ellauri008.html on line 495: Jane Austen tietysti, Charlotte Bronte, ja Thackeray. Virginia Woolf on hieno. Leo Tolstoi, Tsehov, Turgenjev vaik se kirjoittaa liikaa metästyksestä. Kuin myös Trollope, joka on hirmu setämäinen. Ann Tyler on kiva. Alice Munro, Katherine Mansfield tosi hyviä, Anthony Powell ok vaik on sovinisti. Galsworthy on sillä rajalla. Steinbeck myös, vaikea sijottaa, kuten jenkit yleensä, niillä on jenkki"kulttuurista" jo pahat mieslähtöpisteet, iso handicap. Jos ne on kilttejä ne on lällyjä, siirapinlitkutusta yleensä. Fielding ja Sterne saa peukutuksia. Proust on ok, Balzac ihan jees, vaikka melko pitkäveteisiä. Samaa voi sanoa Cervantesista. Onhan se kiva, ja sydän paikallaan, mutta puuduttava.
ellauri021.html on line 73: Lueskelin sieltä täältä tuota His Masters Voicen Kauhajoen kasvistoa. Siinä on alux vanha osa ja lopussa uudempaa mazkua. Kuten monet muut bestseller kirjailijat se ei malta olla tuuppaamatta alkumenestyxen perään heikompaa jatkoa. Näitä on iso liuta muitakin. Jehova, Cervantes, Dumas vanhempi, lavastaja Roy, ja El Lauri, vain tärkeimpiä mainitaxeni.
ellauri023.html on line 549: Miehille on hupaisia kommelluxia kyllä, seikkailuja, kuten Rabelaisilla, Cervantesilla, Voltairella ja Fieldingillä, mutta hassuja sosiaalisia nolauxia, hmm? Jos ne on noloja, ne ei ole hassuja. Ei paljon naurata. Miehet ei järin naureskele izelleen, huonommille miehille ja pelleille kyllä mieluusti, kuha ei tarvi niihin samastua. Ottaa izensä tosi vakavasti. Ne on ääliöitä tylsimyxiä. Apinoillakin on niitä enemmän huumorintajua, kun tiirailevat izeänsä peilistä ja irvivät.
ellauri028.html on line 150: 6. Puhe kiertyy Cervantesiin ja Rubensiin, ja neitoseen, joka pelastaa neizyytensä
ellauri033.html on line 68: Kerskuin tällä ja espanjaxi luetulla Cervantesilla leukavasti sittemmin Tapiolan konsultille. Se jotensakin kismitti AHDH vanhusta, joka tarjosi meille samppankaljaa Savonlinnan oopperan väliajalla. Siinä oli keulimisen makua. Siitä se oli snobbailua, niinkuin olikin. Nousukas ei pidä toisesta nousukkaasta.
ellauri037.html on line 592: Siellä oli mukavaa, sai seurustella aatelisten kaa. Sieltä palattuaan se hoiteli hyppykuppaa Münchenissä vuosikausia. Berliinissä se opetteli epsanjaa ja luki Pedro Calderón de la Barcaa, Lope de Vegaa, Cervantes Miguel">Miguel de Cervantesia ja erityisesti Baltasar Graciánia. Viimeximainittu oli joku barokkijesuiitta josta tykkäs sekä Sope että mursuwiiksi Nietsche. Täytyypä tutustua, saa varmaan suuttua.. Sit se koitti taas luennoida Hegelin päälle omia pöperryxiä, mut taaskin opiskelijat äänesti jaloillaan. Koitti saada kännöstöitä huonolla menestyxellä. Ei ihan mennyt putkeen hommat Sopella.
ellauri047.html on line 78: Kirjan Werther oli Woku ize, joka kosiskeli Wetzlarissa (Hessenissä) Charlotte Buffia. Charlotte dumppas Wokun ja otti sen sijaan Johann Christian Kestnerin, jolla oli hyvä paikka Hannoverin hovissa. Se ei pahemmin masentanut Wokua, joka osti jopa kihlat Lotelle ja Hannolle. Se joka teki izarin oli Wokun kolleega Karl Wilhelm Jerusalem, Lessingin kuoma. Woku vaan yhdisti nää tarinat. Tarua ja totta elämästäni. Wertheristä Goethe ei netonnut paljoa, kun ei ollut copyright-lakeja. Niinkuin monet muut (esim. Cervantes ja Rabelais) se julkaisi six aina uusia, muka päivitettyjä versioita omista prujuista. Wetzlarin aikainen tuttu kuvaili Goethea:
ellauri100.html on line 1305: Greimaxen eka julkaisu Cervantes ir jo don Kichotas ilmestyi kaikkien tuntemassa Varpai-lehdessä, jonka se ize perusti. Sen poinzi oli: "Let's not be afraid to be Don Quixotes" (tai sama liettuaxi). Sit tuli se thesis "La Mode en 1830. Essai de description du vocabulaire vestimentaire d' après les journaux de modes [sic] de l'époque". Greimiemen ämmän poka jätti sanakirjahommat siihen, mutta jäi loppuiäxi suffixi- ja puffiximiehexi. Ennen Marxia se luki Ferdinand de Saussurea ja Louis Hjelmsleviä jotka oli saaneet vaikutteita Marxin arvoteoriasta. Muita vaikutteita oli Georges Dumézil (who dat) ja rakenneantropologi Claude Lévi-Strauss, satusetä Vladimir Propp, joku Étienne Souriau, ja (voi ei) fenomenaalinen Edmund Husserl, turhanpäiväinen Maurice Merleau-Ponty, kallonkutistaja Gaston Bachelard (jonka Jöpi eilen mainizi), sekä Touretten syndroomainen superman André Malraux. Kaikesta tästä voi päätellä, että Greimas käänsi Marxin päälaelleen ja Hegelin taas oikeinpäin.
ellauri106.html on line 90: The rudeness is not only a source of stylistic energy, but also a fundamental moral position, an attack on the state of inhumanity disguised as niceness, as Nathan Zuckerman puts it in The Anatomy Lesson. Roth is thus directed against the social forces of obedience, prohibition and oppression, essential components of mature adulthood, which is why Posnock recognizes an “art of immaturity” in which Roth disregards cultural barriers and abandons himself completely to aesthetic pleasure, in the style of a Cervantes 'or Nabokovs .
ellauri210.html on line 1078: Dalí kuvitti omia kirjoituksiaan ja muiden kirjailijoiden teoksia. Hänen kirjakuvituksensa olivat haluttuja etenkin 1950- ja 1960-luvuilla, sillä ne takasivat kirjoille suuret myyntiluvut. Dalí kuvitti esimerkiksi Danten, Cervantesin, Maon ja Goethen teoksia.
ellauri244.html on line 174: Samuel Butler (1612−1680) oli englantilainen satiirinen runoilija. Hänen pääteoksensa on keskeneräiseksi jäänyt Hudibras-runoelma, Cervantesin Don Quijoten esikuvan mukaan kirjoitettu ivakuvaus puritaanien ahdasmielisyydestä ja teeskentelystä. Runoelman sankarina on sir Hudibras, pedanttinen ja riitelynhaluinen presbyteriaani, paksumahainen, pitkäpartainen kyttyräselkä, joka aseenkantajansa, räätäli Ralphin keralla lähtee seikkailuretkelle taistelemaan rahvaan huvituksia vastaan. Runon iva on vähän katkeraa, mutta siinä esitetään hurjan näppäriä sukkeluuksia ja osaavia hyökkäyksiä puritaanien takaperoista ahdasmielisyyttä vastaan. Butlerin muutkin runot ovat satiirisia, vaan vielä huonompia.
ellauri247.html on line 230: Pikareskiromaani syntyi Espanjassa 1500-luvun puolivälissä tarkoituksellisesti kehiteltynä vastagenrenä ritariromaanille ja sen harhailevalle, haavemaailmassa elävälle sankarille. Pseudoautobiografisena pikareskiromaanin tapahtumat myötäilevät sankarin (espanjan picaro = 'ratsastaja') monipolvista vaellusta ja antavat sen kautta humoristis-satiirisen kuvan maailmasta. Veijarityylin (gusta picaresca) varhainen edustaja oli tuntemattoman tekijän romaani La vida de Lazarillo de Tormes (1554). Muita varhaisia klassikkoja ovat Mateo Alemánin La Vida del picaro Guzman de Alfarache (1599–1604), sekä lajin tunnetuin klassikko, Miguel de Cervantes Saavedran El ingenioso hidalgo don Quijote de la Mancha (1605, 1615, Don Quijote manchalainen, surullisen hahmon ritari). Veijariromaanin sankarina on esiintynyt myös naisia, jotka käyvät veijarimaisesta seikkailusta toiseen pyrkien valloittamaan mahdollisimman paljon varakkaita miehiä, kuten Francisco López de Úbedan romaanissa La pícara Justina (1605).
ellauri279.html on line 458: Carlos Fuentesia on kutsuttu "Meksikon Balzaciksi". Fuentes itse mainitsi Miguel de Cervantesin, William Faulknerin ja Balzacin tärkeimpinä kirjailijoinaan. Kirjoitusprosessistaan ​​pitämässään puheessa hän kertoi, että kun hän aloitti kirjoitusprosessin, hän aloitti kysymällä: "Kenelle minä kirjoitan? NYT:n lukijoilleko? Niinpä hyvinkin!"
ellauri353.html on line 364: Pirozhkovan mukaan "Ennen kuin tapasin Baabelin, luin paljon, tosin ilman erityistä ohjausta. Luin kaiken, minkä sain käsiini. Babel huomasi tämän ja sanoi minulle: "Sillä tavalla lukeminen ei johda mihinkään. on aikaa lukea kirjoja, jotka ovat todella arvokkaita. Jokaisen koulutetun ihmisen on luettava noin sata kirjaa. Yritän joskus tehdä niistä luettelon." Ja muutama päivä myöhemmin hän toi minulle luettelon, jossa oli antiikin kirjailijoita, kreikkalaisia ja roomalaisia - Homeros, Herodotos, Lucretius, Suetonius - ja myös kaikki myöhemmän eurooppalaisen kirjallisuuden klassikot, alkaen Erasmuksesta, Rabelais´sta, Cervantesista, Swiftistä, ja Coster (n.h.), ja jatkuu 1800-luvun kirjailijoihin, kuten Stendhaliin, Mériméeen ja Flaubertiin." Punaisen ratsuväen kauhistuttavaan väkivaltaan näytti jyrkästi vastakohtaiselta itse Baabelin lempeä luonne.
xxx/ellauri085.html on line 618: Isä-Jamesin leffoissakin esiintynyt tunteilun ja läpän yhdistelmä sopii sinänsä vallan mainiosti, eikä siinä ole mitään uutta eikä ihmeellistä. Aristofanes ei ollut järin sentimentaalinen (but cf. here), eikä Rabelais, mutta siitä eteenpäin Hamletin ja Cervantesin kautta Moliéreen, ja Dickensiin puhumattakaan jostain Steinbeckistä ja Saroyanista. Koko jenkkiteeveegenre "romanttinen komedia" on justiinsa sitä.
xxx/ellauri173.html on line 245: In seinen Hymnen (Zürich 1754) und den Empfindungen eines Christen (Zürich 1755) wandte er sich besonders deutlich gegen jede erotische Poesie. Bald jedoch vollzog sich in ihm, besonders unter dem Einfluss der Schriften von Lukian, Horaz, Cervantes, Shaftesbury, d’Alembert un Voltaire eine vollständige Umkehr.
xxx/ellauri173.html on line 257: Es lassen sich Einflüsse von Miguel de Cervantes, Laurence Sterne und Henry Fielding nachweisen. Erschlossen folgte Wieland seinem neuen Weg, der im vollen Gegensatz zu den Anschauungen seiner Jugend stand: Er verkündete eine Philosophie der heiteren Sinnlichkeit, der weltlichen Freuden, der leichten Anmut. Bald darauf erhielt er viel Lust und weitere Belebung und Anregung in Weimar mit Johann Wolfgang Goethe und Johann Gottfried Herder. Sie waren keineswegs Absolutisten.
xxx/ellauri186.html on line 37: Pidän rupattelevista kirjoista ja kirjailijoista. Esim Rabelais (soveltuvin osin), Cervantes, Sterne, Richardson, Fielding, Saramago, Bellow kirjassa Augie March (ei muut).
xxx/ellauri187.html on line 370: In 1921 Groddeck published his first psychoanalytic novel, Der Seelensucher. Ein psychoanalytischer Roman, later published in English as "The Seeker of Souls". After reading it and promoting its publication Freud commended Groddeck to the Berlin Psychoanalytic Association. Ein gewisser Alfred Polgar in his comprehensive review (Berliner Tageblatt, 20 December 1921) found "nothing comparable among German books" and felt reminded of Cervantes, Swift, und Rabelais.
19