ellauri015.html on line 756: Kaikenlaisissa pellekirjoissakin törmää moraalisiin meemeihin. Kuten interventionistisiin vs. laissez faire jumaliin ja niitä peukuttaviin ihmisiin. Huvittaa, että harppisaku on kiinnostunut Blaken harppikuvasta. Kohta kuvaan ilmaantunee vasara ja laskutikkukin.
ellauri048.html on line 733: Sale siteeraa William Blaken helkkarin sananlaskuja: ‘the tigers of wrath are wiser than the horses of instruction’. Typerää obskurantismia.
ellauri053.html on line 1168:

Jästi diggas nuorempana Shelleytä ja Blaken hyypiötä. Size lanseerasi Jorasangon Shelleyn likasangon länteen kääntämällä sitä lällysti. Hankki molemmille noopelit. Yhtä huonoja koulussa oli molemmat:
ellauri163.html on line 699: (Albumissa 359 selviää että HDM onkin kopio Blaken Marriage of Heaven and Hellistä. Se oli Blake kekä nyökki Miltonille.)
ellauri263.html on line 604: Nuoruudessaan Blavatsky oli liikkunut radikaaleissa liberaalis-nationalistisissa piireissä, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut koskaan mitään selkeää yhteiskunnallis-poliittista linjaa, paizi toi vähän saatanallinen feminismi (käytännössä vaikkei ehkä teoriassa). Lucifer represents life, though, progress, civilization, liberty, independence. Lucifer is the Logos, the Serpent, the Savior. H. P. Blavatsky’s influential The Secret Doctrine (1888), one of the foundation texts of Theosophy, contains chapters propagating an unembarrassed Satanism. Satan in the shape of the serpent brings gnosis and liberates womankind. Tämmösta kirkasozaista miltonilaista prometeus-saatanaa peukuttivat Miltonin lisäxi ilmeisesti myös Blake, Bakunin ja Proudhon. Sympathy for the devil. Ei ihme että kristilliset piirit vauhkosivat. Blaken saatana alkuperäisessä loistossaan on aika feministinen. Byron ja Shelley oli aikoinaan satanisteja mutta setämiehiä.
ellauri277.html on line 115: Kirjailijana Gibran mainitsee tärkeimmiksi inspiraation lähteikseen William Blaken ja Nietzschen, joita molempia hän pitää kaltaisinaan hulluina. Hän kirjoittaa: ”Hulluus jumalan kaipauksessa on korkein ylistyksen muoto.”
ellauri277.html on line 166: Muutaman Ghougassianin mukaan englantilaisen runoilijan William Blaken teoksilla oli "erityinen rooli Gibranin elämässä", ja erityisesti "Gibran yhtyi Blaken apokalyptiseen maailmannäkemykseen, sellaisena kuin tämä ilmaisi sen runoudessaan ja taiteessa". Gibran kirjoitti klovni Blakesta "jumalmiehenä" ja sanoi hänen piirustuksiaan ​​"toistaiseksi syvimmiksi englanniksi tehdyiksi asioiksi - mutta hänen näkemyksensä, piirustuksensa ja runonsa jättäminen syrjään ja siirtyminen näihin mun parannettuihin olisi kaikkein jumalallisinta".
ellauri277.html on line 167: Kahlil Gibran esiteltiin uudelleen William Blaken runouteen ja taiteeseen Pariisissa, todennäköisesti Auguste Rodinin studiossa ja Rodinin itsensä ollessa melan varressa. Gibran vahvisti siellä pyrkimyksensä olla symbolistimaalari.
ellauri282.html on line 493: Hänestä tuli utelias idän mystiikkaan luettuaan Aldous Huxleyn Ends And Means. Kirja vakuutti Mertonin henkisyyden tärkeydestä. Samaan aikaan hän kirjoitti väitöskirjaansa William Blaken teosten pohjalta, jotka opettivat hänelle uskon tärkeyden. Tällä ratkaisevalla hetkellä hindumunkki neuvoi häntä lukemaan keskiaikaisen ja nykyajan katolisen filosofian teoksia. Sisäinen ääni vielä pakotti osallistumaan katoliseen jumalanpalvelukseen. Merton pyysi opastusta paikalliselta papilta. Hän kehitti uskoaan meditoimalla, mietiskelemällä ja lukemalla henkisiä izehoito-oppaita.
ellauri351.html on line 170: Britton on aina käyttänyt kirjallisuutta eräänlaisena analyyttisen teorian keskustelukumppanina. Belief and Imagination sisältää pitkiä keskusteluja ja väitteitä Wordsworthista ja Coleridgesta, Blaken, Miltonista ja Rilkestä sekä Freudista, Kleinistä ja Bionista; ja Sex, Death and the Superego sisältää vakuuttavan Jobin kirjan ja kiehtovan laajennetun pohdinnan Wagnerin oopperoiden roolista Jungin kirjeenvaihdossa Sabina Spielreinin kanssa. Britton on lääketieteen gumanisti avant la lettre.
ellauri351.html on line 175: Ei ole yllättävää, että aiempien kirjojensa perusteella Britton ajattelee, että kirjallisuus ja teologia ovat rikkaita mielenelämän mallien lähteitä. Tämä teos sisältää mielenkiintoista uutta materiaalia myytistä mielenelämän mallina sekä Blaken, Miltonin ja Mary Shelleyn kirjoittamisesta. Britton näkee Miltonia itseään vastaan jakautuneena miehenä. De Doctrina Christianin teologin kirjoittajan piti turvautua epäilyltä, että Jumala voisi olla sadisti (tutkimuslinja, jonka Stanley Fish väittää, kulkee Paradise Lostin kautta). Mutta kadonneen Paratiisin runoilija tekee Saatanan runonsa sankariksi ja kuvaa hänet "kokona ihmisenä, joka kokee konfliktia, katumusta ja pelkoa". Saatana (erillään Miltonista) on tuhoava narsisti Herbert Rosenfeldin termein ja olemalla hänen kanssaan mielikuvituksellisesti tekemisissä Milton puolustaa itseään masentavaa melankoliaa vastaan, jonka Britton uskoo olevan hänen teologiansa ytimessä. Brittonilla on elävä käsitys siitä, mikä saavutus on elää konfliktejaan tällä tavalla. Samaan tapaan Britton lukee Blaken taivaan ja helvetin avioliittoa tutkivana sitä, mitä superminän korvaaminen omalla ihanneitsellään sisältää. Vaikuttavin kaikista on luku Mary Shelleyn Frankensteinista ("Mikä teki Frankensteinin olennosta hirviön?"). jonka Britton lukee vertauksena perinataalisen hylkäämisen ehdottomasta kauhusta sekä äidille että lapselle”.
ellauri359.html on line 76: William Blake (28. marraskuuta 1757 Lontoo – 12. elokuuta 1827 Lontoo) oli englantilainen runoilija, kuvataiteilija ja kirjanpainaja. Blaken tuotantoa luonnehtii mystiikka, okkultismi ja jyrkkä yhteiskuntakritiikki. Hän teki kirjansa täysin itse: hän kirjoitti, kuvitti, painoi ja kaiversi teoksensa. Aikalaisilta Blaken teokset eivät saaneet huomiota, vaan hänen tuotantonsa herätti kiinnostusta vasta 1900-luvulla.
ellauri359.html on line 80: Blake väitti kokeneensa näkyjä koko elämänsä. Kahdeksan tai kymmenen vuoden ikäisenä Peckham Ryessä, Lontoossa, Blake väitti nähneensä "puun, joka on täynnä enkeleitä, kirkkaat enkelin siivet heilutellen jokaista oksaa kuin tähtiä". Blaken viktoriaanisen elämäkerran kirjoittajan Gilchristin mukaan hän palasi kotiin ja kertoi näystä ja pakeni isänsä pahoinpitelystä valheen kertomisesta vain äitinsä väliintulon kautta. Vaikka Blake näki enkeleitä ja Jumalan, hän väitti myös nähneensä Saatanan Lontoon South Molton Streetin kotinsa portaissa.
ellauri359.html on line 82: Tietoisena Blaken visioista William Wordsworth kommentoi: "Ei ollut epäilystäkään siitä, että tämä miesparka oli hullu, mutta tämän miehen hulluudessa on jotain, joka kiinnostaa minua enemmän kuin lordi Byronin ja Walter Scottin järkevyys."
ellauri359.html on line 84: Jo kymmenvuotiaana Ville alkoi kirjoittaa ensimmäistä runokokoelmaansa Poetical Sketches, saman vuoden elokuussa hän nai Catherine Boucheria. Lukutaidoton Catherine allekirjoitti hääsopimuksensa X:n kanssa. Avioliitto oli onnistunut ja Catherinesta tuli Blaken "kumppani sekä elämä- että työ-", ja otti tärkeitä rooleja kaivertajana ja koloristina kuten Mauri Kunnaan vaimo.
ellauri359.html on line 102: Bloken isä James oli sukkahousu joka oli asunut Lontoossa. Hän kävi koulua vain tarpeeksi kauan oppiakseen lukemaan ja kirjoittamaan. Hän jätti koulunsa 10-vuotiaana, ja muutoin hänen äitinsä Catherine Blake (os Wright) koulutti hänet kotona. Vaikka Blakes olivat englantilaisia toisinajattelijoita, William kastettiin 11. joulukuuta St James's Churchissa Piccadillyssa Lontoossa. Raamattu vaikutti varhain ja syvästi Blakeen, ja se pysyi inspiraation lähteenä koko hänen elämänsä ajan. Blaken lapsuuteen sisältyi hänen mukaansa mystisiä uskonnollisia kokemuksia, kuten "Jumalan kasvojen näkeminen nenä lytyssä hänen ikkunaansa vasten, enkelien näkeminen heinäsuovasta ja käynti Vanhan testamentin profeetta Hesekielin luona'.
ellauri359.html on line 114: Elokuvassa Saint Maud (2019) päähenkilö saa potilaaltaan Blaken tekemän kirjan.
ellauri359.html on line 126: Isäni Toni Erdman väittää, että Blake oli pettynyt konfliktien poliittisiin tuloksiin, koska huomasi, että ne olivat yksinkertaisesti korvanneet monarkian vastuuttomalla merkantilismilla. Vaikka hän myöhemmin hylkäsi monet näistä poliittisista uskomuksista, hän säilytti ystävällisen suhteen poliittisen aktivistin Thomas Painen kanssa; hän sai vaikutteita myös ajattelijoilta, kuten Emanuel Swedenborg. Näistä tunnetuista vaikutuksista huolimatta Blaken teoksen ainutlaatuisuus tekee hänen luokittelunsa vaikeaksi. 1800-luvun tutkija (täh?) William Michael Rossetti luonnehti häntä "kunniakkaaksi valontekijäksi" ja "mieheksi, jota edeltäjät eivät estäneet, eikä häntä saa luokitella aikalaisten joukkoon eikä korvata tunnetuilla tai helposti arvioitavilla seuraajilla".
ellauri359.html on line 130: Blaken kamuja olivat varhainen feministi Mary Wollstonecraft  ja englantilais-amerikkalainen vallankumouksellinen Thomas Paine, joista on jo kokonainen albumi.  Yhdessä William Wordsworthin ja Percyn vaimokkeiden isän William Godwinin kanssa Blake toivoi suuria Ranskan ja Amerikan vallankumouksista ja käytti Fryygianlakkia solidaarisuuden vuoksi Ranskan vallankumouksellisille, mutta oli epätoivoinen Robespierren nousun ja terroristien vallan johdosta Ranskassa. 
ellauri359.html on line 137: Blaken auktoriteettiongelmat kärjistyivät elokuussa 1803, kun hän joutui fyysiseen riitaan sotilas John Schofieldin kanssa. Blakea syytettiin paitsi pahoinpitelystä myös kapinallisten ja maanpetokkaisten ilmaisujen esittämisestä kuningasta vastaan. Schofield väitti, että Blake oli huutanut "Hittoon kuningas. Sotilaat ovat kaikki orjia."
ellauri359.html on line 139: Myöhemmin Blake alkoi myydä suuria määriä teoksiaan, erityisesti raamatun- ja pillunkuviaan, Thomas Pakaroille, suojelijalle, joka näki Blaken enemmän ystävänä kuin miehenä, jonka työllä oli taiteellisia ansioita; tämä oli tyypillistä mielipiteille Blakesta koko hänen elämänsä ajan.
ellauri359.html on line 142: Vaikka hän oli lähellä kuolemaa, Blaken keskeinen huolenaihe oli hänen kuumeinen työnsä Danten Infernon kuvitusten parissa. Hänen sanotaan käyttäneen yhden viimeisistä hallussaan olevista shillinkistä lyijykynään jatkaakseen luonnostelua. Hulluja nuo artistit.
ellauri359.html on line 144: Kuolemapäivänä (12. elokuuta 1827) Blake työskenteli hellittämättä Dante-sarjansa parissa. Lopulta, kerrotaan, hän lopetti työskentelyn ja kääntyi vaimonsa puoleen, joka oli kyyneleissä hänen sängyn vieressä. Blaken sanotaan huutaneen häntä katsoessaan: "Pysy Kate! Pysy sellaisena kuin olet - minä piirrän muotokuvasi - sillä olet koskaan ollut minulle enkeli." Saatuaan valmiiksi tämän muotokuvan (nyt kadonnut), Blake (70vee) laski työkalunsa (lyijykynän) ja alkoi laulaa virsiä ja säkeitä.
ellauri359.html on line 148: Blake haudattiin joukkohautaan toisinajattelijoiden hautausmaalle Bunhill Fieldsissä. Hänen kuoltuaan pitkäaikainen tuttava Frederick Tatham otti Blaken teokset haltuunsa ja jatkoi niiden myyntiä. Myöhemmin Tatham liittyi fundamentalistiseen irvingiläiseen kirkkoon ja poltti tämän kirkon konservatiivisten jäsenten vaikutuksen alaisena harhaoppisina pitämiään käsikirjoituksia. Tuhottujen käsikirjoitusten tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta vähän ennen kuolemaansa Blake kertoi ystävälleen kirjoittaneensa "kaksikymmentä tragediaa yhtä pitkiä kuin Macbeth ", joista yksikään ei ole säilynyt. Toinen tuttava, William Michael Rossetti, poltti myös Blaken teoksia, jotka hänen mielestään olivat puutteellisia, ja John Linnell kumitti seksuaaliset kuvat useista Blaken piirustuksista.
ellauri359.html on line 156: Siihen suuntaan kyllä viittaa se, että Blakella oli valtava vaikutus 1950-luvun beat-runoilijoihin ja 1960-luvun vastakulttuuriin, ja hänet mainitsevat usein sellaiset merkittävät hahmot kuin beat-runoilija Allen Ginsberg, lauluntekijät Bob Dylan, Jim Morrison, Van Morrison, ja englantilainen kirjailija Aldous Huxley. Myös suurin osa Philip Pullmanin fantasiatrilogian His Dark Materials keskeisistä ajatuksista juontaa juurensa Blaken The Marriage of Heaven and Hell -elokuvan maailmaan.
ellauri359.html on line 160: Örkki tulee Tolkienin kautta Beowulfista. Alunperin lat. Orcus, kr. Horkos, muuan helleenien pannahinen. Blake kuvitteli omaa mytologiaa pyykkikorikaupalla. Catherine väritti. Bill sätti aika lailla Swedenborgia. Swedenborg oli kynäillyt 33 vuotta aiemmin niteen Taivas ja helvetti. The Doorsin nimi oli otettu yhdestä Blaken töräyxestä.
ellauri359.html on line 162: Avoliitto-niteessä Blake toimittaa että hyvä on aivokuoresta ja paha matelijanaivoista. Oli paha virhe Platon ja Plotinoxen lailla luulla että järki on henkeä ja halu ruumista. Blaken peukuttaman Pirun mielestä asia on juuri vastoinpäin. Kaikki jumalat on apinan aivokummituxia. Vähän sellasta humanismia.
xxx/ellauri068.html on line 425: 2 Vrt. William Blaken (toinen hörhöpää) Viattomuuden ja Kokeneisuuden Virsiä (huom kapitaalit 1789). Taivaan ja Helkkarin Naimisissa (huom kapitaalit 1793), Blake nikersi: “Ilman Vastakohtia (h.k.) ei ole kulkuetta.” Ilman lahjontaa ei ole harmittomuutta; ilman rähmälläänoloa ei ole puhtautta (ällösanoja, missä kapitaalit?); ilman ehdokasta ei ole menneen ajan muotoa.
xxx/ellauri068.html on line 427: Blaken Virret (h.k.) jakavat paljon yhdessä Nipistäjän ison novellin kaa—molemmat argumentoivat menneen ajan muodon puolesta, osoittaen sormella teitä joita teolliset tekniikat ahdistelevat meidän joukossamme haava-altteimpia; molemmat ovat willisti, hapokkaasti eloisia; molemmat palkkaavat vertauskuvia putouxesta ja nousukkuudesta; molemmat etualastavat äärimmäisen totta ihmismäisyyttä alamaisista.
xxx/ellauri068.html on line 429: Blaken “Nokipoika” (Kokemuxesta) näyttää selkokielellä miten virallinen versio viattomuudesta voidaan käyttää voimaannuttamaan pomottavaa ja hyödyntävää käskyä. Mieti viimeistä riviä:
xxx/ellauri068.html on line 436: Blaken nokipoika väitelausuu oikeuden häpiyteen, nauruun ja iloon. Luova sysäys on Vastaisku (hk) Niitä (hk) vastaan—tässä, Pappi ja Kunkku (hk). Kuiteskin Ne (hk) valizevat mukana tanssin ja ilon ja konvertoivat sen merkeixi "virallisesta versiosta harmittomuudesta": vale peittämään äärilahjonnan päällepäsmäröivästä järjestyxestä.
xxx/ellauri128.html on line 501: Ahdin ensimmäinen runokokoelma Talvi on harha julkaistiin vuonna 1967. Teosta on luonnehdittu anarkistiseksi ja paljaaksi. Ahti on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1992. Hän on myös suomentanut muun muassa William Blaken, Kahlil Gibranin ja J. L. Runebergin runoutta. Hänen omia runojaan on käännetty noin 20 kielelle. Ahdille on myönnetty useita tunnustuksia, muiden muassa Eino Leinon palkinto (1994), Runeberg-palkinto (2002), Pro Finlandia -mitali (2003), kirjallisuuden valtionpalkinto (1980 ja 1985) sekä taiteilijaprofessuuri vuodesta 2004. Ahti on toiminut Lahden Runomaratonin ja Sanataiteen yhdistyksissä ja tuomaroinut Eino Leinon Seuran palkintolautakunnassa. Vuonna 2018 hänet promovoitiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi Ahti on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Hän on asunut Tampereella vuodesta 1984. Ei mikään turha jätkä näsä. Vaikka 3 lasta on vähän verrattuna B.B. Kingin 15 omaan ja tuhansiin adoptoituihin. King ei kieltänyt hetkiä rakastetuiltansa.
xxx/ellauri357.html on line 405: Yli 25 vuotta sitten joku WJT Mitchell toivoi, että tulevaisuudessa kriitikot kiinnittäisivät huomiota "vaaralliseen… ilkeään… likaiseen" Blakeen, jonka aikaisemmat tutkijat desinfioivat "turvallisesti pyhitetyksi" tehdessään, ja hänen teostensa asianmukaiseen tutkimiseen ammattilaisvoimin. (Mitchell 1982, 410, 411, 414). Profeetallisten pohdiskelujensa aikana Mitchell tunnisti blakelaisen seksuaalisen siveettömyyden paksun sarjan, joka otti usein hyvin outoja muotoja, ja vaikka nyt onkin epämiellyttävää nähdä hänen paimentavan homoseksuaalista fellatiota, naisellisuutta ja lesbovoyeurismia yhdessä raiskauksen, himon ja sadomasokismin kanssa sinkkuna (lika) "epänormaalin seksuaalisuuden" banneri, hänen paljastamansa elävät – heteroseksuaalisuutta hämmentävät – kohtaukset (414) tekivät kohtuulliseksi olettaa, että kun queer saapui sisään kylmästä, Blake Studies toivottaisi sille lämpimän vastaanoton. Tuon vuosikymmenen lopulla Camille Paglian (1990) karu kuvaus Blakesta "British Sade" (270) ehdotti varmasti samanlaista kriittistä tulevaisuutta. Hänen ilmestymisensä runoilijasta saattaa vapista ja iskeä "suuren äidin" alla, mutta edipaalinen terrori antaa myös outoa ymmärrystä, sillä "Blaken kauhistuttava kohtalo oli nähdä kuilu, josta useimmat miehet väistyvät: infantilismi kaikessa miesten heteroseksuaaluudessa" (287). Ja 1990-luvulla omituisia pilkkuja välähti toisinaan sukupuolitutkimuksesta, varsinkin sellaisesta, joka yritti hypätä tiiliseinää vastaan, johon feministinen kritiikki oli törmännyt yrittäessään tuomita Blaken "naisvihaa".
xxx/ellauri357.html on line 426: Toisin kuin Blaken, byzzöttäjän mielestä Plato oli ihan huippua. Siitäkin jo voi päätellä että jätkä oli syvältä. Kaveri kiitteli erityisesti krekujen homostelua. Oli takuulla ihan silmitön narsisti. Percy nautti elämästä naisten ympäröimänä: ensin sisaret, sitten vaimo 1 Harriet ja sen sisko Eliza, sitten Mary Frankenstein ja sen sisarpuoli Jane, sit 1 Teresa, kunnes Percy hukkui kaikexi onnexi Italian biitsillä 1822. Vizi mikä päkäpää. Empsychidionissa Persy käy nää kaikki hoidot vielä läpitte. Kaikki anglosaxi romantikkomiehet: Blake, Wordsworth, Coleridge, Keats, Byron, Shelley, luuli olevansa jotain luomakunnan kingejä. Kavereille se ainut oikea tuntuu olevan minä ize, jota taajaan vaihtuvat panopuut vaan täydentää. Länkkärimiesajattelijoilla on ollut taipumus mieltää järki, henki, aktiivisuus, filosofia ja kulttuuri ylemmixi, miehekkäixi elementeixi ja tunne, materia, passiivisuus, intuitio ja luonto alemmixi, naismaisixi elementeixi. Erit. Plätö, Pekoni ja Hegel oli näillä linjoilla. Pekoni sentään kexi pakastekanan. Romanttiset miehet koitti omia naistenkin alemman kenttäpuoliskon tunteellisille setämiehille, kuin FBI-agentti Siili Booth.
34