ellauri060.html on line 231: Daniel Defoe (/dɪˈfoʊ/; born Daniel Foe; c. 1660 – 24 April 1731) was an English writer, trader, journalist, pamphleteer and spy. He is most famous for his bestselling novel Robinson Crusoe, published in 1719, which is claimed to be second only to the Bible in its number of translations. He has been seen as one of the earliest proponents of the English novel, and helped to popularise the form in Britain with others such as Aphra Behn and Samuel Richardson. Defoe wrote many political tracts, was often in trouble with the authorities, and spent a period in prison for unpaid debts. Laissez faire intellectuals and political leaders paid attention to his fresh ideas and sometimes consulted him.
ellauri063.html on line 287: Abdelazer, Abdelazar, /æbdɛləˈzɛər/ or /æbdəˈlɑːzə/ or The Moor's Revenge is a 1676 play by Aphra Behn, an adaptation of the c. 1600 tragedy Lust's Dominion.
ellauri063.html on line 288: Aphra Behn (/ˈæfrə bɛn/;[a] bapt. 14 December 1640[1] – 16 April 1689) was an English playwrightess, poetess, translatress and fiction waitress from the Restoration era. As one of the first Englishwomen to earn her living by her writing, she broke glass ceilings as a mannequin for later auctresses. Lusťs Dominion relies on the racist stereotype of the lustful, scheming, and bloodthirsty Moor, with the new Prince Philip ordering the expulsion of all the immigrant Moors from Spain because of their wickedness.
ellauri118.html on line 601: Aphra Behn (10. heinäkuuta 1640 – 16. huhtikuuta 1689) oli englantilainen kirjailija. Hän syntyi mahdollisesti Wyessä, Kentissä, lähellä Canterburyä. Varhaisista vuosista on säilynyt hyvin vähän varmaa tietoa. Hän syntyi jossain Keski-Englannissa, muutti nuorena perheensä kanssa Etelä-Amerikkaan, jäi isättömäksi, palasi Englantiin, meni naimisiin ja jäi leskeksi jo 25-vuotiaana. Behnistä kerrotaan myös, että hän toimi kuninkaallisena vakoojana sodassa Hollantia vastaan ja joutui rutiköyhänä velkavankeuteen.
ellauri118.html on line 603: Vuonna 1670, kolmekymmenvuotiaana Aphra Behn aloitti kirjailijan uransa ensimmäisellä näytelmällään. Kaikkiaan hän kirjoitti kahdeksantoista näytelmää, runoja sekä useita romaaneja. Ennen häntä naiset olivat kirjoittaneet pääasiassa runoja tai uskonnollisia ja filosofisia tekstejä, ja kirjoittavat naiset olivat olleet varakkaita aatelisnaisia tai mystikkoja. Aphra Behnistä katsotaan alkaneen perinteen, joka salli myös tavallisen, keskiluokkaisen naisen kirjoittaa ja jopa elättää itsensä kirjoittamalla.
ellauri118.html on line 605: Behnin tuotantoon kuuluu näytelmiä, runoutta ja proosaa. Hänen teoksiaan värittävät monesti seksuaaliset, myös lesbiaaniset teemat. Ainoa Suomessa esitetty Aphra Behnin näytelmä on Veijari eli karkotetut kavaljeerit (Suom. Kersti Juva, Suomen Kansallisteatterin julkaisu, 1995.) Yli kolmesataa vuotta vanha Veijari-näytelmä sai vihdoin pohjoismaisen kantaesityksensä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä vuoden 1996 syyskuuta. Ketti Juvan (1948-) muistan kouluajoilta, se oli Simo Juvan isosisko, eniten isänsä arkkipiispan oloinen. Se on naimisissakin teologian tohtorin Juliette Dayn kanssa. Siltä se voi pyytää apua kielennysongelmiin.
ellauri118.html on line 607: Virginia Woolf piti Aphra Behniä ensimmäisenä naiskirjailijana, joka todisti, että nainenkin saattoi ansaita rahaa myös kirjoittamalla, ehkä uhraamalla joitakin miellyttäviä ominaisuuksia; ja näin vähitellen kirjoittamisesta ei tullut pelkästään merkkiä hulluudesta ja seonneesta mielestä, vaan se oli asia, jolla oli taloudellista merkitystä ainakin miehille.
ellauri118.html on line 609: Useimmat Behnin näytelmistä kantaesitettiin Lontoon Dorset Gardenissa, ja siellä myös Veijari sai ensi-iltansa vuonna 1677. Ensi-illassa oli läsnä teatteria harrastava kuningas Kaarle II. Näytelmän suosiota kuvaa myös se, että vuosisadan loppuun mennessä Veijari palasi näyttämölle muutaman vuoden välein. 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla Veijarin suosio vain kasvoi, mutta sitten näytelmä unohdettiin yli kahdeksisadaksi vuodeksi. Veijarin esitykset alkoivat uudestaan, kun Royal Shakespeare Company löysi sen vuonna 1986. Suomen lisäksi Veijaria on esitetty useissa muissa maissa.
ellauri118.html on line 611: Veijari-näytelmässä Aphra Behn kuvaa itselleen tuttua hovimiesten, keikareiden, seikkailijoiden sekä itsenäisten ja itsetietoisten naisten maailmaa. Hänen vakiohenkilöitään ovat kevytkenkäiset naiset ja huikentelevaiset herrasmiehet. Ilottelevan ja nokkelan dialogin keinoin Behn kertoo useiden nuorten naisten ja miesten rakkaustarinat ja –seikkailut. Tapahtumapaikkana on Napoli ja karnevaalien aika, mikä antaa naamioiden ja pukuleikkien kautta tilaa monille sekaannuksille. Näytelmän miehet ovat pääasiassa englantilaisia, mutta naiset ovat italialaisia. Komedian lopussa kaikki rakastuneet saavat omansa.
ellauri118.html on line 613: Veijari-näytelmän erään päähenkilön - Willmoren - esikuvana oli Behnin pitkäaikainen rakastettu John Hoyle. Willmore on henkilöistä kaikkein epäluotettavin, hän on koko ajan valmis uusiin naisseikkailuihin, mutta myös hän rakastuu lopulta. Hänen sydämensä voittaa iloluontoinen ja seikkailunhaluinen Hellena, jonka oli tarkoitus ryhtyä nunnaksi. Willmore (Hellenalle): Ja me menemme tuonne sisään pyhän miehen pakeille, joka näyttää meille mitä osaa. Etkö vapise kun hetki lähestyy? Hellena: En enempää kuin sinä ennen miekanmittelöä tai rajuilmaa. Willmore: Sinä uljas tyttö, minä ihailen rakkauttasi ja rohkeuttasi. Mennään, mitään ei pelkää se, joka uskaltaa kohdata aviovuoteen myrskyt.
ellauri118.html on line 615: Aivan kuten oman aikansa mieskirjailijat, Behn käsitteli näytelmissään avoimesti seksuaalista halua ja tyydytyksen etsimistä, jotka olivat yhtäläisiä miehillä ja naisilla. Behn itse piti avioliittoa tukahduttavana instituutiona ja kannatti vapaata rakkautta. Hänelle seksuaalisuus ilman rakkautta ei kuitenkaan merkinnyt vapautta. Tässä hän poikkesi aikansa mieskirjoittajien näkemyksistä. Behnille rakkaus ei ollut mikään peli, vaan se vaati aina rehellisyyttä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kaikellaista.
ellauri118.html on line 617: Behniä pidetään siis naiskirjailijoiden merkittävänä edelläkävijänä. Hän kuoli 48-vuotiaana ja haudattiin Westminster Abbeyhin. Ei kylläkään runoilijain musakorneriin, vaan yhteen toiseen laivaan.
ellauri118.html on line 620: Behn">The Disappointment Pettymys
ellauri118.html on line 621: By Aphra Behn
ellauri118.html on line 795: Sanoo Maija Mäkelä, joka on frankofiili. Anglisti Monika Fludernik peukutti Aphra Behniä. Kai sit pitää kazoa myös tota Prinsessa Cleveä, jonka kirjoitti Madame de La Fayette. Madame de La Fayette, oik. Marie-Madeleine Pioche de La Vergne, kreivitär de La Fayette, (18. maaliskuuta 1634 Pariisi - 25. toukokuuta 1693 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija. Hän kirjoitti romaanin La Princesse de Clèves (suom. Clèvesin ruhtinatar), joka oli Ranskan ensimmäinen historiallinen romaani ja kirjallisuuden historian ensimmäisiä psykologisia romaaneja. Magdaleena oli aika viriilin näköinen. Kuin myös sen kamu Madeleine de Scudéry, molemmat presiöösin tyylisuunnan viirikukkoja (tai kanoja). Olikohan ne kaikki lepakoita? Cohérente avec elle-même, Mlle de Scudéry est d´ailleurs restée célibataire toute sa vie. Mikä ei ollutkaan aivan vähän, se eli 94-vuotiaaxi.
ellauri276.html on line 927: Mary Pix (1666 – 17. toukokuuta 1709) oli englantilainen kirjailija ja näytelmäkirjailija. Aphra Behnin ihailijana ja Susanna Centlivren kollegana Pixiä on kutsuttu "hyperlinkiksi palautus- ja augustilaisten naiskirjailijoiden välillä ".
16