ellauri033.html on line 53: Paul senttaa kirjallisuuslehtiin kuin Ball-sack uran alussa. Voittaa oikeusjutun kustantajaa vastaan 1886, mistä Zola innostuu, vaikka sittemmin ovat eri mieltä kolmijalka Dreyfusin jutusta. Polle hylkää kirkon 1867 mut pyörtää takasin 1901.
ellauri033.html on line 1169: Barrès valittiin vain 27-vuotiaana Ranskan edustajainkamariin Nancyn edustajana vuoden 1889 vaaleissa kiihkokansallismielisten boulangistien ehdokkaana. Persupaskiainen, Ranskan Halla-aho. Hän tuki revansismia vaatien vaalikampanjassaan Elsass-Lothringenin palauttamista Ranskalle. (Siis izelleen.) Menetettyään edustajanpaikkansa vuoden 1893 vaaleissa Barrès perusti La Cocarde -nimisen sanomalehden. Vasemmistopoliitikkojen uskottavuutta koetellut Panama-skandaali innoitti hänet kirjoittamaan huvinäytelmän Une journée parlamentaire (1894). Antisemitistinä hän korosti juutalaisten liikemiesten osuutta lahjonnassa. Dreyfus-oikeudenkäynnin aikana Barrès kuului Alfred Dreyfusin vankimpiin vastustajiin, ja julisti Dreyfusin olevan syyllinen jo pelkästään juutalaisen rotunsa perusteella. Siis Dreyfusin rodun ei Barresin. Barres lienee ollut sekarotuinen.
ellauri053.html on line 323: Numero 4 on nelijalkaisten numero, ainoa kolmijalkainen eläin on miekkonen. Keskijalka ei ota edes maahan. Tulee Dreyfuss-kävelyä, outoa tai ontuvaa kuin Chaplinilla ja Sattuman Villellä. 4 legs good 3 legs bad.
ellauri150.html on line 34: Dreyfus.jpg" width="100%" />
ellauri150.html on line 348: Dreyfus-juttu (ransk. Affaire Dreyfus) oli Ranskaa vuosina 1894–1906 kuohuttanut oikeusjuttu. Sen keskushenkilönä oli Ranskan armeijan yleisesikunnassa palvellut kapteeni Alfred Dreyfus, jonka väitettiin välittäneen saksalaisille sotasalaisuuksia. Dreyfusin tuomitseminen elinkautiseen vankeusrangaistukseen jakoi ranskalaisen yhteiskunnan voimakkaasti tuomion tukijoihin ja Dreyfusin syyttömyyteen uskoviin. Lopulta Dreyfus armahdettiin ja julistettiin syyttömäksi ja oikeaksi vakoojaksi paljastui majuri Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházy, eli joku vitun madjaari joka pötki pakoon ulkomaille. Alfred Dreyfusilta riistettiin sotilasarvo École Militairen pihalla ja veikko lähetettiin Pirunsaarelle. Tuomiota sittemmin vähän lievennettiin, armahdettiin ja lopulta pyörrettiin kokonaan. Dreyfus sai ylennyxen majurixi ja papukaijamerkin. Sori siitä! No hard feelings!
ellauri150.html on line 351: 17. syyskuuta 1894 turvallisuuspalvelun päällikkö Jean-Conrad Sandherrin apuri majuri Hubert Joseph Henry sai käsiinsä luettelon, joka sisälsi kaupiteltavia sotilassalaisuuksia. Myynnissä oli listan mukaan muun muassa uuden ranskalaisen 120 millimetrin tykin tarkat tiedot. Henryn mielestä tällaisia tietoja ei voinut olla kuin tykistön upseereilla. Hän alkoi tutkia papereita ja törmäsi Alfred Dreyfusin kirjoittamaan raporttiin edelliseltä vuodelta. Henryn mielestä luettelon ja raportin käsialat olivat samat, ja hän sai myös työtoverinsa vakuuttuneiksi Dreyfusin syyllisyydestä. Dreyfusiin ei luotettu, sillä hän oli juutalainen ja Elsassissa syntyneenä häntä pidettiin saksalaismyönteisenä.
ellauri150.html on line 354: Turvallisuuspalvelun Hubert Henryn todistus teki vaikutuksen tuomareihin. Hän väitti tienneensä saksalaisten vakoojasta jo jonkin aikaa, ja oikeussalissa hän osoitti Dreyfusia ja väitti tätä kyseiseksi vakoojaksi. Kun Henryä pyydettiin todistamaan väitteensä, hän totesi että ”on sellaisia salaisuuksia, joita upseeri ei paljasta edes hatulleen”.
ellauri150.html on line 356: Neljän päivän oikeudenkäynnin jälkeen tuomarit vetäytyivät miettimään päätöstään. Tuolloin he saivat sotaministeriltä määräyksen tuomita Dreyfus. Samana iltana tuomarit äänestivät yksimielisesti Dreyfusin tuomitsemisen puolesta. Dreyfus vietiin vankeuteen Pirunsaarelle Ranskan Guayanan rannikolle.
ellauri150.html on line 358: Kesällä 1895 tiedustelutoimiston johtoon nimitettiin everstiluutnantti Marie-Georges Picquart. Sotilasviranomaiset olivat tajunneet, että Dreyfus oli tuomittu varsin heikoin perustein, ja Picquart lupasi käydä läpi kaiken Dreyfusilta lähteneen ja tälle tulleen kirjeenvaihdon. Hän kävi läpi myös Saksan lähetystön siivoojan toimittamia papereita. Maaliskuussa 1896 Picquart sai siivoojalta pikakirjeen kappaleita. Kirjepaperista saattoi päätellä sen tehdyn Pariisissa, sillä siinä käytettyä ohutta sinistä paperia ei saanut muualta. Kirje oli osoitettu majuri Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházylle, mutta sitä ei oltu koskaan toimitettu perille. Kirjeessä pyydettiin Walsin-Esterházyltä ”tarkempaa selitystä kuin se, jonka annoitte ratkaisemattomasta asiasta tässä eräänä päivänä”. Picquartin aloitteesta Esterházyä alettiin varjostaa ja hänen nähtiin menevän kahdesti Saksan suurlähetystöön. Lisäksi Picquart sai elokuussa käsiinsä kaksi Esterházyn kirjettä, ja niiden käsiala oli samankaltainen kuin Henryn listassa. Henry alkoi puolestaan väärentää todisteita Dreyfusia vastaan saatuaan kuulla Picquartin yrittävän todistaa tämän syyttömäksi.
ellauri150.html on line 360: Uusista todisteista vuoti tietoja lehdistölle. Lisäksi epäilys toisesta syyllisestä kasvoi armeijassa ja hallituksessa. Picquart pelkäsi armeijan estävän hänen tutkimuksensa, ja hän valtuutti asianajajansa toimittamaan hänen keräämänsä todisteet hallitukselle. Asianajaja kertoi eräälle parlamentin jäsenelle, että sotasalaisuuksia kaupitellut lista oli todistettavasti Esterházyn kirjoittama. Parlamentin jäsen otti puolestaan yhteyttä Dreyfusin veljeen Mathieuhön. Mathieu syytti Esterházyä maanpetoksesta ja toimitti laatimansa kirjeen 15. marraskuuta 1897 sotaministerille ja johtavalle pariisilaiselle sanomalehdelle. Esterházyn vaatimuksesta koottu sotaoikeus vapautti kuitenkin hänet syytteistä nopean oikeudenkäynnin jälkeen. Tämän johdosta kirjailija Émile Zola julkaisi 13. tammikuuta 1898 L'Aurore-lehden etusivulla presidentti Félix Faurelle osoitetun kirjeen J’accuse (suom. ”minä syytän”). Zola syytti kirjeessään seitsemää korkea-arvoista upseeria ja kolmea käsialantutkijaa todisteiden keksimisestä Dreyfusia vastaan ja totuuden peittelystä.
ellauri150.html on line 362: Kirjeensä takia Zola joutui oikeuteen herjauksesta. Oikeudenkäynnin aikana Ranska jakautui voimakkaasti tapauksen tiimoilta. Zola tuomittiin syylliseksi, mutta hän pakeni Englantiin haettuaan ensin muutosta vuoden vankilatuomioonsa. Picquart erotettiin Zolan oikeudenkäynnin tuottamassa kuohunnassa, mutta hän sai myöhemmin virkansa takaisin. Majuri Henryä kuulusteltiin, ja 30. elokuuta 1898 hän tunnusti väärentäneensä todisteita Dreyfusia vastaan. Hänet pidätettiin, mutta hän teki itsemurhan partaveitsellä pidätystä seuranneena päivänä. Esterházy pakeni Lontooseen, missä hän myöhemmin tunnusti syyllisyytensä, ja eli lopun elämäänsä herroixi maanpaossa. Myi varmaan tiedot sitten briteille. Dreyfus tuotiin Pirunsaarelta takaisin Ranskaan kesäkuussa 1899. Häntä vastaan aloitettiin uusi oikeudenkäynti sotaoikeudessa, joka tuomitsi hänet uudelleen maanpetoksesta. Sotaministeri armahti Dreyfusin kymmenen päivän kuluttua terveydellisten syiden takia. Dreyfus julistettiin lopulta kokonaan syyttömäksi 12. heinäkuuta 1906, ja hän sai majurinarvon ja kunnialegioonan jäsenyyden 20. heinäkuuta samana vuonna.
ellauri150.html on line 367: Dreyfusin tapauksella oli huomattavat vaikutukset Ranskan sisäpolitiikkaan. Radikaalit nousivat ratkaisevaan asemaan vuonna 1899 perustetussa hallituksessa. Panama-skandaalissa ryvettynyt Georges Clemenceau palasi radikaali-sosialistien johtoon. Armeijan ja kirkon asemia Dreyfusin tapaus sen sijaan heikensi. Hallitus ryhtyi valvomaan armeijaa entistä tarkemmin, ja vuonna 1905 valtio ja kirkko erotettiin toisistaan.
ellauri150.html on line 370: Dreyfus.jpg/250px-AlfredDreyfus.jpg" height="200px" />
ellauri158.html on line 699: The Southern Journal of Philosophy (U of Memphis) has provided a forum for a long list of suspect figures including Hans-Georg Gadamer, Hubert Dreyfus, George Santayana, Wilfrid Sellars, and Richard Sorabji.
ellauri163.html on line 869: Il rencontre des hommes comme Henri Bergson ou Jean Jaurès (qui est´ce? Empun luokkakaveri, tanakkatekoinen ranskalainen vasemmistopoliitikko, joka puolusti Dreyfussia ja joka pölyimuroitiin Pantheoniin 1924). Emil décide de défendre Dreyfus, iso ylläri.
ellauri264.html on line 79: Romain Rolland joka oli Sigmund Freudin henkkoht. hyvä ystävä, kynäili Dreyfus-jutun aikana näytelmän nimeltä Sudet. Siinä ei ollut yhtään naisrooleja. Hannele luki sen siinä vaiheessa kun se ei sietänyt miehiä. Sen saattoi nähdäkin jiddishixi New Yorkissa 20-luvulla.
ellauri264.html on line 87: L’explication que donne Rolland à son refus de se jeter dans la bataille pour défendre Dreyfus n’est pas convaincante. Les raisons se situent ailleurs : elles relèvent, d’une part, d’une forme d’individualisme qui refuse toute association politique de peur de compromissions inévitables, et, d’autre part, de ses sentiments antisémites.
ellauri264.html on line 88: Dans sa réaction violente contre le milieu à la fois dreyfusard et juif auquel il est intimement lié malgré lui, Rolland perd toute impartialité et finit pas assimiler les défenseurs de Dreyfus aux Juifs. La cause dreyfusarde, c’est la campagne des Juifs ou celle de la Banque juive. En realite, la plupart d’entre eux se tenaient à l’écart. Les Juifs ne voulaient pas qu’on les accuse de prendre parti pour Dreyfus parce qu’il était, comme eux, Juif.
ellauri391.html on line 217: Hoover pölkkärin kexi näiden huubereiden todnäk juutalainen disaineri Henry Dreyfuss. On October 5, 1972, the bodies of Henry Dreyfuss (aged 68) and his wife and business partner Doris Marks Dreyfuss (aged 69) were found dead in the garage at 500 Columbia Street in South Pasadena, California by Dr. Edward Evans, the family physician. They committed suicide together. (Not Edward.) Clasu ja Ebba temput tekivät.
ellauri391.html on line 219: Another Henry Dreyfus (or Henri Dreyfus, 7 January 1882 – 30 December 1944) was a Swiss inventor of the modern weaving loom. He and his brother Camille Dreyfus also invented Celanese, an acetate yarn.
ellauri391.html on line 222: Henri Dreyfus was born in 1882, into a Jewish family. Dreyfus is a Jewish local surname that was originally derived from the town of Trier on the Moselle, known in French as Treves. Both the French and the German name come from the Latin Augusta Treverorum, or the City of Augustus among the Treveri.
ellauri391.html on line 224: Dreyfus is a nickname for a man who had to use a crutch. The surname, which was originally derived from the German word drivuoss, which means a tripod or a cooking pot with three legs, was also applied to a person who "stood for" or was tolerant of everything. Prominent among members of the name Dreyfus in this period include Alfred Dreyfus (1859-1935), who as a French army captain was falsely accused of treason.
ellauri392.html on line 904: Martin Heideggerin magnus opus, (sic?!) Oleminen ja aika ( 1927/2011 ) edustaa hänen ontologista fokustaan ​​tutkiessaan, mitä oleminen tarkoittaa. Hänen filosofisen tutkielmansa tunnustetaan kuitenkin olevan uskomattoman vaikea ymmärtää (esim Cerbone, 2009 ; Dreyfus & Wrathall, 2007 ; Sheehan, 1998  eivät  tajunneet siitä höykäsen pöläystä).
xxx/ellauri104.html on line 1278: Ranskassa joukko upseereita varoittaa si­säl­lis­so­das­ta, jos maa­han­muut­ta­ja­lä­hiöi­tä ja "islamismia" ei saada kuriin eikä Ranskan armeijan sotilaita Eiffel tornin edestä. Ja sitä tuntematonta hemmettiin sieltä riemukaaren alta. Herra hän haisee jo. Dreyfuss-jupakan tapahtumat toistuvat. Voisiko Muhammedin kuzua juutalaisten profeetaxi, tai kunnioittaa sitä kristillisenä pyhimyxenä?
xxx/ellauri177.html on line 72: Poliittisesti Zola oli vapaamielinen. Hänen kuuluisin poliittinen ilmauksensa oli pariisilaisessa päivälehdessä L'Auroressa etusivulla julkaistu kirjoitus J’accuse, joka julkaistiin 13. tammikuuta 1898. Se oli Ranskan presidentti Félix Faurelle osoitettu avoin kirje, jossa syytettiin Ranskan hallitusta antisemitismistä ja vakoilusta syytetyn juutalaissyntyisen kapteenin Alfred Dreyfusin vankilaan tuomitsemisesta väärin perustein. Kirjoitus nostatti Ranskassa valtavan kohun ja jakoi ihmisten mielipiteet: konservatiiviset armeijaa ja kirkkoa lähellä olevat raivostuivat Zolalle, kun taas liberaalimmat piirit puolustivat häntä.
xxx/ellauri177.html on line 74: Kirjoituksensa vuoksi Zola joutui oikeuteen kunnianloukkauksesta syytettynä. Hänet tuomittiin syylliseksi, mutta Zola vältti vankilatuomion pakenemalla Englantiin. Takaisin Ranskaan Zola pääsi kuitenkin palaamaan pian, kun hallitus vaihtui. Suureksi osaksi Zolan ponnistelujen ansiosta Dreyfus armahdettiin vuonna 1899, mutta vasta vuonna 1906 – Zolan jo kuoltua – korkein oikeus kumosi kaikki syytökset.
xxx/ellauri177.html on line 77: Zola haudattiin Cimetière de Montmartreen Pariisiin, mutta 4. kesäkuuta 1908 hänen jäännöksensä siirrettiin Panthéoniin, Pariisiin. Sinnehän se viuhahtelija Jean Jacqueskin kuskattiin jossain vaiheessa. Ja paremmin ansioitunut pulska Jaures, joka oli puolustanut Dreyfussia.
xxx/ellauri202.html on line 164: Roogerin ensimmäinen menestys oli romaani Jean Barois, jonka hänen entinen koulukaverinsa Gaston Gallimard julkaisi vuonna 1913. Siinä ennakoidaan Les Thibaultin temaattista materiaalia. Se oli jonkinlaista jälkilämmitystä Dreyfusin jutulle. Homo Andre Gide oli Roogerin tuttuja. Pääosin dialogimuodossa oleva Jean Barois on tarina elämästä, jonka syvästi erottaa kaksi maailmankatsomusta, katolinen kirkko ja vapaa-ajatteleva, horjumaton, humanistinen todellisuuden kohtaamisen ja hallitsemisen filosofia. Vuonna 1920 hän julkaisi talonpoikafarssin Le Testament du Père Leleu.
xxx/ellauri202.html on line 229: Conservateur en esthétique, mais progressiste en politique, France trouve dans l'affaire Dreyfus son Histoire contemporaine (l'Orme du mail, 1897 ; le Mannequin d'osier, 1897 ; l'Anneau d'améthyste, 1899 ; Monsieur Bergeret à Paris, 1901). Il a aussi prêté sa plume aux diverses manifestations de la gauche militante. (Académie française, 1896 ; prix Nobel 1921).
xxx/ellauri410.html on line 274: Kahn was a Jew from Metz, Lorraine. He chose sides with Émile Zola in the Dreyfus affair. His wife Elizabeth converted to Judaism as a protest against antisemitism, changing her name to Rachel. Gustave kirjoitti aika liikkixesti sille rakkausrunoja, pace Amiel. Rouva Elisabeth Kahnille. Je t’aime de ta voix, de tes yeux, de tes seins. Verkkotunnuxesi on pieni satumaa. Hänet haudattiin Pariisin Mottenparnasin hautausmaalle. Hänen paperinsa ovat nyt kunnossa Israelissa.
30