ellauri028.html on line 89: Initially, a surviving one of his daughters, Clara Clemens, objected to its publication in March 1939, probably because of its controversial and iconoclastic views on religion, claiming it presented a "distorted" view of her father. Henry Nash Smith helped change her position in 1960. Clara explained her change of heart in 1962 saying that "Mark Twain belonged to the world" and that public opinion had become more tolerant. (Ehkä se myös tarvizi vähän pätäkkää leivän syrjäxi.) She was also influenced to release the papers by her annoyance with Soviet reports that her father's ideas were being suppressed in the United States. (Ei Laika ole ainut koira radalla. Vuosi 1962 oli Kuuban kriisi, kylmä sota kuumeni. Popovin nuhruista mutta optimistista nuoruutta.) The papers were selected, edited and sequenced for the book in 1939 by Bernard DeVoto. (Sota tuli väliin, jumala piti varmistaa voittajien puolelle. No ainahan se on voittajien puolella. Tai sit se haluu antaa opetuxen tai sillä on joku ovelampi suunnitelma mielessä.)
ellauri031.html on line 306: Myöhään huhtikuussa 1945, lopullisen tappion päivinä, Mussolini ja sen vika kiltsifrentsi Clara Petacci koitti hipsiä hipihiljaa Sveiziin, mutta jäivät kommunistipartisaanien kynsiin, jotka ampuivat ne muitta mutkitta Como-järven kauniissa maisemissa. Mussolinin ruumis vietiin Milanoon ja ripustettiin väärinpäin Esson huolzikalle, todistuxexi siitä että fasismin henki oli siitä pysyvästi karannut. Kyljissä luodinreikiä, venttiili ja tulppa falskasi. Kummastahan päästä henki karkasi. Ehkä kummastakin. Joka reijästä.
ellauri050.html on line 495: Rilke oli isänsä tahdosta vuosina 1886–1891 sotilasakatemiassa. Vuosina 1895–96 hän opiskeli kirjallisuutta, taidetta, historiaa ja filosofiaa Prahassa ja Münchenissä. Rilke tutustui vuonna 1897 Lou Andreas-Saloméhen, jonka kanssa hänelle muodostui läheinen suhde. Keväällä 1901 Rilke nai kuvanveistäjä Clara Westhoffin, jonka hän oli tavannut edellisenä syksyn Worpswedessää. Parille syntyi joulukuussa 1901 tytär Ruth. Kesällä 1902 Rilke lähti Pariisiin. Siellä julkaistiin vuonna 1910 hänen ainoa romaaninsa Malte Laurids Briggen muistiinpanot. Pariisin-vuosinaan hän julkaisi myös useita runoja. Ille faciet-vanhemmat on saaneet aikaan hurjasti runoilijoita.
ellauri073.html on line 408: Olen vit- tarkoitan whittler, sanoi myyntimiesmäinen väkäleuka noitaämmä skottityttöpiirretyssä. Vaimoni on noita-sarjan vakiovieraana esiintyi Samanthan äiti Endora (Agnes Moorehead), joka paheksuu tyttärensä avioliittoa "kuolevaisen" kanssa. Vierailulla kävi usein myös muita Samanthan sukulaisnoitia ja velhoja, mm. ovennuppeja keräilevä täti Clara ja "käytännön piloja" (sic) harrastava setä Arthur. Stephensit saavat toisella tuotantokaudella tyttären, Tabathan, joka on perinyt äitinsä noitavoimat. Myöhemmin he saivat myös pojan, Adamin joka vaikuttaa isänsä tapaan olevan kuolevainen.
ellauri077.html on line 241: Clara Hinton ei välttämättä ole Wallun tarkottama Hinton. Mut eise varmaana ole liioin neuroverkkotekoälyn kehittäjä Geoffrey Hinton:
ellauri077.html on line 249: Clara on liian paha pala purtavaxi tässä joten riittäköön tää maininta. Tämän paasauxen aiheen kannalta on "jännintä" miten ennustettavaa on pedofiilisaarnaajien toiminta. Ne toimi kaikki ihan prikulleen samalla tavalla joka vedolla kuin junan vessa. Ja sitvielä jotkut jaxaa jauhaa että apina on joku peliteorian pelaaja joka voi ihan vapaasti valita minkä strategian haluaa. Mutta siinähän se nixi juuri on! Peliteoria just selittää mixi se aina valizee samalla ennustettavalla tavalla: se koittaa valita sitä mitä se kulloinkin haluaa. Ja sitä se ei voi valita mitä se kulloinkin haluaa. Tuskin se tietää sitä edes jälkeenpäin. Tästä Wallu vähän vekuttaakin Läpässä (Barret s. 377).
ellauri077.html on line 500: Toi esteettinen elämänasenne on just tota narsismia, tai paremminkin psykopatiaa, luulee olevansa jotakin niin hirveen ovelaa et on aina siirron edellä muita joita vedättää. Sellainen oli se sen Claran pastorimies John joka bylsi pikkutyttöjä (tarvittaessa poikia). Sierpinskin karvakolmiolta tääkin alkaa näyttää: nää existentiaalifilosofit on toinen samanlainen junan vessa, nekin päästää nää ihan samat turahduxet joka vedolla.
ellauri078.html on line 151: Dickinson left the academy at the age of 15 in order to pursue a higher, and for women, final, level of education. In the fall of 1847 Dickinson entered Mount Holyoke Female Seminary. Under the guidance of Mary Lyon, the school was known for its religious predilection. Part and parcel of the curriculum were weekly sessions with Lyon in which religious questions were examined and the state of the students’ faith assessed. The young women were divided into three categories: those who were “established Christians,” those who “expressed hope,” and those who were “without hope.” Much has been made of Emily’s place in this latter category and of the widely circulated story that she was the only member of that group. Years later fellow student Clara Newman Turner remembered the moment when Mary Lyon “asked all those who wanted to be Christians to rise.” Emily remained seated. No one else did. Turner reports Emily’s comment to her: “‘They thought it queer I didn’t rise’—adding with a twinkle in her eye, ‘I thought a lie would be queerer.’“
ellauri079.html on line 85: Jethro mainitaan Läpän loputtoman pitkässä alanootissa 110 s. 998. Se on Jedin serkun Helmi Bodinen poika (vaikka se sanoo Jediä "Roope-sedäxi"). Helmin äiti ja Jedin isä olivat sisaruxia. Hän ajaa Klampetin perheen niiden uuteen kotiin Kaliforniassa ja jää niiden luoxe jatkamaan kasvatustaan. Muut kerskailevat Jethron "kuudennen luokan koulutuxella", mutta hän on tietämätön lähes jokaisesta nykyaikaisen Kalifornian elämän aspektista. Yhdessä episodissa se päättää mennä opistoon. Se ilmoittautuu myöhään lukukaudella paikalliseen sihteeriopistoon ja "ansaizee" diploominsa päivän lopussa koska on niin häirikkö. Ihan niinkun Donald Trump. Tää oli ironinen sisäpiirin vizi: – oikeasti Jethrolla oli kandintutkinto liiketaloudessa, sivuaineena filosofia, Santa Claran yliopistosta. (Missäs tässä oli se ironia? Se livahti nyt ihan ohize.)
ellauri096.html on line 323: Danach soll Augustin sein Erlebnis als Bänkelsänger vorgetragen und davon recht gut gelebt haben. So ist die Legende vom lieben Augustin vielleicht seinem eigenen Bericht zu verdanken. Bereits zeitgenössische Quellen berichten von dem der Leichengrube entstiegenen Augustin. Abraham a Sancta Clara erwähnt das Ereignis in seinem „Wohlangefüllten Weinkeller“, um vor der Trunksucht zu warnen. Urkundliche Stütze für die Legende ist nur ein Eintrag im städtischen Totenschauprotokoll, das einen „Augustin N.“ verzeichnet.
ellauri181.html on line 146: After completing his master's degree in social psychology and group development at Columbia University and completing his rabbinical studies, Schwartz received his Ph.D. in social psychology from the University of Michigan, and subsequently taught in the sociology department of the University of Wisconsin–Madison, and in 1973 became a professor. From 1971-73, Schwartz was a visiting lecturer in the department of psychology at the Hebrew University. In 1979, Schwartz moved to Israel with his wife and three children. He joined the department of psychology at the Hebrew University, where he holds the post of Leon and Clara Sznajderman Professor Emeritus of Psychology. He is now retired, but continues his research activity, as well as developing and promoting his Basic Human Values Theory.
ellauri220.html on line 113: Ensimmäisinä naispuolisina seksisymboleina pidetään Theda Baraa ja Clara Bowta (alla). Tisseihin ei sazattu tuohon aikaan yhtä paljon kuin myöhemmin 50-luvulla.
ellauri222.html on line 797: Except for Clara Velde in A Theft, the protagonists in Bellow's novels and novellas are all male. The Bellovian hero typically seeks erotic pleasure, emotional security, and egoistic confirmation from the women in his life. In marriage, his relationships with women are conflicted, and he often retreats from his role as husband to a sensuous but selfish and demanding wife who paradoxically represents both his yearning for freewheeling sex happiness and society's pressure to relinquish the freedom so essential to his self-realization. Like his male characters who all are Saul lookalikes, Bellow's females are often interchangeable and serve roles of little dramatic import. However, although the author has come under increasing criticism for his superficial treatment of women, his depiction of women and male-female relationships serves to reinforce the psychological crisis that each male protagonist must negotiate to empty their scrotums so as to achieve peace and fulfillment.
ellauri271.html on line 72: Sosialistisen internationaalin naisten toisessa, Kööpenhaminassa 26.–27. elokuuta 1910 Nørrebron työväentalossa pidetyssä konferenssissa saksalaisen sosialistin Clara Zetkinin ehdotuksesta yli sata naista 17 maasta yksimielisesti hyväksyi kansainvälisen naistenpäivän. Konferenssi ei määritellyt tarkkaa päivämäärää. Kokouksessa olivat keskeisellä sijalla saksalainen Clara Zetkin, venäläinen Aleksandra Kollontai ja italianukrainalainen Anželika Balabanova. Kokoukseen osallistuneesta tanskalaisesta Nina Bangista tuli maailman ensimmäinen naisministeri Tanskan ensimmäiseen sosialidemokraattiseen hallitukseen 1924. Kokouksessa oli läsnä viisi suomalaisnaista, jotka olivat Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen eduskunnan jäseniä. Virallinen suomalaisedustaja oli Ida Aalle-Teljo. Neljä muuta olivat Hilda Herrala, Aura Kiiskinen, Hilja Pärssinen ja Miina Sillanpää.
ellauri399.html on line 69: Born in 1955 to Abdulfattah "John" Jandali and Joanne Schieble, [Steve] Jobs faced a life-altering moment early on. His mother decided to give him up for adoption because of strong opposition from her father to her relationship with Jandali, a Syrian national. Jandali said, “I was very much in love with Joanne. ... But sadly, her father was a tyrant, and forbade her to marry me, as I was from Syria.” Jobs was adopted by Paul Jobs and Clara Hagopian and grew up unaware of his biological roots. His biological parents reunited and had another child, novelist Mona Simpson, but eventually separated, with Joanne returning to the U.S. with Mona. See also albums 27, 44, 50, 123, 264, 301, 314.
ellauri405.html on line 584: Clara_Bow_Brewster_1921.PNG" />
ellauri405.html on line 588: Seku löysi kirjamarkkinoilta Elinor Glynin paperbackin "Sinistä verta." Elinor Glyn lanseerasi käsitteen "It girl", tyttö jossa on "sitä jotakin": sex appealia ja tyyliä. Sinistä verta kuten Glynin 1916 kirjassa. Clara Bow oli 1 ensimmäisiä it girlejä. Marilyn Monroe oli toinen, tai Lana Turner. Viimeisimpiä on korealainen tyttöbändi Aespa. Mä kyllä pidän tollaisista "it" tytöistä, pienet rinnat prinsessallani siedän. Kyllä isotkin kannut ovat ihan okei. "It" on kuitenkin se pääasia.
xxx/ellauri128.html on line 433: Marya Mannes, in full Maria von Heimburg Mannes, (born Nov. 14, 1904, New York, N.Y., U.S.—died Sept. 13, 1990, San Francisco, Calif.), American writer and critic, known for her caustic but insightful observations of American life.. Mannes was the daughter of Clara Damrosch Mannes and David Mannes, both distinguished musicians. She was educated privately and benefited from the cultural ...
xxx/ellauri130.html on line 615: Von 1857 bis 1860 war Georg Sauerwein ihr Hauslehrer, mit dem sie bis zu dessen Tod Briefkontakt hielt. In diese Zeit geht ihr Pseudonym Carmen Sylva zurück (Sauerwein nannte sich Sylvaticus). Schon als junges Mädchen schrieb sie kleine Gedichte. Zuweilen äußerte sie den Wunsch, Lehrerin zu werden, was aber für sie damals nicht standesgemäß war. Ihre Eltern jedoch förderten ihre Begeisterung für Musik, sodass sie sogar von Clara Schumann, die im Schloss der Eltern ein Konzert gab, Klavierstunden erhielt. Nicht ganz dasselbe, aber schon etwas.
xxx/ellauri138.html on line 72: Emanuel James Rohn (September 17, 1930 – December 5, 2009) professionally known as Jim Rohn, was an American entrepreneur, author and motivational speaker. Emanuel James "Jim" Rohn was born in Yakima, Washington, to Emmanuel and Clara Rohn. The Rohns owned and worked a farm in Caldwell, Idaho, where Jim grew up to a narcissist prick, being the only child.
xxx/ellauri187.html on line 85: Another was Clara Westhoff, the sculptor whom Rilke would later marry and repeatedly abandon on his vocational wanderings around Europe.
xxx/ellauri187.html on line 113: Yet to put the burden of salvation solely on relations between men and women is to make a life between stumbling, imperfect men and women impossible. Rilke had no illusions about the nature of his erotic and romantic ideal. It flowed out from and quickly ebbed back into an unappeasable inward intensity. Rilke could not love or be loved for long, except in the absence of the beloved. After a passionate affair with the brilliant and beautiful Lou Andreas-Salomé, Rilke's muse and cicerone on his Russian trips, he suffered pangs of rejection and then happily settled into a lifelong correspondence with her. He married the sculptress Clara Westhoff when he was twenty-five, lived with her and their child for a year, and then by agreement left to take up his pilgrimage again. Through periodic reunions, but mostly through a voluminous and extraordinary correspondence, they maintained what Rilke called an "interior marriage," until emotional reality banged louder and louder on their youthful experiment and they eventually grew estranged.
xxx/ellauri187.html on line 129: The first strut of biographical art to buckle under such an avenging mission is language. "Death emasculates," Freedman reports dishearteningly. He describes one doubly unlucky fellow as being "fatally electrocuted." We find Rilke seeking the "panacea of a cure." Women almost never give birth--they just "birth." Clara, Rilke's wife, "was the messenger but also the transparent glass and reflecting mirror of Rilke's depression." And what a shame that a sentence like this should appear in a book about a poet's life: "Like garden flowers opening their petals early only to wither quickly, Italy's current art avoided the hard surface required for effective poetry." It's as if, somewhere in the deeper regions of his writing self, Freedman knows that Rilke wasn't any of the bad things his biographer says he was.
xxx/ellauri187.html on line 141: The women Rainer chose . . . were themselves practicing artists whose work he respected, from Clara to Loulou and now to Baladine-Merline. But they were given no choice to remove themselves for the sake of their art. . . . Rilke's love imposed a nonreciprocal discipline: in the end, it worked only for him and his poetry.
xxx/ellauri187.html on line 151: As for the centerpiece of Freedman's argument for Rilke's sexism--he "abandoned" Clara and their daughter, Ruth--here he portrays Clara, too, as if she were Tess of the D'Urbervilles. On the contrary. Clara enthusiastically seconded Rilke's definition of two artists wedded as each, in Rilke's cautiously ambiguous phrase, "the guardian of the other's solitude." After Rilke left for Paris, she placed Ruth with her wealthy and supportive parents and went on a pilgrimage to Egypt, among other places. Like Rilke, the adventurous Clara had a fascinating life--I don't know why Freedman didn't write her biography. Women artists suffered in Rilke's society, but not because of Rilke.
xxx/ellauri357.html on line 479: Mary synnytti 2. syyskuuta tyttären, Clara Everina Shelleyn. Pian tämän jälkeen Shelley lähti Lontooseen Clairen kanssa, mikä lisäsi Maryn kaunaa sisarpuoleensa kohtaan. Shelley pidätettiin kahdeksi päiväksi Lontoossa hänen velkojensa vuoksi, ja asianajajat vierailivat Maryn luona Marlowessa Shelleyn velkojen vuoksi. Hizi tää on kovempaa kyytiä kuin Pentti Saarikoskella! Shelleyn pääteos tänä aikana oli Laon ja Cythna, pitkä kerronnallinen runo, joka sisälsi insestiä ja hyökkäyksiä uskontoa vastaan. Se sensuroitiin kiireesti.
xxx/ellauri357.html on line 483: Shelley jätti Maryn ja vauva-Claran Bagni di Luccaan (nykyisessä Toscanassa), kun hän matkusti Clairen kanssa Venetsiaan tapaamaan Byronia ja kuskaamaan sille Clairen Allegran. Byron kutsui Shelleyt jäämään kesäasuntoonsa Esteen, ja Shelley kehotti Marya tapaamaan hänet siellä. Clara sairastui vakavasti matkalla ja kuoli 24. syyskuuta Venetsiassa. Claran kuoleman jälkeen Mary joutui pitkään masennukseen ja emotionaaliseen vieraantumiseen Shelleystä.
xxx/ellauri387.html on line 165: Bernard of Clairvaux, O. Cist. (latinaksi: Bernardus Claraevallensis; 1090 – 20. elokuuta 1153), jota kunnioitettiin bernhardinkoirana, oli apotti, mystikko, temppeliritarien perustaja ja merkittävä johtaja benediktiiniritarikunnan uudistamisessa syntymässä olevan sistersiläisen kautta, ja länkkärien tärkeä poliittinen tilaus. Life is better with Dog.
xxx/ellauri420.html on line 233: Toimittaja Christopher Hitchens huomautti, että Malraux ei ollut juurikaan viettänyt aikaa Kiinassa. Vuoden 1961 pingviinipainos MacDonald-käännöksestä väittää takakannessa, että Malraux oli ollut "vallankumouksellisen komitean jäsen" Shanghaissa. Tämä väite on väärä. André Malraux'n vaimon Clara Goldschmidtin mukaan hän ja André vierailivat Kiinassa vasta vuonna 1931, noin neljä vuotta kuvattujen tapahtumien jälkeen.
xxx/ellauri420.html on line 243: 20-vuotiaana Malraux luki saksalaisen filosofin Friedrich Nietzschen töitä, jonka oli määrä olla merkittävä vaikutus häneen loppuelämänsä ajan. Ei olis pitänyt. Malraux ja hänen ensimmäinen juutalainen vaimonsa Clara erosivat vuonna 1938, mutta erosivat vasta vuonna 1947.
xxx/ellauri420.html on line 245: nietzscheläisenä sankarina, joka voittaa sekä ympäristön että ihmiset tahtonsa voimalla, persoona, jota Malraux tietoisesti matki. Andrélle ei ollut mahdollista tehdä kompromisseja. Hän oli jonne jolle meneminen loppuun oli ainoa tie. Oikeasti hän oli erittäin ujo ja yksityinen mies, joka piti izestään ja etäisyydestä izensä ja muiden välillä. Malraux'n pidättyvyys sai hänen ensimmäisen vaimonsa Claran myöhemmin sanomaan, että hän tuskin tunsi hiäntä raamatullisesti avioliiton aikana. Sellainen peli ei pitkän päälle vetele, tiesi ruskea Jacky makupala kertoa tönkössä frankofoonisessa vuohiaiheisessa komediassa Lulun paratiisi tms.
xxx/ellauri420.html on line 247: Palattuaan Claran kanssa Kambodjasta Indiana Jones tyyppiseltä ryöstöretkeltä Malraux pidätettiin ja Ranskan siirtomaaviranomaiset syyttivät bareljeefin poistamisesta upeasta Banteay Srei -temppelistä. Vaikka hän oli syyllinen, hänen pidättämistään ja vangitsemistaan ​​pidettiin sopimattomina - sillä rikoksella ei ollut merkitystä. Vittuako noista vinosilmistä. Andrélle (joka oli useita vuosia nuorempi kuin hänen vaimonsa) tuomittiin vankeustuomio, jonka Clara onnistui kumoamaan, vaikka hän menetti omansa, sillä perusteella, että temppeli oli "hylätty omaisuus". Malraux'n puolustajien joukossa olivat François Mauriac, André Breton ja André Gide. Malraux'n tuomio lyhennettiin vuodeksi, minkä jälkeen hänet lyhennettiin päätä lyhemmäxi. Squiik. (Läppä läppä, päästettiin vapaalle jalalle.)
xxx/ellauri420.html on line 259: Vuonna 1944, kun Malraux taisteli Alsacessa, tyttöystävä 2 Josette kuoli 34-vuotiaana, kun hän liukastui noustaessaan junaan. Heidän kaksi poikaansa Vinski ja Vinsentti kuolivat yhdessä auto-onnettomuudessa vuonna 1961. Auton, jota he ajoivat, oli antanut heille Vincentin tyttöystävä, varakas Clara Saint.
33