ellauri033.html on line 53: Paul senttaa kirjallisuuslehtiin kuin Ball-sack uran alussa. Voittaa oikeusjutun kustantajaa vastaan 1886, mistä Zola innostuu, vaikka sittemmin ovat eri mieltä kolmijalka Dreyfusin jutusta. Polle hylkää kirkon 1867 mut pyörtää takasin 1901.
ellauri033.html on line 1169: Barrès valittiin vain 27-vuotiaana Ranskan edustajainkamariin Nancyn edustajana vuoden 1889 vaaleissa kiihkokansallismielisten boulangistien ehdokkaana. Persupaskiainen, Ranskan Halla-aho. Hän tuki revansismia vaatien vaalikampanjassaan Elsass-Lothringenin palauttamista Ranskalle. (Siis izelleen.) Menetettyään edustajanpaikkansa vuoden 1893 vaaleissa Barrès perusti La Cocarde -nimisen sanomalehden. Vasemmistopoliitikkojen uskottavuutta koetellut Panama-skandaali innoitti hänet kirjoittamaan huvinäytelmän Une journée parlamentaire (1894). Antisemitistinä hän korosti juutalaisten liikemiesten osuutta lahjonnassa. Dreyfus-oikeudenkäynnin aikana Barrès kuului Alfred Dreyfusin vankimpiin vastustajiin, ja julisti Dreyfusin olevan syyllinen jo pelkästään juutalaisen rotunsa perusteella. Siis Dreyfusin rodun ei Barresin. Barres lienee ollut sekarotuinen.
ellauri150.html on line 348: Dreyfus-juttu (ransk. Affaire Dreyfus) oli Ranskaa vuosina 1894–1906 kuohuttanut oikeusjuttu. Sen keskushenkilönä oli Ranskan armeijan yleisesikunnassa palvellut kapteeni Alfred Dreyfus, jonka väitettiin välittäneen saksalaisille sotasalaisuuksia. Dreyfusin tuomitseminen elinkautiseen vankeusrangaistukseen jakoi ranskalaisen yhteiskunnan voimakkaasti tuomion tukijoihin ja Dreyfusin syyttömyyteen uskoviin. Lopulta Dreyfus armahdettiin ja julistettiin syyttömäksi ja oikeaksi vakoojaksi paljastui majuri Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházy, eli joku vitun madjaari joka pötki pakoon ulkomaille. Alfred Dreyfusilta riistettiin sotilasarvo École Militairen pihalla ja veikko lähetettiin Pirunsaarelle. Tuomiota sittemmin vähän lievennettiin, armahdettiin ja lopulta pyörrettiin kokonaan. Dreyfus sai ylennyxen majurixi ja papukaijamerkin. Sori siitä! No hard feelings!
ellauri150.html on line 351: 17. syyskuuta 1894 turvallisuuspalvelun päällikkö Jean-Conrad Sandherrin apuri majuri Hubert Joseph Henry sai käsiinsä luettelon, joka sisälsi kaupiteltavia sotilassalaisuuksia. Myynnissä oli listan mukaan muun muassa uuden ranskalaisen 120 millimetrin tykin tarkat tiedot. Henryn mielestä tällaisia tietoja ei voinut olla kuin tykistön upseereilla. Hän alkoi tutkia papereita ja törmäsi Alfred Dreyfusin kirjoittamaan raporttiin edelliseltä vuodelta. Henryn mielestä luettelon ja raportin käsialat olivat samat, ja hän sai myös työtoverinsa vakuuttuneiksi Dreyfusin syyllisyydestä. Dreyfusiin ei luotettu, sillä hän oli juutalainen ja Elsassissa syntyneenä häntä pidettiin saksalaismyönteisenä.
ellauri150.html on line 356: Neljän päivän oikeudenkäynnin jälkeen tuomarit vetäytyivät miettimään päätöstään. Tuolloin he saivat sotaministeriltä määräyksen tuomita Dreyfus. Samana iltana tuomarit äänestivät yksimielisesti Dreyfusin tuomitsemisen puolesta. Dreyfus vietiin vankeuteen Pirunsaarelle Ranskan Guayanan rannikolle.
ellauri150.html on line 360: Uusista todisteista vuoti tietoja lehdistölle. Lisäksi epäilys toisesta syyllisestä kasvoi armeijassa ja hallituksessa. Picquart pelkäsi armeijan estävän hänen tutkimuksensa, ja hän valtuutti asianajajansa toimittamaan hänen keräämänsä todisteet hallitukselle. Asianajaja kertoi eräälle parlamentin jäsenelle, että sotasalaisuuksia kaupitellut lista oli todistettavasti Esterházyn kirjoittama. Parlamentin jäsen otti puolestaan yhteyttä Dreyfusin veljeen Mathieuhön. Mathieu syytti Esterházyä maanpetoksesta ja toimitti laatimansa kirjeen 15. marraskuuta 1897 sotaministerille ja johtavalle pariisilaiselle sanomalehdelle. Esterházyn vaatimuksesta koottu sotaoikeus vapautti kuitenkin hänet syytteistä nopean oikeudenkäynnin jälkeen. Tämän johdosta kirjailija Émile Zola julkaisi 13. tammikuuta 1898 L'Aurore-lehden etusivulla presidentti Félix Faurelle osoitetun kirjeen J’accuse (suom. ”minä syytän”). Zola syytti kirjeessään seitsemää korkea-arvoista upseeria ja kolmea käsialantutkijaa todisteiden keksimisestä Dreyfusia vastaan ja totuuden peittelystä.
ellauri150.html on line 362: Kirjeensä takia Zola joutui oikeuteen herjauksesta. Oikeudenkäynnin aikana Ranska jakautui voimakkaasti tapauksen tiimoilta. Zola tuomittiin syylliseksi, mutta hän pakeni Englantiin haettuaan ensin muutosta vuoden vankilatuomioonsa. Picquart erotettiin Zolan oikeudenkäynnin tuottamassa kuohunnassa, mutta hän sai myöhemmin virkansa takaisin. Majuri Henryä kuulusteltiin, ja 30. elokuuta 1898 hän tunnusti väärentäneensä todisteita Dreyfusia vastaan. Hänet pidätettiin, mutta hän teki itsemurhan partaveitsellä pidätystä seuranneena päivänä. Esterházy pakeni Lontooseen, missä hän myöhemmin tunnusti syyllisyytensä, ja eli lopun elämäänsä herroixi maanpaossa. Myi varmaan tiedot sitten briteille. Dreyfus tuotiin Pirunsaarelta takaisin Ranskaan kesäkuussa 1899. Häntä vastaan aloitettiin uusi oikeudenkäynti sotaoikeudessa, joka tuomitsi hänet uudelleen maanpetoksesta. Sotaministeri armahti Dreyfusin kymmenen päivän kuluttua terveydellisten syiden takia. Dreyfus julistettiin lopulta kokonaan syyttömäksi 12. heinäkuuta 1906, ja hän sai majurinarvon ja kunnialegioonan jäsenyyden 20. heinäkuuta samana vuonna.
ellauri150.html on line 367: Dreyfusin tapauksella oli huomattavat vaikutukset Ranskan sisäpolitiikkaan. Radikaalit nousivat ratkaisevaan asemaan vuonna 1899 perustetussa hallituksessa. Panama-skandaalissa ryvettynyt Georges Clemenceau palasi radikaali-sosialistien johtoon. Armeijan ja kirkon asemia Dreyfusin tapaus sen sijaan heikensi. Hallitus ryhtyi valvomaan armeijaa entistä tarkemmin, ja vuonna 1905 valtio ja kirkko erotettiin toisistaan.
xxx/ellauri177.html on line 72: Poliittisesti Zola oli vapaamielinen. Hänen kuuluisin poliittinen ilmauksensa oli pariisilaisessa päivälehdessä L'Auroressa etusivulla julkaistu kirjoitus J’accuse, joka julkaistiin 13. tammikuuta 1898. Se oli Ranskan presidentti Félix Faurelle osoitettu avoin kirje, jossa syytettiin Ranskan hallitusta antisemitismistä ja vakoilusta syytetyn juutalaissyntyisen kapteenin Alfred Dreyfusin vankilaan tuomitsemisesta väärin perustein. Kirjoitus nostatti Ranskassa valtavan kohun ja jakoi ihmisten mielipiteet: konservatiiviset armeijaa ja kirkkoa lähellä olevat raivostuivat Zolalle, kun taas liberaalimmat piirit puolustivat häntä.
xxx/ellauri202.html on line 164: Roogerin ensimmäinen menestys oli romaani Jean Barois, jonka hänen entinen koulukaverinsa Gaston Gallimard julkaisi vuonna 1913. Siinä ennakoidaan Les Thibaultin temaattista materiaalia. Se oli jonkinlaista jälkilämmitystä Dreyfusin jutulle. Homo Andre Gide oli Roogerin tuttuja. Pääosin dialogimuodossa oleva Jean Barois on tarina elämästä, jonka syvästi erottaa kaksi maailmankatsomusta, katolinen kirkko ja vapaa-ajatteleva, horjumaton, humanistinen todellisuuden kohtaamisen ja hallitsemisen filosofia. Vuonna 1920 hän julkaisi talonpoikafarssin Le Testament du Père Leleu.
10