ellauri002.html on line 2144: Etelä-Kalifornia oli upea ja helteinen, Tyyni meri vaikuttavan hyrskyinen. Carpinteriassa nukuttiin pressukankaisessa armeijan teltassamme palmujen keskellä ja surffailtiin Snoopylla, pienellä puhallettavalla surffilaudan tapaisella rantalelulla. Ostettiin ekat rullalaudat, nekin lasten kokoa. San Franciscossa oli pula hotelleista, meille tarjottiin huonetta, joka oli juuri palanut, oltais oltu kuin savukalat uunissa. San Franciscon 19539015932692" data-nimi="Union Square">Union Square vilisi ylivuotisia hippejä. Sitten sisämaahan Utahiin. Sillä matkalla tuli kova ukkonen, valtava sade ja taivas täynnä salamoita, etupenkin musta nainen kirkui ja rukoili armoa. Salt Lake Cityssä ei saanut viinaa kuin lääkepullossa.
ellauri007.html on line 699: (Lauri Pohjanpää. Metsän satuja. WSOY 1953)
ellauri015.html on line 1154: Lampilan perhe meni Neuvostoliittoon työnhakuun vuonna 1931 hänen ollessaan 7-vuotias. Hänen isänsä Sulo kuoli yrittäessään paeta, äiti Helmi joutui vankileirille ja Lea sijoitettiin lastenkotiin. Koulusta päästyään hän onnistui löytämään vankileiriltä päässeen äitinsä mutta kesällä 1947 Lea Lampila sai itse 10 vuoden leirituomion päästen vapaaksi kuuden vuoden jälkeen 1953. Hän loikkasi Neuvostoliitosta Ruotsiin vuonna 1967 ja sai poliittisen turvapaikan ja Ruotsin kansalaisuuden. Hän kirjoitti 1990-luvulla kaksi omaelämäkerrallista kirjaa Toivon tähti ja Stalinin lapset.
ellauri016.html on line 48: El Coyoten ensiesiintyminen tapahtui 1943 José Mallorquín kirjailijanimellä Carter Mulfordin kirjoittamassa saman nimisessä romaanissa "El Coyote". Vuosien 1944–1953 aikana espanjalainen Clíper-kustantantamo julkaisi 192 pulp-tyylistä vihkosta. El Coyote oli hyvin suosittu myös Suomessa, jossa sitä ilmestyi 78 numeron verran. Lehden alaotsikkona oli "Seikkailuromaani viime vuosisadan Kaliforniasta". Kustantaja oli Kustannusliike Sarjakirja.
ellauri019.html on line 26: Korkeajännitys (”Korkkari”) (engl. Commando) on Egmontin kustantama ja julkaisema sarjakuvalehti, jossa aiheena on useimmiten sota. Korkeajännitys aloitti ilmestymisensä Suomessa vuonna 1953 nimellä Korkeajännityssarja. 1960-luvun alussa Korkeajännityksessä alettiin julkaista vain sotasarjakuvia, jotka useimmiten käsittelivät toista maailmansotaa brittiläisestä ja fiktiivisestä näkökulmasta. Suomessa Korkeajännityksen ”kulta-aikaa” oli määrällisesti 1970-luku.
ellauri020.html on line 204:

Ankat 1953-1971


ellauri023.html on line 504: oli paikallaan perustamisen aikaan 1953, mutta nyt se kieltämättä ottaa Rikua vähän pannuun.

ellauri024.html on line 377: Jyrki Nummi (1953), raateleva lammas, oli huolissaan Arska Kinnusen aforistisuudesta. Aika lyhytsanainen se koittaa ollakin, se on sillä ihan maneeri. Se on epäsosiaalista ja salamielistä. Anaalista suorastan. Ei tahdo näyttää kortteja. Vähän kuin kakka, jota pidättää liian kauan, tulee lopulta vaivoin kovina pikku tsevaptsitseinä. Se kuulemma johtuu latinasta. Entäs sitten mä, jolla oli pitkä latina. Siihen nähden tää on kyllä jo pitkä lätinä.
ellauri024.html on line 385: Vihdoinkin päästiin yliopistoon saakka. Arska on ytimiään myöden yliopistomies, 31 vuotta alman rullissa. Räimii yliopistopudokkaita Pekka Tarkkaa (1934) ja Eski Saarista (1953), jotka on arvostelleet koko laitosta. Jos se olis ollut tyhjäntoimittaja kuten Pekka, sekin sanoisi "rökäletappio", "jumittui", "takkuaa", "pönöttää" ja "pörssikurssit tippuivat". Ja "kukoistaa" kuten Eski.
ellauri031.html on line 50: Boken är tryckt i Helsingfors 1953, men man kan märka att tiden som beskrivs är mycket tidigare, tydligen Dikkes egen barndom (hon var född 1853). De här barnen är små klassmedvetna bättrefolkare, känslolösa mot mindre bemedlade, som det var gängse på 1800-talet. Dvs också då.
ellauri031.html on line 811: Höpsismi (engl. flipism) on kuvitteellinen elämänfilosofia, jonka sarjakuvataiteilija Carl Barks esitteli vuonna 1953 ilmestyneessä Aku Ankka -sarjakuvassaan ”Kruuna vai klaava” (alunperin ”Flip Decision”). Höpsismissä kaikki päätökset tehdään heittämällä kolikkoa.
ellauri039.html on line 726: Camus´n tunnetuimpia teoksia ovat Sivullinen (1942), Rutto (1948) ja Kapinoiva ihminen (1953). Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957. Hän oli Rudyard Kiplingin jälkeen nuorin palkinnon vastaanottaja. Right on!
ellauri047.html on line 1020: Sorainen toimi ruotsin kielen opettajana. Hän väitteli 1927 tohtoriksi filosofi Søren Kierkegaardin personallisuusaatteesta ja julkaisi useita artikkeleita Kierkegaardista ja toisesta tanskalaisesta filosofista Harald Høffdingista. Sorainen haki 1953 Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin virkaa, mutta Eino Kaila ja Oiva Ketonen katsoivat hänet virkaan epäpäteväksi.
ellauri048.html on line 131: Koskenniemi jatkoi kirjeessään Lauri Aholle vuonna 1953 Eino S. Revon säälimätöntä arvostelua ja halusi tämän erotettavaksi myös Uuden Suomen radiotoimittajan tehtävästä. *
ellauri048.html on line 282: Vuodesta 1953 Paloheimo asui Helsingissä Oulunkylässä ensin Larin-Kyöstin Suomen Kirjailijaliitolle testamenttaamassa puutalossa Veräjämäessä ja myöhemmin Mäkitorpantie 40:ssä.
ellauri048.html on line 463: (© Elmar Schenkel (*1953), Anglist, Autor, Übersetzer, Maler
ellauri048.html on line 465: Geboren 1953 bei Soest/NRW. Studium in Marburg und Freiburg (Anglistik, Romanistik u.a.), Promotion über John Cowper Powys, Habilitation über moderne britische Lyrik. Lebte in Großbritannien, Frankreich, USA, längere Aufenthalte auch in Japan, Indien, Russland und Italien. Lehrte englische und amerikanische Literatur in Amherst/Massachusetts sowie in Freiburg, Konstanz und Tübingen und an russischen Universitäten. Seit 1993 Professor für Englische Literatur an der Universität Leipzig, wo er auch das studium universale leitet.
ellauri048.html on line 820:

Tämän runon ja muita pitkän häiskän runoja käänsi espanjaksi kolombialainen poeetta Rafael Pombo. Useissa haastatteluissa baseballinpelaaja ja manageri Billy Southworth on maininnut että sen isä luki tätä runoa sille niin usein pienenä, niin että Billy oppi sen ulkoa, ja se on usein inspiroinut sitä aikuisena. Useita lainauxia runosta esiintyy väliruuduissa Buster Keatonin 1922 mykkäelokuvassa The Blacksmith (1922). Vuonna 1938 Tommie Connor, Jimmy Kennedy, and Hamilton Kennedy tekivät siitä koomisen laulu-ja tanssinumeron, jota Glenn Miller lauloi 1990 filmissä Memphis Belle. Repe Sorsa siteeraa siitä pätkän 1953 piirretyssä Duck Amuck. Notta ei se ihan hukkiin mennyt.
ellauri053.html on line 31: 1953">

Vuosi 1 jälkeen Laurin syntymän


ellauri053.html on line 37: 20. tammikuuta – Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerin (1953–1961) virkakausi alkoi.

ellauri053.html on line 68: 19531">

EU-nukkia naurattaa


ellauri053.html on line 809: Kun se rehtorina puuhaili 20 vuotta nuoremman professorinvaimon Mirun kaa, Nehru pyysi sitä lopettamaan. Se erosikin 1953 rehtorinta Visvan verstaalta. Sit olikin paljon kivempaa kuin kunkku Daavid kelletellä Batseeban kaa.
ellauri054.html on line 32: Rolf Kaukan sarjakuva Fix und Foxi alkoi 1953 ja päättyi 1994. Vitali Razumov lainasi multa poikasena tilaamani vuosikerrat 1967-68. 50-luvulla ketut oli oikeannäköisiä ja laihoja, kuten muutkin sarjishahmot ennenkuin niihin iskee paljon piirtämisen aiheuttama neotenia.
ellauri055.html on line 221: 19532">

Arouetin Candid Camera


ellauri055.html on line 936: Sillinpää julkaisi 1950-luvulla vielä kolme muistelmateosta: Poika eli elämäänsä 1953, Kerron ja kuvailen 1955 ja Päivä korkeimmillaan 1956.
ellauri058.html on line 166: 19536">

Väpi


ellauri058.html on line 205: Inkerin romaani ei yllä Pekkasen tunnetuimpien teosten Tehtaan varjossa tai Lapsuuteni (1953) veroiseksi. Se ei myöskään ole ihan sellaista propagandistista tekstiä, jota Pekkanen kirjoitti sodan aikana valtion leivissä.
ellauri058.html on line 643: Avioliitto oli vaikeuksissa Kallen naisseikkailujen takia. Se oli sota-ajan avioliitto, joka oli solmittu nopeasti montakaan kertaa tapaamatta ennen kihlausta. Kalle ei ollut vielä kypsä avioliittoon, häneltä oli jäänyt nuoruus kesken isän sairauden ja sodan vuoksi. 1953 Kalle valvoi Vesilahdella keskuskoulun rakentamista. Tällöin hän tutustui nuoreen Annaan, jonka saattoi raskaaksi. Tämä lopulta sai Helvin hakemaan eroa.
ellauri060.html on line 1102: Poistohyllystä sain tämännimisen Agapetuxen bestsellerin 4. painoxen v:lta 1953. Vähän matkaa luettua kävi ilmeisexi että 1. painos lie ilmestynyt nk. ennen sotia. Mennään hevosella ja rillutellaan saxalaista foxtrottia Mein herz ist eine Jazzband, vuodelta 1926. Saxalaista käkätystä naarmuiselta levyltä, vain kukonaskelen päässä holokaustista. Joo niin olikin, vuonna 1931. Varmaan muistellaan Soinin omia nuoruusikiä.
ellauri060.html on line 1162: The phrase is also used as the first line of one of the extra cod Latin verses added in 1953 to an unofficial school song at Harvard University, "Ten Thousand Men of Harvard". This most frequently played fight song of the Harvard University Band is, to some extent, a parody of more solemn school songs like "Fair Harvard thy Sons to your Jubilee Throng". (voi helvetti, tää oli tosi paha.) The first verse is a nonsense sequence of Latin clichés:
ellauri063.html on line 322: Nimim. Tiukkaa penalii oli turkulaisen uuden aallon rockyhtye Pasi & Mysiinin debyyttialbumi vuodelta 1980. Pasi & Mysiini oli turkulainen uuden aallon rockyhtye. Eksentrisen solistinsa Pasi Raappanan (24. tammikuuta 1953 Utajärvi – 29. heinäkuuta 2000 Turku) kappaleita esittänyt yhtye levytti 1980-luvun alussa kaksi albumia.
ellauri066.html on line 211: Unto Kupiainen hääräili taas 1953 ja sanoi et Aaro oli Suomen runouden kubisti. Vajaa 70 sivua ja vajaa 40 runoa, se tekee vajaa 2s/runo. Pertti Lassila kävi myös haaskalla ja huomauttaa, että jääpeili meinaa asiakasrajapintaa ylevän ja syvällisen välillä. Vaakku ja kumpp. kiittelivät runoja mutta pahexuivat typografista asua. Yrmf. Keekoilua.
ellauri066.html on line 378: Ivan Petrovitš Pavlov (ven. Иван Петрович Павлов, 26. syyskuuta (J: 14. syyskuuta) 1849 Rjazan – 27. helmikuuta 1936 Leningrad) oli venäläinen fysiologian tutkija, joka tunnetaan erityisesti koirakokeista. Pavlov lähetettiin maata kiertävälle radalle ahtaassa kapselissa 1953. Tähtäys epäonnistui ja Pavlov kiertää tiettävästi tällä haavaa Plutoa. Pluto haukkuu sille raivokkaasti. Mikki huutaa kimakalla äänellä: Pluto! Olet oikea pelle! Pattitilanne.
ellauri067.html on line 176: 1953-59 Cornell U engineering major, took? a class w/Nabokov, met R. Fariña
ellauri067.html on line 199: 1953_%28with_caption%29.jpg/220px-Thomas_Pynchon%2C_high_school_senior_portrait%2C_1953_%28with_caption%29.jpg" height="300px" />
ellauri070.html on line 332: 1953.jpg" />
ellauri070.html on line 366: Miranda teki vuosin 1940–1953 yhteensä 14 Hollywood-elokuvaa. Helsingin olympialaisten tietämillä hän vieraili Suomessakin. Taiteilija Kari Suomalainen ikuisti vierailun piirroksellaan Helsingin Sanomien sivulle. Todellinen maailmanluokan tähti siis.
ellauri090.html on line 152: Roope vittuilee vähän kirkkoisä Augustinuxelle, mikä pudottaa katoliset ainakin sen ihailijakunnasta. Muistattehan, Augustinus oli Leibnizin koulukunnan perustajajäseniä, minkä mukaan tässä elellään parhaassa mahdollisessa maailmassa, koska pirukin on luojanluoma, ja siis paras mahdollinen piru sekin. Jos joku herran tempaus näyttää väärältä, vääryys on vaan tillittäjän silmässä. God works in mysterious ways. Ei tässä olla mitään manilaisia (19532">Arouet siellä takarivissä, pyyhi virnu poies naamalta tai tulee jälkkäriä, eikä ruuan päälle tule sulle jälkkäriä.) Eli näin:
ellauri092.html on line 57: In engineering, the Moody chart or Moody diagram is a graph in non-dimensional form that relates the Darcy-Weisbach friction factor fD, Reynolds number Re, and surface roughness for fully developed flow in a circular pipe. It can be used to predict pressure drop or flow rate down such a pipe. Lewis Ferry Moody (5 January 1880 – 21 February 1953) was an American engineer and professor, best known for the Moody chart. He has 23 patents for his inventions. He was the first Professor of Hydraulics in the School of Engineering at Princeton. Tästä Moodysta ei löytynyt sen enempää, tuli umpiperä. Not the way out - exit through tunnel in rear, luki MIT:n vessan ovessa. Mutta tämä sensijaan on motherlode:
ellauri096.html on line 90: W. V. Quine (1953) agrees with Weiss’ conclusion that the teacher’s announcement of a surprise test fails to give the student knowledge that there will be a surprise test. Yet Quine abominates Weiss’ reasoning. Weiss breeches the law of bivalence (which states that every proposition has a truth-value, true or false). Quine believes that the riddle of the surprise test should not be answered by surrendering classical logic. Me too. Right on Willard van Orman Quine! Thumbs up!
ellauri096.html on line 670: This meant that, because the parameters of the models were not structural, i.e. not indifferent to policy, they would necessarily change whenever policy was changed. The so-called Lucas critique followed similar criticism undertaken earlier by Ragnar Frisch, in his critique of Jan Tinbergen's 1939 book Statistical Testing of Business-Cycle Theories, where Frisch accused Tinbergen of not having discovered autonomous relations, but "coflux" relations,[10] and by Jacob Marschak, in his 1953 contribution to the Cowles Commission Monograph, where he submitted that
ellauri099.html on line 133: Sophia KinsellahippiäinenveriAstheniker1953e75-27a3-4f98-b482-009a41343cba-ioweyouone2.jpg" height="100px" />
ellauri100.html on line 1351: Sodan jälkeen se palasi yliopistolle ja lähti maakuntakierroxelle mm Romaniaan ja Ebyktiin. (Sielläkös se tapas Greimaxen?) Tänä aikana se ryhtyi vassarixi ja kirjoitti jonkun kirjankin 1953. Mun syntymävuodesta koulun alkuun asti Barthes kykki CNRS:issä ja opiskeli lexikologia ja sosiologiaa (vrt liettualainen kollega). Kirjoitteli Mythologies-kokoelman yritelmiä, joissa analysoitiin pöpyläärikulttuurin ilmiöitä korkeakyldyyrisesti, mm. painia ja mainoxia. Se ei osannut kovin hyvin enkkua.
ellauri100.html on line 1366: Barthesin vastaus oli koittaa selvittää mikä tekee kirjoista uniikkeja ja originelleja. Kirjassa Le degré zéro de l´écriture (1953), se väittää että konventiot vaivaa sekä kieltä että tyyliä, eikä ne ole sixi luovia. Sen sijaan "kirjoitus", se miten kirjailija vääntelee tyylikonventioita) on se ainut uniikki ja luova akti. Mut heti kun toi uusi vääntely tulee tunnetuxi, se muuttuu klisheexi. Sixipä (kuten huomautti Jussi Jurkka selvänäkevästi radiossa) taiteessa tarvitaan koko ajan uusia muotoja, uusia muotoja tarvitaan, muuten ei ole koko taidetta.
ellauri101.html on line 103: 1953-4LSP990ZFWMYBGHFY74U/ke17ZwdGBToddI8pDm48kJj4Kr-VxF8wQRoF207jOk4UqsxRUqqbr1mOJYKfIPR7LoDQ9mXPOjoJoqy81S2I8PaoYXhp6HxIwZIk7-Mi3Tsic-L2IOPH3Dwrhl-Ne3Z2ovGmRt241rYKlpluUCO10vNyYyWjOfzBo2cnzJ6B8jYKMshLAGzx4R3EDFOm1kBS/Myer+Briggs.png?format=500w" />
ellauri107.html on line 340: Näin kirjoittaa walesilainen runoilija Dylan Thomas (1914-1953) runossaan Älä sovinnolla lähde siihen hyvään yöhön (suomennos Marja-Leena Mikkola). No sehän ei elänytkään kovin vanhaxi. Runosta tulee mieleen Rothin don quijotemainen kamppailu kaiken katoavaisuutta vastaan. Mixi olemme ylipäänsä täällä? Hölmö kysymys. Johan sen ateisti kertoi nigerialaishölmölle: koska vanhempani harrastivat sexiä. Merry kuittasi: mixi muut apinat ovat täällä? Mixi kengurut ovat täällä? Mitä on elämä? Välitunti kahden unettavan oppitunnin välissä.
ellauri112.html on line 102: Jussi Snellman oli harras teosofi, jolta ilmestyi mm. teoxet Miten meidän käy kuolemassa?, Muutamia ajatuxia ihmissielun kehityxestä uudelleenruumiillistumain kautta, ja Ristimiekka. Se on myös kääntänyt Teosofisen seuran julkaisuja, ml julkaisun Teosofia, Teosofinen seura 1953. Sen poika varatuomari Erkki Virkkunen os. Snellman kuoli 14. tammikuuta 2013 Helsingissä 95-vuotiaana. Hän oli syntynyt vuonna 1917 kuten Lea. Virkkusen isä Jussi Snellman ja äiti Ruth Snellman olivat Kansallisteatterin näyttelijöitä. Kesäkiertueiden aikana vanhemmat veivät lapset isovanhempien hoidettavaksi Ainolaan. Erkin "mummi" oli Aino Sibelius ja "pappa" Jean Sibelius. Lapsena se oli Jannen epävirallinen levynkääntäjä ja aikuisena hoiti Jannen vero- ja raha-asiat. Virkkusen kellarista löytyi pahvilaatikollinen Sibeliuksen veroilmoituksia. Jussi oli Ollin Opintovuodet-elokuvassa Ollin isä patrbluuna Wolmar.
ellauri141.html on line 800: Dag Hammarskjöld was committed to the arts. Though temperamentally a loner, and introvert, and a bachelor throughout his life (oliko se homo? Det finns inga bevis för att Dag Hammarskjöld var homosexuell. Misstankar verkar dock ha funnits: Eftersom han levde ensam började rykten spridas om att han skulle vara homosexuell och hans motståndare använde detta för att smutskasta honom), he would invite intellectuals and artists, the best of New York’s bohemia, to his Upper East Side apartment where he kept a pet, an African monkey called Greenback. People he invited to his generous dinners included the poet Carl Sandburg, the novelist John Steinbeck, the poet WH Auden, the diplomat George Kennan. Auden was the translator of Hammarskjöld’s posthumously published book of observations, ideas and poems called Waymarks. Hammarskjöld used his influence to get the poet Ezra Pound out of mental hospital. Back in Sweden, he inherited his father’s chair at the Swedish academy when the man died in 1953. The Swedish academy is the body that awards the Nobel Prize in literature. Hammarskjöld was instrumental in getting the rather obscure but doubtless brilliant French poet Saint John Perse his Nobel prize in 1960. He would sketch out the arguments for Perse’s candidacy during translation breaks at UN Security Council meetings.
ellauri144.html on line 392: Dylan Marlais Thomas (27 October 1914 – 9 November 1953 = 39v) was a Welsh poet and writer whose works include the poems "Do not go gentle into that good night" (Josta suomenruozalainen leijakirjailija otti "Älä mene yxin yöllä ulos") and "And death shall have no dominion"; the "play for voices" Under Milk Wood; and stories and radio broadcasts such as A Child´s Christmas in Wales and Portrait of the Artist as a Young Dog. He became widely popular in his lifetime and remained so after his death at the age of 39 in New York City. By then he had acquired a reputation, which he had encouraged, as a "roistering, drunken and doomed poet".
ellauri144.html on line 394: Dylan Thomas was born on 27 October 1914 in Swansea, the son of Florence Hannah (née Williams; 1882–1958), a seamstress, and David John Thomas (1876–1952), a teacher. His father had a first-class honours degree in English from University College, Aberystwyth and ambitions to rise above his position teaching English literature at the local grammar school, which he never did. Thomas had one sibling, Nancy Marles (1906–1953), who was eight years his senior. The children spoke only English, though their parents were bilingual in English and Welsh, and David Thomas gave Welsh lessons at home. Thomas´s father chose the name Dylan, which could be translated as "son of the sea", after Dylan ail Don, a character in The Mabinogion. (Mulla on se, mutten ole lukenut.) His middle name, Marlais, was given in honour of his great-uncle, William Thomas, a Unitarian minister and poet whose bardic name was Gwilym Marles. Se oli se silverbäk jota ne kaikki koittivat apinoida. Dylan, pronounced ˈ [ˈdəlan] (Dull-an) in Welsh, caused his mother to worry that he might be teased as the "dull one" (which he was). When he broadcast on Welsh BBC, early in his career, he was introduced using this pronunciation. Thomas favoured the Anglicised pronunciation and gave instructions that it should be Dillan /ˈdɪlən/. He was fed up with the "dull one" joke. in 1914. In 1931, when he was 16, Thomas, an undistinguished pupil, left school to become a reporter for the South Wales Daily Post, only to leave under pressure 18 months later.
ellauri144.html on line 398: Thomas came to be appreciated as a popular poet during his lifetime, though he found earning a living as a writer was difficult. He began augmenting his income with reading tours and radio broadcasts. His radio recordings for the BBC during the late 1940s brought him to the public´s attention, and he was frequently used by the BBC as an accessible voice of the literary scene. Thomas first travelled to the United States in the 1950s. His readings there brought him a degree of fame, while his erratic behaviour and drinking worsened. His time in the United States cemented his legend, however, and he went on to record to vinyl such works as A Child´s Christmas in Wales. Phil Rothin ekalla tyttöystävällä oll Dylan Thomas-levy, jota ne kuuntelivat pukilla. During his fourth trip to New York in 1953, Thomas became gravely ill and fell into a coma. He died on 9 November 1953 and his body was returned to Wales. On 25 November 1953, he was interred at St Martin´s churchyard in Laugharne. What a laugh.
ellauri144.html on line 405: Dylan Thomas - 1914-1953
ellauri160.html on line 798: Born into a theater family and cutting his teeth on stage in the 1890s, Lauri Wylie (1880-1951) penned Dinner for One, also known as The 90th Birthday, during the 1920s. It opened in London’s West End in 1948, and made it to Broadway in 1953. Prior to his success with Dinner, he co-wrote revues and operettas, some with his brother. These include a parody of Gilbert and Sullivan, the reigning kings of popular operettas.
ellauri191.html on line 918: 1953"/>1953
ellauri192.html on line 267: Even the specialist in modern literary history will be hard put to recall, let alone have any serious awareness of, such luminaries as Rudolf Eucken, a philosopher crowned in 1908; as the Danish novelist Henrik Pontoppidan (1917); or as Grazia Deledda, the Sardinian novelist who, in 1926, became one of the very few women to be chosen. And look how bad she was! Even where the recipients are illustrious, their work has repeatedly fallen outside normal definitions of literature. Eucken, Bergson, Bertrand Russell are philosophers. Theodor Mommsen, honored in 1902, was a great historian and epigrapher of ancient Rome, but hardly one whose prose has made the German language live. Churchill (1953) . . . was Churchill. He had a toilet in his gum shoe, with letter W.C written on it and paper in the tip.
ellauri192.html on line 321: Since 1901 to 1971, there have been 787 writers coming from different parts of the world nominated for the Nobel Prize in Literature, 67 of which were awarded the prize and Albert Schweitzer was awarded by Nobel Peace Prize on 1953. 12 more writers from these nominees were awarded after 1971 and Elie Wiesel was awarded by Nobel Peace Prize on 1986. Only 72 women had been nominated for the prize starting with Malwida von Meysenburg who was nominated once for the year 1901 and 6 of them have been awarded after all. 10% of the nominees, 5% of the awards. Bra jobb, kulturprofilerna! Kom igen!
ellauri192.html on line 357: British warlord Winston Churchill missed out on the peace prize (LOL) despite two nominations, but his oratory and his works of historical scholarship earned him the literature prize in 1953 (double LOL).
ellauri203.html on line 299: Runojen lisäksi Miłosz on kirjoittanut suomennetun kirjan Vangittu mieli (1953), joka kertoo älymystön suhteesta kommunistiseen totalitarismiin. Tästä se palkinto takuulla paukahti eikä Miloszin mitättömistä mieleenjäämättömistä runoista. The Captive Mind was an immediate success (in the West) that brought Miłosz international renown.
ellauri203.html on line 347: Vangittu mieli ( puolaksi: Zniewolony umysł ) on puolalaisen kirjailijan, runoilijan, akateemisen ja Nobel-palkitun Czesław Miłoszin vuonna 1953 julkaisema tietokirjallinen propagandateos. Se julkaistiin ensimmäisen kerran englanniksi Jane Zielonkon käännöksenä vuonna 1953.
ellauri203.html on line 394: Delta oli sit Konstanty Ildefons Gałczyński (23. tammikuuta 1905 – 6. joulukuuta 1953), alias Karakuliambro , puolalainen runoilija . Hänet tunnetaan Green Goose -teatterin "paradramaattisista" absurdeista humoristisista luonnoksista .
ellauri203.html on line 400: Monet hänen sodanjälkeisistä teoksistaan, mukaan lukien "Runo petturille" ("Poemat dla zdrajcy"), hyökkäys Czesław Miłoszia vastaan, "Chryzostom Bulwiećin matka Ciemnogródiin" ("Podróż Chryzostoma Bulwiecia do Ciemnogrodu") ja panegyri " Stalin" Dead" ("Umarł Stalin") (1953), kirjoitettiin sosialistisen realistin periaatteiden mukaisesti. Vuonna 1950 hänestä tuli ideologisen nokkimisen kohde, ja Adam Ważyk tuomitsi hänen taiteellisen työnsä puolalaisten kirjailijoiden liittokokouksessa pikkuporvarilliseksi. Parempi sekin kuin Miloszin ketkumainen poroporvarilisuus.
ellauri210.html on line 270: Francis-Marie Martinez de Picabia (22. tammikuuta 1879 Pariisi, Ranska – 30. marraskuuta 1953 Pariisi, Ranska) oli kuubalaistaustainen ranskalainen avantgardetaidemaalari. Hänet tunnetaan erityisesti yhtenä dadan keskeisenä taiteilijana.
ellauri210.html on line 1129: Dès l'âge de quinze ans, Jean-Pierre Duprey compose ses premiers poèmes. Il part pour Paris en 1948 sur l'invitation d'André Breton et participe au mouvement surréaliste. Au cours de l'été 1948, il rencontre, en Normandie, Jacqueline Sénart qui deviendra sa femme et partagera sa vie jusqu'à la fin. Il figure sur les photographies du groupe surréaliste prises par Man Ray en 1953 au café de la place Blanche[réf. nécessaire]. Näistä Brétonin loppupään kirotuista oppilaista tulee vähän mieleen Jaakko Hintikka ja sen sekundaoppilaiden sukupolvet: L. Carlson, E. Saarinen, Mike Hand, Gabriel Sandu.
ellauri210.html on line 1336: Mansour first came in contact with Parisian surrealism while still living in Cairo. She moved to Paris in 1953 at the age of 20.[1] In 1947, her first marriage at the age of 19 ended after six months when her husband died. Her second marriage was to Samir Mansour in 1949 and they divided their time between Cairo and Paris. Mansour began to write in French.
ellauri210.html on line 1340: Mansour’s first published collection of poems, titled: Cris, was published in Paris in 1953 by Pierre Seghers. This collection of work references male and female anatomy in explicit language that was unusual for the time. Religious language can also be found. However, it is inverted, replacing what would be Christ with the lover. References of Egyptian mythology are also present in Cris. Mansour references the White Goddess as well as Hathor.
ellauri214.html on line 628: Seuraava luku on Lilin ja Paapan aika. Paljonko on euro kekkomarkoissa tänä päivänä? 3-4 mk. Stalin kuoli 1953. Penisilliinin made in USA hinta Puolassa 1953 oli päätä huimaava. Sillä saisi paljon nailonsukkia. Veri on vettä sakeampaa tuumi Pawel eikä riisunut sillä kertaa sutturalta nailonsukkia. Misia oli kiitollinen Pawelille ja antoi pillua vaikkei ollut edes samaa verta.
ellauri219.html on line 285: A beloved Welsh poet who died in 1953, The Beatles had all been fans of Dylan Thomas’ poetry by the time it came to creating the Sgt. Pepper’s artwork. “We all used to like Dylan Thomas,” Paul McCartney (No.64) later recalled. “I read him a lot. I think that John started writing because of him.” The late producer George Martin was also a fan, and even created a musical version of Thomas’ radio play, Under Milk Wood, in 1988.
ellauri219.html on line 389: In his iconic role of Johnny Strabler in the 1953 movie The Wild One, Marlon Brando captured the growing frustrations of the generation that gave birth rock’n’roll. Hailed as one of the greatest actors of all time, it’s also notable that Brando’s rivals in The Wild One, The Beetles, were almost-namesakes of The Beatles.
ellauri219.html on line 915: Joseph Stalin, Russian politician (1879-1953)
ellauri221.html on line 314:
ellauri222.html on line 221: Bellow was born Solomon Bellow in Lachine, Quebec, in 1915, two years after his parents had arrived there from St Petersburg. When he was nine, the family moved to the Humboldt Park neighbourhood of Chicago. His mother, Liza, died when Saul was 17, but not before she had passed on to him her love of the Jewish Bible (he learned Hebrew at four). His first serious critical success was The Adventures of Augie March (1953), but it was not until his 1964 novel, Herzog, became a bestseller that he earned any real money. His elder brothers, both businessmen, were by this time making serious cash, and regarded him, he once said, as "some schmuck with a pen". Mary Cheever, the wife of John Cheever, believed the two got on so well because "they were both women-haters". He has nothing good to say about feminism. Bellow has a go at Hannah Arendt and Mary McCarthy (the one is "rash", the other "stupid"). In 1994, however, he ate a poisonous fish in the Caribbean, and fell into a coma that lasted five weeks. He dreaded a loss of virility.
ellauri236.html on line 145: 1953_-_the_sucker_punch.jpg" />
ellauri238.html on line 435: 1953/image.jpg" />
ellauri247.html on line 236: Veijariromaanit olivat tavallista suositumpia ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Nykyajan veijariromaaneissa on perinteiselle veijarihahmolle tuntemattomia moralistin ja anarkistin piirteitä. He ikään kuin edustavat viattomuutta ja kriittistä ajattelua turmeltuneen ja vieraannuttavan maailman keskellä. Moderneja veijariromaaneja ovat esimerkiksi tšekki Jaroslav Hasekin Osudy dobrého vojaka Svejka za svétové valky (1920–1923, Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa), yhdysvaltalaisten John Steinbeckin Tortilla Flat (1935, Ystävyyden talo) ja Saul Bellow'n The Adventures of Augie March (1953, Augie Marchin kiemurat) sekä saksalaisten Thomas Mannin Bekenntnisse des Hochstaplers Felix Krull (1954, Huijari Felix Krull), Günter Grassin Die Blechtrommel (1959, Peltirumpu) ja Heinrich Böllin Ansichten eines Clowns (1963). Mannin teoksessa – kuten veijariromaaneissa usein – korostetaan huijariuden ja taiteilijuuden yhteyttä. Peltirummun rumpali Oskar Matzerath on varsin perinteinen veijarityyppi: hän lopettaa kasvamisensa kolmivuotiaana ja tarkkailee yhteiskuntaa kääpiöperspektiivistä saattaen naurettaviksi kaikki ideologiat.
ellauri249.html on line 190: Nikita Sergejevitš Hruštšov (ven. Ники‌та Серге‌евич Хрущёв, Ru-Nikita Sergeyevich Khrushchev.oga kuuntele ääntämys (ohje); vanhentunut translitteraatio Hruštšev) (15. huhtikuuta (J: 3. huhtikuuta) 1894 Kalinovka, Kurskin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 11. syyskuuta 1971 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen poliitikko, kenraali ja kommunistisen puolueen pääsihteeri eli Neuvostoliiton tosiasiallinen johtaja 1953–1964. Hän saavutti Neuvostoliiton johtajuuden Josif Stalinin kuoleman jälkeisessä valtakamppailussa puolueen sisällä. Hän oli myös ministerineuvoston puheenjohtaja 1958–1964. Hruštšov oli syntyperältään venäläinen, mutta hänellä oli lämmin suhde Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.
ellauri249.html on line 270: Stalinin viimeiset vuodet 1949–1953 olivat ankeaa aikaa. Kommunismi oli muuttunut Amerikan hegemoniaa uhmaavaxi venäläiseksi imperialismiksi ja Stalinin hovi kävi veristä ja vodkaista valtataistelua. Stalin kärsi sydänkohtauksista vuosina 1945 ja 1947. Hän korvasi puolueen kokoukset irvokkailla aamuyöhön kestäneillä juomingeilla, joissa käsiteltiin valtion juoksevia asioita. Stalinin alaisille ne olivat puhdasta nöyryyttämistä. Stalinista oli huvittavaa kun ihmiset nolasivat itsensä ja kokivat nöyryytyksiä: tuolille laitettiin tomaatteja ja joku pakotettiin istumaan niiden päälle, viiniin laitettiin suolaa ja se joka oli raitis, pakotettiin juomaan votkaa niin kauan, että menetti tajuntansa.
ellauri249.html on line 278: Stalinin kuollessa 5. maaliskuuta 1953 alkoi Neuvostoliitossa vallan uusjako.
ellauri249.html on line 281: Berija vangittiin 26. kesäkuuta 1953. Tätä ennen oli käyty monimutkaisia juonitteluja, joista kaikkien väheksymä Hruštšov selvisi voittajana. Nyt myös Molotov oli saatu tukemaan Berijan syrjäyttämistä, samoin Mikojan. Hruštšov kutsui Berijan ministerineuvoston kokoukseen ja operaation turvallisuudesta vastasivat marsalkka Žukov ja Leonid Breznev. Malenkov avasi puheen ja totesi, että Berija oli ”laillistanut mielivallan ja heikentänyt sosialismia”. Berija ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta ja onkin epäilty että hänen agenttinsa eivät olleet informoineet häntä tai kyseessä oli merkillinen Hruštšovin ja Berijan kaksoissalaliitto, jossa Berija luuli aluksi olevansa mukana kaappaamassa valtaa Hruštšovin kanssa. Berija saatiin ansaan, vietiin maanalaiseen bunkkeriin ja myöhemmin hänet surmasi kenraali Batiski. Myöhemmin Hruštšov piti ihmishirviönä pitämänsä Berijan syrjäyttämistä ja surmaamista elämänsä voitokkaimpana hetkenä.
ellauri254.html on line 846: Vuonna 1946 Zoštšenkosta tehtiin Anna Ahmatovan ohella kylmän sodan aiheuttaman kulttuurielämän kurinpalautuksen syntipukki. NKP:n keskuskomitean päätöksellä pannaan julistettu kirjailija erotettiin Neuvostoliiton kirjailijaliitosta ja vailla työmahdollisuuksia hänen henkinen sairautensa paheni entisestään. Tänä aikana Zoštšenko laati muun muassa Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa -romaanin venäjännöksen. Hänet otettiin takaisin kirjailijaliittoon vuonna 1953 ja ensimmäinen uusi teosvalikoima ilmestyi vuonna 1956. All was well. Vsjo harasho.
ellauri256.html on line 166: Tarinan "In the Desert" lopussa on merkitty sen kirjoituspäivämäärä: maaliskuu 1921. Vuonna 1922 tarina julkaistiin kokoelmassa "Serapion Brothers" (Almanakka First, Pietari, "Alkonost". Samana vuonna almanakka julkaistiin uudelleen Berliinissä). Kirjoittaja N. Berberova kirjoittaa muistelmissaan: "Lauantaisin Serapionit kokoontuivat Slonimskyn huoneeseen... Kävin siellä usein. ", ensimmäinen kirja, 1953, New York, s. 165). Suurelta osin lukemisen vaikutelmana "Aavikossa", M. Gorki puhui kahdesti kirjeissään V. Kaverinille L. Luntsista; 10. lokakuuta 1922: "Salli minun neuvoa tässä: pitäkää tiukasti kiinni ystävistänne: Lunts, Zoshchenko, Slonimsky ja kaikki muut, jotka eivät ole järkyttyneitä, joita "maallisen turhuuden basaari" ei sokaise. 25. marraskuuta 1923: "Valitettavasti en nähnyt Luntsia. Hän on vakava ja suuri kirjailija" ("Literary Heritage", osa 70, 1963, M., Publishing House of the Sciences Academy of the USSR, ss. 172, 177 ) Ja Sorrentosta 8. toukokuuta 1925 M. Slonimskylle osoitetussa kirjeessä M. Gorky kertoi, että viimeisessä kirjassa "Venäjä" on annettu Lo Gatton käännöksessä "Aavikko..." ( Ibid., s. 389).
ellauri260.html on line 80: Albert C. Knudsonin (n.h.) mukaan personalismi on "yli kahden vuosituhannen älyllisen työn kypsä hedelmä, pyramidin huippu, jonka pohjan Platon ja Aristoteles asettivat". Personalistit oli tarkkana etteivät maininineet JHVHn nimeä ääneen näissä sepustuxissa, koko kusetus olisi mennyt siitä pilalle. Albert Cornelius Knudson (1873–1953) was a Christian theologian in the Methodist tradition, associated with Boston University and the school of liberal theology known as Boston personalism.
ellauri278.html on line 59: Huovinen työskenteli metsänhoitajana vuosina 1953–1956, ja näihin aikoihin hän tapasi tulevan puolisonsa, hammaslääkäri Hilkka Hemmingin. Pari avioitui vuonna 1958. Tämän jälkeen Huovinen jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi ilman sarvia ja hampaita. Kirjoittamisen ohella hän toimi myös kirjojen toimittajana ja kuvateosten tekstittäjänä.
ellauri278.html on line 155: He is known as a state prosecutor of Joseph Stalin's Moscow Trials and in the Nuremberg trials. He was the Soviet Foreign Minister from 1949 to 1953, after having served as Deputy Foreign Minister under Vyacheslav Molotov since 1940.
ellauri278.html on line 185:
  • Pelko koitui Stalinin kuolemaksi. Stalin kuoli 73-vuotiaana 5. maaliskuuta 1953. Hänen kuolemaansa edeltäneiden päivien tapahtumat ovat jääneet epäselviksi. Syötyään päivällistä 1. maaliskuuta Stalin saapui kotiin myöhään yöllä ja paneutui levolle. Aamulla hän ei tullut ulos makuuhuoneestaan. Vartijat ihmettelivät Stalinin käytöstä, mutta he eivät tehneet mitään. He olivat saaneet ankaran käskyn olla koskaan häiritsemättä Stalinia tämän yksityistiloissa, ja he pelkäsivät niin kovasti, etteivät uskaltaneet lähteä tutkimaan asiaa. Myöhään illalla havaittiin, että Stalin oli saanut sairaskohtauksen. Lääkärit saapuivat paikalle vasta seuraavana aamuna, ja he totesivat, että Stalinilla oli aivoverenvuoto. Hän kuoli kaksi päivää myöhemmin. Parempi niin.
    ellauri278.html on line 283: Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 Molotov pääsi takaisin politbyrooseen ja toimi jälleen ulkoministerinä vuoteen 1956. Nikita Hruštšovin paheksuttua Stalinin rikoksia XX puoluekokouksessa helmikuussa 1956, ja Molotovin puolueen muiden stalinistien kanssa hävittyä valtataistelun Hruštšoville, hän joutui erinäisiin merkityksettömiin asemiin, kuten Mongolian suurlähettilääksi vuosiksi 1957–1960 ja Neuvostoliiton pysyväksi edustajaksi kansainväliseen ydinenergiakomissioon (IAEA) Wienissä vuosiksi 1960–1961. Vuonna 1961 Stalinin vastainen linja jatkui XXII puoluekokouksessa, ja vuoteen 1964 mennessä Molotov erotettiin puolueesta kokonaan.
    ellauri279.html on line 242: Abakumovin pidätyksen jälkeen Ryuminista tuli nopeasti MGB:n varaministeri ja tutkintayksikön päällikkö. Mutta Stalin ei ollut hölmö, ja tunnisti Ryuminin siitä, mikä hänellä todella oli, kutsumalla häntä "tyngäxi". Niinpä väitetty juutalaisten lääkäreiden juoni ( dyelo vrachey ) paljastettiin politbyroolle vasta marraskuussa 1952, paasaajan jo päästyä naistenklinikalta kotia, ja Venäjälle ja muulle maailmalle vasta tammikuussa 1953, jolloin se julkistettiin Pravdassa.
    ellauri279.html on line 246: Lopulta vain Stalinin kuolema 5. maaliskuuta 1953 pelasti lääkärit, juutalaiset ja mahdollisesti koko maailman uhkaavalta holokaustilta – ja jopa kolmannelta maailmansodalta! Viimeisenä herkkupalana tämä asiakirja lisää rikosteknisiä todisteita jatkuvalle epäilylle siitä, että Stalinin myrkyttivät hänen oman lähipiirinsä jäsenet, jotka myös pelkäsivät oman henkensä puolesta.
    ellauri279.html on line 281: 17. maaliskuuta 1953 Stalinin kuoleman jälkeen hänet pidätettiin ja pidettiin Lefortovon vankilassa. Kuulusteluissa hän kielsi syytökset vihollisen toiminnasta ja myönsi mielellään yksittäiset virheet. Hän ilmaisi haluavansa työskennellä missä tahansa virassa, jonne puolue lähettää hänet. Beria puhui kahdesti tyngän kanssa. Ensimmäistä kertaa hän rohkaisi Ryuminia, että hän voisi saada anteeksi, jos hän "paljastaa takapuolensa kokonaan". 28. maaliskuuta 1953 käytiin toinen keskustelu, joka päättyi 25 minuutin kuluttua lauseeseen: "Nähdään taas, paizi et sinä minua. Me eliminoimme sinut." Myöhemmin Ryumin alkoi väittää, että häntä vastaan ​​nostivat kanteen "kansan viholliset Beria, Kobulov, Goglidze jaVlodzimirsky, joihin hän sekaantui."
    ellauri279.html on line 322: Aika vankileireissä päättyi helmikuussa 1953, mutta Solženitsyn jäi asumaan Kazakstaniin, jossa hän työskenteli muun muassa opettajana. Karkotuksessa hän sairastui syöpään, josta sai aineistoa teokseensa Syöpäosasto. Hänet kuntoutettiin taitavien juutalaisten lääkärien toimesta vuonna 1955, ja hän pääsi 1956 takaisin Venäjälle Rjazaniin.
    ellauri283.html on line 107:

    ellauri283.html on line 351: Monet etelän asukkaat tunsivat olevansa brittien pettämiä kuten tavallista, koska he jäivät suurelta osin uudelta hallitukselta pois mielestä. Uuden hallituksen kieli oli arabia, mutta Etelä-Sudanin byrokraatit ja poliitikot olivat pääosin saaneet englanninkielisen koulutuksen. Brittien vuonna 1953 vapautuneista kahdeksasta uudesta hallituksen paikasta vain neljä annettiin eteläisille.
    ellauri283.html on line 355: Helmikuussa 1953 Yhdistynyt kuningaskunta ja Egypti tekivät sopimuksen Sudanin itsehallinnosta ja itsemääräämisoikeudesta. Siirtymäkausi kohti itsenäisyyttä alkoi ensimmäisen parlamentin virkaanastumisesta vuonna 1954. 18. elokuuta 1955 Etelä-Sudanin Toritissa puhkesi armeijan kapina, joka vaikka tukahdutettiin nopeasti, johti entisen eteläisen sissikapinaan. kapinallisia ja merkitsi Sudanin ensimmäisen sisällissodan alkua. 15. joulukuuta 1955 Sudanin pääministeri Ismail al-Azhari ilmoitti, että Sudan julistaa yksipuolisesti itsenäisyyden neljän päivän kuluttua. Sudanin parlamentti julisti yksipuolisesti ja yksimielisesti 19. joulukuuta 1955 Sudanin itsenäisyyden. Ison-Britannian ja Egyptin hallitukset tunnustivat Sudanin itsenäisyyden 1. tammikuuta 1956. Yhdysvallat oli ensimmäisten ulkomaisten valtojen joukossa, jotka tunnustivat uuden valtion. Arabien johtama Khartumin hallitus kuitenkin petti eteläisille annetut lupaukset liittovaltiojärjestelmän luomisesta, mikä johti eteläisen armeijan upseerien kapinaan, joka aiheutti 17 vuotta kestäneen sisällissodan (1955–1972). Sodan alkuvaiheessa satoja etelässä palvelevia pohjoisen byrokraatteja, opettajia ja muita virkamiehiä murhattiin.
    ellauri284.html on line 424: Hän palasi lännen tyylilajiin ohjatessaan ja näytelleessään elokuvassa Pale Rider (1985), joka perustuu klassiseen westerniin Shane (1953) ja seuraa Sierran sumuista laskeutuvaa saarnaajaa kaivostyöläisten puolelle. Kalifornian kultakuume 1850. Otsikko on viittaus The Four Horsemen of the Apocalypse, koska vaalean hevosen ratsastaja on Death, ja osoittaa yhtäläisyyksiä Eastwoodin läntisen High Plains Drifteriin (1973) moraalin ja oikeudenmukaisuuden teemoiltaan sekä yliluonnollisen tutkimisen osalta. Sitä ylistettiin yhdeksi vuoden 1985 parhaista elokuvista ja parhaaksi westerniksi, joka on nähty huomattavan pitkään. Tämä vuosi (1985) jää elokuvahistoriaan hetkenä, jolloin Clint Eastwood ansaitsi vihdoin kunnioituksen taiteilijana ja Matti Pulkkinen menetti sen teoxella Romaanihenkilön kuolema. Samana vuonna Ram Laor palasi kotiin Kaliforniasta ja uran alamäki alkoi Vuorikadun printterihuoneessa.
    ellauri290.html on line 576: "Hylätty omaisuus oli yksi suurimmista panostuksista Israelin tekemisessä elinkelpoiseksi valtioksi. Sen pinta-alan laajuus ja se, että suurin osa rajan alueista oli poissaoloomaisuutta, teki siitä strategisesti merkittävän. Vuosien 1948 ja 1953 alun välisenä aikana perustetuista 370 uudesta juutalaisesta siirtokunnasta 350 oli poissaolon omaisuutta. Vuonna 1954 yli kolmasosa Israelin juutalaisista asui poissaolevien omaisuuksissa, ja lähes kolmannes uusista maahanmuuttajista (250 000 ihmistä) asettui arabien hylkäämille kaupunkialueille. He jättivät kokonaisia ​​kaupunkeja, kuten Jaffa, Acre, Lydda, Ramleh, Beisan, Majdal; 388 kaupunkia ja kylää; ja suuri osa 94 muusta kaupungista ja kylästä, jotka sisältävät lähes neljänneksen kaikista Israelin rakennuksista. 10 000 kauppaa, yritystä ja kauppaa jätettiin juutalaisten käsiin. Toimikauden lopussa sitrushedelmien omistukset Israelin alueella olivat yhteensä noin 240 000 dunumia, joista puolet oli arabien omistuksessa. Suurimman osan arabimetsoista otti haltuunsa israelilainen poissaolevien omaisuuden säilyttäjä. Mutta vain 34 000 dunumia viljeltiin vuoden 1953 loppuun mennessä. Vuosina 1951-1952 entiset arabitarhat tuottivat puolitoista miljoonaa hedelmälaatikkoa, joista 400 000 vietiin vientiin. Ulkomaille lähetetyt arabihedelmät muodostivat lähes 10 prosenttia maan viennistä saaduista valuuttatuloista vuonna 1951. Vuonna 1949 hylättyjen arabilehtojen oliivit olivat Israelin kolmanneksi suurin vientituote sitrushedelmien ja timanttien jälkeen. Arapropertyn suhteellinen taloudellinen merkitys oli suurin vuodesta 1948 vuoteen 1963 suurimman maahanmuuton ja tarpeiden aikana. "Vuonna 1951 hylättyyn viljelymaan kuului lähes 95 prosenttia kaikista Israelin oliivitarhoista, 40 000 dunumia viinitarhoja, ja vähintään 10 000 dunumia muita hedelmätarhoja sitrushedelmiä lukuun ottamatta." "Säilytysyhteisö vuokrasi vuonna 1952 teollisiin tarkoituksiin 20 000 dunumia poissaolokiinteistöä. Kolmannes Israelin kivituotannosta toimitti 52 hänen lainkäyttövaltaan kuuluvaa arabilouhosta.


    ellauri290.html on line 592: Maanhankinta (Aikaisempien toimien vahvistus ja korvaus-) laki, 1953.
    ellauri290.html on line 611: Viimeinen tärkeä lainsäädäntö arabien omaisuuden hallinnan "laillistamisessa" oli "Maanhankinnan (aikaisempien toimien ja korvausten vahvistaminen) laki 1953", jonka Knesset hyväksyi 10. maaliskuuta 1953.* Tämä laki vahvisti Kehitysviranomainen hankki jo hankkimiaan maa-alueita, valtuutti sen hankkimaan lisää omaisuutta ja antoi sille mahdollisuuden rekisteröidä tällaiset omaisuudet kiinteistörekisteriin omiin nimiinsä - väittäen, että "rekisteröinnin laiminlyönti ei... vahingoita kiinteistön pätevyyttä Kehitysviraston hankkima kiinteistön." Tämä laki menee siis pidemmälle kuin mikään aikaisempi asiaa koskeva lainsäädäntö ja on huipentuma koko lainsäädäntötrendille vuodesta 1948 lähtien, koska se lopulta siirtää kaiken omaisuuden, joka kuuluu 1 000 000 maanpaossa oleville arabipakolaisille.
    ellauri302.html on line 556: Toisella oleskelullaan Yhdysvalloissa Asch asui ensin Stamfordissa Connecticutissa, minkä jälkeen hän muutti Miami Beachille, jossa hän asui 1950-luvun alkuun asti. Hän loukkasi juutalaisten herkkyyttä vuosien 1939–1949 trilogialla Nasaretilainen, Apostoli ja Maria, joka käsitteli Uuden testamentin aiheita. Huolimatta syytöksistä kääntymyksestä, Asch pysyi ylpeänä juutalaisena; hän ei ollut kirjoittanut trilogiaa kristinuskon edistämiseksi, vaan yritykseksi kaventaa juutalaisten ja kristittyjen välistä kuilua. Suuri osa hänen lukijakunnastaan ​​ja juutalaisesta kirjallisesta yhteisöstä ei kuitenkaan nähnyt asiaa niin. Hänen pitkäaikainen työnantajansa, New Yorkin jiddishinkielinen sanomalehti Forverts, ei ainoastaan ​​luopunut hänestä kirjailijana, vaan myös hyökkäsi hänen kimppuunsa avoimesti Kristinuskon promootion vuoksi. Myöhemmin hän aloitti kirjoittamisen kommunistiselle lehdelle Morgen frayhayt, mikä johti toistuviin kuulusteluihin edustajainhuoneen epäamerikkalaisen toiminnan komiteassa. Vuonna 1953 Chaim Lieberman julkaisi teoksen The Christianity of Sholem Asch, raa'an kritiikin Aschia ja hänen kristologista trilogiaansa kohtaan, joka inhotti jopa joitain Aschin vahvimmista kriitikoista. Liebermanin kirja ja McCarthy Hearings johtivat Aschin ja hänen vaimonsa lähtemään Yhdysvalloista vuonna 1953, minkä jälkeen he jakoivat aikansa Lontoon (jossa heidän tyttärensä asui), Manner-Euroopan ja Israelin välillä. Right on Shulem!
    ellauri316.html on line 454: Saharov työskenteli opiskelijana fyysikko Igor Tammin kanssa ja hänet värvättiin 1948 Neuvostoliiton ydinpommia kehittävään ryhmään. Neuvostoliiton ensimmäinen ydinpommi räjäytettiin 29. elokuuta 1949. Saharovin osuus oli ratkaiseva seuraavassa vaiheessa, vetypommin kehittämisessä. Ensimmäinen vetypommi räjäytettiin 1953. Samana vuonna Saharoville myönnettiin maan korkein arvonimi "sosialistisen työn sankari". Saharov uskoi Neuvostoliiton ydinaseen olevan välttämätön voimatasapainon saavuttamiseksi ja rauhan säilyttämiseksi.
    ellauri321.html on line 420: Earl Wasserman jatkoi vuonna 1953 keskustelua viimeisistä riveistä ja väitti: Mitä kovempaa vedämme oodin viimeisiä rivejä, sitä enemmän niiden merkityksen silmukka kuristaa ymmärryksemme runosta ... Aforismi on sitä houkuttelevampi, koska se näkyy runon loppupuolella, sillä sen näennäisen huippukohta on yleensä johtanut olettamukseen, että se on runon abstrakti summaus... Mutta oodi ei ole abstrakti lausunto tai retki filosofiaan. Se on vaan runo "asioista".
    ellauri325.html on line 315: Simo Tapio Puupponen (nimimerkki Aapeli; 23. lokakuuta 1915 Kuopio – 10. lokakuuta 1967 Helsinki), oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Puupponen toimi Kuopiossa ilmestyneissä Pohjois-Savo ja Savon Sanomat -lehdissä pitkäaikaisena toimittajana ja pakinoitsijana 1936–1953.
    ellauri327.html on line 532: Vuodesta 1953 lähtien Kianto vietti talvet Helsingissä, Otavan omistamassa kirjailija-asunnossa Mariankatu 24:ssä. Kirjailija Kiannon loputon rahapula oli Heikki Reenpään jatkuvana huolena. Kesät hän asui Turjanlinnan vanhan ”Kohtalon Korsu” -nimisen jäkäläriihen kylkeen tehdyssä ”Ikin Tupa” -nimisessä asumuksessa. Vuonna 1957 Kianto vihittiin Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi, ja samana vuonna ilmestyi myös hänen viimeinen kirjansa Esinahka on luotu liikkuvaksi. Ezellanen "Iki-Kianto".
    ellauri328.html on line 48: CIA erkänner: den USA-stödda kuppen i Iran 1953 "odemokratisk", där den vänsterstödde premiärminister Mohammed Mossadeq avsattes och den väststödde shahen Mohamman Reza Pahlavi kom till makten. En asteroid tros innehålla metaller till ett astronomiskt värde. Joakim von Anka ska bogsera den till Calisota med hjälp av oppfinnar-Jocke.
    ellauri330.html on line 333: Rafael Koskimies, ”Helsinki ja Härjänvatsa”. Otava: Helsinki 1953.
    ellauri339.html on line 203: Neuvostojohtaja Josif Stalin mainittiin alkuperäisessä sanoituksessa. Stalinin kuoleman (1953) ja henkilöpalvonnan päätyttyä 1956 häneen viittaavia sanoja ei enää käytetty, joten vuoteen 1977 asti sanoja ei laulettu. Vuodesta 1977 sanoitusta käytettiin ilman Stalinin nimeä. Vuonna 1990 Venäjän SFNT otti käyttöön oman kansallislaulun, Mihail Glinkan sävellyksen Patrioottinen laulu, jonka hankaluutena oli se, ettei siihen ollut sanoja. VSFNT oli ollut ainoa neuvostotasavalta, jolla ei ollut omaa kansallislaulua. Patrioottinen laulu oli Venäjällä käytössä Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän itsenäistyttyä aina vuoteen 2000.
    ellauri340.html on line 141: Hänet ajettiin pois Puolan kansantasavallasta vuoden 1968 Puolan poliittisen kriisin aikana ja hänet pakotettiin luopumaan Puolan kansalaisuudestaan . Hän muutti Israeliin; kolme vuotta myöhemmin hän muutti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Hän asui Englannissa vuodesta 1971, missä hän opiskeli London School of Economicsissa ja hänestä tuli sosiologian professori Leedsin yliopistossa, myöhemmin emeritus. Bauman oli yhteiskuntateoreetikko, joka kirjoitti niinkin monimuotoisista aiheista kuin moderniteetti ja holokausti, postmoderni kulutus ja nestemäinen nykyaika . Bauman oli vuosina 1945–1953 poliittinen upseeri sisäisessä turvallisuusjoukossa (KBW), sotilastiedusteluyksikössä, joka muodostettiin taistelemaan Ukrainan kapinallisarmeijaa ja Puolan kotiarmeijan jäänteitä vastaan. Täähän on nykytilanteessa vähän noloa. The Guardian -lehden haastattelussa Bauman vahvisti olleensa sitoutunut kommunisti toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen eikä ollut koskaan salannut sitä. Hän myönsi, että tiedustelupalveluun liittyminen 19-vuotiaana oli virhe, vaikka hänellä oli "tylsä" pöytätyö, jossa ei päässyt naganilla osoittelemaan kapinallista.
    ellauri340.html on line 143: Palvellessaan sisäisessä turvajoukossa Bauman opiskeli ensin sosiologiaa Varsovan valtio- ja yhteiskuntatieteiden akatemiassa. Vuonna 1953 jo majorina toiminut Bauman erotettiin yhtäkkiä kunniattomasti, koska hänen isänsä oli lähestynyt Israelin Varsovan-suurlähetystöä muuttaakseen Israeliin . Koska Bauman ei jakanut isänsä sionistisia taipumuksia ja oli todellakin tässä vaiheessa vahvasti antisionistinen, hänen erottamisensa aiheutti vakavan, vaikkakin väliaikaisen vieraantumisen isästään.
    ellauri341.html on line 460: Heinäkuun puolivälissä 1950 Eichmann matkusti Argentiinaan Buenos Airesiin. Hänen vaimonsa ja heidän kolme lastaan muuttivat Argentiinaan 1953. Paikallisessa saksalaisyhteisössä karkurin henkilöllisyys oli melko laajalti tiedossa.
    ellauri343.html on line 233: Lapsuuteni (1953) on Pekkasen kenties tunnetuin teos. Se kertoo Pekkasen köyhästä ja karusta lapsuudesta hieman yksinkertaisella kielellä – olihan Pekkanen vielä toipumassa halvaantumisesta. Kirjassa Pekkanen kertoo lapsuutensa oloista, jotka köyhyydestä huolimatta olivat hänen mielestään hyvät. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Teos sai loistokritiikin kielellisistä puutteistaan huolimatta
    ellauri347.html on line 52: Siinä Ontto Eskolan De Senectute kirjan motto vanhuudesta. Nythän Ontto on jo vainaja. Pääsi kazomaan onko toisenlaista rajan takana. Huono motto, mitä toi spuge Dylan muka siitä tiesi, kun ei kokeillut. Pahoin alkoholisoitunut Thomas oli 39-vuotias kuollessaan vuonna 1953 New Yorkissa. Valot sammuu haju jää.
    ellauri349.html on line 380: Roy Frederick Baumeister [1] ( / ˈ b aʊ m aɪ s t ər / ; syntynyt 16. toukokuuta 1953) on Eskin ikätoveri, yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi, joka tunnetaan työstään, joka koskee minää, sosiaalista hylkäämistä, kuuluvuutta, seksuaalisuutta ja sukupuolieroja, itseä, hallintaa, itsetuntoa, itseään tuhoavaa käytöstä, motivaatiota, ml aggressio, tietoisuutta ja vapaata tahtoa. Eli taas tätä talousliberaalin postillaa.
    ellauri349.html on line 563: 1953
    ellauri349.html on line 564: Esa Jouni Olavi Saarinen (born 27 July 1953 in Hyvinkää, Finland) is a Finnish philosopher who is professor of applied philosophy at Aalto University and co-director of the Systems Intelligence Research Group.
    ellauri352.html on line 670: Kevään tulet (1949) Aasian ääni (1951) Toko-rin sillat (1953) Sayonara (1953) Havaiji (1959) Kunnanjohtajan raportti (1961) Asuntovaunut (1963) Lähde (1965) Ajelehtijat (1971) Satavuotis (1974) Chesapeake (1978) Elämänlaatu (1980) Liitto (1980) Avaruus (1982) Puola (1983) Texas (1985) Legacy (1987) Alaska (1988) Matka (1988) James A. Michenerin USA: Ihmiset ja maa (Kassa: Peter Chaitin 1988) Karibian (1989) Kotka ja korppi (1990) Romaani (1991) Maailma on Kotini (1991) Meksiko (1992) Taantuma (1994) Ihme Sevillassa (1995) Tämä jalo maa: visioni Amerikasta (1996) Matecumbe (2007).
    ellauri353.html on line 537: Neljäs Internationaali koki suuren hajoamisen vuonna 1940 ja vieläkin merkittävämmän skisman vuonna 1953. Skismaattisten ryhmittymien osittainen yhdistyminen tapahtui vuonna 1963, mutta organisaatio ei koskaan toipunut riittävästi, eikä se onnistunut nousemaan uudelleen yhdeksi kansainväliseksi ryhmittymäksi. Trotskilaisten vastaus tällaiseen tilanteeseen on ollut useiden internationaalien muodostaminen eri puolilla maailmaa, ja jotkut ovat eri mieltä siitä, mikä organisaatio edustaa historiallisen neljännen internationaalin todellista perintöä ja poliittista jatkuvuutta.
    ellauri362.html on line 80: Pamela Mogen (s. 18. lokakuuta 1953), joka tunnetaan paremmin kynänimellä Pamela Aidan, on yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen romaaninsa ovat Jane Austenin fanifiktiota, joka perustuu Pride & Prejudiceen. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on ollut hänen suosikkiromaaninsa lukiosta lähtien. Pamela Piukkapepun kexeliään juonen yhteenvedot alla. Jännää miten erilaisilta tapahtumat näyttivät Mr. Darcyn silmäkuopista!
    ellauri367.html on line 64: Nathaniel Mayer Victor Rothschild, 3. Baron Rothschild (31. lokakuuta 1910 - 20. maaliskuuta 1990) - Rothschildien perheen edustaja, biologi ja kriketinpelaaja, MI5- agentti (1935-1938), brittiläisen vastatiedustelupalvelun MI-1:n apulaisjohtaja (159038). Englannin keskustapolitiikan pääsuunnittelija, Britannian kumikanapääministerin Margaret Thatcherin ensimmäinen neuvonantaja (1979-1990), Lontoon Royal Pain in The Arse Societyn varajärjestäjä (1953). Juutalaista alkuperää oleva Victor Rothschild piti itseään ateistina. Vittu super paskiainen se oli, Haju Pisilääkin rivompi oikeistopaska kusitolppa.
    ellauri370.html on line 76: F) After WWII, Stalin orchestrated an intense wave of antisemitism. Historians conclude that he was planning to exile all the Russian Jews to Siberia. His death in 1953 was a blessing.
    xxx/ellauri027.html on line 1095: Esa Jouni Olavi Saarinen (s. 27. heinäkuuta 1953 Hyvinkää) on suomalainen filosofi, yritysvalmentaja ja kirjailija. Saarinen on ollut vuodesta 2002 systeemitieteiden, soveltavan filosofian ja luovan ongelmanratkaisun professori Teknillisessä korkeakoulussa (Aalto-yliopisto). Saarinen on ollut tunnettu julkisena keskustelijana, suosittuna luennoitsijana ja filosofian oppikirjojen tekijänä.
    xxx/ellauri027.html on line 1111: Syntynyt: 1953 Hyvinkäällä. Asuu Helsingissä. Perhe: Puoliso Pipsa Pallasvesa, pojat Jerome ja Oliver. Isästä ja muusta suvusta netti vaikenee kuin muuri. Tuli mieleen: olikohan Eskin miesväessä sotaveteraaneja? Nimeä ei löydy.
    xxx/ellauri103.html on line 522: Kathryn Lee Gifford (née Epstein; born August 16, 1953) is an American television presenter, singer, songwriter, occasional actress and author. She is best known for her 15-year run (1985–2000) on the talk show Live! with Regis and Kathie Lee, which she co-hosted with Regis Philbin. She is also known for her 11-year run with Hoda Kotb, on the fourth hour of NBC's Today show (2008–2019). She has received 11 Daytime Emmy nominations and won her first Daytime Emmy in 2010 as part of the Today team. Gifford's first television role had been as Tom Kennedy's singer/sidekick on the syndicated version of Name That Tune only in the 1977–1978 season. She also occasionally appeared on the first three hours of Today and was a contributing NBC News correspondent.
    xxx/ellauri116.html on line 299: In 1953, during the government of Manuel A. Odría, Vargas Llosa enrolled in Lima's National University of San Marcos, to study law and literature. He married Julia Urquidi, his maternal uncle's sister-in-law, in 1955 at the age of 19; she was 10 years older.
    xxx/ellauri126.html on line 708: Mata Amritanandamayi Devi (Devanagari: माता अमृतानन्‍दमयी, malajalamiksi മാതാ അമൃതാനന്ദമയി) eli Äiti Amma, aiemmalta nimeltään Sudhamani, (s. 27. syyskuuta 1953) on intialainen hyväntekijä ja kannattajiensa mielestä pyhimys ja guru. Useat hänen oppilaistaan pitävät Ammaa avatarina. Amma tarkoittaa äitiä telugun ja malajalamin kielissä, joten suomenkielinen vakiintunut nimitys on tautologinen. Se on kuin herne herne! Ämmä on Eskin ikäinen.
    xxx/ellauri126.html on line 780: 19534">

    Pasa & Atpo


    xxx/ellauri127.html on line 625: It has been suggested by Admiral Schneider (in Coleridge, Opium and "Kubla Khan", University of Chicago Press, 1953), among others, that this prologue, as well as the person from Porlock, was fictional and intended as a credible smokescreen of the poem's apparent lecherous intent when published. It was good old clubfooted Byron that convinced Coleridge to publish it in 1816. The poet Stevie Smith also suggested this view in one of her own poems, saying "the truth is I think, he had already stuck it in there".
    xxx/ellauri128.html on line 495: Karl Murdock Bowman (November 4, 1888 – March 2, 1973) was a pioneer in the study of psychiatry. From 1944 to 1946 he was the president of the American Psychiatric Association. His work in alcoholism, schizophrenia, and homosexuality is particularly often cited. In 1953, in "The Problem of Homosexuality," co-authored with Bernice Engle, he argued for multiple causes, including genetics, but proposed that castration be studied as a cure. However, in 1961 he appeared in the television documentary The Rejected presenting the viewpoint that homosexuality is not a mental illness and should be legalized.
    xxx/ellauri128.html on line 546: Après la guerre apparaissent les Pièces brillantes qui jouent sur la mise en abyme du théâtre au théâtre (La Répétition ou l´Amour puni en 1947, Colombe en 1951), puis les Pièces grinçantes, comédies satiriques comme Pauvre Bitos ou le Dîner de têtes (1956). Dans la même période, Jean Anouilh s´intéresse dans des Pièces costumées à des figures lumineuses qui se sacrifient au nom du devoir : envers la patrie comme Jeanne d´Arc dans L´Alouette (1953) ou envers Dieu comme Thomas Becket (Becket ou l´Honneur de Dieu en 1959). Le dramaturge a continué dans le même temps à servir le genre de la comédie dans de nombreuses pièces où il mêle farce et ironie (par exemple Les Poissons rouges ou Mon père ce héros en 1970) jusque dans les dernières années de sa vie.
    xxx/ellauri129.html on line 52: Jungin "peetee" Antonia Wolff (1888–1953, genannt «Toni») oli sen wichtigste Mitarbeiterin und Geliebte, Kallen Zweitfrau, joka roikkui Kallen sepaluxessa eikä hellittänyt (ei Emmakaan (1885-1955), jonka kanssa Kallella oli liuta lapsia ja joka kirjoitti puhtaaxi sen paasauxet). Ihre bekannteste Veröffentlichung war ein Essay über die vier «Typen» oder Aspekte der weiblichen Psyche: die Amazone, die Mutter, die Hetaira und die Mediale Frau. Jungista tuli AÄGP:n arkkiterapeutti Kretschmerin luovuttua leikistä. Jung ei ollut ize ilminazi mutta (varmaan Freudille vielä kiukkuisena) puhui Deutsche Geististä ja JudenArzteista. Wotanin arkkityyppi ei Jungin mukaan siedä koukkunokkia. Jungin keikkuminen naziaidalla ei onnistunut: "Ich bin ausgerutscht", se sanoi jälkeenpäin. Emma veti pitemmän korren kuin Nummer 2, joka ehti kuolla 3v ennemmin vaikka oli 3v nuorempi. Mutta Kalle ize eli vielä pitkään molempien kuoltua! Aika juurakko.
    xxx/ellauri149.html on line 87: Esa Jouni Olavi Saarinen (s. 27. heinäkuuta 1953 Hyvinkää) on suomalainen filosofi, yritysvalmentaja ja kirjailija. Saarinen oli vuodesta 2002 systeemitieteiden, soveltavan filosofian ja luovan ongelmanratkaisun professorina Teknillisessä korkeakoulussa (Aalto-yliopisto), ja hän jäi eläkkeelle kesällä 2021. Saarinen on ollut tunnettu julkisena keskustelijana, suosittuna luennoitsijana ja filosofian oppikirjojen tekijänä.
    xxx/ellauri154.html on line 201: 19537">

    Godard´s toxicity


    xxx/ellauri176.html on line 73: Other works of art inspired by the life of Phryne include Charles Baudelaire's poems Lesbos and La beauté and Rainer Maria Rilke's Die Flamingos; the opera Phryné by Camille Saint-Saëns; books by Dimitris Varos and Witold Jabłoński; and a 1953 film, Frine, cortigiana d'Oriente. Aku Salmisaari on unohtunut listasta.
    xxx/ellauri186.html on line 256: Vuoroa odotellessa (numero 150, edellä numerot 143-149) juolahti mieleen tämän paasauxen viihdeozikko. Huomasin, etten tiennyt siitä enempää kuin tuon nimen: oliko se leffa vaiko romaani, vaiko ehkä molempia? Oli se, James Ramón Jonesin sotaromaani josta tehtin 1953 Pearl Harborista kertova sexihuuruinen elokuva. Directed by Fred Zinnemann, and written by Daniel Taradash, vetoa vaikka että jutkuja. Niin olivat, Zinnemann tervehtii meitä fItävalta-Unkarista, Taradash Kentuckysta. Taradash on tekaistu nimi, joko slaavilainen "talkative old woman" tai hepreasta "tooran laki". Kirjastaan James sanoi: "It will say just about everything I have ever had to say, or will ever have to say, on the human condition of war and what it means to us, as against what we claim it means to us." Tokko leffa sentään saa kaiken tuon sanottua, eihän siinä ehdi paljon puhua, kun pitää olla niitä huuruisia kuvia. Gore Vidal kertoo:
    xxx/ellauri202.html on line 338: dolf Hitler’s lawyer Anne Frank claimed that the Nazi leader was part Jewish in his memoir. As Hitler’s personal lawyer and the governor-general of Poland during World War II, Anne Frank was executed during the Nuremberg trials in 1946. Seven years later in 1953, his memoir was posthumously published.
    xxx/ellauri202.html on line 413: In his 1953 memoir In the Face of the Gallows (published after his execution in 1946), Hitler’s lawyer Hans Frank claimed that Hitler had told him to investigate rumors of him having Jewish ancestry. Frank said Hitler showed him a letter from a nephew who threatened to reveal he had Jewish blood. Frank wrote that he found evidence that Hitler’s grandfather was Jewish and that Alois’ mother, Maria Schicklgruber, worked as a cook in the home of a wealthy Jewish family named Frankenreiter in Graz. Austria, was impregnated by a member of the family – possibly their 19-year-old son – when she was 42.
    xxx/ellauri224.html on line 96: 1953: Seoulin turpasauna
    xxx/ellauri224.html on line 120: The title of the film alludes to Ray Bradbury's 1953 novel Fahrenheit 451, a dim view of the future United States, drawing an analogy between burning books and the reception of the September 11 attacks; one of the film's taglines was "The Temperature at Which Freedom Fries Burn".
    xxx/ellauri225.html on line 255: In 1953 (aged 24) while traveling to France aboard the Queen Mary, Ursula met historian Charles Le Guin.They married in Paris in December 1953. According to Le Guin, the marriage signaled the "end of the doctorate" for her. While her husband finished his doctorate at Emory University in Georgia, and later at the University of Idaho, Le Guin taught French and worked as a secretary until the birth of her daughter Elisabeth in 1957. A second daughter, Caroline, was born in 1959. Also in that year, Charles became an instructor in history at Portland State University, and the couple moved to Portland, Oregon, where their son Theodore was born in 1964. They would live in Portland for the rest of their lives, although Le Guin received further Fulbright grants to travel to London in 1968 and 1975.
    xxx/ellauri228.html on line 231: Koska Lwówin alue liitettiin osaksi Neuvosto-Ukrainaan, Lemin perhe "joutui" muuttamaan Krakovaan vuonna 1946. Siellä Lem sai opintonsa päätökseen. Hän ei kuitenkaan hankkinut laillistetun lääkärin pätevyyttä, koska se olisi tiennyt palvelusta sotilaslääkärinä. Hän tyytyi pelkkään opintosuoritusdiplomiin, jonka turvin hän saattoi tehdä tieteellistä työtä. Vuonna 1953 hän meni naimisiin Barbara Leśniakin kanssa; vuonna 1968 liitosta syntyi poika, Tomasz.
    xxx/ellauri229.html on line 641: While in the Gulf of Mexico, near Mobile, Alabama, Törni jumped overboard and swam to shore. Now a political refugee,Törni traveled to New York City where he was helped by the Finnish-American community living in Brooklyn´s Sunset Park "Finntown". There he worked as a carpenter and cleaner. In 1953, Törni was granted a residence permit through an Act of Congress that was shepherded by the law firm of "Wild Bill" Donovan, former head of the Office of Strategic Services.
    xxx/ellauri230.html on line 206: Li amis sian hejmlokon Hanamäki, kaj la scenoj de liaj verkoj ofte estas en la fikcia loko Ihatov aŭ Ihatovo, kiu devenis de Iŭate. Tiu aldono de '-o' al la fikcia loknomo kredeble estas influo de esuperanta finaĵo de substantivo. Lin interesis Esuperanto. Liaj provis traduki kelkajn el siaj verkoj en Esuperanto, sed ili estis trovitaj nur en 1953. Li cetere uzis en sia verko multajn vortojn influitajn de Esuperanto. Post lia morto liaj verkoj estis tradukitaj en Esuperanton inter alie de Konisi Gaku.
    xxx/ellauri231.html on line 371: Ivan Alekseyevich Bunin ( / ˈ B uː n iː n / [2] tai / ˈ b uː n ɪ n / ; venäjä: ива́н аеке́евич бнин, iPa : [ ɪˈvan ɐlʲɪˈksʲejɪvʲɪtɕ ˈbunʲɪn] ( kuuntele ) ; – 8. marraskuuta 1953) oli ensimmäinen venäläinen kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto.
    xxx/ellauri231.html on line 382: Kylän lisäksi Bunin (1870-1953) kirjoitti romaaneja kuten Sukhodól (1911-12) ja Mítyan rakkaus (1924-25), novelli Gospodín iz San Francisco (1916) [Herrasmies San Franciscosta] lopettaa kaksiosaisen omaelämäkerrallisen romaanin, Arsenjevin elämä (osa I, Päivän lähteet [1930], osa II, Lika [1939]). Hän on kirjoittanut useita runouden kanssa sekoitettuja novellikirjoja, ja vuonna 1950 hän julkaisi omaelämäkerran Muistelmia. Bunin kuoli Ranskassa vuonna 1953. Hänen kokoelmistaan ​​teoksista on kaksi painosta – yksi 12 osainen (Berliini, 1934-36) ja toinen kuusiosainen (Moskova, 1956) – sekä kokoelmat hänen tarinoistaan ​​(Moskova, 1961) ja Loput Buninin runoista (Leningrad, 1961).
    xxx/ellauri231.html on line 436: 2. toukokuuta 1953 Bunin jätti päiväkirjaansa muistiinpanon, joka osoittautui hänen viimeiseksi. "Tämä on kuitenkin niin mykistävän poikkeuksellista. Hyvin lyhyen ajan kuluttua minua ei ole enää - ja kaikesta maallisesta, kaikista asioista ja kohtaloista, siitä lähtien en ole tietoinen! Ja mitä minulla on jäljellä tehdä tässä on tyhmästi yrittää tietoisesti pakottaa itseeni pelkoa ja hämmästystä", hän kirjoitti.
    xxx/ellauri231.html on line 438: Ivan Aleksejevitš Bunin kuoli pariisilaisen ullakkoasunnossa varhain 8. marraskuuta 1953. Kuolinsyinä mainittiin sydämen vajaatoiminta, sydänastma ja keuhkoskleroosi.
    xxx/ellauri237.html on line 672: Espanjan sisällissota ja P. Nerudan ystävän García Lorcan murha saivat Nerudan lähestymään poliittisesti ensin tasavaltalaisia ja sitten kommunistisia liikkeitä. Toimittuaan erilaisissa konsulintehtävissä muun muassa Ranskassa ja Meksikossa Neruda palasi 1943 Chileen, ja hänet valittiin 1945 kommunistipuolueesta Chilen senaattiin. Vuonna 1947 Neruda joutui presidentti González Videlan epäsuosioon ja piileskeli maan alla, kunnes pääsi 1949 pakenemaan Chilestä. Elettyään useissa Euroopan maissa ja Neuvostoliitossa hän palasi Chileen 1952, ja hän eli lopun elämäänsä Chilessä vauraana ja arvostettuna. Hänelle myönnettiin 1953 Stalin-palkinto. Palattuaan Chileen Neruda osallistui muun muassa Salvador Allenden vaalityöhön. Tämän aikakauden julkaisuista suuri osa on poliittista.
    xxx/ellauri250.html on line 814: John Gielgud on ollut vainaja jo vuodesta 2000. Gielgud had the rare distinction of winning an Oscar, an Emmy, a Grammy, and a Tony. Jussi Jurkka-palkinto jäi saamatta. Gielgud's state honours were Knight Bachelor (1953), Legion of Honour (France, 1960), Companion of Honour (1977), and Order of Merit (UK, 1996). He was awarded honorary degrees by St Andrews, Oxford and Brandeis universities. He was the best supporting actor of them all. Sen lätty on niin mitäänsanomaton brittipärstä etten muista sitä yhtään mistään. Siitä kerrotaan paljon Tauno Köriläs tyyppisiä kaskuja, sellaisia "Teme" läppiä et "ettekö tiedä kuka minä olen?" No en kyllä tiedä, edes luettuani kaverin wikipediabion. Vitun vanhaxi se kyllä eli. Oli joku brittien Tauno Palo ilmeisesti.
    xxx/ellauri255.html on line 523: Ensimmäiset A-klinikat aloittivat toimintansa nykyisen Alkoholitutkimussäätiön kokeiluna Helsingissä ja Vaasassa vuodenvaihteessa 1953–54. Nyze on jonkun kusipään yxityinen firma joka sentään näyttää tappiotiliä. On se vittua voimattomana seurata miten Suomi menee hyvinvointivaltiona taaxepäin kuin rapu, yxityistää apinan raivolla seuraten muiden länkkärien esimerkkiä. Cameron purki briteiltä julkisen sairaanhoidon 10-luvulla, nyziellä jonotetaan lasarettiin kuten jenkeissä. Norminpurkua. Normit suojasivat köyhiä kökkäreiden mielivallalta. Kohta ollaan takaisin 19. vuosisadalla. Työväen saavutuxet syöty ja köyhät entisessä kyykyssä.
    xxx/ellauri259.html on line 85: Harry Juhani "Hjallis" Hjarkimo (s. 2. marraskuuta 1953 Helsinki) on suomalainen ex-liikemies, ex-yrittäjä, ex-urheilujohtaja, ex-televisioesiintyjä, ex-purjehtija, ex-kansanedustaja ja ex-tubettaja. Hän on tullut parhaiten tunnetuksi persumaisen jääkiekkoseura Jokereiden ex-päätubettajana ja sen hallituksen ex-puheentubettajana, Hjallis-hallin (silloinen Hartwall-areena) ex-rakennuttajana ja ex-urheilumanagerina. Hän myi isänmaansa ex-pensasneuvostoliittolaisille toukokuussa 2019.
    xxx/ellauri273.html on line 341: Pablo Neruda 1953
    xxx/ellauri281.html on line 508: 1950-luvun ensimmäisellä puoliskolla Miller jatkoi töissään amerikkalaisen yhteiskunnan paradoksien ja moraalisten dilemmien paljastamista, jossa julistetaan yksilöllisyyden ylivaltaa, mutta käyttäytymisnormeja asettaa jäykästi julkinen moraali, maahanmuuttajien kansakunta, jossa siitä huolimatta. tämä "muukalaisen" pelko elää jatkuvasti ja uusia vihollisia keksitään. Näytelmäkirjailijan sanoin: "Kun ymmärrät, että ortodoksisuus on välttämätön, sinun on pakko kokea inkvisiittiö". Näytelmä " The Upokas " oli omistettu tälle aiheelle, ja se kritisoi ankarasti mcarthyismia 1950-luvun alussa. Katsojalle metafora aiheutti hämmennystä ja jopa ansaitsemattoman loukkauksen tunteen monissa amerikkalaisissa, ja Martin Beck -teatterissa 22. tammikuuta 1953 debytoinut draama kesti alle 200 esitystä. Mutta kaksi vuotta myöhemmin, Joe Stalinin ja Joe McCarthyn kuoltua, se lavastettiin uudelleen suurella menestyksellä. Huolimatta yleisön viileästä vastaanotosta se voitti Donaldson- ja Tony-palkinnot jo vuonna 1953, ja vuonna 1958 se sai myös Obi Wan Kenobi palkinnon, joka myönnettiin saavutuksista off-Broadway- teatterissa.
    xxx/ellauri287.html on line 420: Eli Helmut päästi paineita Harvardissa keihästämällä rengasmunkin perää. Nuolikohan se Elainen siteitäkin. Olikohan tässäkään tarinassa totta edes siteexi. Tosin Koester was an ordained minister of the Lutheran Church, who in 1953 married a certain Gisela Harrassowitz!
    xxx/ellauri291.html on line 403: Korean sota 1950-1953
    xxx/ellauri295.html on line 497: Risto Aleksi Santala (18. toukokuuta 1929 Helsinki – 26. syyskuuta 2012) oli suomalainen rovasti, teologian kunniatohtori ja kirjailija. Santala opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1953. Hän työskenteli aluksi nuorisopastorina Helsingissä ja merimiespappina Haifassa ja toimi sitten pastorina ja opettajana Suomen Lähetysseuran ylläpitämässä hepreankielisessä Shalhevetjah-työkeskuksessa ja koulussa Jerusalemissa 1957–1968. Santala oli sen jälkeen Helsingin Raamattukoulun rehtorina 1968–1975, teki kirjallisia töitä Israelissa 1976–1986 ja toimi viimeksi 1988–1992 Joutjärven seurakunnan kirkkoherrana Lahdessa.
    xxx/ellauri314.html on line 104: Eugene Gladstone O’Neill (16. lokakuuta 1888 New York, Yhdysvallat – 27. marraskuuta 1953 Boston, Yhdysvallat) oli toinen yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija. O’Neill toi Anton Tšehovin, Henrik Ibsenin ja August Strindbergin edustaman dramaattisen realismin amerikkalaiseen näytelmäkirjallisuuteen. Heti ensimmäinen O’Neillin näytelmä, Taivaanrannan tuolla puolen (Beyond the Horizon, 1920), voitti näyttämötaiteen Pulitzer-palkinnon. Hän sai kaksi muuta Pulitzeria näytelmistään Agatha Christie (1922) ja Strange Interlude (1928). Hänelle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1936.
    xxx/ellauri314.html on line 135: Liitto oli onnellinen ja kesti aina Chaplinin kuolemaan vuonna 1977 asti. Heille syntyi kahdeksan lasta: Geraldine (s. 1944), Michael (s. 1946), Josephine (s. 1949), Victoria (s. 1951), Eugene (s. 1953), Jane (s. 1957), Annette (s. 1959) ja Christopher (s. 1962). O’Neill jätti avioiduttuaan urahaaveensa ja keskittyi vaimon rooliin. Perheen muutettua Yhdysvalloista Sveitsiin vuonna 1953 hän luopui Yhdysvaltain kansalaisuudestaan ja otti aviomiehensä Britannian kansalaisuuden. Chaplinin kuoltua O’Neill asui vuorotellen Sveitsissä ja New Yorkissa, mistä oli ostanut asunnon. Hän kärsi vakavasta alkoholiongelmasta ja kuoli vuonna 1991 haimasyöpään. Viinapiru oli Tyroneilla geeneissä. Oona ei voinut kyllästyä Charlien hassuun kävelyyn, kepin heilutuxeen ja wiixeen vetelyyn.
    xxx/ellauri319.html on line 71: McCarthyn ajanjakson kuuluisin juutalainen kommunistinainen oli Ethel Rosenberg, joka oli ylpeä miehensä Juliuksen kanssa vakoilusta. Kun juutalaiset liberaalit, jotka olivat aikoinaan ystävällisiä CP:tä kohtaan, kääntyivät pois, Rosenbergit teloitettiin vuonna 1953. 1950-luvun "punainen kauhu" sekä itse puolueen sisäiset poliittiset erimielisyydet vähensivät sen jäsenmäärää noin 80 000:sta toisessa maailmansodassa noin 23 tuhanteen vuonna 1955.
    xxx/ellauri329.html on line 184: 1953, Romance/Comedy, 1h 32m
    xxx/ellauri329.html on line 431: Kliment Jefremovich Voroshilov (venäjäxi Климент Ефремович Ворошилов, lausutaan ukrainaxi Kлимент Охрімович Ворошилов, tunnetaan kansanomaisesti nimellä Klim Voroshilov (venäjäksi:Клим Ворошилов; 4. helmikuuta 1881 – 2. joulukuuta 1969), upseeri ja poliitikko. Hän oli yksi viidestä alkuperäisestä Neuvostoliiton marsalkasta ja korkeimman neuvoston puheenjohtajiston puheenjohtajana nimellisenä Neuvostoliiton valtionpäämiehenä vuosina 1953-1960. 2 vuotta vanhempi kuin Wilho Pylkkänen.
    xxx/ellauri329.html on line 448: Sodan jälkeen Voroshilov valvoi sosialistisen hallinnon perustamista Unkarissa. Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 Vorošilov nimitettiin korkeimman neuvoston puheenjohtajiston puheenjohtajaksi. Hänen onnensa kääntyi Nikita Hruštšovin nousun aikana ja korkein neuvosto kääntyi häntä vastaan. Hän erosi rauhanomaisesti vuonna 1960, vaikka hän palasi eläkkeeltä vuonna 1966 ja liittyi uudelleen puolueeseen. Voroshilov kuoli vuonna 1969 88-vuotiaana.
    xxx/ellauri356.html on line 166: Saatuaan kirjeen tutkinnon Pariisin kirjallisuustieteellisessä tiedekunnassa hän lähti Husserlin arkistoon Louvainiin vuosina 1953-1954. Hän suoritti filosofian tutkinnon väitöskirjalla aiheesta Genesis-ongelma Husserlin filosofiassa Jean Hyppoliten, Tran Duc Thaon ja Jean Cavaillèsin teosten vaikutuksesta. Hän seurasi Michel Foucault'n kursseja.
    xxx/ellauri357.html on line 92: Helsingin yliopiston filosofian laitoksella mannermainen filosofia on kokenut asteittaisen renessanssin 1980-luvulta alkaen. Eräät analyyttisestikin virittyneet ajattelijat, kuten Jaakko Hintikka ja Raimo Tuomela, ovat osoittaneet jonkinasteista kiinnostusta Heideggerin filosofiaan. 1980-luvun alussa Hintikan oppilas, formaalisen logiikan alalta vuonna 1977 väitellyt Esa Saarinen (s. 1953), kiinnostui erityisesti Sartren eksistentialismista ja piti tähän liittyen useita innostavia kursseja. Innostavaa ja vaikutusvaltaista opetusta ja ohjausta fenomenologian alalla ovat antaneet myös Sara Heinämaa, joka väitteli vuonna 1996 Merleau-Pontyn ja de Beauvoirin ruumiinfenomenologiasta, ja Juha Himanka, jonka vuonna 2000 valmistunut väitöskirja Phenomenology and Reduction käsitteli fenomenologisen reduktion kysymystä niin Husserlin kuin Heideggerinkin pohjalta.
    xxx/ellauri363.html on line 87: In 1949 Gadamer was asked to succeed Karl Jaspers as chair at the University of Heidelberg, where he would spend the remainder of h!s academic career. After his divorce from Frida Kratz, Gadamer marned his second wife Kate Lekebusch, in 1950. In 1953, Gadamer founded the scholarly journal 'Philosophische Rundschau, with Kate leading the editorial business. "Under her direction, it became one of the 7 best philosophical Journals in postwar Germany," according to Jean Grondin.
    xxx/ellauri363.html on line 389: 1953 kunnalliskotien mielisairaanosastot jäivät pois käytöstä. Uudet B-sairaalat
    162