ellauri033.html on line 1177: Barrèsin varhaistuotanto innoitti monia nuoremman sukupolven ranskalaisia kirjailijoita, kuten Marcel Proust, André Gide, Henry de Montherlant, Jean Cocteau ja François Mauriac. Ikäviä tyyppejä nääkin valtaosalta. (Kukas se Cocteau taas oli? Sekö pipopäinen sukeltaja? Ei se oli Cousteau. Jean Cocteau oli Georgetten läheinen ystävä, joka oli kirjailija Maurice Leblancin sisar, joka Maurice kirjotti Arsene Lupineja. Niistä oli puhe Maurice Maeterlinckin kohalla.)
ellauri163.html on line 776: Juopon kyläpapin suntio oli Arsene ja Mouchetten raiska raiskaaja oli Arsene. Tokko Lupin kuitenkaan, vaikka omin lupinensa salamezästi. Viisas vanhussuntio on 73 vee. Kohta pitäis tässä olla yhtä viisas. Haha. Quand on est mort tout est mort. Oli se viisaampi ainakin kuin wannabe jenkki filmikriitikko Dan Schneider (tuppikulli nähtävästi), joka jauhaa loputtomiin siitä oliko Mouchetten bylsintä raiskaus vai ei. Kärpässarjalaisia. ÄLÄ JAUHA! Tottakai se oli.
ellauri163.html on line 797: Sitten kaupunkiin saapuu messut, ja Mouchette saa kaksi oppituntia ihmisten seksuaalisista suhteista. Ensimmäinen tapahtuu, kun muukalainen antaa hänelle tunnuksen ajaa puskuriautoilla, ja hän harjoittaa kuoppaista flirttailua komean (ja näennäisesti hyvin varakas) pojan kanssa, joka menee pois tieltään jatkuvasti töyssyäkseen häntä ja hymyillen. Matkan jälkeen Mouchette lähestyy poikaa, joka näyttää vastaanottavaiselta, kunnes hänen isänsä kietoutuu ja lyö tyttöä syynä hänen "sluttiness". Hieman myöhemmin Mouchette näkee, kuinka Mathieu nauraa muille miehille, jotka näkevät, kuinka Louisa hieroo kasvojaan mieluummin kuin ratsastaa Arsenen kanssa. Mielenkiintoista on, että Mathieun vaimon (Marie Susini) kasvoilla on lyhyt kuva täydellisestä häpeästä ja hämmennyksestä, joka toistuu myöhemmin elokuvassa sekä Mouchettessa että hänen äidissään, joka yhdistää naisten seksuaalisuuden ahdingon kärsimykseen maskuliinisella käskyllä. Mutta hei se on sivuseikka tässä.
ellauri163.html on line 799: Sitten elokuva tulee sen keskeiseen kohtaukseen, joka vie lähes kolmanneksen elokuvasta. Eräänä päivänä koulun jälkeen Mouchette päättää päästä kotiin metsän läpi, mutta sademyrsky pakottaa hänet piiloutumaan. Kun sade loppuu, ulkona on pimeää. Kohtauksen lavastuksen mukaan se, mitä sitten tapahtuu, voi olla todellista tai ei. Näemme kohtauksen, jossa Mathieu ja Arsene riitelevät ja tappelevat, sitten näyttävät sovittelevan. Tai sitten ei. Arsene kompastuu Mouchetteen ja vie hänet olkimajaan kuivumaan. Hän saattoi tappaa Mathieun. Hän ei ole varma. Eikä Mouchettekaan. He keksivät skenaarion siltä varalta, että Mathieu kuolee. Mouchette suostuu tähän syistä, jotka voivat olla houkuttaa vanhempaa miestä, mutta voi johtua myös siitä, että hiän näkee hänet kaltaisenaan ulkopuolisena, tai yksinkertaisesti siksi, että, kuten hiän sanoo, "Hiän vihaa heitä". "He" voivat olla koko maailma tai vain kylä, jossa he asuvat. Tämä on epäselvää.
ellauri163.html on line 801: Arsene ja Mouchette palaavat kaupunkiin ja pakenevat toisen saluunan (ei siis Luisan) takahuoneeseen. Siellä he keskustelevat yön tapahtumista, ja Arsene kärsii petit mal epileptisestä hyökkäyksestä. Mouchette lohduttaa häntä, ja Arsene näyttää uhkaavan hiäntä, jos hän puhuisi Mathieusta. Sitten hän yrittää tulla helläksi, hiän torjuu hänet ja yrittää heikosti piiloutua pöydän alle. Sanon heikosti, koska kohtaus päättyy Arseneen Mouchetten päällä, lähellä clicheistä takkatulta, ja he ilmeisesti harrastivat seksiä tai näyttävät olevan valmiita siihen, kun kohtaus häviää.
ellauri163.html on line 803: Heikosti tuli Arsene sisään, koska kohtaus tulkitaan usein raiskauskohtaukseksi, vaikka se päättyy siihen, että Mouchette syleili Arsenea, eikä selvästikään vastusta. Lisäksi myöhemmin, vaikka hiän itkee "tapahtumasta" ja yrittää kertoa siitä äidilleen, hiän puolustaa Arsenea myös Mathieulle (jota ei siis tapettu, vahvistaen edelleen ajatusta siitä, että edellinen yö oli unelma) ja hiänen vaimolleen hiänen "rakastajanaan". Joten se, että hiän ei pakene Arsenen alta, kuten hän voisi helposti paeta toipuvaa epileptikkoa, se, että hänen "piilopaikkansa" pöydän alla on puolinainen, se, että hiän syleilee hänen eteenottoa, ja se, että hiän kutsuu häntä "rakastajakseen", näyttävät kaikki heikentävän raiskausargumenttia (paitsi tietysti, jos tämä toimivalta on vastuussa lakisääteisestä raiskauksesta pelkästään alaikäisyyden perusteella), ja osoittaa enemmän kuin puoliksi hiänen syyllistyneen semiviettelyyn (paizi oletettavasti neitseellinen teini-ikäinen tyttö voisi kokeilla sitä aika kömpelösti vanhemmalla miehellä). Tämä elokuvan osa-alue ja sen loppu ovat olleet melkein yhtä kiistanalaisia kuin Sam Peckinpahin Straw Dogsin tai Alfred Hitchcockin Marnien "raiskauskohtaukset", jotka eivät yksinkertaisesti olleet sitä. Luonnollisesti kriittisen cribbingin (hevosten puun puremisen) vuoksi useimmat kriitikot ovat toistaneet väitteen, että näiden kahden välinen seksi oli raiskaus. Mutta me setämiehet kyllä tiedämme! On neitojen kanssa oltu kohta sata vuotta, juu juu, kohta sata vuotta, juu ja kohta sata vuotta! Se neitii jälkeenpäin mua vielä kiitti, se mua vielä kiitti, se mua vielä kiitti.
ellauri163.html on line 805: Yön päätyttyä Mouchette palaa kotiin, hänen äitinsä kuolee, ja useat kaupunkilaiset yrittävät hyvittää ystävällisyyttä, mutta niitä täydennetään epäilyksillä ja tukahdutetulla raivolla, mistä syistä, ei koskaan paljasteta. Vanha nainen antaa Mouchettelle mekon äitinsä hautajaisiin, mutta kotimatkalla Mouchette repii sen pensaaseen nähtyään kanin metsästyksen, ja yksi onnettomista pedoista vanhenee hänen jalkojensa juuressa. Kuten elokuvan avajaisissa, oikeat eläimet loukkaantuivat elokuvassa, mutta aidosta syystä: hyvä - korkea taide, ja ne muistetaan kauan heidän kuolemansa jälkeen - pieni lohtu heille, myönnetään, mutta olisiko luonnollinen kuolema lohduttanut heitä enemmän? (Voi helvetti mikä nazi! Mixi jenkkimiehiä saa ylipäänsä olla?) Sitten kolme kertaa Mouchette käyttää rättejä vierittääkseen mäkeä alas kohti järveä. Kolmannella yrityksellään hän työntyi sisään (kuten Arsene), vaikka teknisesti – emme koskaan näe hänen ruumiinsa putoavan veteen ja vajoavan pohjaan. Emme myöskään koskaan näe kliseisiä kuplia, joita tapahtuisi, jos filmin henkilö putoaisi veteen ja hukkuisi. Se oli mielestäni huonoa hölynpölyä.
ellauri163.html on line 807: Vaikka Au Hasard Balthazarin lopussa kriitikot väittävät usein, että aasi oli kuollut elokuvan lopussa, kun näemme vain sen kuolevana, tämä elokuva olettaa myös kuoleman, mutta näemmekö sen ei ole yhtä tärkeää kuin aiemmassa elokuvassa, joka päättyy lempeään eroon ennen tätä hetkeä. Tämä elokuva päättyy Mouchetten tietoiseen tietämättömyyteen riippumatta siitä, näemmekö hänen todellisen loppunsa vai emme. Ja kuten mainittiin, tämä loppu ei ole läheskään yhtä tyydyttävä, kerronnallinen, emotionaalisesti tai loogisesti kuin aasin loppu. Syynä on se, että vaikka hyväksyisi, että tyttö raiskattiin ja hiänen äitinsä kuoli tuntien sisällä toisistaan, hiänellä on silti paljon tekemistä, nimittäin Arsenen kaa, olisin mielelläni nähnyt niiden sexiä vähän lähemmin ja enemmän. Aasi oli vanha ja sieti kuollakin, mutta she still had much going for her. She was a juicy little dish. My handkerchief was all wet when the film was over.
ellauri163.html on line 813: Hän vastustaa musiikinopettajansa kiusaamista, hän vastustaa naispuolisten luokkatovereidensa aivastuksia, hän ei anna isänsä hyväksikäytön vaikuttaa häneen, hän ei anna tyydytystä nuorille miespuolisille perversseille, jotka väläyttelevät häntä, ja hän vastustaa vain hieman Arsenea, vaikka yksin, yöllä, aikuisen miehen kanssa - tosiasia, joka jälleen viittaa siihen, että hiänen sukupuoliaktinsa hänen kanssaan ei ollut raiskaus, ja että hiänen alustavat protestinsa johtuivat yksinkertaisesti siitä, että hiänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että välitöntä ylivaltaa voisi seurata ilostelu, koska oletamme, että hän oli neitsyt ja jolla oli vain katutason lapsen mytologia siitä, mitä sukupuoliakti oli.
ellauri163.html on line 815: Niinpä, kun elokuvantekijä, kun häntä pyydettiin määrittelemään, mistä elokuvassa oli kyse, vastasi: "Mouchette tarjoaa todisteita kurjuudesta ja julmuudesta. Häntä esiintyy kaikkialla: sotia, keskitysleirejä, kidutuksia, salamurhia", hän oli joko keimaileva tai varovainen. Tietenkin elokuva käsittelee tällaisia negatiivisia juttuja, mutta se käsittelee myös sitkeyttä, kynintää ja sisua. Ja koska se tekee niin, ja tekee niin niin hyvin, tämä on suuri syy siihen, että sen loppu on niin huono, ehkä vastaa Akira Kurosawan Rashomonin huonoa loppua. Jos se olisi tarjonnut vain sitä, mitä Bresson väitti, sen loppu olisi ollut paljon parempi ja elokuvan mukainen, mutta näin ollen koko elokuva olisi ollut paljon huonompi! Eli lyhyesti: jenkkikazojana odottelin valoisampaa loppua. Mouchetten olisi pitänyt ryhdistäytyä ja perustaa Arsenen kanssa vaikka avokanala. Joka ois menestynyt aivan hulluna, ja loppukuvissa Mouchette ja Arsene olis olleet sikarikkaita.
ellauri163.html on line 817: That said, the reason the film does succeed, and rises to greatness, rests primarily on the shoulders of the lead actress, Nadine Nortier, who, despite little dialogue, conveys great depths within her character, despite being a non-professional actress at the time. On the other hand, Jean-Claude Guilbert (a professional actor who also appeared in Au Hasard Balthazar, as another drunkard, Arnold) is also very good. The rest of the cast is solid. Yet, critical missteps abound, especially when some claim Mouchette is filled with anger. Yes, there may be acts of seeming anger (tossing dirt at her female rivals), but clearly the character of Mouchette is a walking mass of desensitisation. This would explain why she reacts the way she does to sex with Arsene, rather than seeing it as her ‘striking back’ at the world.
ellauri163.html on line 819: Se sanottuna, syy, miksi elokuva onnistuu ja nousee suuruuteen, lepää kuitenkin ensisijaisesti päänäyttelijä Nadine Nortierin harteilla, joka vähäisestä vuoropuhelusta huolimatta välittää suuria syvyyksiä hahmossaan, vaikka hän oli tuolloin vasta ei-ammattimainen näyttelijä. Paxuista sukista huolimatta (tai ehkä juuri sixi) hän on aivan kuolattava herkkupala. Toisaalta Jean-Claude Guilbert (ammattimainen näyttelijä, joka esiintyi myös Au Hasard Balthazarissa toisena juoppona, Arnold) on myös erittäin hyvä. Loput kipsistä ovat kiinteitä. Kriittisiä virheitä on kuitenkin runsaasti, varsinkin kun jotkut väittävät, että Mouchette on täynnä vihaa. Kyllä, voi hällä olla näennäisen vihan tekoja (heittämällä esim. likaa naispuolisille kilpailijoilleen), mutta selvästi Mouchetten luonne on herkistymisen kävelevä massa. Tämä selittäisi, miksi hän reagoi samalla tavalla kuin hän harrastaa seksiä Arsenen kanssa sen sijaan, että näkisi sen "iskevän takaisin" maailmalle.
ellauri163.html on line 827: Tästä epäonnistumisesta huolimatta Mouchette on kuitenkin hieno elokuva, jonka aivotärähdys lisää sen voimaa ja jonka kuvausten takkuisuus syventyy syvemmälle asioihin kuin sen hienoon, mutta luurankomaiseen käsikirjoitukseen. Yksi parhaista tekniikoista, joita Bresson käyttää saadakseen enemmän irti jokaisesta lyhyestä kohtauksesta, on käyttää toimintojen toistoja toisiinsa liittymättömissä kohtauksissa, jotka sitten yhdistävät nämä kohtaukset muihin. Esimerkiksi, kun Mouchetten opettaja rankaisee häntä ja pakottaa hänet laulamaan laulun, se on pakotettuna. Mouchette laulaa saman laulun yrittäessään "hoitaa" häneen tarttuvaa Arsenea. Hänen isänsä työntää Mouchettea aina, kun hän haluaa nautintoa, ja hiän sitten työntää Arsenea kuin töyssyauto ennen kuin hiän harrastaa seksiä hänen kanssaan. Siinä sitten työnneltiin varmaan oikein varren kanssa.
ellauri163.html on line 829: There is also a scene where Mouchette is wet, working in the bar, and then gets some coins as payment. Later, in his hut, she is wet, and Arsene pays her some coins to go along with his story regarding Mathieu’s presumed death. What this does is not only link divergent scenes in a strictly visual and cinematic way, but it emphasises the elliptical and cyclical nature of the film, where recurring images and motifs abound. Yet, all of them are slightly askew, and the camera always seems to look at its lead character’s life slightly askance, as if it was somehow recapitulating the clearly warped view of life Mouchette owns.
ellauri163.html on line 831: On myös kohtaus, jossa Mouchette on märkä, työskentelee baarissa ja saa sitten kolikoita maksuna. Myöhemmin, hänen mökissään, hiän on märkä, ja Arsene maksaa hiänelle kolikoita, jotta hiän voi osallistua hänen tarinaansa Mathieun oletetusta kuolemasta. Tämä ei vain yhdistä toisistaan poikkeavia kohtauksia tiukasti visuaalisesti ja elokuvamaisesti, vaan se korostaa elokuvan elliptistä ja syklistä luonnetta, jossa toistuvia kuvia ja aiheita on runsaasti. Silti ne kaikki ovat hieman epäselviä, ja kamera näyttää aina katsovan päähenkilönsä elämää hieman karsaasti, ikään kuin se jotenkin tiivistäisi Mouchetten omistaman selvästi vääristyneen elämänkatsomuksen.
ellauri180.html on line 66: Areenan, Netflixin ja HBO:n tarjontaa selatessa käy selvääkin selvemmäxi että apinoita kiinnostavia genrejä on täsmälleen 3 (ja niiden kombinaatiot): nimittäin EAT! FUCK! ja KILL!. EAT! in alle tulee rags to riches tarinat ja poliittiset valtakähminnät, rikkaiden ylellinen elämä ym ym. paska. FUCK! in alle tulee romcomit ja tragcomit ja ylipäänsä kaikki jonka näpeimmissä kohissa näytetään paljaat pyllyt mielityössä. KILL! on ehkä kaikista lajityypeistä suosituin, eli poliisi ja rikossarjat, thrillerit, sotaleffat, sairaalasarjat, kaikki ne joissa saa kazella verta, mätkintää, suolenpätkiä ja ruumiita. Hyvä pohjanoteeraus EAT! FUCK! kombinaatiosta on Emily in Paris. Äsken kazottu Arsene Lupin sarja on EAT! KILL! kombinaatio, se on kielletty vaan 13-vuotiailta koska siinä ei näytetä heiluvia pyllyjä. FUCK! KILL! kombinaatiota edustaa vaikka se Ridley Road.
ellauri275.html on line 389: Unissa olin Arsene "Lupin" Odzelashvili. Ja moittimissa - liioittelua,
ellauri275.html on line 416: 68. Tämä runo, joka kirjoitettiin ennen maaorjuuden poistamista Gruusiassa, oli pitkään tiukan sensuurin alainen, mutta sitä jaettiin samizdattina käsin kirjoitettuina kopioina. Vuonna 1863 vain runon ensimmäinen osa julkaistiin Sakartvelos moambe -lehdessä (nro 10), otsikolla "Tarinan alku". Kirjeessään ystävälleen Kirill Lordkipanidzelle, joka pyysi I. Chavchavadzea antamaan tämän runon julkaistavaksi Chonguri-kokoelmassa, hän kirjoitti vuoden 1864 alussa: koska tiedän, että niitä ei paineta. Vaikka saisitkin luvan sinne, koko kokoelmasi takavarikoidaan silti täällä, tiedän sen varmasti. Yritin itse paljon paikallisessa sensuurikomiteassa, mutta se kiellettiin erittäin, erittäin hyvin” (“Mnatombi”, 1933, nro 8-9, s. 273). K. Lordkipanidze la. "Chonguri" vuonna 1864 onnistui painamaan myös vain runon ensimmäisen osan. Vuonna 1873 "Krebuli" -lehden toimittaja N. Ya. Nikoladze yritti jälleen tulostaa koko runon: yhdessä sen numerossa lehden toimittajat ilmoittivat runon koko tekstin välittömästä julkaisemisesta, mutta julkaisu runon - jälleen ilmeisesti sensuurin kiellon vuoksi - ei tapahtunut. Runo julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1879 Iveria-lehdessä (nro 5). I. Chavchavadzea inspiroi tämän runon luomiseen toisaalta erään talonpoikien vapautusliikkeen järjestäjän, kansallissankarin Arsene "Lupin" Odzelashvilin (k. 1843) legendaarinen taistelu sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan ​​ja toisaalta tapaaminen vuonna 1857 isäntänsä tapponeen talonpojan kanssa, josta tuli sitten rosvo, tietyn Gaukharashvilin. Khurjin on pussi rahaa. Chokha on Gruusian kansalliset vetimet.
xxx/ellauri056.html on line 282: Hän asui Maurice Maeterlinckin kanssa Nizzassa. Myöhemmän lepakkokumppaninsa kirjailija, kustannustoimittaja Margaret Andersonin kanssa hän asui Seine-Maritimessa. Sekä Anderson että Leblanc olivat kreikkalais-armenialaisen mystikko G. I. Gurdjieffin oppilaita, ja he kuuluivat Gurdjieffin erityiseen 'Köysi' -naisryhmään, johon kuului myös kirjailija Kathryn Hulme. Georgette oli kirjailija Maurice Leblancin sisar, Maurice tuli erityisesti tunnetuksi luomastaan Arsene Lupin -romaanihahmosta. Jean Cocteau oli Georgetten läheinen ystävä.
xxx/ellauri154.html on line 87: Her father Arsene Lupin was the grandson of the Marshal General of France, Maurice, Comte de Saxe, an out-of-wedlock son of Augustus II the Strong, king of Poland and elector of Saxony, and a cousin to the sixth degree to Kings Louis XVI, Louis XVIII and Charles X of France. This is probably where she got her very masculine gender expression. Unfortunately, Sand´s mother, Sophie-Victoire Delaborde, was a commoner, [citation was very badly needed], her mother was the daughter of a bird-seller, who, curiously enough, lived in the 'Street of the Birds' (Quai des Oiseaux) in Paris.
xxx/ellauri179.html on line 143: Neekerirumpali on pelkkää huulta ja hammasta koko mies. Kuis kuuluu? Peijakkaan hyvä rumpali. Et voi mua pettää...lauloi rumpali ja keskittyi palikoimaan. Neekerit on tosi hyviä palikoijia ja nyrkkeilijämiehiä. Keskittykööt siihen mitä osaavat, eime niitä muuhun tarvita, paizi kantajixi ja ovimiehixi, ainakaan ei mixkään sekunda Arsene Lupiineixi varsinkaan!
21