ellauri033.html on line 1177: Barrèsin varhaistuotanto innoitti monia nuoremman sukupolven ranskalaisia kirjailijoita, kuten Marcel Proust, André Gide, Henry de Montherlant, Jean Cocteau ja François Mauriac. Ikäviä tyyppejä nääkin valtaosalta. (Kukas se Cocteau taas oli? Sekö pipopäinen sukeltaja? Ei se oli Cousteau. Jean Cocteau oli Georgetten läheinen ystävä, joka oli kirjailija Maurice Leblancin sisar, joka Maurice kirjotti Arsene Lupineja. Niistä oli puhe Maurice Maeterlinckin kohalla.)
ellauri042.html on line 540: 1977 hän esiintyi ensi kerran julkisesti uuden filosofian edustajana yhdessä André Glucksmannin kanssa. (Toinen jutku varmasti.) Samana vuonna ilmestyi hänen teoksensa La barbarie à visage humain, jossa hän sanoi että marxismi oli pohjimmiltaan epämoraalista. 1981 ilmestyi L'Idéologie française, jota pidetään hänen pääteoksenaan. Antikommunistista tuubaa hienostelun varjolla.
ellauri049.html on line 245: Kaarlo Sarkia julkaisi elinaikanaan vain neljä erillistä runokokoelmaa, jotka vielä vuonna 1944 julkaistiin koottuina runoina. Omien runojensa ohella hän ehti kääntää runsaasti, etenkin ranskalaista ja italiankielistä runoutta. Hänen runoherkissä käsissään kääntyivät esimerkiksi François Villon, Pierre de Ronsard, André Chénier, Giacomo Leopardi, Victor Hugo, Charles Leconte de Lisle, Charles Baudelaire, Giosuè Carducci, Sully Prudhomme, José María de Heredia, Giovanni Pascoli, Émile Verhaeren, Jean Moréas, Gabriele D'Annunzio, Paul Fort, kreivitär Anna de Noailles, Arthur Rimbaud. Näistä mä tunnen edes nimeltä Villonin, Hugon, Baudelairen, ja Rimbaudin. Huhhuh, piisaa työmaata. Hugo oli peikko jota ohjasti teeveessä söpö Taru Valkeapää. Herää pahvi!
ellauri049.html on line 773: Vasta vuonna 1917 ja varsinkin André Giden vaikutuksesta hän palasi takaisin runouden pariin ja julkaisi Gallimardin kustantamana teoksen La Jeune Parque. Heti sen jälkeen vuonna 1920 seurasi ”Le Cimetière marin”, joka on ehkä runoilijan tunnetuin runo. Vuonna 1922 tuli julkisuuteen runokokoelma Charmes. Vuonna 1924 hänestä tuli Ranskan Pen-klubin puheenjohtaja, mutta jo seuraavan vuonna hänet äänestettiin Ranskan akatemiaan edesmenneen Anatole Francen jälkeen tyhjäksi jääneelle paikalle. Avajaispuheessaan vuonna 1927 puhui kunnioittavasti edesmenneestä edeltäjästään mainitsematta kertaakaan hänen nimeään.
ellauri067.html on line 566: "his batman, a Corporal Wayne" [Batman's "real-world" identity was Bruce Wayne], 11; comicbook fangs, 21; Sir Denis Nayland Smith, 83, 277-78, 592, 631, 751; Hop Harrigan, Tank Tinker, 117; "old-fashioned comical room" 122; Dumbo, 135; Donald Duck, 146; Hansel and Gretel, 174; "comic-book colors" 186; "paint FUCK YOU in a balloon coming out the mouth of one of those little pink shepherdesses" 203; Plasticman, 206, 314, 331, 752; "he passes into a bickering of canary-yellow Borsalini, corksoled comicbook shoes with enormous round toes" 254; "this cartoon here" 263; "a Sunday-funnies dawn" 295; Rocketman, 366, 376, 379, 436, 512, 596; Captain Midnight Show, 375; Green Hornet, 376; "the only beings who can violate their space are safely caught and paralyzed in comic books" 379; Mickey Mouse, 392; Sundial, 472; Wilhelm Busch (cartoonist), 501; Porky Pig, 545; "comic technocracy" 579; "comic-book cats dogs and mice" 586; Bugs Bunny, 592; "comicbook-orange chunks of island" 634; Porky Pig tattoo, 638 (on Osbie Feel's stomach), 711 (on André Omnopon´s stomach); Robin Hood, 664; Mary Marvel, Wonder Woman, 676; comic-book Kamikazes, 680; "down comes a comic-book guillotine on one black & white politician" 687; Crime Does Not Pay, 709; Superman, 751; The Lone Ranger & Tonto, 752; Philip Marlowe, 752; Submariner, 752; Jimmy Olson, 752; See also Byron the Bulb; Floundering Four; Komical Kamikazes; Plasticman; film/cinema references.
ellauri072.html on line 316: Käsite syntyi 1800-luvun lopulla. Sitä on käsitellyt kirjoituksissaan muun muassa André Antoine (1858-1943). Höpsis, sitä oli jo muinaisilla kreikkalaisilla esim Aristofaneella. Ehkä just tämmöisestä pelleilysyistä mä inhoon teatteria ja elokuvia. Kaikkea missä pitää olla "yleisö" jotta rahallista tulosta tulisi. Yleisö on peräaukosta.
ellauri096.html on line 591: Although obscure at the time of its initial publication, Maldoror was rediscovered and championed by the Surrealist artists during the early twentieth century. The work's transgressive, violent, and absurd themes are shared in common with much of Surrealism's output; in particular, Louis Aragon, André Breton, Salvador Dalí, Man Ray, and Philippe Soupault were influenced by the work. Maldoror was itself influenced by earlier gothic literature of the period, including Lord Byron's Manfred, and Charles Maturin's Melmoth the Wanderer.
ellauri097.html on line 258: Julien Green est né à Paris, 4, rue Ruhmkorff, de parents américains, descendant du côté de sa mère du sénateur et représentant démocrate de la Géorgie au congrès américain Julian Hartridge (en) (1829-1879) et dont Julien Green porte le prénom (Green a été baptisé « Julian » ; l'orthographe a été changée en « Julien » par son éditeur français dans les années 1920). Il grandit dans le 16e arrondissement de Paris, puis au Vésinet et passe ses vacances dans la commune d'Andrésy, dans les Yvelines. Il poursuit toutes ses études en France au lycée Janson-de-Sailly. Sa mère, protestante pieuse et aimante, meurt alors qu'il a 14 ans, et la famille déménage rue Cortambert, à Paris. Il se convertit au catholicisme en 1916, à la suite de son père et de toutes ses sœurs, ainsi qu'il le raconte dans Ce qu'il faut d'amour à l'homme, son autobiographie spirituelle. Il abjure l'anglicanisme à la crypte de la chapelle des sœurs de la rue Cortambert. Âgé de seulement 17 ans, Julian Green réussit à rejoindre les rangs de la Croix-Rouge américaine, puis est détaché dans l’artillerie française en 1918 en tant que sous-lieutenant et sert en Italie. Démobilisé en mars 1919, il se rend pour la première fois aux États-Unis en septembre de la même année et effectue trois ans d'études à l’université de Virginie, où il éprouve un premier amour chaste et secret pour un camarade d'études. Il écrit son premier livre en anglais, avant de revenir vivre en France.
ellauri097.html on line 262: En juillet 1940, après la défaite de la France, il retourne en Amérique. En 1942, il est mobilisé et envoyé à New York pour servir au Bureau américain de l'information de guerre. De là, cinq fois par semaine, il s'adresse à la France dans l'émission de radio Voice of America, travaillant entre autres avec André Breton. Il enseigne la littérature dans une faculté de jeunes filles américaines. Julien Green revient en France juste après la Seconde Guerre mondiale et retourne à la foi de sa jeunesse.
ellauri097.html on line 266: Il est enterré le 21 août 1998 à Klagenfurt en Autriche dans l'église Saint-Egid ; Éric Jourdan, son fils adoptif, repose à ses côtés depuis 2015. Ému par une statue ancienne de la Vierge Marie lors d'une visite en 1990, l'écrivain avait émis le désir d'être inhumé dans une des chapelles de cette église, l’Église catholique ayant, en France, refusé son inhumation en l’église d'Andrésy.
ellauri100.html on line 1305: Greimaxen eka julkaisu Cervantes ir jo don Kichotas ilmestyi kaikkien tuntemassa Varpai-lehdessä, jonka se ize perusti. Sen poinzi oli: "Let's not be afraid to be Don Quixotes" (tai sama liettuaxi). Sit tuli se thesis "La Mode en 1830. Essai de description du vocabulaire vestimentaire d' après les journaux de modes [sic] de l'époque". Greimiemen ämmän poka jätti sanakirjahommat siihen, mutta jäi loppuiäxi suffixi- ja puffiximiehexi. Ennen Marxia se luki Ferdinand de Saussurea ja Louis Hjelmsleviä jotka oli saaneet vaikutteita Marxin arvoteoriasta. Muita vaikutteita oli Georges Dumézil (who dat) ja rakenneantropologi Claude Lévi-Strauss, satusetä Vladimir Propp, joku Étienne Souriau, ja (voi ei) fenomenaalinen Edmund Husserl, turhanpäiväinen Maurice Merleau-Ponty, kallonkutistaja Gaston Bachelard (jonka Jöpi eilen mainizi), sekä Touretten syndroomainen superman André Malraux. Kaikesta tästä voi päätellä, että Greimas käänsi Marxin päälaelleen ja Hegelin taas oikeinpäin.
ellauri109.html on line 228: Aragon oli mukana dada-liikkeessä vuosina 1919–1924, ja hänestä tuli yksi kirjallisuuden surrealismin perustajia yhdessä André Bretonin ja Philippe Soupaultin kanssa. Monien muiden surrealistien tavoin Aragonkin liittyi kommunistiseen puolueeseen ja kirjoitti poliittissävyisiä runoja koko uransa ajan. Hän kuitenkin myös arvosteli Neuvostoliittoa, varsinkin 1950-luvulla. Mulla on sen kirja kauniista kortteleista.
ellauri109.html on line 412: Et c’est là, en Haute Égypte, qu’il découvre son homosexualité. Ei ollut ainoa, näitäkin peräreiän löytöretkeilijöitä on ollut useampia, mm André Gide.
ellauri141.html on line 761: In 1904, he met the poet Francis Jammes at Orthez, who became a close friend. He frequented cultural clubs, and met Paul Claudel, Odilon Redon, Valery Larbaud and André Gide. Paha merkki, todellakin! He wrote short poems inspired by the story of Robinson Crusoe (Images à Crusoe) and undertook a translation of Pindar. He published his first book of poetry, Éloges, in 1911.
ellauri144.html on line 619: Raffalovich (1860-1960) et du poète militant homosexuel Marc-André Raffalovich
ellauri144.html on line 646: Раффалович (фр. Mark André Raffalovich) — французский поэт, журналист и эссеист,
ellauri145.html on line 42: Visage décidé, menton en avant, le coin de la lèvre inférieure affaissé à cause de la pipe, chevelure léonine tirée en arrière, le regard fixant l’invisible, André Breton a incarné le surréalisme cinquante ans durant, malgré lui et en dépit du rejet des institutions et des honneurs constamment exprimés. Très tôt, il s’est méfié des romans et leurs auteurs lui donnent l’impression qu’ils s’amusent à ses dépens.
ellauri145.html on line 58: Lainasin ihan vaan vittuilumielessä Kaisa-kirjastosta André Bretonin keräämän Puisevan huumorin herbaarion. Esipuhe on haukotuttavan ikävystyttävä. Olikohan tää André Breton oikein terve? Ei siltä vaikuta. Päivääkään rehellistä työtä se ei tehnyt, ja vielä kehuskeli sillä. Riiteli vähän joka iikan kanssa, piha-antero.
ellauri145.html on line 62: André Breton (19. helmikuuta 1896 Tinchebray, Orne – 28. syyskuuta 1966 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, surrealismin perustaja ja johtohahmo. Breton syntyi Normandiassa, Pohjois-Ranskassa. Hän oli kauppiasperheen ainut lapsi. Perhe muutti vuonna 1900 Pariisin esikaupunkiin, missä Breton kävi koulua. Hän opiskeli lääketiedettä, mutta ei suorittanut opintojaan loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän työskenteli Nantes’n sotilassairaalan neurologisella osastolla. Surrealistinen teoria on saanut vaikutteita Sigmund Freudin psykoanalyysistä sekä syvyyspsykologiasta. Breton sovelsi Freudin oppeja niin valelääkärinä kuin valekirjailijanakin, ja hän kävi tapaamassa Freudia Wienissä vuonna 1921. Surrealismin piti olla subrealismi mut Mallarme mokasi. Surrealismi oli jatkoa Tristan Tarzanin perustamalle Dada-liikkeelle. Breton liittyi dadaisteihin yhdessä Louis Aragonin ja Philippe Soupaut’n kanssa. Bretonille tuli kuitenkin välirikko dadan jäsenten kanssa, joten hän erosi liikkeestä. Selkeesti piha-Antero aina alotti. Vuonna 1944 julkaistiin pienoisteos nimeltään Arcane 17. Sen pohjana on keskiaikainen Melusinasta kertova legenda. Legendan mukaan ritari menee naimisiin hengettären, Melusinan kanssa. Ehtona on, ettei ritari saa nähdä vaimoaan yhtenä päivänä viikossa, jolloin Melusina on poissa ruumiistaan. Uteliaisuus kuitenkin voittaa, joten Melusina muuttuu pysyvästi henkiolennoksi. Nimi Arcane 17 viittaa tarot-kortteihin. Kortti numero 17 kuvaa rauhan ja rakkauden voittoa. Melusine on nykyisin vuonna 1979 Paris III -yliopiston yhteyteen perustetun Surrealismin tutkimuskeskuksen (Centre de recherche sur le Surréalisme) nimi. Andre oli mikrokefalinen, Georges Bataille (kz. albumia 139) käyt.kaz. akefali.
ellauri145.html on line 70: André Breton est né le 19 février 1896 à Tinchebray en Normandie, où il passe ses quatre premières années. Fils unique de Louis-Justin Breton, gendarme né dans les Vosges, il est issu de la petite bourgeoisie catholique dont la mère impose une éducation rigide, il passe une enfance sans histoire à Pantin (Seine-St-Denis3), dans la banlieue nord-est de Paris.
ellauri145.html on line 152: Christian Dietrich Grabbe Den här grabben nämndes även i Aarne Kinnunens gula humorbok. På tal om det, det är något likadant mellan Aarnes och Anteros humorstil. Schwarze Parzen sind sie beide, doch Aarne ist zuweilen echt witzig, André nicht.
ellauri145.html on line 159: Pétrus Borel, par Célestin Nanteuil d´après Louis Boulanger, avec son chien « qui devait mourir d´avoir trop longtemps partagé sa misère» (André Breton, Anthologie de l´humour noir).
ellauri145.html on line 682: L´ouvrage paraît en 1869, dans un relatif anonymat. Il est rapidement oublié, de même que son auteur, mort quelques années plus tard. Il faut alors attendre la période surréaliste pour voir la popularité de ce livre évoluer. Il a eu une grande influence sur le surréalisme : redécouverte d´abord par Philippe Soupault (en 1917), puis Louis Aragon et André Breton, l´œuvre de Lautréamont ne cessera d´être revendiquée comme livre précurseur du mouvement.
ellauri145.html on line 1057: The impact of Arthur Rimbaud´ s poetry has been immense. His influence on the Surrealist movement has been widely acknowledged, and a host of poets, from André Breton to André Freynaud, have recognized their indebtedness to Rimbaud´ s vision and technique. He was the enfant terrible of French poetry in the second half of the 19th century and a major figure in symbolism.
ellauri151.html on line 48: André Gide (1869-1951) came from a family of Huguenots and recent converts to Catholicism. Senpä tautta se vittuileekin erityisesti protestanteille. Tollanen apostata.
ellauri151.html on line 54: André Gide died on February 19, 1951.
ellauri151.html on line 64: La Symphonie pastorale est un roman court écrit par André Gide entre février et novembre 1918 puis publié en 1919, qui traite du conflit entre la morale religieuse et les sentiments.
ellauri151.html on line 109: André Paul Guillaume Gide (French: [ɑ̃dʁe pɔl ɡijom ʒid]; 22 November 1869 – 19 February 1951) was a French author and winner of the Nobel Prize in Literature (in 1947). André was born in Paris on 22 November 1869, into a middle-class Protestant family. His father was a Paris University professor of law who died in 1880, Jean Paul Guillaume Gide, and his mother was Juliette Maria Rondeaux. His uncle was the political economist Charles Gide. His paternal family traced its roots back to Italy, with his ancestors, the Guidos, moving to France and other western and northern European countries after converting to Protestantism during the 16th century, due to persecution.
ellauri151.html on line 111: Gide was brought up in isolated conditions in Normandy and became a prolific writer at an early age, publishing his first novel, The Notebooks of André Walter (French: Les Cahiers d´André Walter), in 1891, at the age of twenty-one.
ellauri151.html on line 234: „It is better to be hated for what you are than to be loved for what you are not.“ — André Gide. Frequently misattributed to Marilyn Monroe or Kurt Cobain.
ellauri151.html on line 306:
ellauri152.html on line 81: In 1894 Louÿs, travelling in Italy with his friend Ferdinand Hérold, grandson of the composer (1791–1831) of the same name, met André Gide, who described how he had just lost his virginity to a Berber boy named Muhammed in the oasis resort-town of Biskra in Algeria; Gide urged his friends to go to Biskra and follow his example. The Songs of Bilitis are the result of Louÿs and Hérold's shared encounter with Muhammed the dancing-boy, and the poems are dedicated to Gide with a special mention to "M.b.A", Mohammad ben Atala. Ben is boy, bat is girl, Q.E.D.
ellauri161.html on line 826: Les éditions posthumes de L´Homme ont été expurgées de certains passages qui choquaient le public catholique de l´époque. Entäs se André Giden paha pappi albumissa 151? Any connection?
ellauri161.html on line 986: Bloy ottaa osaa bravuurina ranskalaisten häpeäsotaan 1870-71. Sitten aika toimetonta tunarointia, kunnes vanhemmat kuolevat, ja Bloy alkaa seukata ex-lutkan Anne Marie Roulén kaa, jonka se käännyttää, päinmakuultako selinmakuulle, ei selviä. Anna osoittautuu meedioxi, ja Bloy alkaa vakavammin sekoilla symbolien kaa. Lopulta Anna sekoaa ihan kokonaan ja joutuu pöpilään. Bloy alkaa kaveerata Huysmansin kaa ja tapailee Isle-Adamia. Se on kuin André Breton, joutuu aina kaverien kanssa hakauxiin. La mort de Barbey d´Aurevilly en avril 1889 puis celle de Villiers de l´Isle-Adam en août l´affectent profondément, tandis que son amitié avec Huysmans se fissure. Elle ne survivra pas à la publication de Là-Bas (1891), où Bloy se trouve caricaturé.
ellauri162.html on line 146: André Gide place Bernanos dans la lignée de Barbey d´Aurevilly, mais « en diablement mieux ! », ajoutera Malraux. Samoja patapäitä koko porukka.
ellauri172.html on line 908: - André Gide, La symphonie pastorale, roman, éd. Gallimard, 1920. CHECK
ellauri191.html on line 826: André Gide 1947.jpg" src="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/16/Andr%C3%A9_Gide_1947.jpg/75px-Andr%C3%A9_Gide_1947.jpg" decoding="async" width="75" height="106" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/16/Andr%C3%A9_Gide_1947.jpg/113px-Andr%C3%A9_Gide_1947.jpg 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/16/Andr%C3%A9_Gide_1947.jpg/150px-Andr%C3%A9_Gide_1947.jpg 2x" data-file-width="280" data-file-height="396" />
ellauri191.html on line 828: André Gide">André Gide
ellauri194.html on line 257: Europeans in Medieval China reported findings from their travels to the Mongol Empire. Some accounts and maps began to place the "Caspian Mountains", and Gog and Magog, just outside the Great Wall of China. The Tartar Relation, an obscure account of Friar Carpini's 1240s journey to Mongolia, is unique in alleging that these Caspian Mountains in Mongolia, "where the Jews called Gog and Magog by their fellow countrymen are said to have been shut in by Alexander", were moreover purported by the Tartars to be magnetic, causing all iron equipment and weapons to fly off toward the mountains on approach. In 1251, the French friar André de Longjumeau informed his king that the Mongols originated from a desert further east, and an apocalyptic Gog and Magog ("Got and Margoth") people dwelled further beyond, confined by the mountains. In the map of Sharif Idrisi, the land of Gog and Magog is drawn in the northeast corner (beyond Northeast Asia) and enclosed. Some medieval European world maps also show the location of the lands of Gog and Magog in the far northeast of Asia (and the northeast corner of the world).
ellauri194.html on line 263: An explanation offered by Orientalist Henry Yule was that Marco Polo was only referring to the "Rampart of Gog and Magog", a name for the Great Wall of China. Friar André's placement of Gog and Magog far east of Mongolia has been similarly explained.
ellauri194.html on line 474: Eli emme tiedä tiedämmekö me. Hmm, suhtaudun skeptisesti Krister Talviseen, tietääköhään sekään yhtään mitään. Mun piti tenttiä Chisholmin laiha läpyskä hienostuneelle Andre Maurylle. Sain tieto-opista vaan kakkosen, mikä paskakaivoarvosana. Kannoin siitä sille kaunaa pitkän ajan. Varmaan sixi koska aina nukahdin sen luennoilla. Se aloitti ainoana klo 8 ja mä olin sitä ennen käynyt uimassa Yrjönkadun uimahallissa. Hyvin maistui uni uikkineelle Andrén tasaisessa törinässä. Ize asiasssa se taisi vähän änkyttää.
ellauri194.html on line 518: André Maurystä on lyhkönen Wikipedia-artikkeli suomeksi, ei kuvaa, ei syntymä- eikä kuolinaikoja. Tunnetumpi kaima tekee hienoja urheilu- ja tandempyöriä jossain Ranskassa. Andre oli tärisevän kukkakaalikorvaisen Steniuxen oppilas ja kirjoitti väitöskirjan Tractatuxesta. Nyze varmaan tärisee jo izekin. André oli sivistynyt mies, jotenkin Carl-Erik Carlsonin tapainen vaatimaton ja vähäeleinen herrasmies, vaikka etäinen.
ellauri210.html on line 45: Piha-Anteron siemenpussin sisällyxen ylivuotoa. Tämä paasaus on jatkoa albumissa 145 keskenjääneeseen André Bretonin Ranskan huippukoomikkojen luetteloon.
ellauri210.html on line 57: André Gide: Prometheus´ Lecture (also published in Marshlands and Prometheus Misbound)
ellauri210.html on line 65: Dans un article publié dans le no 2 de Maintenant, daté de juillet 1913, Cravan fait une description iconoclaste de sa visite chez André Gide :
ellauri210.html on line 69: En 1932, André Breton affirme dans une lettre qu'André Gide ne se releva jamais de ces quelques pages de critique désinvolte.
ellauri210.html on line 365: One of them was the Swiss enema Arthur Cravan. Described by one critic as “a world tramp … a traverser of borders and resister of orders,” Cravan traveled the globe in the early 1900s by forging documents and assuming false identities, preening, harassing, and haranguing, as he went. He was hailed by André Breton as a pivotal precursor of Dadaism, and belonged to that category of floating prewar avant-gardists whose legacy resides more in their mode of living than their artistic creations. Indeed, he declared himself anti-art and avowed boxing to be the ultimate creative expression of the modern, American-tinged age. He’s often referred to as a “poet-boxer,” though he wasn’t especially accomplished as either; his real talent appears to have been making a spectacle of himself, in every sense. Publicist rather than a pugilist.
ellauri210.html on line 392: Dans un article publié dans le no 2 de Maintenant, daté de juillet 1913, Cravan fait une description iconoclaste de sa visite chez André Gide :
ellauri210.html on line 396: En 1932, André Breton affirme dans une lettre qu'André Gide ne se releva jamais de ces quelques pages de critique désinvolte.
ellauri210.html on line 751: Appelé au front lors de la Première Guerre mondiale, il en revient blessé et profondément marqué. Il est blessé aux jambes le 25 septembre 1915 à Tahure, à la suite de l'explosion d'un sac de grenades pendant la Bataille de Champagne (1915). Pacifiste et anarchiste, il est dégouté par la guerre. Sa personnalité a exercé une profonde influence sur André Breton qu'il rencontre pendant sa convalescence. Peu de temps après le conflit, Jacques Vaché meurt par overdose d'opium dans un hôtel nantais à l'âge de 23 ans.
ellauri210.html on line 753: Alongside him lay the naked body of another French soldier. André Breton believed his death to be a suicide (LOL). He was known for his indifference and for wearing a monocle.
ellauri210.html on line 917: En 1922, il retourne à Paris et y vivote en faisant de petits métiers. Avec Yves Tanguy, il fréquente également la Maison des amis des livres, rue de l'Odéon, tenue par Adrienne Monnier, qui leur fait découvrir la littérature et des personnalités comme André Breton et Louis Aragon. Il est hébergé de 1924 à 1928 par Marcel Duhamel qui s'est installé au 54 de la rue du Château près de Montparnasse — Duhamel dirige l’hôtel Grosvenor qui appartenait à son oncle et qui est sis non loin de là.
ellauri210.html on line 1068: Dalí etääntyi 1930-luvun alussa surrealistien vasemmistolaisista aatteista yhä selvemmin ja muuttui vuosi vuodelta oikeistolaisemmaksi. Dalín tempaukset herättivät pahaa verta joissakin surrealismin johtohahmoissa, sillä heidän mielestään Dalín käyttäytyminen saattoi vahingoittaa liikettä ja sen radikaalivasemmistolaisuuteen perustuneita tavoitteita. Dalí maalasi vuonna 1933 kiistellyn Leninin muotokuvan Wilhelm Tellin arvoitus sekä toiseen teokseensa hakaristin. Surrealistien johtaja André Breton järkyttyi ja järjesti vuonna 1934 surrealistien piirissä ”oikeudenkäynnin” Dalín erottamiseksi ryhmästä. Dalí puolustautui selittämällä, että hän oli maalannut Leninin ja Hitlerin näkemiensä unien pohjalta ja että hänen kiinnostuksensa Hitleriin oli epäpoliittista ja puhtaasti taiteellista.
ellauri210.html on line 1074: Yhdysvalloissa Dalí maalasi paljon kirjankuvistuksia sekä suunnitteli pukuja, näyteikkunasomistuksia ja koruja ja osallistui mainosten suunnitteluun ja työskenteli aikakauslehdille. Hän maalasi myös paljon yläluokan muotokuvia tilaustyönä. Dalín kaupallisen vaiheen innoittamana André Breton muodosti hänen nimestään anagrammin ”Avida Dollars” ’dollarinhimoinen’.
ellauri210.html on line 1100: Jean Ferry, de son vrai nom Jean André Medous et devenu, en 1910, Jean-André Lévy, né le 16 juin 1906 à Capens (Haute-Garonne), mort le 5 septembre 1974 à Créteil, est un scénariste et écrivain français, exégète de Raymond Roussel, neveu de l'éditeur et écrivain José Corti. Il fut satrape du Collège de 'Pataphysique et « invité d'honneur » de l'Oulipo en 1972.
ellauri210.html on line 1119: After Ernst's arrest Carrington was devastated and her delusions led to a psychotic break and she was admitted into an asylum. Three years after being released from the asylum and with the encouragement of André Breton, Carrington wrote about her psychotic experience in her memoir Down Below. Nyrkissä Leonora kokkasi Andrelle hyviä sapuskoita.
ellauri210.html on line 1136: Ses premiers poèmes écrits à quatorze ans furent aussitôt admirés par les surréalistes. Elle séduit André Breton et Paul Éluard par « le merveilleux de sa poésie et sa personnalité de femme-enfant. » Ils voient dans ses écrits « la véritable illustration du langage automatique par excellence ».

ellauri210.html on line 1146: Την ίδια χρονιά έγιναν και οι πρώτες της δημοσιεύσεις. Στο γαλλικό σουρεαλιστικό περιοδικό «Μινώταυρος» και στο Βελγικό «Έγγραφα 34». Το πρώτο της βιβλίο «Η Αρθριτική Ακρίδα» δημοσιεύτηκε ένα χρόνο αργότερα, το 1935, με πρόλογο του Πωλ Ελυάρ και φωτογραφία του Μαν Ρέυ. Ήταν μία από τις γυναίκες που ο Αντρέ Μπρετόν συμπεριέλαβε στο βιβλίο του «Η ανθολογία του μαύρου Χιούμορ». En 1940, André Breton inclut deux textes de Gisèle Prassinos dans son Anthologie de l'Humour noir.
ellauri210.html on line 1167: Dès l'âge de quinze ans, Jean-Pierre Duprey compose ses premiers poèmes. Il part pour Paris en 1948 sur l'invitation d'André Breton et participe au mouvement surréaliste. Au cours de l'été 1948, il rencontre, en Normandie, Jacqueline Sénart qui deviendra sa femme et partagera sa vie jusqu'à la fin. Il figure sur les photographies du groupe surréaliste prises par Man Ray en 1953 au café de la place Blanche[réf. nécessaire]. Näistä Brétonin loppupään kirotuista oppilaista tulee vähän mieleen Jaakko Hintikka ja sen sekundaoppilaiden sukupolvet: L. Carlson, E. Saarinen, Mike Hand, Gabriel Sandu.
ellauri210.html on line 1218: Noniin siis Alphonse Rabben maine liittyy hänen Album d'un pessimiste -albumiinsa . Hänen ystävänsä, kuten Alexandre Dumas , Victor Hugo in Chants du Crépuscule , Sainte-Beuve in Muotokuvat contemporains tai kirjoittajat kuten Baudelaire in Fusées , ovat säilyttäneet hänen muistinsa. Myöhemmin André Breton ei unohda sitä Manifeste du surréalismessa.
ellauri210.html on line 1306: Mansour, lejos de generar o de seguir con la imagen de la mujer creada por André Bretón incluye la belleza fatal, entendida como una belleza herida, lejos del principio de Narciso. Junto con Gisèle Prassinos y Lise Deharme proceden a crear una renovación estética en la literatura surrealista. Adjetivos como “laid(e)”, “malade”, “malformé(e)” serán típicos de estas autoras que elaboran un reflejo femenino escribiendo sobre “antiNadjas” als gegen Bretons Roman verfasste Anti Nadja.
ellauri210.html on line 1308: Nadja (1928), the second book published by André Breton, is one of the iconic works of the French surrealist movement. It begins with the question "Who am I?"
ellauri210.html on line 1316: The narrator, randomly named André, ruminates on a number of Surrealist principles, before ultimately commencing (around a third of the way through the novel) on a narrative account, generally linear, of his brief ten-day affair with the titular character Nadja. She is so named “because in Russian it's the beginning of the word hope, and because it's only the beginning,” but her name might also evoke the Spanish "Nadie," which means "No one." The narrator becomes obsessed with this woman with whom he, upon a chance encounter while walking through the street, strikes up conversation immediately. He becomes reliant on daily rendezvous, occasionally culminating in romance (a kiss here and there). His true fascination with Nadja, however, is her vision of the world, which is often provoked through a discussion of the work of a number of Surrealist artists, including himself. While her understanding of existence subverts the rigidly authoritarian quotidian, it is later discovered that she is mad and belongs in a sanitarium. After Nadja reveals too many details of her past life, she in a sense becomes demystified, and the narrator realizes that he cannot continue their relationship.
ellauri210.html on line 1318: In the remaining quarter of the text, André distances himself from her corporeal form and descends into a meandering rumination on her absence, so much so that one wonders if her absence offers him greater inspiration than does her presence. It is, after all, the reification and materialization of Nadja as an ordinary person that André ultimately despises and cannot tolerate to the point of inducing tears. There is something about the closeness once felt between the narrator and Nadja that indicated a depth beyond the limits of conscious rationality, waking logic, and sane operations of the everyday. There is something essentially “mysterious, improbable, unique, bewildering” about her; this reinforces the notion that their propinquity serves only to remind André of Nadja's impenetrability. Her eventual recession into absence is the fundamental concern of this text, an absence that permits Nadja to live freely in André's conscious and unconscious, seemingly unbridled, maintaining her paradoxical role as both present and absent. With Nadja's past fixed within his own memory and consciousness, the narrator is awakened to the impenetrability of reality and perceives a particularly ghostly residue peeking from under its thin veil. Thus, he might better put into practice his theory of Surrealism, predicated on the dreaminess of the experience of reality within reality itself. Nadja Nadja soromnoo.
ellauri244.html on line 300: Roger Caillois, né le 3 mars 1913 à Reims et mort le 21 décembre 1978 au Kremlin-Bicêtre, ertait un écrivain, sociologue et critique littéraire français, traducteur de Borges. Caillois rompt avec le surréalisme en 1935 en publiant sa lettre ouverte à André Breton.
ellauri326.html on line 114: André d'Artois.
ellauri352.html on line 316: Hänen poikansa André kuoli taistelussa vuonna joulukuuta 1915. Pappa Durkheim vajoaa sitten suureen suruun. Hän kuoli. 15. marraskuuta 1917 kotonaan, nro 4, avenue d´Orléans, Pariisin 14. kaupunginosassa, ja hänet on haudattu Montparnassen hautausmaalle (5. kolonna).
ellauri353.html on line 184: Ensiesityksen jälkeen Buñuel ja Dalí pääsivät muodollisesti pellerunoilija André Bretonin johtamaan surrealistien tiiviiseen yhteisöön. Epstein tiesi mistä puhui.
ellauri353.html on line 401: John Updiken mukaan Maxim Gorky sanoi André Malrauxille, että Babel oli "parasta mitä Venäjällä on tarjota". Neljännesvuosisataa myöhemmin Babelin aikalainen Konstantin Paustovsky kirjoitti muistelmissaan: "Hän oli meille ensimmäinen todella Neuvostoliiton kirjailija." Judith Stora-Sandor, yksi Baabelin ensimmäisistä elämäkerran kirjoittajista, kirjoitti vuonna 1968, että Baabelin "kirjallinen herkkyys oli ranskalainen, hänen näkemyksensä juutalainen ja hänen kohtalonsa aivan liian venäläinen".
ellauri360.html on line 179: André Gide: Les faux-monnayeurs
ellauri360.html on line 231: André Malraux : La Condition humaine (Shanghain myrsky; Man's Estate)
ellauri370.html on line 102: Amalie Gresseth (16) skriver i Aftenposten (einn Schibsted-avis): Er seksualundervisningen i norsk skole god nok? Nei. Vi må lære om kjønnsidentitet og seksualitet, om skeiv sex og at sex ikke kun er penis i vagina eller en blowjob. Det er også penis och tunge i arsle. Jeg har hørt historier om folk som aldri har hatt seksualitetsundervisning. André har bare fått det i form av kondom på dildo og nettbasert undervisning. Er det mangel på laererkompetanse, eller er det for tabubelagt og «flaut»? Karl-Ove Knausgaard var nokk en bra sekslaerer til 13-åringer. (Dette er et ;D-innlegg. Meninger i teksten står for skribentens regning. Innlegg kan sendes inn her.)
xxx/ellauri044.html on line 750:

Mon père l'avait installé commodément dans notre fauteuil Voltaire, et ma mère avait jeté une charpagnée de souches dans le brasier, qui pétillait gaîment. — (André Theuriet, L’Écureuil, dans La Revue des deux Mondes, vol.42, 1880, p.344 ; puis dans Les enchantements de la forêt ...,
xxx/ellauri084.html on line 594: Film critic André Bazin (1918-1958) is notable for arguing that realism is the most important function of cinema. His call for objective reality, deep focus, and lack of montage are linked to his belief that the interpretation of a film or scene should be left to the spectator. This placed him in opposition to film theory of the 1920s and 1930s, which emphasized how the cinema could manipulate reality.
xxx/ellauri084.html on line 783: Par la suite, Marcel Ophüls réalisa, en collaboration avec André Harris et Alain de Sédouy, une série d'autres films documentaires sur l'armée qui eurent moins de succès.
xxx/ellauri128.html on line 60: R. ei voi mitään kieltää r:ltä.André le ChapelainMFUCK!
xxx/ellauri128.html on line 61: Tosi mustasukkaisuus lisää rakkauden kiihkoa.André le ChapelainMFUCK!
xxx/ellauri128.html on line 62: Liian helpolla saavutettu menestys rakkaudessa vie siltä pian sen viehätyxen: vastustus on omiaan korottamaan sen arvoa.André le ChapelainMFUCK!
xxx/ellauri128.html on line 63: Uusi rakkaus karkottaa vanhan.André le ChapelainMFUCK!
xxx/ellauri128.html on line 112: Andreas Capellanus, appelé en français par une traduction de son nom André le Chapelain, a écrit au XIIe siècle un traité intitulé ordinairement De Amore, et souvent traduit, de façon quelque peu fautive, Traité de l'Amour courtois, bien que son ton réaliste, voire cynique indique que, dans une certaine mesure, il se veut un antidote à l'amour courtois. On ne sait rien de la vie d'André le Chapelain, mais on suppose qu'il faisait partie de la cour de Marie de France, et qu'il était probablement d'origine française. On a soutenu que De Amore codifie la vie sociale et sexuelle de la cour d'Aliénor à Poitiers, entre 1170 et 1174, mais il a été manifestement écrit au moins dix ans plus tard et, semble-t-il, à Troyes. Il traite de plusieurs thèmes spécifiques qui faisaient l'objet d'un débat poétique entre troubadours et trobairitz à la fin du XIIe siècle.
xxx/ellauri128.html on line 322: Kirjoissa ja rakkaissa toisten valinnat on outoja.André MauroisMFUCK!
xxx/ellauri128.html on line 481: Noailles´n isä oli romanialainen emigrantti, ruhtinas Grégoire Bassaraba de Brancovan ja äiti kreikkalaissyntyinen ruhtinatar Rachel Musurus. Kuulostaa huijareiden feikkinimiltä. Anna de Noailles oli naimisissa ranskalaisen kreivin kanssa. Hän liikkui Pariisissa taidepíireissä, joihin kuuluivat häntä ihailleet Marcel Proust, André Gide, Paul Valéry ja Jean Cocteau. Nippu homopettereitä. Suomessa häntä ihaili jo nuoresta pitäen Olavi Paavolainen, joka valitsi hänet taiteelliseksi tunnuskuvakseen. Ja Sarkia. Toinen Noailles´n ihailija oli Anna-Maria Tallgren, joka kirjoitti hänestä artikkelin esseekokoelmaansa Pikapiirtoja nykyajan kirjailijoista (1917). Yleisemminkin hän oli Nuoren Voiman Liiton runoilijoiden innoittaja, muun muassa Paavolaisen kotona Kivennavalla 1925 pidetyn telttajuhlan tuloksena syntyi hänen innoittamanaan runoja, jotka ilmestyivät tulenkantajien runokokoelmassa Hurmioituneet kasvot (1925).
xxx/ellauri128.html on line 521: Kuuluisia ranskalaisia tapakomedioita rakkaudesta ovat Benjamin Constantin “Adolphe,” André Giden “Strait is the Gate,” Stendhalin “On Love,” Roland Barthesin “A Lover’s Discourse” ja André Mauroisin (1928) “Climates.”
xxx/ellauri128.html on line 523: André Maurois, pseudonyme d’Émile Salomon Wilhelm Herzog, né le 26 juillet 1885 à Elbeuf et mort le 9 octobre 1967 à Neuilly-sur-Seine, est un romancier, biographe, conteur et essayiste français.
xxx/ellauri128.html on line 532: Le maréchal Pétain soutiendra sa candidature à l´Académie française ; il y est élu le 23 juin 1938, au fauteuil 26, qu´occupait René Doumic. Respecté de ses pairs, il restera assis dans le fauteuil près de trente ans. Par un décret du président de la République du 27 juin 1947, il est autorisé à changer de patronyme de Herzog en André-Maurois. Son nom de plume devient ainsi son nom officiel.
xxx/ellauri139.html on line 155: Bataille oli mukana perustamassa Documents mutta joutui erimielisyyksiin André Bretonin kanssa. Kiinnos. Breton palaa kuvaan albumissa 45.
xxx/ellauri139.html on line 1070: Pierre François Lacenaire, född 20 december 1803 i Francheville, giljotinerad 9 januari 1836 i Paris, var en yrkeskriminell bedragare och mördare, som gått till historien genom sina Minnen (1836), nedtecknade på kort tid medan han väntade på sin avrättning. De utgavs första gången samma år som han dog och finns i svensk översättning sedan 1999. André Breton tog med en av Lacenaires dikter i sin antologi om svart humor, Anthologie de l'humour noir (1940). Hyvä Antero.
xxx/ellauri174.html on line 59: In 1664, Malebranche first read Descartes' Treatise on Man, an account of the physiology of the human body. Malebranche's biographer, Father Yves André reported that Malebranche was influenced by Descartes’ book because it allowed him to view the natural world without Aristotelian scholasticism. (Okay, siis taas tämmönen uskonnon apologisti pahan luonnontieteen kynsistä.) Malebranche spent the next decade studying Cartesianism.
xxx/ellauri175.html on line 689: Ainutlaatuinen juttu! se oli Edison, joka oli hätkähtänyt sanasta ja tuijotti Hadalya. Hän iski yllättäen otsaansa, hymyili, kumartui hyvin nopeasti ja työnnettyään sivuun Andréïn mekon pohjan, painoi sormensa sinisten saappaiden kantapäähän. - Mitä tuo oli ? kysyi lordi Ewald terävästi.
xxx/ellauri175.html on line 810: Ainoastaan ​​tämän vaikutuksen ylivoiman alainen näyttelijä lausui kärsivällisesti tällä lavalla, näkymättömien linssieni ympäröimänä, kokonaisten päivien ajan jokaisen Hadalyn hallussa olevan kohtauksen lauseen, joka persoonallistaa hänet. Ja tämä alas haluttuihin intonaatioihin, liikkeisiin ja katseisiin, joita Sowana kutsui, inspiroi tässä kauniissa viattomassa. Hadalyn uskolliset kultaiset keuhkot tallensivat inspiraation sormen alla vain täydellisen laulun vivahteen, joka lopulta lausuttiin kahdenkymmenen muun joukossa, joskus. ― Minä, mikrometri kädessä ja vahvin suurennuslasini silmäluomen alla, viittasin, vain heidän hetkellistä valokuvaansa vastaavassa määrin, Andréiden moottorisylinterin jäykkyyteen, ainoaan täydelliseen liikesarjaan, joka yhdistyi katseet ja Alician säteilevät tai vakavat ilmeet. Niiden yhdentoista päivän aikana, jotka tämä työ vaati, haamujen fyysiset jäännökset saatiin valmiiksi – lopuksi rintakehä vähennettynä – tarkkojen ohjeideni mukaan. ― Haluatko nähdä ne muutamat tusinaa erityistä fotokromaattista tulostetta, joihin pisteet on ommeltu (millimetrin tuhannesosien tarkkuudella), joissa metallijauheen rakeita on levinnyt ihonväriin, jotta ne magnetisoivat tarkasti viisi tai kuusi Alicia Claryn perushymyä? Minulla on ne täällä, näissä laatikoissa. Näiden kasvopelien ilmaisua vivahdellaan aivan itsestään sanojen arvolla – aivan kuten vain viisi sarjaa kulmakarvoja muokkaa tämän niin mielenkiintoisen nuoren naisen tavallista ulkonäköä.
xxx/ellauri187.html on line 101: W. H. Auden once remarked that would-be poets had better learn a manual trade. But Rilke was cast more in the haughty Yeatsian mold that Auden, not exactly a day laborer himself, haughtily disdained. And unlike Rilke's contemporary Franz Kafka, who performed his tasks as an insurance executive with initiative and even enthusiasm, Rilke was too frail psychologically to balance his art with the demands of full-time employment. Even a desk job in the Austrian army during the First World War, when the forty-year-old literary celebrity was conscripted, proved too much for him. After three weeks of parade-ground training and living in barracks, which nearly killed him, Rilke was assigned to the propaganda section. There his literary powers deserted him, and his frustrated superiors transferred the stunned poet to the card-filing department, where he remained for six months, until his friends interceded and got him discharged. André Malraux he was not.
xxx/ellauri202.html on line 178: André Gide on arvostettu hahmo ranskalaisen kansakunnan kaapin päällä ja Nobelin palkinnon saaja vuonna 1947. Mutta tässä teoksessa piirretystä kiehtovasta, omituisesta ja intiimistä muotokuvasta voi nauttia joku, joka ei ole koskaan lukenut tai ehkä koskaan edes kuullut hänestä. Hän yllättää meidät jatkuvasti inhimillisyytensä laajuudella. Kirja tuo esiin hänen ristiriitaisen seksuaalisuutensa ja taistelunsa homoseksuaalisuuden hyväksymisestä leimautumisen ja tuomitsemisen aikakaudella.
xxx/ellauri202.html on line 184: Magda Elokuuta 29, 2008. Magda arvioi, että se oli ok. "Andrélta puuttuu lahja, joka on olennainen todelliselle kirjailijalle; Hän ei osaa kestää ikävystymistä. Heti kun joku lakkaa stimuloimasta häntä, hän menettää kaiken kiinnostuksensa. Se on sama hänen kirjojensa hahmojen kanssa: hän alkaa yleensä menettää kiinnostuksensa kirjoitettuaan jotkut sataviisikymmentäkymmentä sivua; ja niin hän pyöristää tarinan joka tapauksessa, mitä nopeammin, sitä parempi, kuin koulupoika, jolla on pakkomielle." Toisin Rooger, joka jatkoi kirjoittamista Thibaulteista 1400 sivun verran vaikkei Andre enää ollut stimuloimassa.
xxx/ellauri202.html on line 196: Roger Martin du Gard (23 March 1881 – 22 August 1958) was a French novelist, winner of the 1937 Nobel Prize for Literature. Martin du Gard, homosexual by inclination and avocation, was miserably married to a devout Catholic who despised all his literary friends. Martin du Gard is much impressed with the fine appearance of the German race. The handsome boys and beautiful young girls are, to him, a reincarnation of ancient Greece. Martin du Gard reported back to André Gide on the wonders and delights of Berlin, where he had found the young involved in ‘natural, gratuitous pleasures, sport, bathing, free love, games, [and] a truly pagan, Dionysiac freedom’.
xxx/ellauri202.html on line 198: He spent most of his time there wandering around ‘the less salubrious districts of the city’, noticing (relative to Paris) the many prostitutes of both sexes and the ready availability of pornography. Encouraged by such reports, André Gide visited Berlin no fewer than five times in 1933. He, too, was delighted by, and seriously interested in, what he found there, although he did concede to Robert Levesque that Paris itself was slowly becoming more Berlin-like even if at the same time (to use that most erotically evocative of geographical terms) more ‘southern’. The two writers coincided in Berlin in October, Gide arriving for a fortnight, Martin du Gard for five weeks. They did their best to avoid each other on their forays into the sexual underworld, but always dutifully compared notes on what they had seen and experienced.
xxx/ellauri202.html on line 208: « Je voudrais surtout ressusciter l'atmosphère du temps. L'agitation pacifiste internationale, autour de Jacques ; la vie bourgeoise, autour d'Antoine », écrit l'auteur à son collegue homophile et ami André Gide en 1933: dès lors « on passe de la fresque sociale à la fresque historique».
xxx/ellauri202.html on line 214: Anatole France se marie en 1877 avec Valérie Guérin de Sauville, petite-fille de Jean-Urbain Guérin, un miniaturiste de Louis XVI, dont il a une fille, Suzanne (1881-1918). Elle épousa en 1901 le capitaine Henri Mollin, officier d'ordonnance du général André et protagoniste de la retentissante Affaire des Fiches, puis Michel Psichari (1887-1917), petit-fils d'Ernest Renan. Il confie souvent sa fille, dans son enfance, à Mme de Martel (qui écrivait sous le nom de Gyp), restée proche à la fois de lui-même et de Mme France.
xxx/ellauri212.html on line 432: famous artists and writers, including Rilke, André Gide
xxx/ellauri224.html on line 547: Ilta Andrén kanssa (My Dinner with André) on Louis Mallen ohjaama draamaelokuva vuodelta 1981. Se koostuu kahden teatterimiehen, enemmän tai vähemmän itseään esittävien André "McCrea" Gregoryn ja Wallace "Wall-e" Shawnin kahdenkeskisestä keskustelusta yhden ravintolaillallisen aikana. He myös käsikirjoittivat elokuvan ja ohjasivat sen. Pääkuvaajana pienimuotoisessa tuotannossa toimi amerikansuomalainen Teija Sopanen. McCrea oli kassalla ja Wall-e paikannäyttäjänä.
xxx/ellauri224.html on line 562: The New York Timesin kriitikot valitsivat Illan Andrén kanssa vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen sadasta tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa lähes heti "Dude where is My Car"in jälkeen.
xxx/ellauri237.html on line 134: Among modern Western male heteronormal scholars, Sappho´s sexuality is still debated – André Lardinois has described it as the "Great Sappho Question". Early translators of Sappho sometimes heterosexualised her poetry. Ambrose Philips´ 1711 translation of the Ode to Aphrodite portrayed the object of Sappho´s desire as male, a reading that was followed by virtually every other translator of the poem until the twentieth century, while in 1781 Alessandro Verri interpreted fragment 31 as being about Sappho´s love for a guy named Phaon. Friedrich Gottlieb Welcker argued that Sappho´s feelings for other women were "entirely idealistic and non-sensual", while Karl Otfried Müller wrote that fragment 31 described "nothing but a friendly affection": Glenn Most comments that "one wonders what language Sappho would have used to describe her feelings if they had been ones of sexual excitement", if this theory were correct. By 1970, it would be argued that the same poem contained "proof positive of [Sappho´s] lesbianism".
xxx/ellauri237.html on line 136: Today, it is generally accepted that Sappho´s poetry portrays homoerotic feelings: as Sandra Boehringer puts it, her works "clearly celebrate eros between women". Toward the end of the twentieth century, though, some scholars began to reject the question of whether or not Sappho was a lesbian – Glenn Most wrote that Sappho herself "would have had no idea what people mean when they call her nowadays a homosexual", André Lardinois stated that it is "nonsensical" to ask whether Sappho was a lesbian, and Page duBois calls the question a "particularly obfuscating debate". WTF? Pelottaako äijiä ajatus pillua lipsuvasta Psapfasta? Vai onko ne vaan mustasukkiaisia?
xxx/ellauri259.html on line 303: Tiibetologi André Migot toteaa, että alkuperäinen buddhalaisuus ei ehkä opettanut täydellistä minuuden puuttumista, viitaten buddhalaisten ja palilaisten tutkijoiden Jean Przyluskin ja Caroline Rhys Davidsin esittämiin todisteisiin siitä, että varhainen buddhalaisuus uskoi yleensä itseensä, mikä teki buddhalaisista kouluista, jotka myöntävät "itsen" ei harhaoppisia, vaan konservatiiveja, pitäen kiinni muinaisista uskomuksista.
xxx/ellauri304.html on line 407: Genre fiction, also known as popular fiction, is a term used in the book-trade for fictional works written with the intent of fitting into a specific literary genre, in order to appeal to striped-ass baboons and fans already familiar with that genre. A number of major literary figures have written genre fiction. John Banville publishes crime novels as Benjamin Black, and both Doris Lessing and Margaret Atwood have written science fiction. Georges Simenon, the creator of the Maigret detective novels, has been described by André Gide as "the most novelistic of novelists in French literature", and the one who has made most money and scored most arse with it. The main genres are crime, fantasy, romance, science fiction and horror—as well as perhaps Western, inspirational and historical fiction.
xxx/ellauri307.html on line 110: Matzneff tuli venäläisten siirtolaisten perheestä, joka asettui Ranskaan vuoden 1917 jälkeen. Hänen virallisilla verkkosivuillaan olevien tietojen mukaan "hänen vanhempansa erosivat hänen ollessaan kuuden kuukauden ikäinen; koko lapsuutensa aikana hän ei nähnyt heitä samassa huoneessa, ja sai olla usein erossa siskostaan Alexandrasta sekä veljistään Andrésta ja Nicolasista. Hänen äitinsä oli juutalainen, kun taas hänen isänsä oli venäläinen. Hänet kasvatettiin venäläisortodoksisessa uskossa. Se oli lapsuus, jota heiluttivat edestakaisin, perheiden hajoamisen ja sodan varjossa. Lapsi varjoiselta kujalta. Lapsuus, joka aiheuttaa hänelle edelleen hyvin tuskallisia muistoja."
xxx/ellauri356.html on line 161: Tänä aikana hän löysi myös filosofeja ja kirjailijoita, kuten Jean-Jacques Rousseau, Friedrich Nietzsche, André Gide ja Albert Camus, ja aloitti päiväkirjan kirjoittamisen. Vuosina 1947-1948 hän luki Bergsonia ja Sartrea filosofian luokassa Gautier-lukiossa Algerissa. Vuonna 1948 hän ilmoittautui korkeampaan kirjallisuuteen Bugeaud-lukioon, jossa hän sai vaikutteita Kierkegaardin ja Heideggerin lukemisesta. Tyyten spedejä.
xxx/ellauri356.html on line 254: Hänen nuoruudessaan tärkeitä lukemia olivat Rousseaun Reveries of a Solitary Walker and Confessions, André Giden päiväkirja, La porte étroite, Les nourritures terrestres ja The Immoralist; ja Friedrich Nietzschen teoksia. Lause "Perheet, minä vihaan teitä!" erityisesti, joka inspiroi
107