ellauri040.html on line 145: Loput onkin sitten jo Vuosisatamme filosofiaa eikä kuulu enää tähän. Jyrkiä surettaa, että Marx, Nietzsche, Edmund">Husserl ym kontinenttikonnat jäävät vähäiselle maininnalle. Puhumattakaan vielä modernimmista postmodernisteista, Jyrkin oman puolen poppoosta.
ellauri053.html on line 48: 29. toukokuuta – Sir Edmund Hillary ja Tenzing Norgay nousivat ensi kertaa Mount Everestin huipulle.
ellauri053.html on line 1155: His earliest volume of verse was published in 1889, and its slow-paced and lyrical poems display debts to Edmund Spenser, Percy Bysshe Shelley, and the poets of the Pre-Raphaelite Brotherhood.
ellauri079.html on line 277: In Quandaries and Virtues, Edmund Pincoffs maintains that we observe a multiplicity of moral norms. A common life in which we participate supplies a context in which many virtues play diverse functional roles. He suggests, without developing the idea, that such a common life provides us with a structure for organizing and harmonizing the many moral norms we attempt to pursue. This essay explores that idea. Bodies of shared practical knowledge, such as medicine and scientific research, provide examples of empirically (...)
ellauri096.html on line 781: In Edmund Spenser´s The Faerie Queene, book II, Acrasia, the embodiment of intemperance dwelling in the "Bower of Bliss", had the Circe-like capacity of transforming her lovers into monstrous animal shapes. Pitäs ja pitäs, mutta kun tekee mieli.
ellauri098.html on line 552: Woody Allen, Aragorn, The Beast (Beauty and), Humphrey Bogart, James Bond, Charles Bronson, Simon Cowell (taas), Tom Cruise, James Dean, Diogenes, Clint Eastwood, Henry Ford, Ernest Hemingway, Edmund Hillary, Indiana Jones, Steve Jobs, Frida Kahlo, Bruce Lee, Mad Max, John McEnroe, Vladimir Putin, Keith Richards, Ernst Rommel, Alan Shepard (astronaut), Frank Sinatra, Julia Timoshenko, Melanie Trump, Frank Zappa (taas), Venus Williams
ellauri100.html on line 1305: Greimaxen eka julkaisu Cervantes ir jo don Kichotas ilmestyi kaikkien tuntemassa Varpai-lehdessä, jonka se ize perusti. Sen poinzi oli: "Let's not be afraid to be Don Quixotes" (tai sama liettuaxi). Sit tuli se thesis "La Mode en 1830. Essai de description du vocabulaire vestimentaire d' après les journaux de modes [sic] de l'époque". Greimiemen ämmän poka jätti sanakirjahommat siihen, mutta jäi loppuiäxi suffixi- ja puffiximiehexi. Ennen Marxia se luki Ferdinand de Saussurea ja Louis Hjelmsleviä jotka oli saaneet vaikutteita Marxin arvoteoriasta. Muita vaikutteita oli Georges Dumézil (who dat) ja rakenneantropologi Claude Lévi-Strauss, satusetä Vladimir Propp, joku Étienne Souriau, ja (voi ei) fenomenaalinen Edmund Husserl, turhanpäiväinen Maurice Merleau-Ponty, kallonkutistaja Gaston Bachelard (jonka Jöpi eilen mainizi), sekä Touretten syndroomainen superman André Malraux. Kaikesta tästä voi päätellä, että Greimas käänsi Marxin päälaelleen ja Hegelin taas oikeinpäin.
ellauri131.html on line 341: Edmund Kemper – American serial killer known as the "coed killer"
ellauri140.html on line 46: Faerie Qveene on englantilainen eeppinen runoelma Edmund Dispenseriltä. Runoelman eka julkistus oli 1590. Pitempi :D versio runoelmasta julkituli 1596. Tämä versio runosta on kuusiosainen eli 6 kirjaa. Lyhempi versio oli difpofed in twelue books, fashioning XII Morall vertues.
ellauri140.html on line 193: Edmund Spenser was born in East Smithfield, London, around the year 1552; however, there is still some ambiguity as to the exact date of his birth. His parenthood is obscure, but he was probably the son of John Spenser, a journeyman clothmaker. As a young boy, he was educated in London at the Merchant Taylors' School and matriculated as a sizar at Pembroke College, Cambridge. While at Cambridge he became a friend of Gabriel Harvey and later consulted him, despite their differing views on poetry. In 1578, he became for a short time secretary to John Young, Bishop of Rochester. In 1579, he published The Shepheardes Calender and around the same time married his first wife, Machabyas Childe. They had two children, Sylvanus (d. 1638) and Katherine.
ellauri146.html on line 644: Edgar Allan Poe vigorously denounced the Jeffersonian ideal of democracy. He had no sympathy with abstract political notions such as those which had produced liberal republican theory in America and elsewhere. Like Edmund Burke, Poe was highly suspicious of the “well-constructed Republic.”
ellauri152.html on line 265: Corydon mainitaan Edmund Dispenserin The Faerie Queenissä paimenena kirjassa VI, Canto X. Siihen asti mä en koskaan päässy. Se on siinä pelkuri joka ei tule jelppimään pastorin elliä kun sitä jahtaa tiikeri.
ellauri163.html on line 695: Keltaisen vakoilulasin alussa Lyran on kidnapannut hänen äitinsä, rouva Coulter magisteriumin agentti, joka on saanut tietää ennustuksesta, joka tunnistaa Lyran seuraavaksi herrojen Eevaxi. Enkelparven tie, homoenkelit Balthamos ja Baruch, kertovat Willille, että hänen on matkustettava heidän kanssaan antaakseen hienovaraisen veitsen Lyran isälle, lordi Asrielille, aseena auktoriteettia vastaan. Will ei välitä enkeleistä, ne valehtelevat; Paikallisen tytön nimeltä Ama, Karhukuningas Iorek Byrnison ja comic reliefinä lordi Asrielin gallivespian vakoojat, Chevalier Tialys ja Lady Salmiakia, hän pelastaa Lyran luolasta, jossa hänen äitinsä on piilottanut hänet magisteriumista, joka on päättänyt tappaa hänet ennen kuin hän antautuu kiusaukselle ja synnille, kuten alkuperäinen Aatto. Hetkinen! Eikös tässä juonessa ole enemmänkin ainexia siitä hirmupitkästä runoelmasta, annas nyt, Dispenserin Dragge Qveene? Eikös kukaan ole pannut tätä merkille? No ei koska ilmeisesti sen seuraava trilogia on vielä selvemmin Edmundin apteekin hyllyltä:
ellauri163.html on line 697: With an 11-year-old hero, Philip Pullman´s new book is a delightful nod to Edmund Spenser´s 'The Faerie Queene'. If Philip Pullman’s Dark Materials trilogy was an obvious nod to John Milton’s Paradise Lost, his new Book Of Dust trilogy takes inspiration from Edmund Spenser’s The Faerie Queene. Though thematically different, both fall within the same literary genre—they are epic poems, long narrative pieces recounting heroic deeds, and if the term could loosely be used to describe works of prose, then La Belle Sauvage, the first in the Book Of Dust trilogy, is one such novel. Spenser’s late-16th century poem, though incomplete, follows the adventures of medieval knights. Our knight is 11-year-old Malcolm Polstead, curious, intelligent, good-natured and clueless, when we first meet him, of the trials that await him. La Belle Sauvage, then, is a companion, or "equel" (a new story that stands alongside his previous trilogy), to His Dark Materials trilogy. Better strike while the iron is hot, as J.K. Rowling did.
ellauri164.html on line 45: Oppilaita: Franz Boas, Émile Durkheim, Edmund Husserl, Bronisław Malinowski, George Herbert Mead, Edward Sapir.
ellauri198.html on line 331: Albumin 340 välipalana lukaisin King Learin uudestaan, se on kyllä tosi onneton. Lyhyesti tiivistäen, king Learilla on kolme tyärtä, joista 2 vanhempaa nuolee ahkerasti kingin pyllyvakoa ja saa isot läänityxet kinkun retardoituessa, Cordelia (henceforth Corzu) ei mielistele, so the king has a cow ja tekee Corzun perinnöttömäxi. Burgundi ei huoli sitä, mutta Ranu ottaa. Sitten isosiskot alkaa kohdella ex-kinkkua kuin halpaa makkaraa. Jotain sivujuonta Glosterin äijästä ja sen 2 pojasta joista äpärä Edmundista tulee pahis ja Edgar ('Tom') esittää yhtä hullua kuin oikeesti hullaantuva ex-kurnupää. Styken päähuvi tulee näistä hulluista ja yhestä muuten vaan narrista. Kohta Glosterin äijää vedetään parrasta ja silmät kaivetaan ulos päästä, mikä on puolestaan pätkän parasta gorea. Konna Oswald [Dies.] Cordelia tulee Ranun kaa miehittämään Britanniaa. Britannia voittaa (tietysti). Corzun tsykologi parantaa Learin psykoosin, mutta liian myöhäistä: isotsiskot nirhaa toisensa, Cordelia epähuomiossa hirtetään, ja Lear kuolee apoplexiaan. Kaikki naiset on nyt tapettu, jälelle jää 2 hyvistä, mitätön Kent ja vetku Edgar. (Kentistä ei tullut mitään sanotuxi, mutta se onkin varsin mitäänsanomaton.)
ellauri198.html on line 851: As Yeats aged, he saw Ireland change in ways that angered him. The Anglo-Irish Protestant minority no longer controlled Irish society and culture. According to Yeats’s unblushingly antidemocratic view, the greatness of Anglo-Irishmen such as Jonathan Swift, philosopher George Berkeley, and statesman Edmund Burke, contrasted sharply with the undistinguished commonness of contemporary Irish society, which seemed preoccupied with the interests of merchants and bloody peasants. He laid out his unpopular opinions in late plays such as Purgatory (1938) and the essays of On the Boiler (1939).
ellauri210.html on line 73: Edmund John Millington Synge, John M. Synge, J. M. Synge, (16. huhtikuuta 1871 Rathfarnham, Irlanti - 24. maaliskuuta 1909 Dublin, Irlanti) oli irlantilainen näytelmäkirjailija, runoilija, kirjailija ja kansanperinteen kerääjä. Hänen tunnetuimpiin lähdeteoksiinsa kuuluu näytelmä Länsirannan kisapoika eli vihreän saaren sankari (The Playboy of the Western World) vuodelta 1907.
ellauri222.html on line 139: So even “Dangling Man,” an awkwardly written book about which Bellow later said, “I can’t read a page of it without feeling embarrassed,” was received as a sign that the novel might after all be up to its historic task. “Here, for the first time I think, the experience of a new generation has been seized,” Delmore Schwartz wrote, in Partisan Review. In The New Yorker, Edmund Wilson called “Dangling Man” a “testimony on the psychology of a whole generation.” When Bellow’s second novel, “The Victim,” came out, in 1947, Martin Greenberg, in Commentary, explained that Bellow had succeeded in making Jewishness “a quality that informs all of modern life . . . the quality of modernity itself.” In Partisan Review, Elizabeth Hardwick suggested that Bellow might become “the redeeming novelist of the period.”
ellauri222.html on line 344: Ethelred pakeni Normandiaan vaimonsa Emman ja lastensa kanssa vuonna 1013. Hän pystyi palaamaan Englantiin vasta seuraavan vuoden helmikuussa Svenin kuoltua. Ethelred jatkoi kuninkaana, mutta hänen poikansa Edmund Rautakylki lähti riitauduttuaan isänsä kanssa pohjoiseen, jossa Utred, vaikutusvaltainen northumbrialainen aatelismies, tunnusti hänet hallitsijaksi. Etelässä Svenin poika Knuut Suuri hyökkäsi Wessexiin. Edmund alkoi koota armeijaa häntä vastaan, mutta suuri osa miehistä kieltäytyi taistelemasta ellei Ethelred tulisi johtajaksi. Edmund lähti Lontooseen tapaamaan sairasta isäänsä, mutta on epäselvää tekivätkö he sovinnon.
ellauri222.html on line 346: Ethelred kuoli Lontoossa 23. huhtikuuta 1016, jonne hänet myös haudattiin. Hänen poikansa Edmund II Rautakylki seurasi häntä valtaistuimella.
ellauri222.html on line 1096: Louisa de la Ramé(e) kirjailijanimi Ouida, (1840 Bury St Edmunds, Englanti – 1908 Viareggio, Italia) oli englantilainen kirjailija. Tunnetuimpia hänen romaaneistaan ovat Under two flags, Puck, Two little wooden shoes, In a winter city, In Maremma sekä lastenkirja Bimbi.
ellauri245.html on line 267: Nsala of Wala in the Nsongo District (Abir Concession) is a photograph published by Edmund Dene Morel in his book King Leopold's Rule in Africa, in 1904. The image depicts a Congolese man named Nsala examining the severed foot and hand of his five-year-old daughter, Boali. The photograph was taken by Alice Seeley Harris, the wife of a missionary, in the village of Baringa on 14 May 1904. It was subsequently employed as a tool in the inhumane media campaign against the situation in the Congo Free State, which was largely characterised by rubber dildos.
ellauri247.html on line 61: Nyt ilmestyvä Suuri Kaskukirja on laajin, mitä suomen kielellä koskaan on ilmestynyt. Se sisältää lähes 3000 kaskua maailman kaikilta kolkilta ja eri aikakausilta. Esikuvana olen käyttänyt amerikkalaista Edmund Fullerin toimittamaa Thesaurus of Anecdotes -nimistä taskukirjaa, jonka käyttöoikeuden kustantaja on hankkinut ja josta olen ammentanut lähes yhdeksansataa kaskna.
ellauri260.html on line 129: Personalismi Saksassa liitettiin läheisesti toiseen filosofiseen kouluun, fenomenologiaan, jonka kehitti itävaltalaissyntyinen Edmund Husserl (1859–1938).
ellauri262.html on line 393: Lordi Peter on Denverin herttuan nuorempi veli ja hänet kuvataan romaaneissa stereotyyppisenä varakkaana englantilaisena aristokraattina, jonka harrastuksiin kuuluu inkunaabeleiden keräily. Romaaneissa eletään maailmansotien välistä aikaa, jolloin Wimsey on noin 40-vuotias. Hänen valokuvaamista harrastava kamaripalvelijansa ja entinen sotakaverinsa Bunter toimii hänen apunaan rikosten selvittämisessä. Wimseytä auttaa myös usein hänen ystävänsä Charles Parker Scotland Yardista. Edmund Wilson expressed his distaste for Wimsey in his criticism of The Nine Tailors: "There was also a dreadful stock English nobleman of the casual and debonair kind, with the embarrassing name of Lord Peter Wimsey, and, although he was the focal character in the novel ... I had to skip a good deal of him, too." Tämä kuvitteellinen henkilö on tynkä.
ellauri262.html on line 401: The poet W. H. Auden and the philosopher Ludwig Wittgenstein were notable critics of her novels. A savage attack on Sayers's writing ability came from the American critic Edmund Wilson, in a well-known 1945 article in The New Yorker called "Who Cares Who Killed Roger Ackroyd?" He briefly writes about her novel The Nine Tailors, saying "I declare that it seems to me one of the dullest books I have ever encountered in any field." Wilson continues "I had often heard people say that Dorothy Sayers wrote well ... but, really, she does not write very well: it is simply that she is more consciously literary than most of the other detective-story writers and that she thus attracts attention in a field which is mostly on a sub-literary level."
ellauri275.html on line 446: The Georgian poets were, by the strictest definition, those whose works appeared in a series of five anthologies named Georgian Poetry, published by Harold Monro and edited by Edward Marsh, the first volume of which contained poems written in 1911 and 1912. The group included Edmund Blunden, Rupert Brooke, Robert Graves, D. H. Lawrence, Walter de la Mare, Siegfried Sassoon, and John Drinkwater. Until the final two volumes, the decision had not been taken to include female poets.
ellauri284.html on line 224: Blackadder Goes Forth tapahtuu vuonna 1917 länsirintamalle ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa. Kapteeni Edmund Blackadder (Rowan Atkinson) on brittiarmeijan ammattisotilas, joka on suuren sodan puhkeamiseen asti nauttinut suhteellisen vaarattomista tilanteista olemassaolostaan taistelevia alkuperäiskansoja vastaan, jotka olivat yleensä "kaksi jalkaa pitkiä ja aseistettuja kuivatulla ruoholla". Joutuessaan loukkuun juoksuhaudoissa suunnitellun toisen "ison työnnön" aikana, hänen huolensa on välttää hänen lähettämisensä "yli huipulle" varmaan kuolemaan. Sarja kertoo siis Blackadderin yrityksistä paeta juoksuhaudoista erilaisten suunnitelmien kautta, joista suurin osa epäonnistuu huonon onnen, väärinkäsitysten ja tovereiden yleisen epäpätevyyden vuoksi. Yllämainitut toverit ovat hänen toissijainen, idealistinen edvardiaaninen ylemmäs- luutnantti George St Barleigh (Hugh Laurie) ja heidän syvästi tyhmä mutta sitkeä sotamies S. Baldrick (Tony Robinson).
ellauri316.html on line 206: Aviv. Wolfson is one of a handful of figures, including Edmund of Abingdon, Saint Peter, Catherine of Alexandria, Mary Magdalene, Mary, mother of Jesus, God and Jesus, to have both Cambridge and Oxford colleges named after them. Ei ihme että kuoppaleukainen daavidhahmo Nooah nimettiin sen perästä. Lopetin sarjan kazomisen 3. jaxosta. Siinä oli pelkästään epämiellyttäviä tyyppejä. Sarjaa tuottavat belgit, britit ja israelit, kaikki erittäin syvältä anuxesta. Haaretz writes that the series is a "gem" that comes "from the heart.' Are there lilac trees / in the heart of town? This is somewhat embarrassing, isn’t it?
ellauri317.html on line 436: Felix Edmundovich Dzerzhinsky (puola : Feliks Dzierżyński [ˈfɛliɡz dʑɛrˈʐɨjskʲi] ; [a] venäjä: Феликс Эдмундович Дзержинский ; [b] 11. syyskuuta [ OS 30. elokuuta] 1877 – 20. heinäkuuta 1926), lempinimeltään "Rauta Felix", oli bolshevikkivallankumouksellinen poliitikko. Vuodesta 1917 kuolemaansa vuonna 1926 saakka hän johti kahta ensimmäistä Neuvostoliiton salaista poliisijärjestöä, Chekaa ja OGPU:ta, jotka perustivat valtion turvallisuuselimiä vallankumouksen jälkeistä neuvostohallintoa varten. Hän oli yksi "punaisen terrorin" arkkitehdeistä ja kasakkojen poistobluesin säveltäjistä.
ellauri322.html on line 57: Thomas Paine kirjoitti The Rights of Man -teoksen ensimmäisen osan vuonna 1791 vastauksena brittiläisen parlamentaarikon Edmund Burken raivokkaaseen hyökkäykseen Ranskan vallankumousta vastaan edellisenä vuonna julkaistussa pamfletissaan Reflections on the Revolution in France.
ellauri322.html on line 59: Kirjassa Reflections on the Revolution in France (1790) Edmund Burke sanoo, että todellinen yhteiskunnallinen vakaus syntyy, jos kansakunnan köyhää enemmistöä hallitsee rikkaiden plutokraattien vähemmistö, ja että vallan laillinen periminen (varallisuus, uskonnollinen, hallinto) varmistaa poliittisen vallan sopivuuden olevan yksinomaan valtakunnan eliitin hallinnassa. Ei siihen tarvi aatelisnimiä eikä hassuja hattuja, kuten jenkkilä on osoittanut.
ellauri332.html on line 535: Vähäisen polttoainemäärän vuoksi Cooper ja Brand käyttävät Gargantuaa painovoimalinkona päästäkseen Edmundsin planeettalle, mutta mustan aukon läheisyyden vuoksi he menettävät jälleen 51 vuotta. Cooper ja TARS irtautuvat Endurancelta omissa kapseleissaan Gargantuan ytimeen, jossa kaksikko päätyy äärettömän tesseraktin (tämä ihme on takuulla förbitty Sikiön Wallulta) sisälle. Cooper ymmärtää rakennelman olevan kaukaisen tulevaisuuden ihmisten luoma. Hän siirtyy ajassa taaksepäin, jolloin hän näkee Murphin lapsuudenhuoneeseen kirjahyllyn läpi ja huomaa voivansa vaikuttaa rajallisesti huoneen painovoimaan. Hän siirtyy ajassa eteenpäin ja löytää aikuisen Murphin tutkimasta vanhaa huonettaan. Cooper lähettää Murphille datan, jonka TARS on kerännyt tapahtumahorisontin sisäpuolelta, morsettamalla sen hänelle huoneeseen jättämänsä rannekellon sekuntiviisarin avulla. Tästä näperryxestä tesserakti romahtaa. Myöhemmin Cooper herää Saturnusta kiertävässä avaruussiirtokunnassa. Hän tapaa vanhuuteen kuolemaisillaan olevan tyttärensä. Murph oli onnistunut Cooperin lähettämien tietojen avulla suorittamaan loppuun Brandin laskelmat ja ratkaisemaan painovoimapropulsioteorian. Tämän ansiosta tähtien välisen matkustamisen hallitseva ihmiskunta voitiin evakuoida tuhoutuvalta planeetalta. Murph muistuttaa Cooperia siitä, että Amelia on yksin CASEn kanssa Edmundsin planeetalla. Cooper ja TARS lähtevät kohti Edmundsin planeettaa, jossa ilkialasti ilman avaruuspukua kävelevä Amelia valmistautuu Adam-nimisen apinan kaa uuden siirtokunnan perustamiseen.
ellauri348.html on line 354: 
Edmund_Blair_Leighton_-_Abelard_and_his_Pupil_Heloise.jpg/440px-Edmund_Blair_Leighton_-_Abelard_and_his_Pupil_Heloise.jpg" />
ellauri348.html on line 355: Edmund Blair Leighton ROI (21. syyskuuta 1852 – 1. syyskuuta 1922) oli englantilainen historiallisten genrekohtausten maalari, joka oli erikoistunut Regency- ja keskiaikaisiin aiheisiin. Hänen taiteensa liittyi esirafaeliittiseen liikkeeseen 1800-luvun puolivälin ja lopun välillä ja 1900-luvun alussa.
ellauri348.html on line 752: Filosofinen tutkimus ylevän ja kauniin ideamme alkuperästä on Edmund Burken kirjoittama estetiikkaa käsittelevä tutkielma vuodelta 1757. Se oli ensimmäinen täydellinen filosofinen esitys kauniin ja ylevän erottamiseksi omiin rationaalisiin kategorioihinsa. Se herätti merkittävien ajattelijoiden, kuten Denis Diderot'n ja Immanuel Kantin, huomion. Tää on siis sama oikeisto-oligarkki Burke joka reflektoi raivokkaasti Ranskan vallankumousta vastaan albumissa 322. Burkea peukuttivat mm. kanssakusipäät Poe ja Yeats.
ellauri348.html on line 754: Nisupullan näköinen Edmund Burke">Edmund Burke (12. tammikuuta 1729 – 9. heinäkuuta 1797) oli irlantilais-brittiläinen valtiomies, kirjailija, puhuja ja poliittinen filosofi. Hän kuului vuosina 1765–1794 Britannian parlamentin alahuoneeseen, johon hänet valittiin Whig-puolueesta. Yrjö III:n aikana hän tuki amerikkalaisten siirtokuntien itsenäistymistä, mikä tapahtuikin, kun Amerikan vallankumous puhkesi. Sen sijaan hän vastusti Ranskan vallankumousta, minkä ansiosta hänestä tuli Whigien konservatiivisen ryhmän johtavia jäseniä. Häntä pidetään jenkeissä nykyaikaisen konservatismin isänä. Burke kannatti vapaata markkinataloutta ja yksityisomaisuutta. Hän puolusti myös sananvapautta ja uskonnollista suvaitsevaisuutta. Burke varoitti antamasta liikaa valtaa poliittisille päättäjille yhteiskunnan kehitystä koskevissa asioissa. Parempi että Roope ja Kulta-Into Pii tekevät päätöxet. Burke ei koskaan esitellyt näkemyksiään systemaattisesti, vaan venkuroi niitä aina tapauskohtaisesti. Tyypillistä. Yhteiskunta toimii kuin ihmisruumis, jossa patraskit ovat peräreikänä.
ellauri352.html on line 690: Ilman kehystä tai painopistettä, joka piti löyhästi Centennial-juhlaa yhdessä, tämä massiivinen mutta mielivaltaisesti pirstoutunut itärannikon yhteisön historia – Marylandin saari, 1583–1978 – on lähes vailla perinteistä romaanillista nautintoa. Noin sata hahmoa esitetään lujasti tyypeinä (esim. "Bartley Paxmore, 31-vuotiaana, oli uudentyylinen kveekari"), useimmat heistä ovat kolmen edustavan perheen jäseniä: katoliset, maanomistajat, ylemmän luokan jälkeläiset. Edmund Steed, joka tutki Chesapeakea John Smithin kanssa vuonna 1608; Timothy Turlockin tyhmä, mutta innokas alemman luokan jälkeläinen, joka tuli Marylandiin indentoituneena palvelijana; ja kveekari Edmund Paxmoren vakaa, keskiluokkainen laivanrakennusjälkeläinen, joka hylättiin Marylandissa vuonna 1661 laajojen Massachusettsin ruoskimisen jälkeen. Vuosien varrella näiden klaanien on kohdattava merirosvoja, myrskyjä, insestiä, seksismiä (kyllä, monet naiset täällä ovat epätodennäköisiä feministejä), filanderista syntyneitä paskiaisia, vallankumousta (kaikki kolme jälkeläistä liittyvät lopulta mukaan, jopa rojalisti Steeds), ja - noin puolet kirjasta - orjuuskysymys. Turlockit ovat limaisia orjakauppiaita, Steedit ovat lempeitä orjanomistajia, paxmorit ovat rajuja abolitionisteja, ja - melko häpeämättömänä Rootsista - Caterit ovat orjia, jotka näkyvät ruoskan alla ja peiton alla, mandingotyylisissä kolmioissa. ("Haluatko jäädä pidempään, kulta?").
ellauri362.html on line 428: George Crabbe (1754 – 1832) oli englantilainen runoilija. Teollistumisen aikana hän pyrki tuotannossaan nostamaan esille työläisten ongelmia ja kannatti yhteiskunnallisia uudistuspyrkimyksiä. Hän oli kirjailijapiireissä ainoa, jonka tuotanto nousi jo hänen omana aikanaan tässä suhteessa merkittävänä esiin. Hän kuvasi 1700-luvun kyläelämää ja vaivaishuoneiden asukkeja myötätuntoisesti. Hän oli itsekin vaatimattomista oloista ja valmistui välskäriksi. Hän kuitenkin hylkäsi ammatin ja ryhtyi kirjalliselle alalle, mutta ilman tukijaansa Edmund Burkea hän ei olisi selviytynyt taloudellisesti. Myöhemmin Edmund vielä hommasi Georgelle livingin clergymanina kuin Lady Catherine de Burgh Mr. Collinsille. Jane Austen piti Touretten syndroomaisesta Dr. Johnsonista, Pamela Piukkapepun kynäilleestä Sam Richardsonista ja työväenrunoilija Crabbesta. Jane pyysi Jumalalta olla kiltti lähimmäisille
ellauri362.html on line 433: GEORGE CRABBE syntyi Aldeburghissa, Suffolkin rannikolla, 24. joulukuuta 1754. Hänen isänsä, joka keräsi suolamaksuja satamassa, oli sekä korkeamakuinen että alhainen mies. Varsin huonomaineinen myöhempinä vuosinaan hän oli nuorena miehenä käynyt koulua ja luki Miltonia, Youngia ja muita runoilijoita ääneen perheelleen. Lääkärin ammattiin tarkoitettu George opiskeli lääkäriksi Wickhambrookissa lähellä Bury St. Edmundsia, jonka leikkauksesta hän siirtyi kolme vuotta myöhemmin Woodbridgen lääkäriksi. Täällä hän viipyi vuosina 1771–1775 ja tutustui Sarah Elmyyn, joka, vaikka meni kymmenen vuotta ennen kuin he menivät naimisiin, vaikutti alusta alkaen pehmentävästi ja kirkastavasti muotoutumattomien nuorten melko synkkään luonteeseen. Juuri heidän tapaamisensa aikaan Crabbe esiintyi ensimmäisen kerran tunnetussa painetussa sanassa runoilijana. Erään naistenlehden ”runoilijoiden nurkassa” vuonna 1772 ilmestyi useita säkeitä, joista osa oli signeerattu ”G. Ebbare" ja yksi "G. Ebbaac”, joiden arvellaan olevan Crabbe. Yksi näistä, joka koostuu kahdesta erittäin kauniista säkeistöstä, nimeltään The Wish, juhlii runoilijan "Mirriä", joka oli Crabben Sarah Elmylle antama runollinen nimi.
ellauri386.html on line 258: Raleigh palasi Englantiin vuonna 1581, ja hänestä tuli pian kuningatar Elisabet I:n suosikki. On olemassa suosittu myytti, jonka mukaan hän kerran laittoi viittansa mutaan kuningatar Elizabeth I:lle, mutta ystävyyden katsotaan yleensä olevan Raleighin karismaa. Kuningattaren suosiolla hänelle annettiin viinimonopoli vuonna 1583 ja useita kiinteistöjä Irlannissa, joka oli Englannin omistuksessa samana vuonna, kun hänet valittiin ritariksi, 1585. Kaksi vuotta myöhemmin hänet nimitettiin kuningattaren vartijoiden kapteeniksi, ja hän "hoiteli" jatkuvasti Kuningatarta. Hänen tutkimusmatkansa hänen nimensä alla johti Roanoke Islandin kadonneeseen siirtokuntaan nykyisessä Pohjois-Carolinassa, ja vuonna 1589 hän jätti hovin ja meni Irlantiin. Siellä hän tapasi Edmund Spenserin, Faerie Queenin kirjoittajan. Raleighin sponsoroinnin ansiosta Spenser saattoi saada teoksen valmiiksi, ja yksi hänen soneteistaan, Methought I Saw the Grave Where Laura Lay johtaa sitä.
ellauri389.html on line 389: Some tattling communication subsequently made by Lloyd to Lamb respecting Coleridge reached Coleridge's ears in the early half of 1798, and a serious breach was inevitable. Lloyd, nevertheless, speaks of Coleridge as a friend in the preface to Edmund Oliver (1798). In the same year there appeared Blank Verse by Charles Lloyd and Charles Lamb. The toothless bleaters drew a blank.
ellauri389.html on line 391: Edmund Oliver, a novel in letters, got published in 1798, some of the details of which are derived from Coleridge's experiences as a private dancer, dancer for money. The book is mainly a polemic against Godwin's views on marriage, and, though very poor as a novel, is not devoid of interesting features. Don't miss the engravings!
ellauri389.html on line 455: Donne’s poetry is marked by strikingly original departures from the conventions of 16th-century English verse, particularly that of Sir Philip Sidney and Edmund Spenser.
ellauri405.html on line 531: Jos, kuten Edmund Wilson väittää [The Bit Between My Teeth], luku "Return to Varykino" on romaanin "tunneli", niin "Fairy Tale" voidaan kutsua myös lisääntymisen kliimaksiksi. Wilson muistuttaa meitä siitä, että venäläinen nimi Juri on George, ja että Zhivago kirjoittaa siten erittäin henkilökohtaista runoa, kun hän kuvaa pyhän taistelua, jonka nimeä hän kantaa. Lukemalla Voraginen kultainen legenda Edmund Wilson sai selville, että St. Yrjö kääntyi kristinuskoon "kahdenkymmenenkahden tuhannen kristityn marttyyriuden seurauksena, mikä sai jotkut luopumaan uskostaan".
xxx/ellauri027.html on line 396: Kirjoittajina on teoksen toimittajien ohella järeä ryhmä ykköskentän professoreita, tutkijoita ja muita vaikuttajia: Ilkka Niiniluoto, Sami Pihlström, Sara Heinämaa, Sam Inkinen, Mauri Ylä-Kotola, Mark C. Taylor, James Wilk, Kirsti Lonka, Rachel Jones, Raimo P. Hämäläinen, Tuuli Lehti, Heikki Peltola, Tapio Aaltonen, Saku Mantere, Makke Leppänen, Päivi Partanen ja Ollis Leppänen. Haastatteluiden kautta mukana ovat Matti Alahuhta, Jorma Ollila, Pertti Korhonen, J. T. Bergqvist, Rosa Liksom, M.A. Numminen ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. Oman tervehdyksensä esittävät Howard Gardner, Bill Damon & Anne Colby ja nobelisti Edmund Phelps.
xxx/ellauri075.html on line 62: Lopulta Sestofilt kuitenkin muutti Ranskaan vuonna 1921. Ranskassa hän luennoi Sorbonnen yliopistossa, ja tutki muun muassa Blaise Pascalin ja Plotinoksen ajattelua. Vuonna 1926 hän tutustui Edmund Husserliin, ja 1929 hän tapasi Martin Heideggerin. Tuolloin hän sai yllykkeen tutustua Kierkegaardin ajatteluun.
xxx/ellauri075.html on line 157: In the interwar years, Shestov continued to develop into a thinker of great prominence. During this time he had become totally immersed in the study of such "great theologians" as Blaise Pascal and Plotinus, whilst at the same time lecturing at the Sorbonne in 1925. In 1926 he was introduced to Edmund Husserl, with whom he maintained a cordial relationship despite radical differences in their philosophical outlook. In 1929, during a return to Freiburg he met with Nazi Heidegger, and was urged to study Danish philosopher Søren Kierkegaard.
xxx/ellauri075.html on line 207: Trained in the neo-Kantian tradition with Ernst Cassirer and immersed in the work of the phenomenologists Edmund Husserl and Martin Heidegger, Strauss established his fame with path-breaking books on Spinoza and Hobbes, then with articles on Maimonides and Farabi. In the late 1930s his research focused on the rediscovery of esoteric writing, thereby a new illumination of Plato and Aristotle, retracing their interpretation through medieval Islamic and Jewish philosophy, and encouraging the application of those ideas to contemporary political theory.
xxx/ellauri075.html on line 211: He attended courses at the Universities of Freiburg and Marburg, including some taught by Edmund Husserl and Martin Heidegger. Strauss joined a Jewish fraternity and worked for the German Zionist movement, which introduced him to various German Jewish intellectuals, such as Norbert Elias, Leo Löwenthal, Hannah Arendt and Walter Benjamin. Walter Benjamin was and remained an admirer of Strauss and his work throughout his mournful life.
xxx/ellauri075.html on line 215: Klein was born in Libava, Russian Empire. He studied at Berlin and Marburg, where he received his Ph.D. in 1922. A student of Nicolai Hartmann, Martin Heidegger, and Edmund Husserl, he later taught at St. John's College in Annapolis, Maryland from 1937 until his death. He served as dean from 1949 to 1958.
xxx/ellauri121.html on line 120: Emmanuel Lévinas (myös Levinas; alk. Emmanuelis Levinas; 12. tammikuuta 1906 (J: 30. joulukuuta 1905) Kaunas, Venäjän keisarikunta – 25. joulukuuta 1995 Pariisi, Ranska) oli liettualaissyntyinen ranskalainen filosofi. Hän kehitti oman fenomenologisen näkemyksensä, joka jatkaa Edmund Husserlin ja Martin Heideggerin fenomenologiaa ja liittyy samalla juutalaiseen perinteeseen. Erityisen tunnettuja ovat Lévinasin kuvaus etiikasta ja siihen liittyvä toiseuden ja kasvojen käsitys.
xxx/ellauri123.html on line 716: Nabokov´s wife Véra was his strongest supporter and assisted him throughout his lifetime, but Nabokov admitted to having a "prejudice" against women writers. He wrote to Edmund Wilson, who had been making suggestions for his lectures: "I dislike Jane Austen, and am prejudiced, in fact against all women writers. They are in another class." Although Véra worked as his personal translator and secretary, he made publicly known that his ideal translator would be male, and especially not a "Russian-born female". In the first chapter of Glory he attributes the protagonist's similar prejudice to the impressions made by children's writers like Lidiya Charski, and in the short story "The Admiralty Spire" deplores the posturing, snobbery, antisemitism, and cutesiness he considered characteristic of Russian women authors.
xxx/ellauri127.html on line 116: There are currently five scholarly journals devoted to Nabokov studies. His allusive style and trilingual (English, French, Russian) wordplay are catnip for academics, who endlessly parse challenging texts like “Pale Fire” — a novel in verse, followed by obscurantist commentary — finding new apercus tailor-made for small-journal publication. Nabokov’s apotheosis in academe is quite ironical, because he and his close friend, the literary critic Edmund Wilson, shared an icy disdain for the ivory tower. They viewed universities as ATMs, handy because there were so many of them, and because they were flush with cash. Nabokov, who arrived in the United States penniless in 1940, had to rely on teaching assignments at Wellesley and Cornell to feed his family for 15 years. The moment “Lolita” made him financially independent, he fled Cornell for Switzerland and never set foot in a classroom again.
xxx/ellauri129.html on line 773: Edmund_Burke" title="Edmund Burke">Edmund Burke
xxx/ellauri129.html on line 879: Edmund_Spenser" title="Edmund Spenser">Edmund Spenser
xxx/ellauri129.html on line 894: Edmund_Waller" title="Edmund Waller">Edmund Waller
xxx/ellauri130.html on line 522: | Pahinta on kuolla ja parasta on olla kuollut. | Edmund Thiaudière | M | KILL! |
xxx/ellauri157.html on line 605: Die philosophische Anthropologie entstand trotz starkem Widerstand und tiefer geschichtlicher Verwurzelung als eigenständige Richtung der Philosophie im ersten Drittel des 20. Jahrhunderts und führte stärker als in der bisherigen philosophischen Tradition die Diskussion um den ganzen Menschen sowie seine Position und seinen Sinn in der Welt. In der Nachfolge von Max Scheler (1874–1928) und Helmuth Plessner (1892–1985) könnten hier „drei Linien in der Konkretisierung unterschieden werden“: die von Karl Jaspers (1883–1969), geprägt von Søren Kierkegaard (1813–1855) („Existenzphilosophie“), die Schule von Martin Heidegger (1889–1976) als Nachfolge von u. a. Edmund Husserl (1859–1938) („Phänomenologie“) und „die Strömung des französischen Existentialismus, vorrangig geprägt durch Jean-Paul Sartre (1905–1980)“ (Beck 1991: 17). Allesamt ekliche solipsistisch-narzissistische Formen von Idealismus. Eine andere wesentliche Eigenschaft der neueren philosophischen Anthropologie war die epochale Entdeckung des anderen als Person und die Überwindung des ausschließlichen Subjekt-Objekt-Bezuges mit genau ebenso solipsistischem Ich-Du-Denken. Und der Sinn nun wieder. Warum können die idealistischen Philosophen sich nicht damit vergnügen dass es keinen Sinn für sie gibt, dass sie total sinnlos sind? Was ist nun so schwer damit? Ich weiss, weil sie narzissistich sind.
xxx/ellauri165.html on line 346: By the autumn of the same year, upon Emma's advice, Nelson bought Merton Place, a small ramshackle house at Merton, near Wimbledon, for £9,000, borrowing money from his friend Davison. He gave her free rein with spending to improve the property, and her vision was to transform the house into a celebration of his genius. There they lived together openly, with Sir William and Emma's mother, in a ménage à trois that fascinated the public. Emma turned herself to winning over Nelson's family, nursing his 80-year-old father Edmund for 10 days at Merton, who loved her and thought of moving in with them, but could not bear to leave his beloved Norfolk. Emma also made herself useful to Nelson's sisters Kitty (Catherine), married to George Matcham, and Susanna, married to Thomas Bolton, by helping to raise their children and to make ends meet. Nelson's sister-in-law Sarah (married to William), also pressed him for assistance and favours, including the payment of their son Horatio's school fees at Eton. Also around this time, Emma finally told Nelson about her daughter Emma Carew, now known as Emma Hartley, and found that she had had nothing to worry about; he invited her to stay at Merton and soon grew fond of "Emma's relative". An unpublished letter shows that Nelson assumed responsibility for upkeep of young Emma at this time.
xxx/ellauri165.html on line 348: After the Treaty of Amiens on 25 March 1802, Nelson was released from active service, but wanted to keep his new-found position in society by maintaining an aura of wealth, and Emma worked hard to live up to this dream. Nelson's father became seriously ill in April, but Nelson did not visit him in Norfolk, staying home to celebrate Emma's 37th birthday on the very day Edmund died; the son did not attend his father's funeral.
xxx/ellauri165.html on line 392: The 1980s sitcom Blackadder the Third, the show's antihero, Edmund Blackadder (Rowan Atkinson), repeatedly mocks both Lord Nelson and Lady Hamilton.
xxx/ellauri186.html on line 156: Influenced: Marcus Aurelius, Michel de Montaigne, Dante Alighieri, Augustine of Hippo, Albertino Mussato, Cardinal Giovanni Colonna, Tertullian, Martin of Braga, Medieval philosophy, Baruch Spinoza, Edmund Burke, Joseph De Maistre.
xxx/ellauri225.html on line 427: Crane was admired by artists including Allen Tate, Eugene O´Neill, Kenneth Burke, Edmund Wilson, E. E. Cummings and William Carlos Williams. Although Hart had his sharp critics, among them Marianne Moore and Ezra Pound, Moore did publish his work, as did T. S. Eliot, who, moving even further out of Pound´s sphere, may have borrowed some of Crane´s imagery for Four Quartets, in the beginning of East Coker, which is reminiscent of the final section of "The River", from The Bridge.
xxx/ellauri225.html on line 496: Kettil Edmund Bruun (6. tammikuuta 1924 Helsinki – 16. joulukuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen sosiologi ja kansainvälisesti merkittävä alkoholipolitiikan tutkija. Hänen uraauurtava pienryhmien juomiskäyttäytymistä käsittelevä osallistuva väitöskirjatutkimuksensa toi uudenlaisia metodeja alkoholinkäyttöön. Vuosina 1955–1968 Bruun toimi Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen johtajana ja 1955–1980 Alkoholitutkimussäätiön sihteerinä ja vuosina 1980-85 kaalimaan vartijana. Hän toimi kolmen vuoden ajan Tukholman yliopiston professorina mutta joutui lähtemään viinanläträyxen takia. Kettil är far till Staffan Bruun.
xxx/ellauri287.html on line 562: John D. Whiting (1882-1951) oli American Colonyn, amerikkalaisten, ruotsalaisten ja muiden Jerusalemissa sijaitsevan kristillisen yhteisön, merkittävä jäsen. Syntynyt vuonna 1882, vuosi sen jälkeen, kun hänen vanhempansa John C. ja Mary Whiting muuttivat Jerusalemiin muiden siirtokunnan jäsenten kanssa, Whiting eli suurimman osan elämästään kaupungissa. Vuonna 1909 hän meni naimisiin Grace Spaffordin (1881-1964) kanssa, joka oli siirtokunnan perustajien Horation ja Anna Spaffordin tytär. Whitings kasvatti kolme lasta; pojat Spafford, David ja Edmund Wilson. Tytär Grace kuoli lapsena vuonna 1915.
xxx/ellauri312.html on line 597: Hans Blumenberg (1920-1996) war der älteste Sohn von Josef Carl Blumenberg (1880–1949), dem Inhaber eines Lübecker Kunstverlages, und seiner Ehefrau Else Blumenberg, geb. Schreier (1882–1945). Die Familie des Vaters stammte aus dem Bistum Hildesheim und hatte seit Generationen katholische Priester wie Friedrich Blumenberg (1732–1811) und Franz Edmund Blumenberg (1764–1846) hervorgebracht. Aufgrund des jüdischen Familienhintergrundes seiner Mutter musste er im Herbst 1940 das Studium der katholischen Theologie abbrechen. v 1944 Hans oli joutua KZ-lageriin, mutta onnistui piileskelemään sodan loppuun morsiamen kotona.
xxx/ellauri314.html on line 121: teemoihin kuuluu lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö ja sen vaikutus muuhun perheeseen. Äiti Mary on riippuvainen morfiinista ja kaikki perheen kolme miestä alkoholista. Näytelmässä he vuoroin salailevat asiaa, syyttelevät toisiaan, vastustavat syytöksiä, katuvat ja kieltävät koko asian omalta kohdaltaan. Perheen isä on uransa parhaat päivät nähnyt suosikkinäyttelijä, joka käyttää rahansa huonoihin kiinteistökauppoihin sen sijaan, että maksaisi perheensä jäsenten tarvitsemia hoitoja. Äidin mieli on järkkynyt lapsen menettämisen takia. Kyyninen vanhempi poika Jamie on vastahakoisesti seurannut isäänsä teatterialalle. Nuorempi poika, 23-vuotias Edmund on ollut merillä ja palannut sieltä sairaana, syyksi epäillään tuberkuloosia. Hän on äidin lemmikki, vaikka juuri hänen syntymänsä yhteydessä huonolta lääkäriltä saatu morfiiniresepti on johtanut äidin lääkekierteeseen. Äiti takertuu menneeseen, kaivaa esiin häämekkonsa. Edmund saa kuulla, että hänet lähetettäisiin parantolaan.
xxx/ellauri314.html on line 124: muistuttava talo Connecticutissa. Perheen sukunimi oli jossakin vaiheessa ollut Tyrone, kuten näytelmän perheellä. Perheenjäsenten iät näytelmässä vastaavat varsin tarkoin O’Neillin perheen jäsenten ikää näytelmän tapahtuma-aikana, elokuussa 1912. Kirjailijaa vastaa näytelmässä Edmundin hahmo: myös Eugene O’Neill itse vietti aikaa merillä ja tuberkuloosiparantolassa. Parkinsonin tauti kuitenkin vei Eugenen loppupeleissä.
xxx/ellauri314.html on line 128: Neillin elinaikana erityisesti ruotsalaiset olivat jostain syystä ihastuneet hänen tuotantoonsa, josta syystä hän saikin Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1936. Niinpä näytelmän maailmanensi-ilta tapahtui 2. helmikuuta 1956 Tukholman Dramatenissa, ruotsiksi nimellä Lång dags färd mot natt. Sen ohjasi Bengt Morot, ja rooleissa nähtiin Carl Larsson (James Tyrone), Inga Dagblad (Mary Tyrone), Olof Palme (James Tyrone, Jr.), Jali Kulli (Edmund Tyrone) ja Hanna Westerlund (Cathleen). Vuonna 1988 näytelmä tuli uudelleen Dramatenin ohjelmistoon Ingmar Bergmanin ohjaamana; Jali Kulli oli nyt siiltynyt nuolemman pojan loolista isän looliin, painoi jallua ja haki auton lattialta mulkkua.
xxx/ellauri314.html on line 129: Näytelmästä ohjasi Sidney Lumet vuonna 1962 samannimisen elokuvan, jonka osia näyttelivät Katharine Hepburn (Mary), Ralph Richardson (James), Jason Robards (Jamie), Dean Stockwell (Edmund) ja Jeanne Barr (Cathleen). Robards, Stockwell ja Hepburn palkittiin rooleistaan Cannesin elokuvajuhlilla, ja Hepburn sai myös parhaan naisnäyttelijän Oscar-ehdokkuuden.
xxx/ellauri337.html on line 193: Stein aloitti opiskelunsa Breslaun yliopistossa, missä hän opiskeli psykologiaa, saksaa ja historiaa. Hän kuitenkin kiinnostui tieteenfilosofiasta, ja hän lähti vuonna 1913 Göttingenin yliopistoon opiskelemaan fenomenologiaa juutalaisen Edmund Husserlin alaisuudessa. Stein seurasi Husserlia Freiburgin yliopistoon tämän pyynnöstä. Siellä Stein väitteli vuonna 1916 tohtoriksi. Tämän jälkeen hän alkoi työskennellä Husserlin apulaisena. Hän valmisteli tehtävässään käsikirjoituksia julkaisuja varten.
xxx/ellauri337.html on line 259: Edmund">Edmund Gustav Albrecht Husserl (8. huhtikuuta 1859 Proßnitz – 26. huhtikuuta 1938 Freiburg im Breisgau) oli saksalainen filosofi ja fenomenologian perustaja. Hänen filosofiansa asettui aikansa positivismia vastaan ja pyrki osoittamaan, että jokaisen objektin ja objektiiviseksi ajatellun tason takaa löytyy subjektiivinen aktiviteetti. Fenomenologian lisäksi Husserl tunnetaan psykologismin kritiikistään.
xxx/ellauri337.html on line 265: Maurice Merleau-Ponty (14. maaliskuuta 1908 Rochefort-sur-Mer, Charente-Maritime – 3. toukokuuta 1961 Pariisi) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat muun muassa ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Phénomenologie de la Perception (1945) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon. Mauri oli jiipeetä kovempi stalinisti Korean sodan aikana.
xxx/ellauri337.html on line 269: Opiskeluaikoinaan Norssissa Merleau-Ponty tutustui häntä kolme vuotta vanhempaan Jean-Paul Sartreen, josta myöhemmin oli tuleva hänen ystävänsä, työtoverinsa ja kiistakumppaninsa. Ennen varsinaista tuottavaa kauttaan, Merleau-Ponty työskenteli 1930-luvulla filosofian opettajana, minkä yhteydessä hän tutustui Claude Lévi-Straussiin ja Simone de Beauvoiriin, ja perehtyi G. W. F. Hegelin Hengen fenomenologiaan ja vuosikymmenen lopulla myös Edmund Husserlin kirjoituksiin – jotka tekivät häneen kaikista suurimman vaikutuksen.
xxx/ellauri356.html on line 257: Muita vaikutteita Derridaan olivat Martin Heidegger, Platon, Søren Kierkegaard, Alexandre Kojève, Maurice Blanchot, Antonin Artaud, Roland Barthes, Georges Bataille, Edmund Husserl, Emmanuel Lévinas, Ferdinand de Chaussure, Søren Kierkehaard, Sigmund Freud, Claude Lévi-Strauss, James Joyce, Samuel Beckett, JL Austin ja Stéphane Mallarmé. Paizi Austinista se ei tajunnut tuon taivaallista [ lähde: Searle ]. Talmudin dekonstruktio ei ole kovin suosittua, mutts sitäkin on yritetty.
xxx/ellauri363.html on line 760: Saxalaiset idealistit: Immanuel Kant, Friedrich Schelling, GWF Hegel, Wilhelm Diltheyn, Edmund Husserl ja Hans-Georg Gadamer
78