ellauri061.html on line 1472: Kun äitini katosi puolukkareissulla Perunkajärvellä, helpotuin. Mieleeni palasivat tilanteet, joissa hän katseli pää ivallisesti kallellaan minua ja påivitteli, miten hänen pojastaan oli tullut niin kuuluisa, etta sita haastateltiin Annaan. Hän olisi kyllä pitänyt parempana, että minusta ei olisi otettu kuvaa siinä vanhassa poplarissa, koska minä näytin siinä niin lihavalta. Mutta niinhän sie năytät kaikissa takeissa, hän keksi ja kaakatti lakähtymäisillään. Vitsi, vitsi, hän tökki minua ja hymyili ymmärtäväisesti kulloisellekin kahvivieraalle, joka hämmentyneenä yritti katsoa kaikkialle paitsi minuun. Aiti oli mielestään taiteellinen. Hän ei osannut laulaa, maalata, säveltää, näytellä näyttämömielessä, soittaa instrumenttia eikä kirjoittaa, mutta hän oli sielultaan taiteellinen. Se ilmeni siten, että hän saattoi mină hetkenä hyvänsä ponnahtaa sohvalta ja kiljaista, että keitetäänpä kahvit. Tunnin päästä hän meni uudestaan keittiöön ja palasi sieltä ilmoittamaan että hän oli keittänyt kahvit ja aivan unohtanut sen. Se osoitti että hän on taiteellinen luonne. Kun hän huomautti, että televisiossa esiintyvä laulaja oli vanha ja lihava, mauttomassa meikissä, naimisissa itseään kaksikymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa ja nuottikorvaton, niin hän tarkoiti, ettl hän ihailee laulajaa. joka tästä kaikesta huolimatta urheasti esiintyy televisiossa. Kyllä täytyy kunnioittaa. Näita laulajia oli paljon. Jokainen nainen oli hänen kilpailijansa, fiktiiviset hahmot myös. Aidin elämän täytti ihmisten painon tarkkailu ja kahvi. Hän huomautti pankin kassanaiselle tämän kaljuuntunmisesta vai siksi, että hän oli rehellinen. Kaikkihan näkivät sen. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi. Luultavasti hän olisi pyytänyt, jos hän olisi joskus ollut väärssä. Han oli kateellinen minulle niinsanotusta menestyksestäni ja julkisuudestani. Luulin äitien olevan kyvyttömiä niin tuntemaan. Kun hän kuoli, hän pääsi ensimmäisen kerran elämässään lehtiin. Sitten pimeys.
ellauri096.html on line 850: Televisio kamarimusisoi olohuoneessa. Aiti ja lina katselivat äänistä päätellen historiallista pukudraamaa. Koska meneillään ei ollut mikään hälyisä kotimainen huumoriohjelma eikä visailu, Anun ei tarvinnut sulkea huoneensa ovea. Aänimaisema ymparoi häntä herttaisena kukkatapettina. Isä puuhaili jotain kellarin verstashuoneessa. Veti käteen varmasti. Arpajaisista voitettu norppaherätyskello näytti [mitä näytti].
ellauri107.html on line 566: sinä olet vielä kokematon lapsi. Poika, hän on sompaillut jo vähän liian kauan minun makuuni. Aitisi on oikeassa hänessä on jotakin vikaa.»
ellauri110.html on line 715: Aiti kuuluu kiinteimmin jokaisen ihmisen lapsuuteen, onhan äiti synnyttäjä, elämän antaja, ensimmäisen kiihkeän kiintymyksen kohde, jota ei edes ajattele. Ja sitten tunnesiteestä pitää luopua, ainakin yrittää katkaista tai höllentää sitä. Äidille, hänen myyttiselle hahmolleen on ehkä
ellauri110.html on line 720: kokemuksia? "Aiti, äiti on ihanasti sairas poikanne." Sama kertosäe nousee jälleen kuin Casanovan heijari. Mutta äiti on kuollut. Mielen valtaa helpotus. Kirjoitan tapahtuneesta ja muustakin ja klisheet toistuu, toistuu, toistuu.
ellauri424.html on line 253: Mummo kuoli. Äiti juoksi paikalle, alkoi heti itkeä ja sulki mummon silmät. Piti soittaa ambulanssi... Se tuli kyllä pian, mutta lääkäri vaati äidiltä maksua kuolintodistuksesta ja siitä että he veisivät mummon ruumishuoneelle: "Mitä te luulitte? Nythän on markkinatalous!" Meillä ei ollut kotona yhtään rahaa... Aiti oli silloin irtisanottu töistä, hän oli jo kaksi kuukautta hakenut työtä, mutta joka paikassa, josta oli ilmoitettu, oli jo jono. Äiti oli valmistunut teknillisestä korkeakoulusta erinomaisin arvosanoin. Ei ollut puhettakaan, että hän olisi saanut koulutuksensa mukaista työtä korkeakoulun päättäneet pestautuivat myyjiksi ja astianpesijöiksi. Siivoamaan toimistoja. Kaikki oli muuttunut toiseksi... En tuntenut kadulla ihmisiä, oli kuin kaikki olisivat vaihtaneet johonkin harmaisiin vaatteisiin. Mitään värikästä ei näkynyt. Niin minä sen muistan... "Tämä on kaikki sen sinun Jeltsinisi syytä... sinun
ellauri424.html on line 258: Tohtori näki, ettei meillä ole rahaa, ambulanssi teki äkkikäännöksen ja ajoi pois. Jättivät mummon meille.. Me elimme viikon mummon kanssa... Aiti pyyhki hänet monta kertaa päivässä kaliumpermanganaatilla ja peitti märällä lakanalla. Sulki tiukasti kaikki ikkunat ja tuuletusluukut, tiivisti oven märällä peitteellä. Hän teki sen kaiken yksin, sillä minua pelotti mennä mummon huoneeseen, livahdin kiireesti keittiöön ja takaisin. Tuli hajua... se alkoi jo tuntua... Meillä tosin oli ollut onni myötä, jos niin kehtaa sanoa: sairautensa aikana mummo oli laihtunut kovasti, pelkät luut oli jäljellä... Rupesimme soittelemaan sukulaisille... Meillä on sukulaisia puolen Moskovan verran, mutta äkkiä ei ollutkaan ketään. Eivät he tosin hylänneet, tulivat mukanaan kolmen litran purkit marinoituja kesäkurpitsoja ja kurkkuja ja hilloa. Mutta ihmiset muuttuivat heti kommunismin jälkeen toisixi.
xxx/ellauri298.html on line 395:

Aiti vastustajana. Supistukset alkaneet, mutta synnytyskanava ei ole auki. Ansassa, loukussa, umpikujassa, toivottomuutta, päättymätöntä piinaa ja kauhua, helvetti, pyorremyrsky, kitaansa nielevä kurkkukipuinen hirviö, mustekala, pusertava jättiläiskaarme jne
8