ellauri024.html on line 774: Beckettin näytelmästä Voi miten ihana päivä tulee mieleen kamalien eläimien hirvi: näyttää että tulee kaunis päivä. Päähenkilö Winnie on hautautunut kuloruohoiseen kumpuun vyötäröään myöten. Lopux Winnie ja Willie hautautuu kokonaan. Ne on niinku vanhuxia jotka odottaa nahkurin orsia. Winnie siteeraa joskus uskonnollisia pätkiä joihin se ei usko. Ehkä näistä on vielä jotakin hyötyä, sanoi Lea seurakunnan tilaisuuxista. Winnien ajatuxissa kuultaa ikäänkuin ihmissuvun sammumaton optimismi. Winnie kiittää joka ainoata päivää, jonka on elänyt. Onhan sentään näitä pikku hupsuuxia. Rukoilkaamme.
ellauri025.html on line 64: Russellin kritiikki tässä on, että perustelut on jälkiviisautta, koska uskovainen uskoo johtopäätöxeen vaikkei arvostaisi Tompan kohtia (a) ja (b). Russell ize peukutti vapaata liittoa, ainakin niin kauan kun se ei sattunut omaan nilkkaan. Tompan bändärit on vastanneet että (c) Tomppa ei ize kirjoittanut noita typeryyxiä, ne on vaan osa katolista uskoa, ja (d) Bertie ize käyttää Principia Mathematicassa satoja sivuja todistaaxeen että 2+2=4. Ja silti todistuxessa oli virhe, tai paradoxi, joka kulkee Russellin nimellä. Credo quia absurdum. Avioliitossa 1+1=3 tai enemmän, et revi siitä ihmettä. Kyl tää kaikki on aika absurdia, ei tiedä nauraako vai itkeä. Absurdismin mestari Beckettin Sammeli tekee molempia.
ellauri030.html on line 764: No joo kyllä varmaan tää epäsuhta ja yllätys on mukana, mutta jotain enemmän musta tarvitaan, jotain pitää olla sulla pelissä, nim. se normi. Ei naurata vielä jos isolla naisella on pieni mies, vaan vasta jos ne on muutenkin epänormaaleja. Ei vaan epäsuhta, vaan jotain sopimatonta. Absurdi ei sellaisenaan aina naurata, vaan jotenkin kriittisesti absurdi. Esim Beckettin näytelmissä pelleillään vanhuuden ja kuoleman kustannuxella. Tää kustannus pitää olla mukana!
ellauri032.html on line 226: Eliot kääntyi Beckettin porukoiden englannin kirkon uskoon 1927 isiensä unitarismista ja ryhtyi britixi. Uskonto oli sille pyhä asia, siitä tuli anglo-katolinen kirkonvartija ja rojalisti Kaarlo-marttyyrin (ei Syvännön, vaan sen karkotetun kuninkaan) elinikäinen jäsen (arvaa kyllä mikä jäsen). 30v myöh. se tarkensi, et sillä on katolinen mieli, kalvinisti perintö, ja puritaani temperamentti. Sen miälest Goethe ja Rudolf Steiner oli cooleja. Ääliö ja huuhaamies. Ja kolmantena tomppelina vielä Dante. Neljäs muskettikoira oli Ezra Pound, joka punakynäili sillä aikaa Tompan manuskriptiä, kun Tomppa skizoili Viviennen kaa.
ellauri032.html on line 624:

Beckettin Sammeli


ellauri032.html on line 626: Beckettin Sammeliin kulkeuduin Aarne Kinnusen suosituxesta, se siteeraili monisanaisesti Beckettin vihkosta, johon on käännetty sen absurdit näytelmät voi miten ihana päivä ja viimeinen ääninauha. (Vihkon kannessa juuri näin, pienellä alkukirjaimella. Sisäsivuilla käytetään kyllä isoja.
ellauri060.html on line 229: Autiolle saarelle kirjailija Murtokivi ottaisi tukun kirjoja. Ensimmäisenä se ottaisi Daniel Defoen "Robinson Crusoen elämä ja kummalliset seikkailut" teoxen (josta lisää alempana). Hänellä on tanakka usko, että se olisi kuitenkin perehtynyt guide siiden, mitä tulisi pakkopaikassa elämisen ja olemisen opiskelemiseen. Mitähän muuta minä ilmoitin sille toimittajalle (miettii Murtokivi)? Oli siinä ainakin Fedor Dostojevskin "Karamazovin veljekset", Federico Lorcan ja Pablo Nerudan runoja, Herman Melvillen "Moby Dickyn eli Valkoisen valaan", Samuel Beckettin "Hän tulee huomenna", Anton Tsehovin novelleja sekä Thomas Mannin "Kuolema Venetsiassa", Pentti Haanpään kertomuksia valikoiman sekä omista kirjoistani lohdukseni vielä "Mäkimökin tyttö ja tahdikas juomari", se on todella priimaa, lähes ylittämätöntä lyyristä proosaa! Ja kolme hyvin säilynyttä raamattua. Aika sekalaista skeidaa siis.
ellauri340.html on line 487: Vuonna 1977 Stanley Kauffmann (n.h.) arvioi A Moment of True Feeling -elokuvaa, että Handke "on tärkein uusi kirjailija kansainvälisellä näyttämöllä filmiohjaaja Samuel Beckettin jälkeen". John Updike arvosteli samaa romaania The New Yorkerissa ja oli yhtä vaikuttunut. Hän huomautti, että "hänen [Handken] tahallista intensiteettiä ja veitsen selkeyttä mieleenpainumista ei voi kiistää. Hän kirjoittaa psykologian ulkopuolelta, jossa tunteet saavat periksiantavuuden satunnaisesti kohdatuista, geologisesti analysoiduista kivistä." Tunteet kuin kivellä, takuulla. Frankfurter Allgemeine Zeitung kuvaili häntä " länsisaksalaisten kriitikoiden rakkaaksi". Hugo Hamilton totesi, että debyyttinsä jälkeen Handke "on testannut, inspiroinut ja järkyttänyt yleisöä". Hienoa. Joshua Cohen (n.h.) totesi, että Handke "komentoi yhtä sodan jälkeisen ajan suurista saksankielisistä proosatyyleistä, syvää ja nopeaa ja virran vastaista jokiretoriikkaa", kun taas Gabriel Josipovici (n.h.) kuvaili häntä, "vaikka varauksellisesti suhtautuu joihinkin hänen viimeaikaisiin teoksiinsa" yhtenä sodanjälkeisen ajan merkittävimmistä saksankielisistä kirjailijoista. WG Sebald (n.h.) sai inspiraationsa Handken monimutkaisesta proosasta. Toistamista käsittelevässä esseessä "Toisto tyylikeinona" hän kirjoitti "suuresta ja, kuten olen sittemmin oppinut, pysyvästä vaikutuksesta", jonka kirja teki häneen. "En tiedä", hän kehui, "onko kirjalliselle taiteelle erityisen merkittävä pakotettu suhde kovan raiskauksen ja ilmavan taikuuden välillä kauniimmin dokumentoitu kuin Toiston sivuilla." Karl Ove Knausgård kuvaili A Sorrow Beyond Dreams -kirjaa yhdeksi "aikamme tärkeimmistä saksaksi kirjoitetuista kirjoista mein Kampfin jälkeen, enkä puhu nyt vain omastani." Kirjaa ja sen kirjoittajaa kehuttiin myös Knausgårdin omassa taistelussani. Nää on hei muuten kaikki äijiä! All male paneeli. Epäluulot heräävät.
xxx/ellauri237.html on line 384: Osmo loiteroi päävartiossa pettyneenä kun ei pääse vaolle. Mutta pitäähän sinun muistaa että isänmaa on yhtä tärkeä, ize asiassa tärkeämpi kuin koti, Marquetta nuhteli. Sixhän mekin jätimme rikkaan kotimme Karjalassa! Voi vittu tätä Marquettaa, eze jaxaa. Onnexi meillä on jo viimeinen aukeama menossa. Hän tulee huomenna, rallattivat kaikki lapset siihen, kuin ukkelit Samuel Beckettin samannimisessä näytelmässä.
9