ellauri002.html on line 1293: yhdessä nurkassa, 19592907881" data-nimi="von Wright G.H.">von Wright

ellauri002.html on line 1493: Mutta palataanpa don Jaimeen, ja vähän dona Caritaankin. Dona Caritakin oli noihin häihin kutsuttu, morsiamen luokkatoverina. (Me kaikki kolme oltiin rinnakkaisluokkalaisia Tehtaankadun kansakoulussa vuonna 1959, josta kertoo tämän sarjan eka tuotantokausi.) Dona Carita katsoo arvostelevasti kirkkokansaa, ja kuiskaa kaverilleen (josta tulee ihan kohta puhe): ton mä ehkä otan. Tarkoittaen yllättäen El Lauria, joka pyhäpukuun pyntättynä kenties näyttää epätavallisen siideltä, tai kiltiltä, mistäs sen tietää mikä vetoaa. Dona Carita pyytää don Jaimelta tulta tupakkaan. Epäkohtelias El Lauri antaa tikut, ei ymmärrä yskää, ei tartu onkeen, ajattelee vain ensimmäistä esitelmämatkaansa, jonne olis lähdettävä häiden jälkeen, ja puhuu pöpisee koko illan typeriä jonkun teologitytön kanssa, jolla nyt ei ole mitään jakamista.
ellauri011.html on line 723: 19597">

En färgmättad bakdelsfanfar
ellauri015.html on line 23: 1959_5.jpg" width="100%" />
ellauri025.html on line 877: Monika Fagerholm asui lapsuutensa Helsingin Puotilassa. Mäkin kävin siellä Hannu-Pekan kotona. Aika keskiluokkasta. Olihan siinä hienommat Marjaniemi ja Kallvik lähellä, niitä lienee kirjan muisteluissa mukana. Hänen isänsä oli koneenrakennuxen professori Nils-Erik Fagerholm (1928)ja äitinsä kirjastoamanuenssi Kristina Herrgård (1933). Nisseä 5v nuorempi, Botby gårdin kaunis Kristiina. Monika oli perheen kuopus ja kiltti tyttö. Isosisko Pia Annika (1959) on stashattu. Isän professorimatrikkelissa Monika on psykolog, isosiskosta ei ole mitään. Hän kirjoitti päiväkirjoja ja myöhemmin nuortenkirjoja. Muuna aikana hän juoksi lähimetsissä ja tapasi kavereitaan ympäri Itä-Helsinkiä.
ellauri034.html on line 294: August von Kotzebue tapettiin keppijumppanujakassa 1819. Alaskassa on Kotzebuen salmi ja kaupunki, Otto von Kotzebuen mukaan nimetty. Räävelissä 1787 syntynyt Otto, Akun poika, kartoitti Alaskaa ryssille. Ryssä möi sen sitten jenkeille 1867. 100v myöhemmin meidän perhe kazoi Suomi 50 ilotulitusta tähtitorninmäeltä. Sitä 50v uudempi on kuva missä Saarinen ja kuningatar hymyilevät linnan juhlissa Suomi 100-kyltin kyljessä.. Alexander Kotzebue maalasi hulluna vuotena 1948 taulun 7-vuotisen sodan Kunersdorfin taistelusta kaxi vuosisataa ennen kuin mä aloitin Tehtaankadun kansakoulun 1959. Oli varmaan samaa huonetta ja sukua. Kunersdorfissa ryssä ja itävalta löivät Friedrich der Grossen armeijan, suuret preussilaiset pienixi muruixi. Saxan suurvaltatoiveet tyssäsivät taas. Verdammt! Retu jäi kotiin hoitamaan kihtiä kaalinlehtikääryleillä Emanuel Bachin säestäessä cembalolla. Kuten kertoilee mamuprofessori Crister Pursiainen populäärishistoriallisessa pläjäyxessä hovitsempalisti ja hänen kuninkaansa 2017, kirjan lainasi Riku Seijalle joka ei myöskään jaxa sitä lukea. Rikuilla oli Somervillessä pörhöhäntäinen kissanpoika nimeltä Klobürste. Se oxenteli karvapalloja. Zum kotzen.
ellauri049.html on line 637: Paul Valéry välitti luennoissaan Mallarmén ajatuksia Kirjasta, josta Maurice Blanchot sai ajatuksia teoksiinsa Kirjallinen avaruus (1955) ja Le livre à venir (1959, Tulevaisuuden kirja). Mallarmén ja Lautréamont’n runokielen uudistus on aiheena myös Julia Kristevan väitöskirjassa La révolution du language poétique (Runokielen vallankumous, 1969). Jean-Paul Sartren postuumisti ilmestyneessä teoksessa Mallarmé. La lucidité et sa face d’ombre (Mallarmé. Älyn kirkkaus ja sen varjopuoli, 1986) Sartre korottaa Mallarmén runoilijaksi ylitse muiden. Mallarmé on suuresti vaikuttanut myös muihin ranskalaisiin ajattelijoihin, kuten Roland Barthesiin, Jacques Derridaan, Michel Foucault'hon ja Jacques Lacaniin.
ellauri052.html on line 58: Henderson the Rain King is a 1959 novel by Saul Bellow. The book's blend of philosophical discourse and comic adventure has helped make it one of his more popular works. It is said to be Bellow's favorite among his books. It was ranked number 21 on Modern Library's list of the 100 Best Novels in the English language.
ellauri052.html on line 929: Kun Salen halvexima sen vanhin poika psykiatri sanoo suorat sanat paskamaisesta isästään, pörähtään sen kimppuun äkäinen lauma Salen kirjallisia häntäkärpäsiä. The difficulty Greg Bellow has in grasping his father’s work is almost immediately apparent. His literary interpretations range from calling Humboldt’s Gift (1975) “a novel permeated by death consciousness” to writing that the protagonist of Henderson the Rain King (1959) “chooses a life path that brings him into contact with suffering and death.” (The very phrase “life path” would undoubtedly have made his father cringe.) Ehkäpä, just six että se on osuvaa.
ellauri058.html on line 218: Pystyynnostettu sika Jari Pervo (1959- toistaisexi), author of Ploiri, suoritti siviilipalveluksen vankeinhoidon koulutuskeskuksessa. Hän opiskeli kirjallisuutta Helsingin yliopistossa ja valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 1983. Tervo työskenteli Ilta-Sanomien toimittajana vuoteen 1995, jolloin hän ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Toimittamaan omia Ilta-Puluja. Kirjojensa lisäksi Tervo on kirjoittanut kolumneja muun muassa Ilta-Sanomiin ja Ylen sivuille. Vuodesta 1998 hän on toiminut Uutisvuoto-viihdeohjelman vakiojäsenenä.
ellauri060.html on line 1126: Šolohov liittyi kommunistiseen puolueeseen 1922 ja pysyi sille uskollisena koko uransa. Ei vienyt Miihkalilta päätä isä aurinkoinenkaan. Pää oli tarpeexi kumarassa vielä 50-luvulla. Josip ja Miihkali oli oikein kamuja. Hän oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton toimielimissä vuodesta 1934 ja vuodesta 1936 maan korkeimman neuvoston jäsen. Hän seurasi Nikita Hruštšovia tämän ulkomaanmatkalle 1959 ja valittiin keskuskomiteaan 1961. Hän oli kaksinkertaisen sosialistisen työn sankari ja palkittiin sekä Leninin että Stalinin palkinnolla Nobelin lisäksi. Jeesmiehiä jos kukaan,
ellauri062.html on line 482: Sisiliassa syntyneen Salvatore Quasimodon (1901-1968) runot sattuivat käsiini, kun etsin kirjastosta italialaista runokirjaa. Pian minulle selvisi, että runoilija on saanut kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1959, ja silti käsissäni oleva kokoelma on ainoa suomeksi julkaistu teos hänen säkeitään. Joitain yksittäisiä runoja on ilmeisesti julkaistu jossain antologiassa, ehkä useammassakin, sekä Parnassossa ainakin 1960-luvulla pian Nobelin myöntämisen jälkeen.
ellauri062.html on line 536: Salvatore Quasimodo (Modica, 20 agosto 1901 – Napoli, 14 giugno 1968) è stato un poeta e traduttore italiano, esponente di rilievo dell'ermetismo. Ha contribuito alla traduzione di vari componimenti dell'età classica, soprattutto liriche greche, ma anche di opere teatrali di Molière e William Shakespeare. È stato vincitore del premio Nobel per la letteratura nel 1959 «per la sua poetica lirica, che con ardente classicità esprime le tragiche esperienze della vita dei nostri tempi».
ellauri063.html on line 112: Hence, (except for a few years in China after 1949, and Cuba after 1959) these regimes were never popular. Fuck it, NO regimes are popular except for those that hold the reins.
ellauri067.html on line 147: Wernher von Braun syntyi Wirsitzissä (nyk. Wyrzysk, Puola) Posenin provinssissa, joka oli tuolloin osa Saksan keisarikuntaa. Hän oli keskimmäinen perheen kolmesta pojasta. Braun kuului vähäiseen vapaaherralliseen aatelissukuun, jonka paronin arvon (saks. Freiherr)) hän myös peri. Braunin isä oli konservatiivinen virkamies Magnus Freiherr von Braun (1878–1972), joka toimi maatalousministerinä liittohallituksessa Weimarin tasavallan aikana. Hänen äitinsä Emmy von Quistorp (1886–1959) oli keskiajan Euroopan kuningashuoneiden jälkeläinen. Wernher von Braun sai äidiltään luterilaisen synnytyxen jälkeen lahjaksi metroskoopin, jonka myötä hänessä heräsi kiinnostus rakettitieteeseen.
ellauri067.html on line 178: 1959-60 Greenwich Village bohemianism, pot smoking, idolizes Monk, begins V.
ellauri067.html on line 241: Harold Bloom was an American literary critic and the Sterling Professor of Humanities at Yale University. Since the publication of his first book in 1959, Bloom has written more than forty books of literary criticism, several books discussing religion, and one novel. He edited hundreds of anthologies.
ellauri069.html on line 212: Arthur Henry Sarsfield Ward (15. helmikuuta 1883 Birmingham, Englanti – 1. kesäkuuta 1959 White Plains, New York, Yhdysvallat), oli nimellä Sax Rohmer tunnettu brittiläinen kirjailija. Hänet muistetaan parhaiten romaaneistaan, joissa esiintyi kiinalainen mestaririkollinen Fu Manchu.
ellauri073.html on line 99: ■ Syntynyt 12.2.1959 Valkeakoskella.
ellauri074.html on line 434: Vasili Belov syntyi talonpoikaisperheeseen ja työskenteli kolhoosissa kirvesmiehenä. Hän alkoi kirjoittaa 1950-luvun lopulla ja opiskeli 1959–1964 Maksim Gorkille nimetyssä kirjallisuusinstituutissa Moskovassa vuosina 1959–1964. Vuonna 1963 hänet hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi.
ellauri077.html on line 94: Karaistuneet pojat ovat kehittyneet muttei vanhentuneet debyytistä 1927. Vuodesta 1959 lähtien kirjoja on paranneltu kovasti. Kirjoja on alettu kirjoittaa yxinkertaisemmalla tyylillä jotta ne pärjäisivät televisiolle. Kriitikoilla on monia seliltyxiä hahmojen pitkäikäisyydelle, esim että Karaistuneet pojat ovat yxinkertaisen toiveiden täyttymisen, amer. poikaihanteiden ja miehekkyyden ruumillistuma, että niiden arvostettu isä osoittauttuu myöhemmissä teoxissa tunarixi, ja että hyvä visi muka voittaa pahan. (Ahaa! Wallun mysteeri alkaa selvitä!)
ellauri083.html on line 219: Madame Thérèse Defarge is perhaps the principal revolutionary villain in Charles Dickens's 1959 novel A Tale of Two Cities; she knits into her needlework the names of the royalists and aristocrats who must be condemned to the guillotine to make way for the new republic. Sen virkasisar Lohtu kutoi silkkiä vastapuolella barrikaadia ja sai porttikiellon kommunistikiinasta.
ellauri088.html on line 320: Tunkelon mukaan on nimetty vuonna 1959 perustettu Tunkelon säätiö. Pappi ja lastensuojelun kehittäjä Juho Heikki Tunkelo oli E. A. Tunkelon veli. Huoh, ketä kiinnostaa. Ikävystyttävyys on suomen kielen ihmisillä ilmeisesti verissä.
ellauri100.html on line 93: Kretschmer opiskeli teologiaa, lääketiedettä ja filosofiaa Tübingenin, Münchenin sekä Hampurin yliopistoissa vuosina 1906–1912. Hän työskenteli vuodesta 1913 lähtien Robert Gauppin assistenttia Tübingenissa, missä hän suoritti habilitaatiotutkinnon 1918. Hän jatkoi Tübingenissa yliopiston lääketieteen yksikön apulaisjohtajana vuoteen 1926 saakka, jolloin hän siirtyi Marburgin yliopiston psykiatrisen klinikan johtajaksi. Vuosina 1946–1959 Kretschmer työskenteli Tübingenin yliopiston psykiatrian klinikan johtajaprofessorina. Uransa loppuajan Kretschmer työskenteli yksityisenä tutkijana omien konstituutiopsykologiaan ja työpsykologiaan keskittyvien töidensä parissa.
ellauri102.html on line 108: After almost a century of moving upward, David has eventually gone down. Yankelovich is survived by his daughter, Nicole Mordecai, and her husband David; granddaughter Rachel Mordecai; sister Libby Schenkman and her children Fay and Max. In 1959, he married Hassmieg Kaboolian; that marriage ended in divorce. She was Armenian. He later married Mary Komarnicki, now deceased, and then Barbara Lee. More recently, he lived in La Jolla with his companion, Laura Nathanson. Laura got nothing, being just a companion. Neither did Kaboolian nor Komarnicki, nor Barbara Lee, for being utter failures, having wrong opinions, or wrong religion.
ellauri106.html on line 67: In October 1956, Philip Roth met the secretary Margaret Martinson Williams in Chicago, whom he married in February 1959. The divorced mother of two children of completely different social origins, who was four years older than him, initially gave Roth the feeling of both a challenge and a liberation. Later, however, the problems and arguments in their relationship increased, which the writer dealt with in retrospect in works such as When She Was Good ( Lucy Nelson or Die Moral, 1967) or My Life As a Man (Mein Leben als Mann, 1974). In his autobiography The Facts (The Facts, 1988) Margaret even advanced as Josie Jensen to the “counter-self”, to the “arch enemy and nemesis ” of the author. The couple separated in 1963, but Margaret Roth refused to consent to a divorce. Five years later she died in a car accident.
ellauri106.html on line 69: From 1958 onwards, the couple lived in New York on the Lower East Side of Manhattan, and in 1959 they spent seven months in Italy on a Guggenheim grant. Upon their return, they both settled in Iowa City, where Roth led the Writers' Workshop at the University of Iowa. The experiences in small-town Iowa far away from the American metropolises flowed into Roth's second novel Letting Go (Other People's Worries), which was published in 1962, but in contrast to Roth's previously published volume of short stories Goodbye, Columbus caused mixed reactions from critics. Stanley Edgar Hyman, for example, criticized weaknesses in the narrative structure of the novel, the two narrative parts of which are only superficially connected, but praised what he saw as "the keenest eye for the details of American life since Sinclair Lewis". Letting Go is also the first novel in which Roth, as in numerous later works, made the writings of his literary predecessors an integral part of the narrative, and is therefore often referred to as Roth's first "Henry James novel".
ellauri106.html on line 255: Who are Philip Roth´s ex-wives Claire Bloom and Margaret Martinson? Have they got anything in common? I bet they were spitting images of Phil´s mother, one way or another. Roth was married twice – to Margaret Martinson from 1959 to 1963. He met Martinson in 1956 and married her three years later. Roth claims she used someone else’s urine sample to persuade him she was pregnant and trick him into marriage.
ellauri108.html on line 216: In the 1940s and 1950s, a more militant brand of Rastafari emerged. The vanguard of this was the House of Youth Black Faith, a group whose members were largely based in West Kingston. Backlash against the Rastas grew after a practitioner of the religion allegedly killed a woman in 1957. In March 1958, the first Rastafarian Universal Convention was held in the settlement of Back-o-Wall, Kingston. Following the event, militant Rastas unsuccessfully tried to capture the city in the name of Haile Selassie. Later that year they tried again in Spanish Town. The increasing militancy of some Rastas resulted in growing alarm about the religion in Jamaica. According to Cashmore, the Rastas became "folk devils" in Jamaican society. In 1959, the self-declared prophet and founder of the African Reform Church, Claudius Henry, sold thousands of tickets to Afro-Jamaicans, including many Rastas, for passage on a ship that he claimed would take them to Africa. The ship never arrived and Henry was charged with fraud. In 1960 he was sentenced to six years imprisonment for conspiring to overthrow the government. Henry's son was accused of being part of a paramilitary cell and executed, confirming public fears about Rasta violence. One of the most prominent clashes between Rastas and law enforcement was the Coral Gardens incident of 1963, in which an initial skirmish between police and Rastas resulted in several deaths and led to a larger roundup of practitioners. Clamping down on the Rasta movement, in 1964 the island's government implemented tougher laws surrounding cannabis use.
ellauri109.html on line 268: John Rogers Searle (/sɜːrl/; born July 31, 1932) is an American philosopher. He was Willis S. and Marion Slusser Professor Emeritus of the Philosophy of Mind and Language and Professor of the Graduate School at the University of California, Berkeley until June 2019, when his emeritus status was revoked for having violated the university’s sexual harassment policies. Widely noted for his contributions to the philosophy of language, philosophy of mind, and social philosophy, he began teaching at UC Berkeley in 1959.
ellauri109.html on line 541: In March, 1959, The New Yorker published Roth’s story “Defender of the Faith,” in which a Jewish enlisted man tries to manipulate a Jewish sergeant into giving him special treatment out of ethnic kinship. Various rabbis and Jewish community leaders accused Roth of cultural treason. “What is being done to silence this man?” Emanuel Rackman, the president of the Rabbinical Council of America, wrote. “Medieval Jews would have known what to do with him.”
ellauri110.html on line 951: En 1959, regresó a Cuba. Fue subdirector de Lunes de Revolución (1959-1961) y secretario de redacción de la Casa de las Américas (1961-1962). Fue consejero cultural de la embajada de Cuba en Gran Bretaña (1962-1965).
ellauri110.html on line 1022: Arto Sakari Salminen (22. lokakuuta 1959 Helsinki – 15. marraskuuta 2005 Hausjärvi[1]) oli suomalainen kirjailija. Salmisen tuotannon aiheita ovat esimerkiksi viihdeteollisuus, tositelevisio, pätkätyöt ja köyhyys.
ellauri115.html on line 1126: Jänis attended the University of Alberto for a Bachelor of Farts degree which ended up 'more by default' with an emphasis on psychopathy. In 1959 he married Averil Hare whom he met in an abnormal psychology class, and a year later, to everyone's suprise, their daughter, Cheryl, was born appatently quite normal. But not.
ellauri119.html on line 690: I remember in 1959, my creative writing teacher, in high school was infatuated with Ayn Rand. Sitting at a local restaurant, Ronnie´s Restauarant - which no longer exists, with a group of friends and her, we had a discussion about Ayn and I made a gesture that clearly expressed a thought and asked her what the words were for that. She suddenly realized the flaw in Ayn´s argument and was speechless.
ellauri131.html on line 758: Steven Patrick Morrissey, s. 22. toukokuuta 1959 Davyhulme, Lancashire, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen laulaja ja sanoittaja. Hän tuli tunnetuksi 1980-luvulla brittiläisen vaihtoehtorockyhtyeen The Smithsin sanoittajana ja laulajana. Yhtyeen hajottua vuonna 1987 hän siirtyi soolouralle. Tältäkään hepulta tai noilta sepiltä en ole kuullut yhtään viisua.
ellauri133.html on line 810: 1959.jpg" width="50%" />
ellauri133.html on line 853: In 1959, she published The Haunting of Hill House, a supernatural horror novel widely considered to be one of the best ghost stories ever written. Says Stephen King, and he should know.
ellauri135.html on line 109: 1959.jpg" width="50%" />
ellauri135.html on line 159: Virheet ovat paitsi asiavirheitä myös systemaattisia kirjoitusvirheitä (esimerkiksi ”suuriruhtinaskunta” on systemaattisesti kirjoitettu ”suurruhtinaskunta” jopa lähdeluettelossa olevan prof.emer. Osmo Jussilan Suomen suuriruhtinaskunta -teoksen kohdalla), virheellisiä termejä sekä tietämättömyyttä vakiintuneista ilmauksista. Haista vittu Kristiina, se kuuluu nimenomaan olla suurruhtinas! Ookkonää joku suuripääoman vasalli? Ja vittu kyllä oli Haartmann vanhoillinen kun halus rautatien kulkevan Turkku, niin suomalainen suurimies kuin olikin. Turkku ei ol mikkä suurikaupunki. Suomen kielen suosinta oli ruozin vastustusta, niinkuin yleensä jonkun kannatus on jonkun toisen vastustusta. Kristiina Kalleinen (s. 1959) on Oulusta ja jäi valitettavasti virkaheitoxi.
ellauri141.html on line 798: Viimeinen tsääntti X on kaikista pitkäveteisin. Siinä saarnaajana on poeetta. Hemmetin pitkiä listoja. Paljon choseja. Hyödyttömimmät hemmot on parhaita, niikö esim poeetat, eli "kertojat". "Man's own responsibility and glory". Joopa joo. An epic of the human soul. Voi vittu mitä torttua. Inhottavaa progress potaskaa. Bernard kirjoitti tän turauxen siitä alunperin ranskaxi vuonna 1959. Pohjustikohan se tätä Noobelia? Mä menin sinä vuonna kansakoulun ekalle luokalle.
ellauri144.html on line 533: Rothin eka vaimo Maggi oli sitä 4v vanhempi ruozalainen white trash keskilännestä. Sen isä oli vankilalintu joka ruuvas sitä pienenä. Se oli eronnut ja sen 2 lasta joutui X-miehelle. Se tuli raskaaksi (kenen toimesta?) 1957 mutta kaavittiin. Phil ois jättänyt sen mieluusti mut ei raaskinut koska niillä oli 2 vuoden lease. Phil oli varsinainen Shylock rahan suhteen. Philin äiskän kanssa meni suxet ristiin kun Maggi pyysi sitä pesemään sen pikkupyykkiä. Toinen raskaus 1959 toden sanoi ja Phillu suostui naimisiin kuha lapsi lähtee. (Se kävi ize kyyläämässä testitulokset. Little did he know et ne oli ostettu jonkun läskin mutiaisen pyllystä.) Phillu oli vaan äkäinen kun Maggi kääntyi juutalaisexi. Phillu oli 26 ja Maggi 30. Vakka löysi tässä joukkueessa kyllä kantensa.
ellauri144.html on line 535: "Tahdon aina irti siitä mikä on vapauttanut mut, plus siistit kotiolot." "Is it me? IT IS me, Me ME ME ME! But IS IT?" This statement reflects Roth´s patent narcissism and determination to promote himself at any cost. Fellow juutikkaiden mielestä (esim rabbi Rackmann) Roth oli antisemiitti kun sen fiktiivinen kessu ei antanut jutkukaverille erikoiskohtelua. Phillu räkytti tästä Rackmannille vielä puoli vuosisataa myöhemmin. Kosto elää, vaikka jutku kuolisi. In 1959, Roth and Maggie (happily married) went to Italy for 6 mo on a Guggenheim. Phillu olis tahtonut koittaa shtuppimista 3 pekkaan kolmantena joku Marketta, mutta Maggipa ei suostunut.
ellauri147.html on line 602: Donald Woods Winnicott FRCP (7 April 1896 – 25 January 1971) was an English paediatrician and psychoanalyst who was especially influential in the field of object relations theory and developmental psychology. He was a leading member of the British Independent Group of the British Psychoanalytical Society, President of the British Psychoanalytical Society twice (1956–1959 and 1965–1968), and a close associate of Marion Milner.
ellauri150.html on line 471: Karl Tunberg (March 11, 1907 − April 3, 1992) was an American screenwriter and occasional film producer. His screenplays for Tall, Dark and Handsome (1941) and Ben-Hur (1959) were nominated for the Academy Award for Best Original Screenplay and Best Adapted Screenplay, respectively. more…
ellauri150.html on line 476: The film's final onscreen writing credits created controversy when, in October 1959, the Writers Guild of America (WGA) awarded Tunberg sole screenplay credit, despite the objections of the film's director, William Wyler, who, in the film's commemorative booklet and elsewhere, claimed that Christopher Fry was more responsible than any other writer for the final screenplay. In response to Wyler's public outcries against their ruling, the WGA took out trade paper ads on November 20, 1959 in which they issued a statement reading, in part, "the unanimous decision of the three judges was that the sole screenplay credit was awarded to Karl Tunberg...The record shows the following: 1. Karl Tunberg is the only writer who has ever written a complete screenplay on Ben-Hur; 2. Karl Tunberg continued to contribute materials throughout the actual filming, and this material is incorporated in the final picture; and 3. Karl Tunberg alone did the necessary rewriting during the four months of retakes and added scenes. Mr. Christopher Fry himself was fully informed of the proceedings of the Guild. He has made it absolutely clear that he did not want to protest the decision of the Guild."
ellauri150.html on line 490: Ben-Hur: A Tale of the Christ is a novel by Lew Wallace, published by Harper and Brothers on November 12, 1880, and considered "the most influential Christian book of the nineteenth century". It became a best-selling American novel, surpassing Harriet Beecher Stowe's Uncle Tom's Cabin (1852) in sales. The book also inspired other novels with biblical settings and was adapted for the stage and motion picture productions. Ben-Hur remained at the top of the US all-time bestseller list until the 1936 publication of Margaret Mitchell's Gone with the Wind. The 1959 MGM film adaptation of Ben-Hur is considered one of the greatest films ever made and was seen by tens of millions, going on to win a record 11 Academy Awards in 1960, after which the book's sales increased and it surpassed Gone with the Wind. It was blessed by Pope Leo XIII, the first novel ever to receive such an honour. The success of the novel and its stage and film adaptations also helped it to become a popular cultural icon that was used to promote catholicism plus numerous commercial products.
ellauri150.html on line 600: Plot summary for the 1959 film Ben Hur directed by William Wyler and starring Charlton Heston as Judah Ben-Hur and Stephen Boyd as Messala.
ellauri155.html on line 835: C. D. Broad (1959)
ellauri164.html on line 361: Peter Piskuila (Matohäntä) (engl. Peter Pettigrew) (1959/1960 – maaliskuu 1998) oli Harry Potterin isän, James Potter, koulutoveri. Hän ei tosin ollut hyvä ystävä, vaan lähinnä ”iilimato”, joka roikkui Jamesin, Sirius Mustan ja Remus Lupinin seurassa. Peter ihaili Jamesia, hänen rohkeuttaan, taitojaan ja tapaansa osoittaa pientä kapinaakin koulussa. Meillä asuu joku Peter Piskuila portaiden alla, käy öisin vanhassa kompostissa syömässä. Nyt on ostettu 3 rotanloukkua, jotka voivat koitua sille päänmenoxi.
ellauri172.html on line 225: 19599">

Kavioeläinmeemejä


ellauri172.html on line 944: L'Avocat du diable, roman de Morris West, 1959
ellauri191.html on line 589: soopeli1959%29.svg/23px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png" decoding="async" width="23" height="12" class="thumbborder" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/35px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/46px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 2x" data-file-width="1235" data-file-height="650" /> Yhdysvallat
ellauri191.html on line 680: soopeli1959%29.svg/23px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png" decoding="async" width="23" height="12" class="thumbborder" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/35px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/46px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 2x" data-file-width="1235" data-file-height="650" /> Yhdysvallat
ellauri191.html on line 713: soopeli1959%29.svg/23px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png" decoding="async" width="23" height="12" class="thumbborder" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/35px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/46px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 2x" data-file-width="1235" data-file-height="650" /> Yhdysvallat
ellauri191.html on line 863: soopeli1959%29.svg/23px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png" decoding="async" width="23" height="12" class="thumbborder" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/35px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/46px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 2x" data-file-width="1235" data-file-height="650" /> Yhdysvallat
ellauri191.html on line 943: soopeli1959%29.svg/23px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png" decoding="async" width="23" height="12" class="thumbborder" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/35px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/46px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 2x" data-file-width="1235" data-file-height="650" /> Yhdysvallat
ellauri191.html on line 1017: 1959"/>19591959" />
ellauri191.html on line 1019: 1959.jpg" class="image">Salvatore Quasimodo <span style=1959.jpg" src="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/74/Salvatore_Quasimodo_1959.jpg/75px-Salvatore_Quasimodo_1959.jpg" decoding="async" width="75" height="106" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/74/Salvatore_Quasimodo_1959.jpg/113px-Salvatore_Quasimodo_1959.jpg 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/74/Salvatore_Quasimodo_1959.jpg/150px-Salvatore_Quasimodo_1959.jpg 2x" data-file-width="280" data-file-height="396" />
ellauri191.html on line 1073: soopeli1959%29.svg/23px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png" decoding="async" width="23" height="12" class="thumbborder" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/35px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg/46px-Flag_of_the_United_States_%281912-1959%29.svg.png 2x" data-file-width="1235" data-file-height="650" /> Yhdysvallat
ellauri196.html on line 108: Eemelin elokuvassa esittämä laulu "Oho, sanoi Eemeli" oli aikanaan hyvin suosittu. Helismaan sanoittama kappale on vuonna 1959 julkaistun singlen A-puolella, B-puolella on "Taas Rovaniemen markkinoilla".
ellauri196.html on line 110: Esko Toivonen oli esiintynyt sivuosassa elokuvassa Yks' tavallinen Virtanen (1959), ja siitä tuottaja T. J. Särkän mielenkiinto heräsi niin paljon, että Toivonen sai pääosan ja suosion osoittauduttua suureksi, vielä kahdessa muussakin elokuvassa samana vuonna. Elokuvassa on mukana myös Huono Enne, joka vuonna 1960 oli mukana vielä kolmessa muussakin yhtiön elokuvassa ja levytti ensimmäisen singlensä.
ellauri196.html on line 736: Hermeettinen runoilija Montale tuli vastaan Hoblan tiistairistikossa. Kumpikaan ei meistä ollut siitä kuullutkaan! Piti taas kerran googlata. Tai hei, kyllä Montale oli mainittu noobelkolleegansa 1959">Guasimodon riitaveikkona albumissa 62, en vaan muistanut. Se oli aika pulska kaveri joka pyrki oopperalaulajaxi huonolla menestyxellä. Mixi ääneni ei soi se huokasi kuin Hilja Haahti 7 vuoden lauluopintojen jälkeen maitojunassa.
ellauri210.html on line 640: Arpin ensimmäinen vaimo, taiteilija Sophie Taeuber-Arp, kuoli Zürichissä 13.1.1943. Vuonna 1959 hän avioitui taiteenkerääjä Marguerite Hagenbachin kanssa.
ellauri210.html on line 766: Benjamin Péret, né le 4 juillet 1899 à Rezé (Loire-Atlantique) et mort le 18 septembre 1959 à Paris, est un écrivain et poète surréaliste, usant également des pseudonymes de Satyremont, Peralda et Peralta.
ellauri210.html on line 1165:

Jean-Pierre Duprey (1 January 1930 in Rouen – 2 October 1959 in Paris) was a French poet and sculptor, one of the modern examples of a poète maudit (accursed poet).
ellauri210.html on line 1171: Arrêté et passé à tabac après avoir uriné sur la tombe du Soldat inconnu en protestation contre la guerre d'Algérie (the anglo-saxon page does not mention his motivation), il est emprisonné, puis interné à l'hôpital Sainte-Anne en juillet 1959.
ellauri210.html on line 1173: Three days before his death, he said calmly to a friend: "I am allergic to this planet". He wrote his final book in 1959 and upon completion, he asked his wife to send the manuscript to Breton. When she returned from the post office, she found him dead; he had hanged himself on the main beam of his studio. Another exit in the style of David Foster Wallace. Did he give a damn to how his wife might have taken it? Well maybe she was relieved. Asta is allergic to Miryam's kitty Chico but bears it, taking antihistamines. When she has had a bad day, she curls up in her room with Kitty in her lap.
ellauri216.html on line 730: Sodan jälkeen hän olisi halunnut palata Suomeen, mutta kansalaisuudesta huolimatta häntä ei päästetty maahan; Serafim muuttikin Neuvostoliittoon ja kuoli moldavialaisessa Hîrbovățin luostarissa vuonna 1959.
ellauri219.html on line 198: Branded a "sick comic", Bruce was essentially blacklisted from television, and when he did appear, thanks to sympathetic fans like Hefner and Steve Allen, it was with great concessions to Broadcast Standards and Practices. Jokes that might offend, like an extremely boring routine on airplane-glue-sniffing teenagers that was done live for The Steve Allen Show in 1959, had to be typed out and pre-approved by network officials. On his debut on Allen's show, Bruce made an unscripted comment on the recent marriage of Elizabeth Taylor to Eddie Fisher, wondering, "Will Elizabeth Taylor become bat mitzvahed?"
ellauri219.html on line 300: Striking and versatile, Tony Curtis was a Hollywood idol who made a dizzying amount of movies (over 100) between 1949 and 2008. He will always be remembered for his role alongside Jack Lemmon and Marilyn Monroe (No.25) in the 1959 cross-dressing caper Some Like It Hot, but another stand-out remains his performance alongside Burt Lancaster as fast-talking press agent Sidney Falco in the 1957 film noir The Sweet Smell Of Success. Tässä jää nyt mainizematta Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders!), ITC Entertainmentin 1970–1971 tuottama televisiosarja. Sen pääosissa esiintyivät Tony Curtis (Danny Wilde) ja Roger Moore (lordi Brett Sinclair; koko nimi Brett Rupert George Robert Andrew Sinclair, Marnockin 15. jaarli). Sitä tehtiin 24 jaksoa. Tony ja Roger eivät voineet sietää toisiaan. Läskiintynyt Tony kuoli kasarina sydämen pysähdyxeen. Rooger aateloitiin, vaikkei käynyt loppuun edes teatterikoulua. “But because of the war there were 16 girls in every class to four boys so while I didn’t learn that much about acting, I learned a hell of a lot about sex.”
ellauri219.html on line 905: Frank Lloyd Wright, American architect (1869-1959)
ellauri222.html on line 135: At Bard, Bellow became close friends with a literature professor named Jack Ludwig. As Leader describes him, Ludwig was an oversized personality, a big man, extravagant, a shameless purveyor of bad Yiddish, and an operator. Ludwig idolized Bellow; people who knew them said that Ludwig wanted to be Bellow. He flattered Bellow, went for long walks with him, started up a literary journal with him, and generally insinuated himself into Bellow’s life. Bellow accepted the proffer of adulatory attentiveness. The couples (Ludwig was married) socialized together. This was the period when Bellow wrote “Seize the Day,” which Partisan Review published in a single issue, in 1956, after The New Yorker turned it down, and “Henderson the Rain King,” published in 1959, a novel whose hero was based on a neighbor of the Bellows in upstate New York.
ellauri222.html on line 139: Saul and Sasha fought. Some of the strains were apparently due to sexual dissatisfaction. Bellow began seeing a psychologist, a man named Paul Meehl; Meehl suggested that Sasha see him as well (a suggestion that Leader charitably calls “unorthodox”). Ludwig served as a sympathetic confidant to both parties. Then, one day in the fall of 1959, Sasha told Bellow that she was leaving him. There was no third party in the picture, she said. She just did not love him.
ellauri222.html on line 192: (m. 1956; div. 1959)
ellauri238.html on line 312: Tuula2 ja Pena kikattivat Johnny Walkerin pakinoille Ylioppilaslehdessä niin että Leila-sisko soitti poliisit. Pekka Jaakko Juhani Haukinen, kirjoittajanimi Johnny Walker, (14. syyskuuta 1940 Ylivieska – 1. lokakuuta 1966 Huittinen) oli suomalainen kustannusvirkailija, kriitikko ja kirjailija. Pekka Haukisen vanhemmat olivat Johannes Konstantin Haukinen ja Elma Eliina Ihalainen. Hän pääsi ylioppilaaksi Norssista 1959 ja opiskeli sitten vähän aikaa Helsingin yliopistossa. Haukinen oli naimisissa 1959–1964 Päivi Astrid Rannan kanssa ja vuodesta 1966 näyttelijä Eeva-Maija Haukisen kanssa. Haukinen kuoli syksyllä 1966 liikenneonnettomuudessa. Yhtään Pekan pakinaa ei ole säilynyt nettipolville. Antikvaarista niitä voisi löytyä. Hauskojahan ne ovatkin, myönsi poliisi.
ellauri240.html on line 134: Fred was the president and chairman of Andersen Corp., America's largest manufacturer of windows and patio doors, from 1914 until he retired in 1972. He served the company for more than 75 years. Katherine also devoted much of her time to the company, serving on the board of directors for 50 years. In 1959, the couple created the Andersen Foundation, now called the Fred C. and Katherine B. Andersen Foundation.
ellauri240.html on line 199: Metaliousin muut romaanit myivät hyvin, mutta eivät yhtä hyvin kuin hänen ensimmäinen. Return to Peyton Place (1959) seurasi Tiukka valkoinen kaulus (1961) ja Eden Aatamitta (1963).
ellauri240.html on line 215: Grace went on to write three other novels: Return to Peyton Place (1959), The Tight White Collar (1960), and No Adam in Eden (1963). None of them achieved the same kind success as Peyton Place, though there are critics who feel that No Adam in Eden, a gritty book about the lives of mill workers in Manchester, is her best. By 1960 Grace and George had reconciled and remarried, only to separate again in 1963. She died in 1964 of cirrhosis of the liver and is buried in Gilmanton.
ellauri247.html on line 236: Veijariromaanit olivat tavallista suositumpia ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Nykyajan veijariromaaneissa on perinteiselle veijarihahmolle tuntemattomia moralistin ja anarkistin piirteitä. He ikään kuin edustavat viattomuutta ja kriittistä ajattelua turmeltuneen ja vieraannuttavan maailman keskellä. Moderneja veijariromaaneja ovat esimerkiksi tšekki Jaroslav Hasekin Osudy dobrého vojaka Svejka za svétové valky (1920–1923, Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa), yhdysvaltalaisten John Steinbeckin Tortilla Flat (1935, Ystävyyden talo) ja Saul Bellow'n The Adventures of Augie March (1953, Augie Marchin kiemurat) sekä saksalaisten Thomas Mannin Bekenntnisse des Hochstaplers Felix Krull (1954, Huijari Felix Krull), Günter Grassin Die Blechtrommel (1959, Peltirumpu) ja Heinrich Böllin Ansichten eines Clowns (1963). Mannin teoksessa – kuten veijariromaaneissa usein – korostetaan huijariuden ja taiteilijuuden yhteyttä. Peltirummun rumpali Oskar Matzerath on varsin perinteinen veijarityyppi: hän lopettaa kasvamisensa kolmivuotiaana ja tarkkailee yhteiskuntaa kääpiöperspektiivistä saattaen naurettaviksi kaikki ideologiat.
ellauri249.html on line 312: Vuodet 1957–1960 olivat Hruštšovin parhaat vuodet Neuvostoliiton johtajana. Vuoden 1958 viljasadosta tuli 30 % suurempi kuin vuoden 1957 sadosta, talous kasvoi ja monet ulkomaalaisetkin tarkkailijat uskoivat maan ohittavan Yhdysvallat. Jenkit pureskelivat kynsiä. Sputnik lensi ensimmäisenä ihmisen valmistamana varmuusesineenä avaruuteen ja neuvostoliittolainen raketti saavutti kuun pinnan vuonna 1959. Tuolloin hän vieraili Yhdysvalloissa ja odotettu neljän vallan kokous olisi vuonna 1960.
ellauri249.html on line 351: Vuonna 1959 Hruštšov vieraili ensimmäisenä neuvostojohtajana Yhdysvalloissa. Liennytyksen kuitenkin päätti Gary Powersin ohjaaman U-2-vakoilukoneen alasampuminen 1. toukokuuta 1960 Neuvostoliiton yllä. Pariisin kokouksen aikana 16. toukokuuta 1960 Hruštšov vaati Eisenhowerilta anteeksipyyntöä U-2-vakoilulennoista Neuvostoliiton yllä. Anteexipyyntöä ei kuulunut. Tapaus päätti konferenssin.
ellauri249.html on line 356: Yhdysvaltain ensimmäisessä vientinäyttelyssä Moskovan Sokolnikissa 1959 Hruštšov kehuskeli Richard Nixonille, että Neuvostoliitto saavuttaa ja ohittaa Yhdysvallat. Viestin perillemenoa hän ryyditti lopettamalla: ”näytämme teille närhen munat!” "Покажем мы вам кузькину мать!" Niin näytti. Ylen surulliselta näytti.
ellauri254.html on line 53: Neuvostoliiton kirjailijaliittoa muodostettaessa Fedin valittiin sen hallituksen jäseneksi. Vuodesta 1959 lähtien hän toimi sen ensimmäisenä sihteerinä ja vuodesta 1971 puheenjohtajana. Fedin oli myös Venäjän kirjailijaliiton hallituksen ja Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsen sekä Venäjän SFNT:n ja Neuvostoliiton korkeimpien neuvostojen kansanedustaja. Kirjallisuusvaikuttajana hänet muistetaan Aleksandr Solženitsynin Syöpäosaston julkaisun kieltämisestä vuonna 1968. Kirjailija palkittiin muun muassa neljällä Leninin, kahdella työn punaisen lipun sekä lokakuun vallankumouksen kunniamerkillä. Vuonna 1967 hän sai sosialistisen työn sankarin arvonimen. Ei siis mikään turha influensseri.
ellauri262.html on line 266: Päästyään sairaalasta Tolkien sai entisen islannin opettajansa William Craigien kautta työpaikan avustajana Oxford English Dictionaryn toimituskunnassa. Hän aloitti työssä 1919 tehtävänään käsitellä muutamia W-kirjaimella alkavia, etymologialtaan germaanisperäisiä sanoja. Noihin aikoihin hän esitteli luomansa maailman ensimmäistä kertaa julkisemmin lukemalla The Fall of Gondolinin Exeter Collegen esseekerhossa. Vuonna 1920 Tolkien sai englannin kielen apulaisprofessorin viran Leedsin yliopistosta, ja perhe muutti viideksi vuodeksi Pohjois-Englantiin. Vuonna 1924 hänet nimitettiin yliopiston englannin kielen professoriksi. Seuraavana vuonna Tolkien kuitenkin palasi Oxfordiin saatuaan muinaisenglannin professorin viran. Hän opetti Oxfordin yliopistossa 1925–1959 muinais- ja keskiajan englannin professorina.lähde?
ellauri262.html on line 520: Ruuvinauha (Screwtape) esiintyy kuvitteellisena (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Character_(arts)) demonina (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Demon) kirjassa Teippikirjaimet (The Screwtape Letters) (https://en.m.wikipedia.org/wiki/The_Screwtape_Letters) (1942) ja sen jatko- novellissa Ruuvinauha ehdottaa paahtoleipää (Screwtape Proposes a Toast 1959), jotka molemmat on kirjoittanut kristitty (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Christianity) kirjailija CS Lewis (https://en.m.wikipedia.org/wiki/C._S._Lewis) . Ruuvinauha (Screwtape) on myös James Forsythin Kirjeiden (alunperin Rakas Matomezä (Dear Wormwood), 1961) lavasovituksen nimi. (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Theatrical_adaptation)
ellauri262.html on line 539: Lewis kirjoitti jatko-osan "Ruuvinauha ehdottaa paahtista" (Screwtape Proposes a Toast) vuonna 1959. Satiirinen essee kritisoi brittiläisen yhteiskunnan, koulutuksen ja julkisten asenteiden suuntauksia. Vaikka Iso-Britannia kutsuu suurimpia yksityiskoulujaan "julkisiksi kouluiksi" vastakohtana kotikoululle, jota Lewis kävi, Lewis viittaa oikeasti valtion kouluihin kritisoidessaan "julkista koulutusta".) Essee sisällytettiin Lewisin uudella esipuheella Blesin vuonna julkaisemiin Teippikirjaimet (The Screwtape Letters) -julkaisuihin. 1961 ja Macmillan vuonna 1962.
ellauri266.html on line 486: Pierre Boulle considère son roman comme n´étant pas de la science-fiction. Pour lui, ses « singes ne sont pas des monstres, ils ressemblent aux hommes comme des frères ». La science-fiction n´est qu´un prétexte pour aborder d´autres thématiques comme les relations entre les hommes et les singes. La sophistication, qui est pourtant inhérente au genre, est en effet peu présente dans le récit. Rod Serling créateur de la série télévisée de science-fiction La Quatrième dimension (1959-1964) et premier adaptateur du roman pour le cinéma confirme en 1972 que Boulle « n´a pas la dextérité d´un écrivain de science-fiction ». Serling écrit que le livre de Boulle est « une longue allégorie sur la morale plus qu’un monument de science-fiction. Cependant, il contient dans sa structure une phénoménale idée de science-fiction ».
ellauri276.html on line 492: Vuosina 1959–1962 Kavanagh vietti enemmän aikaa Lontoossa, missä hän osallistui Swiftin X- lehteen. Tänä aikana Kavanagh asui silloin tällöin viinahöyryisenä ja muutenkin pahanhajuisena Swiftsien luona Westbourne Terracessa. Hän piti luentoja University Collegessa Dublinissa ja Yhdysvalloissa, edusti Irlantia kirjallisissa symposiumeissa ja hänestä tuli Guinness Poetry Awards -palkinnon tuomari.
ellauri276.html on line 595:

English Folk Songs [1959] / track 49 Historical Folk. Henry Burstow sang The Ploughman in 1909 to Ralph Vaughan Williams [ VWML RVW2/2/194 ]. This version was printed in 1959 in Vaughan Williams' and Lloyd's The Penguin Book of English Folk Songs, which commented: This song started out, as some songs will, with intent to end otherwise. Mr Burstow's first verse was originally:
ellauri276.html on line 938: May Bradley lauloi Kaikki iloiset kaverit nauhoitteella, jonka Fred Hamer teki Ludlowissa Shropshiressa vuosina 1959–1966. Se sisällytettiin vuonna 2010 hänen Musical Traditions -antologiaan Sweet Swansea. Rod Stradling huomautti:
ellauri278.html on line 324: Rawhide is an American Western TV series starring Eric Fleming and Clint Eastwood. The show aired for eight seasons on the CBS network on Friday nights, from January 9, 1959, to September 3, 1965, before moving to Tuesday nights from September 14, 1965, until December 7, 1965, with a total of 217 black-and-white episodes. The series was produced and sometimes directed by Charles Marquis Warren, who also produced early episodes of Gunsmoke. The show is fondly remembered by many for its theme, "Rawhide".
ellauri278.html on line 352: Teloitukset kestivät huhtikuun alusta toukokuun puoliväliin 1940 osana leirien "purkamisoperaatiota". KGB: n puheenjohtajan A. N. Shelepinin muistiinpanossa (1959) ilmoitettujen tietojen mukaan ammuttiin yhteensä 21 857 ihmistä, joista 4 421 ihmistä ammuttiin Katynissa, 3 820 henkilöä Harkovassa, 6 311 henkilöä Kalininissa ja 7 305 henkilöä leireissä ja vankiloissa Länsi-Ukrainassa ja Länsi-Valko-Venäjällä.
ellauri282.html on line 449: 1960-luvulle mennessä hän oli päässyt laajalti inhimilliseen näkemykseen, joka oli syvästi huolissaan maailmasta ja sellaisista asioista kuin rauha, rodullinen suvaitsevaisuus ja sosiaalinen tasa-arvo. Hän oli kehittänyt persoonallisen radikalismin, jolla oli poliittisia vaikutuksia, mutta joka ei perustunut ideologiaan, ja jonka juuret olivat ennen kaikkea väkivallattomuudessa (ahimsa). Hän piti näkemyksensä perustuvana "yksinkertaisuuteen" ja ilmaisi sen kristillisenä tunteena. Hänen New Seeds of Contemplation -teoksensa julkaistiin vuonna 1961. Kirjeessä Nicaraguan katoliselle papille, vapautumisteologille ja poliitikolle Ernesto Cardenalille (joka tuli Getsemaniin mutta lähti vuonna 1959 opiskelemaan teologiaa Meksikoon), Merton kirjoitti: "Maailma on täynnä suuria rikollisia, joilla on valtava voima, ja he kamppailevat kuolemantaistelussa keskenään. Se on valtava jengitaistelu, jossa käytetään hyvin tarkoittaen asianajajia, poliiseja ja pappeja eturintamassaan, jotka hallitsevat papereita, viestintävälineitä ja rekisteröivät kaikki armeijaansa."
ellauri282.html on line 468: Vuonna 1959 Merton aloitti vuoropuhelun moottoripyörävalmistajan D. T. Suzukin kanssa, joka julkaistiin Mertonin Zen and the Birds of Appetitessa nimellä "Tyhjyyden viisaus". Tämä dialogi alkoi Mertonin The Wisdom of the Desert -teoksen valmistuttua. Merton lähetti kopion Suzukille toivoen, että tämä kommentoi Mertonin näkemystä, jonka mukaan aavikkoisillä ja varhaisilla Zen-mestareilla oli samanlaisia ​​kokemuksia. Melkein kymmenen vuotta myöhemmin, kun Zen and the Birds of Appetite julkaistiin, Merton kirjoitti postitse, että "kaikki yritykset käsitellä zeniä teologisella kielellä menevät varmasti ohi pointin", häveten lapsellisia lausuntojaan "esimerkiksi siitä, kuinka ei pidä lähestyä Zeniä." Merton kamppaili sovittaakseen yhteen länsimaisen ja kristillisen impulssin luetteloida ja pukea sanoiksi jokainen kokemus kristillisen apofaattisen teologian ideoiden ja Zen-kokemuksen sanoinkuvaamattoman luonteen kanssa. Joopa joo älä ajattele aivokuorella käytä matelijanaivoja. Siellä tahto ja tunne majailevat.
ellauri284.html on line 412: The Rawhidevuodet (1959–1965) olivat Eastwoodin uran uuvuttavimpia. Hän puhui hampaiden välistä usein kuusi päivää viikossa keskimäärin 12 tuntia päivässä, mutta jotkut ohjaajat silti kritisoivat häntä siitä, ettei hän yrittänyt tarpeeksi kovasti. Vuoden 1963 lopulla Eastwoodin arvosanat alkoivat laskea ja käsikirjoituksista puuttui tuoreus; se peruttiin kauden 1965–1966 puolivälissä.
ellauri284.html on line 480: Esimerkiksi elokuussa 1959 ilmestyneessä TV Guide -julkaisussa Eastwood kuvattiin punnerruksissa. Hän antoi vinkkejä kuntoon ja ravitsemukseen, kehotti ihmisiä syömään runsaasti hedelmiä ja raakoja vihanneksia, ottamaan vitamiineja ja välttämään sokeripitoisia juomia, liiallista alkoholia ja hiilihydraattien ylikuormitusta. Syö Temen pihviravintolassa pilaantuneita kilon pihvejä! Clint Eastwood Sr:n kuoltua sydixeen jo 64-vuotiaana Clint Eastwood Jr. alkoi filmata entistä nopeammin.
ellauri284.html on line 491: Vuonna 1959 Maharishi aloitti ensimmäisen monista maailmankiertueistaan, jonka aikana hän vietti paljon aikaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hän julkaisi pääteoksensa Olemisen tiede ja elämisen taito vuonna 1963.
ellauri284.html on line 530: Henkinen johtaja on toiminut Intiassa vuodesta 1959 lähtien epäonnistuneen Tiibetin kansannousun jälkeen Kiinan miehitystä vastaan. Myöhemmin hän perusti maanpakohallituksen Pohjois-Intian Dharamshalan kaupunkiin johtaen tuhansia häntä sinne seuranneita tiibetiläisiä.
ellauri310.html on line 591: Liittovaltion hallitus lopetti Catawban heimona vuonna 1959. Catawba Indian Nation joutui
ellauri316.html on line 371: Vuonna 1959 menin kouluun.Olin hiljainen lapsi, jolla ei ollut paljon ystäviä.En nauttinut luokkatovereideni auktoriteettia tai rakkautta, opiskelin keskimääräistä enemmän.Vasiljevan oppilas sai kympit vain humanistisista aineista ja saksan kielestä.Matematiikka, fysiikka, kemia - kaikki tämä oli ymmärrykseni ulkopuolella. Matematiikassa olin yhtä tumpelo kuin Pirkko Zilles.
ellauri325.html on line 66: Riskin keksi ranskalainen elokuvaohjaaja Albert Lamorisse, ja se julkaistiin alun perin vuonna 1957 nimellä La Conquête du Monde (Maailman valloitus) Ranskassa [epäluotettava lähde?]. Parker Brothers osti sen, ja se julkaistiin vuonna 1959 sääntöihin tehdyillä muutoksilla nimellä Risk: The Continental Game ja sitten nimellä Risk: The Game of Global Domination. Niinpä tietysti.
ellauri325.html on line 336: Hän voitti nuorten Kirja ry:n kunniamaininnan teoksesta Opossumi ja IV A, 1959, jonka olen poikasena lukenut. Siippainen kuoli sydänkohtaukseen 1963 Siilinjärvellä juuri päästessäni oppikouluun. Kirjailijan urasta en haaveillut missään vaiheessa.
ellauri325.html on line 706: Matti 6 oli koko kekkuli: kenkku juonittelija, ilkeämielinen ja pahansuopa henkilö. Aatelissyntyinen sinimustien laulukuoron taustalaulaja. 1959 Matti pääsi Haavioxi Haavion paikalle, josta oli tehty akateemikko. Tule niin kustaan Vilkunan alle sanoi Haavio.
ellauri325.html on line 740: Vuozinnu 1942-1943 Kaukonen kävyi Karjalah, kus kirjutti rahvahaspäi äijän karjalastu runuo da keräi muudugi fol’klourumaterjualua. Karjalazis kylis Kaukonen luadi äijän fotokuvua, niilöis voibi nähtä rahvahan pruazniekkoigi. Kaukonen yhtyi Nevvostoliiton da Suomen yhtehizen Sampo-fil’man käzikirjutuksen valmistamizeh. Fil’mua kuvattih vuvvennu 1959. Vuvvennu 1974 Väinö Kaukonen rodih Petroskoin valdivonyliopiston kunnivoitetukse tiedodouhturikse.
ellauri330.html on line 90: Paavo Pylkkänen (s. 1959) on suomalainen mielenfilosofi ja filosofian tohtori, joka toimii filosofian kandiohjelman johtajana, teoreettisen filosofian yliopistonlehtorina ja kognitiotieteen filosofian dosenttina Helsingin yliopistossa. Hän on myös teoreettisen filosofian yliopistonlehtori Skövden korkeakoulussa Ruotsissa.
ellauri330.html on line 512: Ei, eri fasisti. Huugo Felix Jalkanen (24. lokakuuta 1888 Koski Hl. – 22. kesäkuuta 1969 Helsinki) oli suomalainen runoilija, kriitikko, kääntäjä ja toimittaja. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1959.
ellauri341.html on line 438: Haya Harareet ( hepreaksi : חיה הררית ) (20. syyskuuta 1931 – 3. helmikuuta 2021) oli israelilainen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Yksi hänen tärkeimmistä elokuvarooleistaan oli Estherin, Ben Hurin rakkausinnostuksen esittäminen Hollywoodissa vuonna 1959 tehdyssä kristinuskonnollisessa elokuvassa Ben-Hur, jonka miespääosan esitti joxeenkin leuaton Charlton Heston.
ellauri342.html on line 313: Martti Larni (Laine amerikaxi kirjoitettuna?) syntyi maalarimestari Johan Viktor Laineen ja Matilda Puntilan yhdeksänlapsiseen perheeseen neljäntenä lapsena. Kansakoulua käydessään hän oli kesäisin sielunpaimenena äitinsä kotona Hauholla. Näistä kokemuksista hän myöhemmin työsti Steinbeckiä apinoiden kirjan Hyvien ihmisten kylä. Larni alkoi kirjoittaa runoja ja novelleja 15-vuotiaana, ja hänen runojaan julkaistiin ensimmäisen kerran Juttutupa-nimisessä lehdessä vuonna 1926. Hän liittyi Nuoren Voiman Liiton jäseneksi vuonna 1928.

Kansakoulun jälkeen Larni toimi puutarha-apulaisena, liikemiehenä ja kävi myös osuuskauppakoulun. Vuosina 1937–1943 hän toimi helsinkiläisen osuusliike Elannon julkaiseman Elanto-lehden toimittajana ja sen jälkeen vuoteen 1951 saakka Elannon osastopäällikkönä ja Elanto-lehden päätoimittajana. Larni asui Yhdysvalloissa vuosina 1948–1949 ja 1951–1954 työskennellen amerikansuomalaisen Keskusosuuskunnan kustannusliikkeen palveluksessa toimittajana. Suomeen palattuaan Larni toimi vuosina 1955–1965 Me Kuluttajat -lehden toimittajana sekä vuosina 1956–1959 Kulutusosuuskuntien Keskusliiton osastopäällikkönä.

Vuonna 1937 Laineelta ilmestynyt seuraava kirja Kuilu (alk. Skorpioni) aiheutti sitten valtavan kohun, koska siinä käsiteltiin silloin hyvin arkoja aiheita, Suomen sisällissotaa punaisten näkökulmasta ja homoseksuaalisuutta.
ellauri342.html on line 319: Larnin tietämättä teos käännettiin Neuvostoliitossa vuonna 1959, ja kirjasta tuli siellä samoin kuin muissa Itä-Euroopan maissa heti valtaisa menestys. Larni jatkoi myöhemmin samantyyppisten satiiristen kirjojen parissa. mutta myöhemmät kirjat eivät enää saavuttaneet Neljännen nikaman suosiota. Kaikkiaan Larnin teoksia on käännetty 20 eri kielelle. Larnille myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1966. Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle. Haudan osoite on 59-18-240b, siltä varalta että haluatte käydä kusaisemassa tämän noskelaisen misogyynin haudalle.
ellauri347.html on line 218: Natsien vallankaappauksen jälkeen Saksassa Fromm muutti ensin Geneveen ja sitten vuonna 1934 asui pommilla New Yorkin Boweryssa. Yhdessä Karen Hornyn ja Harry "Stack" Sullivanin kanssa Frommin vahva ääni kuului lean leftin suunnalta New Yorkissa 1941–1959. Amerikan lean left on suurinpiirtein Suomen kansallinen kokoomus.
ellauri348.html on line 185: "La Paloma" esitetään näissä elokuvissa: "La Paloma" Screen Songs sarjakuva, 1930 Don Juanin yksityinen elämä, 1934 La Paloma, Ein Lied der Kameradschaft, 1934 (luettelossa myös nimellä La Paloma, 1938) Juarez, 1939 Große Freiheit Nr. 7, 1945, Hans Albers laulaa saksankielisen version. Elokuvaa ei annettu näyttää Saksassa vuonna 1944 natsien sensuurin vuoksi, ja liittolaiset julkaisivat sen vasta vuonna 1945 Kulkukoira, 1949 Vartaloryöstöjen hyökkäys, 1956 La Paloma, Saksa 1958 Habanera, Espanja 1958 Freddy, die Gitarre und das Meer, 1959 Freddy und der Millionär Adua e le compagne, 1960 Blue Hawaii, 1961, Elvis Presley laulaa "No More". Hänen nauhoitteensa esiintyi myös ääniraitaalbumilla ja uudelleen nauhoitetulla "live" versio Aloha from Hawaii amerikkalaiselle versiolle, jota ei käytetty lähetyksessä. Tämä vuoden 1973 versio julkaistiin alun perin budjettialbumilla Mahalo from Elvis, mutta on sittemmin sisällytetty useisiin. The Godfather Part II, 1974. Bändi soittaa "La Paloma" Havannan uudenvuodenjuhlien avauskohtauksessa. Bröderna Lejonhjärta, 1977. Karlin äidin kuullaan laulavan "La Paloman" ruotsinkielistä versiota. Peltyrumpu, 1979 Das Boot, 1981 (esittäjä: Rosita Serrano saksaksi). Mortelle Randonnée, 1983. Elokuvassa kuullaan Hans Albersin versio. a> Henkien talo, 1993 Sonnenallee, 1999 Hetki muistettavana, 2004 "La Paloma" on aiheena vuoden 2008 dokumentissa La Paloma. Sehnsucht. Weltweit (saksa La Paloma. Kaipuu. Maailmanlaajuinen), kirjoittaja Sigrid Faltin [de]. Soul Kitchen, 2009 Manila Kingpin: Asiong Salonga -tarina, 2011 Musiikkielokuvassa Down Argentine Way, Charlotte Greenwood laulaa pirteän, nopean kappaleen nimeltä "Sing To Your Senorita". Melodia perustuu löyhästi "La Paloman" melodiaan.
ellauri348.html on line 474: Steven Patrick Morrissey (/ ˈ m ɒr ɪ s i / MORR-iss-ee; born 22 May 1959), known mononymously as Morrissey, is an English singer and songwriter.
ellauri350.html on line 157: Thomas F. syntyi New Yorkissa ja varttui Albanyssa ja Pawlingissa. Hän valmistui Albany Academysta vuonna 1950 ja Princetonin yliopistosta 1954. Hän palveli yliluutnanttina Yhdysvaltain armeijassa kaksi vuotta Saksassa. Hän opiskeli Harvard Business Schoolissa ja valmistui vuonna 1958. Sitten hän liittyi Kuhn, Loeb & Co:n investointipankkiyritykseen. Hänestä tuli osakas ja hän toimi yrityksen johtokunnassa. Vuonna 1975 hän perusti oman rahoituspalveluyrityksen, Thomas E. Dewey, Jr. & Co., ja sen jälkeen oli mukana McFarland, Dewey & Co:n perustamisessa. Hän jatkoi liiketoimintaprojekteja ja työskenteli pitkälle 80-vuotiaaksi asti. Hän toimi useissa johtokunnissa, mukaan lukien The Apple Bank for Savings, Northwest Natural Gas ja The Scripps Research Institute. Hän toimi myös varapuheenjohtajana New York City Housing Development Corporationissa vuosina 1972–1989. Vuodesta 1959 lähtien hän toimi Lenox Hillin sairaalassa aktiivisena johtokunnan jäsenenä ja oli hallituksen puheenjohtaja vuosina 1982–1993, jonka jälkeen hän toimi emerituspuheenjohtajana. Hänen perheensä on ikuisesti kiitollinen (mutta ei rahallisesti velkaa) Lenox Hill -sairaalalle hänen viime vuosina saamansa hoidon laadusta. Menox, sanoi Annie Lenox.
ellauri350.html on line 596:

  • "Onnellisuus korvaa pituudella sen, mikä paxuudesta puuttuu." - Robert Frost (maaliskuu 1959)
    ellauri351.html on line 610: Creme on kertonut kiinnostuneensa okkultismista luettuaan 14-vuotiaana Alexanda David-Neelin kirjan With Mystics and Magicians in Tibet. Hän on kuulunut myös teosofispohjaiseen ufouskontokuntaan Aetherius Society sekä seurannut tiktokissa etenkin Alice Baileyä. Vuonna 1959 hän sai kertomansa mukaan ensimmäisen telepaattisen viestin Mestarilta, joka kehotti nauhoittamaan viestit kelanauhurilla. Creme alkoi julistaa ilmoitusta vuonna 1975.
    ellauri352.html on line 670: Kevään tulet (1949) Aasian ääni (1951) Toko-rin sillat (1953) Sayonara (1953) Havaiji (1959) Kunnanjohtajan raportti (1961) Asuntovaunut (1963) Lähde (1965) Ajelehtijat (1971) Satavuotis (1974) Chesapeake (1978) Elämänlaatu (1980) Liitto (1980) Avaruus (1982) Puola (1983) Texas (1985) Legacy (1987) Alaska (1988) Matka (1988) James A. Michenerin USA: Ihmiset ja maa (Kassa: Peter Chaitin 1988) Karibian (1989) Kotka ja korppi (1990) Romaani (1991) Maailma on Kotini (1991) Meksiko (1992) Taantuma (1994) Ihme Sevillassa (1995) Tämä jalo maa: visioni Amerikasta (1996) Matecumbe (2007).
    ellauri362.html on line 301: Oulunkylässä asuessaan Veijo tutustui Orimattilasta kotoisin olevaan Veikko Kylänpäähän ja sitten hänen sisareensa Eeva Kylänpäähän, jonka Meri vei vihille 1959. Rouva, lehtori Eeva Kyllikki Meri elätti koko perhettä kunnes Veijo pääsi tuloille. Eevasta ei löydy muuta tietoa. 1959 Veijo koki ylirasituksesta johtuneen romahduksen – sen enteitä hän koki jo keväällä 1959 Kööpenhaminassa ja joutui Lapinlahden sairaalaan "lepäämään" kolmeksi viikoksi. Meret viettivät kesän 1964 Sysmän Suopellossa, mikä antoi miljöötä 1966 ilmestyneelle Everstin autonkuljettajalle.
    ellauri369.html on line 53: Oulunkylän kirjaston rottahyllystä löytyi 1959 julkaistu ja 1977 painettu neuvosto-Vamireh. Se edustaa paleofiktiota useammassakin kuin yhdessä mielessä.
    ellauri369.html on line 59: Tästä lajityypistä luin poikasena teoxen Charles G. D. Roberts:Tulen löytäjät (lyhennetty) 1959.
    ellauri370.html on line 568: Ranskan ulkoministeriö pyysi vuonna 1944 häntä palaamaan Ranskaan. Vuonna 1945 hän kuitenkin palasi uudelleen Yhdysvaltoihin, koska hänet oli nimitetty kulttuurineuvokseksi siellä sijaitsevaan Ranskan suurlähetystöön. Tästä tehtävästä hän erosi vuonna 1948 omistautuakseen bricolagelle. Vuonna 1949 hänet nimitettiin Pariisissa sijaitsevan entografisen Musée de l’Hommen apulaisjohtajaksi. Tämän tehtävänsä jälkeen hän sai nimityksen tutkimusjohtajaksi École pratique des hautes études -korkeakouluun ja -tutkimuslaitokseen. Hänen oppituolinsa käsitti Kirjoitustaidottomien kansojen vertailevan uskontotieteen. Vuonna 1959 hänet nimitettiin Collège de Francen professoriksi, ja yksi hänen opetusalansa tässä instituutissa oli sosiaaliantropologia. Tätä tehtävää hän hoiti, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1982.
    ellauri373.html on line 49: Ferdinand Emmanuel Edralin Marcos (11. syyskuuta 1917 – 28. syyskuuta 1989 Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat) oli Filippiinien kymmenes presidentti ja diktaattori. Hän hallitsi Filippiinejä vuosina 1965–1986, kunnes hänet syrjäytettiin. Yhdysvaltojen loppuun asti tukema Marcos tuli tunnetuksi paitsi valtavasta korruptiostaan ja nepotismistaan, myös vaimonsa Imelda Marcosin tuhansia pareja käsittävästä kenkäkokoelmasta. Marcos piti hyvät suhteet Yhdysvaltoihin. Hänen tukijoitaan olivat muun muassa Lyndon B. Johnson, Richard Nixon ja Ronald Reagan. Marcos tuki Yhdysvaltain käymää Vietnamin sotaa (1959–1975) ja lähetti sotilaita Vietnamiin. Filippiineillä oli Marcosin aikana Yhdysvaltain asevoimien sotilastukikohtia ja joukkojen kokooma-alueita, kuten Clark Air Base ja Subic Bay Naval Base, mikä toi Filippiinien talouteen miljardeja dollareita. Marcosin visiona oli Bagong Lipunan, uusi yhteiskunta. Hänen mukaansa koko kansan oli työskenneltävä yhteisen päämäärän eteen. Hän takavarikoi business-oligarkian yritykset, jotka päätyivät Marcosin suvun ja ystävien haltuun.
    ellauri374.html on line 434: 1959_CPA_2294_stamp_%28Sergey_Aksakov_%28after_Ivan_Kramskoi%29_and_Scene_from_his_Works%29.jpg/440px-The_Soviet_Union_1959_CPA_2294_stamp_%28Sergey_Aksakov_%28after_Ivan_Kramskoi%29_and_Scene_from_his_Works%29.jpg" />
    xxx/ellauri010.html on line 428: 1 lapsi Harri Rikkonen s. 1959.
    xxx/ellauri057.html on line 92:
    Unto Kupiainen syö elämänpuuroa vuonna 1959.
    xxx/ellauri068.html on line 62: Kirgiisit ja kasakat ymmärtävät toisiaan aika kivasti. By the way, kasakoita sanottiin kirgiiseixi ryssissä 1925 saakka. Kirgiiseillä ei tosiaan ollut kirjoitusta ennen neuvostojen tuloa 20-luvulla. Mladopismennyie yazyki..., 1959. Latinalaisella aakkostolla ajateltiin ajettavan köikkien maiden proletaarlasten yhinemisen asiaa, jonka piti olla ihan huulilla.
    xxx/ellauri081.html on line 309: Maurice Le Noblet Duplessis QC (French pronunciation: ​[dyplɛsi]; 20 April 1890 – 7 September 1959) served as the 16th Premier of the Canadian province of Quebec from 1936 to 1939 and 1944 to 1959.
    xxx/ellauri116.html on line 339: Cheferna är en novellbok av den peruanska författaren Mario Vargas Llosa, utgiven 1959. Det är en samling av sex noveller som leds av den som ger sitt namn till verket. Det var den första boken som publicerades av författaren, som då var 23 år gammal; Det är samtidigt hans enda novellbok. Han tilldelades Leopoldo Alas-priset (1958) i Spanien. Med detta arbete började berättelsen om Vargas Llosa formellt, som 2010 tilldelades Nobelpriset i litteratur.
    xxx/ellauri120.html on line 406: Nyrki Tapiovaara syntyi metsänhoitaja Kaarlo Juho Vihtori Tapiovaaran (1879–1959) ja Aino Aleksandra Grönroosin (1886–1929) perheeseen. Aino Aleksandra oli Pilppulan kartanon tytär ja äitinsä puolelta sukua Suomen ensimmäiselle naispuoliselle kuvanveistäjälle Eveliina Särkelälle. Hän oli taiteen ystävä ja kannusti lapsiaan näiden taiteellisissa harrastuksissa. (Selvää homoainesta.) Kaarlo Tapiovaara oli hämäläistä talonpoikaissukua, joka oli satoja vuosia asuttanut Myrrö- ja Märri-nimisiä maatiloja Vilppulassa. Kaarlo ja Aino Tapiovaaran yhteinen tie kulki Sortavalan ja Helsingin kautta Hämeenlinnaan, jonne perhe päätyi 1919. Tapiovaarojen kodissa elettiin kansallisromanttisessa hengessä. Sen mukaisesti perheen kaikille yhdelletoista lapselle annettiin kalevalaiset etunimet. Ennen Veikko Nyyrikkiä syntyivät poika ja tytär ja hänen jälkeensä kuusi poikaa sekä kaksi tytärtä. Kaarlo Tapiovaara oli Hämeenlinnan ainoa porvari, joka kävi perheineen säännöllisesti kaupungin työväenteatterissa.
    xxx/ellauri122.html on line 856: 'In Cold Blood' details the 1959 murders of four members from the Clutter family in Holcomb, Kansas.
    xxx/ellauri122.html on line 1132: "tädillä". Audrey oli liikaa Barbin pikkusiskon näköinen. Vuonna 1959 Capote luki lehdestä
    xxx/ellauri128.html on line 422: Edgar Zodaig Friedenberg (March 18, 1921 – June 1, 2000) was an American scholar of education and gender studies best known for The Vanishing Adolescent (1959) and Coming of Age in America (1965). The latter was a finalist for the 1966 National Book Award for Nonfiction.
    xxx/ellauri128.html on line 453: Hun flyttet til Sverige i 1958 og var gift med forfatteren Tore Zetterholm fra 1969 til 1985. I Sverige var hun manusforfatter på filmene Det är hos mig han har varit (1963), Vaxdockan (1962), Lita på mej, älskling! (1961), Får jag låna din fru? (1959) og Du är mitt äventyr (1958).
    xxx/ellauri128.html on line 491: In 1959, Ciardi published a book on how to read, write, and teach poetry, How Does a Poem Mean?, which has proven to be among the most-used books of its kind.
    xxx/ellauri128.html on line 493: Alain Resnais [alɛ̃ ʁɛnɛ]n 1 est un réalisateur français, également scénariste et monteur, né le 3 juin 1922 à Vannes (Morbihan) et mort le 1er mars 2014 à Neuilly-sur-Seine (Hauts-de-Seine). Réalisateur d'Hiroshima mon amour (1959) et de L'Année dernière à Marienbad (1961), Alain Resnais est rapidement considéré comme l'un des grands représentants du Nouveau cinéma (Nouvelle Vague) et comme un des pères de la modernité cinématographique européenne à l'instar de Roberto Rossellini, Ingmar Bergman et Michelangelo Antonioni dans sa manière de remettre en cause la grammaire du cinéma classique et de déconstruire la narration linéaire.
    xxx/ellauri128.html on line 504: Charles Bukowski julkaisi ensimmäiset novellinsa 1940-luvulla ja varhaisimman runokirjansa vuonna 1959. Bukowskin tunnetuin romaani on vuonna 1971 julkaistu Postitoimisto. Hänen tuotantonsa on pitkälti omaelämänkerrallista, ja kuvaa usein alkoholisteja, huumeidenkäyttäjiä, rikollisia, prostituoituja ja muita yhteiskunnan syrjäytyneitä. Bukowskista tuli jo 1960-luvulla kaikkien ulkopuolisten sankari, jota useat kirjallisten piirien tunnetut hahmot, kuten Sartre ja Genet, ylistivät.
    xxx/ellauri128.html on line 546: Après la guerre apparaissent les Pièces brillantes qui jouent sur la mise en abyme du théâtre au théâtre (La Répétition ou l´Amour puni en 1947, Colombe en 1951), puis les Pièces grinçantes, comédies satiriques comme Pauvre Bitos ou le Dîner de têtes (1956). Dans la même période, Jean Anouilh s´intéresse dans des Pièces costumées à des figures lumineuses qui se sacrifient au nom du devoir : envers la patrie comme Jeanne d´Arc dans L´Alouette (1953) ou envers Dieu comme Thomas Becket (Becket ou l´Honneur de Dieu en 1959). Le dramaturge a continué dans le même temps à servir le genre de la comédie dans de nombreuses pièces où il mêle farce et ironie (par exemple Les Poissons rouges ou Mon père ce héros en 1970) jusque dans les dernières années de sa vie.
    xxx/ellauri128.html on line 576: Jean Rostand, né le 30 octobre 1894 à Paris (17e arrondissement) et mort le 4 septembre 1977 à Ville-d´Avray (Hauts-de-Seine), était un écrivain, moraliste, biologiste, historien des sciences et académicien français. Très intéressé par les origines de la vie, il étudie la biologie des batraciens (grenouilles, crapauds, tritons et autres), la parthénogenèse, l´action du froid sur les œufs, et promeut de multiples recherches sur l´hérédité. Avec conviction et enthousiasme, il s´efforce de vulgariser la biologie auprès d´un large public (il reçoit en 1959 le prix Kalinga de vulgarisation scientifique) et d´alerter l´opinion sur la gravité et des problèmes humains qu´elle pose. Considérant la biologie comme devant être porteuse d´une morale, il met en garde contre les dangers qui menacent les humains lorsqu´ils jouent aux apprentis sorciers, comme les tenants de l´eugénisme. Toutefois, Rostand soutient une forme d´« eugénisme 'positif' », approuvant certains écrits d´Alexis Carrel et la stérilisation des personnes atteintes de certaines formes graves de maladies mentales, ce qui fut rapproché, après la guerre, de la loi nazie de 1933, et lui fut reproché dans un contexte où l´eugénisme est une idéologie encore répandue avec des auteurs comme Julian Huxley, premier directeur de l´UNESCO (1946-1948).
    xxx/ellauri128.html on line 578: Sir Julian Sorell Huxley FRS (22 June 1887 – 14 February 1975) was an English evolutionary biologist, eugenicist, and internationalist. He was a proponent of natural as well as unnatural selection, and a leading figure in the mid-twentieth century modern synthesis. He was secretary of the Zoological Society of London (1935–1942), the first Director of UNESCO, a founding member of the World Wildlife Fund, the president of the British Eugenics Society (1959-1962), and the first President of the British Humanist Association. Huxley came from the Huxley family on his father´s side and the Arnold family on
    xxx/ellauri167.html on line 631: Diskordianismi (engl. Discordianism) on uskonto, joka perustettiin vuosien 1958–1959 aikana Yhdysvalloissa. Se mielletään usein virheellisesti parodiauskonnoksi, vaikka ne ovat hartaita pakanoita. Diskordianismi on uskonto, joka on vitsi, tai toisin päin, riippuen kuka nauraa millekin. Diskordianismille on tyypillistä absurdius. Diskordianismi on saanut vaikutteita zen-ajattelusta ja osin huumorista.
    xxx/ellauri167.html on line 681: Vuonna 1959 Learylle luvattiin yhden vuoden kiinnitys Harvardin yliopistoon luennoijaksi. Elokuussa 1960 hän tutustui lomallaan Meksikossa psilosybiinipitoisiin psykedeelisiin sieniin. Kokemus muutti Learyn elämän, ja myöhemmin hän kertoi oppineensa noiden muutaman tunnin aikana enemmän psykologiasta ja omasta psyykestään kuin aiempina 20 vuotena yhteensä.
    xxx/ellauri168.html on line 340: Vuonna 1946 Candy meni naimisiin Harry Conno nimisen kaverin kanssa, joka loi "kansityttö" -konseptin. Mutta avioliitto ei ollut onnellinen ja he erosivat onnettomia vuonna 1959. Eron jälkeen, joka jätti Karkki raskaat velat, hänellä oli oma mallikoulu. Juuri tähän aikaan hän tapasi eläkkeellä olevan armeijan kenraalin, jonka hän tunsi Etelä-Tyynenmeren alueelta, ja muutaman päivän kuluessa tästä lähestyi FBI-mies, joka lainasi häneltä hienostuneen mikrofonin. Kuukautta myöhemmin sama mies palasi kahden muun kanssa ja pyysi käyttämään hänen toimistoaan postina hallitukselle. Hän piti sitä isänmaallisena asiana, mutta hän suostui, mutta tuskin hän tiesi, että tämä oli alku jollekin paljon suuremmalle ja paljon synkemmälle kuin hän olisi koskaan voinut kuvitella. 60-luvulla Karkki työskenteli NBC-radiossa ja säilytti läheisen yhteyden show-liiketoiminnan, politiikan ja armeijan vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa, joista monilta hän oli saanut sieniä kiertäessään USO:n kanssa 40-luvun puolivälissä.
    xxx/ellauri178.html on line 357: Hänen kuuluisin näytelmänsä on 1895 julkaistu Lokki kivellä. Lokki kärsi aluksi täydellisen epäonnistumisen Pietarissa ja saavutti suosiota vasta Moskovassa kolme vuotta myöhemmin. Tämän jälkeen ”tšehovilaiset” näytelmät saavuttivat yhä kasvavaa suosiota. Hänen viimeisiksi teoksikseen jäivät näytelmät Vanja-eno (1900), Kolme sisarta (1901) ja Kirsikkapuisto (1904). (Nimenomaan niin, ei mikään "Kirsikkapuutarha"!) Vuonna 1901 Tšehov solmi avioliiton näytelmiensä sankarittaren, Moskovan teatterin taiteellisen näyttelijättären Olga Knipperin (1868-1959) kanssa. Anton oli 41, Olga 33. No kohtahan Anton jo sitten kuolikin. Vuonna 1904 Tšehov oli hoidattamassa tuberkuloosiaan Badenweilerin kylpyläkaupungissa Saksassa, mutta menehtyi sairauteensa. In his last letter he complained about the way German women dressed.
    xxx/ellauri202.html on line 42: Šolohov liittyi kommunistiseen puolueeseen 1922 ja pysyi sille uskollisena koko uransa. Hän oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton toimielimissä vuodesta 1934 ja vuodesta 1936 maan korkeimman neuvoston jäsen. Hän seurasi Nikita Hruštšovia presidenttinaä 1959 ja valittiin keskuskomiteaan 1961. Hänestä tuli tiedeakatemian jäsen 1939. Hän oli kaksinkertaisen sosialistisen työn sankari ja palkittiin sekä Leninin että Stalinin palkinnolla Trotskin palkinnon ja Nobelin lisäksi. Tätä virhettä Ruozin olympiakomitea sittemmi katkerasti katui.
    xxx/ellauri208.html on line 474: Mahfouzin teoksiin kuuluu Awlad Haretna (arab. أولاد حارتنا‎, ’Awlād Ḥāratnā, joka on käännetty englanniksi nimillä Children of Gebelawi ja Children of the Alley) vuodelta 1959. Se ilmestyi aluksi jatkokertomuksena lehdissä ja kertoo vertauskuvallisesti yksijumalaisten uskontojen synnystä. Uskonoppineet estivät teoksen julkaisemisen romaanina ja Mahfouz joutui fatwayrityksen kohteeksi. Kirjassa kerrotaan Adam-isän ja kolmen pojan (Mooses, Jeesus ja Muhammad) tarinat. Teos julkaistiin kirjana toisella lähettäjänimellä Beirutissa 1967.
    xxx/ellauri208.html on line 857: Antti on lyhytkasvuinen ja isopäinen niin kuin Peltirummun (1959) Oskar. Ikäisekseen hän on älykäs. Hänellä on insestisävytteinen ja omistushaluinen suhde äitiinsä Kaarinaan.
    xxx/ellauri212.html on line 75: John Alan Patrick Lodwick (2 March 1916 – 18 March 1959) was a British novelist. A military man and counter terrorist. His spouse was Sheila Legge. They got 4 kids with funny names.
    xxx/ellauri224.html on line 594: Naderin vanhemmat ovat Libanonin maroniittikristittyjä pakolaisia Ranskasta. Hän valmistui 1955 Princetonin yliopistosta ja 1958 Harvardista. Nader palveli kuusi kuukautta Yhdysvaltain armeijassa 1959, jonka jälkeen toimi lakimiehenä Hartfordissa. Hän on työskennellyt Hartfordin yliopistossa ja freelancerina The Nation ja The Christian Science Monitor -lehdille.
    xxx/ellauri225.html on line 255: In 1953 (aged 24) while traveling to France aboard the Queen Mary, Ursula met historian Charles Le Guin.They married in Paris in December 1953. According to Le Guin, the marriage signaled the "end of the doctorate" for her. While her husband finished his doctorate at Emory University in Georgia, and later at the University of Idaho, Le Guin taught French and worked as a secretary until the birth of her daughter Elisabeth in 1957. A second daughter, Caroline, was born in 1959. Also in that year, Charles became an instructor in history at Portland State University, and the couple moved to Portland, Oregon, where their son Theodore was born in 1964. They would live in Portland for the rest of their lives, although Le Guin received further Fulbright grants to travel to London in 1968 and 1975.
    xxx/ellauri225.html on line 429: Important mid-century American poets, such as John Berryman and Robert Lowell, cited Crane as a significant influence. Both poets also wrote about Crane in their poetry. Berryman wrote him one of his famous elegies in The Dream Songs, and Lowell published his "Words for Hart Crane" in Life Studies (1959): "Who asks for me, the Shelley of my age, / must lay his heart out for my bed and board." Lowell thought that Crane was the most important American poet of the generation to come of age in the 1920s, stating that "[Crane] got out more than anybody else ... he somehow got New York City (though an Ohio hick); he was at the center of things in the way that no other poet was." Lowell also described Crane as being "less limited than any other poet of his generation." Talk to the hand, they were both abysmal FAILURES!
    xxx/ellauri229.html on line 647: With their support, Thorne joined the US Army Special Forces. While in the Special Forces, he taught skiing, survival, mountaineering, and guerrilla tactics. In turn he attended airborne school, and advanced in rank to sergeant. Receiving his US citizenship in 1957, Thorne attended Officer Candidate School, and was commissioned as a first lieutenant in the Signal Corps. He later received a Regular Army commission and a promotion to captain in 1960. From 1958–1962, he served in the 10th Special Forces Group in West Germany at Bad Tölz, from where he was second-in-command of a search and recovery mission high in the Zagros Mountains of Iran, which gained him a notable reputation. When he was in Germany, he briefly visited his relatives in Finland. In an episode of The Big Picture released in 1962 and composed of footage filmed in 1959, Thorne is shown as a lieutenant with the 10th Special Forces Group in the United States Army.
    xxx/ellauri230.html on line 288: On September 3, 1959, Koo (61vee) married his fourth wife Yen Yu-yun (1905–2017), the widow of Clarence Kuangson Young. He had three stepdaughters from this marriage, but none that he would have fucked in himself.
    xxx/ellauri231.html on line 108: (1959-1983, 1987-present)

    xxx/ellauri237.html on line 138: One longstanding suggestion of a social role for Sappho is that of "Sappho as schoolmistress". At the beginning of the twentieth century, the German classicist Ulrich von Wilamowitz-Moellendorff posited that Sappho was a sort of schoolteacher, to "explain away Sappho´s passion for her ´girls´" and defend her from accusations of homosexuality. The view continues to be influential, both among scholars and the general public, though more recently the idea has been criticised by historians as anachronistic and has been rejected by several prominent classicists as unjustified by the evidence. In 1959, Denys Page, for example, stated that Sappho´s extant fragments portray "the loves and jealousies, the pleasures and pains, of Sappho and her companions"; and he adds, "We have found, and shall find, no trace of any formal or official or professional relationship between them... no trace of Sappho the principal of an academy." Toisin kuin Ailin kohalla, hehe.
    xxx/ellauri239.html on line 398: Morten Harket (s. 14. syyskuuta 1959 Kongsberg, Norja) on norjalaisen popyhtye A-han laulaja. A-ha on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja sen kappale "Take on Me" nousi useissa maissa listojen kärkeen vuonna 1985. Harket on julkaissut myös kuusi sooloalbumia. Harket juonsi vuoden 1996 Eurovision laulukilpailun yhdessä Ingvild Brynin kanssa. Morten Harket Always Stays The Same.
    xxx/ellauri252.html on line 383: Lutherin ”Avioelämästä” suomenkielisestä laitoxesta 1959 jätettiin pois kohta, jossa Luther neuvoi impotentin miehen vaimoa aloittamaan salaisen seksisuhteen jonkun muun kanssa.
    xxx/ellauri253.html on line 442: Mun kaunis kotimaani on ize asiassa Ruåzi, kyseessä on näät Värmlandsvisan, esittäjänä ohuthuulinen Mauno Kuusisto eikä lörppähuulinen Rautavaaran Lapio. Aika 1959 kun kansakoulu alkoi.
    xxx/ellauri259.html on line 59: Yrjö Ilmari Larmola (5. toukokuuta 1940 Nurmijärvi – 1. heinäkuuta 2021 Helsinki) oli suomalainen filosofian tohtori ja Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja. Larmolan vanhemmat olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori Erkki Yrjö Larmola (ent. Lindfors) ja vakuutusvirkailija Irja Helena Pernaja. Larmola pääsi ylioppilaaksi 1959 ja suoritti Helsingin yliopistossa humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon 1963, filosofian kandidaatin tutkinnon 1971, maisterintutkinnon 1973, lisensiaatintutkinnon 1986 ja väitteli filosofian tohtoriksi 1990 tutkielmalla, joka käsitteli Eino Leinoa.
    xxx/ellauri259.html on line 638: Viksten toimi opettajana Euran yhteiskoulussa 1957–1958, Hirvensalmen yhteiskoulussa 1958, Inkeroisten yhteiskoulussa 1959–1960 sekä Jyväskylän teknillisessä koulussa ja opistossa 1961–1966. Hän oli Jyväskylän yliopiston yleisen kirjallisuuden assistenttina 1961–1964, Kustannus Oy Gummeruksen kirjallisena johtajana 1966–1968 ja Werner Söderström Oy:n kaunokirjallisen osaston johtajana 1968–1991.
    xxx/ellauri273.html on line 349: Nikita Hrushtshov 1959
    xxx/ellauri280.html on line 211: Banderovtsit eli Bandera oli "Ukrainan nationalistien järjestö" -ryhmän jäsenten nimi, jota vuosina 1940-1959 johti Stepan Bandera.
    xxx/ellauri280.html on line 221: Vuonna 1941 Bandera vangittiin ja siirrettiin sitten Sachsenhausenin keskitysleirille. Syksyllä 1944 Saksan viranomaiset vapauttivat Banderan "ukrainalaisena vapaustaistelijana". Huolimatta siitä, että Banderan viemistä Ukrainaan pidettiin epätarkoituksenmukaisena, OUN * jatkoi taistelua Neuvostoliittoa vastaan ​​noin 1950-luvun puoliväliin saakka tehden yhteistyötä länsimaisten tiedustelupalvelujen kanssa kylmän sodan aikana. Vuonna 1959 KGB-agentti Bogdan Stashinsky lopulta murhasi Banderasin Münchenissä.
    xxx/ellauri281.html on line 517:
    Balling in Paris 1959. Etutukka on jo karvoitusvaiheessa 2.

    xxx/ellauri281.html on line 745: Vladimir Vladimirovitš Kara-Murza syntyi Moskovassa 7. syyskuuta 1981. Hän on venäläisen toimittajan ja tv-juontaja Vladimir Aleksejevitš Kara-Murzan (1959–2019) poika, Leonid Brežnevin suorapuheinen kriitikko ja Boris Jeltsinin johtamien uudistusten kannattaja. Hänen äitinsä on juutalainen. Hänen isänsä oli latvialaisen vallankumouksellisen Voldemārs Bisenieksin (1884–1938) pojanpoika ja Latvian ensimmäisen Ison-Britannian-suurlähettilään Georgs Bisenieksin (1885–1941) isoveljenpoika, jonka NKVD ampui. Latvialainen agronomi ja kustantaja Jänis Bisenieks (1864–1923) oli heidän vanhempi veljensä.
    xxx/ellauri291.html on line 407: Kyproksen hätätila, 1955–1959
    xxx/ellauri293.html on line 495: Vuonna 1959 Hutt tapasi entisen opiskelijan ja tuoreen armeijan upseerin ja psykologin, tohtori Gerald J. Briskinin, joka oli palvellut Korean sodan aikana ja joka oli käyttänyt Bender-Gestaltia huomattavasti asepalveluksessaan. Briskin oli hankkinut laajan kokemuksen testistä aivovaurioiden ja stressiin liittyvien psykologisten ja psykiatristen häiriöiden hoidossa ja diagnosoinnissa.
    xxx/ellauri295.html on line 458: Martti Kalevi Joenpolvi (s. 19. huhtikuuta 1936 Käkisalmi) oli ja on suomalainen kirjailija, joka asuu Nokialla. Hänet tunnetaan erityisesti novellistina. Esikoisteos ”Kevään kuusi päivää” ilmestyi 1959.
    xxx/ellauri295.html on line 461: Martti Joenpolven vanhemmat olivat ratatyömies Antti Joenpolvi ja Ida Ester Nurmi. Joenpolvi opiskeli Työväen akatemiassa 1957–1958 ja hän on toiminut kirjailijan työnsä ohella Tammer-mainos Oy:n mainostoimittajana 1959–1962 ja 1966–1967. Päätoimiseksi kirjailijaksi Joenpolvi ryhtyi 1968. Hänen uusin teoksensa on romaani ”Kerrottu elämä” (1997). Hän puri puuta ja potki pilttuun seiniä samassa Gummeruxen tallissa kuin Patti.
    xxx/ellauri296.html on line 357: Kirsti Lyytikäinen kuoli vuonna 2008. A-lehtien johdossa toimivat nyt Kirsti ja Olli Lyytikäisen lapset, hallituksen puheenjohtajana Olli-Pekka Lyytikäinen ja julkaisujohtajana Anne Lyytikäinen-Palmroth. Tuulilasi-lehdessä ja muissa yhtiön autolehdissä työskennellyt Yrjö Lyytikäinen (1959–2014) oli heidän kolmas lapsensa. Myös hän toimi A-lehtien hallituksessa vuodesta 1990 kuolemaansa asti.
    xxx/ellauri314.html on line 135: Liitto oli onnellinen ja kesti aina Chaplinin kuolemaan vuonna 1977 asti. Heille syntyi kahdeksan lasta: Geraldine (s. 1944), Michael (s. 1946), Josephine (s. 1949), Victoria (s. 1951), Eugene (s. 1953), Jane (s. 1957), Annette (s. 1959) ja Christopher (s. 1962). O’Neill jätti avioiduttuaan urahaaveensa ja keskittyi vaimon rooliin. Perheen muutettua Yhdysvalloista Sveitsiin vuonna 1953 hän luopui Yhdysvaltain kansalaisuudestaan ja otti aviomiehensä Britannian kansalaisuuden. Chaplinin kuoltua O’Neill asui vuorotellen Sveitsissä ja New Yorkissa, mistä oli ostanut asunnon. Hän kärsi vakavasta alkoholiongelmasta ja kuoli vuonna 1991 haimasyöpään. Viinapiru oli Tyroneilla geeneissä. Oona ei voinut kyllästyä Charlien hassuun kävelyyn, kepin heilutuxeen ja wiixeen vetelyyn.
    xxx/ellauri354.html on line 151: Helvi Inkeri Juvonen (5. marraskuuta 1919 Iisalmi – 1. lokakuuta 1959 Helsinki) oli suomalainen runoilija, joka sodanjälkeisen modernin lyriikan ensimmäisiä tekijöitä Suomessa. Juvosen runoissa oli uskonnollisia vaikutteita, joita on tulkittu kristillisyyden lisäksi myös panteismiksi.
    xxx/ellauri354.html on line 159: Juvonen kuoli 1959 pitkään jatkuneesta särkylääkkeiden väärinkäytöstä aiheutuneeseen munuaisten vajaatoimintaan noin kuukautta ennen 40-vuotissyntymäpäiväänsä. Viimeiset runonsa hän saneli Sirkka Meriluodolle sairaalassa.
    xxx/ellauri354.html on line 445: Thomas Pynchon for the title of his first published story, The Small Rain (1959).
    173