ellauri061.html on line 195: The next critic known to comment on the play was John Dryden, writing in 1677. He was preoccupied with the question of whether fairies should be depicted in theatrical plays, since they did not exist. He concluded that poets should be allowed to depict things which do not exist but derive from popular belief. And fairies are of this sort, as are pigmies and the extraordinary effects of magic. Based on this reasoning, Dryden defended the merits of three fantasy plays: A Midsummer Night's Dream, The Tempest, and Ben Jonson's Masque of Witches. Varmaan se olis pitänyt Kiekkomaailmastakin ja Valtaistuinpelistä. Ja Harry Potterista.
ellauri109.html on line 658: Dryden pitää älämölöä
ellauri109.html on line 660: Here lies my wife: here let her lie! Now she's at rest. And so am I. (John Dryden)
ellauri109.html on line 664: Phil Roth riemuizi näin Drydeniä lainaten kun sen vaimo kuukahti. Se onkin samanlainen kylmiö kuin Koalan setä. Mitäs Drydenillä oli siippaa vastaan kun se noin ilosteli?
ellauri109.html on line 666: On 1 December 1663 Dryden married the royalist sister of Sir Robert Howard—Lady Elizabeth. Dryden's works occasionally contain outbursts against the married state but also celebrations of the same. Little is known of the intimate side of his marriage. Lady Elizabeth bore three sons and outlived her husband. Se sai sitten luritella tota abit onusta, kun anus-Jussi kuoli ensinnä.
ellauri109.html on line 668: On 1 December 1663 Dryden married Lady Elizabeth Howard (died 1714). The marriage was at St. Swithin's, London, and the consent of the parents is noted on the licence, though Lady Elizabeth was then about twenty-five. She was the object of some scandals, well or ill founded; it was said that Dryden had been bullied into the marriage by her playwright brothers. A small estate in Wiltshire was settled upon them by her father. The lady's intellect and temper were apparently not good; her husband was treated as an inferior by those of her social status. Oi, monitoinikone! Olli, minä olen mistelin alla! (Doris ja sen menestynyt mies on etelässä joululomalla.)
ellauri109.html on line 669: Lady Elizabeth Dryden survived her husband, but went insane soon after his death. Their 3 children did not continue the line.
ellauri109.html on line 671: Dryden John">John Dryden (19. elokuuta 1631 – 12. toukokuuta 1700) oli aikansa johtava hahmo englantilaisessa kirjallisuudessa. Hän työskenteli näytelmäkirjailijana, runoilijana, kääntäjänä ja kirjallisuuskriitikkona. Andrew Chesterman piti sitä kääntäjien suojeluspyhimyxenä.
ellauri109.html on line 673: Dryden tunnetaan erityisesti satiirisista runoistaan, joissa hän kehitti herooisen säeparin käyttöä. Näitä ovat muun muassa Absalom and Achitopel (1681) ja The Medal and Mack-Flecknoe.
ellauri109.html on line 677: Englannintajana Dryden käänsi erityisesti Vergiliuksen ja Boccaccion teoksia. Kirjallisuuskriitikkona hän vaikutti varsinkin draaman kehittymiseen, mutta myös taidekritiikin kehittymiseen varsinkin teoksellaan Essays on Dramatic Poesy (1668).
ellauri109.html on line 679: Poliittsesti Dryden oli hälläpyörä, viirikukkona se haisteli nenä pitkällä kuin Sirkka ruokakaapissa poliittisia virtauxia. Dryden on aikalaiskuvissa keljun näköinen.
ellauri109.html on line 685: Dryden ylisti Cromwellia säkeissä Heroic stanzas (1658) ja Kaarle II:ta runossa Astræa redux. Myöhemmin hän palveli hallitusta poliittisilla satiireillaan. Hän kääntyi katolisuuteen Jaakko II:n noustessa valtaistuimelle, sai poeta laureatus -arvon ja eläkkeen, mutta menetti kaiken vuoden 1688 vallankumouksessa. Loppuiällään hän oli Englannin suurin kritiikin auktoriteetti. Ketä kiinnostaa sen draamojen esipuheet, ei mua ainakaan. niiden painopisteenä olivat lemmenjuonet ja urotyöt, joihin liittyi henkienilmestyksiä ja taisteluntuoksinaa.
ellauri109.html on line 689: A Poem, in Three Parts (1687) is an allegory in heroic couplets by John Dryden. At some 2600 lines it is much the longest of Dryden's poems, translations excepted, and perhaps the most mind-numbing. Luckily, no one has repeated it.
ellauri109.html on line 690: Dryden converted to Catholicism more or less simultaneously with the accession of the Roman Catholic king James II in 1685, to the disgust of many Protestant writers. Tälläsiä takinkääntäjiäkin mulla on jo pussillinen.
ellauri109.html on line 697: William Hazlitt believed the poem to have "more genius, vehemence and strength of description than any other of Dryden's works". Se ei välttämättä ole paljon sanottu.
ellauri109.html on line 701: Dryden was born in the village rectory of Aldwincle near Thrapston in Northamptonshire, where his maternal grandfather was the rector of All Saints. He was the eldest of fourteen children born to Erasmus Dryden and wife Mary Pickering, paternal grandson of Sir Erasmus Dryden, 1st Baronet (1553–1632), and wife Frances Wilkes, Puritan landowning gentry who supported the Puritan cause and Parliament. He was a second cousin once removed of Jonathan Swift.
ellauri109.html on line 703: Dryden was trained in the art of rhetoric and the presentation of arguments for both sides of a given issue. This skill helped him turn his coat when the political winds took sudden turns.
ellauri109.html on line 704: At Cromwell's funeral on 23 November 1658 Dryden strutted with John Milton and Andrew Marvell. Next Dryden sucked up to the court for a possible patron, but failed. He had to make a living writing for publishers, not for the aristocracy, and thus ultimately for the reading public. Bugger it.
ellauri109.html on line 706: Dryden potkittiin pois Royal Societystä kun sillä oli jäsenmaxut rästissä. Shadwell vei siltä poeta laureatuxen paikan kun Dryden ei pokkuroinut protestanttisia Wilhoa ja Mariaa. Oliko viirikukko ruostunut? Dryden's main goal in the satiric verse: the mock-heroic Mac Flecknoe, was to "satirize Shadwell, ostensibly for his offenses against literature but more immediately we may suppose for his habitual badgering of him on the stage and in print." Thomas Shadwell succeeded him as Poet Laureate, and he was forced to give up his public offices and live by the proceeds of his pig pen.
ellauri109.html on line 708: Of Dramatick Poesie (1668) was arguably the best of his essays. Unsurprisingly, Dryden constantly defended his own literary practice.
ellauri109.html on line 709: Dryden's poem, "An Essay upon Satire," contained a number of attacks on King Charles II, his mistresses and courtiers, but most pointedly on the Earl of Rochester, a notorious womaniser. Rochester responded by hiring thugs who attacked Dryden whilst walking back from Will's Coffee House (a popular London coffee house where the Wits gathered to gossip, drink and conduct their business) back to his house on Gerrard Street. Dryden survived the attack, offering £50 for the identity of the thugs placed in the London Gazette, and a Royal Pardon if one of them would confess. No one claimed the reward.
ellauri109.html on line 710: At around 8pm on 18 December 1679, Dryden was attacked in Rose Alley behind the Lamb & Flag pub, near his home in Covent Garden, by thugs hired by the Earl of Rochester, with whom he had a long-standing conflict. The pub was notorious for staging bare-knuckle prize fights, earning the nickname "The Bucket of Blood."
ellauri109.html on line 712: Dryden translated works by Horace, Juvenal, Ovid, Lucretius, and Theocritus, a task which he found far more satisfying than writing for the stage. In 1694 he began work on what would be his most ambitious and defining work as translator, The Works of Virgil (1697), which was published by subscription. The publication of the translation of Virgil was a national event and brought Dryden the sum of £1,400. For example, take lines 789–795 of Book 2 when Aeneas sees and receives a message from the ghost of his wife, Creusa.
ellauri109.html on line 722: Dryden translates it like this:
ellauri109.html on line 745: Auden referred to him as "the master of the middle class". Alexander Pope was heavily influenced by Dryden and often borrowed from him.
ellauri109.html on line 747: Later generations considered Dryden's absence of sensibility a fault. He was dry like a digestive bisquit.
ellauri109.html on line 749: One of the first attacks on Dryden's reputation was by William Wordsworth, who complained that Dryden's descriptions of natural objects in his translations from Virgil were much inferior to the originals. However, several of Wordsworth's contemporaries, such as George Crabbe, Lord Byron, and Walter Scott (who edited Dryden's works), were still keen admirers of Dryden.
ellauri109.html on line 751: Dryden is believed to be the first person to posit that English sentences should not end in prepositions because Latin sentences cannot end in prepositions. What an idiot. Too much monkey business for me to be involved in.
ellauri109.html on line 753: A heroic couplet is a traditional form for English poetry, commonly used in epic and narrative poetry, and consisting of a rhyming pair of lines in iambic pentameter. Use of the heroic couplet was pioneered by Geoffrey Chaucer in the Legend of Good Women and the Canterbury Tales, and generally considered to have been perfected by John Dryden and Alexander Pope in the Restoration Age and early 18th century respectively. A frequently-cited example illustrating the use of heroic couplets is this passage from Cooper's Hill by John Denham, part of his description of the Thames:
ellauri117.html on line 627: Locken läheinen ystävä Lady Masham kutsui hänet vuonna 1691 Sir Francis Mashamin maatilalle Essexiin. Locke vietti siellä viimeiset vuotensa vaihtelevassa terveydentilassa kärsien välillä astmakohtauksista. Hänestä oli kuitenkin tullut whig-puolueen älyllinen sankari. Noihin aikoihin Locke kävi keskusteluja eri asioista muun muassa John Drydenin ja Isaac Newtonin kanssa. Like 'This asthma will be the death of me.' 'Please pass the piece of liver if you're done with it Isaac.'
ellauri267.html on line 237: „This is the porcelain clay of humankind.“ — John Dryden Don Sebastian (1690), Act I scene i.
ellauri267.html on line 239: John Dryden Dátum narodenia: 9. august 1631 Dátum úmrtia: 1. máj 1700 John Dryden bol anglický básnik a dramatik XVII. storočia.
ellauri267.html on line 241: Tämä on apinakunnan posliinipäivä, luin ensin tihrusilmilläni. Ei vaan porsliinipäistä oli puhe, kaoliinista valmistetuista superapinoista. Drydenistä on pitkät paasauxet albumissa 109. Kuivan miesluolan mahtavin tragedia Don Sebastian löytyi Gutembergista, Googlen kääntämänä se menee näin.
ellauri267.html on line 268: On melko yllättävää, että kun homolibertiiniä ezittiin, Dryden ei käyttänyt todellista hahmoa, englantilaista Stukelyä; villi urhoollinen, joka kulutettuaan jalon omaisuuden tuli italialaisen Condottierien joukon johtajaksi, joka osallistui Sebastianin palvelukseen ja itse asiassa kaatui Alcazarin taistelussa. Collier valittaa, ja erittäin hyvästä syystä, että Dryden on muftin hahmossa tarttunut tilaisuuteen pilkata ja arvostella jokaisen uskonnon pappeutta; Olen pahoillani, että hän jättää harvoin käyttämättä tilaisuuden perusteettomasti. Kohtaukset annettiin julki luultavasti, kuten kirjoittajamme itse sanoo Cleomenesissa, "yleisön barbaarisemman osan tyydyttämiseksi".
ellauri267.html on line 1322: Joskus draamasta löytyy myös poikkeuksellisia epätodennäköisyyksiä. Esimerkiksi Thorax, joka on menettänyt maurien luottamuksen, myrkytetään kahdella heistä, Benducar ja Mufti, mutta selviää, koska jokainen myrkky neutraloi toisen vaikutuksen. Silti Don Sebastian, Portugalin kuningas, havainnollistaa muita Drydenin dramaattisen taiteen piirteitä, jotka ovat vähemmän ilmeisiä, mutta vaikutusvaltaisempia ja merkittävämpiä: insestin teema, todellinen tai tukahdutettu; antiklerikalismi; poliittinen satiiri ja viittaukset; ja sovintokohtauksia.
ellauri267.html on line 1324: Tampaxilla on voimakas kauna, koska Sebastian ei palkinnut häntä riittävästi aiemmasta palveluksestaan ja myönsi Violanten käden toiselle hovimiehelle, Henriquezille. Kohdatessaan välittömän taistelun kuolemaan Boraxin kanssa Sebastian selittää, että Henriquez oli ensin etsinyt Violanten kättä, että Henriquez oli kuollut puolustaessaan Sebastiania ja että Violante odottaa nyt Boraxia. Hyväksyessään Sebastianin selityksen Borax esittää, palautetaan suosioon ja lupaa palvella Sebastiania yhtä uskollisesti kuin Henriquez oli tehnyt. Viimeisessä näytöksessä Borax auttaa Sebastiania kantamaan miehekkäästi syyllisyyden ja menetyksen tunteensa. Voimakkaan vastakkainasettelun kohtaukset antavat dramaturgille mahdollisuuden näyttää erilaisia tunteita lyhyessä tilassa sekä intohimojen lisääntymistä ja vähenemistä. Drydenin kyky vangita tällainen sävyvalikoima kompensoi jossain määrin sitä, että hänellä ei ole suurempaa lahjaa dramaturgina - kykyä osoittaa hahmojensa kasvua ja kehitystä. Mutta kuka vittu on Alonzo?
ellauri267.html on line 1326: On epäselvää, miksi antiklerikalismista tulee niin näkyvä teema Drydenin teoksissa, vaikka näyttää uskottavalta, että hänen syvä epäluottamuksensa ja vastenmielisyytensä puritaanista vaikutusta kohtaan poliittisiin asioihin voi osittain selittää sen. Mufti edustaa Drydenin tyypillistä pappia, joka on yleensä satiirin kohde sekä runoissa että näytelmissä. Hän on kunnianhimoinen, ahne, aistillinen, hurskas ja yleensä tekopyhä. Mufti näyttää naurettavalta sekä poliittisissa että henkilökohtaisissa asioissa, ja siitä tulee huumorin ja halveksunnan kohde. Dryden ei pilkkaa Englannin kirkon pappeja, mutta missä tahansa hän esittelee pakanallisen, muslimin tai roomalaiskatolisen uskonnollisen hahmon, hahmosta tulee satiirin kohde. Seijalla on tapana haukkua järeästi Carlsonin muuta sukua välttäen siten haukkumasta henk.koht. Latea.
ellauri322.html on line 339: Drydenillä on pitkäveteinen faabeli missä lehti jostain syystä on parempi kuin kukka.
xxx/ellauri129.html on line 795: Dryden" title="John Dryden">John Dryden
xxx/ellauri235.html on line 699: Behold, where Dryden's less presumptuous car, Katso, missä Drydenin vähemmän julkea auto,
xxx/ellauri400.html on line 229: As we have seen, later critics laugh at Arnold. Oliver Elton calls him a 'bad great critic'. T. S. Eliot said that Arnold is a 'Propagandist and not a creator of ideas'. According to Walter Raleigh, Arnold's method is like that of a man who took a brick to the market to give the buyers an impression of the building. Equally stupid Eliot named Dryden, Johnson and Arnold as some of the greatest critics of the English language.
41