| 742 - 814 AD |
ellauri190.html on line 428: Charlemagne, meaning Charles the Great, was King of the Franks from 768 and Emperor of the Romans (Imperator Romanorum) from 800 to his death in 814. He expanded the Frankish kingdom into an empire that incorporated much of Western and Cent...
ellauri190.html on line 565: Napoleon Bonaparte was a French military and political leader who rose to prominence during the latter stages of the French Revolution and its associated wars in Europe. As Napoleon I, he was Emperor of the French from 1804 to 1814 and a...
ellauri194.html on line 125:  8144637.jpg" width="50%" />
ellauri196.html on line 302: Vuodesta 1812 Albert opiskeli Literarschulessa Bernissä ja muutti 1814 valmistavaan koulutukseen teologisessa korkeakoulussa. Opinnoistaan hän kirjoitti: Täällä opiskelin kolme vuotta, luin antiikin kieliä, matematiikkaa ja filosofiaa. Äidilleni sanottiin kerran: "Sanokaa pojallenne, että hänen pitäisi oppia kirjoittamaan kauniimmin, nyt hän kirjoittaa kuin emakko.” Vittu isä opetti.
ellauri222.html on line 53: 81475" data-nimi="Alger Horatio">Horatio Alger, Jr. (13. tammikuuta 1832 – 18. heinäkuuta 1899) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hän nousi lukuisilla romaaneillaan laajaan maineeseen jo elinaikanaan.
ellauri238.html on line 197:  814d26a669521.png" height="200px" />
ellauri247.html on line 398: 8147" data-nimi="Swift Jonathan">Jonathan Swift (30. marraskuuta 1667 – 19. lokakuuta 1745) oli angloirlantilainen valistusajan kirjailija ja runoilija sekä anglikaanipappi. Hänet muistetaan kaikista parhaiten satiirisista allegorioistaan Gulliverin retket (1726) ja Tynnyritarina (1704). Swift tunnetaan lähinnä laajasta, noin 150 teosta käsittävästä proosatuotannostaan, mutta hän ehti myös kirjoittaa noin 280 runoa. Swift julkaisi useat teoksensa anonyyminä tai salanimen takaa. Hänen käyttämänsä teräväkielinen satiiri paheksutti monia aikalaisia, mutta myös myöhemminkin. Swift on leimattu katkeraksi ihmisvihaajaksi, joka ei nähnyt ihmiskunnassa mitään hyvää. Puolustajat taas ovat huomauttaneet, että maailma näyttää paremmalta kuin se on, kun ei näe sen todellista kehnoutta.
ellauri257.html on line 129: Taras Hryhorovytš Ševtšenko (ukr. Тара́с Григо́рович Шевче́нко, 9. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1814 Moryntsi, Kiovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 10. maaliskuuta (J: 26. helmikuuta) 1861 Pietari, Pietarin kuvernementti, Venäjän keisarikunta) oli ukrainalainen runoilija ja taidemaalari sekä 1800-luvun ukrainalaisen kansallisen liikkeen vaikuttaja.
ellauri257.html on line 131: Taras Ševtšenko syntyi 9. maaliskuuta 1814 (uutta lukua) Moryntsissä Zvenyhorodkassa tuolloisessa Venäjän keisarikunnan Kiovan kuvernementissa. Ševtšenko oli syntyjään maaorja. Hän jäi orvoksi 12-vuotiaana. Hän oppi lukemaan kylän lukkarilta. Maaorjana Ševtšenko muutti omistajansa P. Engelhardtin mukana ensin Vilnaan ja vuonna 1831 Pietariin.
ellauri260.html on line 201: Eucken syntyi 5. tammikuuta 1846 Aurichissa, sittemmin Hannoverin kuningaskunnassa (nykyinen Ala-Saksi). Hänen isänsä Ammo Becker Eucken (1792–1851) kuoli hänen ollessaan lapsi, ja hänen äitinsä Ida Maria (1814–1872, os Gittermann) kasvatti hänet. Hän sai koulutuksensa Aurichissa, jossa yksi hänen opettajistaan oli klassinen filologi ja filosofi, suomenruozin oikeakielisyyden isä Ludwig Wilhelm Maximilian (Mikael) Reuter (1803–1881). Hän opiskeli Göttingenin yliopistossa (1863–66), jossa Hermann Lotze oli yksi hänen opettajistaan, ja Berliinin yliopistossa. Jälkimmäisessä paikassa Friedrich Adolf Trendelenburg oli professori, jonka kyseenalaiset eettiset ja eroottiset taipumukset ja filosofian historiallinen käsittely houkuttelivat häntä suuresti. Göttingen vaikutti tuppukylältä kun öizimme siellä matkalla Dresdeniin ja Puolan uuneille. Olis pitänyt yöpyä Erfurtissa, joka on isompi ja jossa Kautsky viilasi Erfurtin programmia. Engels oli tyytymätön Erfurtin programmiin, ja nuiji siitä Kautskya. Minnekäs se vallankumous unohtui? Ja miten niin uskonto on jokaisen oma asia? Sehän on oopiumia!
ellauri277.html on line 270: DOI: 10.32702/2306-6814.2019.10.115
ellauri279.html on line 217: 814">Lääkärien juoni
ellauri313.html on line 645: "She Walks in Beauty" on lordi Byronin vuonna 1814 kirjoittama lyhyt jambisen tetrametrin lyyrinen runo , joka on yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan. Sen sanotaan saaneen inspiraationsa tapahtumasta Byronin elämässä. 11. kesäkuuta 1814 Byron osallistui juhliin Lontoossa. Vieraiden joukossa oli rouva Anne Beatrix Wilmot, Byronin esiserkun, Sir Robert Wilmotin vaimo. Hänet hämmästytti hänen epätavallinen kauneutensa, ja seuraavana aamuna runo kirjoitettiin.
ellauri317.html on line 156: On vaikea korostaa liikaa, kuinka perustavanlaatuiseksi Kotliarevskin Eneida olisi Ukrainan kansalle ja heidän kulttuurilleen. Todellakin, Kotliarevski ei ole vain modernin ukrainalaisen kirjallisuuden perustaja, vaan hänen voidaan sanoa myös standardoineen ukrainan kielen: tämän hän saavutti asettamalla äidinkielensä pultavan murteen ukrainan "klassiseksi" muotoksi. Runoilijamme tuotti runon liitteenä kaikkien aikojen ensimmäisen ukrainalaisen sanakirjan, joka sisälsi yli tuhat sanaa ja säilytti kielen täyden värikkään, usein idiomaattisen monimuotoisuuden, joka on ankkuroitu ukrainalaiseen "kansanhenkeen". Hän sisällytti usein tarkoituksella seurakunnallisia, arkaaisia ja suullisesti johdettuja sanoja, jotka eivät olleet koulutettujen venäjänkielisten käsittämättömiä esitelläkseen ukrainan koko kielellistä rikkautta, joka säilytti vanhemmat slaavilaiset muodot, jotka olivat lakanneet käyttämästä venäjässä ulkomaisten (enimmäkseen ranskan kielen) takia. ja saksalainen) vaikutus. Kotliarevski ei siis vain luonut kansalliseeposta, vaan muokkasi pohjimmiltaan kansalliskielen, joka kukoistaa Taras Shevchenkon (1814–69) kaltaisiksi parin vuoden sisällä tämän uranuurtajan kuolemasta.
ellauri317.html on line 213: Puolan kuningaskunta (puol. Królestwo Polskie, ven. ца́рство По́льское, Tsarstvo Polskoje), epävirallisesti Kongressi-Puola (puol. Królestwo Kongresowe, ven. Конгрессовая Польша, Kongressovaya Pol’sha), oli Wienin kongressissa vuonna 1815 Napoleonin sotien päätteeksi perustettu Venäjän keisarin alainen epäitsenäinen valtiomuodostelma vuosina 1814–1915. Tämä kuningaskunta on Puolan kaikkiaan viidestä historiallisesta kuningaskunnasta järjestyksessä toinen. Näistä kuningaskunnista tämä on toinen epäitsenäinen. Puolan kuningaskunnalla oli vuoden 1831 kapinaan saakka Suomen suuriruhtinaskuntaa vahvempi autonomia, koska maalla oli säännöllisesti kokoontuvat valtiopäivät sekä oma armeija.
ellauri322.html on line 191: Neljä vuotta myöhemmin Godwin meni naimisiin uudelleen ja hänen uusi vaimonsa Mary Jane Clairmont toi avioliittoon kaksi omaa lastaan, joista merkittävin oli Claire Clairmont. Clairesta on muistaaxeni ohimenevästi paasattu. (Kz. albumi 14.) Wollstonecraftin tyttäret vihasivat uutta rouva Godwinia ja huomiota, jonka hän kiinnitti omaan tyttäreensä. Godwinin perheestä tuli yhä epämukavampi paikka asua jännitteiden noustessa ja velkojen kasvaessa. Teini-ikäiset Mary ja Claire pakenivat juoksemalla mantereelle Shelleyn kanssa vuonna 1814. Jäljelle jäänyt Fanny kantoi suurimman osan äitipuolensa vihasta. Hän eristettiin yhä enemmän perheestään ja kuoli itsemurhaan vuonna 1816.
ellauri328.html on line 152: Samaan aikaan toisaalla Venäjästä tuli kuudennen Napoleonin vastaisen liittouman perustaja, johon pian kuului myös Preussi , jota johti William First. Tappelut siirtyvät Sleesian alueelle. Tappio Lützenissä ja Bautzenissa lannisti Aleksanterin ja Wilhelmin, ja he tekivät rauhan Napoleonin kanssa. Myöhemmin Napoleon kutsui tätä Plopovin izemurhasiirroxi kampanjassa 1813-1814. Aselevon aikana liittoutumaan liittyivät Napoleonin ex-marsalkka pelle Bernadotten johtama Ruotsi ja Ransu II :n johtama Itävallan keisarikunta. Liittoutuneet yhdistyivät kolmeksi suureksi armeijaksi, pohjoisessa marsalkka Bernadotten johdolla pohjoisessa, idässä Preussin kenttämarsalkka Gebhard Blücherin johtamassa sleesialaisarmeijassa ja etelässä itävaltalaisen Schwarzenbergin herttuan Karlin johtamassa boheemipumpussa. Poliittisista syistä Aleksanteri ei vaatinut venäläisten kenraalien nimittämistä minkään armeijan komentajaksi. Aselepo päättyy ja armeijat siirtyvät kohti Dresdeniä, joka on tärkein tukikohta Napoleonin armeijan tarvikkeiden ja aseiden täydentämiselle. Liittoutuneet kehittävät taistelusuunnitelmaa. Böömin armeija lähestyy Dresdeniä.
ellauri344.html on line 253:  8143/rth38b5b9d945035c8f67ab048dbf9fb8a2/max_g480_c12_r4x3_pd10" />
ellauri345.html on line 294: Marianne von Willemer (* 20. November 1784 in Linz (?); † 6. Dezember 1860 in Frankfurt am Main; gebürtig wahrscheinlich als Marianne Pirngruber; auch: Maria Anna Katharina Theresia Jung) war eine aus Österreich stammende Schauspielerin, Sängerin (Sopran) und Tänzerin. Im Alter von 14 Jahren siedelte sie nach Frankfurt am Main über. Sie entwickelte sich zu einem lebhaften und lernfähigen Kind und erhielt privaten Unterricht unter einem Pfarrer. „Demoiselle Jung muß eine gute Lehrmeisterin gehabt haben und macht ihrer Lehrmeisterin auch keine Schande.“ sagte der Bräutigam, als sie die dritte Frau des Frankfurter Bankiers Johann Jakob von Willemer wurde. Diesem freundschaftlich verbunden, begegnete Johann Wolfgang von Goethe auch Marianne in den Jahren 1814 und 1815 und verewigte sie im Buch Suleika seines Spätwerks West-östlicher Divan. Unter den zahlreichen Musen Goethes war Marianne die einzige Mitautorin eines seiner Werke, denn der „Divan“ enthält auch – wie erst postum bekannt wurde – einige Gedichte aus ihrer Feder.
ellauri375.html on line 658: Congress of Vienna (1814-1815): Following the Napoleonic Wars, European powers convened to negotiate a new balance of power, leading to a period of relative stability in Europe known as the Concert of Europe.
xxx/ellauri044.html on line 1338: 8144">Vielä 1 opetus
xxx/ellauri056.html on line 366: Karl Wilhelm Friedrich Schlegel (* 10. März 1772 in Hannover; † 12. Januar 1829 in Dresden), seit 1814 von Schlegel, meist kurz Friedrich Schlegel genannt, war ein deutscher Kulturphilosoph, Schriftsteller, Literatur- und Kunstkritiker, Historiker und Altphilologe. Friedrich Schlegel war neben seinem Grossbruder August Wilhelm Schlegel einer der wichtigsten Vertreter der „Jenaer Frühromantik“.
xxx/ellauri056.html on line 556: Johann Gottlieb Fichte (19. toukokuuta 1762 Rammenau – 29. tammikuuta 1814 Berliini) oli saksalainen filosofi. Hän kuuluu merkittävimpiin saksalaisen idealismin edustajiin. Häntä pidetään joskus saksalaisen nationalismin ja antisemitismin isänä, vaikkakin tahtomattaan. Moni muukin tulee jonkun nolon lapsen isäxi ihan tahtomattaan.
xxx/ellauri059.html on line 475: Kun Medicit oli häädetty Firenzen johdosta, Savonarola muodosti kaupungista teokratian, jonka kuninkaaksi julistettiin Kristus. Varakuninkaana perintöä odotellessa toimi Arola. 8147270634922" data-nimi="Aleksanteri VI Paavi">Paavi Aleksanteri VI, joka ensi alkuun oli osoittanut Savonarolaa kohtaan ymmärtämystä, tyrmistyi kun kaupunki ei suostunutkaan tukemaan häntä taistelussa Ranskaa vastaan. Pitkälti poliittisista syistä hän ekskommunikoi Savonarolan 12. toukokuuta 1497 syyttäen häntä ”harhaoppisuudesta, lahkolaisuudesta ja Pyhän istuimen halveksimisesta”. Hän myös kielsi Savonarolaa saarnaamasta. Savonarola tottelikin paavin käskyä jonkin aikaa, mutta aloitti saarnaamisen pian uudestaan. Paavin kielto sai hänet kääntymään entistä kiivaammin katolisen kirkon hierarkiaa vastaan.
xxx/ellauri128.html on line 185: Rahel Varnhagen von Ense, geborene Levin (* 19. Mai 1771 in Berlin; † 7. März 1833 ebenda, auch Robert bzw. Robert-Tornow, angenommener Familienname ab Mitte der 1790er-Jahre, Friedericke Antonie, Taufname ab 1814), war eine deutsche Schriftstellerin und Salonnière jüdischer Herkunft. Rahel Varnhagen gehörte der romantischen Epoche an und vertrat zugleich Positionen der europäischen Aufklärung. Sie trat für die jüdische Emanzipation und die Emanzipation der Frauen ein.
xxx/ellauri128.html on line 193: Mit dem gleichaltrigen angehenden Mediziner David Veit (1771–1814), der Goethe in Weimar besuchte und ihr seine äußere Erscheinung genau schildern musste, führte die junge Levin eine ausgiebige Korrespondenz, die sich auf Fragen des jüdischen Selbstverständnisses ausdehnte. Ihre Außenseiterrolle als Frau und als Jüdin, die ihr weder eine akademische Bildung noch die intellektuelle Teilhabe am aufgeklärten Diskurs ermöglichte, erlebte sie als bedrückend. Ihrer eigenen Sensibilität sowie ihrem Ungenügen an dem Missverhältnis zwischen Anspruch und Wirklichkeit gab sie wie folgt Ausdruck: „Ich verstell’ mich, artig bin ich, daß man vernünftig sein muß, weiß ich; aber ich bin zu klein das auszuhalten, zu klein; ich will nicht rechnen, daß ich keinen empfindlichern reizbareren Menschen kenne, und der immer in Einer Unannehmlichkeit tausend empfindet, weil er die Karaktere kennt, die sie ihm spielen, und immer denkt und kombinirt, ich bin zu klein, denn nur ein solcher kleiner Körper hält das nicht aus.“
xxx/ellauri128.html on line 203: Neben anderen Liebeleien erlebte Rahel Robert, die sehr kritisch über die bürgerliche Ehe zwischen Mann und Frau dachte, auch das Scheitern ihres Verlöbnisses mit dem spanischen Gesandten Rafael Eugenio Rufino d’Urquijo Ybaizal y Taborga (1769–1839), der sie mit Streitszenen quälte. Was d’Urquijo betrifft, den sie als unbeherrscht und eifersüchtig erlebt hatte, trug sie ihm nichts nach: „Er hat mich zu sehr, zu oft, und immerweg beleidigt; gut bin ich ihm auch“, schrieb sie an Karl August Varnhagen, mit dem sie inzwischen seit fünf Jahren verlobt war. Am 15. Juli 1814 heiratete d’Urquijo in Berlin Louise von Fuchs (1792–1862); neun Wochen später, am 27. September, heiratete Rahel Robert, ebenfalls wieder in Berlin, den vierzehn Jahre jüngeren Diplomaten, Historiker und Publizisten Varnhagen, der in Österreich den Namenszusatz seiner adligen Vorfahren „von Ense“ angenommen hatte. Das geschah zu einer Zeit, als er noch Gefahr lief, als gebürtiger Düsseldorfer von Napoleons Truppen rekrutiert zu werden. Später wurde der Adelstitel, den beide Ehepartner trugen, durch ein Patent des preußischen Königs Friedrich Wilhelm III. bestätigt. Kurz zuvor, am 23. September, war Rahel zum evangelischen Christentum konvertiert. Bei der Hochzeit war der gemeinsame Freund Friedrich de la Motte Fouqué zugegen.
xxx/ellauri129.html on line 719: Charles Nodier (29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska – 27. tammikuuta 1844 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja. Hän oli varhaisromantiikan kauden johtavia kirjastonhoitajia. Nodierista tuli 1797 kirjastonhoitaja Besançoniin, missä julkaisi kaksi hyönteistieteellistä teosta. Menetettyään tämän vuoxi paikkansa Nodier siirtyi Pariisiin. tutki siellä muiden maiden kirjallisuutta ja kirjoitti Wertheriä jäljittelevät romaanit Les proscrits (1802) ja Le peintre de Saltzbourg (1803). Hänestä tuli nyt yksi kirjallisen vallankumouksen johtajia, joskaan hän ei ollut ankarauskoinen romantikko. Satiirinen oodi La Napoléone (1802) tuotti Nodierille vankeutta. Sittemmin hän joutui välttelemään Pariisia, ja vuoteen 1814 hän vietti harhailevaa elämää. Restauraation aikana hänestä tuli innokas rojalisti. Hän sai aateliskirjan, pääsi 1823 arsenaalin ylikirjastonhoitajaksi, 1833 Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri139.html on line 1043: Moreau syntyi ja kuoli Pariisissa. Hänen lapsuudessaan hänen vanhempansa, jotka olivat köyhiä, muuttivat Provinsiin . Hänen isänsä, Claude-François Moreau, syntynyt Poligny Jura , otti viran professorina Collège on Provins ( Seine-et-Marne ) vuonna 1810, mutta kuoli tuberkuloosiin 16. toukokuuta 1814. Hégésippe äiti Marie Roulliot (syntynyt Jeanne -Marie Rouillot, 12. maaliskuuta 1774 Cluny Saône-et-Loire ) aloitti rouva Guérardin palveluksessa Provinsissa, ja tästä naisesta tulee Hégésippen hyväntekijä. Hégésippe aloitti opintonsa Provinsissä, ja kun Guérardin perhe muutti maahan, hänet siirrettiin Meaux'n (Seine-et-Marne) seminaariin ja myöhemmin Avonin seminaariin (lähellä Fontainebleaua ). Hänen äitinsä kuoli tuberkuloosiin 5. helmikuuta 1823, kun taas Hégésippe oli Avonin opiskelija.
xxx/ellauri165.html on line 73: Louis-Sébastien Mercier (1740–1814) oli keskinkertainen ranskalainen kirjailija. Hän joutui Pariisin paheita kuvaavasta teoksestaan Tableau de Paris (1781–1789) maanpakoon, josta hän palasi vasta vallankumouksen alkaessa. Konventin edusmiehenä hän kannatti äänestyksessä Ludvig XVI:n elinkautista vankeutta ja joutui sen jälkeen itse vankeuteen. Vapautumisensa jälkeen hänet valittiin 500-miehiseen neuvostoon. Hän sai historian professorin viran, ja hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri165.html on line 78: joiden ajattelua on sittemmin tutkittu turhankin paljon. Tutuiksi ovat tulleet esimerkiksi Rousseau, Voltaire ja Diderot, mutta vain harva on nykyään kuullut Louis-Sébastien Mercier’stä (1740-1814), aikansa terävimpiin (hah) ja suosituimpiin (hah hah) yhteiskuntakriitikoihin lukeutuneesta ajattelijasta ja kirjailijasta. Mercier’tä on tutkittu varsin vähän, ja suuressa osassa häntä sivuavia tutkimuksia on päästy lähinnä negatiiviseen kuvaukseen. Häntä on pidetty kirjallisuuden ”tusinatyöläisenä”, haihattelijana – ei niinkään merkittävänä ajattelijana (kuten mä) – ja on ivallisesti todettu, että hänen ansionsa piilevät suurten filosofi en ajatusten onnistuneessa jäljittelyssä. Tästä pilkkanimet ”Rousseaun apina” tai ”Diderot’n karikatyyri”.
xxx/ellauri165.html on line 382: In early 1813 she petitioned the Prince of Wales, the government and friends, but all of her requests failed and she was obliged to auction off many of her possessions, including many Nelson relics, at low prices. However she continued to borrow money to keep up appearances. Public opinion turned against her after the Letters of Lord Nelson to Lady Hamilton were published in April 1814.
xxx/ellauri165.html on line 384: Emma was anxious to leave the country, but owing to the risk of arrest if she travelled on a normal ferry, she and Horatia hid from her creditors for a week before boarding a private vessel bound for Calais on 1 July 1814, with £50 in her purse. Initially taking apartments at the expensive Dessein's Hotel, she initially kept up a social life and fine dining by relying on creditors. Her old housekeeper, Dame Francis, came to run the household and hired other servants. But soon she was deeply in debt and suffering from longstanding health problems, including stomach pains, nausea and diarrhoea. She turned to the Roman Catholic church and joined the St Pierre congregation.
xxx/ellauri187.html on line 325:  814.jpg" width="50%" />
xxx/ellauri218.html on line 155:  81439globe-photosmediapunch-2A8X609.jpg" height="250px" />
xxx/ellauri230.html on line 41:  81400781" width="30%" />
xxx/ellauri255.html on line 167: Mihail Aleksandrovitš Bakunin (ven. Михаил Александрович Бакунин, 30. toukokuuta 1814 Prjamuhino – 1. heinäkuuta 1876 Bern) oli venäläinen aatelinen vallankumouksellinen, jota ranskalaisen Pierre-Joseph Proudhonin ohella pidetään nykyisen anarkismin oppi-isänä ja myös sen merkittävimpänä vaikuttajana. Vaijeritempun kexijä Pertti Lindfors muistutti ainakin siivottomuuden osalta jonkun verran Bakuninia vanhana. Nuori Bakunin oli enemmän Hessu Hopon näköinen. Hopo tunsi ainakin yhtä paljon julkkixia kuin Jönsy. Vanha Bakunin koitti kasvattaa yhtä hienon parran kuin Marxin Karl, muttei kasvanut. Se näytti bussin alle jääneeltä marxilaiselta. His book God and the State has been widely translated and remains in print.
xxx/ellauri265.html on line 112:  81401.jpg" height="300px" />
xxx/ellauri268.html on line 233:  814-new-warcraft-novel-by-christie-golden-called-before-the-storm.jpg" />
xxx/ellauri268.html on line 524:  81477993.jpg?crop=1xw:1.0xh;center,top&resize=360:*" height="200px" />
xxx/ellauri268.html on line 528: Donatien-Alphonse-François de Sade (2. kesäkuuta 1740 Pariisi, Ranskan kuningaskunta – 2. joulukuuta 1814 Charenton, Ranskan kuningaskunta), jonka lukija tuntee paremmin toisella nimellä, nim. markiisi de Sateen nimellä, oli ranskalainen aristokraatti ja kirjailija.
xxx/ellauri303.html on line 40:  81441" width="100%" />
xxx/ellauri329.html on line 124:  8145098440ab.jpg" />
xxx/ellauri357.html on line 453: Harriet-riidan aikana Shelley muutti rouva Boinvillen kotiin Lontoon ulkopuolelle. Helmi- ja maaliskuussa 1814 hän ihastui tämän naimisissa olevaan tyttäreen Cornelia Turneriin, joka oli kahdeksantoista, ja kirjoitti hänestä eroottista runoutta muistikirjaansa. Vittu mikä päkäpää.
xxx/ellauri357.html on line 455: Maaliskuussa 1814 Shelley meni uudelleen naimisiin Harrietin kanssa Lontoossa ratkaistakseen epäilykset heidän Edinburghissa pidettyjen häiden laillisuudesta ja turvatakseen heidän lapsensa oikeudet. Siitä huolimatta Shelleyt asuivat erillään suurimman osan seuraavista kuukausista, ja Shelley pohti katkerasti "ihottumaani ja sydämetöntä liittoni Harrietin kanssa".
xxx/ellauri357.html on line 457: Toukokuussa 1814 Shelley alkoi vierailla mentorinsa Godwinin luona lähes päivittäin ja rakastui pian Maryyn, Godwinin ja edesmenneen feministisen kirjailijan Mary Wollstonecraftin kuusitoistavuotiaan tyttäreen. Shelley ja Mary liimasivat rakkautensa toisilleen vieraillessaan äitinsä haudalla St Pancrasin vanhan kirkon kirkkopihalla 26. kesäkuuta.
xxx/ellauri376.html on line 287:  814754377626%29.jpg/440px-Oeuvres_illustr%C3%A9es_de_George_Sand_%281852%29_%2814754377626%29.jpg" />
xxx/ellauri376.html on line 389: Gribojedovin isä majuri Sergei Ivanovitš Grzybowski (1761-1814) oli vanhaa puolalaista ylimyssukua, nimi vaan muutettiin sienensyöjäxi. Äiti Anastasia Fjodorovna Gribojedova (1768-1839), oli smolenskilaisesta rikkaammasta ja ylhäisemmästä sukuhaarasta, tarmokas ja kova streeberi.
xxx/ellauri379.html on line 225:  814962284896714752_n.jpg?_nc_cat=109&ccb=1-7&_nc_sid=5f2048&_nc_ohc=k0VQGmusHSMAb58Dvr8&_nc_ht=scontent-arn2-1.xx&oh=00_AfCwQzui7GYXEL6-MhEDiru9phIu5ml7TzpwgeXZJiRGow&oe=664D3C67" width="40%" />
76 |
81413b15073a5f85061/xW/SomeSharing/esa-saarinen-oma.jpg" height="200px" />