ellauri036.html on line 47: Amantine kuumui julkkixista, izekin kun oli sellainen. Se kuoli siis 71-vuotiaana 1876. Sen isoisoäiti Mme Dupin oli naisasianainen jo 1700-luvulla. Jori pukeutui maskuliinisesti kuin Elna-mummi 30-luvun potretissa. Nuorempana se bylsi kirjailijajulkkiksia, vanhempana jelppi niitä muutenkin, kuten Balzacia ja Flaubertia. Hugo oli vaan pen pal. No Viki joutui matkustelee paljon maanpakolaisena. Joria haukku setämiehet kuin kissaa koiratarhassa, etenkin Baudelairen taholta:
ellauri049.html on line 245: Kaarlo Sarkia julkaisi elinaikanaan vain neljä erillistä runokokoelmaa, jotka vielä vuonna 1944 julkaistiin koottuina runoina. Omien runojensa ohella hän ehti kääntää runsaasti, etenkin ranskalaista ja italiankielistä runoutta. Hänen runoherkissä käsissään kääntyivät esimerkiksi François Villon, Pierre de Ronsard, André Chénier, Giacomo Leopardi, Victor Hugo, Charles Leconte de Lisle, Charles Baudelaire, Giosuè Carducci, Sully Prudhomme, José María de Heredia, Giovanni Pascoli, Émile Verhaeren, Jean Moréas, Gabriele D'Annunzio, Paul Fort, kreivitär Anna de Noailles, Arthur Rimbaud. Näistä mä tunnen edes nimeltä Villonin, Hugon, Baudelairen, ja Rimbaudin. Huhhuh, piisaa työmaata. Hugo oli peikko jota ohjasti teeveessä söpö Taru Valkeapää. Herää pahvi!
ellauri049.html on line 363: Belgia oli Baudelairen Kouvola. Se inhos sitä ihan sikana. Pääsi kotiin vasta halvaantuneena suunnilleen jalat edellä. Mulla oli parempi pulla. Sarjassamme siitä puhe mistä puute, Baudelaire peukutti kurinalaista muotoa, järjestystä ja genreä. Sitten se ei saanut oikeen mitään kunnollista kokoon paizi noita pahan kukkia ja jotain senttailua, muunmuassa modernismista. Välähdyxiä-teosluonnoxessa se kirjoitti: Kaavan luominen on neroutta. Minun tulee luoda kaava. Ei tullut kaavaa, ei neroa. Syfilis alkoi vaivata.
ellauri049.html on line 365: Etevä Baudelaire-tutkija Claude Pichois otaxuu, että Baudelaire lakkasi olemasta oma izensä jo vuoden 1862 jälkeen, jolloin se tunsi yllään mielipuolisuuden siipien havinan. On myönnettävä, että runoilijakaan ei ole immuuni fysiologisten komplikaatioiden vaikutuxelle. Lukijassa nousee vastarinta, hän kieltäytyy hyväxymästä kryptoniitin vaikutusta, hän ärtyy; hän kokee izensä runoilijaparan suojelijaxi. Mutta voi! Runoilija, siinä missä kuka tahansa muukin, on vain apina, joka on aina altis sairauden seurauxille. Baudelairen Belgia-viha on vain maniaa, jonka syfilixen eteneminen on aiheuttanut ja joka on juurtunut muutenkin kuluttavan elämän, lähinnä alkoholin, rappeuttamaan ruumiseen.
ellauri049.html on line 388: Jean Nicolas Arthur Rimbaud (20. lokakuuta 1854 Charleville – 10. marraskuuta 1891 Marseille) oli ranskalainen runoilija. Hän oli kirjallisuudessa harvinainen ”lapsinero”, jonka tuotanto syntyi teini-iässä. Vaikka Rimbaud lopetti kirjoittamisen jo 21-vuotiaana, hän oli siihen mennessä mullistanut maailmanrunouden tuotannollaan, vaikka kesti jonkin aikaa ennen kuin Rimbaud’n tuotanto löydettiin. Häntä pidetään Charles Baudelairen ohella toisena suurena runouden modernisoijana.
ellauri049.html on line 631: Mallarmé toimi päätoimisesti englannin opettajana ja toimittajana. Hän järjesti kotonaan kirjallisia salonkeja, joihin osallistuivat muun muassa Marcel Proust, W. B. Yeats, Rainer Maria Rilke, Paul Valéry ja Paul Verlaine. He tapasivat kokoontua tiistai-iltaisin, josta syystä ryhmää kutsutaan nimellä les Mardistes. Charles Baudelairen Pahan kukat -runokokoelma (1861) vaikutti suuresti Mallarmén varhaistuotantoon. Hän ihaili myös Edgar Allan Poen runoja, joita hän käänsi ranskaksi.
ellauri049.html on line 792: Modernismi on ilmeisintä lyriikassa, jossa se esiintyi ensimmäisenä Ranskassa jo pian 1800-luvun puolivälin jälkeen. Sen keskeisiä edustajia olivat Baudelairen lisäksi Paul Verlaine, Arthur Rimbaud, Guillaume Apollinaire, proosan edustajina Marcel Proust (Kadonnutta aikaa etsimässä), myöhemmin Albert Camus, Simone de Beauvoir ja Alain Robbe-Grillet. Saksankielisiä modernisteja ovat Franz Kafka, Thomas Mann, Bertolt Brecht ja toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi Heinrich Böll ja Günter Grass. Keskeisiä englanninkielisiä modernisteja ovat James Joyce (Odysseus), Virginia Woolf, Samuel Beckett ja yhdysvaltalainen esimodernisti Walt Whitman sekä F. Scott Fitzgerald, Tennessee Williams, Eugene O'Neill ja myöhemmin muun muassa Philip Roth.
ellauri110.html on line 646: Se yx Bernard-Henry Levy kirjotti Baudelairen viimeisistä päivistä. Ja Hande om Leinos desamma. Samastuivat tietysti. Aina pitäs olla mestareita niinkun lätkässä.
ellauri141.html on line 776: Jokainen, joka ryhtyy analysoimaan runoa, kuten Saint John Persen Anabase¹, kohtaa monia ongelmia. Vähintään se, että se on proosaruno. Sillä, proosa tai säe, runon oleellinen muoto pysyy samana, sen sisin merkitys ei muutu, runollinen genre, johon se kuuluu, voidaan paljastaa lentikaalisella menettelyllä. Vain yksi asia muuttuu; perimmäinen vaikutus lukijan herkkyyteen on erilainen, jos se kirjoitetaan proosaksi, kuin jos se on kirjoitettu säkeellä. Erilainen, mutta ei välttämättä huonompi. Persen taidokas proosa kykenee tuottamaan hänen tavoittelemiaan erityisvaikutuksia aivan yhtä hyvin kuin Baudelairen sarjalliset säkeet.
ellauri145.html on line 114: Baudelairen mielestä tärisevä Swedenborg oli vielä suurempi sekobolzi kuin Fourier. Swedenborgin mielestä taivas oli "un tres grande homme". Callella saattoi olla poinzi siellä. Jonkun muun ruukkupään mielestä luonto oli verbi.
ellauri145.html on line 179: Edgar Allan Poe: The Angel of the Odd. Oudosti Antero ottaa mukaan toisen spugen Baudelairen ranskannoxesta vaan pätkän tekohauskasti saxaa murtavan bisarrin enkelin puhetta. Onxtää vaan jotain anglosaxeille ja frogeille yhteistä teutonifobiaa?
ellauri172.html on line 53: Huismannin mielestä Baudelaire lapparoi syvemmälle sielun paskakasaan kuin kukaan muu, edes munasäkkikään, nimtuten koska se oli niin ikävystynyt. Isänperinnöllä eli. Baudelairen mieliteemoja oli Nyölenin mukaan kello, ajankulu ja vanhuus. Calle kuoli 46-vuotiaana spugena äidin käsivarsille. Mitähän äiti 73v tuumasi noista vanhuusskizoista. No se nyt kyllä lällytti isätöntä Calle-poikaa kaikin tavoin, kuten on jo selvitetty albumeissa 49 ja 145. Kai Calle on jo listattuna albumissa 34 kylmiönä mammanpoikana? Nyt on.
ellauri172.html on line 55: Jäljellä ei ole enää mitään muuta kuin karvaisia muistoja. Ei tietenkään kun ei tehnyt pesää, käkenä vaan muni toisten pesiin. Ei tullut lasta eikä paskaakaan. No ei, kyllä paskaa tuli pyykkikorikaupalla. Makasi vaan punkan pohjalla ja puntaroi. Oidipaalisia muhinointeja, joissa yleensä ei ruiskaha. Baudelairen tyyli on kimmoisa ja mehevää kuin hyvin nuoltu väliliha.
ellauri172.html on line 797: CEC sanoi että John on nahkakantinen väitöskirja. Lapseton des Esseintes sitoi lapsettoman Baudelairen runot nahkakansiin.
ellauri365.html on line 266: Voimme päätellä, että tämä tarina on novelli, joka perustuu Charles Baudelairen määritelmään [Mikä?].
xxx/ellauri103.html on line 93: 1800-luvulla elänyt ranskalaisrunoilija Charles Baudelaire on kulkenut Leena Krohnin mukana useamman vuosikymmenen ajan. "Herra hän haisee jo", siitä voisi sanoa kuin Lasaruxesta. Lucilia illustris -novellissa (1992) Krohn kuvaa yksityiskohtaisesti ihmisruumiin mätänemisprosessia. Inspiraatio novelliin tuli Baudelairen Haaska-runosta. Seuraavassa mustavalkoisessa kuvassa Leena on alkanut jo vähän mädäntyä.
xxx/ellauri137.html on line 189: Vitun pelle, ällöttävä hienomaistaja. Tollanen nirsoilu ja valikointi on yxinomaan etovaa. Sitoo Baudelairen runot hienoihin nahkaselkäisiin covereihin. Erityisesti kehaisi Callen Balkonki-runoa (1857), kun siinä joka värssy alkaa ja loppuu nokkelasti samalla säkeellä. Calle ei tehnyt päältä tähettä, säästi päätä missä voi.
xxx/ellauri170.html on line 630: des Esseintes istuu takan ääressä jalat takkakoiralla. Liekit nuoleskelee tohveleiden pohjia. Matalamielisten moukkien vihattava aikakausi on nyt kestänyt noin miljoona vuotta, loppu saattaa häämöttää kaikexi onnexi. Moreaukin oli tommonen ylimaallisen himon ja perverssiyden sekä hekkuman peukuttaja, hassussa venehatussa. Tuskallista kakkaa kantaa harteillaan. Ihan tulee Baudelairen runot mieleen.
xxx/ellauri193.html on line 661: The Believer is published by the Beverly Rogers, Carol C. Harter Black Mountain Institute. Daniel Handler (s. 28. helmikuuta 1970 San Francisco, Kalifornia) on läskiponzo yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten Surkeiden sattumusten sarja -kirjoistaan, jotka hän on kirjoittanut käyttäen salanimeä Lemony Snicket. Surkeiden sattumusten sarja on mustaa huumoria sisältävä 13-osainen sarja, joka keskittyy Charles Baudelairen orpojen sisarusten elämään ja salaperäiseen järjestöön nimeltä Retuperän VPK. Kirjoittamalla eri nimellä Handler lisäsi itsensä tarinaan. Eli teki tollaset Nobel-lautakunnan temput, oman hännän nostaja. Surkeiden sattumusten sarja on erityisen suosittu Yhdysvalloissa ja siitä on tehty myös Brad Silberlingin ohjaama elokuva Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja vuonna 2004. Elokuva sai Oscar-palkinnon parhaasta maskeerauksesta.
xxx/ellauri193.html on line 665: Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja valmistelee alusta lähtien katsojiaan synkkyyteen ja kurjaan tarinaan. Elokuva kertoo Charles Baudelairen perheen kolmen orvoksi jäävän sisaruksen seikkailuista ja vastoinkäymisistä synkässä ja surullisessa maailmassa. Suuri tulipalo vie perheeltä kodin sekä lasten isän ja äidin. Orvoiksi jääneet Sunny, Klaus ja Violet sijoitetaan hullun ja ahneen (ja surkean) hahmon, kreivi Olafin (Jim Carrey tietysti), hoiviin. Hänellä on mielessään vain lasten suuren perinnön saaminen itselleen.
20