ellauri006.html on line 1425: Epsanjalaisessa saippuassa nilkkimäinen Agustin peukuttaa säätyä, sen pirkkomainen aatelinen rouva sukua, sen poika hulttio kavereita, naisia ja maatilaa, kuikelo tasavaltalainen naisasianainen samaa sukupuolta, mukiloitu nahkalippis puoluetta, jalkapuoli solttu isänmaata, huonosti saxaxi laulava kapakkalintu pimpsaa ja/tai rahaa. Botoxihuuli mirri Mersu ja nousukasmainen Aleksandra kilpailee piipunrassin aatelispojan kikkelistä. Jyrsijännäköinen palvelustyttö haikailee munaa kurjenoloiselta apupojalta. Tää on moraliteetti. Klisheinen pukudraama. Kaikki on ilmeitä myöten rutiinia. Koko porukka on ällöjä. Just tätä onkin moraali. Hyviä tapoja. Meemejä. Bienseance. Raaputa sitä vähän, näät apinoiden irvistyksiä.
ellauri015.html on line 1125: Athanasios Aleksandrialainen.
ellauri017.html on line 448: George Ivanovitš Gurdjieff (arm. Գեորգի Իվանովիչ Գյուրջիև, kreik. Γιώργος Γεωργιάδης, ven. Гео́ргий Ива́нович Гюрджи́ев, Georgi Ivanovitš Gjurdžijev; 13. tammikuuta 1866/1877? Aleksandropol – 29. lokakuuta 1949 Neuilly-sur-Seine) oli armenialais-kreikkalainen mystikko ja henkinen opettaja. Hänen äitinsä oli etniseltä taustaltaan armenialainen ja isä Pontoksen kreikkalainen.
ellauri018.html on line 302: Vain Luukas on täällä kanssani. Ota Markus mukaasi, sillä hänestä olisi minulle paljon apua. Tykikoksen olen lähettänyt Efesokseen. 13 Tuo mukanasi myös viittani, jonka jätin Troakseen Karpoksen luo, sekä kirjat, ennen kaikkea pergamenttikääröt. Kupariseppä Aleksandros on tehnyt minulle paljon pahaa, mutta Herra kyllä maksaa hänelle hänen tekojensa mukaan. Varo sinäkin häntä, sillä hän on vastustanut kiivaasti meidän opetustamme.
ellauri042.html on line 858: Hannu ja Helena käytti lasten kasvatuxeen käsinukkeja. Filosofia on teologian käsinukke, eiku siis käsiapulainen, sanoi Klementiini Aleksandriassa. Naulan kantaan osui, ne palvelevat samoja hämärämiehiä köyhien kyykytyxessä. Eipäsusi ihmelettää.
ellauri042.html on line 860: Klemens Aleksandrialainen (oik. Titus Flavius Clemens; n. 150 – n. 215) oli Aleksandrian kirkon jäsen ja ensimmäinen varsinainen kristillinen filosofi. Hänet lasketaan kirkkoisien joukkoon. Klemens oli kotoisin Ateenasta. Hänen kääntymisestään ei ole tietoa, mutta kristityksi tulonsa jälkeen hän matkusti Etelä-Italiaan, Syyriaan ja Palestiinaan tapaamaan kristittyjä opettajia. Lopulta hän päätyi Aleksandriaan, jonne hän asettui aloilleen. Aleksandriassa Klemens tapasi oppi-isänsä Pantainoksen, joka johti tunnettua Aleksandrian kateketiikkakoulua. Pantainos oli stoalaisuudesta kristityksi kääntynyt opettaja.
ellauri042.html on line 862: Pantainoksen kuoltua vähän ennen vuotta 200 Klemensistä tuli kateketiikkakoulun johtaja. Hän joutui kuitenkin lähtemään Aleksandriasta Septimius Severuksen toimeenpanemien vainojen (202 tai 203) aikana. Klemens toimi lyhyen aikaa Jerusalemin piispana kunnes muutti Kappadokiaan, jossa hän kuoli 215. Lähti karkuun, ei tullut veritodistajaa klementiinistä. Tunnusti vaan oranssia väriä.
ellauri049.html on line 227: Sarkia syntyi aviottomana piian lapsena vuonna 1902. Hänen äitinsä oli Aleksandra (Sandra) Maria Sulin (1874–20.2.1916), joka kuoli pojan ollessa vajaa 14-vuotias, ja poika joutui kummitätinsä Hilda Runnin kasvatiksi. Isä oli puuseppä Malakias Korkki, jonka suku oli kotoisin Houhajärven Kuukan talosta. Sarkian isä oli lähes 100 prosenttisella varmuudella (selvennä) Tyrväältä ollut kirvesmies Heikki Laaksonen. Kenen isä oli Korkki? Runninko? Vai Kalle-Kustaan? Miten niin lähes 100%? Kävikö Aadolfikin Santran luukulla? Yhtä epäselvä tarina kuin Jeesuxella. Selvennä!
ellauri060.html on line 1021: Aleksandr">Aleksandr Herzen: Menneitä ja mietteitä. (Byloe i dumy, 1868.) Suomentanut Esa Adrian. Jyväskylä: Gummerus, 1981. ISBN 951-20-2249-4.
ellauri066.html on line 376: Gorodki (ven. Городки) on venäläinen kyykkää muistuttava peli. Nimi tarkoittaa ”linnapeliä”. Gorodkin pelaajia 1800-luvun alussa. Saksalaisen Christian Gottfried Heinrich Geißlerin kuvitusta teokseen Spiele und Blustigungen der Russen aus den niederen Volksschichten (1805). Gorodkin pelaajia Neuvostoliitossa vuonna 1935. Gorodki on vanha venäläinen peli, jota ovat pelanneet tiettävästi muun muassa Pietari I, Aleksandr Suvorov, Vladimir Lenin, Josif Stalin, Mihail Kalinin ja Kliment Vorošilov, tiedemies Ivan Pavlov, oopperalaulaja Fjodor Šaljapin sekä kirjailijat Leo Tolstoi ja Maksim Gorki kenen mukaan?.
ellauri135.html on line 630: 1826, Kern otti eron vanhasta miehestä. 10v myöhemmin se meni naimisiin 16v serkkunsa kaa, Aleksandr Markov-Vinogradskyn. Hiänen viime vuodet meni niin köyhissä oloissa ezen piti myydä Pushkinin lähettämiä kirjeitä. Hiän kuoli yxin 27.5.1879 Moskovassa (minne sen poika muutti sen) kalustetussa huoneistossa Gruzinskajan ja Tverskajan kulmassa. Anna Petrovna haudattiin kirkkomaahan lähellä vanhaa kivikirkoa Prutnyan kylässä (Ven. д. Прутня), joka on 6 kilometerin päässä Torzhokista, lähellä Tveriä. Sade huutoi pois tien, eikä sen arkkua saatu siirrettyä hautuumaalle "miehen luoxe". Sen tarkka hautapaikka Prutnyassa on tietymättömissä, mutta hautuumaalla on symbolinen hautakivi. Urbaanilegenda kertoo että sen hautasaatto meni Pushkinin torin poikki just kun Pushkinin kuuluisaa razastajapazasta erektoitiin sinne. Tää oli niiden viime tapaaminen, niinkö.
ellauri135.html on line 771: Mihail Jurjevitš Lermontov (ven. Михаил Юрьевич Лермонтов, 15. lokakuuta (J: 3. lokakuuta) 1814 Moskova, Venäjä – 27. heinäkuuta (J: 15. heinäkuuta) 1841 Pjatigorsk, Venäjä) oli venäläinen kirjailija, Aleksandr Puškinin rinnalla venäläisen romantiikan ja Venäjän runouden kultakauden merkittävin edustaja. Häntä pidetään kielellisenä uudistajana. Hän oli rumahko. Lermontov syntyi Moskovassa merkittävässä asemassa olleeseen sukuun, jonka sanotaan olevan lähtöisin skotlantilaisesta Learmonth-suvusta, jonka esi-isä Peter Lermontoff olisi 1600-luvulla jäänyt Venäjälle jäätyään sotavangiksi. Tarinaa ei kuitenkaan ole pystytty todentamaan dokumenteilla.
ellauri190.html on line 205: Moskovan ruhtinaskunta oli Aleksanteri Nevskin nuorimman pojan Daniel Aleksandrovitšin Moskovan kaupungin pohjalle, Vladimir–Suzdalin alueelle, 1200-luvulla perustama valtio, joka myöhemmin yhdisti Venäjän. Moskovan nousua edesauttoi edullinen sijainti jokien suhteen ja metsien ja suoalueiden tarjoama suoja, mutta päätekijä oli sen yhteistyö mongolivaltiaiden kanssa. Mongolit nimittivät Moskovan hallitsijat suuriruhtinaiksi ja antoivat näille oikeuden kerätä veroa muilta ruhtinaskunnilta. Myöhemmin ruhtinaskunnan etuoikeuksia yhä lisättiin tekemällä siitä Venäjän ortodoksisen kirkon keskus.
ellauri191.html on line 1218: Aleksandr_Solzhenitsyn_1974crop.jpg" class="image"><span style=Aleksandr Solzhenitsyn 1974crop.jpg" src="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/8d/Aleksandr_Solzhenitsyn_1974crop.jpg/75px-Aleksandr_Solzhenitsyn_1974crop.jpg" decoding="async" width="75" height="94" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/8d/Aleksandr_Solzhenitsyn_1974crop.jpg/113px-Aleksandr_Solzhenitsyn_1974crop.jpg 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/8d/Aleksandr_Solzhenitsyn_1974crop.jpg/150px-Aleksandr_Solzhenitsyn_1974crop.jpg 2x" data-file-width="1704" data-file-height="2136" />
ellauri191.html on line 1220: Aleksandr_Sol%C5%BEenitsyn" title="Aleksandr Solženitsyn">Aleksandr Solženitsyn
ellauri203.html on line 508: Kukolnik vetäytyi kirjallisuuselämästä 1840-luvun lopulla. Hän työskenteli vuodesta 1847 lähtien sotaministeri Aleksandr Tšernyšovin kansliapäällikkönä ja matkusteli paljon eri puolilla Venäjää. Kukolnik tuli tunnetuksi tehokkaana virkamiehenä, jonka tunnuslause oli ”jos tsaari käskee, ryhdyn vaikka kätilöksi”. Kirjailijan kootut teokset ilmestyivät vuosina 1851–1852, ja myöhemmin hän julkaisi joukon yltiöisänmaallisia kertomuksia ja näytelmiä.
ellauri213.html on line 352: Achille Lauron kaappaus tapahtui 7. lokakuuta 1985, kun neljä Palestiinan vapautusrintamaa (PLF) edustavaa miestä kaappasi Egyptin rannikon edustalla italialaisen valtamerilaivan MS Achille Lauron hänen purjehtiessaan Aleksandriasta Ashdodiin , Israeliin . Kaappaajat murhasivat 69-vuotiaan amerikkalaisen juutalaisen miehen pyörätuolissa, Leon Klinghofferin, ja hänet heitettiin yli laidan. Kaappaus aiheutti "Sigonella-kriisin". Abbasin mukaan Arafat oli lähettänyt hänet vakuuttavan argumentointityylinsä vuoksi, että neljä palestiinalaista oli saanut paniikkikohtauksen käynnistämään kaappauksen ja että hänen yksinään oli ratkaiseva rooli matkustajien vapauttamisessa. Seuraavana päivänä, 13. lokakuuta, Yhdysvallat esitti protestin Italian salliessa Abbasin lähteä ja pyysi myös hänen luovuttamistaan ​​Jugoslaviasta (joka tunnusti diplomaattisesti PLO:n). Lokakuun 14. päivään mennessä Tanyug, Jugoslavian lehdistötoimisto ja PLO:n virkamiehet Jugoslaviassa ilmoittivat, että Abbas oli lähtenyt Jugoslaviasta. Yhdysvaltain ulkoministeriö julkaisi lausunnon, jossa se julisti "äärimmäisen pettymyksen" siitä, että Jugoslavian viranomaiset olivat evänneet heidän pyyntönsä. Vaikka Youssef Majed Molqi (kaappaaja, joka ampui Klinghofferin) sai yhden ryhmän pisimmistä tuomioista, tuomioistuin mainitsi lieventävänä seikkana hänen lapsuutensa olosuhteet väkivallan ympäröimänä palestiinalaispakolaisleirillä. Vuoden 1988 lehdistötilaisuudessa Algeriassa Abbas tarjosi toisenlaisen selityksen Klinghofferin kuolemalle "Ehkä hän yritti uida kotiin." Vuonna 1994 Saddam Hussein antoi Abbasille turvapaikan Irakissa. Abbas (syntynyt Syyrian pakolaisleirillä) sai uuden kotinsa Gazaan (sen jälkeen, kun hänelle myönnettiin armahdus vuonna 1996 Oslon rauhansopimusten vuonna 1993 allekirjoittamisen mukaisesti). Hänestä tuli Palestiinan kansallisneuvoston edustaja. Maanantaina 14. huhtikuuta 2003 Irakin sodan aikana Yhdysvaltain erikoisjoukot vangitsivat Abbasin Bagdadin laitamilla Yhdysvaltain tiedustelupalvelun tietojen perusteella. Lokakuussa 2002 presidentti George W. Bush oli syyttänyt Irakia siitä, että se oli "tarjonnut turvasataman" Abbasille ja esitti tämän toisena perusteena sotilaalliselle toimille. (Toinenhan oli se asepiilovedätys.) Maanantaina 8. maaliskuuta 2004 Abbas, 55, kuoli "luonnollisiin syihin" (hapenpuute tai verenkiertohäiriö) ollessaan amerikkalainen vanki irakilaisvankilassa Bagdadin ulkopuolella.
ellauri216.html on line 152: Proklos syntyi rikkaaseen lyykialaiseen perheeseen Konstantinopolissa noin vuosina 410–412. Marinos johti Prokloksen syntymäpäivän hänen horoskoopistaan, jonka vuoksi synnyinvuosia ei voida pitää täysin luotettavina. Prokloksen isä oli korkea-arvoinen virkamies Bysantissa. Hän varttui Ksanthoksessa ja opiskeli retoriikkaa, filosofiaa ja matematiikkaa Aleksandriassa Egyptissä, tarkoituksenaan tulla virkamieheksi kuten hänen isänsäkin. Hän palasi Konstantinopoliin opettajansa mukana, jolla oli asioita hoidettavana siellä. Proklos toimi jonkin aikaa menestyksekkäänä lakimiehenä.
ellauri216.html on line 154: Proklos huomasi pitävänsä enemmän filosofiasta kuin lainlukemisesta. Hän matkasi takaisin Aleksandriaan, jossa hän aloitti Aristoteleen töiden lukemisen Olympiodoroksen opettamana. Tässä vaiheessa hän aloitti matematiikan lukemisen Heroonin oppilaana (ei pidä sekoittaa Heron Aleksandrialaiseen). Proklos oli varsin lahjakas oppilas. Häntä alkoi kuitenkin kyllästyttää Aleksandriassa opetetun filosofian alhainen taso ja muutti Ateenaan vuonna 431 opiskellakseen kuuluisassa Akatemiassa, jonka Platon oli perustanut 800 vuotta aikaisemmin, ja jossa hän toivoi saavansa parempitasoista filosofiaa. Hän opiskeli Akatemian johtajan Syrianoksen oppilaana yhdessä Domninos Larissalaisen kanssa. Domninoksesta ja Prokloksesta tuli varsinaiset riitapukarit.
ellauri216.html on line 355: pyhät kuninkaalliset marttyyrit - viimeinen Venäjän keisari Nikolai Aleksandrovitš ja hänen kunniakas perheensä. Romanovien dynastian ihmeellisen Jumalanäidin kuvan erityinen kunnioitus sai ilmauksensa Tsarskoje Seloon rakennetussa Feodorovskin kaupungissa, jossa oli temppeli ihmeellisen Jumalanäidin Feodorovskajan ikonin nimissä, sekä se tosiasia, että heterodoksisuudesta ortodoksiseen uskoon kääntyneiden kuninkaallisen perheen jäsenten morsiamet ottivat keskimmäisen nimen "Feodorovna".
ellauri216.html on line 577: Kun Aleksandrian piispaksi tuli vuonna 374 areiolainen Lukios, ortodoksisia johtohahmoja alettiin vainota. Uusi piispa hyökkäsi myös pyhää Makariosta ja muita kuuluisimpia munkkivanhuksia vastaan. Nämä pakenivat Niilin suistoalueelle ja piilottelivat eräässä saaressa. Tämä koitui suureksi siunaukseksi kirkolle, sillä evakkoon joutuneet pyhät saivat monia pakanoita kääntymään kristityiksi. Aleksandriassa kansa protestoi ankarasti kirkon johtoa vastaan, ja pian vanhusten sallittiin palata erämaahansa häiritsemästä asujaimia.
ellauri216.html on line 632: Aleksanteri Nevski eli Aleksanteri Nevalainen (ven. Александр Ярославич Невский, Aleksandr Jaroslavitš Nevski) (1219 Pereslavl-Zalesski – 1263 Gorodets) on venäläinen kansallissankari ja pyhä, Novgorodin ruhtinas, myöhemmin Vladimirin suuriruhtinas. Hän kävi Suomessa sotaretkellä, Hämeenlinnan lähellä.
ellauri220.html on line 663: Esmeralda. Esmeralda voi tarkoittaa seuraavia: Esmeralda, naisen etunimi. Esmeralda, romanityttö Victor Hugon romaanissa Pariisin Notre-Dame. Esmeralda, Aleksandr Dargomyžskin ooppera. Esmeralda, Cesare Pugnin säveltämä baletti. Esmeralda, meksikolainen telenovela-sarja. Esmeralda Bank, merenalainen tulivuori Tyynellämerellä lähellä ... tai sit vaan smaragdi.
ellauri242.html on line 245: Aleksandra">Aleksandra Mihailovna Kollontai (ven. Алекса́ндра Миха́йловна Коллонта́й, o.s. Domontovitš, ven. Домонто́вич; 31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872 Pietari – 9. maaliskuuta 1952 Moskova) oli venäläinen marxilainen kirjailija, feministi ja diplomaatti. Hänestä tuli maailman ensimmäinen naispuolinen diplomaattiedustaja vuonna 1923, kun hänet nimitettiin Neuvostoliiton edustajaksi Osloon. Kollontai oli Neuvostoliiton täysivaltainen edustaja (vuodesta 1943 suurlähettiläs) Tukholmassa vuosina 1930–1945, missä asemassa hän toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhantunnusteluissa vuosina 1940 ja 1944.
ellauri242.html on line 247: Aleksandran äiti oli suomalaisen puutavarakauppiaan tytär Aleksandra Aleksandrovna, omaa sukua Masalin ja isä venäläinen keisarillisen armeijan kenraali Mihail Aleksejevitš Domontovitš. Kesät perhe vietti Aleksandran äidinisän Aleksander Masalinin maatilalla Kuusaan hovissa Muolaassa. Aleksandra Kollontai (Šura) valmistui opettajaksi ja oli 1800-luvun lopulla lyhyen aikaa naimisissa pikkuserkkunsa, insinööriupseeri Vladimir Kollontain kanssa. He saivat vuonna 1893 pojan, Mihailin.
ellauri242.html on line 249: Päästyään eroon pikkuserkusta Aleksandra Kollontai ryhtyi kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi ja vallankumoukselliseksi. Hän oli kommunistinen feministi ja näki, että vain kommunismi voisi vapauttaa naiset. Vuonna 1898 hän matkusti Zürichiin Sveitsiin opiskelemaan. Palattuaan 1903 hän kirjoitti tutkimuksen Suomen työläisten elämästä. Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen hajottua menševikeiksi Juli Martovin johdolla ja bolševikeiksi Vladimir Leninin johdolla 1903, Kollontai ei myötäillyt kumpaakaan osapuolta. Bolševikkeihin hän suhtautui epäluuloisesti ja liittyi viimein menševikkeihin.
ellauri242.html on line 254: Kollontaista tuli kommunistisen puolueen sisäinen kriitikko, ja hän muodosti yhdessä ystävänsä Aleksandr Šljapnikovin kanssa vasemmistolaisen ryhmän puolueessa, nimeltä ”Työläisten oppositio”. Lenin kuitenkin hajotti ryhmän Uljanovan käskystä, ja Kollontai jäi poliittisesti tuuliajolle.
ellauri242.html on line 262: Aleksandra Kollontain valtuuskunta vieraili Helsingissä 19. helmikuuta 1918 tilanteessa, jossa Venäjän itärintama oli pettänyt. Kollontain puheista kävi ilmi että hän tiesi tovereiden edellisenä iltana luovuttaneen Suomen Saksan etupiiriin ja samalla pettäneen Suomen vallankumouksen. Vähän sellainen manööveri.
ellauri246.html on line 189: Joseph Brodsky (alun perin Iosif Aleksandrovitš Brodski, ven. Иосиф Александрович Бродский, 24. toukokuuta 1940 Leningrad, Neuvostoliitto – 28. tammikuuta 1996 New York, Yhdysvallat) oli venäläissyntyinen yhdysvaltalainen runoilija. Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1987. Selvä pysähtyneisyyden ajan poliittinen broileri. Kaikki njeuvostoliittolaiset dynypalkitut ovat pokanneet länkkäreille ja pyllistäneet kotimaahansa, paizi Solohov, joka pyllisti vasta vähän lopuxi. Se ei ole sattumaa, se on ukkotemian huolellisen propagandatyön tulosta.
ellauri248.html on line 332:
  • SOLŽENITSYN, Aleksandr, Syöpäosasto. Tammi, 1976
    ellauri249.html on line 346: Hruštšovin vuoden 1956 puoluekokouksessa pitämää puhetta seurasi niin sanottu suojasää. Kulttuuripolitiikkaa on luonnehdittu: ”kaksi askelta taaxepäin ja yksi eteenpäin.” Aleksandr Solženitsynin Ivan Denisovitšin päivä sai julkaisuluvan ja Dostojevski tuli jälleen sallituksi. Ivan Denisovitšin päivää seurasi vyöry samankaltaisia leirikuvauksia, jotka kuitenkin jätettiin julkaisematta. Doston
    ellauri254.html on line 47: Konstantin Aleksandrovitš Fedin (ven. Константи‌н Алекса‌ндрович Фе‌дин, 24. helmikuuta 1892 Saratov – 15. heinäkuuta 1977 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija ja yhteiskuntavaikuttaja.
    ellauri254.html on line 53: Neuvostoliiton kirjailijaliittoa muodostettaessa Fedin valittiin sen hallituksen jäseneksi. Vuodesta 1959 lähtien hän toimi sen ensimmäisenä sihteerinä ja vuodesta 1971 puheenjohtajana. Fedin oli myös Venäjän kirjailijaliiton hallituksen ja Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsen sekä Venäjän SFNT:n ja Neuvostoliiton korkeimpien neuvostojen kansanedustaja. Kirjallisuusvaikuttajana hänet muistetaan Aleksandr Solženitsynin Syöpäosaston julkaisun kieltämisestä vuonna 1968. Kirjailija palkittiin muun muassa neljällä Leninin, kahdella työn punaisen lipun sekä lokakuun vallankumouksen kunniamerkillä. Vuonna 1967 hän sai sosialistisen työn sankarin arvonimen. Ei siis mikään turha influensseri.
    ellauri254.html on line 85: Pyhä Serapion eli 300-luvulla. Hän tunsi hyvin maallisen kirjallisuuden ja tuli tunnetuksi puhumisen taidosta. Jo hyvin nuorena hän toimi jonkin aikaa kuuluisan Aleksandrian katekeettisen koulun johtajana. Serapion kuitenkin kaipasi mahdollisuutta käyttää enemmän vapaa-aikaa rukoukseen ja katumusharjoituksiin, joten hän jätti arvostetun asemansa ja meni erämaahan.
    ellauri254.html on line 88: Jumala kuitenkin keskeytti Serapionin hiljaiselon ja siirsi hänet toiseen tehtävään. Hänet vihittiin Thmuisin piispaksi Niilin suistoon, lähelle Diospolista. Pyhä Serapion toimi innokkaasti oikeaoppisuuden palvelijana. Hän oli Aleksandrian arkkipiispan pyhän Athanasioksen läheinen työtoveri. Näin Thmuisin ja Aleksandrian piispat vastustivat areiolaisuuden harhaoppia yhdessä. Areiolaisten mukaan Kristus eli kolminaisuuden toinen persoona Poika ei ollut samoista geeneistä kuin Isä. Thmuisissa marttyroi myös piispa Phileas, josta Phileas Fogg saa kiittää nimeään.
    ellauri254.html on line 140: Veniamin Aleksandrovitš Kaverin (ven. Вениами́н Алекса́ндрович Каве́рин, oikea sukunimi Zilber, Зи́льбер; 19. huhtikuuta (J: 6. huhtikuuta) 1902 Pihkova – 2. toukokuuta 1989 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija. Veniamin Kaverin syntyi sotilasmuusikon perheeseen. Hän opiskeli Pihkovan kymnaasissa, suoritti keskikoulun loppuun Moskovassa ja pääsi vuonna 1919 Moskovan yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan. Vuonna 1920 Kaverin muutti Pietariin, jossa hän jatkoi opintojaan Pietarin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa sekä Itämaisten kielten instituutin arabian kielen osastossa.
    ellauri254.html on line 142: Kaverin kertomus Odinnadtsataja aksioma (”Yhdestoista aksiooma”, 1920) herätti Maksim Gorkin huomion. Suuri merkitys kirjailijan kehitykselle oli vuonna 1921 syntyneellä Serapion-veljien kirjallisuusryhmällä, jossa hän tutustui Lev Luntsiin. Kaverinin ensimmäinen julkaisu Hronika goroda Leiptsig (”Leipzigin kaupungin kronikka”) ilmestyi Serapion-veljeksien almanakassa vuonna 1922. Samana vuonna hän meni naimisiin ystävänsä Juri Tynjanovin sisaren kanssa. Kaverin tunnetuin teos on seikkailuromaani ”Kaksi kapteenia” (Dva kapitana, 1936–1944), joka sai Stalin-palkinnon vuonna 1946. Stalinin kuoltua kaveri tuli tunnetuksi Neuvostoliiton kulttuurielämän vapauttamista vaatineena liberaalina. Hän oli yksi Literaturnaja Moskva -almanakan (1956) perustajista, teki tunnetuksi Serapionin veljeksien perintöä sekä puolusti Aleksandr Solženitsynia ja muita vainottuja kirjailijoita. Siinä kiitos! murisee Stalin Kremlin muurilta.
    ellauri254.html on line 166: Aleksandr">Aleksandr Aleksandrovitš Blok (Александр Александрович Блок, 28. marraskuuta (J: 16. marraskuuta) 1880 Pietari – 7. elokuuta 1921 Pietari) oli venäläinen runoilija. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä lyyrisistä runoilijoista Venäjällä Aleksandr Puškinin jälkeen. Blokin länkkärimainen seuraajakunta näyttää hiukka vähentyneen Ukrainan demilitarisaation aikana.
    ellauri254.html on line 182:
    ellauri254.html on line 371: Merezhkovsky's wife, Zinaida Gippius, also a major poet in the early days of the symbolist movement - together with the ultimately deceased Ivan Konevskoy and Aleksandr Dobrolyubov part of the so-called metaphysical symbolists - opened a hair salon in Saint Petersburg, which came to be known as the "headquarters of Russian decadence". (Head, hehehe. Head and hind quarters, I bet.)
    ellauri254.html on line 564: Gorki palasi Venäjälle kesällä 1928 ja sai kansallissankarin vastaanoton. Sen jälkeen hän vieraili Neuvostoliitossa useita kertoja ja palasi lopullisesti 1932 Stalinin kutsusta pois fasistisesta Italiasta, mikä oli suuri propagandavoitto. Aleksandr Solženitsynin mukaan Gorki palasi ennen kaikkea taloudellisista syistä. Vuonna 1934 Gorki valittiin itseoikeutetusti Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi sen ensimmäisessä kokouksessa.
    ellauri254.html on line 614: Tammikuussa 1919 Judenitš siirtyi yhdessä vaimonsa Aleksandra Nikolajevan ja adjutanttinsa kanssa Helsinkiin Leniniltä förbittyjen henkilöpaperien turvin. Helsingissä oli marraskuussa 1918 perustettu ns. Venäjän komitea, joka väitti olevansa Venäjän hallitus. Judenitš valittiin tämän komitean johtajaksi. Luoteis-Venäjän valkoiset luovuttivat käytännössä hänelle diktaattorin valtuudet, sillä Judenitš oli maineeltaan moitteeton sotilas, josta odotettiin valkoisen Venäjän pelastajaa. Helsingistä käsin hän ryhtyi rakentamaan sotilaallista, poliittista ja diplomaattista perustaa laajalle hyökkäykselle Neuvosto-Venäjää vastaan.
    ellauri254.html on line 618: Judenitš suunnitteli kolme kuukautta sodan kulkua ja koulutti joukkoja. Taloudellinen tuki saatiin Britannian hallitukselta. Bolševikit olivat taistelemassa Siperiassa ja Ukrainassa Aleksandr Koltšakia vastaan. Judenitš ei saanut olennaista poliittista tukea, ja vähemmistökansallisuuksien itsenäisyysvaateisiin hän suhtautui varauksellisesti. Hänellä oli silti melko hyvin järjestetty 20 000 lahtarin armeija.
    ellauri254.html on line 620: Judenitš pyysi suomalaisia liittymään sotaan puolelleen ja oli tunnustavinaan Suomen itsenäisyyden, mutta koska itäisen valkoisen rintaman komentaja Aleksandr Koltšak ei tunnustanut Suomen itsenäisyyttä, Suomi ei liittynyt mukaan Venäjän valkoiseen rintamaan bolševikkeja vastaan saartamaan Pietaria. Venäjän monarkistien kanta oli, että Venäjän keisarikunnan alueella olevien kansallisuuksien itsenäisyyspyrkimykset ja Venäjän valtiorakenteeseen liittyvät kysymykset pitäisi ratkaista rauhantilan palattua perustuslakia säätävässä kansankokouksessa. Periaatteessa Venäjän keisarikunta ja keisarin valtaa käyttänyt tasavaltalainen Venäjä oli yhtenäinen valtakunta, josta ei perustuslaillisesti voinut erota, kuten liittovaltioista.
    ellauri254.html on line 655: Mentyään setänsä luo Odessaan opiskelemaan, hän tutustui vallankumouksellisiin piireihin ja oli mukana perustamassa Etelä-Venäjän työläisliittoa 1897 sekä marxilaista Venäjän sosiaalidemokraattista työväenpuoluetta 1898. Trotski pidätettiin poliittisen toimintansa vuoksi 1898 ja karkotettiin Siperiaan. Vuonna 1902 hän pakeni karkotuspaikastaan ulkomaille, jättäen jälkeensä vaimonsa Aleksandra Sokolovskajan ja kaksi lastaan. Hän otti käyttöön pseudonyymin Trotski, jolla hänet sittemmin opittiin tuntemaan. Nimen hän lainasi Odessan vankilan päävanginvartijalta.
    ellauri254.html on line 885: Toinen Nikolai Tikhonov (mutta Aleksandrovits) polkupyöräkaupungista Harkovista katui että oli äänestänyt Gorbazovia presidentixi. Oli syytäkin, se oli maanpetturi: kielsi kommunistipuolueen ja möi Neuvostolan Reaganille nahkoineen karvoineen. Tikhonov oli huolissaan venäläisten vähentymisestä ja koitti parantaa äitiysavustuxia. Sille izelleen ei jäänyt vaimoa, lapsia eikä yxityistä rahakätköä. Hyvin tyhmä mies. Vanhat tutut osti sille appelsiineja.
    ellauri256.html on line 223: Gorki palasi Venäjälle kesällä 1928 ja sai kansallissankarin vastaanoton. Sen jälkeen hän vieraili Neuvostoliitossa useita kertoja ja palasi lopullisesti 1932 Stalinin kutsusta pois fasistisesta Italiasta, mikä oli suuri propagandavoitto. Aleksandr Solženitsynin mukaan Gorki palasi ennen kaikkea taloudellisista syistä. Vuonna 1934 Gorki valittiin itseoikeutetusti Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi sen ensimmäisessä kokouksessa.
    ellauri256.html on line 237: Aleksandr Solženitsynin mukaan Gorki palasi Neuvostolaan ennen kaikkea taloudellisista syistä. Ize varmaan parhaiten tietää mistä puhuu. Vuonna 1934 Gorki valittiin itseoikeutetusti Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi sen ensimmäisessä kokouksessa. Mikähän lie ollut palkkatoivomus?
    ellauri256.html on line 251: Boris Bugaev was born in Moscow, into a prominent intellectual family. His father, Nikolai Bugaev, was a noted mathematician who is regarded as a founder of the Moscow school of mathematics. His mother, Aleksandra Dmitrievna (née Egorova), was not only highly intelligent but a famous society beauty, and the focus of considerable gossip. She was also a pianist, providing Bugaev his musical education at a young age.
    ellauri264.html on line 776: Venäjän ja sen liittolaisissa mainitaan useita eri kansakuntia kuten Iran ja Pohjois-Afrikan valtiot, mutta siellä mainitaan myös Goomer, joka kuvaa germaanilaisia kansoja ja Putinin neuvonantaja Aleksandr Duginin tavoite onkin tehdä Moskovan ja Berliinin välinen liittouma Suomen, Ruozin ja Ukrainan pään menoxi.
    ellauri267.html on line 1347: Elizabeth oli kuningatar Victorian tyttärentytär. Hänen vanhempansa olivat Yhdistyneen kuningaskunnan prinsessa Alice ja Hessenin suurherttua Ludvig IV. Hänen sisarensa oli Aleksandra, Venäjän tsaaritar, Suomen sortajan tsaari Nikolai II:n vaimo. Elisabet oli todellakin tärkeä tekijä siinä, että hänen sisarensa meni naimisiin tsaarin kanssa, mitä hän saattoi kyllä myöhemmin katua. Elizabeth meni naimisiin Venäjän suurherttua Sergei Aleksandrovitšin kanssa, viimeisen tsaarin sedän kanssa. Se oli rakkausottelu ja muuten onnistunut, vaikkakin lapseton avioliitto, joka päättyi, kun Serge murhattiin traagisesti.
    ellauri271.html on line 72: Sosialistisen internationaalin naisten toisessa, Kööpenhaminassa 26.–27. elokuuta 1910 Nørrebron työväentalossa pidetyssä konferenssissa saksalaisen sosialistin Clara Zetkinin ehdotuksesta yli sata naista 17 maasta yksimielisesti hyväksyi kansainvälisen naistenpäivän. Konferenssi ei määritellyt tarkkaa päivämäärää. Kokouksessa olivat keskeisellä sijalla saksalainen Clara Zetkin, venäläinen Aleksandra Kollontai ja italianukrainalainen Anželika Balabanova. Kokoukseen osallistuneesta tanskalaisesta Nina Bangista tuli maailman ensimmäinen naisministeri Tanskan ensimmäiseen sosialidemokraattiseen hallitukseen 1924. Kokouksessa oli läsnä viisi suomalaisnaista, jotka olivat Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen eduskunnan jäseniä. Virallinen suomalaisedustaja oli Ida Aalle-Teljo. Neljä muuta olivat Hilda Herrala, Aura Kiiskinen, Hilja Pärssinen ja Miina Sillanpää.
    ellauri275.html on line 519: Aleksei Kosyginin, Nikolai Podgornyin, Aleksandr Šelepinin ja Anastas Mikojanin organisoima kaappaus poisti Hruštšovin vallasta tämän ollessa lomalla. Brežnev osallistui kaappaukseen 14. lokakuuta 1964. Brežnev nimitettiin Hruštšovin tilalle Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi, Aleksei Kosygin ministerineuvoston puheenjohtajaksi eli pääministeriksi ja Mikojan korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi ennen jäämistään eläkkeelle 1965. Eläköityneen Mikojanin korvasi niin sanotussa "troikassa" Nikolai Popcornyi.
    ellauri276.html on line 230: Ensimmäinen vakava esittely hänen runoutensa tapahtui vuonna 1831, kun Nikolai Stankevitš, runoilija ja filosofi Moskovasta, julkaisi useita runoja "Literaturnaya gazetassa" ( Kirjallinen sanomalehti ) lyhyen johdannon kera. Vuonna 1835 julkaistiin hänen ensimmäinen runokokoelmansa. Koltsov matkusti usein työasioissa Pietariin ja Moskovaan, missä hän tapasi Belinskin, josta tuli hänen mentorinsa, sekä Vasili Žukovskin, Pjotr ​​Vjazemskin, Vladimir Odojevskin ja Aleksandr Puškinin, joka julkaisi säälistä yhden Koltsovin runoista Sovremennik-lehdessään.
    ellauri278.html on line 181:
  • Stalin bylsi 13-vuotiasta. Lidia Pereprygina oli 13-vuotias, kun hän tapasi Stalinin. Lidia became Stalin's lover when he was exiled to the remote Siberian village Kureika. Vuonna 1914 Venäjän keisari karkotti Stalinin Siperiaan vallankumouksellisesta toiminnasta. Stalin oli tuolloin 35-vuotias. Lidia tuli raskaaksi, mutta lapsi syntyi kuolleena. Toisella yrityxellä hän tuli uudelleen raskaaksi, mutta kun poika Aleksandr syntyi vuonna 1917, Stalin oli jo kaukana.
    ellauri278.html on line 192: A distant relative of Aleksandr Pushkin, Georgy Chicherin was born into an old noble family. He was born on the estate of his uncle, Boris Chicherin, in Karaul, Tambov. His father, Vasily N. Chicherin, was a diplomat employed by the Foreign Office of the Russian Empire.
    ellauri278.html on line 266: Vjatšeslav Mihailovitš Molotov (ven. Вячесла́в Миха́йлович Мо́лотов; 9. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1890 Kukarka, Venäjän keisarikunta – 8. marraskuuta 1986 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen poliitikko ja diplomaatti. Hänet tunnetaan erityisesti natsi-Saksan ulkoministerin Joachim von Ribbentropin kanssa vuonna 1939 allekirjoittamasta hyökkäämättömyyssopimuksesta, joka tunnetaan Molotov–Ribbentrop-sopimuksena. Molotov oli Aleksandra Kollontain ohella ainoita bolševikkien johtohahmoja, joka selvisi hengissä Stalinin vainoista. Niin ja (ehkä) Litvinov.
    ellauri278.html on line 268: Molotov syntyi Kukarkan kylässä (nykyisin Sovetsk Kirovin alueella) nimellä Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin (ven. Скря́бин). Nimestään huolimatta hän ei ollut sukua säveltäjä Aleksandr Skrjabinille. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1906 opiskellessaan Kazanissa ja otti salanimen Molotov (molot = vasara). Molotov pidätettiin vuonna 1909 poliittisesta agitaatiosta ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi. Palattuaan hän matkusti Pietariin, joka oli vuonna 1914 nimetty liian saksalaisperäisen nimensä Sankt-Peterburg vuoksi venäläisittäin Petrogradiksi. Hän oli paikalla helmikuun vallankumouksen aikana muiden bolševikkien, kuten Vladimir Leninin ollessa edelleen maanpaossa. Molotovilla oli tärkeä rooli lokakuun vallankumouksessa ja hän toimi jonkin aikaa Pravdan päätoimittajana ennen kuin alkoi työskennellä Josif Stalinin alaisuudessa keskuskomiteassa vuonna 1921.
    ellauri279.html on line 52: Aleksandr Isajevitš Solženitsyn (ven. Алекса́ндр Иса́евич Солжени́цын; 11. joulukuuta 1918 Kislovodsk – 3. elokuuta 2008 Moskova) oli venäläinen matemaatikko, kirjailija ja harrastelijahistorioitsija.
    ellauri279.html on line 75: ”Luultavasti kukaan yksityinen ihminen ei Stalinia lukuunottamatta edistänyt yhtä paljon neuvostojärjestelmän hajoamista kuin kirjailija Aleksandr Solženitsyn. ”
    ellauri279.html on line 81: Aleksandr">Aleksandr Isajevitš Solženitsyn (ven. Алекса́ндр Иса́евич Солжени́цын; 11. joulukuuta 1918 Kislovodsk – 3. elokuuta 2008 Moskova) oli venäläinen kirjailija ja historioitsija. Erityisesti hänet tunnetaan Neuvostoliiton ojennustyöleirijärjestelmästä kertovista teoksistaan, joihin kuuluvat muiden muassa Ivan Denisovitšin päivä (1962), Syöpäosasto (1968), Ensimmäinen piiri ja Vankileirien saaristo (1973–1976). Hänen kuollessaan maailmassa oli myyty yli 30 miljoonaa hänen kirjoittamaansa kirjaa. Niitä oli käännetty noin 40 eri kielelle. Ihan jääprinsessan kilpailija!
    ellauri279.html on line 103: Aleksandr_Solzhenitsyn-1.jpg/220px-Vladimir_Putin_with_Aleksandr_Solzhenitsyn-1.jpg" />
    ellauri279.html on line 324: Karkotuksen jälkeen Solženitsynin onnistui hiljakseen hankkiutua takaisin Moskovaan ja päästä lopulta Lev Kopelevin ansiosta kosketuksiin kirjallisten piirien, erityisesti Novyi mir -kirjallisuuslehteä päätoimittaneen rintamarunoilija Aleksandr Tvardovskin kanssa. Tvardovski oli kiltti maalaismies ja ihanteellinen kommunisti, joka kaikesta sydämestään tuki Nikita Hruštšovin uudistuslinjaa uskoessaan auttavansa uudistuksia julkaisemalla Solženitsynin ensimmäisen leiriaiheisen kertomuksen Ivan Denisovitšin päivä. Julkaisuluvan antoi itse Hruštšov. 1960-luvun alussa ja erityisesti 22. puoluekokouksen jälkeen jatkuva Stalin-kritiikki tulkittiin olojen vapautumiseksi, ja Ivan Denisovitšin päivän julkaisemista pidettiin lopullisena liberalismin voittona.
    ellauri279.html on line 332: Myöhemmin kirjailijaliiton johto painosti Solženitsyniä katumaan julkisesti vuoden 1967 kirjailijakokoukselle lähettämäänsä kirjettä, jossa hän oli vaatinut sensuurin lopettamista ja joka tunnettiin hyvin lännessä. Julkinen anteeksipyyntö oli Syöpäosaston ja muiden teosten Neuvostoliitossa julkaisemisen ehto. Aleksandr Tvardovski oli sinnikkäästi yrittänyt julkaista Syöpäosaston Novyi Mir -lehdessä. Neuvostoliitosta karkotuksensa jälkeen Solženitsyn kertoi länsimaisille lehtimiehille antamassaan haastattelussa huolehtineensa siitä, että jos hänet olisi vangittu tai surmattu, hänen julkaisemattomat teoksensa olisivat kyllä päässeet julkisuuteen.
    ellauri286.html on line 140: Painovapauslaki ei koskenut elokuvia, vaan niiden osalta ylläpidettiin perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn lain nojalla sensuurijärjestelmää rauhan aikanakin vuoteen 2001 saakka. Vuonna 1965 säädetyn lain mukaan esitettäväksi ei hyväksytty ”hyvien tapojen vastaisia”, ”epäsiveellisiä, raaistavia tai mielenterveyttä vahingoittavia” elokuvia tai elokuvia, joiden esittäminen saattoi ”vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta tahi maanpuolustusta taikka huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin”. Nämä kiellot kumottiin vuonna 2001. Valtion elokuvatarkastamo kuitenkin tarkasti vuoteen 2012 saakka julkisesti esitettävät ja myytävät elokuvat mutta ainoastaan mahdollisten ikärajojen määräämistä varten. Korkein ikäraja, joka niille voitiin määrätä, oli 18 vuotta. Tunnettuja esimerkkejä ovat olleet suomalaissyntyisen Casper Wreden elokuvan Ivan Denisovitšin päivä – Aleksandr Solženitsynin samannimisen romaanin pohjalta – esityskielto ulkopoliittisista syistä vuonna 1972 ja samoin suomalaissyntyisen Renny Harlinin Yhdysvalloissa ohjaaman elokuvan Jäätävä polte määrääminen esitys- ja levityskieltoon raaistavan ja ulkopoliittisesti arveluttavan sisältönsä vuoksi vuonna 1986. Ne olivatkin paxua propagandaa molemmat.
    ellauri286.html on line 215: Aleksandr Solzhenitsynin, toisen fanaatikon mukaan sanat voivat rikkoa sementin ja mitä ilmeisimmin Moskovassa ajatellaan nykyään samalla tavalla.
    ellauri300.html on line 138: Mihail Aleksandrovitš Berlioz ja Ivan Nikolajevitš Bezdomny tapaavat oudon ulkomaalaisen (Wolandin) keskustellessaan Patriarkan lampilla.
    ellauri308.html on line 423: Aiemmin länsimaissa ja vielä vuosikymmen sitten Suomessakin ylistetty venäläinen Nobel-kirjailija Aleksandr Solženitsyn (1918–2008) on nykyisin vain Venäjän johdon suosiossa.
    ellauri308.html on line 431: Maailman vaarallisimmaksi filosofiksi kutsuttu Aleksandr Dugin haluaa lopettaa lännen ylivallan panssarikauhulla. Soittaa Putinille lankapuhelimella läpiveto-ohjeita.
    ellauri308.html on line 555: Vladimir Pozner syntyi Pariisissa 1. huhtikuuta 1934 Venäjän juutalaiselle isälle Vladimir Aleksandrovich Poznerille ja ranskalaiselle katoliselle äidille Géraldine Luttenille. Pariskunta erosi pian hänen syntymänsä jälkeen. Kun Vladimir oli 3 kuukauden ikäinen, hän ja hänen äitinsä muuttivat New Yorkiin, jossa Géraldinen äiti ja nuorempi sisar asuivat. Keväällä 1939 Poznerin vanhemmat yhdistyivät ja perhe palasi Pariisiin, Ranskaan.
    ellauri308.html on line 731: Äikiä joutui konfliktiin Kiinan puheenjohtajan vajaahampaisen Arvo Turtiaisen ja monen muun vasemmistokirjailijan kanssa. Kiila päätyi Äikiän aatteellisten kannattajien haltuun. Äikiä julkaisi vuonna 1948 runokokoelman Henkipatto, jota Elvi Sinervo kritisoi rytmiltään kömpelöksi. Äikiä julkaisi Viljo Veijon nimellä satiiriset romaanit Lotta Hilpeläinen (1951) ja Sinisten silmien tähden (1952). Hän sanoitti poliittisia kisällilauluja ja agitaatiorunoutta sekä suomensi Aleksandr Puškinin, Mihail Lermontovin ja Vladimir Majakovskin runoja. Majakovski-suomennokset ovat saaneet kiitosta. Äikiä suomensi myös kirjailijanimellä Ami Aarto.
    ellauri315.html on line 346: Rautatien hallinta oli puolueetonta esittävän Tšekkoslovakian legioonan käsissä, minkä seurauksena osa kenraali Kappelin armeijaa menetti mahdollisuuden käyttää rautatietä. Heitä ahdistelivat myös Aleksandr Kravtšenkon ja Peter Efimovitš Schetinkinin komennossa olevat partisaanijoukot.
    ellauri315.html on line 358: Viimeinen isku Tšekkoslovakian moraaliin tuli 18. marraskuuta 1918, kun Omskin vallankaappaus kaatoi Koko Venäjän väliaikaisen hallituksen ja asetti amiraali Aleksandr Kolchakin diktatuurin johtamaan jo talvisen valkoista ja hyytävän kylmää Siperiaa.
    ellauri315.html on line 393: Gajda nautti laajaa suosiota joukkojensa keskuudessa ja koko valkoisen liikkeen aikana. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi lempiniminä "Siperian Ataman" ja "Siperian tiikeri". Myöhemmin hän hyväksyi Aleksandr Kolchakin kutsun tulla komentajaksi armeijaansa.
    ellauri317.html on line 179: Sinä Babylonian lakeija, Makedonian kärrynkorjaaja, Jerusalemin oluenpanija, Aleksandrian lampaannussija, Suuremman ja Pienemmän Egyptin sikopaimen, armenialainen sika, podolialainen rosvo, Tataarikunnan portto, Kamjanetsin hirttomies, ja koko maailman ja maanalaisen narri, idiootti Jumalan silmissä, käärmeen pojanpoika ja kouristus kullissamme. Sian kärsä, tamman perse, teurastamon piski, ristimätön harjas, nussi äitiäsi!
    ellauri317.html on line 406: Juri Aleksandrovich Levada syntyi 1930 Ukrainan SSR:ssä Njeuvostoliitossa Vinnitsan alueellisen sanomalehden “Alternativnaja Pravda” toimittajan Natalya Lvovna Moreinisin ja keskiajan historioitsija Moisei Aleksandrovich Koganin, myöhemmin professorin ja M. N. Pokrovskin mukaan nimetyn Leningradin pedagogisen instituutin väärennetyn historian osaston dekaanin perheeseen. Ne olivat todennäköisesti jutkuja. 1930-luvun puolivälissä Natalya Lvovna Moreinis meni naimisiin hänen housuihinsa pyrkivän kirjailijan Aleksanteri Stepanovitš Levadan kanssa, joka adoptoi lapsen. Heidän avioliittonsa hajosi pian hänen nuoremman veljensä Evgeniyn (1939-2000) syntymän jälkeen. Isäpuoli viis välitti käenpojasta.
    ellauri317.html on line 408: Aleksandr Stepanovitš Levada (ukrainalainen Oleksandr Stepanovitš Levadan oikea nimi - Kosak, ukrainalainen Kosak; 1909-1995) - sosiologin lyhytaikainen isäpuoli, oli neuvostoliiton ja ukrainalainen kirjailija, runoilija, esseisti, pamflettaja, näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja. Kasakat ottavat kaiken mikä ei ole kiinni naulattu.
    ellauri317.html on line 469: Maria Aleksandrovna Spiridonova (16. lokakuuta 1884, Tambov - 11. syyskuuta 1941, Medvedevskin metsä lähellä Orelia) - Venäjän vallankumouksellinen, yksi vasemmistososialistisen vallankumouspuolueen johtajista.
    ellauri317.html on line 513: 11. syyskuuta 1941 NKVD:n upseerit ampuivat hänet Medvedevskin metsässä lähellä Orelia yhdessä muun 153 Orjolin vankilan poliittisen vangin kanssa (joissa oli hänen miehensä Ilja Mayorov, ystävä Aleksandra Izmailovitš). Teloitus selittyy sillä, että tuomittujen siirtäminen tästä vankilasta ei ollut mahdollista. Suurin osa tällaisissa tapauksissa tuomiota suorittavista vapautettiin tai määrättiin vetäytyviin sotilasyksiköihin. Joissakin tapauksissa vaarallisimmat vangit tapettiin. Marja kunnostettiin osittain 1988 ja kokonaan 1991. Hän oli venäläis-rsnskalais-englantilaisen imperialismin agentti.
    ellauri317.html on line 593: Vuonna 1919 amerikkalainen diplomaatti todisti kongressille, että Peterssiä pidettiin yhdessä toisen Chekan johtajan Aleksandr Eidukin kanssa "Venäjän verenhimoisimman hirviönä". Tuolloin englanninkieliset sanomalehdet yliarvioivat Peterssin vaikutuksen, koska poliisi tunsi hänet Isossa-Britanniassa ja koska hän oli ainoa Chekan perustajista, joka puhui englantia. 25. tammikuuta 1919 Lontoon The Times sai myöhään tietää, että bolshevikit olivat olleet erimielisiä siitä, käyvätkö vallankumouksellista sotaa Saksaa vastaan, ja väitti, että yhtä puoluetta johtaa Lenin ja toista Trotski, Peterss , Radek ja Zinovieff ....Trotskin ja Petersin puolue uskoo sankarillisiin toimenpiteisiin... Peterss ei ansainnut mainintaa missään Trotskin laajassa tuota ajanjaksoa koskevissa kirjoituksissa, eikä todellakaan ollut bolshevikkien johdon eturintamassa. Tšekistinä hän epäilemättä tapatti monia fellow apinoita, mutta hänen esittäminen "verenjanoisimmaksi hirviöksi" on ristiriidassa brittiläisen diplomaatin Robert Bruce Lockhartin mielipiteen kanssa , joka vietti kuukauden pidätettynä Moskovassa vuonna 1918 ja jota Peterss kuulusteli. Lockhart kirjoitti:
    ellauri317.html on line 664: Vjatšeslav Aleksandrovitš Aleksandrovitš (salanimen vaihtoehtoinen isänimi - Alekseevich, oikea nimi - Pjotr ​​Aleksandrovitš Dmitrijevski; 1884, Rjazanin maakunta - 8. heinäkuuta 1918, Moskova, RSFSR) - Chekan varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsen (1918), PLSR:n keskuskomitean ja koko Venäjän keskuskomitean jäsen, yksi vasemmiston sosiaalivallankumouksellisten aseellisen kapinan johtajista (1918).
    ellauri317.html on line 665: Aleksandrovitsin claim to fame oli SR:n agraarisosialismin ja Chekan pettämisen lisäxi veto-oikeus 3 hengen lautamiesoikeuxissa jotka ammuttivat vastavallankumouxellisia. Keväällä 1915 Aleksandrovich pakeni maanpaosta maanpakoon ja muutti Norjaan. Asui Christianiassa (Oslossa), jossa hän työskenteli paikallisessa kalaöljytehtaassa. Ulkomailla Vjatšeslav Aleksandrovitš liittyi sosialistis-vallankumouksellisten internationalistien ryhmään, jonka keskus oli sanomalehti Mysl. Näinä vuosina hän julkaisi vallankumouksellisissa julkaisuissa salanimellä (puolueen lempinimi) "Pierre Orage". Pian Venäjän valtakunnasta pakenemisen jälkeen, syyskuussa 1915, Aleksandrovitš kääntyi sosialistisen vallankumouspuolueen (SRP) vasemmistolaisten puoleen vaatien autonomisen "populistisen" ryhmän luomista: hän näki pääsyyn erillisen puolueen luomiseen organisaation poikkeamisessa "oikeistolaisuuteen" keskuskomitean asenteessa hallitukseen ensimmäisen maailmansodan aikana.
    ellauri317.html on line 667: Vähän ennen helmikuun vallankumousta, joulukuussa 1916, Vjatšeslav Aleksandrovitš palasi Venäjälle Tukholmasta väärennettyjen asiakirjojen avulla ja saapui Petrogradiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän onnistui suorittamaan puoluetyötä jakamalla lehtisiä Pietarin maanalaisessa - huolimatta siitä, että hän oli omien internatsionalististen asemiensa vuoksi jyrkässä oppositiossa oikeistolaisten sosialististen vallankumouksellisten huipulle. Hän osallistui aktiivisesti vallankumouksellisiin tapahtumiin. Petrogradin työläisten ja sotilaiden edustajainneuvostossa (Petrosovet) Aleksandrovich työskenteli julkaisu- ja painatuskomissiossa. Helmikuussa 1917 työläiset valitsivat hänet Pietarin Neuvostoliiton toimeenpanevaan komiteaan (Executive Committee), mutta menshevik-SR -enemmistö potkaisi hänet pihalle.
    ellauri317.html on line 669: Vuonna 1917 Aleksandrovich valittiin kolme kertaa koko Venäjän keskuskomitean jäseneksi (toisesta neljänteen kokoukseen) vasemmistososialistisen vallankumouksellisen puolueen (Internationalistit) järjestön jäseneksi. Osallistui aktiivisesti lokakuun vallankumoukseen. Joulukuussa 1917, kun hänet nimitettiin äskettäin perustetun koko Venäjän ylimääräisen komission (VChK) operatiivisen hallituksen (puheenjohtajiston) jäseneksi, hän otti vastaan ​​vieraita siellä ja hänet delegoitiin jopa RSFSR:n kansankomissaarien neuvoston kokouksiin. Kirjoittanut Lenin.
    ellauri317.html on line 671: 8. (21.) tammikuuta 1918 V. A. Aleksandrovitš nimitettiin Cheka Felix Dzerzhinskyn varapuheenjohtajaksi. Hän vaati vasemmistososialististen vallankumouksellisten edustuksen lisäämistä komissiossa. Samaan aikaan hänestä tuli viran puolesta rikostentorjuntaosaston johtaja. Tuolloin hänen uskottiin kannattavan vahvasti yhteistyötä bolshevikkien kanssa ja vakaasti bolshevikkien taktiikoita. Dzeržinski sanoi Aleksandrovitšista: "...Hänen oikeudet olivat samat kuin minulla, hänellä oli oikeus allekirjoittaa kaikki paperit ja tehdä tilauksia minun sijastani. Hän piti suurta sinettiä... Luotin Aleksandrovichiin täysin. Työskentelin hänen kanssaan koko ajan komissiossa, ja hän oli melkein aina samaa mieltä kanssani, eikä havainnut juuri mitään kaksinaamaisuutta."
    ellauri317.html on line 673: 6. heinäkuuta 1918 Aleksandrovitš osallistui vasemmistososialististen vallankumouksellisten aseelliseen kapinaan Moskovassa, joka liittyi bolshevikkihallituksen allekirjoittamaan Brest-Litovskin rauhansopimukseen ja sitä seuranneeseen Saksan suurlähettilään W. von Mirbachin murhaan. Vasemmistososialististen vallankumouksellisten. Oleg Vitalievich Mikhailovin mukaan Aleksandrovitš valvoi Chekan suurlähetystön turvallisuutta. Päivää ennen kansannousua, 5. heinäkuuta, hän lähetti auton Moskovan lähellä sijaitsevaan kylään toimittaakseen sen sosialistisen vallankumouksellisen johtajansa yhden Dmitri Popovin turvallisuusjoukkojen päämajaan, joka oli tuolloin sairaslomalla. Aamulla 6. heinäkuuta hän vahvisti Chekan sinetillä Yakov Blumkinin laatiman salaisen osaston todistuksen (työ ulkomaanvakoilusta) ja kirjoitti Chekan autotalliin muistiinpanon auton myöntämisestä. Sitten Aleksandrovich otti mukanaan 544 tuhatta ruplaa, jotka oli aiemmin otettu pidätetyltä henkilöltä, ja jotka oli määrä luovuttaa VChK Vault -osastolle.
    ellauri317.html on line 675: Saatuaan uutiset suurlähettiläs Mirbachin murhasta Aleksandrovitš meni Popovin osastolle Pokrovskin kasarmiin osallistuakseen PLSR:n keskuskomitean kokoukseen. Hän siirsi Chekan rahat puolueen kassaan. Sitten Aleksandrovitš tapasi Dzeržinskin, joka oli saapunut pidättämään "terroristin" Blumkinin, ja riisui sekä Chekan pään Dzherzhinskin (hänen välittömän esimiehensä) että vartijansa. Aleksandrovitš kertoi Dzeržinskille: "Jossittelen vasemmistososialistisen vallankumouspuolueen keskuskomitean määräyksellä sinut pidätetyksi".
    ellauri317.html on line 677: Noin kello 18.00 6. heinäkuuta Aleksandrovitš saapui vasemmistososialistisen vallankumouspuolueen keskuskomitean jäsenten kanssa mielenosoitukseen ensimmäisen maaliskuun rykmentissä ja saapui sitten Lubjankaan Cheka-rakennukseen, jossa hän pidätti Dzeržinskin varamiehen Latsisin Martynin. 7. heinäkuuta kello 11.30 sosialistisen vallankumouksellisen kapinan tukahduttamiseen osallistuneiden puna-armeijan joukkojen ja Trekhsvyatitelsky Lane -kadun kapinallisten päämajan tykistöammutuksen jälkeen (pidätetty Dzeržinski oli myös rakennuksessa klo. tuolloin), Aleksandrovich pakeni. Samana päivänä, kansannousun lopullisen tukahdutuksen jälkeen, hän yritti paeta Moskovasta, muutettuaan ulkonäköään, mutta hänet vangittiin asemalla.
    ellauri317.html on line 679: 8. heinäkuuta 1918 päivätyssä sanomalehdessä ” Koko Venäjän keskusjohtokomitean Izvestija ” kirjoitettiin muistiinpanossa ”Kohti Aleksandrovitšin pidätystä”: ”Yksi vasemmistososialistisen vallankumouksellisen kapinan tärkeimmistä inspiroijista, Vastavallankumousta vastaan ​​taistelevan ylimääräisen komission puheenjohtajan entinen toveri Aleksandrovitsh, joka yritti paeta Kurskin asemalta, naamioitui viiksistään ajeltuksi ja meikkasi. Tämä naamiainen ei kuitenkaan auttanut Aleksandrovichia piiloutumaan asemalla päivystävän ylimääräisen komission työntekijöiden huomiosta”. Vastauksena syytöksiin aseellisesta kapinasta neuvostovaltaa vastaanVjatšeslav Aleksandrovitš sanoi: "Kaikki, mitä tein, tein vasemmistosotsialistisen vallankumouksellisten puolueen keskuskomitean päätöksen mukaisesti. Minusta on moraalisesti mahdotonta hyväksyä vastata minulle esitettyihin kysymyksiin ja myös kieltäytyä niistä".
    ellauri317.html on line 681: ...tämä Aleksandrovich oli aina vasemmistolainen, jopa erittäin vasemmistolainen sosialistinen vallankumouksellinen, joka oli jyrkästi oppositioisella, voisi sanoa, vallankumouksellisella tuulella suhteessa omaan puolueenemmistöön. ... juuri hän, Aleksandrovich, edusti Pietarin silloisen sosialistisen vallankumouksellisen työläisen asemaa, toisin kuin intellektuaaliset sosialistivallankumoukselliset piirit, jotka monopolisoivat nopeasti puolueen brändin puolueeseen tunkeutuneiden kulttuurivoimien avulla. vallankumouksen jälkeen radikaalileiriltä. (Muisteli joku kaveri)
    ellauri317.html on line 686: Chekan johtopäätöksessä asiassa V. A. Aleksandrovich nimettiin "operaatioista vastaavaksi" henkilöksi; tuomittiin kuolemantuomioon. 8. (9. päivän) yönä heinäkuuta 1918 Pjotr ​​Aleksandrovitš Dmitrijevski (Vjatšeslav Aleksandrovitš) ammuttiin "petoksesta virkavelvollisuutta vastaan" 13 kapinan aktiivisen osallistujan joukossa. Vale-Dmitrijevski kunnostettiin 14. huhtikuuta 1998 Venäjän federaation valtakunnansyyttäjänviraston virhepäätelmän mukaisesti. Niinpä tietysti.
    ellauri317.html on line 702: Aleksanteri Petrovitš Perhurov (1. tammikuuta ( 13. tammikuuta ) 1876 , Sherepovon kylä, Korchevskyn piiri, Tverin maakunta - 21. heinäkuuta 1922 , Jaroslavl ) - kenraalimajuri ( 1919 ). 1918 Jaroslavlin bolshevikkien vastaisen kansannousun johtaja. Hän tuli Tverin maakunnan perinnöllisestä aatelista. Hänen isoisänsä Aleksanteri Nikolajevitš oli eversti Liettuan henkivartijarykmentissä. Isä - Pjotr ​​Aleksandrovitš, eläkkeellä oleva valtuutettu . Äiti - Serafima Aleksandrovna, s. Dyatkova, Kashinin maanomistajan tytär.
    ellauri317.html on line 731: Jaroslavlin kapinan organisoi sosialistivallankumouksellisen puolueen poliitikko Boris Savinkov, joka oli työskennellyt lokakuun vallankumouksesta alkaen vastavallankumouksen ja valkoisten armeijoiden hyväksi. Huhtikuussa 1918 Savinkov oli perustanut ympärysvaltojen edustajilta saamallaan rahoituksella ”Isänmaan ja vapauden puolustuksen liitto” -nimisen maanalaisen sotilaallisen järjestön, johon kuului muutamia tuhansia jäseniä, pääosin upseereita. Savinkovin oikeana kätenä toimi everstiluutnantti Aleksandr Perhurov.
    ellauri321.html on line 531: Aleksandra Ch., karaiitti, syntynyt 1925: «Elimme erillään muista sodan aikana. Meillä oli karaittien naapurusto. Meillä oli oma kenassa [synagoga].

    ellauri330.html on line 484: Olen aina muistanut nämä Peter Aleksandrovichin sanat. Itsenäisessä Ukrainan vallankumouksessa Mahno-liikkeellä oli merkittävä rooli. He huomaavat toiminnassani sitä epäitsekkyyttä ja sitä sydämen ja tahdon voimaa, josta Peter Aleksandrovich puhui minulle.
    ellauri339.html on line 199: Venäjän federaation hymni (ven. Госуда́рственный гимн Росси́йской Федера́ции, Gosudarstvennyi gimn Rossijskoi federatsii) lauletaan Aleksandr Aleksandrovin säveltämän Neuvostoliiton hymnin sävelin. Sanat on tehnyt Sergei Mihalkov, joka sanoitti myös Neuvostoliiton kansallislaulun. Virallista suomenkielistä käännöstä ei ole. Huomataan että Venäjän hymnit muuttuvat asteittain yhä nazimaisemmixi ja köyhälistötyöläisten taisto vaihtuu vanhaan tuttuun unelmien ja yxityisomaisuuden jahtaamiseen.
    ellauri339.html on line 201: Neuvostoliiton hymni (ven. Гимн Советского Союза, Gimn Sovetskogo Sojuza) oli Neuvostoliiton kansallislaulu. Hymnin sanoitti Sergei Mihalkov ja sävelsi Aleksandr Aleksandrov. Se korvasi Kansainvälisen kansallislauluna 15. maaliskuuta 1944, koska uskottiin, että neuvostosotilaat vastaisivat paremmin kansallislauluun, joka oli omistettu Neuvostoliitolle kuin maailmanlaajuiselle liikkeelle (Kansainvälinen).
    ellauri339.html on line 283: Lauluntekijät: Sergej Vladimirovich Mikhalkov / Anatolij Nikolaevich Aleksandrov
    ellauri342.html on line 321: Punaisesta terrorista väitellyt Erkki Vettenniemi suhtautuu Solženitsyn-kirjassa (Teos 2015) Larniin myrkyllisesti. Kirjailija, osuuskauppamies ja Elanto-lehden toimittaja Larni nousee Aleksandr Solženitsynin päävastustajaksi ja pimeyden armeijan kenraaliksi, jonka sanat ja teot vavisuttavat koko maailmaa.
    ellauri343.html on line 255: Puoluekannaltaan Sivén oli maalaisliittolainen. Sivén oli myös Suomen ensimmäisiä partiolaisia. Sen saattoi arvata. Vuonna 1911 kenraalikuvernööri Franz Albert Aleksandrovitš Seyn kielsi partioliikkeen pelätessään samanlaista järjestöä kuin V. O Sivénin johtama Voima-liitto. Toimen Pojat aloittivat toimintansa viranomaisilta piilossa Sivenien hoteissa Kammion hermotautisairaalassa.
    ellauri351.html on line 688: Hörökorvainen Eric Hobsbawm syntyi vuonna 1917 Aleksandriassa Egyptissä. Hänen isänsä oli Leopold Percy Hobsbaum (os Obstbaum), juutalainen kauppias Lontoon East Endistä, puolalaista juutalaista syntyperää. Nimi Obstbaum "FruitTree" on kuitenkin saksalainen, ei puolalainen. Hänen äitinsä Nelly Hobsbaum (os Grün), oli kotoisin keskiluokan Itävallan juutalaisperheestä. Vaikka hänen molemmat vanhempansa olivat juutalaisia, kumpikaan ei ollut tarkkaavainen. Hänen varhaislapsuutensa kului Wienissä, Itävallassa, ja Berliinissä, Saksassa. Syntymäaikainen kirjoitusvirhe muutti hänen sukunimensä Hobsbaumista Hobsbawmiksi. Vaikka perhe asui saksankielisissä maissa, hän varttui puhuen englantia äidinkielenään.
    ellauri355.html on line 55: Kansanedustajien kongressi hylkäsi Jeltsinin hajotusmääräyksen ja poisti hänet vallasta virkasyytteellä. Hänen varapresidenttinsä Aleksandr Rutskoi asetettiin presidentinvirkaan perustuslain mukaisesti. Julkiset mielenosoitukset Jeltsiniä vastaan alkoivat 28. päivä. Parlamentti linnoittautui Moskovan Valkoiseen taloon johtajiensa varapresidentti Aleksandr Rutskoin ja puhemies Ruslan Hasbulatovin johdolla. Sisäministeriön joukot saartoivat kapinalliset parlamenttitaloon katkaisten sieltä sähköt, veden ja puhelimen. Hetkinen hetkinen premissoidaan tilanne, kummat tässä oli kapinalliset? Aika törkee veto wikipedia!
    ellauri355.html on line 65: Rutskoi saapui pian suurelle Valkoisen talon pohjoisparvekkeelle, ja käski mielenosoittajia hyökkäämään kohti pormestarin taloa ja Venäjän päätelevisioasemaa, Ostankinon televisiokeskusta. Myöhemmin Rutskoi kiisti ulkomaisen TV-yhtiön CNN:in nauhoittaman hyökkäyskäskyn. Aika samaa puuhastelua kuin Trumpfilla Capitoliumilla. Myös Hasbulatov käski mielenosoittajia hyökkäämään, ja eläkkeellä ollut kenraali Aleksandr Makashov tuli hyökkäykseen mukaan. Kapinalliset ajoivat kahdella kuorma-autolla pormestarin talon katukerroksen ikkunoista sisään, ja talo oli helpolla vallattu. Pian panssarit ja kuorma-autot lähtivät ajamaan kohti Ostankinon televisiokeskusta punaliput liehuen ja Neuvostoliiton hymni soiden. Kremlistä oli kuitenkin samaan aikaan lähtenyt muutama hallituksen panssariauto puolustamaan TV-keskusta. Ostankinossa taisteltiin tunteja, ja kymmeniä kuoli. TV sammui pian sen jälkeen, kun alakerrasta oli alkanut kuulua raskaiden konekiväärien rätinää. Tunnin pimennyksen jälkeen TV:n ykköskanava aloitti lähetykset salaisesta kriisistudiosta. Nyt TV:ssä nähtiin muun muassa itkevä Jegor Gaidar, joka pyysi uudistusmielisiä tulemaan ihmiskilviksi Tverin kaduille kaupungintalon ympärille panssareita vastaan. Sinne saapuikin melko pieni määrä, vain muutamia tuhansia ihmisiä. Moskovan keskiluokka ei pitänyt uudistuksista. Toimintakyvytön hallitus pysyi hiljaa, ja iltapäivää kohti hallituksen edustajia alkoi saapua istuntoon. Samaan aikaan Rutskoi määräsi ilmavoimat pommittamaan Kremliä [puppua]. Rutskoi uskoi kesän laajojen kotimaassaan tekemiensä vierailuretkien pohjalta valtakunnan asevoimien tukevan häntä.
    ellauri355.html on line 76: Valkoisen talon saartajiin kuuluva "Erikoisosasto Alfa" halusi neuvotella kapinallisten kanssa, mutta eräs sen valkoista lippua kantaneista upseereista kuoli kapinallisen luodista. Tämä muutti Alfan johtajan mielen, ja Alfan kommandot hyökkäsivät Valkoiseen taloon edeten siellä kerros kerrokselta varoen. Valkoisesta talosta tulitettiin lähitaloja, ja utelias moskovalaisyleisö seurasi tapahtumia henkensä kaupalla. Valkoinen talo paloi näyttävänä soihtuna, ja siitä nousi taivaalle paksu savupatsas. Kapinalliset ja toimittajat piileksivät kellareissa. Yli tuhat kapinallista nousi talosta antautuen. Antautuva Hasbulatov oli romahtaneen näköinen, Rutskoi ylimielinen. Viemärien kautta paennut fasistijohtaja Aleksandr Barkašov löydettiin aamulla Moskovan kaduilta vaikeasti haavoittuneena, mutta pääsi sairaalaan ja palasi taas oppositiotoimiinsa. Kapinan takia ei rangaistu ketään, vaikka kapinan johtajat joutuivat Lefortovon vankilaan kuulusteluihin. Ketään ei syytetty yli 150 ihmisen kuolemasta. Näin ei olisi voinut käydä lännessä. Toiset uudistusmieliset arvostelivat Jeltsiniä asevoiman käytöstä Valkoista taloa vastaan.
    ellauri367.html on line 221: José vietiin lääkäriksi kollektiivisen kidutusistunnon aikana, johon Stalin osallistui henkilökohtaisesti särmin takana. 27 ihmistä on loukutettu kidutushuoneeseen mukaan lukien Genrikh Iagoda, Lev Levin, Alekséi Rýkov, Nikolai Bukharin, Christian Rakovsky, Grigory Grinko, Arkady Rozengoltz, Nikolai Krestinski, Lev Karajan (joka on hirveästi kidutettu: kiveksessä bea, the the kives teloittajakoira repi ne puremastaan, Landowskin on sitten parannettava hänen munahaavansa), Pavel Bulanov (Iagodan sihteeri), Vasili Blücher ja Aleksandr Jegorov. Tämä edustaa osaa syytetyistä tulevassa oikeudenkäynnissä, joka tunnetaan nimellä "trotskilais-oikeisto-eivaan-vasemmisto-blokkioikeudenkäynti".
    ellauri370.html on line 221: Juudean sotaretkeä. Makkabealaiset oli juutalainen pappis- ja hallitsijasuku, jonka jäsenet hallitsivat Juudeaa noin vuosina 165–37 eaa. Suku kapinoi seleukideja vastaan niin sanotun makkabilaiskapinan aikana. Nähtävästii simoniitat oli näitä samoja makkabealaisia? Juu niin se oli. Hyrkanos II oli juutalaisten ylipappi vuosina 79 eaa. – 40 eaa. Hänen vanhempansa olivat makkabealaisten hallitsijasuvun kuningas Aleksanteri Jannaios ja Salome Aleksandra. Isän kuoleman jälkeen hallitsijana Aleksandra nimitti Hyrkanoksen seuraajakseen. Hyrkanos ehti hallita vain lyhyen ajan ennen kuin hänen veljensä Aristobulos II kaappasi vallan. Herodes Suuren isä Antipatros liittoutui Hyrkanoksen kanssa, ja vuonna 63 eaa. Rooman suuri sotapäällikkö Pompeius päätti myös tukea Hyrkanosta tämän veljeä vastaan. Antipater ja Pompeius pitivät kummatkin Hyrkanosta heikkona hallitsijana, ja uskoivat että häntä olisi helpompi käyttää hyväksi kun Aristobulosta. Roomalaisten avustuksella Aristobulos syrjäytettiin ja Juudea liitettiin Rooman valtakuntaan. Hyrkanosta ei kuitenkaan nimitetty Juudean kuninkaaksi, vaan hän sai tyytyä ylimmän papin virkaan. Julius Caesar nimitti Hyrkanoksen Juudean etnarkiksi, mutta todellinen valta oli Antipaterin käsissä. Vuonna 40 eaa. Aristobuloksen poika Antigonos syrjäytti Hyrkanoksen parthialaisten avustuksella. Antigonos julistettiin Juudean kuninkaaksi ja ylimmäksi papiksi. Antigonos haukkasi Hyrkanokselta korvat, jotta tämä ei voisi tulevaisuudessa päästä kuninkaaksi tai papiksi. Hyrkanos vietiin vangiksi Babyloniin, mutta hänet päästettiin palaamaan Jerusalemiin sen jälkeen kun Herodes oli päässyt Juudean kuninkaaksi. Herodes ei kuitenkaan luottanut Hyrkanokseen, vaan antoi surmata tämän.
    ellauri372.html on line 235: Valtakunta ajautui sisällissotaan vuonna 67 eaa. kuningatar Aleksandran kuoleman jälkeen. Rooma puuttui sisällissotaan ja valloitti maan vuonna 63 eaa. Hasmonit saivat hallita aluettaan Rooman vasallina vuoteen 37 eaa. asti, jolloin viimeinen Hasmoni-hallitsija Antigonos surmattiin tavalla tai toisella ja valtaan nousi roomalaisten asettama Herodes.
    ellauri372.html on line 309: Emil Schürer kirjoittaa: "Hilgenfeldin päinvastaisesta näkemyksestä huolimatta on melkein yleisesti sallittua, että psalmit on alun perin sävelletty hepreaksi. Eikä epäilemättä ilman hyvää syytä. Sillä psalmien sana on luonteeltaan niin selkeästi heprealainen, että se on mahdotonta olettaa, että ne on alunperin kirjoitettu kreikaksi. Ja tästä syystä on yhtä varmaa, etteivät ne ole kirjoitettu Aleksandriassa, vaan Palestiinassa. Ei ehkä ole väärin mainita edelleen kirjeenvaihtoa, jossain määrin sanallista, välillä Psalmi xi. ja Barukin viides luku . Jos olemme oikeassa olettaessamme, että psalmit on alun perin kirjoitettu hepreaksi, niin jäljitelmän on katsottava olevan Barukin tekemä." ( The Literature of the Jewish People in the Time of Jesus , s. 21-22)
    ellauri372.html on line 357: Kun Pompeius itse saapui Damaskokseen vuonna 63 eKr., sekä Hyrcanus että Aristobulus vierailivat hänen luonaan siellä. Pompeius lykkäsi asian ratkaisemista ja ilmoitti vastustaville osapuolille ratkaisevansa sen, kun hän oli saapunut Juudeaan henkilökohtaisesti. Aristobulos, jolta oli rahat loppu, ei odottanut Pompeuksen päätöstä ja lähti Damaskuksesta sulkeutuakseen Aleksandriuminsa linnoitukseen. Se suututti Pompeuksen, joka marssi Juudeaan joukkoineen, joiden nähdessään Aristobulus perääntyi. Kun Pompeiuksen kenraali Aulus Gabinius johti joukkoa valloittamaan Jerusalemin, Aristobuluksen kannattajat kieltäytyivät päästämästä roomalaisia ​​joukkoja sisään. Suututtuneena Pompeius pidätti Aristobuluksen ja valmistautui piirittämään kaupunkia.
    ellauri372.html on line 407: Saapuessaan Aleksandrian rantojen lähelle syyskuussa 48 eaa. Pompeius lähetti lähettiläitä kuninkaalliseen hoviin pyytämään lupaa laskeutua ja hakea turvaa. Egyptin tilanne ei kuitenkaan ollut läheskään vakaa. Ptolemaios XIII:n neuvonantajat, jotka pelkäsivät, että Pompeiuksen tukeminen saattaisi herättää Caesarin vihan ja horjuttaa entisestään heidän omaa valtaansa, tekivät hyytävän päätöksen. Ptolemaios XIII:n neuvonantajat, mukaan lukien valtionhoitaja Achillas ja retorikko Theodotos Khios, laskivat, että eliminoimalla Pompeius he voisivat osoittaa uskollisuutensa Caesarille ja suojella omia epävarmoja asemaansa.
    xxx/ellauri075.html on line 227: Anna Taina Aleksandra Kortelainen (o.s. Tuovinen; s. 12.
    xxx/ellauri120.html on line 406: Nyrki Tapiovaara syntyi metsänhoitaja Kaarlo Juho Vihtori Tapiovaaran (1879–1959) ja Aino Aleksandra Grönroosin (1886–1929) perheeseen. Aino Aleksandra oli Pilppulan kartanon tytär ja äitinsä puolelta sukua Suomen ensimmäiselle naispuoliselle kuvanveistäjälle Eveliina Särkelälle. Hän oli taiteen ystävä ja kannusti lapsiaan näiden taiteellisissa harrastuksissa. (Selvää homoainesta.) Kaarlo Tapiovaara oli hämäläistä talonpoikaissukua, joka oli satoja vuosia asuttanut Myrrö- ja Märri-nimisiä maatiloja Vilppulassa. Kaarlo ja Aino Tapiovaaran yhteinen tie kulki Sortavalan ja Helsingin kautta Hämeenlinnaan, jonne perhe päätyi 1919. Tapiovaarojen kodissa elettiin kansallisromanttisessa hengessä. Sen mukaisesti perheen kaikille yhdelletoista lapselle annettiin kalevalaiset etunimet. Ennen Veikko Nyyrikkiä syntyivät poika ja tytär ja hänen jälkeensä kuusi poikaa sekä kaksi tytärtä. Kaarlo Tapiovaara oli Hämeenlinnan ainoa porvari, joka kävi perheineen säännöllisesti kaupungin työväenteatterissa.
    xxx/ellauri154.html on line 115: Pyhittäjä-äiti Maria syntyi Egyptissä 500-luvun alussa. 12-vuotiaana hän lähti kotikylästään Aleksandriaan, jossa hän eli ilotyttönä seuraavat 17 vuotta. Hän ansaitsi elantonsa kehräämällä ja kutomalla kangasta, joten köyhyys ei pakottanut häntä siveettömään elämään. Hän kertoi myöhemmin, että häntä poltti kyltymätön himo, joka sai hänet antautumaan kenelle tahansa miehelle. Eräänä päivänä hän näki joukon egyptiläisiä ja libyalaisia menossa satamaan. Hän nousi laivaan heidän kanssaan ja maksoi matkansa “palveluillaan”. Laiva oli menossa Pyhälle maalle. Matkan päänä oli Jerusalem ja Ristin ylentämisen juhla, jota vietetään syyskuun 14. päivänä.
    xxx/ellauri186.html on line 640: Jumala huokasi ja alkoi luetella yksitoikkoiseen sävyyn, ikään kuin puuduttaakseen kaiken säälin ja armeliaisuuden, ja eteni lisäksi aakkosittain, jottei tärkeysjärjestyksestä tulisi sanomista, Prahan Adalbert, surmataan seitsenkärkisellä pertuskalla, Canterburyn Aelfheah, hakataan kuoliaaksi häränluulla, Trevin Aemilius, mestataan, Augsburgin Afra, kuolee roviolla, Praenesten Agapetus, kuolee jaloista ripustettuna roviolla, Sisilian Agatha, kuolee rinnat leikattuina kuin body artisti, Rooman Agnes, maha viilletään auki, Bolognan Agricola, kuolee ristiinnaulittuna ja nauloilla lävistettynä, Sirmion Anastasia, kuolee roviolla rinnat leikattuina, Salonan Anastasius, hirtetään ja mestataan, Sienan Ansanus, surmataan kiskomalla sisälmykset ulos. Pamiers'n Antoninus, revitään neljän hevosen välissä palasiksi, Rivolin Antonius, hakataan kivillä ja poltetaan, Ravennan Apollinaris, surmataan nuijalla. Aleksandrian Apollonia, kuolee roviolla kun häneltä on ensin kiskottu suusta hampaat, Trevison Augusta, mestataan ja poltetaan, Ostian Aurea, hukutetaan myllynkivi kaulassa, Syyrian Aurea, kuolee nauloja täyteen hakatussa tuolissa kun veri vuotaa kuiviin. Auta, ammutaan kuoliaaksi nuolilla, Antiokian Babylas, mestataan. Nikomedeian Barbara, mestataan. Kyproksen Barnabas, kivitetään kuoliaaksi ja poltetaan. Rooman Beatrix, kuristetaan kuoliaaksi, Dijonin Benignus, surmataan keihäällä, Lyonin Blandina, kuolee raivoavan härän sarviin,
    xxx/ellauri186.html on line 646: Alcalá de Henaresin Justus ja Pastor, mutta se Pastor ei ole tämä Paimen joka meillä on täällä, mestataan, Aleksandrian Katariina, mestataan, Würzburgin Kilianus, mestataan, Tarsoksen Kyyros, kuolee jo lapsena, kun tuomari hakkaa hänet tuomioistuimen portaisiin. Laurentius, kärvennetään kuoliaaksi parilalla, Toledon Leocadia, syöstään korkealta kalliojyrkänteeltä, Autunin Leodegarius, mestataan, sen jälkeen kun häneltä ensin on revitty silmät ja kieli, Gentin Livinus, kieli revitään suusta ja mestataan, Longinus, mestataan, Syrakusan Lucia, kurkku viilletään kun ensin on revitty silmät, Prahan Ludmila, kuristetaan, Tarragonan Maginus, mestataan sahanteräisellä sirpillä, Kappadokian Mamans, suolet kiskotaan ulos, Manuel, Sabel ja Ismael, Manueliin isketään rautanaula kummallekin puolelle rintaa ja päähän korvasta korvaan ulottuva naula ja kaikilta viilletään kurkku, Antiokian Margareeta, soihdulla ja rautakammalla, Persian Marius, miekalla, kädet leikataan irti, Marokon marttyyrit Berardus de Carbio, Petrus a S. Geminiano, Otho, Adjutus ja Accursius, kaikilta viilletään kurkku, Rooman Martina, mestataan, Agaunen Mauritus, miekalla, Einsiedelnin Meinrad, nuijalla,
    xxx/ellauri186.html on line 651: Aleksandrian Menas, miekalla, Kappadokian Mercurius, mestataan, Paul Miki ja muut Japanin marttyyrit, kaksikymmentäkuusi ristiinnaulittua, keihästettyä ja poltettua, Thomas More, mestataan, Reimsin Nicasius, samoin, Huyn Odilia, nuolilla, Tarsoksen Paavali, jolta saat ensimmäisen Kirkon, mestataan, Pancratius, mestataan, Nikomedeian Pantaleon, samoin, Paphnutius, ristiinnaulitaan, Papias, revitetään hevosten välissä, Troyes'n ja Soestin Patroclus, mestataan, Karthagon Perpetua ja Felicitas, Felicitas on Perpetuan orjatar, joutuvat raivoavan lehmän sarviin, Ratesin Petrus, miekalla, Veronan Petrus, veitsi päähän ja tikari rintaan, Tournain Piatus, kallo sahataan, Polykarpos, pistetään tikarilla ja poltetaan, Rooman Prisca, leijonien ruoaksi, Processus ja Martinianus, ilmeisesti sama kuolema, Quinctinus, nauloja päähän ja muihin ruumiinosiin, Rouenin Quirinus, kallo sahataan päälaelta, Coimbran Quiteria, oma isä mestaa, kammottavaa, Alisen Regina, surmataan miekalla, Dortmundin Reinhold, kivenhakkaajan nuijalla, Napolin Restituta, roviolla, Roland, miekalla, Antiokian Romanus, kieli revitään suusta ja kuristetaan, etkö vieläkään ole saanut tarpeeksesi, Jumala kysyi Jeesukselta, mutta Jeesus vastasi, Tuo kysymys sinun olisi pitänyt esittää itsellesi, jatka,
    xxx/ellauri202.html on line 38: Mihail Aleksandrovitš Šolohov (ven. Михаил Александрович Шолохов, 24. toukokuuta (J: 11. toukokuuta) 1905 – 21. helmikuuta 1984) oli venäläinen kirjailija. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1965. Tää liittyi Rutsevin aikaiseen suojasäähän, ja oli eräänlainen Rutseville suunnattu "Hinoa John", jatka tähän tapaan, vapauta ainakin pikkukapitalistit suunnittelutalouden ikeestä.
    xxx/ellauri224.html on line 252: Fjodor Dostojevski, noin 1865. Hän vaikutti kirjailijoihin ja filosofeihin, joita olivat Aleksandr Solženitsyn, Anton Tšehov, Friedrich Nietzsche, Jean-Paul Sartre ja Albert Camus.
    xxx/ellauri228.html on line 341: Andrei Tarkovsky was born in the village of Zavrazhye in the Yuryevetsky District of the Ivanovo Industrial Oblast (modern-day Kadyysky District of the Kostroma Oblast, Russia) to the poet and translator Arseny Aleksandrovich Tarkovsky, a native of Yelysavethrad (now Kropyvnytskyi, Ukraine), and Maria Ivanova Vishnyakova, a graduate of the Maxim Gorky Literature Institute who later worked as a corrector; she was born in Moscow in the Dubasov family estate.
    xxx/ellauri228.html on line 343: Andrei´s paternal grandfather Aleksandr Karlovich Tarkovsky (in Polish: Aleksander Karol Tarkowski) was a Polish nobleman who worked as a bank clerk. His wife Maria Danilovna Rachkovskaya was a Romanian language teacher who arrived from Iași. Andrei´s maternal grandmother Vera Nikolayevna Vishnyakova (née Dubasova) belonged to an old Dubasov family of Russian nobility that traces its history back to the 17th century; among her relatives was Admiral Fyodor Dubasov, a fact she had to conceal during the Soviet days. She was married to Ivan Ivanovich Vishnyakov, a native of the Kaluga Governorate who studied law at the Moscow State University and served as a judge in Kozelsk.
    xxx/ellauri229.html on line 715: Stalker (Aleksandr Kaidanovski) vie ihmisiä salaperäiselle ”Vyöhykkeelle”, jonka otaksutaan syntyneen meteoriitin iskeytymisen, ulkoavaruudesta kotoisin olevien vierailijoiden, ydinonnettomuuden tai jonkin vastaavan tuloksena. Valtio on lopettanut ”Vyöhykkeen” tutkimisen huomattuaan sen mahdottomaksi ja ainoastaan vartioi tiukasti aluetta. Täähän on kuin Zernobylistä, tai oikeammin Pyrpjatista.
    xxx/ellauri230.html on line 146: Juosten Kustu junior tuli ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1892. Hän aikoi ensin papiksi ja opiskeli sen vuoksi Helsingin yliopistossa latinaa, kreikkaa ja hepreaa, mutta pian hän kiinnostui pyllykielitieteestä ja urasuunnitelma muuttui. Ramstedt suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1895 ja maisterin tutkinnon 1898. Hän meni naimisiin 1897 Ida Olivia Aleksandra Josefssonin kanssa. Idasta ei näytä kuuluvan sen enempää. Jaa tämä: "Kun kotona oli useita koulua käyviä lapsia, ei vaimoni voinut lähteä matkaani. Mutta sensijaan Elma-tyttäremme, joka juuri keväällä v. 1919 oli tullut ylioppilaaxi, suostui mielellään seuraamaan isäänsä aupairina."
    xxx/ellauri231.html on line 129: Aleksandr">Aleksandr Vasiljevitš Koltšak (ven. Александр Васильевич Колчак, 16. marraskuuta (J: 4. marraskuuta) 1874 Pietari – 7. helmikuuta 1920 Irkutsk) oli venäläinen laivaston amiraali ja arktisten alueiden tutkija, ja vastavallankumouksellinen valkoinen sotilasjohtaja Venäjän sisällissodassa 1918–1920 itäisellä rintamalla.
    xxx/ellauri231.html on line 235: Vuonna 1916 hänet nimitettiin VII armeijakunnan komentajaksi. Vuoden 1917 syyskuussa hän osallistui kenraali Lavr Kornilovin epäonnistuneeseen vallankaappaushankkeeseen Aleksandr Kerenskiä vastaan, joka oli elokuusta 1917 toiminut diktatorisena hallitsijana Venäjän väliaikaisen hallituksen antamin valtuuksin. Denikin pidätettiin yhdessä Kornilovin kanssa. Marraskuussa 1917 tapahtuneen kansankomissaarien lokakuun vallankumouksen jälkeen Denikin ja Kornilov onnistuivat pakenemaan Etelä-Venäjälle, jossa liittyivät kenraali Mihail Aleksejevin vastavallankumouksellisiin.
    xxx/ellauri231.html on line 384: Ivan Bunin syntyi vanhempaintilallaan Voronežin maakunnassa, Aleksei Nikolajevitš Buninin (1827–1906) ja Ljudmila Aleksandrovna Buninan (os. Chubarova, 1835–1910) kolmas ja nuorin poika. Hänellä oli kaksi nuorempaa sisarta: Maša (Maria Bunina-Laskarževskaja, 1873–1930) ja Nadja (jälkimmäinen kuoli hyvin nuorena) sekä kaksi vanhempaa veljeä, Juri ja Jevgeni. Koska hän oli kotoisin pitkästä maaseudun aatelista, Bunin oli erityisen ylpeä siitä, että runoilijat Anna Bunina (1774–1829) ja Vasily Žukovski (1783–1852) olivat hänen esi-isiään.
    xxx/ellauri231.html on line 426: Vanja suunnitteli jo paluuta Neuvostoliittoon, kuten Aleksandr Kuprin oli tehnyt 1930-luvulla. Puhuessaan kommunististen kollegojensa kanssa Pariisissa vuonna 1946 Bunin ylisti korkeimman neuvoston päätöstä palauttaa Neuvostoliiton kansalaisuus Venäjän pakkosiirtolaisille Ranskassa, mutta ei edelleenkään sanonut "kyllä" neuvostopuolen jatkuvaan kehotukseen palata. "Vanhan miehen on vaikea palata takaisin paikkoihin, joissa hän on parempina aikoina rynnähtänyt vuohia. Kaikki ystävät ja sukulaiset on haudattu... Se olisi minulle hautausmaamatka", hän kuulemma sanoi Žukoville lupaavasti, "alan ajattelemaan sitä enemmän". Taloudelliset vaikeudet ja ranskalaisen yleisön suhteellinen välinpitämättömyys Dark Avenues -lehden julkaisemista kohtaan olivat hänen motiivinsa.
    xxx/ellauri231.html on line 519: Syyskuussa 1917 Kornilov yritti kaapata vallan Pietarissa, sillä hän uskoi väliaikaisen hallituksen vievän maan kaaokseen. Ezenverran oli epäpoliittinen kaveri. Väliaikaisen hallituksen johtaja Aleksandr Kerenski julisti Kornilovin erotetuksi 9. syyskuuta (27. elokuuta), mutta joutui pyytämään apua muun muassa bolševikkien punakaartilta saadakseen sotilasvallankaappauksen torjutuksi. Kornilov ei koskaan päässyt Pietariin saakka, koska rautatietyöläiset estivät hänen joukkojensa kuljetuksen. Hän antautui 14. (1.) syyskuuta ja hänet vangittin Byhoviin. Bolševikit kaappasivat vallan ja syrjäyttivät itse Kerenskin marraskuun alussa 1917. Ai-ai Kerenski, turha on sun touhusi, bolshevikit vapaat on lahtarien vallasta ja kasakoiden nagaikat on vaiennettu.
    xxx/ellauri255.html on line 167: Mihail Aleksandrovitš Bakunin (ven. Михаил Александрович Бакунин, 30. toukokuuta 1814 Prjamuhino – 1. heinäkuuta 1876 Bern) oli venäläinen aatelinen vallankumouksellinen, jota ranskalaisen Pierre-Joseph Proudhonin ohella pidetään nykyisen anarkismin oppi-isänä ja myös sen merkittävimpänä vaikuttajana. Vaijeritempun kexijä Pertti Lindfors muistutti ainakin siivottomuuden osalta jonkun verran Bakuninia vanhana. Nuori Bakunin oli enemmän Hessu Hopon näköinen. Hopo tunsi ainakin yhtä paljon julkkixia kuin Jönsy. Vanha Bakunin koitti kasvattaa yhtä hienon parran kuin Marxin Karl, muttei kasvanut. Se näytti bussin alle jääneeltä marxilaiselta. His book God and the State has been widely translated and remains in print.
    xxx/ellauri255.html on line 174: Luovuttuaan sotilasurastaan 21-vuotiaana kaikkien lämpimästi sitä suositellessa Bakunin muutti Moskovaan, jossa hän opiskeli filosofiaa, mitäs muuta. Pappa maxoi. Nikolai Stankevitšin johtamassa ryhmässä Bakunin tutustui muun muassa Kantin, Schellingin, Fichten ja Hegelin ajatuksiin, vaikkei tosin ymmärtänyt niistä hölkäsen pöläystä. Hän perusti myös oman 1 hengen opintopiirin ja käänsi venäjäksi joitakin Fichten teoksia. Lisäksi Bakunin tapaili panslavismin kannattajia, kuten Konstantin Aksan Hännän Allakov, Pjotr Tadaajev ja Aleksandr Herzen.
    xxx/ellauri255.html on line 237: Kun Aikalainen suljettiin 1866, Nekrasov hankki vanhalta kiistakumppaniltaan Krajevskilta Isänmaalliset sepustuxet, jonka johti uuteen nousuun. Vuonna 1877 sairaalloinen Nekrasov sairastui viimeisen kerran. Hänen hautajaisissaan Fjodor Dostojevski ylisti häntä suurimmaksi runoilijaksi sitten Aleksandr Puškinin ja Mihail Lermontovin. Lehmänläjä lehmän häntää nosti siinä. Nekrasovin parta kasvoi hyvin huonosti. Ei kasva parta pahoille, joutaville turpajouhet.
    xxx/ellauri255.html on line 380: Александр Блок Aleksandr Blok
    xxx/ellauri261.html on line 125: Eräät hengelliset johtajat arvelevat ihmisten joutuvan kulkemaan kuoleman jälkeen "taivaallisten tulliasemien" läpi. Viime vuosisadan tunnettu venäläinen hengellinen opettaja piispa Ignati Briantshaninov on löytänyt niistä parikymmentä mainintaa kirkon liturgisista kirjoista. Niistä ovat kirjoittaneet myös Origenes, Antonius Suuri ja Kyrillos Aleksandrialainen. Eri tulliasemilla tutkitaan mm. ihmisten epäinhimillisyyttä, sydämen kovuutta, suun, korvan ja silmän syntejä, petkutusta, liiallista pessimismiä ja ylenpalttista optimismia, rahan ja viininjuonnin rakkautta ja kärsityn pahan muistamista katkeruudella. Ei siis jäädä kiirastuleen makaamaan, vaan painetaan eteenpäin kuin Dante Vergiliuxen ostoskärryssä.
    xxx/ellauri286.html on line 140: Painovapauslaki ei koskenut elokuvia, vaan niiden osalta ylläpidettiin perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn lain nojalla sensuurijärjestelmää rauhan aikanakin vuoteen 2001 saakka. Vuonna 1965 säädetyn lain mukaan esitettäväksi ei hyväksytty ”hyvien tapojen vastaisia”, ”epäsiveellisiä, raaistavia tai mielenterveyttä vahingoittavia” elokuvia tai elokuvia, joiden esittäminen saattoi ”vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta tahi maanpuolustusta taikka huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin”. Nämä kiellot kumottiin vuonna 2001. Valtion elokuvatarkastamo kuitenkin tarkasti vuoteen 2012 saakka julkisesti esitettävät ja myytävät elokuvat mutta ainoastaan mahdollisten ikärajojen määräämistä varten. Korkein ikäraja, joka niille voitiin määrätä, oli 18 vuotta. Tunnettuja esimerkkejä ovat olleet suomalaissyntyisen Casper Wreden elokuvan Ivan Denisovitšin päivä – Aleksandr Solženitsynin samannimisen romaanin pohjalta – esityskielto ulkopoliittisista syistä vuonna 1972 ja samoin suomalaissyntyisen Renny Harlinin Yhdysvalloissa ohjaaman elokuvan Jäätävä polte määrääminen esitys- ja levityskieltoon raaistavan ja ulkopoliittisesti arveluttavan sisältönsä vuoksi vuonna 1986. Ne olivatkin paxua propagandaa molemmat.
    xxx/ellauri286.html on line 215: Aleksandr Solzhenitsynin, toisen fanaatikon mukaan sanat voivat rikkoa sementin ja mitä ilmeisimmin Moskovassa ajatellaan nykyään samalla tavalla.
    xxx/ellauri287.html on line 449: Muita aikalaisia olivat Seneca, Plinius, Livius, Ovidius, Strabo, jutkuja mm Jeesus, Philon ja Josephus. (Strabo valitti että jutkuja on tunnetun maan joka kolkassa ja kaikki ovat niiden vallassa. Nyt niitä on vitusti uudella mantereellakin.) Palestiinalaisiin verrattuna länsijuutalaiset olivat maailmanmiehiä. Tanakin Septuaginta käännöxen rahoitti Aleksandriassa asunut juutalainen väestö, joka puhui äidinkielenään kreikkaa. Heprean kieltä ei enää osattu.
    xxx/ellauri287.html on line 589: Ennen kuolemaansa Seleukos oli nimittänyt poikansa Antiokhoksen itäisten maakuntien hallitsijaksi. Antiokhoksen äiti oli persialainen ja luultavasti hänen ansiostaan itäiset maakunnat saatiin vankasti seleukidien hallintaan. Idässä Antiokhos perusti muun muassa uuden Antiokian kaupungin ja rakennutti uudelleen kaksi Aleksandriaa. Seleukoksen ja Antiokhoksen aikana perustettiin myös useita kreikkalaisia kolonioita Persian alueelle. Kreikkalaiset ja makedonialaiset saivat kuninkaalta maa-alueita sotapalvelusta vastaan.
    xxx/ellauri287.html on line 651: Kristinuskon levitessä Antiokian patriarkaatti oli yksi viidestä patriarkaatista (muut olivat Jerusalem, Aleksandria, Konstantinopoli ja Rooma). Antiokian kolme ensimmäistä patriarkkaa ovat periaattessa Pietari, Euodios ja Ignatios. Antiokiassa kehittyi myös oma raamatuntulkinnan koulukuntansa.
    xxx/ellauri292.html on line 446: Roomassa Apollonios muun muassa herättää erääseen konsuliperheeseen kuuluvan nuoren naisen henkiin. Rhodoksella hän käy Rhodoksen kolossilla. Aleksandriassa hän pelastaa erään syyttömänä kuolemaantuomitun miehen sekä moittii kaupunkilaisia veriuhreista ja julmista hevoskilpailuista.
    xxx/ellauri292.html on line 448: Aleksandriassa Apollonios tapaa myös uuden keisari Vespasianuksen. Hän tapaa myös reetori Don Khrysostomoksen (saman joka pilkkasi tarsolaisten nuuskutusta) ja stoalaisen filosofi Eufrateen, ja riitelee näiden kummankin kanssa. Riita päättyy siihen, että Apollonios lähtee kymmenen oppilaansa kanssa Etiopiaan tapaamaan paikallisia gymnosofisteja. Nämä osoittautuvat vähemmän viisaiksi kuin intialaiset vastineensa.
    xxx/ellauri292.html on line 454: Philostratuksen romaani nousi tunnetuksi 400-luvun alkuvuosina, kun Hierocles, Aleksandrian ja sitten Bithynian kuvernööri, kirjoitti teoksen "kristityille" ikään kuin ystävälleen, nimeltä Philalethes (totuuden rakastaja - logoj filalhqhj proj ) . touj xristianouj ). Tässä hän ehdotti puolimyyttisen Apollonioksen asettamista Kristuksen ylivoimaiseksi kilpailijaksi; taktiikka, joka on surkeasti tuttu kaikenlaisista polemioista vuosien varrella.
    xxx/ellauri295.html on line 148: Berenike meni naimisiin Demetrios I:n pojan Demetrioksen kanssa noin vuonna 249 eaa. Demetrioksen kuoleman jälkeen Berenikestä tuli Egyptin kuningatar, koska hän meni naimisiin Egyptin kuninkaan Ptolemaios III:n kanssa ja muutti puolisonsa luo Aleksandriaan. Se oli noussut helleenisen maailman tärkeimmäksi kulttuuri- ja merenkulkukaupungiksi Ptolemaioksen hallitsijasuvun aikana. Ptolemaios ja Berenike saivat ainakin kolme lasta: Ptolemaios IV, Arsinoe III ja Berenike.
    xxx/ellauri307.html on line 149: Nikolai Aleksandrovitš Berdjajev (ven. Никола‌й Алекса‌ндрович Бердя‌ев; 18. maaliskuuta (J: 6. maaliskuuta) 1874 Kiova, Ukraina – 24. maaliskuuta 1948 Clamart, Ranska) oli ukrainalaissyntyinen uskonnollinen ja poliittinen filosofi, joka edusti kristillistä eksistentialismia ja universalismia.
    xxx/ellauri307.html on line 313: Hänet pidätettiin kahdesti ; hänet vietiin vuonna 1922 keskiyön kuulusteluihin Dzerjinskyn kanssa ; Kamenev oli myös siellä. … Mutta Berdjajev ei nöyryyttänyt itseään, hän ei kerjännyt, hän tunnusti lujasti niitä moraalisia ja uskonnollisia periaatteita, joiden perusteella hän ei liittynyt vallassa olevaan puolueeseen; eivätkä he vain tuominneet, ettei ollut mitään järkeä asettaa häntä oikeuden eteen, vaan hänet vapautettiin. Nyt on mies, jolla oli "näkökulma"! (Aleksandr Solzhenitsyn, Gulagin saaristossa. Kyllä luihut oikeistokonnat löytää toisensa, sen voi huomata.)
    xxx/ellauri319.html on line 427: Josip Murn Aleksandrov
    xxx/ellauri329.html on line 386: Tässä se nyt on vapaus! Tällaistako me odotimme? Me olimme valmistautuneet kuolemaan ihanteidemme vuoksi. Käymaan taistelua. Mutta alkoikin "tšehovilainen" elämä. Vailla historiaa. Kaikki arvot romahtivat, paitsi elämän arvo. Elämän sinänsä. Ruplan etunenässä. Tuli uudet haaveet: saisi rakentaa talon, ostaa hyvän auton, istuttaa karviaispensaan... Vapaus merkitsikin pikkuporvarillisuuden arvonpalautusta, tuon jolle isovenäläisessä elämässä oli yleensä annettu turpiin. Hänen Majesteettinsa Kulutuksen vapautta. Pimeyden suuruutta. Toiveiden ja vaistojen pimeyttä - tuon salatun inhimillisen matelijan elämän, josta meillä oli vain likimääräinen käsitys. Me olimme käyneet läpi koko historian, mutta emme olleet eläneet sitä. Mutta nyt ei sotakokemusta enää tarvittu, se oli unohdettava. Oli tullut tuhansia uusia tunteita, tiloja, reaktioita. Aivan yhtäkkiä kaikki ympärillä vaihtui toiseksi: kyltit, tavarat, rahat, lippu. Ja ihminen itse. Hänestä oli tullut värikkäämpi ja erillisempi, monoliitti oli räjäytetty rikki ja elämä oli hajonnut saarekkeiksi, atomeiksi, soluiksi. Kuten sana- kirjassa: vapaa - vapaus - vapaa tahto - mielivalta - väljyys - avaruus. Suuri paha muuntui etäiseksi tarinaksi, poliittiseksi dekkariksi. Kukaan ei enää puhunut aatteesta, puhuttiin luotoista, koroista, vekseleistä, rahaa ei enää ansaittu vaan "tehtiin", "hankittiin". Kestäisikö sitä vielä kauan? "Rahan valhe ei katoa venäläisen sielusta", kirjoitti Tsvetajeva. Näytti siltä kuin Aleksandr Ostrovskin kuvaamat kauppiaat ja Saltykov-Štšedrinin tilanomistajat olisivat heränneet eloon ja kuljeskelisivat meidän kaduillamme.
    xxx/ellauri356.html on line 419: Kuuden vuoden iässä Tsvetaeva alkoi kirjoittaa runoutta, ei vain venäjäksi, vaan myös ranskaksi ja saksaksi. Hänen äitinsä Maria Aleksandrovna, joka haaveili näkevänsä tyttärensä muusikkona, vaikutti valtavasti hänen hahmonsa muodostumiseen. Hemmotteli pilalle. Mamma kuoli tubiin kun Marina oli 14.
    146