ellauri061.html on line 1472: Kun äitini katosi puolukkareissulla Perunkajärvellä, helpotuin. Mieleeni palasivat tilanteet, joissa hän katseli pää ivallisesti kallellaan minua ja påivitteli, miten hänen pojastaan oli tullut niin kuuluisa, etta sita haastateltiin Annaan. Hän olisi kyllä pitänyt parempana, että minusta ei olisi otettu kuvaa siinä vanhassa poplarissa, koska minä näytin siinä niin lihavalta. Mutta niinhän sie năytät kaikissa takeissa, hän keksi ja kaakatti lakähtymäisillään. Vitsi, vitsi, hän tökki minua ja hymyili ymmärtäväisesti kulloisellekin kahvivieraalle, joka hämmentyneenä yritti katsoa kaikkialle paitsi minuun. Aiti oli mielestään taiteellinen. Hän ei osannut laulaa, maalata, säveltää, näytellä näyttämömielessä, soittaa instrumenttia eikä kirjoittaa, mutta hän oli sielultaan taiteellinen. Se ilmeni siten, että hän saattoi mină hetkenä hyvänsä ponnahtaa sohvalta ja kiljaista, että keitetäänpä kahvit. Tunnin päästä hän meni uudestaan keittiöön ja palasi sieltä ilmoittamaan että hän oli keittänyt kahvit ja aivan unohtanut sen. Se osoitti että hän on taiteellinen luonne. Kun hän huomautti, että televisiossa esiintyvä laulaja oli vanha ja lihava, mauttomassa meikissä, naimisissa itseään kaksikymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa ja nuottikorvaton, niin hän tarkoiti, ettl hän ihailee laulajaa. joka tästä kaikesta huolimatta urheasti esiintyy televisiossa. Kyllä täytyy kunnioittaa. Näita laulajia oli paljon. Jokainen nainen oli hänen kilpailijansa, fiktiiviset hahmot myös. Aidin elämän täytti ihmisten painon tarkkailu ja kahvi. Hän huomautti pankin kassanaiselle tämän kaljuuntunmisesta vai siksi, että hän oli rehellinen. Kaikkihan näkivät sen. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi. Luultavasti hän olisi pyytänyt, jos hän olisi joskus ollut väärssä. Han oli kateellinen minulle niinsanotusta menestyksestäni ja julkisuudestani. Luulin äitien olevan kyvyttömiä niin tuntemaan. Kun hän kuoli, hän pääsi ensimmäisen kerran elämässään lehtiin. Sitten pimeys.
ellauri096.html on line 841: Televisio kamarimusisoi olohuoneessa. Aiti ja lina katselivat äänistä päätellen historiallista pukudraamaa. Koska meneillään ei ollut mikään hälyisä kotimainen huumoriohjelma eikä visailu, Anun ei tarvinnut sulkea huoneensa ovea. Aänimaisema ymparoi häntä herttaisena kukkatapettina. Isä puuhaili jotain kellarin verstashuoneessa. Veti käteen varmasti. Arpajaisista voitettu norppaherätyskello näytti [mitä näytti].
ellauri107.html on line 566: sinä olet vielä kokematon lapsi. Poika, hän on sompaillut jo vähän liian kauan minun makuuni. Aitisi on oikeassa hänessä on jotakin vikaa.»
ellauri110.html on line 715: Aiti kuuluu kiinteimmin jokaisen ihmisen lapsuuteen, onhan äiti synnyttäjä, elämän antaja, ensimmäisen kiihkeän kiintymyksen kohde, jota ei edes ajattele. Ja sitten tunnesiteestä pitää luopua, ainakin yrittää katkaista tai höllentää sitä. Äidille, hänen myyttiselle hahmolleen on ehkä
ellauri110.html on line 720: kokemuksia? "Aiti, äiti on ihanasti sairas poikanne." Sama kertosäe nousee jälleen kuin Casanovan heijari. Mutta äiti on kuollut. Mielen valtaa helpotus. Kirjoitan tapahtuneesta ja muustakin ja klisheet toistuu, toistuu, toistuu.
xxx/ellauri298.html on line 395:

Aiti vastustajana. Supistukset alkaneet, mutta synnytyskanava ei ole auki. Ansassa, loukussa, umpikujassa, toivottomuutta, päättymätöntä piinaa ja kauhua, helvetti, pyorremyrsky, kitaansa nielevä kurkkukipuinen hirviö, mustekala, pusertava jättiläiskaarme jne
6