ellauri022.html on line 671: Briteissä se ihastu Carlyleen, toiseen yxilönpalvojaan, jonka miälest historia on suurmiesten elämäkertoja. No tääkin paasaus on sitten ilmeisesti historiaa.
ellauri054.html on line 208: Carlyle ja Emerson esseili suurmiehistä. Wannabeet. Macaulay kolmantena hälläpyöränä.
ellauri077.html on line 373: 880 se lakkasi käymästä messuilla ja siitä tuli ahnas lukija: postivismia, fysiologista psykologiaa, italialaista ja brittiläistä runoutta. Se opetteli omin nokin saxaa lukeaxeen Hegeliä ja englantia lukeaxen Spenceriä ja Carlyleä (se espanjansi näitä hyyppiä), kuten se 20v myöhemmin opiskeli tanskaa lukeaxeen Kierkegaardia, josta kukaan Espanjassa ei ollut kuullutkaan. Tulevalle vaimolleen se kertoi painajaisistaan:
ellauri098.html on line 405: In Carlyle’s book On Heroes, Hero-Worship and the Heroic in Society (Carlyle, 1840), somebody (most likely the author) dove into the lives of several men he deemed “heroes,” like Muhammed, Richard Wagner, Shakespeare, Martin Luther, and Napoleon. He believed that history “turned” on the decisions of these men, and encouraged others to study these heroes as a way of discovering one’s own true nature.
ellauri198.html on line 693: In 1838, he visited Italy looking for background for Sordello, a long poem in heroic couplets, presented as the imaginary biography of the Mantuan bard spoken of by Dante in the Divine Comedy, canto 6 of Purgatory, set against a background of hate and conflict during the Guelph-Ghibelline wars. This was published in 1840 and met with widespread derision, gaining him the reputation of wanton carelessness and obscurity. Tennyson commented that he only understood the first and last lines and Carlyle wrote that his wife had read the poem through and could not tell whether Sordello was a man, a city or a book. Ai tän mä taisinkin jo kertoa albumissa 54.
ellauri222.html on line 1074: Roope Änkkä kirjoittaa onnen saavuttamisesta rikkaiden kannalta. Miten paljon pätäkkää on Aristoteleen mielestä oltava ennenkuin voi harjoittaa hyveitä. Suunnittelen taulukkoa, Sir Walter Raleigh ylhäällä, Carlyle on potaskaa. Ei kiinnosta.
ellauri236.html on line 204: In borrowing from William Faulkner's Sanctuary, Chase only took the plot; the mental atmosphere of the two books is not similar. Chase really derives from other sources, and this particular bit of borrowing is only symbolic. What it symbolizes is the vulgarization of ideas which is constantly happening, and which probably happens faster in an age of print. Chase has been described as ‘Faulkner for the masses’, but it would be more accurate to describe him as Carlyle for the masses. He is a popular writer — there are many such in America, but they are still rarities in England — who has caught up with what is now fashionable to call ‘realism’, meaning the doctrine that might is right. The growth of ‘realism’ has been the great feature of the intellectual history of our own age. Why this should be so is a complicated question. The interconnexion between sadism, masochism, success-worship, power-worship, nationalism, and totalitarianism is a huge subject whose edges have barely been scratched, and even to mention it is considered somewhat indelicate. To take merely the first example that comes to mind, I believe no one has ever pointed out the sadistic and masochistic element in Bernard Shaw's work, still less suggested that this probably has some connexion with Shaw's admiration for dictators. Fascism is often loosely equated with sadism, but nearly always by people who see nothing wrong in the most slavish worship of Stalin. The truth is, of course, that the countless English intellectuals who kiss the arse of Stalin are not different from the minority who give their allegiance to Hitler or Mussolini, nor from the efficiency experts who preached ‘punch’, ‘drive’, ‘personality’ and ‘learn to be a Tiger man’ in the nineteen-twenties, nor from that older generation of intellectuals, Carlyle, Creasey and the rest of them, who bowed down before German militarism. All of them are worshipping power and successful cruelty. It is important to notice that the cult of power tends to be mixed up with a love of cruelty and wickedness for their own sakes. A tyrant is all the more admired if he happens to be a bloodstained crook as well, and ‘the end justifies the means’ often becomes, in effect, ‘the means justify themselves provided they are dirty enough’. This idea colours the outlook of all sympathizers with totalitarianism, and accounts, for instance, for the positive delight with which many English intellectuals greeted the Nazi-Soviet pact. It was a step only doubtfully useful to the U.S.S.R., but it was entirely unmoral, and for that reason to be admired; the explanations of it, which were numerous and self-contradictory, could come afterwards.
ellauri247.html on line 268: Like Mr. Brattle, in The Vicar of Bulhampton, he was thinking always of the evil things that had been done to him. With the pawky (scottish: having a mocking or cynical sense of humour) and philosophic Scots of his own day (Robertson, Hume, Adam Smith, and "Jupiter" Carlyle) he had little in common, but with the sour and mistrustful James Mill or the cross and querulous Carlyle of a later date he had, it seems to me, a good deal.
ellauri359.html on line 151: Distinguished lawyer, business leader and philanthropist David Rubenstein joined more than 90 Eisenhower Fellows from around the world as our featured speaker at a special dinner reception at the Masonic Temple on May 14. Mr. Rubenstein’s extraordinary life’s journey took him from humble working-class beginnings in Baltimore to become co-founder and co-chairman of the Carlyle Group, a global private equity investment firm based in Washington, D.C. In gratitude for his illustrious business career, Mr. Rubenstein has become one of the world’s most prominent philanthropists, donating much of his fortune to worthy charitable causes.
ellauri369.html on line 290: Tiesittekö että: Carlylella oli keskeinen asema viktoriaanisessa kulttuurissa, ja häntä ei pidetty ainoastaan Ralph Waldo Emersonin sanoin "englanninkielisten kirjainten kiistattomana päänä", vaan myös takapuolena. Ketä ne ovat kysyi Sepukka. En tietäisi izekään ilman Uikipediaa. Niin katoaa teeren kunnia.
ellauri369.html on line 294: Carlyle Thomas">Thomas Carlyle (4. joulukuuta 1795 – 5. helmikuuta 1881) oli skotlantilainen esseisti, historioitsija ja filosofi Skotlannin alamailta. Viktoriaanisen aikakauden johtava kynäilijä, hän vaikutti syvästi 1800-luvun taiteeseen, kirjallisuuteen ja filosofiaan. Erittäinkin syvältä.
ellauri369.html on line 296: Edinburghissa perusopiskelijana Carlyle kexi ympyrän. Howard Evesin (1911–2004) mukaan matemaatikko John Leslie (1766–1832) kuvasi neliöyhtälön juurten geometrista rakennetta ympyrällä kirjassaan Elements of Geometry ja huomautti, että tämän idean antoi hänen entinen hallijärjestäjänsä Thomas Carlyle (1795-1881). Eves kusettaa tässä aika rankasti. Vaikka Leslien kirjan kuvaus sisältää analogisen ympyrärakenteen, se esitettiin vain alkeisgeometrisin termein ilman mitään käsitystä karteesisesta koordinaattijärjestelmästä tai neliöfunktiosta ja sen juurista.
ellauri369.html on line 298: Vuonna 1867 itävaltalainen insinööri Eduard Lill julkaisi graafisen menetelmän polynomin juurten määrittämiseksi ( Lillin menetelmä ). Jos sitä sovelletaan toisen asteen funktioon, se antaa puolisuunnikkaan kuvion Carlylen ratkaisusta Leslien ongelmaan (katso myös kuvat!), jonka yksi sivuista on Carlylen ympyrän halkaisija. Vuoden 1925 artikkelissa Henry Miller huomautti, että Lillin menetelmän pieni muutos, jota sovellettiin normitettuun neliöfunktioon, tuottaa ympyrän, joka mahdollistaa funktion juurten geometrisen rakentamisen ja antoi selkeän modernin määritelmän sille, mitä myöhemmin approprioivasti kutsuttiin Carlylen ympyräksi. Myöhemmissä julkaisuissa alettiin briteissä ottaa käyttöön nimiä Carlyle circle, Carlyle method tai Carlyle algoritmi vaikka saksankielisissä maissa käytetään termiä Lill circle ( Lill-Kreis ).
ellauri369.html on line 305: Postuumisesti hänen maineensa kärsi hänen ystävänsä ja opetuslapsensa James Anthony Frouden julkaisuista, mikä aiheutti kiistaa Carlylen henkilökohtaisesta elämästä, erityisesti hänen avioliitostaan Jane Welsh Carlylen kanssa. Hänen maineensa heikkeni edelleen 1900-luvulla, kun ensimmäisen ja toisen maailmansodan alkaminen toi esiin syytöksiä, että hän oli sekä preussilaisuuden että fasismin esi-isä. 1950-luvulta lähtien laajat stipendiaattijoukot Carlyle Studiesin alalla ovat parantaneet hänen asemaansa, ja nyt hänet tunnustetaan "yhdeksi kirjallisuutemme pysyvistä monumenteista, jota ei yksinkertaisesti voida kumittaa".
ellauri369.html on line 307: Tuomon isä James Carlyle oli kivenhakkaaja, myöhemmin maanviljelijä, joka rakensi Kaarevan talon , johon hänen poikansa syntyi. Hänen maksiiminsa oli, että "ihminen luotiin työskentelemään, ei spekuloimaan, tuntemaan tai haaveilemaan". Sekavan kasvatuksensa seurauksena James Carlylesta tuli nuoruudessaan syvästi uskonnollinen, ja hän luki monia saarnakirjoja ja opillisia väitteitä koko elämänsä. Hän meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa vuonna 1791, kaukaisen serkkunsa Janetin kanssa, joka synnytti John Carlylen ja kuoli sitten. Hän meni naimisiin Margaret Aitkenin kanssa vuonna 1795, köyhän maanviljelijän tyttären, joka työskenteli silloin palvelijana. Heillä oli yhdeksän lasta, joista Thomas oli vanhin. Margaret oli hurskas ja harras ja toivoi, että Thomasista tulisi ministeri. Hän oli lähellä vanhinta poikaansa, koska hän oli "tupakointikumppani, neuvonantaja ja uskottu" Carlylen alkuaikoina. Hiän kärsi maanisjaksosta, kun Carlyle oli teini-ikäinen, ja hänestä tuli "innostunut, hillitty, ylipuhuva ja väkivaltainen". Hiän koki toisen romahduksen vuonna 1817, minkä vuoksi hänet oli siirrettävä kotoaan ja pidätettävä. Carlyle puhui aina suuresti vanhemmistaan, ja molemmat vaikuttivat syvästi hänen luonteeseensa, varsinkin äitykkä.
ellauri369.html on line 309: Carlylen varhaiskasvatus tuli hänen äidiltään, joka opetti hänelle lukemista (huolimatta siitä, että hiän oli tuskin lukutaitoinen), ja hänen isänsä opetti hänelle laskennan (huolimatta siitä että käytti siihen sekä sormia että varpaita). Tämän jälkeen hän meni Annan Akatemiaan ( n.  1806–1809 ), jossa hän opiskeli alkeellista kreikkaa, luki sujuvasti latinaa ja ranskaa ja opiskeli aritmetiikkaa "aivan hyvin". Häntä kiinnosti matematiikka ja geometria ja osoitti suurta lahjakkuutta näissä aiheissa, Carlyle-ympyrän keksimisen ansiosta. Yliopiston kirjastossa hän luki monia tärkeitä teoksia 1700-luvun ja nykyajan historiasta, filosofiasta ja kauniista kirjeistä. Carlyle aloitti opettamisen Annan Academyssa kesäkuussa 1814. Hän piti ensimmäiset koesaarnansa joulukuussa 1814 ja joulukuussa 1815, jotka molemmat ovat kadonneet.
ellauri369.html on line 311: Kirkcaldyssa Annanista lähdettyään ovet paukkuen hän ystävystyi Edward Irvingin kanssa, jonka entisestä oppilaista Margaret Gordonista tuli Carlylen "ensimmäinen rakkaus". Toukokuussa 1817 Carlyle pidättäytyi ilmoittautumasta teologian kurssille, minkä hänen vanhempansa ottivat vastaan " ylevästi ". Sitten Tuomo luki Gibbonin ja näki ensin selvästi, että kristinusko ei ollut totta. Siitä koitti hänen elämänsä koettelevin aika. Hänen olisi joko tullut tulla hulluksi tai tehdä loppu itsestään, mutta hänpä tutustui joihinkin erittäin häntä ylempiin miehiin.
ellauri369.html on line 313: Kesällä 1818 Irvingin kanssa Peeblesin ja Moffatin nummien halki tekemän tutkimusmatkan jälkeen Carlyle teki ensimmäisen julkaisuyrityksensä ja välitti näkemäänsä kuvaavan artikkelin edinburghilaisen lehden toimittajalle, jota ei julkaistu ja joka on nyt kadonnut.
ellauri369.html on line 314: Lokakuussa Carlyle lähti ovet paukkuen Kirkcaldysta ja painui Edinburghiin marraskuussa. Vähän ennen lähtöään hän alkoi kärsiä dyspepsiasta, joka pysyi hänen kanssaan koko hänen elämänsä ajan. Jane olisi ansainnut jotain parempaa.
ellauri369.html on line 316: Carlyle%2C_1801_-_1866._Wife_of_the_historian_Thomas_Carlyle.jpg/340px-Jane_Baillie_Welsh%2C_Mrs_Thomas_Carlyle%2C_1801_-_1866._Wife_of_the_historian_Thomas_Carlyle.jpg" />
ellauri369.html on line 319: Helmi- ja maaliskuussa hän käänsi Jöns Jacob Berzeliuksen teoksen kun Jöns ei kazonut, ja syyskuussa hän "luki Goethea ". Marraskuussa hän ilmoittautui "skotlannin oikeuden luokkaan " ja opiskeli David Humen (asianajaja) johdolla. Joulukuussa 1819 ja tammikuussa 1820 Carlyle teki toisen julkaisuyrityksensä kirjoittamalla arvosteluartikkelin Marc-Auguste Pictet'n kazauksesta Jean-Alfred Gautier'n teoxeen Essai historique sur le problème des trois corps, joka jäi julkaisematta ja kadonnut. Oikeustieteen luokat päättyivät maaliskuussa 1820, eikä hän jatkanut aihetta enempää.
ellauri369.html on line 321: Toukokuussa Irving esitteli Carlylen Jane Baillie Welshille Haddingtonissa. He aloittivat kirjeenvaihdon, ja Carlyle lähetti hänelle kirjoja, jotka kannustivat hänen älyllisiin pyrkimyksiinsä; hiän kutsui häntä "saksalaiseksi mestaroijaksi". Tänä aikana Carlyle kamppaili sen kanssa, mitä hän kuvaili " ongelmien, hengellisen, ajallisen, ikuisen levottomaisimman hydran " kanssa. Henkinen epäilys, epäonnistuminen hänen julkaisupyrkimyksissään ja dyspepsia vahingoittivat hänen fyysistä ja henkistä terveyttä, johon hän löysi helpotusta vain "merellä uimisesta". Heinäkuun alussa 1821, "niiden kolmen viikon täydellisen unettomuuden aikana, jolloin melkein" hänen "yksi lohdutuksensa oli päivittäinen kylpeminen hiekalla Leithin ja Portobellon välillä", tapahtui Leith Walkissa "tapaus". kun hän "paskansi" veteen kuin Johan Stigzelius. Tämä oli alku Carlylen "Kääntymiselle", prosessille, jolla hän "aidollisesti tarttui paholaisen nenästä" ja heitti " hänet taakseni". Se antoi hänelle rohkeutta taistelussa "Hydraa" vastaan; veljelleen Johnille hän kirjoitti: "Mitä pelättävää on (paizi että taivas putoaa päällemme)?"
ellauri369.html on line 323: Carlylen käännös teoksista Goethen Wilhelm Meisterin oppisopimuskoulutus (1824) ja Matkat (1825) ja hänen elämäkerta Schillerista (1825) toivat hänelle kunnolliset tulot, jotka eivät olleet sitä ennenkään välttyneet häneltä, ja hän sai täysin ansaizemattomasti vaatimattoman maineen. Hän aloitti kirjeenvaihdon Goethen kanssa ja teki ensimmäisen matkansa Lontooseen vuonna 1824 tapaamalla merkittäviä kirjailijoita, kuten Thomas Campbellin, Charles Lambin ja Samuel Taylor Coleridgen, ja solmimalla ystävyyssuhteita Anna Montagun, Bryan Waller Proctorin ja Henry Crabb Robinsonin kanssa. Hän matkusti myös Pariisiin loka–marraskuussa Edward Stracheyn ja Kitty Kirkpatrickin kanssa, missä hän osallistui Georges Cuvierin vertailevan anatomian johdantoluennolle, keräsi tietoa lääketieteen opinnoista, esitteli itsensä Legendrelle, Legendre esitteli hänet Charles Dupinille, havaitsi Laplacen ja useita muita merkittäviä samalla kun he kieltäytyivät Dupinin esittelytarjouksista, ja kuuli François Magendien lukevan artikkelia " viidennestä hermoparista" (kolmoishermosta).
ellauri369.html on line 326:
ellauri369.html on line 328: Toukokuussa 1825 Carlyle muutti mökkitaloon Hoddam Hillissä lähellä Ecclefechania, jonka hänen isänsä oli vuokrannut hänelle. Carlyle asui veljensä Alexanderin kanssa, joka "halvan pikkumiespalvelijan kanssa" työskenteli maatilalla, hänen äitinsä yhden palvelijattarensa kanssa ja hänen kahden nuorimman sisarensa, Jeanin ja Jennyn kanssa.
ellauri369.html on line 329: Hoddam Hillissä Carlyle löysi hengähdystauon Edinburghissa kokemastaan "siestämättömästä tuskasta, melusta ja hämmennyksestä" ja havaitsi ikkunasta jotain mitä hän kuvaili "parhaimmaksi ja laajimmaksi näkymäksi, jonka olen koskaan nähnyt mistä tahansa talosta, Cumberland kuin amfiteatterissa vertaansa vailla". Täällä hän suoritti "Kääntymisensä", joka alkoi Leith Walk -tapahtumasta. Hän saavutti "suuren ja ikuisesti iloisen voiton" kaikista hengellisistä lohikäärmeistä, lopullisesta kahlituksesta ja tallasi kotiin, terve menoa kotiin luoliinnne ikuisesti!
ellauri369.html on line 331: Jane teki näet onnistuneen vierailun sinne syyskuussa 1825. Siellä ollessaan Carlyle kirjoitti saksalaisen romanssin (1827), kokoelman Johann Karl August Musäuksen , Friedrich de la Motte Fouquén , Ludwig Tieckin , ETA Hoffmannin ja Jeanin aiemmin kääntämättömiä saksalaisia romaaneja.
ellauri369.html on line 334: Nimittäin lokakuussa 1826 Thomas ja Jane Welsh menivät naimisiin Walesin perheen tilalla Templandissa. Pian avioliiton jälkeen Carlyles muutti vaatimattomaan kotiin Comely Bankissa Edinburghissa, jonka Janen äiti oli vuokrannut heille. He asuivat siellä lokakuusta 1826 toukokuuhun 1828. Siihen aikaan Carlyle julkaisi saksalaisen romanssin , aloitti Wotton Reinfredin , omaelämäkerrallisen romaanin, jonka myös hän jätti kesken, ja julkaisi ensimmäisen artikkelinsa Edinburgh Review -julkaisuun , "Jean Paul Friedrich Richter" (1827). Se ei juuri meulaa heilauttanut Richterin asteikolla. Johann Paul Friedrich Richter, kirjailijanimi: Jean Paul (21. maaliskuuta 1763 Wunsiedel − 14. marraskuuta 1825 Bayreuth) oli saksalainen kirjailija josta lienee jo paasattu (jep, albumisa 128). Monet lukijat, etenkin Richterin naispuoliset ihailijat, uskoivat vilpittömästi, että Richter ja fiktiivinen Jean Paul olivat todella sama henkilö. Richteristä tuli hyvin kuuluisa, ja legendoja hänen epätoivoisten naisihailijoidensa tempauksista löytyy edelleen elämäkertakirjallisuudesta. Totta lienee ainakin se, että Richterillä oli useita kosijoita ja hän oli kihloissa useita kertoja ennen avioliittoaan Karoline Meyerin kanssa 1801. Kyllä pettyivät sillä oikea Richter oli aika pyllynaamainen.
ellauri369.html on line 338: Vuonna 1827 Carlyle yritti saada moraalifilosofian katedraalin St. Andrewsissa menestymättä huolimatta useiden merkittävien intellektuellien, kuten Goethen, tuesta. Hän teki myös epäonnistuneen yrityksen professuuriksi Lontoon yliopistossa. Toukokuussa 1828 Carlylet muuttivat Craigenbuttockiin, Janen vaatimattoman maataloustilan piharakennukseen Dumfriesshiressä, jossa he asuivat toukokuuhun 1834 asti. Hän kirjoitti siellä useita esseitä, jotka ansaitsivat hänelle rahaa ja lisäsivät hänen mainettaan, mukaan lukien "Elämäni" ja "Wernerin kirjoitukset ", "Goethen Helena", "Goethe", " Palovammat ", " Heynen elämä " (jokainen 1828), "Saksalaiset näytelmäkirjailijat", " Voltaire ", "Novalis " (kukin 1829), "Jean Paul Friedrich Richter Again" (1830), "Cruthers ja Jonson eli Elämän reunat: tositarina", " Lutherin psalmi " ja "Schiller" (kukin 1831). Hän aloitti, mutta ei suorittanut loppuun saksalaisen kirjallisuuden historiaa, josta hän ammentaa materiaalia esseitä " Nibelungit valehtelee ", "Varhainen saksalainen kirjallisuus" ja osia "Historial Survey of German Poetry" -kirjoituksesta (kukin 1831). Ihme tunari.
ellauri369.html on line 340: Carlyle_Maclise_Original.jpg/340px-Carlyle_Maclise_Original.jpg" />
ellauri369.html on line 341:
ellauri369.html on line 343: Carlylen isän kuolema tammikuussa 1832 ja hänen kyvyttömyytensä osallistua omiin hautajaisiinsa sai hänet kirjoittamaan ensimmäisen teoksen, josta tuli muistio, joka julkaistiin postuumisti vuonna 1881. Carlyle ei ollut löytänyt kustantaja, kun hän palasi Craigenbuttockiin maaliskuussa, mutta hän oli aloittanut tärkeitä ystävyyssuhteita Leigh Huntin ja John Stuart Millin kanssa . Sinä vuonna Carlyle kirjoitti esseet "Goethen muotokuva", "Goethen kuolema", "Goethen teokset", "Biografia", " Boswellin Johnsonin elämä " ja humoristisen "Corn-Law Rhymes".
ellauri369.html on line 345: 1833 Ralph Waldo Emerson vieraili Carlyleilla Craigenbuttockissa. Emerson ja muut samanmieliset amerikkalaiset olivat vaikuttaneet syvästi Carlylen oikeistohenkisistä esseistä ja päättäneet tavata hänet kirjallisen pyhiinvaelluksen pohjoisen päätepisteen aikana; sen piti olla alku elinikäiselle ystävyydelle ja kuuluisalle kirjeenvaihdolle . Vuonna 1833 julkaistiin esseet "Diderot" ja "Laske Cagliostro"; jälkimmäisessä Carlyle esitteli ajatuksen "teollisuuden kapteeneista".
ellauri369.html on line 347: Kesäkuussa 1834 Carlyle muutti 5 Cheyne Row'hun Chelseaan , josta tuli heidän kotinsa heidän loppuelämänsä ajaksi. Tuomo tutustui lukuisiin johtaviin kirjailijoihin, kirjailijoihin, taiteilijoihin, radikaaleihin, tiedemiehiin, Englannin kirkon pappeihin ja poliittisiin henkilöihin. Kaksi hänen tärkeimmistä ystävyyssuhteistaan olivat Lordin ja Lady Ashburtonin kanssa ; vaikka Carlylen lämmin kiintymys jälkimmäiseen rasittaisi lopulta hänen avioliittoaan,
ellauri369.html on line 353: Sartor Resartus: The Life and Opinions of Herr Teufelsdröckh in Three Books is an 1831 novel by the Scottish essayist, historian and philosopher Thomas Carlyle. Räätälinlihas (lat. musculus sartorius < lat. sartor, räätäli) on pitkä ja kapea, heikko lihas, jonka alkukohta on suoliluun päällä sijaitseva kalvo, fascia iliaca, ja päätekohta sääriluun yläosan sisäsivu. Sitä hermottaa reisihermo (nervus femoralis). Räätälinlihaksen tehtävänä on koukistaa lonkka- ja polviniveltä. Räätälinlihas kulkee vinosti muiden reisilihasten yli sääriluun sisäreunan kyhmyyn (tuberositas tibiae) leveän hanhenjalkakalvon (pes anserinus) välityksellä. Lihaksen nimen etymologiasta on neljä hypoteesia: Yksi on, että nimi valittiin koska räätälit istuivat ennen jalat ristikkäin; toinen on se, että lihaksen alapään sijainti osuu samaan kohtaan mistä räätälit mittaavat lahkeen sisäsauman pituutta; kolmas on että se muistuttaa räätälin mittanauhaa; neljänneksi, vanhoja poljettavia ompelukoneita käytettäessä niitä piti jatkuvasti polkea ja yhdistettynä jalkojen asentoon lihas kehittyi räätäleillä huomattavastikin.
ellauri369.html on line 359: As a boy, Teufelsdröckh was left in a basket on the doorstep of a childless couple in the German country town of Entepfuhl ("Duck-Pond"); his father a retired sergeant of Frederick the Great and his mother a very pious woman, who to Teufelsdröckh´s gratitude, raises him in utmost spiritual discipline. In very flowery language, Teufelsdröckh recalls at length the values instilled in his idyllic childhood, the Editor noting most of his descriptions originating in intense spiritual pride. Teufelsdröckh eventually is recognized as being clever, and sent to Hinterschlag (slap-behind) Gymnasium. While there, Teufelsdröckh is intellectually stimulated, and befriended by a few of his teachers, but frequently bullied by other students. His reflections on this time of his life are ambivalent: glad for his education, but critical of that education´s disregard for actual human activity and character, as regarding both his own treatment and his education´s application to politics. While at University, Teufelsdröckh encounters the same problems, but eventually gains a small teaching post and some favour and recognition from the German nobility. While interacting with these social circles, Teufelsdröckh meets a woman he calls Blumine (Goddess of Flowers; the Editor assumes this to be a pseudonym), and abandons his teaching post to pursue her. She spurns his advances for a British aristocrat named Towgood. Teufelsdröckh is thrust into a spiritual crisis, and leaves the city to wander the European countryside, but even there encounters Blumine and Towgood on their honeymoon. He sinks into a deep depression, culminating in the celebrated Everlasting No, disdaining all human activity. Still trying to piece together the fragments, the Editor surmises that Teufelsdröckh either fights in a war during this period, or at least intensely uses its imagery, which leads him to a "Centre of Indifference", and on reflection of all the ancient villages and forces of history around him, ultimately comes upon the affirmation of all life in "The Everlasting Yea". The Editor, in relief, promises to return to Teufelsdröckh´s book, hoping with the of his assembled biography to glean some new insight into the philosophy. Wow, sounds a lot like Carlyle´s personal biography, lightly camouflaged?
ellauri369.html on line 364: The Editor: The narrator of the novel, who in reviewing Teufelsdröckh´s book, reveals much about his own tastes, as well as deep sympathy towards Teufelsdröckh, and much worry as to social issues of his day. His tone varies between conversational, condemning and even semi-Biblical prophecy. The Reviewer should not be confused with Carlyle himself, seeing as much of Teufelsdröckh´s life implements Carlyle´s own biography. I told you so!
ellauri369.html on line 368: Blumine: A woman associated to the German nobility with whom Teufelsdröckh falls in love early in his career. Her spurning of him to marry Towgood leads Teufelsdröckh to the spiritual crisis that culminates in the Everlasting No. Their relationship is somewhat parodic of Werther´s spurned love for Lotte in The Sorrows of Young Werther (including her name "Goddess of Flowers", which may simply be a pseudonym), though, as the Editor notes, Teufelsdröckh does not take as much incentive as does Werther. Critics have associated her with Kitty Kirkpatrick, with whom Carlyle himself fell in love before marrying Jane Carlyle.
ellauri369.html on line 378: Sartor Resartus was best received in America, where Carlyle became a dominant cultural influence and a perceived leader of the Transcendental Movement. After its 1836 arrival in Boston as a book, Nathaniel Langdon Frothingmouth accurately predicted that reaction would be divided between those that found it vapid and convoluted and those that found it insightful and philosophically fruitful. Ihan sama juttu kuin Wayne W. Dyerin kohdalla! (Esim. Nuevos pensamientos para una vida mejor.)
ellauri369.html on line 384: Jorge Luis Borges greatly admired the book, recounting that in 1916 at age 17 "[I] discovered, and was overwhelmed by, Thomas Carlyle. I read Sartor Resartus, and I can recall many of its pages; I know them by heart."
ellauri369.html on line 386: Last but not least, Martin Luther King Jr. cried out with the earnest belief of Carlyle, "It seems that God sits in His heaven and does nothing."
ellauri369.html on line 389: My first favourite books had been Hudibras and Tristram Shandy, quipped Carlyle in 1896.
ellauri369.html on line 393: On Herpes, Hero-Worship, & the Heroic in History on skotlantilaisen esseistien, historioitsijan ja filosofin Thomas Carlylen kirja, jonka on julkaissut James Fraser , Lontoo, vuonna 1841. Se on kokoelma kuudesta toukokuussa 1840 pidetystä luennosta merkittävistä historiallisista aiheista. lukuja. Se ilmaisee Carlylen uskon sankarillisen johtajuuden tärkeyteen.
ellauri369.html on line 395: Vaikka Carlyle ei pitänyt luennoinnista, hän löysi siihen mahdollisuuden; mikä tärkeintä, se toi kaivattuja tuloja. Vuosina 1837-1840 Carlyle piti neljä tällaista luentokurssia, joiden lopullinen oli "Heroes".
ellauri369.html on line 397: Carlyle%2C_1795_-_1881%2C_lecturing_with_John_Gibson_Lockhart%2C_1794_-_1854%2C_in_the_audience.jpg/800px-Thomas_Carlyle%2C_1795_-_1881%2C_lecturing_with_John_Gibson_Lockhart%2C_1794_-_1854%2C_in_the_audience.jpg" />
ellauri369.html on line 418: Sankari kirjainten miehenä. Johnson, Rousseau, Burns; Carlyle
ellauri369.html on line 423: Carlyle oli yksi harvoista filosofeista, jotka elivät läpi Britannian teollisen vallankumouksen, mutta säilyttivät ei-materialistisen näkemyksen historiallisesta kehityksestä. Mikä tampio!
ellauri369.html on line 425: Työssään Carlyle hahmotteli Muhammedin hegeliläisenä uudistusagenttina, vaali hänen vilpittömyyttään ja kommentoi "miten yksi mies yksin pystyi hitsaamaan taistelevat heimot ja vaeltavat beduiinit tehokkaimmaksi ja sivistyneimmäksi kansakunnaksi alle kahdessa vuosikymmenessä".
ellauri369.html on line 427: Carlyle katsoi, että "Suurten miesten tulisi hallita ja pikkumiespalvelijoiden tulee kunnioittaa heitä". Yhteiskunnat, kuten organismit, kehittyvät läpi historian, kukoistavat jonkin aikaa, mutta heikkenevät väistämättä ja kuolevat sukupuuttoon antaen paikan vahvemmalle, paremmalle rodulle. Sankarit ovat niitä, jotka vahvistavat tämän elämänprosessin hyväksyen sen julmuuden tarpeelliseksi ja siten hyväksi. Heille rohkeus on arvokkaampi hyve kuin rakkaus; sankarit ovat aatelisia, eivät pyhiä. Sankari toimii ensinnäkin mallina, jota muut voivat jäljitellä, ja toiseksi luojana, joka siirtää historiaa eteenpäin eikä taaksepäin (historia on suurten miesten elämäkerta). Carlyle oli aikansa ensimmäisten joukossa, jotka ymmärsivät, että Jumalan kuolema ei sinänsä ole iloinen asia, ellei ihminen astu kalifixi kalifin paikalle ja luo uusia arvoja vanhan tilalle. Carlylen mukaan sankarista tulisi tulla palvonnan kohde, uuden uskonnon keskus, joka julistaa ihmiskunnan "ihmeiden ihmeeksi... ainoaksi jumaluudeksi, jonka voimme tuntea". Hemmetin kusipää.
ellauri369.html on line 431: Yorkin arkkipiispa William Thomson tuomitsi Carlylen valetismin ja kirjoitti: " Se ei ole kristillinen kirja. "
ellauri369.html on line 433: Henry David Thoreausta Carlyle oli parempi kuin Plutarkhos. P:n "yhdensuuntaiset elämät" oli antiikkisen kreikkalaisen elämäkerturin Plutarkoksen klassinen teos, jossa hahmotellaan eliittihenkilöiden elämää ja heidän edustamiaan hyveitä.
ellauri369.html on line 435: Friedrich Nietzsche yhtyi suureen osaan Carlylen sankarin palvonnasta mutta vasta tilaisuuden jälkeen, ja siirsi sankarin monia ominaisuuksia käsitykseensä Übermenschistä.
ellauri369.html on line 439: Friedrich Nietzsche yhtyi suureen osaan Carlylen sankarin palvonnasta ja siirsi sankarin monia ominaisuuksia hänen käsitykseensä Übermenschistä .
ellauri369.html on line 445: On Herpesin vaikutus älynystyröihin ja lukioihin oli syvä ja jatkui kauan sen julkaisun jälkeen. Carlylen elämäkerturi Richard Garnett (1835-1906) kirjoitti, että sen ajatuksia "kaikuivat kaikki päivän parhaat miehet". Joseph McCaben mukaan Garnett "vaali aitoa ja jokseenkin mystistä uskoa uskontoon, joka yhdisti vihamielisyyden papistoa ja dogmeja kohtaan modifioituun uskoon astrologiaan " .
ellauri369.html on line 473: Carlylen impotenssi.
ellauri369.html on line 485: Tuomon kääntöpuolesta on kirjoittanut Froude, James Froude. Carlylen elämäkerturi ja maineen tahraaja.
ellauri369.html on line 487: Thomas Carlylen innoittamana Frouden kirjoitukset olivat usein kiivaasti poleemisia, mikä ansaitsi hänelle useita suorapuheisia vastustajia. Froude oli kiistanalainen kuolemaansa saakka Carlylen elämästä, jonka hän julkaisi Thomasin ja Jane Welsh Carlylen henkilökohtaisten kirjoitusten pohjalta. Nämä julkaisut johtivat jatkuvaan juoruun ja panetteluun Carlylen pariskunnan avio-ongelmista. Jamesin elämäkerran kirjoittaja Herbert Paulin mukaan Frode jäi "rakkaudettomaksi, ilottomaksi poikaraukaksi" kylmän, kurinpitämättömän isänsä ja veljensä Richardin kanssa. Westminster Schoolissa häntä "jatkuvasti kiusattiin ja kidutettiin". Hän sai toisen luokan tutkinnon ja meni tuutoriksi Irlantiin. Frouden veli (puoli?) Richard Hurrell oli ollut yksi Oxford-liikkeen johtajista jotka kannatti katolista eikä protestanttista tulkintaa anglikaanisesta kirkosta.
ellauri369.html on line 489: Irlannissa hänen havainnot katolisesta köyhyydestä torjuivat kardinaali Nymanin. Hän kääntyi yhä enemmän kirjailijoiden, kuten Spinozan, David Friedrich Straussin, Ralph Waldo Emersonin , Goethen ja erityisesti Thomas Carlylen epätavallisiin uskonnollisiin näkemyksiin.
ellauri369.html on line 495: Frouden historialliselle kirjoittamiselle oli ominaista sen dramaattisen epätieteellinen käsittely historiasta, lähestymistapa, jonka Froude jakoi Carlylen kanssa, ja myös Frouden aikomus puolustaa Englannin uskonpuhdistusta.
ellauri369.html on line 517: Froude oli ollut Thomas Carlylen henkilökohtainen, hyvä ystävä ja älyllinen opetuslapsi vuodesta 1861, ja heistä tuli vieläkin läheisempiä Carlylen vaimon Janen kuoleman jälkeen 21. huhtikuuta 1866. Lukiessaan Janen päiväkirjoja ja kirjeitä Carlyle hämmästyi hiänen onnettomuudestaan ja omaa ärtyneisyyttään ja välinpitämättömyyttään hiäntä kohtaan, ja hän päätti sovittaa asian kirjoittamalla hiänelle muistion. Vuonna 1871 Carlyle antoi Froudelle tämän muistion sekä nipun Janen henkilökohtaisia papereita julkaistavaksi Carlylen kuoleman jälkeen, jos Froude niin päätti. Lisäksi Carlyle nimitti Frouden yhdeksi omista kirjallisista pyöveleistään, vaikka hän oli (ehkä tarkoituksella) moniselitteinen ohjeissaan.
ellauri369.html on line 519: Pian Carlylen kuoleman jälkeen vuonna 1881 Froude julkaisi Carlylen muistiot Jane Welsh Carlylesta. Carlylen veljentytär, rouva Alexander Carlyle, esitti Carlylen vuonna 1866 kirjoittaman muistiinpanon, jossa todettiin, että nidettä ei pitäisi julkaista. Tämän muistiinpanon perusteella hän syytti Froudea väärinkäytöksestä kirjan julkaisemisessa, vaikka se, että Carlyle oli luovuttanut osan Froudelle viisi vuotta myöhemmin, viittasi siihen, että hän oli muuttanut mieltään. Rouva A. Carlyle esitti myös omistusvaatimuksia setänsä papereihin ja ennen kaikkea niiden julkaisemisesta saataviin voittoihin.
ellauri369.html on line 521: Konflikti esti Froudea jatkamasta Carlylen elämäkertaansa, kuten hän kirjoitti vuonna 1881: "Minulle on osoitettu niin paljon pahaa tahtoa muiden kirjeiden kohdalla, että kävelen kuin kuumalla tuhalla ja kiroan usein päivän, jolloin otin sen yrityxen."
ellauri369.html on line 523: Carlylen veli James ja sisar rouva Austin kuitenkin pyysivät häntä jatkamaan työtä, ja vuonna 1882 hän julkaisi kaksi ensimmäistä osaa. Froude kirjoitti Carlylen elämän sen mukaan, mitä hän ymmärsi Carlylen omiksi elämäkerrallisiksi periaatteiksi, ja kuvasi Carlylen älyllisen suuruuden lisäksi myös hänen henkilökohtaisia puutteitaan. Monet lukijat keskittyivät kuitenkin jälkimmäiseen, erityisesti Carlylen onnettomaan suhteeseen vaimonsa kanssa, josta tuli pian laajalti käytetty esimerkki keskusteluissa avioliiton seksuaalipolitiikasta. Kiistaa pahensi Frouden julkaisemat Jane Welsh Carlylen kirjeet ja muistiot vuonna 1883, Janen omat kirjoitukset ja Carlylen elämän valmistuminen vuonna 1884.
ellauri369.html on line 525: Frouden elämäkerrallisen työn vahvimpia arvostelijoita oli kirjailija Margaret Olif, joka kirjoitti The Contemporary Review of 1883:ssa, että elämäkerran pitäisi olla "moraalisen muotokuvamaalauksen taidetta" ja kuvaili Jane Carlylen papereiden julkaisemista "naisen heikkouden salaisuuden pettämiseksi ja paljastamiseksi". Kun Froude lopetti työnsä, käsikirjoitusmateriaalin omistusoikeus siirtyi rouva Alexander Carlylelle, joka valtuutti nopeasti Charles Eliot Nortonin vaihtoehtoiset elämäkerralliset osat, jotka poistivat loukkaavan materiaalin.
ellauri369.html on line 527: Kiista jatkui niin kauan, että vuonna 1903, lähes kymmenen vuotta Frouden kuoleman jälkeen, hänen tyttärensä päättivät julkaista My Relations with Carlyle -kirjan , jonka heidän isänsä oli kirjoittanut vuonna 1887. Tässä pamfletissa Froude yritti perustella päätöksiään elämäkerran kirjoittajana, mutta meni kuitenkin pitemmälle, juu, juu , meni pitemmälle, kuin hänen virallinen elämäkertansa oli, spekuloimalla Geraldine Jewsburyn levittämien "juorujen ja huhujen" perusteella, että Carlylen avioliitto jäi keskeneräisexi Tuomon impotenssin vuoksi. Tämän kiisti James Crichton-Browne , joka julkaisi "Froude and Carlyle: The Amputation Lääketieteellisesti" (1903) The British Medical Journalissa, mikä toi esiin Jewsburyn epäluotettavuuden, Janen sopimattomuuden synnyttää lapsia ja Carlylen kirjoitusten miehisyyden argumenttina Froudea vastaan. Crichton-Browne vahvisti myöhemmin, että yhden Janen sairauden jälkeen hänen henkilökohtainen lääkärinsä Richard Quain lähetti Carlylelle sanan, että tämä voisi "palata aviopuuhasteluun vaimonsa kanssa". Aileen Christianson , viitaten molempien Carlylejen kirjeenvaihtoon ja Janen komuutista löytyneisiin käytettyihin ranskalaisiin kirjeisiin, toteaa: "Näyttää todennäköiseltä, että heillä oli seksuaalinen suhde, riippumatta siitä, mitä myöhemmässä avioliitossa sairaus ja taipumukset rajoittivat, ja että myöhemmät kiistat Thomasin "impotenssista" tai Janen frigiditeetistä liittyivät enemmän avioliiton kummankin puolen puolustajien näkemykseen kuin totuuteen."
ellauri369.html on line 529: Carlylen elämän päätyttyä Froude suuntasi matkustamaan, erityisesti Britannian siirtomaihin, vieraillen Etelä-Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa ja Länsi-Intiassa. Froude aikoi "sytyttää kansalaisten mielissä kotona sitä mielikuvituksellista innostusta siirtomaa-ajatusta kohtaan, josta hänen oma sydämensä oli täynnä". Tänä aikana Froude kirjoitti myös historiallisen romaanin, The Two Chiefs of Dumbbell, joka oli vähiten suosittu hänen kypsistä teoksistaan. Kuten aiemmassa kirjassaan Irlannin historiasta, Froude käytti kirjaa muuttaakseen irlantilaisesta sankarista konnan, jolla on historiallisia vääristymiä.
xxx/ellauri129.html on line 779:

Carlyle" title="Thomas Carlyle">Thomas Carlyle

xxx/ellauri130.html on line 195: Maailmankaikkeus on J:n suuri s...Thomas CarlyleMKILL!
xxx/ellauri130.html on line 364: Kerran se vaan kirpasee.Thomas CarlyleMKILL!
xxx/ellauri208.html on line 404: Some magazine observed of his writing style: "Whenever possible Chesterton made his points with popular sayings, proverbs, allegories—first carefully turning them inside out." Biographers have identified him as a successor to such Victorian authors as Matthew Arnold, Thomas Carlyle, John Henry Newman and John Ruskin. Vankkaa porukkaa.
70