ellauri064.html on line 83: He maintained a life-long friendship with Shulem. A feature of Benjamin's unorthodox Marxism was his attempt to invest it with the passions of Messianic Jewish mysticism. He was also friends with Theodor Adorno, a critical social theory pioneer who was deeply influenced by Benjamin and helped preserve his legacy. Adorno remarked that Benjamin's work had ‘settled at the cross-roads between magic and positivism. That place is bewitched’.
ellauri066.html on line 528: Philosopher and sociologist Theodor Adorno defined schadenfreude as "... largely unanticipated delight in the suffering of another, which is cognized as trivial and/or appropriate." Adorno on kanssa yxi ääliö.
ellauri147.html on line 712: Horkheimerin diagnoosi "hupenevasta" egosta(2), Adornon viittaus narsismin "sosialisoituun narsismiin" tai "kollektiivisiin johdannaisiin" (3), Marcusen sanelu "psykoanalyysin ikääntymisestä"(4) jakavat tämän aikadiagnostisen ytimen. Habermas omaksuu myös tämän opinnäytetyön diagnosoidessaan "oidipaalisen ongelman vähenevän merkityksen" ydinperheen rakenteellisella muutoksella ja toteaa, että toisin kuin lähes "sukupuuttoon kuollut" hysteria ja "huomattavasti" vähentynyt pakko-oireinen neuroosi viittaamalla nimenomaisesti Kohutiin: "sen sijaan narsistiset häiriöt kerääntyvät".
ellauri147.html on line 715: Horkheimers Diagnose des „schwindenden“ Ich(2), Adornos Hinweis auf den „sozialisierten Narzissmus“ oder „kollektivistische Derivate“ des Narzissmus(3), Marcuses Diktum vom „Veralten der Psychoanalyse“(4) ist dieser zeitdiagnostische Kern gemeinsam. Auch Habermas übernimmt diese These, wenn er mit dem Strukturwandel der Kleinfamilie die „abnehmende Bedeutung der ödipalen Problematik“ diagnostiziert und gegenüber den beinahe „ausgestorbenen“ Hysterien und „drastisch“ verringerten Zwangsneurosen unter ausdrücklichem Verweis auf Kohut feststellt: „statt dessen häufen sich narzisstische Störungen“.(5)
ellauri257.html on line 394: Theodor Adorno wrote a book entitled “the Authoritarian Personality” which dissects and attacks authoritarianism in political culture. If Peterson were to pay attention to what people are actually saying rather than jumping on some John Birch Society fantasy, he’d realise the “cultural Marxists” he blame for everything wrong in the world are closer to him on “political correctness” and dogmatic ideology than he thinks.
ellauri328.html on line 230: „Eichendorff ist kein Dichter der Heimat, sondern des Heimwehs, nicht des erfüllten Augenblicks, sondern der Sehnsucht, nicht des Ankommens, sondern der Abfahrt“, heißt es bei Ernst Rüdiger Safranski, der eine Wendung Theodor W. Adornos übernimmt und ergänzt.
ellauri345.html on line 718: Melankolinen joukko Frankfurtin koulun maanpaossa olevia saksalaisia ​​juutalaisia ​​intellektuelleja (Adorno, Horkheimer, Löwenthal, Marcuse, Fromm) tuki häntä kuukausittaisilla stipendeillä. Miksi Benjamin on tärkeä vuonna 2014? Miksi meidän pitäisi lukea häntä? Sas se. No koska hän oli dekonstruktionisti avant la lattre, tulta hengittävä kommunisti, ja messiaaninen juutalainen mystikko. Sitäpaizi Samuel Taylor Coleridgellakin oli huumeongelmia, vaeltava silmä ja häpeällinen piittaamattomuus velvollisuuksistaan ​​vaimoa ja lapsia kohtaan. Todellakin, kun Benjamin itse lipsahti pois luotamme ennenaikaisesti vuonna 1940, hänen itsemurhansa edusti, kuten Scholem ilmaisi, anteeksiantavalla liioituksella "eurooppalaisen miehen kuolemaa".
xxx/ellauri056.html on line 617: Schelling muutti filosofisia kantojaan kuin väkkärä. Hälläpyörä olisi Sirkkis siitä sanonut. Sen luonnonfilosofia oli jotain vitun hermeneutiikkaa. Empiirisesti aivan pielessä. Toinen on antikartesiolainen näkemys omasta navasta. Pointtina ettei sini ja mini ymmärrä edes izeään. Siinä se on kyllä oikeassa. Size nakersi Hegeliä tavalla josta monet myöhemmät sekulit ml Kierkegaard, Marx, Nietzsche, Heidegger ym ym innostuivat. Ranskalaiset postmodernistit tyyliin Lacan, Derrida tai Adorno näyttää olleen saxalaisen idealismin karkeen manttelin perijöitä. Jälkiuudenaikaisia hämärämiehiä. Existentialistit kuten Eski Saarinen on perimmältään samanlaisia, Aalto yliopiston miehiä.
xxx/ellauri075.html on line 321: W. Adorno taas moitiskeli häntä teoreettisen viitekehyksen puutteesta.
xxx/ellauri232.html on line 120: Theodor W. Adorno lanserade en teori om ”den auktoritära personlighetstypen” – en rigid, närmast konservativ personlighetstyp – som sågs som fascismens bärare. Undersökningar har emellertid visat att denna personlighetstyp stått att finna i alla partier, inte minst de kommunistiska. På 70-talets lanserades av filosofen Harald Ofstad en ”teori” att fascismen hade sin grund i ”vårt förakt för svaghet”. Detta är ett allmänmänskligt problem snarare än ett specifikt fascistiskt. De psykologiska teoriernas svaghet har varit, som Kenneth Waltz uttryckt det, att de i sin strävan att förklara allt inte lyckats förklara någonting. Vi föraktar såna teorier, fittans ynkryggar va!
xxx/ellauri356.html on line 590: Vakavampi ja kapinallisempi Th. W. Adorno huhuili meitä 1900-luvulla ajattelemaan, että emme voi kirjoittaa runoutta Auschwitzin jälkeen. Ja mixi ei? Siitähän saatiin mahtavia aiheita. Runoilijat / Dichter kohtasivat ahdinkoa (saksalainen termi Dürftiger tarkoittaa köyhyyttä, kurjuutta, puutetta, yleisemmin ahdistusta) : sana vaikuttaa heikolta, kun on kyse Jumalan kuolemasta, sietämättömältä ihmisyyttä vastaan ​​tehtyjen rikosten edessä. Silti kysymys herää jälleen tänään uudessa linkkien ja arvojen hajoamisen vaiheessa: yrittäjänihilismi, liiallinen lukutaidottomuus selfie-imperiumissa islamistinen gansgetrofundamentalismi, kuolemanhalun erotisoituminen – sen osuudella ”ihmispommeja”, päänmestaukset –, ja demokratiat poikkeustilassa... Miksi runoilijat... Ja sitä paitsi, onko tämä todella heidän paikkansa, heidän kutsumuksensa? Tämä kysymys, tämä ahdistus koskettaa minua, ja yritän vastata siihen… omalla tavallani.
xxx/ellauri363.html on line 762: Löllömarxilainen perinne: Frankfurtin koulukunnan kriittinen uusmarxilainen teoria eli Max Horkheimer, Theodor Adorno ja Herbert Marcuse.
xxx/ellauri363.html on line 779: Sombartin Wernerin takomaa termiä Spätkapitalisumus käytettiin 1960-luvulla Saksassa ja Itävallassa, kun länsimaiset marxilaiset kirjoittivat Frankfurtin koulukunnan ja austromarxismin perinteeseen. Leo Michielsen ja Andre Gorz suosittelivat termiä "uuskapitalismi" Ranskassa ja Belgiassa uusilla analyyseillä uudesta sodanjälkeisestä kapitalismista. Jacques Derridakin (ranu) piti uuskapitalismista parempana kuin sakemannien post- tai myöhäiskapitalismia. Theodor Adorno piti "myöhäiskapitalismia" parempana kuin "teollista yhteiskuntaa", joka oli Saksan sosiologien 16. kongressin teemana vuonna 1968.
13