ellauri098.html on line 444: Alexanteri Suuri, Rowan Atkinson, Sirius Black, Bugs Bunny, Borat, Samuel Butler, Julia Child, John Cleese, Wile E. Coyote, Celine Dion, Thomas A. Edison, Stephen Fry, Frederico Fellini, Richard Feynman, Ben Franklin, Garfield (president), Garfield (cat), Hugh Grant, Annie Hall, Tom Hanks, Werner Heisenberg, Alfred Hitchcock, David Hume, Katariina Suuri, Henry Kissinger, Karl Lagerfeld, Tyrion Lannister, N.Macchiavelli, J.S. Mill, Karl Popper, Murray Rothbard (laissez-faire), Bertrand Russell, Babe Ruth, R2-D2, Socrates, Leonardo da Vinci, Voltaire, Frank Zappa
ellauri160.html on line 806: It is really sweet that Germans and others have adopted something and that this sketch is special for them. I respect that and don’t doubt for a second the genuine love and admiration some have for Dinner for One. But I am really surprised to see Monty Python compared with Dinner for One. I have to say it was painful to sit through. Painfully, painfully bad and unfunny. That’s why it has never caught on in Britain. I suppose we must have a very different sense of humour to that of Scandinavia and the German-speaking countries. We don’t consider it funny if someone falls over something. There’s nothing subtle or clever or nuanced about it (Rowan Atkinson’s absurdist physical comedy went down so well due to its complexity, think of the sketch where Mr. Bean makes the sandwich on the park bench and it gets progressively more and more absurd, he gets the fish out of water and slaps it against the bench to kill it before eating it, etc. now that is funny, and food fights in general). It’s not funny the first time the butler falls over the tiger-skin rug and it gets progressively more and more irritating each time he does it. You can spot the punchline a mile off and so the end of the sketch falls very flat. It’s nothing whatever to do with the length of the sketch or its obscurity or difficulty finding it: people still seek out all the comic greats on Youtube, like that fat man watsisname, or Charlie Chaplin who bravely made fun of your Hitler.
ellauri284.html on line 224: Blackadder Goes Forth tapahtuu vuonna 1917 länsirintamalle ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa. Kapteeni Edmund Blackadder (Rowan Atkinson) on brittiarmeijan ammattisotilas, joka on suuren sodan puhkeamiseen asti nauttinut suhteellisen vaarattomista tilanteista olemassaolostaan taistelevia alkuperäiskansoja vastaan, jotka olivat yleensä "kaksi jalkaa pitkiä ja aseistettuja kuivatulla ruoholla". Joutuessaan loukkuun juoksuhaudoissa suunnitellun toisen "ison työnnön" aikana, hänen huolensa on välttää hänen lähettämisensä "yli huipulle" varmaan kuolemaan. Sarja kertoo siis Blackadderin yrityksistä paeta juoksuhaudoista erilaisten suunnitelmien kautta, joista suurin osa epäonnistuu huonon onnen, väärinkäsitysten ja tovereiden yleisen epäpätevyyden vuoksi. Yllämainitut toverit ovat hänen toissijainen, idealistinen edvardiaaninen ylemmäs- luutnantti George St Barleigh (Hugh Laurie) ja heidän syvästi tyhmä mutta sitkeä sotamies S. Baldrick (Tony Robinson).
ellauri405.html on line 70: Dirk Atkinson imi syvään savukettaan ja tyhjensi shampanjalasinsa yhdellä kulauksella. Olet oikeassa, Robert, sen minä myönnän. Miksi? Siksi, että peli päättyy tähän. Tämä on shakkimatti selvä, kiistämätön ja ehdoton. Ei ole peliä, joka olisi melkein shakkimatti. Shakkimatti on tilanne, joka on tai sitten sitä ei ole. Ja nyt olemme tehneet sen. Shakkimatin. Tämä on historian loppu. Näethän, Dirk, että me tartuimme tiikeriä hännästä sillä hetkellä kun lähetimme nuo laitokset taivaalle. Se oli kuin lähtö yksisuuntaiselle tielle. Emme voi enää palata siltä. Olemme ohittaneet jo kauan sitten pisteen, josta ei ole paluuta. Entä tämän tien päässä, Robert? Mitä sinä siellä näet?
ellauri405.html on line 110: Ensimmäiset alustavat testit osoittivat, että projektista muodostuisi menestys. Maaliskuussa 1987 ilmoitettiin, että Presidentti Darrel Wholers pitäisi 24. huhtikuuta puheen kansalle. Virta kytkettäisiin, uusi aurinkoenergia alkaisi virrata Intian, Euroopan ja Amerikan vastaanottolaitoksiin ja avaruuden voima-asemat Columbus, Hope ja O'Neill vihittäisiin virallisesti käyttöön. Komentaja John Clark katsoi kolmea katodisädeputkea, joka oli kytketty Christopher Kraft-nimisen avaruussukkulan tietokoneeseen. Hän näki hyvillään sen mitä oli odottanutkin. Hän työnsi säädintä hiukan eteenpäin ja sanoi: Kas noin, tämän pitäisi riittää. Pannaanpa toimeksi. Valmiina, Atkinson!
xxx/ellauri044.html on line 1170: 25-vuoiaana Rowan (ei Atkinson, vaan Assange, toinen huonojen tilanteiden mies) sai päähänsä jotakin, mitä hän myöhemmin kuzui ilmestyxexi. Nautittuaan eräänä iltana LSD:tä hän tajusi kesken kaiken, että kuluttajakulttuuri on sairaus, joka riivasi sosiaalista todellisuutta ja että mainonta oli sen luomisessa keskeisessä roolissa. Intensiivisen kirkkaana hetkenä hän tajusi, kuinka jättiläisyriysten valtaamaa Amerikkaa palvelevat mainosfirmat kuluttivat suuria määriä rahaa ja työtunteja, jotta suuren yleisön identiteetti saataisiin sidottua tuotteiden kuluttamiseen.
xxx/ellauri128.html on line 242: | Rakkaus on uhrin vastaus raiskaajalleen: haist vittu! Joku huomasi sattumalta, oliko se Watkinson. | Ti-Grace Atkinson | F | FUCK! |
xxx/ellauri128.html on line 635: Atkinson" />Ti-Grace Atkinson (born November 9, 1938 as Grace Atkinson) is an American radical feminist author and philosopher. Atkinson was born into a prominent Louisiana family. Named for her grandmother, Grace, the "Ti" is Cajun French for petite, meaning little.
xxx/ellauri128.html on line 636: Atkinson later moved on to study the work of Frege with the philosopher Charles Parsons.
xxx/ellauri128.html on line 637: As an undergraduate, Atkinson read Simone de Beauvoir´s The Second Sex, and struck up a correspondence with de Beauvoir, who suggested that she contact Betty Friedan. Atkinson became an early member of Friedan´s National Organization for Women. Atkinson´s time with the organization was tumultuous, including a row with the national leadership over her attempts to defend and promote Valerie Solanas and her SCUM Manifesto in the wake of the Andy Warhol shooting. In 1968 she left the organization because it would not confront issues like abortion and marriage inequalities. She founded the October 17th Movement, which later became The Feminists, a radical feminist group active until 1973. By 1971 she had written several pamphlets on feminism, was a member of the Daughters of Bilitis and was advocating specifically political lesbianism. "Sisterhood," Atkinson famously said, "is powerful. It kills mostly sisters." The Daughters of Bilitis / b ɪ ˈ l iː t ɪ s /, also called the DOB or the Daughters, was the first lesbian civil and political rights organization in the United States. Bilitis is not cholitis nor Kari Matihaldi disease, but a fictional companion of Sappho.
xxx/ellauri165.html on line 392: The 1980s sitcom Blackadder the Third, the show's antihero, Edmund Blackadder (Rowan Atkinson), repeatedly mocks both Lord Nelson and Lady Hamilton.
xxx/ellauri363.html on line 738: da Vinci, Alan Turing, Michelangelo, Barbara Gitting (another Atkinson">daughter of cholitis), Christine Jorgensen (transu),
12