ellauri042.html on line 674: Käsineidon tarina on Margaret Atwoodin kirjoittama kirja 80-luvulta, HBO:n filmatisoima 2020, Gileadin eli ex-USA:n historia. Saastuneen ja lämmenneen maailman suurin ongelma on että naiset ei enää saa lapsia. Hyvin masentava ajatus. Masentavinta siinä on että se on dystopia. Kun Gileadin pojat räjäyttää Washington DC:n suon ja pääsee kasan pinnalle, ne välittömästi palauttaa patriarkaatin ja panee naiset takaisin naisten paikalle. A Woman´s Place on huippulaihan komendantittaren pamfletti, johon ei enää tule jatkoa, koska eka osa on just toteutettu. Oops, olikohan tää nyt tarkoitus, miettii komendöörskän kuikelo.
ellauri042.html on line 678: Atwoodin kirjasta tuli elokuva 1990. Olis kiintosaa verrata, miten dystopiat on kehittyneet 30 vuodessa. Panin merkille ettei pienihiilijalanjälkiset Gileadin pojat ainakaan lajitelleet roskia. Kaikki heitettiin vaan mullin mallin roska-auton perälle. Alkuosa dystopiasta saattaa olla muuttumassa todexi näinä päivinä, jos Trump saa ylpeät pojat pantua liikekannalle.
ellauri061.html on line 284: Elikkä mongoloideja ja kitalakihalkioita tässä manataan. Tulee vähän mieleen Atwoodin käsiapulaiset ja Olli Saxen moronit. Eivät olleet saaneet kohdussa tarpeexi oxygeeniä. Niistä tuli savantteja. Tonttu Jääkiekko vielä myöntää lopuxi: tää oli heikko ja turhanaikainen teema. Silti vittu, kätten pauketta nyt vaan!
ellauri066.html on line 238: Atwoodin kirjasta Käsineiti pitkitetty dystooppisen vähävaloinen tv-sarja on darwinistinen. Siinä nimittäin terotetaan että mies on naisen vihollinen tai vähintäänkin hidaste, josta on hyvä päästä eroon kun sen elatusapua ei enää tarvita. Ja niinhän se tietysti onkin, kun sitä oikein ajattelee. Eipä mieskään enää juuri tarvi kynnysmattoa kun se on loppuun mutusteltu. Päähenkilö joku Moss on aika suloton. Sen vahvuus on happamissa ilmeissä. Se on ainoa joka on mukana joka ikisessä jaxossa. Piisaa eltaantuneita miinejä.
ellauri066.html on line 240: Mixi teeskentelisin muuta kuin olen? En minä halua miestä harmixeni, eihän heitä tarvita kuin 10 sekunnixi puolta lasta varten. Mies on vain naisen keino tehdä lisää naisia. Vaikka olihan isäsi tietysti ihan mukava ja niinpoispäin, mutta ei hänestä kyllä mihinkään ollut. Naisiin heitä ei voi verratakaan, paizi tietysti sikäli, että he ovat parempia korjaamaan autoja ja potkimaan palloa, ja sillähän sitä maailmaa parannetaankin, vai mitä. Tää oli Atwoodin äidiltä (s.175).
ellauri074.html on line 96: No ei vaitiskaa, tää ONAN taitaa olla joku USAn ja anglofoonin Kanadan (siis miinus Quebec) muodostama valtio saastuneessa pohjois-Amerikassa. Tässon siis vähän samaa kuin sen kanadalaisen tädin Gilead-dystopiassa, paizi tää on ihan puhasta setäilyä. Kumpikas julkas ensinnä? No se Atwoodin ämmyrkäinen tietysti jo 1985. Wallu oli 23v. Onxtää Wallu sit siitä plagiaattia?
ellauri112.html on line 637: Eipäs vaan se on kuin Atwoodin käsineito, once an aspiring writer, now hugely pregnant with her third child.
xxx/ellauri121.html on line 338: Atwoodin zargat noobeliin tais mennä kunse toinen vanha vaahteranlehtinen tuli valituksi hiljan sen sijasta, Alice Munro nimittäin 2013. Ton vaatimattoman kuvernöörin palkinnon se sai, ja joitain bookereita. Se syntyi 1939, eli nyt on jo yli 80 lasissa. Rahnaa on kyllä tullut ikkunoista ja ovista. Ja kiltti mies, vaikka vainaja. On se vähän tollanen Milli-Molli tapaus, paizi tota Noobelia, jonka suhteen sille kävi heikosti kuten Philip Rothille Saul Bellowin ansiosta: toinen liian samanlainen kummajainen ehti viedä pokaalin.
xxx/ellauri122.html on line 141: Hilja Haahdin uusi nuortenromaani Aavikkotien hyypiö sai alkunsa Max-koiran sairastuessa. Koira kuoli sopivasti muutama päivä käsikirjoituksen ensimmäisen version valmistumisen jälkeen, kuten Peggy Atwoodin huomaavainen alzheimer-mies Graeme Gibson.
9