet, Louise had a steamy eight-year affair, in two stages, with Gustave Flaubert. The relationship turned sour, however, and they broke up. Louise was allegedly so angered by her breakup with Flaubert, she wrote a novel, Lui, in an effort to target Flaubert. However, Colet's book has failed to have the lasting significance of Madame Bovary.
ellauri109.html on line 383: Flaubert's dozens of long letters to her, in 1846–1847, then especially between 1851 and 1855, are one of the many joys of his correspondence. Many of them are a precious source of information on the progress of the writing of Madame Bovary. In many others, Flaubert gives lengthy appreciations and critical comments on the poems that Louise Colet sent to him for his judgment before offering them for publication. The most interesting of these comments show the vast differences between her and him on the matter of style and literary expression, she being a gushing Romanticist, he deeply convinced that the writer must abstain from gush and self-indulgence.
ellauri109.html on line 385: En 1846, elle rencontre Gustave Flaubert, jeune inconnu dans l'atelier du peintre James Pradier. Il est âgé de 25 ans, elle de 30. Ils deviennent amants. La liaison ne dure pas. Elle quitte son mari en 1847. Pour subvenir à ses besoins et à ceux de sa fille, elle écrit vite et répond à des commandes. Elle raconte dans ses mémentos comment elle doit se battre pour garder son indépendance et tenter d'être reconnue par ses confrères masculins
ellauri109.html on line 389: Bien que jouissant d'une célébrité personnelle et d'un succès littéraire certains à son époque, l’œuvre de Louise Colet a connu un certain déclin au cours du XXe siècle, absente de la plupart des manuels d'histoire littéraire. Sa rupture difficile avec Gustave Flaubert à partir de 1856 pourrait y être pour quelque chose, celui-ci ayant dès lors dénigré fermement l’œuvre de son ancienne maîtresse, que d'autres comme Victor Hugo acclamaient.
ellauri109.html on line 391: No niinpä tietysti. Old boys network pelas taas kuin junan vessa. Vitun mursuwiixi kusipää. Se Madame Bovary prujaus oli varmaan vesipäisen Flaubertin Coletista distilloima paha nainen -kertomus.
ellauri109.html on line 401: Luin Luista Flaubertista
ellauri109.html on line 408: Flaubert oli nähtävästi kaappihomo. Se teki osallistuvaa havainnointia sodomiasta Egyptin reisulla.
ellauri109.html on line 410: C’est en Égypte, durant le règne de Méhémet Ali Pacha, qu’une délégation française débarque en terre des pharaons dans l’intention de moderniser le pays du Nil. Parmi ses membres, y figurent Maxime Du Camp en tant que photographe, mais aussi Gustave Flaubert, qui n’a pas encore 30 ans et surtout qui n’est pas encore devenu un écrivain notoire. Sa mission au sein de la délégation reste peu claire. L’occasion pour Mohamed Taan, en prenant certaines libertés de romancier, de parler sans ambages de l’homosexualité de l’auteur de La tentation de saint Antoine…
ellauri109.html on line 413: C’est en référence à la chanson de Gavroche dans Les Misérables de Victor Hugo : « Je suis tombé par terre, c’est la faute à Voltaire, le nez dans le ruisseau, c’est la faute à Rousseau. » La faute est à Flaubert car c’est un homosexuel qui s’ignore.
ellauri109.html on line 414: « C’est la faute à Flaubert » du Dr Mohamed Taan (éditions St-Honoré, Paris - 324 pages) en librairie ou sur e-book.
ellauri109.html on line 416: À partir de 1870, Flaubert est confronté à de nombreux malheurs : sa mère meurt ainsi que Louise Colet et George Sand. Il est également confronté à des problèmes financiers et à des échecs littéraires. Il se met à écrire un roman satirique, « Bouvard et Pécuchet » qui sera publié inachevé en 1881.
ellauri109.html on line 419: Deuxième lettre de Flaubert à son ami Louis Bouilhet. (Fin décembre 1849 ou début janvier 1850. Selon la Pléiade, 15 janvier 1850)
ellauri109.html on line 434: Flaubert vihaa naismaisia runoilijoita ja runoilijanaisia
ellauri109.html on line 436: Lui est un roman plutôt autobiographique écrit par Louise Colet (1810-1879), un écrivain parisien. Il s'agit de décrire sa relation avec Alfred de Musset, qui la poursuivit de ses assiduités, tout pendant qu'elle conservait une relation distante et épistolaire avec Gustave Flaubert. C'est l'occasion aussi de revenir sur les amours tourmentées de Sand et de Musset, en particulier les épisodes à Fontainebleau et en Italie, déjà largement évoqués dans trois autres romans, La Confession d'un enfant du siècle de Musset, Elle et Lui de Sand, et Lui et elle de Paul de Musset, le frère de l'écrivain.
ellauri109.html on line 439: Cette réaction négative de Flaubert a Colet se retrouve des années avant la rupture définitive.
ellauri109.html on line 441: Une première rupture avec Louise Colet en apporte la preuve. Dans sa lettre datée du dimanche 7 mars 1847, Flaubert ose enfin clamer à quel point il est allergique32 aux valeurs qu’elle véhicule, valeurs qui baignent et macèrent dans le discours ambiant du romantisme humanitaire33 : « tes idées de moralité, de patrie, de dévouement, tes goûts en littérature, tout cela était antipathique à mes idées, à mes goûts. »34 Ce qui vient immédiatement après est l’affirmation d’une esthétique, sur le mode de l’antithèse : « amoureux exclusif de la ligne pure, du galbe saillant, de la couleur criante, de la note sonore, je retrouvais toujours chez toi je ne sais quel ton noyé de sentiment qui atténuait tout, et altérait jusqu'à ton esprit ». Voilà les griefs d’un amant qui ne sépare pas l’art de la vie. Le lexique sentimental se trouve accaparé par le commentaire stylistique : « amoureux exclusif », écrit Flaubert, non pas d’une femme, comme Louise, elle, le voudrait, mais du tracé ferme, il lui reproche son « ton noyé de sentiment » qu’il interprète comme une déperdition de force et de précision. De même, les muscles relâchés, les lignes floues et les déliaisons trahissent le corps du texte féminin.
ellauri109.html on line 449: Lamartine (1790-1869), bête noire, permet de détourner en partie et de crypter la critique virulente que Flaubert adresse à l’écriture femelle. Lamartine, auteur féminin entre toutes les femmes, permet à Flaubert de poursuivre sa guerre misogyne. Le procès que Flaubert intente à la poésie du premier romantisme se fonde donc massivement sur la haine du féminin.
ellauri109.html on line 451: Flaubert se donne pour mission urgente de la sauver des séductions du sirupeux : « leur poésie est une bavachure d’eau sucrée. Siirapinlitkutusta. J’aime l’ordure, comme dans Rabelais qui n’est point du tout un homme à gaudrioles.
ellauri109.html on line 455: Ainsi, dans une lettre datée du mardi 6 juillet 1852, il revient sur le récit qu’elle lui a fait de sa promenade au clair de lune avec Musset (on sait que Musset est un spécialiste des bal(l)ades au clair de lune). Flaubert écrit donc longuement sur Musset en réaction à l’épisode que lui rapporte Louise Colet, assez naïve ou ennuyée pour lui faire ce genre de compte rendu détaillé, à moins qu’elle n’ait trouvé là un moyen commode de le provoquer : elle lui raconte la rencontre de nuit, la scène où Musset, ivre de dépit, la jette d’un fiacre en marche.
ellauri109.html on line 457: Flaubert n’est pas dupe. Il administre à cette innocente douteuse une morale qui mériterait d’être ajoutée au Dictionnaire des idées reçues : « Il est dans les idées reçues qu’on ne va pas se promener avec un homme au clair de lune pour admirer la lune. » Mais Musset a beau être diminué, il a été célèbre, ils se voient, tandis que Flaubert, tout mâle qu’il est, reste bien abstrait dans sa retraite de Croisset, à se battre comme un forcené avec l’expression. Il n’est pas facile d’être longtemps l’amante d’un obscur ermite ni de faire l’amour par correspondance. Le but est atteint puisque Flaubert s’interroge sous les yeux de Louise : « Ai-je été jaloux, moi, dans tout ça ? — Il se peut.
ellauri109.html on line 459: Flaubertia vituttaa 30v vanhemman Lamartinen naismenestys ja 10v vanhemman Musse Piggin pirzakkuus.
ellauri109.html on line 463: Flaubert liikuttuu enemmän Fontainen puluista kuin koko Lamartinen tuotannosta. Ihan pelkästä aiheesta! No nehän olikin sateenkaaripuluja. La fable est mentionnée par Horace comme « les deux pigeons si connus » dans ses Épîtres en 19 ou 18 av. J.-C. Horatius ja sen Fuscus oli kuin Nemin far och pappa.
ellauri109.html on line 513: Flaubert käski polttaa kirjeenvaihtonsa. Lyön vaikka vetoa että AKC tekee saman. Täh onko noiden motiivi siis reviirinvartiointi? Luulin et ne on niin linssiluteita etne pelkää vielä kuopassa julkkiskuvansa puolesta.
ellauri118.html on line 406: Millainen on uskottoman romaanisankarittaren mieli? Kuinka kirjallisuuden vakiintuneet muodot vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme todellisia ja fiktiivisiä mieliä? Onko toinen mieli vain lukijan fantasia? Ovatko aviorikosromaanit fantastisia? Uskoton mieli ja tekstuaaliset petokset pohtii kriittisesti kertomuksen ja mielten tutkimuksen ajankohtaisia kysymyksiä. Samalla se kartoittaa länsimaisen kaunokirjallisuuden uskottomuustraditiota. Tutkimuskohteet ulottuvat 1600-luvulla julkaistusta Madame de La Fayetten Clèvesin ruhtinattaresta Gustave Flaubertin Madame Bovaryyn, Kate Chopinin feministiseen klassikkoon Heräämiseen ja lopulta tosielämän kertomussikermään, joka syntyi Clintonin ja Lewinskyn seksiskandaalin ympärille. Mitä yhteistä on Emma Bovarylla ja Monica Lewinskylla ja missä määrin lukutapamme tuottavat heidän välilleen yhtäläisyyksiä? [Kiintoisa kysymys. Tärkeä ero kuitenkin että Monica imutti Billin siggeä, mitä Madame Bovary ei tiettävästi tehnyt.] Teos tarjoaa seitsemän tapaustutkimuksen lisäksi moniulotteisen kuvan narratologiasta ja mielten tutkimuksesta strukturalismin ajoilta tämän päivän monialaiseen kognitiotieteeseen. Teoksen esittelemät ja kommentoimat teoriat ja metodit ovat kirjallisuustieteen lisäksi sovellettavissa kulttuurintutkimukseen, sosiaalitieteisiin ja lingvistiikkaan.
ellauri118.html on line 413: Sanoko joku jossakin että Madame Bovary on matkittu Don Leukavasta? Molemmat luki jotain romanttista roskaa ja koitti sitä kotona. Flaubertilla on yllättäviä kytköxiä banaalin ja subliimin välillä. No sehän teki raakaa pilaa kaikesta romanttisuudesta. Taisi jäädä ize siitä aika osattomaxi. Flaubertin aviorikoxeen kiihottamissyytteen paras todiste oli virke: "Hän pääsisi siis vihdoinkin nauttimaan tuota rakkauden iloa, tuota lemmen kuumetta, jota hän oli jo lakannut toivomasta." No jo on heikkoa. Pierrekin pystyi parempaan. Maija väittää että aikalaiset eivät vielä ymmärtäneet style indirect libreä.
ellauri145.html on line 246: Le 15 juillet 1848 paraît, dans La Liberté de penser, un texte d´Edgar Allan Poe traduit par Baudelaire : Révélation magnétique. À partir de cette période, Baudelaire ne cessera de proclamer son admiration pour l´écrivain américain, dont il deviendra le traducteur attitré. La connaissance des œuvres de Poe et de Joseph de Maistre atténue définitivement sa « fièvre révolutionnaire ». Plus tard, il partagera la haine de Gustave Flaubert et de Victor Hugo pour Napoléon III, mais sans s´engager outre mesure d´un point de vue littéraire (« L´Émeute, tempêtant vainement à ma vitre / Ne fera pas lever mon front de mon pupitre »).
ellauri162.html on line 51: Kirjakauppias Cecil Hagelstam tunnistaa itsensä Gustave Flaubertin Bibliomania-novellin kansikuvasta (1837).
ellauri172.html on line 881: Madame Bovary, roman de Gustave Flaubert, 1857, l'abbé Bournisien présenté comme un raté, ne sachant pas accompagner ses ouailles. CHECK
ellauri172.html on line 895: Bouvard et Pécuchet, roman de Gustave Flaubert, (1882) l'abbé Jeufroy formidablement crédule. CHECK
ellauri181.html on line 96: Tulette huomaamaan (ja kaikki teistä eivät tule sitä hyväxymään) että minä en yhdy eräisiin kollegoihini, jotka väittävät että kirjallisuus arvokkaimmillaan ja kiinnostavimmillaan on olennaisesti ei-referenttiä. Minä voin tulla teidän eteenne pikkutakissa ja solmiossa, voin herroitella ja neiditellä teitä, mutta yhtä kaikki minä vaadin teitä pidättymään sellaisten termien kuin »struktuuri-, muoto ja symboli- käyttämisestä minun läsnäollessani. Minä luulen että monet teistä on riittävästi pelästytetty ensimmäisenä opiskeluvuotenanne, niin että nyt teidän on sallittava löytää jälleen ja nostaa arvoonsa se harrastus, joka teidät alun perin kaunokirjallisuuden pariin veti, ja jota teidän nyt ei pidä hävetä. Kokeexi voisimme tämän kurssin ajaxi suorastaan luopua kokonaan luentosaliterminologiasta, hyljätä juonen- ja luonteen samoin kuin ne ylevät sanat joilla monet teistä haluavat juhlistaa havaintojaan, sellaiset sanat kuin epifania -, henkilö - ja tietenkin - existentiaalinen», kaiken sen määreenä mikä existeeraa auringon alla. Teen tämän ehdotuxeni siinä toivossa, että jos te puhutte Rouva Bovarysta enemmän tai vähemmän samalla kielellä jota käytätte puhuessanne ruokatavarakaupassa, tai rakastettunne kanssa, te voitte löytää paljon läheisemmän, mielenkiintoisemman, ja niin sanoaxemme referentimmän suhteen Flaubertiin ja hänen sankarittareensa.
ellauri181.html on line 98: Pili kysyy izeltään ja kuulijoita mixi sillä pitää olla tirkistelijöitä ja yleisö joka seuraa sen joka käteen vetoa. Niin, sas se. Tolstoi, Flaubert ja Mann olivat elämän taistelujen tuttuja. Aika ruumiikkaita miehiä kaikki 3. Hienon kirjallisuuden teemoja ovat vakavuus, yxinäisyys, sairaus, kaipaus, menetys, kärsimys, pettymys, toivo, intohimo, rakkaus, kauhu, turmelus, onnettomuus, kuolema. Virsikirjan lisälehtiä.
ellauri192.html on line 105: Alfonse Daudet kärsi tabesista eli kupasta. Kirjoitti siitä pienen kirjankin, mon Doudou. Daudetin maitre oli Gustave Flaubert. Läskin mongoliviixisen Flaubertin kuolinsyy oli une hémorragie cérébrale.
ellauri222.html on line 725: Bellow's first two novels, Dangling Man and The Victim, are brief and disciplined works, darker in mood and less intellectually complex than the later fiction but featuring protagonists who anticipate later Bellovian heroes both in their introspection and in their resistance to urban apathy. In Paris, Saul realized he need not copycat Flaubert and that instead he could write as he spoke. The result was Augie.
ellauri222.html on line 765: Stylistically, Bellow's fiction reflects some of the same tensions that his protagonists seek to balance. His concern with social and personal destruction has been traced to the common run of European writers such as Flaubert, Dostoevsky, Kafka, Sartre, and Camus. But Bellow's fiction also has many ties to the American literary tradition. His neotranscendentalism (what? Emersonian tomfoolery I guess), his identification with America, and the loose form of his most acclaimed novels link him most obviously to Emerson and Whitman.
ellauri353.html on line 349: Erään Cynthia Ozickin (n.h., nimestä päätellen juutalainen) mukaan "Vaikka hän oli kotonaan jiddishin ja heprean kielellä ja tunsi talmudin ja niiden vaatimat kommentit, hän lisäsi niihin elinikäisen kiehtomuxen Maupassantiin ja Flaubertiin. Hänen ensimmäiset tarinansa sävellettiin sujuvasti kirjallisella ranskalla. Hänen vinhasti pyörivä sosiaalinen kompassi antoi hänelle mahdollisuuden nähdä talonpoikien, sotilaiden, pappien, rabbien, lasten, taiteilijoiden, näyttelijöiden, kaikkien luokkien naisten silmin. Hän ystävystyi huorien, taksinkuljettajien, ratsastajien kanssa; hän tiesi millaista on olla rahaton, elää reunalla ja syrjässä."
ellauri353.html on line 364: Pirozhkovan mukaan "Ennen kuin tapasin Baabelin, luin paljon, tosin ilman erityistä ohjausta. Luin kaiken, minkä sain käsiini. Babel huomasi tämän ja sanoi minulle: "Sillä tavalla lukeminen ei johda mihinkään. on aikaa lukea kirjoja, jotka ovat todella arvokkaita. Jokaisen koulutetun ihmisen on luettava noin sata kirjaa. Yritän joskus tehdä niistä luettelon." Ja muutama päivä myöhemmin hän toi minulle luettelon, jossa oli antiikin kirjailijoita, kreikkalaisia ja roomalaisia - Homeros, Herodotos, Lucretius, Suetonius - ja myös kaikki myöhemmän eurooppalaisen kirjallisuuden klassikot, alkaen Erasmuksesta, Rabelais´sta, Cervantesista, Swiftistä, ja Coster (n.h.), ja jatkuu 1800-luvun kirjailijoihin, kuten Stendhaliin, Mériméeen ja Flaubertiin." Punaisen ratsuväen kauhistuttavaan väkivaltaan näytti jyrkästi vastakohtaiselta itse Baabelin lempeä luonne.
ellauri360.html on line 67: Paizi romaani ei koskaan vetäydy sellaisten suurten ranskalaisten kirjailijoiden kuin Honore de Balzacin ja Gustave Flaubertin perinteisiin muotoihin. Sen sijaan se pysyy kuvailevassa tilassa, vailla "merkitystä" tai "merkitystä" ja kieltäytyy kaikista yrityksistä sijoittaa symbolisten tai yleisesti ymmärrettyjen kuvien verkko objektiivisten kuvausten päälle.
ellauri365.html on line 47: Nordiska familjebok (jonka Jöns koppasi Tutun jäämistöstä) tähdentää Antonin ällistyxexi Maupassantin suurta terveyttä. Vaikea uskoa, Nissen mielestä, Guyhän oli sadisti joka nai ja suomi kirjoissa äitiä ja tytärtä. Pähkähulluhan se oli loppupeleissä. Sen hulluus juontui luultavasti ranujen 1870-71 sodan nolosta tappiosta sakuille. Eräässä ekoista Guyn lastuista lutka Läskipallero antoi preussilaiselle isänmaallisesti pillua ja joutui siitä silti muiden vihoihin. Maupassantit oli porvareita, le particule oli pelkkää hämäystä. Family guytä paaponut äiti ryhtyi elävän leskexi, kun isälle ei riittänyt pelkkä sexi vaan se ryhtyi väkivaltaisexi. Kiltit "sedät" Flaubert ja Swinburne väänsivät Guyn vizaa in loco parentis. (Mixi Guy ylipäänsä kävi Algernonin kanssa naku-uinnilla? Ota kiinni mistä saat, pikkukaveri.) Guy piti veneilystä kuten se Kaislikossa tuulee Ratty.
ellauri365.html on line 49: Maupassant [måpasa], Henry René Albert Guy de, fransk författare, f. 5 aug. 1850 på slottet Miromesnil i Normandie, d. 6 juli 1893 Auteuil, var ättling af en gammal lothringsk adels- familj; modern var sy- ster till skalden Alfred de Poittevin. Föräld- rarna skildes tidigt, och den intelligenta och litterärt intresse- rade modern, en barn- domsväninna till Gu- stave Flaubert, ledde sonens uppfostran. Hans barndom förflöt vid Normandies kust, där M. insöp sin kärlek till naturen och lärde kän- na dessa normandiska typer, som han sedan så gärna skildrade. Adertonårig inträdde han 1868 i Marinministeriet, men öfvergick 1878. till kultusministeriet. Han saknade emellertid intresse för ämbetsmannabanan. Redan tidigt vak- nade hans lust för litteraturen, som närdes af mo- derns ungdomsminnen. Flaubert omfattade honom med en faders kärlek, kritiserade strängt hans. första omogna försök, inpräntade i hans sinne sina egna konstnärliga principer, lärde honom att genom aldrig tröttnande observation söka uppfånga det förut icke iakttagna och därför nya och att återge. det så, att det skildrade fenomenet skiljer sig från alla andra och blir individuellt och enastående. Framför allt afhöll han honom från att debutera för tidigt. Från midten af 70-talet meddelade dock M. under hvarjehanda pseudonymer (oftast Guy de Valmont) smärre bitar åt tidningar och tidskrifter, och 1879 fick han uppförd en drama- tisk bagatell, Histoire du vieux temps. Hans verk- liga debut inföll dock först 1880 med diktsamlingen Des vers. Den har obestridligen ett originellt skaplynne och väckte uppseende kanske ej minst därför, att den hotades med ett åtal för osedlighet hufvudsakligen på grund af dikten Le mur), som deck afstyrdes genom inflytelserika vänner. M. insåg sedan själf, att hans talang låg mera för prosan, i all synnerhet sedan han samma år ut- gifvit novellen Boule de suif (i "Soirées de Mé- dan"). Med denna novell, som utmärktes genom skarp observationsförmåga och ypperlig prosa- stil, slog M. igenom och intog sin plats som en at den naturalistiska skolans förnämsta representanter och en af den franska litteraturens största novellister. Den efterföljdes af en lång rad novel ler, först publicerade i "Gil Blas" och "Echo de Paris" och sedan samlade i bokform under följande titlar: La maison Tellier (1881), M:lle Fifi (1882), Les contes de la Bécasse (1883), Clair de lune i (1884), Au soleil (resebilder, s. a.), Les soeurs Rondoli (s. a.), Miss Harriett (s. a.), Yvette (s. a.; sv. öfv. 1905), Monsieur Parent (s. a.), Contes du jour et de la nuit (1885), Contes et nouvelles (s. 4.), Contes choisis (1886), La petite Roque (s. a.), Toine (s. 1.), Le Horla (1887), Sur l'eau (rese- skildringar, 1888), Le rosier de Mime Husson (s. å.), L'héritage (s. a.), La main gauche (1889), Histoire d'une fille de ferme (s. a.), La vie errante (reseskildringar, s. å.) och L'inutile beauté (1890); efter hans död ha ytterligare publicerats Le père Milon (1899; "Gubben Milon", s. å.), Le colporteur (1900) och Dimanches d'un bourgeois de Paris (s. å.). Till dessa novellsamlingar ansluta sig sexromanerna Une vie (1883; "Ett lif", 1884), Bel-ami (1885; "Qvinnogunst", 1885 och 1901), Mont-Oriol (1887; sv. öfv. 1895), Pierre et Jean (1888; "Pierre och Jean", s. a.), Fort comme la vi mort (1889; "Stark som döden", 1894 och 1910) och Notre coeur (1890; "Vårt hjerta", 1894 och 1910). För scenen skref M. vidare treaktsskåde spelet Musotte (i samarbete med J. Normand, 1891) och La paix du ménage (uppf. på Théâtre fran- çais, 1893). M. skref äfven litterära studier, bl. a. öfver Emile Zola (1883) och Gustave Flaubert (1884). Denna oerhörda produktion fullbordades en på den korta tiden af omkr. tio år. Den gjorde honom hastigt världsberömd som en äkta represen tant för den franska conten, en ättling i rakt ned stigande led af de gammalfranske fabliåförfattarna, med ära upphärande Rabelais', La Fontaines och Voltaires traditioner.
ellauri365.html on line 243: Onkohan Lahden tien huolzika Tuuliruusu saanut nimensä Maupassantin nuoruudentyöstä? Flaubertin ideoima Guyn eka julkaisu koski anilingusta. Une « feuille de rose » est l'expression populaire et imagée désignant un anulingus (L'anus étant la « rose des vents »). Le 31 mai 1877, dans l'atelier du peintre Becker, dans le VIe arrondissement, rue de Fleurus, en
ellauri365.html on line 244: présence de Gustave Flaubert, toujours, d'Edmond de Goncourt, Zola, Paul Alexis, Léon Hennique, Henry Céard,
ellauri365.html on line 249: « Ce soir dans un atelier de la rue de Fleurus, le jeune Maupassant fait représenter une pièce obscène de sa composition, intitulée FEUILLE DE ROSE et joué par lui et ses amis. C'est lugubre, ces jeunes hommes travestis en femmes, avec la peinture sur leurs maillots d'un large sexe entrebâillé ; et je ne sais quelle répulsion vous vient involontairement pour ces comédiens s'attouchant et faisant entre eux le simulacre de la gymnastique d'amour. L'ouverture de la pièce, c'est un jeune séminariste qui lave des capotes. Il y a au milieu une danse d'almées sous l'érection d'un phallus monumental et la pièce se termine par une branlade presque nature. Je me demandais de quelle absence de pudeur naturelle il fallait être doué pour mimer cela devant un public, tout en m'efforçant de dissimuler mon dégoût, qui aurait pu paraître singulier de la part de l'auteur de LA FILLE ELISA. Le monstrueux, c'est que le père de l'auteur, le père de Maupassant, assistait à la représentation. Cinq ou six femmes, entre autres la blonde Valtesse, se trouvaient là, mais riant du bout des lèvres par contenance, mais gênées par la trop grande ordure de la chose. Lagier elle-même ne restait pas jusqu'à la fin de la représentation. Le lendemain, Flaubert, parlant de la représentation avec enthousiasme, trouvait, pour la caractériser, la phrase : « Oui, c'est très frais ! » Frais pour cette salauderie, c'est vraiment une trouvaille. »
xxx/ellauri027.html on line 1344: Äänessä on jälleen vetelä etiikan professori Timo Airaxinen. Kuulostaen Flaubertin ja Saul Bellowin sekotuxelta.
xxx/ellauri068.html on line 52: Postmoderni kirjallisuus on seurausta teeveestä ja netistä. Ennen kirjailija joutui näkemään hemmetisti vaivaa taustatutkimuxissa, esim joku Flaubert kirjottaessaan pylväspyhimyxistä, nyt eiku leikkaamaan ja liimaamaan suoraan netistä. Ei ihme että kirjoista tulee 1000-sivuisia tiiliskiviä, joita kukaan ei enää jaxa kannesta kanteen lukea, mitä vähän surffailevat sieltä täältä kuin teeveekanavia. Näihin on ihan turha enää tuhrata puita ja paperia, ne voi laittaa suoraan nettiin niinkuin nää mun paasauxet. Noniinhän nyt jo tehdäänkin, kuunnellaan äänikirjana. Eihän putoo kipeästi ozalle kun nukahtaa.
xxx/ellauri122.html on line 794: Brod’s memoirs spoke about Kafka’s gentle serenity, describing their relationship almost as if they were lovers. He also recalled the mystical experience of both men reading Plato’s Protagoras in Greek, and Flaubert’s Sentimental Education in French, like a collision of souls. While there is no evidence of any homosexual feeling between Kafka and Brod, their intimate relationship appeared to go beyond typical camaraderie from two straight men of their era.
xxx/ellauri128.html on line 405: Theodor Reik syntyi Wienissä juutalaiseen virkamiesperheeseen. Hän opiskeli Wienin yliopistossa psykologiaa ja kirjallisuustiedettä. Opiskeluaikanaan hän tutustui Sigmund Freudin teokseen Unien tulkinta ja kiinnostui psykoanalyysista niin paljon, että päätti soveltaa sitä väitöskirjassaan erääseen Gustave Flaubertin kertomukseen. Väitöskirja kohtasi tiettyä vastustusta, ja se hyväksyttiin vasta vuonna 1912; kyseessä on ensimmäinen psykoanalyyttinen väitöskirja. Reik tutki myös Arthur Schnitzlerin ja Richard Beer-Hoffmannin tuotantoa. (Ketähän nekin on. Ei jaxa.)
xxx/ellauri129.html on line 521: | Naismenestys on mielestäni merkki keskinkertaisuudesta. (En ole yhtään kade.) | Gustave Flaubert | M | FUCK! |
xxx/ellauri129.html on line 522: | Naisia ei rakasta kunnolla ellei niistä puhu pahaa. | Gustave Flaubert | M | FUCK! |
xxx/ellauri129.html on line 617: Son ami le journaliste Maurice de Waleffe (1874-1946) témoigne que, dès son arrivée à Paris, en 1897, il projetait, pour mieux s'intégrer à la société parisienne, de demander sa naturalisation, de changer de nom et de se faire baptiser et que le nom de Croisset était pour lui « le nom du village d'où Gustave Flaubert datait les volumes de sa correspondance1 ». En 1911, il obtint du Conseil d'État le changement de son nom pour celui de Wiener de Croisset. Francis de Croisset recherche le scandale avec des comédies d’une audace calculée, et devient, par son œuvre mais aussi par sa vie privée, omniprésent dans la presse du temps.
xxx/ellauri130.html on line 202: | Jos aina kazoisimme taivaalle saisimme siivet selkään. | Gustave Flaubert | M | KILL! |
xxx/ellauri154.html on line 73: Pyylevän ja pyllynruman Gonorrhén rivot lastut saivat miesmäisen George Sandin kuohuxiin. Sandin kuoharia lipittivät Musset nuorena ja Flaubert vanhana. Andre Maurois toimi molempien elämäkerturina, pitäisikö lukea. Elsassin juutalainen Herzog ei tainnut kyllä olla mikään huumormies. Sen perhe oli seinäverkon kutojia. Herttuasta tuli maailmansodan jälkeen huono kuningas. Se oli vähän tollanen sakkolihan mezästäjä kuin Valesnesin herra. Munasäkillä on kyllä sana hallussa, sitä ei käy kieltäminen:
xxx/ellauri154.html on line 228: Furthermore, it is quite possible that Moreau was acquainted with Flaubert’s 1862 Salammbô and with Mallarmé’s 1864 Hérodiade, which would have influenced his approach.
xxx/ellauri154.html on line 237: Matho (joka on ruumiikas kuten Flaubert izekin) steals the sacred veil of Carthage, the Zaïmph, prompting Salammbô to enter the mercenaries´ camp in an attempt to steal it back. This gives occasion for a round of juicy copulation. Believing each other to be divine apparitions, they make love, not war.
xxx/ellauri174.html on line 614: Pyhän Antoniuxen tuli on sienen saastuttaman torajyvän syönnistä eli liiasta LSD:n nappauxesta tullut tauti. Siinä mustuvat ja putoavat pois nenä, korvannipukat ja sormenpäät. Varmaan pikku pipukin. Tää on se sama pyhä Antonius josta Flaubert kirjoitti. Olikohan sillä pipu tallella kun se kuoli 105-vuotiaana. Se oli kyllä mustuneiden pipujen suojelija.
xxx/ellauri176.html on line 193: Huonoaseisen Herodias on pitkä, pitempi paljon kuin Elvixen huomattavasti nimekkäämpi ase. Tääkin pätkä on vaan 1 näytös poeettisessa draamassa Herodias, joka Mallarmelta jäi ikävästi kesken. Flaubert väsäsi samaan aikaan omaansa.
xxx/ellauri177.html on line 669: Pappi unexuu että Desiree-siskon takapihan elukat valtaa kirkon, sepä oliskin aika pyhäinhäväistys! Kananpoikia, kaneja, kukko ja possu vieläpä, nuuskimassa jeesuxen, jumalan ja neizyt Maarian kamoja ja kakkaamassa nurkkiin. Varpusetkin on jo pahoja. Ne on samat ihmiset jotka kauhistelee tätä ja tappaa bakteereja keittiöstä bakteereja tappavilla aineilla. Tää on muuten hyvin samaa vuodatusta kuin oli Flaubertilla siinä pyhän Antoniuxen kiusauxessa. Luulenpa että katolisuus saa rasvaisissa tyypeissä aikaan tällästä.
xxx/ellauri178.html on line 115: Paskiainen turistoi vielä Flaubertin kodissa ja Jean d'Arcin roviolla. Haaveilee hylkäämästään urasta sutenöörinä. Sillä on suunnilleen kaikki Freudin luettelemat perversiot, ja Freudin kuvailema luonne. Ketä kiinnostaa?
xxx/ellauri225.html on line 277: Several of Le Guin´s works have featured stylistic or structural features that were unusual or even subversive. The heterogeneous structure of The Left Hand of Darkness, described as "distinctly post-modern" (eek!), was unusual for the time of its publication. This was in marked contrast to the structure of (primarily male-authored) traditional science fiction, which was straightforward and linear. The novel was framed as part of a report sent to the Ekumen by the protagonist Genly Ai after his time on the planet Gethen, thus suggesting that Ai was selecting and ordering the material, consisting of personal narration, diary extracts, Gethenian myths, and ethnological reports. Earthsea also employed an outlandishly unconventional narrative form described by scholar Mike Cadden 
(Princeton U Senior Lecturer in Theater) as "free indirect discourse", in which the feelings of the protagonist are not directly separated from the narration, making the narrator seem sympathetic to the characters, and removing the skepticism towards a character´s thoughts and emotions that are a feature of more direct narration. Cadden suggests that this method leads to younger readers sympathizing directly with the characters, making it an effective technique for young-adult literature like Flaubert or Zola.
xxx/ellauri225.html on line 279: Cette construction littéraire a été décrite pour la première fois par le linguiste Adolf Tobler, en 1887. Il l´a découverte en étudiant les écrits de Zola et Flaubert. Un autre linguiste, Charles Bally, lui donna en 1912 un nom et l´appela « style indirect libre », et ce n´est que plus tard, que peu à peu, style devint discours, car cette forme vise à restituer une parole, et est donc plus proche du discours que du style.
xxx/ellauri251.html on line 119: Avioliitto näytti olevan Atalantelle mieluinen, vaikka hän oli alkuun ollut vastahakoinen. Melanion (Hippomenes) puolestaan oli niin onnen ja autuuden vallassa, että ei muistanutkaan kiittää Afroditea, jonka avulla hän oli kisan voittanut. Jumalattaren kosto oli ankara. Afrodite odotti, että pari kulkisi jonkun temppelin ohitse, ja sitten hän vihoissaan langetti heille vastustamattoman intohimon toisiaan kohtaan. Melanoin vei Atalanten temppeliin ja rakasteli siellä vaimonsa kanssa. Tarinan eri versioiden mukaan temppeli kuului joko Zeukselle tai sitten Kybelelle – joka tapauksessa ko. jumala(tar) suuttui temppelinsä pyhyyden turmelemisesta ja runkkutahroista. Tästä seurasi kova rangaistus: rakastavaiset muutettiin salonkileijoniksi. Ihanaa leijonat ihanaa. Kybele-version mukaan hän aikoi ensin surmata rakastavaiset, mutta päätyi muuttamaan heidät leijoniksi, koska piti kuolemaa liian lempeänä rangaistuksena. Leijonat valjastettiin vetämään Kybelen vaunuja. Kybeleestä ja sen leijonavetoisista vaunuista oli jotain läppää Flaubertilla. Joissain tarinan versioissa pari ehti olla jo jonkin aikaa silleen ennen kuin heistä tuli leijonia. Tuohon aikaan uskottiin, ettei leijona voi paritella oman lajinsa kanssa. Siis mitä? Sori mutta tätä en kyllä taida uskoa.
xxx/ellauri304.html on line 476: I can’t escape it. Every character I’ll ever write is me. Some little piece of me; some tiny corner of my little mind that often you’d rather not confront openly; but it’s me. Flaubert wasn’t fooling when he said: “Madame Bovary, c’est moi.” It’s me. They’re all me. And in your books, they’ll all be you, if you ever write any books, sucker.
126