ellauri110.html on line 502: Paul Gauguinin taulu Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme? tulee heti mieleen. Tai myös Leif Salmenin runon lause “Varifrån kommer vi, vart é vi på väg?” Kiitos Lefa siitäkin. Lefa oli pulzarimainen susi jossain Nuoren Voiman sarjakuvassa. En tarkkaan itse tiedä, minne matka tästedes suuntautuu, mutta tunnen sen. Intuitiokin voi olla matkatoverina parempi kuin istuminen paikoillaan. Kännipäisenä Bretagnen matkalla en jaxanut istua hiljaa lepositeissä vasn pyristelin irti turvavöistä kun en ylettynyt konjakkiin. Karttaa en osannut lukea Seijaa paremmin. Tuli vähän tonttuiltua. “Tietä käyden tien on vanki” kuten Aaro Hellaakoski kirjoitti. Tie vie. Tie vie. (Tää on yhestä mun runosta. Hieno loppusointu.)
ellauri110.html on line 1123: C´est votre accent monsieur, hohotti ranskisämmä konjakkiselle Hande Mäkelälle exyxissä jossain Bretagnen tienristissä. "Tämä lause jäi mieleen ja osaan edelleen ääntää sen hänen periranskallaan: Se vootrö aksaan mösjöö. Syynä on aksenttinne herra. En loukkaantunut kuitenkaan, muistan ihan muuten vaan." Kupuul koitin ääntää Vixun takapenkillä ja Jössi pilkkasi: On kuin pissis herneitä. En loukkaantunut, jäi mieleen muuten vaan. Siitä on nyt yli 60 vee.
ellauri145.html on line 735: KOKO meri, sanottiin, mutta ennen kaikkea öisten karikoiden kohtalokas nainen, eikä vain koko meri, vaan koko maaseutu sen myterässä valossa, josta tarttuu meemejä joka askeleella saappaan pohjaan koirankakkana (twiit! mind la merde!), ml niiden ensiesiintymiset piikkikasvin alla, nolo ulkonäkö uponneiden teiden pohjassa, köyhät tuhannen vuoden vanhat eleet eläinten seurassa, epämääräisen karkeasti leikattujen kivien edessä, näiden suojelusten vaatimattomien attribuuttien, jotka ovat Bretagnen pyhimyxiä - sellainen on kumitettu kirjoitus, tarpeexi vähän erilainen kuin Jarryllä (kekähän sekin on) - ominaisuus, jonka Corbièren salama- ja ellipsekirjoitus peittää (tai paljastaa, piruko siitä selvän ottaa).
ellauri145.html on line 749: Roscoff (bretoniksi Rosko) on kunta läntisessä Ranskassa Finistèren departementissa Bretagnen alueella. Se sijaitsee Englannin kanaalin rannikolla olevalla niemimaalla.
ellauri238.html on line 396: ”Minusta on nyt tullut Tjörnin runoilija, ja minusta voisi vielä tulla Bretagnen runoilija, kun ne eivät tunne Guillevicia edes nimeltä, tai ehkä se on Guillevicin oma syy, kun se on hyljännyt kotimaansa. Kuten minä omani. Ehkä minuakin ruvetaan Suomessa ylenkatsomaan, unohdetaan, mutta en kadu sitä että läksin sieltä: vieraisiin oloihin muuttamisestahan se johtuu että minä 1980-luvulla kykenen yhtä vahvoihin, ellen vahvempiin suorituksiin kuin 1960-luvulla. Keravalla asuen olisin tukehtunut.”
ellauri332.html on line 113: Abelard showed humility in recognizing his errors, Bernard used great benevolence. Historiassa ja populaarikulttuurissa Abelard tunnetaan parhaiten intohimoisesta ja traagisesta rakkaussuhteestaan ja intensiivisestä nesteiden vaihdostaan loistavan opiskelijansa ja mahdollisen vaimonsa Héloïse d'Argenteuilin kanssa. Hän oli naisten ja heidän koulutuksensa puolustaja. Lähetettyään Héloïsen luostariin Bretagnen suojelemaan häntä väkivaltaiselta sedältä, joka ei halunnut hänen tavoittelevan tätä kiellettyä rakkautta, sedän lähettämät miehet kastroivat hänet. Héloïse piti edelleen itseään puolisonsa, vaikka molemmat kassit jäivät luostareihin tämän tapahtuman jälkeen, ja puolusti häntä julkisesti, kun paavi Innocentius II tuomitsi hänen oppinsa ja Abelardia pidettiin harhaoppisena. Näistä mielipiteistä Abelard tunnusti naisen syyttömyyden, joka tekee synnin rakkaudesta. No jopa pomppasi, louskutti Clairvaux Bernhardilainen, sittenhän Eevakin olisi ollut synnitön ja koko korttitalo lysähtäisi perisynnin mukana.
ellauri439.html on line 148: Jokaisella kliseellä on alkuperänsä historiassa. Aivan kuten on kansallisia kliseitä, on myös joitain alueellisia. Jos olet joskus nähnyt elokuvan "Bienvenue chez les Ch'tis" (Tervetuloa tikkuihin), tiedät, että eteläranskalaisilla ihmisillä on omat ennakkokäsityksensä maan koillisosassa sijaitsevan Hauts-de-Francen (aiemmin Nord-Pas-de-Calais) alueen ilmastosta – ja siitä, keiden henkistä elämää. Elokuvassa eteläiset ajattelevat, että koillisessa on aina kylmää ja sataa, kun taas Bretagnen, Normandian ja Pariisin seudulla on enemmän tai vähemmän aurinkoa. Puhumattakaan muista stereotypioista, jotka yhdistävät tämän alueen tosi-tv:hen, hiilikaivoksiin ja selkeään heikkouteen viinaan! Jokainen, joka on koskaan vieraillut Ranskassa, on huomannut, että ranskalaisia, jotka käyttävät baretteja ja Breton toppeja, on vähiten sanottuna harvassa. Baretteja käyttävät pääasiassa Béarnin alueelta ja lounaassa sijaitsevasta Baskimaasta. Myös Ranskan muukalaislegioonan vihreät baretit ja Chasseurs Alpinsin vuoristojalkaväen ylisuuret versiot ovat legendaarisia. Mitä tulee Bretonin toppeihin, niitä käytettiin tietysti yleisemmin Bretagnen luoteisosassa. Bretagnesta kotoisin olevia ihmisiä pidetään usein itsepäisinä. Tyypillinen bretoni torjuu ulkoisen auktoriteetin (eikö roomalaisia ​​vastaan ​​kapinoinut gallialainen Asterix ollut Bretagnesta?). Bretonit puolustavat kieltään ja ovat ylpeitä lipustaan, ja tämä johtuu siitä, että he ovat historiallisesti joutuneet ennakkoluulojen uhreiksi. Nykyään sana plouc (bretagnelainen maalaismoukka) on halventava termi, joka kuvaa henkilöä, joka on ilkeä, kömpelö tai huonosti pukeutunut. Mutta jotkut historioitsijat uskovat, että pariisilaiset käyttivät tätä sanaa 1900-luvun alussa kuvaamaan bretonilaisia maalaismoukkia, jotka tulivat pääkaupunkiin etsimään työtä. Meillä kaikilla on omat ennakkokäsityksensä, osa positiivista, osa ei, eri ihmisryhmistä, eivätkä ranskalaiset eroa toisistaan. Jotkut ranskalaiset stereotypiat ovat niin kaukana todellisuudesta, että ne ovat yksinkertaisesti naurettavia, kun taas toiset ranskalaiset kulttuuriset tosiasiat ovat hyvin lähellä totuutta ja niillä on täysin järkeviä selityksiä. Paras tapa tarkistaa näiden ranskalaisia ​​koskevien tavanomaisten käsitysten luotettavuus on käydä maassa itse ja tehdä omat päätöksensä. Aika matkustaa ranskalaiseen kouluumme Gazan Rivieralla!
xxx/ellauri329.html on line 178: Eilinen ranskalainen 50-luvun leffa Bretagnen ryöstökalastajista koski iänikuista tematiikkaa meemikäs typykkä ja geenikäs koirasmies. Geenikkään siittiössä oli riskialttiimpia geenejä kuin silkotukkaisen väpelön. Sitä meemikäs tipu tykkäs enemmän Tintin Alan kapteenin näköinen appiukkokin piti siitä: Sullon mun luonto. Mitäs läxit. Opetus: Ketkuilu kannattaa jos on onni myötä eikä jää kiinni. Yrittänyttä ei laiteta, vaan se pääsee panemaan.
8