ellauri006.html on line 1386: 41. Herra puhuu jobille laweammalta krokodiilista. Tää krokodiili on alkutextissä nimeltään Lewiathan. Vähän kuin Moby Dickin valkoinen valas, albiino kaskelotti, hammasvalas. Se oli ilkeä. Vastusti pidätystä. Söi Ahabilta keskijalan, dick suussa hammasteli sille. Kapu jahtas sitä purjelaivalla kuin porsasta. Nyt ei Dickillä olis enää mitään mahkuja japsulaisen valaskonttilaivan kyljessä. GPS paljastas hetkessä sen sijainnin. Mun tutkit herra tarkasti. Varustat parasta ennen leimalla kuin Wagner wanhemman, Viivin sian isävainajan.
ellauri026.html on line 25: Punavyö on Simo Penttilän luoma kuvitteellinen villin lännen hahmo. Hänen kumppaneinaan ovat suomalaiset toverukset Pete Menken eli Pekka Mänkkönen ja Dick Hill eli Riku Kumpulainen. Pete on esiintynyt sirkuksessa tarkka-ampujana ja kehuu aluksi olevansa "pohjoisen pallonpuoliskon paras ampuja", mutta havaitsee Punavyön itseään paremmaksi ja ilmoittaa sitten olevansa "pohjoisen pallonpuoliskon toiseksi paras ampuja". Dick myy kirjoja, joiden nimistä osa on selvästi hänen itsensä keksimiä. Jännittävissä tilanteissa kaverukset alkavat usein naljailla keskenään peittääkseen pelkonsa. Nämä keskustelut alkavat varsin usein Dickin kommentilla, että hänellä on "yksi hyödyllinen kirja".
ellauri051.html on line 510: Useille lukijoille Wilt Whatman ja Emily Dickinson ovat 1800-luvun amerikkalaisen runouden peruspilareita. Täh? Julkihomo ja salalesbo ämmä? Ei meille repupersuille! Eritoten Whatmanin runous ilmentää perusamerikkalaisuutta. Runoilija tuo esiin tavallisen Amerikan hyvin perinteisellä jenkkityylillä (tätä on mm. vapaa tyyli). Hänen runoutensa voima tuottaa voimakkaita ja eläviä tunteita, ja hänet tunnistaa ilmaisun epä-älyllisyydestä. Whatman turvautuu toistoon luodakseen tekstinsä hypnoottisen tunnelman, tämä toisto luo samalla myös hänen runoutensa voiman, sillä se inspiroi lukijaa enemmän kuin informoi. Yleensä hänen runojaan pitää kuunnella äänikirjoina, jotta niiden sanoma avautuisi. Hänen runojensa taso tulee osittain niiden ylevästä diskurssista ja uskonnollisesta ja kvasiuskonnollisesta kielestä, kuten runoilija James Weldon Johnsonillakin (who dat?). Eli perusamerikkalaista on siis hypnoottisuus, epäinformatiivisuus ja feikkiuskonnollisuus. Check.
ellauri054.html on line 485: Elisabetilla oli luultavasti selkärankatubi. Se otti siihen paljon laudanumia. Molemmat Browningit oli abolitionisteja ja ajoi muitakin hyviä liberaalijuttuja. Sen runokokoelma Runoja 1844 oli suuri menestys. Browningeilla oli yksi poika nimeltä Kynä. Liisaa diggasivat mm. Edgar Allan Poe ja Emily Dickinson. Sen hittejä oli mm. runo "How Do I Love Thee?" (Sonnet 43, 1845).
ellauri062.html on line 978: Eli himot sitä on hiirelläkin. Eräs Pete Menckenin eli Pekka Mänkkösen mielenkiintoisista kirjoista. Punavyö on Simo Penttilän luoma kuvitteellinen villin lännen hahmo. Hänen kumppaneinaan ovat suomalaiset toverukset Pete Menken eli Pekka Mänkkönen ja Dick Hill eli Riku Kumpulainen. Pete on esiintynyt sirkuksessa tarkka-ampujana ja kehuu aluksi olevansa "pohjoisen pallonpuoliskon paras ampuja", mutta havaitsee Punavyön itseään paremmaksi ja ja ilmoittaa sitten olevansa "pohjoisen pallonpuoliskon toiseksi paras ampuja". Dick myy kirjoja, joiden nimistä osa on selvästi hänen itsensä keksimiä. Jännittävissä tilanteissa kaverukset alkavat usein naljailla keskenään peittääkseen pelkonsa. Nämä keskustelut alkavat varsin usein Dickin kommentilla, että hänellä on "yksi hyödyllinen kirja". Ai tämähän onkin paasattu jo albumissa 26.
ellauri067.html on line 216: Painovoiman sateenkaarta pidetään Pynchonin pääteoksena, ja siihen hänen kulttimaineensa perustuu. Se on apokalyptinen teos. Sitä pidetään Herman Melvillen Moby Dickin postmodernina vastineena. Hyi.
ellauri078.html on line 70: Dickinson the Imp
ellauri078.html on line 74: Emily Dickinson (1830-1886) on (oli) 1 American suurimmista ja omaperäisimmistä runosepoista ja kaikkien aikojenkin omaperäisimpiä. Kuten kirjoittajat kuten Ralph Waldo Emerson, Henry David Thoreau, and Walt Whitman. Nää äijät mul on jo mut Emilyä ei vielä oo. Aika sovinistista.
ellauri078.html on line 78: Dickinsonin äiti, jonka nimi oli myös Emily, oli kylmä uskonnollinen työteliäs perheenemäntä, joka kärsi masennuxista. Sen suhde tyttäreen oli etäinen. Myöhemmin Emily kirjoitti kirjeessä että sillä ei koskaan ollut äitiä.
ellauri078.html on line 80: Dickinson´s verse is often associated with common meter, which is defined by alternating lines of eight syllables and six syllables (8686) or Iambic Tetrameter alternating with Iambic Trimeter. This pattern–one of several types of metrical “feet”–is known as an “iamb.” Common meter is often used in sung music, especially hymns (think “Amazing Grace” of "Yellow Roses of Texas").
ellauri078.html on line 89: She effectively secluded herself and poured forth poems with a profligacy bordering on hypographia. If you want a fairly succinct on-line biography of Dickinson, I enjoyed Barnes & Noble’s SparkNotes.
ellauri078.html on line 99: The singing of hymns, by the way, was not always a feature of Christian worship. For dumb anglo-saxons it was the briton Isaac Watts, a nonconformist (lue hihhuli) during the late 17th Century, who wedded the meter of Folk Song and Ballad to scripture. One of the churches that fully adopted Watts’ hymns was the The First Church of Amherst, Massachusetts, where Dickinson from girlhood on, worshiped.
ellauri078.html on line 101: One more variation on ballad meter would be fourteeners. Fourteeners essentially combine the Iambic Tetrameter and Trimeter alternation into one line. Examples of the form can be found as far back as George Gascoigne – a 16th Century English Poet who preceded Shakespeare. The Yellow Rose of Texas would be an example (and is a tune to which many of Dickinson’s poems can be sung). Wallu varmaan luki tän saman plokisivun ja kuunteli Melvis Pressulan whitey versiota.
ellauri078.html on line 112: By Emily Dickinson
ellauri078.html on line 135: Emily Elizabeth Dickinson was born in Amherst, Massachusetts, on December 10, 1830 to Edward and Emily (Norcross) Dickinson. At the time of her birth, Emily’s father was an ambitious young lawyer. Educated at Amherst and Yale, he returned to his hometown and joined the ailing law practice of his father, Samuel Fowler Dickinson. Edward also joined his father in the family home, the Homestead, built by Samuel Dickinson in 1813. Active in the Whig Party, Edward Dickinson was elected to the Massachusetts State Legislature (1837-1839) and the Massachusetts State Senate (1842-1843).
ellauri078.html on line 139: By the time of Emily’s early childhood, there were three children in the household. Her brother, William Austin Dickinson, had preceded her by a year and a half. Her sister, Lavinia Norcross Dickinson, was born in 1833. All three children attended the one-room primary school in Amherst and then moved on to Amherst Academy, the school out of which Amherst College had grown. The brother and sisters’ education was soon divided. Austin was sent to Williston Seminary in 1842; Emily and Vinnie continued at Amherst Academy.
ellauri078.html on line 141: By Emily Dickinson’s own account, she delighted in all aspects of the school—the curriculum, the teachers, the students. The school prided itself on its connection with Amherst College, offering students regular attendance at college lectures in all the principal subjects— astronomy, botany, chemistry, geology, mathematics, natural history, natural philosophy, and zoology. As this list suggests, the curriculum reflected the 19th-century emphasis on science. That emphasis reappeared in Dickinson’s poems and letters through her fascination with naming, her skilled observation and cultivation of flowers, her carefully wrought descriptions of plants, and her interest in “chemic force.” Those interests, however, rarely celebrated science in the same spirit as the teachers advocated.
ellauri078.html on line 143: In an early poem, she chastised science for its prying interests. Its system interfered with the observer’s preferences; its study took the life out of living things. In “‘Arcturus’ is his other name” she writes, “I pull a flower from the woods - / A monster with a glass / Computes the stamens in a breath - / And has her in a ‘class!’” At the same time, Dickinson’s study of botany was clearly a source of delight. She encouraged her friend Abiah Root to join her in a school assignment: “Have you made an herbarium yet? I hope you will, if you have not, it would be such a treasure to you.” She herself took that assignment seriously, keeping the herbarium generated by her botany textbook for the rest of her life.
ellauri078.html on line 147: Dickinson found the conventional religious wisdom the least compelling part of these arguments. From what she read and what she heard at Amherst Academy, scientific observation proved its excellence in powerful description. The writer who could say what he saw was invariably the writer who opened the greatest meaning to his readers. While this definition fit well with the science practiced by natural historians such as Hitchcock and Lincoln, it also articulates the poetic theory then being formed by a writer with whom Dickinson’s name was often later linked. In 1838 Emerson told his Harvard audience, “Always the seer is a sayer.”
ellauri078.html on line 149: At the academy she developed a group of close friends within and against whom she defined her self and its written expression. Among these were Abiah Root, Abby Wood, and Emily Fowler. Other girls from Amherst were among her friends—particularly Jane Humphrey, who had lived with the Dickinsons while attending Amherst Academy.
ellauri078.html on line 151: Dickinson left the academy at the age of 15 in order to pursue a higher, and for women, final, level of education. In the fall of 1847 Dickinson entered Mount Holyoke Female Seminary. Under the guidance of Mary Lyon, the school was known for its religious predilection. Part and parcel of the curriculum were weekly sessions with Lyon in which religious questions were examined and the state of the students’ faith assessed. The young women were divided into three categories: those who were “established Christians,” those who “expressed hope,” and those who were “without hope.” Much has been made of Emily’s place in this latter category and of the widely circulated story that she was the only member of that group. Years later fellow student Clara Newman Turner remembered the moment when Mary Lyon “asked all those who wanted to be Christians to rise.” Emily remained seated. No one else did. Turner reports Emily’s comment to her: “‘They thought it queer I didn’t rise’—adding with a twinkle in her eye, ‘I thought a lie would be queerer.’“
ellauri078.html on line 155: Upon their return, unmarried daughters were indeed expected to demonstrate their dutiful nature by setting aside their own interests in order to meet the needs of the home. For Dickinson the change was hardly welcome. Her letters from the early 1850s register dislike of domestic work and frustration with the time constraints created by the work that was never done. “God keep me from what they call households,” she exclaimed in a letter to Root in 1850.
ellauri078.html on line 157: Particularly annoying were the number of calls expected of the women in the Homestead. Edward Dickinson’s prominence meant a tacit support within the private sphere. The daily rounds of receiving and paying visits were deemed essential to social standing. Not only were visitors to the college welcome at all times in the home, but also members of the Whig Party or the legislators with whom Edward Dickinson worked. Emily Norcross Dickinson’s retreat into poor health in the 1850s may well be understood as one response to such a routine.
ellauri078.html on line 159: For Dickinson, the pace of such visits was mind-numbing, and she began limiting the number of visits she made or received. She baked bread and tended the garden, but she would neither dust nor visit.
ellauri078.html on line 234: Halin äiti teki McGillissä kandityön Emily Dickinsonin välimerkkien käytöstä.
ellauri078.html on line 235: Wallun äiti kävi Mt Holyokea kuten Emily Dickinson. Sen hukin aihetta ei löytymyt kuolinilmoituxesta eikä Holyoken sivuilta. Se ei ollut Holyoken kuuluisa alumni. Se kuoli rakkaittensa ympäröimänä. Lähti Wallun seuraxi. Wallun naisviha narsismi ja lievä psykopatia lyö läpi elvixenmunanpituisesta alaviitteestä 110. Kaikki Emilyn runot ei olleet jenkkivirsimitassa, pussiin oli pujahtanut jokunen trokeinen.
ellauri078.html on line 306: In a letter to Abiah Root, Dickinson once asked, "Does not Eternity appear dreadful to you . . . I often get thinking of it and it seems so dark to me that I almost wish there was no Eternity. To think that we must forever live and never cease to be. It seems as if Death which all so dread because it launches us upon an unknown world would be a relief to so endless a state of existense."
ellauri078.html on line 316: by Emily Dickinson
ellauri079.html on line 126: Tässä vielä mäkitupalaisten aloitusmusiikki, jonka jenkkivanhuxet osaa ulkoa. Se on balladi, siis kaiketikin 14-tavuinen kuten Emily Dickinsonin runot. Voikohan niitä laulaa myös Jed Klampetin musiikkiin? P.S. Älä kazo Hillbillyn jaxoja youtubesta, ellet tahdo itkeä etkä heittää ryynejä.
ellauri079.html on line 147: For this reason, there have been occasional ad hoc movements to rename the town. Suggested new names have included "Emily", after Emily Dickinson.
ellauri082.html on line 250: Epäilemättä Robert ja Emily Dickinson runoilevat kuolemasta, KILL! KILL! on FUCK! FUCK! in ohella keskeisin lyyrisistä aiheista. Tai mixei eeppisistäkin, mutta niissä on sentään aika lailla myös tota EAT! EAT! tematiikkaa. Netissä on runsaasti esimerkkiesseitä neuvottomille amerikkalaisille lukiolaisille joiden usein käsketään vertailla näitä runoja. Esim tällänen:
ellauri082.html on line 252: Elämmekö aina? (No emme tietysti, tyhmä kysymyskin. Eihän siitä muuten kannattaisi runoilla.) Kenties tietoisuus jatkuu kuoleman jälkeen? (Ken tosiaankin ties, muttei kertonut, oli kalpeana hiljaa vaan. Todennäköisesti ei.) En pelkää kuolemaa tällä elämäni hetkellä. (Joopa joo kun olen nuori, en fataalisti kipeä enkä hengenvaarassa.) Uskonko että olemme kaikki vangittuja hengellisiä olentoja? (No ei vitussa, me ollaan kaupungistuneita mezien miehiä, kieriskelemässä eläintarhan häkissä olkikupo jalkain välissä äänettömästä naurusta.) Ajattelenko että olemme ikuisia, ja vaan väliaikaisesti täällä ihmishahmossa? (Höpöhöpöä, pelkkää toiveajattelua. Meistä ei jää kuin multaa tai tuhkaläjä.) Puhuja Robert Frostin Pysähdys mezässä lumisena iltana, ja puhuja Emily Dickinsonin Kun en pysäyttänut kuolemalle eivät pelkää kuolemaa. (No sitähän ei sanota, vaikka aika tyynen rauhallisesti ne sen ottavat. Helppoahan se on runossa.) Kuolemaa voi pelottomasti kazella henkisenä, romanttisena ja kuonpuoleisena karkumatkana sielun orjuudesta ja tuskasta.
ellauri082.html on line 254: Emily Dickinsonin Dickinson">Kun en jarruttanut kuolemalle
ellauri082.html on line 264: Kuolema voi olla helpotus kun se tappaa elämisen tuskan. Kuolema voi myös vapauttaa meidän sielun orjuuden. Frostin runossa, puhuja voi fantisoida kuoliaaxi jäätymisestä ja rauhallisesta seppukusta. Frost (osuva nimi, Kuura näät) kirjoittaa, "Jäädä tähän misseio taloja / Mezikön ja järven jään välimaille / Vuoden pimeimpänä iltana." Dickinsonin runossa heti alkaa päälle se sanoo "Kun en pysäyttänyt kuolemalle, se ystävällisesti pysähtyi mun kohdalle." (Enempää ei päässyt lukemaan kirjautumatta, mutta eiköhän tää jo ollut tässä.)
ellauri082.html on line 288: Em's poem was published posthumously in 1890 in Poems: Series 1, a collection of Dickinson's poems assembled and edited by her friends. Critics attribute the lack of fear in her tone as her acceptance of death as "a natural part of the endless cycle of nature," due to the certainty in her belief in Christ. (Silly, if death is a natural part of the endless cycle of nature who needs Christ meddling into it? Christ was no endless cycle guy but like Tom Hanks in "News of the world" a guy who points with his hand straight ahead, in a rigidly raising logistic line toward the abyss.)
ellauri082.html on line 290: Size että Dickinson on 1800-luvun nainen ja Frost 1900-luvun mies on syytä pitää mielessä. Em ei tykännyt jumalisesta tylystä äidistä eikä pölyjen pyyhkimisestä. Se oli öykkärimäisen poliitikkoisän ja väpelön veljen suosikki ja bylsi jälkimmäisen vaimoa. Bob oli isätön ja kiinni swedenborgilaisesti darraavassa äidissä joka oli isän kopean itärannikon maajussisuvun armoilla. Kumpikin suhtautui yläkerran porukoihin ymmärrettävästi epäillen mutta ehkä toiveikkaasti. Sixkai ne jatkuvasti niitä mätystää. Lea kävi kirkon tilaisuuxissa kalkkiviivoilla, sanoi että siitä voi olla jotain hyötyä.
ellauri093.html on line 625: Hiljasta tuli "Israels Hoffnungin" ja Bethelin johtajan henkilökohtainen hyvä ystävä. Dick Dolmen saxansi Hiljan paskannuxia ja Hilja suomensi Dickin saxalaisia. Se oli win-win tilanne.
ellauri093.html on line 633: Sillä oli yhtä rikas taivaallinen isä kuin Mottilla. Helluntaijuhlat Dickin kaa vaiko taas vain aidan taa Imin kanssa tylsille Haydn-juhlille? Hmmnojaa, tiedän parempaa. Vaan minkäs teet, käske herra palvelijasi kuulee. Siis Haydn-juhlille.
ellauri093.html on line 635: Dick oli pieni ja paxu ja sillä oli "tavallinen" naama. Ei hän ole mikään liturgi, ajattelin - näyttämättä pettymystäni. Hänen noustuansa saarnatuoliin ensi vaikutelma oli sama kuin korinttolaisilla Paavalin könytessä saippualaatikolle: hänen kirjeensä ovat mahtavat, mutta hänen ruumiillinen esiintymisensä on heikkoa ja hänen puheensa mitätöntä. Puhe oli hljaista, vähän kangertelevaa, sisällys hyvin simppeliä. Paavali vastasi korinttolaisten kritiikkiin: Puheeni ja saarnani ei ole kiehtovia viisauden sanoja, vaan hengen haban pullistelua. Dick käytti yhtä lapsellisia vertauxia kuin Jeppe ize. Dickin kirja "Jumalan virta päällä" on ehkä monelle tuttu suomennoxestani. Eikö? Sitä on vielä saatavissa minulta tai Dickiltä.
ellauri093.html on line 637: Esim tällänen skezi: vanhus keitti kattilassa perunankuoria. Eikö rikas poika Intiasta lähetä mitään apua? No kirjeitä tulee joissa on näitä sinisiä kuvapapereita, mutta en minä niistä mitään ymmärrä. Näyttäkäähän minulle? (Wau! seteleitä!) Joo mummu eihän näillä ole mitään arvoa, paras että käyn heittämässä ne tuonne pihalle. (Menee.) Vanha leski ei ollut tietoinen rikkaudestansa ja tyytyi perunankuoriin! Näin on meidänkin elamassamme! Sana on kuin seteleitä ja silti syömme mieluummin viihdetuotannon perunankuoria! (No harva meistä osaa vaihtaa sanaa seteleixi, se kysyy Mottin ja Dickin tapaisia meklareita.)
ellauri093.html on line 643: Voi oisipa ollut ihanaa kelliä Dickin sängyssä, mutta yxinään siinä oli kovin koleaa. Ollapa nyt pirtin peräkammarissa. Olisin mielelläni kertonut Dickille niitä samoja polttavia kysymyxiä joista olisin puhunut Mottille ja Nicolaylle, mutta en saanut tilaisuutta, rva Dolmen vahti meitä kuin haukka kananpoikia. Se oli hyyvin erilainen kuin miehensä.
ellauri093.html on line 647: Myöhemmin kun Ilmo oli näyttämässä mihin kohtaan isä Ilmari hukkui Kiiskilässä, Hilja tapaa Dickin Joensuun junassa. Siellä oli joku NNKY:n kokous näät. Oli ihmeellistä tavata näin kahteen pekkaan, ilman Ilmoa ja Heleneä. Oli hauska seurustella edes suullisesti. Pari pääsi öizemään samaan yömajaan, mikä ilahdutti molempia. "Olet silmissäni kalllisarvoinen ja minä rakastan sinua", lauloi Dick halleluujaa kuin Shrek korvavahakynttilänsä ääressä. Painuimme kiitoxen ja rukouxen päälle pehkuihin, sydämet täynnä suuria odotuxia.
ellauri093.html on line 649: Tapahtui niin paljon. Dick oli yöt päivät valjaissa. Jotakin täytyi tapahtua. Ja tapahtuikin... (Viulunvingutusta, Haydnia) - No näistä asioista voitte lukea ize Dickin muistelmien luvuista "In der Stiftshütte", "Vaters Verheizung", "Kraft fur den Tag", "Weg zum Sieg", ym. ym.
ellauri093.html on line 652: Uudestaan totesin saman kuin Bethel-kirkossa: ei pastori Dolmen ollut tyhjän puhuja, vaan toimen mies. Hän ei kalastanut saalista vain izellensä, vaan antoi toisellekin aika vonkaleita. Dickin huulet hymysivät herkästi ja lempeä kaze lepäsi mun yllä ikäänkuin kehoittaen: painakaamme nyt oikein mielixemme! Lyhyinä lepohetkinä kohotimme huokauxia laipioon. Myöhemmin selvisi missä on tämmöissen hyvän yhteispelin syvin salaisuus. Hän ei antautunut hommiin kokeilematta ensin kahdenkesken avustajan hameen alta (aivan niinkuin kerroin Mottin tehneen).
ellauri093.html on line 666: Kolilla kävi kuten Moldella: herra oli sumupilvessä eikä suvainnut näyttäytyä. Mutta Dick jaxoi vielä kerran, ja kaikki taputtivat. Hilja tulkkasi ja pisti väliin omiaan. Kyllä nämä yxinkertaiset ihmiset olivat kiitollisia. Harvoin heillä oli mitään tällaisia tilaisuuxia, missä hampurilainen matkasaarnaaja puhuu käsittämättömiä jostain Napoleonista. Nuoret jaxoivat vielä kerran koittaa huipulle, Hilja meni Dickin kanssa pötkölleen. Aina tuntuu tälläisistä kokouxista lähtiessä kuin kirkastusvuorelta palattaisiin murheen laaxoon. Pelottaa osanko säilyttää mitä olen saanut? Jos puristaisin polvet oikeen kovaa yhteen? Pysyisikö sisällä? Jaxanko toteuttaa arkielämässä mihin olen kuzuttu? Jaxanko taas Ilmoa ja sen väsyttäviä pentuja?
ellauri093.html on line 672: Sodan aikana Dickin porukat on kotiarestissa ei sentään konzentrationslagerilla keskittymässä tärkeimpään. Dolman todisti: Herra on mun poimeneni, ei multa mitään puutu (tää lukee englannixi Rauhixen portaikossakin). Onko se totta? Eikö pikemminkin meiltä puutu jotakin, puutu aika vitun paljon? Ei herra riitti jo, kiitos ei enempää. Sinun tiesi ei ole minun teitäni, ja sun pöytä on kyllä katettu yhdelle vaikka viholliset ympäröivät meitä, ja pimeässä laaxossa vizasi ja sauvasi mätkivät meikäläisiä. Sun seurassa mulla on ihan tarpeexi, en ensinnä ezi kallista äitiäni, en herttaista Willyä, en kovaan aukioon törmännyttä Ilmoa, vaan vaan sinua, vapamieheni, joka mulle helvetinkin taivaaxi teet...
ellauri093.html on line 675: Schwierigkeit ist Herrlichkeit, kurjuuxien keximisessä herra näyttää voimansa. Hilja oli onnellinen 2x, kun se sai Dickin omaan kotiinsa. Ilmokaan ei ollut vielä osunut kovaan aukioon. Tietysti olin valmistanut juhla-aterian Ilmon lapsista - eiku siis, jostain lehmästä. Dick piti siitä, taisi muistaa sen myöhemminkin nimeltä, ja jonkun lapsistakin kai. Se oli Muurikki, tai ehkä Heluna, pitäisi tarkistaa Dickiltä. Se lehmä siis. Lasten nimet on mulla lompakossa ylhäällä. Tällä kertaa ei jokapaikanhöylä Helene ollut mukana. Dick ei osannut ize edes kapsekkiä pakata, vaatteet pursusivat joka raosta. Lähetysjohtajalle jäi sekin urakka. Ja kazo ihme tapahtui: kansi meni kii! Dick kiitteli silmät loistavina. Arvattavasti hän ehti juoda kahvinsa toisten pakatessa. Dank Gott! Wie hat er seine Leute so lieb? Onnexi Dolman oli huumorintajunen. Omia tavaroita ei ole helppo löytää toisten pakkaamasta laukusta.
ellauri093.html on line 695: Mutta läheisimmäxi muodostui kuitenkin Dickin nuori kiihkeä blondi poika Hannu-Verneri. Nähtyäni hänen housunsa suuren pullotuxen olin varma että tämä nuorekkaan riehakas ja kokematon, samalla ilmeisen rikaslahjainen poika saattoi kehittyä erikoisexi jumalan aseexi, kunhan ei laukeaisi liian herkästi. En muista enää mikä johti siihen että tämä 18 vee komistus avasi housunsa minulle.
ellauri093.html on line 750: Hyvä esimerkki huonosta uskosta on Dickin Hiljalle kertoma "Geschichte", joka "jännittävyydessään oli salapoliisitarinan veroinen": Nuori tanskalainen papintytär oli lähetetty Helene rouvan johdolla oppimaan suurtalousemännän taitoja Helenen Fine tyttären kanssa. Hän menestyi hyvin taloustoimissa kunnes eräänä yönä oli kadonnut, samoinkuin muuan juutalaisista luopiopojista. Nuoret olivat rakastuneet toisiinsa ja yhdessä karanneet. Minne ei kukaan tietänyt. Sähkötettiin tytön isälle (ja juutalaispojan äidille? Denkste!) ja Dolmen matkusti suoraa päätä Lontooseen, jonne jäljet näyttivät johtavan. Monien seikkailujen jälkeen heidät tavoitettiin juuri kun he aikoivat astua Egyptiin lähtevään laivaan. Jälleen kerran Dick Dolmen oli kexeliäs ja uskomattoman kestävä käytännöllisissä rakkauden toimissa (vrt. yllä); sitäpaizi tällä kertaa jumalakin nosti perseensä pilveltä ja vaivautui osoittamaan pelastavan ihmevoimansa. Helene puolestaan oli aivan ymmällään. Hän oli ollut erinomaisen tyytyväinen nuoreen tanskalaistyttöön, asetti sen esikuvaxi Fine tyttärellensä - eikä vähintäkään aavistanut, mitä hameen alla oli liikkunut. Täähän on aivan arkipäiväistä herrasväen reviirinvalvontaa, ei tässä ole jumalalla mitään osuutta. Tai paremminkin: tähänhän se vanhurskaus ja laupeus lopultakin jämähtää, tätähän se on loppupeleissä.
ellauri093.html on line 861: Noniin. Vuonna 1930 Dickin porukoilla oli auto, varmaan Hanomag-merkkinen. Fräulein Scheftel tuli lisävarusteena kuljettajan mukana. Se oli yhtä ketterä ja kurvikas, hiljainen ja halukas kuin ennenkin. George-poika Dolmen oli nyt pastorina pastorin paikalla. Se oli vanttera, keskikokoinen ja kursailematon, mutta ei yhtä säteileväsilmäinen kuin isänsä, mieluummin äiti-Helenen näköä, valitettavasti. Morsian Ruth tuli Georgelle kuin lähetettynä kun Hanomag oli tehnyt tenän syrjämaantiellä. Ruthin vanhemmilla oli kotikartano ja se näytti hyvnnäköisenä mainiolta kaupalta. Siis molemmat. Veli Gerrit oli valmis lääkäri eikä sen vaimo Lea ollut oikein Dolmenien mieleinen, supsutti Fräulein Scheftel. Mutta en halunnut kuunnella sivupuheita. Jumalan kuudestilaukeavasta käsiaseesta, Hans-Werneristä oli kuin olikin tullut teologi! Toivon hartaasti, ettei hänen kauneudenkaipuunsa jää tyydyttämättä. Hans-Wernerin kuzumanimi oli nyt Albert, nahka-Albertixi sanottiin.
ellauri093.html on line 869: Vapaakirkolliset nuoret olivat kuzuneet Dolmenit maakuntakiertueelle Suomeen. Dickille kelpasivat kaikki kirkot, se ei ollut minkään Augsburgin vaivainen. Hilja läxi Vammelsuuhun ischiastaan hoitamaan (näin pitkälle tässä on jo menty ajassa) ja kuzui Dickin käymään Vammelsuun kuumilla hiekoilla. Oli elokuu ja paras sesonkiaika oli ohize; se oli mennyt Hiljalta sivu suun kun lanko Kaarle sattui kuolemaan epäsopivasti heinäkuussa. Kaarlesta oli aina kaikenlaista harmia.
ellauri093.html on line 873: Dickille kävi kuin Jeesuxelle, kun se lähti raskaan työviikon jälkeen Genesaretille apupoikien kanssa soutelemaan, mutta kansa kiersi järven ja tungexi vastarannalla, eikä Jessen auttanut muu kuin palvella niitä alttiisti, unohtaen oman leponsa. Mahtoi vituttaa. Dickin ei auttanut muu kuin seurata Jessen esimerkkiä.
ellauri093.html on line 896: Dickin viimeinen Suomen esiintyminen oli aiheesta "hän pitää pyhiä käsissä". Dick vähän varioi kielikuvaa: olemme sydämellä, käsissä, jalkojen juuressa, joka tapauxessa jossain lähituntumassa. Välillä sen puluja ja välillä karhunpentuja. Nokitaan hellästi, heilutetaan häntiä, se taputtaa meitä päälaelle ja raaputtaa korvan takaata.
ellauri093.html on line 898: Aika paljon taas yhteisrukoilua lähtökiireissä. Siitä Hilja on aina tykännyt. Dolmenit rukoilivat lisää siunausta Hiljan kynälle. Sinä kesänä Hilja kirjoitti "Kadotetun kirjeen". Pitäisikö vilkaista miten hyvin toimi Dickin esirukous?
ellauri093.html on line 900: Vähitellen Dolmenin porukat muuttivat Saxasta Englantiin. Viisas veto, ja ajoissa. Nazi-Saxassa juutalaislähetys ei oikein vetänyt. Kerronko minne ne voi lähettää, virnuili SS-mies. Dolmenista on aika vähän webissä, ei löydy juuri muuta kuin sen jenkeissä julkaistuja simppeleitä kirjoja tabernaakkelista. (Dickin tytär oli mennyt mimmoisiin jenkin kaa.) Lainataan nyt edes esipuhetta (passim):
ellauri095.html on line 524: Manlyn iskän runo Gerard pojasta soittaa Hilja Haahden kelloa. Se tuo mieleen Povisen Karin, Hilja Haahden ja Keazin Jussin yhteisen huolen tieteen uskoa uhkaavasta myrskystä ja Dolmenin Dickin haaxirikkonuhtelun heikkouskoiselle flunssaiselle Sigrid Tarkkaselle. Vähänpä Mänli senior arvasi että juniorista tulisi paavin palvelija ja uranistiohjus. Mistäpä se olisi aavistanut millainen sydämetön kääpiö ja uskonluopio oli sille luvassa.
ellauri110.html on line 733: Hande diggaa L. Onervan eli Hilja Lehtisen runoja. Hilja eli 90-vuotiaaxi pikku eukkosexi ja lepää nyt Hietaniemessa Leevi Madetojan hännän alla. Yxi Hiljan kokoelmista on nimeltään Jerufalemin fuutari. Hilja oli varmaan lukenut Isak Julinin 1907 julaiseman vihkosen tästä fuutarista. Melvillekin luki saman vihkosen ja pani Moby Dickin tappajaxi Ahasveruxen. Moby oli syönyt munat siltä, siitä katkeruus.
ellauri153.html on line 647: Jonatan lähti isänsä mukaan taisteluun Israelin perivihollisia, palestiinalaisia, vastaan. Hän saattoi taistella isänsä rinnalla hyvin omintunnoin, sillä hän ei antanut tämän huorintekojen estää häntä tekemästä Jehovan tahtoa ja tappaa mielin määrin palestiinalaisia. Hän taisteli rohkeasti ja uskollisesti, kuten aina, mutta taistelu oli Israelille tappiollinen. Saul oli pahuudessaan turvautunut jopa *henkivaltoihin*, mikä oli Jumalan lain mukaan kuolemanrangaistuksen ansaizeva rikos. Jehova ei siksi enää siunannut häntä. Kolme Saulin rattopoikaa, Jonatan mukaan lukien, kuoli taistelussa. Saul haavoittui nivusiin kuin Moby Dickin kippari, ja hän tappoi izensä. (1. Samuelin kirja 28:6–14; 31:2–6.)
ellauri197.html on line 112: Readers who enjoyed ‘Down By the Salley Gardens’ should also consider readings some of Yeats’ other love-based poems. For instance, a good way to go on are ‘He Wishes His Beloved Were Dead’ and ‘Never Give All the Heart’. Other similar poems by other poets about love include ‘How Happy I Was If I Could Forget’ by Emily Dickinson and ‘Love’s Organ's Growth’ by John Donne. Lady readers might also be interested in ‘Memory’ by Christina Rossetti and ‘In Memory of a Happy Day in February’ by Anne Brontë.
ellauri197.html on line 271: Dickinson">WTF?
ellauri197.html on line 285: by Emily Dickinson
ellauri197.html on line 289: Poem analysis of How Happy I Was If I Could Forget by Emily Dickinson
ellauri197.html on line 291: ‘How Happy I Was If I Could Forget’ by Emily Dickinson contains a narrator’s confused thoughts and experiences. She uses complex transformational generative grammar and imagery to convey it further.
ellauri198.html on line 682: The poem is critical to Dickinson's poem "My Life had stood - a Loaded Gun -"
ellauri272.html on line 408: Ammons wrote about humanity's relationship to nature in alternately comic and solemn tones. His poetry often addresses religious and philosophical matters and scenes involving nature, almost in a Transcendental fashion. According to reviewer Daniel Hoffman, his work "is founded on an implied Emersonian division of experience into Nature and the Soul," adding that it "sometimes consciously echoes familiar lines from Emerson, Whitman and Dickinson."[citation needed]
ellauri282.html on line 546: Tricky Dickin ja Trumpin tuolissa istuu Cunk. Washington ei ollut ostanut paikkalippua. Sai seistä Delaware-joen lautalla. Ei suostunut edes auttamaan airoissa.
ellauri311.html on line 548: Chopin (n.h.), Junot Díaz (n.h.), Emily Dickinson, T. S. Eliot, Stanisław Lem,
ellauri367.html on line 37: Voi Tim! Olen kuin tulisilla hiilillä! Minusta tuntuu kuin en olisi nähnyt serkkujani vuosikymmeniin. Ajatella että he ovat täällä millä hetkellä hyvänsä ja he viettävät täällä koko lomansa! Eikö sinustakin ole kivaa, kun saat tavata taas Leon, Dickin ja Annen! - Vouh! Tim vastasi ja heilutti häntäänsä innokkaasti.
ellauri369.html on line 380: According to Rodger L. Tarbaby, "The influence of Sartor Resartus upon American Literature is so vast, so pervasive, that it is difficult to overstate." Tarr notes its influence on such leading American writers as Ralph Waldo Emerson, Emily Dickinson, Henry David Thoreau, Herman Melville, Margaret Fuller, Louisa May Alcott and Mark Twain (Nathaniel Hawthorne and Edgar Allan Poe were among those that read and objected to the book).
ellauri386.html on line 407: (114)W H Auden, (165)Charles Bukowski, (193)E.e. cummings, (1076)Emily Dickinson, (54)T S Eliot, (145)Robert Frost, (91)Langston Hughes, (100)Philip Larkin, (52)Spike Milligan, (119)Pablo Neruda, (282)Sylvia Plath, (65)Edgar Allan Poe, (201)William Shakespeare, (243)Rabindranath Tagore, (183)Alfred Lord Tennyson, (100)Dylan Thomas, (368)William Wordsworth, (383)William Butler Yeats. Ja oletko lukenut näitä runoilijoita? Sir John Betjeman • Elizabeth Bishop • Richard Brautigan • George Gordon Byron • Lewis Carroll • Billy Collins • Nissim Ezekiel • Allen Ginsberg • Thomas Hardy • Jose Marti • Wilfred Owen • Ezra Pound • Nizar Qabbani • Jose Rizal • Christina Georgina Rossetti • Siegfried Sassoon • Robert W Service • Henry Van Dyke • William Carlos Williams • Judith Wright?
ellauri405.html on line 162: Opetettuaan huonolla menestyxellä englantia Kreikassa ja Italiassa Davis päätti vuonna 1970 asua pysyvästi Teheranissa viimeisen shaahin vallan aikana. Tämän seurauksena hän opetti englantia Teheranin yliopistossa ja meni naimisiin Afkham Darbandin kanssa, josta hän on sittemmin kirjoittanut ja julkaissut monia rakkausrunoja, vuonna 1974. Sen jälkeen kun islamilainen vallankumous muutti Dickin ja Afkham Davisin pakolaisiksi, ensin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja sitten Yhdysvaltoihin, Davis päätti alkaa kääntää monia muinaisen ja modernin persialaisen runouden suurimpia mestariteoksia englanniksi. The Davises left Iran for the United Kingdom in November 1978.
ellauri405.html on line 210: “Because I Could Not Stop for Death” by Emily Dickinson.
xxx/ellauri056.html on line 42: Keväällä 2022 Ukrainan selkkauxen aikana löytyi Häpylän lainaston poistohyllystä alkuperäisteos Five go off to concentration camp, jonka kannessa Georgina kazoo ahdistuneena kun Dickin aavejuna syöxyy pimeään tunneliin. Siitä selvisi, että loppuvizeissä Timmy the dog thumped his tail hard on the ground. Julian, Dick, George and Ann laughed hard and Dick thumped his dick happily into Georgina's tail.
xxx/ellauri199.html on line 303: Have you read these poets? Philip Larkin • Emily Dickinson • Edgar Allan Poe • T S Eliot • Rabindranath Tagore • Ogden Nash • Amir Khusro • Khalil Gibran • Rainer Maria Rilke • Edgar Albert Guest • Mewlana Jalaluddin Rumi • William Blake • Maya Angelou • John Masefield • Rudyard Kipling • Anne Sexton • Sarojini Naidu • John Keats • Walt Whitman • Henry Wadsworth Longfellow
xxx/ellauri199.html on line 306: Dickinson, Poe, Eliot, Tagore, Gibran, Rilke, Rumi, Blake, Kipling, Keats, Whitman, Longfellow.
xxx/ellauri199.html on line 308: Have you read these poets? Pablo Neruda • Robert Frost • William Butler Yeats • Dylan Thomas • E.e. cummings • Spike Milligan • William Wordsworth • Alfred Lord Tennyson • Langston Hughes • W H Auden • Philip Larkin • Emily Dickinson • Edgar Allan Poe • T S Eliot • Rabindranath Tagore • Ogden Nash • Amir Khusro • Khalil Gibran • Rainer Maria Rilke • Edgar Albert Guest
xxx/ellauri354.html on line 153: Juvosen vanhemmat olivat vaatekauppias Juho Petterinpoika Juvonen ja Impi Maria Liimatainen. Juvonen kirjoitti ensimmäiset runonsa jo kouluvuosinaan, ja hänen mielirunoilijansa oli - ei Horatius vaan - Emily Dickinson.
xxx/ellauri358.html on line 184: Kuningas Charlesilla on joku pissapuolen syöpä, ei kuitenkaan eturauhanen. Huhutaan jo avannepussista. Britit pureskelee kynsiä kauhuissaan: sijaiskuningatar Meganin regnum lähestyy. Charlesilla on ollut muitakin terveysvaivoja: nakkisormet ja poolopallo poolokauluxeen. Viisikon Tim koira nielaisi kumipallon ja oli tukehtua. Sen pelasti vain Pauli-tytön nopea suusta suuhun -hengitys. Tim takoi iloisena hännällään lattiaa. Se näytti aivankuin nauravan lasten mukana. Lapset joivat inkivääriolutta ja söivät kinkkua ja kuumia skonsseja. Dickin taskusta löytyi pehmentynyt suklaapatukka.
78