Motive der Bildgeschichte scheinen eher dem Leben des Antonius Grossen entnommen zu sein!
Antonius panee nauruxi; levittäen käsivartens se sekottaa sormillaan kirjan sivuja. Sen silmät sattuu tähän kohtaan::
Antonius
Antonius,
Antonius kumartuu. Ison sataman ympärillä on keskeytymätön sarja kuninkaallisia rakennuxia: Ptolemaiosten palazi, Museo, Poseideion, Caesareum, Timonium (jonne Marcus Antonius pakeni), Soma, jossa on Alexanterin hauta; toisessa päässä kaupunkia Eunostoxen takaisessa esikaupungissa on lasitehtaita, hajuvesipajoja ja papyrusmyllyjä. Antonius kulkee niiden keskize. Ne laahustaa sen perässä, pyytää sitä välimiehexi, muiskuttaa sen käsiä. Koko yleisö buuaa niille. Anttu iloizee niiden nöyryytyxestä, ihan törkeesti, Näinpä siitä onkin tullut hovijulkkis, tsaarin luottomies, pääministeri! Konsta laittaa diadeeminsa Antun päähän, Anttu pitää sen päässä muina miehinä.
Antonius
Antonius kääntyy, ja näkee vielä 3 samanlaista razastajaa samixilla aaseilla, samassa asennossa. Antonius
Antonius sanoo huoh. Antonius perääntyy. (Väpelö.) Rouva lähentyy ja sanoo ärtyneellä äänellä: Antonius kazoo niitä vasten tahtoaan. Antoniusn hampat kalisee. Antonius ristii silmänsä. Rouvan kadottua Antonius näkee lapsen hytin kynnyxellä. Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius
Antonius Antonius Antonius Ja ihan totta, Hilarion oikenee ihan silmissä, ja Antonius sulkee silmänsä ollaxeen näkemättä sitä.
Se vetää kynän vyöstä, ja maassa jalat ristissä papyrusrulla kädessä se nostaa pään pyhää Antoniusta päin, joka istuu sen vieressä oza vielä lysyssä. Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Ja Antonius näkee edessään valtavan basilikan. Armi Hilario etenee jengin keskellä. Kaikki tervehtii sitä. Antonius, joka kulkee ihan sen liiveissä, havainnoi toisia. Se huomaa joukossa paljon naisia. Monet on pukeutuneet miehixi, tukat ajettuina. Sitä pelottaa.
Antonius Antonius Antonius meinaa vastata. Mutta Hilarion sanoo sille hiljaa että tää mies on valtava Origenes; ja Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius
Antonius Antonius
Antonius Antonius Antonius Antonius kääntyy, ja sen lähellä, toisella puolella penkillä, istuu toinen nainen — tää on blondi,
Antonius Antonius
Antonius Antonius Antonius kiemurtelee, pääsee karkuun niiiltä; — ja huomaa täysvarjoisessa nurkassa, Antonius Antonius Ja Antonius tuntee käsivarrellaan kovan kouran, joka vetää sitä mukaansa.
Savilamput näiden kuvatusten alla heittää häilähtelevää valoa. Antonius, huomaa muurin raosta kuun, joka loistaa kaukaa maininkien päällä, ja se erottaa jopa pientä säännöllistä liplatusta, ja laivan kölin soinnittoman äänen sen kolhiessa möljän kiviin. Sataman tuoxut sekoittuvat kuumassa ilmassa lampunkäryyn. Lampunsydämmet kärskyttävät ja ovat sammumaisillaan; pitkät itikat käy turnajaisia. Ja Antonius
Antonius
Lohduttajien joukossa, Antonius panee merkille kaljun äijän, mustakaavun, jonka hahmo on näkynyt jo jossakin; se pitää kannustuspuheita maailman mitättömyydestä ja valittujen käsittämättömästä pullasta.
Ja vastapäisessä loosissa leijonat kävelee edetakaisin tauotta, jatkuvassa nopeassa liikkeessä, rivakasti. Suurin niistä yxkax kazoo Antoniusta, alkaa karjua, ja sen suusta nousee höyryä. Antonius
Kuuluu ruoskan läiskettä. Kristityt horjahtaa , — ja pannaxeen asioihin vauhtia, veljet tyrkkii niitä. Antonius sulkee silmänsä.
Niitä tulee lisää, köykäsesti. Silmiä kiiluu pitkien verhojen raosta. Niiden askeleiden huolettomuudesta ja niistä lähtevistä tuoxahduxista Antonius tunnistaa ne patriisinaisixi.
Ja Antonius
Sen halkopinon (tai rovion) neljässä kulmassa palaa neljä tulta. Aurinko on suoraan edessä. Se kazoo aurinkoon silmät suizirenkaina; ja kazomatta Antoniusta: Antonius Kiljaisten Antonius tamppaa nuotiota; — ja kun siitä ei ole jäljellä kuin kasa tuhkaa: Antonius
Antonius pelästyy — ja kysyy kuka toi misu on. Antonius kyylää tyttöä tän lepattavan liekin valossa
Antonius Antonius hätkähtää. Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Spede (siis Antonius) Antonius ziigaa sitä
Se ojentaa kätensä haisteltavaxi. Ne haisee raadolta. Antonius ottaa takapakkia.
Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius
Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius
Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius,
Antonius
Antonius
Antonius ja
Sitä mukaa kun ne alkavat muistuttaa enemmän ihmistä, ne ärsyttävät Antoniusta enemmän. Se lyö niitä nyrkillä, potkii niitä, hyökkää niiden kimppuun.
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius on maassa, figuuri käsissään. Seisaallaan sen vieressä, selkä ristiin päin, Hilarion kazoo sitä.
Antonius
Antonius
Antoniusta pelottaa, se haluisi perääntyä. Silti selittämätön uteliaisuus vetää sitä mukaansa.
Antonius
Antonius
Antonius huomaa olevansa taas pimeässä.
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Silloin, kalpean kuunsäteen valossa, Antonius erottaa loppumattoman karavaanin joka kulkee kallioiden harjalla; — ja jokainen matkalainen, yx toisensa jälkeen, putoo jyrkänteeltä rotkoon.
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius katuu kauppojaan.
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius nousee hypähtäen hämmästyxestä. Se on näkevinään äitinsä henkiin palanneena.
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
Tässä myräkässä Antonius havaizee pilvipyörteitä, epäselviä kumuluxia.
Antonius
Antonius
Se kääntää haaroja, joista kuuluu säröisiä huutoja; Antonius on kuin rikki revitty.
Antonius
Antonius
Antonius
Antonius
ellauri043.html on line 554:
ellauri043.html on line 634:
ellauri043.html on line 713: Antonius huomaa orjia aitioiden perällä. Ne on Nikean laitosneuvoston paapoja, surkeissa rääsyissä. Marttyyri Pafnutius sukii yhden hepan harjaa, Teofilus Kierto pesee toisen jalkoja, Jeah maalaa kolmannen kavioita, Aleksanteri kerää koriin kakkamunkkeja.
ellauri043.html on line 715:
ellauri043.html on line 767:
ellauri043.html on line 789:
ellauri043.html on line 835:
ellauri043.html on line 890:
ellauri043.html on line 920:
ellauri043.html on line 928:
ellauri043.html on line 935:
ellauri043.html on line 942:
ellauri043.html on line 968:
ellauri043.html on line 983:
ellauri043.html on line 997:
ellauri043.html on line 1005:
ellauri043.html on line 1017:
ellauri043.html on line 1025:
ellauri043.html on line 1033:
ellauri043.html on line 1045:
ellauri043.html on line 1053:
ellauri043.html on line 1061:
ellauri043.html on line 1071:
ellauri043.html on line 1080:
ellauri043.html on line 1088:
ellauri043.html on line 1096:
ellauri043.html on line 1104:
ellauri043.html on line 1112:
ellauri043.html on line 1124:
ellauri043.html on line 1134:
ellauri043.html on line 1145:
ellauri043.html on line 1154:
ellauri043.html on line 1162:
ellauri043.html on line 1171:
ellauri043.html on line 1179:
ellauri043.html on line 1193:
ellauri043.html on line 1204:
ellauri043.html on line 1208:
ellauri043.html on line 1217:
ellauri043.html on line 1226:
ellauri043.html on line 1234:
ellauri043.html on line 1242:
ellauri043.html on line 1250:
ellauri043.html on line 1261:
ellauri043.html on line 1270:
ellauri043.html on line 1279:
ellauri043.html on line 1293:
ellauri043.html on line 1304:
ellauri043.html on line 1318:
ellauri043.html on line 1326:
ellauri043.html on line 1342:
ellauri043.html on line 1356: Kuvat esittää otuxia jotka torkkui kaaoxessa. Antonius kurkkii nähdäxeen kuvat paremmin. Sitten
ellauri043.html on line 1381:
ellauri043.html on line 1400:
ellauri043.html on line 1410:
ellauri043.html on line 1443:
ellauri043.html on line 1461:
ellauri043.html on line 1494:
ellauri043.html on line 1521:
ellauri043.html on line 1567:
ellauri043.html on line 1589:
ellauri043.html on line 1656:
ellauri043.html on line 1718:
ellauri043.html on line 1735: ja Antonius näkee Tertullianuxen paikalla naisen istumassa kivipenkillä.
ellauri043.html on line 1755:
ellauri043.html on line 1764:
ellauri043.html on line 1778:
ellauri043.html on line 1806:
ellauri043.html on line 1850:
ellauri043.html on line 1959:
ellauri043.html on line 2049:
ellauri043.html on line 2086:
ellauri043.html on line 2104:
ellauri043.html on line 2113:
ellauri043.html on line 2143:
ellauri043.html on line 2152:
ellauri043.html on line 2224:
ellauri043.html on line 2281:
ellauri043.html on line 2303:
ellauri043.html on line 2304: Antonius on liekeissä. Se odottaa vaan tilaisuutta päästä messuamaan elämästäään pelastustiimissä, tietämättä ettei se ole yxi marttyyreistä.
ellauri043.html on line 2369:
ellauri043.html on line 2380:
ellauri043.html on line 2409:
ellauri043.html on line 2418:
ellauri043.html on line 2509:
ellauri043.html on line 2520:
ellauri043.html on line 2567:
ellauri043.html on line 2573:
ellauri043.html on line 2604:
ellauri043.html on line 2611:
ellauri043.html on line 2622:
ellauri043.html on line 2633:
ellauri043.html on line 2653:
ellauri043.html on line 2660:
ellauri043.html on line 2685:
ellauri043.html on line 2713:
ellauri043.html on line 2727:
ellauri043.html on line 2735:
ellauri043.html on line 2753:
ellauri043.html on line 2772:
ellauri043.html on line 2789:
ellauri043.html on line 2817:
ellauri043.html on line 2834:
ellauri043.html on line 2851:
ellauri043.html on line 2872:
ellauri043.html on line 2884:
ellauri043.html on line 2895:
ellauri043.html on line 2903:
ellauri043.html on line 2920:
ellauri043.html on line 2939:
ellauri043.html on line 2956:
ellauri043.html on line 2990:
ellauri043.html on line 3032:
ellauri043.html on line 3093:
ellauri043.html on line 3105:
ellauri043.html on line 3146:
ellauri043.html on line 3163:
ellauri043.html on line 3191:
ellauri043.html on line 3202:
ellauri043.html on line 3215:
ellauri043.html on line 3231:
ellauri043.html on line 3245:
ellauri043.html on line 3258:
ellauri043.html on line 3267:
ellauri043.html on line 3280:
ellauri043.html on line 3288:
ellauri043.html on line 3301:
ellauri043.html on line 3309:
ellauri043.html on line 3329:
ellauri043.html on line 3341:
ellauri043.html on line 3357:
ellauri043.html on line 3365:
ellauri043.html on line 3388:
ellauri043.html on line 3412:
ellauri043.html on line 3429:
ellauri043.html on line 3446:
ellauri043.html on line 3476:
ellauri043.html on line 3496:
ellauri043.html on line 3556:
ellauri043.html on line 3581:
ellauri043.html on line 3602:
ellauri043.html on line 3623:
ellauri043.html on line 3653:
ellauri043.html on line 3669:
ellauri043.html on line 3686:
ellauri043.html on line 3699:
ellauri043.html on line 3723: Antonius kykkii ristin juurella ja pomiloi rukouxia. Damis pyörii sen ympärillä tehden pieniä tekopyhiä eleitä.
ellauri043.html on line 3756:
ellauri043.html on line 3764:
ellauri043.html on line 3801:
ellauri043.html on line 3823:
ellauri043.html on line 3828:
ellauri043.html on line 3837:
ellauri043.html on line 3850:
ellauri043.html on line 3874:
ellauri043.html on line 3910:
ellauri043.html on line 3943:
ellauri043.html on line 3970:
ellauri043.html on line 4018:
ellauri043.html on line 4057:
ellauri043.html on line 4129:
ellauri043.html on line 4146:
ellauri043.html on line 4191:
ellauri043.html on line 4272:
ellauri043.html on line 4287:
ellauri043.html on line 4317:
ellauri043.html on line 4334:
ellauri043.html on line 4353:
ellauri043.html on line 4367:
ellauri043.html on line 4467:
ellauri043.html on line 4561:
ellauri043.html on line 4677:
ellauri043.html on line 4755:
ellauri043.html on line 4849:
ellauri043.html on line 4866:
ellauri043.html on line 4880:
ellauri043.html on line 4896:
ellauri043.html on line 4951:
ellauri043.html on line 4987:
ellauri043.html on line 5006: Antonius erottaa sen juurta vasten, puolixi kadonneina sen onkaloihin, tai kanniskellen kiviä olkapäillään, valtavia kahlehdittuja ruumiita. Ne on titaanit, jättiläiset, hekatonkyyrit, kykloopit, ja Obelix, hiidenkivien toimitusmies.
ellauri043.html on line 5312:
ellauri043.html on line 5341:
ellauri043.html on line 5380:
ellauri043.html on line 5404:
ellauri043.html on line 5431:
ellauri043.html on line 5481:
ellauri043.html on line 5636:
ellauri043.html on line 5660:
ellauri043.html on line 5677:
ellauri043.html on line 5697:
ellauri043.html on line 5718:
ellauri043.html on line 5731:
ellauri043.html on line 5754:
ellauri043.html on line 5767:
ellauri043.html on line 5790:
ellauri043.html on line 5807:
ellauri043.html on line 5828:
ellauri043.html on line 5842:
ellauri043.html on line 5883:
ellauri043.html on line 5898:
ellauri043.html on line 5930:
ellauri043.html on line 5952:
ellauri043.html on line 5972:
ellauri043.html on line 5990:
ellauri043.html on line 6015:
ellauri043.html on line 6038:
ellauri043.html on line 6052:
ellauri043.html on line 6084:
ellauri043.html on line 6120:
ellauri043.html on line 6129:
ellauri043.html on line 6210:
ellauri043.html on line 6226:
ellauri043.html on line 6252:
ellauri043.html on line 6269:
ellauri043.html on line 6295:
ellauri043.html on line 6329:
ellauri043.html on line 6388:
ellauri043.html on line 6395:
ellauri043.html on line 6484:
ellauri043.html on line 6640:
ellauri043.html on line 6732:
ellauri043.html on line 6827:
ellauri043.html on line 6851:
ellauri043.html on line 6865:
ellauri043.html on line 6905: Antonius, ei ole koskaan nähnyt mun silmiä, tai ne jotka on nähneet on kuolleet. Jos mä kohottaisin mun silmäluomia — mun vaaleapunaisia turvonneita silmäluomia, — sä heti kuolisit.
ellauri043.html on line 6909:
ellauri043.html on line 7009:
ellauri043.html on line 7057: Kasvit ei enää erotu eläimistä. Polyypeillä, jotka näyttää sykomoreilta, on kasivärsia oxina. Antonius uskoo näkevänsä perhostoukan kahden lehden välissä; se on perhonen, joka lähtee lentoon. Se meinaa tallata pikkukiven päälle; siitä hyppää harmaa sirkka. Hyönteiset, ruusunlehden kaltaiset, koristavat mezikköä; päiväkorentojen jäänteet peittää maata lumenkaltaiena kerroxena.
ellauri043.html on line 7090:
ellauri043.html on line 7106:
ellauri043.html on line 7123: Muuten se kun uuskriitikot ja psst!modernistit ym termentää et kirjottaja ei ole kertoja, et kertoja ei ole sankari ja et kaikki on pirun epäluotettavia, se on ihan yhtä lapsellista kuin vastakohtansa. Niinkauan kun kirjalla on vaan yx kirjottaja, niin se kurkistaa ihan joka paikasta. Flaubert on Antonius ja piru, ja sen naamari paistaa auringon kiakosta. Eikä se haittaa, apinat on kuiteskin aika samixia.
ellauri073.html on line 499: Kuulu esimerkki on Marcus Antoniuxen puhe M. Aquiliuxen puolesta, minkä aikana Antonius repi vanhan upseerin salihousut näyttääxen sen pelivammat. Kuulijoiden tunne oli että hyi.
ellauri141.html on line 111: At his house, probably, Horace became intimate with Polio, and the many persons of consideration whose friendship he appears to have enjoyed. Through Mæcenas, also, it is probable Horace was introduced to Augustus; but when that happened is uncertain. In B. C. 37, Mæcenas was deputed by Augustus to meet M. Antonius at Brundisium, and he took Horace with him on that journey, of which a detailed account is given in the fifth Satire of the first book. Horace appears to have parted from the rest of the company at Brundisium, and perhaps returned to Rome by Tarentum and Venusia. (See S. i. 5, Introduction.) Between this journey and B. C. 32, Horace received from his friend the present of a small estate in the valley of the Digentia (Licenza), situated about thirty-four miles from Rome, and fourteen from Tibur, in the Sabine country. Of this property he gives a description in his Epistle to Quintius (i. 16), and he appears to have lived there a part of every year, and to have been fond of the place, which was very quiet and retired, being four miles from the nearest town, Varia (Vico Varo), a municipium perhaps, but not a place of any importance. During this interval he continued to write Satires and Epodes, but also, it appears probable, some of the Odes, which some years later he published, and others which he did not publish. These compositions, no doubt, were seen by his friends, and were pretty well known before any of them were collected for publication. The first book of the Satires was published probably in B. C. 35, the Epodes in B. C. 30, and the second book of Satires in the following year, when Horace was about thirty-five years old. When Augustus returned from Asia, in B. C. 29, and closed the gates of Janus, being the acknowledged head of the republic, Horace appeared among his most hearty adherents. He wrote on this occasion one of his best Odes (i. 2), and employed his pen in forwarding those reforms which it was the first object of Augustus to effect. (See Introduction to C. ii. 15.) His most striking Odes appear, for the most part, to have been written after the establishment of peace. Some may have been written before, and probably were. But for some reason it would seem that he gave himself more to lyric poetry after his thirty-fifth year than he had done before. He had most likely studied the Greek poets while he was at Athens, and some of his imitations may have been written early. If so, they were most probably improved and polished, from time to time, (for he must have had them by him, known perhaps only to a few friends, for many years,) till they became the graceful specimens of artificial composition that they are. Horace continued to employ himself in this kind of writing (on a variety of subjects, convivial, amatory, political, moral,—some original, many no doubt suggested by Greek poems) till B. C. 24, when there are reasons for thinking the first three books of the Odes were published. During this period, Horace appears to have passed his time at Rome, among the most distinguished men of the day, or at his house in the country, paying occasional visits to Tibur, Præneste, and Baiæ, with indifferent health, which required change of air. About the year B. C. 26 he was nearly killed by the falling of a tree, on his own estate, which accident he has recorded in one of his Odes (ii. 13), and occasionally refers to; once in the same stanza with a storm in which he was nearly lost off Cape Palinurus, on the western coast of Italy. When this happened, nobody knows. After the publication of the three books of Odes, Horace seems to have ceased from that style of writing, or nearly so; and the only other compositions we know of his having produced in the next few years are metrical Epistles to different friends, of which he published a volume probably in B. C. 20 or 19. He seems to have taken up the study of the Greek philosophical writers, and to have become a good deal interested in them, and also to have been a little tired of the world, and disgusted with the jealousies his reputation created. His health did not improve as he grew older, and he put himself under the care of Antonius Musa, the emperor’s new physician. By his advice he gave up, for a time at least, his favorite Baiæ. But he found it necessary to be a good deal away from Rome, especially in the autumn and winter.
ellauri206.html on line 439: Tämä on yksi tärkeimmistä jumalallisen ulostulon hetkistä kirkon historiassa. Kun Augustinus kuuli sen, hän ei enää muistellut etiopialaista eunukkia, joka oli kerran ottanut hänet käteensä ja tullut Jesajan kirjakääröön. Sen sijaan Augustinus muisti toisen kuuluisan kristityn Afrikasta, joka tunnetaan nimellä Pyhä Antonius autiomaasta, se jolla oli näitä aika eroottisia näkyjä. Pyhää Anttonia pidetään laajalti luostaruuden isänä, ja koppihartautta jouhipaita päällä piiska kädessä akuankkahousuissa arvostettiin suuresti 400-luvulta nykypäivään. Pyhä Antonius kuoli Augustinuksen ollessa vain kaksivuotias, mutta algerialaisena Augustinus kunnioitti aavikkoisiä, joista Antonius oli ensimmäinen. Tuolla hekumallisella hetkellä puutarhassa Augustinus muisti sen ajan, jolloin Antonius oli käynyt läpi oman tuskallisen tuskansa ja avannut Raamatun kriisihetkellä. Hän oli törmännyt tuohon peukalovärssyyn, jossa sanottiin, mitä hänen piti kuulla: "Mene, myy omaisuutesi ja anna köyhille . . . seuraa minua” (Matt. 19:21). Antonius oli lähtenyt ulos, ja yksi kirkon historian suurista luvuista alkoi, luostariliikkeen alku, joka kokosi uskovia yhteisen elämänsäännön alle. Tunnetuin elämänsääntö tunnetaan nimellä Pyhän Benedictuksen sääntö, joka jatkuu monissa luostarikunnissa nykypäivään asti.
ellauri372.html on line 93: Rooman–Parthian sota käytiin vuosina 40–33 eaa. Sotaa edelsi roomalaisten tappio parthialaisia vastaan Carrhaen taistelussa vuonna 53 eaa. Julius Caesar oli suunnitellut sotaretkeä Parthiaa vastaan, mutta hänet murhattiin ennen sen alkamista. Triumviri Marcus Antonius alkoi valmistella hyökkäystä Parthiaa vastaan vuonna 41 eaa., mutta parthialaiset hyökkäsivät ennen kuin Antonius oli valmis. Epistä. Lyötyään parthialaiset takaisin Antonius hyökkäsi syvälle Parthian alueelle, mutta kärsi raskaan tappion. Antoniuksen oli luovuttava Parthian sotaretkestä koska hänen ja Octavianuksen välinen sota syttyi jälleen. Rauha Rooman ja Parthian välillä solmittiin vasta Augustuksen noustua keisariksi ja Jeesuxen puututtua asiaan. Tää alkaa kuulostaa vähän samalta kuin Trumpin ja Bidenin välinen rollaattoriottelu Ukrainan militarisaation rahoituxesta.
ellauri372.html on line 287: Herodes oli pystyttänyt teltan temppelin pohjoispuolelle, lähellä satulaa, joka mahdollisti pääsyn kaupungin muureille, samaan paikkaan, jonka Pompeius valitsi 26 vuotta aiemmin. Josefuksen mukaan Herodeksella oli 30 000 miestä komennossaan, vaikka nykyajan arvion mukaan määrä on noin puolet siitä. Näitä vahvistivat useat roomalaiset legioonat, 6 000 ratsuväkeä ja syyrialaisia apujoukkoja, jotka Antonius lähetti ja johti Gaius Sosius. Kevään tullessa Herodes aloitti piirityksensä tarmokkaasti. Hänen insinöörinsä noudattivat roomalaisia käytäntöjä, pystyttivät muurin ja vartiotorneja, kaatoivat kaupunkia ympäröivät puut ja käyttivät piirityskoneita ja tykistöä. Piirretyt kärsivät elintarvikkeiden puutteesta, jota pahensi sapattivuoden aiheuttama nälänhätä, mutta he pystyivät silti puolustamaan tehokkaasti. He hyökkäsivät muureilta väijyttäen piirittävät joukot ja estäen Herodeksen yrityksiä nostaa valleita, ja taistelivat roomalaisten pyrkimyksiä miinoittaa muurien alta vastakaivostoiminnalla kuin Gazassa.
ellauri372.html on line 291: Antigonus antautui Sosiukselle ja lähetettiin Antoniukselle voittokulkueeseen Roomaan. Herodes pelkäsi kuitenkin, että Antigonus saisi tuen myös Roomassa, ja lahjoi Antoniuksen teloittamaan Antigonuksen. Antonius, joka ymmärsi, että Antigonus pysyisi pysyvänä uhkana Herodekselle, mestatti eli irrotutti Hasmonidin pään Antiokiassa, ensimmäinen kerta kun roomalaiset teloittivat alistamansa kuninkaan. Herodes teloitti myös 45 Antigonuksen puolueen johtavaa miestä.
xxx/ellauri129.html on line 633: Fontenelle sai kasvatuksensa jesuiitoilta. Hän vaihtoi aloittamansa asianajajanuran kirjalliseen. Ensin hän yritti Pariisissa traagisena ja paimenrunoilijana, mutta saavutti menestystä vasta Lukianoksen tyyliin kirjoitetuilla dialogeillaan Dialogues des Morts (1683). Oikean alansa hän kuitenkin löysi vasta ruvettuaan Anto Leikolaxi. Teos Entretiens sur la Pluralité des Mondes (1686) oli ensimmäinen onnistunut yritys yleistajuisesti esittää Kopernikuksen, Galilein ja Descartesin oppeja. Teos Histoire des oracles (1687) oli sivistyneitä varten tehty hollantilaiselta oppineelta Antonius van Dalelta nyysitty kirja, jossa Fontenelle joutui ristiriitaan kirkon kanssa. Pientä ironis-leikillistä kritiikkiä, joka nojas senaikaisen luonnontieteen perustuksiin. Markiisitar de Lambertin suuntaamääräävissä hienon maailman salongeissa Fontenellella oli suuri näkyvyys. Akatemiassa se aloitti akateemikkojen omakehuperinteen. Eipä siitä sen enempää.
xxx/ellauri174.html on line 614: Pyhän Antoniuxen tuli on sienen saastuttaman torajyvän syönnistä eli liiasta LSD:n nappauxesta tullut tauti. Siinä mustuvat ja putoavat pois nenä, korvannipukat ja sormenpäät. Varmaan pikku pipukin. Tää on se sama pyhä Antonius josta Flaubert kirjoitti. Olikohan sillä pipu tallella kun se kuoli 105-vuotiaana. Se oli kyllä mustuneiden pipujen suojelija.
xxx/ellauri186.html on line 640: Jumala huokasi ja alkoi luetella yksitoikkoiseen sävyyn, ikään kuin puuduttaakseen kaiken säälin ja armeliaisuuden, ja eteni lisäksi aakkosittain, jottei tärkeysjärjestyksestä tulisi sanomista, Prahan Adalbert, surmataan seitsenkärkisellä pertuskalla, Canterburyn Aelfheah, hakataan kuoliaaksi häränluulla, Trevin Aemilius, mestataan, Augsburgin Afra, kuolee roviolla, Praenesten Agapetus, kuolee jaloista ripustettuna roviolla, Sisilian Agatha, kuolee rinnat leikattuina kuin body artisti, Rooman Agnes, maha viilletään auki, Bolognan Agricola, kuolee ristiinnaulittuna ja nauloilla lävistettynä, Sirmion Anastasia, kuolee roviolla rinnat leikattuina, Salonan Anastasius, hirtetään ja mestataan, Sienan Ansanus, surmataan kiskomalla sisälmykset ulos. Pamiers'n Antoninus, revitään neljän hevosen välissä palasiksi, Rivolin Antonius, hakataan kivillä ja poltetaan, Ravennan Apollinaris, surmataan nuijalla. Aleksandrian Apollonia, kuolee roviolla kun häneltä on ensin kiskottu suusta hampaat, Trevison Augusta, mestataan ja poltetaan, Ostian Aurea, hukutetaan myllynkivi kaulassa, Syyrian Aurea, kuolee nauloja täyteen hakatussa tuolissa kun veri vuotaa kuiviin. Auta, ammutaan kuoliaaksi nuolilla, Antiokian Babylas, mestataan. Nikomedeian Barbara, mestataan. Kyproksen Barnabas, kivitetään kuoliaaksi ja poltetaan. Rooman Beatrix, kuristetaan kuoliaaksi, Dijonin Benignus, surmataan keihäällä, Lyonin Blandina, kuolee raivoavan härän sarviin,
xxx/ellauri186.html on line 659: Jeesus sanoi, Jatka, Sitten on sellaisia, Jumala rupesi hidastellen jatkamaan, jotka hakeutuvat asumattomiin erämaihin ja viettävät erakkoelämää luolissa ja onkaloissa eläinten seurana, (kz pyhä Antonius), jotkut antavat muurata itsensä seinien sisään, jotkut nousevat korkean pylvään päähän ja elävät siellä vuosikausia yhteen menoon, jotkut, mutta silloin ääni oheni ja voipui, Jumala seurasi nyt mielessään loputonta ihmisjonoa, niitä tuhansia ja tuhansia, tuhansia ja taas tuhansia miehiä ja naisia jotka kaikkialla maanpiirissä menevät luostareihin, joskus aivan vaatimattomiin rakennuksiin, usein taas komeisiin palatseihin, Niissä he sitten asuvat palvellakseen minua ja sinua aamusta yöhön vigilioin ja rukouksin, ja kaikilla on sama pyrkimys ja sama päämäärå, he haluavat ainoastaan palvoa meitä ja kuolla meidän nimemme huulillaan, ja he käyttävät itsestään erilaisia nimityksiä, he ovat benediktiinejä, sisterssiläisiä, kartusiaaneja, augustinolaisia, gilbertiinejä, trinitaareja, fransiskaaneja, dominikaaneja, kapusiineja, karmeliittoja, jesuiittoja, heitä on paljon, paljon, hyvin paljon, voi kuinka minun ihan tekisi mieli voida huudahtaa että Hyvä jumala kun heitä on paljon.
xxx/ellauri215.html on line 409: Nigerialainen Antonius ja Kleopatra-tyyppinen filmatisaatio Zazzaun prinsessa Aminasta oli puiseva kuin Olavi-sedän Rauhixen vintiltä löytynyt raamattuaiheinen raina. Pikkuiset prinsessat olivat julmetun söpöjä ja kyllä isotkin prinsessat oli kauniita. Porukoita listittiin kömpelön näköisesti liukuhihnalta, eikä Jeminalle loppupeleissä jäänyt yhtään läheistä ihmistä elävien kirjoihin. Mutta se on ehdottoman vallan hinta näilläkin leveysasteilla, ja hallizihan Jemina sitten maatansa vielä 34 vuotta, tehden siitä entistä isomman ja humaanimman. Se oli hieno tarina! Naiset rulaavat! Hyvä Nigeria! Parasta neekeeritytöissä on kyllä niiden kauniit silmät.
xxx/ellauri261.html on line 125: Eräät hengelliset johtajat arvelevat ihmisten joutuvan kulkemaan kuoleman jälkeen "taivaallisten tulliasemien" läpi. Viime vuosisadan tunnettu venäläinen hengellinen opettaja piispa Ignati Briantshaninov on löytänyt niistä parikymmentä mainintaa kirkon liturgisista kirjoista. Niistä ovat kirjoittaneet myös Origenes, Antonius Suuri ja Kyrillos Aleksandrialainen. Eri tulliasemilla tutkitaan mm. ihmisten epäinhimillisyyttä, sydämen kovuutta, suun, korvan ja silmän syntejä, petkutusta, liiallista pessimismiä ja ylenpalttista optimismia, rahan ja viininjuonnin rakkautta ja kärsityn pahan muistamista katkeruudella. Ei siis jäädä kiirastuleen makaamaan, vaan painetaan eteenpäin kuin Dante Vergiliuxen ostoskärryssä.
xxx/ellauri292.html on line 97: Tekla lähti kohti Vähän-Aasian Seleukiaa, jossa hän julisti evankeliumia. Hän vetäytyi Qalamonin vuoren luoliin, joissa hän lähti rukoilemaan hyvinkin askeettisesti. Tekla kävi kiivasta taistelua pahoja henkiä vastaan kuin pyhä Antonius ja tuli kuuluisiksi kauttaan tapahtuneista ihmeistä. Kaupungin pakanalliset lääkärit alkoivat kadehtia hänen mainettaan ja lähettivät häikäilemättömiä miehiä ns. häpäisemään Teklan. Mutta Jumala pelasti hänet vielä viimeisen kerran. Kesken hässäkän Tekla astui elävänä kallion sisään ja katosi maan uumeniin. Maalulan kylässä Syyriassa on luostari, joka perimätiedon mukaan sijaitsee juuri tällä paikalla.
309