ellauri150.html on line 354: Turvallisuuspalvelun Hubert Henryn todistus teki vaikutuksen tuomareihin. Hän väitti tienneensä saksalaisten vakoojasta jo jonkin aikaa, ja oikeussalissa hän osoitti Dreyfusia ja väitti tätä kyseiseksi vakoojaksi. Kun Henryä pyydettiin todistamaan väitteensä, hän totesi että ”on sellaisia salaisuuksia, joita upseeri ei paljasta edes hatulleen”.
ellauri150.html on line 358: Kesällä 1895 tiedustelutoimiston johtoon nimitettiin everstiluutnantti Marie-Georges Picquart. Sotilasviranomaiset olivat tajunneet, että Dreyfus oli tuomittu varsin heikoin perustein, ja Picquart lupasi käydä läpi kaiken Dreyfusilta lähteneen ja tälle tulleen kirjeenvaihdon. Hän kävi läpi myös Saksan lähetystön siivoojan toimittamia papereita. Maaliskuussa 1896 Picquart sai siivoojalta pikakirjeen kappaleita. Kirjepaperista saattoi päätellä sen tehdyn Pariisissa, sillä siinä käytettyä ohutta sinistä paperia ei saanut muualta. Kirje oli osoitettu majuri Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházylle, mutta sitä ei oltu koskaan toimitettu perille. Kirjeessä pyydettiin Walsin-Esterházyltä ”tarkempaa selitystä kuin se, jonka annoitte ratkaisemattomasta asiasta tässä eräänä päivänä”. Picquartin aloitteesta Esterházyä alettiin varjostaa ja hänen nähtiin menevän kahdesti Saksan suurlähetystöön. Lisäksi Picquart sai elokuussa käsiinsä kaksi Esterházyn kirjettä, ja niiden käsiala oli samankaltainen kuin Henryn listassa. Henry alkoi puolestaan väärentää todisteita Dreyfusia vastaan saatuaan kuulla Picquartin yrittävän todistaa tämän syyttömäksi.
ellauri150.html on line 360: Uusista todisteista vuoti tietoja lehdistölle. Lisäksi epäilys toisesta syyllisestä kasvoi armeijassa ja hallituksessa. Picquart pelkäsi armeijan estävän hänen tutkimuksensa, ja hän valtuutti asianajajansa toimittamaan hänen keräämänsä todisteet hallitukselle. Asianajaja kertoi eräälle parlamentin jäsenelle, että sotasalaisuuksia kaupitellut lista oli todistettavasti Esterházyn kirjoittama. Parlamentin jäsen otti puolestaan yhteyttä Dreyfusin veljeen Mathieuhön. Mathieu syytti Esterházyä maanpetoksesta ja toimitti laatimansa kirjeen 15. marraskuuta 1897 sotaministerille ja johtavalle pariisilaiselle sanomalehdelle. Esterházyn vaatimuksesta koottu sotaoikeus vapautti kuitenkin hänet syytteistä nopean oikeudenkäynnin jälkeen. Tämän johdosta kirjailija Émile Zola julkaisi 13. tammikuuta 1898 L'Aurore-lehden etusivulla presidentti Félix Faurelle osoitetun kirjeen J’accuse (suom. ”minä syytän”). Zola syytti kirjeessään seitsemää korkea-arvoista upseeria ja kolmea käsialantutkijaa todisteiden keksimisestä Dreyfusia vastaan ja totuuden peittelystä.
ellauri150.html on line 362: Kirjeensä takia Zola joutui oikeuteen herjauksesta. Oikeudenkäynnin aikana Ranska jakautui voimakkaasti tapauksen tiimoilta. Zola tuomittiin syylliseksi, mutta hän pakeni Englantiin haettuaan ensin muutosta vuoden vankilatuomioonsa. Picquart erotettiin Zolan oikeudenkäynnin tuottamassa kuohunnassa, mutta hän sai myöhemmin virkansa takaisin. Majuri Henryä kuulusteltiin, ja 30. elokuuta 1898 hän tunnusti väärentäneensä todisteita Dreyfusia vastaan. Hänet pidätettiin, mutta hän teki itsemurhan partaveitsellä pidätystä seuranneena päivänä. Esterházy pakeni Lontooseen, missä hän myöhemmin tunnusti syyllisyytensä, ja eli lopun elämäänsä herroixi maanpaossa. Myi varmaan tiedot sitten briteille. Dreyfus tuotiin Pirunsaarelta takaisin Ranskaan kesäkuussa 1899. Häntä vastaan aloitettiin uusi oikeudenkäynti sotaoikeudessa, joka tuomitsi hänet uudelleen maanpetoksesta. Sotaministeri armahti Dreyfusin kymmenen päivän kuluttua terveydellisten syiden takia. Dreyfus julistettiin lopulta kokonaan syyttömäksi 12. heinäkuuta 1906, ja hän sai majurinarvon ja kunnialegioonan jäsenyyden 20. heinäkuuta samana vuonna.
4