ellauri038.html on line 143: Nietzschefänit on enimmäxeen hölmöjä ja/tai kusipäitä: Martin Heidegger, Derrida Jacques">Jacques Derrida and Michel Foucault; Carl Jung and Sigmund Freud, two of the founding figures of psychiatry; and writers such as Albert Camus, Jean-Paul Sartre, Thomas Mann and Hermann Hesse. Nippu narsisteja plus koko dritter Reich riippuu psykopaatin wiixissä. Sis tän mursuwiixisen, sen H-alkuisen Lassi Hiekkala-tyyppisissä viixissä ei kukaan kauan roikkunut.
ellauri040.html on line 161: Milläs pysäkillä mä seison tässä? No että maailma on vaan yxi, mut kaikki siitä tehdyt totuudet on yxinkertaistuxia, siis kaikki valheita. Ja kaikkien filosofien palkka juoxee siitä, et ne vetää kotiinpäin. Six just Don Niiniluodon porukat ja Jyrkin Derrida ym kamanvetäjät puhuu ohi toistensa. Se on ihan tarkoitus. Niiden kodit on eri suunnilla. Eine haluakaan mitään kompromisseja, se yhteisymmärrys syntyy vaan jos noi kääntyy meidän kannalle.
ellauri040.html on line 359: Deleuzen filosofia on yhtä hölinää. Ero on samuutta tärkeämpää. Haha. Ihan sama, ei mitään eroa. Alun perin Deleuze omaksui eron käsitteen Bergsonilta (Bergsonismi, 1966), keltäpä muultakaan. Huuhaamies toiselta huuhaamieheltä. Todellisuus on leikkiä kahden, Anti-Oidipuksessa ”ruumis ilman elimiä” ja Mitä filosofia on? -teoksessa ”immanenssin taso” tai ”kaaosmos” (kaaosmoosi). Jo on jorinaa. Deleuze kuvasi filosofista tulkintamenetelmäänsä termillä enculage, tarkoittaen tapaansa hiipiä molo tanassa jonkun kirjoittajan peräpuoleen, "hedelmöittää" tämä takakautta ja tuottaa ruskeita jälkeläisiä, jotka ovat tunnistettavissa kirjoittajan omiksi mutta jotka ovat silti hirviömäisiä ja erilaisia. Dekonstruktiota siis, vai mitä Derrida?
ellauri049.html on line 637: Paul Valéry välitti luennoissaan Mallarmén ajatuksia Kirjasta, josta Maurice Blanchot sai ajatuksia teoksiinsa Kirjallinen avaruus (1955) ja Le livre à venir (1959, Tulevaisuuden kirja). Mallarmén ja Lautréamont’n runokielen uudistus on aiheena myös Julia Kristevan väitöskirjassa La révolution du language poétique (Runokielen vallankumous, 1969). Jean-Paul Sartren postuumisti ilmestyneessä teoksessa Mallarmé. La lucidité et sa face d’ombre (Mallarmé. Älyn kirkkaus ja sen varjopuoli, 1986) Sartre korottaa Mallarmén runoilijaksi ylitse muiden. Mallarmé on suuresti vaikuttanut myös muihin ranskalaisiin ajattelijoihin, kuten Roland Barthesiin, Jacques Derridaan, Michel Foucault'hon ja Jacques Lacaniin.
ellauri098.html on line 475: Ariel (Pieni merenneito), Mahmoud Ahmadinejad (Iran), Julian Assange, Calvin (Lassi), Fidel Castro, Cher, Samuel Clemens (M2), Bill Cosby, Salvador Dali, Jacques Derrida, Charles Dickens, Walt Disney, Eliza Dolittle, Bob Dylan, Umberto Eco, Faramir, Anne Frank, Muammar Gaddafi, Theodor Geisel (Dr.Seuss), Genie (Aladdin), F.J. Haydn, Aldous Huxley, Janis Joplin, Buster Keaton, Naomi Klein, Anais Nin, Ozzy Osbourne, Osho Rajneesh, Sinbad merenkulkija, Bruce Springsteen, Justin Timberlake, Hunter S. Thompson, Orson Welles, Oscar Wilde, Kurt Wonnegut, Alan Watts (guru), Ron Weasley, Willy Wonka
ellauri100.html on line 1354: 60-luvun loppuun mennessä Barthes oli kulttihahmo. Se matkusti USAan ja Jaappaniin, pitäen esitelmiä (varmaan ranskaxi, joku tulkkasi?) Kirjailijan kuolema - niminen essee 1967 hätkäytti monia, vaikka Derridakin oli jo tällöin vauhdissa. (Derrida inhottaa mua sevverran ihan nimenä etten jaxa siihen vielä tutustua.)
ellauri100.html on line 1379: Barthes luuli että kirjallisuuden diskurssin voisi formalisoida. Höpöhöpöä. Todennäköisempää on että jollain tekoälytekniikalla voi kirjoitella koukuttavia romaaneja. Sitäpaizi Derrida kumppaneineen oli jo raapimassa Barthesin jäykkärakenteista ovea dekonstruktionismin teräsharjalla.
ellauri100.html on line 1380: Derridan miälestä strukturalismin vika on että se ezi jonkinlaisia salattuja jumalallisia (transsendentaalisia hienolla sanalla) merkityxiä. Derridan mielestä kaikki on vaan samaa höttöä. Ei kirjoissa, varsinkaan postmodernistisissa, ole mitään piilossa, ei niiden jutuissa ole mitään takapuolta, ne on pelkkää pahvia.
ellauri147.html on line 160: Gilles Deleuze also emphasized the connection between the will to power and eternal return. Both Derrida Jacques">Jacques Derrida and Gilles Deleuze were careful to point out that the primary nature of will to power is unconscious.
ellauri147.html on line 161: Derrida is careful not to confine the will to power to human behavior, the mind, metaphysics, nor physical reality individually. It is the underlying life principle inaugurating all aspects of life and behavior, a self-preserving force. A sense of entropy and the eternal return, which are related, is always indissociable from the will to power. The eternal return of all memory initiated by the will to power is an entropic force again inherent to all life. What bladderdash.
ellauri155.html on line 668: Influenced: Guzmán-Agamben-Arendt-Benjamin-Benoist-Copenhagen School-Derrida-Habermas-Jiang-Jünger-Koselleck-Lilla-Mouffe-Moldbug-Morgenthau-Negri-Strauss-Taubes-Tronti-Wielomski-Žižek.
ellauri160.html on line 317: Fukuyama received his Bachelor of Arts degree in classics from Cornell University, where he studied political philosophy under Allan Bloom. He initially pursued graduate studies in comparative literature at Yale University, going to Paris for six months to study under Roland Barthes and Jacques Derrida but became disillusioned and switched to political science at Harvard University. There, he studied with Samuel P. Huntington and Harvey Mansfield, among others. He earned his Ph.D. in political science at Harvard for his thesis on Soviet threats to intervene in the Middle East. In 1979, he joined the global policy think tank RAND Corporation. Eli vittua se mikään simpanssitutkija oli, Ellei sitten tutkinut omaa napanöyhtää, kun on ilmetyn bonobon näkönenkin. Kokeili taskuaan ja kaikki oli tallella, kelpas hymyillä.
ellauri340.html on line 623: Baudrillard kuului ranskalaisten ajattelijoiden koiravaljakkoon, samaan kuin Henri Lefebvre, Roland Barthes, Pierre Bourdieu, Gilles Deleuze, Jean-François Leotard, Michel Foucault, Jacques Derrida ja Jacques Lacan, jotka kaikki olivat de Saussuren hypnotisoimia postrukturalistisia pellejä.
ellauri340.html on line 643: Baudrillardin kantaa 11. syyskuuta 2001 tehtyihin hyökkäyksiin kritisoitiin kahdesta syystä. Richard Wolin syytti väkivaltaisesti Baudrillardia ja Slavoj Žižekia terrori-iskujen juhlimisesta, väittäen, että Yhdysvallat sai sen, minkä ansaitsi. Niin se saikin, Mordorin 2x tornit kaatuivat. Tornit "kaatostettiin omalla painollaan". Tyhmä Baudrillard luuli 9/11:a ensisijaiseksi motivoivaksi voimaksi Irakin sodan takana, kun taas Derrida älysi, että Irakin sota suunniteltiin kauan ennen syyskuun 11. päivää ja että 9/11 oli vain Mainilan laukausten kaltainen tekosyy.
ellauri362.html on line 780: Tämän ajatuksen kehittämiseksi Althusser väittää, että Marxin, Demokritoksen, Epikuroksen, Lucretiuksen, Machiavellin, Spinozan, Hobbesin, Rousseaun, Montesquieun, Heideggerin ja Derridan esittämä "satunnaisen materialismin" maanalainen filosofinen virtaus, jota tuskin tunnistetaan, on olemassa.
ellauri392.html on line 131: Antihumanistit Nietzsche, Marx, Freud ja Heidegger siittivät vielä antihumanistisemman kvintetin Lacan-Althusser-Barthes-Derrida-Foucault. Karseaa yxtyisyrittäjän vainoa.
ellauri392.html on line 284: Musste nach der Hälfte abbrechen. Der Autor unternimmt gar nicht den Versuch, die poststrukturalistische Literaturkritik einer vernünftigen Kritik zu unterziehen. Jeder einigermaßen einleuchtende Argumentationsstrang bricht ab, sobald irgendein Bezug zum großen Nemisis Heidegger und dessen Apologetik des dritten Reichs entdeckt wird. Wer schon in seiner Einleitung (ohne Begründung) setzt, „That Marx, Freud, and Heidegger are all discredited is no longer in doubt.“, von dem kann man wohl auch nicht erwarten, dass er deren Nachfolger in spe (Warum und inwiefern Derrida, Barthes, de Man und unzählige Andere überhaupt diese Nachfolger sind wird kaum er- oder begründet) stichhaltig kritisieren kann.
ellauri392.html on line 286: Weil alle poststrukturalistischen Autoren mit denen man sich hier auseinandersetzt explizit, implizit oder in der Vorstellung des Autors von Heidegger kommen, müssen sie sich den größtenteils unbegründeten Vorwurf machen, die Shoah durch eine Art hermeneutische Geschichtsvergessenheit zu relativieren. Der Antisemitismus de Mans wird hier einfach extrapoliert auf dessen contemporaries: Wenn der Heideggerianer de Man Antisemit war (das stimmt), dann diskreditiert sich dadurch auch der Heidegger-Apologet Derrida. Aber warum?
ellauri392.html on line 357: John R. Searle on moittinut Cullerin esityxen dekonstruktiosta saaneen "Derridan näyttämään sekä paremmalta että huonommalta kuin hän todellisuudessa on; paremmmalta kun pimittää joitakin älyllisesti hämäriä dekonstruktion puolia ja huonommalta kun jättää suurelta osin huomioimatta Derridan ajattelun tärkeimmät filosofi esivanhemmat, nimittäin Husserl ja Heidegger." Tästä kyllä Jonathan ja vaimo kinastelevat vieläkin. Veronica (1947-1975) syntyi Malayassa kuministuttaja John Forrest Thomsonille ja hänen vaimolleen Jeanille, mutta varttui Glasgow'ssa, Skotlannissa. Hän päätti tavuttaa sukunimen, koska julkaisi alun perin nimellä Veronica Forrest. Forrest-Thomson opetti myöhemmin Leicesterin ja Birminghamin yliopistoissa, mutta varmaan suikkasi, koska kuoli 27-vuotiaana, vai? No, she died of asphyxiation. She was drinking alcohol, and incautiously took a pill which stuck in her throat and choked her. There was no suggestion of suicide at the time, and no easy way to effect one by such a method. Silti vittu, ero Cullerista 1974 ja tukehtuminen viinaan 1975.
ellauri392.html on line 669: Paul de Man (né le 6 décembre 1919 et mort le 21 décembre 1983) est un théoricien de la littérature américain d'origine belge. Ami de Jacques Derrida, il a été un théoricien de la déconstruction.
ellauri392.html on line 674: Artikkelissa 1941 otsikolla "Juutalaiset nykyisessä kirjallisuudessa", de Man väittää, että "juutalaiset" ovat "saastuttaneet" modernin kirjallisuuden ja että "sivilisaatiomme" on vastustanut "seemiläisten soluttautumista kaikkiien eurooppalaisten elämään". Hänen johtopäätöksensä on, että Euroopan juutalaisten lähettäminen "Euroopasta eristettyyn" siirtokuntaan (Israel) olisi "ratkaisu juutalaisten ongelmaan", eikä sillä olisi "valitettavia seurauksia" kirjallisuudelle. Siihen mennessä Belgian juutalaisvastaiset lait oli jo säädetty, mikä sulki juutalaiset pois lakimiehistä, opettamisesta, julkishallinnosta ja journalismista. 4. elokuuta 1942, ensimmäinen Belgian juutalaisten juna lähti Auschwitziin mutta de Man vain jatkoi saman scheissen kirjoittamista Le Soir -sanomalehteen , jota natsit kontrolloivat ja jossa hän näyttää saaneen aseman setänsä Hendrik de Manin, vaikutusvaltaisen poliitikon, ansiosta. Jacques Derrida julkaisi pitkän artikkelin vastauksena kritiikkiin, jossa hän vahvisti, että "juger, condamner l'œuvre ou l'homme comme ça, c'est reproduire le geste d'extermination dont on accuse de Man" (tarkista lainaus ranskaksi).
ellauri392.html on line 823: This ultimate tunnel vision of pursuing “intellectual liberation”å through a narrow tube of Heidegger seen through Derrida seen through de Man is reminiscent of a Yiddish proverb: “Az der vorem zitst in khreyn, meynt er az es iz keyn zisers nito.” Kun mato istuu piparjuuressa, se ei tiedä mitään ihanampaa paikkaa.
ellauri392.html on line 827: Harry ei ole juuri parempi. Tämä siitä huolimatta että se on tismalleen oikeassa nazi Heideggeristä ja Da Manista, ne oli jätti virzapäitä molemmat, Derridasta puhumattakaan Mutta 2 väärää ei tee 1 oikeaa, eikä siitä että jonkun kanta on päin anusta ei seuraa että sitä vastustava kanta on yhtään parempi.
ellauri392.html on line 857: Derrida on kuollut, häntä kynsikäämme
ellauri392.html on line 861: Derridan kynnet irtosivat!
ellauri392.html on line 863: Viime kuussa 74-vuotiaana kuolleen Jacques Derridan yllättävän hurskasta ylistystä.
ellauri392.html on line 865: Kun ranskalainen filosofi Jacques Derrida kuoli viime kuussa seitsemänkymmentäneljänä, vastaus oli äänekäs, intohimoinen ja ennustettavasti jakautunut väestörakenteen mukaan. Jos vastaus tuli akatemian ulkopuolelta, se oli yleensä hämmentynyt tai kriittinen. Jos vastaus tuli professoriaatin purlieusista, se oli kuitenkin todennäköisesti surullista, ylistävää, jopa tähtimäistä.
ellauri392.html on line 867: Tässä ei ollut mitään yllättävää. ”Dekonstruktio” – liike, jonka Derrida loi 1960-luvun puolivälissä ja jota hän johti väsymättömällä huomiolla kuolemaansa asti – oli aina kasvihuoneilmiö, joka ei ollut varustautunut menestymään siinä, mitä Derrida olisi halveksinut, nim. soittaa todelliseen maailmaan. Tämä taas tuskin yllätti. Se oli dekonstruktion keskeinen periaate – sikäli kuin kiirehdimme lisäämään, koska dekonstruktion voidaan sanoa viihdyttäneen kaikkea niin mautonta jalankulkijaa kuin "oppiperiaate" -, että "ei ole mitään tekstin ulkopuolella": en français , "il n' y a pas de hors-texte." Mieti sitä. Voit nähdä, miksi olemme aina luulleet, että Gertrude Stein modernisti tiivisti ihailtavasti Derridan filosofian oleellisen suuntauksen, kun hän huomautti Oaklandin kaupungista, että "siellä ei ole mitään". Epäreilua Oaklandia kohtaan, mutta ei, mielestämme dekonstruktiota kohtaan.
ellauri392.html on line 869: Palmu Derridan hauskimmasta ylistyspuheesta on annettava London Timesille, joka vittuili vainajalle hyvinkin rumasti. Jos ette huomanneet mikä siinä oli funnyä, niin tässä vizin selitys; Hauskaa tästä tekee se, että kirjoittaja harjoittaa parodiaa. Vaikka Derrida itse oli juutalaista alkuperää, hän näyttää olleen enemmän huolestunut Da Manin kritiikistä kuin omista kärzänneistä heimoveljistään. Derrida päättää kuusikymmentäsivuisen syyttelyharjoituksensa vertaamalla Da Manin arvostelijoita natsiroistoihin. . Derridan vastaus tarjosi graafisen esimerkin siitä mikä oli ollut "meille"selvää dekonstruktiossa koko ajan: että se oli valheellinen älyllinen huonepeli, joka on täysin eronnut "meidän" odellisuudesta. Esimerkiksi vuonna 1977 filosofi John Searle kirjoitti hyökkäyksen dekonstruktiota vastaan, joka oli tuhoisa - paitsi että Derrida syyti välittömästi painoon ikävän kasan sofismia, joka olisi ollut hauskaa, jos se olisi ollut parodia. Derridan vastaus Searlelle kuvasi dekonstruktion kakkaista luonnetta. Derridan dekonstruktio oli ase, kumouksen väline. Lausunnon, jonka mukaan "tekstin ulkopuolella ei ole mitään", oli tarkoitus heittää apina-avain "meidän" perinteiseen totuuden tai arvon fiktioon. Derrida puhui tässä yhteydessä "meidän" perinteisten rationaalisuuskertomusten "tuhoamisesta", "dekonstruoinnista", "erityisesti merkityksen ja totuuden." Mutta yritäpä väittää vastaan niin saat dekonstruoidun kakan naamaasi: "il n'y a pas de hors-texte" tarkoitti vain sitä, että "ei ole mitään kontekstin ulkopuolista". Vai ei muka. Dekonstruktio: pommi tai banaani – riippuen siitä, kuka kysyy. Kritiikillä, niin kuin nyt tämä, ei ole koskaan ollut merkitystä dekonstruktionisteille. Ja tämä johtuu siitä, että heidän sitoutumisensa dekonstruktioon perustuu ensisijaisesti uskoon, ei järkeen. Mikään argumentti ei voi horjuttaa heidän omaksumistaan dogmista, koska se ei koskaan ollut heille tärkeintä. "Me" olemme ihan erilaisia. Annamme vaikka inkkareille maansa taksisin jos niillä on kunnon argumentteja. Enimmäxeen ei ole ollut. Dekonstruktio esitti viettelevän kutsun – ei, ei varsinaisesti uskontoa, vaan ideologiaa, as in communism, ajatusjärjestelmää, joka näytti selittävän kaiken, mutta ei kuitenkaan selittänyt midiä. Ennen kaikkea ei tuonut bisnistä. Tässä dekonstruktio muistuttaa hegelilaisuutta, marxilaisuutta ja freudilaisuutta, muita ideologioita, jotka tunnetaan 'resupekkojen ja juutalaisluopioiden jaanauxena.'
ellauri392.html on line 871: Dekonstruktio on ensisijaisesti negatiivinen yritys, kuten etuliite 'de' jo osoittas (vrt. DE Man ja DE-rrida). Kyse on vakiintuneiden merkityksien kumoamisesta, tunnustamattomien etujen ja aikomusten paljastamisesta. Se ei todellakaan ole hauskaa. Kuten marxilaisuus, kuten freudilaisuus, dekonstruktio asettaa itsensä perinnöllisiä arvoja vastaan. Derrida kirjoittaa Rousseausta ja löytää tämän puistonpenkiltä laajentamassa paisuvaista, harrastamassa itsetyydytystä kuikuillen pikkutyttöjä. Hän kirjoittaa filosofeista ja heidän ajatuksistaan, mutta päättelee, että "tekijän tai oppien nimillä ei ole mitään olennaista arvoa". On niillä, jopa kaupallista. Ja niin edelleen. Dekonstruktio on ennen kaikkea pettymys edellä ajava filosofia.
ellauri392.html on line 873: The New York Times julkaisi muistokirjoituksen, jossa todettiin, että "Monet lukijamme pitivät hänen proosaansa hämmentävänä ja hämmentävänä." Vastauksena kaksi Derrida-epigonia (joihin liittyi "yli 300 akateemikkoa, arkkitehtia, taiteilijaa, muusikkoa ja kirjailijaa", muttei yhtään fixua ihmistä, kuten hammaslääkäriä tai pankinjohtajaa) kirjoitti Timesille käsittämättömän kirjeen, jossa Derrida yhdistetään muihin ketkuihin hämärämiehiin kuten Einstein, Wittgenstein ja Heisenberg ja protestoi, että hän "paini länsimaisen perinteen keskeisten kavereiden kanssa, kuten Platonin, Shakespearen ja itsenäisyysjulistuksen, joista hän teki rosollia."
ellauri392.html on line 875: Pyllynnuolennassa kukaan ei kuitenkaan ylittänyt professori Mark C. Tayloria, tunnettua Derrida-ryhmäläistä, joka opettaa Williams Collegessa. Kirjoittaessaan The New York Timesin yleisönosastoon, professori Taylor aloitti myös kuzumalla apuun Wittgensteinia. Ludista Derrida oli kimalainen tulitikkulaatikossa. Professori Taylor jatkaa sitten antamalla meille ystävällisemmän, lempeämmän Derridan. Mutkattomille tietämättömille – ”ihmisille, jotka ovat riippuvaisia äänistä ja yöpymisistä” – Derridan teokset saattavat tuntua ”toivottoman epäselviltä”. Mutta me hienostuneet kaverit tiedämme että hänen kuuluisa mutkikas proosansa "heijastaa tiheyttä ja monimutkaisuutta, joka on ominaista kaikille suurille filosofian, kirjallisuuden ja taiteen teoksille." (Se on klisee, mutta onko se totta? Varmasti jotkut, ehkä monetkin suuret teokset ovat mahtavia selkeytensä ja yksinkertaisuutensa vuoksi, esim Raamattu tai Toora.) Professori Taylorin päätavoitteena on esittää Derrida eräänlaisena teologina Hän sanoo, että tässä epävarmassa, kiistojen repimässä maailmassa on ymmärrettävää mutta vaarallista halu "yksinkertaisuuteen, selkeyteen ja varmuuteen". Ja tämä halu, professori Taylor kertoo, "on suurelta osin vastuussa kulttuurisen konservatiivisuuden ja uskonnollisen fundamentalismin noususta ". Älähälä! Pianhan tässä George W. Bush sulautuu Osama bin Ladeniin. Kiitos Jumalalle – tai pikemminkin kiitos Derridalle, että hän on tullut opettamaan meille uskomuksen muotoa, ”joka käsittää epävarmuuden ja antaa meille mahdollisuuden kunnioittaa muita, joita emme ymmärrä”. No sitä virhettä "me" emme kyllä tee! Professori Taylorin käsissä Derrida nousee esiin messiaanisena hahmona, Martin Heideggerin, St. Franciscuksen ja Kahlil Gibranin yhdistelmänä.
ellauri392.html on line 877: Hyi! Se on kuvottava yhdistelmä, yhtä epäreilu Jacques Derridaa kuin "meitä" The New York Timesin lukijoita kohtaan. Professori Taylor jopa toimittaa kotoisen anekdootin aihionsa päätteeksi, muistelemalla lämmöllä kertaa (yksi monista, huomaa!) hkun hän vieraili Derridoilla Pariisin ulkopuolella. Suuri Viisas vaati ystävällisesti hakemaan Taylor-perhettä hotellistaan ja otti leluja lapsilta, kun he saapuivat Derridan kotitilalle päivälliselle. Kaikki totta, epäilemättä – ja täysin asian vierestä. Professori Taylor on antanut meille Derridan, jolta on kuono ja kynnet poistettu. Se tekee arvokkaamman hahmon. Mutta se jättää täysin mysteeriksi, kuinka tällainen masentunut olento olisi koskaan voinut vietellä satoja poliittisesti ja älyllisesti antinomisia akateemikkoja, kuten professori Taylor. Ei, on paljon parempi tehdä Derridalle kohteliaisuus ja pitää hänet Tasmanian tuholaisena. Ja sitten mitä? Omalta osaltamme uskomme, että englantilainen filosofi Roger Scruton teki oikein, kun hän huomautti, että "Kirjailija, joka sanoo, että totuuksia ei ole olemassa tai että kaikki totuus on "vain suhteellista", pyytää sinua olemaan uskomatta häntä. Joten älä ." Kekä muuten oli Roger Scruton ja mixihän kukaan ei ole kuullut hänestä?
ellauri408.html on line 203: Jean-Luc Nancy (/nɑːnˈsiː/ nahn-SEE; French: [ʒɑ̃lyk nɑ̃si]; 26 July 1940 – 23 August 2021) was a French philosopher. Nancy's first book, published in 1973, was Le titre de la lettre (The Title of the Letter, 1992), a reading of the work of French psychoanalyst Jacques Lacan, written in collaboration with Philippe Lacoue-Labarthe. Nancy is the author of works on many thinkers, including La remarque spéculative in 1973 (The Speculative Remark, 2001) on Georg Wilhelm Friedrich Hegel, Le Discours de la syncope (1976) and L'Impératif catégorique (1983) on Immanuel Kant, Ego sum (1979) on René Descartes, and Le Partage des voix (1982) on Martin Heidegger. Ize kaljuhead ei juuri mitään kekannut, kuhan vinkkasi näihin eilispäivän suuruuxiin. Nancy collaborated with Lacoue-Labarthe on several other books and articles. One of the very few monographs that Jacques Derrida ever wrote on a contemporary philosopher is On Touching, Jean-Luc Nancy. Nice touch, quite touching actually.
ellauri408.html on line 566: Vuonna 1987 Nancysta tuli Toulouse-Le-Mirail-yliopiston tohtori tutkielmansa vapauden kokemuxesta Heideggerillä erään Gérard Granelin valvonnassa. Tuomariston muodostivat Jean-François Lyotard ja Jacques Derrida. Tuomarit antoivat hyviä tyylipisteitä. Aimo leiskautus hörhöilyn lentomäessä. Se julkaistiin nimellä L´expérience de la liberté (1988).
xxx/ellauri056.html on line 617: Schelling muutti filosofisia kantojaan kuin väkkärä. Hälläpyörä olisi Sirkkis siitä sanonut. Sen luonnonfilosofia oli jotain vitun hermeneutiikkaa. Empiirisesti aivan pielessä. Toinen on antikartesiolainen näkemys omasta navasta. Pointtina ettei sini ja mini ymmärrä edes izeään. Siinä se on kyllä oikeassa. Size nakersi Hegeliä tavalla josta monet myöhemmät sekulit ml Kierkegaard, Marx, Nietzsche, Heidegger ym ym innostuivat. Ranskalaiset postmodernistit tyyliin Lacan, Derrida tai Adorno näyttää olleen saxalaisen idealismin karkeen manttelin perijöitä. Jälkiuudenaikaisia hämärämiehiä. Existentialistit kuten Eski Saarinen on perimmältään samanlaisia, Aalto yliopiston miehiä.
xxx/ellauri116.html on line 410: Oikeasti nolo veto oli, että Sirkkis allekirjoitti 68 muun ranskalaisen intellektuellin ohella Gabriel Matzneffin kolumnin, joka julkaistiin 26. tammikuuta 1977 sanomalehdessä Le Monde, jossa pyydettiin vapauttamaan kolme miestä, joita syytettiin "säädyttömästä pahoinpitelystä ilman väkivaltaa 15-vuotiaisiin alaikäisiin" Versaillesin tapauksen oikeudenkäynnissä . Tämän oikeudenkäynnin jälkeen hän allekirjoitti avoimen kirjeen rikoslain tarkistuslautakunnalle, jossa hän vaati, että " alaikäisen kavaltamista " koskevat lain pykälät "kumotaan tai muutetaan perusteellisesti" eli "oikeuden tunnustaminen " lapsia ja nuoria ylläpitämään suhteita valitsemiinsa ihmisiin”. "Kolme vuotta vankeutta hyväilyistä ja suudelmista, se riittää!" » kirjoittivat allekirjoittajat. Tätä propedofiililiikettä tukivat sitten monet älymystön edustajat, kuten Jean-Paul Sartre , Michel Foucault , Roland Barthes , Alain Robbe-Grillet , Jacques Derrida , Philippe Sollers ja jopa Françoise Dolto. Vitun sosiaalisia omiatuntoja, suuna päänä kaikesta.
xxx/ellauri208.html on line 535: Habermas and Derrida have brought together some of Europe's most distinguished thinkers in an initiative that ensures Europe's intellectuals take part in designing Europe's future. Italian philosopher and novelist Umberto Eco, Swiss author and president of the German Academy of Arts Adolf Muschg, Spanish philosopher Fernando Savater and Italian philosopher Gianni Vattimo have laid out their ideas on the issues. American philosopher Richard Rorty has also provided his two cents in a response to Habermas' article in the Süddeutsche Zeitung newspaper.
xxx/ellauri259.html on line 187: Jyväskylän yliopistossa työskentelevän tutkijatohtori Jarno Hietalahden analyyttinen, intohimoinen ja kantaaottava teos Ihmisyyden ytimessä osoittaa, että humanismista todellakin kannattaa kirjoittaa. Hietalahti kirjoitti muutama vuosi sitten Huumorin ja naurun filosofia -teoksen. Nyt hänen raikas ja railakaskin teoksensa esittelee filosofisen humanismin perusajatuksia sellaisilta ajattelijoilta kuin Protagoras, Erasmus Rotterdamilainen, Niccoló Macchiavelli, René Descartes, Baruch Spinoza, Immanuel Kant, Karl Marx, Jean-Paul Sartre, Erich Fromm, Georg Henrik von Wright ja Jacques Derrida.
xxx/ellauri312.html on line 544: Rortyn omat, joskus omituiset, Jamesian ja Deweyanin uudelleenlausunnot teemoja” (PSH, xiii). Nämä uudelleenlausunnot menevät niin pitkälle kuin suosittelevat sitä, mitä James ja Deweyn olisi pitänyt sanoa. James should have been satisfied with ‘‘The Will to Believe’’ rather than ending with a ‘‘brave and exuberant ‘‘Conclusion’’ to Varieties of Religious Experience’’. Bernstein finds Rorty guilty of fabricating a Nietzscheanized James or a Wittgensteinianized Derrida or a Heideggerianized Dewey. In this way, Rorty practiced something of what the ancients called "wisdom", and we moderns call "self help".
xxx/ellauri356.html on line 49: Eeva peukuttaa viipyilevää hellintää karskin penetraation edellä ja jäljessä. Vive la différance, se sanoo kuin Jacky Derrida, sota apatiaa vastaan heidit liehuen. Mannermaista fenomenologiaa. Lätty lätisee Emmanuael Levinasin ohjeilla. Toisen kohtaamista toisen ehdoilla. (Manusta mulla on paasaus albumissa 121.)
xxx/ellauri356.html on line 53: Derridan logosentrismi oli uskoa takaa maistuvaan, merkityxet takaavaan persustaan.
xxx/ellauri356.html on line 98: Cixous'n pitkäaikainen läheinen ystävä ja elämänkumppani, filosofi Jacques Derrida piti elossa ollessaan Cixous'ta merkittävimpänä elossa olevana ranskalaiskirjailijana. Cixous on nyt 86-vuotias, Derrida jo 20v vainaja. Hiän on kirjoittanut paitsi Derridasta myös muun muassa James Joycesta, Clarice Lispectorista, Marina Tsvetajevasta, Maurice Blanchot'sta, Ingeborg Bachmannista, Thomas Bernhardista, Franz Kafkasta, Heinrich von Kleistista, William Shakespearesta ja muista antiikin tragedioista.
xxx/ellauri356.html on line 105: Kixaus on kirjoittanut yli seitsemänkymmentä kirjaa, jotka käsittelevät useita genrejä: teatteria, kirjallisuutta ja feminististä teoriaa, taidekritiikkiä, omaelämäkertaa ja runollista fiktiota. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten vuoden 1976 artikkelistaan "The Laugh of the Medusa". Vuonna 1975 Cixous oli julkaissut vielä vaikutusvaltaisemman artikkelin "Le rire de la méduse" ("Medusan nauru"), jonka hän oli tarkistanut; se käännettiin englanniksi Paula Cohenin ja Keith Cohenin toimesta ja julkaistiin englanniksi vuonna 1976. Kixaus ja Derrida osasi ranskaa paremmin kuin ranskalaiset ize.
xxx/ellauri356.html on line 110: Vuonna 1968 ranskalaisten opiskelijoiden mellakoiden jälkeen Cixous sai syytteen Pariisin VIII yliopiston perustamisesta, "joka luotiin vaihtoehdoksi perinteiselle ranskalaiselle akateemiselle ympäristölle". Hän julkaisi Voiles (Hunnut) Jacques Derridan kanssa ja hänen töitään pidetään usein epäkonstruktiivisina.
xxx/ellauri356.html on line 112: Aikalaiset, elinikäiset ystävät ja intellektuellit, Jacques Derrida ja Cixous kasvoivat molemmat ranskalaisina juutalaisina Algeriassa ja jakavat "syrjäytymisen ja kuulumattomuuden muodostaman kuulumisen" – eivät algerialaiset, joita Ranska hylkäsi, heidän juutalaisuutensa oli salattu tai kulttuuroitu. Derridan perheessä "ei koskaan sanottu 'ympärileikkaus' vaan 'kaste', ei 'Bar Mitzvah' vaan 'ehtoollinen'. Katolilaisuuteen verhottu juutalaisuus on yksi esimerkki identiteetin päättämättömyydestä, joka vaikutti ajattelijaan, jota Cixous kutsuu "juutalaiseksi pyhäksi". Hänen kirjansa Portrait of Jacques Derrida as a Young Jewish Saint käsittelee näitä asioita.
xxx/ellauri356.html on line 114: 1970-luvulla Cixous alkoi kirjoittaa seksuaalisuuden ja häpykielen suhteesta. Cixous ja Luce Irigaray yhdistivät Derridan logosentrisen idean ja Lacanin halun symbolin (schischeli) ja loivat termin phallogosentrismi. Näppärää!
xxx/ellauri356.html on line 116: Merkittävimpiä vaikutteita hänen kirjoituksiinsa ovat olleet Jacques Derrida, Sigmund Freud, Jacques Lacan ja Arthur Rimbaud. Nippu spedejä.
xxx/ellauri356.html on line 128: Cixous väittää, että naisen alenemisen on määritellyt se, kuinka "fallogosentrinen" ajattelu on "kolonisoinut" meidät. Kirjoittaja rakentaa ideoita, joita on kehittänyt toinen algerialaissyntyinen ranskalainen filosofi Jacques Derrida (1930-2004), joka tosin on mies. Hän loi termin "fallogosentrismi", joka viittaa maskuliiniselle näkökulmalle kielen kautta annettuun painopisteeseen.
xxx/ellauri356.html on line 136: Derrida oli aika könsikäs, muotifilosofin arkkityyppiä.
xxx/ellauri356.html on line 138: Derrida">Jacques Derrida (synt. Jackie Élie Derrida) (15. heinäkuuta 1930 El Biar, Ranskan Algeria – 8. lokakuuta 2004 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen filosofi. Derrida luetaan merkittävimpiin jälkistrukturalisteihin, ja häntä pidetään dekonstruktion kehittäjänä. Tärkeimpiä Derridan työhön vaikuttaneita henkilöitä olivat Martin Heidegger ja Sigmund Freud. Spedejä. Derrida oli 1900-luvun tunnetuimpia ja kiistellyimpiä spedefilosofeja. Derridalle myönnettiin muun muassa Cambridgen yliopiston kunniatohtorin arvo vuonna 1992, mutta vasta tiukan keskustelun ja yliopiston viranhaltijoiden järjestämän äänestyksen jälkeen. Ennen Derridan tapausta vastaava äänestys oli järjestetty viimeksi 29 vuotta aiemmin. Kukahan spede silloin oli tarjona?
xxx/ellauri356.html on line 140: Mitä vetoa että Derridakin oli sefardi? Gagné! Alunperin Toledosta. El Zorron tikarit oli Toledon sinistä terästä.
xxx/ellauri356.html on line 141: Jacques Derrida était le troisième fils d’Aimé Derrida, juif d'origine séfarade, et de Georgette Sultana Esther Safar, issue d'une famille juive d'Algérie dont les ancêtres établis depuis plusieurs générations dans ce pays. Isä Aaron Prosper Charles ( "Aimé") Derrida (1896–1970) työskenteli koko ikänsä viini- ja väkeviä alkoholijuomia valmistava yrityxessä Tachet, myös matkustavana myyjänä (hänen poikansa mielestä työ oli "uuvuttavaa" ja "nöyryyttävää", hänen isänsä pakotettiin olemaan "kuuliainen työntekijä" siinä määrin, että hän heräsi aikaisin tehdäkseen kirjanpidon ruokapöydässä).
xxx/ellauri356.html on line 150: Derrida on yhdistetty usein ”vuoden 1968 ajattelijoihin”, joita hänen lisäkseen ovat olleet esimerkiksi Louis Althusser, Jacques Lacan, Michel Foucault, Roland Barthes ja Gilles Deleuze. Kokonainen nippu spedejä. Derridan ajattelun mukaan kielen ja todellisuuden välistä suhdetta selittämään tarvitaan dekonstruktio eli lukutapa, jossa on paljon kirjallisuuden, taiteenteorian, uskontotieteen, antropologian ja psykoanalyysin aineksia.
xxx/ellauri356.html on line 152: Derridan kirjoitustyyli ei kaikilta osin ole klassisen retoriikan mukaista. Järki ei paljon päätä pakottanut. Hänen ajattelunsa avainkäsitteitä ovat kirjoitus (écriture), ero (différance) ja merkityksen hajoaminen (insémination artificiel). Hän ei hyväksy näkemystä, että merkitys ja mieli olisivat tekstin sisällä tai takana tai ylipäänsä jollakin sen puolella. Tulkinnoissa on päästävä olemisen ja olevan, läsnäolon ja läsnäolevan välisen eron “tälle puolen”. Whatever that may mean. Vizi mikä huijari.
xxx/ellauri356.html on line 154: Vuonna 2003 Derrida julkaisi saksalaisen Jürgen Habermasin kanssa kirjan, jossa nämä monissa asioissa erimieliset filosofit hahmottelevat maailmaa ja filosofiaa terrorin aikakaudella. Mahtoi olla aikamoista löpinää.
xxx/ellauri356.html on line 156: Heideggerin mukaisesti Derrida kyseenalaistaa perinteisen fenomenologian ja metafysiikan ja esittelee uudenlaisen ajattelutavan humanistisista tieteistä. Oiskoon ollut parempi vaan kyseenalaistaa Heideggeria.
xxx/ellauri356.html on line 158: Hänen työnsä lähtökohtana on kielitieteen kritiikki ja sen hallitseva asema humanististen tieteiden alalla. Mitä vetoa ettei jäbä tajunnut yleisestä kielitieteestä höykäsen pöläystä. Ei viittinyt edes ottaa selvää. Kuhan höläytti mitä sylki suuhun toi. Kohti ideologian perustavaa periaatetta ja kuolemaa, kohti kuoleman aiheuttamista ja siitä vastuun ottamista (eutanasia), kohti vastaanottamisen ja vihamielisyyden vastakohtaa, kohti poliittista kysymystä ideologian pakottamisesta, päin sukupuolinormeja. Hän oli fyysikko Bernard Derridan serkku. Serkku oli varmaan aika nolona.
xxx/ellauri356.html on line 160: Derrida koki myrskyisän koulunkäynnin Algeriassa. Vaihtoi koulua kuin mustalainen hevosta. Urheilijana hän osallistuu lukuisiin urheilukilpailuihin ja haaveilee ammattijalkapalloilijan urasta.
xxx/ellauri356.html on line 164: Hänen filosofiansa professori Étienne Borne havaitsi, että hänen väitöskirjansa olivat "plotinilaisia". Hän astui - kahden epäonnistumisen jälkeen - École Normale Supérieure -kouluun Pariisissa vuonna 1952. Siellä hän tapasi Louis Althusserin, joka oli silloin apulaisvalmentaja. Derrida kampanjoi äärivasemmistoryhmissä ilman kommunismia. Eihän siitä mitään tullut niillä eväillä.
xxx/ellauri356.html on line 168: Trần Đức Thảo était un Vietnamien qui commencait comme husserlien, mais ensuite proposa une genèse matérialiste de la conscience humaine à partir de la matière (en passant par les divers stades intermédiaires de l'évolution), avant de faire un exposé du fonctionnement de la dialectique matérialiste dans le cadre des sociétés humaines. Bien qu'écrit très rapidement pour pouvoir rentrer au plus tôt au Viêt Nam, l'ouvrage exercait une certaine fascination sur toute une génération intellectuelle française, (Louis Althusser, Jacques Derrida, Pierre Bourdieu, Paul Ricœur).
xxx/ellauri356.html on line 179: Vuonna 1975 hänestä tuli vieraileva professori Yalen yliopistossa ja sitten Cornellin yliopistossa nimellä " Andrew Dickson White Professor-at-Large". Hän on filosofian, ranskan ja vertailevan kirjallisuuden arvostettu professori Kalifornian yliopistossa Irvinessä (Yhdysvallat) vuodesta 1986. Hän oli "kulttuurisankari" Yhdysvalloissa. Literary Magazinen Jean -Louis Huen mukaan hän sai kunniatohtorin arvon 21 kertaa useista yliopistoista. Derrida julisti ennen kuolemaansa L'Humanité -sanomalehdelle : "En ole koskaan oleskellut pitkiä aikoja Yhdysvalloissa, suurin osa ajastani ei vietä siellä. Siitä huolimatta työni vastaanotto siellä oli todella anteliaampaa, tarkkaavaisempaa, kohtasin vähemmän sensuuria, tiesulkuja ja konflikteja kuin Ranskassa.»
xxx/ellauri356.html on line 181: Pierre Bourdieu ja Yves Bonnefoy yrittivät saada Derridan valituksi Collège de Franceen mutta hänen ehdokkuutensa hylättiin.
xxx/ellauri356.html on line 184: Useaan otteeseen Derrida on tunnustanut velkansa Husserlille ja Heideggerille ja todennut, että ilman heitä hän ei olisi sanonut sanaakaan. Näissä esseissä esitettyjen kysymysten joukossa ovat "Mikä on 'merkitys', mitkä ovat sen historialliset suhteet siihen, mikä väitetään tunnistettuna "ääni"-otsikon alla läsnäolon arvoksi, esineen läsnäoloksi, läsnäolon arvoksi. merkitys tietoisuudelle, itsenäisyys niin sanotussa elävässä puheessa ja itsetietoisuudessa?" Tyypillistä idealistipotaskaa. Tämä paradigma periytyi juutalaisuudesta ja hellenismistä. Hän kuvailee logosentrismiä fallokraattiseksi, patriarkaaliseksi ja maskuliniseksi.
xxx/ellauri356.html on line 186: Derrida yrittää lähestyä länsimaisen älyllisen perinteen ydintä ja luonnehtii tätä perinnettä "transsendenttisen olennon etsinnäksi, joka toimii merkityksen alkuperänä tai takaajana".
xxx/ellauri356.html on line 189: Koko filosofinen perinne perustuu mielivaltaisiin kaksijakoisiin kategorioihin (kuten pyhä/profaani, merkitsejä/merkitty, mieli/keho ) ja että mikä tahansa teksti sisältää implisiittisiä hierarkioita, "joilla todellisuudessa määrätään järjestys ja joilla harjoitetaan hienovaraista tukahduttamista, koska nämä hierarkiat sulkevat pois, alistavat ja piilottavat erilaiset mahdolliset merkitykset." Derrida viittaa menetelmäänsä näiden kaksijakoisuuden paljastamiseksi ja hämmentämiseksi länsimaisen kulttuurin purkamisena.
xxx/ellauri356.html on line 191: Mitkäs sitten oli Elien omia avainpointteja? Lisää samaa vanhaa idealistihöpinää. Modernein Derridan tuntema kielitieteilijä lie ollut de Chaussure.
xxx/ellauri356.html on line 195: Siten différance on "käsittelemätön käsite", joka pakenee kaikkia tiedon luokkia, mutta löytyy niiden lähteestä, sillä tavalla, jolla mystiikan jumala tai uusplatoninen jumala on sanoinkuvaamaton, koska "olemisen tuolla puolen". No justiinsa juu. Derridalla on vaikean kirjoittajan maine, joka on vaativa lukijaltaan, jopa filosofeilta. Hänen tyylinsä on tiivis, hän käyttää lukuisia sanaleikkejä ja pitää hämäristä viittauksista. Sen lukeminen, joka on usein hämmentävää ja vaatii lukuisia uudelleenlukuja, paljastaa avauksia filosofian tulevaisuudesta, jos siltä alkaa tuntua. Tai sitten ei. Jäbä pitäisi työntää takas sinne ja dekonstruoida uudestaan.
xxx/ellauri356.html on line 206: Yleisemmin Derridan kehittämän jäljityksen käsite mahdollistaa nykyisyyden, täyden tietoisuuden, sellaisenaan (johon filosofia on aina uskonut ja johon se luottaa) auktoriteetin haastamisen tietyllä tavalla (dekonstruktio), on näät perustettu olemuksen auktoriteetti, transsendenttisen merkitsevän auktoriteetti jne. ( s. 27).
xxx/ellauri356.html on line 208: Googlekäännin ei ihan selviä Derridan dityrambeista. Tai tavallaan selviää, ne kuulostavat entistäkin pöhkömmiltä.
xxx/ellauri356.html on line 209: Derrida oli filosofi, jonka suurin osa analyyttisestä filosofiasta hylkäsi.
xxx/ellauri356.html on line 210: Searle aimait reprendre un trait d'esprit selon lequel Jacques Derrida était le genre de philosophe qui donne une mauvaise réputation au bullshit.
xxx/ellauri356.html on line 212: Englantilainen The Times julkaisi vuonna 1992 Barry Smithin ja useiden filosofien, mukaan lukien Ruth "Barcan formula" Marcusin, Louis Armstrongin sekä WV Quinen allekirjoittaman avoimen kirjeen, jossa vastustettiin Cambridgen yliopiston myöntämistä Derridalle kunniatohtorin arvoa. Tässä kirjeessä kritisoitiin Derridan työtä erityisesti "riittämättömyydestä selkeyden ja kurinalaisuuden standardeihin" ja mainittiin, että "monet ranskalaisetkin filosofit näkevät herra Derridassa vain syyn hiljaiseen hämmennykseen".
xxx/ellauri356.html on line 214: Aika pahasti Jacky ryttäsi myös vaimon spesialiteettia eli Freudin oppia. Jacques Derrida ehti kynäillä yli kahdeksankymmentä kirjaa. Vuodesta 1972 lähtien Derrida tuotti keskimäärin enemmän kuin yhden kirjan vuodessa. Derrida piti itseään historioitsijana. What a joke. Chileläinem historioizija ja Heideggerin kerta-opiskelija Farías tunnetaan parhaiten kiistellystä kirjastaan Heidegger and Nazism (1987), jossa todettiin, että Heideggerin filosofia on luonnostaan fasistinen. Derrida vastasi Faríasille kädenheilautuxella. Hän kutsui Faríasia heikoksi Heideggerin ajatusten lukijaksi ja lisäsi, että suuri osa Faríasin ja hänen kannattajiensa uutena mainitsemista todisteista oli jo pitkään ollut tiedossa filosofisessa yhteisössä. Juu nazihan se tunnetusti oli ja deutscher Geistin kannustaja, entä sitten? Vastavetona Derrida tulkitsee kohtia Raamatusta, erityisesti Abrahamista ja Iisakin uhrista, sekä Søren Kierkegaardin teoksesta Pelko ja vapina Las Vegasissa.
xxx/ellauri356.html on line 218: 2000-luvulle asti Derridan sepustuxet säilyttivät suuren akateemisen vaikutuksen kaikkialla Yhdysvalloissa, Manner-Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja kaikissa maissa, joissa mannermainen filosofia on ollut hallitseva. Anglosfäärissä siiheen viittaavat enää naistutkijat ja kirjallisuustieteilijät.
xxx/ellauri356.html on line 220: Derrida ja dekonstruktio vaikuttivat estetiikkaan, kirjallisuuskritiikkaan, arkkitehtuuriin, elokuvateoriaan, antropologiaan, sosiologiaan, historiografiaan, lakiin, psykoanalyysiin, teologiaan, feminismiin, homo- ja lesbotutkimukseen ja politiikan teoriaan. Jean-Luc Nancy, Richard Rorty, Geoffrey Hartman, Harold Bloom, Rosalind Krauss, Hélène Cixous, Julia Kristeva, Duncan Kennedy, Gary Peller, Drucilla Cornell, Alan Hunt, Hayden White, Mario Kopić ja Alun Munslowin kirjailijat ovat saaneet vaikutteita dekonstruktiosta.
xxx/ellauri356.html on line 222: Psykoanalyytikko Jacques Lacanin työhön Derridalla oli sekalainen suhde. (Lacan oli katolinen kunnes luki Spinozaa.) Derrida muutti käsitystään Levinasin naismaisuudesta erään Bracha Ettingerin ansiosta. Nyt on Brachakin jo 75-vuotias, molemmat Jaakot lahoavat haudassa. Adieu à Jacques Lacan. Adieu à Emmanuel Levinas. Adieu a moi.
xxx/ellauri356.html on line 228: Insemination artificiel on essee, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 Critique -lehdessä ja joka sitten ilmestyi hänen nimensä antaneen teoksen lopussa, vuonna 1972 Éditions du Seuil (Pariisi) teoksessa, joka koostuu kolmesta tekstistä, eli Platonin apteekki, Kaksoisistunto ja Levitys. Tämä essee ( s. 319-407 ) hyödyntää erityisesti tiettyjä Mallarmén tekstejä ja Philippe Sollersin romaaneja (Draama, Numéros jne.) kehittääkseen "käsitteen", joka on kirjattu, kuten Derrida sanoo, "avoimeen eroketjuun, sanan "lisäosa", "kirjoitus", "gramma", " pharmakon " jne jne. Levittäminen ei lopulta merkitse mitään, eikä sitä voida yhdistää mihkään määritelmään. Jos emme voi tiivistää leviämistä, sen perustavanlaatuista eroa sen käsitteellisessä sisällössä, se on se, että sen hajoamisen voima ja muoto rikkovat semanttisen horisontin”. Hullun jorinaa.
xxx/ellauri356.html on line 235: Tiivistettynä ehdotuksexi, Derridan mukainen lahja niin, että jotain on, ja jos on, niin se on se, mitä emme voi emmekä saa tietää, tämä niin, ettei narsistiselle uudelleenomistukselle jää tilaa. Lahja on se, mikä "katkaisee sen taloudellisen kierteen". Ai jaha.
xxx/ellauri356.html on line 237: Teoksessa Giving Time Derrida yrittää määritellä lahjan, uhrin ja almujen välistä suhdetta: "Uhri tarjoaa uhrilahjansa vain tuhon muodossa, josta se vaihtaa, toivoo tai odottaa hyötyä, nimittäin lisäarvoa tai ainakin pehmusteen, suojan ja turvallisuutta. Koska almujen antamista säätelee institutionaalinen rituaalisuus, se ei ole enää puhdas lahja – ilmainen tai armollinen, puhtaasti antelias. Siitä tulee määrätty, ohjelmoitu, pakollinen, toisin sanoen linkitetty”.
xxx/ellauri356.html on line 240: "Absoluuttinen omaisuus, itsensä erottamaton läheisyys on toinen nimi kuolemalle." Jotain narsismia tääkin varmaan taas. Derrida pörräs kuoleman ympärillä kuin raatokärpänen. Se kuoli isänsä ikäisenä syöpään kuten isäkin. Vain Daseinilla on suhde kuolemaan lohduttautui Heidegger, eli ruumis kuolee mutta sielu lehahtaa huizin Saharaan.
xxx/ellauri356.html on line 242: Derrida jatkoi kirjallisuuden lukemista kirjoittaen laajasti Maurice Blanchotista, Paul Celanista ja muista. Sanchotin liha ja leikkele.
xxx/ellauri356.html on line 246: Mutta Chomskyn kaltainen "klassinen rationalisti" torjuu täysin Derridan ajatuksen: "Me siirrymme absurdista toiseen - stalinismi, eksistentialismi, strukturalismi, Lacan, Derrida - jotkut ovat säädyttömiä (stalinismi) ja toiset yksinkertaisesti infantiileja tai naurettavia (Lacan ja Derrida).”
xxx/ellauri356.html on line 250: Derrida hyötyi tunnustuksesta, joka ulottui akateemisen maailman ulkopuolelle. Esimerkiksi Woody Allenin elokuva Deconstructing Harry (1997) on suora viittaus tämän kirjailijan työhön. Derrida arvioi tämän viittauksen huonoksi ja pettymykseksi "konseptin" monimutkaisuuden vuoksi.
xxx/ellauri356.html on line 252: Lokakuussa 2002 Derrida -elokuvan teatterin avajaisissa hän sanoi monin tavoin tuntevansa yhä läheisempää Guy Debordin työtä ja että tämä läheisyys näkyy Derridan teksteissä. Derrida mainitsi erityisesti "kaiken, mitä sanon mediasta, teknologiasta, spektaakkelista ja niin sanotusti "esityksen kritiikistä" ja markkinoista – kaiken spektaakkeliksi tulemisesta ja sen hyväksikäytöstä. "Olen ize tollanen spektaakkeli."
xxx/ellauri356.html on line 255: Derridaa teini-iästä kansaneläkeläisexi, on kuuluisa säe Giden Les nourritures terrestres -kirjasta IV. Ei tainnut olla kovin kiva kotioloissa.
xxx/ellauri356.html on line 257: Muita vaikutteita Derridaan olivat Martin Heidegger, Platon, Søren Kierkegaard, Alexandre Kojève, Maurice Blanchot, Antonin Artaud, Roland Barthes, Georges Bataille, Edmund Husserl, Emmanuel Lévinas, Ferdinand de Chaussure, Søren Kierkehaard, Sigmund Freud, Claude Lévi-Strauss, James Joyce, Samuel Beckett, JL Austin ja Stéphane Mallarmé. Paizi Austinista se ei tajunnut tuon taivaallista [ lähde: Searle ]. Talmudin dekonstruktio ei ole kovin suosittua, mutts sitäkin on yritetty.
xxx/ellauri356.html on line 319: Euzhen ei ollut yhtä fotogeeninen kuin Derrida. Elinikäinen virkamies.
xxx/ellauri356.html on line 322: Vähän se vaikuttaa olevan tollasta suoltoa. Tulee mieleen se jenkkispuge, hetkinen, minkäs niminen se oli, joo Charles Bukowski. Hyvin hämäriä jorinoita. Muistelmien mukaan Gilvik ei osannut ranskaa juuri lainkaan vuoteen 1926 asti, eli 19-vuotiaaksi asti. Hänen ympärillään olevat puhuivat ensin bretonia, sitten valloniaa ja sitten hyvin erityistä Sveitsin saksan kieltä. Hän todella hallitsi ranskan kielen vasta asepalveluksen jälkeen. Tuskin sittenkään yhtä hyvin kuin Derrida ja Kixaus.
xxx/ellauri356.html on line 475: Kristeva saapui länteen viime tingassa ehtiäkseen kokemaan strukturalismin heikkenemisen ja sen haastajien Michel Foucaultin ja Jacques Derridan antaman haasteen. Kristeva opiskeli muun muassa Roland Barthesin johdolla ja osallistui niin sanotun Tel Quel -ryhmän kirjalliseen toimintaan.
xxx/ellauri356.html on line 480: Sollers oli näät henkisen kiihkoajan ytimessä 1960- ja 1970-lukujen Pariisissa. Hää johti avantgardistista Tel Quel -lehteä vuosina 1960-1982. Hän osallistui kriitikoiden ja ajattelijoiden, kuten Jacques Derridan, Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Roland Barthesin julkaisemiseen. Lehdessä julkaistuissa tyypeistä osa on vähän tunnettuja tai kiistanalaisia: Lautréamont, Dante, Artaud, Bataille, Joyce, Derrida, Foucault ja jopa Barthes. Jotkut heistä kuvattiin myöhemmin romaanissaan Femmes (1983) muiden ennen toukokuuta 1968 ja sen jälkeen toimineiden ranskalaisen intellektualismin hahmojen rinnalla. Philippe Sollers oli 1960- ja 1970-luvuilla läheinen muun muassa Jacques Lacanille, Michel Foucault'lle, Louis Althusserille ja ennen kaikkea Roland Barthesille, jotka ovat kuvattu romaanissa Naiset (1983). Lopuista julkkixista tuli sen verisiä vihamiehiä.
xxx/ellauri356.html on line 488: 26. tammikuuta 1977, Sollers allekirjoitti Le Mondessa – hän plus noin viisikymmentä persoonaa – (erityisesti Jean-Paul Sartren, Roland Barthesin, Simone de Beauvoirin, Alain Robbe-Grillet'n, Françoise Doltin ja Jacques Derridan kanssa) "Avoimen kirjeen rikoslain tarkistuskomissiolle tiettyjen lakitekstien tarkistamiseksi, aikuiset ja alaikäiset", jossa vaaditaan, että "alaikäisten väärinkäyttöä" koskevat lain artiklat "kumotaan tai muutetaan perusteellisesti" siinä mielessä, että "lapsen ja nuoren oikeus tunnustetaan ylläpitää suhteita valitsemiinsa ihmisiin." Se oli vetoomus kolmen miehen puolesta, joita syytettiin 15-vuotiaiden alaikäisten sopimattomasta pahoinpitelystä ilman väkivaltaa. Tämän tekstin oli kirjoittanut Gabriel Matzneff, joka ei salaa makuaan pedofiliaa ja efebofiliaa kohtaan. Matzneff kerskui nussineensa useitakin alaikäisiä tyttöjä. Helmikuussa 2020 julkaistussa New York Timesin profiilissa valokuvassa Matzneff seisoo yksin veden äärellä Italiassa, näyttää masentuneelta, surullinen kalju mies Burberryn trenssitakissa. Ämmä Springora tuhosi muiston siitä, mitä hän muistaa olleen "kestävä ja upea rakkaustarina". Mutta voiko teini-ikäisellä tytöllä olla "upea rakkaustarina" yli kolme kertaa häntä ikäisemmän henkilön kanssa? Tämä on Consentin ytimessä oleva kysymys. Lukijat eivät epäile vastauksesta mitään. This manner willl be convenient for a man who wants to enjoy a woman, and can only get at her by force and against her will. (Perfumed Garden, p. 72.)
xxx/ellauri356.html on line 501: Yllättävän aluevaltauksen Kristeva teki vuonna 1990 julkaisemalla ensimmäisen romaaninsa Les Samouraïs. Se on sekoitus omia kokemuksia ja mielikuvia. Teosta on pidetty vastinparina Simone de Beauvoirin romaanille Mandariinit (1954), koska se tuo esiin, miten 1990-luvun filosofit eroavat 1950-luvun edeltäjistään. Se on myös avainromaani, josta voi tunnistaa Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Jacques Derridan.
xxx/ellauri357.html on line 87: Yhdessä puheenjohtaja Heta Gyllingin kanssa toimitimme artikkelikokoelman Filosofien oikeus I-II, jossa käytiin läpi filosofien oikeutta koskevaa ajattelua Platonista Derridaan. Esimerkiksi poikkitieteellinen Heidegger-piiri, jossa Oleminen ja aika käytiin pikkutarkasti läpi. Jukka Kekkosesta en pidä, hän on kova kommunisti. Asuin jonkin aikaa Pariisissa, jossa kävin Jacques Derridan seminaarissa. Derrida käsitteli sattumalta aihetta, joka sivusi teokseni yhtä juonnetta, ajallisuutta Heideggerin ajattelussa.
xxx/ellauri357.html on line 90: Tärkeä voimahahmo mannermaisen filosofian piirissä on Helsingissä ollut myös 1980- ja 1990-luvuilla käytännöllisen filosofian laitoksella opettanut Hannu Sivenius (s. 1949), joka on myös suomentanut Heideggerin Taideteoksen alkuperän (1995). Sivenius käsitteli ja esitteli monia Suomessa huonosti tunnettuja mannermaisia virtauksia, erityisesti Derridan dekonstruktiota ja lacanilaista psykoanalyysiä, ja tältä pohjalta syntynyt Helsingin Lacan-piiri muodostui mannermaisesta ajattelusta kiinnostuneiden vapaamuotoiseksi yhteenliittymäksi Helsingissä. (Tästä ks. Aula & Hirvonen & Santanen (toim.) 1999.) Lacan-piirin toimesta ja myötävaikutuksesta Helsinkiin on myös kutsuttu luennoimaan ja esitelmöimään useita mannermaisen filosofian kansainvälisiä huippunimiä.
xxx/ellauri363.html on line 97: Gadamerin pääteos on Wahrheit und Methode (Totuus ja metodi) vuodelta 1960. Tunnettuja ovat myös hänen väittelynsä Jürgen Habermasin ja Jacques Derridan kanssa. Mistä ne väittelevät, politiikastako?
xxx/ellauri363.html on line 122: Hänen julkiset keskustelunsa ex-nykyisten henkilöiden, kuten Habermasin ja Derridan, kanssa, vaikka he eivät aina vastanneet Gadamerin omia hermeneuttisen vuoropuhelun ihanteita (ainakaan Derrida), ovat antaneet selvän todisteen Gadamerin omasta sovitteluhalusta. Habermasille Gadamer hankki lokoisan viran Heidelbergistä.
xxx/ellauri363.html on line 124: Vuonna 1981 Gadamer yritti keskustella Jacques Derridan kanssa konferenssissa Pariisissa, mutta se osoittautui vähemmän valaisevaksi, koska näillä kahdella ajattelijalla ei ollut yhteistä kieltä. Toinen puhui harppisakua ja toinen sefardiranua. Gadamerin kuoleman jälkeen Derrida kutsui heidän kyvyttömyyttään ymmärtää toisiaan yhdeksi Gadamerin elämän pahimmista ongelmista. Aitoa vuoropuhelua Gadamerin ja Derridan välillä ei koskaan tapahtunut. Tämä on sääli, koska hermeneutiikan ja dekonstruktion välillä on paljon samaa huuhaafiilistä.
xxx/ellauri363.html on line 779: Sombartin Wernerin takomaa termiä Spätkapitalisumus käytettiin 1960-luvulla Saksassa ja Itävallassa, kun länsimaiset marxilaiset kirjoittivat Frankfurtin koulukunnan ja austromarxismin perinteeseen. Leo Michielsen ja Andre Gorz suosittelivat termiä "uuskapitalismi" Ranskassa ja Belgiassa uusilla analyyseillä uudesta sodanjälkeisestä kapitalismista. Jacques Derridakin (ranu) piti uuskapitalismista parempana kuin sakemannien post- tai myöhäiskapitalismia. Theodor Adorno piti "myöhäiskapitalismia" parempana kuin "teollista yhteiskuntaa", joka oli Saksan sosiologien 16. kongressin teemana vuonna 1968.
xxx/ellauri385.html on line 278: Antifundamentalistien jäsenluettelossa onkin kokonainen nippu talousliberaalikyrpiä ja puolivillaisia idealisteja ja oikeistohyyppiä, mm. John Dewey Stanley kala Michel Foucault GWF Hegel Max Stirner William James Emil Cioran Eugene Thacker Thomas Ligotti Friedrich Nietzsche Charles Sanders Peirce Ludwig Wittgenstein TS Eliot Otto Neurath Wilfrid Sellars Karl Popper Anton Tšehov Richard Rorty Charles Taylor Jacques Derrida Edgar Morin Willard Van Orman Quine Nelson Goodman Roy Bhaskar.
xxx/ellauri442.html on line 67: Although trained in the Anglo-American analytic tradition, Cavell frequently interacted with the continental tradition. He includes film and literary study in philosophical inquiry. Cavell wrote extensively on Ludwig Wittgenstein, J. L. Austin, and Martin Heidegger, as well as the American transcendentalists Henry Thoreau and Ralph Waldo Emerson. He was congenial with Jacques Derrida, another Jew.
xxx/ellauri442.html on line 184: Vaatturi ja Richard Rorty on leikattu samasta kankaasta. Mannermaisessa filosofiassa Rortyn ajattelusta vaikuttuvat eri tavoin kirjailijat, kuten Jürgen Habermas, Gianni Vattimo, Jacques Derrida, Albrecht Wellmer, Hans Joas, Chantal Mouffe, Simon Critchley, Esa Saarinen ja Mike Sandbothe.
102