ellauri008.html on line 1148: on vielä miettivinään oliko Dresdenin käristys sotarikos

ellauri047.html on line 68: Leipzig oli fashionaabeli pikku-Pariisi. Me tehtiin pikku kiekka Leipzigiin automatkalla Dresdeniin. Siellä oli hurjan hiljaista, oli sunnuntai. Melkein kuin koronapandemian aikana. Amerikkalaiset pommitti sen hajalle, muttei niin hajalle kuin Dresdenin. Nazit sentään säästi Pariisin kun halus sinne juhlimaan. Tulimerellä tervehti merentakaisia esi-isiä. Euroopasta karkotettujen hihhuleiden jälkeläiset maxo takaisin. Varmaan ne halus että Dresdenissä näyttäis jatkossa samalta kuin jenkeissä autoteiden varsilla: Motel-kylttejä, No Vacancy, Texaco-asemia, Taco Billejä. Asfalttia, tyhjää, autoja. Paljon, paljon mamuja. No siinä on niiden toiveet kyilä toteutuneet. Dresdenissä oli uusnazien mamumellakoita päivittäin hienosti uudelleenrakennetulla torilla.
ellauri047.html on line 782: Strassburgista ostin Proustin Du coté de chez Swann. Siitä alkoi kirjojen lueskelu alkukielellä. Goethe teki razastusretkiä Strassburgista aina Saarbrückeniin, jonka jenkkipaskiaiset pommitti WW2:n lopulla sileäxi kuten Dresdenin. Siellä oli pelkkiä uusia taloja, kun mä kävin siellä DFKIssa tapaamassa Hans Uzkoreitia. Saarbrücken oli sille kuin mulle Kouvola, sietämätön tuppukylä. Erottuaan Swannista se lähti kiidulla takaisin synnyinkaupunkiinsa Berliiniin, josta se oli karannut muurin alta länteen.
ellauri328.html on line 154: 26.-27. elokuuta käydään Dresdenin taistelu. Taistelun toisena päivänä Moro, huomattuaan ranskalaisten alkavan ampua kukkulalla sijaitsevaan Ruåzin kuninkaan seurakuntaan, sanoo, että heidän on lähdettävä, he lähtevät naapuripatterille lehdon läpi, mutta eivät saavuta sitä, Moreau's hevoseen osuu tykinkuula, joka menee suoraan läpi ja osuu kenraalin molempiin jalkoihin. Moro viedään Kainzin kylään. Moron leikatun jalan tuo Napoleonin leiriin hänen koiransa Fifi. Napoleon ja marsalkat katsovat, että kappas korkea-arvoinen upseeri on tapettu, ja katsovat koiran kaulapantaa, johon on kirjoitettu "Kuluu kansalaiselle J. Y. Moro." Napoleon iloitsee: "Oikeus on vihdoin tehty! Suum kuikve!" Joukoiden keskuudessa oli pitkään legenda, että Napoleon näki Moron kaukoputken läpi, kohdisti itse tykin ja ampui. Moreaun toinenkin jalka amputoitiin, mutta tämä ei auttanut. Moro kuoli kaksi viikkoa myöhemmin Nötnitzin linnassa. Hänet haudattiin Nevski Prospektille, jonka vastakkaiselle puolelle Generalissimo Suvorov, hänen tärkein vastustajansa Italian kampanjassa, haudattiin. Moro vitun loikkari sai Venäjällä marsalkka-arvon, ja Ranskassa Louis kahdeksastoista myönsi hänelle marsipaaniporsaan. Moreaun vaimolle tarjottiin lähtöä Venäjälle 30 000 ruplan elinikäisellä eläkkeellä ja Aleksanterin lahjalla 100 000 ruplaa; hänen tyttärestään voisi tulla keisarinnan hovissa kunnianeito. Pariisin vangitsemisen jälkeen Aleksanteri kuitenkin esitteli Alexandrinan Ludvig 18:lle, ja hän jäi asumaan Ranskaan 12 000 frangin eläkkeellä. Pian Leipzigin taistelussa (Kansakuntien taistelu) Napoleon voitti ja vetäytyi Ranskaan.
ellauri362.html on line 376: Daniel Paul Schreber (25. heinäkuuta 1842 Leipzig — 14. huhtikuuta 1911 Leipzig) oli saksalainen juristi ja kirjailija, ortopedi Moritz Schreberin poika. Hän toimi Dresdenin hovioikeuden presidenttinä.
ellauri362.html on line 383: Streber nimitettiin senaatin presidentiksi Dresdenin ylempään alueoikeuteen mutta hän vältti tämän tehtävän sairastumalla mielenterveysongelmiin - toisen kerran - ja erosi tehtävästään 1.10.1893. Tämä vakavampi sairaus ilmeni aluksi viikkoja kestäneenä unettomuutena ja vakavana masennuksena itsemurha-aikeista.
ellauri362.html on line 389: Hän väitti, että hänellä oli hermoston häiriö , jonka hän oli vakuuttunut saaneen liikkeelle erilaisia objektiivisesti annettuja yliluonnollisia prosesseja, jotka liittyvät hänen omiin ja toisten ihmisten, jopa jumalallisiin hermoihin, joihin Schreber uskoi lujasti ja jonka vuoksi hänestä oli tullut uusi universumin keskus, mutta ei mielisairas. Tämän väitteen perusteella, jonka mukaan hän oli vain jumalallisten, yliluonnollisten ihmeiden uhri , jotka olivat paljastaneet hänelle uuden, epäsäännöllisen maailmanjärjestyksen, mutta muuten täysin mielenterveyden hallussa, Schreber nosti oikeudenkäynnin pian vuosisadan vaihteen jälkeen hänen työkyvyttömyyttään vastaan, joka tapahtui hänen sairaalassa olonsa aikana. Lopulta hän voitti (vaikka Dresdenin kuninkaallinen aluetuomioistuin totesi, että hänellä oli edelleen mielisairaus, mutta katsoi, ettei se ollut enää vaarallinen hänelle tai muille), minkä jälkeen hänet vapautettiin joulukuuta 1902 ja päästettiin jälleen tuomarixi. No ei sentään, läppä läppä.
xxx/ellauri255.html on line 184: Toukokuussa 1849 Bakunin oli Dresdenin kansannousun johtohahmo. Mukana olivat hänen lisäkseen myös muun muassa myöhemmin säveltäjänä maailmanmaineeseen noussut Richard Wagner sekä muuten tuntemattomaxi jäänyt arkkitehti Gottfried Semper. Epäonnistuneen kansannousun jälkeen Bakunin vangittiin Chemnitzissä ja tuomittiin yli vuoden vankeuden jälkeen kuolemaan. Chemnizissä tehdään hyvää vehnäolutta vielä tänäkin päivänä, ja rusikoidaan maahanmuuttajia. Tuomio kuitenkin muutettiin elinkautiseksi, jotta Bakunin olisi voitu viedä oikeuden eteen myös Itävalta-Unkarissa ja Venäjällä. Heinäkuussa 1850 hänet luovutettiin Itävallan viranomaisille, jotka 11 kuukauden vankeuden jälkeen langettivat Bakuninille toisen kuolemantuomion. Tämäkin muutettiin elinkautiseksi, ja toukokuussa 1851 hänet luovutettiin Venäjälle. Bakunin oli vangittuna aluksi Pietarissa sijaitsevassa Pietari-Paavalin linnoituksessa, josta hänet kolmen vuoden kuluttua siirrettiin Laatokan rannalle Pähkinälinnaan. Pähkinälinna (ven. Шлиссельбу́рг, Šlisselburg, vuoteen 1611 saakka Оре́шек, Orešek, vuosina 1611–1702 Нотебург, Noteburg ja vuosina 1944–1992 Петрокрепость, Petrokrepost, saks. Schlüsselburg, ruots. Nöteborg) on kaupunki Leningradin alueen Kirovskin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Nevan niskassa lähellä Laatokkaa 41 kilometrin päässä Pietarista. Kaupungissa asui 13 305 henkeä (vuonna 2010).
xxx/ellauri298.html on line 385: Osa lännen myyttiä Saksasta on se, että se kieltää Saksaa vastaan ​​demokratian nimissä tehdyt räikeät julmuudet. Dresdenin surullinen pommi-isku on Euroopan näkyvin esimerkki. Atomipommin käyttö Japanissa oli sak samma Aasian rintamalla. Sodankäynnissä vallitsee poikkeuksetta kaksoisstandardi: se, mitä "me" teemme vihollista vastaan, on oikeutettua, se, mitä "he" tekevät meitä vastaan, on " rikollinen", "barbaari". ja vastaavaa. Ei itse teko, vaan se, kuka sen teki ja kenelle, on meidän harhaanjohtava relativistinen argumenttimme! Psykologisesti prosessi on aseistariisuttavan yksinkertainen: taistelemme vihollisissamme sitä, mitä vihaamme itsessämme, ja paikannamme heissä kätevästi. Tällästä transferenssiä, vai projektiotako se oli. Taistelemme heissä kiellettyä osaa itseämme vastaan; tappamalla heidät, pahuuden symbolisina ruumiillistumaina, puhdistamme itsemme tuosta pahasta - ainakin tilapäisesti, kunnes seuraava tarve puhdistukseen sodan kautta ilmenee. (Howard F. Stein, op.cit.) Shoah business must go on, kuten hollantilainen patriarkka veisteli.
9