ellauri033.html on line 1106: Villiers collabore au Figaro à partir d´avril, puis à Gil Blas en août 1884. À cette époque, il se lie avec Léon Bloy et Joris-Karl Huysmans, qui entretient avec lui une correspondance littéraire, et qui publie À rebours, où Villiers apparaît comme l´un des auteurs préférés du héros, des Esseintes.
ellauri046.html on line 469: Pierre-Augustin Caron de Beaumarchais, né Pierre-Augustin Caron le 24 janvier 1732 à Paris où il est mort le 18 mai 1799, est un écrivain, dramaturge, musicien et homme d'affaires français. Éditeur de Voltaire, il est aussi à l'origine de la première loi en faveur du droit d'auteur et le fondateur de la Société des auteurs. Également espion et marchand d'armes pour le compte du roi, c'est un homme d'action et de combats qui ne semble jamais désarmé face à un ennemi ou à l'adversité. Son existence est tout entière marquée par l'empreinte du théâtre et s'il est principalement connu pour son œuvre dramatique, en particulier la trilogie de Figaro, sa vie se mêle étrangement à ses œuvres.


ellauri112.html on line 178: Eno Kala oli kallellaan filosofihuijariin Bergsoniin päin ennenkuin tämä painui jenkkilään kultaa vuolemaan. Aika innostuneesti se mesoi siitä Aika-aikakauslehdessä kun 1. maailmansota oli maailmalla jo vauhdissa mutta Ryssän ja Suomen punikit vielä jotenkuten aisoissa. Huomaa kuinka Kalan filosofisissa pohdinnoissa on aina jonkinlainen taannehtiva poliittinen taka-ajatus, pukinsorkka joka työntyy väkisinkin esille kuin kreivin muna oopperassa Figaro.
ellauri145.html on line 599: – Olen sentään varannut itselleni pienen tutkijanhuoneen vastapäätä Palazzo Carignanoa (jossa synnyin Vittorio Emanuelena): kirjoituspöydän ääressä kuulee alapuoleltani Galleria Subalpinasta loistokasta musiikkia4. Maksan 25 fr palveluineen päivineen, huolehdin itse omat teeni ja kaikki ostokseni, kärsin repaleisista saappaista ja kiitän taivasta joka hetki muinaisesta maailmasta, jota varten ihmiset eivät olleet kyllin yksinkertaisia ja tyyniä5. – Koska minut on tuomittu viihdyttämään seuraavaa ikuisuutta huonoilla vitseillä, minulla on täällä kirjoittelemista, joka ei jätä mitään toivomisen varaa, varsin somaa eikä ollenkaan rasittavaa. Postiin on viiden askeleen matka, sinne tuikkaan itse kirjeet toimiakseni grand monden suurena sarjakirjoittajana6. Itse olen luonnollisesti läheisissä suhteissa Figaroon, ja jotta saisitte käsityksen siitä, kuinka harmiton voinkaan olla, kuulkaa kaksi ensimmäistä huonoa vitsiäni:7 Älkää ottako Pradon tapausta turhan vakavasti. Minä olen Prado, minä olen myös Pradon isä, rohkenen sanoa olevani myös Lesseps… Minä tahtoisin antaa pariisilaisilleni, joita rakastan, uuden käsitteen – kunniallisen rikollisen käsitteen. Minä olen myös Chambige – myös kunniallinen rikollinen.8 Toinen vitsi. Tervehdin kuolemattomia[.] Herra Daudet kuuluu quaranteen9.
ellauri145.html on line 632: 7 Le Figaro (1826–) nousi 1800-luvun jälkipuoliskolla Ranskan suurimmaksi sanomalehdeksi. Nietzsche ei avustanut, luki kylläkin.
ellauri145.html on line 634: 8 Kansainväliseen kuuluisuuteen nousseita rikollisia. Kutsumanimellä tunnettu ”Prado” teloitettiin 5. marraskuuta 1888 Pariisissa murhasta tuomittuna, kirjaileva oikeustieteen opiskelija Henri Chambige taas sai marraskuussa 1888 seitsemän vuoden vankeustuomion Algeriassa tekemästään murhasta. Suezin kanavan 1869 rakennuttanut ranskalaisdiplomaatti Ferdinand de Lesseps (1805–1894) joutui, kuten poikansa Charles (1840–1923), oikeuteen 1882 aloitetun ja surkeasti sujuneen Panaman kanavan urakkansa päätteeksi. Tapauksista raportoivat Figaron lisäksi Nietzschen lukemat piemontelaiset lehdet.
ellauri349.html on line 496: Vuonna 1947 Aron riitaantuu Sartren kanssa ja palaa Sartren plärästä Le Figaroon.
xxx/ellauri129.html on line 640: Son mari, Albert Dardenne de la Grangerie, était fameux journaliste, rédacteur entres autres du Figaro et du Messager du Midi. Marguerite de la Grangerie fut avec son mari très liée au couple Gautier, Judith et Théophile. Elle était la petite-fille du duc de Persigny, propriétaire du chateau de Chamarande ou Théo séjourna en 1866. Ce dernier lui dédiera d’ailleurs deux sonnets dont « les poètes chinois… ». Usant de plusieurs pseudonymes tels que Philippe Gerfaut et Marie-Alix de Valtine, elle est l’auteur entre autres du roman Le passé de Claudie (1884), des Pensées d’un sceptique (1886) et de Belle et bonne histoire d’une grande fillette (Prix Lambert en 1890). Superbe exemplaire dans une reliure mosaïquée parfaitement établi par Louis Pouillet. Petites taches pâles sur le plat supérieur‎. Gerfaut puuttuu Vaakun hakemistosta.
8