ellauri055.html on line 568: Mannisen Pirren tapakomedia on jonkun mielestä Jean de la Bruyèren (siirretty albymiin 419) jäljitelmä vajaamieliseltä 70-luvulta. Manniska 36 vee tekee raakaa pilaa 19-vuotiaasta Mirkusta ja Mirkun stalinisti idealisti poikaystävästä Jussista. Jussi uskoo muun vassarihömpötyxen lisäxi vapaisiin suhteisiin, kunnallisen liikenteeseen ja porkkanoihin. Pirren ikätoveri Johannes on ristisiitos Jaakko Hämeen-Anttilasta ja Hannu Riikosesta. Jussi tuskin panee pahaxeen jos Hannu vähän käyttää Mirjaa hyväxeen. Uskovaisille on kaikki yhteistä. Eivät heitä luontoon tölkkejä eikä nazoja. Käytetystä korzuista nyt puhumattakaan.
ellauri254.html on line 602: Saint-Simon ja hänen aikansa oli Gorkista myös kiinnostava. Diplomaatti ja muistelmakirjailija Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua kuvasi La Bruyèrea muistelmissaan kunnialliseksi, rakastettavaksi ja vaatimattomaksi. Sehän oli La Bruyèren Konsta Fedin!
ellauri419.html on line 346: Vuonna 1684 hän pääsi Jacques Bénigne Bossuet'n välityksellä Bourbonin herttuan kotiopettajaksi. Tehtävä on kiittämätön ja opiskelija epileptinen ja toimeton, käy joskus läpi kauheita kriisejä. Herttuan isoisän Louis II Condén kuoltua vuonna 1685 La Bruyèren opetustoiminta lakkasi, mutta hän jäi edelleen oppilaansa isän taloon ja toimitti muun muassa jossain määrin kirjastonhoitajan ja sihteerin tehtäviä.
ellauri419.html on line 348: Oleskelu itsepäisen ja oikullisen ruhtinaan talossa tarjosi La Bruyèrelle tilaisuuden monipuolisesti vittuilla hovipiireissä liikkuvien henkilöiden luonteista, toiminnoista ja elämöinnistä. Boileau sanoo hänestä: "Siinäpä vittumainen mies." Vuoden 1688 alussa La Bruyère julkaisi kuuluisan teoksensa Les Caractères ou les Mœurs de ce siècle. Siinä Theofrastoksen teoksen Luonteita ranskankielistä käännöstä seurasi kuusitoista lukua, joilla oli sellaisia otsikoita kuin "Hengentuotteista", "Persoonallisesta ansiosta", "Naisista ja sydämestä", "Ihmisestä", "Muodista" ym. 9. painos (1696), joka ilmestyi muutama päivä La Bruyèren kuoleman jälkeen, mutta jonka hän oli tarkistanut ja korjannut, ei sisältänyt mitään uutta.
ellauri419.html on line 350: La Bruyèren näistä antamansa kuvaus on pääasiassa pessimistinen. (Tämän prujun kirjoittajalla ei ole mitään hajua possessiivisuffixien käytöstä.) Synkin värein hän kuvaa hovin jäseniä, joiden tekojen päämotiivina hänen mielestään on itsekkyys. De Bruyère käytti rytmillistä fraasia kuten tekee myös tämä paasaaja. Monet kirjailijat ovat seuranneet La Bruyèren jäljittämää tyylipolkua Marivaux'sta Proustiin ja André Gideen Honoré Balzacin kautta.
ellauri419.html on line 356: La Bruyèren elämän viimeiset vuodet olivat omistettu uuden teoksen valmistelulle, jonka hän oli saanut Bossuet'n kanssa käydyistä keskusteluistaan, nimittäin Dialogues sur le Quiétisme , jonka hän jätti kesken. Se ja pomo Bossuet eivät pitäneet pietisteistä kuten Mme Guyon ja Fénélon, koska nämä nuolivat voit hierarkian leivältä. Hän kuoli Versaillesissa 10. päivän yönä 11. toukokuuta 1696, apopleksiakohtaukseen. Hän oli hyvin syönyt, juonut ja iloinen eikä ollut koskaan ollut parempi. Keskiviikko ja torstai, kello yhdeksään illalla, kuluivat vierailuilla ja kävelyillä ilman mitään aavistustakaan; hän illallisti hyvällä ruokahalulla, ja yhtäkkiä hän menetti puheensa ja hänen suunsa vääntyi. Verenvuoto, oksentelu, tupakkaperäruiske, mikään ei auttanut... "Tämä on menetys meille kaikille; pahoittelemme sitä selvästi," Bossuet itse kirjoitti puolestaan: "Koko hovi katui sitä, ja herra prinssi enemmän kuin kaikki muut." 'Olin tuntenut hänet liian hyvin, että katuisin häntä," prinssi vahvisti. La Bruyère kuoli sinkkuna ja köyhänä. Epäiltiin että myrkynkylväjä oli myrkytetty.
ellauri419.html on line 361: Theofrastoksen Luonteita-teoksen tapaan La Bruyère määrittelee teoksessaan ominaisuuksia, kuten "imartelevuus" tai "maalaisuus", ja antaa sitten esimerkkejä näistä luonteenpiirteistä ja käytöstavoista henkilöiden muodossa. Moralistina hän pyrki esittelyllään parantamaan aikansa yhteiskunnassa vallinneita käytöstapoja. Haha kyllä kai, takuulla se halusi vaan vittuilla. La Bruyèrella oli laaja ja monipuolinen sanasto ja taitava satiirinen kirjoitustyyli. La Bruyèren tyyliä ihailivat myöhemmin 1800-luvun merkittävät ranskalaiskirjailijat, kuten Gustave Flaubert ja Goncourt-veljekset. Kahdeksan painosta Caractères-teoksesta ilmestyi La Bruyèren elinaikana. La Bruyère laajensi teoksessa olleita kirjallisia muotokuvia niiden suuren suosion takia. Lukijat alkoivat yhdistää kuvauksia todellisiin henkilöihin, mutta La Bruyère kiisti, että ne perustuisivat yksittäisiin henkilöihin. Kirjassa esiintyvät verhotut viittaukset aikalaisiin tekivät La Bruyèren valinnan Ranskan akatemiaan haastavaksi, mutta sinne hänet valittiin lopulta vuonna 1693. Diplomaatti ja muistelmakirjailija Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua, kuvasi La Bruyèrea muistelmissaan kunnialliseksi, rakastettavaksi ja vaatimattomaksi. Lorua, vittuilija se oli ilman muuta.
7