ellauri029.html on line 38: Jan Blomstedt rakastaa keinotekoista ja sievää jaottelua ja luokittelua. Koska me emme sellaista rakasta, voimme jakaa Das Janin tuotannon kolmeen lohkoon ennen sen päälleastumista: 1) Blomstedtin "parodista ja itsetiedostavaa fiktiota" voimme kuzua tiedostamattomaxi izeparodiaxi (näitä räpellyxiä löytyy mm Punkakatemiasta sekä Synteesistä 3/1984-1&2/1985); 2) esseen ja sepitteen raja-aitoja yliastuvat yritelmät käyvät hänen kriitikittömän tyylitajuttomuutensa osoituxesta ja 3) Blomstedtin normaalin esseegenren tuotteet ovat onttoudessaan ja lukkiutuneisuudessaan vain latteaa ja i-k-ä-v-y-s-t-y-t-t-ä-v-ä-ä luettavaa. Samaa voidaan sanoa myös hänen 'ironiastaan'. Blomjanin fiktion ja esseen raja-aitojen kaataminen todistaa vain sen, että hän on onneton raja-aitojen kaataja (hän kaatuu tuleen makaamaan aidan alle ja ryömii riman alize). Mutta nää oon vaan kuriositeetteja siinä Jan Blomstedtissa joka Roland Barthesin torso mukanaan harhailee pitkästyneenä pitkin maailmaa ja hyräilee: I bore myself to sleep at night / I bore myself in bright daylight / I'm bored / I'm the chairman of the bored. Markku Envall on väittänyt, että on vaikea kuvitella Blomstedtia innostuneena. E.Saarinen ja J.Blomsted on koominen pari, jotain Mikin ja Hessun tapaista.
ellauri040.html on line 202: Taidan siis olla hysteerikko lähinnä. Tai oikeastaan oon Barthesin 5:ttä tyyppiä, skizoanalyyttistä. Vakoilen mitä kirjoittajalla on mielessä, ja tykkään/pahexun sen pohjalta.
ellauri100.html on line 1294: Algirdas Julien Greimas (French: [alɡiʁdas ʒyljɛ̃ gʁɛmas]; born Algirdas Julius Greimas; 9 March 1917 – 27 February 1992), oli liettualainen kirjallisuustiedemies joka kirjoitti liettualaisittain ranskaxi. Se tunnetaan mm. Greimaxen aukileesta (Greimas Square, le carré sémiotique, ks. alempaa). Se on ex-kaverinsa Roland Barthesin ohella kuuluisin ranskalainen semiootikko, vaikka onkin Liettuasta. Sillä oli strukturaalikielitiedemiehen paperit, kuten mullakin. Sen parhaita äkkäyxiä ovat ton nelkkarin lisäxi plastiikkisemiotiikka, isotoopit, narrausohjelma (kai Fred Karlssonin pupppugeneraattoria muistuttava, vaik tää on vaan arvaus), ja luonnonmaailman semiotiikka (whatever that may be). Se tutkin eka Liettuan mytologiaa ja indoeurooppalaista uskontoa, ja ennen kaikkea se oli vaikutusvaltainen semioottinen kirjallisuuskriitikko, kuten mä.
ellauri100.html on line 1342:
ellauri100.html on line 1366: Barthesin vastaus oli koittaa selvittää mikä tekee kirjoista uniikkeja ja originelleja. Kirjassa Le degré zéro de l´écriture (1953), se väittää että konventiot vaivaa sekä kieltä että tyyliä, eikä ne ole sixi luovia. Sen sijaan "kirjoitus", se miten kirjailija vääntelee tyylikonventioita) on se ainut uniikki ja luova akti. Mut heti kun toi uusi vääntely tulee tunnetuxi, se muuttuu klisheexi. Sixipä (kuten huomautti Jussi Jurkka selvänäkevästi radiossa) taiteessa tarvitaan koko ajan uusia muotoja, uusia muotoja tarvitaan, muuten ei ole koko taidetta.
ellauri100.html on line 1375: Barthesin semiotiikassa pintatason merkkien alla piilee myyttien metakieli, esim noi porvarien kusetuxet. Tää oli vähän tollasta marxilaista analyyssia. Merkkimaailman pinnan alla kuhisee valtaapitävien meemejä. Muodista ja muista brändeistä saa samanlaisia äkkäyxiä vaikka kuinka paljon. Naomi Kleinin No Logo on tässä kohden hyvää luettavaa. Kohta kaikki pölkkypäät tuli kysymään Barthesilta neuvoa, ja se kyllästyi herättelemään massoja. Ei ne herää kumminkaan.
ellauri100.html on line 1379: Barthes luuli että kirjallisuuden diskurssin voisi formalisoida. Höpöhöpöä. Todennäköisempää on että jollain tekoälytekniikalla voi kirjoitella koukuttavia romaaneja. Sitäpaizi Derrida kumppaneineen oli jo raapimassa Barthesin jäykkärakenteista ovea dekonstruktionismin teräsharjalla.
ellauri100.html on line 1382: No Barthes tuli samaan johtopäätöxeen käydessään Jaappanissa, jossa japskit oli ihan tyytyväisiä merkkeihinsä ilman transsendentalismia. Oiskohan tää siis jonkinlaista lännen jumalkaipuuta jumalien tehdessä hämärässä kamarissa kuolemaa? (Kiinassa ei Barthesista ollut 1974 enää yhtä jännää. Kiinantuntija Simon Leys sanoo Barthesin Kiinan matkapäiväkirjoista, että Barthes ei tajunnut koko maasta pätkääkään; kirjoittaa vaan mitäänsanomattomasti mutta sanomattoman pitkästi.)
ellauri100.html on line 1395: Vois olla kiva lukea Barthesin eroottisia päiväkirjoja. Se oli aktiivinen hinuri, osti miehiltä ja poikasilta sexiä Marokossa. Mitä on urheilu, se kirjoitti. Barthesilla oli aika paha äitifixaatio, se kärsi äidin kuolemasta kaikki loput päivänsä (5v).
ellauri118.html on line 587: ELÄMÄ ON KERTOMUS sanoi George Lakoff (1941-) pukkikirjaimin vaikkei uskalla kyllä enää, se ei trendaa enää yhtään. Peter Brooks (1984/1995) tavoittelee Barthesin innoittamana merkityksen tai merkityksellistämisen intohimoa (”passion for meaning”, emt. 48). Sitähän kaikki uskkontohyypät juuri korostaa. Merkitystä tarvitaan, ilman sitä ei ole koko uskoa. On lähes mahdotonta niellä ettei tässä olla mihkään menossa paizi sedimentixi.
xxx/ellauri128.html on line 521: Kuuluisia ranskalaisia tapakomedioita rakkaudesta ovat Benjamin Constantin “Adolphe,” André Giden “Strait is the Gate,” Stendhalin “On Love,” Roland Barthesin “A Lover’s Discourse” ja André Mauroisin (1928) “Climates.”
xxx/ellauri356.html on line 475: Kristeva saapui länteen viime tingassa ehtiäkseen kokemaan strukturalismin heikkenemisen ja sen haastajien Michel Foucaultin ja Jacques Derridan antaman haasteen. Kristeva opiskeli muun muassa Roland Barthesin johdolla ja osallistui niin sanotun Tel Quel -ryhmän kirjalliseen toimintaan.
xxx/ellauri356.html on line 480: Sollers oli näät henkisen kiihkoajan ytimessä 1960- ja 1970-lukujen Pariisissa. Hää johti avantgardistista Tel Quel -lehteä vuosina 1960-1982. Hän osallistui kriitikoiden ja ajattelijoiden, kuten Jacques Derridan, Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Roland Barthesin julkaisemiseen. Lehdessä julkaistuissa tyypeistä osa on vähän tunnettuja tai kiistanalaisia: Lautréamont, Dante, Artaud, Bataille, Joyce, Derrida, Foucault ja jopa Barthes. Jotkut heistä kuvattiin myöhemmin romaanissaan Femmes (1983) muiden ennen toukokuuta 1968 ja sen jälkeen toimineiden ranskalaisen intellektualismin hahmojen rinnalla. Philippe Sollers oli 1960- ja 1970-luvuilla läheinen muun muassa Jacques Lacanille, Michel Foucault'lle, Louis Althusserille ja ennen kaikkea Roland Barthesille, jotka ovat kuvattu romaanissa Naiset (1983). Lopuista julkkixista tuli sen verisiä vihamiehiä.
xxx/ellauri356.html on line 488: 26. tammikuuta 1977, Sollers allekirjoitti Le Mondessa – hän plus noin viisikymmentä persoonaa – (erityisesti Jean-Paul Sartren, Roland Barthesin, Simone de Beauvoirin, Alain Robbe-Grillet'n, Françoise Doltin ja Jacques Derridan kanssa) "Avoimen kirjeen rikoslain tarkistuskomissiolle tiettyjen lakitekstien tarkistamiseksi, aikuiset ja alaikäiset", jossa vaaditaan, että "alaikäisten väärinkäyttöä" koskevat lain artiklat "kumotaan tai muutetaan perusteellisesti" siinä mielessä, että "lapsen ja nuoren oikeus tunnustetaan ylläpitää suhteita valitsemiinsa ihmisiin." Se oli vetoomus kolmen miehen puolesta, joita syytettiin 15-vuotiaiden alaikäisten sopimattomasta pahoinpitelystä ilman väkivaltaa. Tämän tekstin oli kirjoittanut Gabriel Matzneff, joka ei salaa makuaan pedofiliaa ja efebofiliaa kohtaan. Matzneff kerskui nussineensa useitakin alaikäisiä tyttöjä. Helmikuussa 2020 julkaistussa New York Timesin profiilissa valokuvassa Matzneff seisoo yksin veden äärellä Italiassa, näyttää masentuneelta, surullinen kalju mies Burberryn trenssitakissa. Ämmä Springora tuhosi muiston siitä, mitä hän muistaa olleen "kestävä ja upea rakkaustarina". Mutta voiko teini-ikäisellä tytöllä olla "upea rakkaustarina" yli kolme kertaa häntä ikäisemmän henkilön kanssa? Tämä on Consentin ytimessä oleva kysymys. Lukijat eivät epäile vastauksesta mitään. This manner willl be convenient for a man who wants to enjoy a woman, and can only get at her by force and against her will. (Perfumed Garden, p. 72.)
14