19426212-G3645WGH26Z0JY78RA6W/ke17ZwdGBToddI8pDm48kC6cDy8bS8tW-shrYYk84QFZw-zPPgdn4jUwVcJE1ZvWhcwhEtWJXoshNdA9f1qD7Xj1nVWs2aaTtWBneO2WM-v9Y7k5FBa7-wFpYGFgpbzB3EakMHfPfF1gUzn5W_hgeQ/welch?format=500w" width="20%" />
ellauri192.html on line 886: Ilya Ilf (Ilya Arnoldovich Feinsilberg) (Russian: Илья Арнольдович Файнзильберг, 1897-1937) and Yevgeny Petrov (Yevgeniy Petrovich Katayev or Russian: Евгений Петрович Катаев, 1902-1942) were two Ukrainian prose authors of the 1920s and 1930s.They did much of their writing together, and are almost always referred to as "Ilf and Petrov". Bet Ilf was Jewish. Ilya Arnoldovich Ilf (born Iehiel-Leyb Aryevich Faynzilberg, Russian: Иехи́ел-Лейб Арьевич Фа́йнзильберг[1]) (15 October [O.S. 3 October] 1897 in Odessa – 13 April 1937, Moscow), was a popular Soviet journalist and writer of Jewish origin who usually worked in collaboration with Yevgeni Petrov during the 1920s and 1930s. Their duo was known simply as Ilf and Petrov. Together they published two popular comedy novels The Twelve Chairs (1928) and The Little Golden Calf (1931), as well as a satirical book Odnoetazhnaya Amerika (often translated as Little Golden America) that documented their journey through the United States between 1935 and 1936.
ellauri197.html on line 176: Clifton's three books of poetry were published by Duckworth. The first was Dielma and Other Poems in 1932 and then followed Flight in 1934. One commentator has said that “Clifton was particularly adroit at poems honouring – and marvelling at – women” and the Times Literary Supplement stated that “His lyrics are a gracious tribute to the beauty of women”. These were fairly conventional poems unlike his final work Gleams Britain's Day published in 1942. The Spectator described it as “expressing in a sort of prophetic certitude opinions upon religion, patriotism, love, art, war and peace, which he puts in unconventional verse”. The reviewer stated that the book was “the product of a curious, whimsical mind, full of energy, squandering it on half-digested ideas”. W B Yates dedicated his poem, Lapis Lazuli, to Clifton who had given him a valuable Chinese lapis lazuli carving.
ellauri203.html on line 381: Vuonna 1942 Miłosz tapasi ensimmäisen kerran Tadeusz Borowskin [8] maanalaisessa kirjallisessa käsittelyssä miehitetyssä Varsovassa. Tuolloin Borowski kirjoitti runoutta, joka oli silmiinpistävää nihilistisen sävynsä vuoksi. Vuonna 1943 Gestapo pidätti Borowskin ja vangittiin lopulta Auschwitziin.
ellauri210.html on line 473: Hans Davidsohn (Kunstlername Jakob van Hoddis; * 16. Mai 1887 in Berlin; † 1942 in Sobibór, Generalgouvernement) war ein deutscher Dichter des literarischen Expressionismus. Er ist besonders bekannt für das Gedicht Weltende.
ellauri210.html on line 513: Er baute in den letzten Jahren körperlich immer mehr ab und verhielt sich (im Vergleich zu anderen Patienten) verhältnismäßig unauffällig, grüßte Tiere, die er beim Spazieren traf, spielte Schach und rauchte viel. Sein Umfeld sowie seine Umgebung nahm er nicht mehr wahr. Am 30. April 1942 wurde er von dort in den Distrikt Lublin im von der Wehrmacht besetzten Polen deportiert und – höchstwahrscheinlich im Vernichtungslager Sobibór – im Mai oder Juni desselben Jahres im Alter von 55 Jahren ermordet. Gute Wahl, Lotte.
ellauri210.html on line 636: Arp muutti 1926 Ranskaan, jossa hän pääasiallisesti asui. Hän irrottautui 1931 surrealismista perustaakseen Abstraction-Créationin ja työskenteli Pariisissa toimineen Abstraction-Création-ryhmän kanssa sekä kirjoitti artikkeleita aikakauskirjaan Transition. Koko 1930-luvun ja elämänsä loppuun asti hän kirjoitti ja julkaisi esseitä ja runoja. Vuonna 1942 hän pakeni kotoaan Meudonista saksalaisten miehityksen alta ja asui Zürichissä sodan päättymiseen saakka. Hän kirjoitti ranskaksi ja saksaksi.
ellauri216.html on line 628: Saksalaisten ritarien tappio tulkittiin pian oikeauskoisten voitoksi paavin johtamista hyökkäyshaluisista katolilaisista, ja Aleksanteri Nevski julistettiin jo Iivana Julman kauden alussa pyhäksi. Pietari Suuri kunnioitti pyhää soturia rakennuttamalla Aleksanteri Nevskin lavran paikalle, jolla ruhtinaan oli oletettu voittaneen ruotsalaiset vuonna 1240. Pietari suunnitteli myös Aleksanteri Nevskin kunniamerkin, jonka ensi kerran myönsi Katariina I vuonna 1725. Keisarinna Elisabet teetti hänen jäännöksilleen valtavan hopeisen pyhäinjäännösarkun, joka valmistettiin Pietarin rahapajassa vuosina 1750–1753. Josif Stalin otti Pietari Suuren suunnitteleman kunniamerkin uudelleen käyttöön heinäkuussa 1942 sen kunniaksi, että Peipsijärven taistelusta oli kulunut 700 vuotta.
ellauri216.html on line 911: Karjalan takaisinvaltauksen yhteydessä osa munkeista palasi saarelle lokakuussa 1941 ällistelemään neuvostoliittolaisten tekemiä vaurioita ja tuhoja. Seuraavan kevään kesän munkit saivat elää saarella melko rauhassa, mutta syksyllä 1942 alkoivat taas pommitukset ja munkit joutuivat lähtemään vielä kerran sotaa pakoon. Tällä kertaa pako jäi pysyvämmäksi.
ellauri216.html on line 1113: Syksyllä 1940 itse Valaamin saarella, luostarin rakennuksissa, järjestettiin venemiehien ja hyttipoikien koulu. jonka jäsenet menivät vuonna 1941 puolustamaan Leningradia. 20. syyskuuta 1941 suomalaiset miehittivät Valamon saariston. Suurin osa luostarin rakennuksista säilyi, mutta luostarin omaisuus vaurioitui. Joten luostarin suuren Andreevsky-kellon kieli, joka painoi 16 tonnia, revittiin irti ja kolmas osa sahattiin (se vietiin pois jonnekin). Vuosina 1942-1944 luostari kunnostettiin ja sitä käytettiin. Suomen armeija maksoi luostarin asumisen rakennuksissaan, ja tätä maksua vastaan luostari osti ruokaa itselleen. Vain pieni osa vuonna 1940 evakuoiduista veljistä palasi Valaamaan, ja luostarit osallistuivat taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan (kaksi sai Suomen ritarikunnan).
ellauri216.html on line 1115: Neuvostoliiton joukkojen läsnäolon aiheuttamia vahinkoja luostarille käyttivät fasistiset propagandistit. Luostarissa vieraili usein saksalaisia, jotka ottivat siitä kuvia, sekä muiden fasistisen blokin maiden - Bulgarian, Romanian, Slovakian, Unkarin ja Kroatian - edustajia. Näistä vierailijoista hyötyivät luostarin veljet – heidän kauttaan munkit lähettivät Valaamilaisille kirjeitä ja valokuvia muihin maihin. Elokuussa 1942 Valaamissa vieraili italialainen kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja Lino Pellegrini, joka jätti yksityiskohtaisen raportin fasistisen puolueen "Il popolo d'Italia" virallisissa painetuissa elimissä (noin kuukautta myöhemmin valkoinen emigrantti painoi sen uudelleen." Paris Bulletin").
ellauri216.html on line 1117: Vaikea oli kysymys suhtautumisesta Neuvostoliiton sotavankeihin. 27. joulukuuta 1941 aloitteleva insinööri Vladimir Kudrjavtsev vaati kirjallisesti apotti Kharitonilta rahaa lähettämään luostarille Neuvostoliiton sotavankien ravinnon parantamiseksi. Khariton kieltäytyi, koska kyse oli Valamista vuonna 1940 vietyjen kaapeleiden myynnistä, johon Kudrjavtsev vastasi: "En kerro sinulle, Kristus itse." Tammikuun 4. päivänä 1942 Kudrjavtsev kirjoitti uudelleen apotti Kharitonille tästä asiasta, jolle Khariton vaati häntä poistumaan luostarista. Tämän seurauksena Kudrjavtsev poistettiin luostarista. Maaliskuussa 1944 luostari suostui ottamaan vastaan Petsamon luostarin munkit heidän vaikean tilanteensa vuoksi sodan olosuhteissa.
ellauri236.html on line 516: Chase was subject to several court cases during his career. In 1942, his novel Miss Callaghan Comes to Grief (1941), a lurid account of the white slave trade, was banned by the British authorities after the author and his publisher Jarrold were found guilty of an obscene book. Each was fined a hefty £100. Later, the Anglo-American crime author Raymond Chandler proved that Chase had lifted whole sections of his work in Blonde's Requiem (published 1945) forcing Chase to issue an apology in The Bestseller.
ellauri240.html on line 190: Metalious valmistui Manchester Central High Schoolista 1942 ja avioitui seuraavana vuonna George Metaliousin kanssa. Sodan jälkeen George Metalious opiskeli sodassa palvelleille tarkoitetun tuen turvin, ja valmistuttuaan New Hampshiren yliopistosta hän vastaanotti rehtorin viran Gilmantonin kylässä New Hampshiressa. Gilmantonin on sanottu olevan sen kaupungin esikuva, johon Metalious sijoitti vuonna 1956 julkaistun romaaninsa Kaupunki nimeltä Peyton Place tapahtumat. Kirja oli myyntimenestys, ja se oli yli vuoden The New York Timesin myydyimpien kirjojen listalla. Vuonna 1957 kirjasta tehtiin elokuvaversio Peyton Place – vihan tyyssija ja myöhemmin televisiosarja Peyton Place. Metalious kirjoitti kirjalle myös jatko-osan Paluu Peyton Placeen. Metalious kuoli 39-vuotiaana alkoholin aiheuttamaan maksakirroosiin.
ellauri242.html on line 184: Toukokuussa 1942 tappion jälkeen "Hunting for Bustards" (sax. Trappenjagd) -operaatiossa Kerchiä puolustavat Krimin rintaman yksiköt oli pakko evakuoida Tamanin niemimaalle. Evakuoinnin käsiteltyä 51. armeijan ryhmää johti Krimin rintaman päämajan sotilaskoulutusosaston päällikkö eversti Pavlo Yagunov . 14. toukokuutahänet nimitetään tähän tehtävään ja hän alkaa samana päivänä muodostaa erillisiä pataljooneja ja iskuryhmiä reservin henkilöstöstä. Näihin yksiköihin kuuluivat reservin komentajat ja sotilashenkilöstö, 1. rintaman reservirykmentin henkilökunta, useita satoja sotakoulujen kadetteja, NKVD:n 276. kiväärirykmentin taistelijat ja komentajat, 95. rajarykmentti - ensimmäinen ja toinen pataljoona ottivat vastaan asemat pohjoiseen. Myös peitto-osastoissa oli sotilaita eri yksiköistä ja rintaman yksiköistä, joita 13.5. alkoi esiintyä louhoksissa. Iltapäivällä 14. toukokuuta peitto-osastolla oli yli 4 000 henkilöä, yksityiset yritykset olivat puhtaasti komentajien. Nuori luutnantti S.S. Shaidurov kirjoitti muistelmissaan, että reservin komentohenkilökunta oli lähes täysin aseeton. Kaupungista lähteneiden sotilaiden ja Kerchin asukkaiden kustannuksella peittoryhmä kasvoi useisiin tuhansiin, Suuriin katakombeihin piiloutui vainottuja kristittyjä yli 10 000 ja pienissä kyykki noin 3 000. Katakombivaruskuntia johtivat Jagunov ja M. G. Povazhny.
ellauri242.html on line 194: Toukokuun 21. päivän kivilouhoksissa pidetyn hälisevän kokouksen jälkeen tehtiin päätös "Adzhimushkain kivilouhosten puolustusosaston perustamisesta", nim. "Stalinin mukaan nimetystä Adzhimushkain kivilouhoksen puolustusrykmentistä". Eri lähteiden mukaan yksikön henkilöstö oli tuolloin 5 000 - 15 000 ihmistä, luotiin erilaisia palveluja - sotilastuomioistuimen piirakkakokki Andrii Pirogov nimitettiin elintarvikeosaston päälliköksi (ennen sitä hän toimi elintarvikepäällikkönä nälkäisessä 51. armeijassa, mutta joutui vangiksi piirakoiden muilutuxesta syyskuussa 1942). Samanlaisia vastustussoluja, vaikkakaan ei niin pitkäkestoisia, oli myös Bykovskessa, Vergopolskessa - jopa 16 miestä. 3 päivän kuluttua he liittyivät 27 taistelijan divisioonaan, joka saapui rientomarssia 1,5 kuukaudessa ja kykki Didushevin louhoksissa. Bulganakskyissä kivilouhokset - 3 km Adzhi-Mushkaista - surmasivat elokuuhun mennessä useita kymmeniä sotilaita 510. erillisestä ilmatorjuntatykistidivisioonasta ja 396. kivääridivisioonan lääkintä- ja terveyspataljoonasta, ennen kaikkea luutnantti M. V. Svetlosanovin ja vanhemman poliittisen insinöörin V. S. Gogitidze. Lokakuun viimeisiin päiviin saakka natsit siivosivat Voikovin mukaan nimetyn tehtaan maanalaisia yhteyskäytäviä löytäen ja tuhoten lisää trappeja.
ellauri242.html on line 211: 30. lokakuuta 1942 saksalaiset sotilaat vangitsivat katakombit kokonaan ja vangitsivat useita eläviä punamuurahaisten armeijan sotilaita, viimeiset taistelijat vangittiin 31. päivänä.
ellauri254.html on line 509: In 1914 at the outbreak of war Klages moved to Switzerland and supported himself with his writing and income from lectures. He returned to Germany in the 1920s and in 1932 was awarded the Goethe medal for Art and Science. However, by 1936 he was under attack from Nazi authorities for lack of support and on his 70th birthday in 1942 was denounced by many newspapers in Germany. After the war he was honoured by the new government for his lack of support to the Nazis, particularly on his 80th birthday in 1952.
ellauri254.html on line 863: Tihonovin varhaiset teokset ovat romanttista vallankumousrunoutta sekä Keski-Aasiaan ja Kaukasiaan sijoittuvaa eksoottista lyriikkaa. Myöhemmin hän keskittyi ajankohtaisiin propagandistisiin ja kansainvälisiin aiheisiin. Leningradin puolustuksesta kertova runoelma Kirov s nami (”Kirov on kanssamme”, 1941) sai Stalin-palkinnon vuonna 1942. Myöhemmin Tihonov sai Stalin-palkinnon runosikermistä Gruzinskaja vesna (”Georgian kevät”, 1948) ja Dva potoka (”Kaksi virtaa”, 1951). Vuonna 1970 hänelle myönnettiin Leninin palkinto novellikokoelmasta Šest kolonn (”Kuusi pylvästä”, 1968). Trozkin palkinto (jäähakku) jäi saamatta. Vuonna 1966 hänelle myönnettiin Sosialistisen työn sankarin arvonimi.
ellauri262.html on line 520: Ruuvinauha (Screwtape) esiintyy kuvitteellisena (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Character_(arts)) demonina (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Demon) kirjassa Teippikirjaimet (The Screwtape Letters) (https://en.m.wikipedia.org/wiki/The_Screwtape_Letters) (1942) ja sen jatko- novellissa Ruuvinauha ehdottaa paahtoleipää (Screwtape Proposes a Toast 1959), jotka molemmat on kirjoittanut kristitty (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Christianity) kirjailija CS Lewis (https://en.m.wikipedia.org/wiki/C._S._Lewis) . Ruuvinauha (Screwtape) on myös James Forsythin Kirjeiden (alunperin Rakas Matomezä (Dear Wormwood), 1961) lavasovituksen nimi. (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Theatrical_adaptation)
ellauri262.html on line 531: Ensimmäisen kerran helmikuussa 1942 julkaistu tarina on sarja kirjeitä vanhemmalta demonilta Screwtapelta hänen veljenpojalleen Matomezä (Wormwood)ille, nuoremmalle kiusaajalle. Setän mentorointi liittyy veljenpojan vastuuseen vain "potilaana" tunnetun brittimiehen viimeisen tuomion turvaamisessa.
ellauri263.html on line 328: On 23 July 1942 (Av 9, AM 5702), began the mass deportation of Jews from the Warsaw Ghetto, en route to Treblinka.
ellauri270.html on line 122: Japanilaiset valtasivat Burman englantilaisilta siirtomaaisänniltä vuonna 1942. Koska Andamanien merellä partioineet liittoutuneiden sukellusveneet vaaransivat miehitysjoukkojen huoltokuljetukset Malakan niemimaan ympäri Burmaan, oli rakennettava rautatie läpi vuorten, viidakon ja soitten. Teistä ei ollut apua ¬ niitä ei ollut.
ellauri270.html on line 124: Urakka oli valtava jo pituudeltaan, joka ylsi 419 kilometriin. Rautatien rakentaminen aloitettiin 22. kesäkuusta 1942 Siamin puolella ja suunnilleen samana päivänä Burman puolella.
ellauri270.html on line 128: Radanrakennus oli toisen maailmansodan aikana yksi tavanomaisimmista sotavankien pakkotöistä. Kesäkuun 1942 ja lokakuun 1943 välisenä aikana eri puolilla Kaakkois-Aasiaa oli 60 000 antautunutta sotavankia.
ellauri270.html on line 166: Kwai-joen silta on David Leanin ohjaama vuoden 1957 eeppinen sotaelokuva, joka perustuu Pierre Boullen vuoden 1952 romaaniin. Vaikka elokuva käyttää (paizi ei käytä) Burman rautatien rakentamisen historiallista ympäristöä vuosina 1942–1943, Boullen romaanin juoni ja henkilöt sekä käsikirjoitus ovat lähes kokonaan fiktiivisiä. Näyttelijöitä ovat William Holden, Alec Guinness, Cole Porter, Ginger Ale, Jack Hawkins, Sessue Hayakawa ja Jack Nicholson, joka ei kyllä ollut tässä filmissä. Tää raina on tehty Korean sodan aikana, kyseessä on myöhäiskolonialistinen propagandaelokuva.
ellauri276.html on line 476: Vuonna 1942 hän julkaisi pitkän runonsa Suuri nälkä, joka kuvaa hänen tuntemansa maaseutuelämän puutteita ja vaikeuksia. Vaikka tuolloin huhuttiin, että Garda Síochána takavarikoi Horizonin, kirjallisuuslehden, jossa se julkaistiin, kopiot, Kavanagh kiisti tämän tapahtuneen ja sanoi myöhemmin, että kaksi Gardía vain vieraili hänen kotonaan (luultavasti erityisvaltuuksia koskevan lain mukaisen Horizon- tutkimuksen yhteydessä). Yksittäisen talonpojan näkökulmasta historiallisen nälänhädän ja emotionaalisen epätoivon taustalla kirjoitettu runo on kriitikoiden mielestä usein Kavanaghin hienoin teos. Se pyrki vastustamaan irlantilaisen kirjallisen laitoksen sakarimaista romantisointia sen näkemyksessä talonpoikien elämästä. Richard Murphy The New York Times Book Review -lehdessä kuvaili sitä "suureksi teokseksi" ja Robin Skelton Poetryssa ylisti sitä "näkemykseksi myyttisestä intensiivisyydestä".
ellauri276.html on line 478: Hädän jälkeen Kavanagh työskenteli osa-aikaisena toimittajana ja kirjoitti juorukolumnia Irish Pressiin salanimellä Piers Plowman vuosina 1942–1944 ja toimi saman julkaisun elokuvakriitikkona vuosina 1945–1949. Vuonna 1946 Dublinin arkkipiispa John Charles McQuaid, löysi Kavanaghille työpaikan katolisesta The Standard -lehdestä. McQuaid tuki häntä koko hänen elämänsä. Tarry Flynn, puoliksi omaelämäkerrallinen romaani, julkaistiin vuonna 1948 ja kiellettiin jonkin aikaa koska se on kuvitteellinen kuvaus maaseutuelämästä.
ellauri278.html on line 258: The highlight of Litvinov’s eighteen months ambassadorship was the 25th celebration of the Russian Revolution on the 7 November 1942. 1,200 guests, representing all of the United Nations, entered the reception hall to shake hands with Litvinov. Russian vodka and a sturgeon from the Volga were supplied to the guests. Roosevelt became annoyed with Litvinov’s second-necklace zeal. He told Stalin to call in Litvinov.
ellauri278.html on line 528: Jatkosodan aikana 1942-44 Suomeen saatiin sotasaaliina n. 2500 PPSh-41 konepistoolia. Näitä käytettiin niin rintamalla juoksuhaudoissa kuin kotirintamallakin. Näille konepistooleille annettiin Suomessa nimi ”7,62 kp/venäl." ja "762 KP 41". Pienoisena ongelmana oli että PPSh-41 käyttää 7,62 x 25mm luoteja, kun 9 x 19mm Parabellum-patruunat olivat paljon yleisempiä ja paremmin saatavilla. Niin saksalaiset kuin suomalaisetkin suunnittelivat muutostöitä, jotta taisteluissa voitetut PPSh-41 konepistoolit olisi muokattu käyttämään 9mm luoteja, joita oli hyvin saatavilla. 9mm luoteja käyttivät niin pistoolit kuin läntiset konepistoolitkin (Suomi-konepistooli, brittien Stenit ja saksalaisten MP40 ja MP41), mutta neuvostoliittolaisia 7,62mm luoteja ei ollut helposti saatavilla.
ellauri278.html on line 541: Neuvostoliitossa oltiin myös tietoisia Saksan uhkaavasta hyökkäyksestä. Ranskan kukistumisen jälkeen puolustuksen kansankomissaari Semjon Timošenko totesi Saksan olevan nyt ”voimakkain ja tärkein vihollisemme”. Armeijan komentajan Boris Šapošnikovin johdolla arvioitiin heinäkuussa 1940 todennäköisin saksalaisten hyökkäysoperaatio, ja syyskuussa 1940 Stalin hyväksyi sen pohjalta laaditun suunnitelman hyökkäyksen torjumiseksi. Hän kuitenkin toivoi, että hyökkäystä ei tapahtuisi ainakaan ennen vuotta 1942, jolloin puna-armeijan valmistautuminen ja raja-alueiden linnoitustyöt olisi saatu päätökseen. Neuvostoliitto pyrki kuitenkin hankkimaan liittolaisia tiedustelemalla Molotov–Ribbentrop-sopimuksen perustaneessa hengessä, miten Saksa suhtautuisi Suomen, Bulgarian ja Romanian kysymyksen selvittämiseen Neuvostoliiton voimatoimin marraskuussa 1940. Elokuussa 1940 oli Baltian maat jo liitetty osaksi Neuvostoliittoa. Lisävaatimuksina Neuvostoliitto vaati oikeuksia linnoittaa Tanskan salmia, sekä Bosporin salmia. Lisäksi Neuvostoliiton, Saksan ja Italian olisi pitänyt yhdessä hyökätä ja miehittää Turkki. Saksa ei hyväksynyt neuvotteluissa ainoatakaan Neuvostoliiton valloitussuunnitelmaa.
ellauri282.html on line 237: Jatkuva kitka neuvostoliittolaisten kanssa poliittisista kysymyksistä sekä aseiden, kapiaisten, ruuan ja vaatteiden puutteesta johti lopulta Andersin miesten – Andersin armeijan – sekä huomattavan Neuvostoliittoon karkotettujen puolalaisten siviilien joukon "evakuoimiseen" sähläämästä Puolassa. Neuvostoliiton miehittämästä Puolasta kuskattiin epäluotettavia polakkeja läjäpäin Persian käytävän kautta Iraniin, Irakiin ja lopulta Palestiinaan. Evakuointi, joka tapahtui maaliskuussa 1942, perustui brittiläis-neuvostoliittolais-puolalaiseen yhteisymmärrykseen. Mukana olleet sotilaat evakuoitiin Neuvostoliitosta, ja he matkasivat Iranin kautta brittiläiseen Palestiinaan, missä he kulkivat brittien komennossa. Täällä Anders muodosti ja johti Puolan märsäkaarsia, samalla kun hän jatkoi kiihotusta Neuvostoliitossa edelleen olevien Puolan kansalaisten vapauttamiseksi. Kun Andersin armeija pääsi Palestiinaan, 3000 sen ca. 4000 juutalaisesta mokkerista lähti lippahivoon. Armeijan maskotti Wojtek-karhu ei karannut.
ellauri282.html on line 432: Maaliskuussa 1942, paaston ensimmäisenä sunnuntaina, Merton hyväksyttiin novelty-biisiksi luostarissa. Kesäkuussa hän sai kirjeen veljeltään John Paavalilta, jossa hän (JP) ilmoitti, että hän oli pian lähdössä sotaan ja tulisi Getsemaniin käymään ennen lähtöä. Heinäkuun 17. päivänä Johannes Paavali saapui Getsemaniin ja kaksi veljeä ottivat hänet kiinni. Johannes Paavali ilmaisi halunsa tulla katoliseksi, ja heinäkuun 26. päivään mennessä hänet kastettiin kirkossa läheisessä New Havenissa Kentuckyssa, ja hän lähti seuraavana päivänä. Tämä olisi viimeinen kerta, kun nämä kaksi näkivät toisensa. John Paul kuoli 17. huhtikuuta 1943, kun hänen koneensa epäonnistui Englannin kanaalin yllä. Mertonin runo John Paulille esiintyy Seitsemänkerroksisessa vuoressa.
ellauri282.html on line 627: Vuoden 1966 lopulla Masefieldille kehittyi kuolio nilkkaan. Tämä levisi hänen jalkaansa ja hän kuoli tulehdukseen 12. toukokuuta 1967. Johnun poika kaatui äkshönissä siellä jossain 1942.
ellauri284.html on line 490: Maharishi syntyi Jabalpurissa vuonna 1918 ja sai nimekseen Mahesh Prasad Varma. Jaa, jos olisin varrrrma, sanoisin että Clintin helikopteri... Hän suoritti fysiikan tutkinnon Allahabadin yliopistosta vuonna 1942.
ellauri290.html on line 862: Juutalainen virasto järjesti laitonta maahanmuuttoa vuosina 1939-1942 Haganahin avulla. Ne, jotka saapuivat laittomasti Israeliin tänä aikana, olivat paperittomia maahsnmuuttajis, venepakolaisia. Tämä oli vaarallinen operaatio, sillä nämä laittomat siirtolaiset saapuivat veneellä ja heidän piti olla varovainen, etteivät britit tai natsit jää kiinni tästä puuhasta.
ellauri290.html on line 864: Vuonna 1942 juutalainen virasto kääntyi brittien puoleen ja tarjosi apuaan lähettämällä juutalaisia vapaaehtoisia Eurooppaan Yishuvin lähettiläiksi järjestämään paikallisia vastarinta- ja pelastusoperaatioita juutalaisyhteisöjen keskuudessa. Britit hyväksyivät ehdotuksen, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin juutalainen virasto oli toivonut. He ottivat vain juutalaisia laskuvarjohyppääjiä, jotka olivat hiljattain tulleita tietyistä kohdemaista, joihin he halusivat soluttautua. Britannian erikoisjoukot ja sotilastiedustelu suostuivat vapaaehtoisten kaksoisrooliin brittiagentteina ja juutalaislähettiläinä. 110 Yishuv-jäsentä koulutettiin; kuitenkin vain 32 otettiin käyttöön. Monet heistä onnistuivat auttamaan sotavankeja ja kansannousuja juutalaisyhteisöissä. Jotkut tumpelot jäivät kiinni jo rajalla.
ellauri290.html on line 866: Sionistijohtajat tapasivat Biltmore-hotellissa New Yorkissa toukokuussa 1942 ja vaativat rajoittamatonta juutalaisten maahanmuuttoa ja juutalaisten liittovaltion perustamista. Satoja tuhansia holokaustista selviytyneitä pidettiin Hävyxiin joutuneiden henkilöiden leireissä (DP Camps), jotka haluavat mennä pakolliseen Palestiinaan (mandaatti-Filisteaan). Britit saivat paljon kansainvälistä painostusta Yhdysvaltain presidentiltä Harry Trumanilta, muuttaakseen maahanmuuttopolitiikkaansa. Huolimatta Britannian riippuvuudesta amerikkalaisesta taloudellisesta avusta, britit kieltäytyivät väittäen, että he joutuivat kokemaan liikaa vastustusta arabien ja juutalaisten taholta jo Palestiinassa ja pelkäsivät, mitä tapahtuisi, jos useampi koukkunokka pääsisi maahan. Kieltäytyminen valkoisen kirjan politiikan poistamisesta suututti ja radikalisoi Yishuvia. Yishuvin miliisiryhmät ryhtyivät sabotoimaan Britannian infrastruktuuria Palestiinassa ja jatkamaan laitonta maahanmuuttoa. Vuonna 1946 britit vastasivat Yishuvin ponnisteluja ja aloitti kaksi viikkoa kestäneen juutalaisten etsinnät, joita epäillään Britannian vastaisista toimista, pidättäen monia Haganahin johtajia. Kun britit etsivät Haganahia, Irgunia ja Lehi hyökkäsivät persepuolelta brittijoukkoja vastaan. Tunnetuin heidän hyökkäyksistään oli King David -hotelliin, joka on Britannian sotilaskomento ja British Criminal Investigation Division. Tämä paikka valittiin, koska muutamaa viikkoa aikaisemmin Haganasta takavarikoitiin ja tuotiin sinne suuri määrä asiakirjoja. Huolimatta Yishuvin varoituksesta ja kehotuksesta evakuoida rakennus, brittiviranomaiset päättivät olla antautumatta paineelle. Yishuv hyökkäsi joka tapauksessa aiheuttaen 91 kuoleman, joista 28 oli brittiläisiä ja 17 Palestiinan juutalaisia. Varsinainan holokausti sekin.
ellauri308.html on line 366: Sakut pistivät vuoden 1942 heinä-lokakuun väliin sijoittuneen 100:n päivän aikana pelkästään etniseltä taustaltaan juutalaista väestöä hiilidioksidina taivaalle about 1,47 miljoonaa yksilöä. Tappotahti on yhäti lyömätön satasen ennätys, jolle ei löydy vertaa mistään historiasta. Mutta pitkän matkan juoksussa kommarit ovat olleet kovempia. Paskaa puhelet. Natseilta loppui aika kun loppui paukut. ”Ali-ihmiset” pisti ”herrakansalle” pataan. Ei ole kuulunut edes huhuja, että gulageilla olis marssitettu naisia ja lapsia ”suihkuun”, pakotettu vangit roudaamaan ruumit uuniin ja tuhkat kaalipelloille. Ei kaasua eikä uunia, joutuivat vain tekemään nälkiintyneinä talvioloissa paskaduunia.
ellauri308.html on line 742: Jatkosodan aikana vuosina 1942–1944 Äikiä toimitti Kominternin suomenkielisiä radiolähetyksiä eli suomalaisille suunnattua Yleisradion aalloilla lähetettyä radiopropagandaa Arkangelissa ja Leningradissa. Hänellä oli tapana huudella herjoja ja kommentteja Jahvetin radiopakinoiden päälle samalla lähetystaajuudella. Radiolähetyksissä käyttämänsä värikkään kielenkäytön ansiosta Äikiä sai kansan suussa liikanimen "Räikiä".
ellauri309.html on line 964: Alice Sophie Schwarzer (* 3. Dezember 1942 in Wuppertal) ist eine deutsche Journalistin und Publizistin. Sie ist Gründerin und Herausgeberin der Frauenzeitschrift Emma und eine bekannte Feministin. In einem Beitrag für die Frankfurter Allgemeine Zeitung verteidigte Schwarzer 2008 die Weigerung der maoistischen Militärjunta Myanmars, nach dem Zyklon Nargis westliche Hilfe ins Land zu lassen, mit dem Hinweis u. a. auf die angebliche humanitäre Hilfe der USA 1968 für Kambodscha, deren „Reisbomber“ Bomben transportierten, sowie auf die Doppelmoral der Medien. In Bezug auf das Manifest für Frieden von Februar 2023, dessen Mitinitiatorin Schwarzer war und das sich gegen Waffenlieferungen an die Ukraine und für Verhandlungen ausspricht, schrieb Jan Feddersen in der TAZ, Schwarzer enthülle sich damit als „Antifeministin“, denn wenn es in dem Manifest heiße, „Frauen wurden vergewaltigt“, spreche „es nicht über die Täter, auch nicht Putin“. Demnach befremde Schwarzers stets gleiche Kritik an der Pornografie gerade junge Frauen zunehmend. Einige Standpunkte des klassischen 1970er-Jahre-Feminismus – wie etwa die Ablehnung von Pornografie – hält Roche für überholt und vertritt einen sex-positiven Feminismus. Als sie 1998 in Bascha Mikas Kritischer Biografie (siehe #Literatur) als bisexuell beschrieben wurde, lehnte sie jeglichen Kommentar mit dem Hinweis auf ihre Privat- und Intimsphäre ab. Ein FAZ-Artikel schrieb 2010, sie zeige sich in Köln öffentlich mit ihrer Partnerin. Ach was!
ellauri316.html on line 789: Vlasov oli tärkeä komentaja Kiovan ja Moskovan puolustuksessa itärintamalla. Heinäkuussa 1942 hän loikkasi saksalaisten puolelle. On epäselvää loikkasiko Vlasov itse oma-aloitteisesti saksalaisten puolelle, vai jäikö hän sotavangiksi. [Paskanmarjat suomalainen Uikipedia, lue eteenpäin!]
ellauri317.html on line 208: Liittoutuneiden välisissä neuvotteluissa toisen maailmansodan aikana 1942–1945 Josef Stalin vetosi Curzonin aikoinaan tekemään ehdotukseen ja vaati Curzonin linjaa Neuvostoliiton sodanjälkeiseksi länsirajaksi. Neuvotteluissa ehdotettiin kuitenkin kahta toisistaan hieman poikkeavaa rajalinjaa, joista käytettiin nimityksiä ”A” ja ”B”. Ne poikkesivat toisistaan siten, että vaihtoehdon ”B” muokaan Lwów olisi jäänyt Puolalle, vaihtoehdon ”A” mukaan sekin olisi tullut Neuvostoliitolle. Teheranin ja Jaltan konferensseissa Franklin D. Roosevelt ja Winston Churchill yrittivät taivutella Stalinia myönnytyksiin, mutta Stalin piti pintansa. LWÖW! se haukahti ja Lemberg säilyi stalinisteilla.
ellauri321.html on line 553: Ensimmäinen joukkoammuskelu tapahtui 4. joulukuuta 1941 kaupungin ulkopuolella panssarintorjuntahaudoissa. Ennen ampumista kaikki juutalaiset käskettiin ilmestymään Sennaya ulitsalle muuttamisen tekosyyllä. Joulukuun 1. päivänä paikalle saapuneet, pääasiassa naiset, lapset ja vanhukset, koottiin ja suljettiin vankilarakennukseen. Silminnäkijöiden mukaan uhrit vietiin haudoihin katetulla mustalla kuorma-autolla. Saksan arkistojen mukaan 800 juutalaista tapettiin sinä päivänä, vaikka neuvostokomissio antaakin 2000 uhria. Saksan arkistojen mukaan Sonderkommando 10b. Ennen kuin heidät tapettiin, heidän oli riisuttava ja luovutettava omaisuutensa ja hyvät vaatteet. Joulukuun 12. päivänä noin 300 Krymchakia ampui samassa paikassa samassa yksikössä Feldgendarmerie kanssa. Tammi-huhtikuussa 1942, kun neuvostojoukot vapauttivat kaupungin lyhyesti, saksalaiset jatkoivat piiloon jääneiden juutalaisten etsimistä. Löydetyt vietiin samoihin panssarintorjuntaojiin ammuttavaksi.
ellauri325.html on line 391: Sellainen on Kalle Pulliainen. Miten kauan tätä sotaa vielä kestää? ollaan vuodessa 1942.
ellauri325.html on line 533: Vilho Veikko Päiviö Helanen (vuoteen 1905 Helander, 24. marraskuuta 1899 Oulu – 8. kesäkuuta 1952 Frankfurt, Länsi-Saksa) oli suomalainen kirjailija, tiedemies, poliitikko, AKS:n puheenjohtaja ja lehtimies. Helanen oli suomalaisen dekkarikirjallisuuden pioneereja. Hän toimi vanhasuomalaisen henkivakuutusyhtiö Salaman johtokunnan sihteerinä 1922–1941, sekä viipurilaisen Keskinäisen eläke-kassan johtajana vuosina 1942–1945.
ellauri325.html on line 548: Palava pensas: Elias Simojoen puheita. (koonnut ja kirjoittanut johdannon: Wilho Helanen. WSOY 1942; Kansallinen kehitys ry. 2021.)
ellauri325.html on line 583: Kemppi erosi sotien jälkeen vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi valtion asiamieheksi Sysmän verotuslautakuntaan, missä hän palveli kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Kouvolaan. Miten noloa. Kuudennen Armeijakunnan komentaja Aarne Blick esitti 28. elokuuta 1942 Armas Kempille Mannerheim-ristiä, jonka Tannerheim torppasi.
ellauri325.html on line 740: Vuozinnu 1942-1943 Kaukonen kävyi Karjalah, kus kirjutti rahvahaspäi äijän karjalastu runuo da keräi muudugi fol’klourumaterjualua. Karjalazis kylis Kaukonen luadi äijän fotokuvua, niilöis voibi nähtä rahvahan pruazniekkoigi. Kaukonen yhtyi Nevvostoliiton da Suomen yhtehizen Sampo-fil’man käzikirjutuksen valmistamizeh. Fil’mua kuvattih vuvvennu 1959. Vuvvennu 1974 Väinö Kaukonen rodih Petroskoin valdivonyliopiston kunnivoitetukse tiedodouhturikse.
ellauri325.html on line 749: Paremmin kävi Hannes Sihvolle (16. tammikuuta 1942 Kuopio – 20. tammikuuta 2003 Vantaa) jonka isä Hannes Sihvo kaatui jo ovella Iilammmen sidontapaikalla 1941. Hannes vanhempi oli rykmenttimme Sven Tuuva, tai Wilhelm von Schwerin. Tein siitä runon, aivan mahtavan.
ellauri326.html on line 464: Ignas J. Scheynius: Punainen tulva nousee. WSOY 1942 (Juorkunan Jussin juttuja ei tajunneet liettualaiset sen enempää kuin ruåzalaiset, täysin yli hilseen menivät. Minä vain pankolla makasin.)
ellauri331.html on line 499: RIA Novostin historia ulottuu 24. kesäkuuta 1941, jolloin Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston ja kommunistisen puolueen keskuskomitean päätöksellä " Neuvostoliiton tiedotustoimiston perustamisesta ja tehtävistä " perustettiin Neuvostoliiton tiedotustoimisto (Sovinformburo). Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston ja keskuskomitean alaisuudessa. Sen päätehtävänä oli valvoa kansainvälisten, sotilaallisten tapahtumien ja maan kotieläinten tapahtumien kattamista aikakauslehdissä ja radiossa (14.10.1941–3.3.1942 toimipaikkana oli Kuibyshev – nykypäivän Samara). Se oli riittävän sisämaassa ettei saxalaisten tykit sinne yltäneet. Omskilainen bolshevikki Kuibyshev onnexeen kuoli 45-vuotiaana sydämen vajaatoimintaan 1935 ennen Stalinin vainoharhoja.
ellauri335.html on line 419: Georgy Zhukov kävi läpi kaikki asepalveluksen tasot - yksityisestä vapaaehtoisesta keisarillisen armeijan vuonna 1915 korkeimpiin riveihin ja tehtäviin Suuren isänmaallisen sodan aikana ja sen jälkeen. Hänen nimeensä liittyvät Suuren isänmaallisen sodan tärkeimmät käännekohdat. Syyskuussa 1941 Leningradin rintaman komentajaksi nimitetty Žukov pysäytti vihollisen pohjoisen pääkaupungin muureilla. Lokakuun 10. päivänä Länsirintamaa komensi Žukov, joka ei myöskään sallinut saksalaisten lähestyä Moskovaa ja käynnisti 5.-6. joulukuuta hyökkäyksen Klin-Solnetshnogorsk -operaation, joka päättyi Army Group Centerin tappioon. Ja vuonna 1942 Georgi Zhukov oli kirjoittanut Operaatio Uranus - Pauluksen armeijan piirittämisen ja tappion Stalingradissa. Ja kaikki puna-armeijan muut voitot ovat myös Žukovin ansiota. Berliinin valtaukseen saakka. 8. toukokuuta 1945 kello 22.43 Karlshorstissa Žukov hyväksyi natsi-Saksan joukkojen ehdottoman antautumisen kenttämarsalkka Keiteliltä. Ja Zhukov isännöi voittoparaatia Punaisella torilla Moskovassa.
ellauri339.html on line 101: Georgy Zhukov kävi läpi kaikki asepalveluksen tasot - yksityisestä vapaaehtoisesta keisarillisen armeijan vuonna 1915 korkeimpiin riveihin ja tehtäviin Suuren isänmaallisen sodan aikana ja sen jälkeen. Hänen nimeensä liittyvät Suuren isänmaallisen sodan tärkeimmät käännekohdat. Syyskuussa 1941 Leningradin rintaman komentajaksi nimitetty Žukov pysäytti vihollisen pohjoisen pääkaupungin muureilla. Lokakuun 10. päivänä Länsirintamaa komensi Žukov, joka ei myöskään sallinut saksalaisten lähestyä Moskovaa ja käynnisti 5.-6. joulukuuta hyökkäyksen Klin-Solnetshnogorsk -operaation, joka päättyi Army Group Centerin tappioon. Ja vuonna 1942 Georgi Zhukov oli kirjoittanut Operaatio Uranus - Pauluksen armeijan piirittämisen ja tappion Stalingradissa. Ja kaikki puna-armeijan muut voitot ovat myös Žukovin ansiota. Berliinin valtaukseen saakka. 8. toukokuuta 1945 kello 22.43 Karlshorstissa Žukov hyväksyi natsi-Saksan joukkojen ehdottoman antautumisen kenttämarsalkka Keiteliltä. Ja Zhukov isännöi voittoparaatia Punaisella torilla Moskovassa.
ellauri340.html on line 469: Peter Handke (saksa ääntäminen: [ˈpeːtɐ ˈhantkə]; syntynyt 6. joulukuuta 1942 eli jälkeen Stalingradin tappion) on itävaltalainen kirjailija, näytelmäkirjailija, kääntäjä, runoilija, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänelle myönnettiin vuoden 2019 Nobelin kirjallisuuspalkinto "vaikuttavasta työstä, joka kielellisellä kekseliäisyydellä on tutkinut apinallisen kokemuksen reuna-alueita ja erityispiirteitä". Handkea pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista ja omaperäisimmistä saksankielisistä kirjailijoista 1900-luvun jälkipuoliskolla.
ellauri340.html on line 512: Handsken lapsuus oli yksinäistä. Hän syntyi vuonna 1942 slovenialaisen äidin ja saksalaisen isän, natsisotilaan, poikana. Handke tapasi isänsä vasta aikuisiässä, ja hänen isäpuolensa oli väkivaltainen alkoholisti, joka terrorisoi häntä nuoruudessaan. Hänet vartutettiin Etelä-Itävallan maaseudulla lähellä Slovenian rajaa, eristäytynyttä maisemaa, joka kulkee läpi hänen kirjoituksensa. Hän syntyi vuonna 1942 köyhässä maakuntakaupungissa Etelä-Itävallassa, äitinsä ja tämän naimisissa olevan rakastajan avioliiton pojaksi. Hänet kasvattivat äitinsä ja väkivaltainen isäpuoli. Handsken elämä oli monessa suhteessa samanlaista kuin Wolfram Rothilla.
ellauri341.html on line 171: Während dieser Zeit ermordete seine Einheit rund 14.000 Juden, und Becher wurde immer weiter befördert, zuerst zum 1. Ordonnanzoffizier seiner Einheit, dann zum SS-Obersturmführer. Mitte März 1942 wurde Becher als SS-Hauptsturmführer in das SS-Führungshauptamt versetzt. Dort übernahm er die Inspektion des Reit- und Fahrwesens der SS. Nach zwei weiteren Einsätzen an der Ostfront wurde ihm 1944 das Deutsche Kreuz in Gold verliehen. Er wurde bald SS-Sturmbannführer und schließlich am 30. Januar 1944 SS-Obersturmbannführer.
ellauri342.html on line 311: Martti Johannes Larni (vuoteen 1942 Laine; 22. syyskuuta 1909 Pakila, Helsingin maalaiskunta – 7. maaliskuuta 1993 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Larni oli elinaikanaan Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia kirjailijoita Neuvostoliitossa ja muissa itäblokin maissa kirjansa Neljäs nikama ansiosta. Larni oli Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja vuosina 1964–1967. Presidentti Urho Kekkosen jälkeen Larni oli tunnetuin suomalainen Neuvostoliitossa. Martin 1957 ilmestyneessä nikamakirjassa on sen nuoruuden 20-30-luvun Amerikan piirteitä sekoittuneena vähän 40-50-luvun trendeihin, ihan kuin keski-ikäisten naisten kirjoittamissa 50-luvun tyttökirjoissa.
ellauri342.html on line 315: Kuilu kertoi toimittaja ja kirjailija Unto Kamarasta, jolla oli homoseksuaalinen suhde tohtori H:ksi kutsuttuun kirjallisuudentutkijaan. Sisällissodan alkaessa Kamara liittyy punaisiin ja tappaa tohtori H:n. Kamara joutuu valkoisten vangiksi ja valkoiset upseerit vaativat häneltä sukupuolisia palveluita vastineena lievemmästä tuomiosta. Vapauduttuaan Kamara yrittää muuttaa elämänsä ja menee naimisiin. Lopulta hän kuitenkin tappaa vaimonsa ja tekee itsemurhan. Erityisesti oikeistolaiset lukijat ja arvostelijat hyökkäsivät teoksen rohkean sisällön vuoksi kirjan kimppuun pitäen sitä sairaana ja moraalisesti vahingollisena. Osittain tämän kritiikin takia Larni julkaisi seuraavan kirjansa vasta vuonna 1942 muutettuaan sitä ennen sukunimensä Laineesta Larniksi.
ellauri343.html on line 161: PPSh:ta on joskus virheellisesti väitetty Suomi-konepistoolin kopioksi. Aseiden rakenteessa on paljon eroja, vaikka niiden toimintaperiaate eli massasulku on samanlainen. PSh-41 historia Suomessa: Ensimmäiset aseet saatiin vuoden 1942 alussa neuvostoliittolaisia sotavankeja "kuulustelemalla". Pian tämän jälkeen konepistooleja saatiin sotasaaliiksi, niiden määrän noustua neuvostojoukkojen aseistuksessa. Jatkosodan päätyttyä vuonna 1944 suomalaisilla oli näitä konepistooleja noin 2 500 kappaletta. SA-kuvissa PPSh-konepistooleita näkyy niin ruumiskasoissa kuin rintamamiesten käsissä. Ilmeisesti suomalaiset sotilaat ottivat sinänsä toimivan aseen omakseen, vaikka patruunahuoltoa ei valtion puolesta tiettävästi järjestetty valtion toimesta. Pateja ostettiin sittemmin Saxasta.
ellauri343.html on line 392: Asemasodan merkittävin suomalainen hyökkäys tehtiin maaliskuussa 1942, jolloin suomalaiset valtasivat talvisodassa menettämänsä Suursaaren. Suomenlahdella sijaitseva saari oli suomalaisille sekä tärkeä tähystyspaikka että venäläisten merivoimien toiminnan rajoittaja. Ai kellä Suursaari nyt mahtaa olla? Kazotaanpa kartalta.
ellauri343.html on line 413:
ellauri347.html on line 216: 1920-luvun puolivälissä hän kouluttautui psykoanalyytikoksi vuotta vanhemman Frieda Reichmannin sanatoriossa ja suoritti siellä psykoanalyyttisen koulutuksensa enimmäxeen altavastaajana. He menivät naimisiin vuonna 1926, mutta erosivat pian sen jälkeen ja erosivat uudestaan vuonna 1942. Hän aloitti oman kliinisen käytännön vuonna 1927. Vuonna 1930 hän liittyi Heidelbergissä Frankfurtin psykoanalyyttinen parantolaan.
ellauri348.html on line 856: Martin Elias Peter Seligman ( / ˈ s ɛ l ɪ ɡ m ə n / ; syntynyt 12. elokuuta 1942) on yhdysvaltalainen psykologi, kouluttaja ja itseapukirjojen kirjoittaja. Seligman on vahva hyvinvoinnin ja positiivisen psykologian teorioidensa edistäjä tiedeyhteisössä. Hänen teoriansa opitusta avuttomuudesta on suosittu tieteellisten ja kliinisten psykologien keskuudessa.
ellauri351.html on line 137: Muistelmissaan Lorenz kuvasi sotavuosiensa kronologiaa eri tavalla kuin mitä historioitsijat ovat pystyneet dokumentoimaan hänen kuolemansa jälkeen. Hän itse väitti, että hänet vangittiin vuonna 1942, missä todellisuudessa hänet lähetettiin vain rintamalle ja vangittiin vuonna 1944, jättäen kokonaan pois hänen osallistumisensa Poznańin projektiin.
ellauri351.html on line 261: Festinger jatkoi opintojaan Kurt Lewinin johdolla Iowan yliopistossa, jossa Festinger sai MA-tutkinnon vuonna 1940 ja tohtorin vuonna 1942 lasten käyttäytymisen alalla. Molemmat vaihtoivat kerran vaimoa. Lewinin kuoltua Festinger muutti yhä lännemäxi MIT:stä, kunnes vuonna 1957 julkaisi kognitiivisen dissonanssin teoriansa, joka on todennäköisesti hänen kuuluisin ja vaikutusvaltaisin panoksensa sosiaalipsykologian alalla. Festinger pettyi sosiaalipsykologian ja alkoi huuhailla. Viimeinen yritys oli ymmärtää, miksi jokin kulttuuri hyväksyy tai hylkää idean, ja hän päätti, että tutkimalla, miksi uusi teknologia otettiin nopeasti käyttöön lännessä, mutta ei Itä-Bysantin valtakunnassa, valaisisi asiaa. Festingerillä kuitenkin diagnosoitiin syöpä ennen kuin hän pystyi julkaisemaan tämän materiaalin. Hän päätti olla jatkamatta hoitoa ja kuoli 11. helmikuuta 1989.
ellauri362.html on line 299: Sota-aikainen koulunkäynti eri paikkakunnalla ja perheen isän alituinen poissaolo olivat varmaankin osasyitä siihen, että nuoren pojan maailma järkkyi. Ensimmäisen "eksistenssitilansa" Meri kertoo kokeneensa 1942 matkalla Outokumpuun äidin vanhempien luo. Tämmöinen kokemus minän häviämisestä ja maailman tyhjyydestä unenomaisena toistuu sitten useiden Meren teosten ihmisten tajunnassa. Vuonna 1949 koettu henkinen ahdistus ja traumaattinen vaihe toistui 1954, kuitenkin lievempänä.
ellauri364.html on line 120: 1942). Bjorkhem fremhæver de mange schizoide træk, der findes hos K., og
ellauri365.html on line 561: Böök började också med att gå igenom Heidenstams efterlämnade papper. År 1941 publicerades memoarerna När kastanjerna blommade samt en samling aforismer, Tankar och utkast. År 1942 publicerades Sista dikter och följande år Heidenstams samlade verk i 23 band.
ellauri367.html on line 61: Vuonna 1941 hän joutui saartoon, ja talvella hänet evakuoitiin Laatokkaa pitkin koulun kanssa ensin Jaroslavliin, sitten Kostromaan. Lokakuussa 1942 hänet lähetettiin Moskovaan SMERSH-kursseille. Englannin kielen taitonsa ansiosta hänet siirrettiin nopeutettuun kielikoulutukseen. Joulukuusta 1943 lähtien Modin työskenteli ulkomaan tiedustelupalvelussa P. M. Fitinin johdolla.
ellauri370.html on line 354: 23. heinäkuuta 1942 (9. av-kuuta) aloitettiin juutalaisten suurimittainen kuljetus Varsovan getosta Treblinkaan.
ellauri376.html on line 74: Oliko Tampereella 1933 kääntäjä Jens Hilden se Sara Hildenin adoptiolapsi? Oli takuulla, Jensin tytärkin on Sara. Kenties Jens olikin jonkun Jussi Jänixen Saaralle vaikka Ruåzin reissulla epähuomiossa pukkaama oma lapsi! Sara Hildén os. Saara Kadell oli izekin lehtolapsi Lempäälästä jolla oli sittemmin rättikauppoja Tampereella ja Lahessa. 40-vuotiaana nai parikymppisen juopon maalarin eikä niillä keskenään ollut lapsia. Vain massia ja maalauxia. Sara lähetti Jensin Ruåziin sotalapsexi 1942 ja 1947 se jäikin sinne. Sarasta tuli muotialan liikenainen ja taidemesenaatti. Sen hautakivessä on sitaatti joltain ranu maalarilta joka sanoo että sitten kun taulut ovat joutavia on piru merrassa. Nyze on. Druzhinin Polina ei perustanut Sacksin haalistuneista tauluista joissa oli lehmiä ja rosvoja.
ellauri378.html on line 64: Katso myös munatonna kimittävä Montgomery Clift pakkosteriloinnin uhrina ja Judy Garland arjalaisnaisena, jota syytetään suhteesta juutalaisen miehen kanssa (fiktio Katzenbergerin tapauksesta 1942). Monty oli homo ja Judy sekakäyttäjä. Eivät eläneet viisikymppisixi kumpikaan.
ellauri379.html on line 84: Joillekin taistelijoiden luokille ei kuitenkaan välttämättä myönnetä geneveläistä sotavankiasemaa, ja määritelmä on laajentunut kattamaan yhä useampia taistelijaluokkia ajan myötä. Aiemmin merirosvojen, vakoojien ja frangipaanien plus sipulirenkaiden teloitus on sallittu, ja sitä on pidetty voimassa olevan kansainvälisen oikeuden mukaan laillisena. Francs-tireurs (termi, joka on peräisin Ranskan ja Preussin sodasta) ovat vihollisen siviilejä tai miliisi, jotka jatkavat taistelua sotivan osapuolen miehittämillä alueilla eivätkä käytä sotilasunivormuja ja joita voidaan siten kutsua sisseiksi, partisaaneiksi, kapinallisixi jne. Monilla sodan jälkeisillä voittajilla, kuten Ranskalla, Puolalla ja Neuvostoliitolla, oli kokemusta siitä, että akseli teloitti vastarintataistelijoita, jos heidät vangittiin. Sota sai heidät varmistamaan, että ainakin heikäläiset syvälle vihollislinjojen taakse jääneet kommandot ja muut erikoisjoukot suojeltaisiin sotavankeina sen sijaan, että ne teloitettaisiin nopeasti, kuten Hitler määräsi vuoden 1942 Commando- käskyllään. Sodan jälkeen tämä oli sotarikos, josta sakut maxoivat päällään Nurembergissä.
xxx/ellauri057.html on line 99: Unto Kupiainen oli naimisissa kaksi kertaa, vuosina 1934–41 Salme Hietamiehen kanssa ja vuodesta 1947 Kerttu Sihvosen kanssa. Poti sotaväsymystä 1942. Meni sisu kaulaan. Satu meni saunaan, laittoi laukun naulaan. Satu tuli saunasta, otti laukun naulasta.
xxx/ellauri057.html on line 246: 1920-luvulla (Einarin kuoltua?) Hilja oli tuottelias, mutta vuosikymmenen loppupuolella hänen terveytensä alkoi horjua. Hän oli ajoittain sairaalahoidossa sydämensä, reumatisminsa ja hermojensa (no, viinan) vuoksi. 1930-luvun lopussa Hiljaa siirrettiin Kivelän sairaalaan ja sieltä Veikkolan parantolaan vakavien alkoholiongelmien vuoksi. Vuonna 1942 Hilja joutui Nikkilän mielisairaalaan. Leevin terveys alkoi samoihin aikoihin heikentyä, eikä hän jaksanut enää tukea mielisairaalassa olevaa vaimoaan kuten ennen, dumpattuaan sen sinne ensin pois tieltä pörräämästä. Viina piti ahkerana Leeviäkin.
xxx/ellauri057.html on line 1037: Tatu Georg Adolf Vaaskivi (vuoteen 1935 Wahlstén, Vahlstén; 19. heinäkuuta 1912 Helsinki – 21. syyskuuta 1942 Oulu) oli suomalainen kirjailija, kriitikko ja esseisti. Vaaskivi syntyi Helsingissä mutta muutti jo pikkulapsena Ouluun. Hänen vanhempansa olivat arkkitehti Georg Wahlstén ja Aino Niskanen.
xxx/ellauri057.html on line 1039: Vaaskivi opiskeli Helsingin kansalaiskorkeakoulussa sanomalehtialaa vuonna 1929, avioitui runoilija Elina Vaaran (Kerttu Elin os. Siren ex-Virtanen; ex-mies muutti sitten nimensä kiintoisammaxi Vormalaxi) kanssa vuonna 1937 ja oli kuollessaan vuonna 1942 vain 30-vuotias. Elin oli 9v vanhempi. Ehti olla naimisissa Tatun kaa 5v. Kaimansa Kerttu Saarenheimon kirjan kannen sivukuvassa Kerttu on Käpskin näköinen. Näkemiin Anu. Elinan kuzumanimi oli Keke, niinkuin Rosbergin. Katri Vala oli Kati. Ne oli kateet toisilleen kuin kaxi helmikanaa.
xxx/ellauri057.html on line 1103: Wang Wei: Ei Elina dumpannut Tatua. Tatu kuoli! Tatu kuoli 1942 ja Elina meni uusnaimisiin jonkun Vehmaxen kaa 1944. Elina ehti olla 4x naimisissa. Niin Pekka Tarkkakin, tai siis on vielä siinä 4:nnessä.
xxx/ellauri057.html on line 1398: Nää eemeritat on siis ekojen Haavioiden tyttöjä. Aale Tynni teki pojan kirkkohistorian professori Kauko Piriselle mutta Maralle vaan lastenkirjoja. Poika Matti Antero Pirinen (15. kesäkuuta 1942 Helsinki – 20. helmikuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen runoilija, joka kärsi mielenterveysongelmista ja teki 28-vuotiaana seppukun hyppäämällä perheensä entisen kotitalon katolta Helsingin Ullanlinnassa. Mistä talosta? Ois kiva tietää.
xxx/ellauri091.html on line 302: Throughout the Nazi regime, Hauptmann remained in Germany, which Goebbels used as a propaganda tool, claiming that he had made his peace with the Nazis. The Third Reich refused to allow him to receive the Schiller Prize, for which he was almost continuously recommended. A complete seventeen- volume edition of his works came out in 1942. Hauptmann died on June 6 1946 of pneumonia, at his home in Agnetendorf. His last work, the unfinished Der neue Christophorus, was again a story of suffering humanity.
xxx/ellauri113.html on line 33: Stephen Hawkingista (8 January 1942 – 14 March 2018) tuli iän karttuessa yhä enemmän Alienin näköinen. Nuoruudenkuvista päätellen se oli nenäkäs heppuli. Se kävi Highschool for Girls-nimistä koulua ja oli keskikastia. Sen kaverit löi karkkipussista vetoa ettei siitä tule koskaan mitään. Hyvä veto, parempi kuin sen oma veto mustasta aukosta. Tänään luin että Hawking oli vähällä kuolla Iranissa 1962 suuressa maanjäristyxessä. Sattumalta juuri tänään tehtiin iranilaista ash-e-reshteh nimistä papukeittoa. Onkohan tää joku viesti Stepheniltä pimeältä tähdeltä? Oisko siltä karannut jotain infoa? Et älä pilkkaa mun muistoa tai mä mukiloin sun sisältämän informaation? Mustista aukoista uhosi popliinitakkinen Tofe Gefvert 70-luvulla mulle ja Eskille, mä en tiennyt yhtään mistä se messusi.
xxx/ellauri113.html on line 474: David Berlinski (born 1942) is a apostate Jewish-American author who has written books about mathematics and the history of science as well as other fiction. He is a senior fellow of the Discovery Institute´s Center for Science and Culture, a center dedicated to promulgating the pseudoscience of intelligent design.
xxx/ellauri113.html on line 476: David Berlinski was born in the United States in 1942 to German-born Jewish refugees who had immigrated to New York City after escaping from France while the Vichy government was collaborating with the Germans. His father was Herman Berlinski, a composer, organist, pianist, musicologist and choir conductor, and his mother was Sina Berlinski (née Goldfein), a pianist, piano teacher and voice coach. Both were born and raised in Leipzig where they studied at the Conservatory, before fleeing to Paris where they were married and undertook further studies. German was David Berlinski´s first spoken language. He earned his PhD in philosophy from Princeton University.
xxx/ellauri114.html on line 395: Kalle Väänäsen kynästä ovat myös Savolaesta sanarrieskoo, 1924, Uutta sanarrieskoo, 1925, Pöljäm pysäkiltä palamupuihen siimekseen, 1926, Runokaakin kavionkapsetta, 1926, Letkuvarrev viereltä, 1927, Sanarrieskoo, 1930, Tulipa Kytrelahden naisillekin kesä, 1930, Sanarrieskoo kolomas kannikka, 1930, Sanarrieskoo, kootut murrerunot, 1931, Poliisin poika, 1938, Vainotien vartijat, 1939, Korsusta korsuun Kannaksella, 1941, Runoruunalla ryssää päin, 1942. Se omistamisen ilo antaa ihmiselle voimia, panee Kalle murrejutun päälle pisteen.
xxx/ellauri116.html on line 462: Kentin herttua prinssi George (1902–1942) eli irtosuhteiden, juhlimisen ja syrjähyppyjen täyttämää villiä elämää. Moni asia jäi kuitenkin mysteeriksi, eikä totuutta hänen lehtolapsestaan tiedetä tänäkään päivänä. Hän oli juuri se mies, joka hurmasi lähes kaikki kävellessään sisään huoneeseen. Tumma, pitkä ja raamikas prinssi, jolla oli pilkettä silmäkulmassaan ...
xxx/ellauri122.html on line 979: Klaus Barbie, "Lyonin teurastaja" (25. lokakuuta 1913 – 25. syyskuuta 1991) oli natsisotarikollinen, joka myöhemmin osallistui huumekauppaan Etelä-Amerikassa. Hänellä oli SS-Hauptsturmführerin (kapteeni) arvo SS:ssä ja Gestapossa. Vuosina 1942–1944 hän toimi Lyonin Sicherheitspolizein ja SD:n komentajan (KdS) esikunnan IV toimiston eli Gestapon päällikkönä. Sodan jälkeen Barbie toimi Yhdysvaltain tiedustelupalvelun tehtävissä kommunistisia toimijoita vastaan Euroopassa.
xxx/ellauri128.html on line 427: John Barrymore (born John Sidney Blyth; February 14 or 15, 1882 – May 29, 1942) was an American actor on stage, screen and radio. A member of the Drew and Barrymore theatrical families, he initially tried to avoid the stage, and briefly attempted a career as an artist, but appeared on stage together with his father Maurice in 1900, and then his sister Ethel the following year. He began his career in 1903 and first gained attention as a stage actor in light comedy, then high drama, culminating in productions of Justice (1916), Richard III (1920) and Hamlet (1922); his portrayal of Hamlet led to him being called the "living American tragedy".
xxx/ellauri128.html on line 474: Kirjastonjohtajana Saarnio kehitti muun muassa sairaala- ja varakirjastotoimintaa ja aloitti vuonna 1942 kirjastokerhotoiminnan Helsingin kaupunginkirjastossa. Filosofian alueella hän tutki sanateoriaa, etiikkaa ja arvoteoriaa sekä matemaattisen logiikan alueella transfiniittisia järjestyslukuja ja kontinuumihypoteesia. Saarnio uskoi itse todistaneensa matemaatikko Georg Cantorin kontinuumihypoteesin oikeaksi mutta hänen naiiviin joukko-oppiin perustuva ratkaisuehdotuksensa ei ole saanut matemaatikkojen hyväksyntää. Kontinuumihypoteesin mukaan ei ole olemassa sellaista joukkoa, joka on kooltaan kokonaislukujen joukon ja reaalilukujen joukon välissä. Olikohan Uuno Saarnio homopetteri?
xxx/ellauri128.html on line 578: Sir Julian Sorell Huxley FRS (22 June 1887 – 14 February 1975) was an English evolutionary biologist, eugenicist, and internationalist. He was a proponent of natural as well as unnatural selection, and a leading figure in the mid-twentieth century modern synthesis. He was secretary of the Zoological Society of London (1935–1942), the first Director of UNESCO, a founding member of the World Wildlife Fund, the president of the British Eugenics Society (1959-1962), and the first President of the British Humanist Association. Huxley came from the Huxley family on his father´s side and the Arnold family on
xxx/ellauri128.html on line 597: The teachings of George Ivanovitch Gurdjieff played an important role in Anderson's life. Anderson met Gurdjieff in Paris and, together with Leblanc, began studies with him, focusing on his original teaching called The Fourth Way. Along with Katherine Mansfield and Jane Heap, she remains one of the most noted institutees of Gurdjieff´s, Institute for the Harmonious Development of Man, at Fontainebleau, near Paris, from October 1922 to 1924. Anderson studied with Gurdjieff in France until his death in October 1949, writing about him and his teachings in most of her books, most extensively in her memoir, The Unknowable Gurdjieff. By 1942 her relationship with Heap had cooled. Anderson sailed for the United States. Jane Heap had moved to London in 1935, where she led Gurdjieff study groups until her death in 1964. With her passage paid by Ernest Hemingway, Anderson met on the voyage Dorothy Caruso, widow of the singer and famous tenor Enrico Caruso. The two began a romantic relationship, and lived together until Dorothy´s death in 1955. Anderson returned to Le Cannet, and there she died of emphysema on October 19, 1973.
xxx/ellauri138.html on line 208: Wylie's book of essays, Generation of Vipers (1942), was a best-seller during the 1940s and inspired the term "Momism" (excessive attachment to or domination by one's mother). Some people have accused Generation of Vipers of being misogynistic. His only child, Karen Pryor, is the author of a classic book for breastfeeding mothers, Nursing Your Baby, and has commented that her father was far from being a misogynist. Wylie's daughter, Karen Pryor, is an author who became the inventor of animal "clicker" training. Wylie's niece Janice Wylie, the daughter of his brother Max Wylie, co-creator of The Flying Nun, was murdered, along with her roommate Emily Hoffert, in New York in August 1963, in what became known as the "Career Girls murders" case.
xxx/ellauri157.html on line 573: 1938 floh Buber mit seiner Familie nach Palästina. Im gleichen Jahr wurde er Professor für Sozialphilosophie an der Hebräischen Universität in Jerusalem, wo er sich in die politischen Diskussionen um die Rechte der Araber in Palästina einschaltete. 1942 wurde er Mitbegründer der Gruppe „Ichud“, welche die für die Gründung eines Staates Israel mit Juden und Arabern als gleichberechtigten Völkern eintrat. Viel später, auf dem Sterbebett, ordnete er die Verdoppelung der Stipendien (je 20 Mark) für bedürftige arabische Studenten an. Buber starb am 13.06.1965 in seinem Haus in Jerusalem, 2 Jahre vor dem Jim Kippur Krieg.
xxx/ellauri167.html on line 92: During the 1920's and 1930's he published poetry and dramatic works, and edited literary magazine. In 1940 he founded Fine Editions Press. He married Mollie Strauss in 1942.
xxx/ellauri167.html on line 678: Leary meni opiskelemaan Alabaman yliopistoon, mutta hänet erotettiin vuonna 1942 hänen vietettyään yön tyttöjen asuntolassa. Hän täydensi opintojaan 9-kuukautisella psykologian kurssilla Georgetownin yliopistossa ja Ohio State Universityssa. Hän menetti sotilaskoulutuksessa kuulon toisesta korvastaan ja sai hyvityxexi työpaikan kuurojen potilaiden psykometrikkona Butlerissa, Pennsylvaniassa.
xxx/ellauri178.html on line 250: Ajan ja iäisyyden kysymyksiä maallikon näkökulmasta. WSOY 1942
xxx/ellauri187.html on line 674: Tukholmassa vuonna 1942 syntynyt Ekland näytteli Bondin lisäksi useissa muissa elokuvissa.
xxx/ellauri199.html on line 935: – Me läheiset ehdimme hädin tuskin heittää isälle hyvästit, jälkeenjäänyt Salmi sanoo Iltalehdelle. Salmen merkitystä suomalaisen musiikin sanoittajana kuvaa muun muassa se, että mies on sanoittanut tuhansia kappaleita. Erityisesti vuonna 1942 syntynyt Salmi muistetaan lapsuudenystävänsä Irwin Goodmanin eli Antti Hammarbergin monien suosittujen laulujen sanoittajana. Pitkään alamaissa olleen Goodmanin ura lähti rakettimaiseen nousuun, kun Salmi sanoitti kansantaiteilijalle kappaleen Rentun ruusu vuonna 1988. Veikko ”Vexi” tunnetaan yhtenä Suomen musiikkihistorian suurimmista sanoittajista. Salmen kynästä ovat lähtöisin myös muun muassa kappaleet Sydämeni joulun teen, Katson sineen taivaan sekä Goodmanin Vain elämää. Näistä kappaleista en muista mitään, mutta oli Vexillä tunnettujakin kappaleita, kuten Mahtava peräsin ja pulleat purjeet tai Sankt Pauli ja Reeperbahn.
xxx/ellauri215.html on line 155: In 1942, Malamud met Ann De Chiara (November 1, 1917 – March 20, 2007), an Italian-American Roman Catholic, and a 1939 Cornell University graduate. They married on November 6, 1945, despite the opposition of their respective parents. Ann typed his manuscripts and reviewed his writing. Ann and Bernard had two children, Paul (b. 1947) and Janna (b. 1952). Janna is the author of a memoir about her father, titled My Father Is A Book.
xxx/ellauri231.html on line 309: Useat Neuvostoliiton ja Venäjän elokuvat kuvasivat Mahnoa usein negatiivisessa valossa. Boris Tširkov esitti Mahnoa vuoden 1942 eeppisessä elokuvassa Alexander Parkhomenko, jossa hän lauloi votkaa juotuaan tunnetusti perinteisen kasakkalaulun "Ihanaa, veljet, ihanaa". Vuoden 2005 Nestor Mahnon yhdeksän elämää oli venäläinen elämäkerrallinen minisarja Nestor Mahnon 9 elämästä. Pavel Derevjanko näytteli Mahnoa, ja venäläiset kriitikot kiittivät hänen esitystänsä. Sarja tunnettiin Mahnon positiivisesta kuvauksesta.
xxx/ellauri231.html on line 423: Jenkit halusivat Buninin sodan ajaxi Nykkiin mutta se menikin niillä rahoilla Grasseen, kasvatti vihannexia ja söi kissoja ja koiria. Vuonna 1942 Villassa vieraileva toimittaja kuvaili Buninia "laihaksi ja laihtuneeksi mieheksi, joka näyttää muinaiselta pariisilaiselta". Ivan Bunin oli vankkumaton naisten vastustaja ja kutsui Adolf Hitleriä ja Benito Mussolinia "raivotuiksi apinoiksi". Kerran Pariisin Neuvostoliiton venäläisen teatterin yleisössä Bunin huomasi istuvansa nuoren puna-armeijan everstin vieressä. Kun jälkimmäinen nousi ja kumarsi ja sanoi: "Onko minulla kunnia istua Ivan Aleksejevitš Buninin vieressä?" kirjailija hyppäsi jaloilleen: "Minulla on vielä suurempi kunnia istua suuren puna-armeijan upseerin vieressä!" hän vastasi intohimoisesti.
xxx/ellauri250.html on line 184: Gunilla Elisabet Dukure Bergström (24. heinäkuuta 1942 Göteborg – 25. elokuuta 2021 Tukholma) oli ruotsalainen lastenkirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan Mikko Mallikas -kirjoistaan, jotka hän on myös kuvittanut. Mikko Mallikas (alkuteoksissa Alfons Åberg) on isänsä kanssa asuva äiditön pieni poika, joka on oman elämänsä sankari. Mikko Mallikkaasta on tehty samanniminen piirrossarja, jossa on esiintynyt myös Bergströmin toinen tunnettu hahmo Milla. Bergström oli ize 2 avioeroperheen bonuslapsi. Bergström poti kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Hänellä oli vammainen tytär Boel. Hänellä ei nähtävästi ollut yhtään kunnollista miestä. Hän oli DN:n ja Aftonbladetin toimittaja. Hänen isänsä oli juuri samanlainen pelle retku kuin Alfonsin. Tämä kaikki saattaa selittää mixi Mikko Mallikkaasta tuli tollanen vammasennäköinen paskalätty kusiaivo.
xxx/ellauri255.html on line 63: Se hajotettiin huhtikuussa 1942 Leningradin rintaman eri yksiköiden jouduttua exyxiin. Volkhovin rintama luotiin uudelleen kesäkuussa 1942; vuonna 1944 hänmies osallistui operaatioon Novgorod-Luga ennen hajoamistaan uudelleen. Rintaman ainoa komentaja oli armeijan kenraali Kirill Meretskov.
xxx/ellauri265.html on line 47: Samuli Kukko (Charlie Chicken) teki ensiesiintymisensä Walter Lantzin Studio-sarjakuvassa Anselmi Pandan Voittopuutarha, jonka Universal Studios julkaisi 7. syyskuuta 1942. Ohjaajana toimi Alex Lovy, joka ei ollut alan supertähtiä, mutta työskenteli vuosikymmeniä sellaisilla studioilla kuin Hanna-Barbera ja Warner Bros. Hänen myöhempiin luomuksiinsa kuuluvat ikimuistettavat Warner-hahmot Viileä Kissa ja Merlin Taikahiiri.
xxx/ellauri289.html on line 146: Pussikeitoistaan ehkä kuuluisampi Nathan Knorr nimitettiin Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran kolmanneksi presidentiksi vuonna 1942. Knorr tilasi uuden Raamatun käännöksen, Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen, jonka täysi versio julkaistiin vuonna 1961. Hän järjesti laajoja kansainvälisiä teinikonventteja, perusti uusia koulutusohjelmia jäsenille ja laajensi lähetystyötä ja haaratoimistoja kaikkialla maailmassa. Knorrin johtokuntaa leimasi myös se, että lisääntyvässä määrin käytettiin selkeitä ohjeita, jotka ohjasivat todistajia heidän elämäntyylissään ja käytöksessään, sekä seurakuntien oikeudellisten menettelyjen lisääntynyt käyttö tiukan moraalisäännöstön noudattamiseksi.
xxx/ellauri291.html on line 45: Laurel Goodwin (11. elokuuta 1942 – 25. helmikuuta 2022) oli yhdysvaltalainen elokuva- ja televisionäyttelijä, joka tunnetaan roolistaan Elvis Presleyn rakkauskohteena vuoden 1962 elokuvassa
xxx/ellauri291.html on line 47: Goodwin syntyi Wichitassa, Kansasissa, 11. elokuuta 1942. Myöhemmin hän muutti perheensä kanssa San Diegoon ja sitten San Franciscoon.
xxx/ellauri292.html on line 105:
19425514" height="300px" />
xxx/ellauri296.html on line 583: Eila Kivikk'aho (Author of Pörriäinen lentää hämärissä), jonka lukija tuntee toisellakin nimellä, Eila Sylvia Sammalkorven (os. Lamberg ; 8.2.1921 – 21.6.2004), nimellä, oli suomalainen runoilija. Kivikk'aho syntyi Sortavalassa pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Yksi hänen tunnetuimmista runoistaan on Eino Leinon "Nocturno", joka julkaistiin jo esikoisteoksessa Sinikallio (1942).
xxx/ellauri298.html on line 603:
xxx/ellauri307.html on line 354: Valittiin Pariisin Venäjän työttömien liiton hallitukseen. Hän vieraili Baltiassa, Suomessa, mahdollisesti Valamissa. Järjestänyt hostellin naimattomille naisille Pariisissa (Pariisi, Villa de Sachs, rakennus 9). Täällä pidettiin ortodoksisen kulttuurin liiton kokouksia, Fr. Sergius Bulgakov, teologisia kursseja oli, opiskelijamäärä oli 56 henkilöä. Hostelli muutti vuonna 1934 taloon Rue Lurmel 77. Sitten hän vuokrasi huoneen, jossa sijaitsi toipilaan tuberkuloosipotilaiden lepotalo Noisy -le-Grandissa Pariisin lähellä, ja hän teki suurimman osan työstä siellä itse: hän meni torille, siivosi, keitti ruokaa, maalasi talokirkkoa, kirjaili ikoneja ja käärinliinoja vainajille. Konstantin Balmont kuoli tässä sanatoriossa vuonna 1942, täällä vuonna 1962 hänen äitinsä S. B. Pilenko kuoli, ja Skobtsovan aviomies selvisi hänkin kuoliaaksi. Sodan (minkä niistä? Varmaan viimeisen) jälkeen hiän sai Nansenin sopimuksen mukaisen poliittisen emigrantin aseman.
xxx/ellauri307.html on line 360: Vuonna 1936 nunna Maria valittiin RSHD:n neuvoston jäseneksi. Rue Lurmelilla on uskonnollinen ja filosofinen akatemia, jota johtaa Berdjajev. Siellä pidetään kokouksia, joissa käsitellään ajankohtaisia nykyaiheita ("Venäläinen ajattelu ja rasismi", 1938, "Sota ja eskatologia", 1940). Nunna Maria piti jatkuvasti esityksiä, julkaisi teologisia ja jyrkästi taantumuxellisia yhteiskunnallisia artikkeleita, ja Aleksanteri Blokin kuoleman 15-vuotispäivänä hän julkaisi Sovremennye Zapiski -lehdessä muistoesseen "Tapaukset Blokin kanssa". Huolimatta uskomattomasta työstä, hän omisti paljon aikaa runoudelle - vuonna 1937 Berliinissä hänen kokoelmansa "Runot" julkaistiin, 1930-luvun lopulla - 1940-luvun alussa hän kirjoitti runo-mysteerinäytelmiä "Anna", "Seitsemällä kuppia" ja vuonna 1942 - "Sotilaat". Hänestä tuli Venäjän mielisairaiden savustuskomitean jäsen, hän vieraili psykiatrisissa sairaaloissa.
xxx/ellauri307.html on line 365: Heinäkuussa 1942, kun natsit suorittivat juutalaisten joukkopidätysten Pariisissa ja ajoivat heidät talvivelodromiin lähetettäväksi Auschwitziin, nunna Maria onnistui salaa viemään sieltä neljä juutalaista lasta roska-astioissa. Lurmelin ja Noisy-le-Grandin taloista tuli juutalaisten ja sotavankien, m. Marian ja Fr. Dimitry Klepinin myönsi myös kuvitteellisia kastekirjoja juutalaisille, mikä joskus auttoi, joskus ei.
xxx/ellauri314.html on line 115: Pitkän päivän matka yöhön tai Pitkä päivämatka yöhön (Long Day’s Journey into Night) on O’Neillin kirjoittama nelinäytöksinen näytelmä, joka valmistui vuosina 1941–1942 mutta julkaistiin vasta 1956. Suurelta osin omaelämäkerrallista, hänen omia vanhempiaan ja veljeään kuvaavaa näytelmää pidetään hänen mestariteoksenaan, ja hän sai siitä postuumisti Pulitzer-palkinnon.
xxx/ellauri314.html on line 133: Vuoden 1942 lopussa O’Neill tutustui Charles Chapliniin, joka alkoi opettaa hänelle näyttelemistä. Hän opetti hiänelle muutakin ja näytteli hiänelle erästä oleellista osaa, ja niinpä he avioituivat kesällä 1943 O’Neillin täysi-ikäistyttyä. Avioliitto herätti paljon kohua parin 36 vuoden ikäeron takia ja koska Chaplinin entinen naisystävä Joan Barry oli juuri nostanut häntä vastaan isyyssyytteen. Eugene O’Neill katkaisi välit tyttäreensä lopullisesti avioliiton jälkeen ja teki hänet perinnöttömäksi.
xxx/ellauri337.html on line 117: Als Kind kommt Leni mit den Lehrmethoden in der Konfessionsschule nicht zurecht. Ihr Aussehen rettet sie jedoch durch die Schulzeit: Als „deutschestes Mädel“ der Schule kann man sie schlecht auf die Hilfsschule verweisen. Verwiesen wird hingegen Margret Schlömer. Trotz der kurzen gemeinsamen Schulzeit hat Leni in ihr eine Freundin fürs Leben. Leni ist so sinnlich, dass sie alles als erotische Erfahrung erlebt. Mit 16 Jahren hat sie ihren ersten Orgasmus allein im Heidekraut, weshalb ihr auch die jungfräuliche Geburt durchaus logisch vorkommt. Bei den Nonnen hat es ein solches Mädchen naturgemäß schwer. Dennoch gerät Leni im Mädchenpensionat in die richtigen Hände, nämlich in die von Schwester Rahel, genannt Haruspica (Vogelleserin). Die hochgebildete Ordensfrau ist jüdischer Herkunft. Seit ihr 1936 die Lehrerlaubnis entzogen wurde, erfüllt sie pädagogische und ärztliche Funktionen und inspiziert unter anderem täglich die Beschneidung der Mädchen. Vor den Nazis versteckt der Orden sie in einem Dachstübchen. Schwester Rahel stirbt 1942, ausgehungert und verwahrlost. Der Verfasser will mehr erfahren, doch die anderen Klosterfrauen geben nichts preis.
xxx/ellauri337.html on line 189: Die Figur der Schwester Rahel zeigt Übereinstimmungen mit der konvertierten Ordensfrau, Philosophin und Frauenrechtlerin Edith Stein. Lebensdaten und -umstände sind ähnlich. Stein wurde Opfer des Holocaust und starb 1942 im Konzentrationslager Auschwitz.
xxx/ellauri337.html on line 191: Pyhä Ristin Teresa Benedicta eli Edith Stein (12. lokakuuta 1891 Breslau, Saksan keisarikunta – 9. elokuuta 1942 Auschwitzin keskitysleiri) oli juutalaissyntyinen filosofi, joka kääntyi katolisuuteen ja on yksi kolmesta Euroopan suojeluspyhimyksestä Katariina Sienalaisen ja Birgitta Vadstenalaisen ohella. Hänet julistettiin autuaaksi 1. toukokuuta 1987 ja kanonisoitiin 11. lokakuuta 1998. Edith Stein syntyi Saksan keisarikuntaan kuuluneessa Breslaussa. Hänen perheensä oli ortodoksijuutalaisia, mutta hän kielsi uskonsa vuonna 1904, jolloin hänestä tuli ateisti.
xxx/ellauri337.html on line 200: Hitler provosoitui, kun valloitetun Alankomaiden piispat tuomitsivat antisemitismin. Hitler määräsikin kaikki ei-arjalaiset katoliset pidätettäväksi. Gestapo pidätti 2. elokuuta 1942 sekä Edith Steinin että tämän sisaren Rosan, joka oli muuttanut siskonsa kanssa samaan aikaan Alankomaihin. Heidät siirrettiin ensin Westerborkin kokoamisleirille ja sieltä 7. elokuuta Auschwitzin keskitysleiriin, jossa heidät murhattiin kaasukammiossa 9. elokuuta 1942.
xxx/ellauri354.html on line 155: Sotavuosina Juvosella oli vaikeuksia löytää vuokra-asuntoa Helsingistä, ja hän joutui palaamaan vuonna 1942 joksikin aikaa Iisalmeen. Seuraavana vuonna pahasta aliravitsemuksesta kärsinyt ja vain 43 kiloa painanut Juvonen oli jonkin aikaa Lapinlahden mielisairaalassa. Vuodesta 1949 lähtien hän asui Aila Meriluodon sisaren Sirkka Meriluodon kanssa kuolemaansa saakka.
xxx/ellauri356.html on line 314: Eugène Guillevic (1907 Carnac, Ranska – 1997 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen runoilija, 1900-luvun ranskalaisen kirjallisuuden tärkeimpiä nimiä. Hän sai aineistoa runoihinsa kotiseudultaan Bretagnesta. Hän oli ajattelultaan marxilainen, ja kirjailijana hän edusti surrealismia. Hänen läpimurtoteoksensa oli Terraqué (1942), joka edusti mineralogista vaihetta, mutta hän siirtyi sitten osallistuvaan herbaariorunouteen ja ilmensi siinä erityisesti ydinaseiden vastaisia näkemyksiään.
170