ellauri012.html on line 213:

Abelardin ja Heloisen rakkauskirjeet


ellauri012.html on line 215: Tässä kerrotaan miten vanhempi tutkija Peter Abelard unohti oppinsa ja ryhtyi rakastajaksi, vaikka hinta oli kova: ja miten kaunis Heloise joka halusi oppia asioita Abelardilta omaksui tältä mestarilta läksyistä suurimman, nimittän lemmen: ja miten hän piti sitä parhaana, vaikka siitä tuli niille häpeää ja surua.
ellauri012.html on line 217:

Kirje 1 Heloiselta Abelardille


ellauri012.html on line 219: Herralle, iskälle, miehelle, veljelle palvelijalta, lapselta, vaimolta, siskolta, mitä nöyrimmästi, kunnioittaen ja rakastaen Abelardille kirjoittaa Heloise näin.
ellauri012.html on line 221: Sun kirjoittama lohdutuskirje jollekin ystävälle joutui pari päivää sitten käsiini; kun tunsin kirjoittajan ja käsialan, avasin sen uteliaisuuttani. Oikeuttaakseni ottamani vapauden uskottelin itselleni että mulla oli etuoikeus kaikkeen sulta tulevaan. Enkä välittänyt hyvistä tavoista kun oli tilaisuus kuulla uutisia Abelardista. Mutta kyllä maksoin uteliaisuuden kalliisti! Kyllä siitä tuli paha mieli, ja yllätyin, kun löysin koko kirjeen täynnä surullista tarinaa meidän onnettomuuksista; tapasin oman nimeni sieltä sata kertaa; kyllä hirvitti, joku iso onnettomuus seurasi sitä aina. Näin sunkin nimesi yhtä onnettomissa merkeissä. Nää surulliset mutta rakkaat muistot pani mun sydämen kovasti liikkeeseen, musta on kyllä liikaa tarjota lohtua jollekin ystävälle jostain sen pikku mokista niin rankalla tavalla kuin kertomalla meidän kärsimyksistä. Kyllä pani miettimään!
ellauri012.html on line 227: En säästä ketään koska kukaan ei piittaa susta, ja sun viholliset ei koskaan väsy vainoomaan sua viatonta. Voih! mun muisti on aina täynnä katkeria muistoja kärsityistä vääryyksistä; onko niitä lisää vielä tulossa? Eikö mun Abelardia koskaan mainita huokailematta? Huomaa, pyydän, mihinkä surkeeseen kuntoon sä oot saanut mut: surullinen, vaivainen, ilman mitään lohtua ellei se lähde susta. Älä siis ole tyly, äläkä kiellä mua, rukoilen, sen vähän helpotuksen voit vaan sä suoda. Anna mulle luotettava selitys kaikesta mikä koskee sua; mä haluun tietää kaiken, kurjimmankin. Ehkä huokailemalla sun kanssa kuorossa voin vähentää sun vaivoja, sanotaanhan, että jaettu suru on vaan puolikas.
ellauri012.html on line 235: Me voitas kirjoittaa toisillemme; ei kai niin pientä iloa voi kieltää. Ei haaskata sitä vähää onnea mikä meillä on jäljellä, ehkä ainutta mitä viholliset ei voi meiltä viedä. Mä saan lukea että sä oot mun mies ja mä voin kirjoittaa että rouva Abelard.
ellauri012.html on line 241: (Tässä kohtaa jää pois pitkä pupellus joka kertoo Abelardin luostarista, jonne se Heloisen dumppasi. Vähän samantapainen välikiekasu joita nähtiin Kanilla ja Rusakolla.)
ellauri012.html on line 245: (Lisää kiekunaa, tavoitteena saada luostarille lisää rahaa ja kirjoja. Heloise on näät Abelardin perustaman konventin johtajattarena. )
ellauri012.html on line 251: Paras todiste tästä on mun äärimmäinen haluttomuus naida sua (siis mennä naimisiin, älä ota tätä väärin), vaikka tiedän että vaimona olo on kunniallista maailman ja uskonnon silmissä; olin mieluummin sun rakastajatar, koska se on vapaampaa. Avioliitto, vaikka kunniallista, sitoo liiaksi, enkä mä halunnut joutua sidotuksi mieheen joka ei välttämättä aina rakastaisi mua. Hyljeksin rouvan titteliä jotta eläisin onnellisena rakastajattarena; ja näen sun kirjeestä kaverille, että et ole unohtanut miten hellästi mä aina rakastin sua ja halusin rakastaa enemmän! Huomautit aivan oikein kirjeessä että pidän sellaisia julkisia menoja typerinä jotka sitoo kuolemaan saakka, ja panee elämän ja rakkauden samaan pantaan. Mutta et muistanut lisätä kuinka usein olen sanonut että miljoonasti mieluummin elän Abelardin kokottina kuin kenenkään muun kaa maailman kesiarinnana. Tottelin sua halukkaammin kuin maailman kuninkaan rouva sitä. Rikkaus ja pösöily ei kuulu rakkauteen. Tosi hellyys erottaa rakastetun kaikesta ulkoisesta, panee syrjään aseman ja ammatin, keskittyy vaan siihen itseensä.
ellauri012.html on line 263: Mut voi! missä on noi onnelliset ajat? Nyt valitan rakastajaani, ja mulla ei ole muita iloja kuin tuskalliseet muistot menneestä. Kaikki te menneet kilpailijat jotka katoitte mua kadehtien, kuulkaa, se teidän kadehtima ei enää ole mun. Rakastin sitä; mun rakkauteni oli sille rikos ja rangaistuksen syy. Mun kauneus kerran lumosi sen; toisiimme tyytyväisenä me vietettiin hienoimmat päivämme rauhassa ja onnessa. Jos se oli rikos, olkoon vaan, tykkään siitä vieläkin. Mä en sure muuta kuin että nyt mun pitää olla ilman. Mut mitä sanonkaan? Mun onnettomuus oli että mulla oli julmat sukulaiset, joiden ilkeys tuhosi meidän onnen; jos ne olis ollut järkeviä, olisin ollut onnellinen mun rakkaan miehen kaa. Mut ei! Ne oli tosi julmia kun ne raivossaan laitto roiston yllättämään sut unessa! (Roistot siis sahasivat irti Abelardin munat, ikäänkuin väänsivät siltä irti kikkelin. Tää oli se suuri onnettomuus josta ei suoraan sovi puhua.) Missä mä olin silloin? Olisin tosi mielelläni puolustanut rakastettua; olisin suojellut sua väkivallalta henkeni hinnalla. Äh! minne tää liika into on viemässä mua? Rakkaus säikähtää ja häveliäisyys vie mun kielen.
ellauri012.html on line 269: Miksi salaisin sulta mun kutsumuksen salaisuuden? Ei mua saanut tänne mikään usko eikä innostus. Sun omatunto tietää sen enemmän kuin hyvin, et voi kieltää. Silti täällä ollaan, ja tänne jään; tähän paikkaan on onneton rakkaus ja julma suku mut tuominneet. Mutta jos sä et enää huoli musta, jos jos menetän sun kiintymyksen, mitä mä olen voittanut tällä vankeudella? Mitä korvausta voin saada? Meidän rakkauden onnettomat seuraukset ja sun arvonmenetys on pukeneet mun päälle siveyden vaatteet, mutta mä en ole katuvainen. Turhaan siis täällä häärin. Muut on jumalan morsiamia, mä miehen; ristin kannattajien joukossa olen halun orja; uskonyhteisössä omistaudun vaan mun Abelardille. Olen hirviö! (Vähän rukoilua seuraa.)
ellauri012.html on line 274: Meinasin lopettaa jo kirjeen tähän, mutta kun nyt kerran valitan susta niin mun pitää keventää sydäntä ja kertoa sen kaikki mustasukkaisuudet ja syytteet. Pidin tosiaan aika raukkiksena sitä että kun me molemmat oltiin päättäneet pyhittää itsemme taivaalle, niin sä panit mut kaikki tekee ensiksi. Epäileekö herra Abelard siis, sanoin, että kuin Lootin vaimo, mä katson selän taakse? Jos mun nuoruus ja sukupuoli antoi aiheen pelätä että palaisin maailmaan, eikö mun käytös, uskollisuus, ja tää sydän jonka tunnet, karkottanu sellaiset epäreilut epäilykset? Tää luottamuksen puute satutti; sanoin izelleni, Kerran oli aika jolloin se luotti mun pelkkään sanaan, haluuko se nyt multa nunnalupauksen suojellakseen oman selustansa? Mitä mä olen ikinä tehnyt ansaitakseni tällaisen epäluottamuksen? Mä tulin kaikkiin sen sopimiin salaisiin tapaamisiin, miks sitten kieltäytyisin seuraamasta sitä luostariin? Minä, joka en kieltäytynyt olemasta mielihyvän uhri ollakseni sille mieliksi, miten voisin kieltäytyä kunniasta sen hyväksi? Onko pahe niin koukuttavaa, että kun kerran on juotu siitä kupista niin ei voi ryypätä pyhimysten maljasta? Vai olitko pätevämpi opettamaan paheita kuin hyveitä, tai minä parempi oppimaan edellisiä kuin jälkimmäisiä?
ellauri012.html on line 276: Ei; sellainen epäilys loukkaisi meitä molempia: hyve on niin kaunis et sitä on pakko halaata kun näet sen sulot, ja pahe liian karmea et sitä vois sietää kun sen muodottomuuden näkee. Ei, kaikki mikä sulle on mieleen näyttää musta ihanalta, ja mikään ei ole rumaa kun mä oon sun kanssa. Mä oon heikko vaan kun mä olen yksin ilman sun tukea, ja siksi on sun asia tehdä musta sellainen kuin haluat. Vittu miten mä toivon ettei sulla oisi sellaista valtaa muhun! Jos sulla olis jotain syytä pelätä mua, sä et olis noin välinpitämätön. Mutta mitä sulla on pelättävää? Olen tehnyt liian paljon, ja nyt en voi tehdä muuta kuin niittää sun kiittämättömyyttä. Kun elimme onnellisina yhdessä, olisit voinut epäillä oliko se mielihyvä vai kiintymys joka liitti suhun mut, mutta mun oleminen täällä kyllä poisti epäilykset siitä. Täälläkin mä rakastan sua yhtä paljon kuin ulkona maailmassa. Jos se olisi ollut vaan mielihyvä, enkö mä ois löytänyt muita keinoja sitä hankkia? En ollut kuin 22, ja onhan niitä muitakin miehiä kuin Abelard. Ja kuitenkin mä hautasin itseni elävältä luostariin, ja jätin elämän iässä jolloin oisin voinut vielä nauttia siitä täysillä. Sulle pyhitän nää katoovan kauneuden jämät, nää leskenyöt ja tylsistävät päivät; ja koska sä et ota niitä vastaan, mä otan ne sulta ja tarjoon ne taivaalle, teen näin uudelleen lämmitetyn näkyleivän mun sydämestä, mun päivistä, mun elämästä!
ellauri012.html on line 278: Olen tietoinen että olen jauhanut liian kauan tätä asiaa; pitäisi puhua sulle vähemmän sun onnettomuudesta ja mun kärsimyksistä. Hyvät työt menettää kiiltonsa kun kehuu niistä itse itseään. Se on totta, silti on aika jolloin voi kohtuudella ajaa omaa asiaa; kun asioi sellaisen kanssa jonka kiittämättömyys on tylsistänyt, täytyy nostaa oma häntä itse. Jos sä olet tämmöinen tyyppi, tää olisi sulle opiksi ja ojennukseksi. Mutta koska olen heikkotahtoinen, rakastan sua yhä, vaikka ilman toivoa. Olen hylännyt elämän, riisunut siitä kaiken, mutta tajuun että en ole enkä pysty hylkäämään Abelardia. Vaikka menetin rakastetun, jäi rakkaus. Vitun valat! Vitun luostari! En ole menettänyt ihmisyyttä ankarassa kurissanne! Ette ole muuttaneet mua marmoriksi muuttamalla asua; sydän ei ole kovettunut vankilassa; tunnen vielä mikä mua on koskettanut, vaikka, voi nössö sentään, mun ei pitäisi. (Seuraa tiukka puhuttelu taivaan isälle.)
ellauri012.html on line 282: Joo, Abelard, mä vetoon suhun näiden kahleiden nimessä, helpota niiden painoa, ja tee ne mulle niin helpoiksi kuin voi. Opeta vaikka taivaallisen rakkauden säännöt; koska sä olet hylännyt mut, oisin iloinen, jos edes taivas naisi mut. Mun sydän pitäis nyt rouvan tittelistä ja hylkii muita; kerro miten tätä taivaallista rakkautta ravitaan, miten se toimii ja puhdistaa. Kun meidät heitettiin maailman valtamereen, me ei kuunneltu muuta kuin sun värssyjä, jotka julisti kaikkialla meidän iloja ja nautintoja. Nyt kun me ollaan armon satamassa, eikö sopisi että sä saarnaisit mulle tästä uudesta onnesta, ja opettaisit mulle kaiken, mikä voisi lisätä tai parantaa sitä? Näytä mulle samaa miellyttävää naamaa mun nykyisessä olotilassa kuin kun oltiin maailmassa. Ei vähennetä kiihkoa, mutta vaihdetaan sen kohdetta; jätetään laulelut ja veisataan virsiä; nostetan katseet pois sieltä yhdestä paikasta ylös jumalan luo, eikä hekumoida muusta kuin sen kunniasta!
ellauri012.html on line 287:

Kirje 2 Heloiselle Abelardilta


ellauri012.html on line 309: Sä pyydät mua palaamaan sun luo pyhistelyn tekosyyllä. Sun ponnekkuus tässä kohtaa herättää mussa epäilyksiä enkä tiedä mitä vastata. Jos teen tässä virheen, mun sanat punastuu, niin sanoakseni, sen jälkeen miten meille kävi. Kirkko on mustasukkainen kunniastaan, ja käskee että sen alamaiset koulutetaan hyveeseen hyveen avulla. Jos lähestymme jumalaa moitteetta, sitten voimme kutsua sinne mukaan muitakin. Mutta se mitä taivas odottaa Abelardilta on et se unohtaa Heloisen, ei tapaa sitä enää, ja se mitä se pyytää Heloiselta on olla odottamalta multa enää mitään, tyyten unohtaa koko jäbä. (Mistäkö mä sen tiedän? No mä oon apotti, mullon suora linja sinne, me jutellaan jahven kanssa päivittäin kuin mies miehelle.) Rakkauden ollessa kyseessä unohdus on välttämätön rangaistus, ja vaikein. On helppo luetella meidän vikoja; miten monet niistä on salaa tarjonneet lisää mielihyvää eikä tarvittavaa nöyryttä. Ainoo tapa palata herran helmaan on hylätä palvomamme luojanluoma, ja palvoa vaan unohtamaamme jumalaa. Tää voi kuulostaa kovalta, mut se meidän pitää tehdä pelastuksen eteen.
ellauri012.html on line 337:

Kirje 3 Heloiselta Abelardille


ellauri012.html on line 339:

Jeesustellen rakastetulle Abelardille sen Heloiselta, Jeesuksen morsiamelta.


ellauri012.html on line 341: Luin sulta saamani kirjeen kärsimättömästi: kaikista onnettomuuksistani huolimatta toivoin, ettei siinä olisi muuta kuin lohdutuksen sanoja. Mutta kyllä rakastavaiset sitten on ovelia kiduttamaan itseään. Huomaat mun erityisherkkyyden ja mun rakkauden voiman siitä mikä mua heti suretti. Mua häiritsi jo sun kirjeen otsikko: Miks sä laitoit Heloisen nimen Abelardin edelle? Mitä tää tämmönen oikein tarkoittaa? Mä etsin vaan sun nimeä, en omaani, jonka mieluiten vaikka unohtaisin jos voisin, sillä se oli kaiken sun onnettomuuden alkusyy. Säädyllisyys ja sun johtoasema muhun nähden ois vaatinut toista järjestystä, ja jos rakastat mua et ois maininnut mua yhtään; hitsi sä tiesit tän ihan hyvin!
ellauri012.html on line 343: Kirjoititko sä mulle muka näin ennenkuin julma kohtalo oli pilannut kaiken? Nään että sun sydämes on hyljännyt mut, ja sä olet päässyt pitemmälle hartaudessa kuin oisin toivonut. Voi voi! Mä oon liian heikko seuraamaan perästä; jarruta edes sen verran että neuvot mua. Voitko sä olla niin julma että dumppaat mut? Tää pelko pistää mua sydämeen; karmeet ennustukset sun kirjeen lopussa, noi hautajaisnäpäykset ihan sekoittaa mun pään. Julma Abelard! sun piti pysäyttää mun kyyneleet, mut sä lisäät niitä. Sun piti rauhoittaa mun sydän, ja sä hämmennät vaan sitä lisää.
ellauri012.html on line 345: Sä toivot että sun kuoltua mä hoitaisin sun tuhkat ja pakkaisin ne kuntoon. Kurjuus! Missä mielentilassa sä keksit nää synkät aatteet, ja miten sä voit kuvailla ne mulle? Eikö pelko mun slaagista saanut kynää putoomaan sun kädestä? Ei yhtään taas ajatellut, tietystikään, kaikkia niitä tuskia jotka sillä mussa aiheutit? Taivaskaan, niin ilkeä kun se onkin ollut, ei ole niin julma että antais mun elää hetkeäkään sun jälkeen. Elämä ilman Abelardia ois sietämätön rangaistus, ja kuolema ihan herkkua, jos siten päästäisiin taas yhteen. Jos taivas yhtään kuuntelee mun alituista huutoa, sun päivät on pitemmät ja sä hautaat mut.
ellauri012.html on line 349: Kun olet vaeltanut vaellukses loppuun täällä alhaalla, sanoit että haluut tulla haudatuksi Parakleteen tontille, jotta sä olisit aina mun silmien alla ja mielessä. Luulitko että sun mun mieleen kaivertamat jäljet voi koskaan kulua jäljettömiin, tai että mikään ajan kulu voi kuluttaa pois sun hyväntekeväisyyksien muiston täältä? Ja milloin mä ehtisin noita sun vaatimia rukouksia pomiloida? Hemmetti! Mulla on sillon tuhat muuta huolta, sillä semmoinen onnettomuus ei jättäisi hetken rauhaa. Voiko mun heikko järki kestää sellaista runkutusta? Kun mä olen hulluna ja raivoon taivastakin vastaan, mä en pehmitä sitä mun huudoilla, vaan haastan sitä haukkuen. Miten mä sit rukoilisin ja miten kestäisin suruani? Mä lähtisin mieluummin messiin kuin järjestäisin sun hautajaisia. Sua varten, Abelard, mä elän, ja jos sut temmataan pois multa, ei mulla ole mitään käyttöä mun kurjille päiville. Aargh! Mitä valituksia mä voisin tehdä jos taivas julman säälin vallassa säästäisi mut sillä hetkellä? Kun mä vaan ajattelenkin tätä viimeistä eroa, mä tunnen kaikkia kuoleman tuskia; millaista se sitten tulee olemaan jos se kauhea hetki joskus koittaa? Älä hittovie tunge mun mieleen niin surullisia ajatuksia, jos et rakkaudesta niin edes säälistä.
ellauri012.html on line 355: Abelard hyvä, sääli mua! Onko kukaan koskaan ollut näin onneton? Mitä korkeemmalle sä korotit mut muiden naisten yli, jotka kadehti multa sun rakkautta, sitä suuremmin mä kärsin nyt mun menetyksestä. Mut korotettin onnen huipulle vaan että putoisin sitä rajummin. Mun mielihyvät oli vailla vertaa, ja nyt mikään ei vedä vertoja mun kurjuudelle. Kerran mun iloa kadehti mun kilpailijat, mun nykyinen kurjuus säälittää kaikkia ketkä näkee mut. Mun onnenpyörä on aina käynyt ääripäissä, se on kasannut mulle suurimmat lahjat ja sitten suurimmat kärsimykset; ovelana kiduttajana se on tehnyt koettujen ilojen muistosta loppumattoman kyynellähteen, kerran ne oli tosi hieno lahja, nyt pois otettuina sanomaton suru. Siinä sen ilkeys on onnistunut totaalisesti, ja mun nykyiset tuskat on suhteessa yhtä katkerat kuin kokemani hekkuma oli suloinen.
ellauri012.html on line 361: Ja sama paha henki teki Heloisesta Abelardin kuohitsimen. Ainoa lohtu mikä mulla on on että mä en tehnyt sitä tahalteen, mä en petkuttanut sua; mut mun uskollinen rakkaus koitui sun tuhoksi. Ehkä mä teinkin tyhmästi siinä että mä rakastin sua niin järkkymättä, mut en mä osaa sitä katua. Mä yritin miellyttää sua oman kunniani kustannuksella, sain siis mitä ansaitsin, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Niinpian kuin olin varma sun rakkaudesta, en vitkastellut hetkeäkään ennenkuin annoin sulle; Abelardin rakkaus oli mun mielestä niin suuri kunnia, ja mä kaipasin sitä niin kärsimättömästi etten voinut olla uskomatta siihen heti. En käyttänyt kunniallisuuden ja väheksynnän puolustusaseita; nää keinot joilla me naiset vastustetaan miesten välitöntä tyydytystä ei mua paljon hidastanu. Mä yritin vaan vakuuttaa sut mun tunteista. Uhrasini kaikki mun rakkaudelle, ja annoin velvollisuuden antaa tietä pyrkimykselle tehdä onnelliseksi sen ajan kuuluisin ja sivistynein julkero. Jos mikään näkökohta saattoi mua hidastaa, se oli just mun rakkaus. Pelkäsin että jos mä annan heti kaiken, niin sä pitkästyt, ja etsin uutta jännitystä jostain muualta. Mutta sun oli helppo vakuuttaa mut ettei siitä ollut pelkoa, enkä mä sitä halunnutkaan. Mun oisi pitänyt ennakoida muita todennäköisempiä ikävyyksiä, ja ottaa huomioon että ilojemme menetyksestä voisi tulla mun loppuelämäni kurjistus.
ellauri012.html on line 365: Rikoksen sovitukseen ei riitä kärsiä määrätty rangaistus; kärsiminen ei auta jos sydämeen jää halu entiselleen. On helppo asia tunnustaa heikkous, ja antaa siitä itselle vähän rapsuja, mutta täytyy olla täydellinen itsehallinta jotta voisi sammuttaa nautintojen muiston, jonka tapa on tartuttanut aivoihin. Nähdään aika usein että jotkut tunnustaa omat vikansa, mut vähät niistä ottaa vahinkoa, suorastaan mielissään vaan kertoilevat niistä. Sydämellisesti katua pitäisi tekoa suusanallisen myönnytyksen lisäksi, mut tää toteutuu vaan harvoin. Mä joka olen kokenut niin monta hyvää hetkeä sun kanssa, tunnen vastoin tahtoani etten voikaan niitä katua, enkä välttyä muistoissani nauttimasta niistä taas. Ponnistan vaikka kuinka kovasti, tai käännyn sitten mille kyljelle, ihana ajatus vaan seuraa, ja jokainen tarvekalu tuo mun mieleen mitä mun pitäisi unohtaa. Hiljaisessa yössä kun mun tulis ottaa palloon unta, joka lievittää suurimmatkin huolet, en voi välttää näitä unelmia. Uneksin että olen taas mun rakkaan Abelardin kaa. Mä näen sen, puhun sille ja kuulen sen vastaavan. Toisiimme ihastuneina me unhdetaan kirjat ja ruvetaan taas hommimaan. Joskus mä olen tappelevinani sun vihollisten kaa; mä vastustan niiden raivoa, mä huudan säälittävästi, ja sit mä herään kyyneliin. Jopa kirkkoon alttarille mä vien meidän rakkauden muiston, ja sen sijaan että valittaisin joutuneeni nautintojen uhriksi, mä huokaan ja kaipaan niitä takaisin.
ellauri012.html on line 367: Mä muistan (sillä rakastavaiset ei unohda mitään) ajan ja paikan missä sä ekan kerran tunnustit tunteesi ja vannoit että rakastaisit mua aina kuolemaan. Sun sanat ja valat on syvälle kaivertuneet mun sydämeen. Mun katkonainen puhe kavaltaa mun mielen sekavuutta; mun huokaukset paljastaa mut, ja sun nimi on alituiseen mun huulilla. Voi juku! Kun mä kärsin näin mikset sä herra siellä ylhäällä sääli mun heikkoutta ja vahvista mua sun armolla? Sä olet onnellinen Abelard että sulle on suotu se armo, ja sun onnettomus on käännetty levoksi. Sun ruumillinen rangaistus on parantanut sun panohalut. Myrsky on ajanut sut satamaan. Jumala joka näytti vähän jakaneen sulle huonot kortit, koitti vaan auttaa sua; hän olikin kiltti isi joka vaan ruuvas irti sulta kikkelin, eikä paha vihollinen - viisas lekuri joka sanoo: tää voi vähän kirpaista, vaan pelastaakseen sun henkesi. Mua pitäis sääliä tuhat kertaa enemmän kuin sua, sillä mulla on tuomiota jäljellä vaikka kuinka monta kuukautta. Mun pitää vastustaa noita kuumeita jotka rakkaus herättää nuoreen sydämeen. Tää sukupuoli on vitun heikko, ja mun on vaikeempi puolustautua, koska mua ahdistava vihollinen miellyttää mua; mä nautin vaarasta joka uhkaa mua; miten mä voin olla antautumatta sille?
ellauri012.html on line 373: Oliko sulla mitään syytä kiittää mua? Kiitoksesta on usein haittaa niille joita kiitetään: salainen turhamaisuus syttyy sydämeen, sokeuttaa, ja peittää haavat jotka oli vasta puoliksi parantuneet. Viettelijä imartelee, ja samalla pilaa ihmisen. Rehellinen ystävä ei salaa mitään, eikä silittele haavaa, oikeestaan saa tuntumaan sen kipeemmältä, koska laittaa lääkettä. Mikset sä menettele näin mun kaa? Haluutko olla halpa vaarallinen liehittelijä? tai jos sä näät mussa jotain kehuttavaa, etkö pelkää, että turhamaisuus, joka vaivaa jokaista ainakin meistä naisista, pian tuhoo sen? Mut ei tuomita hyvettä ulkopuolelta, sillä muuten rikolliset kelpaa yhtä hyvin kuin herran valitut. Ovela huijari voi saada enemmän ihailua osakseen kuin intoileva pyhimys. Touché, osui ja upposi, vai mitä Abelard?
ellauri012.html on line 378:

Kirje 4 Heloiselta Abelardille


ellauri012.html on line 381: Rakas Abelard, - sä ehkä luulet et mä syytän sua vetelyydestä. Sä et ole vastannut mun viime kirjeeseen, ja taivaan kiitos, siinä kunnossa missä mä nyt oon, on helpotus että sä osoitat niin vähän kiinnostusta tunteisiin jotka kavalsin. Lopultakin Abelard sä olet menettänyt Heloisen iäksi. Kaikista niistä valoista huolimatta etten ajattelis muuta kuin vaan sinua, enkä saisi viihdytystä muusta, olen nyt karkottanut sut mun mielestä, mä oon unohtanut sut. Sä ihana ajatus rakastetusta jota kerran jumaloin, sä et ole enää mun onnen avain! Rakas Abelardin kuva! sä et enää vainoo mua, mä en enää edes muista sua. Ooh kuuluisuus ja ansio, mies joka vihollisista huolimatta on aikansa ihmemies! Oi lumoavat nautinnot mihin Heloise alistui - te olitte mun kiduttajia! Mä tunnustan mun häilyvyyden, Abelard, ihan punastumatta; opettakoon mun uskottomuuteni maailmalle ettei naisten lupauksiin ole luottamista - meidän mieli ja kielikin on niin muuttuvainen. Tää kiusaa sua, Abelard; tää tieto ulkoa voi sut yllättää; sä et koskaan kuvitellut että Heloise voisi olla petollinen. Sillä oli niin vahvat ennakkoluulot sun puolesta, ettet voi kuvitella miten aika voisi muuttaa niitä. Mutta pidä kiinni tuolista, mä aion nyt paljastaa sulle mun kaksinaamaisuuden, vaikka luulenkin että sä et moiti mua, vaan itket ilosta.
ellauri012.html on line 383: Kun mä kerron mikä kilpailija on tempaissut mun sydämen pois sulta, kiität mun mielenmuutosta, ja pyydät tätä kilpailija liimaamaan sen kii. Tästä sä jo arvaat että jumalahan se on joka vie nyt sulta Heloisen. Jep, mun rakas Abelard, nyt se antaa mulle sen mielentyyneyden jonka meidän kurjuuden kirkas muisto ennen esti. Just taivas joo! mikä muu kilpailija vois ottaa sulta mut? Voisitko kuvitella, että joku vaan, joku ihminen voisi kumittaa sut mun sisältä? Voisitko kuvitella mun vaihtavan jumalisen ja sivistyneen Abelardin kehenkään alempaan kuin jumalaan? Ei, must tuntuu et sä olet arvioinut mut oikein tässä kohtaa. Varmaan sä haluut tietää millä keinoin jumala sai aikaan näin suuren muutoksen? Kerron sulle, että saisit ihmetellä sallimuksen salaisia kiemuroita. Muutama päivä sen jälkeen kun sun vika kirje tuli mä sairastuin vakavasti (Joopa joo, aina tää sama deus ex machina näissä muinaisjutuissa); lääkärit jo luovutti mut kuolemalle. Silloin mun tunne, joka aina ennen oli tuntunut musta viattomalta, alkoi näyttää pahalta. Muistista tulvahti kuin filmissä (joojoo, anakronismi, mutta siltä se varmaan just tuntui) kaikki mun elämän menneet teot, ja mun täytyy tunnustaa että ainoo tuska jonka tunsin oli tunnontuska meidän rakkaudesta. Kuolema jota olin siihen saakka katsonut vain etäältä, häälyi nyt mun edessä kuin syntisillä. Aloin pelätä jumalan kostoa nyt kun olin lähempänä sitä, ja mua kadutti etten mä ollut ottanut kunnolla käyttöön armolahjoja. Ne hellät kirjeet jotka sulle kirjoitin, rakkaat keskustelut joita kävin sun kanssa, kiusas mua nyt yhtä paljon kuin ne oli ennen viehättäny. Voi Heloise-repukka, mä sanoin, jos on rikos lähteä tolla lailla hehkuttamaan, ja jos tämän elämän jälkeen siitä seuraa varma rangaistus, mikset sä vastustanut kunnolla tollaisia kiusauksia? Ajattele mitä kidutuksia on sulle varalla, kauhistu sua venttaavia helevetin koneita, ja muista samalla nautintoja joita sun eksynyt sielu piti niin hitsin hienoina. Äh! eikö vähän harmita että kieriskelit niin falskeissa huveissa? Lyhyesti, Abelard, kuvittele katumusta jota tunsin, niin et ihmettele lehmänkäännöstä.
ellauri012.html on line 385: Yksinäisyys on kestämätöntä ahdistuneelle mielelle; sen huoli kasvaa hiljaisuudessa, ja syrjäytyminen vaan lisää sitä. Siitä lähin kun olen ollut suljettuna näihin seiniin, en ole tehnyt muuta kuin itkeskellyt meidän vahinkoa. Tää luostari on kaikunut mun kiljunnasta, ja ikuiseen orjuuteen tuomitun kurjimuksen lailla olen kuluttanut päivät surun parissa. Sen sijaan että olisin toteuttanut loordin armollisen suunnitelman mua kohtaan, olen kapinoinut sitä vastaan, pidin tätä pyhää pakopaikkaa kauheeena vankilana, ja olen kantanut loordin iestä vasten tahtoa. Sen sijaan että olisin putsannut itseäni katumuksen harjoituksilla, olen vaan vahvistanut mun tuomiota. Fataali erehdys! Kardinaalimunaus! Mut Abelard, mä oon nyt repinyt silmiltä siteen joka sokaisi mut, ja jos mä nytkään voin yhtään luottaa omiin tunteisiin, musta on nyt tullut sun arvostuksen arvoinen. Sä et ole mulle enää muuta kuin se rakastava Abelard, joka aina pyrki yksityisiin hetkiin mun kanssa sumuttaen meidän vartijoiden silmät. Meidän onnettomuudet sai sut kammoamaan pahetta (ei ihme, kun et siihen enää itse kyennyt), ja sä heti omistit loput päiväs hyveelle, ja näytit alistuvan siihen pakkoon mielelläsi. Mä taas, joka olin herkempi, ja enemmän nautinnon perään (ja jolla oli paikat vielä kunnosssa) olin vitun kärsimätön tästä, ja olet kuullut miten paljon kannoin kaunaa sun kalttaajille. Oot nähnyt mun kaunan mun viime kirjeistä; tää se oli, varmasti, joka sai mun Abelardin, sut munattoman Hannibalin, mulle äkämystymään. Sä hermostuit mun valituksista, ja jos totta puhutaan, menetit toivon mun sielun pelastuksesta. Et voinut aavistaa että Heloise voisi voittaa noin vahvan tarpeen; mut olit väärässä, Abelard, mun heikkous, armon lihaksilla, ei estänyt mua tavoittamasta voiton seppelettä. Palauta mut siis sun hyviin kirjoihin; sun oma jumalisuus varmaan kehottaa sua siihen.
ellauri012.html on line 387: Mut mut: mikä salainen huoli nyt nousee mun sieluun - mikä loppuun ajattelematon tunne nyt nousee joka vastustaa mun lupausta olla huokailematta Abelardin perään? Voi taivas! eks mä ookkaan päihittänyt mun rakkautta? Heloise sä onneton! niin kauan kun sulla henki pihisee sun pitää nähtävästi rakastaa Abelardia, niin on päätetty. Itke vaan kurja ämmä, sillä tätä parempaa tilaisuutta siihen tuskin tarjoutuu. Mun pitäis kuolla surusta; armo oli jo kerran ohittanut mut, ja sit mä lupasin olla sille uskollinen, mut nyt mä olen taas kerran pettänyt lupaukseni, ja armo on taas uhrattu Abelardille. Tää pyhäinhäväistys kyllä jo saa kupin kaatumaan. Miten mä voin tän jälkeen enää toivoa et jumala aukasee mulle aarrearkkunsa, sillä mä oon ihan väsyttänyt sen. Aloin loukata sitä heti ekasta hetkestä kun näin Abelardin; onneton sielun veljeys sai meidät ryhtymään luvattomiin panopuuhiin, ja jumala lähetti roiston erottamaan meidät puukolla. Mä valitan tätä onnettomutta, mutta jumaloin sen syytä. Aargh! mun pitäisi pitää tätä onnettomuutta taivaan lahjana, se ei hyväksynyt meidän liittoa ja erotti meidät, ja mun pitäisi pinnistää et saisin mun tunteen loppumaan. Eikö olis paljon parempi jos unohtaisin kokonaan sen kohteen, enkä jättäisi mieleeni mitään muistoa joka on fataali mun rauhalle ja pelastukselle? Herra varjele! pitääkö Abelardin kummitella mun ajatuksissa iän kaiken? Enksmä koskaan pääse vapaaksi lemmen kahleista? Mut ehkä mä pelkään ihan turhaan; ohjaahan hyve nyt kaikkia mun akteja ja ne on kaikki armon huostassa. Siis pelko pois, Abelard; ei mulla enää ole noita tunteita joiden kuvaaminen mun kirjeissä sai sut niin hermoksi. En mä enää yritä, kertomalla noista hyvistä hetkistä jotka rakkaus meille jakoi, herättää mitään syyllistä tunnetta jota sä voisit tuntea mua kohtaan. Mä vapautat sut kaikista sun valoista; unohda rakastajan ja aviomiehen tittelit ja jätä vaan toi iskä. Mä en odota sulta enää muuta kuin lempeitä nuhteita ja kirjeitä jotka pitää yllä rakkauden loimua. En vaadi sulta muuta kuin hengellistä neuvontaa ja terveellistä kuria.
ellauri012.html on line 391: Ei hyvä herra, maan päällä ei ole muuta nautintoa kuin hyveen antama. Kaikkien maisten ilojen keskellä sydäntä pistää, se on rauhaton ja levoton kunnes se pysähtyy suhun. Miten paljon mä oonkaan kärsinyt, Abelard, niin kauan kun mä koitin pysytellä elossa luostarissa niillä eväillä jotka oli tuhonneet mut maailmassa? Vihasin seiniä jotka ympäröivät mua; tunnit tuntui pitkiltä kuin nälkävuodet. Kaduin tuhannesti että olin haudannut itseni tänne. Mut sen jälkeen kun armo avas mun silmät on kaikki muuttunut; yksinäisyys tuntuu kivalta, ja tän paikan rauha on vuotanut mun sydämeen. Tyytyväisenä että hoidan hommani tunnen iloa joka ylittää kaiken sen minkä rikkaus, komeus tai aistillisuus vois mulle tarjota. Mun tyyntymys on kyllä käynyt mulle kalliiksi, sillä se maksoi mun rakkauden; tein ihan väkisten tän uhrauksen joka tuntui ennen mahdottomalta. Mut jos mä oon vihdoinkin päässyt susta eroon, älä mustasukkaile; jumala jonka ois aina pitänyt omistaa mut on nyt mun sisässä sun sijasta. Ole tyytyväinen että voit vielä nussia mun mieltä, sitä sä et koskaan menetä; ja mä saan aina salaista mielihyvää kun ajattelen sua, ja must on hienoa totella säääntöjä jotka sä mulle teet.
ellauri012.html on line 395: Sä moitit mua hyvin auliisti etten ole kirjoittanut uutisia; mun sairauteni selittäköön sen. Mä en jätä käyttämättä mitään tilaisuuksia sun muistamiseen. Kiitos vaan kun sanot että mun vaikeneminen on sua hermostuttanut, ja mun terveyttä koskevasta huolenpidosta. Sä siis olet aika huonossa hapessa itse, ja äsken luulit jo et tulee noutaja. Kylläpä sä julma mies kerrot kylmästi uutisen jonka tiedät huolettavan mua. Kerroinhän mä edellisessä kirjeessä miten mua masentais jos sä kuolisit, ja jos sä yhtään välität musta, sä vähän hellität noita harjoituksias. Mähän tarviin sun neuvojas, ja siksi sun pitäis pitää huolta itsestäs; - mut en mä viitsi väsyttää sua nalkuttamalla. Sä toivot ettei me unohdeta sua meidän rukouksista; No jo, Abelard kulta, voit olla varma että tää tiimi on sun takana; se omistautuu sulle etkä voi epäillä sitä unohtamisesta. Sä oot meidän iskä ja me ollaan sun tyttöjä; sä oot meidän opas, ja me alistutaan sun ohjaukseen ihan varmoina et sä oot kunnon veijari. Sä käsket, me totellaan; sä juhlit, me pakataan. Me toteutetaan pilkuntarkasti mitä sä oot käskenyt. Me ei ruoskita itseämme enempää kuin sä suositat, ettei olla virkaintoisia ja ylitetä normia. Sanalla sanoen, mikään ei ole oikein ilman Abelardin leimaa. Kerrot yhtenä hämmennykseen aiheena että jotkut meidän siskoista on huonoja esimerkkejä, että ne ei yleisesti ottaen ole tarpeeksi tiukkoja. Näyttäks tää sulta oudolta kun tiedät millä jengillä luostarit täyttyy nykyaikana? Kysyykö iskät tyttäriltä onko ne kiinnostuneita ennenkuin ne sulkee ne kiven sisään? Eikö oma etu ja maan tapa oo niiden ainoo ohjenuora? Siksi luostareissa on paljon poppoota joilla on joku kohujuttu takana. Mut kerropa tarkemmin mitä väärinkäytöksiä on sun korviin kiirinyt, ja neuvo miten mä korjaan ne parhaiten. Mä en ole ite havainnut mitään löyhiä kuminauhoja; kun löydän, niin kiristän ne kyllä. Mä teen tarkastuskierroksen joka ilta, ja lähetän karkulaiset takaisin huoneisin; sillä muistan kyllä mitä seikkailuja tapahtui taannoin Pariisin konventeissa.
ellauri012.html on line 397: Sun kirjeen lopussa on yleistä marinaa sun onnettomuudesta ja et toivot et kuolema lopettais sun munattoman elämän. Miten noin suuri nero kuin sä ei voi nousta onnettomuuden yläpuolelle? Mitä maailma sanoisi jos ne lukis sun mulle lähettämät kirjeet? Uskoiskohan ne sun luostarielämän jaloihin tarkoitusperiin, vai ajattelisko vain että sä vetäydyit sinne nuolemaan kelliesi arpia? Mitä sun oppilaatkin sanoisi, jotka on tullut niin pitkän matkan takaa, ja pitää sun ankaria luentoja parempina kuin maallista elämää, jos ne huomais että sä ot salaa sun ex-kassiesi orja, ja samojen heikkouksien uhri joista sun säännnöt suojaa niitä? Tää Abelard, jota ne niin paljon ihailee, tää suuri johtaja, menettäisi maineensa ja siitä tulis sen oppilaiden pelle. Jos nää syyt ei riitä sua rauhoittamaan, vilkaise vähän tänne päin ja ihaile päättäväisyyttä jolla mä suljin itteni tänne ihan vaan sun pyynnöstä. Mä olin nuori kun me erottiin ja (jos mä kehtaan uskoa mitä sä aina vakuutit) oisin kelvannut kenelle tahansa. Jos mä olisin halunnut melaa keneltäkään muulta kuin just sulta, muut miehet olis mielellään lohduttaneet mua sun puutteessa. Tiedät mitä mä oon tehnyt, anteeksi että hieron tätä, mä muistelen mielelläni vieläkin sun rakkaudenvakuutuksia. Mä kuivasin sun kyynelet pusuilla, ja kun sä olit kyvytön, mä uskalsin enemmän. Voi voi, jos sä olisit rakastanut herkemmin, mun valat, mun huippuhetket, mun hyväilyt olis kyllä vakuuttaneet sut. Jos sä oisit nähnyt mun vähitellen viilenevän sulle, sulla ois ollut syytä huoleen, mut sä et koskaan saanut multa enemmän rakkautta kun sen jälkeen kun sulta meni kassit.
ellauri012.html on line 399: Älä siis enää viiti marista, Abelard kulta, tolla lailla kohtalolle, sä et ole ainoa jolta on mennyt killuttimet, ja sun pitäsi unohtaa jo tää kohtalon kova kolhaisu.
ellauri012.html on line 400: On se nyt häpeä ettei filosofi voi sulattaa mikä oisi voinut sattua kelle vaan. Kato musta esimerkkiä; mä sain syntyessäni kovat halut, mä joudun päivittäin taistelemaan tunteiden kanssa, ja iloitsen kun saan ne järjen hallintaan. Miten tälläinen heikko luonne joutuu vahvistamaan vahvempaansa? Mut nyt mä meen liian pitkälle. Näinkö mä kirjoitan mun kultu Abelardille? Sille joka noudattaa kaikkia saarnaamiaan hyveitä? Jos valitat onnen arvasta, se ei ole niinkään että tunnet sen iskut, vaan koitat osoittaa vihollisilles kuinka moitittavia ne on kun ne satutti sua. Jätä ne rauhaan Abelard, anna niiden kiehua omassa liemessään, jatka sä sun yleisöjen hurmaamista. Löydä ne sivistyksen aarteet jotka taivas näyttää varanneen vaan sulle; sun viholliset jotka sä häikäiset sun järkeilyllä tulee lopulta kyllä järkiinsä. Voi että sä olisit onnellinen jos saisit koko maailman vakuutetuksi sun oikeassa olosta, niinkun mä jo oon. Kaikki myöntää sun fiksuuden; sun pahimmat vastustajatkin tunnustaa, että sä tiedät kaiken mikä on inhimillisesti tiedettävissä.
ellauri012.html on line 402: Rakas ukkokulta (käytän tätä nimitystä viimeisen kerran), enkö enää koskaan saa nähdä sua hengissä? Enks mä saa edes halata sua ennenkun sä kuolet? Hei mitäs tuli sanotuksi Heloise? Tajuutko mitä sä haluat? Voisitko katsoa noihin säkenöiviin silmiin muistamatta helliä katseita niistä, jotka oli sulle niin kohtalokkaita? Voisitko nähdä Abelardin leijonamaisen ilmeen olematta mustasukkainen kaikille jotka näkee noin komeen kaverin? Sen suuta ei voi katsoa haluumatta sitä pussata; siis kukaan nainen ei voi katsoa Abelardia joutumatta vaaraan. Älä siis pyydä saada nähdä Abelardia; jos sen muisto on aiheuttanut sulle niin paljon harmia, Heloise, miten paljon tulisi sen näkemisestä? Mitähän haluja taas sussa heräisi? Miten voisit pitää halus kurissa nähdessäs niin makeen ukkelin?
ellauri012.html on line 404: Kerron sulle mikä on musta mukavinta täällä eläkkeellä; kun olen kuluttanut päivän ajatellen sua, täynnä tätä alas painettua ajatusta, menen nukkumaan. Sillä öisin Heloise, joka ei kärsi ajatella sua päivisin, rentoutuu mielikseen sua katsomaan ja kuulemaan. Silloin mun silmät liimautuu suhun! joskus sä kerrot sun salaisista huolista, ja mun mieli tuntee surua, joskus unohdat sun vihamiehet ja painat mut lähelles ja mä antaudun sulle, ja meidän sielut, joilla on sama tunne, tuntee myös saman nautinnon. Mutta voi, iloiset unet ja hellät kuvitelmat, miten nopeesti te katootte! Mä herään, avaan silmäni enkä näe Abelardia: ojennan käteni halatakseni häntä ja hän ei ole siinä; itken, ja se ei kuule mua. Tosi hölmöä mun on kertoa mun unistani sulle, joka et välitä sellaisista huvituksista. Mutta Abelard, etkö koskaan näe Heloisea sun unissa? Miltä se näyttää niissä? Puhutko hänelle yhtä hellästi kuin ennen, ja oletko iloinen vai pahoillasi kun heräät? Anteeksi Abelard, anna anteeksi harhaiselle rakkaalle. En mä voi enää odottaa sulta sitä eloisuutta mikä oli sulle ominaista ennen, enkä voi vaatia että meidän halut kohtaavat. Me on sidottu itsemme ankariin sääntöihin, joita pitää seurata ilman mukinoita. Ajatellaan vaan näitä tehtäviä ja meidän sääntöjä, ja käytetään hyvin hyväksemme pakkoa joka pitää meidät erossa. Sinä Abelard päätät sun kurssit ja sun juoksun onnella; sun halut ja pyrkimykset ei estä sun pelastusta. Mut Heloisen pitää itkeä, sen pitää surra ikuisesti tietämättä, kelpaavatko sen kyynelet pelastuksen pantiksi.
ellauri012.html on line 406: Olisin halunnut lopettaa tän kirjeen kertomatta mitä täällä tapahtui pari päivää sitten. Nuori nunna joka oli pakotettu luostariin ilman kutsumusta siihen karkasi jollain ilveellä, en tiedä miten, ja pakeni Englantiin yhden herrasmiehen mukana. Olen käskenyt koko talon salata tän jutun. Voi Abelard! Jos sä olisit täällä näitä juttuja ei tapahtuisi, sillä kaikki siskot jotka hurmaantuis sut nähdessään ja kuullessaan, eivät ajattelisi kahdesti vaan noudattaisivat sun sääntöjä ja ohjeita. Se noviisi ei olisi ikinä tehnyt noin rikollista suunnitelmaa kuin rikkoa valansa, jos sä olisit ollut täällä kehottamassa kuuliaisuuteen. Jos sun silmät vahtis meitä, kaikki olis viattomia. Kun me liukastutaan sä nostaisit meidät pystyyn ja tukisit neuvoillas; me marssittaisiin varmajalkaisina lampaina hyveen kaitaa tietä. Alan huomata että musta on ihan liian hauskaa kirjoittaa sulle; mun pitäis polttaa tämäkin kirje. Siitä näkee että mulla on vielä ihan liikaa tunteita sua kohtaan, vaikka yritin aluksi vakuuttaa sut ettei niin ole laita. Mä tunnen joskus armon, joskus himon laineita, ja vuorotellen annan periksi kummallekin. Sääli mua Abelard, ja tilaa johon sä olet mut saattanut, ja tee mun viime päivistä tääällä yhtä levollisia kuin ne ensimmäiset oli ahdistuneita.
ellauri012.html on line 409:

Kirje 5 Abelardilta Heloiselle


ellauri012.html on line 417: Mut ei, nyt mun turhamainen mielikuvitus taas vie mua kuin litranmittaa. Voi Heloise, miten kaukana me ollaankaan oikeasta mielenrauhasta! Sun sydän vielä palaa roihulla jota et saa sammutetuksi, ja mun on täynnä hätää ja levottomuutta. Älä luulekaan Heloise, että mä nautin täällä täydellistä lepoa; mä avaan nyt viimeisen kerran sulle sydämeni; - mä en ole vieläkään ihan irti susta, ja vaikka mä taistelen mun sua kohtaan tuntemaani hellyyttä vastaan, niin kaikista yrityksistäni huolimatta mä koen liian voimakkaasti sun surut ja haluisin jakaa ne. Sun kirjeet on tosiaankin liikuttanut mua; en voi lukea kylmänä sun rakkaan käden raapustamia kirjaimia! Mä huokaan ja itken, ja kaikki mun järki tuskin riittää kätkemään mun heikkouden mun oppilailta. Tää, Heloise parka, on Abelardin kurja olotila. Maailma, joka on yleensä väärässä joka asiasta, luulee että mä olen päässyt rauhaan, ja luullessaan et mä rakastin sua vaan aisti-ilon tähden, et mä oon nyt unohtanut sut. Ja vitut! Ihan väärin meni! Ihmiset oli kyllä oikeassa kun sanoivat et kun me erottiin, mä menin luostariin häpeestä ja surusta. Mut se ei ollut, kuten tiedät, kunnon katumusta siitä et oisin jotenkin loukannut jumalaa, mistä mä keksin tän ajatuksen. Mutta mä pidän meidän kurjuutta sallimuksen salaisena merkkinä että se tahtoo rankaista meitä; ja pidän Fulbertia vaan jumalan koston välikappaleena. Armo veti mut houruintaloon missä olisin vieläkin jos mun vihollisten raivo ois sen sallinut; mä olen kestänyt niiden vainon, varmana että jumala ite usutti ne mun kimppuun mun puhdistukseksi.
ellauri012.html on line 450: Terve menoa, Heloise, tää on sun rakkaan Abelardin ja sen jumalan viimeinen sana sulle: valitamme aiheuttamaamme vaivannäköä. Viimeisen kerran: noudata hyvää sanomaa, tai oikeammin siihen liittyviä vakuutusehtoja. Taivaan poika suokoon, että sun sydän, joka niin kiltisti otti vastaan mun rakkauden, nyt ottaa vastaan tänkin hullutuksen. Toivon tosiaan että sun mielessä aina väikkynyt harhakuva rakastavasta Abelardista nyt edes muuttuisi kuvaksi tosi nolosta Abelardista; ja toivon että itket yhtä monta kyyneltä omasta puolestasi kun turhaan itkit mun munattoman takia.
ellauri012.html on line 456: Abelard ja Heloïse kuolivat kummatkin 1142. Kastroineet kastroitiin ja silmät puhkottiin, toimeksiantaja hirtettiin (Vilpertti). Ellei sitten väärät tekijät ja toimeksiantaja. Tuleva Hadrianus-paavi ja englantilainen kaverinsa Henry lähti Trondheimiin ehkä joskus 1150, mutta olisihan ne voineet vierailla sitä ennen Heloïsen ja toisaalla Abelardin luostareissa Bernhardin myrkyt hihassaan. Kerran yks saamelaispoika Abiskossa sanoi ymmärtäneensä miks Jeesus tapettiin. No? Se oli liian suosittu. Bernhard ei sietänyt kilpailua, ei Pariisissa, ei paaveilta.
ellauri012.html on line 460: Joo niin se oli. Bernhard oli sotaisa punapartaisen ritarin poika joka hommaili ristiretkiä sinne sun tänne. Munat oli selvästi tallella. Tapatti piispa Henrikin Lallilla Köyliönjärven jäälle. Riiteli munattoman Abelardin kanssa teologisista kysymyxistä. Siitä munattoman puheet oli hampaattomia. B-mies suositti vaan pientä rukouxenpätkää ja sit aseet puhuvat. Mut Abelard parka oli aseeton. Sillä oli enää niitä sanoja.
ellauri012.html on line 464: Esa Saarinenkin kannattaa mieluummin käytännöllistä filosofiaa, vaikka tutkinto on teoreettisesta. Siinä on silti enemmän Abelardia, tuulenpiexäjää ja tuhkamunaa, paskanjauhajaa kuin reipasta sammiomunkkia, riuskaa ristiretkeläistä. Saisko edes telttaa pystyyn yhtä nopeasti kuin esim. Perza Rovamo.
ellauri014.html on line 436: Ikävystyttävää pulinaa 1700-luvun musasta. Pröö haukkuu ranskixet ja kehuu italiaanoja. Paitti pahexuu et kastraatit pannaan laulaan rakkauslauluja. Mitähän munaton Abelard ois tästä mieltä. Pröö on mustasukkiainen loordista, ja ottaa kiukkupäissään liikaa kuppia. Se on yhtä juoppo kuin Juulia on syöppö.
ellauri014.html on line 527: Aika ikävästi kohtelee nyt Julle Pröötä, Heloise Abelardin hattu päässä. Mä en anna enää sulle, mut älä hemmetissä silti petä mua, pidä itses miehenä mutta munattomana, vaan hyveen lippu liehukoon sun tangossa. Ja hölmö Pröö lupaakin ripustaa pippelinsä kuivumaan. Mulkut tuulessa ne heiluu. Samaan aikaan toisaalla Volmar pian rassaa pikku Juuliaa. No ehkä Pröö voi Lontoossa britin kanssa alkaa suunnitella junaa. (Ne ei vielä tähän aikaan käyneet höyryllä.)
ellauri014.html on line 593: Rokon mukana meni Jullen panohalut. Sai rokotuxen. Rouva Dorka ilmoittaa: Juulia on nyt rouva Wolmari. Sulla ei oo enää panopuuta, on enintään kaveri. Rouva Wolmari jatkaa samaa virttä: rakastan sua Pröö mutten anna sulle, vaan nain isän osoittamaa puolisoa. Mut sydän jää sulle Pröö, revi siitä läppää. Kassit voit jättää eteiseen kuin Tero ja Esa, tai Abelard, ne on nyt joutavat. Jos lähtee ilman tarzanhuutoa.
ellauri014.html on line 1127: Jotain mainintaa on Abelardin harhaoppisesta rukouskäsityxestä. Ei sanota mikä siinä oli vikana. Oisko se ollu se huomio et ei sitä sopotusta kukaan kuuntele, paizi sä ize ja ehkä äiti oven raosta, mut se on kivaa ja tekee hyvää sulle izelles. Joo se kai se on. Stultilogiaa. Pröö on sitä mieltä et Julkun ja muiden pietismiin yms mystiikkaan taipuvaisten virhe on rukoilla ihan liikaa. Siitä vaan suu kuivii ja tulee polvet kipeiksi. Ei sovi odottaa nopeaa pöytiin palvelua eikä tilata menun ohitse jotain ihmettä. Ihmeiden aika on ohi, tekniikan ajan valistuneen jumalan on noudatettava luonnon lakeja ja asetuksia.
ellauri014.html on line 1353:

Uusi Héloïse. Hmm, osat ovat vaihtuneet. Julie on nyt holier-than-thou munaton Abelard, ja Ted sen ahnas Heloise. Mitkä oli Jullen munat, ja kuka ne siltä leikkasi? Iskä varmaan, joka torppas tyttären kaukalon laitaan ja siten abortoi onnen kaupalla Tedin sikiön, ja sai Julkun sitte ottamaan tylsän mutta sentään aatelisen Wolmarin. Pysyi möngöt suvussa.
ellauri026.html on line 202: Alaviite Kiimainen munkki-meemin avataareja: isät Roshi, Cohen, Mefodi, Rabelais, Abelard, Antonius, Matka länteen-kirjan apina. Näitähän on vaikka kuinka monta. Kiimainen ja munkki on lähisynonyymejä. Hakusanoilla kiimainen+munkki tulee vain pornovideoita. Hakusanoilla munkki+kiusaus oli tämä ensimmäinen osuma:
ellauri036.html on line 86: Te marmori-ihmiset, ylpeät ja itsekkäät, te verrattomat järkiviisaat, jotka milloinkaan ette ole tehneet epätoivoista tekoa ettekä laskuvirhettä — jos kaikki tämä sattuisi teille, niin muistakaa häviönne hetkenä Abelard">Abeilard´ia, joka menetti Héloïsen. Sillä hän rakasti Héloïsea enemmän kuin te rakastatte hevosianne, kultakolikoitanne ja rakastajattarianne; sillä menettäessään hänet, kadotti hän enemmän kuin te voitte kadottaa, enemmän kuin teidän ruhtinaanne Saatana menettäisi, jos hän toisen kerran syöstäisiin alas taivaasta. Sillä hän rakasti sellaisella rakkaudella, josta sanomalehdet eivät puhu, ja josta vaimonne ja tyttärenne eivät näe varjoakaan teattereissa ja kirjoissa. Sillä hän oli kuluttanut puolet elämäänsä suutelemalla Héloïsen valkeaa otsaa ja opettamalla häntä laulamaan Davidin psalmeja ja Saulin lauluja; hänellä ei ollut mitään muuta maan päällä. Kuitenkin on Jumala antanut hänelle lohdun. Uskokaa minua, jos te ahdingossanne ajattelisitte Abeilard'ia, te ette enää katsoisi samalla silmällä vanhan Voltairen jumalanpilkkaa ja Courier'n ilveilyjä. (Kuka toi Courier on? Ei hajua.)
ellauri036.html on line 88: Vertaa tätä Mussen versiota siihen miten oikeesti kävi: Abelardilta meni munat ja se oli aluxi voimattoman mustasukkainen ja kiukkunen, mut lopulta menetti kokonaan kiinnostuxensa panohommiin ja jätti Heloisen kuin nallin kalliolle.
ellauri092.html on line 351: Granted. Täytyy vaan panna verhot kiinni jos tulee suoraa ilmoitusta tähtisateena. Tuomas akvinolaisen mukaan sekin on tän järkikullan lisäksi välttämätöntä, mutta voi joskus mennä ihmisen valta ja väkivalta yhteen ja kadota yleisen ilmoituksen välttämättömyyden tuolle puolen erityinen ilmoitus, että turpa kiinni nyt lennetään, ja myöhemmin ilmenee että erityisen ilmoituksen takana on sama taho, joka sekoitti yleisen edun ja yleisen ilmoituksen jotenkin toisiinsa. Niinkuin esim. Pierre Abelardin tapauksessa.
ellauri109.html on line 310: Mitä yhteistä on Sokrateella Jeesuxella Abelardilla Phil Rothilla Esa Saarisella ja John Searlella (mainitaxeni vain muutamia tapauxia pisteessä) ? Kaikki on moraalin opettajia jotka on bylsineet tai ainaskin tafsanneet oppilaitansa. Phillu kommentoi eze on aivan erityisen kivaa ja kiihottavaa. Ei pitäisi käyttää kirjoja vihan teppona, varotteli Flaubert. Mut Peppu ei uskonut. Paskansi vaan kansien väliin entistä enemmän. Phillun kirjallisia esikuvia on viälä nää Céline Henry Miller ja Jean Genet. Ne onkin hyvin samanlaisia izensäpaljastajia kuin se, kulkee napit ja takki auki karzalla muna rypistyneenä kylmästä pikku nakixi.
ellauri115.html on line 378: Mutta typerästä pilailusta se ei pidä. Se taisi tulla selväxi jo uudessa Heloisessa. Mixen nimi muuten oli uusi Heloise? Sixkö kun Pröö oli samanlainen namusetä kuin munaton Abelard? Niin se taisi olla. Nää jutut tuppaavat toisesta päästä jo unohtumaan
ellauri142.html on line 451: Jolla ei kuitenkaan seiso kiusauksessa, putoaa pois pelistä ja hylätään. Mikään valtio ei ole niin pyhä, eikä mikään niin yksinäinen paikka, jossa ei koettaisi kiusauksia ja ristiriitoja, ei edes vatikaani. Niin kauan kuin apina elää, hän ei ole turvassa kiusauksilta, sillä tämän lähteen me itse kannamme sisällämme, kun synnymme aistillisessa himossa. Ei edes killutinten poisto riitä, kuten Abelard sai katkerasti kokea.
ellauri152.html on line 87: Berthe Clorine Jeanne Le Barillier (parfois orthographiée Berthe Clorinne Jeanne Le Barillier ou même Berthe Corinne Jeanne Le Barillier, sans doute par une suite d'erreurs de recopiage orthographique erroné dans les divers ouvrages où elle est citée), née à Bordeaux le 24 juillet 1858 et morte au Cannet le 24 janvier 1927, est une femme de lettres française. Takkutukkainen naisoletettu, rekkalesbon näköinen. Väsäs paljon sinisukkajuttuja, mm. Heloisesta ja Abelardista. Takuulla ei kääntänyt mitään kreikasta. Son œuvre, si elle est assez largement tombée dans l'oubli, est servie par un style sobre et une documentation toujours très solide. La part la plus consistante de son œuvre est probablement celle consacrée à l'antiquité romaine. Elle batit une maison à proximité immédiate de l'Hermitage de Jean-Jacques Rousseau, un écrivain qu'elle admirait et dont elle voulait se rapprocher. Mit vit JJ oli kuollut jo aikapäiviä?? Ja aika misogyyni kaiken kukkuraxi. Näitä vale-uudelleen
ellauri332.html on line 141: Jönsyn profiili: Tappurainen Tuppuraisen takuumiehenä. Bernhard Clairvauxlainen suhtautui suunnillen samalla tavalla Pierre Abelardiin kuin allekirjoittanut Eskiin. Munien telomisesta ei kyllä hänen Heloïselleen taitaisi paljon murhetta enää koitua. Eikä teollisuustaloudelle.

ellauri332.html on line 143: Abelard showed humility in recognizing his errors, Bernard used great benevolence. Historiassa ja populaarikulttuurissa Abelard tunnetaan parhaiten intohimoisesta ja traagisesta rakkaussuhteestaan ja intensiivisestä nesteiden vaihdostaan loistavan opiskelijansa ja mahdollisen vaimonsa Héloïse d'Argenteuilin kanssa. Hän oli naisten ja heidän koulutuksensa puolustaja. Lähetettyään Héloïsen luostariin Bretagnen suojelemaan häntä väkivaltaiselta sedältä, joka ei halunnut hänen tavoittelevan tätä kiellettyä rakkautta, sedän lähettämät miehet kastroivat hänet. Héloïse piti edelleen itseään puolisonsa, vaikka molemmat kassit jäivät luostareihin tämän tapahtuman jälkeen, ja puolusti häntä julkisesti, kun paavi Innocentius II tuomitsi hänen oppinsa ja Abelardia pidettiin harhaoppisena. Näistä mielipiteistä Abelard tunnusti naisen syyttömyyden, joka tekee synnin rakkaudesta. No jopa pomppasi, louskutti Clairvaux Bernhardilainen, sittenhän Eevakin olisi ollut synnitön ja koko korttitalo lysähtäisi perisynnin mukana.
ellauri348.html on line 354: Abelard_and_his_Pupil_Heloise.jpg/440px-Edmund_Blair_Leighton_-_Abelard_and_his_Pupil_Heloise.jpg" />
ellauri348.html on line 359: Elokuvan Tahrattoman mielen ikuinen auringonpaiste nimi on lainaus Alexander Popen vuoden 1717 runosta Eloisa kirje Abelardille.
ellauri348.html on line 361: Santeri Paavin oma alkuperäinen harjoitus tässä genressä on saanut inspiraationsa 1100-luvun tarinasta Héloïse d'Argenteuilin luvattomasta rakkaudesta opettajaansa Peter Abelardiin , joka oli häntä parikymmentä vuotta vanhempi kuuluisa pariisilainen filosofi, ja salavuoteudessa hänen kanssaan. Heidän suhteensa ja vällyissä piehtarointinsa jälkeen hänen perheensä kosti Abelardille raa’asti ja kastroi tämän, minkä jälkeen hän meni luostariin ja pakotti Héloïsenkin nunnaksi. Molemmat johtivat sitten suhteellisen menestyksekästä luostariuraa. Vuosia myöhemmin Abelard sai valmiiksi ystävälleen lohdutukseksi lähetetyn Historia Calamitatumin (Takaiskujen historian). Kun se joutui Heloisen käsiin, hiänen intohimonsa häntä kohtaan heräsi uudelleen ja heidän välillään oli neljä kirjettä, jotka oli kirjoitettu koristeellisella latinalaisella tyylillä. Yrittääkseen ymmärtää henkilökohtaisen tragediansa, he tutkivat inhimillisen ja jumalallisen rakkauden luonnetta. Kuitenkin heidän yhteensopimattomat munattoman miehen ja munasarjaisen naisen näkökulmat tekivät dialogista tuskallisen molemmille.
ellauri348.html on line 363: Paavin runossa Eloisa tunnustaa tukahdutetun rakkauden, että hänen kirjeensä on herännyt uudelleen. Hän muistelee heidän entistä yhteistä elämäänsä ja sen väkivaltaisia seurauksia vertaamalla "nuhteeton Vestalin" onnellista tilaa omaan menneisyyden intohimon ja surun uudelleenelämiseen. Sen muisto muuttaa maiseman synkäksi "ja hengittää ruskeampaa kauhua metsään" (rivi 170). Sen mezän uumeniin. Se häiritsee hänen uskonnollisten virkojensa suorittamista, missä Abelardin kuva "varastaa Jumalani jalkoväliin" (rivi 267). Mutta koska heidän väliset suhteet ovat hänelle nyt munattomana mahdottomia, hän neuvoo hiäntä pyyhkimään hänet muististaan ja odottaa kuoleman vapautumista, kun "yksi ystävällinen hauta" yhdistää heidät (rivi 343).
ellauri348.html on line 365: Paavi syntyi roomalaiskatolisena (is the pope catholic?) ja oli suht munaton knääpiö, joten hänen voidaan olettaa ymmärtävän tarinaa ja olevan erityisen kiinnostunut siitä. Heloise huudahtaa: "Jumalaan vihittyjen joukossa palvelen miestä; ristin sankarillisten kannattajien joukossa olen inhimillisen intohimon köyhä orja; uskonnollisen yhteisön johdossa olen omistautunut vain Abelardille". Paavilla taisi olla narsistinen luonnehäiriö.
ellauri348.html on line 385: Tää on pätkä pituushaasteisen Popen (1717) pitkänläntää arkkiveisua munattomasta Abelardista ja sen Eloisasta bändäristä. Eli it's from a poem about a woman named Eloisa who falls in love with her much older tutor Abelard, but her family forces them apart. Eloisa is forced to become a nun and writes about the grief of being without her star-crossed lover. She tries to forget Abelard, but she cannot and she comes to the conclusion that God cannot heal all wounds (such as the loss of Abelard's balls). She wishes she hated Abelard, but concludes her love for him remains. Despite her knowing about her doom with her love, she still longs for it. Just like Joel and Clem. They have knowledge about their destruction and loathing for each other if they continue with the relationship, but it doesn’t matter to them. It’s "Okay," “ignorance is bliss” by another name!
xxx/ellauri123.html on line 720: Oliko Vladi pedofiili? Ihan takuulla. Oliko Thomas Mann pedofiili? Wahrscheinlich. Harry Edgar eli Edgar Allan Poe joka nai 14vee Virginiaa oli ainakin. Poe-poe paapa tuli sinne ennennaikaisesti. Niin ja Lewis Carroll joka katosi irvistellen Liisan ihmemaahan. Nausikaa oli samaa sarjaa jota Odysseus tirkisteli puskista. Ja apokryfikirjan Susanna. Abelard bylsi oppilastaan Heloisea, ja samaan syyllistyi JJ:n Pröö ja JJ vähän izekin. Humbertin etunimet oli sattuvasti Jean-Jacques. Pamelan tuleva aviomies yritti samaa kotona mutta Pamela piti pintansa ja pikkuhousunsa. Näitä piisaa kirjallisuudessa. Goethe pani niitä pyykkikorikaupalla, Mignon-munamies. Kennst du das Land wo die Zitronen blühen? Lolitan myttyyntyneet pikkarit hajahti vinkeältä. Robert Zimmermann (aka Dylan) bylsi 12-vuotiasta 50 vuotta sitten Nykissä. Antoi sille viinaxia ja huumeita. Woody Allen bylsi korealaista lapsipuoltansa. Aira Samulin puolustaa lempiystäväänsä Peter Nygårdia. Nyt on Airan rahat lopussa, se joutuu pyytämään lapsenlapsilta perinnöstä förskottia.
xxx/ellauri125.html on line 416: Joku Buckley oli sanonut että Jimmy Carterilta pitäis leikata munat kuin Abelardilta.
xxx/ellauri208.html on line 453: Koko liuta keropäitä tulee luetelluxi: Molli-Jori, fig Newton, Imi Cunt, pelokas Petilt Pascalle, pyssy-Peggy ja luihu Claudel. Eipä huisin vakuuttavaa sori vaan. Mumslimistuneiden opiskelijattarien hunnuista tulee Michelille mieleen Nouvelle Heloise ja sen munaton Abelard. Polygynismi ei ole vahinko vaan Allahin ja hänen profeettansa Darwinin nimtuten tarkoitus, että vain parhaat koiraat pääsee levittämään siementä. Kuten esim ja erit humanistiproffat. Jepu jee! Muhammed ei liioin sunkaan ize kexinyt kivitystä, se vain sofistikoizi sitä. Sekin on osa Allahin suurta suunnitelmaa. Mut on parempi ettei lue Koraania ize, on se sen verran paxua pahansuopaa jollotusta. Parhaiten Mikin vakuutti Ernst Rüdigerin 4 vaimoa, eri tarkoituxiin soveltuvina.
xxx/ellauri293.html on line 90: Junian sukupuolesta ja apostolisesta asemasta on ollut kiistaa, vaikka hän onkin ollut pidetty naisena suurimman osan kristillisestä historiasta sekä suurin osa tutkijoista yhtyisi häneen kuvan perusteella mielellään. Varhaiskristilliset urheilukommentaattorit eivät antaneet epäilystäkään siitä, että Paavali viittasi Juniaan eikä suinkaan kintaalla, ja että hiän oli nainen ja apostoli, mukaan lukien Hieronymus (4.-5. vuosisata), Höttö Vermicelli (10. vuosisata). Prophylakti ja Peter Abelard (molemmat 1000-luku, perehtyneitä naistenmiehiä).
73