Lahtarisika Hannu tajusi että sotilaspalvelija oli kuin nuorennettu uusintapainos Antero Rokasta, rammasta kulkurista joka 1940-luvun alussa kylvi kauhua itärajalla. Rintamalla oli tapahtunut 2 hyvin raakaa sexuaalirikosta. Miesten antamat tuntomerkit sopivat täydellisesti Rokkaan. Ylen sankea priha. Juanikas virtaheponen ei pidä Väpistä, se on huomattu jo ennenkin. No aika paskahan se olikin miehexeen. Sekin oli.

25.10.2015 Viljam Pylkäs (28. helmikuuta 1912 Valkjärvi – 6. helmikuuta 1999 Lempäälä) oli suomalainen maanviljelijä, joka oli Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas esiintyvän sotilassankari Antero Rokan esikuva. Tämä käy ilmi Väinö Linnan Pylkkäälle lähettämästä kirjeestä. (Ote Väinö Linnan kirjeestä Viljam Pylkkäälle, päivätty Tampereella 23. toukokuuta 1955)

Viljam Pylkäs sai elää pitkän elämän. Hänet siunattiin haudan lepoon helmikuussa 1999 kunnioitettuna sotaveteraanina. Siitä tilanteesta ei Valkjärveltä kotoisin oleva suppliikkimies enää osannut luistella ulos. Juanikas virtaheponen ei pidä itäsuomalaisista. Väpi oli kyllä hämäläinen, Urjalan poikia, sankarien syntysijoilta. Jostain syystä Pylkästä ei mainita Quoran suurten suomalaisten badassien listalla. Siellä on Lauri Törni, se yx leukapuoli tarkkampuja, Mannerheim ja Lalli. Lälli kooros puuttuu myös. Er. epm.
ellauri066.html on line 63: Vuorelan runoudelle oli tyypillistä kansanlaulunomaisuus. Hänen runoissaan palvotaan jylhiä korpimaisemia ja niissä on voimallinen luontoyhteys. Hän sai Valtion kirjallisuuspalkinnon kolmesti vuosina 1921, 1934 ja 1937 sekä kerran Aleksis Kiven palkinnon ja Eino Leinon palkinnon. Suomalaisuuden Liiton Johannes Linnankosken palkinto Vuorelalle myönnettiin 1944. Keuruulla on jaettu vuodesta 1997 lähtien Einari Vuorela -runopalkintoa. Myös Vuorelan runoilijakoti sijaitsee Keuruulla.
ellauri066.html on line 152: Uuskritiikki on kyseenalaistettu jo vuosikymmeniä. René Wellek ja Austin Warren esittivät Kirjallisuudenteoriassaan (Theory of Literature, 1949), että kirjallisuudentutkimuksen tarkoituksena on keskittyä teoksien tulkintaan eikä tekijöihin.
ellauri066.html on line 157: Vuonna 1939 kriitikko Anna-Maria Tallgren (1886– 1949) sai ylipuhuttua Hellaakosken kokoamaan Valitut runonsa. Yleisesti ajateltiin, että Hellaakosken runoilijan ura oli jo päättynyt. Hellaakoski ajatteli itsekin ”hymähtäen", että tuli sentään kelvollinen hautakivi elävälle ruumiille. "Olin mykkä raato mykässä purkissa." (Hellaakoski 1964, 75)
ellauri066.html on line 162: Viljo Kojon kanteen tuhertama "lentävä hollantilainen" paatti on niiko vertauskuva hänen nuoruudentuotannolle ominaiselle siljolaiselle eettiselle rigorismille. (Possessiivisuffixi?) Aaltosen Väiskin daideellisempi kaxoisnaama 1940 edustaa sit tätä takinkääntöä. Väiski käytti Hellaakoskea mallina muun muassa Savonlinnan Tuomiokirkon Kirkkopuiston sankaripatsaassa. Hän on myös valanut Hellaakoskesta kaksi pronssiveistosta. Onx tää jotain homoilua? Tokkopa. Väiskillä oli vaimoja niin että päät kolkkasivat. Onnexi se oli kuuro. Kolina ei häirinnyt.
ellauri066.html on line 185: Lokaan vetäminen oli eurooppalaisten modernistien leipälaji, mutta siinäkin joukossa 23-vuotias Hellaakoski osoittautui eturivin rienaajaksi. Tämän vimmaisen suorituksensa modernismin esitaistelijana jo vuonna 1916 keski-ikäinen Hellaakoski – ilmeisesti häveliäisyyttään – piilotti 1940-luvulla.
ellauri066.html on line 192: Hellaakosken työtehtävät olivat monipuoliset ja hänen työskentelynsä tahti huikea. Hänet tunnetaan niin runoilijana kuin terävähavaintoisena kriitikkona ja taitavana esseistinä. Lisäksi hän toimi tiedemiehenä, luennoitsijana, opettajana ja suorasanaisen kaunokirjallisuuden kirjoittajana. Kaiken muun toimintansa ohella Hellaakoski työskenteli Suomen kirjallisuuden vuosikirjan päätoimittajana vuosina 1946-1948 sekä aikakauskirja Näköalan päätoimittajiana vuodesta 1949 vuoteen 1950. Ei mikään näköalaton mies, vaikka lyhytnäköinen.
ellauri066.html on line 254: The handmaids' uniforms and face-hiding headdresses came from the Old Dutch Cleanser package of the 1940s, which frightened Peg as a child.
ellauri066.html on line 391: Kyltymätön seikkailija Halliburton katosi jäljettömiin Hongkongista San Franciscoon matkalla olleen vanhan kiinalaisen rahtilaivan tuhoutuessa taifuunin kourissa maaliskuussa 1939. Hänet julistettiin virallisesti kuolleeksi vasta vuonna 1964. Siksi se saattoikin lentää Tulpan kanssa DC-3:lla vuona 1945. Mäkin oon menny sellaisella poikasena mummin luo Helsingistä Jälän kentälle.
ellauri066.html on line 393: Office of Strategic Services (OSS) oli vuosina 1942–1945 toiminut, CIA:ta edeltänyt sotilastiedusteluun keskittynyt Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu.
ellauri066.html on line 549:

2 Indigenous peoples of the Americas (pre-1948)

ellauri066.html on line 567: 3 Indigenous peoples of Africa and Asia (pre-1948)

ellauri066.html on line 581: 4 British Empire (pre-1945)

ellauri066.html on line 670: 1948">
Hero Swede Coronavirus

ellauri067.html on line 44:       Tapahtumat sijottuu kirjailijasiskon synnyinvuoteen 1949. Ne kestää kolme päivää, jos lupaus kolmenpäivänromaanista on pitävä. Tai ehkä Tommi on pikemminkin mitä jenkit sanoi 60-luvulla neliöxi, eli square. Be there or be square. Ole siellä tai ole neliö. Se on siinä eikä anopin siinä, neliönmuotoinen palikka pyöreässä reijässä. Neliön vastakohta on queer, omituinen otus. Niillä on kerhokin, jonka vetäjä on Rölli. Röllit on trolleja. Onkohan kirjassa myös homoja? Se olisi trendikästä. On tässä ainakin kiltti vajakki, nimeltänsä Jussi. Sekin on trendikästä. No on! Sehän on se sama vajakki! Se on sekä homo että vajakki! Homo vajakki! Voiko trendikkäämpää enää olla?! (No voishan se olla värivammanen homo vajakki.) 

ellauri067.html on line 154: During his stay at Fort Bliss, von Braun proposed marriage to Maria Luise von Quistorp (born June 10, 1928), his maternal first cousin, in a letter to his father. He married her in a Lutheran church in Landshut, Germany on 1 March 1947, having received permission to go back to Germany and return with his bride. He was 35 and his new bride was 18. Shortly after, he became an evangelical Christian. He returned to New York on 26 March 1947, with his wife, father, and mother. On 8 December 1948, the von Brauns´ first daughter Iris Careen was born at Fort Bliss Army Hospital.

ellauri067.html on line 175: 1940s   Avid reader of spy novels: John Buchan, Oppenheim, MacInnes, Household

ellauri067.html on line 252: 19473954-1980.jpeg.jpg" height="200px" />

ellauri067.html on line 274: W. C. Fields (oik. William Claude Dukenfield, 29. tammikuuta 1880 Darby,p Pennsylvania – 25. joulukuuta 1946) oli yhdysvaltalainen koomikko.

ellauri067.html on line 292: 1800-luvulle tultessa Novi Pazar oli jo varsin vähämerkityksellinen kaupunki. Toisaalta kaupunkiin tuli etenkin Serbiasta ja Montenegrosta pakenevia muslimeja. Vuonna 1912 Serbian ja Montenegron joukot valtasivat koko Sandžakin, minkä jälkeen monet muslimit muuttivat Osmanien valtakunnan vielä jäljellä oleviin osiin. Toisen maailmansodan aikana kaupunki kuului lyhyen aikaa vuosina 1941–1944 Italian alaiseen niin sanottuun Suur-Albaniaan. Sodan jälkeen kaupungista tuli taas osa Jugoslaviaa.

ellauri067.html on line 325: Pynchonin poikasena radiosta seuraaman Fred Allen Shown naispääosahenkilö oli Frankin puoliso, Jasun Martha Nussbaumin kaima.  Other dramatis personae included average-American John Doe (played by John Brown), Mrs. Nussbaum (Minerva Pious), pompous poet Falstaff Openshaw (Alan Reed), Titus Moody (Parker Fennelly), and boisterous southern senator Beauregard Claghorn (announcer Kenny Delmar). Texaco ended its sponsorship of the program in 1944.

ellauri067.html on line 386: Hop Harrigan (also known as The Guardian Angel and Black Lamp) is a fictional character published by All-American Publications. He appeared in American comic books, radio serials and film serials. He was created by Jon Blummer, andwas a popular hero originally through the 1940s, during the events of World War II.

ellauri069.html on line 159: Disney, Walt: was a leading force behind the anti-communist movement in Hollywood in the 1940s.

ellauri069.html on line 203:       Gerard Swope (December 1, 1872 – November 20, 1957) was a U.S. electronics businessman. He served as the president of General Electric Company between 1922 and 1940, and again from 1942 until 1945. During this time Swope expanded GE's product offerings, reorienting GE toward consumer home appliances, and offering consumer credit services. Swope was born in St. Louis, Missouri, to Ida and Isaac Swope, Jewish immigrants from Germany. He graduated from the Massachusetts Institute of Technology in 1895.

ellauri069.html on line 234: Going My Way: Ex tää ole Fred Astairen rallatus? Fredistä on ollut puhe toisaalla. 38; A 1944 film directed by Leo McCarey. It is a light-hearted musical comedy/drama about a new young priest (Bing Crosby) taking over a parish from an established old veteran (Barry Fitzgerald). Crosby sings five songs in the film.

ellauri069.html on line 283:   Maailman Sota IIn aikana Syyskuussa 1944, Sakun voimat tähtäävät V-2 roketteja Lontooseen, Englantiin. Amerikan sotilas Alokas Laiskiais-Entropia

ellauri069.html on line 284:   on asemoitu sinne. Hänellä on epätavallinen vaste roketteihin: niistä tulee kepityxiä. Mutta stondit tulee päiviä ennen rokettien tuhoamista, panopaikoissa joista tulee myöhemmin pommipaikkoja. Salaperäiset voimat Britin ja Amerikan älykkyydessä on tietoisia täst Alokkaan herkkyydest, ja pitää häntää tarkkixella. Novelli aukeaa Joulukuussa 1944, jolloin Suomi on jo vetäytynyt sodasta, sanoilla, "Kiljuset tulee taivaan poikki". Kiljuset on V-2 roketin lento.

ellauri069.html on line 311: 
Se on Toukokuu 1945 ja Laiskimus on Sachsassa, yhä ezien vastauxia koskien Rokettia 00000. Sota Euroopassa on ohi nyt, Liittoutuneet voitonriemuisina. Laiskis lukee kansiota Jamfista. Hän oppii et hänen isänsä salli Jamfin kokeillä hällä vastineexi rahasta lähettää Alokas Harvardiin.

ellauri069.html on line 472: The book's pivot, the transition from Book III to Book IV, takes place on August 6, 1945, the day Hiroshima was bombed. The V2 rocket is now the precursor to the nuclear ICBM, and the final sections of the book -- the only parts set in contemporary times -- ask the same question of the contemporary reader, including quite directly on the last page: what do you think, what do you do, in those last moments before everything ends?

ellauri069.html on line 538:     W 1824 miasto stało się kurortem, a w 1895, po odkryciu źródeł solanki i borowiny – uzdrowiskiem. W końcu XIX wieku w szybkim tempie powstała dzielnica uzdrowiskowa, oddzielona od centrum miasta parkiem. W drugiej połowie XIX wieku uzyskało połączenie kolejowe z Berlinem (zniszczone w 1945 stacje Świnoujście Główne, Świnoujście Nieradków i Świnoujście Port).

ellauri069.html on line 547:     Die Versuchsstelle des Heeres Peenemünde (kurz: Heeresversuchsanstalt (HVA) Peenemünde, als solche HVP abgekürzt) war eine ab 1936 in Peenemünde-Ost errichtete Entwicklungs- und Versuchsstelle des Heeres, einer Teilstreitkraft der Wehrmacht. Unter dem Kommando von Walter Dornberger, seit Juli 1935 Chef der Raketenabteilung im Heereswaffenamt, und dem Technischen Leiter Wernher von Braun wurde in dem militärischen Sperrgebiet im Norden der Insel Usedom hauptsächlich die erste funktionsfähige Großrakete Aggregat 4 (A4, später in der NS-Propaganda „Vergeltungswaffe V2“ genannt) entwickelt und getestet. Mit ihrem ersten erfolgreichen Flug am 3. Oktober 1942 war die ballistische Rakete das erste von Menschen gebaute Objekt, das in den Grenzbereich zum Weltraum eindrang. Allgemein gilt Peenemünde daher als „Wiege der Raumfahrt“.

ellauri070.html on line 116: Werwolf (”Ihmissusi”) oli natsien 1944 luoma suunnitelma vastarintayksiköstä, joka jatkaisi taistelua miehittäjiä vastaan mahdollisen tappion tullessa.

ellauri070.html on line 313: Skippy: Thomas More believed "Skippy" alludes to the Percy Crosby cartoon strip Skippy, of 1920s-1945 vintage: "Skippy, like Orphan Annie, led a schlemihl's life, always threatened by evil forces of change, which meant, for the politically reactionary Crosby, Rooseveltian changes in the direction of liberalism, urbanism, and the homogenized Global Village." (p.170n.)

ellauri070.html on line 315: Skippy is an American comic strip written and drawn by Percy Crosby that was published from 1923 to 1945. A highly popular, acclaimed and influential feature about rambunctious fifth-grader Skippy Skinner, his friends and his enemies, it was adapted into movies, a novel and a radio show. It was commemorated on a 1997 U.S. Postal Service stamp and was the basis for a wide range of merchandising—although perhaps the most well-known product bearing the Skippy name, Skippy peanut butter, used the name without Crosby´s authorization, leading to a protracted trademark conflict.

ellauri070.html on line 365: Hän oli yksi Brasilian ensimmäisistä samban supertähdistä ja näytteli Brasiliassa myös kuudessa elokuvassa. Kymmenen vuoden kuluttua hänet kutsuttiin esiintymään Broadwaylle New Yorkiin. Miranda saapui yhtyeensä (Bando da Lua) kanssa Yhdysvaltoihin 1939, ja hänestä tuli tähti 1940-luvun alussa. Nyttemmin Lua tunnetaan tekoälyn ohjelmointikielenä. Yhdysvaltojen hallitus vetisti hänen uraansa osana presidentti Franklin Rooseveltin ”Hyvä naapuri” -politiikkaa. Hän oli maan parhaiten ansaitseva taiteilija usean vuoden ajan 1940-luvulla, ja vuonna 1945 hän oli parhaiten ansaitseva nainen Yhdysvalloissa.

ellauri070.html on line 366: Miranda teki vuosin 1940–1953 yhteensä 14 Hollywood-elokuvaa. Helsingin olympialaisten tietämillä hän vieraili Suomessakin. Taiteilija Kari Suomalainen ikuisti vierailun piirroksellaan Helsingin Sanomien sivulle. Todellinen maailmanluokan tähti siis.

ellauri070.html on line 370: Mirandan albumeja myytiin yli kymmenen miljoonaa. 1940-luvulla hänen vieraillessaan Brasiliassa häntä arvosteltiin ankarasti amerikkalaiselle kaupallisuudelle antautumisesta sekä vääristyneen Brasilia-kuvan esittämisestä. Hän vastasi laululla ”Disseram Que Eu Voltei Americanizada” (”Sanotaan, että palasin amerikkaistuneena”). Arvostelujen vuoksi hän pysytteli poissa Brasiliasta 14 vuotta. Miranda mm. esiintyi Disneyn vitun läpinäkyvässä latinojen kosiskelufilmissä Tres Caballeros maailmansodan lopussa 1944. 

ellauri071.html on line 116:   1944_A25390.jpg/220px-Noel_Coward_Entertains_the_Men_of_the_Eastern_Fleet%2C_HMS_Victorious%2C_Trincomalee%2C_Ceylon%2C_1_August_1944_A25390.jpg" height="360px" />

ellauri071.html on line 118:   

ellauri071.html on line 121: Another of Coward's wartime projects, as writer, star, composer and co-director (alongside David Lean), was the naval film drama In Which We Serve. The film was popular on both sides of the Atlantic, and he was awarded an honorary certificate of merit at the 1943 Academy Awards ceremony. Coward played a naval captain, basing the character on his friend Lord Louis Mountbatten.

ellauri071.html on line 123: Coward's most enduring work from the war years was the hugely successful black comedy Blithe Spirit (1941), about a novelist who researches the occult and hires a medium. A séance brings back the ghost of his first wife, causing havoc for the novelist and his second wife.

ellauri071.html on line 125:     In his Middle East Diary Coward made several statements that offended many Americans. In particular, he commented that he was "less impressed by some of the mournful little Brooklyn boys lying there in tears amid the alien corn with nothing worse than a bullet wound in the leg or a fractured arm". After protests from both The New York Times and The Washington Post, the Foreign Office urged Coward not to visit the United States in January 1945. He did not return to America again during the war.

ellauri071.html on line 220: Junior G-Men was an American counterpart to Hitler Jugend, a boys club and popular culture phenomenon during the late 1930s and early 1940s that began with a radio program and culminated with films featuring the Dead End Kids. After leaving the Federal Bureau of Investigation and a brief stint in Hollywood, Melvin Purvis hosted a children's radio program called "Junior G-Men" in 1936. Purvis had become a national hero for his record as an FBI agent during the so-called "war on crime" in the early 1930s, most notably for leading the manhunt that ended with the death of John Dillinger. As a result of this fame, Purvis was seen as a real-life counterpart to the fictional detectives, such as Dick Tracy, that proliferated in the popular culture targeting boys during this period. As part of the radio program, listeners could join a "Junior G-Men" club and receive badges, manuals, and secret agent props. Shortly thereafter, Purvis became the face of breakfast cereal Post Toasties promotional detective club. The cereal company's fictional "Inspector Post" and his "Junior Detective Corps" metamorphosed into an image of Purvis inviting boys and girls to become "secret operators" in his "Law and Order Patrols."

ellauri071.html on line 420: Arthur Edward Waite (2. lokakuuta 1857 — 19. toukokuuta 1942) oli okkultisti ja yksi Rider-Waite-Tarot-korttien kehittäjistä. Erehdyttävästi Wilho Pylkkäsen näköinen nuorena. Ne onkin melkein ikätovereja.

ellauri072.html on line 230: Vuonna 1942 Frankl avioitui, mutta joutui saman vuoden syyskuussa juutalaisena keskitysleirille. Häntä pidettiin usealla keskitysleirillä, muun muassa Theresienstadtissa, Auschwitzissa ja Dachaussa, mutta hän selvisi hengissä kolmen vuoden leiriajan läpi.

ellauri072.html on line 234: Frankl vapautui vuonna 1945 huhtikuussa ja palasi Wieniin saaden tietää, että hänen äitinsä, isänsä, veljensä ja vaimonsa olivat menehtyneet keskitysleireillä. Vain hänen sisarensa Stella säilyi hengissä, koska hän oli päässyt lähtemään Australiaan aiemmin ennen muun perheen pidätystä. Hän (Viktor, ei sisko) sai kuitenkin Wienin Neurologisen poliklinikan ylilääkärin paikan vaikka ei ollut kovin hyvässä kunnossa. Pian vapautumisensa jälkeen hän julkaisi ensimmäisen kirjansa, jonka hän saneli keskitysleireillä raapustamiensa zetteleiden avulla. Sanelu kesti yhdeksän päivää, ja teosta kirjoittivat useat pikakirjoittajat. Teos on nimeltään Ein Psycholog erlebt das KZ (Ihmisyyden rajalla). Sitä myytiin yhdeksän miljoonaa kappaletta 26 kielelle käännettynä. Kannatti kärvistellä. 

ellauri072.html on line 236:     Hän tapasi myös kirjan kirjoittamisen aikoihin nuoren leikkaussalihoitajan Eleonore Schwindtin ja he menivät naimisiin vuonna 1947 ja heille syntyi tytär Gabriele saman vuoden joulukuussa. Vuonna 1995 Frankl vastaanotti Wienin kaupungin kunniakansalaisen nimityksen. Lisäksi hän oli 29 yliopiston kunniatohtori muun muassa Yhdysvalloissa, Tšekissä, Unkarissa ja Israelissa.

ellauri072.html on line 316: Käsite syntyi 1800-luvun lopulla. Sitä on käsitellyt kirjoituksissaan muun muassa André Antoine (1858-1943). Höpsis, sitä oli jo muinaisilla kreikkalaisilla esim Aristofaneella. Ehkä just tämmöisestä pelleilysyistä mä inhoon teatteria ja elokuvia. Kaikkea missä pitää olla "yleisö" jotta rahallista tulosta tulisi. Yleisö on peräaukosta.

ellauri074.html on line 128:     Tucks lääketyynyjen valmistus alkoi 1948. The Whopper was created in 1957 by Burger King co-founder James McLamore. InterLacen koti- toimisto- ja mobiilikäyttöön tarkoitetun tk-järjestelmän tarkkaresoluutioisen Yushityu 2007 moduulinkazelulaitteen emolevyn helposti asennettavan päivityxen vuotta 3v aiemmin olis James-isä muka tehnyt seppukun. Wallu-poika pani töpinäxi 2008.

ellauri074.html on line 275: Cioran sai 1937 Ranskan Bukarestin-instituutista väitöskirja-apurahan Henri Bergsonin filosofian tutkimiseen ja lähti Pariisiin, mutta hän ei aikonutkaan kirjoittaa väitöskirjaa. Apurahaa jatkettiin lopulta vuoteen 1944 saakka, ja opiskelijakortin ansiosta Cioran pystyi syömään opiskelijaruokalassa 40-vuotiaaksi saakka. Hän palasi Romaniaan marraskuussa 1940 kolmeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen hän ei enää koskaan palannut Romaniaan.

ellauri074.html on line 277: Cioran eli vaatimattomissa oloissa Pariisin latinalaiskorttelissa elämänsä loppuun saakka ja pysytteli Pariisin yliopisto- ja kirjallisuuspiirien ulkopuolella. Elantonsa hän ansaitsi lähinnä käännöksillä ja toimimalla kustantajien lukijana. Hänellä oli kuitenkin älymystössä joitakin läheisiä ystäviä: Mircea Eliade, Eugène Ionesco, Samuel Beckett, Gabriel Matzneff, Frédérick Tristan, Henri Michaux, Gabriel Marcel ja Roland Jaccard. Vuonna 1942 hän tapasi englanninopettaja Simone Bouén, josta tuli hänen elämänkumppaninsa. 

ellauri074.html on line 282: Juuzhiin muuten kosiskeli 1946 protokommunisteja saadaxeen jonkun diplomaattiduunin Bukarestista. Protokommunistit eivät lämmeneet oikeistoliberaalista, potkivat sen pois lehdestä. Ionescu lähti pettyneenä hurraamaan Solzhenizyniä, Buninia sun muita oikisdissidenttejä. Cioran ja Eliade oli rautakaartin symppareita. Hitler ei pitänyt rautakaartista, ne oli arvaamattomia irtokanuunoita. 

ellauri074.html on line 284: Eugène Ionescon tietoiset ja tiedottomat  muistot Romaniasta 1930-luvulta ja 1940-luvun  alkupuolelta seurasivat häntä koko hänen  elämänsä ja inspiroivat suoraan yhtä hänen  vuonna 1958 kirjoitettua päänäytelmäänsä, Sarri  Kua. Äärioikeistolaisen rautakaartin eli  legionaariliikkeen nousu Romaniassa. ja  Ionescon tuskallinen kokemus kasvavasta  fanaattisuudesta romanialaisten älymystöjen  keskuudessa ja jopa lähimpien kirjallisten  ystäviensä Cioranin ja Eliaden märinästä, minkä hän  tunnusti yhdeksi näytelmän lähteistä. Toinen oli Denis de Rougemontin päiväkirja, joka oli  kauhuissaan nähnyt valtavan natsien  joukkomielenosoituksen, joka tervehtii  führeriään uskonnollisessa kiihkossa; kolmas  kirjallinen Kafkan kuuluisa tarina  "Metamorfoosi", jonka päähenkilö Gregor Samsa  herää eräänä aamuna selittämättömästi  muuttuneena colportixi. Denis de Rougemont oleskeli Saksassa Nürnbergissä natsien mielenosoituksen aikana.  Denis de Rougemont kertoo meille, kuinka hänen hiuksensa nousivat pystyyn, hän sanoo kirjaimellisesti, kun hän ymmärsi, mitä pyhällä terrorilla tarkoitetaan. Eivätkö juurikin intellektuellit ole nazismin keksijät? Komeljanttarit ja standup koomikot? Entä antibolshevismin? Samat pellehermannit. "Nykyään, jos joku lausuu sanan 'porvari'... kaikki syyttävät yhtä typerästi, yhtä sokeasti tappamaan porvarit tai kapitalistit tietämättä pienintäkään käsitystä, mikä loukkauksen takana on tai miksi sitä on käytetty, tietämättä edes mitä porvarismi on.  Sellainen ihminen yrittää yllyttää muita tekemään omaa likaista työtä tai mitkä yksityiset motiivit aiheuttavat tällaista hirvittävää väkivaltaa." Setelit ja vastasetelit, 210. 

ellauri074.html on line 298: Pariisissa Cioran kirjoitti kaksi kirjaa romaniaksi. Amurgul gândurílor ('Aamunkoiton ajatuksia') valmistui vuonna 1938 ja ilmestyi Sibiussa 1940. Teosta Îndreptar pătimaș ('Intohimoinen käsikirja') hän alkoi kirjoittaa Pariisissa 1940 ja sai sen valmiiksi 1945. Tämän jälkeen ilmestyneet kirjansa hän kirjoitti ranskaksi. Îndreptar pătimaș julkaistiin Bukarestissa 1991 ja ranskankielisenä laitoksena Bréviaire des vaincus ("'Voitettujen käsikirja') Pariisissa 1990. Kommunistien valtakaudella Cioranin kirjat olivat Romaniassa kiellettyjä.

ellauri074.html on line 300: Gallimard julkaisi Cioranin ensimmäisen ranskankielisen teoksen Hajoamisen käsikirjan (Précis de décomposition) vuonna 1949, ja teos herätti huomiota sekä sisältönsä että lyyrisen, hiotun kielensä ansiosta. Gallimard julkaisi myös suurimman osan Cioranin myöhemmistä teoksista. Cioran sai 1950 Hajoamisen käsikirjasta Ranskan valtion myöntämän arvostetun Rivarol-palkinnon, jonka hän sanoi ottaneensa vastaan, koska tarvitsi rahaa. Myöhemmin hän kieltäytyi kaikista hänelle myönnetyistä kirjallisuuspalkinnoista. Vuonna 1952 julkaistu Katkeruuden syllogismeja (Syllogismes de l'amertume) on Cioranin luetuimpia teoksia, ja sen ansiosta hänestä tuli tunnettu Ranskassa ja koko maailmassa etenkin sen jälkeen, kun se oli julkaistu pehmeäkantisena taskupainoksena. Cioranin kenties merkittävin teos on vuonna 1973 ilmestynyt De l'inconvénient d'être né ('Syntymisen harmillisuudesta'). Vuonna 1987 ilmestyi hänen viimeinen teoksensa Aveux et anathèmes ('Kirouksia ja tunnustuksia'). Suomeksi Cioranin teoksista ovat ilmestyneet Hajoamisen käsikirja ja Katkeruuden syllogismeja. Ne ovat suomentaja Peltosen mielestä ihan paskoja. 

ellauri074.html on line 334: Cioranin ja Mircea Eliaden yhteydet Romanian 1930- ja 1940-luvun äärioikeistolaisiin liikkeisiin ovat herättäneet paljon keskustelua, ja niistä kerrotaan seikkaperäisesti esimerkiksi Marta Petreun teoksessa An Infamous Past: E. M. Cioran and the Rise of Fascism in Romania.

ellauri077.html on line 754: Karl Paul Reinhold Niebuhr (21. kesäkuuta 1892 – 1. kesäkuuta 1971) oli amerikkalainen reformoitu teologi, eettikko, politiikan ja julkisten asioiden kommentaattori ja professori Unionin teologisessa seminaarissa yli 30 vuoden ajan. Niebuhr oli yksi Amerikan johtavista julkisista intellektuelleista useiden vuosikymmenien ajan 1900-luvulla, ja hän sai Presidential Medal of Freedom -mitalin vuonna 1964. Julkinen teologi, hän kirjoitti ja puhui usein uskonnon, politiikan ja julkisen politiikan risteyksestä vaikutusvaltaisimpiensa kanssa. Kirjat, mukaan lukien Moral Man and Immoral Society ja The Nature and Destiny of Man olivat hipi hienoja. Niebuhr nimesi vuosien 1938–40 Gifford Lectures (maailman maineikkain teologian luentosarja) "Ihmisen luonto ja kohtalo". Julkaistun osan 1 sivulla 1 hän kirjoitti: "Ihminen on aina ollut hänen oma vaikein ongelmansa. Mixi hän ajattelee aina vain izeään?" Sivulle 2 mennessä hän pohti "ihmishistorian tunnustettuja pahoja", "kysymystä ihmiselämän arvosta" ja "onko elämä elämisen arvoista". Positiivisesti Niebuhrin työn suuri mittakaava tarkoitti, että hän saattoi temmata mukaan melkein kenetkä tahansa. Kukapa ei olisi ihmetellyt pahuuden ongelmaa tai ihmiselämän arvoa? (Scribner's oli riittävän vakuuttunut The Nature and Destiny of Manin vetoomuksesta julkaista kaksiosainen, massamarkkinoille tarkoitettu pokkaripainos vuonna 1963. Modern Library luokitteli sen 1900-luvun 20 parhaan tietokirjan joukkoon.) Niebuhrin realismi syveni vuoden 1945 jälkeen ja sai hänet tukemaan amerikkalaisia ​​pyrkimyksiä kohdata neuvostokommunismi kaikkialla maailmassa. Voimakas puhuja, hän oli yksi 1940- ja 1950-lukujen vaikutusvaltaisimmista ajattelijoista julkisissa asioissa. Akateemikoiden lisäksi aktivistit, kuten Myles Horton ja Martin Luther King Jr, sekä lukuisat poliitikot ovat myös maininneet hänen vaikutuksensa heidän ajatteluunsa, mukaan lukien Hillary Clinton, Hubert Humphrey ja Dean Acheson. sekä presidentit Barack Obama ja Jimmy Carter. Niebuhr on vaikuttanut myös kristilliseen oikeistoon Yhdysvalloissa. Institute on Religion and Democracy, konservatiivinen ajatushautomo, joka perustettiin vuonna 1981, on omaksunut Niebuhrin kristillisen realismin käsitteen sosiaalisissa ja poliittisissa lähestymistavoissaan.  

ellauri077.html on line 768: Yleensä on katsottu, että rukous on peräisin Niebuhrilta, mutta sen alkuperästä on esitetty erilaisia arveluja. Niebuhr itse piti itseään rukouksen ensimmäisenä esittäjänä, ja se esiintyy muun muassa hänen teoksessaan The Essential Reinhold Niebuhr: Selected Essays and Addresses (1987) sekä hänen tyttärensä Elisabeth Siftonin teoksessa The Serenity Prayer: Faith and Politics in Times of Peace and War (2003). Siftonin mukaan hänen isänsä oli käyttänyt rukousta vuonna 1943. Hän on kuitenkin ilmeisesti käyttänyt sitä saarnassaan jo vuonna 1932 tai aikaisemmin. Rukous on pantu virheellisesti muun muassa Augustinuksen, Tuomas Akvinolaisen, Franciscus Assisilaisen, Paul Tillichin, Friedrich Christoph Oetingerin ja Udo Kuckucksuhrin nimiin. Kaikki kieltäytyivät.

ellauri077.html on line 799: 
Politics and the English Language
 on George Orwellin vuonna 1946 ilmestynyt kuuluisa essee, jossa hän arvosteli kielen käyttämistä poliittisen vaikuttamisen välineenä ja todellisuuden naamioimista kiertoilmaisuin. Mukavassari Orwellin kommarivihasta ja mukahetero Orwellin homofobiasta on ollut puhetta jo albumissa Eläinten vallankumous.

ellauri078.html on line 239:   Mitä pitemmälle luen sitä vakuuttuneempi alan olla että Wallu on kans vaan yx amer. persepää. Sen kerran kun Wallu puhuu naisasialiikkeestä se on pelkkää vittuilua, mm. dworkinismista. Andrea Dworkin (1946-2005) oli yhdysvaltalainen feministinen kirjailija ja pornografian vastustaja. Hän osallistui äänekkäästi 1980-luvun keskusteluun pornosta ja sensuurista Yhdysvalloissa.

ellauri080.html on line 766:             In April 1942, an early Indian independence leader Sri Aurobindo urged Mahatma Gandhi to accept the proposals of Sir Stafford Cripps which gave India dominion status as a way to secure a united independent India. Gandhi refused the Cripps proposals.

ellauri080.html on line 767:             On 8 August 1942, Gandhi began a “Quit India Movement”. His speech urged Indians to ‘do or die.’

ellauri080.html on line 768:     “We shall either free India or die in the attempt; we shall not live to see the perpetuation of slavery.” – Gandhi, 1942.

ellauri080.html on line 771:             India achieved her independence on 15 August 1947.

ellauri080.html on line 772:             Gandhi was assassinated by a Hindu fanatic Nathuram Godse on 30 January 1948, while leading a communal prayer group. Olis kannattanut käyttää nahkatakkia kuten Esa Saarinen. 

ellauri080.html on line 774:                     Gandhi was nominated several times for the Nobel Peace Prize, but he was never awarded the prize. In 1948, the prize was left unawarded with the committe seriously considering a posthumous prize.

ellauri080.html on line 795:     Gandhi went to jail many times. The first occasion was 11 January 1908. The last time was 6 May 1944. In total, he spent 2,338 days in jail.

ellauri080.html on line 809:             Gandhi was assassinated by a Hindu fanatic on 30 January 1948, New Delhi, India. The fanatic could not leave the snake alone. 

ellauri080.html on line 811: George Orwell, in his 1949 essay Reflections on Gandhi, said that "saints should always be judged guilty until they are proved innocent". Remember, there's no such thing as a saint. But there are heaps of shrimps. Used to be, anyway.

ellauri083.html on line 54: Her 1962 novel Satan Never Sleeps described the Communist tyranny in China. Following the Communist Revolution in 1949, Buck was repeatedly refused all attempts to return to her beloved China and therefore was compelled to remain in the United States for the rest of her life. 

ellauri083.html on line 372:     As mother and daughter, 194764376278" data-nimi="Farrow Mia">Farrow’s and Dylan’s stories were always going to be interconnected. But ever since Dylan’s sexual abuse accusation against Allen, her father and Farrow’s former boyfriend, went public nearly three decades ago, their bond has been tested. (Allen has categorically denied Dylan’s allegation.)

ellauri088.html on line 297: Hakulinen on pikku haukka, sellainen kuin Nakke Nakuttajassa. Isä Lauria ahdisteli ankarasti rabulisti Lauri Kettunen. Tämä viropää pyydysteli kettuja sotaa paossa Debrecenissä ja Tartossa. Virkavapaiden avulla hän toimi myös yliopisto-opettajana Budapestissa Eötvös-Collegiumissa vuosina 1935–1937 ja 1941–1944. Siellä se tutki käkenä heimosisarien pesiä.

ellauri088.html on line 313: Einon pääteos, lähes tuhatsivuinen Vepsän kielen äännehistoria ilmestyi vasta 1946. Se on yhä eräs laajimmista suomalais-ugrilaisista kielistä kirjoitetuista monografioista.

ellauri088.html on line 316: Eino Tunkelo aloitti jo opiskeluvuosinaan murresanaston, kansanperinteen ja kielitieteellisen aineiston keruumatkat, joita suoritti ensin kotiseudulleen, sitten Kainuuseen ja myöhemmin muun muassa Viroon. Vielä 1942 ja 1943 hän kävi Suomen valtaamassa Äänislinnassa (Petroskoi) keruumatkalla. Sieltä löytyy vieläkin pikkutunkeloita.

ellauri089.html on line 64: Space Cadet (1948) may not be Heinlein’s best juvenile novel (that spot is usually reserved for Have Space Suit—Will Travel), but it is a solid contender for one of the top spots. Space Cadet would probably be a memorable novel if Heinlein had written no other juvenile books.

ellauri089.html on line 93: Heinlein's fiction of the 1940s and 1950s, however, began to espouse conservative views.

ellauri089.html on line 114: From Rocket Ship Galileo (1947) to Have Space Suit—Will Travel (1958), Robert A. Heinlein wrote twelve novels, all published by Scribners, that were aimed at what we now call the juvenile market. In Dr. Johnson’s sense of the word, they are classics in their field, they have stood the test of time. They appeared first in hardback—unusual in a field in which, until the 1950s or 1960s, almost all major works were published in magazines or in paperback; and during the 1950s, hardback copies of these novels could be found in school and public libraries all across the country. These novels later appeared in paperback and have remained available in that form to the present. Heinlein’s juvenile novels have been largely ignored by both science fiction critics and critics of children’s literature; but even a half century after they were written, these novels are still “contemporary” and are still among the best science fiction in the range.

ellauri089.html on line 124: During the 1930s and 1940s, Heinlein was deeply interested in Alfred Korzybski's general semantics and attended a number of seminars on the subject. His views on epistemology seem to have flowed from that interest, and his fictional characters continue to express Korzybskian views to the very end of his writing career.

ellauri092.html on line 186:       In the 1930s many Methodists favored isolationist policies. Thus in 1936, Methodist Bishop James Baker, of the San Francisco Conference, released a poll of ministers showing 56% opposed warfare. When war came in 1941, the vast majority of Methodists strongly supported the national war effort, but there were also a few (673) conscientious objectors. 

ellauri092.html on line 382: Oskar Immanuel Heikel (1858–1941) oli lestadiolaisen liikkeen vaikuttaja, Albert Heikelin poka. Jeesuxen nimiserkku. 

ellauri092.html on line 442: Kuulin 4 esitelmää: 
Huonojen tapojen turmiollisesta vaikutuksesta (esim. nenänkaivuu ja kateus); 
Hengellisestä kitumisesta: 5 nixiä; 
Käytä tahtoasi! muuta kuulijasi rahaxi!; ja 
Hiljaiset hetket jumalan tarhassa. 
 Ihmeellinen puhuja! (Sama esitelmä kuin Perun Limassa 1941.)

ellauri093.html on line 144: Ironside oli muistaaxeni läski viivasuinen poliisi jossain rullatuolissa? Vai sekotanko nyt? Juu ei tää on Harry Ironside – Bible teacher, preacher, and author; pastor of the Moody Church in Chicago (1930-1948); associated at different times with both the Open and Exclusive Brethren. 

ellauri093.html on line 161: Neen läheisin työtoveri oli Witness Lee -niminen babtisti. Heidän yhteistyönsä alkoi 1932. Lee muutti Shanghaihin 1934 voidakseen työskennellä enemmän Neen kanssa. Hän muun muassa toimitti Neen julkaisua The Christian 1934–1940 ja oli hänen best maninsa mm. tämän avioituessa. Vuonna 1949 Nee lähetti Leen ja ryhmän muita Taiwanille jatkamaan lähetystyötä. Charity oli käynyt mustasukkaisexi. Taiwan  eli Formosa on oikeistokiinalaisten saari Fuzhouta vastapäätä. Yhtä lähellä kuin Tallinna. Danin vanhemmat oli vieläkin vihaisia sen petturuudesta. 

ellauri093.html on line 174: Major General Orde Charles Wingate, DSO & Two Bars (26 February 1903 – 24 March 1944) was a senior British Army officer, known for his creation of the Chindit deep-penetration missions in Japanese-held territory during the Burma Campaign of the Second World War.

ellauri093.html on line 186: Field Marshal Montgomery told Moshe Dayan in 1966 that he considered Wingate to have "been mentally unbalanced and that the best thing he ever did was to get killed in a plane crash in 1944."

ellauri093.html on line 915:   Helene kuoli slaagiin 1939. Se oli Dickiä 1v nuorempi. Dolmen lähti yxin jenkkeihin eikä päässyt enää koskaan takaisin. Julma kohtalo. - Hei ei sinne päinkään! Se iski uuden hanin alle vielä 82-vuotiaana! Jalo nainen oli toiminut 20v opettajattarena, sitten tyttö-korkeakoulun johtajattarena. Nyt hän oli erään tyttökoulun ylivalvoja. Tosi estrogeeninen. He solmivat avioliiton maaliskuussa 1942. Grace oli syntyisin Kanadasta, 30v nuorempi miestänsä, erinomainen kodinhoitaja... hän on niin hyvä minulle, en ole enää yxin... Niinpä niin, ei ole ihmisen hyvä olla yxin, minäpä teen hänelle kylkiluusta kumppanin. Dolmen ei muistanut mainita Gracen tyttönimeä. Voi olla ettei se muistanut sitä, sen nimimuisti oli surkea. 

ellauri093.html on line 921:   Vielä vuoden Dick toimahteli, sitten se sai emfyseeman ja muutti New Yorkista Floridaan. Rauhan tultua ne matkustivat Englantiin ja asettuivat Bournemouthiin asumaan. Sieltä käsin se vielä teki kiertueen Kanadaan ja kirjoitteli lohdutuxen sanaa masentuneille sakemanneille, luvaten että heidän keskijakauxinen messiaansa tulee vielä uudelleen. (Nyt 2021 näyttääkin jo aika lupaavalta.)  Kesällä 1948 ei se enää jaxanut lentää Amerikkaan. Viimeiseen kirjeeseensä se kyllä liitti ohjeet Jes.40:31, jossa meitä opetetaan lentämään. Herran siivellä yli vaikeuxien. Schwierigkeit ist Herrlichkeit.

ellauri095.html on line 123: Hopkins became a skilled draughtsman. He found his early training in visual art supported his later work as a poet. His siblings were much inspired by language, religion and the creative arts. Milicent (1849–1946) joined an Anglican sisterhood in 1878. Kate (1856–1933) would help Hopkins publish the first edition of his poetry. Hopkins's youngest sister Grace (1857–1945) set many of his poems to music. Lionel (1854–1952) became a world-famous expert on archaic and colloquial Chinese. Arthur (1848–1930) and Everard (1860–1928) were highly successful artists. Cyril (1846–1932) would join his father's insurance firm.

ellauri095.html on line 153: Despite Hopkins burning all his poems on entering the Jesuit novitiate, he had already sent some to Bridges, who with some other friends, was one of the few people to see many of them for some years. After Hopkins's death they were distributed to a wider audience, mostly fellow poets, and in 1918 Bridges, by then poet laureate, published a collected edition; an expanded edition, prepared by Charles Williams, appeared in 1930, and a greatly expanded edition by William Henry Gardner appeared in 1948 (eventually reaching a fourth edition, 1967, with N. H. Mackenzie).

ellauri096.html on line 204: Frederic Fitch (1963) reports that in 1945 he first learned of this proof of unknowable truths from a referee report on a manuscript he never published. Thanks to Joe Salerno’s (2009) archival research, we now know that referee was Alonzo Church.

ellauri096.html on line 236: Church’s referee report was composed in 1945. The timing and structure of his argument for unknowables suggests that Church may have been by inspired G. E. Moore’s (1942, 543) sentence:

ellauri096.html on line 625: Keynesiläisen päättäjän teoreettisen laitteen toinen pääosa oli Phillips-käyrä . Tämä käyrä, joka oli pikemminkin empiirinen havainto kuin teoria, osoitti, että työttömyyden lisääntynyt työllisyys merkitsi inflaation nousua. Keynes oli vain ennustanut, että työllisyyden kasvu aiheuttaisi korkeamman hinnan, ei korkeamman inflaation . Tällöin ekonomisti voisi käyttää IS–LM-mallia ennustamaan esimerkiksi, että rahan tarjonnan kasvu nostaisi tuotantoa ja työllisyyttä - ja sitten Phillips-käyrän avulla ennustaa inflaation kasvua. Keynesianismin vaikutuksen vahvuuden voi nähdä ekonomistien aalto, joka alkoi 1940-luvun lopulla Milton Friedmanin kanssa . Sen sijaan, että he hylkäsivät makrotalouden mittaukset ja makrotalouden mallit, he omaksuivat tekniikat, joissa koko taloutta pidetään kysynnän ja tarjonnan tasapainossa, mutta toisin kuin keynesiläiset - he väittivät, että "syrjäyttämisen" vaikutukset saisivat aikaan tai riistäisivät finanssipolitiikan sen positiivisesta vaikutuksesta. Sen sijaan on keskityttävä rahapolitiikkaan, jonka varhaiset keynesiläiset jättivät suurelta osin huomiotta. Monetaristinen kritiikki työnsi keynesiläisiä kohti tasapainoisempaa näkemystä rahapolitiikasta ja innoitti Keynesian teorian tarkistusaallon. 1950-luvulla julkisen vallan kohtalainen kysyntä johti teollisuuden kehitystä ja finanssi- ja rahapolitiikan suhdannepolitiikan käyttöä ja saavutti huippunsa 1960-luvulla, jolloin monille keynesiläisille tuntui, että vauraus oli nyt pysyvää. Vuoden 1973 öljyshokin ja 1970-luvun taloudellisten ongelmien myötä moderni liberaali taloustiede alkoi kuitenkin suosiota. Tänä aikana monet taloudet kokivat "stagflaatiota ": korkea ja kasvava työttömyys yhdistettynä korkeaan ja nousevaan inflaatioon, mikä on ristiriidassa Phillips-käyrän ennusteen kanssa. Stagflaatio tarkoitti, että sekä ekspansiivista (taantuman vastaista) että supistavaa (inflaation vastaista) politiikkaa oli sovellettava samanaikaisesti, mikä oli selvää mahdotonta. Tämä ongelma johti klassisempaan analyysiin perustuvien ideoiden nousuun, mukaan lukien monetarismi, tarjontapuolen taloustiede ja uusi klassinen taloustiede. Tämä tuotti "poliittisen sidoksen" ja keynesiläisen talouden konsensuksen romahtamisen, mikä johti uuden klassisen makrotalouden ja uuden keynesianismin kehitykseen. Seuraavien vuosikymmenien aikana nämä kaksi koulua kokoontuisivat luomaan uuden uusklassisen synteesin, joka muodostaa nykypäivän valtavirran perustan. Uuskeynesiläinen taloustiede - https://fi.qaz.wiki/wiki/Neo-Keynesian_economics

ellauri096.html on line 867:   Moni historian maalimies harrasti nuorena mensuurimeikkailua. Heidän joukossaan oli muun muassa kommunismin isä Karl Marx. Yhteiskuntafilosofi Karl Marxilla (1818–1883) oli vasemman silmänsä yläpuolella mensuuri­meikkailuottelussa Bonnin yliopistossa saatu arpi. Sekin oli muuten juutalaisia. Kainin merkkiä kantoivat Heikin kaa.  Saksalainen säveltäjä Richard Wagner (1813–1883) saattoi sekin olla jutku tuntemattomaxi jääneen isän puolelta. Se oli innokas miekkailija opiskeluaikoinaan Leipzigissä, missä hän kuului yliopiston Saksikäsi-osakuntaan. Natsijohtaja Ernst Kaltenbrunner (1903–1946) tunnettiin julmuudestaan. Hänellä oli kasvoissaan useita mensuuriotteluista saatuja arpia ja useampia Victorinox-linkkuveizistä saatuja peräpuolella. Hullu filosofi Friedrich ­Nietzsche (1844–1900) opiskeli Bonnin yliopistossa teologiaa ja kuului Francofobia-osakuntaan. Hän keskeytti opintonsa vuoden jälkeen ja vaihtoi kielitieteeseen. Tanskalainen tähtitieteilijä Tyko Brahe (1546–1601) menetti nenänsä miekkataistelussa Rostockin yliopistossa. Syynä oli aivan mahdoton tunarointi. Silitysrautakansleri Otto von Bismarck (1815–1898) oli innokas miekkailija Göttingenin yliopistossa, missä sillä meni paremmin meikkailusalilla kuin luennoilla. Autotehtailija Ferdinand Porsche (1875–1951) opiskeli Wienissä ja miekkaili osakuntansa Bruna Bröder edustajana.

ellauri096.html on line 884:   Vuonna 1871 Saksan pikkuvaltiot yhdistyivät keisarikunnaksi, jota hallitsi Bonnin yliopistossa hankittua menstruaatioarpea kasvoissaan kantava Vilhelm I. Keisari uskoi vakaasti, että osakuntaelämä jätti arpia miehiin ja menstruaatioarvet tekivät näistä ”lujia ja urheita”, tai ainakin sööttejä. Hänen mielestään mensuurimeikkailun idea oli ymmärretty täysin väärin. Keisarista se oli nykyajan vastine keskiaikaisille hirttäjäisille ja antoi ”juuri sitä supervoimaa, jota yliopiston jälkeen elämässä tarvittiin”. Vilhelm uskoi myös löytävänsä armeijaansa kenraalit entisten "Seelenbruderiensa" joukosta. Keisarin järkytykseksi hänen arpiset kenraalinsa kuitenkin johtivat Saksan katkeraan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1918. Täh? Nyt lähti heittelehtimään. Vilhelm I (1797-1888) oli autuaasti kuollut ja kuopattu. Suuren sodan tappiokeisari oli 2 keisaria myöhempi Vilhelm II (1859–1941). On tässäkin historiasivusto. Samaa luokkaa kuin Tiede 2000-kuvasto.

ellauri097.html on line 95: Mencken admired the German philosopher Friedrich Nietzsche (he was the first writer to provide a scholarly analysis in English of Nietzsche´s views and writings) and Joseph Conrad. His humor and satire owed much to Ambrose Bierce and Mark Twain. He did much to defend Dreiser despite freely admitting his faults, including stating forthrightly that Dreiser often wrote badly and was a gullible man. Mencken also expressed his appreciation for William Graham Sumner in a 1941 collection of Sumner´s essays and regretted never having known Sumner personally. In contrast, Mencken was scathing in his criticism of the German philosopher Hans Vaihinger, whom he described as "an extremely dull author" and whose famous book Philosophy of 'Als ob' he dismissed as an unimportant "foot-note to all existing systems."

ellauri097.html on line 193: Koejärjestelyxi ne ehdottavat sarvipäiden genosidiä (Hitler & Mengele 1942). Tämän jälkeen mitattaisiin kuinka iso osa puupellosta sitten häviää niiden pannahisten nieluun. Hypoteesi on että huomattavasti vähempi. Ällöttävät hirvikärpäsetkin voisivat vähetä. Petoja ei kyllä siedä lisätä yhtään, johan meitä on täällä yli 5 miljoonaa. 

ellauri097.html on line 262: En juillet 1940, après la défaite de la France, il retourne en Amérique. En 1942, il est mobilisé et envoyé à New York pour servir au Bureau américain de l'information de guerre. De là, cinq fois par semaine, il s'adresse à la France dans l'émission de radio Voice of America, travaillant entre autres avec André Breton. Il enseigne la littérature dans une faculté de jeunes filles américaines. Julien Green revient en France juste après la Seconde Guerre mondiale et retourne à la foi de sa jeunesse.

ellauri097.html on line 292: Patrick White (1912–1990) was raised in Sydney’s well-to-do Rushcutter’s Bay, and was sent to England at 13. He attended boarding school, then Cambridge, and during the war was stationed in North Africa. It was there, in 1941, that White met Manoly Lascaris, the Greek officer who he would love for the rest of his life. By the time White and Lascaris returned to Australia. in 1947 White had written three tepidly received novels, and a play. It took coming home to Sydney to transform his writing and elevate it to the level of genius. White produced The Tree of Man, in 1955, his first novel to be written in Sydney. He went on to write a string of masterpieces in quick succession: Voss, Riders in the Chariot, The Vivisector. He received the Nobel Prize for Literature in 1973. The Nobel committee credited White “for an epic and psychological narrative art which has introduced a new continent into literature.”

ellauri097.html on line 302: In some respects this reflects a national pathology. Unlike an American or British child, an Australian student can go through thirteen years of education without reading much of their country’s literature at all (of the more than twenty writers I studied in high school, only two were Australian). This is symptomatic of the country’s famed “cultural cringe,” a term first coined in the 1940s by the critic A.A. Phillips to describe the ways that Australians tend to be prejudiced against home-grown art and ideas in favor of those imported from the UK and America. Australia’s attitude to the arts has, for much of the last two centuries, been moral. “What these idiots didn’t realize about White was that he was the most powerful spruiker for morality that anybody was going to read in an Australian work,” argued David Marr, White’s biographer, during a talk at the Wheeler Centre in 2013. “And here were these petty little would-be moral tyrants whinging about this man whose greatest message about this country in the end was that we are an unprincipled people.”

ellauri097.html on line 816: Robert Frost's personal life was plagued by grief and loss. In 1885 when he was 11, his father died of tuberculosis, leaving the family with just eight dollars. Frost's mother died of cancer in 1900. In 1920, he had to commit his younger sister Jeanie to a mental hospital, where she died nine years later. Mental illness apparently ran in Frost's family, as both he and his mother suffered from depression, and his daughter Irma was committed to a mental hospital in 1947. Frost's wife, Elinor, also experienced bouts of depression.

ellauri097.html on line 818:     Elinor and Robert Frost had six children: son Elliot (1896–1900, died of cholera); daughter Lesley Frost Ballantine (1899–1983); son Carol (1902–1940, committed suicide); daughter Irma (1903–1967); daughter Marjorie (1905–1934, died as a result of puerperal fever after childbirth); and daughter Elinor Bettina (died just one day after her birth in 1907). Only Lesley and Irma outlived their father. Frost's wife, who had heart problems throughout her life, developed breast cancer in 1937, and died of heart failure in 1938. 

ellauri098.html on line 754: Toisen maailmansodan aikaan 1941 Myers motivoitui toimivan persoonallisuusindikaattorin kehittämiseen. Hän halusi lopettaa sotien aiheuttamat kärsimykset ja tragediat ja uskoi, että ihmisten paremman keskinäisen ymmärtämisen kautta kärsimykset vähenisivät. Koska psykologit eivät asiasta kiinnostuneet (kärsimyxethän on niiden leipäpuu) Myers ja Briggs päättivät yhdessä kehittää välineen, jolla teoria saataisiin konkreettiseen hyötykäyttöön. II maailmansodasta alkaen MBTI on ollut osa amerikkalaisten upseerien ja muiden johtajien valintakokeita. Se selittää aika paljonkin.

ellauri100.html on line 63: Niinpä mielen sairauksia ovat olleet esim. 1940-luvun sotilaskarkuruus (sotahulluus ei tietenkään ikinä), tanssimania, moraalittomuus (esim. esiaviolliset suhteet tai veto sellaisen perään), vaeltelevasta kohdusta johtuva haureus ja hysteria, saatanan vallassa oleminen, peiton alaiset hanskahommat, kiinnostus samaa sukupuolta olevaan, erimielisyys hallintojärjestelmän kanssa (takavuosinahan neuvostojärjestelmän vastustajat pantiin mielisairaalaan ja pakkohoitoon);

ellauri100.html on line 93: Kretschmer opiskeli teologiaa, lääketiedettä ja filosofiaa Tübingenin, Münchenin sekä Hampurin yliopistoissa vuosina 1906–1912. Hän työskenteli vuodesta 1913 lähtien Robert Gauppin assistenttia Tübingenissa, missä hän suoritti habilitaatiotutkinnon 1918. Hän jatkoi Tübingenissa yliopiston lääketieteen yksikön apulaisjohtajana vuoteen 1926 saakka, jolloin hän siirtyi Marburgin yliopiston psykiatrisen klinikan johtajaksi. Vuosina 1946–1959 Kretschmer työskenteli Tübingenin yliopiston psykiatrian klinikan johtajaprofessorina. Uransa loppuajan Kretschmer työskenteli yksityisenä tutkijana omien konstituutiopsykologiaan ja työpsykologiaan keskittyvien töidensä parissa.

ellauri100.html on line 138: Er gehörte dem Beirat der Gesellschaft Deutscher Neurologen und Psychiater an, besichtigte 1940 die NS-Tötungsanstalt Bernburg und nahm 1941 an einer Sitzung des Beirats der Aktion T4 teil. Im selben Jahr schrieb er in einem Vorwort zu Geniale Menschen: „Was im Wesentlichen entartet ist, das werden wir ruhig aus der Vererbung ausschalten können.“

ellauri100.html on line 149: 

ellauri216.html on line 310: VALAMON LUOSTARIN VIIMEISEN JA UUDEN VALAMON LUOSTARIN ENSIMMÄISEN JOHTAJAN IGUMENI HARITONIN (1871-1947) ELÄMÄÄ KUVAAVASTA AUTOFIKTIOSTA. UUDEN VALAMON LUOSTARIN JOHTAJA, ARKKIMANDRIITTA PANTELEIMON ON OMAN LUOSTARIKILVOITTELUNSA VUOKSI PYSTYNYT KUVAAMAAN IMUGEENI HARITONIN, TUON VÄRIKKÄÄN HARITONIN ELÄMÄNTIETÄ IHMISELÄMÄN INTOHIMOJEN SEKÄ HISTORIAN MYLLERRYSTEN JA KIRKON KIISTOJEN KAUTTA HILJAISUUTEEN LAATOKAN VALAMOON JA SIELTÄ EVAKKOON VALKOISEN SUOMEN PUOLELLE HEINÄVEDEN UUTEEN VALAMOON ILMAN ROMANTISOINTIA. ISKÄ PANTELEIMON SEURAA TÄSSÄ TOISEN SAMANLAISEN KUIKAN RETKIÄ MUTTA PUHUU SILTI ENIMMÄXEEN IZESTÄÄN.

ellauri216.html on line 453: Vuonna 1944, kunnostuskirkon hajoamisen jälkeen, kunnostustyön katedraalin rehtori arkkipappi Nikolai palautti ikonin ortodoksiseen kirkkoon. Aluksi ihmekuvassa, kuten sen kunnostustyöntekijöiden luona, ei ollut rizaa, vasta vuonna 1947 se laitettiin kuparikullatun rizaan yhdestä luettelosta.

ellauri216.html on line 455: Hänen pyhyytensä patriarkka Aleksei I vieraili Kostromassa Volgan kaupunkeihin tekemällään matkalla 7. elokuuta 1948. Kumartaen Jumalanäidin "Fedorov"-kuvaketta patriarkka ilmaisi toiveensa, että ihmeellinen kuva koristeltaisiin sen arvoisella viittalla. pyhäkön hengellisestä suuruudesta. Uuden viittauksen järjestämiseksi Pyhän Johanneksen Kristuksen katedraalin papit ja maallikot alkoivat kerätä lahjoituksia, mikä kesti useita vuosia. Kevääseen 1955 mennessä Moskovan käsityöläiset olivat valmistaneet uuden hopeakullatun rizan.

ellauri216.html on line 499:   Panteleimon, siviilinimeltään Petri Sarho (s. 17. toukokuuta 1949 Vieremä) on suomalainen ortodoksinen piispa ja kirjailija. Hän on entinen Oulun metropoliitti. Hän jäi eläkkeelle kesäkuussa 2013 heti kun pääsi.

ellauri216.html on line 628:     Saksalaisten ritarien tappio tulkittiin pian oikeauskoisten voitoksi paavin johtamista hyökkäyshaluisista katolilaisista, ja Aleksanteri Nevski julistettiin jo Iivana Julman kauden alussa pyhäksi. Pietari Suuri kunnioitti pyhää soturia rakennuttamalla Aleksanteri Nevskin lavran paikalle, jolla ruhtinaan oli oletettu voittaneen ruotsalaiset vuonna 1240. Pietari suunnitteli myös Aleksanteri Nevskin kunniamerkin, jonka ensi kerran myönsi Katariina I vuonna 1725. Keisarinna Elisabet teetti hänen jäännöksilleen valtavan hopeisen pyhäinjäännösarkun, joka valmistettiin Pietarin rahapajassa vuosina 1750–1753. Josif Stalin otti Pietari Suuren suunnitteleman kunniamerkin uudelleen käyttöön heinäkuussa 1942 sen kunniaksi, että Peipsijärven taistelusta oli kulunut 700 vuotta.

ellauri216.html on line 811: 1946 Riza saa kuulumiset Vasiljevosta. Serkkusisaret on kuolleet, saivat juopot miehet eikä lapsistakaan ollut iloa. Kirkot ovat klubeina mutta isänmaamme pelastui. Ei sotaa toivoa voi venäläinen milloinkaan. Vähävenäläisistä puhumattkaan.

ellauri216.html on line 836: Tämä kirja on kokoelma tekstejä eri lähteistä, päivittäiseksi hengelliseksi lukemiseksi, jonka on koonnut Valamon igumeeni Hariton (k.1947), joka joutui v.1940 lähtemään luostaristaan Suomeen, mutta joka ehti neljä vuotta aikaisemmin julkaista tämän kirjan, joka on sittemmin käännetty suomen lisäksi englanniksi, ranskaksi ja espanjaksi. Mukana on kirjan lopussa myös erilaisia rukousohjelmia, ja jotkut tekstit saavat myös alaviitteita selityksineen eri termeistä tai kirjoitelmien kirjoittajista, sopivasti myös ei-ortodoksisille lukijoille.

ellauri216.html on line 909:   Uusi sota katkaisi uudelleen luostarin toiminnan v. 1939. Kaikki komennettiin pois saarelta ja arvokkain omaisuus evakuoitiin samalla. Talvisodassa luostarin rakennukset säilyivät hyvin pommituksilta. Munkit olivat palanneet luostariin ja kokoontuivat pommituksien aikoina kirkkoon rukoilemaan. Välirauha pakotti veljestön kuitenkin jättämään luostarin maaliskuussa 1940. Hieman kaoottisessa tilassa tapahtuneessa muutossa jäi saarelle muun muassa suuri kirjasto, ikonostaasi ja kirkonkellot suurimmaksi osaksi.

ellauri216.html on line 911:   Karjalan takaisinvaltauksen yhteydessä osa munkeista palasi saarelle lokakuussa 1941 ällistelemään neuvostoliittolaisten tekemiä vaurioita ja tuhoja. Seuraavan kevään kesän munkit saivat elää saarella melko rauhassa, mutta syksyllä 1942 alkoivat taas pommitukset ja munkit joutuivat lähtemään vielä kerran sotaa pakoon. Tällä kertaa pako jäi pysyvämmäksi.

ellauri216.html on line 913:   Luostarin viimeinen Suomen-ajan johtaja, isä igumeeni Muurikki (Mihail Serechin) kuoli vuonna 1944 ja omasta pyynnöstään hänet haudattiin ryssän puolelle entisten igumeenien rinnalle Konevitsan luostarin pääkirkon alttarin taakse. Haudalle pystytettiin puinen risti, joka on vielä elokuussa 2008 jäljellä.

ellauri216.html on line 917:   Vanhentuva veljestö harveni, luostarin arkitöiden teko vaikeutui, kalusto ja kiinteistö rappeutui, taloudelliset vaikeudet alkoivat, kylmät ja ankarat sääolosuhteet huononsivat elinoloja. Monien muutosten ja vaikeuksien kautta luostarin toiminta päätettiin lopettaa vuonna 1956 ja jäljellä oleva veljestö siirtää Heinäveden Valamon luostariin, jolloin sinne oli muuttamassa enää vain yhdeksän veljestön jäsentä. Evakko-Konevitsan viimeinen johtaja oli igumeeni Pietari (Pauli Jouhki) joka sotilaspappina talvella 1940 yhdessä isä Paavalin, isä Iraklin, isä Simforianin ja insinööri Kudratsevin kanssa hoiteli Valamon luostarin omaisuuden "evakuointia."

ellauri216.html on line 926:   Tämä alkuperäinen kenotafi evakuoitiin levyksi purettuna Suomeen vuonna 1940 – mutta se joutui väliaikaisessa säilytyspaikassaan Kannonkoskella ryöstön kohteeksi: osa kannesta ja arkun kehykset katosivat, kansilevyä oli lisäksi leikattu metallisaksilla tai muulla työkalulla varsin rumasti, niin että jäljellä on vain pyhittäjän kuva epämuotoisella levyllä. Äärimmäisen kauniista hopeasepäntaidon näytteestä on siis jäljellä vain rippeet. Ilkivallan tekijöistä ei ole täyttä varmuutta, mutta hopeaa "evakuoitiin" useita kymmeniä kiloja.

ellauri216.html on line 968:   Igumeeni Haritonin ansiosta (1933–1947) luostarin perinteinen elämäntyyli katkesi talvisotaan.

ellauri216.html on line 972:   Vaikka Talvisota oli alkanut jo 30.11., alkoi luostariin kohdistua ilmahyökkäyksiä ja pommituksia vasta 6.1.1940 alkaen. Tuhoisimmat pommitukset tapahtuivat 2.2. ja 4.2.1940. Jälkimmäisen päivän iltana luostari oli yhtenä suurena tulimerenä. Luostarin arvokkaan, 29,000 nidettä käsittäneen kirjaston arveltiin tuhoutuvan, sillä pelastustoiminta piti keskittää muualle, ja siinäkin oli suuria ongelmia, sillä luostarin vesipumppurakennus oli tuhoutunut jo aikaisemmassa vaiheessa. Kirjastosta joku tiesi kertoa, että igumeni Damaskin oli suunnitellut sen palonkestäväksi, ja tulipalojen laannuttua saatiin todeta, että se oli säilynyt vahingoittumattomana, vaikka yläpuolella ollut huoneisto olikin palanut.

ellauri216.html on line 980: Tuhoisimpien, 4.2.1940 tapahtuneiden pommitusten jälkeen munkeista poistuivat igumeeni Haritonin johdolla vuorokauden kestäneen ankaran ilmapommituksen jälkeen. Luostarin vanhukset kuljetettiin yötä myöten kuorma-autolla Lahdenpohjaan ja sieltä edelleen Suolahden kautta Kannonkoskelle. Evakkomatkan aikana kymmenesosa munkeista kuoli. Tämä oli yksi monista evakuoinneista luostarin historian aikana, mutta nyt evakkomatka suuntautui ensi kertaa länteen. 

ellauri216.html on line 1021:   Moskovan rauhan astuttua voimaan 13.3.1940 jäi luostarin evakuoimiseen aikaa vain muutama päivä. Se tapahtui kuorma-autoilla Laatokan jäätä myöten, kun ensin oli kuljetettu pois saarella ollut sotilaskalusto. Luostarin kalleimmat taide-esineet lähetettiin Rautalammin kotiseutumuseoon. Arkkipiispan kehotuksesta myös kaikkien skiittojen kirkoista pyrittiin kuljettamaan pyhittäjäisien reliikit pois. Kaikki nämä kuljetettiin Lahdenpohjaan, jossa tavarat lastattiin junanvaunuihin ja koottiin myöhemmin Suolahteen odottamaan pysyvämpää sijoituspaikkaa.

ellauri216.html on line 1025:   Eniten tavaraa saatiin korjattua talteen paitsi pääkirkosta, myös Kaikkien pyhien eli Suuresta skiitasta sekä Uuden Jerusalemin eli Ylösnousemusskiitasta; viimeksi mainitusta pelastettiin muun muassa sinne rakennetusta Kristuksen hautakammiosta ikonit, aito Pyhältä maalta tuotu kopio orjantappurakruunusta sekä seinällä ollut Kristuksen ylösnousemusikoni. Kammio havaittiin kokonaan tuhotuksi vuonna 1941, kun luostariin päästiin hetkeksi takaisin; nykyisin se on restauroitu.

ellauri216.html on line 1027:   Pääluostarin alakirkon ikonit saatiin evakuoitua, yläkirkosta saatiin mukaan huomattavimmat ikonit ja irti lähtenyt jumalanpalvelusvälineistö kokonaisuudessaan. Kirjastokin onnistuttiin pelastamaan sullomalla kirjat tyhjiin perunasäkkeihin, joita sattumoisin tai kaizelmuxen armosta oli riittävästi. Sotilaat antoivat auliisti kuljetusapua mantereelle jossa evakuoitu tavara lastattiin juniin. Sotatoimien loppuminen 13. maaliskuuta 1940 helpotti kuljetuksia aivan oleellisella tavalla. Luostarin vahvat ja hyvin hoidetut hevoset selvisivät tästä kuljetusurakastaan hyvin; sotatoimien päättymisen johdosta nekin pääsivät mukaan evakkoon, paitsi ne muutamat, jotka kaatuivat urheasti työnsä ääreen ennen rauhan tuloa. Tosin rekikaluston niukkuuden vuoksi armeijan kuorma-autot kuljettivat huomattavan osan ihmisistä ja tavarasta mantereelle.

ellauri216.html on line 1029:   Viimeisenä toimena 19. maaliskuuta 1940, kun määräaika Valamosta poistumiseen meni umpeen, isä Simforian kiipesi pääkirkon kellotorniin ja soitti Pyhän Andreaksen kelloa 12 kertaa. Se oli siinä eikä anopin siinä.

ellauri216.html on line 1033:   Muutamat munkit kuitenkin menivät sinne tekemään korjaustöitä ja valvomaan rakennuksia. Saaristoon oli sijoitettuna myös sotilasosasto. Valamoon jatkosodan aikana siirtyneet munkit poistuivat saarelta Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikaan 20.6.1944. He "evakuoivat" luostarin omaisuutta vielä jonkin verran, mm. kirkonkelloja ja ikoneita. Valamon saarella olleet sotilaat poistuivat saarelta rauhan jo astuttua voimaan 20.9.1944.

ellauri216.html on line 1040:   Keväällä 1940 järjestettiin presidentinlinnassa neuvottelutilaisuus Luovutetun Karjalan johtohenkilöille. Tuolloin presidentti Kyösti Kallio kehotti tilaisuudessa ollutta Valamon varajohtajaa Isaakia ostamaan luostarille Saastamoiselle kuuluneen kartanon Heinävedeltä. Kun luostarin edustajat menivät katsomaan tätä Papinniemen tilaa, he löysivät päärakennuksen eräästä huoneesta Sergei ja Herman Valamolaisia esittäneen ikonin, jota he pitivät erityisen suotuisana enteenä. (Hyvin kekattu Saastamoisen pojat!) Kaupat tilasta tehtiin 24.7.1940, ja paikkaa ryhdyttiin kutsumaan Uudeksi Valamoksi. Luostarille kuuluivat nyt Papinniemen rakennukset sekä noin 300 hehtaaria metsämaata ja 50 hehtaaria peltoa.

ellauri216.html on line 1091:   Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan aikana 1939-1940 luostari joutui sota-alueelle. Munkit tukivat Itä-Karjalan pakolaisia (enimmäkseen ortodokseja). Jo 16. marraskuuta 1939 luostarin hallitus päätti:

ellauri216.html on line 1100: 26. marraskuuta ja 9. joulukuuta 1939 (vanhan tyylin mukaan) suoritettiin ensimmäiset Neuvostoliiton ilmahyökkäykset Valaamaan. Joulukuussa 1939 evakuointi Valaamasta aloitettiin. 20. joulukuuta 1939 sairaita ja vanhuksia munkkeja sekä aloittelijoita ja naisia vietiin pois saarelta. 28. joulukuuta 1939 tapahtui toinen evakuointiaalto. Näiden kahden aallon aikana evakuoidut (136 henkilöä) sijoitettiin koulurakennuksiin 120 km Jyväskylästä pohjoiseen. 6. helmikuuta 1940 tapahtui uusi evakuointi - kaikki munkit ja apotti lähtivät armeijan kuorma-autoihin, jättäen luostariin viisi henkilöä: kaksi hierojamonkkia (suomalaisten ortodoksisten sotilaiden hoitoon), hierojamonkki Simforian (Matveev), noviisi insinööri Vladimir Kudrjavtsev, höyrylaiva "Sergius"-munkin kapteeni Irakli (Maikevich).

ellauri216.html on line 1101: Tammi-helmikuussa 1940 Neuvostoliiton urheat lentokoneet pommittivat luostarin rakennuksia. Pommitukset olivat toistuvia: 6., 19., 20., 21.-28. tammikuuta, 2.-4. helmikuuta ja 10.-16. helmikuuta 1940. Valaamin pommituksista kirjoitettiin valkoisessa emigranttilehdistössä.

ellauri216.html on line 1103: Evakuoidut munkit veivät mukanaan kaiken arvokkaimman, mukaan lukien alkuperäisen Valaamin Jumalanäidin ikonin (ikonimaalari - Hieromonk Alipy. maailmassa - Aleksei Konstantinov), muita pyhäkköjä ja kelloja (meidän aikanamme kirkkojen välinen neuvotteluja alkuperäisen Valaamin Jumalanäidin ikonin palauttamisesta Valaamin luostariin on käyty ROC ja FOC yli 20 vuoden ajan). 18. maaliskuuta 1940 Laatokan vesillä soi 12 harvinaista kirkastuskatedraalin suuren kellon iskua, jotka ilmoittivat luostarin elinkaaren päättymisestä. Munkit asettuivat asumaan Heinäveden kaupunkiin Papinniemen kartanolle, jonne he perustivat Uuden Valamon luostarin. Ulkomailta saatiin lahjoituksia luostarin jälleenrakentamiseen - 25 629,25 markkaa Tolstoi-rahastolta ja (22. kesäkuuta 1940) - 50 000 markkaa paavilta. Evakuoinnin aikaan luostarin veljiä oli 173 henkilöä, joista 123 oli talonpoikia, 23 kaupunkilaisia, kaksi papistoa ja kaksi perinnöllistä aatelista. Melkein kaikki olivat lukutaitoisia - puolilukutaitoisia oli vain 14.

ellauri216.html on line 1107: Suuren isänmaallisen sodan lopussa vuonna 1945 metropoliita Grigori (Tšukov) vieraili Uudessa Valamissa ja liitti luostarin Moskovan patriarkaattiin. Monet vanhat munkit ilmoittivat haluavansa palata kotimaahansa, vanhalle saarelle. 12 vuoden kuluttua, vuonna 1957, luostari siirtyi Suomen ortodoksisen kirkon lainkäyttövaltaan. Samana vuonna vain seitsemän munkkia lähti Neuvostoliittoon; nuorin silloin lähteneistä oli 59-vuotias ja vanhin 84-vuotias. Kirkkoslaavilaiset jumalanpalvelukset loppuivat vuonna 1977, ja viimeinen venäläinen munkki kuoli vuonna 1981. Nyt luostari jatkaa toimintaansa suomalaisena ortodoksisena luostarina ja vastaanottaa vuosittain yli 100 tuhatta kävijää - sekä pyhiinvaeltajia että turisteja. Tämä on syrjäinen, hyvin hoidettu luostari järvien ja metsien keskellä - museon, kulttuurikeskuksen ja kirjaston kera.

ellauri216.html on line 1109:   Tietoa luostarin hylätyistä rakennuksista maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941 on vähän. Tiedetään, että luostarin rakennuksiin sijoitettiin lähes välittömästi venemiehien koulu ja porukka mökkipoikia. Historioitsija Sergei Miljaev. uskonnollisten selviytymistastoa koskevien painettujen julkaisujen kirjoittaja, lähetettiin Valaamaan valitsemaan käsikirjoituksia ja kirjoja luostarin kirjastosta ja arkistosta. Vuonna 1941 Miljajevin kaksisivuinen julkaisu luostarista ilmestyi Bezbozhnik-lehdessä otsikolla "Entinen obskurantismin ja vakoilun pesä". Miljajev esitti luostarin arkistosta löytämiensä asiakirjojen perusteella (tarkkojen lainausten kanssa) useita syytöksiä luostarin veljiä vastaan. Kaikki Miljajevin käyttämät asiakirjat on säilytetty. Vuonna 1940 Miljajev julkaisi artikkelin luostarista At the Turn -lehdessä, jossa kerrottiin seuraavaa:

ellauri216.html on line 1111:     Vuoteen 1940 asti Valaam oli pieni "munkkien valtio" - obskurantisteja, riistäjiä, pankkiireja, sitten - vakoojia ja sabotöörejä, kansainvälisen vastavallankumouksen etuvartio Neuvostoliiton rajalla. Tämä "valtio" oli pinta-alaltaan 30 kertaa suurempi kuin Vatikaani - paavin "valtio", kaksi kertaa suurempi kuin Monacon ruhtinaskunta - osa feodaalista Eurooppaa. Ja Valaam munkkien tulot olivat neljä kertaa suuremmat kuin Monacon ruhtinaskunnan tulot. Miljajev totesi, että "koko Valaamin historia 1918-1940. on tarina Neuvostoliiton vastaisesta etuvartiosta Neuvostoliiton luoteisrajoilla". Miljajev valitsi luostarin kirjastosta 1 191 kirjaa vientiin Neuvostoliittoon, mutta ennen Suuren isänmaallisen sodan alkua kaikkia ei viety.

ellauri216.html on line 1113: Syksyllä 1940 itse Valaamin saarella, luostarin rakennuksissa, järjestettiin venemiehien ja hyttipoikien koulu. jonka jäsenet menivät vuonna 1941 puolustamaan Leningradia. 20. syyskuuta 1941 suomalaiset miehittivät Valamon saariston. Suurin osa luostarin rakennuksista säilyi, mutta luostarin omaisuus vaurioitui. Joten luostarin suuren Andreevsky-kellon kieli, joka painoi 16 tonnia, revittiin irti ja kolmas osa sahattiin (se vietiin pois jonnekin). Vuosina 1942-1944 luostari kunnostettiin ja sitä käytettiin. Suomen armeija maksoi luostarin asumisen rakennuksissaan, ja tätä maksua vastaan luostari osti ruokaa itselleen. Vain pieni osa vuonna 1940 evakuoiduista veljistä palasi Valaamaan, ja luostarit osallistuivat taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan (kaksi sai Suomen ritarikunnan).

ellauri216.html on line 1115:   Neuvostoliiton joukkojen läsnäolon aiheuttamia vahinkoja luostarille käyttivät fasistiset propagandistit. Luostarissa vieraili usein saksalaisia, jotka ottivat siitä kuvia, sekä muiden fasistisen blokin maiden - Bulgarian, Romanian, Slovakian, Unkarin ja Kroatian - edustajia. Näistä vierailijoista hyötyivät luostarin veljet – heidän kauttaan munkit lähettivät Valaamilaisille kirjeitä ja valokuvia muihin maihin. Elokuussa 1942 Valaamissa vieraili italialainen kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja Lino Pellegrini, joka jätti yksityiskohtaisen raportin fasistisen puolueen "Il popolo d'Italia" virallisissa painetuissa elimissä (noin kuukautta myöhemmin valkoinen emigrantti painoi sen uudelleen." Paris Bulletin").

ellauri216.html on line 1117: Vaikea oli kysymys suhtautumisesta Neuvostoliiton sotavankeihin. 27. joulukuuta 1941 aloitteleva insinööri Vladimir Kudrjavtsev vaati kirjallisesti apotti Kharitonilta rahaa lähettämään luostarille Neuvostoliiton sotavankien ravinnon parantamiseksi. Khariton kieltäytyi, koska kyse oli Valamista vuonna 1940 vietyjen kaapeleiden myynnistä, johon Kudrjavtsev vastasi: "En kerro sinulle, Kristus itse." Tammikuun 4. päivänä 1942 Kudrjavtsev kirjoitti uudelleen apotti Kharitonille tästä asiasta, jolle Khariton vaati häntä poistumaan luostarista. Tämän seurauksena Kudrjavtsev poistettiin luostarista. Maaliskuussa 1944 luostari suostui ottamaan vastaan   Petsamon luostarin munkit heidän vaikean tilanteensa vuoksi sodan olosuhteissa.

ellauri216.html on line 1119: 19.9.1944 suomalaisjoukot ja munkit poistuivat Valaamin saaristosta. Myöhemmin sinne sijoitettiin Pitkärannan sellutehtaan aputila. organisoitiin metsätalous ja kunnostettiin luostarin sääasema.

ellauri219.html on line 196: His parents divorced before he was 10, and he lived with various relatives over the next decade. His British-born father, Myron (Mickey) Schneider, was a shoe clerk; they saw each other very infrequently. His mother, Sally Marr (legal name Sadie Schneider, born Sadie Kitchenberg), was a stage performer and dancer and had an enormous influence on Bruce's career. He defiantly convinced his ship's medical officer that he was experiencing homosexual urges toward him, leading to his dishonorable discharge in July 1945. However, he had not admitted to or been found guilty of any breach of naval regulations, and successfully applied to change his discharge to "Under Honorable Conditions ... by reason of unsuitability for the naval service". At Hanson's diner Bruce met Joe Anjovis (named by his taste) who had a profound influence on Bruce's approach to comedy. 

ellauri219.html on line 244: 

ellauri219.html on line 300: Striking and versatile, Tony Curtis was a Hollywood idol who made a dizzying amount of movies (over 100) between 1949 and 2008. He will always be remembered for his role alongside Jack Lemmon and Marilyn Monroe (No.25) in the 1959 cross-dressing caper Some Like It Hot, but another stand-out remains his performance alongside Burt Lancaster as fast-talking press agent Sidney Falco in the 1957 film noir The Sweet Smell Of Success. Tässä jää nyt mainizematta Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders!), ITC Entertainmentin 1970–1971 tuottama televisiosarja. Sen pääosissa esiintyivät Tony Curtis (Danny Wilde) ja Roger Moore (lordi Brett Sinclair; koko nimi Brett Rupert George Robert Andrew Sinclair, Marnockin 15. jaarli). Sitä tehtiin 24 jaksoa. Tony ja Roger eivät voineet sietää toisiaan. Läskiintynyt Tony kuoli kasarina sydämen pysähdyxeen. Rooger aateloitiin, vaikkei käynyt loppuun edes teatterikoulua. “But because of the war there were 16 girls in every class to four boys so while I didn’t learn that much about acting, I learned a hell of a lot about sex.”

ellauri219.html on line 314: Like Max Miller (No.37), Tommy Handley was another British wartime comedian. Born in Liverpool, he would have been a local hero for The Beatles, and his BBC radio show, ITMA (“It’s That Man Again”) ran for ten years, from 1939 to 1949, until Handley’s sudden death from a brain hemorrhage.

ellauri219.html on line 339: Lindner was born in Germany in 1901, but moved to the US in 1941, in order to escape the Nazis. In the 50s he developed a style of painting that drew upon Expressionism and Surrealism, along with the hyper-sexualised lifestyle that he encountered in New York. After appearing on the Sgt. Pepper cover, his abstract style would find echoes in the animated feature film Yellow Submarine.

ellauri219.html on line 444: Like Tommy Handley, Albert Stubbins (No.24) was a local Liverpool hero. Born in Wallsend, he became center-forward for Liverpool FC in 1946, where he helped the team win the League Championship the following year.

ellauri219.html on line 587: Rawls graduated from Princeton in 1943 with a Bachelor of Arts summa cum laude.

ellauri219.html on line 588: Rawls enlisted in the U.S. Army in February 1943. During World War II, Rawls served as an infantryman in the Pacific, where he served a tour of duty in New Guinea and was awarded a Bronze Star; and the Philippines, where he endured intensive trench warfare and witnessed traumatizing scenes of violence and bloodshed. It was there that he lost his Christian faith and became an atheist.

ellauri219.html on line 592:     Following the surrender of Japan, Rawls became part of General MacArthur's occupying army and was promoted to sergeant. But he became disillusioned with the military when he saw the aftermath of the atomic blast in Hiroshima. Rawls then disobeyed an order to discipline a fellow soldier, "believing no punishment was justified," and was "demoted back to a private." Disenchanted, he left the military in January 1946.

ellauri219.html on line 899:     Herbert George "H.G" Wells, English author (1866-1946)

ellauri219.html on line 984: Charles Parker, Jr., tunnettu lempinimeltään Nosey Parker ei vaan Bird, (29. elokuuta 1920 Kansas City – 12. maaliskuuta 1955 New York) oli saksofonisti ja säveltäjä, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä jazzmuusikoista. Virtuoosimaisena soittajana ja nerokkaana improvisoijana tunnettu Parker oli ehkä vaikutusvaltaisin hahmo ”bebopiksi” kutsutun modernin jazzin synnyssä 1940-luvulla. Parker ei lapsena näyttänyt erityisiä musikaalisia kykyjä. Sil oli 2-väriset lastenkengät ja jamihousut. Soittamisen lisäksi hän teki myös muita töitä, mm. tiskijukkana.

ellauri219.html on line 989:   Parker sortui kuitenkin pian taas huumeisiin ja jo vuonna 1949 hänen kanssaan oli vaikeaa soittaa samalla lavalla. Parker muun muassa päristeli ilmapallolla mikrofoniin ja ampui pianistia nallipyssyllä. Älkää ampuko pianistia, edes märkäpäillä. 

ellauri220.html on line 602: Pierino Ronald "Perry" Como, född 18 maj 1912 i Canonsburg i Pennsylvania, död 12 maj 2001 i Jupiter Inlet Colony i Palm Beach County i Florida, var en amerikansk sångare och skådespelare. Han betraktades som en crooner ("smörsångare"). Han började arbeta som frisör som femtonåring och sjöng samtidigt med olika orkestrar. Han hade sin storhetstid som artist från andra halvan av 1940-talet till början av 1960-talet. Bland hans största skivsuccéer märks Magic Moments och Wanted.  "50 vuotta musiikkia ja elämää hyvin elettynä. Siinä esimerkkiä kaikille." Suomessa hänen muun muassa lauantain toivotuissa suosituin laulunsa oli "Caterina" (1962), jonka myös Lasse Mårtenson teki suomeksi.

ellauri221.html on line 67: Bond heitti ympärilleen silmäyxen. Kyllä oli hienoa. Miesten joukossa saattoi olla pinnaajia jotka eivät lyöneet vaimoaan, ja miehiä joiden vietit oli kieroon kasvaneet (sodomisteja), mutta konkkaronkkana iltapuvuissaan he tekivät aristokraattisen vaikutelman kuin pingviinit jäällä. Vaan harmi että Marthe Richard meni sulkemaan 1946 les maisons closes, vaikka ne oli suljetut jo valmiixi. Nyt ei Lontoossakaan kulje klubitarjoilijat enää pyllyt paljaina, ei edes tarjoilijattaret. Quel dommage! 

ellauri221.html on line 86: La loi de fermeture des maisons closes en France en 1946 porte communément son nom.

ellauri221.html on line 97:   Elle dépose le 13 décembre 1945 devant le Conseil municipal de Paris un projet pour la fermeture des maisons closes. Dans son discours, elle ne s’en prend pas tant aux prostituées qu’à la société, responsable selon elle, de la « débauche organisée et patentée » et à la mafia, qui bénéficie de la prostitution réglementée ; le propos permet aussi de rappeler que le milieu de la prostitution s'est compromis avec l’occupant pendant la guerre. Sa proposition est votée et le 20 décembre 1945, le préfet de police Charles Luizet décide de fermer sans préavis les maisons du département de la Seine dans les 3 mois (au plus tard le 15 mars 1946, date qu'a fixée le conseil municipal). Encouragée, Marthe Richard commence une campagne de presse pour le vote d'une loi généralisant ces mesures. Elle est soutenue par le Cartel d'action sociale et morale et le ministre de la Santé publique et de la Population, Robert Prigent.

ellauri221.html on line 99: 	Le 9 avril 1946, le député Marcel Roclore présente le rapport de la Commission de la famille, de la population et de la santé publique, et conclut à la nécessité de la fermeture. Le député Pierre Dominjon dépose une proposition de loi dans ce sens qui est votée le 13 avril 1946 à la chambre des députés. La fermeture des maisons closes est appliquée à partir du 6 novembre 1946. Le fichier national de la prostitution est détruit et remplacé par un fichier sanitaire et social de la prostitution (loi du 24 avril 1946). Environ 1 400 établissements sont fermés, dont 195 à Paris (177 établissements officiels) : les plus connus comme le Chabanais, le Sphinx, La Rue des Moulins, le One-Two-Two mais aussi les sinistres maisons d’abattage comme le Fourcy et le Charbo… Beaucoup de tenanciers de maisons closes se reconvertirent en propriétaires d'hôtels de passe. La prostitution est alors une activité libre ; seules sont interdites son organisation et son exploitation — le proxénétisme — et ses manifestations visibles.

ellauri221.html on line 103: 1946, the prostitution registry was destroyed, and 1,400 brothels were closed, including 180 in Paris. Many brothels were converted into hotels, which prostitutes continued to use, so haha! James Bond was coldcocked by this cruel and inhumane law. He switched immediately to drinking only Tittinger.

ellauri222.html on line 121: Abraham spent the rest of his life in Chicago, and he ended up running a retail coal business. But he never really learned English—Yiddish was the language at home—and he never became a citizen. He had no passport and no driver’s license (which didn’t prevent him from driving). Saul did not become an American citizen until 1943.

ellauri222.html on line 133: Bellow published his first short story in 1941. It came out in Partisan Review—marking the start of a relationship that was key to establishing Bellow’s reputation as the intellectuals’ chosen novelist. Bellow visited New York frequently, and lived there at various points, but he was never comfortable in the city. “I congratulated myself with being able to deal with New York,” he told Philip Roth near the end of his life, “but I never won any of my struggles there, and I never responded with full human warmth to anything that happened there.”

ellauri222.html on line 139: So even “Dangling Man,” an awkwardly written book about which Bellow later said, “I can’t read a page of it without feeling embarrassed,” was received as a sign that the novel might after all be up to its historic task. “Here, for the first time I think, the experience of a new generation has been seized,” Delmore Schwartz wrote, in Partisan Review. In The New Yorker, Edmund Wilson called “Dangling Man” a “testimony on the psychology of a whole generation.” When Bellow’s second novel, “The Victim,” came out, in 1947, Martin Greenberg, in Commentary, explained that Bellow had succeeded in making Jewishness “a quality that informs all of modern life . . . the quality of modernity itself.” In Partisan Review, Elizabeth Hardwick suggested that Bellow might become “the redeeming novelist of the period.”

ellauri222.html on line 143: As everyone has said, Bellow not least, “Augie March” was the breakthrough book. Bellow ascribed its origin to a visionary moment. In 1948, he had gone with Anita to Paris for two years, supported by a Guggenheim fellowship. (Bellow hated Paris.) He was at work on a novel called “The Crab and the Butterfly,” which apparently concerned two men arguing in a hospital room. In the version of the epiphany he told to Roth, he was walking to his writing studio one morning when he was distracted by the routine Parisian sight of the street gutters being flushed:

ellauri222.html on line 269: Now there is real mystery about communists in the west, to limit myself to those. How were they able to accept Stalin – one of the most monstrous tyrants ever? You would have thought that the Stalin-Hitler division of Poland, the defeat of the French which opened the way to Hitler's invasion of Russia, would have led CP members to reconsider their loyalties. But no. When I landed in Paris in 1948 I found that the intellectual leaders (Sartre, Merleau-Ponty, etc) remained loyal despite the Stalin sea of blood. Well, every country, every government has its sea, or lake, or pond. Still Stalin remained "the hope" – despite the clear parallel with Hitler.

ellauri222.html on line 699: William Moulton Marston (May 9, 1893 – May 2, 1947), also known by the pen name Charles Moulton (/ˈmoʊltən/), was an American psychologist who, with his wife Elizabeth Holloway, invented an early prototype of the lie detector. Two women, his wife Elizabeth Holloway Marston, and their polygamous life partner, Olive Byrne, greatly influenced Wonder Woman's creation. She was inducted into the Comic Book Hall of Fame in 2006.

ellauri222.html on line 705:   In a 1943 issue of The American Scholar, Marston wrote: "Not even girls want to be girls so long as our feminine archetype lacks force, strength, and power. Not wanting to be girls, they don't want to be tender, submissive, peace-loving as good women are. Women's strong qualities have become despised because of their weakness. The obvious remedy is to create a feminine character with all the strength of Superman plus all the allure of a good and beautiful woman."

ellauri222.html on line 711: William Moulton Marston died of cancer on May 2, 1947, in Rye, seven days before his 54th birthday. After his death, Elizabeth and Olive continued to live together until Olive's death in 1990, aged 86; Elizabeth (The Wonder Woman) died in 1993, aged 100.

ellauri222.html on line 996:     Ellsworth Huntington, (born Sept. 16, 1876, Galesburg, Ill., U.S.—died Oct. 17, 1947, New Haven, Conn.), U.S. geographer who explored the influence of climate on civilization. Ellsworth Huntington (September 16, 1876 – October 17, 1947) was a professor of geography at Yale University during the early 20th century, known for his studies on environmental determinism/climatic determinism, economic growth, economic geography, and scientific racism. He served as President of the Ecological Society of America in 1917, the Association of American Geographers in 1923 and President of the Board of Directors of the American Eugenics Society from 1934 to 1938.

ellauri226.html on line 156: 	194/assets/a491995841i0018_max1024x.jpg" />

ellauri226.html on line 444: II but would not be felt until years later. “Between 1947 and 1976, the city

ellauri226.html on line 500: Long Island and Westchester County, New York area, as well as northern New Jersey, where Philip Roth's folks lived with a flock of other Mockies. Homes in new communities were comparatively inexpensive. For example, in 1948, the going rate for a home in Levittown was $8,000, which, if paid for using a low-interest

ellauri226.html on line 503: were made even more enticing in the late 1940s. 

ellauri226.html on line 527: Jacque Smith Bonneau moved to the South Bronx in the mid-1940s as part of the first major migration of African Americans to the borough and, like many of the white residents interviewed, commented on the safety of The Bronx in the 1950s and spoke of leaving the apartment door open on warm days, which created fine opportunities for petty crime for the sootyfaced poorer folks.

ellauri236.html on line 169: Prohibition and the ensuing Great Depression in the US (1929–39) had given rise to the Chicago gangster culture prior to World War II. This, combined with Chase's book trade experience, convinced him that there was a big demand for gangster stories. After reading James M. Cain's novel The Postman Always Rings Twice (1934), and having read about the American gangster Ma Barker and her sons, and with the help of maps and a slang dictionary, he wrote No Orchids for Miss Blandish in his spare time, he claimed over a period of six weekends, though his papers suggest it took longer. The book achieved remarkable notoriety and became one of the best-selling books of the decade. It was the subject of the 1944 essay "Raffles and Miss Blandish" by George Orwell (alla). Chase and Robert Nesbitt adapted it to a stage play of the same name which ran in London's West End to good reviews. The 1948 film adaptation was widely denounced as salacious due to the film's portrayal of violence and sexuality. Robert Aldrich did a remake, The Grissom Gang, in 1971. 

ellauri236.html on line 182: So much for Raffles. Now for a header into the cesspool. No Orchids for Miss Blandish, by James Hadley Chase, was published in 1939, but seems to have enjoyed its greatest popularity in 1940, during the Battle of Britain and the blitz. In its main outlines its story is this:

ellauri236.html on line 184: Miss Blandish, the daughter of a millionaire, is kidnapped by some gangsters who are almost immediately surprised and killed off by a larger and better organized gang. They hold her to ransom and extract half a million dollars from her father. Their original plan had been to kill her as soon as the ransom-money was received, but a chance keeps her alive. One of the gang is a young man named Slim, whose sole pleasure in life consists in driving knives (well, his prick as well, got to give that much to him) into other people's bellies. In childhood he has graduated by cutting up living animals with a pair of rusty scissors. Slim is sexually impotent, but takes a kind of fancy to Miss Blandish. Slim's mother, who is the real brains of the gang, sees in this the chance of curing Slim's impotence, and decides to keep Miss Blandish in custody till Slim shall have succeeded in raping her. After many efforts and much persuasion, including the flogging of Miss Blandish with a length of rubber hosepipe, the rape is achieved. (Ei se ihan näin mennyt, George!) Meanwhile Miss Blandish's father has hired a private detective, and by means of bribery and torture the detective and the police manage to round up and exterminate the whole gang. Slim escapes with Miss Blandish and is killed after a final juicy rape, and the detective prepares to restore Miss Blandish to her pristine shape. By this time, however, she has developed such a taste for Slim's caresses(3) that she feels unable to live without him, and she jumps, out of the window of a sky-scraper. Footnote 1945. Another reading of the final episode is possible. It may mean merely that Miss Blandish is pregnant, i.e. she is damaged goods. Maybe she is sad that the baby's dad is dead. But the "interpretation" I have given above seems more in keeping with the general brutality of the book.

ellauri236.html on line 194: As I have mentioned already, No Orchids enjoyed its greatest vogue in 1940, though it was successfully running as a play till some time later. It was, in fact, one of the things that helped to console people for the boredom of being bombed. Early in the war the New Yorker had a picture of a little man approaching a news-stall littered with paper with such headlines as ‘Great Tank Battles in Northern France’, ‘Big Naval Battle in the North Sea’, ‘Huge Air Battles over the Channel’, etc., etc. The little man is saying ‘Action Stories, please’. That little man with his little dick stood for all the drugged millions to whom the world of the gangster and the prize-ring is more ‘real’, more ‘tough’, than such things as crucifixions, wars, revolutions, earthquakes, famines, genocides, holocausts and pestilences. From the point of view of a reader of Action Stories, a description of the London blitz, or of the internal struggles of the European underground parties, would be ‘sissy stuff’. On the other hand, some puny gun-battle in Chicago, resulting in perhaps half a dozen deaths, would seem genuinely ‘tough’. This habit of mind is now extremely widespread. A soldier sprawls in a muddy trench, with the machine-gun bullets crackling a foot or two overhead, and whiles away his intolerable boredom by reading an American gangster story. And what is it that makes that story so exciting? Precisely the fact that people are shooting at each other with machine-guns! Neither the soldier nor anyone else sees anything curious in this. It is taken for granted that an imaginary bullet is more thrilling than a real one. (But note one difference: they get a whacking pile of money and loads of wet twat for it.)

ellauri236.html on line 382: Upon publication, the book was an instant commercial success, selling over half a million copies within five years, despite wartime pulp shortages (thanx to Finland fighting on the other side). It was also controversial, due to its violence and risqué content. In 1944, it was the subject of an essay by George Orwell in Horizon, Raffles and Miss Blandish, in which Orwell claimed that the novel bordered on the obscene.

ellauri236.html on line 384: In 1947, the sado-eroticism in Chase's book was parodied by Raymond Queneau in his pastiche novel, We Always Treat Women Too Well. In 1961, the novel was extensively rewritten and revised by the author because he thought the world of 1939 too distant for a new generation of readers (confusion can result if readers of the Orwell essay refer his quotations and references to the 1962 edition).

ellauri236.html on line 516: Chase was subject to several court cases during his career. In 1942, his novel Miss Callaghan Comes to Grief (1941), a lurid account of the white slave trade, was banned by the British authorities after the author and his publisher Jarrold were found guilty of an obscene book. Each was fined a hefty £100. Later, the Anglo-American crime author Raymond Chandler proved that Chase had lifted whole sections of his work in Blonde's Requiem (published 1945) forcing Chase to issue an apology in The Bestseller. 

ellauri236.html on line 526: Olin hiljattain Washingtonissa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kokouksessa, sanoi tohtori Luova Tuho.  Taloushistorioitsija Niella Ferguson sanoi siellä pitämässään puheessa, että olisimme onnekkaita, jos saisimme vain 1970-luvun kaltaisen talouskriisin emmekä sotaa kuten 1940-luvulla. Kansalliset turvallisuusneuvonantajat olivat huolissaan Naton sekaantumisesta Venäjän ja Ukrainan väliseen sotaan sekä Iranin ja Israelin törmäyskurssista. Ja juuri tänä aamuna luin, että Joe Bidenin hallinto odottaa Kiinan hyökkäävän Taiwaniin ennemmin tai myöhemmin. Rehellisesti sanottuna: kolmas maailmansota on tosiasiassa jo alkanut, varmasti ainakin Ukrainassa ja kyberavaruudessa”, hän sanoo. Jo on siinä aivan vitun oikeassa.

ellauri236.html on line 537:   Tää oli siis jonkun M. Cainin kovaxi keitetty 30-luvulta josta pidettiin 80-luvulla uusi meteli koska siitä tehtiin uusi filmatisaatio pääosissa epämiellyttävä Jack Nicholson ja hevoshampainen nainen nimeltä Jessica Lange. En ole nähnyt rainoista kumpaakaan, saati lukenut alkuteosta. Juoni lyhyesti: The sensuous wife of a lunch wagon proprietor and a rootless drifter begin a sordidly steamy affair and conspire to murder her Greek husband (i.e. the said lunch wagon proprietor).  This remake of the 1946 movie of the same name accounts an affair between a seedy drifter and a seductive wife of a roadside café owner. This begins a chain of events that culminates in murder. EFK ihan pikku pussissa.

ellauri238.html on line 199: Leena Larjanko (s. 1941) on suomalainen toimittaja ja Tuula I:n suolistaja.  Larjanko oli 1960-luvun alussa suhteessa runoilija Pentti Saarikosken kanssa. Heidän poikansa on toimittaja Saska Saarikoski. Teoksia, muokkaa / muokkaa wikitekstiä. Suomalainen unikirja ; tekijät Anja Angel, Leena Larjanko. Tammi 1978, 4. painos 1981.

ellauri238.html on line 312: Tuula2 ja Pena kikattivat Johnny Walkerin pakinoille Ylioppilaslehdessä niin että Leila-sisko soitti poliisit. Pekka Jaakko Juhani Haukinen, kirjoittajanimi Johnny Walker, (14. syyskuuta 1940 Ylivieska – 1. lokakuuta 1966 Huittinen) oli suomalainen kustannusvirkailija, kriitikko ja kirjailija. Pekka Haukisen vanhemmat olivat Johannes Konstantin Haukinen ja Elma Eliina Ihalainen. Hän pääsi ylioppilaaksi Norssista 1959 ja opiskeli sitten vähän aikaa Helsingin yliopistossa. Haukinen oli naimisissa 1959–1964 Päivi Astrid Rannan kanssa ja vuodesta 1966 näyttelijä Eeva-Maija Haukisen kanssa. Haukinen kuoli syksyllä 1966 liikenneonnettomuudessa. Yhtään Pekan pakinaa ei ole säilynyt nettipolville. Antikvaarista niitä voisi löytyä. Hauskojahan ne ovatkin, myönsi poliisi.

ellauri238.html on line 455:     Der/die von den Nazi*nnen als Jüd*in ins Exil „Verscheuchte“ stirbt am 22. Januar 1945 im Alter von 75 Jahren in Jerusalemer Hadassah (Esther)-Hospital.   Aber der Tod hat in diesem Buch nicht das letzte Wort! Else Lasker*in-Schüler*in lebt in Gedichten. Else Lasker-Schüler lebt, wenn noch nur virtual, dadurch dass ihre Dichtung  zwar immer weniger gelesen wird. Aber ihre Gedichte leben weiter, sehnsüchtig nach Leben und Lieben. Wie wir (und ich der/die Unterzeichnete, Hajoo Hahn besonders), vorläufig. „Längst lebe ich vergessen im Gedicht“, schreibt der/die aus Nazideutschland vertriebene Dichter*in. Nach seinem/ihrem Tod rühmt Gottfried Benn ihn/sie als „die größte Lyriker*in, den/die Deutschland je hatte“. 

ellauri238.html on line 465: Else Lasker-Schülers Grabstein ist auf dem Ölberg in Jerusalem. Sie starb dort am 22. Januar 1945, hatte sich aber bis zuletzt eine Rückkehr in die deutschsprachige Stadt Zürich gewünscht. Jordanialaiset törkkivät Elsen heprealaista hautakiveä. Se sai uuden sakemanneilta, mutta luita ei löydy enää.

ellauri238.html on line 544: Pekka Antti Aunus Kejonen (18. heinäkuuta 1941 Kuopio – 10. syyskuuta 2020 Vilppula) oli suomalainen runoilija, kirjailija ja jazz-muusikko. Häntä pidetään suomalaisen beat-kirjallisuuden isänä. Kejosen taiteilijanura alkoi Kuopiossa 1960-luvulla, millä vuosikymmenellä hän saavutti myös suurimman suosionsa. Hän kertoi lopettaneensa esikoisteoksensa Jamien (1963) ilmestyttyä jatsimuusikon hommat ja keskittyneensä kirjoittamiseen. Kejonen joi hampaansa ja nilkutti kepin varassa. Silti hakkasi Penan elinvuosissa toinen käsi selän takana.

ellauri238.html on line 588: 	Kaasalainen syntyi Karjalan kannaksen Käkisalmella. Vanhemmat Johannes Matinpoika Kaasalainen ja Liisa os. Musikka. Molemmat heistä olivat syntyisin Viipurin läänin Pyhäjärveltä. Äiti ja Harrin molemmat veljet kuolivat jatkosodan aikana, isä heti sodan jälkeen vuonna 1946.

ellauri238.html on line 703: »Merikapteeni evp. Sten Lille kertoi myös, että etappipataljoonan teloitusryhmät valittiin vapaaehtoisista. Hän ei ollut itse ilmoittautunut joukkoon 21. toukokuuta, mutta kuului etappipataljoonaan ja oli Katajanokan vankilan pihalla sinä aamuna, jolloin Untola tuotiin laivalle kuljetettavaksi. Lillen mukaan Untola oli 'pieni mies, joka oli pukeutunut suureen päällystakkiin'. Salmen ja Gunnar Björlingin (1887–1961) lisäksi laivalla olleiden vartiomiesten joukossa olivat ainakin Wolmar Henrik Ståhlberg (1887–1940; myöh. mm. Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja) ja Viljo Numminen (1896–1960; myöh. korkeimman oikeuden oikeusneuvos). Saamani tiedonannon mukaan juuri Ståhlberg olisi tuupannut Untolan laivalta mereen. Viljo Nummisen osuudesta eivät hänen vaimonsa ja poikansa, opetusministeriön kansliapäällikkö rva Jaakko Numminen ja Uuden Suomen päätoimittaja Juha Numminen, tienneet enemmän kuin sen, että hän kuului valkokaartin 1. pataljoonaan ja oli siten yksi Tehtaankadun kansakoululta laivalle komennetuista vartijoista.»

ellauri238.html on line 862: Born in Germany in 1924, Amichai and his family fled the country during Hitler’s rise to power when Amichai was 12 and settled in Palestine. Although Amichai’s native language was German, he read Hebrew fluently by the time he immigrated to Palestine. During the 1948 Arab-Israeli war he fought with the Israeli defense forces. The rigors and horrors of his service in this conflict, and in World War II, inform his poetry.

ellauri240.html on line 59: Joyce Diane Brothers (1927-2013) oli amerikkalainen psykologi, televisiopersoona, neuvoja, kolumnisti ja kirjailija. Hän tuli tunnetuksi ensimmäisen kerran vuonna 1955 voittamalla pääpalkinnon amerikkalaisessa peliohjelmassa The $64,000 Question. Pikku-Aune oli aivan ilmiselvä juutalainen, os. Bauer,  siskokin nai jonkun Goldsmithin. In 1949, she married Milton Brothers, who later went on to become an internist. 40 years later in 1989, Brothers lost her husband to bladder cancer. Following the death of her husband, Brothers fell into a state of depression for a year and contemplated suicide (at 62); however, she used her own self-help work to achieve inner peace and happiness. Brothers and her husband had a daughter, four grandchildren and two great-grandchildren.

ellauri240.html on line 190: Metalious valmistui Manchester Central High Schoolista 1942 ja avioitui seuraavana vuonna George Metaliousin kanssa. Sodan jälkeen George Metalious opiskeli sodassa palvelleille tarkoitetun tuen turvin, ja valmistuttuaan New Hampshiren yliopistosta hän vastaanotti rehtorin viran Gilmantonin kylässä New Hampshiressa. Gilmantonin on sanottu olevan sen kaupungin esikuva, johon Metalious sijoitti vuonna 1956 julkaistun romaaninsa Kaupunki nimeltä Peyton Place tapahtumat. Kirja oli myyntimenestys, ja se oli yli vuoden The New York Timesin myydyimpien kirjojen listalla. Vuonna 1957 kirjasta tehtiin elokuvaversio Peyton Place – vihan tyyssija ja myöhemmin televisiosarja Peyton Place. Metalious kirjoitti kirjalle myös jatko-osan Paluu Peyton Placeen. Metalious kuoli 39-vuotiaana alkoholin aiheuttamaan maksakirroosiin.

ellauri240.html on line 192: Peyton Placen kaupunki oli yhdistelmä useista New Hampshiren kaupungeista: Gilmantonista, jossa Metalious asui (ja joka paheksui kuuluisuutta); Laconia, ainoa Peyton Placen kokoinen lähikaupunki ja Metaliousin suosikkibaarin paikka; ja naapurikaupungit Alton ja Belmont. Gilmanton Ironworksin kylässä joulukuussa 1946 tytär murhasi seksuaalisesti hyväksikäyttäneen isänsä (johon kirja osittain perustuu). Belknap Countyn sheriffi Homer Crockett ja New Hampshiren osavaltion poliisin jäsenet tutkivat murhaa. Hollywood ei hukannut aikaa lunastaakseen kirjan menestystä – vuosi sen julkaisun jälkeen voimakkaasti desinfioitu elokuva Peyton Place sai suuret lipputulot. Elokuvan ensi-ilta pidettiin Colonial Theaterissa Laconiassa, New Hampshiressa. Parhaimmillaan TV-sarja, jota alettiin esittää syksyllä Metaliousin kuoleman jälkeen (ABC-TV :ssä 1964–1969), oli myös menestys. 

ellauri240.html on line 205: Metalious's father deserted his wife and three daughters when Grace was 11 years old. At that time divorce was unusual in a French Canadian family, and Grace and her sisters felt stigmatized. In high school Grace met George Metalious, who was neither Catholic nor of French-Canadian background and, thus, highly unacceptable to her family. Nevertheless, they married in 1943. A few years later, with one child already, the Metalious's moved to Durham, New Hampshire, where George attended the University of New Hampshire. It was here that Metalious began writing seriously, neglecting both her house and, eventually, three children, despite the condemnation of her neighbors.

ellauri240.html on line 256: Maria de Lourdes Villiers Farrow eli Mia Farrow (s. 9. helmikuuta 1945 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänen vanhempansa ovat aussi ohjaaja John Farrow ja irkku näyttelijä Maureen O’Sullivan. Hän on kolmas Farrowin ja O’Sullivanin seitsemästä lapsesta. Farrow sairasti yhdeksänvuotiaana polion ja joutui vuodeksi hengityslaitteeseen, mutta toipui elolle.

ellauri242.html on line 70:   19412">
Eulenspiegeleitä

ellauri242.html on line 166: Perventsevin toisesta maailmansodasta kertova romaani ”Varjele kunniaa nuoresta pitäen” (Tšest s molodu, 1948) sai Stalin-palkinnon vuonna 1949. Samana vuonna hänet palkittiin Igor Savtšenkon ohjaaman elokuvan ”Kolmas isku” (Treti udar, 1948) käsikirjoituksesta. Kirjailija on saanut myös Leninin kunniamerkin. Hänen avoimen propagandististen teoksiensa taiteellinen arvo on vähäinen. Taide ja propaganda näät hikisesti yhteen soppii, ja silloinkin vaan jos propaganda puhaltaa meikäläisten koppiin. Toisen kautta eipä sanokaamme ruozalaisissa dekkareissakaan ole mainittavasti taidearvoja. 

ellauri242.html on line 178:   Perventsevin romaanissa "Kunnia nuorelta iältä" (1948) Adzhimushkayn louhosten puolustamisen teema kosketettiin ensimmäisen kerran.. Yksi kirjan hahmoista, Arseniy Afanasiev, kertoo olleensa louhosten puolustajain jäsen. "Toukokuusta kesäkuun viidenteentoista päivään he istuivat. Viisitoista tuhatta ihmistä... He romahtivat meidät kivillä, muurittivat uloskäynnit. Kivet imettiin, vettä ei ollut... Siellä kolme lasten hautausmaata jäi louhoksiin... Ja sitten niistä päästettiin savua ja sitten kaasua... kaasua... Kolmesataa ihmistä lähti, lähti tiehensä. Viidestätoista tuhannesta kolmesataa!" Yksi ensimmäisistä joka mainitsi tämän sodanaikaisen tragedian oli Perventsev.

ellauri242.html on line 184: Toukokuussa 1942 tappion jälkeen "Hunting for Bustards" (sax. Trappenjagd) -operaatiossa Kerchiä puolustavat Krimin rintaman yksiköt oli pakko evakuoida Tamanin niemimaalle. Evakuoinnin käsiteltyä 51. armeijan ryhmää johti Krimin rintaman päämajan sotilaskoulutusosaston päällikkö eversti Pavlo Yagunov . 14. toukokuutahänet nimitetään tähän tehtävään ja hän alkaa samana päivänä muodostaa erillisiä pataljooneja ja iskuryhmiä reservin henkilöstöstä. Näihin yksiköihin kuuluivat reservin komentajat ja sotilashenkilöstö, 1. rintaman reservirykmentin henkilökunta, useita satoja sotakoulujen kadetteja, NKVD:n 276. kiväärirykmentin taistelijat ja komentajat, 95. rajarykmentti - ensimmäinen ja toinen pataljoona ottivat vastaan asemat pohjoiseen.  Myös peitto-osastoissa oli sotilaita eri yksiköistä ja rintaman yksiköistä, joita 13.5. alkoi esiintyä louhoksissa. Iltapäivällä 14. toukokuuta peitto-osastolla oli yli 4 000 henkilöä, yksityiset yritykset olivat puhtaasti komentajien. Nuori luutnantti S.S. Shaidurov kirjoitti muistelmissaan, että reservin komentohenkilökunta oli lähes täysin aseeton. Kaupungista lähteneiden sotilaiden ja Kerchin asukkaiden kustannuksella peittoryhmä kasvoi useisiin tuhansiin, Suuriin katakombeihin piiloutui vainottuja kristittyjä yli 10 000 ja pienissä kyykki noin 3 000. Katakombivaruskuntia johtivat Jagunov ja M. G. Povazhny.

ellauri242.html on line 194: Toukokuun 21. päivän kivilouhoksissa pidetyn hälisevän kokouksen jälkeen tehtiin päätös "Adzhimushkain kivilouhosten puolustusosaston perustamisesta", nim. "Stalinin mukaan nimetystä Adzhimushkain kivilouhoksen puolustusrykmentistä". Eri lähteiden mukaan yksikön henkilöstö oli tuolloin 5 000 - 15 000 ihmistä, luotiin erilaisia ​​palveluja - sotilastuomioistuimen piirakkakokki Andrii Pirogov nimitettiin elintarvikeosaston päälliköksi (ennen sitä hän toimi elintarvikepäällikkönä nälkäisessä 51. armeijassa, mutta joutui vangiksi piirakoiden muilutuxesta syyskuussa 1942). Samanlaisia ​​vastustussoluja, vaikkakaan ei niin pitkäkestoisia, oli myös Bykovskessa, Vergopolskessa - jopa 16 miestä. 3 päivän kuluttua he liittyivät 27 taistelijan divisioonaan, joka saapui rientomarssia 1,5 kuukaudessa ja kykki Didushevin louhoksissa. Bulganakskyissä kivilouhokset - 3 km Adzhi-Mushkaista - surmasivat elokuuhun mennessä useita kymmeniä sotilaita 510. erillisestä ilmatorjuntatykistidivisioonasta ja 396. kivääridivisioonan lääkintä- ja terveyspataljoonasta, ennen kaikkea luutnantti M. V. Svetlosanovin ja vanhemman poliittisen insinöörin V. S. Gogitidze. Lokakuun viimeisiin päiviin saakka natsit siivosivat Voikovin mukaan nimetyn tehtaan maanalaisia ​​yhteyskäytäviä löytäen ja tuhoten lisää trappeja.

ellauri242.html on line 211: 30. lokakuuta 1942 saksalaiset sotilaat vangitsivat katakombit kokonaan ja vangitsivat useita eläviä punamuurahaisten armeijan sotilaita, viimeiset taistelijat vangittiin 31. päivänä.

ellauri242.html on line 245: Aleksandra Mihailovna Kollontai (ven. Алекса́ндра Миха́йловна Коллонта́й, o.s. Domontovitš, ven. Домонто́вич; 31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872 Pietari – 9. maaliskuuta 1952 Moskova) oli venäläinen marxilainen kirjailija, feministi ja diplomaatti. Hänestä tuli maailman ensimmäinen naispuolinen diplomaattiedustaja vuonna 1923, kun hänet nimitettiin Neuvostoliiton edustajaksi Osloon. Kollontai oli Neuvostoliiton täysivaltainen edustaja (vuodesta 1943 suurlähettiläs) Tukholmassa vuosina 1930–1945, missä asemassa hän toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhantunnusteluissa vuosina 1940 ja 1944.

ellauri242.html on line 256:   Stalinin saatua vallan hän (kuka? Leninkö?) nimitti Kollontain ulkomaille diplomaatiksi – Kollontai oli uranuurtaja: ensimmäinen nainen suurlähettiläänä koko maailmassa. Hänet nimitettiin ensin kauppa- ja diplomaattiedustajaksi Norjaan (1923–1926), sitten Meksikoon (1926–1927), josta palasi Norjaan 1927–1930). Vuonna 1930 hän sai siirron Tukholmaan, jossa toimi vuoteen 1945 asti. Hän oli myös mukana Neuvostoliiton lähettämässä edustajistossa YK:n perustamisessa. Ulkomailla hänellä ei ollut vaikutusvaltaa Neuvostoliiton sisäisiin asioihin. Hän toimi diplomaattisena välittäjänä maissa, joiden kautta Neuvostoliitto pystyi hankkimaan tarvitsemiaan kriittisiä tuotteita, esimerkiksi toisen maailmansodan aikana ruozalaisia SKF:n kuulalaakereita, joiden päävientikohde oli Saksa. Ulkomaantyönsä ansiosta hän säilyi yhtenä harvoista vanhoista bolševikkijohtajista sivussa Stalinin puhdistuksista ja teloituksista. Vuonna 1945 Kollontai sairastui ja palasi Neuvostoliittoon. Hän kuoli vuonna 1952. Silloin isä aurinkoinenkin oli jo kalkkiviivoilla.

ellauri242.html on line 263: Kollontai toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvotteluissa keväällä vuonna 1940 ja 1944. Tammikuussa 1940 hän sai kosketuksen Suomen hallitukseen ja tapasi Hella Wuolijoen Ruotsissa. Neuvottelut aloitettiin Ruotsin välityksellä, mutta ne eivät vielä johtaneet tulokseen. Suomen hallitus taipui rauhaan vasta maaliskuussa. Kollontai tapasi Paasikiven Tukholmassa useita kertoja.

ellauri243.html on line 80: 1948">
Ignominious bastards      

ellauri243.html on line 667: Pahrumpassa asui joku libertariaani joka on onnexi jo kuollut keuhkoemboliaan. 
 Libertarian Party (LP) on poliittinen puolue Yhdysvalloissa, aika lailla  Liike Nytin tapainen, joka edistää kansalaisvapauksia,  interventiokyvyttömyyttä, laissez-faire -kapitalismia sekä hallituksen  koon ja laajuuden rajoittamista. Puolue syntyi elokuussa 1971 tapaamisissa  David F. Nolanin kotona Westminsterissä, Coloradossa, ja se perustettiin  virallisesti 11. joulukuuta 1971 Colorado Springsissä, Coloradossa.  Juhlien järjestäjät saivat inspiraatiota itävaltalaisen koulukunnan töistä  ja ideoista, varsinkin ekonomisti Murray Rothbard.  Rothbard väitti, että  kaikki "yritysvaltion monopolijärjestelmän"  tarjoamat palvelut  voitaisiin tarjota tehokkaammin yksityisen sektorin toimesta ja kirjoitti,  että valtio on "ryöstöorganisaatio, joka on systematisoitu ja kirjattu  laajalle". Hänen suojelijansa Hans Herman Hopen mukaan ilman Rotberttiä ei  olisi sanottavaa anarkokapitalistiliikettä. Hans-Hermann Hoppe ( / ˈh ɒ p  ə / ; saksaksi: [ˈhɔpə] ; syntynyt 2. syyskuuta 1949) on  saksalais-amerikkalainen itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijä ,  filosofi ja poliittinen teoreetikko.  Hän on taloustieteen  emeritusprofessori Nevadan yliopistossa Pahrumpassa (UNLV), Ludwig von  Mises Instituten vanhustutkija sekä Property and Freedom Societyn  perustaja ja puheenjohtaja. Hoppe on Kristina tädin ikätoveri. Hoppe on  väkevästi antidemokraattinen. Sen kaveri Lew Rockwell on vahvasti Ukrainan  sodan vastainen. 

ellauri244.html on line 165:     Thomas Frederick Butler (b. 1940), Anglican Bishop of Southwark

ellauri244.html on line 589: Henry Valentine Miller (26. joulukuuta 1891 New York – 7. kesäkuuta 1980 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Miller tunnettiin aikansa kirjallisten normien rikkojana, joka yhdisti romaaneissaan henkilökuvausta, yhteiskuntakritiikkiä, filosofista pohdintaa, mystiikkaa, roisia seksuaalisuutta ja vapaata assosiaatiota. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Kravun kääntöpiiri (1934), Musta kevät (1936), Kauriin kääntöpiiri (1939) ja Ruusuinen ristiinnaulitseminen -trilogia (1949–59), jotka perustuvat hänen kokemuksiinsa New Yorkissa ja Pariisissa. Niin ja sitten se Marussin kolossi, joka oli makuuhuoneen kirjahyllyssä, mutta näytti tosi tylsältä. 

ellauri244.html on line 591: 	One of the first acknowledgments of Henry Miller as a major modern writer was by George Orwell in his 1940 essay "Inside the Whale", where he wrote:

ellauri244.html on line 613: 	In 1944, Miller met and married his third wife, Janina Martha Lepska, a philosophy student who was 30 years his junior. They had two children: a son, Tony, and a daughter, Valentine. They divorced in 1952.

ellauri245.html on line 559: Myös Elissa Aalto oli sekä arkkitehti että suunnittelija, joka suunnitteli huonekaluja, sisustuskokonaisuuksia ja painokangasmalleja. Vuonna 1941 Lapin läänin ensimmäinen viiden ällän ylioppilas Elsa Mäkiniemi muutti Helsinkiin opiskelemaan arkkitehtuuria Teknilliseen korkeakouluun. 

ellauri245.html on line 561: Elsa valmistui arkkitehdiksi helmikuussa 1949. Sen jälkeen hän työskenteli hetken aikaa Elsi Borgin ja Margareta Stigzeliuksen arkkitehtitoimistoissa. Kun työt siellä loppuivat, hän lähti kysymään töitä Alvar Aallon toimistosta. Toimisto sijaitsi Riihitiellä Munkkiniemessä, Aaltojen kodin yhteydessä. Pienessä työyhteisössä oli tuolloin vaikea tilanne, sillä Alvar Aallon ensimmäinen puoliso, lähin työtoveri ja yhtiökumppani Aino Aalto oli kuollut saman vuoden tammikuussa. Alvar Aalto joi suruunsa eikä saanut töitään kunnolla hoidettua. Kun Elissa sai töitä toimistosta, tilanne muuttui. Myöhemmin Aallon hovikuvaaja Eino Mäkinen oli kysynyt Alvarilta, miksi hän ei valinnut Maijaa. Alvarin vastaus oli: ”Jag måste ha litet skratt i mitt liv!” Elsa oli nuori ja iloinen. Moniin valokuviin on ikuistettu Alvar yrityxen ruorissa, mutta Elissan kerrotaan olleen miestään taitavampi kippari.

ellauri245.html on line 739: 1945" height=" 200px" />

ellauri245.html on line 754: Soon after graduation, Altman joined the United States Army Air Forces at the age of 18. During World War II, Altman flew more than 50 bombing missions as a co-pilot of a B-24 Liberator with the 307th Bomb Group in Borneo and the Dutch East Indies. Upon his discharge in 1947, Altman moved to California. He worked in publicity for a company that had invented a tattooing machine to identify dogs. 

ellauri246.html on line 84: I Non Serviam (1945) häcklar han det självgoda svenska välfärdssamhället i Till de folkhemske och uttrycker i titeldikten främlingskap och vantrivsel. Absurdism och groteskerier når en höjdpunkt i Strountes (1955), men genomsyrar hela författarskapet. Med den märkliga En Mölna-elegi (1960) tänjs genre- och språkgränserna. Joo selvä persutyyppihän se oli.

ellauri246.html on line 87: Lindegren oli Ruotsin akatemian jäsen 1962–1968.  A-ha! Hänet valittiin Ruotsin akatemiaan Dag Hammarskjöldin seuraajaksi tämän kuoleman jälkeen. Hän oli Bonniers Litterära Magasinin, Stockholms-Tidningenin ja Dagens Nyheterin kirjallisuuskriitikko. Vuosina 1948–1950 hän oli aikakauskirja Prisman  ja Alepan päätoimittaja. Hänen isoisänsä oli säveltäjä Johan Lindegren. Muikean näköinen Lindegren teki oopperalibrettoja, muun muassa Karl-Birger Blomdahlin oopperaan Aniara, joka perustuu 1/2nobelisti Harry Martinsonin runoelmaan Aniara (a-ha!).

ellauri246.html on line 91: At first this poem seems very pastoral, but it was written in the summer of either 1940 or 1941. Sweden was not at war, but had seen Denmark and Norway occupied by Nazi Germany and Finland defeated by the Soviet Union.  Ekelöf was firmly opposed to the totalitarian regimes, so see this poem as finding a moment of peace, pineapple and bananas in a time of other people's crisis.

ellauri246.html on line 189:     Joseph Brodsky (alun perin Iosif Aleksandrovitš Brodski, ven. Иосиф Александрович Бродский, 24. toukokuuta 1940 Leningrad, Neuvostoliitto – 28. tammikuuta 1996 New York, Yhdysvallat) oli venäläissyntyinen yhdysvaltalainen runoilija. Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1987. Selvä pysähtyneisyyden ajan poliittinen broileri. Kaikki njeuvostoliittolaiset dynypalkitut ovat pokanneet länkkäreille ja pyllistäneet kotimaahansa, paizi Solohov, joka pyllisti vasta vähän lopuxi. Se ei ole sattumaa, se on ukkotemian huolellisen propagandatyön tulosta. 

ellauri246.html on line 347: Mielenkiintoisia tosiasioita Brodskin biografiasta, runoilijan henkilökohtaisesta elämästä esitetään edelleen huomioita. Äskettäin päätti talvisodan Suomen kansa, alle kuukausi oli Ranskan tappioon. Tällaisessa pienessä, häiritsevässä asennossa 24. toukokuuta 1940 Leningradin valokuvaajan perheessä ja kirjanpitäjän hän syntyi pojaksi. Hieman yli vuosi ennen suuren isänmaallisen sodan alkua. Siinä hän oli koko elämänsä lapsuuden, jonka se riistää häneltä. Tukholman kirjeessä Yakov Gordin selitti paikallisen tilanteen Schorasin ja syntien kanssa heidän lapsuudensa perusteella, mutta päinvastoin. (No en minäkään tosta mitään ymmärrä.)

ellauri246.html on line 355:     Palattuaan puolivalssattuna, synkkänä, joka ei ole vielä naamioitu kaupungin saarron jälkeen, hän alkoi etsiä heidän paikkansa elämässä. Ne olivat lyhyitä aikoja, mutta voimakkaita. Joseph Brodskin lyhyt elämäkerta ehdottaa, että hän olisi muuttanut neljä koulua vuodesta 1944 lähtien. Viimeisimmässä niistä sijaitsevat Salon-kaistalla, missä hän pysyi toisen vuoden aikana seitsemännellä luokalla. Hänet lähetettiin merenkulkukouluun, mutta sitä ei hyväksytty. Sitten lyhyen aikavälin proletaarisen episodi seurasi hänen biografiassa: Joseph toimii Arsenal tehtaalla jyrsintäkoneen oppilaana. Epäonnistuminen siinäkin ilmestyi pyrkimyksensä mennä sukellusakvaarioiden kouluun ilmeisesti, Isän laivastotausta vaikutti. Sitten ajatus lääkäri tulee näkyviin. Saadaxeen  käytäntöä, hän saapuu avustavan persistorin morgueen. Anatomian kuolleet ilmeisesti osoittautuivat helpoxi nakixi, joten se kestää vain kuukauden. Seuraavaxi Kochegar, merimiehen majakka ... Lady Stabiilius tuli vasta kun Joseph alkoi ratsastaa Neuvostoliiton geologisilla retkillä, työntekijänä. Kaksi vuodenaikaa se oli valkoinen meri, sitten Pohjois-Yakutia, Itä-Siperia, muut Polarin alueen alueet. Yakutian hermostunut jakautuminen valmistui eeppisen.

ellauri246.html on line 568:   Iosip Alexandrovich syntyi 24. toukokuuta 1940 Leningradissa. Hän syntyi juutalaisessa perheessä, isä Alexander Ivanovich Brodsky - sotilasvalokuva, äiti Maria Moiseevna Volpert - kirjanpitäjä. Tulevan runoilun lapsuus oli sodassa, hänen isänsä tuolloin taisi palvella Japanissa, Joseph ja äiti evakuoitiin Cherepovetsille. Lapsuuden jälkeen koulun ikä, kun runoilija puhui eri haastatteluissa, hän jo oli kokenut painostusta muilta kansalaisuudestaan, mutta hän ei koskaan kieltäytynyt siitä, että hän oli juutalainen.

ellauri247.html on line 57:       Karilaan vanhemmat olivat Piippolan kirkkoherra, rovasti Niilo Köriläs (1852–1911) ja Ida Maria Anstén. Hän valmistui ylioppilaaksi 1921, filosofian kandidaatiksi 1924 ja filosofian maisteriksi 1927. Köriläs oli Seuran päätoimittajana 1929, WSOY:n virkailijana ja Ylioppilasteatterin johtajana 1929–1930, Suojeluskuntajärjestön Hakkapeliitta-lehden toimitussihteerinä 1930–1944, tämän jälkeen hän oli Valojuovaluoti-lehdessä toimitussihteerinä 1945–1946 ja päätoimittajana 1949–1950 sekä Noidannuoli-lehden toimittajana. Köriläs toimi myös Kustannusosakeyhtiö Valituksen osastonhoitajana vuodesta 1958, Nuorten Kirja ry:n johtokunnassa vuodesta 1946 ja sen puheenjohtajana vuodesta 1954. Kirjailijana Köriläs julkaisi nuorisoromaaneja, tietokirjoja ja kokoomateoksia. Useissa hänen 1950-luvulla kirjoittamissaan poikien seikkailukirjoissa oli voimakkaan isänmaallinen henki. Körilään kirjat olivat sixi suosittuja nazi-Suomessa, niinpä Köriläs sai laajaa tunnustusta työstään, etenkin Rymy-Eetusta.

ellauri247.html on line 70:   Helsingissä, toukokuun 1. päivänä 1948.


ellauri247.html on line 89: Catherine Eliza Somerville Stow (1 May 1856 – 27 March 1940), who wrote as K. Langloh Parker, was a South Australian born writer who lived in northern New South Wales in the late nineteenth century. She is best known for recording the stories of the Ualarai around her. Her testimony is one of the best accounts of the beliefs and stories of an Aboriginal people in north-west New South Wales at that time. However, her accounts reflect European attitudes of the time. Anyways, she was not around before Ridley. William Ridley (14 September 1819 – 26 September 1878) was an English Presbyterian missionary who studied Australian Aboriginal languages, particularly Gamilaraay, before Catherine was more than a twinkle in her daddy's eye. Baiame may have been some abo hero before Bill's arrival, but the details about his doings could still be coloured by the Middle Eastern tentmen's literary treasure brought in by Bill.  

ellauri247.html on line 396: 19457">
Jonne

ellauri249.html on line 231: Vuonna 1938 Hruštšovista tuli Ukrainan kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri sekä Kiovan kaupungin ja alueen puoluekomiteoiden johtaja. Vuosina 1938–1941 Hruštšov toimi Ukrainassa Stalinin ”varakuninkaana”, ja sai huomattavasti omaa toimintavaltaa tottelevaisuutensa ansiosta. Ukrainassa Hruštšov alkoi kuitenkin kyseenalaistaa Stalin järjestelmän ja menetti Stalinia kohtaan aikaisemmin elättämänsä harhaluulot. Kaskun vasta siellä eikä puhdistusten aikana.

ellauri249.html on line 246: Kiova joutui rintamien romahduksen vuoksi saksalaisten haltuun 16. syyskuuta 1941. Stalin syytti tästä Hruštšovia, tämän mielestä ilman syytä. Nyt Hruštšov pelkäsi joutuvansa ammutuksi. Stalin päätti jättää Hruštšovin enemmältä sättimiseltä ja määräsi varapääministeri Nikolai Vozneznskin hoitamaan haukkumisen. Marsalkka Žukov totesi myöhemmin, että Kiovan rintaman romahdus oli Hruštšovin vika.

ellauri249.html on line 252: Kiova vapautettiin 7. huhtikuuta vuonna 1944. Hruštšov saapui palavaan kaupunkiin heti toisessa sotilasjeepissä. Hän kävi katsomassa yliopistoa, joka oli vielä tulessa, kävi kumartamassa runoilija Taras Ševtšenkon patsasta ja sai jopa halauksen tuntemattomalta ukrainalaiselta vanhukselta. Stalinia ilahduttaakseen hän lähetti johtajalleen tätä koskevan sähkeen, mutta kesän 1941 tapahtumista edelleen vihainen Stalin moitti Hruštšovia aikansa tuhlaamisesta.

ellauri249.html on line 265: Ukrainassa, erityisesti sen länsiosissa, oli vuonna 1944 kansallismielisiä partisaanijoukkoja, jotka taistelivat maan itsenäisyyden puolesta. Ukrainan kommunistisen puolueen politbyroo sähkötti maaliskuussa 1945, että joukkojen toiminta oli lopetettu. Todellisuudessa sota niitä vastaan jatkui 1950-luvulle saakka. Sota oli raaka, ja kumpikin osapuoli syyllistyi hirvittäviin julmuuksiin. Vuosina 1945–1952 puna-armeija sai vangiksi 600 000 ”valkobandiittia” joista kolmasosa surmattiin ja loput vietiin vankileireille tai ajettiin maanpakoon. Partisaanit taas surmasivat vangeiksi saamansa vastustajat hitaasti kiduttamalla. Hruštšovin tehtävänä oli johtaa kommunistien salaista poliisia ja hänelle ominainen suorasukaisuus vei hänet keskelle tapahtumia. Hän kehotti kirjeessään Stalinille, että ”valkobandiitteja” ei laitettaisi oikeuteen, vaan heidät surmattaisiin heti tavattaessa. Ongelmia aiheuttivat myös aseistetut kirkonmiehet, jotka äänekkäästi puolustivat kansaa viranomaisten mielivaltaa vastaan.

ellauri249.html on line 270: Stalinin viimeiset vuodet 1949–1953 olivat ankeaa aikaa. Kommunismi oli muuttunut Amerikan hegemoniaa uhmaavaxi venäläiseksi imperialismiksi ja Stalinin hovi kävi veristä ja vodkaista  valtataistelua. Stalin kärsi sydänkohtauksista vuosina 1945 ja 1947. Hän korvasi puolueen kokoukset irvokkailla aamuyöhön kestäneillä juomingeilla, joissa käsiteltiin valtion juoksevia asioita. Stalinin alaisille ne olivat puhdasta nöyryyttämistä. Stalinista oli huvittavaa kun ihmiset nolasivat itsensä ja kokivat nöyryytyksiä: tuolille laitettiin tomaatteja ja joku pakotettiin istumaan niiden päälle, viiniin laitettiin suolaa ja se joka oli raitis, pakotettiin juomaan votkaa niin kauan, että menetti tajuntansa.

ellauri254.html on line 51:   Fedinin ensimmäiset teokset ilmestyivät vuosina 1913–1914. Vuonna 1921 hän liittyi pietarilaiseen Serapion-veljien kirjailijaryhmään. Fedinin varhaiset kertomukset ja ensimmäinen romaani, sivistyneistön kohtaloita vallankumouksen ja kansalaissodan aikana kuvaava Goroda i gody (”Kaupunkeja ja vuosia”, 1924) ovat tyyliltään kokeilevia. Myöhemmät teokset noudattavat sosialistisen realismin kaanoneita. Romaanit Ensimmäiset ilot (Pervyje radosti, 1945) ja Neobyknovennoje leto (”Epätavallinen kesä”, 1947–1948) saivat Stalin-palkinnon. Kirjailijan viimeinen romaani Nuotio (Kostjor, 1961–1965) jäi keskeneräiseksi. Hän on laatinut myös sarjan kirjailijakuvauksia Pisatel, iskusstvo, vremja (”Kirjailija, taide, aika”, 1957, 1961) sekä muistelmateoksen Gorki ja me (Gorki sredi nas, 1941–1968).

ellauri254.html on line 130:   1920-luvulla Ivanov kirjoitti aiheiltaan ja kieleltään erikoista ”ornamentaalista” proosaa, joka herätti voimakasta arvostelua proletaarikirjailijoiden taholta. 1930-luvun alussa hän ymmärsi siirtyä sosialistisen realismin mukaisiin teemoihin. Vuosina 1934–1935 kirjailija julkaisi omaelämäkerrallisen romaanin Pohoždenija fakira (”Fakiirin seikkailut”) ja vuonna 1939 kansalaissotaa virallisen idologian valossa käsittelevän romaanin Parhomenko. Toisen maailmansodan aikana hän toimi sotakirjeenvaihtajana ja kirjoitti tyyliltään pateettisen romaanin Pri vzjatii Berlina (”Berliiniä vallatessa”, 1946). Myöhemmin Ivanov julkaisi lähinnä muistelmia ja muokkasi uudelleen aikaisempia teoksiaan. Monet niistä ilmestyivät vasta kirjailijan kuoltua.

ellauri254.html on line 142: Kaverin kertomus Odinnadtsataja aksioma (”Yhdestoista aksiooma”, 1920) herätti Maksim Gorkin huomion. Suuri merkitys kirjailijan kehitykselle oli vuonna 1921 syntyneellä Serapion-veljien kirjallisuusryhmällä, jossa hän tutustui Lev Luntsiin. Kaverinin ensimmäinen julkaisu Hronika goroda Leiptsig (”Leipzigin kaupungin kronikka”) ilmestyi Serapion-veljeksien almanakassa vuonna 1922. Samana vuonna hän meni naimisiin ystävänsä Juri Tynjanovin sisaren kanssa. Kaverin tunnetuin teos on seikkailuromaani ”Kaksi kapteenia” (Dva kapitana, 1936–1944), joka sai Stalin-palkinnon vuonna 1946. Stalinin kuoltua kaveri tuli tunnetuksi Neuvostoliiton kulttuurielämän vapauttamista vaatineena liberaalina. Hän oli yksi Literaturnaja Moskva -almanakan (1956) perustajista, teki tunnetuksi Serapionin veljeksien perintöä sekä puolusti Aleksandr Solženitsynia ja muita vainottuja kirjailijoita. Siinä kiitos! murisee Stalin Kremlin muurilta. 

ellauri254.html on line 417: Von Hoffmanstahlin näytelmän suomensi Huugo Jalkanen vuonna 1916, ja musiikin siihen teki Jean Sibelius. Sitä esitettiin paljon suomalaisissa teattereissa erityisesti 1940–1960-luvuilla. Pelkästään 1950-luvun aikana sitä esitettiin seitsemässä suomalaisessa ammattiteatterissa.

ellauri254.html on line 509: In 1914 at the outbreak of war Klages moved to Switzerland and supported himself with his writing and income from lectures. He returned to Germany in the 1920s and in 1932 was awarded the Goethe medal for Art and Science. However, by 1936 he was under attack from Nazi authorities for lack of support and on his 70th birthday in 1942 was denounced by many newspapers in Germany. After the war he was honoured by the new government for his lack of support to the Nazis, particularly on his 80th birthday in 1952.

ellauri254.html on line 651:     Lev Davidovitš Trotski (ven. Лев Давидович Троцкий; alkuaan ven. Лев Давидович Бронштейн, Lev Davidovitš Bronštein, 7. marraskuuta (J: 26. lokakuuta) 1879 Janovka, Hersonin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 21. elokuuta 1940 Coyoacán, México, Meksiko) oli merkittävä bolševikkivallankumouksellinen ja marxismin teoreetikko. Trotski kuului Neuvostoliiton ja Kominternin perustajiin, ja häntä pidetään puna-armeijan luojana, mutta hän joutui vuonna 1929 maanpakoon hävittyään valtataistelun Josif Stalinin kanssa. NKVD:n agentti Ramón Mercader murhasi Trotskin Meksikossa 1940.

ellauri254.html on line 673: Trotskin ollessa Meksikossa häntä vastaan tehtiin useita murhayrityksiä. 20. elokuuta 1940 espanjalaissyntyinen Neuvostoliiton tiedustelupalvelun lähettämä agentti Ramón Mercader oli Trotskin toimistossa Coyoacánissa. Hän oli esittäytynyt Trotskille kanadalaiseksi ihailijaksi Frank Jacsoniksi. Mercader oli pyrkinyt Trotskin sihteerin avustuksella tämän puheille monta kertaa. Hän oli onnistunut salakuljettamaan murha-aseen, jäähakun, Trotskin tarkoin vartioituun toimistoon. Kun Trotski oli syventyneenä asiapapereihin kirjoituspöytänsä ääressä, Mercader löi Trotskia jäähakulla kuolettavasti päähän. Trotski ei kuitenkaan kuollut heti, vaan alkoi kamppailla voimakkaasti salamurhaajaansa vastaan. Trotskin henkivartijat saapuivat paikalle, mutta Trotski käski heitä jättämään Mercaderin henkiin, koska ”hänellä olisi tarina kerrottavanaan”.

ellauri254.html on line 785: Käsite sosialistinen realismi otettiin käyttöön Neuvostoliiton kirjailijaliiton liittokokouksessa vuonna 1934, jonka jälkeen siitä tuli maan virallinen ja ainoa hyväksytty taidesuuntaus. Sen isänä mainitaan usein kirjailija Maksim Gorki, jonka romaania Äiti (1907, suom. 1944) pidetään sosialistisen realismin perusmuotona. Esikuvina on pidetty myös eräiden 1800-luvun realistien, esimerkiksi peredvižnikien (”Vaeltajat”), Jacques-Louis Davidin ja Ilja Repinin taidetta.

ellauri254.html on line 814: Party spokesman Andrei Zhdanov (1896-1948), formally addressing the Soviet writers in Leningrad, quoted Lunz (as above) and declared: “This is the preaching of rotten apoliticism, philistinism and vulgarity.” Njekulturno, in a word.

ellauri254.html on line 846:   Vuonna 1946 Zoštšenkosta tehtiin Anna Ahmatovan ohella kylmän sodan aiheuttaman kulttuurielämän kurinpalautuksen syntipukki. NKP:n keskuskomitean päätöksellä pannaan julistettu kirjailija erotettiin Neuvostoliiton kirjailijaliitosta ja vailla työmahdollisuuksia hänen henkinen sairautensa paheni entisestään. Tänä aikana Zoštšenko laati muun muassa Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa -romaanin venäjännöksen. Hänet otettiin takaisin kirjailijaliittoon vuonna 1953 ja ensimmäinen uusi teosvalikoima ilmestyi vuonna 1956. All was well. Vsjo harasho.

ellauri254.html on line 863:   Tihonovin varhaiset teokset ovat romanttista vallankumousrunoutta sekä Keski-Aasiaan ja Kaukasiaan sijoittuvaa eksoottista lyriikkaa. Myöhemmin hän keskittyi ajankohtaisiin propagandistisiin ja kansainvälisiin aiheisiin. Leningradin puolustuksesta kertova runoelma Kirov s nami (”Kirov on kanssamme”, 1941) sai Stalin-palkinnon vuonna 1942. Myöhemmin Tihonov sai Stalin-palkinnon runosikermistä Gruzinskaja vesna (”Georgian kevät”, 1948) ja Dva potoka (”Kaksi virtaa”, 1951). Vuonna 1970 hänelle myönnettiin Leninin palkinto novellikokoelmasta Šest kolonn (”Kuusi pylvästä”, 1968). Trozkin palkinto (jäähakku) jäi saamatta.  Vuonna 1966 hänelle myönnettiin Sosialistisen työn sankarin arvonimi.

ellauri256.html on line 40:       194.jpg.webp?v=1617975003" width="100%" />

ellauri256.html on line 45: 194119" data-nimi="Rozanov Vasily">Vasily Vasilievich Rozanov (Russian: Васи́лий Васи́льевич Рóзанов; 2 May [O.S. 20 April] 1856 – 5 February 1919) was one of the most controversial Russian writers and important philosophers in the symbolists (aka decadents)  of the pre-revolutionary epoch. 

ellauri256.html on line 524: MIT:n silloinen laskuopin professori ennusti Billystä: I believe he will be a great mathematician, the leader in that science in the future. 11-vuotiaana nenäkäs Billy sai toistuvasti turpiin 5v vanhemmilta Harvardin luokkatovereilta (ml Buckminster Fuller) ja alkoi eristäytyä. Billy vowed to remain celibate and never to marry, as he said women did not appeal to him. Later he developed a strong affection for Martha Foley, one year older than him. Ei siitäkään tullut lasta eikä paskaakaan. Isompana Billy ajoi mieluiten ympäriinsä raitiovaunulla. He obsessively collected streetcar transfers, wrote self-published periodicals, and taught small circles of interested friends his version of American history. Sidis arveli että Euroopassakin oli ollut intiaaneja. Sidis peukutti jonkinlaista dualismia. Sidis died from a cerebral hemorrhage in 1944 in Boston at age 46.

ellauri257.html on line 63:   Taras Bulba on Nikolai Gogolin kirjoittama romaani. Se on kuvaus kasakoiden elämästä Ukrainan laajoilla tasangoilla 1600-luvulla. Se kertoo kasakoiden halusta taistella pyhän oikean venäläisen uskon puolesta. Teoksesta on ilmestynyt lukuisia suomennoksia: Samuli S., J. A. Halonen, Juhani Konkka, Gunvor ja Kaarlo Salo, Ulla-Liisa Heino sekä Neuvosto-Karjalassa kaksi suomennosta, 1940 ja 1952. Siitä on tehty kaksi elokuvaa, Yhdysvalloissa 1962 ja Venäjällä 2009. Näitä leffoja olis hauska verrata. Onko Tony Curtis yhtä vizikäs kuin veijareita ja pyhimyxiä TV sarjassa? Onko yhteisslaavilainen leffa yhtä hahatuttava kuin esim Kuolleet sielut? Puolalainen, kasakka ja turkkilainen kilpailivat siitä kuka oli vähävenäläisin ja mätki eniten juutalaisia. Tony oli unkarin juutalainen nimeltä Bernard Schwartz. Sen isä oli New Yorkin räätäli ja äiti skizo, veli myös. Se ehti ottaa 6 vaimoa ja puikottaa yhtä monta lasta.

ellauri257.html on line 493: Paetakseen Puolassa nousevaa antisemitismiä ja sodan uhkaa sekä seuratakseen isoveljeään Singer muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1935. Hän erosi silloisesta vaimostaan Rachelista ja pojastaan Israelista, jotka muuttivat ensin Moskovaan ja myöhemmin silloiseen Palestiinaan. Iisakki pääsi isonveljen hännän alta tämän kuoltua 1945.

ellauri257.html on line 495: Vuonna 1940 hän solmi avioliiton Alma Haimannin kanssa, joka oli saksanjuutalainen emigrantti. Singer sai Amerikan kansalaisuuden vuonna 1943. Koko uransa ajan hän pysyi uskollisena Forverts-lehdelle, jossa hän vieläkin ilmestyy, tosin vain viikoittain.  Singer oli 35 viimeistä elinvuottaan kasvissyöjä, etupäässä säälistä muita eläimiä kohtaan. Varjoja Hudsonin yllä suomensi Liisa Ryömä 1999.

ellauri257.html on line 506: In the United States, Singer went through a period of depression in which he published little fiction, until in 1938, he met Alma Wasserman and the two married in 1940. For Singer as homo domesticus, I needed the views of his wife, Alma Haimann, whom I’ll refer to by her first name hereafter. I had read in a 1970s article from The Jewish Exponent that Alma had been at work on an autobiography. “I’m about as far as the first 100 pages,” she told the Philadelphia newspaper. I was also aware, from Paul Kresh’s 1979 biography, “The Magician of West 86th Street,” that Singer didn’t think his wife would ever finish the manuscript. But was there such a manuscript?

ellauri257.html on line 542: Israel Joshua Singer ( jiddish : ישראל יהושע זינגער; 30. marraskuuta 1893, Biłgoraj, Puolan kongressi – 10. helmikuuta 1944 New York) oli puolalais-juutalainen kirjailija, joka kirjoitti yedi-kirjoja. Merkittävin teos Veljekset Ashkenazi.

ellauri257.html on line 548:   Lopulta Israel Joshua kutsui nuoremman veljensä, tulevan Nobel-palkinnon voittajan Isaac Bashevis Singerin Yhdysvaltoihin ja suunnitteli hänelle työpaikan The Forwardissa. "Ellei Joshuaa olisi ollut, Abraham Cahan olisi erottanut hänet", Singerin vaimo Genia tunnusti myöhemmin Bashevisin pojalle Israel Zamirille. Joshua kuoli sydänkohtaukseen 50-vuotiaana New Yorkissa, 258 Hudson Riverside Drive,  10. helmikuuta 1944. A Treasury of Yiddish Stories -kirjan johdannossa Irving Howe ja Eliezer Greenberg totesivat, että Mr. Singerin kirjat on järjestetty "tavalla, joka täyttää tavanomaiset länsimaiset odotukset kirjallisen rakenteen suhteen. Hänen romaaninsa muistuttavat sellaista perhekronikkaa, joka oli suosittu Euroopassa useita vuosikymmeniä sitten eli edellisen vuosisadan vaihteessa.

ellauri257.html on line 563: Sir Oliver Joseph Lodge (12. kesäkuuta 1851 – 22. elokuuta 1940) oli englantilainen fyysikko. Lodge tutki monia fysiikan ongelmia, mutta hän on tunnettu erityisesti langattoman viestinnän tutkimuksistaan.

ellauri258.html on line 126:   Sivumennen sanoen, "dignity" on oikeistolainen ällösana, jota on suomittu jo useassa albumissa, erit. Tsihirunkkuṟallin yhteydessä. Oireellisesti, sitä käyttävät mm. paavi Leo työläisistä, Paavi Leo (sama mies), tarkastaja Gently, Unabomber, Marvin, Derek Parfit, Pete Mencken, käsineiti Peg Atwood, Iisakki Bashevis (Mencken sanoo ettei juutalaisilla ole sitä, Bashevis begs to differ), 19474">Pascal, Gud (som taler ud), Olli Saxi, Ransu Silava, mustarastaat, De Löllö, joku jumalinen Dr. Dodd, Mark Twain, joku taidekriitikko (puuttuu Goyan Mantoilta parvekkeella, toisin kuin Maneetin, joilla on sylikoirokin), Ernesto "Che" Hemingway, Alex Stubb Maidan-demonstraatioista, Kv filosofien päivän ohjelma 2021, Tytti Yli-Viikarin kainalossa ollut Hawthornen kirja Scarlet Letter, vihan banaanit eli kunniamurhaajat, Lionel Drivel, Alfred Apple Lolitasta, King David kuuma neitonen hot water bottlena. Mikä on tässä yhteistä? Kermaperseily rupusakin kustannuxella, eräänlaista moraalista charitya. 

ellauri258.html on line 299:   Giovannino (Giovanni) Oliviero Giuseppe Guareschi (1. toukokuuta 1908 Fontanelle di Roccabianca, Italia – 22. heinäkuuta 1968 Cervia, Italia) syntyi keskiluokkaiseen perheeseen Fontanelle di Roccabiancassa lähellä Parmaa. Hänen isänsä Primo Augusto Guareschi myi polkupyöriä ja maatalouskoneita, äiti Lina Maghenzani oli kansakoulun opettaja. Perheen muutettua Parmaan 1914 perheen isä yritti huonolla menestyksellä uutta alaa kiinteistönvälittäjänä ja teki lopulta 1925 konkurssin, mitä seurasi vuosikymmenen kestänyt oikeusprosessi. Perheen jouduttua talousahdinkoon Giovanninolla oli vaikeuksia viedä lukion käyntiä päätökseen. Koulun jälkeen Guareschi oikoluki ja toimitti fasistilehtiä. Hänen mukanaan muutti Milanoon kenkäkaupan myyjä Ennia Pallini, jonka kanssa hän avioitui 1940. Ehti viettää eri syistä useita vuosia vankilassa Saxassa ja saapasmaassa ennenkuin kuoli sydäriin täytettyään 60.

ellauri258.html on line 309: "Käsitykseni mukaan kolmannella sieraimella on täysin riippumaton tehtävä kahdesta muusta: se toimii viemärinä pitääkseen aivot puhtaana harmaasta aineesta ja mahdollistaa samalla puolueen ohjeiden pääsyn aivoihin, joidenka tarkoitus on korvata aivot. Mitkä aivot, voidaan nähdä, kuuluvat nyt viime vuosisadalle. (Candido 14.-15. huhtikuuta 1947)  

ellauri260.html on line 125: Mounierin työ herätti tärkeiden ranskalaisten ajattelijoiden, kuten Gabriel Marcelin, Denis de Rougemontin ja Jacques Maritainin, huomion, jotka tutkimuksensa, luentojensa ja kirjoitustensa kautta auttoivat kehittämään ranskalaista personalistista ajattelua. Maritain, joka työskenteli Mounierin kanssa useita vuosia, oli vastuussa ranskalaisen personalismin tuomisesta Yhdysvaltoihin. Sodan jälkeen Mounierin itsensä johtama eurooppalainen personalismi sopeutui liberaaliin demokratiaan ja suhtautui siihen kritiikittömämmin, ja Maritainilla oli rooli vuonna 1948 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen laatimisessa. Paha haxahdus!

ellauri260.html on line 135: Ahaa, Lublinissa oli Lublinin katolinen yliopisto ja taikurina paavi! Opiskeltuaan Husserlin kanssa Roman Ingarden vei fenomenologian ja kiinnostuksen personalistisiin aiheisiin takaisin kotimaahansa Puolaan 1940 -luvun alussa, ja siellä hän tapasi nuoren papin nimeltä Karol Wojtyła, jota hän kannusti lukemaan Max Scheler (Husserlin oppipoika, joka lipsui personistixi.)

ellauri260.html on line 215:   Rudolf Eucken meni naimisiin Irene Passow'n (1863–1941) kanssa vuonna 1882, ja hänellä oli tytär ja kaksi poikaa. Hänen poikansa Walter Euckenista tuli kuuluisa ordoliberaalisen ajattelun perustaja taloustieteessä. Hänen järkevämpi poikansa Arnold Eucken oli kemisti ja fyysikko. Tyttärestä ei taaskaan kuulu midiä. 

ellauri260.html on line 390: Sir James George Frazer OMG FRS FRSE FBA WTF (/ˈfreɪzər/; 1 January 1854 – 7 May 1941) was a Scottish social anthropologist and folklorist influential in the early stages of the modern studies of mythology and comparative religion. His lousy reputation improved after his new wife in 1896, Lilly Frazer, decided that he was undervalued because of atheism and that she could improve his impact by leaving out some of it. His dissertation was published years later as The Growth of Plato's Ideal Theory. He remained a classical fellow all his life, not unlike Kari Hotakainen. 

ellauri262.html on line 171:   Lewis lived with and cared for Moore until she was hospitalized in the late 1940s. He routinely introduced her as his mother, referred to her as such in letters, and developed a deeply affectionate friendship with her. Lewis's own mother had died when he was a child, while his father was distant, demanding, and eccentric.

ellauri262.html on line 195: Lewis was only 40 when the war began, and he tried to re-enter military service, offering to instruct cadets; however, his offer was not accepted, as he did not want to write lies to deceive the enemy. Instead, From 1941 to 1943, Lewis spoke on religious programmes broadcast by the BBC from London while the city was under periodic air raids. These broadcasts were appreciated by civilians and servicemen at that stage. For as Air Chief Marshal Sir Donald Hardman wrote:

ellauri262.html on line 200: The youthful Alistair Cooke was less impressed, and in 1944 described "the alarming vogue of Mr. C.S. Lewis" as an example of how wartime tends to "spawn so many quack religions and Messiahs". The broadcasts were anthologized in Mere Christianity. 

ellauri262.html on line 221: The Chronicles of Narnia, considered a classic of children's literature, is a series of seven fantasy novels. Written between 1949 and 1954 and illustrated by Pauline Baynes, the series is Lewis's most popular work, having sold over 100 million copies in 41 languages (Kelly 2006) (Guthmann 2005). It has been adapted several times, complete or in part, for radio, television, stage and cinema.

ellauri262.html on line 268: Vaikka olenkin nimeltäni Tolkien, niin makuni, lahjakkuuteni ja kasvatukseni on Suffieldeiltä, ja sen seudun [Worcestershiren] jokainen kolkka (olipa miten kaunis tai rujo tahansa) on minulle määrittelemättömällä tavalla ”koti”, selvemmin kuin mikään muu paikka maailmassa", sanoi Ronnie kirjeessään pojalleen Michaelille 1941.

ellauri262.html on line 289: Sormusten herran kirjoittaminen alkoi ilman merkittäviä juonisuunnitelmia. Tarina sai lopullisen muotonsa kirjoittamisen aikana. Hän työsti kirjaa vuoteen 1949 asti. Tolkienin työskentely eteni puuskittain, mistä kertoo se, että päästyään ensimmäisen osan puoleen väliin hän piti vuoden tauon ja jatkoi kirjaa vasta vuonna 1941, kuitenkaan sitä lopullisesti missään vaiheessa hylkäämättä. Tolkien myös pilkkoi kirjansa osiin ja kirjoitti päähenkilöidensä Frodon ja Samin matkan Mordoriin (neljäs ja kuudes kirja) ennen muita kirjoja, jotka käsittelivät Sormuksen sotaa. Neljännen kirjan luvut hän lähetti ilmavoimissa Etelä-Afrikassa palvelleelle pojalleen Christopherille luettavaksi jatkokertomuksena.

ellauri262.html on line 305: Tolkienin vaikutus fantasiakirjallisuuteen on ollut suuri. Vaikka useat muut kirjailijat olivat julkaisseet fantasiakirjallisuutta ennen Tolkienia, Hobitin ja Sormusten herran suuri menestys johti fantasiakirjallisuuden nousuun suosituksi kirjallisuudenlajiksi. Tämän johdosta Tolkienia on julkisuudessa usein kutsuttu nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isäksi. Vuonna 2008 The Times sijoitti Tolkienin The 50 greatest British writers since 1945 -listallaan kuudennelle sijalle. Yeah, he's just great! 

ellauri262.html on line 401:   The poet W. H. Auden and the philosopher Ludwig Wittgenstein were notable critics of her novels. A savage attack on Sayers's writing ability came from the American critic Edmund Wilson, in a well-known 1945 article in The New Yorker called "Who Cares Who Killed Roger Ackroyd?" He briefly writes about her novel The Nine Tailors, saying "I declare that it seems to me one of the dullest books I have ever encountered in any field." Wilson continues "I had often heard people say that Dorothy Sayers wrote well ... but, really, she does not write very well: it is simply that she is more consciously literary than most of the other detective-story writers and that she thus attracts attention in a field which is mostly on a sub-literary level."

ellauri262.html on line 465:   The Problem of Pain is a 1940 book on the problem of evil by C. S. Lewis, in which Lewis argues that human pain, animal pain, and hell are not sufficient reasons to reject belief in a good and powerful God. He begins by addressing the flaws in common arguments against the belief in a just, loving, and all-powerful God such as: "If God were good, He would make His creatures perfectly happy, and if He were almighty He would be able to do what he wished. But the creatures are not happy. Therefore God lacks either goodness, or power, or both." Topics include human suffering and sinfulness, animal suffering, and the problem of hell, where Lewis squirms like a tapeworm to reconcile these with a friendly omnipotent force beyond ourselves.

ellauri262.html on line 532: Ruuvinauha (Screwtape) esiintyy kuvitteellisena  (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Character_(arts)) demonina (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Demon) kirjassa Teippikirjaimet (The Screwtape Letters) (https://en.m.wikipedia.org/wiki/The_Screwtape_Letters) (1942) ja sen jatko- novellissa Ruuvinauha ehdottaa paahtoleipää (Screwtape Proposes a Toast 1959), jotka molemmat on kirjoittanut kristitty (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Christianity) kirjailija CS Lewis (https://en.m.wikipedia.org/wiki/C._S._Lewis) . Ruuvinauha (Screwtape) on myös James Forsythin Kirjeiden (alunperin Rakas Matomezä (Dear Wormwood), 1961) lavasovituksen nimi. (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Theatrical_adaptation)

ellauri262.html on line 543:   Ensimmäisen kerran helmikuussa 1942 julkaistu tarina on sarja kirjeitä vanhemmalta demonilta Screwtapelta hänen veljenpojalleen Matomezä (Wormwood)ille, nuoremmalle kiusaajalle. Setän mentorointi liittyy veljenpojan vastuuseen vain "potilaana" tunnetun brittimiehen viimeisen tuomion turvaamisessa.

ellauri262.html on line 549: Kirjeiden versiot julkaistiin alun perin viikoittain anglikaanisessa aikakauslehdessä Vartija (The Guardian) sodan aikana, toukokuusta marraskuuhun 1941. Hei onkos tää se sama Guardian joka pyytää rahaa koko ajan netissä? Veikkaan että on. Kirjassa on johdanto, jossa selitetään, kuinka kirjoittaja päätti kirjoittaa tarinansa.

ellauri263.html on line 90: 194025/http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/apokr/kuusi_apokryfikirjaa.pdf">Barukin kirja (aiemmin Baarukin kirja; m.kreik. Βαρούχ, Barūkh) on deuterokanonisiin kirjoihin eli Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva kirja, joka on mukana Septuagintassa sekä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa. Se ei kuulu juutalaiseen Raamattuun Tanakiin eikä varsinkaan protestanttisten Raamattujen kaanoniin.

ellauri263.html on line 326:     On 2 August 1941 (Av 9, AM 5701), SS commander Heinrich Himmler formally received approval from the Nazi Party for "The Final Solution." As a result, the Holocaust began during which almost one third of the world's Jewish population perished.

ellauri263.html on line 328:     On 23 July 1942 (Av 9, AM 5702), began the mass deportation of Jews from the Warsaw Ghetto, en route to Treblinka.

ellauri263.html on line 449: Hebron is considered one of the oldest cities in the Levant. According to the Bible, Abraham settled in Hebron and bought the Cave of the Patriarchs as a burial place for his wife Sarah. Biblical tradition holds that the patriarchs Abraham, Isaac, and Jacob, along with their wives Sarah, Rebecca, and Leah, were buried in the cave. Hebron is also recognized in the Bible as the place where David was anointed king of Israel. Following the Babylonian captivity, the Edomites settled in Hebron. During the first century BCE, Herod the Great built the wall which still surrounds the Cave of the Patriarchs, which later became a church, and then a mosque. With the exception of a brief Crusader control, successive Muslim dynasties ruled Hebron from the 6th century CE until the Ottoman Empire's dissolution following World War I, when the city became part of British Mandatory Palestine. A massacre in 1929 and the Arab uprising of 1936–39 led to the emigration of the Jewish community from Hebron. The 1948 Arab–Israeli War saw the entire West Bank, including Hebron, occupied and annexed by Jordan, and since the 1967 Six-Day War, the city has been under Israeli military occupation. Following Israeli occupation, Jewish presence was reestablished at the city. Since the 1997 Hebron Protocol, most of Hebron has been governed by the Palestinian National Authority.

ellauri263.html on line 621: Aleister Crowley (/ˈælɪstər ˈkroʊli/; born Edward Alexander Crowley; 12 October 1875 – 1 December 1947) who was an English occultist, philosopher, ceremonial magician, poet, painter, novelist, and mountaineer. He founded the religion of Thelema, identifying himself as the prophet entrusted with guiding humanity into the Æon of Horus in the early 20th century. A prolific writer, he published widely over the course of his miserable life.

ellauri264.html on line 609:     Viimexi ne keskustelivat äpistä nimeltä Bitcoin Buyer albumissa 194.html#4348">194. Nyt ne ovat lyöneet yhteen viisaat päänsä ja muuttaneet kusetuxen nimeä!

ellauri266.html on line 327: A major emphasis of general semantics has been in practical training, in methods for establishing better habits of evaluation, e.g., by indexing words, as “man1,” “man2,” and by dating, as “Roosevelt1930,” “Roosevelt1940,” to indicate exactly which man or which stage of time one is referring to.

ellauri266.html on line 376:     Boulle syntyi vuonna 1912 Avignonissa, Ranskassa. Hän kouluttautui insinööriksi, ja vuonna 1936 hän matkusti Malesiaan työskentelemään kumiviljelmällä. Toisen maailmansodan syttyessä hänet kutsuttiin palvelukseen. Kun Indokiina kaatui, hän pakeni Singaporeen, missä hän liittyi Free French Missioniin. Hänet vangittiin vuonna 1943 ja tuomittiin elinkautiseen pakkotyöhön. Vuonna 1944 hän pakeni, otti yhteyttä Britannian joukkoihin ja palveli sitten loput sodasta Kalkutassa erikoisjoukkojen sotilaana.

ellauri266.html on line 413:   Boulle toimi salaisena agenttina nimellä Peter John Rules ja auttoi minkä pystyi vastarintaliikettä Kiinassa, Burmassa ja Ranskan Indokiinassa. Vuonna 1943 Vichy Francen lojalistit vangitsivat hänet Mekong-joella ja joutuivat vakaviin vaikeuksiin ja pakkotyöhön. Hän kuvaili sotakokemuksiaan tietokirjassa My Own River Kwai. Myöhemmin hänestä tehtiin Legion d´Honneurin kavaljeeri ja hän koristettiin Croix de Guerre - ja Médaille de la Résistance - tunnusmerkkeillä. Sodan jälkeen hän piti yhteyttä sotatoveriinsa loppuelämänsä.

ellauri266.html on line 415:   Sodan jälkeen Boulle palasi hetkeksi töihin kumiteollisuuteen, mutta vuonna 1949  hän muutti takaisin Pariisiin ja alkoi kirjoittaa. Pariisissa ollessaan koska oli liian köyhä hankkimaan omaa asuntoa, hän asui hotellissa, kunnes hänen äskettäin leskeksi jäänyt sisarensa Madeleine Perrusset antoi hänen muuttaa suureen asuntoonsa. Hiänellä oli tytär, Françoise, jota Pierre auttoi kasvattamaan, mutta hänen suunnitelmansa adoptoida tyttö virallisesti eivät koskaan toteutuneet.

ellauri266.html on line 506:   Frans B.M. de Waal (s. 1948, 's-Hertogenbosch, Alankomaat) on psykologi, etologi ja kädellisten tutkija. Hän on kädellisten käyttäytymisen professori Emoryn yliopistossa, Atlantassa, Yhdysvalloissa. de Waal on myös kirjoittanut lukuisia kirjoja kädellisten käyttäytymisestä, joista on suomennettu ainakin Hyväluontoinen : oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja muissa eläimissä (alkuteos Good natured : the origins of right and wrong in humans and other animals). Hänen tutkimuksensa keskittyy kädellisten sosiaaliseen käyttäytymiseen, kuten ristiriitojen ratkaisuun, yhteistyöhön ja ruuan jakamiseen.

ellauri269.html on line 744: Vaikka minkä tahansa yhteyden paljastaminen juutalaisuuteen olisi tuominnut Superman-franchisingin, useat varhaiset tarinat keskittyvät Supermaniin, joka taisteli natseja vastaan ​​ja julisti ylpeänä itsensä "ei-arjalaiseksi", kun hän muxi Adolph Hitleriä leukaan. Sarjakuvat saivat propagandaministeri Joseph Goebbelsin syyttämään Supermania juutalaisuudesta, ja ainakin yksi vuoden 1940 ilkeä pääkirjoitus SS-sanomalehden Das schwarze Korpsissa oli otsikoitu "Jerry Siegel Hyökkää!" Vaikka amerikkalainen nativismi ja antisemitismi vähenivät toisen maailmansodan jälkeen, niin myös Supermanin selvä juutalaisuus. Riemukas antisemitismi putosi suosiosta ja korvattiin suljetulla, sanattomalla kiihkoilulla. Kuten John Turturron Sid Litz sanoo Franz Lidzin Unstrung Heroes -sovituksessa: "Pidän Ikesta." Se oli salainen pakanakoodi sanalle 'I hate kikes'. Kun heidän sopimuksensa oli päättymässä, Siegel ja Shuster haastoivat DC:n oikeuteen hahmonsa hallitsemisesta. Myytyään oikeudet yritykselle 130 dollarilla vuonna 1938 (2 197,49 dollaria vuonna 2014, inflaatio huomioon ottaen), DC vastasi antamalla voimakazikolle potkut.

ellauri270.html on line 52:   Drina-joen silta (serbixi На Дрини ћуприја, kroaatiksi Na Drini ćuprija) on jugoslavialaisen Ivo Andrićin vuoden 1945 paras romaani. Se käsittelee islaminuskoisten bosniakkien ja ortodoksisten serbien välisiä suhteita Višegradin kaupungissa nykyisessä Bosnia ja Hertsegovinassa osmanien ja itävaltalaisten vallan alla. Romaanin aikajänne käsittää neljä vuosisataa, ja se sijoittuu višegradilaisen Mehmed Paša Sokolovićin sillan ympärille. Samankaltaiset sillat:

ellauri270.html on line 63:   Andrić kirjoitti romaanin toisen maailmansodan aikana, kun Berliinissä vietettyään letkeitä suurlähettiläspäiviä hän päätyi Belgradiin vuonna 1944 vuokralaisena ilman työtä ja tuloja (hän ​​kieltäytyi miehitysviranomaisten tarjoamasta eläkkeestä), hän julkaisi sen heti vapautumisensa jälkeen vuonna 1945. Suomentajat Aira ja Elvi Sinervo. Mulla on tää ruåzinkielisenä. 

ellauri270.html on line 100:   Britit purkivat rautatien sodan jälkeen, koska he pelkäsivät, että burmalaiset itsenäisyystaistelijat saattaisivat käyttää sitä siirtomaaisäntäänsä vastaan. Sekin urakka oli turha: Burma itsenäistyi jo vuonna 1948.

ellauri270.html on line 112:   Tarinan ensimmäiset käänteet ovat kirjallisia. Elokuvan ensimmäinen esikuva on sotavankina viruneen John Coastin vankileirin elämää ja pakkotyötä kuvannut kirja Kuoleman rautatie, joka ilmestyi vuonna 1946. Sen pohjalta ranskalainen Pierre Boulle kirjoitti vuonna 1952 ilmestyneen, fiktiivisen romaanin. Viisi vuotta myöhemmin David Lean ohjasi Boullen romaaniin perustuvan menestyselokuvan, joka jäi maailman kollektiiviseen muistiin. Elokuva ei kuitenkaan ole Kwai–jokea nähnytkään. Itse asiassa sen nimistä jokea ei ole olemassakaan.

ellauri270.html on line 122:   Japanilaiset valtasivat Burman englantilaisilta siirtomaaisänniltä vuonna 1942. Koska Andamanien merellä partioineet liittoutuneiden sukellusveneet vaaransivat miehitysjoukkojen huoltokuljetukset Malakan niemimaan ympäri Burmaan, oli rakennettava rautatie läpi vuorten, viidakon ja soitten. Teistä ei ollut apua ¬ niitä ei ollut.

ellauri270.html on line 124: Urakka oli valtava jo pituudeltaan, joka ylsi 419 kilometriin. Rautatien rakentaminen aloitettiin 22. kesäkuusta 1942 Siamin puolella ja suunnilleen samana päivänä Burman puolella.

ellauri270.html on line 125: Alkuperäisestä radasta on enää jäljellä 130 kilometriä Thaimaan puolella. Rauhan tultua vuonna 1945 englantilaiset purkivat neljä kilometriä radan kiskotuksesta Burman rajalta. Rata suljettiin jo 1947, koska se ei kestänyt säännöllistä liikennettä. Nong Pla Dukin ja pääteseisake Nam Tokin välinen osuus avattiin kuitenkin uudestaan vuonna 1957. Nam Tokista Burman rajalle kulkenut rataosuus purettiin vuonna 1976, koska sen puiset siltarakenteet alkoivat käydä vaarallisiksi.

ellauri270.html on line 128: Radanrakennus oli toisen maailmansodan aikana yksi tavanomaisimmista sotavankien pakkotöistä. Kesäkuun 1942 ja lokakuun 1943 välisenä aikana eri puolilla Kaakkois-Aasiaa oli 60 000 antautunutta sotavankia.

ellauri270.html on line 131:   Kwai-jokifiktion yhtymäkohta todellisiin historian tapahtumiin liittyy niin sanottuun F-sotavankiryhmään. Vuoden 1943 huhtikuussa 7 032:sta australialaisesta ja englantilaisesta koostuvan ryhmän vangeille ilmoitettiin, että heidät passitetaan ”lomaleirille” pois ahtaasta Singaporesta. Suljetuissa tavaravaunuissa 4-5 päivän ajan tehdyn matkan jälkeen vangit huomasivat, että heidät oli tuotu ratatyömaan Siamin puoleiseen päähän.

ellauri270.html on line 143: Todellisen rakennusurakan aikana F-ryhmän sotavangeista menehtyi 3 096 miestä, siis lähes puolet alkuperäisjoukosta. Kun paluukuljetukset alkoivat lokakuussa 1943, hengissä selvinneet olivat sairaita ja nälkiintyneitä. Japanilaiset sotilaslääkärit luokittelivat heistä enää 125 työkelpoiseksi. Eipä ne kovin kummosia olleet alkaa päällekään, laiskoja lusmuja. 

ellauri270.html on line 153: Ensimmäinen Kwae Yaen ylittävä puinen silta valmistui helmikuussa 1943, ja silloin aloitettiin liikenne sillan yli. Toinen betonista ja teräksestä valmistettu 11 kaaren silta valmistui huhtikuussa 1943 yläjuoksulle, noin sadan metrin päähän ensimmäisestä sillasta.

ellauri270.html on line 157: Joulukuun 1944 ja kesäkuun 1945 välillä liittoutuneet pommittivat Kwae Yaen molempia siltoja useita kertoja, aluksi huonolla menestyksellä.

ellauri270.html on line 159: F-ryhmän leiri oli siltojen välittömässä läheisyydessä ja japanilaisen ilmatorjuntapatterin kupeessa. Pommituksessa marraskuussa 1944 tuhoutui kaksi vankien asumusta. Samalla kuoli 19 ja haavoittui 68 vankia. Helmikuussa 1945 molemmat sillat saivat osumia, ja yksi kaarisillan kaari romahti.

ellauri270.html on line 166:   Kwai-joen silta on David Leanin ohjaama vuoden 1957 eeppinen sotaelokuva, joka perustuu Pierre Boullen vuoden 1952 romaaniin. Vaikka elokuva käyttää (paizi ei käytä) Burman rautatien rakentamisen historiallista ympäristöä vuosina 1942–1943, Boullen romaanin juoni ja henkilöt sekä käsikirjoitus ovat lähes kokonaan fiktiivisiä.  Näyttelijöitä ovat William Holden, Alec Guinness, Cole Porter, Ginger Ale, Jack Hawkins, Sessue Hayakawa ja Jack Nicholson, joka ei kyllä ollut tässä filmissä. Tää raina on tehty Korean sodan aikana, kyseessä on myöhäiskolonialistinen propagandaelokuva. 

ellauri270.html on line 180: Vuoden 1943 alussa joukko brittiläisiä sotavankeja, everstiluutnantti Jack Nicholsonin (Dwight Dogcollar) johtama, saapuu japanilaiselle vankileirille Thaimaahan eli Ceyloniin. Yhdysvaltain laivaston komentaja Shears kertoo kauhistuttavista olosuhteista. Nicholson kieltää kaikki pakoyritykset, koska päämaja käski heidät antautumaan, ja pakenemista voidaan pitää käskyjen uhmaamisena. Myös tiheä ympäröivä viidakko tekee paeta lähes mahdottomaksi.

ellauri270.html on line 234: 

ellauri270.html on line 236: Walter "Nowi" Nowotny (7. joulukuuta 1920 – 8. marraskuuta 1944) oli saksalainen, mutta itävaltalais-syntyinen hävittäjälentäjä ja hävittäjä-ässä toisessa maailmansodassa.  Ennen kaatumistaan (putoomista) majuri Nowotny ehti saavuttaa 258 ilmavoittoa anglosaxeista. Toivottavasti Pilven Veikko Walter pudotti aika läjän Lancaster-pommikoneita matkalla tuhoamaan Saxan arvokasta arkkitehtuuria. Carl Erikin eli "Kekin" eli "Pellun" koululaisvaihtokaupunki Halle/Saale Leipzigin lähellä ja sen 5 tornia sentään säilyivät vahingoittumattomina pommituxista kuin onnen kaupalla. Nyt Halle/Saale on täynnä neonazeja.

ellauri270.html on line 574:   Brandeis wurde 1948 als nicht konfessionsgebundene Universität unter der Förderung der amerikanisch-jüdischen Gemeinschaft gegründet. Benannt wurde die Universität nach Louis Brandeis (1856–1941), dem ersten jüdischen Richter am Obersten Gerichtshof der Vereinigten Staaten. Sie steht Studenten aller Nationalitäten, Religionen und politischer Orientierung offen. Noch 2006 waren etwa 50 % der Studenten jüdisch. Die Sportteams der Brandeis University nennen sich die Juden. nein, die Judges. Die Universität ist Mitglied der University Athletic Association.

ellauri271.html on line 138: Pasternak tunsi  aiheensa, hän oli itse syntyperältään ja  ammatiltaan osa älymystöä, ja monilla kirjan  henkilöillä oli todellisuuspohjainen esikuva.  Hän kirjoitti kirjaansa vuosina 1945–1954 ja  valoi siihen koko elämänkokemuksensa ja  taitonsa. Paljon ei jäänyt ylize. Vuosi 1917  oli älymystölle suuri pettymys. 

ellauri272.html on line 379: 194f8c9b982228434a019bf5eff9db3628.png" height="200px" />

ellauri274.html on line 956: 2:54:04 интересами тоже других стран тоже конечно ситуация в мире после 1945 года							2:54:04 muiden maiden edut, tietysti myös maailman tilanne vuoden 1945 jälkeen																						

ellauri275.html on line 498: Обвинения в «голодоморе» — излюбленный конек украинской антироссийской пропаганды. Якобы Советский Союз, который современным Киевом отождествляется с Россией, организовал искусственный голод в Украинской ССР, приведший к колоссальным человеческим жертвам. Между тем, «голодомор», если называть так голод начала aaAAAaa1930-х годов, имел место и на Западной Украине. Там тоже есть свои музеи, посвященные истории «голодомора». Но минуточку! В голодные 1931-1932 годы Западная Украина не имела никакого отношения к Советскому Союзу и Украинской ССР, входившей в его состав. Земли современной Западной Украины были поделены между несколькими восточноевропейскими государствами. Территории современных Львовской, Ивано-Франковской, Тернопольской, Волынской, Ровненской областей до 1939 года входили в состав Польши. Территория Закарпатской области с 1920 по 1938 годы входила в состав Чехословакии. Черновицкая область до 1940 года принадлежала Румынии.

ellauri275.html on line 596:   Talvisodan vuonna 1940 Kallio sai asemalla ketjureaktion ja sen sijaan valittiin Suomen Pankissa korkoa kasvanut Risto Ryti.

ellauri275.html on line 598:   1943 oli rökäletappio jo ovella ja Risto Ryti valittiin uudelleen 2 vuodexi syntipukin tehtäviin.

ellauri275.html on line 600:   1944 Mannerheim oli ainoa jäljellä oleva valvontakomitealle kelpaava ehdokas, joskin virttynyt.

ellauri275.html on line 602:   1946 Mansku oli puolivalmis vainaja ja JK Paasikivi oli kyllästynyt odottamaan vuoroa. Eduskunta heitti karvahatun pihalle ja valizi Paasikiven tilalle.

ellauri275.html on line 692:     Allilujeva rakastui 16-vuotiaana juutalaissyntyiseen elokuvaohjaajaan Aleksei Kapleriin. Stalin ei hyväksynyt heidän romanssiaan, joten Kapler lähetettiin pakkotyöhön Siperiaan ja sen jälkeen Vorkutan teollisuuskaupunkiin nykyiseen Komin tasavaltaan lähelle napapiiriä. 17-vuotiaana Allilujeva rakastui Grigori Morozoviin, joka opiskeli Moskovan yliopistossa. He menivät naimisiin 1945 Stalinin vastahakoisuudesta huolimatta, eikä tämä halunnut tavata Morozovia. Allilujeva synnytti pojan Josifin, ja pariskunta erosi vuonna 1947. Allilujevan seuraava puoliso oli Juri Ždanov, jonka isä oli tunnettu neuvostoliittolainen poliitikko ja Stalinin oikea käsi Andrei Ždanov, joka oli Suomessa rauhanteon jälkeen valvontakomission johtaja. He menivät naimisiin vuonna 1949 ja saivat vuonna 1950 tyttären Jekaterinan. Tämäkin liitto purkautui myöhemmin. Ollessaan sairaalassa 1963 Allilujeva tapasi intialaisen kommunistin Brajesh Singhin, joka oli käymässä Moskovassa. Singh oli hyväkäytöksinen idealisti, mutta kärsi vakavista sairauksista, kuten keuhkoputken tulehduksesta ja keuhkolaajentumasta. Brajeshin ja Allilujevan romanssi syttyi, kun pariskunta lomaili Mustanmeren rannalla Sotšissa. Singh palasi Moskovaan vuonna 1965 ja toimi tulkkina. Heidän ei sallittu avioitua. Singh kuoli vuonna 1966, ja Allilujeva sai luvan lähteä viemään Singhin tuhkaa Gangesjokeen. Ollessaan Intiassa kaksi kuukautta hän kiintyi maan tapoihin. Allilujeva piti Singhiä puolisonaan, vaikka he eivät menneet naimisiin.

ellauri275.html on line 764: 
Keskinäisen taloudellisen avun neuvosto. Sosialististen valtioiden talousyhteisö ja vastine Euroopan talousyhteisölle vuosina 1949-1991.

ellauri276.html on line 345: Joseph Campbell (15. heinäkuuta 1879 – 6. kesäkuuta 1944) oli irlantilainen runoilija ja sanoittaja. Hän kirjoitti gaelinkielisellä muodolla nimestään Seosamh Mac Cathmhaoil (myös Seosamh MacCathmhaoil) Campbell, joka on yleinen anglikaatio vanhasta irlantilaisesta nimestä MacCathmhaoil. Hänet muistetaan nyt parhaiten sanoista, jotka hän toimitti perinteisiin ilmauksiin, kuten My Lagan Love ja Gartan Mother´s Lullaby; hänen säkeensä oli myös asetettu Arnold Baxin ja Ivor Gurneyn musiikkiin.

ellauri276.html on line 353: Hänestä tuli Sinn Féinin kaupunginvaltuutettu Wicklow´ssa vuonna 1921. Myöhemmin Irlannin sisällissodassa hän oli republikaanien puolella, ja hänet internoitiin vuonna 1922/3. Hänen avioliitonsa hajosi, ja hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1925. Siellä hän asui New Yorkissa. Hän luennoi Fordhamin yliopistossa ja työskenteli akateemisissa irlantilaistutkimuksissa perustaen yliopiston Irlannin tutkimuksen koulun vuonna 1928, joka kesti neljä vuotta. Hän oli toimittaja The Irish Review, lyhytikäinen (huhti-, touko- ja heinäkuu 1934) "irlantilaisen ilmaisun aikakauslehti". Yritysjohtaja oli George G. Lennon, entinen upseeri, joka komensi Waterfordin lentävää pylvästä Irlannin itsenäisyyssodan aikana. Päätoimittaja oli Lennonin vävy George H. Sherwood. Campbell palasi Irlantiin vuonna 1939, asettui Glencreeen, Wicklow´n kreivikuntaan, ja kuoli Lacken Daraghissa, Enniskerryssä 6. kesäkuuta 1944.

ellauri276.html on line 469: Elokuvasta " On Raglan Road ", 1946

ellauri276.html on line 476: Vuonna 1942 hän julkaisi pitkän runonsa Suuri nälkä, joka kuvaa hänen tuntemansa maaseutuelämän puutteita ja vaikeuksia. Vaikka tuolloin huhuttiin, että Garda Síochána takavarikoi Horizonin, kirjallisuuslehden, jossa se julkaistiin, kopiot, Kavanagh kiisti tämän tapahtuneen ja sanoi myöhemmin, että kaksi Gardía vain vieraili hänen kotonaan (luultavasti erityisvaltuuksia koskevan lain mukaisen Horizon- tutkimuksen yhteydessä). Yksittäisen talonpojan näkökulmasta historiallisen nälänhädän ja emotionaalisen epätoivon taustalla kirjoitettu runo on kriitikoiden mielestä usein Kavanaghin hienoin teos. Se pyrki vastustamaan irlantilaisen kirjallisen laitoksen sakarimaista romantisointia sen näkemyksessä talonpoikien elämästä. Richard Murphy The New York Times Book Review -lehdessä kuvaili sitä "suureksi teokseksi" ja Robin Skelton Poetryssa ylisti sitä "näkemykseksi myyttisestä intensiivisyydestä".

ellauri276.html on line 478: Hädän jälkeen Kavanagh työskenteli osa-aikaisena toimittajana ja kirjoitti juorukolumnia Irish Pressiin salanimellä Piers Plowman vuosina 1942–1944 ja toimi saman julkaisun elokuvakriitikkona vuosina 1945–1949. Vuonna 1946 Dublinin arkkipiispa John Charles McQuaid, löysi Kavanaghille työpaikan katolisesta The Standard -lehdestä. McQuaid tuki häntä koko hänen elämänsä. Tarry Flynn, puoliksi omaelämäkerrallinen romaani, julkaistiin vuonna 1948 ja kiellettiin jonkin aikaa koska se on kuvitteellinen kuvaus maaseutuelämästä.

ellauri276.html on line 480: Vuoden 1946 lopulla Kavanagh muutti Belfastiin, missä hän työskenteli toimittajana ja baarimikkona useissa pubeissa Falls Roadin alueella. Tänä aikana hän yöpyi Beechmountin alueella talossa, jossa hän oli sukulaisessa vuokralaisessa vuokralaisen lankon kautta Ballymackneyssa, Monaghanin kreivikunnassa. Ennen kuin hän palasi Dubliniin marraskuussa 1949, hän esitti perheelle lukuisia käsikirjoituksia, joiden kaikkien uskotaan nyt olevan Espanjassa.

ellauri276.html on line 484: Vuonna 1949 Kavanagh alkoi kirjoittaa kuukausittaista "Päiväkirjaa" Envoylle, kirjalliselle julkaisulle, jonka perusti John Ryan, josta tuli elinikäinen ystävä ja hyväntekijä. Lähettilään toimistot olivat osoitteessa 39 Grafton Street, mutta suurin osa lehden liiketoiminnasta hoidettiin läheisessä pubissa, McDaid´sissa, jonka Kavanagh myöhemmin hyväksyi paikalliseksi päämajaxi. Envoyn kautta hän sai yhteyden nuorten taiteilijoiden ja intellektuellien joukkoon, mukaan lukien Anthony Cronin, Patrick Swift, John Jordan ja kuvanveistäjä Desmond MacNamara., jonka Kavanaghin rintakuva on Irlannin kansallisessa kirjailijamuseossa. Kavanagh kutsui näitä aikoja usein "runollisen uudestisyntymisensä" ajanjaksoksi. 

ellauri276.html on line 595: 
English Folk Songs [1959] / track 49 Historical Folk. Henry Burstow sang The Ploughman in 1909 to Ralph Vaughan Williams [ VWML RVW2/2/194 ]. This version was printed in 1959 in Vaughan Williams' and Lloyd's The Penguin Book of English Folk Songs, which commented: This song started out, as some songs will, with intent to end otherwise. Mr Burstow's first verse was originally:

ellauri276.html on line 820: Gordon Bottomley (20. helmikuuta 1874 – 25. elokuuta 1948) oli georgialais-englantilainen runoilija, joka tunnettiin erityisesti runodraamistaan. Hän oli osittain vammainen tuberkuloosisairauden vuoksi. Hänen päävaikuttajansa olivat myöhemmät viktoriaaniset romanttiset runoilijat, esirafaeliitit ja William Morris.

ellauri276.html on line 824: Toisen sairauskohtauksen jälkeen vuonna 1892 Bottomley jätti pankin ja muutti Cartmeliin, Lancashireen elääkseen intohimoista intensiivistä meditaatiota ja mietiskelyäkin ja aloitti runojen kirjoittamisen. Täällä vuonna 1895 hän tapasi Emily Burtonin. He menivät naimisiin vuonna 1905. Pariskunta asui vuodesta 1914 Silverdalessa, lähellä Carnforthia kuolemaansa asti. 1920 - luvulla hän oli Village Drama Societyn puheenjohtaja. Vuonna 1944 hänelle myönnettiin kirjallisuuden kunniatohtori Leedsin yliopistossa. Bottomley kuoli vuonna 1948 eläen vaimoaan alle vuodella. Heidän tuhkansa haudataan St. Fillanin kappeliin juurella Dundurn, Perthshire.

ellauri276.html on line 1284: Marguerite Radclyffe-Hall (1880 - 1943), "Sokea kyntäjä" 

ellauri276.html on line 1289: Marguerite Antonia Radclyffe Hall (12. elokuuta 1880 – 7. lokakuuta 1943) oli englantilainen runoilija ja kirjailija, joka tunnetaan parhaiten romaanista Siirappia kolmeen pekkaan yxinäisyyden kaivossa, uraauurtava teos lesbokirjallisuudessa. Aikuisena Hall käytti usein nimeä John eikä Marguerite.

ellauri277.html on line 250:   The Prophet received tepid reviews in Poetry and The Bookman, an enthusiastic review in the Chicago Evening Post, and little else. On the other hand, the public reception was intense. It began with a trickle of grateful letters; the first edition sold out in two months; 13,000 copies a year were sold during the Great Depression, 60,000 in 1944, and 1,000,000 by 1957. Many millions of copies were sold in the following decades, making Gibran the best-selling American poet of the twentieth century. It is clear that the book deeply moved many people. When critics finally noticed it, they were baffled by the public response; they dismissed the work as sentimental, overwritten, artificial, and affected.

ellauri277.html on line 260:   Gibran died on 10 April 1931 of cirrhosis of the liver. He was an alcoholic and had been in poor health since the early 1920s. Gibran’s death set off a series of sordid conflicts that have clouded his reputation. His will left money and real estate to his sister (Marianna Jubran never married and died in Boston in 1972). Breckenridge ja Haskell piippasivat äkäsesti toisilleen mustankipeinä  Gibranin kirjallisesta jäämistöstä. Breckenridge´s 1945 biography of Gibran, an adulatory work full of misinformation—much of which may have come from Gibran himself—continues to create confusion even after the publication of several excellent biographies.

ellauri277.html on line 348:   Effendin johdolla herätysliike muuttui järjestäytyneeksi uskonnoksi 1930-luvulta lähtien. Hänen toimikautenaan valmistuivat muun muassa Babin hautapyhäkkö ja Kansainvälinen arkistorakennus. Vuonna 1944 Effendi kirjoitti bahai-historian sata ensimmäistä vuotta käsittävän teoksen, God Passes By. God was here but he left early. Hänen toimiensa ansiosta bahai-usko saavutti vuonna 1948 ei-valtiollisiin järjestöihin kuuluvan aseman Yhdistyneissä kansakunnissa. Effendi kuoli vuonna 1957, minkä jälkeen johtajuus on ollut pikemminkin ryhmällä kuin yksittäisellä henkilöllä. Vuonna 1963 valittiin ensimmäinen Yleismaailmallinen oikeusneuvosto johtamaan uskontokuntaa Israelin Haifasta käsin.

ellauri278.html on line 57: Huovinen kävi Kajaanin yhteislyseota. Koulun katkaisi sota, johon Huovinen osallistui vapaaehtoisena ilmatorjuntamiehenä jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944. Hänen isänsä Juho Huovinen oli mielipiteiltään antifa, mikä jäi kaihertamaan pojan mieltä. Veikko Huovinen suoritti ylioppilastutkinnon sodan jälkeen 1946, oli metsätöissä ja lähti sitten opiskelemaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan, mistä hän valmistui metsänhoitajaksi 1952. Opiskeluaikanaan hän oli hiljainen ja eristäytynyt, ja sellaisena hän piti itseään myöhemminkin. Opiskeluvuosinaan Helsingissä Huovinen asui erään lääketieteen opiskelijan alivuokralaisena Töölössä. Kontaktit vuokraisännän ja alivuokralaisen välillä jäivät miltei olemattomiksi. Yli viidenkymmenen kirjailijavuotensa aikana hän esiintyi julkisuudessa harvoin. Hän suoritti asepalveluksensa Nurmeksen Jokikylässä 1947-48 konekiväärikomppaniassa (II/JR 3). Sotilasarvoltaan Huovinen oli korpraali koska ei saanut koskaan määräystä kertausharjoituksiin ja valvontakomissio oli kieltänyt reservinupseerien kouluttamisen. Seli seli, se ei kelvannut edes AUK:hon.

ellauri278.html on line 79:   Šapošnikov oli yksi harvoista miehistä , joita Stalin puhutteli hänen kristinimellään ja sukunimellään. Mozg Armii on pysynyt Yleisesikuntaakatemian opetussuunnitelmassa sen julkaisemisesta vuonna 1929. Neuvostoliiton onneksi Shaposhnikovilla oli hieno sotilaallinen mieli ja korkeat hallinnolliset taidot. Hän yhdisti nämä kyvyt asemaansa Stalinin luottamuksessa rakentaakseen uudelleen puna-armeijan johtokaareja puhdistusten jälkeen. Hän sai Gulagilta vapautuksen 4 000 upseerista, jotka katsottiin tarpeellisiksi tätä operaatiota varten. Vuonna 1939 Stalin hyväksyi Šapošnikovin suunnitelman Puna-armeijan voiman nopeasta kasvattamisesta. Vaikka suunnitellut muutokset jäivät kesken akselin hyökkäyksen aikana kesäkuussa 1941, ne olivat edenneet riittävästi pelastaakseen Neuvostoliiton täydelliseltä katastrofilta.

ellauri278.html on line 81: Neuvostoliitto aloitti 1939 talvisodan Suomea vastaan Kliment Vorošilovin johtamin joukoin. Hyökkäyksen huonot tulokset johtivat siihen, että Stalin nimitti tammikuussa 1940 uudet miehet johtamaan sitä. Tällöin Šapošnikov sai vastuulleen Karjalankannaksen hyökkäyssuunnan armeijankomentaja Semjon Timošenkon alaisena. Uudet komentajat saivatkin hyökkäyksen toimimaan aikaisempaa paremmin. Talvisota päättyi Suomen tappioon maaliskuun 1940 puolivälissä. 

ellauri278.html on line 83: Shaposhnikov suunnitteli Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen vuonna 1939 , mutta oli paljon vähemmän optimistinen sen keston suhteen kuin Stalin ja kampanjan komentaja Kliment Vorošilov . Siitä seurannut talvisota (1939–1940) ei tuottanut välitöntä menestystä, jota neuvostopuoli oli toivonut, ja Shaposhnikov erosi kenraalin päällikön tehtävästä elokuussa 1940 sairauden ja Stalinin kanssa olleiden erimielisyyksien vuoksi. Suomen upseeristo oli ollut tarkoitus lopettaa niskalaukauxella Katyn myöhemmissä toimissa. Niin ei käynyt, kun puna-armeijalle tuli kiire länsirintamalle...

ellauri278.html on line 155: He is known as a state prosecutor of Joseph Stalin's Moscow Trials and in the Nuremberg trials. He was the Soviet Foreign Minister from 1949 to 1953, after having served as Deputy Foreign Minister under Vyacheslav Molotov since 1940. 

ellauri278.html on line 165: British diplomat Sir Frank Roberts, who served as British chargé d'affaires in Moscow from February 1945 to October 1947, described him as follows:

ellauri278.html on line 183: 
Stalin oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Vuonna 1945 ja 1948 Stalin oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, mutta hän ei koskaan saanut palkintoa. Kummallakin kerralla hän sai ehdokkuuden toimistaan natsi-Saksan kaatamiseksi. Nimitykset tapahtuivat aikana, jolloin Stalinin sotarikosten laajuutta ei ollut vielä tajuttu. 

ellauri278.html on line 216:   On 6 February 1933, Litvinov made the most-significant speech of his career, in which he tried to define aggression. He stated the internal situation of a country, alleged maladministration, possible danger to foreign residents, and civil unrest in a neighbouring country were not justifications for war. This speech became the authority when war was justified. British politician Anthony Eden had said; "to try to define aggression was a trap for the innocent and protection for the guilty". In 1946, the British Government supported Litvinov’s definition of aggression by accusing the Soviet Union of not complying with Litvinov’s definition of aggression. Finland made similar criticisms against the Soviet Union in 1939.

ellauri278.html on line 250:   1941 Litvinov was definitively given the sack. LItvinov was livid. Stalin rejected everything Litvinov had said. When Stalin stopped speaking, Litvinov asked: "Does that mean you consider me an enemy of the people?" Stalin answered: "We do not consider you an enemy of the people, but too honest a revolutionary".

ellauri278.html on line 254:   Early in November 1941, Litvinov was summoned to see Stalin and told his services were required as ambassador to the United States. In the US, the appointment was met with enthusiasm. The New York Times stated: "Stalin has decided to place his ablest and most forceful diplomat and one who enjoys greater prestige in this country. He is known as a man of exceptional ability, adroit as well as forceful. It is believed that Stalin, in designating him for the ambassadorship, felt Litvinov could exercise real influence in Washington."

ellauri278.html on line 256:   Litvinov immediately gained popularity. In early December 1941, the Soviet Union’s war-relief organisation called a large meeting in Madison Square, New York City, where the auditorium was filled to capacity. Litvinov, speaking in English, told of the suffering in the Soviet Union. A woman in the front row ran up to the stage and donated her diamond necklace; whilst another gave a cheque for $15,000. At the end, Litvinov said; "What we need is a second necklace".

ellauri278.html on line 258:   The highlight of Litvinov’s eighteen months ambassadorship was the 25th celebration of the Russian Revolution on the 7 November 1942. 1,200 guests, representing all of the United Nations, entered the reception hall to shake hands with Litvinov. Russian vodka and a sturgeon from the Volga were supplied to the guests. Roosevelt became annoyed with Litvinov’s second-necklace zeal. He told Stalin to call in Litvinov.

ellauri278.html on line 260:   After returning to Soviet Union, Litvinov became deputy minister for foreign affairs. He was dismissed from his post after an interview given to Richard C. Hottelet on 18 June 1946 in which he said a war between the West and the Soviet Union was inevitable.

ellauri278.html on line 273:   Joulukuusta 1930 toukokuuhun 1941 Molotov oli kansankomissaarien neuvoston (Sovnarkom) puhemies eli Neuvostoliiton hallituksen pääministeri. Ukrainan suurten katovuosien aikana 1932–1933 Molotov oli viljatoimitusten erikoiskomission johtaja Ukrainassa. Huolimatta nälänhädästä, johon jopa kolmen miljoonan ukrainalaisen arvioidaan kuolleen (holodomor), hänen onnistui kerätä nälkää kärsivältä alueelta 4,2 miljoonaa tonnia viljaa 4,6 miljoonan tonnin tavoitteesta pois kuljetettavaksi (minne?).

ellauri278.html on line 277:   Politbyroon jäsenenä Molotov hyväksyi lukuisia kansanvihollisten joukkoteloituksia. 5. maaliskuuta 1940 politbyroo hyväksyi Lavrenti Berijan valmisteleman 25 700 Puolan älymystön jäsenen teloituksen, johon sisältyi myös 14 700 puolalaista sotavankia. Katyńin verilöylynä tunnetusta tapahtumasta syytettiin sodan jälkeen saksalaisia. Molotov luopui pääministerin tehtävistä toukokuussa 1941, jolloin Stalin otti viran itselleen.

ellauri278.html on line 279:   22. kesäkuuta 1941 tunteja sen jälkeen, kun Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon, Molotov julisti Neuvostoliiton taistelevan voittoon asti. Ja niinhän kävikin. Molotov jatkoi ulkoministerinä ja oli Neuvostoliiton edustajana liittoutuneiden kokouksissa Teheranin, Jaltan ja Potsdamin konferensseissa sekä YK:n perustavassa kokouksessa vuonna 1945.

ellauri278.html on line 281: Molotov toimi toisen maailmansodan jälkeen ulkoministerinä vuoteen 1949, jolloin Andrei Vyšinski korvasi hänet. Hänen (juutalainen?) vaimonsa Polina Žemtšužina pidätettiin vuonna 1948 maanpetoksesta, jota on luonnehdittu osaksi juutalaisvastaista kampanjaa Israelin ajauduttua Neuvostoliittoa vastaan kylmässä sodassa. Molotov itse erotettiin politbyroosta vuonna 1952.

ellauri278.html on line 290: 1946">
Lausitz

ellauri278.html on line 331: 1940_HU106207.jpg/800px-The_Katyn_Massacre%2C_1940_HU106207.jpg" />

ellauri278.html on line 352: Teloitukset kestivät huhtikuun alusta toukokuun puoliväliin 1940 osana leirien "purkamisoperaatiota". KGB: n puheenjohtajan A. N. Shelepinin muistiinpanossa (1959) ilmoitettujen tietojen mukaan ammuttiin yhteensä 21 857 ihmistä, joista 4 421 ihmistä ammuttiin Katynissa, 3 820 henkilöä Harkovassa, 6 311 henkilöä Kalininissa ja 7 305 henkilöä leireissä ja vankiloissa Länsi-Ukrainassa ja Länsi-Valko-Venäjällä.

ellauri278.html on line 356: Vuonna 1941 samoja polakkiupseereja olisi uudelleenkoulutettu sotaan Saxaa vastaan. Ei löytynyt. 


ellauri278.html on line 363: 1940_HU106221.jpg" />

ellauri278.html on line 366: Helmikuussa 1943 saksalainen kenttäpoliisi alkoi paikallisten asukkaiden ohjeiden mukaan tutkia hautauksia; Maaliskuun 29. päivänä kaivaus aloitettiin, ja 13. huhtikuuta Berliinin radioviestillä ilmoitettiin virallisesti NKVD:n ampumien puolalaisten upseerien hautauspaikkojen löytymisestä. Tämä oli Goebbelsin henkilökohtaisesti ohjaaman meluisan propagandakampanjan alku, ja Moskova yritti vastata siihen julkaisemalla Sovinformburon raportin 16. huhtikuuta otsikolla "Saksalaisten fasististen teloittajien ilkeät keksinnöt", jossa se syytti saksalaisia provokaatiosta ja väitti, että uhrit olivat kesällä 1941 Smolenskin länsipuolella rakennustöissä ja saksalaiset vangitsivat heidät ja ampuivat.

ellauri278.html on line 368: Komission havaintojen mukaan puolalaiset tapettiin huhti-toukokuussa 1940. Huolimatta luotien saksalaisesta alkuperästä, jonka saksalaiset, kuten raportissa todettiin, yrittivät piilottaa kaikin mahdollisin tavoin, PKK:lla ei ollut epäilystäkään NKVD:n syyllisyydestä: "ja NKVD:n luotettujen työntekijöiden, Katynin rikoksen tekijöillä saattoi olla mitä tahansa alkuperää olevia aseita", puolalaiset huomauttivat.

ellauri278.html on line 370: Neuvostokomissio väitti 1943 että saxalaiset pakottivat paikalliset asukkaat antamaan vääriä todistuxia väkisin ja uhkauksin. 1990-luvulla Venäjän federaation sotilassyyttäjänvirastossa suoritettujen kuulustelujen aikana monet henkiin jääneet todistajat, joita venäläiset "viranomaiset" kuulustelivat vuonna 1943, peruuttivat todistuksensa, koska ne oli annettu pakotettuna.

ellauri278.html on line 374: Nürmbergisssä 14. helmikuuta 1946 Neuvostoliiton apulaispääsyyttäjä eversti Yu. V. Pokrovsky esitti sakemanneille yksityiskohtaisen syytteen Katynin tapauksessa Burdenkon komission materiaalien perusteella. Asiasta varoitettu jenkkijohtoinen tuomioistuin kuitenkin kieltäytyi hyväksymästä tätä syytöstä harkitsematta, mikä järkytti neuvostopuolta. Koska jälkimmäinen viittasi, että tämä luo ennakkotapauksen prosessin viivyttämiselle, tuomioistuin päätti kuulla vain kolmea todistajaa syyttäjälle ja puolustukselle. Kuulemiset pidettiin 1.-2.7.1946. Syyttäjän todistajina olivat Smolenskin entinen apulaispormestari, professori-astronomi B. V. Bazilevsky, professori V. I. Prozorovsky (lääketieteen asiantuntijana) ja bulgarialainen asiantuntija M. A. Markov, Katynin kansainvälisen komission entinen jäsen, joka allekirjoitti sen päätelmän. Smolenskin porvari B. G. Menshagin oli myös valmistautunut tällaiseen rooliin, mutta hänen todistuksensa oli "epämukava".

ellauri278.html on line 378: Tuomioistuimelle esitettiin todisteita siitä, että saxalaislupseeri Ahrens ilmestyi Katyniin vasta marraskuussa 1941, eikä hänellä toimintansa luonteen vuoksi voinut olla mitään tekemistä joukkoteloitusten kanssa; eikä edes fyysisesti Arensissa koskaan ollut niin paljon ihmistä, että hän voisi järjestää joukkoteloituksen.

ellauri278.html on line 397: Stalinin viranomaiset vaikenivat pitkään joukkoteloituksista, joten kidutettujen naiset saivat tietää miestensä kuolemasta vasta vuosia myöhemmin. Jotkut Neuvostoliiton lähteet osoittavat, että Saksan natsit teloittivat täällä noin 500 bolshevikia vuonna 1943. Tutkinnan aikana täältä löydettiin myös neuvostoliiton rangaistusviranomaisten 1920-1930-luvuilla todennäköisesti teloimien ihmisten hautauspaikat. Katynin lähelle metsään rakennettiin muistomerkki kuolleiden kunniaksi. Ne 3 ristiä eivät ole siellä päinkään, vaan Puolassa.

ellauri278.html on line 429: Päts teki vallankaappauksen yhdessä kenraali Laidonerin kanssa 12. maaliskuuta 1934. Perusteluna Päts käytti uhkaavaa vapsien valtaannousua. Omien sanojensa mukaan hän pelasti Viron fasismilta. Päts hallitsi Viroa autoritäärisesti ja julisti maahan poikkeustilan, joka jatkui vuoteen 1938 asti, jolloin maalle saatiin uusi perustuslaki. Pätsin valtakaudesta vuosina 1934–1940 käytetään nimitystä vaikeneva aika. Puolueet kiellettiin ja poliitikkoja vangittiin.

ellauri278.html on line 433: Niin kutsutun Pätsin perustuslain tultua voimaan Konstantin Pätsistä tuli Viron presidentti 24. huhtikuuta 1938. Muut puolueet eivät saaneet osallistua vaaleihin. Päts oli virassa 23. heinäkuuta 1940 saakka, jolloin tehtävä jäi pääministeri Jussi Vareksen hoidettavaksi. Vares oli kotoisin Merikarvialta ja kasvanut maatilalla. Koulutukseltaan hän oli oikeustieteen ylioppilas. Viiden opiskeluvuotensa aikana Vares suoritti viisi tenttiä. Asevelvollisuutensa Vares on suorittanut Säkylän Huovinrinteellä. Sotilasarvoltaan hän on vänrikki. Vares toimi yksityisetsivänä Turussa. Vareksella oli ystäviä lain molemmilta puolilta (Esim. hra Päz) ja hän toimii usein molempien puolien edustajien palveluksessa, turhia kyselemättä, kunhan palkka on hyvä. Jussi Vareksen heikkouksiin kuuluvat kylmä olut ja kauniit naiset, joista hänellä ei ole yleensä tapana kieltäytyä.

ellauri278.html on line 435: Ždanov määräsi 16. heinäkuuta pääministeri Vareksen yllätykseksi Viron liitettäväksi nopeasti Neuvostoliittoon. Viron parlamentin vasta valittu alahuone, riigivolikogu, kokoontui ensimmäistä kertaa 21. heinäkuuta ja julisti Viron neuvostotasavallaksi, mistä ei ollut vaaliohjelmassa mainintaa. Toisena kokouspäivänä riigivolikogu anoi Viron edellisenä päivänä julistetulle neuvostotasavallalle jäsenyyttä Neuvostoliiton korkeimmalta neuvostolta. Samalla Vareksen hallitus kehotti Konstantin Pätsiä eroamaan presidentin virasta. Pääministeri Vares otti tämän jälkeen hoitaakseen presidentin tehtävät pääministerin tehtäviensä lisäksi. Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron anoman neuvostotasavallan jäsenyyden Neuvostoliitossa Liettuan ja Latvian jälkeen 6. elokuuta 1940.

ellauri278.html on line 437: Päts toimitti 1940 presidentti Risto Rytille muistion Viron ja Suomen tasavaltojen perustamisesta. Muistiossa esitettiin Viron ja Suomen tasavaltojen unionin perustamista. Ajatus tuli kuitenkin talvisodan jälkeisessä oikeistohenkisessä Suomessa nolosti torjutuksi.   

ellauri278.html on line 449:   Konepistooli kehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana (1914–1918) lähialueen hyökkääväksi aseeksi pääasiassa juoksuhaudoissa. Huipussaan toisen maailmansodan aikana (1939–1945) miljoonia SMG-koneita valmistettiin sekä tavallisten joukkojen, laittomien kommantojen että urheiden partisaanien käyttöön, mutta nyttemmin myös terroristeille.

ellauri278.html on line 467: Aimo Lahden suunnittelema Suomi-konepistooli oli ylivoimaisesti paras "työväline", kun suomalaiset korpisoturit tuhosivat maahan hyökänneen ukrainalaisen 44. divisioonan Raatteen tien taisteluissa tammikuun alkupäivinä 1940. Aseella oli parhaiden taistelijoiden käsissä ratkaiseva osa laukaistaessa tielle syntyneitä motteja. Ennen talvisotaa ei konepistoolin merkitystä osaavan käsissä oikein ymmärretty - ei Suomessa, ei Neuvostoliitossa eikä muuallakaan maailmassa.

ellauri278.html on line 496: Edelleen kehitelty PPD-40 (ППД-40, Pistolet-pulemjot Degtjareva, obrazets 1940 goda) oli ensimmäinen massatuotettu neuvostoliittolainen konepistooli, jota valmistettiin 86 986 kappaletta vuosina 1940–1941. Suurin rakenteellinen ero edeltävään malliin oli tukin muuttaminen kaksiosaiseksi, mikä mahdollisti "syöttökaulattoman" Suomi-konepistoolin rumpulippaan kopion käytön. Ase oli kuitenkin liian monimutkainen ja kallis todelliseen massatuotantoon, ja vuoden 1941 lopulla sen korvasi PPŠ-41, joka kuitenkin peri edeltäjältään rumpulippaansa.

ellauri278.html on line 507: ETUSIVU >> TULIASEET >> KONEPISTOOLIT >> PPSH-41 KONEPISTOOLI, NEUVOSTOLIITTO 1941

ellauri278.html on line 509: PPSh-41 konepistooli, Neuvostoliitto 1941

ellauri278.html on line 520: 7,62 mm Pistolet-pulemjot Špagina obraztsa 1941 kirjoitetaan lyhennettynä PPŠ-41, mutta PPSh-41 on lännessä yleisempi lyhenne. Tämä neuvostoliittolainen konepistooli on yksi koko toisen maailmansodan eniten valmistettuja aseita, sillä näitä nopeasti ja suhteellisen edullisesti valmistettavia aseita tehtiin yli 6 miljoonaa kappaletta. Yleinen lempinimi tälle aseelle oli ”papasha”, eli iskä.

ellauri278.html on line 522: Neuvostoliitolla tuli kiire suunnitella ja aloittaa oman konepistoolin valmistus kun taistelu suomalaisia vastaan Talvisodassa ei ollut edennyt odotetusti. Suomi-konepistooli oli osoittautunut erinomaiseksi, tulivoimaiseksi aseeksi lyhyillä etäisyyksillä metsissä ja kaupunkiympäristöissä, eikä Neuvostoliiton joukoilla ollut mitään asetta vastineeksi. Georgy Shpagin sai prototyypin valmiiksi 1940 lopulla ja valmistus aloitettiin 1941. PPSh-41:n 71:n patruunan rumpulipas on lähes suora kopio Suomi-konepistoolin 70:n patruunan rumpulippaasta, mutta muutoin aseet eroavat toisistaan. PPSh-41 on hyvä esimerkki miten suunnittelun pohjalla oli heti mietittynä massavalmistus sodan keskellä, kun kaikki resurssit ovat jo käytössä. Aseesta tehtiin mahdollisimman yksinkertainen, niin että sitä sai valmistettua missä tahansa pienessä nyrkkipajassa ja autokorjaamossa, minimaalisella koulutuksella, jolloin asetehtaiden koulutetun työvoiman panos saatiin ohjattua tärkeämpiin ja monimutkaisempiin projekteihin. Piippukin oli keskeltä kahteen sahattu Mosin-Nagant-kiväärin piippu, jolloin olemassa olevista piipuista saatiin sahattua piippu kahteen konepistooliin. Kätevää!

ellauri278.html on line 528: Jatkosodan aikana 1942-44 Suomeen saatiin sotasaaliina n. 2500 PPSh-41 konepistoolia. Näitä käytettiin niin rintamalla juoksuhaudoissa kuin kotirintamallakin. Näille konepistooleille annettiin Suomessa nimi ”7,62 kp/venäl." ja "762 KP 41". Pienoisena ongelmana oli että PPSh-41 käyttää 7,62 x 25mm luoteja, kun 9 x 19mm Parabellum-patruunat olivat paljon yleisempiä ja paremmin saatavilla. Niin saksalaiset kuin suomalaisetkin suunnittelivat muutostöitä, jotta taisteluissa voitetut PPSh-41 konepistoolit olisi muokattu käyttämään 9mm luoteja, joita oli hyvin saatavilla. 9mm luoteja käyttivät niin pistoolit kuin läntiset konepistoolitkin (Suomi-konepistooli, brittien Stenit ja saksalaisten MP40 ja MP41), mutta neuvostoliittolaisia 7,62mm luoteja ei ollut helposti saatavilla.

ellauri278.html on line 535:   
Apinoiden sota alkaa 22.6.1941

ellauri278.html on line 537: Saksan armeijan valmistautuminen sotaan alkoi elokuussa 1940 salanimellä Friz, ja sitä koordinoi kenraali Friedrich Pauluksen johtama ryhmä syyskuusta alkaen. Hitlerin uuden päämajan Wolfschanzen rakentaminen aloitettiin Itä-Preussiin Rastenburgin kaupungin lähelle. Lopullinen päiväkäsky nro. 21 nimellä operaatio Barbarossa allekirjoitettiin 18. joulukuuta. Sodasta piti tulla lyhyt. Joseph Goebbels kirjoitti päiväkirjaansa keskustelusta Hitlerin kanssa: ”Vihollinen ajetaan taaksepäin yhdellä tasaisella liikkeellä. Führer arvioi operaatioon kuluvan neljä kuukautta. Minä luulen, että vähemmän. Bolševismi luhistuu kuin korttitalo.”

ellauri278.html on line 539: Suomen ja Saksan koordinoidut toimet ennen operaatio Barbarossaa alkoivat korkean sotilasjohdon neuvotteluilla loppuvuodesta 1940, ja Suomi sai tietoja Saksan hyökkäyssuunnitelmista jo 30. joulukuuta 1940. Lapissa tehtiin helmikuusta 1941 tienrakennus- ja tiedusteluyhteistyötä saksalaisten kanssa. Suomeen alkoi saapua saksalaisia joukkoja, joiden määrä lopulta ennen sodan puhkeamista oli runsaat 40 000. Helmi–maaliskuun aikana saksalaiset harjoittivat Petsamossa järjestelmällistä tiedustelua.

ellauri278.html on line 541: Neuvostoliitossa oltiin myös tietoisia Saksan uhkaavasta hyökkäyksestä. Ranskan kukistumisen jälkeen puolustuksen kansankomissaari Semjon Timošenko totesi Saksan olevan nyt ”voimakkain ja tärkein vihollisemme”. Armeijan komentajan Boris Šapošnikovin johdolla arvioitiin heinäkuussa 1940 todennäköisin saksalaisten hyökkäysoperaatio, ja syyskuussa 1940 Stalin hyväksyi sen pohjalta laaditun suunnitelman hyökkäyksen torjumiseksi. Hän kuitenkin toivoi, että hyökkäystä ei tapahtuisi ainakaan ennen vuotta 1942, jolloin puna-armeijan valmistautuminen ja raja-alueiden linnoitustyöt olisi saatu päätökseen. Neuvostoliitto pyrki kuitenkin hankkimaan liittolaisia tiedustelemalla Molotov–Ribbentrop-sopimuksen perustaneessa hengessä, miten Saksa suhtautuisi Suomen, Bulgarian ja Romanian kysymyksen selvittämiseen Neuvostoliiton voimatoimin marraskuussa 1940. Elokuussa 1940 oli Baltian maat jo liitetty osaksi Neuvostoliittoa. Lisävaatimuksina Neuvostoliitto vaati oikeuksia linnoittaa Tanskan salmia, sekä Bosporin salmia. Lisäksi Neuvostoliiton, Saksan ja Italian olisi pitänyt yhdessä hyökätä ja miehittää Turkki. Saksa ei hyväksynyt neuvotteluissa ainoatakaan Neuvostoliiton valloitussuunnitelmaa.

ellauri278.html on line 543: 5. toukokuuta 1941 pitämässään puheessa Stalin ilmoitti, että Saksa oli sotilaallinen uhka ja puna-armeijan tuli valmistautua sitä vastaan nopeasti. Vuoden 1941 ensimmäisten kuukausien aikana raja-alueiden linnoitustöitä alettiin suunnitella, mutta ohjeet saatiin valmiiksi vasta toukokuussa ja hyökkäyksen alkaessa kesäkuussa suunnitelmat olivat vielä kesken. Myös yleisen liikekannallepanon suunnitelmat olivat kesken saksalaisten hyökättyä.

ellauri278.html on line 545: Suunnitelman varsinainen toimeenpano käynnistyi 22. kesäkuuta 1941 kello 4.45 noin 3,5 miljoonan saksalaisen, italialaisen ja romanialaisen sotilaan, yli 3 300 panssarivaunun ja 2 500 lentokoneen voimin. Tätä ennen oli jo miinoitettu yhdessä Suomen merivoimien kanssa merialue Suomenlahdella 17. kesäkuuta alkaen Viron SNT:n vesialueelle asti. 

ellauri279.html on line 219:   Neuvostoliitossa tukahdutettiin vuosina 1945-1947 ilmeinen antisemitismi. Miksi? Ensinnäkin siksi, että Stalinia pidettiin juutalaisten pelastajana, miehenä, joka voitti Hitlerin ja oli vapauttanut Itä-Euroopan keskitysleirit natseilta. Lisäksi Stalin tarvitsi noina vuosina juutalaisia ​​propagandatarkoituksiin. Toiseksi monet vanhoista bolshevikeista olivat juutalaisia, Leon Trotski, Lev Kamenev, Gregori Zinovjev, Lazar Kaganovitš, Maksim Litvinov, Jakov Sverdlov, Polina Zhemchuzhina (Molotovin vaimo) jne. Juutalaisia ​​kommunisteja, kuten legendaarinen Chekan perustaja, Felix Dzerzhinsky ja hänen seuraajansa Abram Slutski, Sergei Shpigelglas ja Genrikh Yagoda olivat johtaneet bolshevikkien ja myöhemmin neuvostovaltion tiedustelu- ja turvallisuuselimiä. Ja kulttuurielimissä, puolueessa, oli edelleen paljon juutalaisia ​​kaadereita, alana tiedustelupalvelut ja turvallisuuslaitteet. Kolmanneksi Stalin oli alun perin tukenut juutalaisen Israelin valtion luomista.

ellauri279.html on line 221:     Mutta sitten syksyllä 1948 Golda Meir vieraili Neuvostoliitossa. Venäjän juutalaiset olivat olleet liian juhlallisia, liian innostuneita ja osoittaneet liikaa ihailua Israelin pääministeriä kohtaan! Myös Yhdysvallat ja Israel näyttivät tiivistävän ystävyys- ja yhteistyösuhteita. Monilla Venäjän juutalaisilla oli perheitä ja tuttuja Yhdysvalloissa ja lännessä. Ja sitten oli asia juutalaisten antifasistisesta komiteasta (JAC). Monet sen "kosmopoliittisista" jäsenistä olivat matkustaneet laajasti Neuvostoliiton ulkopuolelle, ja vozhd ("suuri johtaja") oli alkanut epäillä tätäkin!

ellauri279.html on line 223:     Joten vuoteen 1948 mennessä Stalin oli vakuuttunut siitä, että Israel ja juutalaiset internationalistit, mukaan lukien Venäjän juutalaiset, olivat uhka Neuvostovaltiolle. Hän aloitti varovaisesti kosmopoliittisuuden vastaisen kampanjansa, joka kehitti pian oman elämän Äiti-Venäjällä, pogromien ja antisemitismin maassa.

ellauri279.html on line 225:     Yhtäkkiä kaikki juutalaiset olivat mahdollisia pettureita, neuvostovaltion vihollisia, vakoojia Yhdysvaltain ja Britannian tiedustelupalvelun palveluksessa. Stalinin suorasta käskystä JAC:n johtaja Solomon Mikhoels murhattiin Minskissä tammikuussa 1948, ja 12. elokuuta 1952 mennessä käytännössä kaikki JAC:n jäsenet oli pidätetty ja ammuttu.

ellauri279.html on line 227:     Tammikuussa 1949 Neuvostoliiton joukkotiedotusvälineet käynnistivät massiivisen propagandakampanjan "juurettomia kosmopoliitikkoja" vastaan, jotka oli selvästi suunnattu juutalaisille. Marx huomautti tuolloin: "Hitler halusi tuhota meidät fyysisesti, Stalin haluaa tehdä sen hengellisesti." 12. elokuuta 1952 teloitettiin ainakin kolmetoista merkittävää jiddišinkielistä kirjailijaa tapahtumassa, joka tunnetaan nimellä "Murhattujen runoilijoiden yö" ("Ночь казненных поэтов").

ellauri279.html on line 229:     Kuten Talleyrand niin hyvin sanoi, maanpetos on vain ajan kysymys. Ja vuosi 1948 oli se keskeinen vuosi, ei vain Neuvostoliiton juutalaiskysymyksen muotoilulle, vaan myös Stalinin uskolle, että MGB:n vanha kaarti (eli pelätty Neuvostoliiton sortoturvallisuuselin ja KGB:n edeltäjä) ja sen ministeri Viktor S. Abakumoviin ei voitu enää luottaa.

ellauri279.html on line 235:     Juutalaisten lääkäreiden vastaisen yleissuunnitelman käynnistämisen laukaisee AA Zhdanovin kuolema 31. elokuuta 1948 sydänkohtaukseen. Stalin oli jo eronnut ja salaa häpäissyt Ždanovin, politbyroon johtavan jäsenen ja Suomen kirjallisuuteen perehtyneen kulttuuri- ja taideministerin. Zhdanov oli pudonnut suosiosta, koska hänen poikansa Juri Ždanov, nuori tiedemies, oli avoimesti arvostellut Neuvostoliiton geneetikkoa Trofim D. Lysenkoa, joka oli tuolloin Stalinin suosiossa. "Vozhd" toivoi edelleen, että sarlataani Lysenko lunastaisi lupauksensa tuottaa suuri sato geneettisesti muunnetusta "peruna-tomaatti" -sadosta, joka mullistaisi Neuvostoliiton maatalouden. Lysenko oli vain aikaansa edellä, nythän vihreä vallankumous ja geenimuunnellut lajikkeet ovat toteuttaneet Stalinin haaveet ja Lysenkon suunnitelmat.

ellauri279.html on line 275:     Heinä-elokuussa 1937 hän työskenteli jälleen Sverdlovskin alueen viestintäosaston pääkirjanpitäjänä. Ryuminia syytettiin varojen väärinkäytöstä ja siitä, että hän nautti alueellisen viestintäosaston johtajan holhouksesta, joka oli tuolloin pidätetty "kansan vihollisena". Tämän kuultuaan Ryumin lähti Moskovaan. Sodan aikana hän opiskeli Neuvostoliiton NKVD:n korkeakoulussa (22. heinäkuuta - syyskuuta 1941 ), minkä jälkeen hän oli tutkintatyössä Arkangelin sotilaspiirin kansalaisjärjestössä NKVD - ROC "Smersh". Hän oli Suomen Akatemian erityisen tärkeiden tapausten tutkintayksikön vanhempi tutkija ( 21. syyskuuta 1949 - 10. heinäkuuta 1951 ).

ellauri279.html on line 289:     Isänmaallisen sodan II asteen ritarikunta, 31. heinäkuuta 1944, Puna-armeijan ylimmän johdon erityistehtävien esimerkillisestä suorittamisesta

ellauri279.html on line 291:     Punaisen tähden ritarikunta, 13. syyskuuta 1945, Puna-armeijan ylimmän johdon erityistehtävien esimerkillisestä suorittamisesta

ellauri279.html on line 293:     Mitali "For Courage", 24. elokuuta 1949

ellauri279.html on line 295:     Mitali "Voitosta Saksasta suuressa isänmaallissodassa 1941-1945"

ellauri279.html on line 307: Toiminta tapahtuu Neuvostoliitossa vuonna 1949. Moskovan lähellä sijaitsevassa Marfino sharashkassa vangitut tiedemiehet työskentelevät Stalinin itsensä käskystä - salainen puhelinlaite . Päähenkilö matemaatikko Gleb Nerzhin on vaikean moraalisen valinnan edessä: palvella vihaamaansa hallintoa vai vaihtaa lämpimän sharashkan onnellisuus Gulagin vankilaan.

ellauri279.html on line 313: Solženitsyn taisteli puna-armeijassa toisessa maailmansodassa. Hän yleni kapteeniksi, ennen kuin hänet pidätettiin helmikuussa 1945 syytettynä neuvostovastaisesta agitaatiosta ja neuvostovastaisen järjestön perustamisen yrityksestä Wormdittissa Itä-Preussissa (nykyisin Orneta Puolassa). Solženitsyniä vastaan esitetty todiste oli hänen "koulutoverilleen" lähettämä kirje, jossa hän käytti viranomaisten mukaan Stalinista epäkunnioittavaa nimitystä ”viiksimies”. Solženitsyn joutui kahdeksaksi vuodeksi työleirille. Eli siis helmikuussa 1945 palvellessaan Itä-Preussissa SMERSH pidätti Solzhenitsynin, koska hän oli kirjoittanut halventavia kommentteja yksityisissä kirjeissä ystävälleen Nikolai Vitkevichille sodan johtamisesta haukkuen Joseph Stalinia, jota hän kutsui nimillä "Khozyain" ("pomo") ja "Balabos" (jiddišin renderointi heprealaisesta baal ha-bayitista "talon mestari"). Tosin hän keskusteli myös saman ystävän kanssa uuden organisaation tarpeesta Neuvostoliiton hallinnon tilalle. Tämän nojalla Solzhenitsyniä syytettiin "Neuvostoliiton vastaisesta propagandasta" Neuvostoliiton rikoslain 58 artiklan 10 kohdan nojalla ja "vihamielisen järjestön perustamisesta" 11 kohdan nojalla. Alexei vankikavereideen ei edes iloinnut kun muut hurrasivat sodan päättymistä Venäjälle suotuisissa merkeissä. 

ellauri279.html on line 320: Solženitsynin oltua vankina useissa muissa laitoksissa hänet siirrettiin heinäkuussa 1947 Moskovan ulkopuolelle erikoisvankilaan ”Numero kuusitoista”. Tämä oli niin sanottu šaraška, laitos jonne joutuivat korkeasti koulutetut vangit, tiedemiehet, joiden pakkotyöhön kuului pitkälle viety tieteellinen tutkimus. Hänet sijoitettiin sinne matemaattisen lahjakkuutensa takia, jonka ansiosta hän arveli pelastuneensa. Päivisin Solženitsyn työskenteli elektronisen äänentunnistusprojektin parissa, jonka eräs sovellus oli viestien koodaus. Vapaa-aikanaan hän alkoi kirjoittaa itsekseen runoja, luonnostelmia ja kirjojen hahmotelmia. Kokemukset ”Numero kuudessatoista” olivat perusta romaanille Ensimmäinen piiri, joka julkaistiin Neuvostoliitossa vuonna 1968. Solženitsynillä oli taipumusta suorasanaisuuteen, ja se koitui hänen kohtalokseen. Hänen pilkattuaan laitoksen johtajaeverstin tieteellistä työtä ja piirettyä siitä ruman vaikka hauskan pilakuvan hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi kauas Kazakstaniin ojennustyöleirille nimeltä Ekibastuz. Sieltä tuli kimmoke romaanille Ivan Denisovitšin päivä, joka on kuvaus työleirin elämästä.

ellauri279.html on line 394:     15. elokuuta 1943 - Isänmaallisen sodan toisen asteen ritarikunta

ellauri279.html on line 396:     12. heinäkuuta 1944 - Punaisen tähden ritarikunta

ellauri279.html on line 398:     1957 - mitali "Voitosta Saksasta suuressa isänmaallisessa sodassa 1941-1945".

ellauri279.html on line 454: Vuonna 1938 Meksiko kansallisti ulkomaiset öljy-yhtiöt  mikä johti kansalliseen meteliin Yhdysvalloissa; hän viittasi myöhemmin tapahtumaan hetkenä, jolloin hän alkoi ymmärtää itseään meksikolaiseksi. Vuonna 1940 Fuentesin perhe siirrettiin Santiagoon, Chileen. Siellä hän kiinnostui ensin sosialismista, josta tuli yksi hänen elinikäisistä hobbyistaan, anteexiannettavasta kiinnostuksesta Pablo Nerudan panoaiheista runoutta kohtaan. Hän asui Meksikossa ensimmäisen kerran 16-vuotiaana, kun hän meni opiskelemaan lakia National Autonomous University of Mexicossa (UNAM).

ellauri281.html on line 56: Huovinen kävi Kajaanin yhteislyseota. Koulun katkaisi sota, johon Huovinen osallistui vapaaehtoisena ilmatorjuntamiehenä jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944. Hänen isänsä Juho Huovinen oli mielipiteiltään antifa, mikä jäi kaihertamaan pojan mieltä. Veikko Huovinen suoritti ylioppilastutkinnon sodan jälkeen 1946, oli metsätöissä ja lähti sitten opiskelemaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan, mistä hän valmistui metsänhoitajaksi 1952. Opiskeluaikanaan hän oli hiljainen ja eristäytynyt, ja sellaisena hän piti itseään myöhemminkin. Opiskeluvuosinaan Helsingissä Huovinen asui erään lääketieteen opiskelijan alivuokralaisena Töölössä. Kontaktit vuokraisännän ja alivuokralaisen välillä jäivät miltei olemattomiksi. Yli viidenkymmenen kirjailijavuotensa aikana hän esiintyi julkisuudessa harvoin. Hän suoritti asepalveluksensa Nurmeksen Jokikylässä 1947-48 konekiväärikomppaniassa (II/JR 3). Sotilasarvoltaan Huovinen oli korpraali koska ei saanut koskaan määräystä kertausharjoituksiin ja valvontakomissio oli kieltänyt reservinupseerien kouluttamisen. Seli seli, se ei kelvannut edes AUK:hon.

ellauri281.html on line 78:   Šapošnikov oli yksi harvoista miehistä , joita Stalin puhutteli hänen kristinimellään ja sukunimellään. Mozg Armii on pysynyt Yleisesikuntaakatemian opetussuunnitelmassa sen julkaisemisesta vuonna 1929. Neuvostoliiton onneksi Shaposhnikovilla oli hieno sotilaallinen mieli ja korkeat hallinnolliset taidot. Hän yhdisti nämä kyvyt asemaansa Stalinin luottamuksessa rakentaakseen uudelleen puna-armeijan johtokaareja puhdistusten jälkeen. Hän sai Gulagilta vapautuksen 4 000 upseerista, jotka katsottiin tarpeellisiksi tätä operaatiota varten. Vuonna 1939 Stalin hyväksyi Šapošnikovin suunnitelman Puna-armeijan voiman nopeasta kasvattamisesta. Vaikka suunnitellut muutokset jäivät kesken akselin hyökkäyksen aikana kesäkuussa 1941, ne olivat edenneet riittävästi pelastaakseen Neuvostoliiton täydelliseltä katastrofilta.

ellauri281.html on line 80: Neuvostoliitto aloitti 1939 talvisodan Suomea vastaan Kliment Vorošilovin johtamin joukoin. Hyökkäyksen huonot tulokset johtivat siihen, että Stalin nimitti tammikuussa 1940 uudet miehet johtamaan sitä. Tällöin Šapošnikov sai vastuulleen Karjalankannaksen hyökkäyssuunnan armeijankomentaja Semjon Timošenkon alaisena. Uudet komentajat saivatkin hyökkäyksen toimimaan aikaisempaa paremmin. Talvisota päättyi Suomen tappioon maaliskuun 1940 puolivälissä. 

ellauri281.html on line 82: Shaposhnikov suunnitteli Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen vuonna 1939 , mutta oli paljon vähemmän optimistinen sen keston suhteen kuin Stalin ja kampanjan komentaja Kliment Vorošilov . Siitä seurannut talvisota (1939–1940) ei tuottanut välitöntä menestystä, jota neuvostopuoli oli toivonut, ja Shaposhnikov erosi kenraalin päällikön tehtävästä elokuussa 1940 sairauden ja Stalinin kanssa olleiden erimielisyyksien vuoksi. Suomen upseeristo oli ollut tarkoitus lopettaa niskalaukauxella Katyn myöhemmissä toimissa. Niin ei käynyt, kun puna-armeijalle tuli kiire länsirintamalle...

ellauri281.html on line 154: He is known as a state prosecutor of Joseph Stalin's Moscow Trials and in the Nuremberg trials. He was the Soviet Foreign Minister from 1949 to 1953, after having served as Deputy Foreign Minister under Vyacheslav Molotov since 1940. 

ellauri281.html on line 164: British diplomat Sir Frank Roberts, who served as British chargé d'affaires in Moscow from February 1945 to October 1947, described him as follows:

ellauri281.html on line 182: 
Stalin oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Vuonna 1945 ja 1948 Stalin oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, mutta hän ei koskaan saanut palkintoa. Kummallakin kerralla hän sai ehdokkuuden toimistaan natsi-Saksan kaatamiseksi. Nimitykset tapahtuivat aikana, jolloin Stalinin sotarikosten laajuutta ei ollut vielä tajuttu. 

ellauri281.html on line 215:   On 6 February 1933, Litvinov made the most-significant speech of his career, in which he tried to define aggression. He stated the internal situation of a country, alleged maladministration, possible danger to foreign residents, and civil unrest in a neighbouring country were not justifications for war. This speech became the authority when war was justified. British politician Anthony Eden had said; "to try to define aggression was a trap for the innocent and protection for the guilty". In 1946, the British Government supported Litvinov’s definition of aggression by accusing the Soviet Union of not complying with Litvinov’s definition of aggression. Finland made similar criticisms against the Soviet Union in 1939.

ellauri281.html on line 249:   1941 Litvinov was definitively given the sack. LItvinov was livid. Stalin rejected everything Litvinov had said. When Stalin stopped speaking, Litvinov asked: "Does that mean you consider me an enemy of the people?" Stalin answered: "We do not consider you an enemy of the people, but too honest a revolutionary".

ellauri281.html on line 253:   Early in November 1941, Litvinov was summoned to see Stalin and told his services were required as ambassador to the United States. In the US, the appointment was met with enthusiasm. The New York Times stated: "Stalin has decided to place his ablest and most forceful diplomat and one who enjoys greater prestige in this country. He is known as a man of exceptional ability, adroit as well as forceful. It is believed that Stalin, in designating him for the ambassadorship, felt Litvinov could exercise real influence in Washington."

ellauri281.html on line 255:   Litvinov immediately gained popularity. In early December 1941, the Soviet Union’s war-relief organisation called a large meeting in Madison Square, New York City, where the auditorium was filled to capacity. Litvinov, speaking in English, told of the suffering in the Soviet Union. A woman in the front row ran up to the stage and donated her diamond necklace; whilst another gave a cheque for $15,000. At the end, Litvinov said; "What we need is a second necklace".

ellauri281.html on line 257:   The highlight of Litvinov’s eighteen months ambassadorship was the 25th celebration of the Russian Revolution on the 7 November 1942. 1,200 guests, representing all of the United Nations, entered the reception hall to shake hands with Litvinov. Russian vodka and a sturgeon from the Volga were supplied to the guests. Roosevelt became annoyed with Litvinov’s second-necklace zeal. He told Stalin to call in Litvinov.

ellauri281.html on line 259:   After returning to Soviet Union, Litvinov became deputy minister for foreign affairs. He was dismissed from his post after an interview given to Richard C. Hottelet on 18 June 1946 in which he said a war between the West and the Soviet Union was inevitable.

ellauri281.html on line 272:   Joulukuusta 1930 toukokuuhun 1941 Molotov oli kansankomissaarien neuvoston (Sovnarkom) puhemies eli Neuvostoliiton hallituksen pääministeri. Ukrainan suurten katovuosien aikana 1932–1933 Molotov oli viljatoimitusten erikoiskomission johtaja Ukrainassa. Huolimatta nälänhädästä, johon jopa kolmen miljoonan ukrainalaisen arvioidaan kuolleen (holodomor), hänen onnistui kerätä nälkää kärsivältä alueelta 4,2 miljoonaa tonnia viljaa 4,6 miljoonan tonnin tavoitteesta pois kuljetettavaksi (minne?).

ellauri281.html on line 276:   Politbyroon jäsenenä Molotov hyväksyi lukuisia kansanvihollisten joukkoteloituksia. 5. maaliskuuta 1940 politbyroo hyväksyi Lavrenti Berijan valmisteleman 25 700 Puolan älymystön jäsenen teloituksen, johon sisältyi myös 14 700 puolalaista sotavankia. Katyńin verilöylynä tunnetusta tapahtumasta syytettiin sodan jälkeen saksalaisia. Molotov luopui pääministerin tehtävistä toukokuussa 1941, jolloin Stalin otti viran itselleen.

ellauri281.html on line 278:   22. kesäkuuta 1941 tunteja sen jälkeen, kun Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon, Molotov julisti Neuvostoliiton taistelevan voittoon asti. Ja niinhän kävikin. Molotov jatkoi ulkoministerinä ja oli Neuvostoliiton edustajana liittoutuneiden kokouksissa Teheranin, Jaltan ja Potsdamin konferensseissa sekä YK:n perustavassa kokouksessa vuonna 1945.

ellauri281.html on line 280: Molotov toimi toisen maailmansodan jälkeen ulkoministerinä vuoteen 1949, jolloin Andrei Vyšinski korvasi hänet. Hänen (juutalainen?) vaimonsa Polina Žemtšužina pidätettiin vuonna 1948 maanpetoksesta, jota on luonnehdittu osaksi juutalaisvastaista kampanjaa Israelin ajauduttua Neuvostoliittoa vastaan kylmässä sodassa. Molotov itse erotettiin politbyroosta vuonna 1952.

ellauri281.html on line 289: 1946">
Lausitz

ellauri281.html on line 330: 1940_HU106207.jpg/800px-The_Katyn_Massacre%2C_1940_HU106207.jpg" />

ellauri281.html on line 351: Teloitukset kestivät huhtikuun alusta toukokuun puoliväliin 1940 osana leirien "purkamisoperaatiota". KGB: n puheenjohtajan A. N. Shelepinin muistiinpanossa (1959) ilmoitettujen tietojen mukaan ammuttiin yhteensä 21 857 ihmistä, joista 4 421 ihmistä ammuttiin Katynissa, 3 820 henkilöä Harkovassa, 6 311 henkilöä Kalininissa ja 7 305 henkilöä leireissä ja vankiloissa Länsi-Ukrainassa ja Länsi-Valko-Venäjällä.

ellauri281.html on line 355: Vuonna 1941 samoja polakkiupseereja olisi uudelleenkoulutettu sotaan Saxaa vastaan. Ei löytynyt. 


ellauri281.html on line 362: 1940_HU106221.jpg" />

ellauri281.html on line 365: Helmikuussa 1943 saksalainen kenttäpoliisi alkoi paikallisten asukkaiden ohjeiden mukaan tutkia hautauksia; Maaliskuun 29. päivänä kaivaus aloitettiin, ja 13. huhtikuuta Berliinin radioviestillä ilmoitettiin virallisesti NKVD:n ampumien puolalaisten upseerien hautauspaikkojen löytymisestä. Tämä oli Goebbelsin henkilökohtaisesti ohjaaman meluisan propagandakampanjan alku, ja Moskova yritti vastata siihen julkaisemalla Sovinformburon raportin 16. huhtikuuta otsikolla "Saksalaisten fasististen teloittajien ilkeät keksinnöt", jossa se syytti saksalaisia provokaatiosta ja väitti, että uhrit olivat kesällä 1941 Smolenskin länsipuolella rakennustöissä ja saksalaiset vangitsivat heidät ja ampuivat.

ellauri281.html on line 367: Komission havaintojen mukaan puolalaiset tapettiin huhti-toukokuussa 1940. Huolimatta luotien saksalaisesta alkuperästä, jonka saksalaiset, kuten raportissa todettiin, yrittivät piilottaa kaikin mahdollisin tavoin, PKK:lla ei ollut epäilystäkään NKVD:n syyllisyydestä: "ja NKVD:n luotettujen työntekijöiden, Katynin rikoksen tekijöillä saattoi olla mitä tahansa alkuperää olevia aseita", puolalaiset huomauttivat.

ellauri281.html on line 369: Neuvostokomissio väitti 1943 että saxalaiset pakottivat paikalliset asukkaat antamaan vääriä todistuxia väkisin ja uhkauksin. 1990-luvulla Venäjän federaation sotilassyyttäjänvirastossa suoritettujen kuulustelujen aikana monet henkiin jääneet todistajat, joita venäläiset "viranomaiset" kuulustelivat vuonna 1943, peruuttivat todistuksensa, koska ne oli annettu pakotettuna.

ellauri281.html on line 373: Nürmbergisssä 14. helmikuuta 1946 Neuvostoliiton apulaispääsyyttäjä eversti Yu. V. Pokrovsky esitti sakemanneille yksityiskohtaisen syytteen Katynin tapauksessa Burdenkon komission materiaalien perusteella. Asiasta varoitettu jenkkijohtoinen tuomioistuin kuitenkin kieltäytyi hyväksymästä tätä syytöstä harkitsematta, mikä järkytti neuvostopuolta. Koska jälkimmäinen viittasi, että tämä luo ennakkotapauksen prosessin viivyttämiselle, tuomioistuin päätti kuulla vain kolmea todistajaa syyttäjälle ja puolustukselle. Kuulemiset pidettiin 1.-2.7.1946. Syyttäjän todistajina olivat Smolenskin entinen apulaispormestari, professori-astronomi B. V. Bazilevsky, professori V. I. Prozorovsky (lääketieteen asiantuntijana) ja bulgarialainen asiantuntija M. A. Markov, Katynin kansainvälisen komission entinen jäsen, joka allekirjoitti sen päätelmän. Smolenskin porvari B. G. Menshagin oli myös valmistautunut tällaiseen rooliin, mutta hänen todistuksensa oli "epämukava".

ellauri281.html on line 377: Tuomioistuimelle esitettiin todisteita siitä, että saxalaislupseeri Ahrens ilmestyi Katyniin vasta marraskuussa 1941, eikä hänellä toimintansa luonteen vuoksi voinut olla mitään tekemistä joukkoteloitusten kanssa; eikä edes fyysisesti Arensissa koskaan ollut niin paljon ihmistä, että hän voisi järjestää joukkoteloituksen.

ellauri281.html on line 396: Stalinin viranomaiset vaikenivat pitkään joukkoteloituksista, joten kidutettujen naiset saivat tietää miestensä kuolemasta vasta vuosia myöhemmin. Jotkut Neuvostoliiton lähteet osoittavat, että Saksan natsit teloittivat täällä noin 500 bolshevikia vuonna 1943. Tutkinnan aikana täältä löydettiin myös neuvostoliiton rangaistusviranomaisten 1920-1930-luvuilla todennäköisesti teloimien ihmisten hautauspaikat. Katynin lähelle metsään rakennettiin muistomerkki kuolleiden kunniaksi. Ne 3 ristiä eivät ole siellä päinkään, vaan Puolassa.

ellauri281.html on line 428: Päts teki vallankaappauksen yhdessä kenraali Laidonerin kanssa 12. maaliskuuta 1934. Perusteluna Päts käytti uhkaavaa vapsien valtaannousua. Omien sanojensa mukaan hän pelasti Viron fasismilta. Päts hallitsi Viroa autoritäärisesti ja julisti maahan poikkeustilan, joka jatkui vuoteen 1938 asti, jolloin maalle saatiin uusi perustuslaki. Pätsin valtakaudesta vuosina 1934–1940 käytetään nimitystä vaikeneva aika. Puolueet kiellettiin ja poliitikkoja vangittiin.

ellauri281.html on line 432: Niin kutsutun Pätsin perustuslain tultua voimaan Konstantin Pätsistä tuli Viron presidentti 24. huhtikuuta 1938. Muut puolueet eivät saaneet osallistua vaaleihin. Päts oli virassa 23. heinäkuuta 1940 saakka, jolloin tehtävä jäi pääministeri Jussi Vareksen hoidettavaksi. Vares oli kotoisin Merikarvialta ja kasvanut maatilalla. Koulutukseltaan hän oli oikeustieteen ylioppilas. Viiden opiskeluvuotensa aikana Vares suoritti viisi tenttiä. Asevelvollisuutensa Vares on suorittanut Säkylän Huovinrinteellä. Sotilasarvoltaan hän on vänrikki. Vares toimi yksityisetsivänä Turussa. Vareksella oli ystäviä lain molemmilta puolilta (Esim. hra Päz) ja hän toimii usein molempien puolien edustajien palveluksessa, turhia kyselemättä, kunhan palkka on hyvä. Jussi Vareksen heikkouksiin kuuluvat kylmä olut ja kauniit naiset, joista hänellä ei ole yleensä tapana kieltäytyä.

ellauri281.html on line 434: Ždanov määräsi 16. heinäkuuta pääministeri Vareksen yllätykseksi Viron liitettäväksi nopeasti Neuvostoliittoon. Viron parlamentin vasta valittu alahuone, riigivolikogu, kokoontui ensimmäistä kertaa 21. heinäkuuta ja julisti Viron neuvostotasavallaksi, mistä ei ollut vaaliohjelmassa mainintaa. Toisena kokouspäivänä riigivolikogu anoi Viron edellisenä päivänä julistetulle neuvostotasavallalle jäsenyyttä Neuvostoliiton korkeimmalta neuvostolta. Samalla Vareksen hallitus kehotti Konstantin Pätsiä eroamaan presidentin virasta. Pääministeri Vares otti tämän jälkeen hoitaakseen presidentin tehtävät pääministerin tehtäviensä lisäksi. Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron anoman neuvostotasavallan jäsenyyden Neuvostoliitossa Liettuan ja Latvian jälkeen 6. elokuuta 1940.

ellauri281.html on line 436: Päts toimitti 1940 presidentti Risto Rytille muistion Viron ja Suomen tasavaltojen perustamisesta. Muistiossa esitettiin Viron ja Suomen tasavaltojen unionin perustamista. Ajatus tuli kuitenkin talvisodan jälkeisessä oikeistohenkisessä Suomessa nolosti torjutuksi.   

ellauri281.html on line 448:   Konepistooli kehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana (1914–1918) lähialueen hyökkääväksi aseeksi pääasiassa juoksuhaudoissa. Huipussaan toisen maailmansodan aikana (1939–1945) miljoonia SMG-koneita valmistettiin sekä tavallisten joukkojen, laittomien kommantojen että urheiden partisaanien käyttöön, mutta nyttemmin myös terroristeille.

ellauri281.html on line 466: Aimo Lahden suunnittelema Suomi-konepistooli oli ylivoimaisesti paras "työväline", kun suomalaiset korpisoturit tuhosivat maahan hyökänneen ukrainalaisen 44. divisioonan Raatteen tien taisteluissa tammikuun alkupäivinä 1940. Aseella oli parhaiden taistelijoiden käsissä ratkaiseva osa laukaistaessa tielle syntyneitä motteja. Ennen talvisotaa ei konepistoolin merkitystä osaavan käsissä oikein ymmärretty - ei Suomessa, ei Neuvostoliitossa eikä muuallakaan maailmassa.

ellauri281.html on line 495: Edelleen kehitelty PPD-40 (ППД-40, Pistolet-pulemjot Degtjareva, obrazets 1940 goda) oli ensimmäinen massatuotettu neuvostoliittolainen konepistooli, jota valmistettiin 86 986 kappaletta vuosina 1940–1941. Suurin rakenteellinen ero edeltävään malliin oli tukin muuttaminen kaksiosaiseksi, mikä mahdollisti "syöttökaulattoman" Suomi-konepistoolin rumpulippaan kopion käytön. Ase oli kuitenkin liian monimutkainen ja kallis todelliseen massatuotantoon, ja vuoden 1941 lopulla sen korvasi PPŠ-41, joka kuitenkin peri edeltäjältään rumpulippaansa.

ellauri281.html on line 506: ETUSIVU >> TULIASEET >> KONEPISTOOLIT >> PPSH-41 KONEPISTOOLI, NEUVOSTOLIITTO 1941

ellauri281.html on line 508: PPSh-41 konepistooli, Neuvostoliitto 1941

ellauri281.html on line 519: 7,62 mm Pistolet-pulemjot Špagina obraztsa 1941 kirjoitetaan lyhennettynä PPŠ-41, mutta PPSh-41 on lännessä yleisempi lyhenne. Tämä neuvostoliittolainen konepistooli on yksi koko toisen maailmansodan eniten valmistettuja aseita, sillä näitä nopeasti ja suhteellisen edullisesti valmistettavia aseita tehtiin yli 6 miljoonaa kappaletta. Yleinen lempinimi tälle aseelle oli ”papasha”, eli iskä.

ellauri281.html on line 521: Neuvostoliitolla tuli kiire suunnitella ja aloittaa oman konepistoolin valmistus kun taistelu suomalaisia vastaan Talvisodassa ei ollut edennyt odotetusti. Suomi-konepistooli oli osoittautunut erinomaiseksi, tulivoimaiseksi aseeksi lyhyillä etäisyyksillä metsissä ja kaupunkiympäristöissä, eikä Neuvostoliiton joukoilla ollut mitään asetta vastineeksi. Georgy Shpagin sai prototyypin valmiiksi 1940 lopulla ja valmistus aloitettiin 1941. PPSh-41:n 71:n patruunan rumpulipas on lähes suora kopio Suomi-konepistoolin 70:n patruunan rumpulippaasta, mutta muutoin aseet eroavat toisistaan. PPSh-41 on hyvä esimerkki miten suunnittelun pohjalla oli heti mietittynä massavalmistus sodan keskellä, kun kaikki resurssit ovat jo käytössä. Aseesta tehtiin mahdollisimman yksinkertainen, niin että sitä sai valmistettua missä tahansa pienessä nyrkkipajassa ja autokorjaamossa, minimaalisella koulutuksella, jolloin asetehtaiden koulutetun työvoiman panos saatiin ohjattua tärkeämpiin ja monimutkaisempiin projekteihin. Piippukin oli keskeltä kahteen sahattu Mosin-Nagant-kiväärin piippu, jolloin olemassa olevista piipuista saatiin sahattua piippu kahteen konepistooliin. Kätevää!

ellauri281.html on line 527: Jatkosodan aikana 1942-44 Suomeen saatiin sotasaaliina n. 2500 PPSh-41 konepistoolia. Näitä käytettiin niin rintamalla juoksuhaudoissa kuin kotirintamallakin. Näille konepistooleille annettiin Suomessa nimi ”7,62 kp/venäl." ja "762 KP 41". Pienoisena ongelmana oli että PPSh-41 käyttää 7,62 x 25mm luoteja, kun 9 x 19mm Parabellum-patruunat olivat paljon yleisempiä ja paremmin saatavilla. Niin saksalaiset kuin suomalaisetkin suunnittelivat muutostöitä, jotta taisteluissa voitetut PPSh-41 konepistoolit olisi muokattu käyttämään 9mm luoteja, joita oli hyvin saatavilla. 9mm luoteja käyttivät niin pistoolit kuin läntiset konepistoolitkin (Suomi-konepistooli, brittien Stenit ja saksalaisten MP40 ja MP41), mutta neuvostoliittolaisia 7,62mm luoteja ei ollut helposti saatavilla.

ellauri281.html on line 534:   
Apinoiden sota alkaa 22.6.1941

ellauri281.html on line 536: Saksan armeijan valmistautuminen sotaan alkoi elokuussa 1940 salanimellä Friz, ja sitä koordinoi kenraali Friedrich Pauluksen johtama ryhmä syyskuusta alkaen. Hitlerin uuden päämajan Wolfschanzen rakentaminen aloitettiin Itä-Preussiin Rastenburgin kaupungin lähelle. Lopullinen päiväkäsky nro. 21 nimellä operaatio Barbarossa allekirjoitettiin 18. joulukuuta. Sodasta piti tulla lyhyt. Joseph Goebbels kirjoitti päiväkirjaansa keskustelusta Hitlerin kanssa: ”Vihollinen ajetaan taaksepäin yhdellä tasaisella liikkeellä. Führer arvioi operaatioon kuluvan neljä kuukautta. Minä luulen, että vähemmän. Bolševismi luhistuu kuin korttitalo.”

ellauri281.html on line 538: Suomen ja Saksan koordinoidut toimet ennen operaatio Barbarossaa alkoivat korkean sotilasjohdon neuvotteluilla loppuvuodesta 1940, ja Suomi sai tietoja Saksan hyökkäyssuunnitelmista jo 30. joulukuuta 1940. Lapissa tehtiin helmikuusta 1941 tienrakennus- ja tiedusteluyhteistyötä saksalaisten kanssa. Suomeen alkoi saapua saksalaisia joukkoja, joiden määrä lopulta ennen sodan puhkeamista oli runsaat 40 000. Helmi–maaliskuun aikana saksalaiset harjoittivat Petsamossa järjestelmällistä tiedustelua.

ellauri281.html on line 540: Neuvostoliitossa oltiin myös tietoisia Saksan uhkaavasta hyökkäyksestä. Ranskan kukistumisen jälkeen puolustuksen kansankomissaari Semjon Timošenko totesi Saksan olevan nyt ”voimakkain ja tärkein vihollisemme”. Armeijan komentajan Boris Šapošnikovin johdolla arvioitiin heinäkuussa 1940 todennäköisin saksalaisten hyökkäysoperaatio, ja syyskuussa 1940 Stalin hyväksyi sen pohjalta laaditun suunnitelman hyökkäyksen torjumiseksi. Hän kuitenkin toivoi, että hyökkäystä ei tapahtuisi ainakaan ennen vuotta 1942, jolloin puna-armeijan valmistautuminen ja raja-alueiden linnoitustyöt olisi saatu päätökseen. Neuvostoliitto pyrki kuitenkin hankkimaan liittolaisia tiedustelemalla Molotov–Ribbentrop-sopimuksen perustaneessa hengessä, miten Saksa suhtautuisi Suomen, Bulgarian ja Romanian kysymyksen selvittämiseen Neuvostoliiton voimatoimin marraskuussa 1940. Elokuussa 1940 oli Baltian maat jo liitetty osaksi Neuvostoliittoa. Lisävaatimuksina Neuvostoliitto vaati oikeuksia linnoittaa Tanskan salmia, sekä Bosporin salmia. Lisäksi Neuvostoliiton, Saksan ja Italian olisi pitänyt yhdessä hyökätä ja miehittää Turkki. Saksa ei hyväksynyt neuvotteluissa ainoatakaan Neuvostoliiton valloitussuunnitelmaa.

ellauri281.html on line 542: 5. toukokuuta 1941 pitämässään puheessa Stalin ilmoitti, että Saksa oli sotilaallinen uhka ja puna-armeijan tuli valmistautua sitä vastaan nopeasti. Vuoden 1941 ensimmäisten kuukausien aikana raja-alueiden linnoitustöitä alettiin suunnitella, mutta ohjeet saatiin valmiiksi vasta toukokuussa ja hyökkäyksen alkaessa kesäkuussa suunnitelmat olivat vielä kesken. Myös yleisen liikekannallepanon suunnitelmat olivat kesken saksalaisten hyökättyä.

ellauri281.html on line 544: Suunnitelman varsinainen toimeenpano käynnistyi 22. kesäkuuta 1941 kello 4.45 noin 3,5 miljoonan saksalaisen, italialaisen ja romanialaisen sotilaan, yli 3 300 panssarivaunun ja 2 500 lentokoneen voimin. Tätä ennen oli jo miinoitettu yhdessä Suomen merivoimien kanssa merialue Suomenlahdella 17. kesäkuuta alkaen Viron SNT:n vesialueelle asti. 

ellauri282.html on line 222: 

ellauri282.html on line 229: Andersin läimiessä Puolan sodanjohdossa tasapuolisesti neukkuja ja niiden silloista kaveria Hitleriä Puolan rajoilla Neuvostoliiton joukot sieppasivat hänet ja heppu vangittiin 29. syyskuuta 1939 haavoittuttuaan kahdesti. Anders joutui alun perin vankilaan Lwówiin Ukrainaan, minkä jälkeen hänet siirrettiin Lubjankan vankilaan Moskovaan 29. helmikuuta 1940. Vangitsemisen aikana häntä kuulusteltiin, kidutettiin ja häntä kehotettiin liittymään puna-armeijaan, mutta se epäonnistui.

ellauri282.html on line 233: Kun "kansainvälinen tilanne muuttui" vuonna 1941 Barbarossa-operaatiossa eli Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon vuonna 1941, Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin alkoi hakea apua muilta Saksan vihollisilta. Britannian ulkoministerin Anthony Edenin vahvasti rohkaisemana Sikorski aloitti 5. heinäkuuta 1941 neuvottelut Neuvostoliiton Lontoon-suurlähettilään Ivan Mayskin kanssa diplomaattisten suhteiden palauttamiseksi Puolan ja Neuvostoliiton välille. Sikorski oli molempien hallitusten saavuttaman sopimuksen arkkitehti, joka allekirjoitettiin 30. heinäkuuta 1941. Uusi sotilasliitto allekirjoitettiin Moskovassa 14. elokuuta 1941. Myöhemmin samana vuonna Sikorski meni Moskovaan diplomaattisen edustuston kanssa (mukaan lukien tuleva Puolan Moskovan-suurlähettiläs Stanisław Kot ja Puolan sotilasoperaation päällikkö Neuvostoliitossa kenraali Zygmunt Szyszko-Bohusz). Sikorski –Mayski-sopimus oli Neuvostoliiton ja Puolan välinen sopimus, joka allekirjoitettiin Lontoossa 30. heinäkuuta 1941. Sen nimi on otettu sen kahdelta merkittävimmältä allekirjoittajalta: Puolan pääministeriltä, Władysław Sikorski ja Neuvostoliiton Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähettiläs Ivan Mayski. 

ellauri282.html on line 235: Operaatio Barbarossan käynnistämisen ja Sikorskin ja Maiskyn välisen sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Neuvostoliitto vapautti Andersin tavoitteenaan muodostaa Puolan armeija taistelemaan saksalaisia ​​vastaan ​​puna-armeijan rinnalla. Stalin suostui julistamaan kaikki aiemmat Natsi-Saksan kanssa tekemänsä sopimukset mitättömiksi, mitätöimään syyskuussa 1939 tehdyn Puolan jaon ja vapauttamaan kymmeniä tuhansia Neuvostoliiton leireillä pidettyjä puolalaisia ​​sotavankeja. Puolan pakolaishallituksen ja Stalinin välisen sopimuksen mukaisesti neuvostoliittolaiset myönsivät "armahduksen" monille Puolan kansalaisille 12. elokuuta 1941, joista 40 000 miehen armeija (Anders and what Army, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Puolan Isse Immu Corps) muodostettiin kenraali Władysław Andersin johdolla. Tuhansien muiden puolalaisten upseerien olinpaikka kuitenkin pysyi tuntemattomana vielä kaksi vuotta ja hiersi voimakkaasti Puolan ja Neuvostoliiton suhteita. Upseerit oli joutuneet hävyxiin Katyn toimissa tai sitten hilpasseet Mantshuriaan, Josif ei osannut jezulleen sanoa.

ellauri282.html on line 237:   Jatkuva kitka neuvostoliittolaisten kanssa poliittisista kysymyksistä sekä aseiden, kapiaisten, ruuan ja vaatteiden puutteesta johti lopulta Andersin miesten – Andersin armeijan – sekä huomattavan Neuvostoliittoon karkotettujen puolalaisten siviilien joukon "evakuoimiseen" sähläämästä Puolassa. Neuvostoliiton miehittämästä Puolasta kuskattiin epäluotettavia polakkeja läjäpäin Persian käytävän kautta Iraniin, Irakiin ja lopulta Palestiinaan. Evakuointi, joka tapahtui maaliskuussa 1942, perustui brittiläis-neuvostoliittolais-puolalaiseen yhteisymmärrykseen. Mukana olleet sotilaat evakuoitiin Neuvostoliitosta, ja he matkasivat Iranin kautta brittiläiseen Palestiinaan, missä he kulkivat brittien komennossa. Täällä Anders muodosti ja johti Puolan märsäkaarsia, samalla kun hän jatkoi kiihotusta Neuvostoliitossa edelleen olevien Puolan kansalaisten vapauttamiseksi. Kun Andersin armeija pääsi Palestiinaan, 3000 sen ca. 4000 juutalaisesta mokkerista lähti lippahivoon. Armeijan maskotti Wojtek-karhu ei karannut. 

ellauri282.html on line 242: Sodan sovinnonhierontavaiheessa Puolan märsäkaarsin moraalia heikensi 11. helmikuuta 1945 päättyneen Jaltan konferenssin tulos, jossa britit ja amerikkalaiset päättivät ilman puolalaisten kuulemista luovuttaa suurimman osan 1921–1939 Puolan alueista Neuvostoliitolle. Kun Anders pyysi päästä mukaan loppupeleihin, Winston Churchill sanoi hänelle, että "teitä [moraalittomia puolalaisia] ei enää tarvita. Päästäkää hepat laitumelle vaan." Arvaa että Andersia harmitti. Puolan kommunistisen hallinnon romahtamisen jälkeen vuonna 1989 hänen kansalaisuutensa ja ihmisarvonsa palautettiin varmuuskopioilta onnistuneesti. Puolan sosialisoiminen on kuin lehmää satuloisi, Stalin lohkaisi.

ellauri282.html on line 246: Varsovan kansannousu oli jo toinen kansannousu aikana 1. elokuuta – 2. lokakuuta 1944. Edellinen kansannousu Varsovan Ghetossa oli tukahdutettu kolmessa viikossa vuonna 1943. Varsovan kansannousussa vastarintajoukot yrittivät ehtiä vapauttamaan Puolan pääkaupungin Varsovan saksalaismiehityksestä ja asettaa itsenäisen hallituksen ennen Neuvostoliiton puna-armeijan saapumista. Puna-armeija oli taisteluiden alkaessa jo Veiksel-joen toisella puolella, hyvin lähellä Varsovaa. 50 000 hengen puolalaisarmeija (joista 23 000 aseistettuja ja taisteluun soveltuvia) menestyi aluksi hyvin ja valtasi suuria osia kaupungista. Tilanne kuitenkin muuttui, kun puna-armeija ei ylittänytkään Veiksel-jokea eikä tullut millään muotoa vastarintaliikkeen avuksi. Tyhmiä polakkeja vedettiin taas kerran nenästä, niinkuin Ribbentroppin aikana. Puolalaiset on hölmöjä (KÄÄNNÄ). Puolalaiset jäivät lopulta alakynteen, kun paikalle lähetettiin runsaasti SS-joukkoja ja he joutuivat hajalleen toisistaan. Vastarintaa kesti 63 päivää ja se päättyi 2. lokakuuta 1944, jolloin saksalaiset tukahduttivat kansannousun. Sitä seuraavina kolmena kuukautena saksalaiset käytännössä hävittivät kaupungin maan tasalle. Vasta 17. tammikuuta 1945 puna-armeija ylitti Veiksel-joen ja valtasi Varsovan tai mitä siitä oli jäänyt jälelle.    

ellauri282.html on line 408: Thomas Merton OCSO (31. tammikuuta 1915 – 10. joulukuuta 1968) oli amerikkalainen trappistimunkki, kirjailija, teologi, mystikko, runoilija, sosiaalinen aktivisti ja vertailevan uskonnon tutkija. 26. toukokuuta 1949 hänet vihittiin katoliseen pappeuteen ja hänelle annettiin nimi "isä Louis". Hän kuului Gethsemanin luostariin Bardstownin lähellä Kentuckyssa ja oli siellä kirjoilla vuodesta 1941 kuolemaansa asti, vaikka kuoli jossain Kaakkois-Aasiassa nussiretkillä (siitä enemmän alempana).

ellauri282.html on line 410: Merton kirjoitti yli 50 kirjaa 27 vuoden aikana, pääasiassa mieliaiheestaan henkisyydestä, mutta jonkin verran myös sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja hiljaisesta pasifismista, sekä lukuisia esseitä ja arvosteluja. Yksi Mertonin kestävimmistä teoksista on hänen bestseller-elämäkertansa The Seven Storey Mountain (1948). Hänen selostuksensa henkisestä matkastaan ​​inspiroi lukuisia toisia kilvoituxen veteraaneja, opiskelijoita ja nuoria tutkimaan luostarien tarjontaa kaikkialla Yhdysvalloissa. Se on National Reviewin vuosisadan 100 parhaan tietokirjan listalla.

ellauri282.html on line 430: 10. joulukuuta 1941 Thomas Merton saapui Getsemanin luostariin ja vietti kolme päivää luostarin guesthousessa odottaen hyväksyntää ritarikuntaan. Aloitteleva mestari tuli haastattelemaan Mertonia arvioiden hänen vilpittömyyttään ja pätevyyttään. Sillä välin Merton pantiin töihin lattioiden kiillottamiseen ja astioiden pesuun. Frederic Dunne, Getsemanin apotti vuodesta 1935, hyväksyi hänet luostariin postulaatiksi 13. joulukuuta. Mertonin ensimmäiset päivät eivät sujuneet ongelmitta. Hänellä oli vakava vilustuminen vierailustaan ​​guesthousessa, jossa hän istui avoimen ikkunan edessä todistaakseen vilpittömyytensä. Olis vaan puunannut niitä lattioita. Alkuviikkojen aikana Getsemanissa Merton opiskeli monimutkaista kystercian viittomakieltä sekä päivittäistä työ- ja palvontarutiinia.

ellauri282.html on line 432: Maaliskuussa 1942, paaston ensimmäisenä sunnuntaina, Merton hyväksyttiin novelty-biisiksi luostarissa. Kesäkuussa hän sai kirjeen veljeltään John Paavalilta, jossa hän (JP) ilmoitti, että hän oli pian lähdössä sotaan ja tulisi Getsemaniin käymään ennen lähtöä. Heinäkuun 17. päivänä Johannes Paavali saapui Getsemaniin ja kaksi veljeä ottivat hänet kiinni. Johannes Paavali ilmaisi halunsa tulla katoliseksi, ja heinäkuun 26. päivään mennessä hänet kastettiin kirkossa läheisessä New Havenissa Kentuckyssa, ja hän lähti seuraavana päivänä. Tämä olisi viimeinen kerta, kun nämä kaksi näkivät toisensa. John Paul kuoli 17. huhtikuuta 1943, kun hänen koneensa epäonnistui Englannin kanaalin yllä. Mertonin runo John Paulille esiintyy Seitsemänkerroksisessa vuoressa.

ellauri282.html on line 434: Merton piti päiväkirjaa koko Getsemanissa oleskelunsa ajan. Aluksi hän tunsi kirjoittamisen olevan ristiriidassa hänen kutsumuksensa kanssa, ja hän pelkäsi, että se edistäisi taipumusta yksilöllisyyteen. Mutta hänen esimiehensä Dunne näki, että Mertonilla oli sekä lahjakas äly että lahjakkuus kirjoittamiseen. Vuonna 1943 Merton sai tehtäväkseen kääntää uskonnollisia tekstejä ja kirjoittaa luostarille pyhien elämäkertoja. Merton lähestyi uutta kirjoitustehtäväänsä samalla innolla ja innolla kuin osoitti lakaisuhommissa pihalla.

ellauri282.html on line 436: 19. maaliskuuta 1944 Merton teki väliaikaisen lupauksensa ja hänelle annettiin valkoinen hattu, musta olkapää ja nahkavyö. Marraskuussa 1944 James Laughlin julkaisi käsikirjoituksen, jonka Merton oli antanut ystävälle Robert Laxille edellisenä vuonna osoitteessa New Directions: runokirja nimeltä Thirty Poems. Mertonilla oli ristiriitaisia ​​tunteita tämän teoksen julkaisemisesta, mutta Dunne pysyi päättäväisenä, koska Merton jatkoi kirjoittamistaan. Vuonna 1946 New Directions julkaisi toisen Mertonin runokokoelman, A Man in the Divided Sea, joka yhdistettynä kolmeenkymmeneen runoon, herätti hänelle tunnustusta. Samana vuonna Harcourt Brace & Company hyväksyi Mertonin käsikirjoituksen The Seven Storey Mountainiin julkaistavaksi. Seitsemänkerroksinen vuori, Mertonin omaelämäkerta, kirjoitettiin kahden tunnin välein luostarin scriptoriumissa henkilökohtaisena projektina.

ellauri282.html on line 438: Vuoteen 1947 mennessä Merton oli mukavampi roolissaan kirjailijana. Maaliskuun 19. päivänä hän antoi juhlallisen lupauksensa ja sitoutui elämään elämänsä luostarissa. Hän aloitti myös kirjeenvaihdon erään karthusialaisen kanssa St. Hugh's Charterhousessa Englannissa. Merton oli arvostanut kivempää karthusialaista ritarikuntaa Getsemaniin saapumisestaan ​​vuonna 1941, ja hän harkitsi myöhemmin kystersiläisistä luopumista tuon ritarikunnan vuoksi. Siitä huolimatta Katolinen Commonweal- lehti julkaisi 4. heinäkuuta Mertonin esseen nimeltä Poetry and the Contemplative Life.

ellauri282.html on line 440:   Vuonna 1948 The Seven Storey Mountain julkaistiin kriitikoiden suosiossa, ja Mertonille lähetetty faniposti saavutti uusia korkeuksia. Merton julkaisi myös useita teoksia luostarille sinä vuonna, jotka olivat: Guide to Cistercian Life, Cistercian Contemplatives, Figures for an Apocalypse ja The Spirit of Simplicity. Tuona vuonna Saint Mary's College (Indiana) julkaisi myös Mertonin kirjasen What Is Contemplation? Merton julkaisi myös sinä vuonna elämäkerran, Exile Ends in Glory: The Life of a Trappistine, Mother M. Berchmans, OCSO.

ellauri282.html on line 442: Mertonin apotti Dunne kuoli 3. elokuuta 1948 matkustaessaan junassa Georgiaan. Dunnen poismeno oli tuskallinen Mertonille, joka oli alkanut katsoa apottia vähän muutenkin kuin isähahmona ja henkisenä mentorina. Elokuun 15. päivänä luostariyhteisö valitsi uudeksi apottiksi Dom James Foxin, Yhdysvaltain entisen laivaston upseerin. Lokakuussa Merton keskusteli hänen kanssaan jatkuvasta vetovoimastaan ​​karthusialaisia ​​ja kamaldolilaisia ​​ritarikuntia kohtaan ja heidän emeriittisestä elämäntavastaan, johon Fox vastasi vakuuttamalla Mertonille hänen (ja hänen tienestiensä) kuuluvan Getsemaniin. Fox salli Mertonin jatkaa kirjoittamistaan, koska Merton oli nyt saavuttanut huomattavaa tunnustusta luostarin ulkopuolella. 21. joulukuuta Merton vihittiin subdiakoniksi. Vuodesta 1948 lähtien Merton tunnisti itsensä anarkistiksi. (Mit vit? No sitä että Mertonista tuli vasemmistoaktivsti silloin kun se ei ollut yhtään sopivaa. Nähdessään käsikirjoitetun version Seitsemänkerroksisesta vuoresta sensorit hylkäsivät sen, koska se sisälsi lukuisia viittauksia seksiin ja juomiseen. Hälinä Seitsemänkerroksisesta vuoresta lopulta ratkesi, mutta pian sensorit olivat jälleen huolissaan Mertonin kirjoituksista sodasta ja rauhasta. Sodasta ei saanut kirjoittaa, ainoastaan rauhasta. Piis. Kiistanalainen koomikko Lenny Bruce päätti usein yökerhotoimintansa lukemalla esseestä, jonka Merton kirjoitti Saksan natsijohtajasta Adolf Eichmannista ja jossa Merton kyseenalaistaa maailman järkeä.

ellauri282.html on line 444: 5. tammikuuta 1949 Merton matkusti junalla Louisvilleen ja haki Yhdysvaltain kansalaisuutta. Samana vuonna julkaistiin Seeds of Contemplation, The Tears of Blind Lions, The Waters of Siloe ja The Seven Storey Mountainin brittiläinen painos otsikolla Elected Silence. 19. maaliskuuta Mertonista tuli ritarikunnan diakoni, ja 26. toukokuuta (helatorstaina) hänet vihittiin papiksi pitäen ensimmäisen messunsa seuraavana päivänä. Kesäkuussa luostari vietti satavuotisjuhlavuottaan, jonka kunniaksi Merton kirjoitti kirjan Gethsemani Magnificat muistoksi. Marraskuussa Merton aloitti opettaa mystistä teologiaa Getsemanin aloittelijoille, josta hän nautti suuresti. Tähän mennessä Merton oli valtava menestys luostarin ulkopuolella, ja The Seven Storey Mountainia on myyty yli 150 000 kappaletta. Seuraavina vuosina Merton kirjoitti monia muita kirjoja, jotka keräsivät laajan lukijakunnan. Hän tarkisti Seeds of Contemplationin useita kertoja ja piti varhaista painostaan ​​virhealttiina ja epäkypsänä. Ihmisen paikka yhteiskunnassa, näkemykset yhteiskunnallisesta aktivismista ja erilaiset lähestymistavat mietiskelevään rukoukseen ja elämään nousivat hänen kirjoituksissaan jatkuviin teemoihin.

ellauri282.html on line 495:   Häntä ahdisti toisen maailmansodan lähestyvä kauhu, joka oli vielä edessä. Välttääkseen kuzunnan brittiarmeijaan  hän jatkoi kirjoittamista ja rukousta kuin Antti Niemi ja uppoutui täysin katolisen kirkon elämään. Vuonna 1941 hänet otettiin trappistiluostariin possun pantiksi. Trappistimunkit ovat osa Cistercian ritarikuntaa, ja ne ovat luostarikunta, joka on täysin omistettu oluenpanolle, juustonteolle, lakaisulle ja muulle ruumiilliselle työlle. Hän uskoi, että antaessaan tämän kaiken Jumalalle hän oli onnistuneesti kiivennyt seitsenkerroksiselle vuorelle ja päässyt paratiisiin. Miltonin paratiisissakin Aatami ja Eeva lakaisivat ensin ja omistautuivat sen jälkeen ruumiilliselle puuhastelulle puutarhamajassa.

ellauri282.html on line 497:   Lumikki ja 7 kääpiötä on tämän  trappistimunkin ja tunnetun kirjailijan omaelämäkerta. Apotti kannusti häntä luostaruuden käsitteen uudelleenmäärittelyyn ja pyhyyden tekemiseen nykyaikaisexi. Hän teki työtä käskettyä, ja kirja alkoi vuotaa hänestä. Merton lopetti kirjan vuonna 1946 ollessaan 31-vuotias, ja se julkaistiin hänen ollessaan 33-vuotias vuonna 1948. Hän työskenteli kirjan parissa ollessaan Gethsemani Abbeyssa lähellä Bardstownia Kentuckyssa. Otsikko viittaa Kiiras-tulivuoreen Danten Jumalallisessa näytelmässä. (Eilen oli muuten kiirastorstai, se on Maundy Thursday. Maundy on ehtoolliskäsky. Torstaina syötiin miehissä vika kerran kunnolla. Silloin alkoi näet Ramadan. Kissa heittäytyi rukoilevan šeikin syliin kesken ramadan-rituaalin. Ramadanin juhlamenoihin osallistui Algeriassa yllättäen kissa. Šeikki Walid Mehsas jakoi videon virallisella Facebook-sivullaan.)

ellauri282.html on line 499: Merton pohtii kirjassa varhaista elämäänsä ja puutteellista ymmärrystään ja halua löytää usko Jumalaan, mikä johti hänen kääntymiseensä roomalaiskatolisuuteen 1938 hänen ollessaan 23-vuotias. Ester Toivosesta tuli samaan aikaan Hastingsissa Miss Eurooppa.  2v mietintätauon jälkeen Merton luopui lupaavasta kirjallisesta urasta Columbia Jesterissä  ​​ja jätti lupaavan työnsä englannin opettajana St. Bonaventure's Collegessa Oleanissa, New Yorkissa. Sitten hän muutti Kentuckyn maaseudulle 1941 ja astui Getsemanin Neitsyt Marian luostariin. Samana vuonna Hitler mokasi avaamalla itärintaman suomalaisten tuella. Ei olis kannattanut. Kuoli 54-vuotiaana hämärissä olosuhteissa Bangcockissa1968, Merton siis. 27v irstailua + 27v luostarointia. Ei täysin transparenttia. Samana vuonna ammuttiin  Robert Kennedy. Mä olin silloin Kivisaaren luostarissa irstailemassa. Hitler kuoli 66v hämärissä olosuhteissa Berliinissä 1945. For me to be a Saint is to be myself.

ellauri282.html on line 627: Vuoden 1966 lopulla Masefieldille kehittyi kuolio nilkkaan. Tämä levisi hänen jalkaansa ja hän kuoli tulehdukseen 12. toukokuuta 1967. Johnun poika kaatui äkshönissä siellä jossain 1942.

ellauri283.html on line 42: "Finland har nu de starkaste vännerna och allierade i världen." Igen! Det hade vi också i 1941. Den korsettklädda Mannergeims truppförband blev överraskade i nattröja. Månne natotröjan blir dess varmare. Että piti tämäkin päivä nähdä. 

ellauri283.html on line 349:   Vuonna 1943 britit alkoivat valmistella pohjoista itsehallintoa varten ja perustivat Pohjois-Sudanin neuvoa-antavan toimikunnan neuvomaan kuuden Pohjois-Sudanin provinssin: Khartumin, Kordofanin, Darfurin sekä Itä-, Pohjois- ja Sinisen Niilin provinssien hallintoon. Sitten vuonna 1946 Britannian hallinto muutti politiikkansa ja päätti yhdistää Pohjois- ja Etelä-Sudanin yhden hallituksen alle. Etelä-Sudanin viranomaisille ilmoitettiin Juban konferenssissa vuonna 1947, että niitä hallinnoisi tulevaisuudessa yhteinen hallintoviranomainen pohjoisen kanssa. Vuodesta 1948 lähtien 13 Britannian viranomaisten nimeämää edustajaa edusti etelää Sudanin lainsäädäntökokouksessa.

ellauri284.html on line 181:   Puola on miehitetty enemmän kertoja kuin kukaan muistaa. Joskus se on länkkäreistä hyvä asia, joskus paha. Venäläisten joukkojen tulo pieneen puolalaiseen kaupunkiin 1914 sai britit niin iloisixi että  pk-miehet lohkaisivat siitä tsoukin: "Valokuvamme esittää venäläisen miehitysvoiman erään etujoukon erään puolalaisen kaupungin pääkadulla. Huomaattehan että 1 sotilaista kantaa valkoista ankkaa, joka protestoi voimakkaasti. Mahdollisesti ankka oli puolalainen sotavanki, ei rykmentin maskotti." HAHA. Seuraavaxi venäläiset miehittivät Puolan Saxan kanssa sovussa 1939. Joku zoukki näyttää siinäkin miehittäjiä naurattavan. Ehkä venäläinen kertoo sakulle viime sodan sotavankiankkakaskun. Sitten venäläiset vielä vapauttivat Puolan Saxan miehityxestä 1945. Lopullinen sopu minkä palan kukin saa tehtiin sitten Jaltan konferenssissa (kz. albumia 65). Tai lopullinen ja lopullinen, ehkä Puolan historia ei ole vielä ihan tapissa...

ellauri284.html on line 185: 1945.jpg" height="250px" />

ellauri284.html on line 186: 

ellauri284.html on line 270: 1940" data-nimi="Klodvig">Klodvig (myös Klodovig, Chlodovech tai Clovis, 465 – 27. marraskuuta 511) oli ensimmäinen frankkikuningas, jonka onnistui yhdistää frankkien eri heimot valtansa alle. Klodvig oli kaikkien frankkien kuninkaana 481–511. Hän lopetti roomalaisvallan Galliassa ja perusti frankkien valtakunnan ja sitä yli kaksi vuosisataa hallinneen merovingidynastian. Ranskalaiset pitävät häntä Ranskan kuningaskunnan perustajana. Saalilaisen lakikokoelman sai aikaan todennäköisesti kuningas Klodovig. Saalilainen laki (latinaksi lex salica) on noin vuosina 507–511 keskiajan latinaksi kirjoitettu saalilaisten frankkien oikeuden kasuistinen koonnos. Se on vanhin ja tunnetuin länsigermaaninen lakikokoelma. Lain määräystä, jonka mukaan naisella ei ole oikeutta periä maata, jos on olemassa miespuolisia perillisiä, sovellettiin myöhemmin muun muassa Ranskan kruununperimyksessä.

ellauri284.html on line 404:   Eastwood osallistui Piemonten keskikouluun5, jossa häntä pidäteltiin huonojen akateemisten tulosten vuoksi, ja tiedot osoittivat, että hänen oli myös osallistuttava kesäkouluun. Tammikuusta 1945 ainakin tammikuuhun 1946 hän osallistui Piemonten lukioon, mutta häntä pyydettiin poistumaan, koska hän kirjoitti koulun virkamiehelle säädyttömän ehdotuksen urheilukentän tulostaululle ja poltti kuvan koulun nurmikolla plus muut koulurikkomukset.

ellauri284.html on line 406:   Hän siirtyi Oakland Technical High Schooliin ja hänen oli määrä valmistua vuoden puolivälissä tammikuussa 1949, vaikka ei ole selvää, tekikö hän.

ellauri284.html on line 490: Maharishi syntyi Jabalpurissa vuonna 1918 ja sai nimekseen Mahesh Prasad Varma. Jaa, jos olisin varrrrma, sanoisin että Clintin helikopteri... Hän suoritti fysiikan tutkinnon Allahabadin yliopistosta vuonna 1942. 

ellauri285.html on line 349: Mary Robinson (s. 21. toukokuuta 1944) on irlantilainen poliitikko ja Irlannin ensimmäinen naispresidentti, joka hallitsi maata 1990–1997. Hän oli myös ensimmäinen Irlannin presidentti, jota ei valittu keskustaoikeistolaisen valtapuolueen Fianna Fáilin riveistä. 

ellauri285.html on line 406:       Konrad Zacharias Lorenz (* 7. November 1903 in Wien; † 27. Februar 1989 ebenda) war ein österreichischer Zoologe, Medizin-Nobelpreisträger und einer der Hauptvertreter der klassischen vergleichenden Verhaltensforschung (Ethologie). Er selbst nannte dieses Forschungsgebiet bis 1949 „Tierpsychologie“. Lorenz wird im deutschsprachigen Raum als deren Gründervater angesehen. Er war Mitarbeiter des Rassenpolitischen Amtes der NSDAP und Direktor des Max-Planck-Instituts für Verhaltensphysiologie. Er war ein Kindheitsfreund Karl Poppers.  Lorenzin nazimielisyydesytä ja arjalaisuudesta nousseet epäilyxet hälvenivät: dieser habe „aus seiner Zustimmung zum Nationalsozialismus niemals ein Hehl gemacht. Auch seine arische Abstammung ist in Ordnung.“

ellauri285.html on line 604: Taiwan lakkautti vuodesta 1949 voimassa olleen sotatilan. Helsingin uuden oopperatalon rakennustyöt käynnistyivät.

ellauri285.html on line 664: Régis Debray, né le 2 septembre 1940 à Paris, est un écrivain, philosophe et haut fonctionnaire français.

ellauri288.html on line 55: – Isäni haavoittui helmikuussa 1940 Kannaksella kranaatin sirpaleesta osoittaessaan Venäjälle aggressiota. Perheellemme tarjoutui mahdollisuus ammuttaa jouluna 155 mm tykistökranaatti omistuskirjoituksella Bahmutin siviilien niskaan. Nyt olemme Topipapan osalta sujut, Kari kirjoittaa kuvansa saatteeksi.

ellauri288.html on line 411: Hänen äitinsä oli virolainen "tanssija" ja isänsä Jerry Bonifacy Edward Kaplinski, puolalainen Tarton yliopiston filologian professori, jonka Neuvostoliiton joukot pidättivät ja kuoli nälkään Neuvostoliiton työleirillä vuonna 1945.  Hänen isosetänsä oli puolalainen taidemaalari ja poliittinen aktivisti Leon Kapliński.

ellauri288.html on line 451:   Jaan Kaplinski (22. tammikuuta 1941 Tartto–8. elokuuta 2021) oli virolainen runoilija, filosofi, kasvitieteellisen puutarhan haravoija ja kulttuuripelle. Kaplinskin äiti Nora Raudsepp oli virolainen, isä Jerzy Kapliński puolalainen, ja taustassa oli myös juutalaisuutta. Jaan Kaplinski oli puolivuotias, kun NKVD pidätti hänen isänsä, joka kuoli Vjatlagin leirillä Kirovin alueella. Isättömyys on Kaplinskin teema teoksessa Kirje isälle (2003, suomennos 2005). Sitä Jaan katkeroitui koko zydeemille.

ellauri290.html on line 50:   
15. toukokuuta 1948 – 10. maaliskuuta 1949 (9 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää)

ellauri290.html on line 54: 
Israelin voitto, Jordanian osittainen voitto. Palestiinan arabien tappio. Egyptin tappio. Arabiliiton strateginen epäonnistuminen. Vuoden 1949 aseleposopimukset.

ellauri290.html on line 61: Vuoden 1948 (tai ensimmäinen) arabien ja Israelin välinen sota oli vuoden 1948 Palestiinan sodan toinen ja viimeinen vaihe. Se alkoi virallisesti Ison-Britannian Palestiina-mandaatin päättymisen jälkeen keskiyöllä 14. toukokuuta 1948; Israelin itsenäisyysjulistus oli annettu aiemmin samana päivänä, ja arabivaltioiden sotilasliitto saapui Britannian Palestiinan alueelle aamulla 15. toukokuuta.

ellauri290.html on line 63: Päivä sen jälkeen, kun 29. marraskuuta 1947 hyväksyttiin YK:n Palestiinan jakosuunnitelma, jonka tarkoituksena oli jakaa Palestiina arabivaltioksi, juutalaisvaltioksi ja Jerusalemin ja Betlehemin kaupungit kattavaan kansainväliseen erityisjärjestelmään, seitsemän juutalaista tapettiin Arabimilitanttien Fajja-bussihyökkäykset sisällissodan ensimmäisenä pidetyssä tapahtumassa. Tämä hyökkäys oli kosto Lehin 19. marraskuuta tekemälle viiden arabiperheen jäsenen murhalle, joiden epäillään olevan brittiläisiä informaattoreita. Arabien, juutalaisten ja brittien välillä on ollut jännitteitä ja konflikteja vuoden 1917 Balfourin julistuksesta ja vuonna 1920 annetusta Palestiinan brittiläisestä mandaatista lähtien. Britannian politiikka oli tyytymätön sekä arabeihin että juutalaisiin. Arabien oppositio kehittyi arabien kapinaksi Palestiinassa vuosina 1936–1939,

ellauri290.html on line 65: 15. toukokuuta 1948 sisällissota muuttui konfliktiksi Israelin ja arabivaltioiden välillä Israelin edellisenä päivänä antaman itsenäisyysjulistuksen seurauksena. Egypti, Transjordan, Syyria ja retkikunta Irakista saapuivat Palestiinaan. Hyökkäysjoukot ottivat haltuunsa arabialueet ja hyökkäsivät välittömästi Israelin joukkoja ja useita juutalaisia ​​siirtokuntia vastaan. Kymmenen kuukautta kestäneet taistelut käytiin enimmäkseen Britannian mandaatin alueella sekä Siinain niemimaalla ja Etelä-Libanonissa useiden aselepojaksojen keskeyttäen.

ellauri290.html on line 67: Sodan seurauksena Israelin valtio hallitsi aluetta, jota YK oli ehdottanut juutalaiselle valtiolle, sekä lähes 60 % arabivaltiolle ehdotetusta alueesta, mukaan lukien Jaffan, Lyddan ja Ramlen alue, Ylä-Galilean, jotkin osat Negevistä ja leveä kaistale Tel Aviv–Jerusalem -tien varrella. Israel otti haltuunsa myös Länsi-Jerusalemin, jonka oli tarkoitus olla osa kansainvälistä vyöhykettä Jerusalemille ja sen ympäristölle. Transjordan otti haltuunsa Itä-Jerusalemin ja Länsirannan, liittäen sen seuraavana vuonna, ja Egyptin armeija otti haltuunsa Gazan kaistan. Jerikon konferenssissa 1. joulukuuta 1948 2 000 palestiinalaisvaltuuskuntaa vaati Palestiinan ja Transjordanin yhdistämistä askeleena kohti täyttä arabien yhtenäisyyttä. Konflikti laukaisi merkittävän väestörakenteen muutoksen kaikkialla Lähi-idässä. Noin 700 000 palestiinalaista arabia pakeni tai karkotettiin kodeistaan ​​alueella, josta tuli Israel, ja heistä tuli palestiinalaispakolaisia, joita he kutsuvat Nakbaksi ("katastrofi"). Samanlainen määrä juutalaisia ​​muutti Israeliin kolmen sodan jälkeisen vuoden aikana, mukaan lukien 260 000 ympäröivistä arabivaltioista.

ellauri290.html on line 69: 1947.jpg/440px-UN_Palestine_Partition_Versions_1947.jpg" height="300px" />

ellauri290.html on line 73: 29. marraskuuta 1947 Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi päätöslauselman, jossa suositeltiin suunnitelman hyväksymistä ja toteuttamista Britannian Palestiinan mandaattien jakamiseksi kahdeksi valtioksi, yhdeksi arabivaltioksi ja yhdeksi juutalaiseksi valtioksi sekä Jerusalemin kaupungiksi.

ellauri290.html on line 81: Tämä tilanne sai Yhdysvallat peruuttamaan tukensa jakosuunnitelmalle, mikä rohkaisi Arabiliittoa uskomaan, että arabien vapautusarmeijan vahvistamat Palestiinan arabit voisivat tehdä lopun suunnitelmasta. Britit sen sijaan päättivät 7. helmikuuta 1948 tukea Palestiinan arabialueen liittämistä Transjordanin toimesta.

ellauri290.html on line 87: David Ben-Gurion julisti 14. toukokuuta 1948 Israelin valtion perustetuxi ja vuoden 1948 Palestiinan sota eteni toiseen vaiheeseensa arabivaltioiden armeijoiden väliintulon myötä ja vuoden 1948 arabien ja Israelin välisen sodan alkaessa.

ellauri290.html on line 132:   1947 verotuxen perusteella maat jakautuivat seuaavasti:

ellauri290.html on line 149:   Palestiinan maiden luokitus perustui vuonna 1946 angloamerikkalaisen tutkimuskomitean maatalous-, maa-, kastelu- ja tilastoministeriöiden maaperätutkimukseen, joka oli seuraava:

ellauri290.html on line 185:   Census 1922Census 1931Estimated 1944

ellauri290.html on line 198: Estimated population at end of 19441,739,6241,061,277528,702135,54714,098

ellauri290.html on line 210:     1944*1946**May 1948

ellauri290.html on line 217: Arvioitu luku 1 380 000, joka edustaa Palestiinan koko arabiväestöä toukokuun puolivälissä 1948, ilman asukkaiden karkottamista, saatiin käyttämällä ohjenuorana vuonna 1948 tapahtunutta arabiväestön kasvua 114 000:lla. vuosien 1945 ja 1946 24 kuukauden jakson ja laskemalla arvioitu lisäys 17,k2 kuukauden ajanjaksolle 1947 toukokuun 1948 puoliväliin. On ymmärrettävä, että tämä ei ehkä ole oikea menetelmä korotuksen laskemiseen väkiluvussa, mutta tuloksena olevan luvun katsotaan olevan tarpeeksi lähellä antaakseen käsityksen siitä, mikä arabiväestö olisi voinut olla 15. toukokuuta 1948, ellei Palestiinaa koskevaa mandaattia olisi päätetty;

ellauri290.html on line 219: (b) Hallituksen tilasto-osasto arvioi juutalaisen väestön nousseen heinäkuussa 1947 626 000:een. Juutalaiset lähteet väittivät kuitenkin, että juutalaisten määrä oli mandaatin lopussa noin 700 000.

ellauri290.html on line 234: Kun brittiläiset joukot miehittivät Pyhän maan vuonna 1918, juutalaiset, joita oli tuolloin 56 000 700 000 asukkaasta, omistivat vain kaksi prosenttia Palestiinan kokonaispinta-alasta. Seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana juutalaiset ostivat lisää maata ja nostivat heidän kokonaisomistuksensa mandaatin päättymispäivänä 15. toukokuuta 1948 5,67 prosenttiin maan kokonaismaa-alasta.

ellauri290.html on line 253: Mitä tulee valtion omistukseen tai Palestiinan julkisiin maihin, niihin kuuluvat maat, jotka vaihtelevat suuresti paitsi fyysisiltä ominaisuuksiltaan, myös hallituksen omistuksen ja valvonnan laajuudelta ja luonteelta. Mandaatin lopussa toukokuussa 1948 oli suuria alueita, joilla valtion tarkkaa etua ei ollut vielä määritetty. Palestiinan osavaltion domain koostui seuraavan tyyppisistä omaisuudesta:

ellauri290.html on line 313: 
B. Palestiina vuoden 1947 jakosuunnitelman mukaan

ellauri290.html on line 315:   Edellä kuvattu törkeä lutkastatistiikka ja hallitusten asenne juutalaisten valtiomaiden kolonisoimista kohtaan osoittavat selvästi, että Palestiinan maaperä - vaikka sen omistus oli kyseenalainen - oli arabimaata. Sen muuttaminen juutalaiseksi maaperäksi saattoi tarkoittaa vain sen perinnöllisten omistajien riistämistä tavalla tai toisella. Bruttotilastot eivät kuitenkaan paljasta, että juutalaiset omistivat lähes tasavertaisen osuuden Palestiinan parhaista viljelykelpoisista maista.* Palestiinan maaperätutkimuksen tilastoissa, jotka toimitettiin vuonna Palestiinassa vierailleelle angloamerikkalaiselle tutkimuskomitealle. Vuonna 1946 hallitus jakoi maan maaperän kolmeen pääluokkaan, nimittäin First Quality Land, joka koostuu rannikkoalueista ja muista tasangoista - 818 000 eekkeriä; Keskilaatuinen maa, joka sisältää mäkiset alueet ja puoliaavikkoalangot - 2 446, 000 eekkeriä; ja Huonolaatuinen maa, joka koostuu Juudean kuivista kuluneista kukkuloista ja syvästi kuluneista ylänköistä ja Negebin laaksosta. - 3 316 000 hehtaaria. Voidaan turvallisesti sanoa, että juutalaiset tilat sijaitsivat First Quality Land -vyöhykkeillä, kun taas arabien ylivalta maanomistuksessa ei johtunut pelkästään siitä, että ne muodostivat suurimman osan väestöstä ja erityisesti maatalousväestöstä, vaan he työskentelivät myös huonolaatuisia maita, joita juutalaiset maanviljelijät yleensä halveksivat.

ellauri290.html on line 317: Muistiossa YK:n Palestiinan erityiskomitealle 12. heinäkuuta 1947 asti annetuista todisteista Palestiinan hallitus sanoi: "Juutalaisten hallussa on yli 15 prosenttia Palestiinan viljelyalasta, enimmäkseen tasangoilla, missä on parasta maa ilman valheita."

ellauri290.html on line 319: 29. marraskuuta 1947 Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi yhden äänten enemmistöllä päätöslauselman 181 (II), jossa määrätään Palestiinan jakamisesta kahdeksi itsenäiseksi valtioksi - toiseksi arabien ja toisen juutalaiseksi - jotka liittyvät toisiinsa. talousliiton toimesta. Siinä määrättiin myös kansainvälisen Jerusalemin vyöhykkeen perustamisesta, johon sisältyisi Betlehem ja Jerusalemissa ja sen ympäristössä olevat pyhät paikat, jota Yhdistyneet Kansakunnat hallinnoisi.

ellauri290.html on line 352: Hyvän vanhan Filistean jakosuunnitelma, sellaisena kuin se oli ratkaistu Yhdistyneiden Kansakuntien päätöslauselmalla nro 181 (II), päivätty 29. marraskuuta 1947, yritti toisaalta sisällyttää "juutalaiseen valtioon" juutalaisten enimmäismäärän, vaikka se tarkoittikin. suurien arabien ottaminen mukaan ja toisaalta vähiten juutalaisten sisällyttäminen "arabivaltioon". Tämä oikeudenmukaisuusmalli johti yli puoleen Palestiinan alueesta "juutalaiselle valtiolle" ja 497 000 vähemmistön syntymiseen vain 498 000 juutalaisen enemmistön joukossa. "Arabivaltioon" kuului kuitenkin vain 10 000 juutalaista ja 725 000 arabiväestöä. Jos jakosuunnitelma olisi pantu täytäntöön, väestön jakautuminen olisi ollut seuraava:*

ellauri290.html on line 363: 15. toukokuuta 1948 Palestiinaa koskeva mandaatti päättyi virallisesti ja brittiläiset joukot ja hallinto muuttivat pois maasta. Aiemmin alkaneet satunnaiset sionistien hyökkäykset tehostettiin ja huipentuivat 250 miehen, naisen ja lapsen verilöylyyn Deir Yasinissa 9. huhtikuuta 1948, mikä johti muslimiväestön ja kristittyjen pakoon sionistijoukkojen toiminta-alueella. Menestymistensä rohkaisemana sionistit alkoivat hyökätä ja miehittivät Tiberiaksen ja Samakhin kaupungit 19. huhtikuuta; Haifa, 22. huhtikuuta; Jaffa 29. huhtikuuta; Katamonin kortteli Jerusalemissa 30. huhtikuuta; Safad 10. toukokuuta; Beisan 11. toukokuuta; ja Acre 14. toukokuuta 1948. Arabivaltiot tulivat Palestiinan muslimi- ja kristittyjen asukkaiden apuun ja saapuivat Palestiinan maaperälle ensimmäistä kertaa 15. toukokuuta 1948 jälkeen, Taistelut jatkuivat muutaman viikon, mutta ne loppuivat turvallisuusneuvoston antaman tulitaukomääräyksen seurauksena, minkä jälkeen Yhdistyneiden kansakuntien sovittelija kreivi Folke Bernadotte aloitti pyrkimyksensä rauhan aikaansaamiseksi kiisteltyjen osapuolten välille. Sionistit murhasivat kuitenkin kreivi Bernadotten heti, kun he saivat tietää, että hänen rauhansuunnitelmiinsa sisältyi jakopäätöksen jälkeen hankittujen alueiden palauttaminen.

ellauri290.html on line 365: Palestiinan jakosuunnitelma, sellaisena kuin se oli ratkaistu Yhdistyneiden Kansakuntien päätöslauselmalla nro 181 (II), päivätty 29. marraskuuta 1947, yritti toisaalta sisällyttää "juutalaiseen valtioon" juutalaisten asukkaiden enimmäismäärän, vaikka se merkitsi sisällyttämistä. suuri määrä arabeja ja toisaalta vähiten juutalaisten sisällyttäminen "arabivaltioon". Tämä oikeudenmukaisuusmalli johti yli puoleen Palestiinan alueesta "juutalaiselle valtiolle" ja 497 000 vähemmistön syntymiseen vain 498 000 juutalaisen enemmistön joukossa. "Arabivaltioon" kuului kuitenkin vain 10 000 juutalaista ja 725 000 arabiväestöä. Jos jakosuunnitelma olisi pantu täytäntöön, väestön jakautuminen olisi ollut seuraava:*

ellauri290.html on line 377: *** Agreements signed between Israel and Egypt on 24th February 1949


ellauri290.html on line 378: Lebanon on 23rd March 1949 Jordan on 3rd April 1949 Syria on 20th July 1949

ellauri290.html on line 380: Avoimet vihollisuudet päättyivät virallisesti vuonna 1949, kun Israelin ja Egyptin, Jordanian, Libanonin ja Syyrian arabivaltiot allekirjoittivat aseleposopimukset. Näiden sopimusten mukaan israelilaiset saivat pitää hallussaan ylimääräistä aluetta, jonka he olivat miehittäneet "juutalaiselle valtiolle" vuoden 1947 jakosuunnitelman mukaisesti myönnetyn alueen ulkopuolella. Aseleposopimuksissa julistettiin, että "aselevon demarkaatiolinjat" rajattiin sitten ne "sanellettiin yksinomaan sotilaallisista syistä", eikä niitä "ei tullut tulkita missään mielessä poliittiseksi tai alueelliseksi rajaksi."* Aseleposopimusten seurauksena aluetta ja väestöä koskeva tilanne on nyt seuraava:

ellauri290.html on line 405: 
* See map on opposite page and compare with map on page 20 ** The Israelis now occupy a land area of 1,414,589 acres or 21% in excess of the land area allotted to the “Jewish State” under the Partition Plan of 1947.

ellauri290.html on line 493: UNRWA:n tietojen mukaan vielä 200 000 henkilöä Jordaniassa ja Gazan sektorilla joutui köyhyyteen vuonna 1955, koska vuonna 1948 he olivat menettäneet maansa ja toimeentulonsa, mutta eivät kotiaan. Tämä pakolaisten luokka ei kuulu annokseen "pakolaisen" määritelmän mukaan, ja heidän kohtalonsa jätettiin ad hoc -poliittisen komitean päätöslauselmalla yksityisten avustusjärjestöjen hyväntekeväisyyteen. Raportissaan vuodelta 1956 UNRWA:n johtaja totesi, että tarve "on ollut tyydytetty ja on edelleen olemassa".

ellauri290.html on line 499:   Jerusalemin pyhä kaupunki ja sen ympäristö määrättiin 29. marraskuuta 1947 tehdyn jakopäätöslauselman nojalla kansainväliseksi vyöhykkeeksi Yhdistyneiden Kansakuntien valvonnassa.* Tämä yleiskokouksen päätös vahvistettiin uudelleen vuonna 1948 ja uudelleen vuonna 1949. Israel ei vain kieltäytynyt sallimasta kansainvälistymistä, vaan on yksipuolisesti julistanut pyhän kaupungin kansalliseksi pääkaupungiksi - huolimatta Yhdistyneiden Kansakuntien edunvalvontaneuvoston 20. joulukuuta 1949 antamasta epäluottamuksesta. Pyhää kaupunkia koskevat sionistiset suunnitelmat saivat väkivaltaisen muodon. muutama päivä sen jälkeen, kun jakopäätöslauselma oli hyväksytty, ajaakseen muslimit ja kristityt asukkaat pois kodeistaan. Tammikuun 5. päivänä 1948 sionistit räjäyttivät Semiramis-hotellin Katamon Q -korttelissa, mikä vaikutti siivoamiseen suurimman osan sen asukkaiden ureasta. ja 30. huhtikuuta 1048, ennen kuin brittijoukot olivat lähteneet maasta, he hyökkäsivät ja miehittivät korttelin. Sen miehitys oli merkittävä sen strategisen aseman vuoksi, koska se ei tiennyt Uuden kaupungin jäljellä olevat arabialueet ja toimi sala-ampujakeskuksena puolustuskyvyttömiä muslimeja ja kristittyjä vastaan. Niiden 15 päivän aikana, jotka kuluivat ennen mandaatin päättymispäivää, tämä kaupunginosa puhdistettiin asukkaistaan ​​ja sionistit huomasivat olevansa uuden kaupungin länsi- ja pohjoisosat hallussa ennen kuin viimeinen brittisotilas oli lähtenyt. Jerusalem. Jerusalemin rajat käsittivät kaupunginmuurissa sijaitsevan vanhan kaupungin, joka sisälsi juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin tärkeimmät pyhäköt sekä menneiden sukupolvien aikana syntyneen uuden kaupungin. Väestö koostui muslimeista, kristityistä ja juutalaisista, ja vuonna 1948, kun mandaatti päättyi, oli hieman yli 100 000 henkilöä.

ellauri290.html on line 502: The area of the City of Jerusalem in May, 1948, was:

ellauri290.html on line 576:   "Hylätty omaisuus oli yksi suurimmista panostuksista Israelin tekemisessä elinkelpoiseksi valtioksi. Sen pinta-alan laajuus ja se, että suurin osa rajan alueista oli poissaoloomaisuutta, teki siitä strategisesti merkittävän. Vuosien 1948 ja 1953 alun välisenä aikana perustetuista 370 uudesta juutalaisesta siirtokunnasta 350 oli poissaolon omaisuutta. Vuonna 1954 yli kolmasosa Israelin juutalaisista asui poissaolevien omaisuuksissa, ja lähes kolmannes uusista maahanmuuttajista (250 000 ihmistä) asettui arabien hylkäämille kaupunkialueille. He jättivät kokonaisia ​​kaupunkeja, kuten Jaffa, Acre, Lydda, Ramleh, Beisan, Majdal; 388 kaupunkia ja kylää; ja suuri osa 94 muusta kaupungista ja kylästä, jotka sisältävät lähes neljänneksen kaikista Israelin rakennuksista. 10 000 kauppaa, yritystä ja kauppaa jätettiin juutalaisten käsiin. Toimikauden lopussa sitrushedelmien omistukset Israelin alueella olivat yhteensä noin 240 000 dunumia, joista puolet oli arabien omistuksessa. Suurimman osan arabimetsoista otti haltuunsa israelilainen poissaolevien omaisuuden säilyttäjä. Mutta vain 34 000 dunumia viljeltiin vuoden 1953 loppuun mennessä. Vuosina 1951-1952 entiset arabitarhat tuottivat puolitoista miljoonaa hedelmälaatikkoa, joista 400 000 vietiin vientiin. Ulkomaille lähetetyt arabihedelmät muodostivat lähes 10 prosenttia maan viennistä saaduista valuuttatuloista vuonna 1951. Vuonna 1949 hylättyjen arabilehtojen oliivit olivat Israelin kolmanneksi suurin vientituote sitrushedelmien ja timanttien jälkeen. Arapropertyn suhteellinen taloudellinen merkitys oli suurin vuodesta 1948 vuoteen 1963 suurimman maahanmuuton ja tarpeiden aikana. "Vuonna 1951 hylättyyn viljelymaan kuului lähes 95 prosenttia kaikista Israelin oliivitarhoista, 40 000 dunumia viinitarhoja, ja vähintään 10 000 dunumia muita hedelmätarhoja sitrushedelmiä lukuun ottamatta." "Säilytysyhteisö vuokrasi vuonna 1952 teollisiin tarkoituksiin 20 000 dunumia poissaolokiinteistöä. Kolmannes Israelin kivituotannosta toimitti 52 hänen lainkäyttövaltaan kuuluvaa arabilouhosta.

ellauri290.html on line 580: Israelin viranomaisten säätämät lait arabien omaisuuden pakkolunastuksesta ja luovuttamisesta Palestiinassa 15. toukokuuta 1948, jolloin Israelin valtio perustettiin, ja vuoden 1955 loppuun, oli:

ellauri290.html on line 582:       Hylättyjen maiden määräys, 1948;

ellauri290.html on line 584:       Hätämääräykset (jätemaiden viljely) 1948 and 1949;

ellauri290.html on line 586:       Poissaolevien omaisuussäännöxet, 1948;

ellauri290.html on line 594: New Yorkin arabitietokeskuksen tutkimusosaston suorittamassa yksityiskohtaisessa tutkimuksessa näistä laeista tohtori Fayez Sayegh tiivisti näiden lakien määräykset seuraavasti: Ensimmäinen virallinen Israelin julkilausuma miehitettyä arabiomaisuutta koskevasta politiikasta sisältyi "Hylättyihin". Areas Ordinance, 5708 - 1948”, joka julkaistiin 30. kesäkuuta 1948, mutta jonka 4 artiklan mukaan julistettiin ”voimaan takautuvasti 16. toukokuuta 1948 alkaen.* Tämän lain mukaan Israelin hallitus valtuutettiin julistaa "hylätyksi alueeksi" minkä tahansa alueen tai paikan, jonka: 


ellauri290.html on line 601: Pääministerillä tai kenellä tahansa muulla ministerillä oli valtuudet yksinkertaisesti anastaa kaikki poissa olevien räsypäiden maat: maatalousministeri voi varoittaa joutomaan omistajaa viljelemään maata tai huolehtimaan siitä, että sitä viljellään. (c) Mitään näiden määräysten mukaista jätemaata koskevaa tekoa ei saa mitätöidä sillä perusteella, että varoitus ei ole tullut maan omistajan tietoon. Jos jätemaan omistaja ei käänny maatalousministerin puoleen säännöksen 3 mukaisesti tai jos maatalousministeri ei ole vakuuttunut siitä, että maan omistaja on aloittanut tai aikoo aloittaa tai jatkaa maan viljelyä , maatalousministeri voi ottaa maan hallintaansa sen viljelyn varmistamiseksi. Ottaen huomioon sen tosiasian, että ylivoimainen enemmistö hylättyjen arabimaiden omistajista oli, tämän asetuksen voimaantulohetkellä ja ovat edelleen pakolaisia, jotka elävät pakotetussa maanpaossa Israelin miehittämien alueiden ulkopuolella, määräys maatalousministerin "varoituksesta" tai omistajien "hakemuksista" (artikloissa 2, 3, ja 4) ovat käytännössä merkityksettömiä. Ne ovat myös oikeudellisesti merkityksettömiä kohdan (c) tai 2 artiklan ehdottoman säännöksen vuoksi. Päinvastaisesta vaikutuksesta huolimatta asetuksella annettiin maatalousministerille valtuudet "ottaa haltuunsa" pakolaisten hylkäämä maa. noin 80 % Israelin miehittämien alueiden maa-alasta – ilman mahdollisuutta haasteeseen. Cuftodian saattoi ottaa haltuunsa suurimman osan arabien omaisuudesta Israelissa oman harkintansa mukaan todistamalla kirjallisesti, että joku henkilö tai henkilöryhmä oli poissa, tai että mikä tahansa omaisuus oli poissaoloomaisuutta. Todistustaakka siitä, että mikään omaisuus ei ollut poissa, oli sen omistajalla. Tämän määräyskokoelman ratkaiseva säännös oli "poissaolevan" määritelmä. Kuka tahansa henkilö julistettiin "poissaolevaksi", joka oli 29. marraskuuta 1947 (yleiskokouksen Palestiinan jakamista koskevan päätöslauselman päivämäärä) tai sen jälkeen: 


ellauri290.html on line 607:   Don Peretzin mukaan "Jokainen Palestiinan arabi, joka oli lähtenyt kaupungistaan ​​tai kylästään 29. marraskuuta 1947 jälkeen, saatettiin luokitella poissaolevaksi sääntöjen mukaan. Kaikki arabit, joilla oli omaisuutta Acren uudessa kaupungissa, riippumatta siitä, etteivät he ehkä koskaan matkustaneet muutaman metrin pitemmälle kuin vanhaan kaupunkiin, luokiteltiin poissa oleviksi. Ne 30 000 arabia, jotka pakenivat paikasta toiseen Israelin sisällä, mutta jotka eivät koskaan lähteneet maasta, joutuivat myös julistamaan omaisuutensa poissaolevaksi. Jokainen henkilö, joka on saattanut mennä yhden päivän vierailulle Beirutiin tai Betlehemiin valtuutuksen viimeisinä päivinä, oli automaattisesti poissa.”* 

ellauri290.html on line 611: Viimeinen tärkeä lainsäädäntö arabien omaisuuden hallinnan "laillistamisessa" oli "Maanhankinnan (aikaisempien toimien ja korvausten vahvistaminen) laki 1953", jonka Knesset hyväksyi 10. maaliskuuta 1953.* Tämä laki vahvisti Kehitysviranomainen hankki jo hankkimiaan maa-alueita, valtuutti sen hankkimaan lisää omaisuutta ja antoi sille mahdollisuuden rekisteröidä tällaiset omaisuudet kiinteistörekisteriin omiin nimiinsä - väittäen, että "rekisteröinnin laiminlyönti ei... vahingoita kiinteistön pätevyyttä Kehitysviraston hankkima kiinteistön." Tämä laki menee siis pidemmälle kuin mikään aikaisempi asiaa koskeva lainsäädäntö ja on huipentuma koko lainsäädäntötrendille vuodesta 1948 lähtien, koska se lopulta siirtää kaiken omaisuuden, joka kuuluu 1 000 000 maanpaossa oleville arabipakolaisille.

ellauri290.html on line 613: Israelin valtion perustamisen jälkeen tohtori Chaim Weizmann ensimmäisenä presidenttinä sanoi: "Olen varma, että maailma tuomitsee juutalaisen valtion sen perusteella, mitä se tekee arabeille." Vuonna 1946 tohtori Chaim Weizmann, sionistisen liikkeen johtaja, sanoi angloamerikkalaiselle tutkimuskomitealle, joka vieraili Palestiinassa löytääkseen ratkaisun Palestiinan ongelmaan, että ei tule olemaan kysymystä: "Me hallitsemme arabeja niin, että heidän luonnolliset oikeutensa viedään pois."

ellauri290.html on line 627: TownArea (acres)Population (1945)Moslems ChristiansJewsOthers

ellauri290.html on line 818: Hannah Szenes (usein anglosaxittuna Hannah Senesh tai Chanah Senesh; heprea: חנה סנש; unkari: Szenes Anna; 17. heinäkuuta 1921 – 7. marraskuuta 1944) oli runoilija ja israelilainen terroristi, ts. Special Operations Executiven (SOE) jäsen. Hän oli yksi 37 juutalaisesta SOE:stä Mandaatti Palestiinasta, jotka britit hypähdyttivät laskuvarjolla Jugoslaviaan toisen maailmansodan aikana auttamaan natsien vastaisia ​​joukkoja ja lopulta pelastamaan Unkarin juutalaisia, jotka oli karkotettavissa Saksan Auschwitzin kuolemanleirille. Unkarin santarmit pidättivät Szenesin Unkarin rajalla, koska hänellä oli taskussaan brittiläinen merkkilähetin. Hänet vangittiin ja kidutettiin, mutta hän kieltäytyi paljastamasta yksityiskohtia tehtävästään. Lopulta hänet tuomittiin ja teloitettiin ampumajoukolla. Häntä pidetään kansallisena sankarittarina Israelissa, mutta The Guardianin mukaan hänet on suurelta osin unohdettu syntymäpaikalleen Unkarissa. Israelissa hänen runoutensa tunnetaan laajalti, ja hänen mukaansa on nimetty Yad Hana -kibbutz sekä useat kadut.

ellauri290.html on line 822: Ymmärtäminen, että juutalaisten tilanne Unkarissa oli tulossa epävarmaksi, sai Szenesin omaksumaan sionismin, ja hän liittyi Maccabeaan, Unkarin sionistiseen nuorisoliikkeeseen ja oppi hepreaa. Szenes valmistui vuonna 1939 ja päätti muuttaa Britannian Palestiinan mandaattiin opiskellakseen Nahalalin tyttöjen maatalouskoulussa. Vuonna 1941 hän liittyi Kibbutz Sdot Yamiin ja sitten Haganahiin, puolisotilaalliseen ryhmään, joka loi perustan Israelin puolustusvoimille. Vuonna 1943 hän värväytyi Britannian naisten apuilmavoimiin 2. luokan lentonaisena. Myöhemmin samana vuonna hänet palkattiin hakukoneoptimoijaksi (SEO) ja lähetettiin Egyptiin laskuvarjokoulutukseen.

ellauri290.html on line 824: Vuosina 1943-1944 Palestiinan juutalainen yhteisö (Yishuv) päätti lähettää juutalaisia ​​laskuvarjohyppääjiä vihollislinjojen taakse auttamaan sekä liittoutuneiden joukkoja että juutalaisia ​​miehitetyssä Euroopassa. Tehtävä oli Yishuvin ja brittiläisten joukkojen välinen yhteistyö juutalaisten kommandoyksikön luomiseksi Britannian armeijaan. Szenes ilmoittautui vapaaehtoiseksi, ja hänet valittiin yhdessä 32 muun kanssa 250 ehdokkaan joukosta lähetettäväksi aktiivisiin lähetystöihin. 14. maaliskuuta 1944 hän ja kaksi kollegaa laskettiin laskuvarjolla Jugoslaviaan ja liittyivät partisaaniryhmään. Laskeutumisen jälkeen he saivat tietää, että saksalaiset olivat jo miehittäneet Unkarin, joten miehet päättivät peruuttaa tehtävän liian vaarallisena.

ellauri290.html on line 839: Merkittävimmät juutalaiset puolisotilaalliset joukot Britannian Palestiinan  mandaatissa olivat Haganah, Irgun ja Lehi. Lokakuussa 1945, juutalaisten kapinan  aikana Mandatory Palestiinassa, nämä järjestöt liittyivät muodostaakseen  Juutalaisen vastarintaliikkeen. Juutalainen virasto perusti sen, ja se toimi  noin kymmenen kuukauden ajan elokuuhun 1946 asti. Allianssi koordinoi  sabotaasitoimia ja hyökkäyksiä Britannian viranomaisia ​​vastaan.

ellauri290.html on line 841:  Yishuv ( heprea : ישוב, kirjaimellisesti "asutuspaikka"), Ha-Yishuv ( heprea  :  yishguv) tai Ha-Yishuv Ha-Ivri ( heprea : הישוב העברי den juutalaisten  asukkaat ) Israelin maa ( vastaa ottomaanien Syyrian eteläosaa vuoteen 1918 asti,  OETA Etelää 1917–1920 ja pakollista Palestiinaa 1920–1948) ennen Israelin valtion  perustamista vuonna 1948. Termi otettiin käyttöön 1880-luvulla, jolloin Israelin  maassa asui noin 25 000 juutalaista, ja sitä käytettiin vuoteen 1948, jolloin  siellä oli noin 630 000 juutalaista. Termiä käytetään edelleen kuvaamaan Israelin 

ellauri290.html on line 842: maassa ennen vuotta 1948 asuneita juutalaisia, joita ei pian ole enempää kuin talvisodan veteraaneja. Mutta onpahan sitä enemmän uusia yishuveja.

ellauri290.html on line 844: Joskus tehdään ero vanhan ja uuden Yishuvin välillä. Vanha Yishuv viittaa  kaikkiin juutalaisiin, jotka asuivat Israelin maassa ennen ensimmäistä sionistista  maahanmuuttoaaltoa ( aliyah ) vuonna 1882, ja heidän jälkeläisiinsä, jotka  säilyttivät vanhan, ei-sionistisen elämäntavan vuoteen 1948 saakka. Vanhat  yishuvien asukkaat olivat uskonnollisia. Juutalaiset, jotka asuvat pääasiassa  Jerusalemissa, Safedissa, Tiberiassa ja Hebronissa. "Pienempiä yhteisöjä" oli  täysarabialaisissa Jaffassa, Haifassa, Pekingissä, Acressa, Nablusissa ja Shfaramissa, ja  vuoteen 1779 asti [lainaus vaaditaan] myös Gazassa (LOL). Modernia sionismia  edeltävinä viimeisinä vuosisatoina suuri osa vanhoista yishuvista vietti aikaansa  Tooraa opiskellessaan ja eläytyi diasporan juutalaisten lahjoittamasta  hyväntekeväisyydestä (niljaiset ja kalukkaat). 

ellauri290.html on line 846: Termi New Yishuv viittaa niihin, jotka omaksuivat "uuden lähestymistavan,"  joka perustuu taloudelliseen riippumattomuuteen ja erilaisiin kansallisiin  ideologioihin, eikä pelkästään uskonnollisiin syihin asettuessaan "Pyhään maahan".  [lainaus tarvitaan]. Esiasteet alkoivat rakentaa koteja Jerusalemin  vanhankaupungin muurien ulkopuolelle jo 1860-luvulla, jota seurasivat pian Petah  Tikvan moshavan perustajat, ja he pääsivät täysin vauhtiin vuoden 1882  ensimmäisen Aliyahin kanssa, jota seurasi perustaminen, kaupunginosista ja  kylistä Israelin valtion perustamiseen vuonna 1948 asti ja siitä sitten etiäppäin nykyiseen 7 miljoonaan. [lainaus tarvitaan]. 

ellauri290.html on line 862: Juutalainen virasto järjesti laitonta maahanmuuttoa vuosina 1939-1942 Haganahin  avulla. Ne, jotka saapuivat laittomasti Israeliin tänä aikana, olivat paperittomia maahsnmuuttajis, venepakolaisia. Tämä oli vaarallinen operaatio, sillä nämä laittomat siirtolaiset  saapuivat veneellä ja heidän piti olla varovainen, etteivät britit tai natsit jää  kiinni tästä puuhasta. 

ellauri290.html on line 864: Vuonna 1942 juutalainen virasto kääntyi brittien puoleen ja tarjosi apuaan  lähettämällä juutalaisia ​​vapaaehtoisia Eurooppaan Yishuvin lähettiläiksi  järjestämään paikallisia vastarinta- ja pelastusoperaatioita juutalaisyhteisöjen  keskuudessa. Britit hyväksyivät ehdotuksen, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa  kuin juutalainen virasto oli toivonut. He ottivat vain juutalaisia  ​​laskuvarjohyppääjiä, jotka olivat hiljattain tulleita tietyistä kohdemaista,  joihin he halusivat soluttautua. Britannian erikoisjoukot ja sotilastiedustelu  suostuivat vapaaehtoisten kaksoisrooliin brittiagentteina ja  juutalaislähettiläinä. 110 Yishuv-jäsentä koulutettiin; kuitenkin vain 32 otettiin  käyttöön. Monet heistä onnistuivat auttamaan sotavankeja ja kansannousuja  juutalaisyhteisöissä. Jotkut tumpelot jäivät kiinni jo rajalla.

ellauri290.html on line 866: Sionistijohtajat tapasivat Biltmore-hotellissa New Yorkissa toukokuussa 1942 ja  vaativat rajoittamatonta juutalaisten maahanmuuttoa ja juutalaisten liittovaltion  perustamista. Satoja tuhansia holokaustista selviytyneitä pidettiin Hävyxiin joutuneiden henkilöiden leireissä (DP Camps), jotka haluavat mennä pakolliseen Palestiinaan (mandaatti-Filisteaan). Britit saivat paljon  kansainvälistä painostusta Yhdysvaltain presidentiltä Harry  Trumanilta, muuttaakseen maahanmuuttopolitiikkaansa. Huolimatta Britannian  riippuvuudesta amerikkalaisesta taloudellisesta avusta, britit kieltäytyivät  väittäen, että he joutuivat kokemaan liikaa vastustusta arabien ja juutalaisten  taholta jo Palestiinassa ja pelkäsivät, mitä tapahtuisi, jos useampi koukkunokka pääsisi  maahan. Kieltäytyminen valkoisen kirjan politiikan poistamisesta suututti ja  radikalisoi Yishuvia. Yishuvin miliisiryhmät ryhtyivät sabotoimaan Britannian  infrastruktuuria Palestiinassa ja jatkamaan laitonta maahanmuuttoa. Vuonna 1946  britit vastasivat Yishuvin ponnisteluja ja aloitti kaksi viikkoa kestäneen  juutalaisten etsinnät, joita epäillään Britannian vastaisista toimista, pidättäen  monia Haganahin johtajia. Kun britit etsivät Haganahia, Irgunia ja Lehi hyökkäsivät persepuolelta brittijoukkoja vastaan. Tunnetuin heidän hyökkäyksistään oli King David -hotelliin, joka on Britannian sotilaskomento ja British Criminal Investigation Division.  Tämä paikka valittiin, koska muutamaa viikkoa aikaisemmin Haganasta  takavarikoitiin ja tuotiin sinne suuri määrä asiakirjoja. Huolimatta Yishuvin  varoituksesta ja kehotuksesta evakuoida rakennus, brittiviranomaiset päättivät  olla antautumatta paineelle. Yishuv hyökkäsi joka tapauksessa aiheuttaen 91  kuoleman, joista 28 oli brittiläisiä ja 17 Palestiinan juutalaisia. Varsinainan holokausti sekin.

ellauri290.html on line 868: Vuoteen 1947 mennessä briteillä oli Palestiinassa 100 000 sotilasta, jotka  yrittivät ylläpitää järjestystä ja suojella itseään. Ison-Britannian mandaatti  aiheutti suuria kuluja valtiovarainministeriölle, ja se pakotti heidät esittämään  Palestiinan ongelman Yhdistyneille Kansakunnille 15. toukokuuta 1947. Yhdistyneet  Kansakunnat ehdotti Britannian Palestiina-mandaattien jakamista kahteen  osavaltioon – arabien ja juutalaisiin (YK:n päätöslauselma). 181). Juutalaiset  hyväksyivät sen, kun taas arabit ilmoittivat tekevänsä kaikkensa estääkseen sen.

ellauri290.html on line 870: AHC, joka päätti estää päätöslauselman 181 voimaantulon, alkoi hyökätä ja  piirittää juutalaisia. Britit asettuivat arabien puolelle [ tähänkin tarvitaan lainaus ]  yrittääkseen estää jishuvia aseistamasta itseään. Jerusalemia piiritettiin ilman  aseita, ruokaa tai vettä. Väliaikainen hallitus vaikutti avuttomalta, kunnes se  sai suuren aselähetyksen Tšekkoslovakiasta. Arabien nyhverön Jerusalemin piirityxen katkaisuoperaation menestys tshekkiaseilla  sai Herra Resitentti Harry S. Ruuumanin ymmärtämään, että juutalaiset pystyisivät suojelemaan  itseään. Yhdysvallat päätti siksi tukea juutalaisen valtion perustamista, vitut arabeista. Kyllä juutalaiset ovat siistimpiä, ja ymmärtävät koronoton päälle. 14.  toukokuuta 1948 juutalaiset julistivat Israelin itsenäiseksi valtioksi ja britit vetäytyivät Palestiinasta.

ellauri294.html on line 403: Kavallan kaupunki on (oli) Makedonian röökiteollisuuden keskus, "The Mecca of Tobacco". Tupakkatyöläiset ovat (olivat) kovia kommunisteja. Egyptin pashan Mehmed Alin (s. 1769 Kavala) razastajapazas vlta 1934 otettiin pressuista vasta 1949. Muslimeille oltiin kauhu kaunaisia, vaikka Mehmed oli vain vaatimaton tupakkakauppias. Pyhä Nikolaos eli joulupukki on (oli) panttilainaajien suojelija. Ei ihme että Paavalille rakennettu kirkko omistettin uudelleen Santalle.

ellauri297.html on line 502: Kevättalvella 1948 Neuvostoliitto solmi ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimukset Romanian ja Unkarin kanssa, ja Tšekkoslovakiassa kommunistit tekivät vallankaappauksen. Paasikivi sai 23.2.1948 Stalinilta kirjeen, jossa ehdotettiin neuvotteluja samanlaisesta sopimuksesta, jollaisen venäläiset olivat solmineet Romanian ja Unkarin kanssa ”yhteisen turvallisuuden järjestämiseksi”. Paasikivi tarttui epäilysten ja pelkojen täyttämässä ilmapiirissä ohjiin ja ryhtyi johtamaan Helsingin YYA-neuvottelujen valmistelukokouksia. Moskovaan lähteneen valtuuskunnan venäläisille vastaukseksi esittämä sopimusluonnos syntyi pitkälti Paasikiven ja kenraali Heinrichsin yhteistyön tuloksena vuoden 1948 alusta alkaen. Stalinin kirjeen jälkeen Heinrichs laati muistion, jonka periaatteellisesti tärkeät linjanvedot Paasikivi omaksui. Heinrichsin ja Paasikiven laatimat ehdot veivät neuvottelupöytään presidentin omat miehet Urho Kekkonen ja J.O. Söderhjelm.

ellauri297.html on line 504: Kun YYA-sopimus 6.4.1948 allekirjoitettiin, se sisälsi Paasikiven alkuperäisen luonnoksen elementit. Suomi yrittäisi pysytellä suurvaltakiistojen ulkopuolella, mutta puolustautuisi kaikin voimin joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäyksen uhatessa osapuolet sitoutuivat keskinäisiin neuvotteluihin, ja tarpeen vaatiessa voisivat sopia NatonNL:n antamasta sotilaallisesta avusta. ”Suomen kansan valtava enemmistö on tietoinen siitä, että pysyvän ystävyyden politiikka Suomen ja NatonNLn välillä on Suomen valtakunnan itsenäisyyden ja Suomen kansan menestyksen edellytys”. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Paasikivi piti radiossa puheen, jossa hän selvensi suomalaisille sopimuksen sisältöä ja merkitystä maalle, artikla kerrallaan. Presidentti antoi ymmärtää, että suurvaltojen itsekkyys on ”valitettava tosiasia, jolle me pienet knääpiöt emme voi mitään, vaan joka meidän on otettava lukuun, jos haluamme pysyä todellisuuden pohjalla ja päästä elämän huhmaresta ulos.” Kansan opettajana esiintyvä presidentti vahvisti näin edelleen arvovaltaansa.

ellauri297.html on line 506: Kremlin poliittisen johdon tuolloisia mielialoja osoitti Moskovassa tammikuussa 1948 vierailleen jugoslavialaisen valtuuskunnan kunniaksi Stalinin huvilalla Kuntsevossa tarjotuilla illallisilla käyty keskustelu. Ždanov ylisti Suomen sotakorvaustoimitusten täsmällisyyttä ja korkeata laatua mutta valitti samalla, ettei maata ollut aikanaan miehitetty. Turhat junakuljetuxet olisi vältetty. Stalininkin mielestä tuolloin oli tehty virhe. ”Otimme liikaa huomioon amerikkalaiset, mutta he eivät olisi nostaneet sormeaankaan.” Stalin teki tosi paljon virheitä suurmiehexi. 

ellauri297.html on line 508: Matkalle valmistautuessaan delegaatio kokoontui 10.–18. maaliskuuta 1948 useita kertoja Helsingissä hioakseen taktiikkaansa. Lähtökohtana olivat tällöin Paasikiven laatimat ohjeluonnokset, joissa erityisesti korostettiin, ettei Suomi toivonut kansainoikeudellista puolueettomuutta vaan mahdollisuutta pysytellä suurvaltojen välisten selkkausten ulkopuolella. Työ oli presidentin mielestä keskitettävä merkitykseltään ratkaiseviin ensimmäiseen ja toiseen artiklaan, joiden oli vahvistettava Suomen erityinen poliittinen asema.

ellauri297.html on line 510: Mauno Pekkala (27. tammikuuta 1890 Sysmä (!) – 30. kesäkuuta 1952 Helsinki) oli suomalainen Metsähallituksen pääjohtaja ja vasemmistolainen poliitikko. Hän oli ainoa Suomen Kansan Demokraattista Liittoa (SKDL) edustanut Suomen pääministeri. Hän vastusti voimakkaasti jatkosotaa edeltänyttä armeijan liikekannellepanoa. Pekkala varoitti Helsingissä Neuvostoliiton tiedustelupäällikkönä toiminutta Jelisei Jelisejeviä Saksan hyökkäyksestä ja Suomen osallistumisesta siihen. Pekkala luovutti Jelisejeville tiedot presidentti Risto Rytin hallitukselle 31. toukokuuta 1941 esittämästä tilannekatsauksesta. Josif Stalin ei kuitenkaan uskonut Jelisejevin hänelle välittämiä tietoja tai pitänyt saksalaisten aiheuttamaa uhkaa tarpeeksi vakavana eikä siksi ryhtynyt tarvittaviin toimiin hyökkäyksen varalta.

ellauri297.html on line 512: Paasikiven noustua presidentiksi Mauno Pekkalasta tuli pääministeri. Pekkala johti pääministerinä muun muassa Suomen valtuuskuntaa Pariisin rauhanneuvotteluissa vuosina 1946–1947 samoin kuin neuvoteltaessa YYA-sopimuksesta, jonka hän myös allekirjoitti Vjatšeslav Molotovin kanssa Moskovassa 6. huhtikuuta 1948. Jälkimmäisissä neuvotteluissa Pekkala jäi kuitenkin Urho Kekkosen ja J. O. Söderhjelmin varjoon. 

ellauri297.html on line 514: Vuosien 1946-48 pääministeri Mauno Pekkala (1890-1952), joka myös edusti SKDL:ää, pakeni paineita viinan juontiin. Kekkonen joi kuin sieni ja Paasikivi vielä enemmän. Se sujuvoitti ryssän kanssa kommunikointia. Kaikki eivät venäläisten kelkassa pysyneet, esimerkiksi sisäministeri Yrjö Leino, pääministeri Mauno Pekkala ja ulkoministeri Väinö Leskinen . Surullisin esimerkki oli Ahti Karjalainen , joka katoili, sulkeutui ulkomaanmatkoilla hotelliin juomaan ja esiintyi julkisesti usein tukevassa humalassa. Pekkalan epäsäännölliset juontitavat ja niin sanottu häilyväisyys herättivät kritiikkiä. Paheksuntaa on herättänyt erityisesti se, että Pariisin rauhanneuvotteluissa hän oli puoluetoveriensa neuvosta antanut Suomen valtuuskunnan puheen etukäteen Molotovin tarkastettavaksi, ja siitä jouduttiin poistamaan aluepalautustoiveisiin viitanneet kohdat. Hän vältteli muulloinkin Neuvostoliiton edustajien ärsyttämistä.

ellauri297.html on line 516: Pekkalan hallitus toteutti kaudellaan useita merkittäviä lakeja. Se hoiti sotien aiheuttamat korvaus-, maahankinta- ja rauhansopimus- ja muut asiat ja käsitteli sotavuosina lykättyjä uudistuksia, kuten sosiaalisen lainsäädännön – varsinkin työlainsäädännön – kehittäminen, ja antoi esitykset työntekijän vuosilomalaista, työaikalaista, työtuomioistuimesta ja työehtosopimuslaista. Vuonna 1948 hallitus teki esityksen lapsilisästä. - Juovuksissa tehtiin harkitsemattomia ja lennokkaita päätöksiä, joita saatettiin seuraavana päivänä perua. Herodotos kertoo lyydialaisten menetelleen samalla tavalla.

ellauri297.html on line 565:   Olli Alho (1943) on 80-vuotias aran näköinen kulttuurivaikuttaja,  kulttuuriantropologi ja radio executive. Hän on länsisuomalainen Säämingistä. Veetee professori Turussa 70-luvulla. Hän on  kirjoittanut tutkielman Tansanian suomalaisista ja toisen sikareista hullun Jari Ehrnroothin kanssa.  Ollin puoliso on Mari Lautamatti. Liisa Lautamatti oli Auli Hakulisen tuttu Jyväskylässä. Kirjoittivat teoxen Naisnäkökulma häpykielentutkimukseen. Han var överassistent i kulturantropologi vid Jyväskylä universitet 1974–1979. Jöns tilldelades samma tjänst lite senare.

ellauri297.html on line 635: Shaw kiukustui niin maan perhanasti, kun eräänä elokuun päivänä vuonna 1913 näyttelijä ei ilmestynyt ennalta sovittuun tapaamiseen: ...olet loukannut turhamaisuuttani: käsittämätöntä röyhkeyttä, anteeksiantamatonta rikosta.'' Useita päiviä myöhemmin kirjoitettu kirje tarkensi: "Haluan satuttaa sinua, koska satutit minua", hän jatkoi. ''Pahamaineinen, ilkeä, sydämetön, kevytmielinen, ilkeä nainen! Valehtelija! valehtelevat huulet, valehtelevat silmät, valehtelevat kädet, lupausten rikkoja, huijari, itseluottamuspetturi!'' Vaimonsa kuoleman jälkeen vuonna 1944 Shaw, joka oli tuolloin 88, lähetti toiselle vielä nuoremmalle näyttelijälle Miss Tompkinsille viestin, jossa luki: "Voimme" kirjoittaa vapaammin nyt, kun Charlotte ei voi koskaan lukea kirjeiämme."

ellauri299.html on line 91: 	Helppohan se on jälkikäteen ennustaa, kuten nähtiin Danielin kirjassa.  Niinkuin tää palestiinalaisten laivan räjäytys: Sol Phryne [nimi oli kirjoitettu "Sol Friner" Topolin plärässä, joka on nähtävästi käännetty "venäjänkielisestä alkuteoxesta The Kremlin Wife"]  was built in Japan in 1948 as Taisetsu Maru. From 1967 to 1974, she was owned by Efthymiades Line and used for regular ferry duties between Greek islands as Eolis. In 1974, she was purchased by Sol Maritime Services Ltd., renamed Sol Phryne and was then used in the Middle East, notably evacuating Palestinian guerrillas from Beirut in 1982. She was sunk during an attempt to ferry Palestinian deportees to Haifa, Israel.

ellauri299.html on line 97: 	Oliver Laurence North (s. 7. lokakuuta 1943 San Antonio, Texas) on yhdysvaltalainen politiikan kommentaattori, televisiojuontaja, sotahistorioitsija, kirjailija ja entinen Yhdysvaltain merijalkaväen everstiluutnantti. Hänet tuomittiin Iran-Contra-skandaalin yhteydessä 1980-luvulla, mutta tuomiot kumottiin 1991 Bad Old Bushin päästyä presidentixi.

ellauri299.html on line 296:   Jerzy Popiełuszko ( puolalainen ääntäminen:  [ˈjɛʐɨ popʲɛˈwuʂkɔ] , syntynyt Alfons Popiełuszko; 14. syyskuuta 1947–19. lokakuuta 1984) oli puolalainen roomalaiskatolinen pappi, joka liittyi Puolan oppositio -ammattiliittoon Solidarity anticommunistina. Hänet murhasi vuonna 1984 kolme Służba Bezpieczeństwan (sisäasiainministeriön turvallisuuspalvelu) agenttia. Heidät tuomittiin pian sen jälkeen ja tuomittiin murhasta. Syyllisiä tuomittiin, mutta vieläkään ei tarkoin tiedetä, mitkä tahot olivat murhan toimeksiantajia. Tuomitut ovat vapaalla jalalla jo aikapäiviä.

ellauri299.html on line 627: Jyrki Lappi-Seppälä (s. 1945) kirjoitti ylioppilaaksi Tehtaanpuiston yhteiskoulusta vuonna 1964. Hän valmistui Helsingin yliopistosta 1976 pääaineenaan yleinen kielitiede, romaaninen filologia sekä lehdistö- ja tiedotusoppi. 

ellauri300.html on line 73:   Vallitsevan näkemyksen mukaan Singerin aikaisemmassa fiktiossa Singerin projekti on vahvistaa vanhan maailman juutalaisuuden pätevyyttä modernismin edessä. Näin ollen lähes poikkeuksetta jokainen Singerin englanniksi julkaisema fiktio The Family Moskatin (1945) ja The Spinoza of Market Streetin (1961) välillä sijoittuu vuotta 1939 edeltävään Eurooppaan, ja käytännössä kaikki jatkavat Singerin perinteistä Itä-Euroopan juutalaisen kulttuurin ja "näkevän maailmankaikkeuden ennemminkin kuin sokean" edistämistä.

ellauri300.html on line 98: Demyan Bedny tai Jefim Aleksejevitš Pridvorov, (s. 13. huhtikuuta [1. huhtikuuta, vanha tyyli], 1883, Gubovka, Ukraina, Venäjän valtakunta – kuoli 25. toukokuuta 1945, Barvikha, lähellä Moskovaa), Neuvostoliiton runoilija, joka tunnetaan molemmista jakeistaan, jotka ylistävät vuoden 1917 vallankumousta ja hänen satiirisia tarujaan. Suurruhtinan luonnollinen poika Pridvorov alkoi osallistua sosialistiseen lehdistöön ennen vallankumousta ja otti käyttöön nimen Demyan Bedny ("Demyan the Poor"). Vuonna 1912 hänen satiirinsa alkoivat ilmestyä. Hänen tyylinsä sai vaikutteita 1800-luvun venäläisestä fabulistista Ivan Krylovista. Vuosina 1917-1930 Bednyn limerickit olivat erittäin suosittuja suuren yleisön keskuudessa, ja Lenin itse, vaikka pani merkille niiden karkeuden, ylisti niiden propaganda-arvoa.

ellauri300.html on line 332: "Vallankumouksellinen" ajatus tyttöjen muodollisesta koulutuksesta tuotiin varovasti ja innokkaasti Toora-yhteiskuntaan 1930-luvulla, eikä ilman vastustusta. Lubavitchissa edellinen Rebbe kuitenkin otti konseptin innostuneesti vastaan ja tuki sitä. Sitten vuonna 1941 Rebbe saapui Yhdysvaltoihin, jolloin "juutalaisen koulutuksen keskusjärjestö" (Merkos L'Inyonei Chinuch) syntyi. Rebben nimitti sen johtajaksi hänen appensa (edellinen Rebbe), ja yksi ensimmäisistä Merkosin perustamista instituutioista oli Beth Rivkahin tyttökoulu. Mutta mitä iloa on tästä hasiditytölle? No paljonkin!

ellauri300.html on line 583: Don McLean's (1945) grandfather and father, both also named Donald McLean, were of Scottish origin. McLean's mother, Elizabeth Bucci, was Italian, originated from Abruzzo in central Italy. He has other extended family in Los Angeles and Boston.

ellauri300.html on line 737: Det var den 16 oktober 1946. Julius Streicher, som i praktiken hade dömts till döden för att ha gett ut den antisemitiska tidningen Der Stürmer, var en av de tio ledande nationalsocialister som denna dag skulle hängas i Nürnberg. När de amerikanska vakterna eskorterade honom till galgen hade Joachim von Ribbentrop, Wilhelm Keitel, Alfred Rosenberg, Hans Frank och Wilhelm Frick redan lämnat den jordiska tillvaron. Wilhelm Frick hade ropat ”länge leve det eviga Tyskland!” innan falluckan öppnats under honom och nu när det var Streichers tur att yttra sina sista ord ropade han ”Heil Hitler!” och sedan ”Detta är en glädjerik judisk fest, det är min purimfest!” Med den dödsdömdes bittra ironi uppmärksammade han på detta sätt sambandet mellan de tio män som hängdes denna dag och Hamans tio söner som, enligt Bibeln, hängdes en gång för länge sedan i det persiska rikets huvudstad Shushan och vilket judarna, under en fest en gång om året, firar än idag.

ellauri301.html on line 80: Henning Georg Mankell (efternamnet uttalas med betoning på första stavelsen), född 3 februari 1948 i Sankt Görans församling i Stockholm, död 5 oktober 2015 på Särö i Släps församling, Hallands län, var en svensk författare och dramatiker. Han var mest känd för sina deckarromaner med kriminalkommissarie Kurt Wallander i huvudrollen. Hans böcker har sålts i över 40 miljoner exemplar.

ellauri301.html on line 86: Henning Mankell (född 1948) var gift första gången bara i ett år 1980–1981 med 31-åriga Ulla Blom Ivarsson (född 1949), expert inom verksamhetsområdet mottagning på Migrationsverket. Hon är mor till hans enda barn, filmproducenten Jon Mankell (född 1980). Andra gången var han gift 1987–1997 med den 51-åriga norska barnmorskan Kari Eidsvold-Mankell (född 1936, död vem vet när någonstans i Portugal) och tredje gången 1998 till sin död med 53-åriga regissören Eva Bergman (född 1945), dotter till filmregissören Ingmar Bergman och Ellen Bergman, till hans död 2015.

ellauri301.html on line 187: Kalke toimi Isonkyrön kappalaisena 1898–1916 ja Tohmajärven kirkkoherrana vuodesta 1916. Hän sai rovastin arvon 1928. Pastori, sittemmin rovasti Kalke meni varovasti naimisiin vasta erotutkintovuonna 1886  Hilma Henriette Brusilan (1862–1943) kanssa. Siittiköhän Kosti Hilmasta lisää kalkkeita? Todennäkösesti siitti. Hilman ja Kostin luut ovat Hämeenkoskella, kuten näyttää amerikkalainen hautakiviohjelma. Kuvaa ei viizi laittaa tähän koska jenkit eivät salli sitä kuumalinkata. Vittu että ne on perseitä. Törkeää kulttuurista appropriointia. Mitä asiaa on niillä meidän hautuumaille? Mitä asiaa on niillä tänne ylipäätänsä?

ellauri301.html on line 290: Eugène Ney Terrace Blanche ([ɪə‌ˈʒɛn ˈnɛj tərˈblɑ‌ːʃ], 31 January 1941– 3 April 2010) was an Afrikaner nationalist and white supremacist who founded and led the Afrikaner Weerstandsbeweging (AWB; Afrikaner Resistance Movement in English). Prior to founding the AWB, Terrace Blanche served as a South African Police officer, was unsuccessful as a farmer, and an unsuccessful Herstigte Nasionale Party (Reconstituted National Party) candidate for local office in the Transvaal. He was a major figure in the right-wing backlash against the collapse of apartheid. His beliefs and philosophy have continued to be influential amongst White supremacists in South Africa and across the world.

ellauri302.html on line 556: 	Toisella oleskelullaan Yhdysvalloissa Asch asui ensin Stamfordissa Connecticutissa, minkä jälkeen hän muutti Miami Beachille, jossa hän asui 1950-luvun alkuun asti. Hän loukkasi juutalaisten herkkyyttä vuosien 1939–1949 trilogialla Nasaretilainen, Apostoli ja Maria, joka käsitteli Uuden testamentin aiheita. Huolimatta syytöksistä kääntymyksestä, Asch pysyi ylpeänä juutalaisena; hän ei ollut kirjoittanut trilogiaa kristinuskon edistämiseksi, vaan yritykseksi kaventaa juutalaisten ja kristittyjen välistä kuilua. Suuri osa hänen lukijakunnastaan ​​ja juutalaisesta kirjallisesta yhteisöstä ei kuitenkaan nähnyt asiaa niin. Hänen pitkäaikainen työnantajansa, New Yorkin jiddishinkielinen sanomalehti Forverts, ei ainoastaan ​​luopunut hänestä kirjailijana, vaan myös hyökkäsi hänen kimppuunsa avoimesti Kristinuskon promootion vuoksi. Myöhemmin hän aloitti kirjoittamisen kommunistiselle lehdelle Morgen frayhayt, mikä johti toistuviin kuulusteluihin edustajainhuoneen epäamerikkalaisen toiminnan komiteassa. Vuonna 1953 Chaim Lieberman julkaisi teoksen The Christianity of Sholem Asch, raa'an kritiikin Aschia ja hänen kristologista trilogiaansa kohtaan, joka inhotti jopa joitain Aschin vahvimmista kriitikoista. Liebermanin kirja ja McCarthy Hearings johtivat Aschin ja hänen vaimonsa lähtemään Yhdysvalloista vuonna 1953, minkä jälkeen he jakoivat aikansa Lontoon (jossa heidän tyttärensä asui), Manner-Euroopan ja Israelin välillä. Right on Shulem!

ellauri308.html on line 52: niin kutsutun Terijoen hallituksen johtajana 1939–1940 sekä työstään Suomen 

ellauri308.html on line 135: jo 1949, mutta Riikka Kuusinen oli läsnä vielä isänsä hautajaisissakin. 

ellauri308.html on line 269:   Otto Wilhelm (Ville tai Wille, O. W.) Kuusinen (Neuvostoliitossa ven. Отто Вильгельмович Куусинен, Otto Vilgelmovitš Kuusinen, 4. lokakuuta 1881 Laukaa – 17. toukokuuta 1964 Moskova) oli suomalainen poliitikko, joka loi suuren osan urastaan Neuvostoliitossa. Kuusinen oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puheenjohtaja vuosina 1911–1913, Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) pitkäaikainen johtohenkilö ja Terijoen hallituksen (1939–1940) johtaja. Kuusinen kuului myös Kommunistisen internationaalin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkeimpaan johtoon ja on korkeimmalle politiikassa noussut suomalainen, kun Max Jakobsonia ei valittu Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeriksi vuonna 1971. Kuusinen palkittiin Leninin kunniamerkillä viidesti.

ellauri308.html on line 313: Tuominenhan on väittänyt, että Stalin tarjosi hänelle Terijoen hallituksen pääministerin paikkaa ensiksi, ja kun hän kieltäytyi, vasta sitten O.W. Kuusiselle, jolle se kelpasi.  Tämä on täyttä potaskaa, sitä samaa vallattomana vellovan mielikuvituksen tuotosta, mistä APT on niin kuuluisa.  Hänen muistelmansa ovat malliesimerkki suuren Munchausenin tarinoista, joissa on siteeksi faktaa ja paljon todentamatonta juttua, josta on vaikea sanoa, pitääkö paikkansa vai eikö pidä.  Ja kaiken tämän hän kirjoittaa niin taitavasti, että ilman tarkempaa perehtymistä ”homma käy täydestä kuin väärä raha”.  Ja sitten ovat nämä hänen hienot ”oman hännän nostonsa”, kuten tämä kutsu Terijoen hallituksen päämieheksi.  Siitä ei siis ole mitään dokumenttia, ja itse aiheestakin Tuominen alkoi sepitellä tarinaa vasta Talvisodan ruudinkäryn jo turvallisesti haihduttua eli kesällä 1940.

ellauri308.html on line 322:  Siis Tuominen ryhtyi avoimeen tilintekoon ja rajanveton, ”nahan luontiin” vasta keväällä 1940 – Talvisodan ollessa päätösvaiheessa tai jo päättynyt.

ellauri308.html on line 323:  Jostain parhaiten varustetuista (varastetuista) kirjastoista saattaa vielä löytyä Arvo Poika Tuomisen harvinainen pamfletti Kirjeeni suomalaiselle työläistoverille ja Georg Dimitroville (1940). Divareissa sitä liikkuu kohtalaisen harvoin.

ellauri308.html on line 347:   ”Wiegala wiegala wille, wie ist die Welt so stille! Es stört kein Laut die süße Ruh; schlaf, mein Kindchen, schlaf auch du. Wiegala wiegala wille…” on ministeri Rydmanin lempilauluja, jolla hän rauhoittaa mieltään elämän ahdistavissa tilanteissa? Sanat ovat kehtolaulusta, jonka on tehnyt juutalainen runoilija llse Weber (1903-6.10.1944), joka kuoli Auschwitzissa kaasutettuna poikansa Tommyn kanssa. Alkup. sanat: Wiegala Wiegala Tommy etc.

ellauri308.html on line 366: Sakut pistivät vuoden 1942 heinä-lokakuun väliin sijoittuneen 100:n päivän aikana pelkästään etniseltä taustaltaan juutalaista väestöä hiilidioksidina taivaalle about 1,47 miljoonaa yksilöä. Tappotahti on yhäti lyömätön satasen ennätys, jolle ei löydy vertaa mistään historiasta. Mutta pitkän matkan juoksussa kommarit ovat olleet kovempia. Paskaa puhelet. Natseilta loppui aika kun loppui paukut. ”Ali-ihmiset” pisti ”herrakansalle” pataan. Ei ole kuulunut edes huhuja, että gulageilla olis marssitettu naisia ja lapsia ”suihkuun”, pakotettu vangit roudaamaan ruumit uuniin ja tuhkat kaalipelloille. Ei kaasua eikä uunia, joutuivat vain tekemään nälkiintyneinä talvioloissa paskaduunia.

ellauri308.html on line 500:   Staffan Hildebrand (alun perin Carl Thomas Staffan Hildebrand) (s. 14. heinäkuuta 1946 Tukholma, Ruotsi) on ruotsalainen elokuvaohjaaja. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat G (myös nimellä G – som i gemenskap), Stockholmsnatt ja Ingen kan älska som vi.

ellauri308.html on line 537: 	Hänet siirrettiin Rozhdestvensky Boulevardille, jota hän kutsui nimellä rotan navetta. Hän kertoi runoilija Osip Mandelstamille, että hänet oli ilmiantanut sihteeri, joka oli kuullut hänen valittavan, että Stalin jätti likaisia sormenjälkiä Bednyn yksityisestä kirjastosta lainattuihin kirjoihin. Mutta näyttää siltä, että Bednyn todellinen moka oli se, että hänen kirjoituksensa kritisoivat Venäjän imperialistista menneisyyttä, kun taas Stalin, vaikka hän ei ollutkaan [etninen] venäläinen, "tajusi kuitenkin Venäjän nationalismin olevan liima, joka piti Neuvostoliiton koossa." Lipevästä pyllynnuolennasta huolimatta  Bednyltä poistettiin  vuonna 1938 jäsenyys kommunistisessa puolueessa ja Neuvostoliiton kirjailijaliitossa, ja vuonna 1941 Stalin huomautti Georgi Dimitroville : "Demyan Bednyn koottujen  10 runo-osaa eivät ole yhden Majakovskin runon arvoisia."

ellauri308.html on line 539: Bedny kuitenkin sai ahkerasti lipomalla hitaasti takaisin Stalinin suosion toisen maailmansodan aikana. Bednyn runo Neuvostoliiton voiton muistoksi julkaistiin Pravdassa 3. toukokuuta 1945. Hän kuoli kaksi viikkoa myöhemmin, 19. toukokuuta. Bednyn komeasta vaimosta ei löydy kummostakaan kuvaa eikä strategisia mittoja.

ellauri308.html on line 578: Vuodesta 2015 lähtien Larry on esiintynyt toistuvasti vieraana lauantaina Night Livessä, jossa hän esiintyy vuosina 2016 ja 2020 Yhdysvaltain presidenttiehdokas Bernie Sandersina, joka on myös hänen kuudes serkkunsa kerran erotettuna. Koomikkokollegat ja komedian sisäpiiriläiset äänestivät hänet kaikkien aikojen 23. suurimmaksi komediatähdeksi, LOL. Lawrence Gene David syntyi 2. heinäkuuta 1947 Sheepshead Bayn alueella Brooklynissa, New Yorkissa. Hänen vanhempansa ovat Rose (syntynyt Regina; os Brandes) ja Mortimer Julius "Morty" David, miesten vaatteiden valmistaja, ja hänellä on vanhempi veli nimeltä Ken. Davidin perhe on juutalainen. Hänen juutalais-amerikkalaisen isänsä perhe muutti Saksasta Yhdysvaltoihin 1800-luvun aikana, kun taas Davidin äiti syntyi puolalais-juutalaiseen perheeseen Ternopilissa, Ukrainassa. Yliopistossa hän huomasi voivansa saada ihmiset nauramaan yksinkertaisesti olemalla oma itsensä. Koska hänen tyttärensä olivat Hannah Montanan faneja, David vieraili tyttäriensä kanssa jaksossa "My Best Friend's Boyfriend". jossa he odottivat pöytää hienossa ravintolassa. Davidin ihmisarvo on jossain 400 ja puolen miljardin taalan välillä. 

ellauri308.html on line 706: 	Ukrainalaiset ovat toisessa maailmansodassa natsi-Saksan kanssa yhteistyötä tekevän nationalistisen johtajan Stepan Banderan (Banderovtsy) kannattajia. Stereotypioista huolimatta 4,5 miljoonaa ukrainalaista palveli puna-armeijassa toisen maailmansodan aikana natsi-Saksaa vastaan. Natsit pitivät ukrainalaisia myös Untermenscheninä, koska he olivat slaavilaisia, ja kohdeltiin sen mukaisesti. Natsit vangitsivat Banderaa heinäkuusta 1941 vuoden 1944 loppuun, suurimman osan ajasta Sachsenhausenin keskitysleirillä.

ellauri308.html on line 734: Äikiä joutui konfliktiin Kiinan puheenjohtajan vajaahampaisen Arvo Turtiaisen ja monen muun vasemmistokirjailijan kanssa. Kiila päätyi Äikiän aatteellisten kannattajien haltuun. Äikiä julkaisi vuonna 1948 runokokoelman Henkipatto, jota Elvi Sinervo kritisoi rytmiltään kömpelöksi. Äikiä julkaisi Viljo Veijon nimellä satiiriset romaanit Lotta Hilpeläinen (1951) ja Sinisten silmien tähden (1952). Hän sanoitti poliittisia kisällilauluja ja agitaatiorunoutta sekä suomensi Aleksandr Puškinin, Mihail Lermontovin ja Vladimir Majakovskin runoja. Majakovski-suomennokset ovat saaneet kiitosta. Äikiä suomensi myös kirjailijanimellä Ami Aarto.

ellauri308.html on line 741: Kansallisteatteri esitti syksyllä 1948 Jean-Paul Sartren näytelmää Likaiset kädet, jossa pääosanäyttelijä Aku Ankka oli naamioitu Staliniksi. Näytelmän kritiikit olivat muuten myönteisiä, mutta Työkansan Sanomissa 12. lokakuuta 1948 julkaistussa Äikiän kirjoituksessa ”Kansallisteatterin tökerö teko” syytettiin teatteria Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden vahingoittamisesta. Koska Äikiän artikkeleita luettiin Neuvostoliitossa, se herätti siellä huomiota, minkä seurauksena Neuvostoliitto lähetti nootin Suomen ulkoministerille ja näytelmän esitykset loppuivat.

ellauri308.html on line 743:   Otto Wille Kuusisen talvisodan aikana vuosina 1939–1940 johtamassa Terijoen hallituksessa Äikiä oli maatalousministeri. Hän ei tehnyt tähän tehtävään liittyviä virkatoimia, kuten eivät muutkaan Terijoen hallituksen jäsenet. Hän olisi mieluummin ollut tekemättä kulttuuriministerin hommia. Toimittaja Yrjö Kilpeläinen eli nimimerkki Jahvetti väitti useassa pakinassaan, että Äikiä olisi halunnut kulttuuriministeriksi. Kuusinen oli Jahvetin tietojen mukaan kuitenkin estänyt tämän, mikä johtui Äikiän taiteellisen ilmaisun kehnoudesta.lähde? Poliittisen historian professorin Kimmo Rentolan mukaan Äikiä ”arveli olevansa runoilija”.

ellauri308.html on line 745: Jatkosodan aikana vuosina 1942–1944 Äikiä toimitti Kominternin suomenkielisiä radiolähetyksiä eli suomalaisille suunnattua Yleisradion aalloilla lähetettyä radiopropagandaa Arkangelissa ja Leningradissa. Hänellä oli tapana huudella herjoja ja kommentteja Jahvetin radiopakinoiden päälle samalla lähetystaajuudella. Radiolähetyksissä käyttämänsä värikkään kielenkäytön ansiosta Äikiä sai kansan suussa liikanimen "Räikiä".

ellauri309.html on line 38: 
Julklappstid 1940 - vilken avspänning innebär det inte! Men låt oss framför allt 

ellauri309.html on line 424: Fred Karlssonia muistuttava "Oral" Roberts aloitti hyvinvointiteologian opettamisen apinoimalla Billy Grahamia vuonna 1947. Hän selitti uskon lait "siunaussopimukseksi", jossa Jumala 

ellauri309.html on line 505: William Franklin "Billy" Graham Jr.; 7. marraskuuta 1918 Charlotte, Pohjois-Carolina – 21. helmikuuta 2018 Montreat, Pohjois-Carolina) oli yhdysvaltalainen kristillinen saarnaaja, jonka kirkkokunnallinen tausta oli baptismi. Wilho Pylkkänen ei baptisteista oikein pitänyt, keljuja ohareiden tekijöitä koko porukka. Billy Graham itse kuvasi elämäntehtäväänsä seuraavasti: ”Elämäntehtäväni on auttaa ihmisiä löytämään henkilökohtainen intiimisuhde Jumalaan”. Hänen on arvioitu saarnanneen evankeliumia 210 miljoonalle ihmiselle vuodesta 1947 lähtien. Tämä patriarkka eli lähes 100-vuotiaaxi, mikä osoittaa Jahven erityistä suopeutta Billylle. Eipä kuitenkaan saanut ihan rikki satasta, sen verran oli taivaan herra vittuilumielellä. 

ellauri309.html on line 511:   Vuonna 1936 Graham jätti isänsä maitotilan ja lähti opiskelemaan Bob Jonesin Collegeen, joka sijaitsi tuolloin Tennesseen Clevelandissa. Opinnot Bob Jonesin Collegessa jäivät kuitenkin yhden lukukauden mittaiseksi oppilaitoksen äärimmäisen fundamentalismin vuoksi. Graham siirtyi opiskelemaan Floridan raamattuinstituuttiin Tampan läheisyyteen. Graham valmistui vuonna 1940 ja hänet asetettiin Eteläisen baptistikonvention pastorin tehtävään. Graham ilmoittautui jatkokoulutukseen Illinoisissa sijaitsevaan Wheaton Collegeen ja tapasi Wheatonissa tulevan vaimonsa, Ruth Bellin. She had been conceived in China in missionary position, unlike a horse. Graham talked his future wife, Ruth, into abandoning her ambition to evangelize in Tibet in favor of staying in the United States to marry him – and that to do otherwise would be "to thwart God's obvious will". After Ruth agreed to marry him, Graham cited the Bible for claiming authority over her, saying, "then I'll do the leading and you do the following".

ellauri309.html on line 513:   In June 1943, Graham graduated from Wheaton College with a degree in pithecanthropology. Grahamia on pidetty yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä uskonnollisista johtajista, ja verrattu Martin Luther Kingiin. Jäikö Billkin Kingin lailla kiinni fornikointihommista? Ilmeisesti ei. Vai onko arkistot yhä sinetöityjä? Graham did in fact travel with King to the 1965 European Baptist Convention. 

ellauri309.html on line 523: Valmistuessaan Wheatonista vuonna 1943 Graham oli kehittänyt kuuluisan sormea heristävän saarnatyylinsä. Graham viesti yksinkertaisesti ja suorasti synnistä ja pelastuksesta, jonka hän välitti tarmokkaasti ja ilman alentuvuutta tyhmille. Graham toimi lyhyen aikaa Western Springsin baptistikirkon pastorina, jonka jälkeen hän ryhtyi kiertäväksi evankelistaksi. Graham liittyi uuden Youth for Christ-järjestön henkilöstöön vuonna 1945 ja toimi vuodesta 1947 Northwestern Bible Collegen johtajana. Grahamin toiminnan keskiössä olivat suuret, kirkkokuntarajat ylittävät, kokoukset, joita kutsutaan nimellä missio tai ristiretki. Niistä saadut palkkiot oli selkeästi parhaimmat. Vuonna 1992 Graham kutsuttiin jopa maailman sulkeutuneimmaksi valtioksi arvioituun Pohjois-Koreaan. Vierailun aikana Billy luonnehti maan johtajaa Kim Il Sungia "Jumalaksi" ja nykyistä pulleaa johtajaa Kim Jong Unia "Jumalan pojaxi". Kim was "a different kind of communist." Graham's early crusades were segregated, but he began adjusting his approach in the 1950s.

ellauri309.html on line 964: Alice Sophie Schwarzer (* 3. Dezember 1942 in Wuppertal) ist eine deutsche Journalistin und Publizistin. Sie ist Gründerin und Herausgeberin der Frauenzeitschrift Emma und eine bekannte Feministin. In einem Beitrag für die Frankfurter Allgemeine Zeitung verteidigte Schwarzer 2008 die Weigerung der maoistischen Militärjunta Myanmars, nach dem Zyklon Nargis westliche Hilfe ins Land zu lassen, mit dem Hinweis u. a. auf die angebliche humanitäre Hilfe der USA 1968 für Kambodscha, deren „Reisbomber“ Bomben transportierten, sowie auf die Doppelmoral der Medien. In Bezug auf das Manifest für Frieden von Februar 2023, dessen Mitinitiatorin Schwarzer war und das sich gegen Waffenlieferungen an die Ukraine und für Verhandlungen ausspricht, schrieb Jan Feddersen in der TAZ, Schwarzer enthülle sich damit als „Antifeministin“, denn wenn es in dem Manifest heiße, „Frauen wurden vergewaltigt“, spreche „es nicht über die Täter, auch nicht Putin“. Demnach befremde Schwarzers stets gleiche Kritik an der Pornografie gerade junge Frauen zunehmend. Einige Standpunkte des klassischen 1970er-Jahre-Feminismus – wie etwa die Ablehnung von Pornografie – hält Roche für überholt und vertritt einen sex-positiven Feminismus. Als sie 1998 in Bascha Mikas Kritischer Biografie (siehe #Literatur) als bisexuell beschrieben wurde, lehnte sie jeglichen Kommentar mit dem Hinweis auf ihre Privat- und Intimsphäre ab. Ein FAZ-Artikel schrieb 2010, sie zeige sich in Köln öffentlich mit ihrer Partnerin. Ach was!

ellauri309.html on line 971: Haben und Nichthaben (Originaltitel: To Have and Have Not) ist ein 1944 unter der Regie von Howard Hawks gedrehter US-amerikanischer Film-Noir mit Humphrey Bogart und Lauren Bacall in den Hauptrollen. Der Film basiert auf dem Roman Haben und Nichthaben von Ernest Hemingway .

ellauri315.html on line 73:   23.6.1941. Ylipäällikön ällistyttävä päiväkäsky aamulla. Miten pateettinen, epäaito ja ennen kaikkea epäsuomalainen.  ”Pyhä sota” siinä haiskahtaa melkein tsaarinajan ryssäläisyydelle. Ja miten voisi suomalainen talonpoika innostua moisesta käsitteestä kuin ”ristiretki”. Luterilaiset pappimme, jotka pitävät meitä suorastaan Jumalan valittuna kansana, hihkuvat tietysti innosta. Koko tämä juttu alkaa epäilyttävästi vivahtaa militaristien seikkailulle. Se on kertakaikkisesti ”herrojen sotaa”... Pää kylmäksi, pää kylmäksi, hoen jatkuvasti.

ellauri315.html on line 204:   1.8. 1941. Istumasotaa. Elokuu alkaa ja sodanhan piti olla jo lopussa siihen mennessä! Olihan miehille haasteltu, että he saavat vielä korjata viljaa omilta pelloiltaan. – Paukku-uutinen: englantilaiset pommittaneet toissapäivänä Liinahamaria. Terve, se vielä puuttui.

ellauri315.html on line 206: 23.9.1941. Aunus harmaasilmä. 

ellauri315.html on line 209: 12.12.1941. Hitler ja Mussolini julistavat sodan Amerikalle. Komppaniaan on saatu 30 pulloa viinaa… Valtava odotus koko päivän. Päätetään, että kauan odotettu, vapauttava ryyppäys on aloitettava mihin vuorokauden aikaan tahansa Ovaskainen (viinan noutaja) vain palaa. Yleinen innostus… Ryyppäys alkaa puoli kaksi yöllä vuoteista noustuamme!

ellauri315.html on line 230:   Kurskin taistelu oli tosiaan toisen maailmansodan itärintaman laajamittaisin taistelu Saksan ja Neuvostoliiton joukkojen välillä lähellä Kurskia Lounais-Venäjällä loppukesällä 1943; siitä tuli lopulta historian suurin panssarivaunutaistelu ja se johti Neuvostoliiton voittoon. Jotkut pitävät sitä eurooppalaisen sotateatterin käännekohtana useita kuukausia aikaisemman Stalingradin taistelun sijasta.

ellauri315.html on line 280:   Kerensky ja sen entinen Olga erosivat vuonna 1939 pian sen jälkeen, kun hän asettui Pariisiin, ja vieraillessaan Yhdysvalloissa vuonna 1939 hän tapasi Lydia Ellen "Nell" Trittonin (1899–1946), australialaisen entisen toimittajan, josta oli tullut hänen lehdistösihteerinsä, ja avioitui hänen kanssaan. Avioliitto solmittiin Martins Creekissä, Pennsylvaniassa.

ellauri315.html on line 282:   Kun Saksa hyökkäsi Ranskaan vuonna 1940, he muuttivat Yhdysvaltoihin. Akselin hyökkäyksen Neuvostoliittoon vuonna 1941 jälkeen Kerenski tarjosi hartiansa tuexi Josif Stalinille. Kun hänen vaimonsa Nell sairastui lopullisesti vuonna 1945, Kerensky matkusti hiänen kanssaan Brisbaneen, Australiaan ja asui siellä perheensä kanssa. Hiän sai aivohalvauksen helmikuussa 1946, ja hän pysyi siellä hiänen kuolemaansa asti 10. huhtikuuta 1946. Kerensky palasi sitten Yhdysvaltoihin, missä eli onnellisena elämänsä loppuun saakka.

ellauri315.html on line 326: Peter Kenez (syntynyt nimellä Péter Kenéz vuonna 1937) on Venäjän ja Itä-Euroopan historiaan ja politiikkaan erikoistunut historian väärentäjä. Peter Kenez syntyi ja kasvoi Pesterzsébetissä, Budapestissa, Unkarin kuningaskunnassa. Hänet pidätettiin maaliskuussa 1944 Margarethe-operaation jälkeen ja karkotettiin Auschwitzin keskitysleirille ja tapettiin. Ei sentään, hänen isänsä. Hänen äitinsä pakeni hänen kanssaan Budapestiin, missä he selvisivät Eichmann-Kommandon ja Nuoriristipuolueen juutalaisten vainosta. Vuoden 1956 Unkarin kansannousun jälkeen hän pakeni Yhdysvaltoihin. Hän valmistui tohtoriksi Harvardin yliopistosta neuvonantajana vanha tuttu Richard Pipes. Hän on opettanut Kalifornian yliopistossa Santa Cruzissa vuodesta 1966, missä hän on tällä hetkellä emeritusprofessori. Hän opettaa myös kursseja Neuvostoliiton elokuvasta ja monitieteistä hologrammikurssia kirjallisuuden professori Murray Baumgartenin kanssa.

ellauri315.html on line 387:   Radola Gajda, syntynyt nimellä Rudolf Geidl (14. helmikuuta 1892 – 15. huhtikuuta 1948), oli tšekkiläinen armeijan komentaja ja poliitikko. Geidlin isä oli Itävalta -Unkarin armeijan upseeri Kotorissa. Hänen äitinsä oli köyhä montenegroidi aatelisnainen. Radola aloitti Itävalta-Unkarin armeijan rullissa. Mutta jäätyään vihollisen vangixi Geidl vaihtoi välittömästi puolta ja hänet nimitettiin kapteeniksi Montenegron armeijaan. Hänellä oli jonkin verran kokemusta apteekista, joten hän ilmoitti olevansa valelääkäri.

ellauri315.html on line 400: Kun toinen maailmansota päättyi, Gajda vangittiin (12. toukokuuta 1945) ja häntä kidutettiin kovasti. Hän käytännössä menetti näkönsä vankilassa. Huhtikuussa 1947 hänet tuotiin oikeuden eteen "fasismin ja nazismin levittämisestä", josta syyttäjä vaati elinkautista tuomiota. Gajdan syyllisyys ei ollut läheskään selvä, ja tuloksena saatu kahden vuoden tuomio mahdollisti hänet poistumaan vankilasta pian sen jälkeen. Rahatonna ja unohdettuna hän kuoli muutamia kuukausia myöhemmin. Vankilassa olis ollut vara parempi, elinkausi pitempi. 

ellauri316.html on line 55: Venäjän Kaliningrad oli satoja vuosia saksalainen, siellähän taapersi elastaanihousuinen Immanuel Kant töihin tarkkana kuin taskunauris, kunnes Neuvostoliitto valtasi alueen vuonna 1945. Neuvostoliiton hajottua Puolan ja Liettuan välissä sijaitseva alue on ollut pelinappula Venäjän ja lännen poliittisessa pelissä. 

ellauri316.html on line 118: Lounaisrintaman armeijat vangitsivat 194041 upseeria, 219 alempia rivejä, 196 

ellauri316.html on line 296: Tokoi pötki 1921 Englannin ja Kanadan kautta Yhdysvaltoihin, jossa hän työskenteli Massachusettsin Fitchburgissa ilmestyneen sosiaalidemokraattisen Raivoaja-lehden toimittajana vuosina 1922–1949. Loppuelämänsä Tokoi asui Yhdysvalloissa. Me nähtiin Tokoin muistomerkki Fitchburgissa käydessämme Amerikan suomalaisten juhannuskokolla. Niillä oli 5m pituiset makkaratikut. Kaikki jenkeissä on suurempaa, vasitenkin kusipäät. Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja n. 300M isosta kusipäästä.

ellauri316.html on line 305: Lähde: Who's who among Finnish-Americans: A biographical directory of persons of Finnish descent who have made noteworthy contributions to the pattern of American life. Planning committee: Oskari Tokoi, John Suominen, Henry Askeli. Fitchburg, Mass.: Raivoaja Publishing Company, 1949

ellauri316.html on line 444: Saharov väitteli tohtoriksi ydinfysiikasta vuonna 1947. Saharov tuli ensin 

ellauri316.html on line 455: Saharov työskenteli opiskelijana fyysikko Igor Tammin kanssa ja hänet värvättiin 1948 Neuvostoliiton ydinpommia kehittävään ryhmään. Neuvostoliiton ensimmäinen ydinpommi räjäytettiin 29. elokuuta 1949. Saharovin osuus oli ratkaiseva seuraavassa vaiheessa, vetypommin kehittämisessä. Ensimmäinen vetypommi räjäytettiin 1953. Samana vuonna Saharoville myönnettiin maan korkein arvonimi "sosialistisen työn sankari". Saharov uskoi Neuvostoliiton ydinaseen olevan välttämätön voimatasapainon saavuttamiseksi ja rauhan säilyttämiseksi.

ellauri316.html on line 477: Vuonna 1974 KGB-agentit saivat Saharovin 1940 syntyneen kolleegan Tverdokhlebovin Moskovan kaduille kävellen kotiin ystävänsä kanssa elokuvasta, ja hänet saatettiin takaisin asuntoonsa, jossa agentit etenivät hänen omaisuutensa läpi. Etsinnän aikana takavarikoitiin useita esineitä: kolme numeroa Liettuan katolisen kirkon kronikasta; kopio Gulagin saaristosta; kolme numeroa A Chronicle of Human Rightsista [New York]; evankelis-kristillisten baptistivankien sukulaisneuvoston tiedotteen numero; kansalaisoikeuksia puolustavat asiakirjat; poliittisten vankien ja heidän perheidensä osoiteluettelot; luettelot saksalaisten perheiden osoitteista, jotka haluavat muuttaa Saksan liittotasavaltaan (noin 2 000 perhettä); materiaalia työleirien ja vankiloiden tilanteesta; muistikirjat; kirjoituskone; ja nauhuri. 28. marraskuuta 1974 Tverdokhlebov julkaisi "lausunnon 27.-28. marraskuuta suoritetusta etsinnästä", joka päättyi lauseeseen: "He eivät kuitenkaan ole vielä vieneet mustekynääni." Mustekynä vietiin seuraavalla kerralla. Vedettiin varmemmaxi vakuudexi vielä vittuilijaa nekkuun. Kaveri sai kansanomaisen selityxen rautalangasta: Väkivalta lopettaa vittuilun. 

ellauri316.html on line 490: "Sota oli kauhea koettelemus kansakunnalle", kirjoitti Saharov. ”(...) Totisesti rauhanhalu on ylivoimainen ihmisten mielissä kaikkialla. "Mitä tahansa, mutta ei toista sotaa!" on yleinen huuto – ja kuitenkin monille selviytyneille sota on pysynyt heidän elämänsä tärkeimpänä kokemuksena, kokemuksena, joka palautti ylpeyden ja arvokkuuden, koska meikäpojat voittivat kuin voittivatkin vastoin kaikkia oddseja." Saharov vetelehti kolmannen vuoden opiskelijana Moskovan yliopiston fysiikan laitoksella Suuren isänmaallisen sodan alkaessa. Huonon terveytensä vuoksi häntä ei ollut kutsuttu armeijaan, hän oli jatkanut opintojaan ja lokakuussa 1941 evakuoitiin osastonsa kanssa Moskovasta Ašgabadiin (Turkmenistaniin).Saharov muistelee sitä aikaa: "jouduimme yleensä kävelemään luokkaan. Mutta pahinta oli jatkuva nälkä... en pidä nälkälakoista." Vielä enemmän säikytti Hiroshiman pommitus. "Polveni vääntyivät." Siitä hetkestä lähtien 6suurvallan aseman välttämätön osa olisi ydinaseen hallussapito. Siis keximään ydinpommia!

ellauri316.html on line 492: Yhdistyneiden kansakuntien (YK) perustaminen oli kollektiivinen reaktio shokkiin, jonka ihmiskunta kärsi toisen maailmansodan aikana. Perustajien joukossa oli 50 maata – pääasiassa Hitlerin vastaisesta koalitiosta. Hitlerin entisiltä porukoilta ei edes kysytty. Uudet kivemmät viholliskuvat korvasivat entiset. Muodollisesti kylmän sodan alkamisena pidetään Britannian entisen pääministerin Winston Churchillin puhetta 5. maaliskuuta 1946 amerikkalaisessa Fultonin kaupungissa Missourissa, jossa hän totesi, että voiton jälkeen yhteisestä vihollisestamme - natsismista – maailma jakautuisi kahteen leiriin, jotka ovat ideologisesti vihamielisiä toisiaan kohtaan, ja kehottivat Yhdysvaltoja ja Iso-Britanniaa konsolidoimaan ydinaseet kohtaamaan Neuvostoliitosta tulevan uhan.

ellauri316.html on line 513: Akateemikko kirjoittaa ainakin itselleen, että hän asui Yhdysvalloissa kaksi vuotta ja opiskeli samoilla, vuonna 1946 perustetuilla kursseilla. Opin sen täällä, sanoo hän.

ellauri316.html on line 518: ”Pian kuitenkin kävi selväksi, että tämä ajatus oli vain tyhjä myytti, toteuttamaton utopia. Vuonna 1943 liittolaistensa Anti-Hitler-koalition painostuksesta Kominterni ilmoitti hajoavansa."

ellauri316.html on line 778: Andrei Andrejevitš Vlasov (ven. Андре‌й Андре‌евич Вла‌сов, saks. Wlassow, 14. syyskuuta (1. syyskuuta vanhaa lukua) 1900 – 2. elokuuta 1946) oli toisen maailmansodan puna-armeijan kenraaliluutnantti, joka loikkasi saksalaisten puolelle. 

ellauri316.html on line 782: Vlasov oli tärkeä komentaja Kiovan ja Moskovan puolustuksessa itärintamalla. Heinäkuussa 1942 hän loikkasi saksalaisten puolelle. On epäselvää loikkasiko Vlasov itse oma-aloitteisesti saksalaisten puolelle, vai jäikö hän sotavangiksi. [Paskanmarjat suomalainen Uikipedia, lue eteenpäin!]

ellauri316.html on line 787: ja pyrki pakenemaan joukkoineen länteen ja antautui länsiliittoutuneille toukokuussa 1945. Länsiliittoutuneilla ei kuitenkaan ollut kiinnostusta antaa turvapaikkaa natsien kanssa yhteistyötä tehneille ryssille. Vlasov ja muut yksikköön kuuluneet sotilaat palautettiin Neuvostoliittoon Operaatio Kölihaalauxessa.

ellauri316.html on line 789: Vlasov hirtettiin 2. elokuuta 1946 yhdentoista muun vapautusarmeijan johtajan kanssa.

ellauri316.html on line 802:   Andreista tuli lännen kansikuvapoika. Se esiintyy amerikkalaisessa versiossa dokumentista "Saksalaisten joukkojen tappio Moskovan lähellä", joka voitti Oscarin vuonna 1943. Brittihistorioitsija John Erickson kutsui Vlasovia "yhdeksi Stalinin suosikkikomentajista".

ellauri316.html on line 813: Vuonna 1943 Vlasov kirjoitti avoimen kirjeen " Miksi lähdin taistelemaan bolshevismia vastaan". Mikä sai sinut pettämään kansan asian? No salamiakki!

ellauri316.html on line 822: In 2019, the town of Lemont, Illinois installed a statue honoring Adolfas Ramanauskas-Vanagas, who led the Lithuanian Activist Front (LAF) on an anti-Soviet campaign with Hitler’s army. The LAF murdered thousands of Lithuanian Jews in June 1941 during the early period of the Nazi invasion. The Forest Brothers, a partisan militia of Latvians, Estonians, and Lithuanians who also collaborated with the Nazis. In 2017, NATO produced a video honoring the Forest Brothers but quickly deleted it after public outcry. 

ellauri316.html on line 831: In 1943, Vlasov published the Smolensk Proclamation, in which he declared that Bolshevism was “the enemy of the Russian people.” His aim was to recruit other Russians now in Germany—the Nazis had taken hundreds of thousands of Red Army soldiers prisoner in the first two years of the war— to unite against the Soviet Union.

ellauri316.html on line 836: Vlasov wanted to form a Russian anti-Soviet force, but Hitler was reluctant, fearing latent sympathies with Moscow. But by late 1944, he had few other options. Vlasov finally prevailed on Heinrich Himmler, the brutal SS chief. Himmler in turn managed to convince the increasingly desperate Hitler.

ellauri316.html on line 837: And so, in September 1944, the Russian Liberation Army was born.

ellauri316.html on line 839: Its life would be short. Vlasov’s division fought only once for the Nazis, in February 1945, in a futile attempt to stop the Soviet push across the Oder River and into the heart of the Third Reich.

ellauri316.html on line 854: Huhtikuun lopussa 1945 Espanjan diktaattori Francisco Franco myönsi Vlasoville poliittisen turvapaikan ja lähetti hänelle erikoiskoneen, joka oli valmis toimittamaan Vlasovin Espanjaan. Vlasov kieltäytyi hylkäämästä sotilaita. 12. toukokuuta 1945 sen miehitysvyöhykkeen, jossa Vlasov sijaitsi, amerikkalainen komentaja, Yhdysvaltain armeijan kapteeni R. Donahue, ehdotti Vlasovin salaa viemistä syvälle Amerikan miehitysvyöhykkeelle tarjoamalla hänelle ruokakortteja ja asiakirjoja. Vlasov kolmatta kertaa elämässään kieltäytyi jättämästä alaisiaan. Bemaria ei jätetä.

ellauri317.html on line 208: Liittoutuneiden välisissä neuvotteluissa toisen maailmansodan aikana 1942–1945 Josef Stalin vetosi Curzonin aikoinaan tekemään ehdotukseen ja vaati Curzonin linjaa Neuvostoliiton sodanjälkeiseksi länsirajaksi. Neuvotteluissa ehdotettiin kuitenkin kahta toisistaan hieman poikkeavaa rajalinjaa, joista käytettiin nimityksiä ”A” ja ”B”. Ne poikkesivat toisistaan siten, että vaihtoehdon ”B” muokaan Lwów olisi jäänyt Puolalle, vaihtoehdon ”A” mukaan sekin olisi tullut Neuvostoliitolle. Teheranin ja Jaltan konferensseissa Franklin D. Roosevelt ja Winston Churchill yrittivät taivutella Stalinia myönnytyksiin, mutta Stalin piti pintansa. LWÖW! se haukahti ja Lemberg säilyi stalinisteilla. 

ellauri317.html on line 362:   Hän kuoli työuupumuksen vuoksi keuhkokuumeeseen Prahassa jouluna 1938, koska hän oli kärsinyt koko ikänsä nivelrikosta ja poltti myös paljon tupakoita. Taiteilijaveli Josef pidätettiin ja joutui Saksaan, jossa kuoli pilkkukuumeeseen Bergen-Belsenin keskitysleirillä huhtikuussa 1945.

ellauri317.html on line 364: Das kommunistische Regime der Tschechoslowakei nach 1948 tat sich Karel Čapek zwar schwer anzuerkennen, da er nie von der Überlegenheit einer Diktatur des Proletariats gegenüber anderen Gesellschaftsformen überzeugt gewesen war. Zudem war er eine Symbolfigur der „bourgeoisen“ ersten Republik.

ellauri317.html on line 471: Maria Aleksandrovna Spiridonova (16. lokakuuta  1884, Tambov - 11. syyskuuta 1941, Medvedevskin metsä lähellä Orelia) - Venäjän vallankumouksellinen, yksi vasemmistososialistisen vallankumouspuolueen johtajista.

ellauri317.html on line 515: 11. syyskuuta 1941 NKVD:n upseerit ampuivat hänet Medvedevskin metsässä lähellä Orelia  yhdessä muun 153 Orjolin vankilan poliittisen vangin kanssa (joissa oli hänen miehensä Ilja Mayorov, ystävä Aleksandra Izmailovitš). Teloitus selittyy sillä, että tuomittujen siirtäminen tästä vankilasta ei ollut mahdollista. Suurin osa tällaisissa tapauksissa tuomiota suorittavista vapautettiin tai määrättiin vetäytyviin sotilasyksiköihin. Joissakin tapauksissa vaarallisimmat vangit tapettiin. Marja kunnostettiin osittain 1988 ja kokonaan 1991. Hän oli venäläis-rsnskalais-englantilaisen imperialismin agentti.

ellauri317.html on line 540:   Pavlo Petrovitš Skoropadski (ukrainaksi : Павло Петрович Скоропадський "pikaloikka" ; 15. toukokuuta [ OS 3. toukokuuta] 1873 – 26. huhtikuuta 1945) oli ukrainalainen aristokraatti, armeija ja valtionjohtaja, Ukrainan armeijan keisarillisen armeijan kenraali. Skoropadskyista tuli Ukrainan hetmani vallankaappauksen jälkeen 29. huhtikuuta 1918.

ellauri317.html on line 548: 
Kuollut 26. huhtikuuta 1945 (71-vuotiaana) Metten, Baijeri, Natsi-Saksa.

ellauri317.html on line 576:       Toisen maailmansodan viimeisinä viikkoina Euroopassa Skoropadskyi pakeni eteneviä Neuvostoliiton joukkoja vetäytyvän Saksan armeijan mukana. Hän kuoli Metten Abbeyssä Saksassa 26. huhtikuuta 1945 haavoittuttuaan (16. huhtikuuta 1945) liittoutuneiden Plattlingin pommituksissa lähellä Regensburgia, ja hänet haudattiin Oberstdorfiin kuin koira.

ellauri318.html on line 81: Stekare, med adjektivformen stekig, är ett uttryck som i svenskan under tidigt 2000-tal kommit att användas om en viss typ av personer i svensk överklass som unga personer inom adelskalendern och nyrika. Stereotypen "stekare" refererar vanligtvis till en typ av ung man som är, eller åtminstone tydligt försöker ge sken av, att vara ekonomiskt oberoende. Liksom många tidigare provocerande ungdomsgrupper såsom det sena 1800-talets grilljannar och 1940-talets swingpjattar förknippas även stekarna i stor utsträckning med en viss klädstil. Aftonbladets krönikör Fredrik Virtanen beskrev 2005 denna så här: "Flottigt Runar-hår, brun utan sol-kräm, Canada Goose-täckjacksväst, röd skjorta, jättestora wraparoundshades, blekta lyxjeans och hiphop-sneakers."

ellauri318.html on line 216: 	Pekka Toveri: ”Venäjä on saamassa ylivoimaa materiaalin määrässä” – Ukrainan tilanne sodassa mietityttää. Kansanedustaja Toverin mukaan länsi on tehnyt useammankin strategisen virheen. ”Venäjä on saamassa materiaalin määrässä ylivoimaa”, hän arvioi. Kauko Käyhkön nyt tulisi aloittaa keskustelu siitä, mitä tehdään, jos Ukraina ei saavuta selvää voittoa sodassa. Ollaan siis taas samassa tilanteessa kuin pikku Suomi kesällä 1944.

ellauri318.html on line 335: Nykyään Ukrainaksi kutsuttu alue oli aikoinaan kasarien valtakunnan sydän (albumi 194.html#23438">194). Kasarien kaganaatti saavutti huippunsa 800-luvun lopulla, kun se sai hallintaansa Subkaukasian, Azovinmeren ja suurimman osan Itä-Euroopasta Dnipro-jokeen asti. Pro-Ukrainalaiset Siverialaiset ja Polialaiset kunnioittivat kasareita. Pushkinin lyyrinen sankari oli Kasari. Kertaa myös George Chipmunkin "kossack trivia" albumista 190.

ellauri318.html on line 363:   Leif Gustav Willy Persson (s. 12. maaliskuuta 1945 Tukholma) on ruåzalainen luokkaretkeläinen joka on kirjoittanut dekkareita. Leif G.W. Persson växte upp på Gärdet i Stockholm som son till Gustav Vilhelm Persson (1913–2001) och Margit Elisabeth, född Löfgren (1916–2008). Fadern var timmerman och grovarbetare medan modern var hemmafru.

ellauri321.html on line 417: Cleanth Brooks puolusti linjoja kriitikoilta vuonna 1947 ja väitti:

ellauri321.html on line 524:     Näinä Gazan kansanmurhan päivinä on lohduttavaa lukea juutalaisten teloituxesta Feodosiyassa 1941-44.

ellauri321.html on line 528: 
Työaika
1941-1944

ellauri321.html on line 539:   10. marraskuuta 1941 saksalaiset suorittivat juutalaisten väestölaskennan. He käskivät meitä kaikkia laittamaan kuuden pisteen tähden rintaan ja selkään. Isäni, äitini ja siskoni pakotettiin käyttämään näitä tunnusmerkkejä kuukauden ajan.

ellauri321.html on line 543:   Joulukuun 1. päivänä 1941 kaikki juutalaiset koottiin. Saksalaiset kertoivat heille, että heidät siirrettäisiin jonnekin Ukrainaan. Joulukuun 4. päivänä 1941 aamulla kaikki juutalaiset, mukaan lukien isäni, äitini ja siskoni, vietiin panssarintorjuntahautaan, jossa saksalaiset ampujat teloittivat heidät. 1500-1700 ihmistä ammuttiin sinä päivänä. [Juutalaisen eloonjääneen Dora T.:n laskelma, annettu Neuvostoliiton ylimääräiselle toimikunnalle 20. kesäkuuta 1944; RG.22-002M : Kela 2, Fond 7021, Opis 9, Delo 56]

ellauri321.html on line 551:   3. marraskuuta 1941 saksalaiset miehittivät Feodosian. Viikko saapumisensa jälkeen koko kaupungin juutalaisväestö käskettiin rekisteröitymään ja käyttämään Daavidin tähden muotoisia tunnusmerkkejä rinnassaan ja selässään. Historiallisten lähteiden mukaan kolmessa päivässä rekisteröitiin 1052 juutalaista. Noin 500 Krymchakia rekisteröitiin erikseen.

ellauri321.html on line 553:   Ensimmäinen joukkoammuskelu tapahtui 4. joulukuuta 1941 kaupungin ulkopuolella panssarintorjuntahaudoissa. Ennen ampumista kaikki juutalaiset käskettiin ilmestymään Sennaya ulitsalle muuttamisen tekosyyllä. Joulukuun 1. päivänä paikalle saapuneet, pääasiassa naiset, lapset ja vanhukset, koottiin ja suljettiin vankilarakennukseen. Silminnäkijöiden mukaan uhrit vietiin haudoihin katetulla mustalla kuorma-autolla. Saksan arkistojen mukaan 800 juutalaista tapettiin sinä päivänä, vaikka neuvostokomissio antaakin 2000 uhria. Saksan arkistojen mukaan Sonderkommando 10b. Ennen kuin heidät tapettiin, heidän oli riisuttava ja luovutettava omaisuutensa ja hyvät vaatteet. Joulukuun 12. päivänä noin 300 Krymchakia ampui samassa paikassa samassa yksikössä Feldgendarmerie kanssa. Tammi-huhtikuussa 1942, kun neuvostojoukot vapauttivat kaupungin lyhyesti, saksalaiset jatkoivat piiloon jääneiden juutalaisten etsimistä. Löydetyt vietiin samoihin panssarintorjuntaojiin ammuttavaksi.

ellauri321.html on line 583: Wodehouse moved to the US in 1945 and lived there until his death in 1975, aged 93. Had he returned to Affeninsel he would have been prosecuted for treason. Personality pays. You are special. Che sará sará, whatever will be will be.

ellauri322.html on line 89: Vuoteen 1860 saakka äänestämään pääsi vain syntyperäiset vakavaraiset valkonaamat. Vasta 1920 pääsi yli puolet aikuisista luukulle. Kiinalaiset saivat äänen 1943, köyhiltä jäi luukkuvero pois vasta 60-luvulla. Äänioikeutta rajoitettiin ennen tulo- ja kielirajoilla, nyt käytetään kierompia keinoja, kuten tv-mainontaa ja äänestyskoneita.

ellauri323.html on line 190: 1948_hires.jpg" height="300px" />

ellauri323.html on line 202: Kun The Dial lopetti julkaisemisen vuonna 1929, hän muutti osoitteeseen 260 Cumberland Street Brooklynin Fort Greenen naapurustossa, jossa hän asui kirjastonhoitajana kolmekymmentäkuusi vuotta. Hän jatkoi kirjoittamista hoitaessaan sairasta äitiään, joka kuoli vuonna 1947. Hän ei päässyt koskaan naimisiin, eikä ihme kun kazoo kuvia ja lukee tätä suollosta:

ellauri323.html on line 345: Mooren äiti Mary Warner Moore muutti Mooren ja hänen veljensä John Warnerin (tunnetaan perheelle nimellä Warner) pastori Mooren luo, joka oli jäänyt leskeksi nuorena eikä koskaan täysin toipunut. Tämä järjestely – aikuinen tytär perusti talon leskeksi jääneen isänsä kanssa – esikuvasi Mooren omaa outoa kauppaa Maryn kanssa, joka jakoi sängyn Mariannen kanssa vuodesta 1918 kuolemaansa saakka, vuonna 1947, jolloin Moore oli kuusikymmentä. Elämänkerturi Leavell on ensimmäinen Mooren elämäkerran kirjoittajista, joka luonnehtii hiänen äitiään yksiselitteisesti lesboksi.

ellauri324.html on line 408: 

ellauri325.html on line 151:     Kylläpä on kehnoa puujalkahuumoria tehtailtu propagandan nimissä suomen sotaurhoille talvi- ja varsinkin jatkosodassa. Niin puisevaa että tikut jää lukijalle käteen. Pahimpia syntisiä ovat Swan Ohto Antero Manninen "Bosambo" ja Reijo "Repe" Helismaa eli Erho. Niiden sepustuxia lukiessa melkein hävettää. Jees, propagandaa! huudahtaa kolmas puu-ukko Armas J. Pulla. Oliskohan niin että oikeistolaisuus synnyttää aivan erityisen puisevaa propagandaläjää. Suhtautukaa vakavasti propagandaan pojat! Jäi vähän vaivaamaan että oikeinko se Stalin tarjosi Tannerille ja Mannerheimille parempia rauhanehtoja 1941 kuin se sai 1940 tai 1944? No oli varmaan liian myöhäistä kun Aatu oli siihen mennessä nielaissut Lapista ei vaan peukaloa vaan koko käden.

ellauri325.html on line 163:       Hei mitä lavastaja Roy eli "Juan Batiste Montabuan", siviilissä Tapio Vilpponen otti myöskin osaa propagandatalkoisiin! Arkadi Avertshenkon tyylilajissa. Tapio Vilpponen (31. toukokuuta 1913 Rauma – 31. elokuuta 1994 Helsinki) oli suomalainen käsikirjoittaja, lavastaja, puvustaja, taidemaalari, graafikko, sisustussuunnittelija, kuvanveistäjä, copywriter, toimittaja, pilapiirtäjä ja pakinoitsija. Hän myös näytteli muutamassa elokuvassa. Vilpponen käytti salanimiä Roy ja Juan Batiste Montauban. Vilpponen kirjoitti useita kioskilukemistoja (El Zorron seikkailut, Tilly, Pekka Lipponen junior) sekä nelisensataa jatkojännäriä. Kexittyään Jussi-palkinnon hän oli itse ensimmäisiä Jussi-palkittuja vuonna 1944, kun hänet palkittiin parhaasta lavastuksesta elokuvaan Herra ja ylhäisyys. Juan Batiste Montabuan on selvä plagiaatti Simo Penttilästä. Zorron porukat on käytkaz yxyhteen TJA Heikkilän, tai Punavyön sivuvaunuineen. Inkkari Tacho on Tlacan kopio. Vilpponen oli Hirvosta 15v nuorempi. Heikon kuulonsa vuoxi hänkään ei joutunut ruotuun. 

ellauri325.html on line 168: Harkovasta luikki Pietariin maxamatta sakkoja. Siellä teki pilalehtiä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen kaikki muuttui dramaattisesti. Averchenko ja koko lehden henkilökunta ottivat kielteisen kannan bolshevikkiviranomaisia kohtaan, ja heinäkuussa 1918 bolshevikit sulkivat Uuden Satyriconin muiden oppositiojulkaisujen ohella. Palatakseen kotimaahansa Sevastopoliin (valkoisten miehittämälle Krimille ) Averchenko joutui käymään läpi lukuisia vaikeuksia matkaamalla Venäjän ja saksalaisten miehittämän alueen läpi Krimille. Siellä se veljeili Lenin pikkubroidin kaa. Dmitri Iljitš Uljanov ( 4. (16.) elokuuta 1874, Simbirsk  - 16. heinäkuuta 1943, Gorki Leninski ) - Venäjän vallankumouksellinen ja Neuvostoliiton puolue- ja valtiomies, Vladimir Iljitš Leninin nuorempi veli. Vale-Dimitri oli valelääkäri joka seukkasi jonkun aikaa isobroidin sala-ampujan Fanny Kaplanin kanssa.

ellauri325.html on line 197:     No niin, millainen oli lavastaja Royn propagandapakina vlta 1943?  Aika tavanomaista "a vot me ryssätolvanat" hupailua, plus kommunismin haukkumista ja herkuttelua Moskovan pommituxilla 1941.

ellauri325.html on line 203:     Luin äskettäin Germannien pommi-iskuista Moskovaan vuonna 1941. Ymmärtääkseni ne olivat melko massiivisia, mutta vain 1690 pommia pudotettiin Moskovaan useiden kuukausien pommi-iskujen aikana, joista useat  Kremliin. Oliko Moskovan ilmapuolustus erinomainen?

ellauri325.html on line 205:     Joidenkin saksalaisten arkistolähteiden mukaan 7146 lentokonetta käytettiin Moskovan taistelun aikana vuonna 1941, vain 229 pommikonetta pääsi kaupunkiin ilmahyökkäysten aikana ja pudotti pommeja, 200 pommikonetta ammuttiin alas Moskovan lähellä vuonna 1941. Venäläisillä oli useita alkuperäisiä tutkia asemilla lähellä Moskovaa vuonna 1941.

ellauri325.html on line 207:     Tuhoisin ilmahyökkäys oli ensimmäinen (22. heinäkuuta 1941). Siviilien kokonaistappiot Moskovassa (vain heinä-elokuu 1941): 736 kuollutta, 3513 haavoittunutta. Se on paljon vähemmän kuin Gazassa 2023 samassa ajassa.

ellauri325.html on line 227:  Herra ja ylhäisyys filmattiin vuonna 1944. Tauno Palo oli kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilä ja doña Camilla Maria Teresa Escajadillon roolissa oli Regina Linnanheimo. Elokuvan vuoropuhelu on hauskaa, mutta Jorma Nortimon ohjaus kömpelöä. [kenen mukaan? ehkä sinusta, ei minusta. J.N.] Pahvinen Nummelan lentokentälle pystytetty satu-Meksiko tuo mukaan tahatonta komiikkaa.

ellauri325.html on line 253:       Stephen PH Butler Leacock FRSC (30. joulukuuta 1869 – 28. maaliskuuta 1944) oli kanadalainen opettaja, politologi, kirjailija ja humoristi. Vuosina 1915-1925 hän oli maailman tunnetuin englanninkielinen humoristi. Hänet tunnetaan kevyestä huumoristaan sekä ihmisten hulluutta koskevasta kritiikistä.

ellauri325.html on line 302: Eki Salonen väitteli Helsingin yliopistossa valtiotieteen tohtoriksi vuonna 1970 kulttuurisosiologian alalta ja toimi sittemmin 1970–1980-luvulla alan dosenttina Jyväskylän yliopistossa. Hän toimi Ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 1947–1949. Sen jälkeen hän oli perustamassa Mitä missä milloin -vuosikirjaa sen ensimmäisenä päätoimittajana 1949–1956 ja tämän jälkeen Suomen kulttuurirahaston yliasiamiehenä 1957–1980. Hän sai kunniaprofessorin arvon vuonna 

ellauri325.html on line 318: Simolta jäi gradu tekemättä kuten Hotakaiselta ja Kristina-tädiltä. Naurukin jäi kesken 52-vuotiaana 1967.  Vuonna 1941 Simo siirtyi Savon Sanomiin toimittajaksi. Tähän aikaan hän alkoi julkaista lehdissä pakinoita nimimerkillä Aapeli. Pakinat kuvasivat jatkosotaa rivimiehen näkökulmasta. Laajemman yleisön tietoisuuteen hän tuli vuonna 1946, kun hän julkaisi lyhyen parodian Olavi Paavolaisen Synkästä yksinpuhelusta nimellä Mörkki monologi. Teksteissä esiintyy Aapelin vakiohahmo mäkitupalainen Hermanni Hulukkonen, joka tuo pakinoihin maalaishuumoria. Hauskuus syntyy myös kohelluksista ja vitsikkyydestä. Aapelin nuorisokirjoista tunnetuimmat ovat Koko kaupungin Vinski ja sen jatko-osa Detektivbüro Winski und Waldemar. Vittu Waldemar, se oli Winzent. Ne oli munkin mielikirjoja poikasena. Minä keitän täitä... People Are Not as Bad as They Seem (Finnish: Aika hyvä ihmiseksi) is a 1977 Finnish historical film directed by Rauni Mollberg, based on the novels by Aapeli.  Minnettee puhheettee savveettee murreettee. Huoh.

ellauri325.html on line 336:     Olavi Siippainen kirjoitti hupaisan kuvaelman Ihantalan tulimyrskystä. Siippainen oli työläisperäinen työläiskirjailija joka kävi kansakoulun jälkeen puolitoista vuotta Kuopion lyseota. Tämän jälkeen hän työskenteli eri ammateissa kuten äitinsä apulaisena tulitikkutehtaassa, juoksupoikana, rotaatioapulaisena, latomossa, postinkantajana, laudan lastaajana, asevarikolla, ammattikalastajana, puusepäntehtaassa ja vaneritehtaassa. Ei ihme että Olli haaveili  kirjailijan urasta. 1940-luvun lopulla hän asui Helsingissä ja osallistui oikealle kallellaan olevan B-luokan kynäilijöiden uraniaanipiirin toimintaan.

ellauri325.html on line 392: Sellainen on Kalle Pulliainen. Miten kauan tätä sotaa vielä kestää? ollaan vuodessa 1942.

ellauri325.html on line 416:     Kivimiehen vanhemmat olivat urakoitsija Enok Mattila ja Maria Paavola ja puoliso vuodesta 1949 Kaarina Saarnivaara. Päästyään ylioppilaaksi hän osallistui 1919 vapaaehtoisena Viron vapaussotaan, ja näistä kokemuksistaan hän kirjoitti 1921 ilmestyneen esikoisteoksensa Sotureita. Kivimies opiskeli jonkin aikaa Helsingin yliopistossa mutta ryhtyi sitten vapaaksi toimittajaksi. Toimittajanuransa aikana hän kirjoitti kolumneja noin 50 eri nimimerkillä lehtiin Uusi Suomi, Suomen Kuvalehti, Kuva ja Seura.  Lehtivalikoimastakin jo oikispaskiaisen tunnistaa.

ellauri325.html on line 494: Sodan jälkeen Kivimies toimi Suomalainen Suomi -lehden toimittajana 1946–1948. Hän sai Turun yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon 1960. Tuhnu Veikko Ennalakin oli parempi, niin hyvä että sitä sensuroitiin.  

ellauri325.html on line 501: Kenties talvisotakin on pelkkä myytti, ja holokausti viraalinen meemi. Matti Kuusen puolijoukkueen alokkaat itkivät ja kiroilivat mezässä maaliskuussa 1940 kun niiden joukkue hävis mazin ennenkuin pojat edes mukaan pääsivät.

ellauri325.html on line 541: 
Haukat eräänä aikaisempana darra-aamuna 1944

ellauri325.html on line 544: Vilho Veikko Päiviö Helanen (vuoteen 1905 Helander, 24. marraskuuta 1899 Oulu – 8. kesäkuuta 1952 Frankfurt, Länsi-Saksa) oli suomalainen kirjailija, tiedemies, poliitikko, AKS:n puheenjohtaja ja lehtimies. Helanen oli suomalaisen dekkarikirjallisuuden pioneereja. Hän toimi vanhasuomalaisen henkivakuutusyhtiö Salaman johtokunnan sihteerinä 1922–1941, sekä viipurilaisen Keskinäisen eläke-kassan johtajana vuosina 1942–1945. 

ellauri325.html on line 548: Talvisodan alla ja sen aikana hän oli Maan Turva-järjestön toiminnanjohtaja. Vuonna 1940 Helanen tuli Nouseva Suomi -yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi.

ellauri325.html on line 550: Jatkosotaa Helanen nimitti "Jihadixi". "Nyt luodaan eheän, yksimielisen, mutta monitahoisen kansamme voimalla Suomi, jonka yltä idän uhka on iäksi poissa", hän kirjoitti päätoimittamassaan Suomen Heimo -lehdessä 1941. Helanen oli Suur-Suomi -aatteen innokas kannattaja. Hän toimi talvisodan aikana propagandatehtävissä ja jatkosodan aikana valtionlainojen propagandatoimikunnan puheenjohtajana, Itä-Karjalan sotilashallinnon virkailijana ja asutuksen suunnittelijana sekä sisäasiainministeriön edustajana Tallinnassa.

ellauri325.html on line 554:     Helanen sai syytteen vuonna 1948 ja 5.5.1950 Korkeimmalta oikeudelta kuuden vuoden kuritushuonetuomion maanpetoksellisesta toiminnasta avustettuaan Saksan hyväksi vakoillutta tanskalaista insinööriä Thoralf Kyrreä Moskovan välirauhan aikana lokakuussa 1944. Tasavallan presidentti JK Paasikivi armahti laupiaasti Helasen 3.3.1951. Sitä edelsi marraskuussa 1950 presidentille lähetetty Helasen armahdusanomusta puoltava kirjelmä, jossa oli allekirjoittajina "useita tunnettuja kansalaisia." Joukko huolestuneita perheenisiä. (Lähde: Pesonen, Niilo: Voi voitettuja, s. 124-140. Tammi, 1992. ISBN 951-31-0070-7.)

ellauri325.html on line 559:  Palava pensas: Elias Simojoen puheita. (koonnut ja kirjoittanut johdannon: Wilho Helanen. WSOY 1942; Kansallinen kehitys ry. 2021.)

ellauri325.html on line 561: Maaliskuun 1944 veljesillassa AKS:n päällikkö Vilho Helanen piti pitkän ja synkän puheen. Hän toisti vuodesta toiseen toistamansa teesin: meidän sukupolvemme toteuttaa Suuren Suomen, tai se jää iäksi toteuttamatta. Saavutus, jota oli juhlittu seuran 20-vuotisjuhlassa Äänislinnassa, oli vaarassa pudota lusikasta. Monet, jotka silloin juhlivat kanssamme, olivat menettäneet uskonsa.

ellauri325.html on line 569: 1940.jpg/375px-Aksel_Airo_1940.jpg" height="300px" />

ellauri325.html on line 573: Tammikuussa 1946 Airoa, jalkaväenkenraali Erik Heinrichsiä, kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuota ja jalkaväenkenraali Kustaa Tapolaa kuultiin syyttäjän − oikeuskansleri Toivo Tarjanteen − haastamina todistajina sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, kun pyrittiin selvittämään, mitä Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto tiesivät etukäteen Adolf Hitlerin ns. operaatio Barbarossasta eli Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon koskevista suunnitelmista. Airo saapui istuntoon vartijoiden saattamana ja ruudulliseen metsätyöläisen sarkapuseroon, pussihousuihin ja lapikkaisiin pukeutuneena, mikä aiheutti oikeussalissa ahdistavan tunnelman. Onpa noloa. Läsnä olleet venäläiset sotilashenkilöt yrittivät katsella kiusaantuneina muualle. Airo ja muut kuulustellut todistajat kiistivät Suomessa tiedetyn operaatio Barbarossasta etukäteen mitään. Varsin valehtelivat. 

ellauri325.html on line 579:     Linkomies kirjoitti, että Airo oli alkanut sodan aikana käyttää liikaa alkoholia, mikä oli vähentänyt marsalkka Mannerheimin arvonantoa Airoa kohtaan. Lisäksi Airo oli Linkomiehen mukaan suhtautunut kielteisesti hallituksen kevättalvella 1944 käymiin rauhantunnusteluihin Neuvostoliiton kanssa. Airo kirjoitti närkästyneen palautteen otsikolla ”Soopaa à la Linkomies” sanoen puolestaan, että Linkomies ei ollut ollut lainkaan kiinnostunut rintamatilanteesta. Airoa loukkasi myös Linkomiehen väite, että Airo olisi ollut ”nuoremman kansalliskiihkoon taipuvaisen upseeripolven henkinen johtaja” ja hänen mukaansa ”moisen höpinän” perusteena oli hänen kymmenvuotinen kautensa Upseeriliiton puheenjohtajana. AKS:n yhteydenotosta vallankaappausmielessä hän sanoi "Ei kuulu teille."

ellauri325.html on line 590:     Jatkosodassa hän osallistui taisteluihin Syvärillä ja Viipurissa, jossa hän tunsi olonsa tukalaxi ja jonka hän menetti lähes taisteluitta. Hänet siirrettiin jälleen Kotijoukkojen esikuntaan koulutustarkastajaksi ja hänen tilalleen prikaatin komentajaksi tuli 22. kesäkuuta 1944 kello 19:00 eversti Yrjö Sora. Hän kuoli kuitenkin pian sodan jälkeen 25. marraskuuta 1945 Helsingissä Tilkan sotilassairaalassa.

ellauri325.html on line 594:     Kemppi erosi sotien jälkeen vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi valtion asiamieheksi Sysmän verotuslautakuntaan, missä hän palveli kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Kouvolaan. Miten noloa. Kuudennen Armeijakunnan komentaja Aarne Blick esitti 28. elokuuta 1942 Armas Kempille Mannerheim-ristiä, jonka Tannerheim torppasi.

ellauri325.html on line 720:     Eino S. Repo osallistui talvi- ja jatkosotaan rintamalla ja kotiutui 1944 kapteenina. Hän valmistui 1948 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta, pääaineenaan kirjallisuustiede. Valmistuttuaan hän toimi vapaana kirjallisuuskriitikkona ja kirjoitti arvosteluja muun muassa Uuteen Suomeen ja Parnassoon sekä radioon. Repo tunnettiin radikaalina kirjoittajana ja hänen oli lopetettava Uuden Suomen avustaminen, kun hän oli riitaantunut pääkriitikon, konservatiivisen V. A. Koskenniemen kanssa. Apu-lehden toimittajana Repo toimi 1958–1964, minkä jälkeen hänet valittiin Mainostelevision ohjelmajohtajaksi. Revon toimiessa vuosina 1965–1969 Yleisradion pääjohtajana hän toteutti yhtiössä useita uudistuksia. Niinpä Yleisradiolle, jossa oli aikaisemmin lähetetty vain STT:n sähkeuutisia, perustettiin Ralf Fribergin johdolla oma uutistoimitus. Samalla voimistunut vasemmistolainen opiskelijaradikalismi sai jalansijaa yhtiössä. Repo antoi runsaasti tilaa nuorille toimittajille ja heidän yhteiskuntakriittisille ohjelmilleen, mikä herätti syytöksiä Yleisradion politisoitumisesta ja toi sille pilkkanimen ”Reporadio”. Nyt on punatauti parantunut vaikka Kempeleeltä kazoen .se on viele vehen vasemmalle. Hehe.

ellauri325.html on line 750: Vuvves 1941 Väinö Kaukozen mučoikse tuli rahvahantutkii Toini-Inkeri Kaukonen.

ellauri325.html on line 751: Vuozinnu 1942-1943 Kaukonen kävyi Karjalah, kus kirjutti rahvahaspäi äijän karjalastu runuo da keräi muudugi fol’klourumaterjualua. Karjalazis kylis Kaukonen luadi äijän fotokuvua, niilöis voibi nähtä rahvahan pruazniekkoigi. Kaukonen yhtyi Nevvostoliiton da Suomen yhtehizen Sampo-fil’man käzikirjutuksen valmistamizeh. Fil’mua kuvattih vuvvennu 1959. Vuvvennu 1974 Väinö Kaukonen rodih Petroskoin valdivonyliopiston kunnivoitetukse tiedodouhturikse.

ellauri325.html on line 760: Paremmin kävi Hannes Sihvolle (16. tammikuuta 1942 Kuopio – 20. tammikuuta 2003 Vantaa) jonka isä Hannes Sihvo kaatui jo ovella Iilammmen sidontapaikalla 1941. Hannes vanhempi oli rykmenttimme Sven Tuuva, tai Wilhelm von Schwerin. Tein siitä runon, aivan mahtavan.

ellauri326.html on line 78: Joskus esitetään vääriä argumentteja, että vuonna 1931 "Masaryk ampui työläiset". Santarmit ampuivat vaivaiset neljä lakkoilevaa työntekijää lähellä Duchcovaa. Paikka, jossa tragedia tapahtui, eli Ústí nad Labemin ja Chomutovin välisellä linjalla oleva teräsbetoninen rautatiesilta, joka rakennettiin alkuperäisen kivikaarisillan paikalle, julistettiin kulttuurimuistomerkiksi kommarien helmikuun voiton 1948 jälkeen, ja siitä tuli virallisen muistomerkin paikka. Lähelle pystytettiin vuonna 1954 pronssilevyillä ja veistoksellisilla koristeilla varustettu monumentti akateemisen kuvanveistäjä Karel Lerchin toimesta (Duchcovan alikulkutunnelin monumentti). Muistomerkki sijaitsi täällä vuoteen 1989 asti, kunnes "kivihiilen louhinnan laajentumisen vuoksi" se siirrettiin nykyiselle paikalle linnan puutarhaan hyyskän taaxe, noin 1 km onnettomuuspaikalta. Vuonna 1995 alikulkusillalta poistettiin kansallismonumentin asema. Näet vuoden 1990 jälkeen helmikuun tapahtumia pidetään siirtymänä ulkoisesta demokratiasta totalitarismiin, mikä johti Tšekkoslovakian liittämiseen  Neuvostoliiton valtablokkiin, ennakoi huomattavan tšekkiläisen ja slovakilaisen yhteiskunnan myöhemmän sorron, ja siitä tuli syy maan talouden laskuun ja valtavaan talousliberaalin väestön muuttoaaltoon.

ellauri326.html on line 348:      Kokonaisuudessaan Suomen puolustusvoimien ostaman ja saaman materiaalin arvon laskettiin (toukokuun lopulla 1940 laaditun arvion perusteella) olleen noin 4,6 miljardia markkaa, joka vuoden 2008 euroiksi muutettuna tarkoittaa noin 1, 474 miljardin euron summaa. Vuonna 1938 hyväksytyn puolustusvoimien perushankintaohjelman mukaan sotatarvikkeiden hankintaan olisi tullut käyttää seuraavan seitsemän vuoden aikana noin 2,7 miljardia markkaa. Euromääräiseksi muutetun rahasumman suhteuttamisessa tulee ehdottomasti huomioida myös tuon aikaisten avustaneiden valtioiden silloiset taloudelliset mahdollisuudet. Tämän lisäksi Suomi vastaanotti merkittävää kansainvälistä humanitääristä apua. (Haha)

ellauri326.html on line 365:        Belgian myymän tai luovuttaman materiaalin arvo oli myös noin 500 miljoonaa markkaa, joskin luku on erittäin epävarma Saksan aloitettua hyökkäyksensä maahan jo toukokuussa 1940.

ellauri326.html on line 447:   Reino Vilho (Wilhelm) Silvanto (sukunimi vuoteen 1929 saakka Sylvander; 21. heinäkuuta 1883 Helsinki – 29. tammikuuta 1943 Helsinki) oli suomalainen diplomaatti ja kirjailija. Hän käytti suomentajana myös nimimerkkejä R.W.S, Reino Silva ja Reino Silvala. Silvannon vanhemmat olivat puuseppä Karl Kristoffer Sylvander ja Elviira Kallentytär. Hän pääsi ylioppilaaksi 1903 Helsingin reaalilyseosta ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1908 ja maisteriksi 1910. Silvanto oli aluksi opettajana eri oppilaitoksissa Helsingissä, Forssassa ja Kotkassa. Hän oli Suomen tietotoimiston palveluksessa 1918 ja toimi sitten asianajotoimisto Sarkanen & Helmeen liikeosaston osastopäällikkönä 1918-1920.

ellauri326.html on line 466:     Ignas J. Scheynius: Punainen tulva nousee. WSOY 1942 (Juorkunan Jussin juttuja ei tajunneet liettualaiset sen enempää kuin ruåzalaiset, täysin yli hilseen menivät. Minä vain pankolla makasin.)

ellauri326.html on line 468:     Ilja Ilf ja Jevgeni Petrov: Kaksitoista tuolia: romaaniankkronikka; suom. Reino Silvanto ja Juhani Konkka. WSOY 1946, 2. painos 1967, 3. painos 1981, 4. painos 1983.

ellauri326.html on line 572: Kolmas Prahan defenestraatio oli Tšekkoslovakian ulkoministerin Jan Masarykin kuolema vuonna 1948. Masaryk löydettiin 10. maaliskuuta makaamassa kuolleena virka-asuntonsa pihalta, pyjamaan pukeutuneena. Virallisen tutkimuksen mukaan hän oli tehnyt itsemurhan hyppäämällä kylpyhuoneensa ikkunasta. Koska kommunistit olivat juuri kaapanneet korkeimman vallan Tšekkoslovakiassa ja koska Masaryk oli maan hallituksen vaikutusvaltaisin ei-kommunisti, syntyi nopeasti huhu, jonka mukaan kommunistit olivat murhanneet Masarykin defenestroimalla tämän. Vuonna 2004 tehty poliisitutkimus päätyi rikospaikkatutkimuxen nojalla siihen tulokseen, että Masaryk oli murhattu työntämällä hänet ikkunasta.

ellauri327.html on line 209:   (Tapahtuma-aika: 1939-1940)

ellauri327.html on line 226:   (Tapahtuma-aika: 1941)

ellauri327.html on line 292: 19444136344.jpg" width="40%" />

ellauri327.html on line 494:   Entinen koulutoveri Eino Leino auttoi häntä runojen valikoimisessa. Kianto oli myös mukana perustamassa Suomalaista Kaunokirjailijaliittoa vuonna 1897. Kianto promovoitiin filosofian maisteriksi vuonna 1900. Hän täydensi venäjän kielen opintojaan stipendiaattina Moskovassa 1901–03,[4] ja julkaisi näistä kokemuksistaan myöhemmin kirjan Moskovan maisteri (1946). Kianto teki tänä aikana myös pitkän kiertomatkan Etelä-Venäjällä, ja tätä matkaa hän kuvasi 1903 ilmestyneessä matkakirjassaan Kiannan rannoilta Kaspian poikki v. 1902.

ellauri327.html on line 530:   Tämän tekstin jouduttua suomalaisten käsiin se tulkittiin ilmoitukseksi läheisen talon miehittämättömyydestä, mikä katsottiin vakoiluksi. Kianto tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen ja kansalaisluottamuksen menettämiseen. Presidentti Kyösti Kallio armahti Kiannon kuritushuoneesta ennen tuomitun ajan päättymistä. Jutun seurauksena Kianto erotettiin ”maanpetturina” useista kulttuuriseuroista, muun muassa Suomen Kirjailijaliitosta, jota hän itse oli ollut perustamassa, ja myös Karjalan Heimosoturiliitosta. Katkeroitunut ja tuomiota oikeusmurhana pitänyt Kianto kirjoitti tapauksesta päiväkirjansa pohjalta teoksen Omat koirat purivat, joka kuitenkin pääsi julkisuuteen vasta 1946.

ellauri327.html on line 532: Talvisodassa palaneen Turjanlinnan tilalle valmistui kustannusliike Otavan taloudellisella avustuksella uusi kaksikerroksinen talo 1949, mutta tämä rakennus paloi pian valmistumisensa jälkeen rakennusvirheen takia. Uutta Turjanlinnaa ei ollut vakuutettu, joten Kianto ei saanut mitään korvausta menetyksistään. Kianto lähestyi presidentti Paasikiveä ajatuksenaan saada hänet kansalaiskeräyksen suojelijaksi. Paasikivi kommentoi päiväkirjoissaan: ”Että piti Turjanlinnansa, joka jo oli kerran palanut, vakuuttamatta, on puolustelematonta kirjailijaltakin.” Paasikivi kuitenkin aprikoi samassa yhteydessä: ”Olisiko syytä ja mahdollista antaa hänelle jotain lisäapurahaa valtion varoista? Köyhälistön rahoista sen voisi hyvin napsasta. Hänen vanhuudenpäivänsä olisi joka tapauksessa turvattava, tavalla tai toisella.” Paasikivi antoi opetusministeri Reino Oittiselle tehtäväksi valmistella, mitä asiassa olisi tehtävissä, ja neuvotella Otavan pääjohtajan Heikki Reenpään kanssa kyseisestä asiasta.

ellauri327.html on line 536:   Sodan jälkeen Kianto tuli tunnetuksi ”sihteeriseikkailuistaan”. Hän haki säännöllisesti lehti-ilmoituksillaan itselleen naispuolisia sihteereitä. Useimmilla näistä sihteereistä ei ollut edes konekirjoitustaitoa, mutta Kiannolle riitti, että he pystyivät soutamaan venettä kun Iki piti veneen laidoista. Kaikkiaan Kiannolla ehti sihteereitä olla neljä yhdeksän vuoden aikana, pisimpään Inkeri Jokinen 1944–1947 ja Anja Halonen 1948–1951. Kianto alkoi kirjoittaa 1952 romaania Elätin käärmettä povellani jonka aiheena oli hänen suhteensa Anja Haloseen. Romaani jäi keskeneräiseksi, sillä Halonen repi palasiksi Kiannon romaanin lähteenä käyttämän päiväkirjan Rakastajan tunnustuksia.

ellauri327.html on line 596: Pikku Suomessa kysyy läski keityäjä Kaarins Li Anderssonilta eikö muks Heneven sopimus ole aikansa elänyt. Geneven sopimukset ovat joukko sodassa haavoittuneiden, sotavankien ja siviiliväestön kohtelua sääteleviä kansainvälisiä sopimuksia. Vuonna 1864 solmittiin Punaisen Ristin perustajan Henri Dunantin aloitteesta Genevessä sopimus, joka koski haavoittuneiden ja sairaiden sotilaiden huoltoa. Sitä on täydennetty ja laajennettu uusilla sopimuksilla vuosina 1906, 1929 ja 1949. Toisen maailmansodan jälkeen sopimukset koottiin neljäksi yleissopimukseksi. 

ellauri327.html on line 598: Nykyisin voimassa olevat Geneven sopimukset ovat vuodelta 1949 ja niihin ovat sitoutuneet kaikki maailman valtiot. Geneven sopimukset sisältävät määräyksiä siitä, miten haavoittuneita kohdellaan niin maalla kuin merellä, mitkä ovat sotavankien oikeudet sekä määräyksiä siviiliväestön suojelusta sodan aikana. Vuonna 1977 allekirjoitettiin vielä kaksi ns. lisäpöytäkirjaa, jotka koskevat muun muassa väestönsuojelua ja valtioiden sisäisiä aseellisia konflikteja. Geneven sopimuksissa määritellään myös punaisen ristin, punaisen puolikuun ja punaisen kristallin tunnukset, jotka ovat kansainvälisiä tavaramerkkejä. Kyllähän nyt on korkea aika yxityistää ne.

ellauri328.html on line 52:     Sentään 1 hyvä uutinen: Anställd på räddningsverket stupade i kriget i Ukraina. Den här gången kom Hobla inte ihåg at säga anfallskrig. Kanske därför att nu är det ju Ukraina som går i anfall, just liksom lilla Finland med hjälp av tyskarna i 1941. Få se om dom också ämnar krossa gamla gränsen och fortsätta hela vägen till Ural. 

ellauri328.html on line 103: 27.10.202315:59 päivitetty 27.10.202316:19. Kävi kuten tsuhnien kesäsodassa 1941, porukat juuttuivat kohta asemasotaan rakentamaan korsuja ja veistelemään puhdetöitä. Jopa sotaa seuranneet länsitutkijat yliarvioivat Ukrainan kyvyn vallata alueita takaisin Venäjältä, Imi myöntää nyt. Epäonnistumiselle hän näkee useita syitä, joista osa menee länsimaiden kontolle. Koko EU:n yhtenäisen Ukraina-tuen aika saattaa olla ohi jo joulukuussa. Se tarkoittaisi, että Vladimir Putinin pitkään ja hartaasti toivoma käänne voi pian toteutua. Eilen perjantaina päättynyt EU:n huippukokous antaa unionin päättäväisyydestä Ukrainan suhteen poikkeuksellisen ikävän kuvan. Unkarin Viktor Orban ja Slovakian uusi pääministeri Robert Fico yhdistivät voimansa EU-huippukokouksessa tällä viikolla. 

ellauri328.html on line 196: In der Zeit des Nationalsozialismus schloss Bultmann sich der Bekennenden Kirche und dem Pfarrernotbund an. Er wies in Predigten auf Widersprüche zwischen nationalsozialistischer Ideologie und christlichem Glauben hin, übte jedoch keinen offenen Widerstand und blieb daher bis zu seiner Emeritierung 1951 im Amt. Im Herbst 1944 nahm Bultmann bis zum Kriegsende die spätere Theologieprofessorin Uta Ranke-Heinemann in seinen Haushalt auf, eine Tochter Hilda Heinemanns, die 1926 bei ihm ihr theologisches Staatsexamen abgelegt hatte, und des späteren Bundespräsidenten Gustav Heinemann. Mitähän Helene siitä mahtoi tuumata? Rudolf Bultmann und seine Ehefrau Helene hatten drei Töchter. Olisko tää taas tollanen Andre Giden pastoraalisinfonia? 

ellauri328.html on line 358: Pekka Peitsi näki jo 1943, miten sanan kävisi. Rauhan vuosina ennen sotia ei kansalle muuta luvattu kuin huolettomia aikoja ja yltäkylläistä menestystä. Piruja ei saanut seinälle maalata.

ellauri330.html on line 66: Juho Kusti Paasikivi oli 1941 valmistellut puheen sitä varten, jos saksalaiset olisivat onnistuneet Leningradin piirityksen osalta. Siinä hän mm. sanoi:

ellauri330.html on line 213:     Ze'ev Jabotinsky, Member of the Most Excellent British Order (heprea : זְאֵב זַ׳בּוֹטִינְסְקִי, romanisoitu :  Ze'ev Zhabotinski; syntynyt Vladimir Jevgenjevitš [17 October 1880  – 3 August 1940]  oli  revarisiionisten johtaja, kirjailija, runoilija, puhuja, sotilas ja juutalaisten itsepuolustustekniikan kehittäjä Odesassa (huom: vain 1 s).

ellauri330.html on line 280: Rafu oli Masa 6:n opettajan Mara Haavion kolleega, toimittivat yhteisvoimin kokoomateoxia ja tietosanakirjoja. Kaarlo Rafael Koskimies (vuoteen 1926 Forsman) 9. helmikuuta 1898 Savonlinna – 19. marraskuuta 1977 Helsinki, on myös 1/375 löysäpukuisen Arto Samulin humanisteista. Samulin lailla hän oli oikealle kallellaan. Ajan toimitussihteeri 1917 - 1924 Vaakku Koskenniemrn sivuvaununa. Valvoja-Ajan päätoimittaja 1932 – 1941.

ellauri330.html on line 281: Uuden Suomen vakinainen avustaja 1921 - 1934, 1940 ja 1941.

ellauri330.html on line 358:     Werner Sombart ( / ˈ v ɜːr n ər ˈ z ɒ m b ɑːr t / ; saksaksi: [ˈzɔmbaʁt] ; 19. tammikuuta 1863 – 18. toukokuuta 1941) oli saksalainen taloustieteilijä , historioitsija ja sosiologi. "Nuorimman historiallisen koulun " johtaja oli yksi johtavista Manner-Euroopan yhteiskuntatieteilijöistä 1900-luvun ensimmäisellä neljänneksellä. Termi myöhäinen kapitalismi on akkreditoitu hänelle. Kapitalismiin liittyvä luovan tuhon käsite on myös hänen kekkansa. Hänen magnum opuksensa oli Der moderne Kapitalismus . Sitä julkaistiin 3 osana vuosina 1902–1927. Kapitalismuksessa hän kuvaili neljä vaihetta kapitalismin kehityksessä sen varhaisimmista iteraatioista sen kehittyessä feodalismista, jota hän kutsui protokapitalismiksi varhaiseen, korkeaan ja lopulta myöhäiseen kapitalismiin, Spätkapitalismus,  ensimmäisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Sombartilta on myös Die Juden und das Wirtschaftleben. Samaan aikaan toisaalla hirveä puolijuutalainen Alois Hitler suomi Adolf poikaansa. 

ellauri330.html on line 403: Kropotkina meni naimisiin Boris Lebedevin, nuoren sosiaalivallankumouksellisen puolueen jäsenen kanssa vuonna 1910.  He erosivat vuonna 1920. Venäjällä ollessaan Kropotkina tapasi sanomalehtitoimittajan Lorimer Hammondin, jonka kanssa hän meni naimisiin elokuussa 1927. Hänen ainoa lapsensa, ambulanssin sairaanhoitaja, kuoli Lontoossa vuonna 1944. Kropotkina kuoli New Yorkissa 4. heinäkuuta 1966. Siihen päätttyi Rurikin suvun tarina.

ellauri330.html on line 516: Jooseppi Julius (J. J.) Mikkola (6. heinäkuuta 1866 Ylöjärvi – 28. syyskuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen kielitieteilijä ja Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian professori. Dzheidzhei oli tullut tietosanakirjan toimituxessa liiankin lapidaarisexi, Vaakusta. Maila Talvio oli hyvin hedelmällinen.

ellauri331.html on line 322: Sanomalehteä ei julkaistu vuosina 1931-1939. Moskovsky Komsomoletsin julkaisemista jatkettiin vasta vuonna 1940 , mutta taaskaan ei kauaa: sodan syttyessä (elokuussa 1941 ) sen julkaisussa tapahtui toinen tauko. Julkaisua jatkettiin 2. lokakuuta 1945 .

ellauri331.html on line 499: 	RIA Novostin historia ulottuu 24. kesäkuuta 1941, jolloin Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston ja kommunistisen puolueen keskuskomitean päätöksellä " Neuvostoliiton tiedotustoimiston perustamisesta ja tehtävistä " perustettiin Neuvostoliiton tiedotustoimisto (Sovinformburo). Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston ja keskuskomitean alaisuudessa. Sen päätehtävänä oli valvoa kansainvälisten, sotilaallisten tapahtumien ja maan kotieläinten tapahtumien kattamista aikakauslehdissä ja radiossa (14.10.1941–3.3.1942 toimipaikkana oli Kuibyshev – nykypäivän Samara). Se oli riittävän sisämaassa ettei saxalaisten tykit sinne yltäneet. Omskilainen bolshevikki Kuibyshev onnexeen kuoli 45-vuotiaana sydämen vajaatoimintaan 1935 ennen Stalinin vainoharhoja.

ellauri331.html on line 501: 	Vuonna 1935 Samara nimettiin uudelleen Kuybysheviksi bolshevikkijohtajan Valerian Kuybyshevin kunniaksi. Toisen maailmansodan aikana Kuybyshev valittiin Neuvostoliiton vaihtoehtoiseksi pääkaupungiksi, jos Moskova joutuisi hyökkäävien saksalaisten käsiin, kesään 1943 asti, jolloin kaikki siirrettiin takaisin Moskovaan. Lada Samaran aikoihin Kuibyshev oli onnellisesti unohdettu. Lada Kuibyshev ei kuulostaisikaan kovin coolilta. Hiljan näin uuden venäläisen Lada Samaran, se oli ihan länsiauton näköinen. 

ellauri333.html on line 377: Vuonna 1947 Ambedkar toimi Intian oikeusministerinä ja oli mukana kirjoittamassa maan perustuslakia, joka kieltää kastittomien syrjinnän. Ambedkar erosi ministerin virastaan vuonna 1951 petyttyään siihen, kuinka vähän valtaa hänellä loppujen lopuksi oli koska hän oli paaria.

ellauri333.html on line 379: 1949.jpg/500px-thumbnail.jpg" />

ellauri333.html on line 460:     Sikhien kuningaskunnan kaaduttua he alkoivat tehdä läheistä yhteistyötä brittien kanssa, jotka puolestaan värväsivät sikhejä armeijaan ja poliisivoimiin. 1800-luvun loppupuolella syntyi Singh Sabhā -liike, joka pyrki levittämään tietoa oikeaksi näkemästään sikhiläisyydestä ja sen historiasta käyttäen hyväkseen lehdistöä. Liike myös vakuutti britit siitä, että sikhejä tuli kohdella omana poliittisena yhteisönään Intiassa. Ajatus itsenäisestä sikhivaltiosta nousi jälleen, kun Punjabin jakamisesta Pakistanin ja Intian välillä alettiin neuvotella ennen vuotta 1947, jolloin maat itsenäistyivät. Sikhien pieni osuus alueen väestöstä teki kuitenkin suunnitelman mahdottomaksi. Itsenäisessä Intiassa on vaikuttanut sikhien Akālī Dal -puolue, jonka vaikutuksesta perustettiin Intian Punjabin osavaltio, jonka nykyisten rajojen sisällä sikhit ovat enemmistö. Sikhien suhteet keskushallinnon kanssa eivät ole aina olleet hyvät. Sant Jarnail Singh Bhindārnwalen (1947–84) perustama Khālistān-liike ajaa itsenäistä sikhivaltiota ja tämä on johtanut yhteenottoihin keskushallinnon kanssa. Vaikka suurin osa sikheisä asuu edelleen Punjabin alueella, heistä arviolta 10 % on muuttanut muualle maailmaan.

ellauri335.html on line 398:   Kun Bratislavan juutalaiset joutuivat 1930-luvulla juutalaisvastaisten hyökkäysten kohteeksi, Lichtenfeld koulutti paikallisia juutalaisten puolustusjoukkoja. Jouduttuaan pakenemaan Bratislavasta Maga Kravista huolimatta vuonna 1940 Lichtenfeld palveli liittoutuneiden joukoissa Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Sodan jälkeen hän muutti Israeliin. Kun Israel itsenäistyi vuonna 1948, hänestä tuli Israelin puolustusvoimien kouluttaja. Hän sai tehtäväkseen kehittää lähitaistelutekniikan, joka sopisi niin mies- kuin naissotilaille ja olisi helppo oppia ja käyttää käsirysyssä. Lichtenfeld alkoi tutkia sotilaiden vaistomaisia reaktioita ja perusti uudet tekniikkansa niihin. Lichtenfeld palveli Israelin armeijassa kouluttajana 20 vuoden ajan ja kehitti koko sinä aikana tekniikoitaan.

ellauri335.html on line 419: Georgy Zhukov kävi läpi kaikki asepalveluksen tasot - yksityisestä vapaaehtoisesta keisarillisen armeijan vuonna 1915 korkeimpiin riveihin ja tehtäviin Suuren isänmaallisen sodan aikana ja sen jälkeen. Hänen nimeensä liittyvät Suuren isänmaallisen sodan tärkeimmät käännekohdat. Syyskuussa 1941 Leningradin rintaman komentajaksi nimitetty Žukov pysäytti vihollisen pohjoisen pääkaupungin muureilla. Lokakuun 10. päivänä Länsirintamaa komensi Žukov, joka ei myöskään sallinut saksalaisten lähestyä Moskovaa ja käynnisti 5.-6. joulukuuta hyökkäyksen Klin-Solnetshnogorsk -operaation, joka päättyi Army Group Centerin tappioon. Ja vuonna 1942 Georgi Zhukov oli kirjoittanut Operaatio Uranus - Pauluksen armeijan piirittämisen ja tappion Stalingradissa. Ja kaikki puna-armeijan muut voitot ovat myös Žukovin ansiota. Berliinin valtaukseen saakka. 8. toukokuuta 1945 kello 22.43 Karlshorstissa Žukov hyväksyi natsi-Saksan joukkojen ehdottoman antautumisen kenttämarsalkka Keiteliltä. Ja Zhukov isännöi voittoparaatia Punaisella torilla Moskovassa.

ellauri335.html on line 421: Hän yritti aina kertoa totuuden. Ja monet ihmiset eivät pitäneet siitä. Pääsotaneuvoston kokouksessa kesällä 1946 häntä syytettiin oman roolinsa liioittamisesta sodan aikana. Häntä syytettiin siitä, että hän oli vienyt laittomasti huomattavan määrän takavarikoitua omaisuutta Saksasta. Tämän seurauksena marsalkka poistettiin ylipäällikön viralta, puolueen keskuskomiteasta ja lähetettiin johtamaan Odessan sotilaspiiriä. Vuonna 1948 hänet lähetettiin vielä pidemmälle - Uralin sotilaspiiriin.

ellauri339.html on line 101: Georgy Zhukov kävi läpi kaikki asepalveluksen tasot - yksityisestä vapaaehtoisesta keisarillisen armeijan vuonna 1915 korkeimpiin riveihin ja tehtäviin Suuren isänmaallisen sodan aikana ja sen jälkeen. Hänen nimeensä liittyvät Suuren isänmaallisen sodan tärkeimmät käännekohdat. Syyskuussa 1941 Leningradin rintaman komentajaksi nimitetty Žukov pysäytti vihollisen pohjoisen pääkaupungin muureilla. Lokakuun 10. päivänä Länsirintamaa komensi Žukov, joka ei myöskään sallinut saksalaisten lähestyä Moskovaa ja käynnisti 5.-6. joulukuuta hyökkäyksen Klin-Solnetshnogorsk -operaation, joka päättyi Army Group Centerin tappioon. Ja vuonna 1942 Georgi Zhukov oli kirjoittanut Operaatio Uranus - Pauluksen armeijan piirittämisen ja tappion Stalingradissa. Ja kaikki puna-armeijan muut voitot ovat myös Žukovin ansiota. Berliinin valtaukseen saakka. 8. toukokuuta 1945 kello 22.43 Karlshorstissa Žukov hyväksyi natsi-Saksan joukkojen ehdottoman antautumisen kenttämarsalkka Keiteliltä. Ja Zhukov isännöi voittoparaatia Punaisella torilla Moskovassa.

ellauri339.html on line 103: Hän yritti aina kertoa totuuden. Ja monet ihmiset eivät pitäneet siitä. Pääsotaneuvoston kokouksessa kesällä 1946 häntä syytettiin oman roolinsa liioittamisesta sodan aikana. Häntä syytettiin siitä, että hän oli vienyt laittomasti huomattavan määrän takavarikoitua omaisuutta Saksasta. Tämän seurauksena marsalkka poistettiin ylipäällikön viralta, puolueen keskuskomiteasta ja lähetettiin johtamaan Odessan sotilaspiiriä. Vuonna 1948 hänet lähetettiin vielä pidemmälle - Uralin sotilaspiiriin.

ellauri339.html on line 148: 1945">
Omsk luokan kuumaa kärkeä 

ellauri339.html on line 160: Nuclear Weapons Development Since 1945 

ellauri339.html on line 197: "International" A. Ya. Kotsin coverina Venäjällä tuli vallankumouksellisen sosiaalidemokratian yleisesti tunnustettu puoluehymni vuoden 1918 alusta lähtien - RSFSR:n, sitten Neuvostoliiton, hymni. Neuvostoliiton uuden kansallislaulun hyväksymisen yhteydessä vuonna 1944 "Internationalista" tuli All Unionin kommunistisen puolueen virallinen hymni. Teksti kuuluu ranskalaiselle runoilijalle, anarkistille, First Internationalin ja Pariisin kommuunin jäsenelle Eugene Potierille. Se kirjoitettiin Pariisin kommuunin tappion päivinä (1871), ja se laulettiin alun perin "La Marseillaisen" säveleen.

ellauri339.html on line 201: Neuvostoliiton hymni (ven. Гимн Советского Союза, Gimn Sovetskogo Sojuza) oli Neuvostoliiton kansallislaulu. Hymnin sanoitti Sergei Mihalkov ja sävelsi Aleksandr Aleksandrov. Se korvasi Kansainvälisen kansallislauluna 15. maaliskuuta 1944, koska uskottiin, että neuvostosotilaat vastaisivat paremmin kansallislauluun, joka oli omistettu Neuvostoliitolle kuin maailmanlaajuiselle liikkeelle (Kansainvälinen).

ellauri340.html on line 139: Bauman syntyi tarkkaavaiseen puolalaiseen juutalaisperheeseen Poznańissa, toisessa Puolan tasavallassa, vuonna 1925. Vuonna 1939, kun natsi-Saksa ja Neuvostoliitto miehittivät Puolan, hänen perheensä pakeni itään Neuvostoliittoon. Toisen maailmansodan aikana Bauman värväytyi Neuvostoliiton hallitsemaan ensimmäiseen Puolan armeijaan ja työskenteli politrukkina. Hän osallistui Kolbergin taisteluun (1945) ja Berliinin taisteluun. Toukokuussa 1945 hänelle myönnettiin sotilaallinen kunniaristi. Toisen maailmansodan jälkeen hänestä tuli yksi Puolan armeijan nuorimmista majoneeseista.

ellauri340.html on line 141: Hänet ajettiin pois Puolan kansantasavallasta vuoden 1968 Puolan poliittisen kriisin aikana ja hänet pakotettiin luopumaan Puolan kansalaisuudestaan . Hän muutti Israeliin; kolme vuotta myöhemmin hän muutti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Hän asui Englannissa vuodesta 1971, missä hän opiskeli London School of Economicsissa ja hänestä tuli sosiologian professori Leedsin yliopistossa, myöhemmin emeritus. Bauman oli yhteiskuntateoreetikko, joka kirjoitti niinkin monimuotoisista aiheista kuin moderniteetti ja holokausti, postmoderni kulutus ja nestemäinen nykyaika . Bauman oli vuosina 1945–1953 poliittinen upseeri sisäisessä turvallisuusjoukossa (KBW), sotilastiedusteluyksikössä, joka muodostettiin taistelemaan Ukrainan kapinallisarmeijaa ja Puolan kotiarmeijan jäänteitä vastaan. Täähän on nykytilanteessa vähän noloa. The Guardian -lehden haastattelussa Bauman vahvisti olleensa sitoutunut kommunisti toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen eikä ollut koskaan salannut sitä. Hän myönsi, että tiedustelupalveluun liittyminen 19-vuotiaana oli virhe, vaikka hänellä oli "tylsä" pöytätyö, jossa ei päässyt naganilla osoittelemaan kapinallista.

ellauri340.html on line 334: Ilmavoimat luopui hakarististä, kun valvontakomissioon kuuluva venäläinen kenraalimajuri A.P. Andrejev oli ihmetellyt syksyllä 1944 tunnuksen käyttöä ilmavoimien silloiselle komentajalle kenraaliluutnantti Jarl Lundqvistille. Lundqvist esitti tunnuksen hylkäämistä ja päätöksen teki lopulta pääministeri J.K. Paasikivi.

ellauri340.html on line 345: Comics Magazine Association of America (CMAA) perustettiin syyskuussa 1954 vastauksena laajalle levinneeseen yleiseen huoleen sarjakuvien graafisesta väkivallasta ja kauhukuvista. Se nimesi New Yorkin tuomarin Charles F. Murphyn (1920–1992), joka on nuorisorikollisuuden asiantuntija, johtamaan organisaatiota ja suunnittelemaan itseään valvovan "eettisen säännöstön ja standardit" alalle.  Hän perusti Comics Code Authorityn (CCA) perustaen sen koodin enimmäkseen noudattamattomaan koodiin, jonka Association of Comics Magazine Publishers laati vuonna 1948 ja joka puolestaan ​​oli mallinnettu löyhästi vuoden 1940 Hollywood Production Coden, joka tunnetaan myös nimellä "Hays Code". 

ellauri340.html on line 469: Peter Handke (saksa ääntäminen: [ˈpeːtɐ ˈhantkə]; syntynyt 6. joulukuuta 1942 eli jälkeen Stalingradin tappion) on itävaltalainen kirjailija, näytelmäkirjailija, kääntäjä, runoilija, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänelle myönnettiin vuoden 2019 Nobelin kirjallisuuspalkinto "vaikuttavasta työstä, joka kielellisellä kekseliäisyydellä on tutkinut apinallisen kokemuksen reuna-alueita ja erityispiirteitä". Handkea pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista ja omaperäisimmistä saksankielisistä kirjailijoista 1900-luvun jälkipuoliskolla. 

ellauri340.html on line 512: Handsken lapsuus oli yksinäistä. Hän syntyi vuonna 1942 slovenialaisen äidin ja saksalaisen isän, natsisotilaan, poikana. Handke tapasi isänsä vasta aikuisiässä, ja hänen isäpuolensa oli väkivaltainen alkoholisti, joka terrorisoi häntä nuoruudessaan. Hänet vartutettiin Etelä-Itävallan maaseudulla lähellä Slovenian rajaa, eristäytynyttä maisemaa, joka kulkee läpi hänen kirjoituksensa. Hän syntyi vuonna 1942 köyhässä maakuntakaupungissa Etelä-Itävallassa, äitinsä ja tämän naimisissa olevan rakastajan avioliiton pojaksi. Hänet kasvattivat äitinsä ja väkivaltainen isäpuoli.  Handsken elämä oli monessa suhteessa samanlaista kuin Wolfram Rothilla. 

ellauri341.html on line 151: Heinrich Grüber leistete am 12. August 1938 den Treueid auf den Führer und passte sich an, indem er amtliche Schreiben mit der Grußformel „Heil Hitler“ unterzeichnete. Nach Ansicht seines Sohnes Hartmut Grüber haben erst die Erlebnisse im Konzentrationslager und des 20. Juli 1944 seines Vaters Denken endgültig von der in seinen Kreisen hergebrachten Auffassung vom ‚Nationalen‘ wegbewegt.

ellauri341.html on line 156: Rudolf Kasztner (Rezső Kasztner, auch: Kastner; * 1906 in Kolozsvár, Österreich-Ungarn; † 15. März 1957 in Tel Aviv) war ein ungarisch-israelischer Journalist und Jurist sowie eine zionistische Führungspersönlichkeit. Er leitete de facto das jüdische „Komitee für Hilfe und Rettung“ in Budapest von 1941 bis 1945. Sein Name ist mit dem so genannten Kasztner-Zug verbunden, mit dem durch seine Vermittlung 1670 freigekaufte Juden aus Konzentrationslagern in die sichere Schweiz gebracht wurden.

ellauri341.html on line 160:     Kasztner war überzeugt, dass dies das Ende des Mordprogramms einleiten würde, und Transporte von Juden in die angebliche Freiheit folgen würden. So ging Ende Juni 1944 ein Zug mit 1.685 Juden, die von einem Ausschuss der Gemeinde ausgesucht worden waren, aus Ungarn ab. Kasztner persönlich war an diesem Auswahlprozess maßgeblich beteiligt und wählte Rabbiner, Professoren, Opernsänger, Journalisten, zionistische Führer, aber auch Krankenschwestern und Bauern, 252 Kinder, 388 Juden aus seiner Heimatstadt, darunter seine Familie und viele seiner Verwandten. Versprochen wurde, dass dieser Zug entweder in die Schweiz oder nach Spanien gehen sollte; stattdessen kamen seine Passagiere im KZ Bergen-Belsen an. Adolf Eichmann ließ sie als Geiseln monatelang festhalten.

ellauri341.html on line 162:     Erst am 6. Dezember 1944 gab Adolf Eichmann grünes Licht für die bis dahin in Bergen-Belsen festsitzenden Geiseln zur Weiterfahrt in die Schweiz.

ellauri341.html on line 164: Im Juli 1944 bekam der SS-Offizier Kurt Becher von Himmler den Auftrag, mit Kasztner zu verhandeln. Bald darauf verhandelten auch SS-Leute mit dem Vertreter der jüdischen Hilfsorganisation in der Schweiz. 318 ungarische Juden kamen selbst im August 1944 noch auf diese Weise in die Schweiz. Der ursprüngliche Zug erreichte erst im Dezember 1944 die sichere Schweiz mit dann noch 1.670 Passagieren. Bis Juli 1944 waren bereits 437.000 der rund 800.000 ungarischen Juden in Güterzügen unter unmenschlichsten Bedingungen nach Auschwitz deportiert worden, wo die meisten sofort vergast wurden.

ellauri341.html on line 171: Während dieser Zeit ermordete seine Einheit rund 14.000 Juden, und Becher wurde immer weiter befördert, zuerst zum 1. Ordonnanzoffizier seiner Einheit, dann zum SS-Obersturmführer. Mitte März 1942 wurde Becher als SS-Hauptsturmführer in das SS-Führungshauptamt versetzt. Dort übernahm er die Inspektion des Reit- und Fahrwesens der SS. Nach zwei weiteren Einsätzen an der Ostfront wurde ihm 1944 das Deutsche Kreuz in Gold verliehen. Er wurde bald SS-Sturmbannführer und schließlich am 30. Januar 1944 SS-Obersturmbannführer.

ellauri341.html on line 173: Nur drei Monate später, im März 1944, wurde er nach dem Einmarsch in Ungarn nach Budapest berufen, um im Auftrag der SS offiziell Ausrüstung und Pferde zu kaufen. Neben der Beschaffung von Material für die Waffen-SS ging Becher auch daran, Vermögen für die SS sicherzustellen.

ellauri341.html on line 175: In diesem Zusammenhang gelang es ihm, die Leitung des von Manfréd Weiss gegründeten Konzerns zu übernehmen. Becher hatte dabei ein leichtes Spiel, da Weiss Jude war und zu dieser Zeit die ungarischen Juden bereits systematisch verhaftet und nach Auschwitz-Birkenau deportiert wurden. Becher verhandelte nach eigenen Angaben mit dem ehemaligen Vertreter des Konzerns, Franz Chorin, der von der ungarischen Regierung verhaftet worden war. Es wurde vereinbart, dass die Mehrheitsanteile der Familie Weiss gegen eine Zahlung von 3 Millionen Reichsmark in Devisen an die SS überschrieben wurden. Als Gegenleistung durfte die Familie Weiss, die überwiegend aus Juden bestand, unter einer Zurückbehaltung von fünf Geiseln (nach anderen Angaben waren es neun), in die Schweiz und nach Portugal ausreisen. Der Vertrag dazu wurde am 17. Mai 1944 unterschrieben.

ellauri341.html on line 177: Anschließend trat Becher als Konkurrent zu Adolf Eichmann, der bereits die Kontakte aufgebaut hatte, an das jüdische Hilfskomitee in Budapest heran. Heinrich Himmler schien zu diesem Zeitpunkt bereits Interesse daran zu haben, mit jüdischen Organisationen ins Geschäft zu kommen, um so später auch eine Position für Verhandlungen mit den Alliierten aufzubauen. Er bot an, für rund 10.000 LKWs und Winterausrüstung 1 Million Juden freizulassen. Als die Verhandlungen schließlich platzten, hatte Becher den direkten Auftrag von Himmler, weiter Ausschau nach Geschäften unter der Devise „Blut gegen Ware“ zu halten. So wurden im Dezember 1944 gegen Schmuck im Wert mehrerer Millionen Schweizer Franken 1.684 „Austauschjuden“ über eine Zwischenstation im KZ Bergen-Belsen mit Ausreise in die Schweiz freigekauft, 318 von ihnen kamen schon im August 1944, also kurz nach dem Attentat auf Hitler, in die Schweiz. Bei mehreren Treffen mit Saly Mayer, dem Vorsitzenden des Schweizerischen Israelitischen Gemeindebundes, wurde im Herbst 1944 die Freilassung dieser Häftlingsgruppe aus Bergen-Belsen verhandelt. Mittler war der Ungar Rudolf Kasztner. Becher wurde am 1. Januar 1945 zum SS-Standartenführer ernannt.

ellauri341.html on line 179: Becher baute sich mit den Verhandlungen langsam eine Position auf, die ihn nach dem Krieg in einem günstigeren Licht erscheinen lassen sollte. Seine Uneigennützigkeit bei den Verhandlungen war lange Jahre ein Thema. Doch scheint es aus heutiger Sicht, dass Becher systematisch an seiner Nachkriegslegende gearbeitet hat. Schließlich wurde er am Ende des Krieges, am 9. April 1945, noch zum „Reichssonderkommissar für sämtliche Konzentrationslager“ ernannt. Praktisch hatte er zu diesem Zeitpunkt jedoch keinen Einfluss mehr auf die Geschehnisse in den Lagern. Doch Becher nutzte die Zeit, um sich auf das Kriegsende vorzubereiten. 

ellauri341.html on line 181:   Im Mai 1945 wurde Kurt Becher durch die amerikanischen Militärbehörden in Nürnberg inhaftiert. Zwar wurde er bei den Nürnberger Prozessen als Zeuge vernommen, aber nicht persönlich angeklagt. Der Anklage entging Becher damals in erster Linie durch die Aussage Kasztners, seines Verhandlungspartners aus der Zeit in Budapest. Becher blieb in Deutschland von jeder weiteren Anklage verschont, sagte aber im Eichmann-Prozess vor dem Bremer Amtsgericht aus. Becher weigerte sich nach Israel zu kommen, da er fürchten musste, dort selbst als Kriegsverbrecher verhaftet zu werden.

ellauri341.html on line 342: Mit den Guthaben auf deutschen Konten des Transfer Office wurden deutschen Herstellern Güter bezahlt, die dann nach Palästina exportiert wurden, während der Importeur dort den Gegenwert in Palästina-Pfund auf ein Konto des Transfer Office in Palästina einzahlte. Das palästinensische Currency Board hielt das Palästina-Pfund bis Mai 1948 auf pari zum Pfund Sterling. In anderen Fällen brachten Auswanderer die von ihnen durch das Transfer Office bezahlten und dann exportierten Maschinen als Beteiligung in palästinensische bestehende oder neu gegründete Unternehmen ein und erhielten statt eines Pfundguthabens dann Anteile an diesen Unternehmen; so entstanden viele neue Unternehmen in Palästina. Diese Anteile wiederum konnte der künftige Auswanderer, sofern er die 1.000 £P noch zusammenbringen musste, um ein Kapitalistenzertifikat genanntes Einreisevisum für Palästina erteilt zu bekommen, durch beauftragte Treuhänder an Investoren verkaufen, die die Anteile in Pfund bezahlen konnten. Auch diese Zahlungen gingen auf palästinensische Konten des Transfer Office. Bei der Ankunft in Palästina erhielten die Auswanderer aus solchen Pfund-Guthaben auf palästinensischen Konten des Transfer Office dann den in Deutschland gezahlten Transferbetrag in palästinensischen Pfund erstattet.

ellauri341.html on line 346: Der Vertrag wurde von etwa 50.000 bis 60.000 jüdischen Deutschen genutzt, zum geschätzten Preis von 140 Millionen ℛℳ wurden Waren und Güter exportiert, wodurch entsprechende Zahlungen der Importeure in Palästina-Pfund zusammenkamen. Ab 1937 blockierten die britischen Behörden wegen des arabischen Aufstands zunehmend die Ausführung. Mit Kriegsbeginn 1939 war der Devisentransfer (obwohl bis 1941 formal zulässig) nicht mehr möglich.

ellauri341.html on line 459: Georg Neithardt (* 31. Januar 1871 in Nürnberg; † 1. November 1941 in Rottach-Egern) war Richter am Bayerischen Volksgericht. Unter anderem leitete er den infolge des Hitler-Ludendorff-Putsches eröffneten Hochverratsprozess gegen Adolf Hitler und seine Mitverschwörer im Frühjahr 1924 (siehe Hitler-Prozess). Neithardt sympathisierte mit den Putschisten, die die Demokratie in Deutschland beseitigen wollten. Auch deshalb wurden sie nur zu äußerst milden Strafen verurteilt.

ellauri341.html on line 460: Entgegen gültigem Recht verurteilte das Gericht Hitler schließlich lediglich zur Mindeststrafe von fünf Jahren und stellte dem bereits bewährungsbrüchigen Straftäter sogar die baldige Strafaussetzung in Aussicht. Tatsächlich verbüßte Hitler nur etwa acht Monate Festungshaft. Anfang Januar 1933 wurde Neithardt Präsident am Landgericht Hof. Kurz nach der „Machtergreifung“ der Nationalsozialisten wurde er Anfang September 1933 zum Präsidenten des Oberlandesgerichts München ernannt. Er wurde auch Mitglied des Familienrechtsausschusses der Akademie für Deutsches Recht. Anfang September 1937 wurde Neithardt mit einer persönlichen Dankesurkunde Adolf Hitlers in den Ruhestand verabschiedet. Am 1. November 1941 starb er mit seinem Lebenslauf sehr vergnügt.

ellauri341.html on line 529:   Robert Braidwoodin ja Alex Schlumpfin (Hiihtoliitto) vuonna 1948 esittämä lentomäkien hypoteesi viittaa siihen, että maatalous alkoi Taurus- ja Zagros-vuorten mäkisellä kyljellä, missä ilmasto ei ollut niin kuiva kuin Childe uskoi ja hedelmällinen maaperä tuki erilaisia kasveja ja eläimiä, mitkä voitaisiin kesyttää ja vastaavasti siementää.

ellauri342.html on line 311: Martti Johannes Larni (vuoteen 1942 Laine; 22. syyskuuta 1909 Pakila, Helsingin maalaiskunta – 7. maaliskuuta 1993 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Larni oli elinaikanaan Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia kirjailijoita Neuvostoliitossa ja muissa itäblokin maissa kirjansa Neljäs nikama ansiosta. Larni oli Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja vuosina 1964–1967. Presidentti Urho Kekkosen jälkeen Larni oli tunnetuin suomalainen Neuvostoliitossa. Martin 1957 ilmestyneessä  nikamakirjassa on sen nuoruuden 20-30-luvun Amerikan piirteitä sekoittuneena vähän 40-50-luvun trendeihin, ihan kuin keski-ikäisten naisten kirjoittamissa 50-luvun tyttökirjoissa. 

ellauri342.html on line 313: Martti Larni (Laine amerikaxi kirjoitettuna?) syntyi maalarimestari Johan Viktor Laineen ja Matilda Puntilan yhdeksänlapsiseen perheeseen neljäntenä lapsena. Kansakoulua käydessään hän oli kesäisin sielunpaimenena äitinsä kotona Hauholla. Näistä kokemuksista hän myöhemmin työsti Steinbeckiä apinoiden kirjan Hyvien ihmisten kylä. Larni alkoi kirjoittaa runoja ja novelleja 15-vuotiaana, ja hänen runojaan julkaistiin ensimmäisen kerran Juttutupa-nimisessä lehdessä vuonna 1926. Hän liittyi Nuoren Voiman Liiton jäseneksi vuonna 1928. 
 Kansakoulun jälkeen Larni toimi puutarha-apulaisena, liikemiehenä ja kävi myös osuuskauppakoulun. Vuosina 1937–1943 hän toimi helsinkiläisen osuusliike Elannon julkaiseman Elanto-lehden toimittajana ja sen jälkeen vuoteen 1951 saakka Elannon osastopäällikkönä ja Elanto-lehden päätoimittajana. Larni asui Yhdysvalloissa vuosina 1948–1949 ja 1951–1954 työskennellen amerikansuomalaisen Keskusosuuskunnan kustannusliikkeen palveluksessa toimittajana. Suomeen palattuaan Larni toimi vuosina 1955–1965 Me Kuluttajat -lehden toimittajana sekä vuosina 1956–1959 Kulutusosuuskuntien Keskusliiton osastopäällikkönä. 
 Vuonna 1937 Laineelta ilmestynyt seuraava kirja Kuilu (alk. Skorpioni) aiheutti sitten valtavan kohun, koska siinä käsiteltiin silloin hyvin arkoja aiheita, Suomen sisällissotaa punaisten näkökulmasta ja homoseksuaalisuutta. 

ellauri342.html on line 315: Kuilu kertoi toimittaja ja kirjailija Unto Kamarasta, jolla oli homoseksuaalinen suhde tohtori H:ksi kutsuttuun kirjallisuudentutkijaan. Sisällissodan alkaessa Kamara liittyy punaisiin ja tappaa tohtori H:n. Kamara joutuu valkoisten vangiksi ja valkoiset upseerit vaativat häneltä sukupuolisia palveluita vastineena lievemmästä tuomiosta. Vapauduttuaan Kamara yrittää muuttaa elämänsä ja menee naimisiin. Lopulta hän kuitenkin tappaa vaimonsa ja tekee itsemurhan. Erityisesti oikeistolaiset lukijat ja arvostelijat hyökkäsivät teoksen rohkean sisällön vuoksi kirjan kimppuun pitäen sitä sairaana ja moraalisesti vahingollisena.  Osittain tämän kritiikin takia Larni julkaisi seuraavan kirjansa vasta vuonna 1942 muutettuaan sitä ennen sukunimensä Laineesta Larniksi. 

ellauri342.html on line 339: Vuonna 1945 Orkosta tuli Suomi-Filmin studion ylijohtaja. 1940-luvulla hän ohjasi enää neljä elokuvaa, mutta tuotti 46 elokuvaa. Sotien päätyttyä Orkon ohjaamat elokuvat Aktivistit ja Jääkärin morsian kiellettiin fasistisina. Orko oli tehnyt myös yhteistyötä silloisen (?) natsi-Saksan kanssa. 

ellauri342.html on line 342: Orko voitti vuonna 1966 ainoan Jussi-palkintonsa Tunteita-elokuvan tuottamisesta. Vuonna 1948 hän sai kauppaneuvoksen arvonimen ja vuonna 1979 professorin arvonimen. Vuonna 1987 häntä muistettiin elämäntyö-Jussilla. Hän oli Satakuntalaisen Osakunnan kunniajäsen.  Hän oli ohuthuulinen nazijyrä. 

ellauri343.html on line 43: Oikeistoknääkkä Antti Tuuri, josta on jo lyhyt tiivistelmä setämieskynäilijöistä kertovassa albumissa 58 syntyi 1944 Kauhavalla Suomen jo solmittua nolon erillisrauhan kärsittyään  itänaapurilta rökäletappion. Eli kuulopuheisiin tai suorastaan levottomaan mielikuvituxeen perustuu tääkin iliadi.

ellauri343.html on line 65: Jatkosodassa 1941–1944 Rukajärven piiri oli suomalaisten miehittämä. Venäjä teki omalla puolellaan liikekannallepanon ja alueen siviiliväestö evakuoitiin Arkangelin ja Kirovin alueille sekä Uralille. Suomalaiset lähettivät Rukajärvelle 14. divisioonan, johon kuluivat muun muassa jalkaväkirykmentti 10, JR 52 ja JR 31. Rukajärven alueen komentaja oli eversti Erkki Raappana. Rukajärven–Ontajärven alueella käytiin kovia taisteluja varsinkin vuonna 1941 ja vuosina 1943–1944. Rukajärven kylä vallattiin 11.9.1941. Kaukopartiotoiminta alueella oli vilkasta molemmin puolin rintamaa koko sodan ajan. Suomalaiset pitivät saavutetut asemansa Rukajärvellä sodan loppuun asti. Suomalaisten asemia olivat muun muassa Sukellusveneen, Peukaloniemen ja Kotiniemen sekä Pallon ja Piipun tukikohdat. Rukajärven suunnan suurin taistelu käytiin Tahkokoskella vuonna 1944. Suurin mottitaistelu käytiin Omelian motissa. Suurimmat tykistökeskitykset koko rintamalohkolla venäläiset ampuivat Pallon tukikohtaan vuosina 1943–1944.

ellauri343.html on line 67: Sodan jälkeen asukkaat palasivat Rukajärvelle. Kylän harvoja säilyneitä rakennuksia oli suomalaisten esikuntana toiminut Pronjajevien talo. Rukajärven metsäteollisuuspiiri aloitti toimintansa uudelleen vuonna 1946. Rukajärven ja Ontajärven kolhoosit yhdistettiin 1950-luvun alussa ja myöhemmin niistä muodostettiin metsäteollisuuspiirin aputalous. Vuonna 1969 sen pohjalta perustettiin Rukajärven turkissovhoosi.

ellauri343.html on line 113: 445 neuvostosotilaan joukkohauta. Suurin osa hautauksista on peräisin Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan ajalta (1939-1940) ;

ellauri343.html on line 114: Pohjoisen laivaston 7. armeijan ilmavoimien tiedustelulentueen neuvostolentäjien joukkohauta, jotka kuolivat 26. heinäkuuta 1941 lähellä Rebolia; ja vuonna 1939 kuolleen rajavartija V.S. Voskoboynikovin joukkohauta.

ellauri343.html on line 126: Elokuva perustuu heinäkuun 1941 tapahtumiin, jotka tapahtuvat Itä-Karjalassa Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan aikana. Luutnantti Eero Perkolan osasto on määrätty etenemään vihollislinjojen taakse tukemaan myöhemmin kenraalimajuri Erkki Johannes Raappanin johtaman 14. jalkaväedivisioonan pääjoukkojen etenemistä Rugozeron suuntaan. Jevgeni Haukka esiintyi filmissä avainroolissa "haavoittunut neuvostosotilas".

ellauri343.html on line 130: Rukajärvi on Rugozeron järven ja kylän (Muezerskyn jpiirikunta Karjalan tasavallassa) suomalainen nimi. Elokuva perustuu heinäkuun 1941 tapahtumiin, jotka tapahtuvat vanhan rajan takana Itä-Karjalassa Suomen ja sen liittolaisen nazi-Saksan Neuvostoliittoon suuntautuneen hyökkäyssodan aikana. 

ellauri343.html on line 132: "Tie Rukajärveen" (tunnetaan nimikkeillä "Neljäkymmentäyksi: Vastakkainasettelu", "Vyöjitys" ja "Viholinjojen takana") on vuoden 1999 elokuva. Perustuu suomalaisen kirjailijan Antti Tuurin romaaniin ”Elämä on isänmaata varten” (Suomeksi: Elämä isänmalle, 1998). Rukajärvi on kylän ja Rugozeron (Muezerskyn piirikunta Karjalan tasavallan) suomalainen nimi. Elokuva perustuu heinäkuun 1941 tapahtumiin, jotka tapahtuvat Itä-Karjalassa Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan aikana. Luutnantti Eero Perkolan osasto on määrätty etenemään vihollislinjojen taakse tukemaan myöhemmin kenraalimajuri Erkki Johannes Raappanin johtaman 14. jalkaväedivisioonan pääjoukkojen etenemistä Rugozeron suuntaan.

ellauri343.html on line 156:     PPŠ-41 (ven. ППШ-41 = 7,62 мм пистолет-пулемёт Шпагина образца 1941 года; 7,62 mm Pistolet-pulemjot Špagina obraztsa 1941 goda; myös PPSh-41) on Georgi Špaginin suunnittelema neuvostoliittolainen konepistooli, josta tuli toisen maailmansodan valmistetuimpia aseita. Jatkosodan aikana suomalaiset saivat PPŠ-41:tä sotasaaliiksi noin 2 500 kpl. Jatkosodan aikana rintamajoukkojen lisäksi niillä pidettiin kurissa kotirintaman loikkarit.

ellauri343.html on line 161: PPSh:ta on joskus virheellisesti väitetty Suomi-konepistoolin kopioksi. Aseiden rakenteessa on paljon eroja, vaikka niiden toimintaperiaate eli massasulku on samanlainen. PSh-41 historia Suomessa: Ensimmäiset aseet saatiin vuoden 1942 alussa neuvostoliittolaisia sotavankeja "kuulustelemalla". Pian tämän jälkeen konepistooleja saatiin sotasaaliiksi, niiden määrän noustua neuvostojoukkojen aseistuksessa. Jatkosodan päätyttyä vuonna 1944 suomalaisilla oli näitä konepistooleja noin 2 500 kappaletta. SA-kuvissa PPSh-konepistooleita näkyy niin ruumiskasoissa kuin rintamamiesten käsissä. Ilmeisesti suomalaiset sotilaat ottivat sinänsä toimivan aseen omakseen, vaikka patruunahuoltoa ei valtion puolesta tiettävästi järjestetty valtion toimesta. Pateja ostettiin sittemmin Saxasta.

ellauri343.html on line 165:     Koko aseen yleistuntumaa voisi kutsua karkeaksi. Mitään tarpeettomia kohtia ei ole vaivauduttu silottelemaan työvaiheiden päätteeksi. Kyseessä on sotaan tehty ase joka ei ulkonäöllä ja hienolla viimeistelyllä koreile. Vuosi 1943 oli Neuvostoliitolle vaikea vuosi ja se myös näkyy. Aseita on pitänyt saada tehtaalta ulos kiireellä.

ellauri343.html on line 170: Nikita, suomalaiset taistelivat ilolla Ryssä-konepislareilla. Tosin niitä ei vielä 1941 ollut saatavana.

ellauri343.html on line 182: Anton, nuori vuonna 1939? Vakavasti? Armeijalla, jossa on enemmän panssareita kuin koko maailmassa yhteensä? Sisällissodan, Espanjan, Kiinan sodan kokemuksella? (ja Suomen sodan aikaan myös yhteinen sota saksalaisten kanssa Puolaa vastaan). Mitä "poskille" sanot? Tällaisten jättimäisten tappioiden kautta? Täysin pilalla oleva potentiaali, jota valmisteltiin 30-luvun alusta lähtien? Ottaen huomioon bolshevikkien "suuren suunnitelman" (ei vähempää, ei enempää - koko maailman valtaaminen) ei ole hyppysellinen.... Neuvostoliitto kuoli siinä sodassa. Sellaista se oli, Voitto. Toisin kuin nykyajan hauraat mielet, kaikki ymmärsivät sen silloin hyvin. Minäkin muistan sen hyvin. Tai ainakin olen lukenut Svetlana Vasiljevitsin kirjasta. Ja viitteeksi, suomalaiset osoittautuivat Neuvostoliiton liittolaisiksi vuodesta 1944. Kaikki tämä sotku (sota suomalaisia ​​vastaan, Leningradin saarto) ei olisi tapahtunut, ellei Leninin "hämmästyttävä" politiikka Suomea kohtaan olisi tapahtunut. 

ellauri343.html on line 193: Heinäkuussa 1941 suuri isänmaallinen sota oli jo käynnissä. Neuvostoliiton ja Suomen välinen sota päättyi 12.3.1940.

ellauri343.html on line 221: Pavel, tämä on sodan jatkoa, tietämätön. 1941-1944 Kesällä 1941 suomalaiset hyökkäsivät saksalaisten mukana Karjalaan ja arktiselle alueelle.

ellauri343.html on line 327: Propagandistinen alternatiivitotuus Suomen hyökkäyssodasta 1941-44 pysyy entisenlaisena. Saksan ja Suomen välit muuttuivat kesällä 1940. Syynä oli Saksan valtakunnankanslerin Adolf Hitlerin heinäkuussa tekemä päätös hyökätä Neuvostoliittoon seuraavana kesänä: Saksa tarvitsi Suomea hyökkäyksensä toteuttamiseen. Lisäksi Saksaa kiinnostivat Petsamon nikkelivarat. Hitler siis muutti suhtautumistaan Suomea kohtaan siitäkin huolimatta, että se oli vastoin Saksan ja Neuvostoliiton välistä sopimusta.

ellauri343.html on line 329: Salaiset neuvottelut yhteistyöstä käytiin syyskuussa 1940. Sovittiin, että Saksa saa kuljettaa joukkojaan Suomen kautta keväällä miehittämäänsä Norjaan sekä hyödyntää Petsamon nikkelikaivosta. Vastikkeeksi Saksa tarjosi Suomelle asepua. Sotilaiden ja aseiden kuljetukset alkoivat nopeasti.

ellauri343.html on line 333:   J. K. Paasikivi kirjeessään Risto Rytille keväällä 1941.

ellauri343.html on line 335: Suomen ja Saksan välinen yhteistyö huipentui Suomen armeijan ylipäällikön C. G. E. Mannerheimin ja presidentti Risto Rytin mandaateilla touko–kesäkuussa 1941 Salzburgissa käytyihin neuvotteluihin. Niissä sovittiin käytännössä Suomen osallistumisesta Saksan rinnalla sotaretkeen Neuvostoliittoa vastaan.

ellauri343.html on line 343: 

ellauri343.html on line 345: Saksa julisti sodan Neuvostoliittoa vastaan 22.6.1941. Julistuksessa kerrottiin, että Saksa taistelee yhdessä suomalaisten kanssa. Tämä oli Suomelle kiusallista, sillä se ei olisi halunnut saada hyökkääjän leimaa. Mainilan laukauxet oli tarkoitus taas ampua.

ellauri343.html on line 348: Sotaan osallistumisesta ei siis tehty valtiollista sopimusta, mistä syystä Suomi yritti selitellä käyvänsä omaa erillistä sotaansa Neuvostoliittoa vastaan. Saksan näkökulmasta valtiollisen sopimuksen puuttumisen korvasi kuitenkin Adolf Hitlerin 21.6.1941 presidentti Rytille lähettämä kirje, missä hän vahvisti osaltaan ”ne välipuheet, joita meidän sotilasviranomaistemme kesken on tehty”. Ryti puolestaan vastasi tähän kirjeellään 28.6.1941. Siinä hän totesi yhteisen taistelun alkaneen ja olevansa ”vilpittömästi iloinen, että mahtavan Saksan armeijan sankarit ovat tässä taistelussa suomalaisten sotilaiden aseveljiä”.

ellauri343.html on line 349: Narukaula Ryti valehteli asiasta monisanaisesti kansalle seuraavana päivänä mussolinimaisessa radiopuheessa 26.6.1941 20:48.

ellauri343.html on line 371: Rintamareportteri Viki Haaska 16.8.1941.

ellauri343.html on line 374: Vetäytymisvaihe eteni lamauttavasti: yksitoista päivää hyökkäyksen alkamisesta 20.6.1944 menetettiin Viipuri ja viikkoa myöhemmin 28.6. Petroskoi. Neuvostoliitto vaati Suomen ehdotonta antautumista ja Moskovassa laadittiin suunnitelmia maan miehittämiseksi. Suomen selviytyminen oli täysin Saksalta saatavan aseavun varassa. Onnexi Carl-Erik osasi lukea käyttöohjeita. Suurhyökkäys sai kokonaiset joukko-osastot pakokauhun valtaan. Useimmat palasivat riveihin pahimman järkytyksen mentyä, mutta toistakymmentätuhatta karkuria pyrki kokonaan pois etulinjasta tai koko rintama-alueelta. Upseerien naganeille riitti töitä. Mutta sitten tuli ryssälle kiire Berliiniin ja zuhnat unohtuivat tovixi.

ellauri343.html on line 388: Marraskuulta 1941 on tallessa harvinainen reportaasi eteentyönnetystä "Munanahkakukkulan" tukikohdasta. Mikrofoni on puhelinkaapelin välityksellä yhteydessä varsinaisen etulinjan takana olevaan äänitysautoon. Selostuksen taustalla kuuluu taistelujen ääniä. "Omien tykkien juhlallinen jyminä on ihanaa musiikkia suomalaisen sotilaan korville", Terho Itkonen lausuu.

ellauri343.html on line 390: Kokivat suomalaiset sodan alkuvaiheessa kiperiä tappioitakin. Yksi traagisimmista tapauksista koettiin, kun Suomen laivaston ylpeys, panssarilaiva Ilmarinen ajoi 13.9.1941 miinaan. 271 miestä hukkui, mutta sotasensuuri salasi uutisen täysin. Tieto levisi Suomeen Ruotsin lehtien kautta ja onnettomuudesta pelastuneiden kertomana. Ilmarisen hylky löydettiin vasta 50 vuotta myöhemmin, vuonna 1990. Niin ja tultiinhan me tosiaan toisexi koko sodassa. Mutta hopea ei ole häpeä. Parempi onni ensi kerralla!

ellauri343.html on line 392: Asemasodan merkittävin suomalainen hyökkäys tehtiin maaliskuussa 1942, jolloin suomalaiset valtasivat talvisodassa menettämänsä Suursaaren. Suomenlahdella sijaitseva saari oli suomalaisille sekä tärkeä tähystyspaikka että venäläisten merivoimien toiminnan rajoittaja. Ai kellä Suursaari nyt mahtaa olla? Kazotaanpa kartalta.

ellauri343.html on line 399: Talven 1943 jälkeen voitontunto ja usko saksalaisiin alkoi hiipua. Nazit oli saaneet itärintamalla pahoin köniinsä. Sotaväsymys laski mielialoja kaikkialla: miehet turhautuivat pahkakuppeihin asemapaikoissaan ja kotirintamalla hukuttiin töihin. Sotilaiden lomat ja vanhimpien ikäluokkien kotiutukset auttoivat jälkimmäisessä jonkin verran. Suurin työ oli ylläpitää taistelukykyä ja -tahtoa. Siitä huolehti propaganda, kuten tänäänkin.

ellauri343.html on line 402: Tuhansittain venäjänkielisiä asukkaita koottiin keskitysleireihin Mannerheimin jo heinäkuun alussa 1941 antaman määräyksen mukaisesti. Monille seuraukset olivat kohtalokkaat.

ellauri343.html on line 413: 

ellauri343.html on line 419: Jatkosodan loppuvaihe käynnistyi kesäkuussa 1944 Neuvostoliiton massiivisella hyökkäyksellä. Stalin pääsi yllättämään tarkoin suunnitellulla laajalla strategisella siirrolla sekä länsiliittoutuneet (Täh? Nehän oli samalla puolella? tulikohan tässä  freudilainen lipsahdus?) että etenkin Suomen, jonka osalta Neuvostoliitto pyrki nyt nopeaan ratkaisuun.

ellauri343.html on line 421: Sopimuksen allekirjoittaminen merkitsee, että meidän on heti aloitettava joukkojemme vetäytyminen vuonna 1940 solmitun Moskovan rauhan rajan taakse. Karjala on siis menetetty. Karjalan lisäksi oli menetetty Petsamo. Alueluovutusten lisäksi sopimukseen kuului lukuisia poliittisia ehtoja sekä raskaat sotakorvaukset. Kannattiko se? No sentään monta "kovaa miestä" saatiin hengiltä. Väpelöille kuten Carl-Erik ja Pauli vapautui kärkipaikkoja.

ellauri343.html on line 424: Kun Suomi lähti kesäsotaan ja päätyi jäätyneiden rintamien jatkosotaan – tältä demilitarisaatio 1941–1944 näytti ja tuntui – Elävä arkisto – yle.fi. Kiinnitin huomioni siihen, ettei tämä ole ollenkaan niin epäsiisti kuin mitä tyypillisten venäläisten talot ovat. Pekka Tiilikainen 26.7.1941.

ellauri343.html on line 433: Neuvostoliitto katsoi jatkosotaa luonnollisesti toisesta kulmasta. Siihen voi tutustua hämmästyttävässä arkistofilmissä, nimittäin vuonna 1944 valmistuneessa neuvostoliittolaisessa propagandaelokuvassa.

ellauri344.html on line 57:   Vallattuihin strategisiin puolustusasemiin ei pysähdytty 1944 kesällä vaan paineltiin tulimyrskyssä selkä kyyryssä kipin kapin kotio.

ellauri344.html on line 205:   Jarkko Laine (1947–2006) nousi julkisuuteen runokokoelmalla Muovinen Buddha (1967) ja romaanilla Haamumaili (1968). Hänen varhaisessa tuotannossaan näkyivät vahvasti amerikkalaisen beat-sukupolven ja vastakulttuurin vaikutteet. Runoissa vilisi niin korkeakirjallisia kuin populaarikulttuurisia viittauksia. Laine oli keskeisesti mukana Suomen Talvisota 1939–40 -taiteilijaryhmässä, jonka toimintamuotoihin kuuluivat hämmentävät, monitaiteiset live-esiintymiset, monistettu Aamurusko-lehti sekä radio-ohjelmasarja Maanalaista menoa.

ellauri345.html on line 434:     Rudolf Borchardt (* 9. Juni 1877 in Königsberg; † 10. Januar 1945 in Trins bei Steinach in Tirol) war ein scheindeutscher Schriftsteller, Lyriker, Übersetzer und Redner.

ellauri345.html on line 436:     Rudolf Borchardt wurde als zweites Kind des ursprünglich jüdischen, 1864 evangelisch getauften Kaufmanns Robert Borchardt (1848–1908) und seiner ebenfalls konvertierten Frau Rosalie, geb. Bernstein (1854–1943), geboren. Er verbrachte die ersten fünf Lebensjahre in Moskau und zog 1892 mit seiner Familie nach Berlin. Da er im Gymnasium diskriminiert wurde, gab die Familie ihn in die Obhut des Gymnasialprofessors Friedrich Wittu, der ihn den an den Königlichen Gymnasien zunächst in Marienburg und später in Wesel am Niederrhein in den Traditionen evangelischen Lebens und der „Treue gegen den König“ erzog. Schon in dieser Zeit prägte ihn die Lektüre der Schriften Herders. 1895 machte er am Königlichen Gymnasium zu Wesel sein Abitur und begann im selben Jahr in Berlin ein Studium in Theologie, später studierte er klassische Philologie und Archäologie. Diese Studien setzte er 1896 in Bonn und Göttingen fort und studierte daneben noch Germanistik und Ägyptologie.

ellauri345.html on line 438:     Bleibende Eindrücke hinterließen 1898 das Frühwerk Hugo von Hofmannsthals und das Werk Stefan Georges. 1898 begann Borchardt mit der Arbeit an einer Dissertation über Gattungen der griechischen Lyrik, die jedoch nicht abgeschlossen wurde. Nach persönlichen Krisen und einer schweren Erkrankung im Februar 1901 verwarf Borchardt den Plan einer Universitätslaufbahn. Im Januar 1902 überwarf Borchardt sich mit seinem Vater, da dieser ihm monatliche Zahlungen verweigerte. Am 17. Februar reiste er nach Rodaun und besuchte den von ihm verehrten Hugo von Hofmannsthal. Seit 1903 lebte er mit einigen Unterbrechungen in der Toskana und wohnte in einer Villa in Monsagrati bei Lucca.  1906 heiratete Borchardt in London die Malerin Karoline Ehrmann (1873–1944) und kehrte mit ihr nach Italien zurück.

ellauri345.html on line 444:     Im August 1944 wurden Borchardt und seine Frau in Italien von der SS verhaftet und nach Innsbruck transportiert, wo der Rücktransport endete. Hier wurde der Sohn Cornelius gemustert und musste noch einen Monat in einer Flakeinheit dienen. Grundsätzlich aber wurde die Familie mit Essensmarken und Papieren ausgestattet und in die Freiheit entlassen. Borchardt und seine Frau versteckten sich in Tirol, wo Borchardt am 10. Januar 1945 an einem Herzversagen starb.

ellauri345.html on line 714:     Tähän asti on väitetty, että hän on ollut arvoitus miehenä, ellei ajattelijana, mutta tässä hän esiintyy joukossa hahmoja: uskoton aviomies, epäluotettava isä, pakonomainen pelimies, prostituoitujen usein käyvä vieras, vedonlyöjä (hän ​​ja Gershom Scholem jäivät koko yön juomassa mustaa kahvia simuloidakseen heikkoja sydämiä ja siten epäonnistuakseen armeijan lääkintähenkilöstössä), sarjajäsen rakkauskolmioissa (hänet vedettiin eroottisesti ja kieroutuneesti, kirjoittajat vakuuttavasti ehdottavat, kolmioihin, joista hän ei saanut haluamaansa). He kertovat hänen kokemuksistaan ​​meskaliinista ja hasisista. He ihmettelevät, mitä oli kuuluisassa mustassa asiapullosalkussa, joka katosi salaperäisesti hänen itsemurhansa jälkeen vuonna 1940 – sisälsivätkö se käsikirjoituksen, joka olisi järisyttänyt maailmaa, jos se olisi löydetty? Eiland ja Jennings ovat epäileviä. Kaikesta tästä muodostuisi erinomaisen raju kerronta, mutta Eiland ja Jennings eivät rullaa sillä tavalla.

ellauri345.html on line 716: 1940 Waltteri oli kitkerästi eronnut vaimostaan ​​Dorasta, vieraantunut ainoasta lapsestaan ​​Stefanista, oli äskettäin kosinut Olga Paremia, saksalaista venakkoa, johon hän oli rakastunut, ja saanut rukkaset. Hän oli niin lähellä itsemurhaa, että oli äskettäin kirjoittanut testamentin ja jäähyväiskirjeet Nizzan hotellihuoneessa joillekin hänen rakkaimmille ystävilleen ("Ja nytkin, kun olen kuolemaisillani", hän kirjoitti entiselle rakastajattarelleen, kuvanveistäjä Jula Cohnille, "elämässäni ei ole suurempia lahjoja omaisuutta kuin ne, jotka kärsimyksen hetket sinulle antavat.")

ellauri345.html on line 718:     Melankolinen joukko Frankfurtin koulun maanpaossa olevia saksalaisia ​​juutalaisia ​​intellektuelleja (Adorno, Horkheimer, Löwenthal, Marcuse, Fromm) tuki häntä kuukausittaisilla stipendeillä. Miksi Benjamin on tärkeä vuonna 2014? Miksi meidän pitäisi lukea häntä? Sas se. No koska hän oli dekonstruktionisti avant la lattre, tulta hengittävä kommunisti, ja messiaaninen juutalainen mystikko. Sitäpaizi Samuel Taylor Coleridgellakin oli huumeongelmia, vaeltava silmä ja häpeällinen piittaamattomuus velvollisuuksistaan ​​vaimoa ja lapsia kohtaan. Todellakin, kun Benjamin itse lipsahti pois luotamme ennenaikaisesti vuonna 1940, hänen itsemurhansa edusti, kuten Scholem ilmaisi, anteeksiantavalla liioituksella "eurooppalaisen miehen kuolemaa".

ellauri346.html on line 306: Titled "Friendship Song," the video in question featured a group of children reportedly singing in a re-recording of an old song originally written by Israeli poet Haim Gouri after the 1948 war that led to the creation of the state of Israel, but with amended lyrics referring to Gaza. David Sheen, an independent filmmaker and writer, translated these new lyrics for The Electronic Intifada into English from Hebrew. Per his translation, the children sang:

ellauri347.html on line 190: 
 "Ei kukaan, jolla on kiire, ole aivan sivistynyt." - Will Durant (tammikuu 1941)

ellauri350.html on line 606: 
 ”Jos et aluksi onnistu, yritä, yritä uudelleen. Lopeta sitten. Ei ole mitään hyötyä olla hulluna siinä." - WC Fields (lokakuu 1949)

ellauri350.html on line 823: Samuel L(eroy) Jackson (s. 21. joulukuuta 1948) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Yksi sukupolvensa tunnetuimmista näyttelijöistä, elokuvat, joissa hän on esiintynyt, ovat tuottaneet yhteensä yli 27 miljardia dollaria maailmanlaajuisesti, mikä tekee hänestä kaikkien aikojen toiseksi eniten tuloja tuottavan näyttelijän . [a] Tuoreen luokituksen mukaan hän on kaikkien aikojen eniten tuottanut näyttelijä. Vuonna 2022 hän sai Academy Honorary Award -palkinnon "kulttuurisena ikonina, jonka dynaaminen työ on resonoinut genreissä, sukupolvissa ja yleisöissä maailmanlaajuisesti". Jacksonin läpimurtoesitys oli Jules Winnfieldin roolissa Quentin Tarantinon rikosdraamassa Pulp Fiction (1994), Hän sai laajaa tunnustusta myös Jedi Mace Winduna Star Wars -esiosa-trilogiassa ( 1999–2005) ja Nick Furynä 11 Marvel Cinematic Universe -elokuvassa , alkaen Iron Manista (2008), sekä vierailijana ABC- sarjassa SHIELDin agentit.

ellauri351.html on line 129:   Lorenzin työ keskeytti toisen maailmansodan alkamisen ja vuonna 1941 hänet värvättiin Saksan armeijan sairaanhoitajaksi. Vuonna 1944 hänet lähetettiin itärintamalle, missä hänet vangittiin Neuvostoliiton puna-armeijaan ja vietti neljä vuotta saksalaisena sotavankina Neuvostoliiton Armeniassa. Sodan jälkeen hän katui jäsenyyttään natsipuolueessa.

ellauri351.html on line 134: Hänet kutsuttiin Wehrmachtiin vuonna 1941. Hän pyrki moottoripyörämekaanikkoksi, mutta sen sijaan hänet määrättiin sotilaspsykologiksi, joka suoritti ihmisrotututkimuksia miehitetyssä Posenissa Rudolf Hippiuksen johdolla. Tavoitteena oli tutkia "saksalais-puolalaisten puolirotuisten" biologisia ominaisuuksia selvittääkseen, hyötyivätkö he samasta työmoraalista kuin "puhtaat" saksalaiset.

ellauri351.html on line 137: Muistelmissaan Lorenz kuvasi sotavuosiensa kronologiaa eri tavalla kuin mitä historioitsijat ovat pystyneet dokumentoimaan hänen kuolemansa jälkeen. Hän itse väitti, että hänet vangittiin vuonna 1942, missä todellisuudessa hänet lähetettiin vain rintamalle ja vangittiin vuonna 1944, jättäen kokonaan pois hänen osallistumisensa Poznańin projektiin. 

ellauri351.html on line 214: Bessel van der Kolk is a psychiatrist, author, researcher and educator based in Boston, United States. Bessel van der Kolk (s. 1943) on psykiatri, kirjailija, tutkija ja kouluttaja Bostonissa. Kova peli Bostonissa, Yhdysvalloissa. Hänen tutkimuksensa on ollut 1970-luvulta lähtien ihan parhautta posttraumaattisen stressin alalla. Hän on kirjoittanut The New York Timesin bestsellerin, The Body Keeps the Score.

ellauri351.html on line 255:   Lewin muutti Yhdysvaltoihin elokuussa 1933 ja sai kansalaisuuden vuonna 1940. Muutama vuosi Amerikkaan muuttamisen jälkeen Lewin alkoi pyytää ihmisiä lausumaan nimensä "Lou-in" eikä "Le-veen", koska sanan virheellinen ääntäminen hänen nimensä amerikkalaiset olivat johtaneet moniin vastaamattomiin puheluihin. Vähän ennen kuolemaansa hän kuitenkin alkoi pyytää oppilaita ja kollegoita käyttämään oikeaa ääntämistä ("Le-veen"), koska hän piti sitä parempana.

ellauri351.html on line 261:   Festinger jatkoi opintojaan Kurt Lewinin johdolla Iowan yliopistossa, jossa Festinger sai MA-tutkinnon vuonna 1940 ja tohtorin vuonna 1942 lasten käyttäytymisen alalla.  Molemmat vaihtoivat kerran vaimoa. Lewinin kuoltua Festinger muutti yhä lännemäxi MIT:stä, kunnes vuonna 1957 julkaisi kognitiivisen dissonanssin teoriansa, joka on todennäköisesti hänen kuuluisin ja vaikutusvaltaisin panoksensa sosiaalipsykologian alalla. Festinger pettyi sosiaalipsykologian ja alkoi huuhailla. Viimeinen yritys oli ymmärtää, miksi jokin kulttuuri hyväksyy tai hylkää idean, ja hän päätti, että tutkimalla, miksi uusi teknologia otettiin nopeasti käyttöön lännessä, mutta ei Itä-Bysantin valtakunnassa, valaisisi asiaa. Festingerillä kuitenkin diagnosoitiin syöpä ennen kuin hän pystyi julkaisemaan tämän materiaalin. Hän päätti olla jatkamatta hoitoa ja kuoli 11. helmikuuta 1989.

ellauri351.html on line 297:   Taleb syntyi Amiounissa Libanonissa Minerva Ghosnille ja Nagib Talebille, onkologille ja antropologian tutkijalle. Hänen vanhempansa olivat Antiokian kreikkalaista syntyperää, joilla oli Ranskan kansalaisuus. Hänen isoisänsä Fouad Nicolas Ghosn  ja hänen isoisoisänsä Nicolas Ghosn olivat molemmat varapääministereitä 1940-luvulta 1970-luvulle. Hänen isoisänsä Nassim Taleb oli korkeimman oikeuden tuomari ja hänen isoisoisoisoisoisänsä Ibrahim Taleb (Nabbout) oli Libanon-vuoren kuvernööri vuonna 1866.  Taleb osallistui ranskalaiseen tapaamiseen. koulu siellä, Grand Lycée Franco-Libanais Beirutissa.  Hänen perheensä poliittinen asema ja vauraus väheni Libanonin sisällissodassa, joka alkoi vuonna 1975. Hän on kreikkalaisortodoksinen kristitty. 

ellauri351.html on line 371: Louis Maurice Halbwachs (11. maaliskuuta 1877 Reims, Ranska – 16. maaliskuuta 1945 Buchenwald) oli ranskalainen filosofi ja sosiologi, joka on luonut käsitteen kollektiivinen muisti. 

ellauri351.html on line 380: Saksan miehitettyä Pariisin Ruumisvaha pidätettiin, ja hän joutui Buchenwaldiin, jossa hän kuoli 1945 punatautiin. Taas ruiske punatautiin!

ellauri351.html on line 612:   Alice Ann Bailey (16. kesäkuuta 1880 – 15. joulukuuta 1949, alun perin Alice LaTrobe Bateman) oli englantilainen teosofi, luennoitsija, tuottelias okkulttinen kirjailija ja Lucis Trust -säätiön perustaja. Hän muutti vuonna 1907 Yhdysvaltoihin, jossa hän vietti loppuelämänsä. Alice ja Maitreya on mainittu aiemmin hörhöistä kertovassa paasauxessa albumissa 169. Yrjö Kallisesta piti tulla Maitreya, mutta jäi täpärästi alle äänikynnyxen (kz. albumi 263).

ellauri351.html on line 692:   Elinikäinen marxilainen, hänen yhteiskuntapoliittiset vakaumuksensa vaikuttivat tuhoisasti hänen työnsä luonteeseen. Brittikommarit vaati 2. rintaman avaamista johki Pohjois-Ranskaan ryssien hädän helpottamisexi. Ei jaxa, istutaan ja kazotaan eka kuinka iivanalle käy, oli Churchillin ja Rooseveltin näkemys. Soditaan vaan tuolla siirtomaissa ja odotetaan itärintaman lopputulosta. M15:n ponnisteluista huolimatta vuonna 1947 hänestä tuli historian lehtori Birkbeck Collegessa, Lontoon yliopistossa, jossa tuohon aikaan epätavallisella tavalla henkilökunnan tai opiskelijoiden keskuudessa ei ollut taipumusta kommunismin vastaisuuteen. Hobsbawm sanoi, että McCarthyismista oli olemassa heikompi versio. joka otti valtaansa Isossa-Britanniassa ja vaikutti marxilaisiin tutkijoihin: "En saanut ylennystä 10 vuoteen, mutta kukaan ei heittänyt minua ulos".  Poliittiset viholliset kielsivät Hobsbawmilta luennoitsijan Cambridgessa, ja koska hän oli myös estetty jonkin aikaa professuurista Birkbeckissä samoista syistä, hän puhui onnesta, kun hän oli saanut viran Birkbeckissä vuonna 1948 ennen kuin kylmä sota alkoi todella lähteä liikkeelle. Konservatiivien kommentaattori David Pryce-Jones on dementoinut tällaisten uraesteiden olemassaolon.

ellauri351.html on line 700: Hobsbawmin sanotaan sanoneen, että seksin lisäksi ei ole mitään niin fyysisesti intensiivistä kuin "osallistuminen joukkomielenosoitukseen suuren julkisen korotuksen aikana". Aika intensiivinen hörökorva olikin. Hänen ensimmäinen avioliittonsa oli Muriel Seamanin kanssa vuonna 1943. He erosivat vuonna 1951. Hänen toinen avioliittonsa oli Marlene Schwarzin (vuonna 1962), jonka kanssa hänellä oli kaksi lasta, Julia Hobsbawm ja Andy Hobsbawm. Hänellä oli väh. 1 avioton poika Joshua Bennathan, joka syntyi vuonna 1958 ja kuoli marraskuussa 2014. "Joss" kuoli syöpään viisikymppisenä. Born in Birmingham, Joss was the son of the historian Eric Hobsbawm and the educational psychologist Marion Bennathan. He was raised by his mother and her husband, the economist Esra Bennathan, and went to Newnham Croft primary school, Cambridge, and Bristol grammar school. At the age of 17, Joss married Jenny Corrick and had two children by the age of 20. The couple divorced but remained friends.

ellauri352.html on line 161:     Antonio Damasio (s. 25. helmikuuta 1944, Lissabon) on portugalilais-amerikkalainen aivotutkija ja neurologi, joka toimi lähes 30 vuotta Iowan yliopiston neurologian laitoksen johtajana ja professorina. Tällä hetkellä hän on David Dornsife neurotieteen professori Etelä-Kalifornian yliopistossa, jossa hän johtaa USC:n Brain and Creativity -Instituuttia. Hän on tutkinut tietoisuutta, tunteita ja aivojen toimintaa. Damasion käsitys aivoista pohjautuu muun muassa hänen aivovaurioihinsa. Damasio sai Yrjö Reenpää -lohtupalkinnon Helsingissä vuonna 2000.

ellauri352.html on line 267: Mallin esitteli sveitsiläisamerikkalainen psykiatri Elisabeth Kübler-Ross vuoden 1969 kirjassaan Kuolemasta ja kuolemasta, ja se sai inspiraationsa hänen työstään parantumattomasti sairaiden potilaiden parissa. Masentuneena siitä, että lääketieteellisissä kouluissa ei annettu opetusta kuolemasta ja kuolemasta, Kübler-Ross tutki kuolemaa ja sen kohtaajia Chicagon yliopiston lääketieteellisessä koulussa. Kübler-Rossin projekti kehittyi seminaarisarjaksi, josta potilashaastattelujen ja aikaisemman tutkimuksen ohella tuli hänen kirjansa perusta. Vaikka Kübler-Rossin tunnustetaan yleisesti näyttämömallien luojana, aiemmat kuolemanteoreetikot ja -lääkärit, kuten Josef Mengele, Erich Lindemann, Collin Murray Parkes ja John Bowlby, käyttivät samanlaisia steppien tai vaiheiden malleja jo 1940-luvulla.

ellauri352.html on line 374: Ron Jones (s. 1941) on amerikkalainen kirjailija ja entinen opettaja Palo Altossa, Kaliforniassa. Hänet tunnetaan parhaiten luokkaharjoitteestaan ​​nimeltä "The Third Wave" ja tapahtumasta kirjoittamansa kirjasta, joka inspiroi tv-elokuvaa The Wavea ja muita teoksia, mukaan lukien teatterielokuva vuonna 2008 ja saxalainen Netflix sarja 2019. Alkuperäinen tv-elokuva voitti Emmy- ja Peabody- palkinnot. Hänen kirjoistaan ​​The Acorn People ja B-Ball on tehty myös tv-draamoja. Jones asuu San Franciscossa, Kaliforniassa, missä hän esiintyy säännöllisesti tarinankertojana. SF on kyllä tarinoiden tarpeessa. Tao Tao olisi enemmän kuin paikallaan.

ellauri352.html on line 380: Jones on työskennellyt viimeiset 30 vuotta muiden henkisesti vammaisten parissa ja kirjoittanut useita kirjoja. Jones varttui 46th Avenuella Sunset Districtissä 1940- ja 1950-luvuilla. Hän asuu Haight Ashburyssa San Franciscossa vaimonsa Deannan kanssa. [ lainaus tarvitaan ] Hän on juutalainen. Vuoden kristillinen kirja tammenterhokansalle.

ellauri352.html on line 446: Peruskoulu-uransa päätyttyä König Wilhelm opiskeli lääketiedettä ja suoritti vuonna 1938 yhdeksän kuukauden harjoittelun apulaislääkärinä Göttingenin yliopistollisessa sairaalassa. Heinäkuussa 1938 hän ja Dagmar Kalling (ruotsalainen aatelisnainen) menivät naimisiin; Avioliitosta syntyi kolme lasta. König työskenteli apulaislääkärinä Höxterin terveysosastolla marraskuusta 1939 lähtien. Godelheimissa ( Höxterin piiri ) kuningas ja hänen perheensä asuivat Maygadessenin kartanolla vuoden 1941 alusta. 30. maaliskuuta 1943 König väitteli Göttingenin yliopistossa suonensisäisten ruuansulatusmehujen injektioiden vaikutuksesta kaniinien veren tilaan viitaten erityisesti pernisioosianemiaan.

ellauri352.html on line 448: König liittyi NSDAP: hen 1. syyskuuta 1939  ja oli Waffen-SS: n jäsen kesäkuun 1943 puolivälistä lähtien. Luultavasti tässä vaiheessa hänet siirrettiin Auschwitzin ja Auschwitz-Birkenaun pääleirille leirin lääkäriksi. Naisleirillä hän osallistui myös vankien valintaan kaasukammioihin, joissa heidät sitten murhattiin.  König suoritti myös näennäislääketieteellisiä sähköiskuhoitoja sairaille naisvangeille.  Loppukesästä 1944 Königistä tuli Auschwitz-Monowitzin leirinlääkäri Horst Fischerin seuraajana. Osana Auschwitzin keskitysleirin evakuointia König lähetettiin Mittelbaun keskitysleirin kautta Neuengammen keskitysleirille tammikuussa 1945, jossa hän työskenteli jälleen leirin lääkärinä.

ellauri352.html on line 450: Sodan päätyttyä kuninkaan vaimo ilmoitti miehensä kuolemasta viranomaisille ja muutti lasten kanssa Ruotsiin vuoden 1945 lopulla. Kuningas itse piiloutui sodan lopussa. Salanimellä Dr. med. Ernst Peltz muutti Königin Holtorfiin ( Colnraden kunta ) ja sai siellä Britannian viranomaisilta luvan työskennellä herttaisena maalaislääkärinä. Sen jälkeen kun Königistä levisi huhuja, että hän ehkä onkin valelääkäri, paikallinen lääketieteellinen yhdistys pyysi Königia 1960-luvun alussa toimittamaan asianmukaiset asiakirjat todistaakseen hänen lisenssinsä lääketieteen harjoittamiseen. König (alias Peltz) sulki vastaanottonsa huhtikuussa 1962 "terveydellisistä syistä" ja muutti tuntemattomaan paikkaan.

ellauri352.html on line 452:     Erwin - Oskar Ding-Schuler (s. 19. syyskuuta 1912 Bitterfeldissä ; † 11. elokuuta 1945 Freisingissä ) oli saksalainen SS-Sturmbannführer ja Buchenwaldin keskitysleirin ensimmäinen leirilääkäri. Mitätön Heinrich Ding oli adoptoinut vuonna 1915  Carl Freiherr von Schuler -nimisen siirtomaalääkärin aviottoman pojan. Syyskuussa 1944 Ding-Schuler muutti sukunimensä "Schuleriksi". Kauan ei se kerinnyt siitä ilostella. 25. huhtikuuta 1945 Yhdysvaltain joukot pidättivät Ding-Schulerin ja teki sille itsemurhan vankisellissä 11. elokuuta 1945.

ellauri352.html on line 460: Eugen Kogon syntyi juutalaisen lääkärin aviottomana pojana, joka kuoli vain kaksi vuotta syntymänsä jälkeen. Buchenwaldissa Otto Kippin ja Ferdinand Römhildin neuvosta Kogonista tuli toukokuussa 1943 lääkintävirkailija keskitysleirin lääkärille Erwin Ding-Schulerille, joka johti Buchenwaldin keskitysleirin lavantautikoeasemaa. Omien lausuntojensa mukaan Kogon pystyi rakentamaan työnsä kautta lähes luottamuksellisen suhteen Ding-Schuleriin.  Ding-Schuler pelasti Kogonin hengen 8. huhtikuuta 1945 salakuljettamalla hänet ulos Buchenwaldista simpanssilaatikossa ja viemällä hänet kotiinsa. Kogon odotti laatikossa ensisijaisesti uuden yhteiskunnan rakentamista - EU:ta, jossa Kogonin käsityksen mukaan tulisi yhdistää kristinusko ja sosialismi. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet suurelta osin eristäytyneenä Königstein im Taunusissa, missä hän kuoli jouluaattona vuonna 1987. Kogon oli naimisissa lapsuudenystävänsä Margarethe Langin (1902–1989) kanssa vuodesta 1927. Avioliitosta syntyivät lapset Alexius, Michael ja Cornelia.    

ellauri352.html on line 472: Binjamin Wilkomirski on sveitsiläisen Bruno Dössekkerin (syntynyt 12. helmikuuta 1941 Bielissä nimellä Bruno Grosjean ) salanimi, joka esitteli itsensä tällä nimellä holokaustista selviytyjä.

ellauri352.html on line 662:   Hän meni opettamaan Harvardiin vuosina 1939–1940 ja liittyi sitten Macmillan Publishersiin yhteiskuntaopintojen koulutustoimittajana. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain laivasto kutsui hänet aktiiviseen tehtävään.

ellauri352.html on line 664:   Hänen tukikohtansa komentajat luulivat Michenerin erehdyksessä amiraali Marc Mitscherin pojaksi, ja sen seurauksena häntä pyydettiin matkustamaan eri tehtävissä Tyynenmeren ympäri. Hänen ensimmäinen romaaninsa julkaistiin vuonna 1947. Hän jopa valitsi televisiokirjoittamisen urakseen tuona aikana, mutta ei nähnyt suurta menestystä. Hän teki televisiotyötä 1950-luvun lopulla.

ellauri352.html on line 670:   Kevään tulet (1949) Aasian ääni (1951) Toko-rin sillat (1953) Sayonara (1953) Havaiji (1959) Kunnanjohtajan raportti (1961) Asuntovaunut (1963) Lähde (1965) Ajelehtijat (1971) Satavuotis (1974) Chesapeake  (1978)    Elämänlaatu (1980) Liitto (1980) Avaruus (1982) Puola (1983) Texas (1985) Legacy (1987) Alaska (1988) Matka (1988) James A. Michenerin USA: Ihmiset ja maa (Kassa: Peter Chaitin 1988) Karibian (1989) Kotka ja korppi (1990) Romaani (1991) Maailma on Kotini (1991) Meksiko (1992) Taantuma (1994) Ihme Sevillassa (1995) Tämä jalo maa: visioni Amerikasta (1996) Matecumbe (2007).

ellauri353.html on line 193:     Vuonna 1945 Buñuelin sopimus Warner Brothersin kanssa päättyi, ja hän päätti olla uusimatta sitä järjestyksessä, kuten hän sanoi: "toteuttaa elämäni tavoitteeni vuodeksi: olla tekemättä mitään". Kun hänen perheensä viihtyi rannalla, Buñuel vietti suuren osan ajastaan Antelope Valleyssä uusien tuttavuuksien kirjailija Aldous Huxleyn ja kuvanveistäjä Alexander Calderin kanssa, jolta hän vuokrasi talon. Ja sitten Mexicoon!

ellauri353.html on line 198:     Vuonna 1949 Buñuel luopui Espanjan kansalaisuudestaan tullakseen meksikolaiseksi. Los Olvidados Ciudad Mexicon katulapsista pysyy Munuelin teosten joukossa hetkenä, jolloin hän murtautui pinnalle ja räjähti, ennen kuin hän vaipui takaisin kuin ilotulite etuoikeutettujen maailmaan, jossa hänen surrealistinen näkemyksensä rakasti pelata. Buñuelin katulapset eivät ole "jalostettuja" heidän epätoivoisesta selviytymistaistelusta, he ovat itse asiassa armottomia saalistajia, jotka eivät ole parempia kuin heidän yhtä romantisoitumattomat uhrinsa.  Kuvaamisen aikana useat miehistön jäsenet vastustivat tuotantoa monin eri tavoin: yksi teknikko kohtasi Buñuelin ja kysyi, miksi hän ei tehnyt "oikeaa" meksikolaista elokuvaa "sen sijaan surkea kuva kuten tämä";  elokuvan kampaaja erosi paikan päällä kohtauksen johdosta, jossa päähenkilön äiti kieltäytyy antamasta hänelle ruokaa ("Meksikossa yksikään äiti ei sanoisi noin pojalleen."); toinen henkilökunnan jäsen kehotti Buñuelia luopumaan "roskakasalla" ampumisesta. Eivät pitäneet rikkaan spanjuunan ilostelusta märkäselkien kustannuxella. Buñuelilta vaadittiin jopa Meksikon kansalaisuuden peruuttamista.

ellauri353.html on line 389:     Stalin ammutti Babelin talvisodan aikana. NKVD pidätti Babelin 15. toukokuuta 1939 terrorismista ja vakoilusta väärennetyillä papereilla ja hänet teloitettiin Babelin vastalauseista huolimatta 27. tammikuuta 1940.

ellauri353.html on line 392: 

ellauri353.html on line 420: Syntynyt Kozyurinin kylässä Kalmykin alueella Donin armeijan alueella. Vanhemmat ovat köyhiä ulkomaisia ​​talonpoikia Mihail Ivanovitš (1862-1919) ja Melanya Nikitovna (1859-1944), jotka ovat kotoisin Birjutšenskin alueelta Voronežin maakunnasta.

ellauri353.html on line 460: Vuonna 1943 Budyonnyn aloitteesta perustettiin uudelleen Moskovan hevosenkasvatusinstituutti.

ellauri353.html on line 523:   Synnyttyään vuonna 1894, Babel hupsahti helvetin vuosisadalle, joka oli juuri edessä. Hän kirjoitti venäjäksi. Hän oli kommunisti. Hän oli yliopistokoulutuksen saanut juutalainen. Hänet teloitettiin ampumajoukolla 27. tammikuuta 1940 Butyrkan vankilassa Moskovassa. Hänellä oli suhde  Neuvostoliiton NKVD:n voimakkaan päällikön vaimon kanssa, mikä oli luultavasti vain yksi hänen kuolemansa syistä. Häntä oli kidutettu, kuten muitakin juutalaisia kirjailijoita, joita epäiltiin tuolloin epälojaalisuudesta. Hänet pyyhkäistiin pois, yhdessä miljoonien muiden juutalaisten kanssa, jotka kuolivat hulluksi tulleen maailman verilöylyissä, paljastaen ihmisen villiksi, villiksi kuin ihminen.

ellauri353.html on line 537: Neljäs Internationaali koki suuren hajoamisen vuonna 1940 ja vieläkin merkittävämmän skisman vuonna 1953. Skismaattisten ryhmittymien osittainen yhdistyminen tapahtui vuonna 1963, mutta organisaatio ei koskaan toipunut riittävästi, eikä se onnistunut nousemaan uudelleen yhdeksi kansainväliseksi ryhmittymäksi. Trotskilaisten vastaus tällaiseen tilanteeseen on ollut useiden internationaalien muodostaminen eri puolilla maailmaa, ja jotkut ovat eri mieltä siitä, mikä organisaatio edustaa historiallisen neljännen internationaalin todellista perintöä ja poliittista jatkuvuutta.

ellauri355.html on line 94: 1941_%D0%B3%D0%BE%D0%B4%D1%83.jpg/360px-%D0%94%D0%BC%D0%B8%D1%82%D1%80%D0%B8%D0%B9_%D0%AF%D0%B7%D0%BE%D0%B2_%D0%B2_1941_%D0%B3%D0%BE%D0%B4%D1%83.jpg" height="300px" />

ellauri355.html on line 178: Kharkovin polkupyörätehdas modernisoitiin vuonna 1929, mikä mahdollisti parannettujen mallien tuotannon hallitsemisen ja valmiiden tuotteiden vuosituotannon lisäämisen. Vuoteen 1941 asti yritys valmisti noin miljoona polkupyörää. Vihollisuuksien puhjettua tehdas evakuoitiin kiireesti Bukharaan, missä muutamassa viikossa käynnistettiin tuotantosykli, joka keskittyi rintaman tuotantoon.

ellauri355.html on line 180: Etutilanteen radikaalin muutoksen myötä kävi selväksi, että Harkovin polkupyörätehdas palautetaan Ukrainaan. Syksyllä 1944 alkoi evakuointiprosessi, ja jo seuraavan vuoden alussa yritys palautti sotilaallisiin tarkoituksiin käytettävien laitteiden tuotannon. Kesäkuussa 1945 tehdas alkoi tuottaa rauhallisia tuotteita - polkupyöriä.

ellauri355.html on line 182: Sodan jälkeiset vuodet toivat yritykselle nopean kehityksen. Tuotteet Kharkov polkupyörätehdas oli kysytty koko Neuvostoliitossa. Vuonna 1948 perustettiin linjat naisten ja lasten mallien tuotantoon. Tehtaan suunnittelutoimiston työntekijät työskentelivät uusien näytteiden parissa: lahjakkaat insinöörit ja teknikot. Suunnitelmien mukaan tehdas tuottaisi viisivuotissuunnitelman loppuun mennessä 350 000 yksikköä vuodessa.

ellauri355.html on line 184: Yritys kasvoi, uusia työpajoja ilmestyi, henkilökunta kasvoi. Tuotannon kehittämisestä vuonna 1948 yritykselle myönnettiin kolme miljoonaa ruplaa. Osa rahoista käytettiin työntekijöiden asumiseen. Yritys työskenteli kolmessa vuorossa. Vuonna 1949 B-31-urheilupyörän malli kehitettiin yhdellä nopeudella, ja se päivitettiin myöhemmin kahdelle nopeukselle.

ellauri355.html on line 186: Kharkovin polkupyörätehtaan polkupyörät vuonna 1950 osallistuivat kansainvälisiin kilpailuihin, jättämättä tekniset ja laadulliset ominaisuudet ulkomaisille analogeille. Vuonna 1948 aloitettiin tuotantotilojen laajentaminen ja yrityksen jälleenrakentaminen. Tämä toimi ylimääräisenä 10 340 tuotantoyksikön tarvittavien laitteiden julkaisuna.

ellauri355.html on line 230: 

ellauri359.html on line 141: Pikin ikäinen Karmela Bélinki (s. 19. toukokuuta 1947  Helsinki) on suomalainen toimittaja, tutkija ja  kirjailija. Elämä muokkaa. Bélinki  työskenteli työvoimaministeriössä, Suomen  ulkomaankauppaliitossa, kieltenopettajien  liitossa ja Yleisradiossa, kunnes hänet vuonna  1997 nimitettiin Suomalais-norjalaisen  kulttuuri-instituutin ensimmäiseksi johtajaksi  Osloon. Bélinki on toiminut sekä  kotimaisissa että kansainvälisissä  juutalaisjärjestöissä. Vuonna 1984 Bélinki  esitti Helsingin yliopistossa väitöskirjaksi  englanninkielisen tutkimuksen naisasialiikkeen  historiasta. Tutkimus sai painoluvan, mutta  väitöstilaisuudessa molemmat vastaväittäjät  ehdottivat sen hylkäämistä. Tapausta puitiin  myöhemmin muun muassa väittelijän moottoriturvan ja oikeusmurhan kannalta. 

ellauri360.html on line 51: Alain Robbe-Grillet syntyi vuonna 1922 Saint-Pierre-Quilbignonissa, joka on nykyään osa Brestiä. Hänen isänsä oli insinööri, joka omisti pienen tehtaan. Hänen vanhempansa olivat ateisteja ja äärioikeiston kannattajia. Hän opiskeli Institut National d'Agronomie -koulussa, mutta hänen opinnot keskeytettiin, kun hänet värvättiin väkisin Saksan miehityksen alla sorviksi saksalaiselle tankkitehtaalle. Sodan jälkeen hän työskenteli agronomina, erikoisalana trooppisten hedelmien viljely (kuten Don Jaimella, jonka lukija tuntee toisellakin nimellä, eli Zorron nimellä), mukaan lukien loitsut ulkomailla. Hän kuitenkin sairastui eikä palannut ammattiinsa, vaan aloitti kokopäiväisen kirjoittamisen. Vuonna 1957 hän meni naimisiin Catherine Rastakianin kanssa , näyttelijän, joka on myös julkaissut romaaneja. Hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa vuonna 1948, mutta se julkaistiin vasta vuonna 1978. Vuonna 1951 hänen ensimmäinen julkaistu romaaninsa – Les Gommes (Pyyhekumit) – voitti palkinnon ja hän pystyi tekemään uran kirjailijana.

ellauri362.html on line 49: 

ellauri362.html on line 299:   Sota-aikainen koulunkäynti eri paikkakunnalla ja perheen isän alituinen poissaolo olivat varmaankin osasyitä siihen, että nuoren pojan maailma järkkyi. Ensimmäisen "eksistenssitilansa" Meri kertoo kokeneensa 1942 matkalla Outokumpuun äidin vanhempien luo. Tämmöinen kokemus minän häviämisestä ja maailman tyhjyydestä unenomaisena toistuu sitten useiden Meren teosten ihmisten tajunnassa. Vuonna 1949 koettu henkinen ahdistus ja traumaattinen vaihe toistui 1954, kuitenkin lievempänä.

ellauri362.html on line 756:   Ranska on tuottanut kunnioitettavan määrän huuhaamiehiä. Louis Pierre Althusser (16. lokakuuta 1918 – 22. lokakuuta 1990) oli ranskalainen filosofi. Hän oli strukturalistinen marxisti ja kommunisti, joka tuli tunnetuksi filosofiassa myös teoreettisena antihumanistina. Hän syntyi Ranskan Algeriassa ja muutti sitten Pariisiin opiskelemaan huippukoulu École Normale Supérieuressa. Louisin nuoruutta oli leimannut vahvasti katollinen uskonto, jonka hän hylkäsi vasta vuonna 1943. Kiihkeä katolinen Louis Althusser oli nuoruudessaan poliittisesti oikeistolainen. Hän vietti sodan lopun Saksassa Schleswigin Stalagissa ( Stalag XA ), missä hän nautti ensimmäiset mielenterveyshäiriönsä.

ellauri362.html on line 758:   Vuonna 1946 Althusser tapasi Ville Rydmanin, jonka kanssa hän avioitui ja pysyi naimisissa tämän kuolemaan asti.

ellauri364.html on line 120: 1942). Bjorkhem fremhæver de mange schizoide træk, der findes hos K., og

ellauri364.html on line 181: 

ellauri364.html on line 577: Edward Francis Diener (25. heinäkuuta 1946 – 27. huhtikuuta 2021) oli yhdysvaltalainen psykologi ja kirjailija. Diener oli psykologian professori Utahin ja Virginian yliopistossa ja Joseph R. Smiley arvostettu emeritusprofessori Illinoisin yliopistossa sekä vanhempi tutkija Gallup- organisaatiossa. Hänet tunnetaan viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana tehdystä onnellisuuden tutkimuksesta, mukaan lukien työtemperamentin ja persoonallisuuden vaikutuksista hyvinvointiin, teorioita hyvinvoinnista, tuloista ja hyvinvoinnista sekä kulttuurisista vaikutuksista hyvinvointia ja hyvinvoinnin mittaamista. Kuten Google Scholarista näkyy huhtikuussa 2021, Dienerin julkaisuja on lainattu kirjastoista yli 257 000 kertaa.

ellauri365.html on line 39: À la feuille de rose, maison turque zo ur gomedienn bornografek gant Guy de Maupassant en 1875 hag embannet e Pariz en 1945. 

ellauri365.html on line 455:   Carl Gustaf Verner von Heidenstam, född 6 juli 1859 i Olshammar i Närke, död 20 maj 1940 på Övralid i Östergötland, var en svensk författare och poet. Han var ledamot av Svenska Akademien 1912–1940 och tilldelade sej Nobelpriset i litteratur 1916.

ellauri365.html on line 469: 1944/0147.5.png" />

ellauri365.html on line 559:   Sotaisa Verneri kuoli 1940 flunssaan kuten esi-isämme Carl Gustav den tionde. Se oli läskimpi mutta huisin paljon menestyneempi kunkku kuin Carl den tolfte, tuo homoääliö. Vid sin död år 1940 efterlämnade Heidenstam 450 000 kronor.  Sven Hedin päällepäsmärinä svedut ryppäsivät Heidenstamin testamentin Kate Bangin hyväxi ja pidättivät Övralidin izellään. Testatööri Böök alkoi bylsiä Kate Bangia.

ellauri365.html on line 561:   Böök började också med att gå igenom Heidenstams efterlämnade papper. År 1941 publicerades memoarerna När kastanjerna blommade samt en samling aforismer, Tankar och utkast. År 1942 publicerades Sista dikter och följande år Heidenstams samlade verk i 23 band.

ellauri365.html on line 588: The literary career of Verner von Heidenstam (1859-1940) had practically come to an end in 1916 when he awarded himself The Nobel Prize. That I guess answers the question why. 

ellauri365.html on line 871:   Historien kring Frödings hjärna uppmärksammades 2022 av författaren och serieskaparen David Liljemark. Hjärnan togs om hand efter obduktionen, och Frödings läkare Ernst Olof Hultgren påbörjade en undersökning av den året därpå. Enligt en artikel i Svenska Dagbladet den 27 juli 1943 fanns hjärnan då utställd "på hedersplats" på Karolinska sjukhuset. Under en period (möjligen från 2004) rådde viss osäkerhet kring vilken som var Frödings hjärna, då namnetiketten hade avlägsnats från glasburken; likaså var motsvarande namnetikett borttagen från en glasburk med Gustaf Retzius' hjärna. En patolog, Birgitta Sundelin von Feilitzen, hade dock lagat Frödings hjärna några år tidigare medan namnen ännu fanns kvar på burkarna, då skaldens hjärna hade fallit isär i två delar. I slutet av 2022 redde hon ut osäkerheten, genom att undersöka bägge hjärnorna där hon identifierade Frödings hjärna, som hon hade lagat cirka 20 år tidigare. Adolf Hitlers hjärna kostade bara tiondel av Albert Einsteins, för den var praktiskt taget oanvänd.

ellauri367.html on line 41: Eräässä raportissa todettiin myöhemmin: "Noin puolta asiakirjoista, joita brittivakoilijat lähettivät Moskovaan, ei koskaan edes luettu" Stalinin paranoian vuoksi. Siitä huolimatta neuvostoliittolaiset saivat paljon salaisia tietoja – 1 771 asiakirjaa Bluntilta, 4 605 Burgessilta, 4 593 MacLeanilta ja 5 832 Cairncrossilta – vuodesta 1941 vuoteen 1945. He vuotivat saksalaisten toisen maailmansodan aikana käyttämän Enigma-koodin murtamiseen ja atomipommin kehittelyyn liittyviä Britannian valtionsalaisuuksia Moskovaan.

ellauri367.html on line 50: Cambridge Fiven tiedot auttoivat Neuvostoliittoa aloittamaan atomiprojektin työskentelyn ajoissa vuonna 1941 ja valmistautumaan ratkaisevaan Kurskin taisteluun vuonna 1943.

ellauri367.html on line 51: Vuonna 1941 Cairncross työskenteli salaisessa tiedustelukeskuksessa Bletchley Parkissa, joka oli mukana Saksan sotilasviestinnän tulkinnassa. Tämä teki hänen avustaan Neuvostoliitolle todella arvokasta: hän välitti tietoa päävihollisista Moskovaan.

ellauri367.html on line 53: Syyskuun lopussa 1941 Cairncross lähetti Moskovaan raportin pääministeri Churchillille atomiaseiden luomisprojektista, jonka britit valmistautuivat valmistamaan kahden vuoden sisällä. Tämä raportti kiinnitti ulkomaantiedustelupalvelun johtajan P. M. Fitinin huomion, joka ilmoitti asiasta L. Berialle, joka määräsi, että saadut tiedot siirretään tutkittavaksi NKVD:n 4. erityisosastolle, joka harjoitti tieteellistä tutkimusta. Siitä hetkestä lähtien työ atomiaseiden luomiseksi alkoi itse asiassa Neuvostoliitossa (operaatio Valtava ( englanniksi ) - "valtava, hirviömäinen") - aikana, jolloin vihollinen ryntäsi kohti Moskovaa ja tilanne rintamilla oli uhkaava.

ellauri367.html on line 55:   Helmikuussa 1943 Cairncross raportoi Wehrmachtin suunnitellusta operaatiosta Kursk Bulgella 1200 kilometrin rintamalla. Tämä antoi puna-armeijalle mahdollisuuden rakentaa panssarintorjuntapuolustusta ja keskittää panssarivoimansa sekä käynnistää ennaltaehkäisevän ilmaiskun vihollisasemille 15 minuuttia ennen saksalaisten suunnittelemaa hyökkäystä ja saada etua.

ellauri367.html on line 57: Kesäkuussa 1947 vakoilupäällikkö Juri Modin saapui Lontooseen Neuvostoliiton suurlähetystön kryptografina (englanninkielisissä lähteissä lehdistöavustaja) valvomaan Burgessiä, Bluntia ja Cairncrossia. Tänä aikana Cairncross, jota Modin kutsui parhaaksi agentiksi, luovutti Neuvostoliitolle täydellisen paketin luotavan NATOn asiakirjoja  - liiton rakenteesta, rahoitusjärjestelmästä ja kokoonpanosta. sekä ennusteen Suomen ja Ruåzin NATO:on liittymisen ajankohdasta. 

ellauri367.html on line 60: Juri Modin syntyi sisällissotaan osallistuneen rykmenttikomissaarin perheeseen. Hän valmistui lukiosta Lipetskissä ja astui vuonna 1940 Leningradin laivaston rakennustekniikan korkeakouluun.

ellauri367.html on line 61: Vuonna 1941 hän joutui saartoon, ja talvella hänet evakuoitiin Laatokkaa pitkin koulun kanssa ensin Jaroslavliin, sitten Kostromaan. Lokakuussa 1942 hänet lähetettiin Moskovaan SMERSH-kursseille. Englannin kielen taitonsa ansiosta hänet siirrettiin nopeutettuun kielikoulutukseen. Joulukuusta 1943 lähtien Modin työskenteli ulkomaan tiedustelupalvelussa P. M. Fitinin johdolla.

ellauri367.html on line 62: Vuosina 1944-47. Juri työskenteli Neuvostoliiton NKGB-MGB:n 1. osaston englannin osastolla, missä hänet määrättiin valvomaan "Cambridgen Viisikkoa". Hän muisteli, että "... En opiskellut tiedustelutaitoa jossain koulussa, en teoriassa, vaan käytännössä, poikkeuksellisissa olosuhteissa... Agenttiemme raportteja lukiessani aloin nähdä heidät läheisinä ihmisinä." Onnexi ei kukaan heistä joutunut tiilenpäivä lukemaan. Palattuaan Neuvostoliittoon hän opetti Neuvostoliiton KGB:n Higher Intelligence Schoolissa Moskovassa, puolusti väitöskirjaansa ja ryhtyi apulaisprofessoriksi. Juri Modin kuoli vuonna 2007 Moskovassa. Modin mukaan Tim koira ei ollut Cairncross vaan Victor baron Rothschild, Burgessin opiskelijatoveri Trinity Collegessa.

ellauri367.html on line 189:   Christian Georgievich Rakowski (venäjä Христиан Георгиевич Раковский; bulgaria Кръстьо Раковски Krastjo Rakowski; romania Cristian Racovski; ukraina Христиан Георгиевич н Георгъристия н Георгsch Rakowskyj; syntynyt 1. elokuuta, heinäkuuta / 13. elokuuta 1873, seurakunta Kotelissa, Itä-Rumeliassa, Ottomaanien valtakunnassa; † 11. syyskuuta 1941 Medvedev-metsässä lähellä Orjolia, Venäjän SFNT:ssä, Neuvostoliitossa) oli bulgarialainen sosialistinen vallankumouksellinen, bolshevikkipoliitikko ja Neuvostoliiton diplomaatti. Hän oli vallankumouksellisen Georgi Rakovskyn vastavallankumouxellinen veljenpoika.

ellauri367.html on line 212:   Saksan hyökkäyksen Neuvostoliittoon (operaatio Barbarossa) jälkeen NKVD ampui hänet 11. syyskuuta 1941 Medvedev-metsässä lähellä Orjolia Stalinin käskystä yhdessä Lev Kamenevin entisen vaimon Olga Kamenevan, Maria Spiridonovan ja 150 muun poliittisen vangin kaa. 

ellauri367.html on line 222: Heitä syytettiin salaliitosta Trotskin kanssa Stalinia vastaan sekä vakoilusta Britannian ja Japanin hyväksi. Rakovski todettiin syylliseksi ja hänet tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen. Hän oli yksi oikeudenkäynnin kolmesta syytetystä, jotka välttivät kuolemantuomion. Kaikki kolme kuitenkin ammuttiin sodan aikana 11. syyskuuta 1941, kun NKVD teloitti 157 Orjolin vankilan poliittista vankia hieman ennen kaupungin päätymistä saksalaisille. Samassa joukkoteloituksessa surmattiin muun muassa Marija Spiridonova ja Trotskin sisko Olga Kameneva.  

ellauri367.html on line 261: Esther Frumkin (jiddish: עסטער פרומקין ; 1880 – 8. kesäkuuta 1943), syntynyt Malkhe Khaye Lifshitz ja joka tunnetaan toisellakin nimellä, Marija Jakovlevna Frumkinan nimellä, tai pelkkä Esther, palveli Neuvostoliiton poliitikkona ja Bundistisena vallankumouksellisena johtajana General Jewish Labour Bundissa Liettuassa, Puolassa ja Venäjällä ja myöhemmin Jevsektsiyassa Neuvostoliitossa. Jiddishin kielen kiihkeä kannattaja, hänen poliittinen kantansa juutalaisten assimilaatiosta ei tyydyttänyt perinteisiä juutalaisia ​​eikä neuvostojohtajia. 

ellauri367.html on line 291: Hänet karkotettiin vuonna 1945, ja hän istui myöhemmin vankilassa sodanjälkeisessä Saksassa ennen kuolemaansa 55-vuotiaana vuonna 1951.

ellauri367.html on line 296: Poliittiset johtajat, kuten Roosevelt, ymmärsivät natsi-ideologian lännelle aiheuttaman uhan ja käyttivät amerikkalaisten pelkoa Bundia kohtaan hyödyllisenä välineenä tukeakseen pyrkimyksiään ohjata amerikkalaisia kohti sotaan osallistumista. Natsi-ideologian pelko laukaisi jännitteitä Saksan ja Amerikan välillä, koska amerikkalaisella yleisöllä oli vahvoja tunteita natsihallintoa vastaan sen kokemusten vuoksi Bundista, joita viirusilmien The Attack on Pearl Harbor vahvisti. Siksi amerikkalainen yleisö tuki sotaponnisteluja yrittäessään suojella vapauttaan, mikä johti lopulta katkeamiseen Saksan ja Amerikan välisissä suhteissa, kun natsi-Saksa julisti sodan Yhdysvaltoja vastaan 11. joulukuuta 1941, neljä päivää Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen.

ellauri367.html on line 324:   Sture Svensson är en fiktiv svensk privatdetektiv och huvudperson i Åke Holmbergs nio böcker utgivna 1948–1973. Thvenththon har sitt kontor på Drottninggatan i Stockholm. Han älskar themlor, har problem med att uttala TH, och hans trognaste kompanjon är den mycket artige Herr Omar, av vilken han köpt två kameler och en flygande matta.

ellauri368.html on line 49: Sutzkeverin teos vahvistaa jatkuvasti ihmiskunnan voimaa ja luonnon kestävyyttä. Omaelämäkerrallisessa "Makaan arkussa", kirjoitettu 30. elokuuta 1941, Sutzkever kirjoittaa loppustanzassa:

ellauri369.html on line 60: Charles George Douglas Roberts (10. tammikuuta 1860 - 26. marraskuuta 1943) oli kanadalainen runoilija ja kirjailija. Häntä pidetään kanadalaisen runouden isänä, ja hän oli ensimmäisiä kansainvälisen maineen saavuttaneita kanadalaisia kirjailijoita. Suomessa Roberts tunnetaan eläintarinoistaan ja luonnonhistoriaa käsittelevistä romaaneistaan.

ellauri369.html on line 68: Joseph Henri Rosny Sr. (ranskalainen kirjailijanimi J.-H. Rosny aîné , oikea nimi Joseph Henri Honoré  Boex , 17. helmikuuta 1856 , Bryssel - 11. helmikuuta 1940 , Pariisi ) on belgialaista alkuperää oleva ranskalainen kirjailija. Vuoteen 1909 asti hän kirjoitti yhdessä nuoremman veljensä Serafin-Justin-Francoisin kanssa, joka myöhemmin otti salanimen J.-A. Roney Jr.

ellauri369.html on line 78:   Esihistoriallisiin" teemoihin liittyivät romaanit Vamireh (1892) ja Eirimah (1893) kirjoitettiin yhdessä sekä useita novelleja, sekä esihistoriallisia (esim. "Kiyamon syvyydet", 1896) että tieteiskirjallisuutta (" Toinen maailma", 1898 jne.). Kun veljet riitelivät (virallinen syy oli luonne-erot), nousi kaksi erillistä kirjoittajaa - Roni Jr. ja Roni Sr. Vuonna 1908 Rosny-veljekset lopettivat julkaisemisen yhdessä. Seniori oli Goncourt-akatemian  puheenjohtaja vuosina 1926–1940, jolloin juniori otti tämän tehtävän.

ellauri369.html on line 476: Deena Weinstein havaitsee On Herpexen vaikutuksen "kitaran sankarin" rockmusiikkiilmiöön, kuten 1960-luvun meemissä "Clapton is God". Deena Weinstein (born March 15, 1943) is a professor of sociology at DePaul University whose research focuses on popular culture. She is particularly well known for her research on heavy metal culture, on which subject she wrote a ground-breaking book, Heavy Metal: A Cultural Sociology (1991), later published in a revised and updated version as Heavy Metal: The Music and Its Culture (2009). She did for metal what Greil Marcus's Lipstick Traces did for the Sex Pistols (fucking castrated them). 

ellauri370.html on line 147: E) In 1941, the Nazis invaded. With the help of the Ukrainian nationalists, they shot 1 million Jews living in the western USSR. 2 million Jews were living in the eastern USSR and they survived the war there.

ellauri370.html on line 153: Mixi jumalan pitää siunata Skip Jacksonia? Musta Skip and the Shantons (oikea nimi Tom "Skip" Brown, Doo wop ja soul-vokalisti Jersey Citystä, NJ, aktiivinen 50-luvun lopulta 1970-luvulle. Syntynyt noin 1940, kuollut noin 1982) esittivät noin 1969 kappaleen I'm onto your girl. 

ellauri370.html on line 229: Borchsenius oli toisen maailmansodan aikana mukana evakuoimassa Tanskan juutalaisia Ruotsiin. Hän sai siksi briteiltä kehotuksen lähteä maasta ja oli Ruotsissa 1943−1945. Hän toimi Ruotsissa Tanskan prikaatin sotilaspastorina ja työskenteli yhteistyössä brittien tiedustelupalvelun kanssa. Sodan jälkeen hän kirjoitti juutalaisten historiasta useita kirjoja, joista kaksi on suomennettu. Ei kuitenkaan tätä. Eikä elämäkertaa Makeaa viiniä ja sappea. Molempia oli riittänyt.

ellauri370.html on line 284:   Babylonin Nabu-kudurri-usurrin vankeudesta 500-l. palasi vaan murto-osa yläluokan juutalaisista Serubbaabelin joholla. Lisää porukoita paluumuutti Irakiin myöhemmin rahan perässä, missä ruvettiin koostamaan Talmudia. Irakista lähettiin vastahakoisesti vasta 50-luvulla, kun arabeista tuli antisemiittejä hävittyään sodan Israelille. Minkä niistä? Izenäisyyssodan 1947-49 nähtävästi.

ellauri370.html on line 425:     2. elokuuta 1941 (9. av-kuuta) SS-komentaja Heinrich Himmler vastaanotti natsipuolueen virallisen hyväksynnän "juutalaiskysymyksen lopulliselle ratkaisulle". Lähes puolet maailman juutalaisista vangittiin ja surmattiin muutaman seuraavan vuoden aikana.

ellauri370.html on line 427:     23. heinäkuuta 1942 (9. av-kuuta) aloitettiin juutalaisten suurimittainen kuljetus Varsovan getosta Treblinkaan.

ellauri370.html on line 496: 194_0.jpg"  />

ellauri370.html on line 639: Kun Lévi-Strauss palasi Ranskaan toisen maailmansodan aattona, hänet kutsuttiin sotapalvelukseen vuosiksi 1939–1940. Hän lähti Ranskasta heti maan antautumisen ja aselevon jälkeen Yhdysvaltoihin ja osti ensi töixeen lujat farmarihousut. Siellä hän opetti New Yorkin New School for Social Researchin alaisuuteen perustetussa École Libre des Hautes Étudesissä, jota hän oli luomassa yhdessä muun muassa Henri Focillonin, Jacques Maritainin, Jean Perrinin ja muiden pseudotieteilijöiden kanssa. Lévi-Strauss toimi myös koulun pääsihteerinä. Hän liittyi vapaaehtoisena myös de Gaullen Vapaan Ranskan armeijaan. New Yorkissa Lévi-Strauss tutustui vielä venäjänjuutalaiseen kielitieteilijään Roman Jakobsoniin, joka tutustutti hänet Ferdinand de Saussuren ajatuksiin.   

ellauri370.html on line 641:   Ranskan ulkoministeriö pyysi vuonna 1944 häntä palaamaan Ranskaan. Vuonna 1945 hän kuitenkin palasi uudelleen Yhdysvaltoihin, koska hänet oli nimitetty kulttuurineuvokseksi siellä sijaitsevaan Ranskan suurlähetystöön. Tästä tehtävästä hän erosi vuonna 1948 omistautuakseen bricolagelle. Vuonna 1949 hänet nimitettiin Pariisissa sijaitsevan entografisen Musée de l’Hommen apulaisjohtajaksi. Tämän tehtävänsä jälkeen hän sai nimityksen tutkimusjohtajaksi École pratique des hautes études -korkeakouluun ja -tutkimuslaitokseen. Hänen oppituolinsa käsitti Kirjoitustaidottomien kansojen vertailevan uskontotieteen. Vuonna 1959 hänet nimitettiin Collège de Francen professoriksi, ja yksi hänen opetusalansa tässä instituutissa oli sosiaaliantropologia. Tätä tehtävää hän hoiti, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1982.

ellauri372.html on line 197: Heinäkuun lopussa 1941 vanki pakeni leiriltä, minkä seurauksena leirin apulaispäällikkö, SS - Hauptsturmführer Karl Fritzsch valitsi kymmenen miestä nälkään kuolettavaksi maanalaiseen bunkkeriin estääkseen muita pakoyrityksiä. Kun yksi valituista miehistä, puolalainen Franciszek Gajowniczek, huusi: "Vaimoni! Lapseni!" nousi Kolbe vapaaehtoisesti ottamaan hänen paikkansa.

ellauri372.html on line 199:     Kun he olivat olleet nälkäisiä ja ilman vettä kahden viikon ajan, vain hyväkuntoinen Kolbe ja kolme muuta jäivät eloon. Vartijat halusivat bunkkerin tyhjäxi, joten he antoivat neljälle jäljellä olevalle vangille tappavat karbolihapporuiskeet. Kolben kerrotaan nostaneen vasemman kätensä ja odottaneen rauhallisesti tappavaa injektiota. Hän kuoli 14. elokuuta 1941. Hänen ruumiinsa joukkohaudattiin 15. elokuuta, sattuvasti Marian taivaaseenastumisen juhlapäivänä.

ellauri372.html on line 201:     Ihmeitä, joita käytettiin vahvistamaan hänen autuaaksi julistaminen, olivat heinäkuussa 1948 suoritettu parannus suolistotuberkuloosista Angela Testosteronissa ja elokuussa 1950 Francis Ranierin parannus valtimoiden kalkkeutumisesta/skleroosista; molemmat katsoivat Kolben esirukouksen syyksi ihmeparantumiseen. Hän on yksi kymmenestä 1900-luvun marttyyrista, jotka on kuvattu patsaissa Anglikaanisen Westminster Abbeyn Great West Doorin yläpuolella Lontoossa.

ellauri372.html on line 214:     Kolbesta on olemassa ensiluokkaisia jäänteitä hänen päänsä ja parran karvojen muodossa, ja niitä säilyttivät hänen tietämättään kaksi niepokalanówin munkkia, jotka palvelivat hänen luostarissaan parturina vuosina 1930-1941. Hänen autuaaksi julistamisen jälkeen vuonna 1971, yli 1 000 tällaista jäännettä (enimmäxeen partatupsukoita) on jaettu ympäri maailmaa julkista kunnioitusta varten. Toisen luokan pyhäinjäännöksiä, kuten hänen henkilökohtaiset tavaransa, vaatteet ja likaiset sukat, säilytetään hänen luostarissaan ja Niepokalanówin kappelissa, jossa vierailijat voivat kunnioittaa niitä.

ellauri374.html on line 528: Vuonna 1932 alkoi Baškortostanin alueen raakaöljyn hyödyntäminen. Vuoden 1943 lopulla löydettiin suuri Tujmazjin öljyesiintymä. Toisen maailmansodan aikana Baškortostanista tuli yksi merkittävimmistä alueista, jonne Neuvostoliiton länsiosista siirrettiin tehtaita ja teollisuutta sekä suuri määrä ihmisiä. Sodan aikana nämä teollisuuslaitokset tuottivat aseita, polttoaineita ja elintarvikkeita. Sodan jälkeen Baškortostanin alueen teollisuus kehittyi ja monipuolistui edelleen, alueelle kehittyi kaivos-, koneenrakennus- ja öljynjalostusteollisuutta. Baškortostanin teollisuus muodosti vankan perustan kaikkien Euroopan Venäjän syrjäseutujen talouden kasvulle.

ellauri377.html on line 81: Vuosisatojen ajan suurin osa tieteellisestä tiedosta gnostilaisuudesta rajoittui varhaiskristittyjen henkilöiden, kuten Lyonin Irenaeuksen ja Rooman Hippolytuksen, antiharhaeettisiin kirjoituksiin. Kiinnostus gnostilaisuuteen lisääntyi sen jälkeen, kun vuonna 1945 löydettiin Egyptin Nag Hammadi -kirjasto, kokoelma harvinaisia varhaiskristillisiä ja gnostisia tekstejä, mukaan lukien Tuomaan evankeliumi ja Johanneksen salainen ilmestys.

ellauri377.html on line 169:   Eric Voegelein (syntynyt Erich Hermann Wilhelm Vögelin, saksa: [ˈføːgəlaiːn]; 3. tammikuuta 1901 – 19. tammikuuta 1985) oli saksalais-amerikkalainen poliittinen filosofi. Hän syntyi Kölnissä ja sai valtiotieteen koulutuksen Wienin yliopistossa, jossa hänestä tuli valtiotieteen apulaisprofessori oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Vuonna 1938 hän ja hänen vaimonsa pakenivat natsijoukkoja, jotka olivat saapuneet Wieniin. He muuttivat Yhdysvaltoihin, missä heistä tuli kansalaisia vuonna 1944. Hän vietti suurimman osan akateemisesta urastaan Louisianan osavaltion yliopistossa, Münchenin yliopistossa ja Stanfordin yliopiston Hoover-instituutissa.

ellauri378.html on line 37: Speerin arkkitehdin uran huippusuoritus oli Schwerbelastungskörper, joka on noin 1941 rakennettu raskas kantava runko,  betonisylinteri 14 metriä korkea, jota käytettiin maan vajoamisen mittaamiseen osana massiivisen riemukaaren ja muiden suurten rakenteiden toteutettavuustutkimuksia, jotka suunniteltiin Hitlerin sodanjälkeisen uudistusprojektin yhteyteen kun Berliinin kaupungista tulisi maailmanpääkaupunki Germania. Sylinteri on nyt suojeltu maamerkki ja on avoinna yleisölle.

ellauri378.html on line 54:       Tämä elokuva kertoo tuomareiden oikeudenkäynnistä, joka itse asiassa tapahtui vuoden 1947 aikana. Päivämäärää on muutettu syystä että oikeudenkäynti päästään rinnastamaan Tšekin 1948 vallankaappaukseen ja kylmän sodan alkamiseen.

ellauri378.html on line 56:       Judgment at Nuremberg on vuoden 1961 yhdysvaltalainen eeppinen oikeudellinen draamaelokuva, jonka on ohjannut ja tuottanut Stanley Kramer ja kirjoittanut Abby Mann. Siinä ovat mukana Spencer Tracy, Burt Lancaster, Richard Widmark, Maximilian Schell, Werner Klemperer, Marlene Dietrich, Judy Garland, William Shatner ja Montgomery Clift. Se sijoittuu Nürnbergiin, Länsi-Saksaan, ja se kuvaa kuvitteellista versiota – kuvitteellisia hahmoja – vuoden 1947 Tuomareiden oikeudenkäynnistä, joka on yksi kahdestatoista Nürnbergin kengurutuomioistuimesta, jotka suoritettiin Yhdysvaltain armeijan suojeluksessa toisen maailmansodan jälkimainingeissa.

ellauri378.html on line 62:   Saksalainen puolustussyyttäjä Hans Rolfe väittää, että syytetyt eivät olleet ainoita, jotka auttoivat tai jättivät huomiotta natsihallinnon. Hän väittää, että Yhdysvallat on tehnyt yhtä pahoja tai pahempia tekoja kuin natsit, kuten Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin Oliver Wendell Holmes Jr.:n tuki ensimmäisille eugeniikkakäytännöille; Saksan ja Vatikaanin Reichskonkordat vuodelta 1933, jota natsien hallitsema Saksan hallitus käytti implisiittisenä varhaisena ulkomaisena tunnustuksena natsien johtajuudesta; Josif Stalinin osa vuoden 1939 natsien ja neuvostoliittojen välisessä sopimuksessa, joka poisti viimeisen suuren esteen Saksan hyökkäykseltä ja Länsi- Puolan miehittämiseltä ja aloitti toisen maailmansodan ; sekä Hiroshiman ja Nagasakin atomipommitukset sodan loppuvaiheessa elokuussa 1945.

ellauri378.html on line 64:     Katso myös munatonna kimittävä Montgomery Clift pakkosteriloinnin uhrina ja Judy Garland arjalaisnaisena, jota syytetään suhteesta juutalaisen miehen kanssa (fiktio Katzenbergerin tapauksesta 1942). Monty oli homo ja Judy sekakäyttäjä. Eivät eläneet viisikymppisixi kumpikaan. 

ellauri378.html on line 108: Heinäkuussa 1940 lähettämässään kirjeessä Trotski kuvitteli, että Lähi-idän tulevat sotilaalliset tapahtumat ”voivat hyvinkin muuttaa Palestiinan veriseksi ansaksi useille sadoille tuhansille juutalaisille”. Hän oli väärässä; Palestiinasta tuli verinen ansa taas kerran filistiineille. Juutalaiset tekevät pragmaattisia taloudellisia valintoja lähtiessään uuteen maailmaan, kun he kohtaavat syrjintää ja köyhyyttä vanhassa.

ellauri378.html on line 171:   Rasul Gamzatovitš Gamzatov (ven. Расу́л Гамза́тович Гамза́тов, avaariksi Расул XIамзатов, Rasul Hamzatov; 8. syyskuuta 1923 Dagestanin Hunzahin piirin Tsadan kylä – 3. marraskuuta 2003 Moskova) oli avaarilainen runoilija. Ensimmäinen runokokoelma Hasratab rokigi borkarab tstsingi (”Palava rakkaus ja polttava viha”) ilmestyi toisen maailmansodan aikana vuonna 1943. Gamzatovin kaksi vanhempaa veljeä kaatui sodassa kuin 2 nostokurkea. Hänelle on myönnetty Dagestanin kansanrunoilijan ja sosialistisen työn sankarin arvonimet, neljä Leninin ja useita muita kunniamerkkejä sekä neuvostoliittolaisia ja kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja. Runoilija on haudattu Mahatškalaan vaimonsa Patimatin viereen. He saivat siellä kolme tytärtä. Mahatškalan lentoasema on lentokentistä merkittävin.

ellauri378.html on line 224: Resistance continued after German capitulation, until on the 4th September 1945 a small group of German soldiers deployed on Bear Island to man a weather station surrendered to Norwegian seal hunters.

ellauri378.html on line 460: Vuonna 1940 yksi Britannian tiedotusministeriön virkamiehistä (Charles A. Ridley) otti Leni Riefenstahlin vuoden 1934 propagandaelokuvan *tahdon voitto*, lisäsi siihen *lambeth walk* ja editoi sitten videon niin, että se näyttää Natsit tanssivat musiikin tahtiin.

ellauri378.html on line 464: Vuonna 1941 Charles Ridley trollasi natseja uudelleenmiksaamalla yhden heidän propagandavideoistaan ​​saadakseen vaikutelman siltä, ​​että he marssivat ja tanssivat suositun laulun "Lambeth Walk" mukaan. Se on yksi ensimmäisistä esimerkeistä poliittisesta trollauksesta. 

ellauri378.html on line 611: 

ellauri378.html on line 619: Vuonna 1943 paavi Pius XII "Humani generis" alkoi julkisesti tuomita natsien räikeät ihmisoikeusloukkaukset. Tämä ei lentänyt Saksassa. Vuonna 1943 saattoi jo arvata ketkä voittavat. Eikä erehtynyt! Sama hyyppä muuten pelasti Maryn mätänemiseltä haudassa ao. hypnoottisella eleellä. Jos siis joku, Jumala varjele, uskaltaa tahallisesti kieltää tai asettaa kyseenalaiseksi sen, minkä Me olemme määritellyt, tietäköön, että hän on täysin luopunut jumalallisesta ja katolisesta uskosta. Kivat rillit kuitenkin.

ellauri378.html on line 651: Imprisoned in a brutal gulag known as Vorkuta, Mason befriends a former Red Army soldier named Viktor Reznov, who gives him the identities of their enemies: Dragovich, Colonel Lev Kravchenko, and ex-Nazi scientist Friedrich Steiner, and reveals his history with them. In October 1945, Reznov and Dimitri Petrenko were sent by Kravchenko and Dragovich to extract Steiner, who wished to defect, from a secret Nazi base on Baffin Island. Upon being rescued, Steiner provided the Soviets with the location of a disabled cargo ship carrying the chemical weapon he had originally developed for Adolf Hitler called Nova 6. However, Reznov and his men were betrayed by Dragovich, who wished to see the effects of the gas first-hand; Reznov was forced to watch Petrenko die horrifically, only being spared himself when British Commandos, interested in also acquiring Nova 6, attacked the cargo ship. Reznov detonated the V-2 rockets onboard the ship during his escape to prevent anyone from using the weapon, destroying it and Nova 6, only to be captured by the Soviets and imprisoned in Vorkuta. The Soviets later recreated Nova 6 with the help of a mad British scientist, Daniel Clarke.

ellauri381.html on line 56: Banderovtsit eli Bandera oli "Ukrainan nationalistien järjestö" -ryhmän  jäsenten nimi, jota vuosina 1940-1959 johti Stepan Bandera.

ellauri381.html on line 66:  Vuonna 1941 Bandera vangittiin ja siirrettiin sitten Sachsenhausenin keskitysleirille. Syksyllä 1944 Saksan viranomaiset vapauttivat Banderan "ukrainalaisena vapaustaistelijana". Huolimatta siitä, että Banderan viemistä Ukrainaan pidettiin epätarkoituksenmukaisena, OUN * jatkoi taistelua Neuvostoliittoa vastaan etänä ​​noin 1950-luvun puoliväliin saakka tehden yhteistyötä länsimaisten tiedustelupalvelujen kanssa kylmän sodan aikana. Vuonna 1959 KGB-agentti Bogdan Stashinsky lopulta sai murhatuksi Banderasin kotona Münchenissä.

ellauri381.html on line 68:   1940-luvun jälkeen termiä "Bandera" käytetään usein viittaamaan kaikkeen ukrainalaiseen nationalismiin. Tätä nimeä käytti erityisen usein Neuvostoliiton propaganda, joka merkitsi sillä koko Ukrainan nationalistista maanalaista toimintaa Suuren isänmaallisen sodan aikana ja sen jälkeen, samoin kuin ukrainalaisia ​​nationalisteja ulkomailla ja niitä, jotka vastustivat Ukrainassa Neuvostoliiton kansallista politiikkaa. Neuvostoliiton "Banderan" käsitteestä tuli vähitellen yleinen sana, ja sitä sovellettiin kaikkiin ukrainalaisiin nationalisteihin riippumatta heidän jäsenyydestään OUN:ssa.

ellauri381.html on line 85:       22. kesäkuuta 1941, päivänä, jolloin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoa vastaan, hän perusti Ukrainan kansalliskomitean. Komitean johtaja Jaroslav Stetsko ilmoitti Ukrainan valtion perustamisesta 30. kesäkuuta 1941 Saksan vangitsemassa Lvivissä. Julistus lupasi tehdä yhteistyötä natsi-Saksan kanssa. Saksalaiset eivät hyväksyneet julistusta, ja Gestapo pidätti Banderan, koska hän kieltäytyi kumoamasta asetusta. Saksalaiset vapauttivat hänet syyskuussa 1944 siinä toivossa, että hän voisi taistella Neuvostoliiton etenemistä vastaan. Sodan jälkeen Bandera asettui perheensä kanssa Länsi-Saksaan. Vuonna 1959 KGB- agentti murhasi Banderan Münchenissä.

ellauri381.html on line 145: However, Bandera’s idea of an independent Ukraine was not shared by the Third Reich, and as a result Bandera was imprisoned in a concentration camp, where he remained until 1944, albeit in significantly more comfort than other prisoners.

ellauri381.html on line 153: There were notorious anti-Jewish pogroms in western Ukraine in 1941, as well as the so-called Volyn massacre 1943-1944, during which, according to Polish historians, about 150,000 citizens of Polish ethnicity were murdered. Russian and Ukrainians who disagreed with the views of Ukrainian nationalists were also subjected to terror.

ellauri381.html on line 155: In 1944, Bandera was released from the camp to lead members of the UPA in the struggle with the advancing Red Army and Soviet administration.

ellauri381.html on line 156: Banderovite activities reached their widest scope from 1941-1945, and in the early postwar years, when British and American intelligence services established contact with the Bandera movement during the early Cold War.

ellauri381.html on line 164: In addition to the destruction of the Jews, the Banderovites also exterminated Poles and other nationalities, including Russians. Polish historians claim about 150,000 Ukrainian inhabitants of Polish ethnicity were killed during the course of the so-called Volyn massacre of 1943-44. Moreover, Banderovite terror was also turned upon Ukrainians themselves who disagreed with the ideology of Ukrainian nationalism. 

ellauri381.html on line 179: Venäjän sotaministeriö väittää, että saksalaiset joukot käyttivät ukrainalaisia ​​nationalisteja tuhotakseen miehitettyjen alueiden väestön. Puolustusministeriö mainitsee esimerkkinä 15. tammikuuta 1944 päivätyn lain "natsien hyökkääjien julmuuksista", jossa todetaan, että miehitettyään Ukrainan Koretsin kaupungin saksalaiset joukot alkoivat tuhota massiivisesti paikallista väestöä. Asiakirjasta käy ilmi, että heidän kanssaan ukrainalaiset nationalistit tappoivat asukkaita.

ellauri381.html on line 181: Osasto mainitsee toisen 23. elokuuta 1944 päivätyn teon todisteena, jonka mukaan saksalaiset fasistit houkuttelivat ukrainalaisia ​​nationalisteja yhteistyöhön Puolassa. Erityisesti heidän avullaan Saksan armeija vainosi puolalaisia ​​uskovia. Julkaistu asiakirja kuvaa jaksoa papin murhasta ja hyökkäystä seurakuntalaisia ​​vastaan ​​kirkossa.

ellauri381.html on line 183: 61. armeijan syyttäjän raporttien mukaan ukrainalaiset ampuivat Neuvostoliiton kansalaisia ​​ja tekivät yksittäisiä murhia. Niinpä syyskuun ja joulukuun 1943 välisenä aikana Seletsin kylässä Rivnen alueella ”nationalistijoukko” tappoi yli 50 paikallista asukasta, mukaan lukien naisia, vanhuksia ja lapsia.

ellauri381.html on line 190: Karjalan rintama oli Neuvostoliiton asevoimien Puna-armeijan yhdistetty asetoiminen ja strateginen muodostelma Suuren isänmaallisen sodan aikana (23. elokuuta 1941 - 15. marraskuuta 1944). Klim tunaroi siellä ja sai potkut Kobalta. Pää pysyi sentään tallella.

ellauri381.html on line 192:   Se muodostui Neuvostoliiton asevoimien ylimmän johdon esikunnan 23. elokuuta 1941 antamalla määräyksellä osasta pohjoisrintaman joukoista, nimittäin 7., 14. ja 23. armeijan hallinnasta, jotka puolustivat klo. rintaman luomisen aika linjalla Barentsinmereltä Laatokajärvelle. Rintaesikunnan sijainniksi määrättiin Belomorskin kaupunki (Karjalais-Suomen SSR. Karjalan kielellä Šuomua  - "soinen maa", suomeksi Sorokka). Ensimmäiset kirjalliset maininnat Sorokajoen asutuksesta ( karjalan kielellä saari - "saari", karjalan kielellä joki - "joki"; "saarijoki", Vyg -joen  haaran nimi ) ovat vuodelta 1419. Sieltä kuuluisan luostarin perustajat, vanhimmat German ja Savvaty, lähtivät Solovkiin vuonna 1429. Vuodesta 1551 lähtien Sorotskajan merenrantakylästä tuli tsaari Ivan Julman asetuksella Solovetskin luostarin perintö.

ellauri381.html on line 199:   Pohjoinen laivasto oli toiminnallisesti rintaman alaisuudessa. Front luotiin tarjoamaan pohjoisen strategisen puolustuksen kylkeä maan pohjoisosassa. Syyskuuhun 1942 mennessä 19., 26. ja 32. armeija muodostettiin osaksi rintamaa, ja vuoden loppuun mennessä muodostettiin 7. ilma-armeija. Helmikuussa 1944 siitä syyskuussa 1941 vetäytynyt 7. armeija liitettiin takaisin rintamaan. Siitä alkoivat luppoaikaa viettäneille tsuhnille tuliset paikat.

ellauri381.html on line 201: Elo-syyskuussa 1941 rintamajoukot pysäyttivät vihollisen, joka yritti vallata arktisen alueen, ja pakotti hänet lähtemään puolustukseen. Syyskuusta 1941 kesäkuuhun 1944 rintamajoukot puolustivat linjaa: Zapadnaja Litsa- joki (60 kilometriä Murmanskista ), Ukhta, Povenets, Onega-järvi ja Svir- joki. Yksityisiä operaatioita suoritettiin määräajoin kuten Medvezhyegorskin (Karhumäki) hyökkäysoperaatio. Nykyinen nimi annettiin kaupungille vuonna 1938. Toisen maailmansodan aikana Medvezhya Gora (suom. Kontiovaara)  oli Suomen armeijan miehittämä 6.12.1941-23.6.1944 joka rakensi sinne luolia. Ystävyyskunta 1989-2014 Sotkamo. Katso lisätietoja kohdasta Arktisen puolustus.

ellauri381.html on line 203:   Vuoden 1944 toisella puoliskolla (heinä-elokuussa) rintamajoukot suorittivat Laatokan ja Onegan sotilaslaivuuksien tuella Svir-Petrosavodskin operaation, syyskuussa vihollisen takaa-ajoa Kantalahden ja Kestengan suuntiin, lokakuuta pohjoisen laivaston tuella - Petsamo-Kirkenes-operaatio. Tämän seurauksena Neuvostoliiton luoteisosassa palautettiin valtionraja Suomen ja Norjan kanssa.

ellauri381.html on line 205:   15. marraskuuta 1944, Suomen "vetäydyttyä" niska kyyryssä toisesta maailmansodasta, rintama hajotettiin. Komentohenkilöstön ydin kuljetettiin Kaukoitään huhtikuussa 1945, missä 1. Kaukoidän rintaman (alun perin Primörsky-joukkojen kenttäosasto) muodostuminen suoritettiin sen tukikohdassa.

ellauri381.html on line 209:       Karjalan rintama oli pisin kaikista Suuren isänmaallisen sodan Neuvostoliiton rintamista - vuonna 1943 jopa 1600 km.

ellauri381.html on line 217:       Ainoa rintama, jonka yhdellä osuudella (Murmanskin alueella) saksalaiset joukot eivät kyenneet rikkomaan Neuvostoliiton valtionrajaa. (Itse asiassa puhumme sotaa edeltävästä rajasta Suomen kanssa, joka kulki Musta-Tunturin harjanteen keskustaa pitkin Srednyn niemimaalla. Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan päätyttyä Moskovan sopimus 13.3.1940, raja siirrettiin 9 km länteen, ja koko alue Srednyn niemimaa tuli osaksi Neuvostoliittoa, mutta heillä ei ollut aikaa rajata rajaa, ja vanha rajamerkki jäi Neuvostoliittoon.)

ellauri381.html on line 270: 1941				Konstantin Simonov

ellauri381.html on line 381: Hän väitti elämänsä lopussa 1979 katuneensa konfolmismiaan. Kiril kirjoitti 1941 runon "Odota minua" joka miellytti isä aurinkoista. Kyseessä oli Konstan 3. vaimo Serova. Konsta lähetettiin Pariisiin hakemaan kotiin Ivan Bunin joka oli saanut dynypalkinnon. Serova kuiskutti Vanjan korvaan: "Älä tule, tappavat." Konsta ei toiste ottanut Serovaa mukaan reissulle, vaan sanoi sille "odota minua". Erottuaan Serovasta 50-luvulla Konsta kumitti omistuxet sille runokirjoistaan, lukuunottamatta "venttaa" runoa. 

ellauri381.html on line 385: "Odota minua" on Neuvostoliiton pitkästyttävä sotilaallinen draama, joka on kuvattu Konstantin Simonovin samannimisen runon perusteella Central United Film Studiossa Suuren isänmaallisen sodan aikana. Julkaistu Neuvostoliiton näytöillä 22. marraskuuta 1943.

ellauri381.html on line 401: Kaukana Moskovasta (1946-1948) on neuvostokirjailijan Vasily Azhaevin romaani. Sen tarkoituksena oli havainnollistaa sankarillista työtä öljyputken rakentamisen aikana Kaukoidässä Suuren isänmaallisen sodan alussa. 

ellauri381.html on line 402: Alkuperäisessä versiossaan romaani julkaistiin Kaukoidän lehdessä vuosina 1946-1947. Vuonna 1948 romaanin tarkistettu versio julkaistiin New World -lehdessä.

ellauri381.html on line 404: Romaani oli laajalti mainostettu ja sille myönnettiin 1. asteen Stalin - palkinto vuodelta 1949 . Vuonna 1950 ohjaaja A. Stölperö teki sen pohjalta pitkästyttävän elokuvan, joka sekin palkittiin 1. asteen Stalin-palkinnolla vuodelta 1951.

ellauri381.html on line 441:   Syytteen mukaan vuodesta 1940 Solženitsyn harjoitti neuvostovastaista agitaatiota ja ryhtyi toimiin neuvostovastaisen järjestön luomiseksi. A.I. Solženitsyn väitti, että hänen syytöksensä perustui vain kirjeenvaihtoon N.D. Vitkevichin kanssa ja korosti erityisesti, että häntä syytettiin vain yhdestä pykälästä, vittuilusta Stalinille. Kuuluisa erityiskokous kuitenkin sivuutti artiklan 58-2, ei halunnut soveltaa RSFSR:n rikoslain 49 artiklaa (off with his head) ja pelasti näin Aleksanteri Isaevitšin hengen, jotta hänellä olisi mahdollisuus myöhemmin kuvata häikäilemättömyyttään lukuisissa niteissä.

ellauri381.html on line 471:    27. heinäkuuta 1945 Aleksanteri Isajevitš Solzhenizyn tustui erityiskokouksen päätökseen ja 14. elokuuta hän lähti Butyrkasta. Olisi voinut odottaa, että hänet lähetettäisiin jonnekin perseeseen, kuten Dzhezkazganin kuparikaivoksille. Olisi voinut odottaa, että hänet lähetettäisiin kuuluisan Kolyman kultakaivoksille tai parhaimmillaan Vorkutan hiilikaivoksille. Kuitenkin, kun A.I. Solženitsyn otettiin pois vankilasta, auto ei rynnänyt asemalle, vaan kaupungin ulkopuolelle. Noin tunti kului, ja Aleksanteri Isaevich löysi itsensä leiristä, joka sijaitsi lähellä Moskovaa kylässä, jolla oli alkuperäinen nimi New Jerusalem.

ellauri381.html on line 491:   "Maaliskuussa 1947", kirjoitti Natalja Aleksejevna, "Sanya siirrettiin Zagorskiin." Zagorskissa oli myös "sharashka". Siinä A.I. Solženitsyn viipyi siellä noin kolme kuukautta. Tänä aikana hän onnistui olemaan matemaatikko, kirjastonhoitaja, kääntäjä ja jopa tieteellisten ja teknisten keksintöjen asiantuntija. Henkilölle, joka ei osannut vierasta kieltä hyvin ja jolla ei ollut lainkaan tieteellistä ja teknistä kokemusta, tämä on vähintäänkin outoa.

ellauri381.html on line 509: "Ekibastuzin leiri", kirjoittaa A.I. Solženitsyn, luotiin vuosi ennen saapumistamme - vuonna 1949, ja kaikki täällä kehittyi samalla tavalla kuin ennenkin, kuten se tuotiin leirin vankien ja viranomaisten mieleen. Paikalla oli komentaja, apulaiskomentaja ja kasarmin vanhimmat, toiset nyrkillä, toiset irtisanoen, jotka ahdistelivat alamaisiaan. Siellä oli erillinen idioottien parakki, jossa kokonaisten esineiden ja joukkueiden kohtalo päätettiin ystävällisesti limivuorilla ja teen äärellä. Jokaisessa kasarmissa oli (suomalaisten kasarmien erityisrakenteen ansiosta) erillisiä ”hyttejä”, joissa oli arvoltaan yksi tai kaksi etuoikeutettua vankia. Ja järjestyksenvalvojat löivät minua niskaan, työnjohtaja löi minua kasvoihin, ja esimiehet löivät minua ruoskailla. Ja ylimieliset suurenaamaiset kokit tulivat. Ja kaikki yksityiset kaupat valtasivat vapautta rakastavat valkoihoiset. Ja ylipäällikön paikat valtasi joukko roistoja, joita kaikkia pidettiin insinööreinä. Ja tiedottajat toimittivat säännöllisesti ja rankaisematta irtisanomisensa operatiiviselle yksikölle. Ja vuosi sitten, joka alkoi teltoilla, leirillä oli jo kivivankila - se ei kuitenkaan ollut vielä valmis ja siksi jonon rangaistusselliin jo annettuun määräyksellä joutui odottamaan kuukausi tai kaksi - laittomuutta ja siinä kaikki.

ellauri381.html on line 611: Bulgaari Traitor Kostov johti poliittisia murhia ensimmäisinä kuukausina 1944 kommarivallankaappauksen jälkeen ns Kansan tuomioistuimessa.  Kostov kantaa suurta syyllisyyttä tuhansien viattomien bulgarialaisten murhista välittömästi 9. syyskuuta 1944 jälkeen. Hän hyväksyi ne ja jopa sanktioi ne. 20. tammikuuta 1945 BRP:n keskuskomitean PB: n kokouksessa, jossa keskusteltiin kansanoikeuden tuomioista, Kostov vaati kuolemantuomioiden enimmäismäärää.

ellauri381.html on line 613: Bulgarian itsenäistä talouspolitiikkaa kannattanut Kostov oli mielipiteissään liian lähellä Jugoslavian johtaja Josip Broz Titoa, jonka Neuvostoliitto tuomitsi sooloilusta vuonna 1948. Kostov syrjäytettiin ”titolaisiin” kohdistuneen puhdistuksen alkaessa tammikuussa 1949. Näytösoikeudenkäynti häntä vastaan käynnistyi 7. joulukuuta 1949. Kostovia syytettiin osallisuudesta Jugoslaviasta käsin johdettuun ”operaatio Kostoviin”, johon sisältyi vakoilua länsivaltojen hyväksi ja jonka tavoitteena oli kansandemokratian kumoaminen. Hankkeen väitettiin kytkeytyneen ministeri Laszlo Rajkin Unkarissa johtamaan vastaavaan operaatioon. Kostov oli taipunut itsekritiikkiin puoluekokouksessa, mutta julistautui oikeudenkäynnissä syyttömäksi. Hänet kannettiin ulos oikeussalista, tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin hirttämällä joulukuussa 1949. Oikeudenkäynnin kymmenen muuta syytettyä tuomittiin pelkästään vankeuteen. Kostov rehabilitoitiin postuumisti osittain vuonna 1956 ja kokonaan joulukuussa 1989.

ellauri381.html on line 617:   7. joulukuuta 1949 häntä vastaan ​​aloitettiin oikeudenkäynti sotilasklubissa (TsDNA), joka järjestettiin kokonaan Moskovassa Stalinin ja Berian määräyksestä. Traitor Kostovia syytettiin puolueen vastaisesta toiminnasta, salaliitosta Titon kanssa, vakoilusta Britannian tiedustelupalvelun hyväksi ja agenttitoiminnasta kapitalististen maiden hyväksi.

ellauri381.html on line 619:   Kostov, joka ei asunut Neuvostoliitossa, kehitti näkemyksiä joistakin "kapitalismista sosialismiin siirtymisen erityispiirteistä Bulgariassa", mikä aiheutti epäilyjä neuvostoviranomaisissa ja Josif Stalinissa henkilökohtaisesti. Tähän vaikutti lisääntynyt pelko "kansallisista sosialismiin johtavista teistä" Neuvostoliiton ja Jugoslavian välisten suhteiden katkeamisen jälkeen kesällä 1948.

ellauri381.html on line 653:   Toiminta tapahtuu vuonna 1949. Neuvostoliitossa rangaistusvankeja, jotka olivat tiedemiehiä ja insinöörejä, lähetettiin paitsi Gulagiin, myös "First Circleen" ( Dante Alighierin "helvetin" katutaso) - erityiseen vankilayksikköön (sharashka) Moskovan lähellä, missä heidän piti työskennellä isänmaalle.

ellauri382.html on line 258:   Zinaida Martynovna Portnova (venäjäksi: Зинаида Мартыновна Портнова; 20. helmikuuta 1926 – 15. tammikuuta 1944) oli Neuvostoliiton teini, partisaani ja Neuvostoliiton kuolemanjälkeinen sankari. Hänet tunnetaan natsien sabotoinnista ja myrkyttämisestä toisen maailmansodan aikana ennen kuin hänet vangittiin ja tapettiin 17-vuotiaana. 

ellauri382.html on line 260: Portnova syntyi Leningradissa 20. helmikuuta 1926. Hän oli valkovenäläisen työväenperheen tytär. Hänen isänsä työskenteli Kirovin tehtaalla. Hän oli seitsemännen luokan oppilas Leningradin 385. koulussa vuonna 1941, kun hän lähti isoäitinsä taloon Vitebskin alueelle . Pian tämän jälkeen natsi-Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon.  Tapaus hyökkäävien natsijoukkojen kanssa, jotka löivät hänen isoäitiään, kun he takavarikoivat karjaa, sai hänet vihaamaan saksalaisia. Brutaalien natsien miehityksen alla elänyt Zinaida Portnova radikalisoitui, kun saksalainen sotilas löi hänen isoäitiään takavarikoidessaan perheen karjaa. Siinä oli kaikki provokaatio, jota 15-vuotias Portnova tarvitsi!

ellauri382.html on line 262: Vuonna 1942 Portnova liittyi Valko- Venäjän vastarintaliikkeeseen ja liittyi paikalliseen maanalaiseen komsomolijärjestöön Obolissa, Vitebsk Oblastissa, nimeltä Young Avengers. Hän aloitti jakamalla Neuvostoliiton propagandalehtisiä Saksan miehittämälle Valko-Venäjälle, keräämällä ja piilottamalla aseita Neuvostoliiton sotilaille ja raportoimalla Saksan joukkojen liikkeistä. Opittuaan aseiden ja räjähteiden käytön  vanhemmilta  Portnova osallistui sabotaasitoimiin pumpulla, paikallisella voimalaitoksella ja tiilitehtaalla. Näissä teoissa hiänen on arvioitu tappaneen yli 100 saksalaista sotilasta. 

ellauri382.html on line 264: Vuonna 1943 Portnova työskenteli keittiöavustajana Obolissa. Elokuussa hän myrkytti sinne sijoitetulle natsivaruskunnalle (oliko nazeilla varuskuntia? Eikös ne olleet Wehrmachtilla?) tarkoitetun ruoan. Heti epäiltyä hän sanoi olevansa syytön ja söi osan ruoasta natsien edessä osoittaakseen, ettei se ollut myrkytetty; kun hän ei sairastunut heti, he vapauttivat hänet. Portnova sairastui jälkeenpäin, oksensi voimakkaasti, mutta lopulta toipui myrkystä juotuaan paljon heraa. Kun hän ei palannut töihin, saksalaiset ymmärsivät hänen olleen syyllinen ja alkoivat etsiä häntä. Välttääkseen saksalaisia ​​hänestä tuli Kliment Voroshilovin mukaan nimetyn partisaaniyksikön partiolainen. Klim oli se sillinruotowiixinen Karjalassa tunaroinut marsalkka ja Koban kamu joka kuoli luonnollisen kuoleman. Kirjeessä, joka lähetettiin hänen vanhemmilleen takaisin piiritettyyn Leningradiin tuossa kuussa, hän kirjoitti olevansa "partisaaniosastossa. Yhdessä teidän kanssanne voitimme natsimiehittäjät".  Lokakuussa 1943 Portnova liittyi Komsomoliin. 

ellauri382.html on line 266: Joulukuussa 1943 tai tammikuussa 1944 Portnova lähetettiin takaisin Oboliin soluttautumaan varuskuntaan, selvittämään syyt viimeaikaisiin Young Avengers -epäonnistumisiin, sitten paikantamaan ja ottamaan yhteyttä jäljellä oleviin jäseniin. Hänet saatiin nopeasti kiinni. Raportit hänen pakenemisestaan ​​vaihtelevat. Yksi on se, että Gestapon kuulustelun aikana Gorianyn kylässä hän otti tutkijan pistoolin pöydältä, sitten ampui ja tappoi hänet. Kun kaksi saksalaista sotilasta astui sisään kuultuaan laukaukset, hän ampui myös heidät. Sitten hän yritti paeta rakennuksesta ja juoksi metsään, missä hänet jäi kiinni joen rannalta. 

ellauri382.html on line 270: Uudelleenvangitsemisen jälkeen Portnovaa kidutettiin, mahdollisesti muille tiedoksi. Hänet ajettiin myöhemmin metsään ja teloitettiin tai tapettiin kidutuksen aikana 15. tammikuuta 1944.

ellauri382.html on line 294: 1945 ja 2015, eri lähteistä. Cerca de 400 inmigrantes y sus perros 

ellauri382.html on line 335: Photo of the Yugoslavian fighter girl (Liba Radij) aged 17, while executed by the Nazis in 1943. The commander said to her: If you mention the names of your colleagues, I will release you immediately. She said to him: You will know them when they come to avenge me. And indeed, they later came and executed him on the same tree with the same rope!! The cowards die while they are alive, and the brave live on while they are dead, though as memes only. Monkeys die, but vendetta lives on.

ellauri382.html on line 350:       Rzhevin lihamyllyä länsirintamalla 1942 pyörittivät Stalin sekä Zhukov palomiehenä. Jenginpetturi Vlasov oli vielä ryssän puolella 20. divisioonan johdossa. Sakut peräytyivät Rzhevistä Volgan mutkasta. Siellä on Stalinin siirtämiä Tverin karjalaisia. Sieltä suomalaiset lähtivät kodan ovet paukkuen riitaannuttuaan muiden ugrilaisten kanssa.  Venäläisten ja sakujen  mukaan myllyssä muhjautui 300K neuvostokansalaista, jenkit ilmoittaa 1-2 miljoonaa. Ezevverran  Wikipedian luotettavuudesta.

ellauri382.html on line 352:     1941-1942.JPG/600px-Rzhev_salient_1941-1942.JPG" width="50%" />

ellauri382.html on line 381: Kun raskaansarjan nyrkkeilymestari Cassius Clay (1942-2016) muutti nimensä Muhammad Aliksi kääntyessään islamiin, hän totesi, että hänen syntymänimensä oli "orjanimi" ja lisäsi: "En valinnut sitä enkä halua sitä." Hänen uusi nimensä, hän huomautti, on "vapaa nimi", joka tarkoittaa "Jumalan rakastettua".

ellauri382.html on line 592:     The play was adapted to the big screen as two films, both entitled Gaslight—a 1940 British film, and a 1944 American film directed by George Cukor, also known as The Murder in Thornton Square in the UK. Both films are considered classics in their respective countries of origin, and are generally equally critically acclaimed. The play is set in fog-bound London in 1880, hence the name. The term "gaslighting" does not appear in any of the stageplays or screenplays and is inspired by the film´s title "Gaslight". The play has a happy end by the way. 

ellauri382.html on line 756: Serhii Plokhy käy moneen otteeseen läpi Putinin ideologiaan vaikuttaneita venäläisiä ajattelijoita. Heihin kuuluu Venäjän kansalaissodassa valkoisten joukkojen kenraali Anton Denikin, jonka muistelmista Putin vakuuttui. 1947">Anton Denikinin toilailuista on paasauxissa paljon mazkua.  Suomalaisittain on yllättävää, että Plokhy listaa Putinin vaikuttajiin myös kirjallisuuden nobelistin Alexander Solzhenitsynin. Tämän hän mainitsee asiassa useimmin. Eikös Sanjan pitänyt olla länkkärien taskussa? Hän viittaa Solzhenitsynin vuonna 1990 ilmestyneeseen kirjoitukseen, jossa tämä vaati ”Venäjän unionin perustamista”. Siihen kuuluisivat Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Kazakstanin pohjoisosa. Ei-slaavilaisia Neuvostoliiton osia Solzhenitsyn ei kaivannut. Plokhii on ukrainaxi huono. Zekixi Plochy tarkoittaa samaa kuin hepreaxi sharon, eli tasanko. “Serhii Plokhy’s Putin is an unprecedented retelling of a familiar disaster. It is a horror story – of political cynicism and scientific ignorance – from which the world will be saved, if at all, only by heroism and luck. He has his mother’s laugh.

ellauri383.html on line 555: Kesäkuuta 1941 Saksa (yhdessä liittoutuneiden kanssa) lähetti 5,5 miljoonan ihmisen ryhmän, 47,2 tuhatta tykkiä ja kranaatinheitintä, 4,3 tuhatta panssarivaunua ja noin 5 tuhatta taistelukonetta lähelle rajaamme.

ellauri383.html on line 561: Neuvostoliitto taisteli lähes yksin kolme vuotta. Ainoat maat, jotka ovat tukeneet meitä 22.kesäkuuta 1941 lähtien, ovat Mongolia ja Tuvanin tasavalta.

ellauri383.html on line 571: Pelkästään kesällä 1941 sodassa Neuvostoliittoa vastaan kuoli 742 tuhatta saksalaista sotilasta. Tämä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin Saksa menetti sodissa Puolaa, Ranskaa, englantia, Norjaa, Belgiaa, Hollantia, Tanskaa ja Balkanin maita vastaan yhteensä - yhteensä 418 805 sotilasta ja upseeria.

ellauri383.html on line 590: Suomenmaa on suomalainen verkkolehti ja Suomen Keskustan pää-äänenkannattaja, joka perustettiin vuonna 1908 nimellä Maakansa. Se oli nimenä vuoteen 1965, lukuun ottamatta vuosia 1942–1945, jolloin nimenä oli Karjalan sanomat. Suomenmaa julkisti mobiilisovelluksen Android- ja Apple-laitteille vuonna 2017 ja ilmestyy vuodesta 2024 ainoastaan verkkolehtenä. Nyt on Suomenmaa vallan hiljennyt, sivusto on kaatunut. Putinistien kybersotaa sekin varmasti.

ellauri383.html on line 640: Kaunis suomalainen musta tyttö Adina Nivuskoski Seinäjoelta on syystä järkyttynyt sekä USA:sta että Suomesta. Kylläpä on vastamulkoista. Vuoden 1945 jälkeen on hoettu tuhottoman monta kertaa "ei koskaan enää." Koska perussuomalaiset ovat hallituksessa 2024 niin vuosista 1933–1945 ei ole opittu yhtään mitään.

ellauri384.html on line 398: Kiehtovassa vuoden 1947 elokuvassa " Gentleman's Agreement" ei-juutalainen näyttelijä Gregory Peck esittää ei-juutalaista toimittajaa Phillip Schuyler Greeniä, joka esittää juutalaista. Tämä vielä käy, okei. Kun hän "tulee ulos" juutalaiselle sihteerikölle ettei hän todella ole juutalainen, hiän kertoo, että tiesi jo. Hänellä oli esinahka tallella, hiän tunsi sen. Sama pätee jopa erilaisiin identiteeteihin juutalaisuuden sisällä: Sefardikokemus ei ole Ashkenazi-kokemus, eikä Amerikan juutalainen kokemus ole sama kuin mikään juutalainen kokemus sen ulkopuolella. Rembrandt empatisoi köyhiä ashkenazimatuja Amsterdamissa, joita äveriäät sefardit eivät voineet sietää. Paljastaa ashkenazi Heller kirjassaan Kuvittele tätä.

ellauri384.html on line 459: Lasten muodollinen koulutus keskeytettiin vuosina 1943-45 hänen palvellessaan Yhdysvaltain armeijassa toisen maailmansodan aikana. Kotiutumisen jälkeen hän jatkoi akateemista työtään Michiganin yliopistossa.

ellauri384.html on line 462: Anglikaanisempi John Goldingay kirjoittaa: "Ihmisen elämä tuli suoremmin Jumalalta, ja on myös ilmeistä, että kun joku kuolee, hengenveto ( rûaḥ , esim. Ps 104:29) tai elämä ( nepeš , esim. 1 Moos 35: 18) katoaa ja palaa Jumalan luo, joka on rûaḥ ." Johnilla (s. 1942) tää on vielä edessäpäin, saas nähdä kuinka jätkän käy. Lähteekö ruumis mukana vaiko ei.

ellauri384.html on line 477:     – Jos ajattelee, että akateemisesti koulutettu, sivistynyt ihminen puhuu tuollaisista asioista, niin herättäähän se ihmisten huomion, kertoo toimittaja ja kirjailija Maarit Huovinen (o.s. Tyrkkö, s. 1947, toistaisexi kuolematon). Tyrkkö oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana kirjasta Hei beibi, mä oon tulta (2005).  – Minun aikanani siellä se oli kustantamon myydyin kirja. Olihan se tuore ulostulo ja tervetullut uutinen. KUPPANEUVOS Valveen tytär lähti Pakistaniin keikkalääkärixi 29-vuotiaana. – Voisin mennä vaikka Lappiin takaisin, Rauni-Leena mietti tulevaisuudensuunnitelmiaan. Vaikka hän oli Lapin lääninlääkäri, hän työskenteli ministeriössä Helsingissä. Kokeiltuaan Rauni huomasi, että hän pystyi vaikka tekemään "astraalikädellään" – Itsekin olen ollut toimittajana kiinnostunut, onko muuta elämää kuin tämä, Tyrkkö toimittaa. 1991 ilmestyi nimellä Rauni-Leena Luukanen-Kilden kirja Tähtien lähettiläs. Ihmetystä herätti, että Luukanen-Kilde kertoi kirjoittaneensa sen suurimmaksi osaksi ”automaattikirjoituksella” muutamassa päivässä. Aikaa ei enää riittänyt yliluonnollisille kokemuksille. Luukanen-Kilde joutui pilkan kohteeksi. Hänen väitteitään akateemisista yhteyksistä kyseenalaistettiin julkisuudessa. SVERR/E KILDE kuoli ennen vaimoaan. Pari päivää ennen omaa kuolemaansa Rauni-Leena Luukanen-Kilde ehti siirtää kirjansa teleportaatiolla Norjasta Suomeen. Hän oli juuri täyttänyt 75 vuotta.

ellauri386.html on line 220: 1941">
Jungfrustigen

ellauri386.html on line 573:   Euroopassa 1900-luvulla käytyjen kahden suursodan jälkeisen historian valossa Dostojevskin ja Solovjovin pahimmat pelot näyttäisivät toteutuneen, sillä ei ole nähty ortodoksisen maailmankirkon syntyvän ja laajenevan Venäjältä Eurooppaan, vaan jotakin aivan muuta. Eurooppa on puolessa vuosisadassa yhdistynyt Euroopan unioniksi, jättänyt Venäjän ulkopuolelleen ja asteittain laajentunut painaen Venäjää kohti Aasiaa, minne niin monet eurooppalaiset kautta vuosisatojen ovat katsoneet Venäjän kuuluvankin. Kuva Dostojevskin ja Solovjovin painajaisesta täydentyy, kun muistetaan, miten Euroopan yhdentyminen on käynnistynyt. Yksi tärkeä aatteellis-poliittinen sysäys yhdentymiseen lähti roomalaiskatolisesta valtiomieskolmikosta Rober Schuman (Ranskan pääministeri ja ulkoministeri vuosina 1947-1952), Alcide de Gasperi (Italian pääministeri vuosina 1945-1953) ja Konrad Adenauer (Länsi-Saksan liittokansleri vuosina 1949-1963). Näiden kolmen paskakasan yhteistyön perustana oli heille yhteinen kristillisdemokraattinen puoluetausta ja saksan kieli. Sen lisäksi tähän Euroopan yhdentymiskehitykseen ovat merkittävästi vaikuttaneet sodanjälkeiset aatteet ja politiikka Venäjällä. Sosialistisesta Neuvostoliitosta Eurooppa sai yhteisen vihollisen, jonka luoma uhka oli omiaan lähentämään eurooppalaisia valtioita toisiinsa ja tasoittamaan niiden kansallisia tunteita ja eturistiriitoja. EEC:n syntymiseen johtaneen Rooman sopimuksen (1957) luonnostelija belgialainen Paul-Henri Spaak on muistelmissaan The Continuing Battle: Memoirs of a European, 1936-1966 työntänyt monet "Euroopan yhdentymisen isät" korokkeelta väittämällä, että tuo titteli ei kuulu kenellekään muulle kuin Josef Stalinille. Näin todetessaan Spaak tulee ilmaisseeksi myös eurooppalaisten pohjimmaisen tunteen Venäjää kohtaan: pelon ja torjunnan.

ellauri389.html on line 244:     Philip Noel Pettit AC (s. 1945) on irlantilainen filosofi ja poliittinen teoreetikko . Hän on Laurance S. Rockefeller - yliopiston politiikan ja inhimillisten arvojen professori Princetonin yliopistossa ja myös arvostettu filosofian yliopistoprofessori Australian kansallisessa yliopistossa. Pahalta kuulostaa, Philip Piskuila! Mitäs hän on mieltä tärkeistä kymysyxistä?

ellauri390.html on line 130: Saulin isä oli tehtaanjohtaja Carl Otto Saxelin ja äiti aatelinen Zaida Maria Blåfield. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1907 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1911. Sauli toimi vuosina 1911–1914 Aamulehden päätoimittajana ja Hämeen Sanomien päätoimittajana 1914–1917. Myöhemmin hän oli G. A. Serlachius Oy:n palveluksessa Mäntässä 1917–1920, Varsinais-Suomen Vartion päätoimittajana sekä Jallu-lehden tutkivana journalistina 1937–1945. 

ellauri390.html on line 136: Muurmanin pakolaiset on vuonna 1927 valmistunut suomalainen mykkäelokuva, jonka on ohjannut Erkki Karu. Elokuva perustuu Kaarlo Hännisen romaaniin Kiveliön karkurit vuodelta 1923 ja sen ensi-ilta oli 9. tammikuuta 1927 Kino-Palatsi-teatterissa Helsingissä. Naispääosaa esitti Lada Niva eli Elli Sylvin, paremmin tunnettu äänielokuvasta Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1931), jossa hänen ääntään ei kuultu mutta takalistoa ja perunoita nähtiin sitä enemmän. Ellen Sylvin meni naimisiin 1938 englantilaisen turistin Henry Bowyer Waltonin kanssa, ja he asettuivat asumaan Lontooseen. He patentoivat 1940-luvulla itse kehittelemänsä hiuskihartimen Isossa-Britanniassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Ellen Walton kuoli Lontoossa huhtikuun lopulla 1974, 70-vuotiaana. Poliisi Simpuraa esitti Waldemar Wohlström. Luutnantti Braun oli hurri ja 3 venäläistä sotilasta tsuhnia. Elokuva kuvaa saksalaisia sotavankeja, jotka ovat rakentamassa Muurmannin rataa. He pakenevat Suomen suuriruhtinaskunnan puolelle Pohjois-Suomeen, missä joutuvat kuitenkin Suomen viranomaisten aiheuttaman vainon kohteeksi.

ellauri390.html on line 140: Sauli oli naimisissa vuosina 1909–1929 Lyyli Allaksen kanssa ja vuodesta 1931 Kaarina Pirjolan kanssa. Hänen poikansa Jaakko Sauli (1911–1940) voitti kaksi Suomen-mestaruutta pussijuoksussa mutta kaatui silti Säkkijärvellä talvisodan viime hetkillä. Jalmari Saulin veli Jonni Sauli (1881–1957) toimi Helsingin yliopiston maanviljelysopin dosenttina ja professorina.

ellauri390.html on line 254: Syksyllä 1945 Vsevolodin pojanpojan, neuvostotaiteilija Igor Krestovskyn elämässä tapahtui traaginen tapahtuma. Jo ennen sodan alkua hänelle annettiin ase ja metsästyksestä tuli hänen todellinen intohimonsa. Metsässä Vyritsan lähistöllä ankkoja metsästäessään häntä ammuttiin vahingossa silmään, joka oli poistettava. Peläten, että tämä voisi vaikuttaa hänen värikäsitykseensä, Krestovsky siirtyi ulkomaalaukseen. Hän menetti näkönsä pysähtyneisyyden kaudella 70-luvulla.

ellauri390.html on line 397: Vihkosen päättää Wäinö Havaxen rallatus Rukajärven tielle lähtiessä. Jätkä kaatui sinne rähmälleen heti kättelyssä. Havaxesta on pitkä paasaus Runkkujussin eli Juhani Peltosen yhteydessä albumissa 60. Takakannessa on Rudolf Waldenin termennys 1940 Serlan paperityöläisille että nyt ei parane poliittisesti lakkoilla. What else is new. Kirjasen toimittajat komppaavat: nyt on jokaisen pysyttävä paikallaan eikä asenteilla. A good wife knows her place.

ellauri390.html on line 548: Vallankumous Ranskan kolonialismia vastaan ​​puhkesi vuonna 1945, ja Viet Minh otti vallan. Ho Chi Minh oli suosittu johtaja Vietnamissa, mutta hän toi mukanaan monia, jotka olivat vastustaneet ranskalaisia ​​ja turvanneet kommunistisiin maihin, kuten Kiinaan ja Neuvostoliittoon. Tämä teki uudesta hallinnosta välittömästi epäsuositun antikommunistisessa lännessä.

ellauri390.html on line 550: Ranskalaiset joukot palasivat Vietnamiin vuonna 1946 Haiphongin hyökkäyksen myötä. Tämä aloitti Indokiinan sodan ja maanpaossa olevan keisari Bao Dai, lännen tukeman nukkejohtajan, paluun.

ellauri391.html on line 83: Louise Henry Hoover (29. maaliskuuta 1874 – 7. tammikuuta 1944), tunnettiin nimellä Lou Henry Hoover, oli Yhdysvaltain presidentti Herbert Hooverin vaimo ja Yhdysvaltain ihan ensimmäinen nainen.

ellauri391.html on line 127: 194-1283-23A%2C_Wuppertal%2C_Evangelische_Gesellschaft%2C_Jahrestagung.jpg" height="500px" />

ellauri391.html on line 163: Joachim Ringwormin sanan teologiasta löytyy vastauxia. Joachim Ringleben (* 24. Juli 1945 in Flensburg) ist ein lutherischer Theologe, Universitätsprofessor und war von 2000 bis 2016 Abt des Klosters Burschfelde bei Hann. Münden im Weserbergland.  Joachim Ringleben is a leading Hamann expert.

ellauri391.html on line 219: Another Henry Dreyfus (or Henri Dreyfus, 7 January 1882 – 30 December 1944) was a Swiss inventor of the modern weaving loom. He and his brother Camille Dreyfus also invented Celanese, an acetate yarn. 

ellauri391.html on line 248: 194-1282-30A%2C_Wuppertal%2C_Evangelische_Gesellschaft%2C_Jahrestagung.jpg/440px-Bundesarchiv_Bild_194-1282-30A%2C_Wuppertal%2C_Evangelische_Gesellschaft%2C_Jahrestagung.jpg" />

ellauri391.html on line 264:   Lutherin käyttämä nimitys on deus ex machina. Ilmoitettuun jumalaan uskominen on aina riski. Tästä ilmoitimme. Ich bin der ich bin, ich bin kein Schlüssel. Ich bin deus iratus. Singen loben beten den Herrn. Herra se on herrallakin. Hän on oma herransa. Isä, poika ja koira potkii toisiaan ringissä kuin karhukopla. Ks. Barth 1948, 390: "... pojan isänä, isän poikana, hän on hän itse, minä ja sinä, hän on itselleen pyhä me-henki ollakseen samalla yksi ja sama." Vizi mitä dityrambia. Se on mysteerio. Jla on izeriittoinen, se ei tarvi ulkopuolista partneria. Sixi sillä ei ole vaimoa. Poika on ja koira ja tyttöystävä. Sullon mun luonto. Mitäs läxit.

ellauri391.html on line 358: Eeva Marjatta Martikainen (27. maaliskuuta 1949 Polvijärvi – 22. helmikuuta 2010 Helsinki) oli suomalainen teologi, joka toimi systemaattinen teologian professorina Helsingin ja Joensuun yliopistoissa. Hän oli myös Suomalaisen Tiedeakatemian akateeminen henkilö. Harrastuxet: oppi, ekumenia, teologia vs. teknologia. Teologisena asiantuntijana Martikainen osallistui useisiin kirkkojen välisiin oppiriitoihin sekä kansainvälisiin luterilais-ortodoksisiin ja luterilais-deformoituihin nujakoihin. Temmattiin 60-vuotiaana taivaaseen. Juhlakirjan ehti hikisesti saada. Netistä löytyy koneluettavana sen:

ellauri391.html on line 552:     Crispin James Garth Wright ( / r aɪ t / ; syntynyt 21. joulukuuta 1942) on brittiläinen filosofi, joka on kirjoittanut uusfregealaisesta (uuslogistisesta) matematiikan filosofiasta, Wittgensteinin myöhemmästä filosofiasta ja totuuteen liittyvistä asioista, kuten realismi, kognitivismi, skeptismi, tieto ja objektiivisuus. Hän on filosofisen tutkimuksen professori Stirlingin yliopistossa ja opettanut aiemmin St Andrewsin yliopistossa, Aberdeenin yliopistossa, New Yorkin yliopistossa, Princetonin yliopistossa ja Michiganin yliopistossa. Vaihtanut opinahjoa kuin mustalainen hevosta. Loppusijoituspaikka Stirling on kalatalousyliopisto Skotlannin pystymezässä. Selvää alamäkeä. Crispin esitti "epävirallisia argumentteja", että (i) Humen periaate (yhtä monta iff E bijektio) plus toisen asteen logiikka on johdonmukainen ja (ii) siitä voidaan tuottaa Dedekind–Peano-aksioomit. Molemmat tulokset todistettiin epävirallisesti jo Gottlob Fregen (Fregen lause) toimesta, ja myöhemmin George Boolos ja Richard Heck todistivat ne tiukemmin. Crispin ei tehnyt siinä muuta kuin hälisi.

ellauri392.html on line 129: Harryn inhokki Frank Lentricchia (s. 1940, 84v) on yhdysvaltalainen kirjallisuuskriitikko, kirjailija ja elokuvaopettaja. Hän sai Ph.D.n  Marmaduke Universitystä vuonna 1966 tai size oli 1963. Anyway, saatuaan BA-tutkinnon Utica Collegesta vuonna 1962 Lentricchia jäi eläkkeelle Marmaduken yliopistosta, jossa hän toimi professorina kirjallisuusohjelmassa.

ellauri392.html on line 133: Heidegger sekoitti pahasti puurot  ja vellit Bremenissä 1949 verratessaan holokaustia teknillisenä saavutuxena tehomaatalouteen, urbanisaatioon ja vetypommikexintöön. Pahis on myös revisionisti Ernst Nolte, jonka mielestä holokausti on vain yxi blip apinoiden julmuuxien valtavalla radar-ruudulla. Oikeassa olette veitikat, ihan jokainen.

ellauri392.html on line 180: Sutzkever muutti vuonna 1947 Israeliin Tel Aviviin, jonka getossa hän asui siitä lähtien. Hän perusti jiddišinkielisen aikakauskirjan Die goldene Ketju. Hän oli tunnetuimpia jiddišiksi kirjoittaneita runoilijoita. New York Times kirjoitti jopa että Sutzkever oli "suurin holokaustista säästynyt runoilija."

ellauri392.html on line 184: Vuonna 1949 Sutzkever perusti jiddishinkielisen kirjallisuuden neljännesvuosittain Di goldene keyt (Kultainen ketju), Israelin ainoan jiddish-kirjallisuuden lehdykän neljännesvuosittain, jota hän toimitti sen lopettamiseen vuonna 1995 saakka. Sutzkever elvytti jiddishinkielisten kirjailijoiden uraa Euroopassa, Amerikassa, Neuvostoliitossa ja Israelissa. Monet sionistisessa liikkeessä kuitenkin hylkäsivät jiddishin tappiomielisenä diasporan argotina. "He eivät revi minun kieltäni juurineen", hän vastasi. "Minä herätän kaikki sukupolvet myrskylläni." Eipä herättänyt. Ylen surulliselta näytti. 1930-luvulla hänen teoksensa käänsi venäjäksi Boris Pasternak.

ellauri392.html on line 352: Roman Witold Ingarden (1893 –1970), vähän siis mamma Margitia nuorempi, syntyi Krakovassa silloisessa Kakaniassa. Husserl piti häntä Freiburgissa yhtenä parhaista tai ainakin suurimmista opiskelijoistaan. Roman ize piti enemmän Lembergistä ja Twardowskista. Barbarossan aikaan Roman piti päätä alhaalla Krakovassa. Kun hänen talonsa pommitettiin, hän jatkoi työskentelyä kirjansa, „Der Streit um die Existenz der Welt“ (1947, 1948) parissa. Siitähän siellä ulkona juuri kärhämöitiin. Roman kuoli 1970 Krakovassa aivoverenvuotoon liiasta pohdinnasta. Ei ois pitänyt harrastaa uusplatonismia.

ellauri392.html on line 354: Ingarden war seit 1913 mit 1942">Edith Stein bekannt. In ihren Briefen offenbart sie eine zärtliche Zuneigung, auf die der Studienfreund jedoch nicht eingeht. Der Kontakt bricht 1938 ab. Nach ihrem Tod wandte sich Ingarden gegen eine Vereinnahmung der Philosophin Edith Stein durch die katholische Institution, der sie seit 1922 angehörte. Sie wurde 1998 heiliggesprochen, er nicht.

ellauri392.html on line 357: John R. Searle on moittinut Cullerin esityxen dekonstruktiosta saaneen "Derridan näyttämään sekä paremmalta että huonommalta kuin hän todellisuudessa on; paremmmalta kun pimittää joitakin älyllisesti hämäriä dekonstruktion puolia ja huonommalta kun jättää suurelta osin huomioimatta Derridan ajattelun tärkeimmät filosofi esivanhemmat, nimittäin Husserl ja Heidegger." Tästä kyllä Jonathan ja vaimo kinastelevat vieläkin. Veronica (1947-1975) syntyi Malayassa kuministuttaja John Forrest Thomsonille ja hänen vaimolleen Jeanille, mutta varttui Glasgow'ssa, Skotlannissa. Hän päätti tavuttaa sukunimen, koska julkaisi alun perin nimellä Veronica Forrest. Forrest-Thomson opetti myöhemmin Leicesterin ja Birminghamin yliopistoissa, mutta varmaan suikkasi, koska kuoli 27-vuotiaana, vai? No, she died of asphyxiation. She was drinking alcohol, and incautiously took a pill which stuck in her throat and choked her. There was no suggestion of suicide at the time, and no easy way to effect one by such a method. Silti vittu, ero Cullerista 1974 ja tukehtuminen viinaan 1975. 

ellauri392.html on line 606: 1945f1a6b6" />

ellauri392.html on line 674:       Artikkelissa 1941 otsikolla "Juutalaiset nykyisessä kirjallisuudessa", de Man väittää, että "juutalaiset" ovat "saastuttaneet" modernin kirjallisuuden ja että "sivilisaatiomme" on vastustanut "seemiläisten soluttautumista kaikkiien eurooppalaisten elämään". Hänen johtopäätöksensä on, että Euroopan juutalaisten lähettäminen "Euroopasta eristettyyn" siirtokuntaan (Israel) olisi "ratkaisu juutalaisten ongelmaan", eikä sillä olisi "valitettavia seurauksia" kirjallisuudelle. Siihen mennessä Belgian juutalaisvastaiset lait oli jo säädetty, mikä sulki juutalaiset pois lakimiehistä, opettamisesta, julkishallinnosta ja journalismista. 4. elokuuta 1942, ensimmäinen Belgian juutalaisten juna lähti Auschwitziin mutta de Man vain jatkoi saman scheissen  kirjoittamista  Le Soir -sanomalehteen , jota natsit kontrolloivat ja jossa hän näyttää saaneen aseman setänsä Hendrik de Manin, vaikutusvaltaisen poliitikon, ansiosta.  Jacques Derrida julkaisi pitkän artikkelin vastauksena kritiikkiin, jossa hän vahvisti, että "juger, condamner l'œuvre ou l'homme comme ça,  c'est reproduire le geste d'extermination dont on accuse de Man" (tarkista lainaus ranskaksi).

ellauri392.html on line 679:       Geoffrey H. Hartmann syntyi Frankfurt am Mainissa Saksassa Ashkenazi - juutalaisperheessä. Vuonna 1939 hän lähti Saksasta Englantiin ilman huoltajaa Kindertransportin lapsipakolaisena, jonka hänen perheensä lähetti pakoon natsihallintoa. Hän tuli Yhdysvaltoihin vuonna 1946, missä hän tapasi äitinsä sekä vanhojen herrojen sedän, ja myöhemmin hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen. Saavuttuaan Yhdysvaltoihin hänen äitinsä muutti perheen sukunimen "Hartmaniksi" hämärtääkseen sen germaanista alkuperää. Hardman olisi ollut vielä parempi. 

ellauri392.html on line 887: Toinen alaviite: Roger Vernon Scruton (27. helmikuuta 1944 – 12. tammikuuta 2020) oli brittiläinen filosofi, journalisti ja säveltäjä. Julkaisuissaan hän pyrki selittämään ja puolustamaan länsimaista kulttuuria ja instituutioita, joiden välityksellä sitä välitetään edelleen tuleville sukupolville. Poliittisessa filosofiassaan hän puolusti konservatismia. Hänen pääalansa oli kuitenkin estetiikka, jonka alalla hän kritisoi muun muassa modernismia arkkitehtuurissa.

ellauri392.html on line 929:  Truman teki parhaansa pitääkeen jenkkeihin pyrkivien juutalaisten maahanmuuttajien lukumäärän aisoissa. Se tunnusti ensin Israelin 1948 ja vähän myöhemmin signeerasi lain joka esti 1945 jälkeen pyrkineiden juutalaisten tulon 200K pakolaiskiintiössä. 

ellauri393.html on line 115:   19403">
12 salaliittoteoriaa, jotka osoittautuivat todexi

ellauri393.html on line 363:   Tamara Lund oli venäläistaustainen sopraano laulajatar ja operettitähti, joka syntyi vuonna 1941 ja kuoli vuonna 2005 vatsasyöpään 64-vuotiaana. Hän opiskeli sekä Suomen Teatterikoulussa että Sibelius-Akatemiassa sekä vuoden Neuvostoliitossa nimekkäässä GITIS-teatterikoulussa ja työskenteli Suomessa muun muassa Turun kaupunginteatterissa ja Kansallisoopperassa. Mutta kuka esimerkiksi tiesi hänen seurustelustaan Taisto Tammen kanssa? Tai siitä, että hänelle tehtiin 60-luvulla abortti?

ellauri393.html on line 367: Lund syntyi vuonna 1941 turkulaisen Irja Lehdon ja venäläissyntyisen Alexander Lundin perheeseen. Isä oli paennut lapsena perheineen vallankumousta Suomeen. Isoisä Hugo Lund toimi Turussa konditoriamestarina, ja Tamaran vanhemmatkin avasivat oman leipomokonditoriansa vuonna 1950. Hassua, melkoinen sattuma: Lehto on ruåzixi Lund. Talasniementiellä on (tai oli) Luntin mökki.

ellauri393.html on line 381: Marion Evi Rung (s. 7. joulukuuta 1945 Helsinki) on suomalainen iskelmälaulaja. Erityisesti Marion muistetaan menestyksestään kaksinkertaisena Suomen euroviisuedustajana ja kaksinkertaisena Sopotin laulukilpailun voittajana. Marion saavutti 1970-luvulla suosiota Suomen ulkopuolellakin, kun "El Bimbo", "Dem Bauer sein Weibchen" ja "Señorita por favor" nousivat listoille Saksassa. Vuosina 1961–2023 Marion on levyttänyt omien laskujensa mukaan noin 400 laulua.

ellauri393.html on line 382: Vanhemmat: Rosa Rung (Rosie Andrew), Oscar "Ossi" Rung. Puolisot: Ben Petrik Obstbaum (synt. 1940) 1967 - 1972 (ero), Veli-Matti Kunnaala (synt. 1949) 1979 - 1985 (ero), Kalle Munck (synt. 1967) 2011 - 2022 (ero). Laulukielet: suomi ruotsi englanti saksa ranska heprea jiddiš. Kuten näistä faktoista voi jo päätellä, Marion on juutalaistaustainen. Marion on ollut kolme kertaa naimisissa. Kaikki liitot ovat päättyneet avioeroihin. Hänen monivuotinen kihlattunsa Tapani Jaakkola ehti kuolla syöpään lokakuussa 2006. Tammen kustantamassa kirjassa Marion kertoo itsestään melko intiimisti. Marionista piti tulla kampaaja. Äidin isä oli aikoinaan Venäjän armeijan torvisoittokunnassa.

ellauri393.html on line 390: Laulaja Marion Rung on Suomen juutalainen, joka katkaisi välinsä juutalaisyhteisöönsä jo nuorena. Hänen molemmat vanhempansa ovat juutalaisia, mutta isän puolen sukulaisistaan, Rungeista, Marionilla on vain vähän tietoja. Marionin äiti Rosa Rung (10.3.1923 – 5.1.2012) esiintyi laulajana 1940-luvulla taiteilijanimellä Rosie Andrew muun muassa Olavi Virran kanssa.

ellauri393.html on line 636: Tuhotulvassa on Lauda niminen polakkien paikka. Olikohan sieltä päin myös itävaltalainen pahasti kolaroinut rotannäköinen Niki? Niki Lauda syntyi päivä kuukausi 1949, paikassa syntymäpaikka (Wien). Niki meni naimisiin henkilön Neiti Lauda (o.s. Knaus) kanssa vuonna 1976, 26 vuotiaana. Heillä oli 2 lasta. He erosivat vuonna 1991. Sitten Niki ja Neiti Lauda (o.s. Wetzinger) menivät naimisiin vuonna 2008, 58 vuotiaana. Heillä oli 2 lasta. Hänen ammattinsa oli ammatti. Niki kuoli vuonna 2019, 69 vuotiaana.

ellauri395.html on line 566: Pauline Joyce Hutchison Meyer (s. 4. kesäkuuta 1943, St. Louis, Missouri, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen evankelista ja kirjailija. Karismaattista kristillisyyttä edustava Meyer on kirjoittanut yli 100 kirjaa. Lisäksi hän on isännöinyt suosittua Enjoying Everyday Life-ohjelmaa, joka on opettanut ihmisiä kristilliseen elämään ja ongelmien voittamiseen. Meyer on kertonut ohjelmissaan, että häntä on lapsuudessa käytetty seksuaalisesti hyväksi. Hän on myös kokenut avioeron ja rintasyövän. Hän kokee selvinneensä näistä kokemuksista Jumalan avulla.

ellauri395.html on line 624: The Parantava herätys on termi, jota monet amerikkalaiset karismaatikot käyttävät viitaten kristilliseen herätysliikkeeseen , joka alkoi kesäkuussa 1946 ja jatkui 1950-luvulle asti. Healing Revival sai aikaan Latter Rain -liikkeen vuonna 1948, ja nämä kaksi liikettä olivat yhteydessä toisiinsa. Herätyksen aika vaikutti merkittävästi nykyajan karismaattiseen liikkeeseen .

ellauri395.html on line 626: 1948.jpg/440px-Young_Brown%2C_Jack_Moore%2C_William_Branham%2C_Oral_Roberts%2C_Gordon_Lindsay_Kansas_City_1948.jpg" />

ellauri395.html on line 627: 

ellauri395.html on line 633: Healing Revival liittyi läheisesti Latter Rain -liikkeeseen, ja nämä kaksi liikettä vaikuttivat syvästi toisiinsa. Vuonna 1948 Länsi-Kanadassa William Branhamin parantamiskampanjan osallistujat innostuivat saarnasta ja kokousten tapahtumista alkamaan paastota ja rukoilla kokeakseen samanlaisia ​​asioita seurakunnassaan. Heidän ponnistelunsa hedelmät aloittivat Latter Rain -liikkeen, joka levisi nopeasti kansainvälisesti ja houkutteli monia samoja ihmisiä osallistumaan Healing Revival -ohjelmaan. Joseph Mattsson-Boze oli Latter Rain -liikkeen näkyvä johtaja, ja hänen aikakauslehtensä Herald of Faith tarjosi julkisuutta sekä Healing Revival- että Right As Rain -liikkeelle.

ellauri395.html on line 1313:   Sillä välillä Haginista tuli ökyrikas ministeriönsä presidenttinä. Hagin aloitti kiertävän palvelutyön Raamatun opettajana ja evankelistana vuonna 1949 Jeesuksen yllättävän 2. ilmestymisen jälkeen Oklahomassa. Hän liittyi Voice of Healing Revival -järjestöön Yhdysvalloissa Oral Robertsin , Gordon Lindsayn ja Ozzy Osbornin kanssa vuosina 1947-1958. 23. tammikuuta 1963 hän perusti Kenneth E. Hagin Evangelistic Associationin (nykyisin Kenneth Hagin Ministries) Garlandissa, Texasissa. Syyskuussa 1966 ministeriön toimistot siirrettiin Tulsaan, Oklahomaan, tiloihin, joita aiemmin käytti Ozzy Osborn. Hän aloitti saarnojensa myynnin kelalta kelalle nauhalla vuonna 1966. Saman vuoden marraskuussa hän opetti ensimmäistä kertaa radiossa KSKY: ssä Dallasissa. Siitä lähtien se oli pelkkää myötämäkeä.

ellauri396.html on line 165: Christopher Hitchens (13 April 1949 – 15 December 2011) was a British and American author, polemicist, debater and journalist who in his youth took part in demonstrations against the Vietnam War, joined organisations such as the International Socialists while at university and began to identify as a socialist. However, after 9/11 he no longer regarded himself as a socialist and his political thinking became largely dominated by the issue of defending civilization from terrorists and against the totalitarian regimes that protect them. Hitchens nonetheless continued to identify as a Marxist, endorsing the materialist conception of history, but believed that Karl Marx had underestimated the revolutionary nature of capitalism. He sympathized with libertarian ideals of limited state interference, but considered libertarianism not to be a viable system. But anyway.

ellauri398.html on line 1034: muulloin, sitä me emme tiedä (Lenski 1943, 1130-1132). 

ellauri399.html on line 38:     19416137/r/il/8d9886/2957350463/il_1080xN.2957350463_tqjm.jpg" width="100%" />

ellauri401.html on line 359: Lokakuun 8. päivän sateisena iltana ”kun ei ollut  erityistä tehtävää”, Ervast päätti käydä tervehtimässä  prinsessa Karadjaa*. * Mary Karadja eli Maria Louise  Smith (1868–1943) oli ruotsalaisen raharuhtinaan Claes  Ohlsson Smithin tytär. Maria oli avioitunut Turkkia  Tukholmassa edustaneen fanarioottiprinssin Jean Karadja  Pashan kanssa. Siitä johtui prinsessan arvonimi. Mary  Karadjan luona oli juuri silloin vieraana berliiniläinen  meedio Anna Abend miehineen, ja Ervast sai olla mukana  sinä iltana järjestetyssä mediumistisessa istunnossa.  
 Istunto tapahtui täysin valaistussa huoneessa, ja  sen kulku sujui siten, että prinsessan istuntoja varten  teettämä pyöreä pöytä asetettiin meedion ja kulloinkin  vuorollaan ”henkiä puhuttelevan” henkilön väliin.  Ervastin tulosta ei ollut sovittu. Ensikertalaisena  Ervast sai ensin olla kysymysten kohteena. Abendin  suorittama henkien puhuttelu tapahtui siten, että hän  asetti hengille kysymyksiä ja henget vastasivat pöydällä.  Pöytä tie- si Ervastin syntymäajan, sisarten määrän ja  nimet, äidin nimen ja kuolinpäivän. Pekka-nimi tosin sai  aikaan hämmästyksen, sillä saksankielisen Anna Abendin  mielestä se ei sentään ollut mikään nimi, enintään  koiran. 
 Tämä pöytä oli myös kielitaitoinen, sillä  se osasi vastata oikein myös Ervastin suomeksi tekemiin  kysymyksiin. Istunnosta jäi Ervastille myönteinen  vaikutelma. Hänen mielestään spiritistisellä liikkeellä  oli tärkeä asema henkimaailman olemassaolon ja  kuolemanjälkeisen elämän todistajana. 
 Toisella  kertaa yleisö oli parhaasta päästä yläluokkaan kuuluvia  henkilöitä. Ervast oli pukeutunut työmieheksi. Hänellä  oli päällään musta villapaita. Kun Ervast katseli toisten  hienoja vaatteita, häntä alkoi hävettää. Jälkeenpäin  Peters kertoi Ervastille, että eräs venäläinen ruhtina-  tar oli kysynyt Karadjalta, ”kuka oli se julma ja  ei-puettu ihminen, se puoli-ihminen, joka oli siellä  istunnossa”. Siihen tämä oli vastannut: ”Hän ei ole  kyllä samanlainen kuin muut ihmiset, mutta totta puhuen  hänen pikkusormensa on enemmän arvoinen kuin kaikkien muiden keskisormet yhteensä.” 

ellauri401.html on line 542:   Panssarilaiva Ilmarinen oli Suomen laivaston vuonna 1931 vesillelaskettu rannikkopanssarilaiva, joka upposi 13. syyskuuta 1941 Utön edustalla osuttuaan merimiinaan. Aluksen upotessa 271 merisotamiestä hukkui.

ellauri402.html on line 196: Moina, tuolloin nimeltään Mina tai Minna, syntyi Genevessä Sveitsissä vaikutusvaltaiseen puolalais-juutalaiseen perheeseen isän puolelta ja englantilaisesta ja irlantilaisesta äidin puolelta. Hän muutti Pariisiin, kun hän oli kaksivuotias. Hänen isänsä Michel Bergson saavutti musiikillista menestystä säveltäessään oopperoita Louisa de Montfort ja Salvator Rosa. Hän oli kotoisin Varsovasta ja kuului vaikutusvaltaiseen Bereksohn-perheeseen. Moina Mathersin isoisä Jacob Levison (s. n. 1799) oli kirurgi ja hammaslääkäri. Hänen isoäitinsä oli Katherine Levison, syntynyt Lontoossa v. 1800. Hänen äitinsä täti oli Minna Preuss, syntynyt Hullissa, Yorkshiressa, vuonna 1835, ja hänen äitinsä Kate, os Levison, syntyi myös Yorkshiressa. Hänen vanhin veljensä, myöhemmin Nobel-palkinnon voittaja Henri Bergson, 1859–1941, liittyi College of Francen tiedekuntaan ja tunnetaan parhaiten filosofisen teoksen Creative Evolution kirjoittajasta. Hän oli myös British Society for Psychical Researchin puheenjohtaja. 

ellauri402.html on line 474: Vesa Karonen ei jaxanut. Oliko Vesa Merikadulla juomassa rommiteetä 1969? Syntynyt kyllä 1945, vähän vanhanpuoleinen. Vesasta ei löydy kuvia, löytyipä sentään Heikki Turusesta vetämässä melaa kahdella kädellä.

ellauri402.html on line 635: 1942">
Kansa taisteli miehet  kertovat
 

ellauri403.html on line 165:   Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon. Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja, toimittaneet Toivo Pekkanen ja Reino Rauanheimo. WSOY 1947. Reiska oli WSOY:llä töissä Porvoossa. Reiska oli Arvid Järnefeltin sukulaismiehiä. Arvidilta pääsi pieni perhana. Reiskan Aseveli-ilta on samalta vuodelta kuin tuo Topin kanssa väsätty bioteos.

ellauri403.html on line 167:       1940-luvun alussa Rauanheimo kuului Arvi Kalstan johtaman Kansallissosialistien Järjestön hallitukseen. Reiskan kakkosvaimo puputti kuten Anna-Leenan ylisuorittava äiti Pupita joka päätyi saattolääkärixi. Sirkka-tädin perheessä pieru oli sievistelevästi pupi. Toisen Sirkan perheessä paska oli paapa. Kuin Takkahuipaleiden nokkelia koiran nimiä.

ellauri403.html on line 309: Laqueur kiehtoi Venäjää pienestä pitäen. Murrettuaan jalkansa Hasorean pesuhuoneessa vuonna 1942 hän oppi venäjän kieltä entiseltä opettajalta jopa kahdeksan tuntia päivässä. Venäjän juutalaiset opettivat hänelle lauluja ja kirouksia. Kolmekymppisenä Laqueur vieraili Neuvostoliitossa ensimmäistä kertaa ja on (oli) matkustanut maahan sen jälkeen lähes joka vuosi, olipa kyse sitten esimerkiksi yksityisistä syistä, vieraillakseen edesmenneen vaimonsa Naomin perheen luona Kaukasuksella tai ammatillisista syistä propagandistina. Laqueurin läpyskän nimi muutettiin Neuvostoliiton kulttuurista Neuvostoliiton tutkimukseksi ja lopulta nimettiin vain Surveyksi. 

ellauri405.html on line 160:     Dick Davis on kirjoittanut esseen haasteista, joita hän kohtasi yrittäessään kääntää Divaania. Dick Davis (s. 1945) on englantilais-amerikkalainen pygofiili korjaan persofiili ja iranologi, runoilija, yliopiston professori, Iranin islamilaisen tasavallan äänekäs toisinajattelijakriitikko ja palkittu persialaisen jakeen kääntäjä, joka on sidoksissa uudeksi kirjallisuudexi aikanaan kuzuttuun formalismiin amerikkalaisessa runoudessa. Nythän se on jo vanha pieru.

ellauri405.html on line 317:   1941">
Palsternakka satuilee

ellauri406.html on line 192:  

ellauri406.html on line 194: As soon as the Soviet troops left the city, excited by the supervened SS, they sparked a succession of pogroms. About 6000 Jews were killed in the city in one month, 2000 of them on 25 July. In the image, one of the victims. Lviv, July 1941. 

ellauri406.html on line 208: During World War II, the Nazi regime implemented policies that legalized and organized prostitution in military brothels as a means to control soldiers’ sexual behavior and prevent sexually transmitted diseases (STDs). This territorial conquest policy had harrowing consequences for the women coerced into sex work.  In the occupied territories, women were forced into sexual slavery to serve in military brothels, which were labeled as “treatment centers.” The Nazi regime considered these women racially inferior, but still okay for fucking purposes, exploiting them to further Nazi ideological goals. A prisoner-of-war manual issued by the OKW in 1940 explicitly condomed rape and sexual violence against civilian women in the occupied territories. The Rome Statute  outlines that sexual enslavement is a punishable offense and that the use of civilian women for sexual purposes, while fun, is not quite okay. The Nazi actions clearly violate modern international law and standards. In the post-war period prostitutes in Nazi Germany were seen by society not as victims but as collaborators who deserved punishment. 

ellauri406.html on line 212: The first nazi F-16 aircraft was downed near Kiev, June 22, 1941. When did Ukraine become a nazi state? 

ellauri408.html on line 203: Jean-Luc Nancy (/nɑːnˈsiː/ nahn-SEE; French: [ʒɑ̃lyk nɑ̃si]; 26 July 1940 – 23 August 2021) was a French philosopher. Nancy's first book, published in 1973, was Le titre de la lettre (The Title of the Letter, 1992), a reading of the work of French psychoanalyst Jacques Lacan, written in collaboration with Philippe Lacoue-Labarthe. Nancy is the author of works on many thinkers, including La remarque spéculative in 1973 (The Speculative Remark, 2001) on Georg Wilhelm Friedrich Hegel, Le Discours de la syncope (1976) and L'Impératif catégorique (1983) on Immanuel Kant, Ego sum (1979) on René Descartes, and Le Partage des voix (1982) on Martin Heidegger. Ize kaljuhead ei juuri mitään kekannut, kuhan vinkkasi näihin eilispäivän suuruuxiin. Nancy collaborated with Lacoue-Labarthe on several other books and articles. One of the very few monographs that Jacques Derrida ever wrote on a contemporary philosopher is On Touching, Jean-Luc Nancy. Nice touch, quite touching actually. 

ellauri408.html on line 919: 194">
Petrarca stalkkaa sakkolihaa

ellauri409.html on line 216:     Tomia on jo sätitty viljalti aiemmassa jaxoissa, se taisi olla kaappi homppeli ja joka tapauxessa oikeistotomppeli. Entäs Pezku ize? Se nyt ainakin oli hinuri ja siitä vielä ylpeä. Mutta onxe britti vaiko jenkki? Jos sillä nyt on paljon väliä, samoja homoja ne on molemmat. Kyllä se on britti vaikka opiskeli Yalessa. Se on Kristinan ja Ansun ikätoveri. Vielä hengittelee aika läskinä. Täyttää 75 viikonlopulla. Se on elämäkerturi kuten jutku Dubin. Britannian keisarikunnan komentaja. Petrus Ackroyd (Londinii natus die 5 Octobris 1949) est fabularum et vitarum scriptor Anglicus.

ellauri409.html on line 226: 	Tommy opetteli Kiplingin Danny Deeverin ulkoa jo koulupoikana. Samanlainen kylmiö kuin äitinsä. On ilmeistä että Eliotit oli narsisseja koko porukka, alapartaisesta lähetyssaarnaajasta alkaen tuplatyrä Tomiin saakka. Tyra tyrä mörk mörk. Siihen se sarja taisi sitten päättyä, Tomilla ei ollut jälkeläisiä. Runo on balladi joka kuvaa brittisotilaan teloittamista Intiassa murhasta. Hänen rykmenttinsä katsoo hänen teloitustaan paraatimuodostelmassa, ja runo koostuu kommenteista, joita he vaihtavat nähdessään hänet hirtettynä. Runoilija TS Eliot kutsui runoa "teknisesti (samoin kuin sisällöltään) merkittäväksi" pitäen sitä yhtenä Kiplingin parhaista balladeista. Hän sisällytti runon vuoden 1941 kokoelmaansa A Choice of Kipling´s Verse ja tarjosi runon analyysin johdannossa. Eliot kuvaili runon "raskasta rytmiä ja askelvaihdosta" sekä teknisesti että sisällöltään merkittäväksi. Hän päätteli, että Danny Deever oli "kasarmihuoneballadi, joka saavuttaa jotenkin runouden intensiivisyyden". Sekä Yeats että Eliot kirjoittivat pian Kiplingin kuoleman jälkeen, vuosina 1936 ja 1941, jolloin kriittinen mielipide hänen runoistaan ​​oli alhaalla; molemmat kuitenkin antoivat Danny Deeverille hommiota merkittävänä teoksena. Keskusteltuaan tästä matalasta kriittisestä mielipiteestä vuoden 1942 esseessä George Orwell kuvaili Danny Deeveria esimerkkinä Kiplingistä "pahimmillaan ja myös hänen törkeimmillään... melkein häpeällisenä nautintona, kuten halpojen makeisten maku, joita jotkut ihmiset salaa popsivat keski-iässä". Hän koki työn olevan esimerkki siitä, mitä hän kuvaili "hyväksi huonoksi runoudeksi"; säe, joka on pohjimmiltaan mautonta, mutta kuitenkin kiistatta viettelevä ja "merkki älyllisen ja turveloisen ihmisen emotionaalisesta päällekkäisyydestä".

ellauri411.html on line 89: Mansfieldin kuoleman jälkeen  Murry toimitti hänen töitään. Marxilaisena  aloittaneen Murryn pasifistiset mielipiteet  herättivät usein kiistoja. Hän suututti monia  vasemmistolaisia ​​(mukaan lukien George Orwell  ja Vera Brittain ) väittämällä, että  natsi-Saksan pitäisi antaa pitää hallussaan  Manner-Eurooppaa. Murry uskoi, että vaikka  natsien valta oli tyrannimainen, se oli parempi  kuin täydellisen sodan kauhut.  Tomin toiveet  juutalaisten puzauxesta olis toteutuneet vielä  paremmin. Murry "luopui pasifismistaan ​​vuonna  1948 ja... kehotti ennaltaehkäisevään sotaan  Neuvostoliittoa vastaan, ja päätti päivänsä  konservatiivisena äänestäjänä ". Murrysta tuli  myös antifemimisti. Hänen näkemyksensä yhtyivät  Eliotin näkemyksiin: hän kannatti elitismiä,  jota Samuel Taylor Coleridgen papisto esikuvasi  ja jota Matthew Arnold puolusti. Hänen tätinsä  kutsui häntä 11-vuotiaana "pieneksi vanhaksi  mieheksi". 

ellauri412.html on line 267: Operaatio Ariel, liittoutuneiden sotilaiden evakuointi Luoteis-Ranskasta vuonna 1940

ellauri413.html on line 83: Colette oli ehdokkaana vuoden 1948 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Ehdottaja oli Ranskan akatemian jäsen Claude Farrère. Komitean mielipide oli murskaava: "...liikkuu tasolla, joka ei mitenkään voi tulla kyseeseen Nobelin palkinnosta päätettäessä." Lausunnossaan komitea hämmästelee, että häntä on yleensä edes ehdotettu. Dynamiittipötkyn nappasi kukapa muu kuin 1948">TS Eliot, aika harmaasexuaali äijä siinäkin. 

ellauri413.html on line 93: 1942 wurde Schloss Janowitz von deutschen Truppen beschlagnahmt und dem SS-Truppenübungsplatz Böhmen zugeordnet. Nach dem Krieg versuchte Nádherná vergeblich, den Familienbesitz zurückzuerhalten. Schloss Janowitz wurde von der Armee genutzt und 1948 von den tschechoslowakischen Kommunisten enteignet. Nádherná war kurzzeitig verhaftet und floh über Bayern nach Großbritannien. 1950 starb sie verarmt im englischen Exil.

ellauri413.html on line 110: Vuonna 1942 ilmestynyt Eurooppalainen veljeskunta käännettiin pari vuotta myöhemmin myös saksaksi nimellä Europaeische Dichterreise durch Deutschland. Teoksessa Kivimaa muun muassa ylistää kansallissosialismin vaikutusta Saksan kulttuurielämään.

ellauri413.html on line 124:     Purppuralaahus. Otava 1948.

ellauri413.html on line 578: 1944">
Red tanks

ellauri419.html on line 158: Cioran [sjɔʁɑ‌], de son vrai nom Emil Cioran (prononcé en roumain : [eˈmil t‌ʃoˈran] Écouter), né le 8 avril 1911 à Resinár, alors en Autriche-Hongrie (actuelle Rășinari, en Roumanie), et mort le 20 juin 1995 dans le 13e arrondissement de Paris, était un philosophe et écrivain roumain, d'expression roumaine initialement, puis française à partir de 1949, date de la parution de son premier livre écrit directement en français : Précis de décomposition. Son œuvre en français est signée « E. M. Cioran » jusque vers 1987, puis en général « Cioran » uniquement. « E. M. » est un hommage à l'écrivain britannique E. M. Forster. Cioran trouvait que la francisation du roumain « Emil » était « un prénom de coiffeur». 

ellauri419.html on line 172:  Musée des Beaux Arts (1940)				 	 Musée des Beaux Arts					

ellauri419.html on line 217: ACLU founder Roger Baldwin became a strong anticommunist. Baldwin’s new anticommunist outlook set the stage for the most controversial episode in his career and in the history of the ACLU. In 1940, the ACLU board of directors adopted a policy under which no supporter of totalitarian organizations could serve in an official capacity in the American Civil Liberties Union. Under the policy, the board then quickly removed Elizabeth Gurley Flynn from its ranks because she was a member of the Communist Party. Many critics accused the ACLU of imposing the very same kind of political test that it had long fought against, and the incident tarnished the reputation of both Baldwin and the ACLU for several decades. In one of the most curious episodes in his career, Baldwin was invited to Japan in 1947 to advise General Douglas MacArthur on developing a constitution for postwar Japan. Somewhat surprisingly, the American Civil Liberties Union leader and the very conservative general established a close rapport.

ellauri421.html on line 162: Simo Häyhä haavoittui vihollisen hyökkäyksessä viikko ennen talvisodan päättymistä 6. maaliskuuta 1940. Vihollinen pääsi yllättämään Simon noin 40 metrin päästä. Häyhä sai osuman leukaansa, kun luoti räjähti suussa, ja loukkaantui pahasti. Hän vajosi koomaan ja heräsi siitä vasta talvisodan päättymispäivänä 13. maaliskuuta 1940. Häyhälle jouduttiin tekemään leukaan kaikkiaan 26 leikkausta, mutta sodan arvet näkyivät hänen kasvoillaan kuolemaan saakka. Nyt sattui Simoa leukaan, leukailivat asetoverit.

ellauri421.html on line 217: Московские рассветы (1941, цикл стихотворений);

ellauri421.html on line 218: Степная тетрадь (1943, цикл стихотворений);

ellauri421.html on line 219: Вера в победу (1944, цикл стихотворений);

ellauri421.html on line 220: Письма издалека (1945, цикл стихотворений);

ellauri421.html on line 221: Одна судьба (1942—1946, поэтическая трилогия);

ellauri421.html on line 222: Слово о завтрашнем дне (1949, цикл стихотворений);

ellauri421.html on line 223: Песнь о лесах (1949, текст оратории);

ellauri421.html on line 235: Oletan, että kyseinen Taipaleenjoki-runo sisältyy joko vuoden 1941:n tai 1943:n runokokoelmaan, mutta joku muu tehköön lisäselvitystyötä, mikäli asia kiinnostaa.

ellauri421.html on line 241:   Dolmatovski tuli tunnetuksi toisen maailmansodan aikana isänmaallisten säkeistöjen kokoelmista, kuten Pesnya o Dnepre ("Dneprin laulu", 1942). Länsivastainen Slovo o zavtrashnem dne ("Sana huomisesta", 1949) voitti vuoden 1950 Stalin-palkinnon. Dolmatovski allekirjoitti vuoden 1970 manifestin, joka vastusti juutalaisten siirtolaisuutta Neuvostoliitosta. Both families had come to Moscow from Rostov-on-Don, which lay just outside the Jewish "Pale of Settlement". The stormy Revolutionary period came as a major blow to the Dolmatovskys, and they decided to send their children back  to live with relatives in Rostov-on-Don. They had become "byvschie ljudi", etnistä väkeä. Only in 1924 did Yevgeniy finally return to Moscow.

ellauri421.html on line 245:   Despite being the son of an "enemy of the people", Yevgeniy Dolmatovsky was included in a group of celebrated Soviet writers who were awarded the Order of the Badge of Honour in January 1939. 1944 Dolmatovsky was harshly criticized for alleged "distortions" in his depiction of the Red Army retreat in 1941 – which had, indeed, been utterly chaotic and uncontrollable on many occasions.

ellauri421.html on line 247:   In August 1941, two months after the outbreak of the Soviet-German War, Dolmatovsky was captured by the Germans. This happened during the battles near Kiev, in the area of Uman, where thousands of Soviet soldiers were taken prisoner. Yevgeniy was shell-shocked and wounded in the arm. Like thousands of other Soviet prisoners of war, he was locked up in a makeshift concentration camp that had been set up in a clay pit at a brick factory. The inmates of this camp, which was nicknamed the "Uman Pit", were held in terrible conditions, and many of them died. Jews, commissars, the wounded, and the weak were shot. Miraculously, Dolmatovsky managed to escape, and he was sheltered by a Ukrainian family, who put their own lives at risk by aiding him. Being an energetic man by nature, Dolmatovsky immediately wrote a poem titled "The Dnieper". It was published in frontline newspapers, set to music, and widely performed by military bands. In May 1945, Dolmatovsky was present at the signing of the German Instrument of Surrender. His wartime decorations included the Order of the Patriotic War, 1st Class; the Order of the Red Star, and several medals.

ellauri421.html on line 269:   Koulun jälkeen Dolmatovsky halusi kehittää runollista lahjaansa edelleen kirjalliseen instituuttiin. Valmistuttuaan hän työskenteli kirjeenvaihtajana eri julkaisuissa. Eräänä päivänä palattuani kotiin työmatkalta sain tietää, että isäni oli pidätetty syytettynä vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Jevgeni saa tietää tapauksen yksityiskohdista ja siitä, että tuomio ja teloitus tapahtuivat samana päivänä Stalinin kuoleman jälkeen. Sitten hänen isänsä kuntoutetaan. Ja sitten, vuonna 1938, hän odotti melkein joka yö ovelle koputusta. Hän oli varma, että he tulisivat myös hänen luokseen. Moskovan keskustasta hän muutti asumaan Moskovan alueelle, vuokrasi kulman. Mutta jopa tässä vaikeassa tilanteessa hän ei menettänyt kykyään kirjoittaa lyyristä runoutta. Todellinen lahja hänelle oli tarjous kirjoittaa kappale elokuvaan "Fighters". Tämän kappaleen esitti elokuvassa Mark Bernes. Hän puolusti myös Dolmatovskin runoja. Laulun lentäjistä odotettiin olevan jotain marssia, mutta se meni toisinpäin. Bernes piti runosta "Rakas kaupunki voi nukkua rauhassa, unelmoida ja vihertyä keskellä kevättä." Ja hän teki Dolmatovskista todella kuuluisan. Totta, sodan aikana tämä maine sai ainutlaatuisen muodon. Vuonna 1943 rintamalla Dolmatovsky joutui kauhean pommituksen kohteeksi. Yksi niistä, joiden kanssa hän makasi haudassa, purskahti yhtäkkiä: "Nyt meidän pitäisi tuoda tänne kappaleen kirjoittaja, joka kirjoitti " Rakas kaupunkini voi nukkua rauhassa " !

ellauri421.html on line 277:   Välittömästi sodan jälkeen Dolmatovskiin iski uusi menestysaalto. Ja tämä liittyi kappaleeseen "Kaikki ympärillä muuttui siniseksi ja vihreäksi" elokuvasta "Hearts of Four". Sen esitti Valentina Serova . Elokuva kuvattiin vuonna 1941 ja sen oli määrä julkaista kesäkuussa. Ei lähtenyt sodan takia. He päättivät oikein, että sotilasmiehen operettikuva tässä musiikkikomediassa ei sovi traagiseen hetkeen. Elokuva julkaistiin voiton jälkeen ja siitä tuli uskomattoman suosittu.

ellauri421.html on line 1020: E. A. Dolmatovsky, 1940. Jäälentokenttä Kanneljärvi. Karjalan kannas	

ellauri421.html on line 1058: 	Е. А. Долматовский, 1940 год. Ледяной аэродром Каннельярви. Карельский перешеек

ellauri421.html on line 1063:   Jylhä runoili talvisodan kokemuksensa Taipaleenjoella Kiirastuli-kokoelmaansa (1941). Hyökkäyksen raskaat tappiot painoivat häntä, komppanian päällikköä, joka "joutui" antamaan hyökkäyskäskyn.

ellauri421.html on line 1076: Kuulin pari päivää sitten otteita Jylhän Kiirastulesta Rintamaveteraanien liittojuhlassa Veijo Rintakosken lausumana. Taustalla kuului TK-miesten nauhoittamia taistelujen ääniä – Osa juhlayleisöstä oli kuullut samoja taistelun ääni autenttisesti kesän 1944 torjuntataisteluissa. Taino ei samoja, 5 vuotta myöhäisempiä. Talvisodan veteraanit lie kaikki koiranputkina? No ei, jotain 1000 hoippuu haudan partaalla. Sotainvalidien veljesliiton toiminta päättyy 2025. Mistä saadaan lisää sotainvalideja? Putinilla voisi olla idea.

xxx/ellauri027.html on line 557: Tero Juhani Kuappinen (s. 18. helmikuuta 1949) on johtamisen konsultointiyrityksen VIA Groupin perustaja ja toimitusjohtaja.[1] Hän sai presidentin myöntämän kanslianeuvoksen arvonimen 16.6.2017.

xxx/ellauri027.html on line 979:  
Så det finns värre saker att oroas för? Ja, till exempel krig. Jag blev inkallad 1941 och utbildade mig till maskingevärskytt. Ledarna sade att vår genomsnittliga livslängd i krig skulle vara tre minuter. Men jag hade tur, säger Philip Hilden (96) med ett leende. Hans lastbilskort från pappa Hildens bageri räddade honom från farligare uppgifter. I stället för att skickas till fronten fick han köra pappas brödbil i Helsingors i all lugn och ro. Sen åtta år bor han i ålderdomshemmet i Brunakärr med drygt 200 andra livsveteraner. Vi har det så bra här att de flesta inte ens vet om det. Nu kan vi dö av coronavirus i stället. 

xxx/ellauri044.html on line 348: 	1920-luvun lopulla Talviolle alkoi uusi luomiskausi, jolloin hän keskittyi historiallisiin romaaneihin. Niitä olivat vuosina 1929–1935 julkaistu Helsingin historiaan liittyvä romaanitrilogia Itämeren tytär sekä hänen viimeinen romaaninsa Linnoituksen iloiset rouvat (1941) jossa tapahtumaympäristönä oli Suomen sodan aikainen Viaporin linnoitus. Talvio testamenttasi tuotantonsa tekijänoikeudet Helsingin yliopiston Satakuntalaiselle Osakunnalle, jonka inspehtorinä hänen puolisonsa J. J. Mikkola toimi pitkään.

xxx/ellauri044.html on line 418:       Kyllä Hermann näyttää olleen äidin poika, isän kanssa tuli sitten riitoja. Ukki Gündertillä oli iso kirjasto. Hermanni pantiin seminaariin, mutta se ei tykännyt, "Dichter oder nichts", sanoi jääräpäisesti. Tuli molemmat. 14-vuotiaana sillä oli depis: "ich möchte hingehen wie das Abendbrot". Izemurha jäi yrityxexi. Seurasi sarja kasvatuslaitoxia ja amixia. Kirjakauppa-apulaisena vaihtoi vanhempien etiikan estetiikkaan. Käänteinen Kierkegaard. Ei kuitenkaan kyttyrävazainen, pikemminkin laiha poika. Likinäköisenä pääsi C-miehexi. Maailmansodan vapaaehtoisena Saxan armeijassa oli kirjastoapulaisena. Avioliitto Bernouillin Marian, freelance-valokuvaajan kanssa meni kehnosti ja Hermanni lähti maailmanympärimatkalle Intiaan. Nelikymppisenä maailmansodan aikana tuli takaiskuja (isä kuoli, Mia läksi), ja Hermanni tuli pöpixi. Pääsi tutustumaan zygoanalyysiin läheltä. Perheestä päästyä sillä alkoi oikein mukavat ja tuotteliaat ajat Luganossa. Vaihtoi sakemannista takasin schweizarixi. Ei se oikein kunnon saku koskaan ollutkaan, tollainen kosmopoliitti ja pasifisti. 2 muuta vaimoa seurasi. Asui Luganossa ökytalossa Ninonin kanssa eri kerroxissa ja maalasi akvarelleja luppoaikoina. Hermanni oli myös kova musiikkimies. Vieraina Schweizissä kävivät Bertolt Brecht ja Thomas Mann. Ei Hermanni siis ollut mikään nazi. 1946 päsähti siitä hyvästä Noobeli. Niiku osotettiin sakuille etteime teitä vihata kunhan pysytte kyykyssä ja ajattelette niiku me, tai edes niiku schweiziläiset.  

xxx/ellauri044.html on line 900: Bertel Johan Sebastian Gripenberg (10. syyskuuta 1878 Pietari – 5. toukokuuta 1947 Sävsjö, Ruotsi) oli suomenruotsalainen runoilija ja aatelismies. Hengen aatelia koko pullukka.

xxx/ellauri056.html on line 279: Georgette Leblanc (8. helmikuuta 1875 Rouen – 27. lokakuuta 1941 Cannes) oli ranskalainen sopraano, näyttelijä ja kirjailija. Hän oli Nobel-palkitun kirjailijan Maurice Maeterlinckin pitkäaikainen kumppani ja puoliso (1895–1918), jolle Maeterlinck omisti kirjansa Le trésor des humbles (1896) (Köyhäin aarteet, suom. F. E. Sillanpää).

xxx/ellauri056.html on line 537: Kantin hauta tuhoutui pommituksessa 1945. Luut lensi taivaalle. Kantin mukaan nimetyn yliopiston edessä seisovan uuden Kantin patsaan lahjoittivat saksalaiset vuonna 1991. Patsas töhrittiin loppuvuodesta 2018. Se liittyi Kantia vastaan käytyyn kampanjaan, sillä kansallismieliset (lue ryssät) eivät halunneet kaupungin lentokenttää nimettäväksi Kantin mukaan, vaikka kansanäänestyksessä hän oli suosikki. Kenttä nimettiin Venäjän keisarinnan Elisabetin mukaan.

xxx/ellauri057.html on line 63: Otin kirjaston poistohyllystä niteen, jossa on Juhani Siljon runot ja aforismit. Näyttää olevan tää laitos ensipainos 1947. En tiiä luenko. Ahneuttani otin.

xxx/ellauri057.html on line 95: Unto Kupiaisen vanhemmat olivat toimittaja Alpo Kupiainen ja Aune Kaihovaara. Unto Kupiainen kävi koulunsa Viipurissa ja tuli ylioppilaaksi Viipurin klassillisesta lyseosta vuonna 1927. Lukuvuoden 1927−28 hän toimi kansakoulunopettajana Viipurin mlk:n Kilpeenjoen koulussa. Käytyään Reserviupseerikoulun 21. kurssin hän työskenteli valistusohjaajana suojeluskuntajärjestössä talvisodan syttymiseen saakka. Ontu Kapiainen. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1931 ja lisensiaatiksi 1940 sekä väitteli tohtoriksi 1947.

xxx/ellauri057.html on line 97: Kupiainen opetti kirjallisuutta Pohjois-Karjalan Opistossa Niittylahdessa 1947–49. Hän toimi vuodesta 1950 kotimaisen kirjallisuuden professorina Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa (nyk. Tampereen yliopisto?) sekä vuodesta 1955 korkeakoulun vararehtorina.

xxx/ellauri057.html on line 99: Unto Kupiainen oli naimisissa kaksi kertaa, vuosina 1934–41 Salme Hietamiehen kanssa ja vuodesta 1947 Kerttu Sihvosen kanssa. Poti sotaväsymystä 1942. Meni sisu kaulaan. Satu meni saunaan, laittoi laukun naulaan. Satu tuli saunasta, otti laukun naulasta. 

xxx/ellauri057.html on line 244: Hilja solmi toisen avioliittonsa Madetojan Leevin (1887-1947) kanssa. Leevi oli komea mutta pöljä, lestadiolaisesta kodista. Hilja ja Leevi tutustuivat Einarin kautta, kun Leevi sävelsi musiikkia Einarin epäonnistuneisiin näytelmiin. Einar oli 4v vanhempi, Leevi 5v nuorempi, lahjakas nuori säveltäjä. Tuttavuus syveni vähitellen rakkaudeksi. Pari kuulutettiin kolmasti avioliittoon vuonna 1913, ja he ilmoittivat kaikille olevansa naimisissa. Todellisuudessa Hilja ja Leevi vihittiin vasta vuonna 1918. Avioliitto jäi lapsettomaksi, vaikka he toivoivat lasta. He pysyivät yhdessä aina Leevin kuolemaan asti, mutta avioliittoa varjostivat riidat ja kummankin alkoholiongelmat. 

xxx/ellauri057.html on line 246: 1920-luvulla (Einarin kuoltua?) Hilja oli tuottelias, mutta vuosikymmenen loppupuolella hänen terveytensä alkoi horjua. Hän oli ajoittain sairaalahoidossa sydämensä, reumatisminsa ja hermojensa (no, viinan) vuoksi. 1930-luvun lopussa Hiljaa siirrettiin Kivelän sairaalaan ja sieltä Veikkolan parantolaan vakavien alkoholiongelmien vuoksi. Vuonna 1942 Hilja joutui Nikkilän mielisairaalaan. Leevin terveys alkoi samoihin aikoihin heikentyä, eikä hän jaksanut enää tukea mielisairaalassa olevaa vaimoaan kuten ennen, dumpattuaan sen sinne ensin pois tieltä pörräämästä. Viina piti ahkerana Leeviäkin. 

xxx/ellauri057.html on line 248: Sairaalassa yksinäinen Hilja keskittyi kirjoittamaan runoja ja alkoi myös piirtää uudelleen. Tänä aikana syntyi satoja tuhansia runoja ja piirustuksia. (On mulla vielä matkaa!)  Leevi Madetoja kuoli vuonna 1947, ja seuraavana vuonna Hilja pääsi pois mielisairaalasta ystäviensä avulla. Hän kirjoitti runoja ahkerasti aina kuolemaansa asti.

xxx/ellauri057.html on line 917: Pendant toute la guerre, entre 1940 et 1945, Simenon continue à vivre en Vendée et en Charente-Maritime, mais cette période, assez mal connue, est sujette à de multiples soupcons. Représentant de l'État belge auprès des Belges réfugiés, il refuse d'aider ceux d'entre eux qui sont juifs. Non seulement son frère fut volontaire auprès de la Waffen-SS Wallonie, mais de plus, selon certaines personnes, lors de cette période cruciale de sa vie et de son œuvre, l'écrivain aurait été un collaborateur, ou doucement dit, un peu "lâche". Il n'est pas revenu en Belgique, afin d'échapper au service militaire), un peu rusé et opportuniste, sans aucun sens de l'histoire avec un grand H. Il a commis d'« énormes imprudences » en écrivant dans des journaux contrôlés par les Allemands, mais Simenon ne dénonce pas, ne s'engage pas, ne fait pas de politique, seulement de la fiction. En fait, les accords qu'il a passés avec la firme cinématographique allemande Continental lui valent quelques tracas à la Libération. En 1944, une dépêche de l'AFP, retrouvée à Poitiers, mentionne sa dénonciation pour « intelligence avec l'ennemi » par « certains villageois vendéens exaspérés par la conduite égoïste de cet écrivain affichant l'opulence de son train de vie, à l'époque des tickets d'alimentation. » 

xxx/ellauri057.html on line 919:   En 1945, au sortir de la guerre, il fuit la justice française, le Comité national d’épuration des gens de lettres à Paris enquêtant sur ses succès littéraires et cinématographiques sous l'Occupation. Il part s’installer au Canada.

xxx/ellauri057.html on line 921:   C'est lors d'un séjour à New York en novembre 1945 qu'il engage en qualité de secrétaire bilingue Denise Ouimet, qu'il épousera le 22 juin 1950 à Reno dans le Nevada (ville réputée pour ses procédures de mariage et de divorce rapide), un jour après avoir obtenu le divorce avec Régine Renchon.

xxx/ellauri057.html on line 925:     En 1946, il quitte le Canada pour les États-Unis et Hollywood qui lui faisait des appels d'offre pour l'adaptation de ses œuvres à l'écran depuis de nombreuses années. Il s'installe d'abord en Californie, puis en Floride et dans l'Arizona en 1947, à Carmel-by-the-Sea en Californie en 1949, avant de s'établir en juillet 1950 à Lakeville dans le Connecticut, dans une propriété nommée Shadow Rock Farm, dont la grande maison de dix-huit pièces comporte huit chambres à coucher et six salles de bains. Pendant dix années, il parcourt cet immense continent en voiture. Afin d’assouvir sa curiosité et son appétit de vivre, il visite intensément New York, la Floride, l’Arizona, la Californie et toute la côte est, des milliers de miles, de motels, de routes et de paysages grandioses.

xxx/ellauri057.html on line 1037: Tatu Georg Adolf Vaaskivi (vuoteen 1935 Wahlstén, Vahlstén; 19. heinäkuuta 1912 Helsinki – 21. syyskuuta 1942 Oulu) oli suomalainen kirjailija, kriitikko ja esseisti. Vaaskivi syntyi Helsingissä mutta muutti jo pikkulapsena Ouluun. Hänen vanhempansa olivat arkkitehti Georg Wahlstén ja Aino Niskanen.

xxx/ellauri057.html on line 1039:     Vaaskivi opiskeli Helsingin kansalaiskorkeakoulussa sanomalehtialaa vuonna 1929, avioitui runoilija Elina Vaaran (Kerttu Elin os. Siren ex-Virtanen; ex-mies muutti sitten nimensä kiintoisammaxi Vormalaxi) kanssa vuonna 1937 ja oli kuollessaan vuonna 1942 vain 30-vuotias. Elin oli 9v vanhempi. Ehti olla naimisissa Tatun kaa 5v. Kaimansa Kerttu Saarenheimon kirjan kannen sivukuvassa Kerttu on Käpskin näköinen. Näkemiin Anu. Elinan kuzumanimi oli Keke, niinkuin Rosbergin. Katri Vala oli Kati. Ne oli kateet toisilleen kuin kaxi helmikanaa.

xxx/ellauri057.html on line 1043: Saarenheimo valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1949 ja lisensiaatiksi vuonna 1954 Turun yliopistosta sekä väitteli siellä tohtoriksi vuonna 1955 V. A. Koskenniemen ehdottamasta aiheesta, myytillisistä tarinoista suomalaisessa taidelyriikassa. Hän toimi Turun yliopistossa kotimaisen kirjallisuuden dosenttina vuosina 1961–1968, apulaisprofessorina 1968–1971 ja professorina 1971–1986 sekä Turun yliopiston kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitoksen johtajana vuosina 1977–1978 ja 1981–1985. Lisäksi hän oli ylimääräisenä kirjallisuuden opettajana Åbo Akademissa vuosina 1960–1963. Hän teki pitkän uran kirjallisuudentutkijana, ja hän on kirjoittanut muun muassa Katri Valan ja Elina Vaaran elämäkerrat. Saarenheimon puoliso oli toimittaja Eero Saarenheimo. Tämä Kerttu kuoli samana vuonna kuin Yli-Juotikas julaisi Neuromaanin. Kerkisikö olla Kertun oppilas? Ei, oli 10vee kun Kerttu emeritoitui. 

xxx/ellauri057.html on line 1103: Wang Wei:  Ei Elina dumpannut Tatua. Tatu kuoli! Tatu kuoli 1942 ja Elina meni uusnaimisiin jonkun Vehmaxen kaa 1944. Elina ehti olla 4x naimisissa. Niin Pekka Tarkkakin, tai siis on vielä siinä 4:nnessä. 

xxx/ellauri057.html on line 1165:   Elin Vaara (oik. Kerttu Elin Vehmas o.s. Sirén; vuodesta 1926 Viljanen, vuodesta 1930 Virtanen, vuodesta 1937 Vaaskivi, vuodesta 1944 Vehmas; 29. toukokuuta 1903 Tampere – 26. joulukuuta 1980 Helsinki) oli suomalainen runoilija, tatukirjailija ja tuomentaja.

xxx/ellauri057.html on line 1338:   Katri Vala (oik. Karin Alice Heikel o.s. Wadenström, 11. syyskuuta 1901 Muonio – 28. toukokuuta 1944 Eksjö, Ruotsi) oli puolixi suomenruozalainen opettaja, runoilija ja suomentaja.

xxx/ellauri057.html on line 1344: Katri Vala kuoli tubiin Eksjön parantolassa 28. toukokuuta 1944 42-vuotiaana. Hänelle pidettiin omaisten ja Ruotsin kirjailijaliiton järjestämät hautajaiset siellä, mutta tuhkaläjä siirrettiin sodan päätyttyä Suomeen toukokuussa 1945, ja haudattiin hänen kuolemansa vuosipäivänä Marjatanmäen puistoon, joka myöhemmin nimettiin Katri Valan puistoksi. Katri käänsi jotain Moa Martinsonia, ja Arvid Mörne käänsi Katria. Manus manum lavat.  

xxx/ellauri057.html on line 1398: Nää eemeritat on siis ekojen Haavioiden tyttöjä. Aale Tynni teki pojan kirkkohistorian professori Kauko Piriselle mutta Maralle vaan lastenkirjoja. Poika Matti Antero Pirinen (15. kesäkuuta 1942 Helsinki – 20. helmikuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen runoilija, joka kärsi mielenterveysongelmista ja teki 28-vuotiaana seppukun hyppäämällä perheensä entisen kotitalon katolta Helsingin Ullanlinnassa. Mistä talosta? Ois kiva tietää. 

xxx/ellauri059.html on line 31: Belgialainen piirtäjä Francois Walthéry on piirtänyt kynä kankeana höyryävän mehukkaita herutuskuvia lentoemännästä nimeltä Natacha (suomexi Natasha). Natashan kuolaavan poikaystävän nimi oli kuinka ollakaan Walter. Alotti vuonna 1970 eli nyt on puoli vuosisataa täynnä Natasha-kuvia. Se syntyi 1946 eli samana vuonna kuin Fred Göran Karlsson. Viimeisimmät Natasha-kuvat on heikkolaatuisempia, kun 74-vuotias debauchén näköinen Walter piirtää niitä enää muistista. 

xxx/ellauri068.html on line 70:   The cyrillization was conducted more swiftly than romanization. It did not have thesynchrony observed during the first Soviet alphabet shifts: for some peoples it tookplace in 1937-1938, for others a little later, from one to two years. With that, a singlestate body, similar to the All-Union Committee for the Development of the NewTurkic Alphabet, dedicated only to cyrillization, was not set up. New alphabets werecreated directly "in the field." Even so, the transition from the Latin alphabet to theRussian   alphabet   was   more   smooth   and   easy   than   the   first   “letter   revolution”(Alpatov, 1993). The successful completion of cyrillization was announced in June 1941.

xxx/ellauri068.html on line 81: Zhambyl Zhabayuly (Kazakh: Жамбыл Жабайұлы, Jambyl Jabaıuly; 28 February 1846 — 22 June 1945) was a Kazakh traditional folksinger (Kazakh: akyn).

xxx/ellauri068.html on line 87: Jambyl Jabayev died on 22 June 1945, eight months before his 100th birthday. He was buried in Alma-Ata in a garden which he cultivated with his own hands.

xxx/ellauri068.html on line 93: In a different account, according to the Kazakh journalist Erbol Kurnmanbaev, Zhambyl was an akyn of his clan, but until 1936 was relatively unknown. In that year, a young talented poet Abilda Tazhibaev "discovered" Zhambyl. He was directed to do this by the First Secretary of the Communist Party of Kazakhstan, Levon Mirzoyan, who wanted to find an akyn similar to Suleiman Stalsky, the Dagestani poet. Tazhibaev then published the poem "My Country", under Jambyl's name. It was translated into Russian by the poet Pavel Kuznetsov, published in the newspaper "Pravda" and was a success. After that, a group of his "secretaries" - the young Kazakh poets worked under Jambyl's name. In 1941-1943, they were joined by the Russian poet Mark Tarlovsky.

xxx/ellauri068.html on line 178:   Mickey Rooney (alkuperäinen nimi Joseph Yule Jr.; 23. syyskuuta 1920 Brooklyn, New York, Yhdysvallat – 6. huhtikuuta 2014 Studio City, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet muistetaan Hollywoodin kulta-aikojen näyttelijänä 1930–1940-luvuilta, jonka elokuvaura kesti 86 vuotta.

xxx/ellauri068.html on line 295: Kuus-seiskytluvun hipit oli toxisia sovinisteja, esim ne Crumbin hirmu isoperseiset ja tissiset pitkätukkaiset bändäriämmät jotka imi sitä ja istui sen naamalla. Robert Crumb s. 1948 on nyt puhtoinen vanha mies 73 vee tyhmä golfinpelaajan lakki päässä. Niin kuin me kaikki katoamme kerran.

xxx/ellauri068.html on line 553: He wrote hundreds of songs, many becoming major hits, which made him famous before he turned thirty. During his 60-year career he wrote an estimated 1,500 songs, including the scores for 20 original Broadway shows and 15 original Hollywood films, with his songs nominated eight times for Academy Awards. Many songs became popular themes and anthems, including "Alexander's Ragtime Band", "Easter Parade", "Puttin' on the Ritz", "Cheek to Cheek", "White Christmas", "Happy Holiday", "Anything You Can Do (I Can Do Better)", and "There's No Business Like Show Business". His Broadway musical and 1943 film This is the Army, with Ronald Reagan, had Kate Smith singing Berlin's "God Bless America" which was first performed in 1938.

xxx/ellauri068.html on line 559:     President George H. W. Bush said Berlin was "a legendary man whose words and music will help define the history of our nation." Just minutes before the President's statement was released, he joined a crowd of thousands to sing Berlin's "God Bless America" at a luncheon in Boston. Former President Ronald Reagan, who costarred in Berlin's 1943 musical This Is the Army, said, "Nancy and I are deeply saddened by the death of a wonderfully talented man whose musical genius delighted and stirred millions and will live on forever."

xxx/ellauri068.html on line 584:     1945-left-and-after-h.jpg" height="200px" />

xxx/ellauri075.html on line 215:   Klein was born in Libava, Russian Empire. He studied at Berlin and Marburg, where he received his Ph.D. in 1922. A student of Nicolai Hartmann, Martin Heidegger, and Edmund Husserl, he later taught at St. John's College in Annapolis, Maryland from 1937 until his death. He served as dean from 1949 to 1958.

xxx/ellauri075.html on line 328:   Hollantilais-amerikkalainen John Benjamins julkaise kieli- ja käännösalan kirjallisuutta. Mullakin on pieni bühlein julkastuna Benjaminsilla. Siihen se sitten jäi. Walttu Benjaminkin (ilman ässää) kirjoitti kääntämisestä ja kääntäjistä. Walttu taisi olla vasemmistolainen siionisti.  Se teki seppukun 48-vuotiaana Portboussa Espanjan ja Ranskan rajalla 1940 yritettyään epäonnistuneesti päästä karkuun Wehrmachtia. Ehkä parempikin niin, Amerikassa se oisi voinut kääntää kelkkansa. Me varmaan odotettiin Ranskan junaa Portboussa kotimatkalla Madridin reisulta. Kyllä oli tyhjä asema. Me oltiin ainuita odottajia. 

xxx/ellauri075.html on line 330:     Walter Bendix Schönflies Benjamin (/ˈbɛnjəmɪn/; German: [ˈvaltɐ ˈbɛnjamiːn];[5] 15 July 1892 – 26 September 1940) was a German Jewish philosopher, cultural critic and essayist. An electric tinker, combining elements of German idealism, Romanticism, Western Marxism, and Jewish mysticism, Benjamin made enduring and influential contributions to aesthetic theory, literary criticism, and historical materialism. He was associated with the Frankfurt School, and also maintained formative friendships with thinkers such as playwright Bertolt Brecht and Kabbalah scholar Gershom Shulem. He was also related to German political theorist and philosopher Hannah Arendt through her first marriage to Benjamin's cousin, Günther Anders.

xxx/ellauri075.html on line 332:     Among Benjamin's best known works are the essays "The Task of the Translator" (1923), "The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction" (1935), and "Theses on the Philosophy of History" (1940). His major work as a literary critic included essays on Baudelaire, Goethe, Kafka, Kraus, Leskov, Proust, Walser, and translation theory. He also made major translations into German of the Tableaux Parisiens section of Baudelaire's Les Fleurs du mal and parts of Proust's À la recherche du temps perdu. In 1940, at the age of 48, Benjamin committed suicide at Portbou on the French–Spanish border while attempting to escape from the invading Wehrmacht. Though popular acclaim eluded him during his life, the decades following his death won his work posthumous renown.

xxx/ellauri081.html on line 206: Samalla jatkuu loputon Decamerone tarinasta toiseen (suositeltavaa ääneen lukemista vaikka puolisolle) ja Camus’n Rutto huvittaa edelleen, kuinka samanlaisia rajoituksia ja karanteeneja siinä algerialaisille määrätään kuin meille nyt. Ja huvittavasti tulee ruumiitakin. Tämän aiheen kirjallisuutta löytyy. Jukka Petäjä näkyy keksineen Philip Rothin kymmenen vuotta vanhan romaanin 1940-luvun polioepidemiasta.

xxx/ellauri081.html on line 309: Maurice Le Noblet Duplessis QC (French pronunciation: ​[dyplɛsi]; 20 April 1890 – 7 September 1959) served as the 16th Premier of the Canadian province of Quebec from 1936 to 1939 and 1944 to 1959.

xxx/ellauri081.html on line 513: Benny was born Benjamin Kubelsky in Chicago on February 14, 1894, and grew up in nearby Waukegan. He was the son of Jewish immigrants Meyer Kubelsky (1864–1946) and Emma Sachs Kubelsky (1869–1917), sometimes called "Naomi". Meyer was a saloon owner and later a haberdasher who had emigrated to America from Poland. Emma had emigrated from Lithuania. Benny began studying violin, an instrument that became his trademark, at the age of 6, his parents hoping for him to become a professional violinist. He loved the instrument, but hated practice. His music teacher was Otto Graham Sr., a neighbor and father of football player Otto Graham. At 14, Benny was playing in dance bands and his high school orchestra. He was a dreamer and poor at his studies, and was ultimately expelled from high school. He later did poorly in business school and at attempts to join his father´s business. In 1911, he began playing the violin in local vaudeville theaters for $7.50 a week (about $210 in 2020 dollars). He was joined on the circuit by Ned Miller, a young composer and singer.

xxx/ellauri084.html on line 520: Ronald Harmon Brown (August 1, 1941 – April 3, 1996) oli Amerikkalainen poliitikko. Hän palveli Yhdysvaltojen Kauppasihteerinä Presidentti Bill Clintonin ykköskaudella. Ennen tätä hän oli Demokraattisen Kansallisen Komitean (DNC) tuolimies. Hän oli ensimmäinen mutiainen näissä hommissa. Hän oli oikeasti ruskea. Hän kuoli 34 muun kansa 1996 lentokonerysähdyxessä Kroatiassa.

xxx/ellauri084.html on line 524: Ron Brown (Australialainen poliitikko) (1915-1992), Tasmanialainen poliitikko Ronald Brown (Englantilainen poliitikko) (1921-2002), Brittiparlamentin jäsen alueelta Hackney South and Shoreditch. Ron Brown (Skottilainen poliitikko) (1940-2007), Entinen Parlamentin Jäsen Leithistä Ron Brown (1941-1996), Yhdysvaltain Kauppasihteeri; Ron Brown (Wisconsinin poliitikko) (born 1946), Wisconsin ...

xxx/ellauri084.html on line 765: Suru ja sääli on Marcel Ophülsin ohjaama pitkä dokumenttielokuva vuodelta 1969. Elokuva käsittelee toisen maailmansodan aikaista Ranskaa ja sen vastarintaliikkeen historiaa. Siinä on leikattu yhteen 1960-luvulla tehtyjä haastatteluja ja uutisfilmejä 1940-luvulta. The New York Timesin kriitikot valitsivat Surun ja säälin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

xxx/ellauri084.html on line 830: Susan Alexandra "Sigourney" Weaver (/ s ɪ ˈ ɡ ɔːr n i /; born October 8, 1949) is an American actress. Weaver is considered to be a pioneer of action heroines in science fiction films. She is known for her role as Ellen Ripley which earned her an Academy Award nomination in 1986 and is often regarded as one of the most significant female protagonists in cinema history. Her most famous co-star was the Alien.

xxx/ellauri085.html on line 73: Burma-Shave sales rose to about 6 million by 1947, at which time sales stagnated for the next seven years, and then gradually began to fall.  Various reasons caused sales to fall, the primary one being urban growth. Typically, Burma-Shave signs were posted on rural highways and higher speed limits caused the signs to be ignored. Subsequently, the Burma-Vita Company was sold to Gillette in 1963, which in turn became part of American Safety Razor, and Phillip Morris. The huge conglomerate decided the verses were a silly idea and one of America’s vintage icons was lost to progress.

xxx/ellauri085.html on line 116: 
The Potted Psalm (1946)

xxx/ellauri085.html on line 122: Between 1947 and 1950 the workshop produced five films under Peterson's guidance that were influential on the burgeoning American avant-garde cinema, and significant artifacts of the San Francisco Renaissance. In the years that followed, Peterson worked as a consultant for the Museum of Modern Art, made a series of documentary films, penned a novel (A Fly in the Pigment, 1961) and a memoir (The Dark of the Screen, 1980), and worked at Walt Disney Productions as a scriptwriter and storyboard artist on the never completed sequel to Fantasia.

xxx/ellauri085.html on line 532: From 1940 to 1980, the tax rate for the super-rich never dropped below 70%. For much of the 1950s, it was above 90% — although, like today, most rich people used a variety of techniques to lower their tax bills, such as tax shelters and offshore accounts.

xxx/ellauri086.html on line 112: Jukka Tapani Gustafsson (s. 2. tammikuuta 1947 Turku) on suomalainen poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana vuodesta 1987 asti. Kevään 2011 eduskuntavaaleja seuranneiden hallitusneuvottelujen jälkeen hänet valittiin nimitettäväksi Jyrki Kataisen hallituksen opetusministeriksi. Hän jatkoi opetusministerinä toukokuuhun 2013 asti, jolloin hänen seuraajakseen valittiin aiemmin saman hallituksen asunto- ja viestintäministerinä toiminut Krista Kiuru.

xxx/ellauri086.html on line 372: 1944">
Hän on alkanut muistuttaa Victoria-tätiä

xxx/ellauri087.html on line 336:     He specialized in mathematics and economics, and became influenced by two economics professors, Arthur F. Burns and Homer Jones, who convinced him that printing more money could help end the Great Depression. Friedman met his future wife, economist Rose Director, while at the University of Chicago. Good name. Milton got a doctorate rather late, in 1946, counting the income of typical Jewish professions. His "consumption function", unlike Keynes, took into account that households overspend on the basis of their felt class membership and optimistic income expectations. Good news for supply side economics. 

xxx/ellauri087.html on line 469: The same line appears in full in the opening minutes of Michael Powell and Emeric Pressburger's A Matter of Life and Death (1946), spoken by the protagonist, pilot and poet Peter Carter: 'But at my back I always hear / Time's wingéd chariot hurrying near; And yonder all before us lie / Deserts of vast eternity. Andy Marvell, What a marvel'.

xxx/ellauri091.html on line 147: Haahden kotiin kokoontui v. 1902 hänen ystäviään keskustelemaan sortokauden ja kansallisen heräämisen merkeissä. Kesken kaiken Haahti soitti pianollaan kolmisoinnun, kolme säveltä, joihin hän liitti kristillisyyden, taiteen ja suomalaisuuden. Näin sai alkunsa yhdistys Kolmisointu. Sen toimesta syntyi 17 vuotta myöhemmin Kristillinen taideseura sytyttämään ja tekemään tunnetuksi hyvän taiteen harrastusta. Seura sai monia paikallisosastoja, ja Haahti teki laajoja matkoja näiden järjestämiin juhliin ja neuvonpitoihin. Seuran puheenjohtajana hän tarmokkaasti toimi 27 vuotta, siis v:een 1946 ja oli sen jälkeen kunniapuheenjohtajana. Innoitus kristillisyyteen, taiteeseen ja suomalaisuuteen jatkuvasti sytytti. Haahti kuului ensimmäisiin Suomen kirjailijaliiton jäseniin.

xxx/ellauri091.html on line 164: Kirjoittaminen oli hänelle mieluista, hänen rakkain työnsä. Opiskeluaikana ilmestyi hänen esikoisrunokokoelmansa Oraita vuonna 1895. Haahti oli varsin tuottelias kirjailija: koko hänen tuotantonsa käsittää yhteensä 55 teosta, etupäässä runokokoelmia, romaaneja ja muistelmia. Laajan tuotantonsa vuoksi hän oli usean vuosikymmenen ajan 1900-luvun alkupuolella varsin luettu kirjailija. Mainittavimmat romaanit ovat vuonna 1947 ilmestynyt Sammatin sisarukset, joka kertoo Elias Lönnrotin tyttäristä sekä 2-osainen Kaurialan kartano: Kaunis Kauriala ilmestyi 1940 ja Kaurialan nuori emäntä 1941. Menestynein oli romaanisarja Kaurialan kartanon väestä; kokonaispainos on yltänyt yli 50 000:een.

xxx/ellauri091.html on line 285: 	Gerhart (Johann Robert) Hauptmann (1862-1946: prominent German dramatist of the early 20th century. Hauptmann won the Nobel Prize for Literature in 1912. His naturalistic plays are still frequently performed. Hauptmann's best-known works include The Weavers (1893), a humanist drama of a rebellion against the mechanisms of the Industrial Revolution, and Hannele (1884), about the conflict between reality and fantasy.

xxx/ellauri091.html on line 302: 	Throughout the Nazi regime, Hauptmann remained in Germany, which Goebbels used as a propaganda tool, claiming that he had made his peace with the Nazis. The Third Reich refused to allow him to receive the Schiller Prize, for which he was almost continuously recommended. A complete seventeen- volume edition of his works came out in 1942. Hauptmann died on June 6 1946 of pneumonia, at his home in Agnetendorf. His last work, the unfinished Der neue Christophorus, was again a story of suffering humanity.

xxx/ellauri091.html on line 772: Emily Greene Balch (January 8, 1867 – January 9, 1961) was an American economist, sociologist and pacifist. Balch combined an academic career at Wellesley College with a long-standing interest in social issues such as poverty, child labor, and immigration, as well as settlement work to uplift poor immigrants and reduce juvenile delinquency. Mother Thing. She became a central leader of the Women's International League for Peace and Freedom (WILPF) based in Switzerland, for which she won the Nobel Peace Prize in 1946. In a letter to the president of Wellesley, she wrote we should follow "the ways of Jesus." Her spiritual thoughts were that American economy was "far from being in harmony with the principles of Jesus which we profess." Wellesley College terminated her contract in 1919.

xxx/ellauri091.html on line 776: The Nobel Peace Prize 1946 was divided equally between Emily Greene Balch "for her lifelong work for the cause of peace" and John Raleigh Mott "for his contribution to the creation of a peace-promoting religious brotherhood across national boundaries."

xxx/ellauri091.html on line 800: *Mr. Jahn delivered this speech in the auditorium of the Nobel Institute in the early afternoon of December 10, 1946. At its conclusion, Mr. Jahn read a message of acceptance from Miss Balch, whose health prevented her from attending the ceremonies, and presented the prize to Mr. Huston of the U.S. Embassy who accepted in her name. This translation is based on the Norwegian text in Les Prix Nobel en 1946, which contains, also, a French translation.

xxx/ellauri091.html on line 815: John Raleigh Mott (May 25, 1865 – January 31, 1955) was an evangelist and long-serving leader of the Young Men's Christian Association (YMCA) and the World Student Christian Federation (WSCF). He received the Nobel Peace Prize in 1946 for his work in establishing and strengthening international Protestant Christian student organizations that worked to promote peace. He shared the prize with Emily Balch.

xxx/ellauri104.html on line 663: MMPI:n skaalat ylempänä tehtiin sodan aikana 1943 varmaan sotamiesten syynäyxeen. Rauhan aikana on toisenlaiset ongelmat nousseet pinnnalle. Niitä varten on kliinisiä skaaloja restrukturoitu. 

xxx/ellauri104.html on line 814: Matti Hermanni Pulkkinen (1. toukokuuta 1944 Nurmes - 17. toukokuuta 2011 Lapinlahti), ei se sama Lapinlahti jossa viihtyi Alexis Kivi vaan se toinen. Aika pitkään Pulkku vielä kituutti aivohalvauxen jälkeen (23 v). Kuoli vuotta mua nuorempana (siis vuotta nuorempana kuin minä nyt).

xxx/ellauri113.html on line 33:       Stephen Hawkingista (8 January 1942 – 14 March 2018) tuli iän karttuessa yhä enemmän Alienin näköinen. Nuoruudenkuvista päätellen se oli nenäkäs heppuli. Se kävi Highschool for Girls-nimistä koulua ja oli keskikastia. Sen kaverit löi karkkipussista vetoa ettei siitä tule koskaan mitään. Hyvä veto, parempi kuin sen oma veto mustasta aukosta. Tänään luin että Hawking oli vähällä kuolla Iranissa 1962 suuressa maanjäristyxessä. Sattumalta juuri tänään tehtiin iranilaista ash-e-reshteh nimistä papukeittoa. Onkohan tää joku viesti Stepheniltä pimeältä tähdeltä? Oisko siltä karannut jotain infoa? Et älä pilkkaa mun muistoa tai mä mukiloin sun sisältämän informaation? Mustista aukoista uhosi popliinitakkinen Tofe Gefvert 70-luvulla mulle ja Eskille, mä en tiennyt yhtään mistä se messusi. 

xxx/ellauri113.html on line 85: The proposition, nothing comes from nothing, nothing is just nothing, owes its particular importance to its opposition to becoming in general and hence also to the creation of the world out of nothing. Those who zealously hold firm to the proposition, nothing is just nothing, are unaware that in so doing they are subscribing to the abstract pantheism of the Eleatics and essentially also to that of Spinoza. The philosophical view that accepts as principle that being is only being, nothing only nothing, deserves the name of 'system of identity'; this abstract identity is the essence of pantheism. - Hegel, 'Becoming', in 'The Science of Logic', 1812. [Kay Sage, 'Arithmetic of Breaking Wind', 1947]

xxx/ellauri113.html on line 237: 19498">Eski Saarisen suhteellisuusteoriassa ei muna menee vittuun välttämättä, vaan sen voi nähdä niinkin että emätin liukuu siittimen ympärille. Kamat ei mee pussiin vaan ne tulee pussista. Se on rakkaudellisempaa. Hellikää toisianne. 


xxx/ellauri113.html on line 248: Lysenkolaisuus tarkoittaa Trofim Denisovitš Lysenkon johtamaa näennäistieteellistä liikettä, joka vastusti Gregor Mendelin kehittämää perinnöllisyystiedettä. 1948 genetiikka julistettiin porvarillisexi psuudutieteexi. 3000 tutkijaa sai potkut, pantiin vankilaan tai likvidoitiin. Muutettiin käteisexi. Lysenkolaisuus sai Neuvostoliitossa virallisen aseman, ja sitä harjoitettiin maassa 1930-luvulta Stalinin kielitieteen sisartieteenä vuoteen 1965 asti. Sadot pienenivät.

xxx/ellauri113.html on line 296: Pekka Jussi Reinikainen (s. 16. syyskuuta 1947 Helsinki) on suomalainen lääkäri, kristillinen kirjailija, poliitikko (KD) ja kreationisti. Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellier’ssa. Hän on toiminut käytännön lääkärinä kaikkiaan yli 40 vuotta, johon sisältyy toiminta yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Pekka Reinikainen on ollut kaksi kuukautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Reinikainen on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Reinikainen on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan jäsenenä, 14 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä, kirkolliskokouksen jäsenenä sekä on Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsen. Reinikainen pitää kutsumuksenaan kertoa vääristä maailmankuvista ja Raamatun luomiskertomuksesta.

xxx/ellauri113.html on line 474:       David Berlinski (born 1942) is a apostate Jewish-American author who has written books about mathematics and the history of science as well as other fiction. He is a senior fellow of the Discovery Institute´s Center for Science and Culture, a center dedicated to promulgating the pseudoscience of intelligent design.

xxx/ellauri113.html on line 476:       David Berlinski was born in the United States in 1942 to German-born Jewish refugees who had immigrated to New York City after escaping from France while the Vichy government was collaborating with the Germans. His father was Herman Berlinski, a composer, organist, pianist, musicologist and choir conductor, and his mother was Sina Berlinski (née Goldfein), a pianist, piano teacher and voice coach. Both were born and raised in Leipzig where they studied at the Conservatory, before fleeing to Paris where they were married and undertook further studies. German was David Berlinski´s first spoken language. He earned his PhD in philosophy from Princeton University.

xxx/ellauri114.html on line 329:     Amman (arab. عمان‎, ʿAmmān) on Jordanian pääkaupunki sekä maan hallinnollinen, taloudellinen ja teollinen keskus. Vuonna 2015 siellä oli noin 1,8 miljoonaa asukasta. Jordanian kuninkaanlinna ja parlamentti ovat Ammanissa. Sen nimi oli raamatussa Rabba ja kr.room. kaudella Philadelphia. I'd rather be in Philadelphia pääsi Reaganilta ammuttuna. Filadelfialaisista se oli huono läppä. Amman on Jordanian taloudellinen keskus. Kaupungissa harjoitettuihin teollisuuden aloihin kuuluvat elintarvike-, tupakka-, sementti-, tekstiili-, paperi-, muovi- ja alumiiniteollisuus. Kaupungissa sijaitsee Ammanin pörssi ja Arab Bankin pääkonttori. Kaupungin länsipuoli on rikasta ja itäpuoli slummia. Se on hyvin tavallista. Kun Israel perustettiin vuonna 1948 kymmeniä tuhansia palestiinalaispakolaisia muutti kaupunkiin. Pakolaisleirit ympäröivät nykyisin sen keskustaa.

xxx/ellauri114.html on line 393:       Kaarle Viktor (Kalle Vihtori) Väänänen (22. maaliskuuta 1888 Kuopio – 12. elokuuta 1960 Lahti) oli suomalainen kirjailija ja oppikoulun opettaja. Väänäsen vanhemmat olivat poliisikonstaapelit Kaarlo Vilho Väänänen ja Maria Niskanen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1907 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1915. Väänänen toimi luonnoonhistorian ja maantieteen opettajana Viipurin uudessa yhteiskoulussa 1922–1929, Viipurin tyttölyseossa 1929–1945 ja Lappeenrannan lyseossa 1945–1952. Talvi- ja jatkosodan aikana Väänänen oli viihdytysjoukoissa. Vuosina 1945−1947 Väänänen oli komennettuna opettajaksi Valtion sisäoppilaitokseen (”Internaatti”) Niinisalon varuskuntaan. Väänänen oli naimisissa Alma Maria Vanamon (ent. Vilander) kanssa vuosina 1912–1945. Avioeron jälkeen hän meni uusiin naimisiin 1948 Kerttu Vainion (ent. Grönlund) kanssa. Väänänen kirjoitti myös nimimerkeillä K. V., Korsukolportööri ja Laulajapoika. Osassa teoksiaan hän käytti savveettee murreettee. Hän laati myös luonnon- ja maantieteellisten kirjojen arvosteluja ja pakinoita sekä suomennoksia, mm. Wilhelm Buschin teoksista. Pojat joit ei saatu hyvix ym. on Kallen kynästä. Minnee puhee savvee murrreettee. 

xxx/ellauri114.html on line 395:       Kalle Väänäsen kynästä ovat myös Savolaesta sanarrieskoo, 1924, Uutta sanarrieskoo, 1925, Pöljäm pysäkiltä palamupuihen siimekseen, 1926, Runokaakin kavionkapsetta, 1926, Letkuvarrev viereltä, 1927, Sanarrieskoo, 1930, Tulipa Kytrelahden naisillekin kesä, 1930, Sanarrieskoo kolomas kannikka, 1930, Sanarrieskoo, kootut murrerunot, 1931, Poliisin poika, 1938, Vainotien vartijat, 1939, Korsusta korsuun Kannaksella, 1941, Runoruunalla ryssää päin, 1942. Se omistamisen ilo antaa ihmiselle voimia, panee Kalle murrejutun päälle pisteen. 

xxx/ellauri114.html on line 485: Neljätoista vuotta oli Wilholla jäljellä. Ei ehtinyt kansaneläkettä nauttia. Etelä-Karjalan Uuraasta päätyi stadin kautta Kempeleen naapuriin Pohjois- Pohjanmaalle. Vaimo oli jo kuollut kun Hammurabi ilmestyi 1949. Saattoi pientä katkeruutta tylyä kohtaloa vastaan olla Wilhon rinnassa.

xxx/ellauri116.html on line 180: Élisabeth Badinter (née Bleustein-Blanchet; 5 March 1944, Boulogne-Billancourt) is a French philosopher, author and historian.

xxx/ellauri116.html on line 295: While in Piura, Vargas Llosa attended elementary school at the religious academy Colegio Salesiano. In 1946, at the age of ten, he moved to Lima and met his father for the first time. His parents re-established their relationship and lived in Magdalena del Mar, a middle-class Lima suburb, during his teenage years. While in Lima, he studied at the Colegio La Salle, a Christian middle school, from 1947 to 1949. Isä taisi olla aika limaska, eipä paljon muuta Markolle kuin limamälli.

xxx/ellauri116.html on line 462: Kentin herttua prinssi George (1902–1942) eli irtosuhteiden, juhlimisen ja syrjähyppyjen täyttämää villiä elämää. Moni asia jäi kuitenkin mysteeriksi, eikä totuutta hänen lehtolapsestaan tiedetä tänäkään päivänä. Hän oli juuri se mies, joka hurmasi lähes kaikki kävellessään sisään huoneeseen. Tumma, pitkä ja raamikas prinssi, jolla oli pilkettä silmäkulmassaan ...

xxx/ellauri116.html on line 469: Kuolema korjasi valitettavasti pian myös Georgen rakastajattaret ja lehtolapsen. Mielenterveysongelmista kärsinyt Preston heittäytyi newyorkilaisen hotellin ikkunasta vuonna 1946. Evans, oletetun lehtolapsen Michael Canfieldin oletettu biologinen äiti, ei koskaan päässyt ylitse lapsen antamisesta adoptoitavaksi. Hän tappoi itsensä vuonna 1951. Ei traagista mutta valitettavaa.

xxx/ellauri120.html on line 392: Kajava opiskeli Helsingin yliopistossa. Hän aloitti kirjailijana 1930-luvun puolivälissä. Hänen tuotantonsa oli hyvin yhteiskunnallista eliskä vasemmistolaista. Hän kuului keskeisenä jäsenen kirjailijayhdistys Kiilaan. Talvisota vuosina 1939–1940 oli Kajavalle suuri pettymys, ja hän siirtyi tuotannossaan yhteiskunnallisuudesta luontoaiheiseen ja impressionistiseen lyriikkaan. Jatkosodan ajan Kajava toimi rintamakirjeenvaihtajana viihde- ja propagandakomppaniassa.

xxx/ellauri120.html on line 400:   Veikko Nyyrikki (Nyrki) Tapiovaara (10. syyskuuta 1911 Helsingin mlk – 29. helmikuuta 1940 Tolvajärvi) oli suomalainen elokuvaohjaaja. Lyhyeksi jääneestä urastaan huolimatta häntä pidetään yhtenä taiteellisesti korkeatasoisimmista suomalaisista ohjaajista. Mixsillä oli tytönnimi keskimmäisenä? Senkö tautta siitä tuli homo? Nyrki-Kyllikki? 

xxx/ellauri120.html on line 422:       Kevättalvella 1940 Tapiovaaran toive päästä rintamalle toteutui. 20. helmikuuta hän ilmoittautui Laatokan-Karjalan rintamalla Sissipataljoona III:ssa, jota komensi majuri Carl-Gustav Wahren. Komentajan adjutantin, luutnantti Vilho Suomen mukaan Nyrki Tapiovaara ”toi tullessaan valoisan tuulahduksen erämaahan”. Tapiovaara teki selväksi, mitä oli ennen ajatellut asioista ja mitä ajatteli nyt. Tämän suoruuden ja rehtiyden ansiosta majuri Wahren kiintyi häneen. 27. helmikuuta Tapiovaara saunoi Vilho Suomen kanssa, jolloin Suomi ehdotti hänelle elokuvan tekemistä Volter Kilven saaristolaisromaanien pohjalta. Hmm kiintyi, saunoi. Olikohan nekin homoja? Ei niitä mainita Wikipedian kunniataulussa. Julkihomous oli yhtä vaarallista 30-luvulla ja sotavuosina kuin poliittinen vasenkätisyys. Homostelua oli varmaan paljon korsuoloissa, niinkuin merillä. Jonnekinhan se pystyyn pyrkivä nyrki piti pukata.

xxx/ellauri120.html on line 426:       Nyrki Tapiovaara kaatui siis partiotehtävissä Laatokan Karjalan rintamalla kaksi viikkoa ennen talvisodan päättymistä. Sixköhän talvisota oli Viljo Kajavalle pettymys. Tapiovaaran 11-henkisen lapsikatraan nuorimmainen, Panu Tapiovaara katosi suursiivouxessa jatkosodassa kesäkuussa 1944. Lähde?       

xxx/ellauri121.html on line 126: Vuonna 1930 Lévinas sai Ranskan kansalaisuuden. Toisen maailmansodan aikana hän toimi Ranskan armeijassa saksan ja venäjän kielen tulkkina. Vuonna 1940 hän joutui saksalaisten vangiksi, mutta vältti tuhoamisleirin sotavankistatuksensa ansiosta. Sen sijaan Lévinasin kaikki muut sukulaiset, vaimoa ja tytärtä lukuun ottamatta, surmattiin. Sodan jälkeen Lévinasista tuli Pariisissa toimivan juutalaisen opettajankoulutuslaitoksen johtaja.

xxx/ellauri121.html on line 340: The Red Shoes—the title is from a 1948 film that affected the young Atwood, about a girl who wants to be both a dancer and a wife, and is punished with death for her ambition. 

xxx/ellauri121.html on line 358:   Peg on muistavinaan että jonkun nazin morsian olisi ollut keskitysleirin pihalla bikineissä kissalasit päässä. Hmm. Although two-piece bathing suits were being used by women as early as the 1930s, the bikini is commonly dated to July 5, 1946 when, partly due to material rationing after World War II. Cat eye glasses first became popular in the 1950s with their feline inspired style. A huge contrast to the frames that had been in fashion previously, cat eye glasses marked a new era of chic style for women. The glasses were originally created to be worn only with optical lenses, but it was the hugely famous actress Audrey Hepburn that kicked off the trend for cat eye sunglasses after her starring role in 1961 hit film Breakfast at Tiffanys. Eli selkeästi joku anakronismi, sodanjälkeisiä muoteja. Platform shoes oli kyllä muotia 30-40-luvuilla. Mitä vittua on "sen ajan painokuvahatut?" Ei takuulla ollut 40-luvun muotia, mitä sitten ovatkaan. Ja sit toi älytön Nolite te bastardes carborundorum josta on ollut useaankin otteeseen syytä marista. 

xxx/ellauri122.html on line 363: Die Oberlausitz, oberlausitzisch: Äberlausitz, obersorbisch  Hornja Łužica (niedersorbisch Górna Łužyca, tschechisch Horní Lužice, polnisch Łużyce Górne, schlesisch Aeberlausitz), ist eine ursprünglich politisch eigenständige Region, die heute zu etwa 67 % zu Sachsen sowie 30 % zu Polen und 3 % zu Brandenburg gehört. In Sachsen umfasst die Oberlausitz in etwa die Landkreise Görlitz und Bautzen mit einer nördlichen Grenze zwischen Hoyerswerda und Lauta und in Brandenburg den südlichen Teil des Landkreises Oberspreewald-Lausitz um die Stadt Ruhland sowie einige Orte östlich und südlich davon. Der seit 1945 polnische Teil der Oberlausitz zwischen den Flüssen Queis im Osten und der Lausitzer Neiße im Westen gehört administrativ zur Woiwodschaft Niederschlesien (polnisch Dolnośląskie); nur ein kleiner Zipfel um Łęknica (Lugknitz) gehört zusammen mit dem polnischen Teil der Niederlausitz zur Woiwodschaft Lebus. Im Süden entspricht die Grenze der Oberlausitz der sächsisch-tschechischen Grenze von Steinigtwolmsdorf im Westen bis nach Zittau und östlich davon der polnisch-tschechischen Grenze bis zur Tafelfichte.

xxx/ellauri122.html on line 776: First published in 1949, George Orwell's account of a chilling future is a timeless read.

xxx/ellauri122.html on line 979: Klaus Barbie, "Lyonin teurastaja" (25. lokakuuta 1913 – 25. syyskuuta 1991) oli natsisotarikollinen, joka myöhemmin osallistui huumekauppaan Etelä-Amerikassa. Hänellä oli SS-Hauptsturmführerin (kapteeni) arvo SS:ssä ja Gestapossa. Vuosina 1942–1944 hän toimi Lyonin Sicherheitspolizein ja SD:n komentajan (KdS) esikunnan IV toimiston eli Gestapon päällikkönä. Sodan jälkeen Barbie toimi Yhdysvaltain tiedustelupalvelun tehtävissä kommunistisia toimijoita vastaan Euroopassa.

xxx/ellauri122.html on line 1101: kättä ja barbinukke. Capote julkaisi 1948 esikoisromaaninsa 

xxx/ellauri123.html on line 372: Weinreb grew up in Scheveningen, Netherlands, to which his family had moved in 1916, and became notorious for selling a fictitious escape route for Jews from the occupied Netherlands in the Second World War. When his scheme fell apart in 1944, he left his home in Scheveningen and went into hiding in Ede. He was imprisoned for 3½ years after the war for fraud as well as collaboration with the German occupier. In his memoirs, published in 1969 he maintained that his plans were to give Jews hope for survival and that he had assumed that the liberation of the Netherlands would take place before his customers were deported. The debate about his guilt or innocence—called the “Weinreb affair”—was very heated in the Netherlands in the 1970s, involving noted writers like Renate Rubinstein and Willem Frederik Hermans. In an attempt to end this debate, the government asked the Rijksinstituut Oorlogsdocumentatie (Netherlands institute for war documentation) to investigate the matter. in 1976 the institute issued a report (of which a part already was leaked to the press in 1973), which determined that his memoirs were "a collection of lies and fantasies," and that his collaboration had caused 70 deaths. Although his activities did contribute to some Jews' survival, most Jews who fell for Weinreb's swindle were deported and killed.

xxx/ellauri123.html on line 752: Sergey Vladimirovich Nabokov was a Russian poet and pedagogist who was born on 12 March 1900 in Saint Petersburg. Sergey died on 9 January 1945 in a Nazi concentration camp located in Neuengamme. He was brother to Vladimir Nabokov.

xxx/ellauri123.html on line 760: In 1947, Vladi moves to Ramsdale, a small town in New England, where he can calmly continue working on his book. The house that he intends to live in is destroyed in a fire, and in his search for a new home, he meets the widow Charlotte Haze, who is accepting tenants. Humbert visits Charlotte´s residence out of politeness and initially intends to decline her offer. However, Charlotte leads Humbert to her garden, where her 12-year-old daughter Dolores (also variably known as Dolly, Dolita, Lo, Lola, and Lolita) is sunbathing. Humbert sees in Dolores the perfect nymphet, the embodiment of his old love Annabel, and quickly decides to move in.

xxx/ellauri123.html on line 769: One of the first things Nabokov makes a point of saying is that, despite John Ray Jr.'s claim in the Foreword, there is no moral to the story. Nabokov concludes the afterword with a reference to his beloved first language, which he abandoned as a writer once he moved to the United States in 1940: "My private tragedy, which cannot, and indeed should not, be anybody's concern, is that I had to abandon my natural idiom, my untrammeled, rich, and infinitely docile Russian language for a second-rate brand of English." Alas, that 'wonderful Russian language' which, I imagined, still awaits me somewhere, which blooms like a faithful spring behind the locked gate to which I, after so many years, still possess the key, turned out to be non-existent, and there is nothing beyond that gate, except for some burned out stumps and hopeless autumnal emptiness, and the key in my hand looks rather like a lock pick. Or floppy prick."

xxx/ellauri123.html on line 781: Kaarlo Sarkian suomentamat runot "Orapihlajalle" ja "Kassandralle" sisältyvät antologiaan Maailmankirjallisuuden kultainen kirja 4, Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY 1934). "Kassandralle" on myös molemmissa Sarkian kokoelmissa Runot (WSOY 1944 ja WSOY 2008, ISBN 978-951-0-17531-5). Runon "Kassandralle" on suomentanut myös Aale Tynni. Seuraavan runon "Pillulle" on suomentanut näiden rivien kirjoittaja ize.

xxx/ellauri123.html on line 1154:   Remu was born in Nogent-le-Rotrou. A nobleman (under the tutelage of the Lorraine family), he did his studies under Marc Antoine Muret and George Buchanan. As a student, he became friends with the young poets Jean de La Péruse, Étienne Jodelle, Jean de La Taille and Pierre de Ronsard and the latter incorporated Remy into the "La Pléiade", a group of revolutionary young poets. Belleau´s first published poems were odes, les Petites Inventions (1556), inspired by the ancient lyric Greek collection attributed to Anacreon and featuring poems of praise for such things as butterflies, oysters, cherries, coral, shadows, turtles, and twats. His last work, les Amours et nouveaux Eschanges des Pierres precieuses (1576), is a poetic description of gems and their properties inspired by medieval and renaissance lapidary catalogues. He died impotent in Paris on 6 March 1577, and was buried in Grands Augustins. Remy Belleau was greatly admired by impotent poets in the twentieth century, such as Francis Ponge. Francis Ponge (1899 Montpellier, Ranska – 1988 Le Bar-sur-Loup, Ranska) oli ranskalainen runoilija. Ponge työskenteli kirjailijanuransa ohella toimittajana, kustannustoimittajana ja ranskan kielen opettajana. Hän osallistui toisen maailmansodan aikana vastarintaliikkeeseen ja kuului vuosina 1937–1947 kommunistipuolueeseen. Hän sai vaikutteita eksistentialismista, ja esinerunoissaan hän paljastaa kielen avulla objektin itsenäisenä, omanlakisena maailmana. Francis Ponge was born in Montpellier, France in 1899. He has been called “the poet of things” because simple objects like a plant, a shell, a cigarette, a pebble, or a piece of soap are the subjects of his prose poems. To transmute commonplace objects by a process of replacing inattention with contemplation was Ponge’s way of heeding Ezra Pound’s edict: ‘Make it new.’ Ponge spent the last 30 years of his life as a recluse at his country home, Mas des Vergers. He suffered from frequent bouts with nervous exhaustion and numerous psychosomatic illnesses. He continued to write up until his death on August 6, 1988. 

xxx/ellauri125.html on line 128: “Dolores ‘Lolita’ Haze teria sido inspirada numa garota de 11 anos chamada Florence ‘Sally’ Horner, raptada em 1948 pelo pedófilo Frank La Salle, mecânico cinquentão, que a manteve em cativeiro quase dois anos”, relata Sérgio Augusto.

xxx/ellauri125.html on line 166:   Suellyn Lyon (July 10, 1946 – December 26, 2019) was an American actress. She joined the entertainment industry as a model at the age of 13, and later rose to prominence and won a Golden Globe for playing the title role in the film Lolita (1962). Her other film appearances included The Night of the Iguana (1964), 7 Women (1966), Tony Rome (1967), and Evel Knievel (1971).

xxx/ellauri125.html on line 210: Kimberlyn isä Robert Kardashian tuli aikoinaan tunnetuksi Homer Simpsonin asianajajana. Vanhemmat kuitenkin erosivat 1991, ja äiti Kris meni uusiin naimisiin olympiavoittaja Bruce Jennerin (nykyisin Caitlyn Jenner) kanssa. Pari kuitenkin erosi vuonna 2015. Kimbly on muovinen lasten peli jossa heitetään noppaa painamalla nappia.Caitlyn Marie Jenner, aikaisemmin William Bruce Jenner, (s. 28. lokakuuta 1949 Mount Kisco, New York) on yhdysvaltalainen kymmenottelun olympiavoittaja. Hän voitti kultaa Montrealin olympiakisoissa 1976 maailmanennätystuloksella 8618 pistettä, nykytaulukolla 8634 pistettä. Keväällä 2015 hän kertoi julkisuudessa olevansa transnainen.Kesäkuussa 2015 Jenner poseerasi Vanity Fair -lehden kannessa naisena ja kertoi ottaneensa nimekseen Caitlyn. Jennerin uusi Twitter-tili keräsi miljoona seuraajaa hieman yli neljässä tunnissa, mikä rikkoi Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman vain pari viikkoa aikaisemmin tekemän ennätyksen.

xxx/ellauri126.html on line 305: Deepak Chopra (/ˈdiːpɑːk ˈtʃoʊprə/; Hindi: [d̪iːpək tʃoːpɽa]; born October 22, 1946) is an Indian-American author and alternative medicine advocate. A prominent figure in the New Age movement, his books and videos have made him one of the best-known and wealthiest figures in alternative medicine. His discussions of quantum healing have been characterised as technobabble - "incoherent babbling strewn with scientific terms" which drives those who actually understand physics "crazy" and as "redefining Wrong".

xxx/ellauri126.html on line 366: Jon Kabat-Zinn (s. 5. kesäkuuta 1944) on yhdysvaltalainen lääketieteen emeritusprofessori. Hän on perustanut stressiklinikan ja tietoisuustaitokeskuksen Massachusettsin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Hän opettaa tietoisuustaitomietiskelyä stressin, ahdistuksen, kivun ja sairauksien helpottamiseksi. Kabat-Zinnin elämäntyö keskittyy lähinnä tavoitteeseen saada tietoisuustaito (myös: tietoinen läsnäolo) lääketieteen ja yhteiskunnan hyväksymäksi menetelmäksi. MBSR-menetelmään (Mindfulness Based Stress Reduction) liittyy mietiskelyä ja joogaharjoituksia, jotka auttavat erilaisista vaivoista kärsiviä tietoisen keskittymisen kautta kohentamaan oloaan. Sen avulla saadaan käyttöön sisäisiä voimavaroja pyrittäessä kohentamaan terveyttä ja hyvinvointia. Kabat-Zinn on työtovereineen tutkinut keskittymisen vaikutusta aivoihin, etenkin stressin aikaisiin tunnetiloihin ja immuunijärjestelmään.  Hei mut tää taitaa olla just sitä fuulaa jolla Maisu meinaa takoa Tukholman vanhassa kaupungissa miljoonia kruunuja? 

xxx/ellauri126.html on line 466:   Matthieu Ricard, né le 15 février 1946 à Aix-les-Bains (France)1, est un essayiste et photographe français. Après l'obtention d'un doctorat en génétique, il devient moine bouddhiste tibétain. Il réside principalement au monastère de Shéchèn au Népal. Traducteur depuis le tibétain vers le français et l'anglais, il est depuis 1989 l’interprète en français du dalaï-lama.

xxx/ellauri126.html on line 468: Il est le fils de la peintre française Yahne Le Toumelin (née en 1923) et du philosophe, essayiste, journaliste et académicien Jean-François Revel (1924-2006, de son vrai nom Jean-François Ricard). Il est aussi le neveu du navigateur Jacques-Yves Le Toumelin (1920-2009), le frère de la poétesse et écrivaine Ève Ricard (née en 1948), et le demi-frère du haut fonctionnaire Nicolas Revel (né en 1966, fils de la journaliste Claude Sarraute). En 2000, il fonde l'association humanitaire Karuna-Shechen. Depuis cette même année, il fait partie du Mind and Life Institute, association qui facilite les rencontres entre la science et le bouddhisme.

xxx/ellauri127.html on line 116: There are currently five scholarly journals devoted to Nabokov studies. His allusive style and trilingual (English, French, Russian) wordplay are catnip for academics, who endlessly parse challenging texts like “Pale Fire” — a novel in verse, followed by obscurantist commentary — finding new apercus tailor-made for small-journal publication. Nabokov’s apotheosis in academe is quite ironical, because he and his close friend, the literary critic Edmund Wilson, shared an icy disdain for the ivory tower. They viewed universities as ATMs, handy because there were so many of them, and because they were flush with cash. Nabokov, who arrived in the United States penniless in 1940, had to rely on teaching assignments at Wellesley and Cornell to feed his family for 15 years. The moment “Lolita” made him financially independent, he fled Cornell for Switzerland and never set foot in a classroom again.

xxx/ellauri127.html on line 254: The mention (p.289 TAL) of the case abduction and rape of the 11 years old Florence Sally Horner by a 50 years old man. In 1948, the 11-year-old Horner stole a 5-cent notebook from a store in Camden, New Jersey. Frank La Salle, a 50-year-old mechanic, caught her stealing, told her that he was an FBI agent, and threatened to send her to « a place for girls like you« . Then he abducted the girl and spent 21 months traveling with her over different American states and raping her. Florence Horner died in a car accident (p.288 TAL, « a routine highway accident«) near Woodbine, New Jersey, in 1952. It seems clear that the case inspired partly « Lolita » (even though this theme existed long before in Nabokov’s works (see for instance his 1939 work « Volshebnik » (i.e. « The Enchanter« ))).

xxx/ellauri127.html on line 366:   Romaani sovitettiin useita kertoja elokuvalle, versiot julkaistiin vuosina 1924, 1934 ja 1945. Vuonna 1990 televisioon tehty versio poikkesi eniten alkuperäisestä juonesta. 1924: Tyttö Limberlostista, pääosissa Gloria Grey ; tuottanut Gene Stratton Porter Productions, jakelija Amerikan elokuvien varausvirastot 1934: Tyttö Limberlostista, pääosassa Marian Marsh ; tuottaja Monogram Pictures 1938: Romance of Limberlost, pääosassa Jean Parker ; tuottaja Monogram Pictures Viitteet Ulkoiset linkit Tyttö Limberlostista, Indiana University Press. ISBN 978-0-253-20331-1. Gene Stratton-Porter, Limberlostin tyttö Gene Stratton-Porter, Limberlostin tyttö, Virginian yliopiston kirjasto, verkkoteksti A Girl of the Limberlost public domain -äänikirja LibriVoxilla Elokuvaversiot: A Girl on Limberlost (1924) on IMDb A Girl on Limberlost (1934) on IMDb Tyttö on Limberlost (1945) on IMDb A Girl on Limberlost (1990) on IMDb.

xxx/ellauri127.html on line 683: Bagration may refer to: . Bagrationi dynasty, Georgian royal dynasty -- see for other members of the dynasty . Prince Pyotr Bagration (1765-1812), Russian general of Georgian royal origin . Operation Bagration, a major offensive operation of the Soviet Army in 1944 named after Pyotr Bagration; Bagrationovskaya, Moscow metro station named after Pyotr Bagration.

xxx/ellauri127.html on line 685: Operation Bagration, June-August 1944. The greatest offensive in world history, it eventually involved 3.5 million men, 7,000 tanks, and 9,000 aircraft. It was an overwhelming Soviet victory and set the stage for the final assault on Nazi Germany.

xxx/ellauri128.html on line 406: Han var son till Hans Gahlin och Selma Andersdotter. Han bodde en lång tid i en villa i Långedrag och var känd för att spritsa fram sina tuschfigurer under nattens mörka timmar. Gahlin debuterade som tidningstecknare 1933 och blev fast anställd vid Dagens nyheter 1937. Som tecknare medverkade han även i Söndagsnisse-Strix, Morgontidningen i Göteborg 1933-19490, Vårt Hem 1935-1940. Gahlin medverkade i 43 år (1932-1975) dagligen med sina karaktäristiska skämteckningar i Dagens Nyheter under vinjetten Salon Gahlin på sidan Namn och Nytt. Han tecknade också serierna Klotjohan (1934-1970) och Fredrik (1934-1973); den senare i Göteborgs Handels- och Sjöfartstidning. Han fick Adamsonstatyetten 1970.

xxx/ellauri128.html on line 424:   Liisa Helena Laukkarinen (oik.Laukkarinen-Rüfenacht; s.13. tammikuuta 1944 Laukaa) on suomalainen runoilija ja kääntäjä.Hän opiskeli Tampereen yliopiston draamastudiossa 1965-1972.. Laukkarinen asuu Suomessa Jyväskylän Vaajakoskella ja Sveitsissä Oberschanissa.Hän on ollut naimisissa sveitsiläisen taiteilijan Peter Rüfenachtin kanssa.

xxx/ellauri128.html on line 429: Voitto Viro vihittiin papiksi vuonna 1938, ja hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1965. Hän työskenteli kirkkoherran apulaisena Hämeen läänin Koskella vuosina 1938–1943 ja Multialla vuosina 1943–1944, Helsingin Pikkukirkkoyhdistyksen pääsihteerinä vuosina 1945–1947, Keski-Helsingin seurakunnan virallisena apulaisena vuosina 1947–1957 ja Lauttasaaren kirkkoherrana vuosina 1957−1977. Papinviran ohella hän työskenteli myös radioselostajana Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. Viron mukaan kristittynä ei voi olla oikeassa intellektuaalisesti vaan ainoastaan rakkauden tasolla, sillä Jumala on rakkaus ja kaikki se, mikä ei ole rakkautta, merkitsee Jumalan ulkopuolella olemista. Viro tahtoi olla jumalan sisäpuolella. 

xxx/ellauri128.html on line 431:       John Barrymore (born John Sidney Blyth; February 14 or 15, 1882 – May 29, 1942) was an American actor on stage, screen and radio. A member of the Drew and Barrymore theatrical families, he initially tried to avoid the stage, and briefly attempted a career as an artist, but appeared on stage together with his father Maurice in 1900, and then his sister Ethel the following year. He began his career in 1903 and first gained attention as a stage actor in light comedy, then high drama, culminating in productions of Justice (1916), Richard III (1920) and Hamlet (1922); his portrayal of Hamlet led to him being called the "living American tragedy".

xxx/ellauri128.html on line 444:       Alexandre Mercereau (22. lokakuuta 1884, Pariisi - 1945) oli ranskalainen symbolistirunoilija ja kriitikko, joka liittyi Unanimismiin ja Abbaye de Créteiliin.Hän perusti Villa Médicis Libren, joka auttoi köyhtyneitä taiteilijoita ja toimi hyväntekeväisyyteen perustuvana rikollisten teini-ikäisten kunnostustöinä. Unanimismi (ransk. unanimisme < unanime = yximielinen) on 1900-luvun alkupuolen kirjallisuuden suuntaus, joka pyrki saamaan ihmiskuvaukseen kollektiivisen yhteisyyden tunnelman. Suuntaus oli vallalla erityisesti Ranskassa, jossa sitä pyrkivät toteuttamaan esimerkiksi Jules Romains teoksellaan Les Hommes de bonne volonté ja Georges Duhamel. .. Max Rothin näköinen. 

xxx/ellauri128.html on line 464: He was born in York and grew up in and near Birmingham in a professional middle-class family. He attended English independent (or public) schools and studied English at Christ Church, Oxford. After a few months in Berlin in 1928–29, he spent five years (1930–35) teaching in British private preparatory schools, then travelled to Iceland and China to write books about his journeys. In 1939 he moved to the United States and became an American citizen in 1946, retaining his British citizenship. Auden oli homopetteri. 

xxx/ellauri128.html on line 466:   Lasse Matias Heikkilä, sukunimi vuoteen 1930 Levola (6. marraskuuta 1925 Kiikoinen – 26. maaliskuuta 1961 Sipoo) oli suomalainen runoilija, jota pidettiin yhtenä 1950-luvun modernismin keskeisistä vaikuttajista. Heikkilän esikoisteos Miekkalintu (1949) oli ensimmäisiä tietoisesti modernistisia runoteoksia Suomessa. Lasse Heikkilän äiskä menehtyi syntyessään, ja Heikkilän kasvattiäitikin kuoli vuonna 1940. Lasse Heikkilä oli jatkosodan aikana mukana Ihantalan taistelussa vain 18-vuotiaana panssarintorjuntamiehenä. Nämäkin kokemukset jättivät Heikkilään syvät jäljet. Sotavuosina Heikkilä alkoi myös käyttää alkoholin ohella unilääkkeitä ja piristäviä aineita, mikä johti myöhemmin hänen ennenaikaiseen kuolemaansa. Hän kuului nuorten intellektuellien homopettereiden Urania-piiriin, jossa tutkittiin kirjallisuutta ja filosofiaa, mutta myös matematiikkaa ja äärettömyyden teoriaa.

xxx/ellauri128.html on line 470:   Lassi Nummi: Käsittääkseni se alkoi siinä heti sodan jälkeen 1947-48. Urania-piiri kokoontui monessakin paikassa. Helsingin kaupungin kirjaston johtaja, dosentti Uuno Saarnio, halusi kirjastoihin vireää toimintaa, esitelmätilaisuuksia, opintopiirejä ja keskustelukerhoja. Nimi Urania tuli kuuluisasta tiedekeskuksesta, joka oli perustettu Berliiniin v. 1888. Aluksi uranialaiset kokoontuivat Rikhardinkadun kirjastossa ja sitten myös Kallion ja Käpylän sivukirjastoissa. Usein tavattiin myös jonkun piirin jäsenen kotona. Touko Voutilainenkin oli uraniaani.

xxx/ellauri128.html on line 476: Saarnio väitteli filosofian tohtoriksi 1937, väitöskirja Untersuchungen zur symbolischen Logik I käsitteli merkkien ja merkityssuhteiden logiikkaa. Hän työskenteli Tampereen kaupunginkirjaston johtajana 1939–1940 ja sen jälkeen Helsingin kaupunginkirjaston johtajana 1940–1963. Saarnio toimi myös Helsingin yliopiston logiikan dosenttina 1945–1966 ja hän sai professorin arvonimen 1957. Eläkkeelle jäätyään Saarnio toimi vielä Bonnin yliopiston vierailevana filosofian professorina 1964–1966 ja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan filosofian historian luennoitsijana 1967–1969.

xxx/ellauri128.html on line 478: Kirjastonjohtajana Saarnio kehitti muun muassa sairaala- ja varakirjastotoimintaa ja aloitti vuonna 1942 kirjastokerhotoiminnan Helsingin kaupunginkirjastossa. Filosofian alueella hän tutki sanateoriaa, etiikkaa ja arvoteoriaa sekä matemaattisen logiikan alueella transfiniittisia järjestyslukuja ja kontinuumihypoteesia. Saarnio uskoi itse todistaneensa matemaatikko Georg Cantorin kontinuumihypoteesin oikeaksi mutta hänen naiiviin joukko-oppiin perustuva ratkaisuehdotuksensa ei ole saanut matemaatikkojen hyväksyntää. Kontinuumihypoteesin mukaan ei ole olemassa sellaista joukkoa, joka on kooltaan kokonaislukujen joukon ja reaalilukujen joukon välissä. Olikohan Uuno Saarnio homopetteri? 

xxx/ellauri128.html on line 492: Maurice Bedel, né le 30 décembre 1883 à Paris et mort le 15 octobre 1954 à La Genauraye à Thuré (Vienne)1, est un écrivain, essayiste et journaliste français. Aika lailla Urpo Harvan näköinen. Docteur en médecine, la thèse de Maurice Bedel est consacrée aux obsessions périodiques et se tourne vers la psychiatrie. Il publie ses premiers poèmes sous le pseudonyme de Gabriel Senilis : Le Cahier de Phane. Couronné par le prix Goncourt en 1927 pour son premier roman Jérôme 60° latitude nord, il est élu en 1948 président de la Société des gens de lettres.

xxx/ellauri128.html on line 501: Karl Murdock Bowman (November 4, 1888 – March 2, 1973) was a pioneer in the study of psychiatry. From 1944 to 1946 he was the president of the American Psychiatric Association. His work in alcoholism, schizophrenia, and homosexuality is particularly often cited. In 1953, in "The Problem of Homosexuality," co-authored with Bernice Engle, he argued for multiple causes, including genetics, but proposed that castration be studied as a cure. However, in 1961 he appeared in the television documentary The Rejected presenting the viewpoint that homosexuality is not a mental illness and should be legalized.

xxx/ellauri128.html on line 505: Risto Tapani Ahti (s. 27. elokuuta 1943 Lahti) on suomalainen runoilija. Hänen tuotantonsa sisältää yli kaksikymmentä runokokoelmaa, runo-ohjelmia radiossa, esseitä, kritiikkejä ja artikkeleita sekä suomennoksia. Ahti on toiminut myös opettajana muun muassa Oriveden Opistossa ja Tampereen yliopistossa.

xxx/ellauri128.html on line 510: Charles Bukowski julkaisi ensimmäiset novellinsa 1940-luvulla ja varhaisimman runokirjansa vuonna 1959. Bukowskin tunnetuin romaani on vuonna 1971 julkaistu Postitoimisto. Hänen tuotantonsa on pitkälti omaelämänkerrallista, ja kuvaa usein alkoholisteja, huumeidenkäyttäjiä, rikollisia, prostituoituja ja muita yhteiskunnan syrjäytyneitä. Bukowskista tuli jo 1960-luvulla kaikkien ulkopuolisten sankari, jota useat kirjallisten piirien tunnetut hahmot, kuten Sartre ja Genet, ylistivät.

xxx/ellauri128.html on line 538:   Le maréchal Pétain soutiendra sa candidature à l´Académie française ; il y est élu le 23 juin 1938, au fauteuil 26, qu´occupait René Doumic. Respecté de ses pairs, il restera assis dans le fauteuil près de trente ans. Par un décret du président de la République du 27 juin 1947, il est autorisé à changer de patronyme de Herzog en André-Maurois. Son nom de plume devient ainsi son nom officiel.

xxx/ellauri128.html on line 550: Anouilh a lui-même organisé ses œuvres en séries thématiques, faisant alterner d´abord Pièces roses et Pièces noires. Les premières sont des comédies marquées par la fantaisie comme Le Bal des voleurs (1938) alors que les secondes montrent dans la gravité l´affrontement des « héros » entourés de gens ordinaires en prenant souvent appui sur des mythes comme Eurydice (1941), Antigone (1944) ou Médée (1946).

xxx/ellauri128.html on line 552: Après la guerre apparaissent les Pièces brillantes qui jouent sur la mise en abyme du théâtre au théâtre (La Répétition ou l´Amour puni en 1947, Colombe en 1951), puis les Pièces grinçantes, comédies satiriques comme Pauvre Bitos ou le Dîner de têtes (1956). Dans la même période, Jean Anouilh s´intéresse dans des Pièces costumées à des figures lumineuses qui se sacrifient au nom du devoir : envers la patrie comme Jeanne d´Arc dans L´Alouette (1953) ou envers Dieu comme Thomas Becket (Becket ou l´Honneur de Dieu en 1959). Le dramaturge a continué dans le même temps à servir le genre de la comédie dans de nombreuses pièces où il mêle farce et ironie (par exemple Les Poissons rouges ou Mon père ce héros en 1970) jusque dans les dernières années de sa vie.

xxx/ellauri128.html on line 580: Timo Tapani Pusa (9. lokakuuta 1951 Kotka – 9. syyskuuta 1996 Kotka) oli suomalainen kirjailija. Pusa kuvaa teoksissaan hyvin intensiivisesti ja realistisesti merimiesten ja muiden kotikaupunkinsa vähäosaisten ihmisten kuten prostituoitujen ja köyhien tehdastyöläisten elämää. Teoksille on ominaista syvä ymmärtämys vähäosaisia ihmisiä kohtaan. Vaikka hän aloitti kirjailijanuransa kahdella runokokoelmalla, hänen läpimurtoteoksekseen tuli romaani Tatuoitu sydän, joka kertoo nuoresta merimiehestä. Pusa lähti itse merille viisitoistavuotiaana ja seilasi noin viisi vuotta muun muassa tankkereissa. Hän asui Kotkassa. Hänen veljensä Juhani Pusa (1948–2009) pusasi muun muassa romaanin Vitun maku. Pian Timo Pusan kuoltua kotkalaiset kirjallisuudenystävät istuttivat ”Timo Pusan puun”, jonka varttuminen symboloi sitä, kuinka kauas menneisyyteen Pusan edustama kotkalaisuus häviää. Jope Ruonansuu vainaja (s. 1964) tais olla Kotkasta? Eipäs vaan Kemistä, perslävestä jonne johtaa tuliterä nelikaistainen moottoritie koko matkan Kempeleeltä. Terviisiä Kotkasta, käskivätten pyllyyn potkasta. Terviisiä Mikkelistä, käskivät vetää kikkelistä.

xxx/ellauri128.html on line 582:   Jean Rostand, né le 30 octobre 1894 à Paris (17e arrondissement) et mort le 4 septembre 1977 à Ville-d´Avray (Hauts-de-Seine), était un écrivain, moraliste, biologiste, historien des sciences et académicien français. Très intéressé par les origines de la vie, il étudie la biologie des batraciens (grenouilles, crapauds, tritons et autres), la parthénogenèse, l´action du froid sur les œufs, et promeut de multiples recherches sur l´hérédité. Avec conviction et enthousiasme, il s´efforce de vulgariser la biologie auprès d´un large public (il reçoit en 1959 le prix Kalinga de vulgarisation scientifique) et d´alerter l´opinion sur la gravité et des problèmes humains qu´elle pose. Considérant la biologie comme devant être porteuse d´une morale, il met en garde contre les dangers qui menacent les humains lorsqu´ils jouent aux apprentis sorciers, comme les tenants de l´eugénisme. Toutefois, Rostand soutient une forme d´« eugénisme 'positif' », approuvant certains écrits d´Alexis Carrel et la stérilisation des personnes atteintes de certaines formes graves de maladies mentales, ce qui fut rapproché, après la guerre, de la loi nazie de 1933, et lui fut reproché dans un contexte où l´eugénisme est une idéologie encore répandue avec des auteurs comme Julian Huxley, premier directeur de l´UNESCO (1946-1948).

xxx/ellauri128.html on line 584: Sir Julian Sorell Huxley FRS (22 June 1887 – 14 February 1975) was an English evolutionary biologist, eugenicist, and internationalist. He was a proponent of natural as well as unnatural selection, and a leading figure in the mid-twentieth century modern synthesis. He was secretary of the Zoological Society of London (1935–1942), the first Director of UNESCO, a founding member of the World Wildlife Fund, the president of the British Eugenics Society (1959-1962), and the first President of the British Humanist Association. Huxley came from the Huxley family on his father´s side and the Arnold family on 

xxx/ellauri128.html on line 596: Max Ernst (2 April 1891 – 1 April 1976) was a German (naturalised American in 1948 and French in 1958) painter, sculptor, graphic artist, and poet. A prolific artist, Ernst was a primary pioneer of the Dada movement and surrealism. He had no formal artistic training, but his experimental attitude toward the making of art resulted in his invention of frottage—a technique that uses pencil rubbings of objects as a source of images—and grattage, an analogous technique in which paint is scraped across canvas to reveal the imprints of the objects placed beneath. He is also noted for his novels consisting of collages. Vitun tuhertaja. Onko hölmömpää kuin noi Maxin älynväläyxet? Se on yhtä puupää kuin Wolfram Rothin isäpuoli Ernst Rüdiger. Turmiolan Hannu on kyllä raapinut aforismikasaansa ihan pahnanpohjatkin. Oscar Wilden turauxet puolestaan on tyypillistä homopetteröintiä. 

xxx/ellauri128.html on line 603: The teachings of George Ivanovitch Gurdjieff played an important role in Anderson's life. Anderson met Gurdjieff in Paris and, together with Leblanc, began studies with him, focusing on his original teaching called The Fourth Way. Along with Katherine Mansfield and Jane Heap, she remains one of the most noted institutees of Gurdjieff´s, Institute for the Harmonious Development of Man, at Fontainebleau, near Paris, from October 1922 to 1924. Anderson studied with Gurdjieff in France until his death in October 1949, writing about him and his teachings in most of her books, most extensively in her memoir, The Unknowable Gurdjieff. By 1942 her relationship with Heap had cooled. Anderson sailed for the United States. Jane Heap had moved to London in 1935, where she led Gurdjieff study groups until her death in 1964. With her passage paid by Ernest Hemingway, Anderson met on the voyage Dorothy Caruso, widow of the singer and famous tenor Enrico Caruso. The two began a romantic relationship, and lived together until Dorothy´s death in 1955. Anderson returned to Le Cannet, and there she died of emphysema on October 19, 1973.

xxx/ellauri128.html on line 608: Il fut ambassadeur de France au Vatican de 1945 à 1948. Il avait épousé Raïssa Oumansoff, poète et philosophe d´origine juive. Les œuvres complètes de Maritain sont co-signées avec Raïssa.

xxx/ellauri128.html on line 619: Adrian Henri (10 April 1932 – 20 December 2000) was a British poet and painter best remembered as the founder of poetry-rock group the Liverpool Scene and as one of three poets in the best-selling anthology The Mersey Sound, along with Brian Patten and Roger McGough. The trio of Liverpool poets came to prominence in that city´s Merseybeat zeitgeist of the 1960s and 1970s. He was described by Edward Lucie-Smith in British Poetry since 1945 as the "theoretician" of the three. His characterisation of popular culture in verse helped to widen the audience for poetry among 1960s British youth. He was influenced by the French Symbolist school of poetry and surrealist art. Aika nolla.

xxx/ellauri128.html on line 625: Ritva Kirste (Kirsti) Paltto 11. helmikuuta 1947 Utsjoki) on suomensaamelainen kirjailija, joka kirjoittaa pääasiassa pohjoissaameksi. Paltto on koulutukseltaan opettaja.Hän oli kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas teoksellaan Voijaa minun poroni vuonna 1986. Voi jaa ei mun poro voittanut. Hänen tyttärensä on alkuperäiskansojen tutkija Rauna Kuokkanen.

xxx/ellauri128.html on line 627: Ellen Niit (sünninimi Ellen Hiob, kodanikunimi 1949–1958 Ellen Niit, 1958. aastast Ellen Kross; 13. juuli 1928 – 30. mai 2016) oli eesti kirjanik ja tõlkija. Ellen Niit sündis Tallinnas. Ta õppis Tallinnas, Tapal 1938–1943, Tallinna 4. Keskkoolis 1943–1947, Tartu Ülikooli keeleteaduskonnas eesti keelt ja kirjandust 1947–1952 ja Tartu Ülikooli aspirantuuris eesti lastekirjanduse alal 1952–1956. Ta töötas Tallinna Kirjanike Liidu luulekonsultandina 1956–1961, Eesti Televisiooni mittekoosseisulise toimetajana 1961–1963. Alates aastast 1963 oli Ellen Niit vabakutseline kirjanik.

xxx/ellauri128.html on line 632: Axel Martin Fredrik Munthe, född 31 oktober 1857 i Oskarshamn, död 11 februari 1949 på Stockholms slott, var en svensk läkare och författare. Han var kronprinsessan, sedermera drottning, Victorias livläkare från 1893 och fram till hennes död 1930. Han är känd som skaparen av Villa San Michele på Capri. Axel Munthe var son till apotekaren Fredrik Munthe och Lovisa Ugarph. Enligt familjetraditionen tillhörde han en adelsätt från Flandern och senare Tyskland, först invandrad till Skåne. Tro om du vill.

xxx/ellauri129.html on line 316: Tapio Korhonen (s. 1944) on avaruusoptiikkaan erikoistunut tutkija, joka työskentelee optiikan alalla Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa ja johtamassaan Opteon-yrityksessä Piikkiössä. Koulutukseltaan hän on filosofian lisensiaatti.

xxx/ellauri129.html on line 324: 2988 Korhonen on tähtitieteilijä Liisi Oterman vuonna 1943 löytämä asteroidi eli pikkuplaneetta. Se on nimetty tähtitieteilijä Tapio Korhosen mukaan. Korhosen likimääräinen läpimitta on 200 senttimetriä. Kohde sijaitsee Auringosta suunnilleen 2,61 kertaa niin kaukana kuin Maa, ja sen kierros Auringon ympäri kestää noin 4 vuotta ja 3 kuukautta. Vaikka sieltä löytyisi älyllistä elämää, se ei horjuttaisi kristityn tähtitieteilijän uskoa. Petri Väisäselle tähtitiede kertoo maailmankaikkeuden olevan Jumalan valtakunta. ”Peruslähtökohtani on kristillinen usko.” Tähtitiedepiireissä on paljon kristittyjä. Ne toivovat pääsevänsä taivaaseen kuin 2988 Korhonen. 

xxx/ellauri129.html on line 619: Son ami le journaliste Maurice de Waleffe (1874-1946) témoigne que, dès son arrivée à Paris, en 1897, il projetait, pour mieux s'intégrer à la société parisienne, de demander sa naturalisation, de changer de nom et de se faire baptiser et que le nom de Croisset était pour lui « le nom du village d'où Gustave Flaubert datait les volumes de sa correspondance1 ». En 1911, il obtint du Conseil d'État le changement de son nom pour celui de Wiener de Croisset. Francis de Croisset recherche le scandale avec des comédies d’une audace calculée, et devient, par son œuvre mais aussi par sa vie privée, omniprésent dans la presse du temps.

xxx/ellauri129.html on line 681: Alexandre Mercereau (né le 22 octobre 1884 à Paris et mort en 1945 à Gandelu) est un homme de lettres, poète, critique d´art, philosophe et journaliste français. Il fut étroitement lié au développement de l´art moderne, comme cubisme.

xxx/ellauri130.html on line 765: Christine Chubbuck (August 24, 1944 – July 15, 1974) was an American television news reporter who worked for WTOG and WXLT-TV in Sarasota, Florida. She was the first person to die by suicide on a live television broadcast. She lamented to co-workers that her 30th birthday was approaching, and she was still a virgin who had never been on more than two dates with a man. Co-workers said she tended to be brusque and defensive whenever they made friendly gestures toward her. She was self-deprecating, criticizing herself constantly and rejecting any compliments others paid her. The film reel of the restaurant shooting had jammed and would not run, so Chubbuck shrugged it off and said on-camera, "In keeping with the WXLT practice of presenting the most immediate and complete reports of local blood and guts news, TV 40 presents what is believed to be a television first. In living color, an exclusive coverage of an attempted suicide." She drew the .38-caliber Smith & Wesson Model 36 revolver and shot herself behind her right ear. Chubbuck fell forward violently and the technical director faded the broadcast rapidly to black. "The crux of the situation was that she was a 29-year-old girl who wanted to be married and who wasn't," Simmons said in 1977.

xxx/ellauri130.html on line 770: Toinen keskustelua aiheuttanut teema liittyy Camille Claudelin kolmikymmenvuotiseen sairaalajaksoon, vuodesta 1913 vuoteen 1943, jolloin sisar lopulta menehtyi. Sekä osa lahjakasta taiteilijaa hoitaneista lääkäreistä että tapausta myöhemmin selvittäneet tahot ovat kyseenalaistaneet suljetun psykiatrisen hoidon välttämättömyyden. Perheen kanta ratkaisi Camillen kohtalon. Sisareen syvän intohimoisesti kiintyneen, mutta hänen elämänvalintansa ongelmallisiksi kokeneen Paulin osuutta päätökseen pidetään keskeisenä. 

xxx/ellauri138.html on line 208: Wylie's book of essays, Generation of Vipers (1942), was a best-seller during the 1940s and inspired the term "Momism" (excessive attachment to or domination by one's mother). Some people have accused Generation of Vipers of being misogynistic. His only child, Karen Pryor, is the author of a classic book for breastfeeding mothers, Nursing Your Baby, and has commented that her father was far from being a misogynist. Wylie's daughter, Karen Pryor, is an author who became the inventor of animal "clicker" training. Wylie's niece Janice Wylie, the daughter of his brother Max Wylie, co-creator of The Flying Nun, was murdered, along with her roommate Emily Hoffert, in New York in August 1963, in what became known as the "Career Girls murders" case.

xxx/ellauri138.html on line 210: In 1941, Wylie became Vice-President of the International Game Fish Association, and for many years was responsible for writing IGFA rules and reviewing world record claims. Wylie's 1954 novel Tomorrow! dealt graphically with the civilian impact of thermonuclear war to make a case for a strong Civil Defense network in the United States, as he told the story of two neighboring cities (one prepared, one unprepared) before and after an attack by missile-armed Soviet bombers. 

xxx/ellauri138.html on line 219: Gloria Grey was born Maria Dragomanovich in Portland, Oregon in 1909. She was educated in San Francisco, California. Her career was spent chiefly during the 1920s in Hollywood, and the 1940s in Argentina. She was given praise for her starring role in the 1924 adaptation of Gene Stratton-Porter's A Girl of the Limberlost, which garnered her the honor of being selected as one of the WAMPAS Baby Stars in 1924. She also sang Jingo etc kneeling beside two black-and-white kids in a tub, (but not the juicy parts), and alleged got arrested because of indecency. Grey was found deceased in bed at her mother's home in Hollywood, California on November 22, 1947, having succumbed to a two-month bout of influenza. She was survived by her husband, Argentine magazine editor Ramón Romero, and their daughter, whose name is unmentionable. 'Oh By Jingo' sung by Gloria Grey (colorized) Shortly Before Her Arrest...(Allegedly). "I din't know there were nude kids in the tub, a black male and a white female in fact." The little pickaninny boy looks slightly shocked. 

xxx/ellauri138.html on line 273:   The most recent acquisitions - around 15 boxes of material from 1945 to 2018 - can only be viewed with permission from the Roth estate, until 2050, when the logs will be open to everyone, according to Barbara Bair, the literary specialist in the "pisioning of library manus (Avishai again)."

xxx/ellauri139.html on line 143: 	  Puoliso: Sylvia Bataille (v. 1928–1946)

xxx/ellauri139.html on line 1071:   Pierre François Lacenaire, född 20 december 1803 i Francheville, giljotinerad 9 januari 1836 i Paris, var en yrkeskriminell bedragare och mördare, som gått till historien genom sina Minnen (1836), nedtecknade på kort tid medan han väntade på sin avrättning. De utgavs första gången samma år som han dog och finns i svensk översättning sedan 1999. André Breton tog med en av Lacenaires dikter i sin antologi om svart humor, Anthologie de l'humour noir (1940). Hyvä Antero.

xxx/ellauri157.html on line 339: Gershom Scholem (1897 – 21. helmikuuta 1982[1]) oli saksalaissyntyinen israelilainen historioitsija ja modernin "tieteellisen" kabbalan tutkimuksen perustaja. Hänen teoksiinsa kuuluvat vaikutusvaltainen luentokokoelma Die jüdische Mystik in ihren Hauptströmungen (1941) sekä sabbatealaisten mystisen messiaan Šabbetai Tsevin elämäkerta (1973). Scholemin näkemykset ovat hallinneet kabbalan tutkimusta ainakin Moshe Ideliin asti. (Kukahan sekin oli.)

xxx/ellauri157.html on line 356:   Jukka Martti Kemppinen (s. 23. joulukuuta 1944 Kauhava) on suomalainen varaprofessori, varadosetti, filosofian varatohtori, varatuomari, Marja Kemppais-vainaan varamies, varakirjailija ja varasuomentaja. Jukka Kemppinen oli Antti Tuurin varaluokkatoveri Kauhavalla. Jukkis hääri vaimo Marjan kanssa Otavalla kunnes Paavo Haavikko sarvetti sen Marjan suostumuxella. Se on sählännyt vallan hirveästi sekä oikeussalitekniikassa  että käännöxessä. Sen suomentamat Singerit on huomattavasti kehnommin käännettyjä kuin Liisa Ryömän. Kemppinen on saanut kirkon kirjallisuuspalkinnon, sillä Jukkis on kääntänyt Raamatun yli 10 kielestä.

xxx/ellauri157.html on line 494: Wie gut hat Anders Nygren es auf Schwedisch formuliert: Gottes Liebe wird zudem als „entirely independent of external stimulus and motivation“ bezeichnet (Nygren ix). Anders Nygren oli ruotsalainen luterilainen teologi. Hän oli systemaattisen teologian professori Lundin yliopistossa vuodesta 1924 ja hänet valittiin Lundin piispaksi vuonna 1948. Hänet tunnetaan parhaiten kaksikirjaisista teoksistaan Agape ja Eros. 

xxx/ellauri157.html on line 573: 1938 floh Buber mit seiner Familie nach Palästina. Im gleichen Jahr wurde er Professor für Sozialphilosophie an der Hebräischen Universität in Jerusalem, wo er sich in die politischen Diskussionen um die Rechte der Araber in Palästina einschaltete. 1942 wurde er Mitbegründer der Gruppe „Ichud“, welche die für die Gründung eines Staates Israel mit Juden und Arabern als gleichberechtigten Völkern eintrat. Viel später, auf dem Sterbebett, ordnete er die Verdoppelung der Stipendien (je 20 Mark) für bedürftige arabische Studenten an. Buber starb am 13.06.1965 in seinem Haus in Jerusalem, 2 Jahre vor dem Jim Kippur Krieg.

xxx/ellauri157.html on line 596: In seinem 1946 gehaltenen Vortrag „Von den seelischen Ursachen der Krankheit“ spricht von Weizsäcker den alten jüdisch-chassidischen Gedanken aus, welcher auch von Buber stammen könnte: „Die Welt besteht nicht aus lokalen Ereignissen, sondern sie ist ein kollektiver, zusammenhängender Vorgang, unser gemeinsames Schicksal erst belehrt uns, dass wir gar nicht nur um uns selbst kreisen, sondern nur ein beschränkter Teil eines größeren, eines gemeinschaftlichen Hasidfestes sind. Es ist also niemals möglich, die Niggumin nur individualistisch zu nünnen.

xxx/ellauri165.html on line 409:   Vivien Leigh esitti Emma Hamiltonia leffassa That Hamilton Woman (1941). Vivien Leighille kävi huonosti lopussa, se sai mielenterveysongelmia. Scarlett O'Haranakin sille kävi kehnosti. Gregory Peck sanoi sille ovenraosta: Frankly, my dear, I don't give a damn. Että äijät osaa olla inhottavia.

xxx/ellauri166.html on line 59: Finally, God tells Moses to get water for the Israelites from a rock by speaking to the rock (Numbers 20:8). But Moses, being vexed by the complaining of the Israelites, instead of speaking to the rock as God commanded, strikes the rock twice with the staff. Because Moses did not obey God's command to speak to the rock, implying lack of faith, God punished Moses by not letting him enter into the Promised Land (Numbers 20:12). Taisit jo mainita albumissa 1940">64.

xxx/ellauri166.html on line 288: Im Herbst 1940 meldete sich Deutscher zur polnischen Exilarmee unter der Führung von Władysław Sikorski, die in Schottland Militärbasen unter eigener Souveränitat hatte. Er wurde dort als verdächtige Person in ein von der polnischen Exilregierung unterhaltenes Internierungslager geschickt, in dem überwiegend politisch Verdächtige, Homosexuelle und Juden interniert waren.[4] Laut Deutschers Biographen Ludger Syré sei das Lager Ladybank bei Kircaldy „kein eigentliches Straflager“ gewesen, allerdings sei beabsichtigt gewesen, ihn als „gefährlichen roten Rebellen“ „ruhig zu halten“ und man ließ „ihn schwere Munitionskisten schleppen“. Deutscher nutzte den Lageraufenthalt zum Erlernen der englischen Sprache und richtete im Lager einen „Übersetzerdienst“ für die Organisation neuester Nachrichten ein. 1949 veröffentlichte er seine Stalin-Biographie, die in 12 Sprachen übersetzt wurde. 1954 bis 1963 erschien sein Hauptwerk, die dreibändige Biographie Trotzkis.

xxx/ellauri166.html on line 500:   Hall and his followers went to extreme lengths to keep any gossip or information that could tarnish his image from being publicized, and little is known about his first marriage, on 28 April 1930, to Fay B. deRavenne, then 28, who had been his secretary during the preceding five years. The marriage was not a happy one; his friends never discussed it, and Hall removed virtually all information about her from his papers following her suicide on 22 February 1941.  Following a long friendship, on 5 December 1950, Hall married Marie Schweikert Bauer (following her divorce from George Bauer), and the marriage, though stormy, was happier than his first for Marie Schweikert Bauer Hall died April 21, 2005, 15 years after Manly. 

xxx/ellauri167.html on line 90:   Gustav Davidson (Warsaw, Poland, 1895 – New York City, 6 February 1971) was an American poet, writer, and publisher. He was one time secretary of the Poetry Society of America. Gustav Davidson was born on December 25, 1895, in Warsaw, Poland. In the wake of anti-Jewish pogroms in Poland, his family fled to the United States, settling in New York City in 1907. Davidson received bachelor's and master's degrees at Columbia University in 1919 and 1920 respectively. He worked for the Library of Congress between 1938 and 1939 and became executive secretary of the Poetry Society of America from 1949 to 1965 (after which he was elected executive secretary emeritus).

xxx/ellauri167.html on line 92: During the 1920's and 1930's he published poetry and dramatic works, and edited literary magazine. In 1940 he founded Fine Editions Press. He married Mollie Strauss in 1942.

xxx/ellauri167.html on line 677: Leary kävi West Pointin sotilasakatemiaa vuosina 1940–41, mutta joutui siellä epäsuosioon ja lähti pois painostuksen seurauksena.

xxx/ellauri167.html on line 678: Leary meni opiskelemaan Alabaman yliopistoon, mutta hänet erotettiin vuonna 1942 hänen vietettyään yön tyttöjen asuntolassa. Hän täydensi opintojaan 9-kuukautisella psykologian kurssilla Georgetownin yliopistossa ja Ohio State Universityssa. Hän menetti sotilaskoulutuksessa kuulon toisesta korvastaan ja sai hyvityxexi työpaikan kuurojen potilaiden psykometrikkona Butlerissa, Pennsylvaniassa.

xxx/ellauri167.html on line 680: Leary suoritti psykologian maisterin tutkinnon Alabaman yliopistosta lopulta kirjekurssilla vuonna 1945. Tohtoriksi hän kouluttautui Kalifornian yliopistossa 1950, minkä jälkeen hän aloitti työt mielisairaalassa. Hän avasi myös oman psykologisen konsulttipalvelun ja oli aktiivinen psykologien järjestötoiminnassa.

xxx/ellauri168.html on line 61: H. G. Wells wrote a book published in 1940 entitled The New World Order. It addressed the ideal of a world without war in which law and order emanated from a world governing body and examined various proposals and ideas. Damned Communist!

xxx/ellauri168.html on line 333: Tämä artikkeli koskee mahdollisuutta, että Karkki Jones, Amerikan menestynein malli 1940-luvulla, joutui mielenhallinnan uhriksi hypnoosiohjelman kautta, jonka CIA:n osastot mahdollisesti järjestävät. Yksi tärkeimmistä tekijöistä tässä tapauksessa on se, että hän pystyi muistamaan nämä mielenkäsittelytapaukset vain aviomiehensä Pitkät Kalsarit Nebelin hänelle suorittaman hypnoosin avulla.

xxx/ellauri168.html on line 341:   Kuusitoistavuotiaana hän osallistui ja voitti vuoden 1941 Miss Atlantic City -kilpailun, joka johti työhön virallisena emännänä Miss America -kilpailussa ja sai paljon julkisuutta. Myöhemmin hänestä tuli Karkki Jones, Amerikan tunnetuin malli 40-luvulla, ja vuosina 1944/45 hän kiersi United Service Organizationsin (USO) kanssa viihdyttäjänä Etelä-Tyynenmeren alueella erityisesti hänelle suunnitellun esityksen kanssa. Huhtikuussa 1945 Morotaissa hän sairastui aaltoilevaan kuumeeseen ja malariaan, ja hänet vietiin erityissairaalaan Filippiineillä, missä hän sai myöhemmin tarttuvan sienen (en sano mistä mihin mutta arvaatte). Täällä hän "ystävystyi" useiden lääkäreiden kanssa, mukaan lukien maissipiippuinen upseeri nimeltä McArthur, jonka nimeä Donald Bain ei paljasta kirjassaan, joka perustuu Long John Nebelin hypnoosinauhoille The Control of Candy Jones (katso lähteet alla), mutta antaa salanimen "Gilbert Jenson". Kuuden viikon sisällä hän tunsi olonsa riittävän terveeksi matkustaakseen.

xxx/ellauri168.html on line 343:     Vuonna 1946 Candy meni naimisiin Harry Conno nimisen kaverin kanssa, joka loi "kansityttö" -konseptin. Mutta avioliitto ei ollut onnellinen ja he erosivat onnettomia vuonna 1959. Eron jälkeen, joka jätti Karkki raskaat velat, hänellä oli oma mallikoulu. Juuri tähän aikaan hän tapasi eläkkeellä olevan armeijan kenraalin, jonka hän tunsi Etelä-Tyynenmeren alueelta, ja muutaman päivän kuluessa tästä lähestyi FBI-mies, joka lainasi häneltä hienostuneen mikrofonin. Kuukautta myöhemmin sama mies palasi kahden muun kanssa ja pyysi käyttämään hänen toimistoaan postina hallitukselle. Hän piti sitä isänmaallisena asiana, mutta hän suostui, mutta tuskin hän tiesi, että tämä oli alku jollekin paljon suuremmalle ja paljon synkemmälle kuin hän olisi koskaan voinut kuvitella. 60-luvulla Karkki työskenteli NBC-radiossa ja säilytti läheisen yhteyden show-liiketoiminnan, politiikan ja armeijan vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa, joista monilta hän oli saanut sieniä kiertäessään USO:n kanssa 40-luvun puolivälissä.

xxx/ellauri168.html on line 345:     Joulukuussa 1972, 47-vuotiaana, Karkki meni naimisiin Pitkät Kalsarit Nebelin kanssa, New Yorkin menestyneimmän ja kiistanalaisimman radion talk-show-juontajan kanssa. He olivat seurustelleet vain 28 päivää, vaikka he olivat tunteneet kumpikin vuodesta 1941. Melkein heti Nebel huomasi jotain outoa uudessa vaimossaan. Hän puhui toisinaan oudolla, aggressiivisella äänellä ja osoitti voimakkaita mielialan vaihteluita. Hän kärsi myös unettomuudesta, joten kesäkuussa 1973 Nebel tarjoutui yrittämään hypnotisoida hänet parantumaan siitä. Karkki väitti, että häntä ei voitu hypnotisoida, ja vaikka Nebel ei ollut koskaan tehnyt niin ennen, hän oli vakuuttunut, että hänen laaja lukeneisuutensa aiheesta selvittäisi hiänet. Näyttää siltä,   että hän teki erittäin ehdottoman aiheen, melkein ainutlaatuisella tavalla, vaikka ehkä tätä auttoi hiänen suuri uskonsa mieheensä. Riippumatta siitä miksi, hiän nukkui ensimmäisen kunnon yöunensa kuukausiin Nebelin hypnoosin seurauksena. Myöhemmillä istunnoilla hän alkoi spontaanisti ikääntyä ja puhui lapsen äänellä. Mutta se oli toinen, ei-lapsuuden, agressio, joka huolestutti Nebeliä, joka sai Karkin ostamaan hänelle hienon nauhurin tallentaakseen nämä häiritsevät keskustelut hypnoosin avulla. Myöhemmin kesäkuussa ilmestyi Karkin lapsuuden kimittävän leikkikaverin Arlettyn ja Ranun persoonallisuudet, ja hypnoottisen agression kautta syntyi synkkä tarina hypnoosista ja mielenhallinnasta Candyn menneisyydessä.

xxx/ellauri168.html on line 364:     Tätä filmiä esitettiin teattereissa vuosina 1940, 1946, 1956, 1963, 1969, 1977, 1982, 1985 ja 1990 jotta jokainen uusi sukupolvi näkisi sen. Videokasettina sitä alettiin myydä vuonna 1991.

xxx/ellauri169.html on line 154: As Walt became more successful, he lost touch with his overworked and undercompensated employees, who eventually started to rebel against him. Even Art Babbitt—one of Walt's closest friends and allies and the man who drew Goofy—stood up to Walt. But Walt didn't want to hear the criticism, and he fired Babbitt. Matters only got worse, when in 1941, 200 of Walt's employees picketed outside the studio.

xxx/ellauri169.html on line 173: Waltin elokuva Alice's Egg Plant (1925) oli puhdasta kommunistista oppia jossa punainen kana (kommunisti) johtaa työtä tekevät kanat lakkoon farmin johtajaa Juliusta (kapitalisti) vastaan. Lakko Disneyllä ja työläisten liittyminen ammattiyhdistykseen vuonna 1940 sai Waltin kääntymään kommunismia vastaan. Työläiset Disneyllä julkisesti esittivät verbaalisia hyökkäyksiä Waltia vastaan, eikä Walt koskaan unohtanut nöyryytystä.

xxx/ellauri169.html on line 180: 	Walt oli usein Mikkihiiren äänen takana (vaikka hän ei ollut artisti). Hänen äitinsä suhtautui kylmästi sitä työtä kohtaan jota Walt teki. Vuoden 1940 tienoilla, pitkän suostuttelun jälkeen, hän lopulta sai tämän katsomaan Mikkihiiri-elokuvan. Hänen äitinsä (muutaman vuoden päästä Walt sai selville että tämä ei ollut hänen biologinen äitinsä) kertoi Waltille että hän ei pitänyt Mikkihiiren äänestä; Walt kertoi että se oli hänen oma äänensä, johon "äiti" vastasi että Waltilla oli hirvittävä ääni. Tämä "kylmä suihku" jonka "äiti" heitti Mikkihiiren kasvoille auttoi vakuuttamaan Waltin siitä että oli aika lopettaa Mikkihiiri-piirroselokuvat. Hyvin vähän tuli ulos Disneyltä tämän jälkeen, ja seuraavassa täyspitkässä Mikkihiiri-elokuvassa, Fantasia, Mikkihiiri oli suurimmaksi osaksi hiljaa. Idea elokuvaan Sorcerer's Apprentice tuli Waltin omasta päästä. Waltin näkemää unta käytettiin tässä elokuvassa Mickey Mouse in the Sorcerer's Apprentice. Siinä oli kyse "täydellisestä maan ja sen elementtien hallinnasta". Disneyland ja Disney World toteuttivat osittain tämän unen Mikki Hiiren kaikkivaltiudesta.

xxx/ellauri169.html on line 383: On Popular Bio, She is one of the successful Self-Help Author. She has ranked on the list of those famous people who were born on March 16, 1946. She is one of the Richest Self-Help Author who was born in NM. She also has a position among the list of Most popular Self-Help Author. J.Z. Knight is 1 of the famous people in our database with the age of 73 years old.  

xxx/ellauri178.html on line 220: Tulee mieleen Löden kouluaine "Luther jumalanpalveluksen uudistajana". Prof. Laurilan "ajankohtainen" hengennostatuskirja ilmestyi vähän myöhässä, v. 1944 oli jatkosota lopussa, Suomi maalissa hyvänä kakkosena. Hopea ei ole häpeä. Kirjan hinta Emmauxessa oli 2 euroa, missä oli oli kylläkin 2e liikaa.

xxx/ellauri178.html on line 224: Kaarle Sanfrid Laurila (1. kesäkuuta 1876 Kalajoki – 15. syyskuuta 1947 Helsinki) oli suomalainen estetiikan tutkija, Helsingin yliopiston taidefilosofian professori ja Valvoja-lehden päätoimittaja.

xxx/ellauri178.html on line 250:     Ajan ja iäisyyden kysymyksiä maallikon näkökulmasta. WSOY 1942

xxx/ellauri178.html on line 252:     Keskustelua elämän suurista kysymyksistä: (Eino Kailan "Syvähenkisen elämän" johdosta). Kirjapaja 1944

xxx/ellauri178.html on line 254: Suuri joulukirja. Toimittanut K. S. Laurila; kuvituksen järjestänyt Teodor Schalin. Aura, Turku 1947

xxx/ellauri179.html on line 336:   When writing The Garden of Eden he appeared as a redhead one day in May 1947. When asked about it, he said he had dyed his hair "by mistake." In that novel, the search for complete unity between boy lovers is carried to extremes. It "may seem" that the halves of the Platonic homoerotic myth (once cut in two by Zeus and ever since longing to become a spoon again) are uniting here.

xxx/ellauri186.html on line 266: Lowell married the novelist and short-story writer Jean Stafford in 1940. Before their marriage, in 1938, Lowell and Stafford were in a serious car crash, in which Lowell was at the wheel, that left Stafford permanently scarred, while Lowell walked away unscathed. The impact crushed Stafford's nose and cheekbone and required her to undergo multiple reconstructive surgeries. No wonder they had a tormented marriage. 

xxx/ellauri186.html on line 290:   Lowell was a conscientious objector during World War II and served several months at the federal prison in Danbury, Connecticut. He explained his decision not to serve in World War II in a letter addressed to President Franklin Roosevelt on September 7, 1943, stating, "Dear Mr President: I very much regret that I must refuse the opportunity you offer me in your communication of August 6, 1943 for service in the Armed Force." He explained that after the bombing at Pearl Harbor, he was prepared to fight in the war until he read about the American terms of unconditional surrender that he feared would lead to the "permanent destruction of Germany and Japan." Well as it turned out it wasn't as bad as that, but countless beautiful places were bombed beyond recognition. Lowell kept his Tolstoyan stance consistently in the subsequent wars as well. Even evil people have exceptional sane moments. Lowell thought he was Hart Crane reincarnate.

xxx/ellauri186.html on line 295: In 1941, bugler and career soldier Private Robert E. Lee Prewitt (Montgomery Clift) transfers from Fort Shafter to a rifle company at Schofield Barracks on the island of Oahu. Because Prewitt was also a boxer, Captain Dana "Dynamite" Holmes wants him on his regimental team. Prewitt explains that he stopped fighting after blinding a friend and refuses. Consequently, Holmes makes Prewitt's life miserable and ultimately orders First Sergeant Milton Warden (Lancaster) to prepare a court-martial. Warden suggests doubling Prewitt's company punishment as an alternative. Prewitt is hazed by the other NCOs and is supported only by his close friend, Private Angelo Maggio (Sinatra). 

xxx/ellauri186.html on line 396: Rosenfeld oli amerikkalainen juutalainen kirjoittaja, josta tuli merkittävä jäsen New Yorkin älymystössä. Rosenfeld wrote one novel (Passage from Home, 1946), which, according to literary critic Marck Shechner, "helped fashion a uniquely American voice by marrying the incisiveness of Mark Twain to the Russian melancholy of Dostoevsky."

xxx/ellauri186.html on line 398:   He moved in 1941 from Chicago to New York to study philosophy at New York University, dropping out to write fiction after about a year. By the late 1940s, he was immersed in the philosophy of Wilhelm Reich, "the errant Freud disciple who turned ideology into orgasm."

xxx/ellauri187.html on line 131: One ugly phrase in a personal letter, for instance (out of a vast personal correspondence), referring to Franz Werfel as a "Jew-boy," and some murky generalities about Werfel's "Jewish attitude toward his work," do not an anti-Semite make. Rilke cherished the many Jews he knew, including Simmel; he enjoyed reading the Hasidic philosopher Martin Buber and steeped himself in Jewish Scripture, claiming that Judaism was closer than Christianity to God. He also remained a lifelong champion of Werfel's work. And a reader discovers buried deep in Freedman's footnotes that Rilke wrote the offending letter to the poet Hugo von Hoffmannsthal, a good friend and an important patron. Hoffmannsthal was also Jewish, and he shared Rilke's negative views on the superambitious Werfel, who emigrated to America and, in 1941, published The Song of Bernadette, a novel about a miracle at Lourdes. Freedman doesn't mention that about five months after Rilke wrote the letter to Hoffmannsthal, along with a nearly identical letter to his patron Princess Marie von Thurn und Taxis, Rilke again wrote similar letters to the two of them praising Werfel's poetry so exuberantly that they almost sound like retractions of his first letters.

xxx/ellauri187.html on line 269: Vuonna 1944 Saramago avioitui konekirjoittaja Ilda Reisin kanssa. He erosivat vuonna 1970. Ilda varmasn kirjoitti sen teoxia puhtaaxi.  Liitosta on yksi tytär. Vuonna 1988 Saramago meni naimisiin espanjalaisen toimittajan Pilar del Ríon kanssa. Del Río on kääntänyt Saramagon teoksia espanjaksi.

xxx/ellauri187.html on line 386: Dietrich Bonhoeffer (4. helmikuuta 1906 Breslau – 9. huhtikuuta 1945 Flossenbürgin keskitysleiri) oli saksalainen evankelis-luterilainen pappi ja teologi sekä natseja vastustavan Tunnustuskirkon perustajajäsen ja vastarintataistelija.

xxx/ellauri187.html on line 443:       Ei tää Marlene nyt kovin likaiselta vaikuta, as pigs go. Dietrich hirtettiin kai lähinnä sixi että se otti osaa Aatun murhayrityxeen 1944. Runo ei kyllä ole kovin kaxinen. Se löytyi Marlenen kihlatun jäämistöstä Bostonista 70-luvulla (siis sieltä ainakin).

xxx/ellauri187.html on line 451:       They were reintroduced some seven years later when Bonhoeffer was on a writing retreat at Ruth von Kleist-Retzow's country home, Klein Krössin. Despite the fact that Maria was just 18 years old, and he was 36, they developed a rapport. They became engaged on 13 January 1943. Varmasti jotain vanhaa suolaa oli mukana teerenpelissä.

xxx/ellauri187.html on line 453:       Less than three months after their engagement, Bonhoeffer was arrested for his activities in resisting the Nazi government. He and Maria corresponded during his imprisonment in Tegel prison and she was permitted to visit him occasionally but, after he was implicated in the plot to assassinate Hitler on the 20th of July 1944, he was transferred to a Gestapo high security prison and was permitted no further contact with her or his family.

xxx/ellauri187.html on line 674: Tukholmassa vuonna 1942 syntynyt Ekland näytteli Bondin lisäksi useissa muissa elokuvissa.

xxx/ellauri193.html on line 28:     194.html">eteenpäin 

xxx/ellauri193.html on line 119: Apartheid was a system of institutionalised racial segregation that existed in South Africa and South West Africa from 1948 until the early 1990s.

xxx/ellauri193.html on line 122:       The first apartheid law was the Prohibition of Mixed Marriages Act, 1949, followed closely by the Immorality Amendment Act of 1950, which made it illegal for most South African citizens to marry or pursue sexual relationships across racial lines.

xxx/ellauri193.html on line 211: This defense was first used by U.S. Congressman Daniel Sickles of New York in 1859; after he had killed his wife's lover, Philip Barton Key II. It was used as a defense in murder cases during the 1940s and 1950s. Historically, such defenses were used as complete defenses for various violent crimes, but gradually they became used primarily as a partial defense to a charge of murder; if the court accepts temporary insanity, a murder charge may be reduced to manslaughter.

xxx/ellauri193.html on line 310:       He is the long lost son of "Dick" Carlson (1941–), a former "gonzo reporter", who became the dictator of Voice of America, president of the Corporation for Pubic Mudcasting and the U.S. ambassador to the Seychelles.

xxx/ellauri193.html on line 329:       The term was used by science fiction author Robert A. Heinlein in the 1947 short story "Space Jockey" as the name of a rocket spacecraft used for the third step of a journey from the Earth to the Moon.

xxx/ellauri193.html on line 400:       Gordimer had a daughter, Oriane (born 1950), by her first marriage in 1949 to Gerald Gavron, a local dentist, from whom she was divorced within three years. In 1954, she married Reinhold Cassirer, a highly respected art dealer who established the South African Sotheby's and later ran his own gallery; their "wonderful marriage" lasted until his death from emphysema in 2001. Their son, Hugo, was born in 1955, and is a filmmaker in New York, with whom Gordimer collaborated on at least two documentaries. Olikohan Gavron ja Cassirer juutalaisia? Ernst Cassirer oli (Cassirer tarkoittaakin kasööri), ja Gavron kuulostaa heprealta. Joku Laurence Gavron löysi Senegalista mustia kipapäitä heimoveljiä, mutta rabbit eivät hyväxyneet niitä. 

xxx/ellauri193.html on line 413: Nadine kiskoi 90-vuotiaaxi. Kotipyssyn aikoihin 90-luvulla se oli 70-vuotias, sen alter ego Harald oli 50v, eli raamatullinen three score and ten  tulis täyteen 20v kuluttua Nadinen ikäisenä. Vaan eipäs siihen jäänytkään. Nadinen eka mies jaxoi 84v,  kasööri kuoli 93-vuotiaana v. 2001, muze oli syntynyt 1908 eli ennen maailmansotia ja oli 15v Nadinea vanhempi. Nadine vaihtoi izeään nuoremmasta Burre Borraresta selvästi vanhempaan ja varakkaampaan juutalaiseen. Vaikkei Gavronskykaan mikään turha jutku ollut: Alumnus, benefactor and orthodontics lecturer in the School of Oral Health Sciences, Professor Gerald Gavronsky (BDS 1948, MDent 1981) died in November, aged 84. Born 27 April 1924, Gavronsky was awarded the Henry St. John Randel Bronze Medal of the Dental Association of South Africa by the University in 1949. University of the Witwatersrand Johannesburg. Alumni Relations Obituaries 2008. Mitalisija, kuitenkin vaan pronssia. Kaikki viittaa siihen että Nadine oli isän tyttö.

xxx/ellauri193.html on line 849: href="../ellauri194.html">eteenpäin 

xxx/ellauri195.html on line 27:     194.html">taaxepäin 

xxx/ellauri195.html on line 278: Short Story: Norman Mailer THE GREATEST THING IN THE WORLD Nov/Dec 1941 STORY MAGAZINE. MAILER'S FIRST PUBLICATION IN A NATIONALLY-CIRCULATED MAGAZINE, AT 18 YEARS OLD WHILE AN ENGINEERING STUDENT AT HARVARD. Other contributions by Eli Cantor, Morton Fineman and Padraic Fallon, etc. Two corners lightly bumped, spine a bit faded, overall in great shape. 
 At Harvard, he majored in engineering sciences, but took the majority of his electives as writing courses. He published his first story, "The Greatest Thing in the World," at the age of 18, winning Story magazine's college contest in 1941. 
 Early in his career, Mailer typed his own works and handled his correspondence with the help of his sister, Barbara. After the publication of The Deer Park in 1955, he began to rely on hired typists and secretaries to assist with his growing output of works and letters. Among the women who worked for Mailer over the years, Anne Barry, Madeline Belkin, Suzanne Nye, Sandra Charlebois Smith, Carolyn Mason, and Molly Cook particularly influenced the organization and arrangement of his records. 

xxx/ellauri195.html on line 363: href="../ellauri194.html">taaxepäin 

xxx/ellauri199.html on line 935: – Me läheiset ehdimme hädin tuskin heittää isälle hyvästit, jälkeenjäänyt Salmi sanoo Iltalehdelle. Salmen merkitystä suomalaisen musiikin sanoittajana kuvaa muun muassa se, että mies on sanoittanut tuhansia kappaleita. Erityisesti vuonna 1942 syntynyt Salmi muistetaan lapsuudenystävänsä Irwin Goodmanin eli Antti Hammarbergin monien suosittujen laulujen sanoittajana. Pitkään alamaissa olleen Goodmanin ura lähti rakettimaiseen nousuun, kun Salmi sanoitti kansantaiteilijalle kappaleen Rentun ruusu vuonna 1988. Veikko ”Vexi” tunnetaan yhtenä Suomen musiikkihistorian suurimmista sanoittajista. Salmen kynästä ovat lähtöisin myös muun muassa kappaleet Sydämeni joulun teen, Katson sineen taivaan sekä Goodmanin Vain elämää. Näistä kappaleista en muista mitään, mutta oli Vexillä tunnettujakin kappaleita, kuten Mahtava peräsin ja pulleat purjeet tai Sankt Pauli ja Reeperbahn. 

xxx/ellauri199.html on line 943:   Ginsbergin tuotantoon vaikutti erityisesti William Carlos Williams. Opiskellessaan 1940-luvulla Columbian yliopistossa Ginsberg tutustui William S. Burroughsiin, Jack Kerouaciin, Lucien Carriin, Gregory Corsoon ja Gary Snyderiin. Ginsbergistä tuli beat-runouden johtohahmo. Työskenneltyään muun muassa markkinatutkijana ja merimiehenä Ginsberg julkaisi esikoiskokoelmansa Howl And Other Poems vuonna 1956. Kokoelma ja sen runo ”Uuvo” (Howl) vei kustantaja-runoilija Lawrence Ferlinghettin useisiin sensuurioikeudenkäynteihin. Kohun ansiosta Ginsbergin teos tuli kuitenkin kuuluisaksi. Parhaiten juuri runosta "Uuvo" tunnettu Ginsberg tuomitsi sen, mitä hän piti kapitalismin ja mukautumisen tuhoavina voimina Yhdysvalloissa. San Franciscon poliisi ja Yhdysvaltain tulli takavarikoivat "Howlin" kopiot vuonna 1956, ja myöhempi siveettömyyttä koskeva oikeudenkäynti vuonna 1957 sai laajaa julkisuutta runon kielen ja kuvaukset heteroseksuaalisesta ja homoseksuaalisesta seksistä aikana, jolloin sodomialakeja säädettiin . (mies)homoseksuaali on rikos jokaisessa osavaltiossa. Runo heijasteli Ginsbergin omaa seksuaalisuutta ja hänen suhteitaan useisiin miehiin, mukaan lukien Peter Orlovsky , hänen elinikäinen kumppaninsa.

xxx/ellauri200.html on line 421: King Gustav V var en nazi bög. Han hotade att abdikera 1941 om hans kabinett vägrade att låta en nazistisk armédivision korsa Sverige till Norge.

xxx/ellauri201.html on line 132: Stig-Erlands morfar var, enligt Eva, anti-nazist  och hade på 1940-talet internerats i det norrbottniska interneringslägret Storsien (efter kriget omdöpt till arbetsläger). Även om Stigs fascistiska far hävdar att den historien inte är sann, hävdar Gabrielsson att det är här som Stig-Erland Larssons arbete sedan 1970-talet mot diskriminering, rasism och högerextremism bottnar. Morfadern uppges ha varit anställd vid Rönnskärsverken i Skelleftehamn samma år som Stig  föddes 1954.

xxx/ellauri201.html on line 208: 19445">
Karhunpoika Norjasta, häntä hellikäämme

xxx/ellauri202.html on line 82: Jatkoa Mr.  Rainfoldin pitkäveteiselle plokille. Roger Martin du Gardin pääteos Thibaultin suku, Les Thibault (1928 - 1940) on kahdeksanosainen sukukronikka, jossa kuvataan vauraan väestön elämää ja heidän varttuvaa nuorisoa. Vanhempi polvi kutsuu itseään porvareiksi ja pitävät itseään yhteiskunnan tukipilareina. Nuoret asettavat vanhempien arvot puntariin. Tarina alkaa Pariisista vuonna 1904.

xxx/ellauri202.html on line 167:       Eine voineet protestantteina oikein peukuttaa katolista kirkkoakaan. No oliko tollanen ateismi sitten parempi? Ilmeisesti "Kesä" oli ruotsalaisista paras tuotantokausi. Mulleio sitä, se sijoittuu vuoteen 1914 eli on just niitä suomentamattomia osia. Hän julkaisi nää kaksi nidettä vuosina 1936 ja 1940. Nämä viimeiset osat, jotka yhdessä ovat pidempiä kuin kuusi edellistä yhteensä, kirjoitettiin 1930-luvun Euroopan hämärtyvän kansainvälisen tilanteen varjossa, keskittyvät poliittiseen ja historialliseen tilanteeseen, joka johti ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen ja tuo tarinan vuoteen 1918.

xxx/ellauri202.html on line 178:       André Gide on arvostettu hahmo ranskalaisen kansakunnan kaapin päällä ja Nobelin palkinnon saaja vuonna 1947. Mutta tässä teoksessa piirretystä kiehtovasta, omituisesta ja intiimistä muotokuvasta voi nauttia joku, joka ei ole koskaan lukenut tai ehkä koskaan edes kuullut hänestä. Hän yllättää meidät jatkuvasti inhimillisyytensä laajuudella. Kirja tuo esiin hänen ristiriitaisen seksuaalisuutensa ja taistelunsa homoseksuaalisuuden hyväksymisestä leimautumisen ja tuomitsemisen aikakaudella.

xxx/ellauri202.html on line 202: Les Thibault est une suite romanesque de Roger Martin du Gard, composée de huit volumes d'inégale longueur dont la publication s'est étalée de 1922 à 1940. C’est tout particulièrement pour cette œuvre, et bien qu'il lui restât encore à en écrire l'Épilogue, que Roger Martin du Gard reçut, en novembre 1937, le prix Nobel de littérature.

xxx/ellauri202.html on line 204: Le cycle se compose de huit romans : Le Cahier gris (1922), Le Pénitencier (1922), La Belle Saison (1923), La Consultation (1928), La Sorellina (1928), La Mort du Père (1929), L'Été 1914 (1936) et Épilogue (1940).

xxx/ellauri202.html on line 333: As the dictator of Nazi Germany, Adolf Hitler allegrdly led a murderous regime that massacred millions in Europe, including some six million Jews. As such, it came as a shock when Hitler’s own lawyer, Hans Frank, claimed before his execution in 1946 that the Nazi leader was secretly part Jewish.

xxx/ellauri202.html on line 338: dolf Hitler’s lawyer Anne Frank claimed that the Nazi leader was part Jewish in his memoir. As Hitler’s personal lawyer and the governor-general of Poland during World War II, Anne Frank was executed during the Nuremberg trials in 1946. Seven years later in 1953, his memoir was posthumously published.

xxx/ellauri202.html on line 413: In his 1953 memoir In the Face of the Gallows (published after his execution in 1946), Hitler’s lawyer Hans Frank claimed that Hitler had told him to investigate rumors of him having Jewish ancestry. Frank said Hitler showed him a letter from a nephew who threatened to reveal he had Jewish blood. Frank wrote that he found evidence that Hitler’s grandfather was Jewish and that Alois’ mother, Maria Schicklgruber, worked as a cook in the home of a wealthy Jewish family named Frankenreiter in Graz. Austria, was impregnated by a member of the family – possibly their 19-year-old son – when she was 42.

xxx/ellauri208.html on line 743: Helsingissä 12. marraskuuta 1947 syntynyt Idström nousi eturivin kirjailijoihin 1980-luvulla. Hän tuli suomenruotsalaisesta kodista, mutta kirjoitti suomeksi.

xxx/ellauri208.html on line 754: Ilse Annika Idström, född 12 november 1947 i Helsingfors, död 20 september 2011 i Helsingfors, var en finlandssvensk författare som skrev på finska.

xxx/ellauri208.html on line 983: Ilse Annika Idström S 12.11.1947 Helsinki, K 20.9.2011 Helsinki. V myyntiedustaja Klaus Verner Idström ja radiotoimittaja Karin Naima Linnéa (Cay) Boström. P 1968 - 1975 (ero) ohjaaja Jotaarkka Aleksis Vissarion Pennanen S 1946, PV kirjailija Jarno Elisar Pennanen ja kirjailija Anja Leila Hemmikki Vammelvuo. Lapset: Tyyne Natalia (Pennanen) S 1972, toimittaja, editori.

xxx/ellauri212.html on line 320: 	Suur-Suomi uudisoi: Ukrainassa taistelevat suomalaissotilaat varoittavat MTV:llä: Älkää missään nimessä aliarvioiko Venäjää – ”Pahin virhe minkä voi tehdä”. Kuten ranut  Moskovassa, länsi-sakut Stalingradissa ja tsuhnat Vuoxella perääntymisvaiheessa 1944. Turpiin tuli ja lujasti.

xxx/ellauri215.html on line 91: According to Erja Yläjärvi's participatory research, there is a huge variety in the length people typically had sex, ranging from as low as 33 seconds to as high as 44 minutes. “The median time was 5.4 minutes, which is almost a full 2.5 minutes longer than back in the 1940s when famous sex researcher Alfred Kinsey deduced that three-quarters of men finished within two minutes,” she reported.

xxx/ellauri215.html on line 155: In 1942, Malamud met Ann De Chiara (November 1, 1917 – March 20, 2007), an Italian-American Roman Catholic, and a 1939 Cornell University graduate. They married on November 6, 1945, despite the opposition of their respective parents. Ann typed his manuscripts and reviewed his writing. Ann and Bernard had two children, Paul (b. 1947) and Janna (b. 1952). Janna is the author of a memoir about her father, titled My Father Is A Book.

xxx/ellauri215.html on line 173: Damon Runyon (4. lokakuuta 1880 Manhattan, Kansas, Yhdysvallat – 10. joulukuuta 1946 New York, New York Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja. Runyon julkaisi 1911 esikoisteoksensa, runokokoelman Tents of Trouble. Sen jälkeen hän keskittyi novelleihin, jotka kertovat New Yorkin rikollispiireistä. Novellit koottiin 1931 ilmestyneeksi antologiaksi Guys and Dolls, ja niiden pohjalta on tehty musikaali Enkeleitä Broadwaylla (1950) ja siitä taas elokuva Enkeleitä Broadwaylla

xxx/ellauri215.html on line 382: "The fourth claim (oops, my bad, I lost count)  is that this conflict is due to NATO expansion. NATO was originally created in 1949 as a deterrent to the Soviet Union. But when the Cold War ended, it took on a different tact, which was about peace keeping and crisis management, primarily, robbing the ragheads of their oil. 

xxx/ellauri218.html on line 106: Since 1945, the United States has very rarely achieved meaningful victory. The United States has fought five major wars — Korea, Vietnam, the Gulf War, Iraq, Afghanistan — and only the Gulf War in 1991 can really be classified as a clear success. A month into his presidency, Donald Trump lamented that the US no longer wins wars as it once did.

xxx/ellauri218.html on line 230:   The aptly named Fresh Kills landfill opened in 1948 as a temporary landfill, but by 1955 it had become the largest landfill in the world, and it remained so until its closure in 2001. At the peak of its operation, in 1986, Fresh Kills received 29,000 tons of residential waste per day, playing a key part in the New York City waste management system. From 1991 until its closing it was the only landfill to accept New York City's residential waste. It consists of four mounds which range in height from 90 to about 225 feet (30 to about 70 m) and hold about 150 million tons of solid waste. The archaeologist Martin Jones characterizes it as "among the largest man-made structures in the history of the world."

xxx/ellauri218.html on line 424: 	Lauri Karttunen kuoli maaliskuussa -22. Mä puutuin Annie Zaenenin postialiaxesta. Sama se, en mä lue postiani kuitenkaan. Kaikkihan me kuollaan ennemmin tai myöhemmin. Laurin Wikipedia-sivulta ei selviä milloin se oli syntynyt. Paizi että se on luettelossa 1941 syntyneet. Okei, se ehti siis 81-vuotiaaxi. Se pitäisi poistaa luettelosta Living people ja siirtää luetteloon Dead people.

xxx/ellauri218.html on line 430: 	A race riot took place in Harlem, New York City, on August 1 and 2 of 1943, after a white police officer, James Collins, shot and wounded Robert Bandy, an African American soldier; and rumors circulated that the soldier had been killed. The riot was chiefly directed by Black residents against white-owned property in Harlem. It was one of five riots in the nation that  year related to Black and white tensions during World War II. The others took place in Detroit; Beaumont, Texas; Mobile, Alabama; and Los Angeles.

xxx/ellauri224.html on line 94: 1945: Hiroshima

xxx/ellauri224.html on line 95: 1947: Kommunistivainot

xxx/ellauri224.html on line 196: Lippmannin kolumneja julkaisi myös Helsingin Sanomat. Lehtitekstiensä ohella Lippmann julkaisi kymmeniä kansainvälistä politiikkaa kuvaavia kirjoja, joista vuoden 1947 The Cold War antoi nimen kylmän sodan aikakaudelle. Shlomo Belov kirjoitti Lippmannista puffin Trotski-kaudellaan, jota ei kukaan suostunut julkaisemaan. Se on jäänyt vaivaamaan vanha Saulia.

xxx/ellauri224.html on line 605: Gary Adrian Condit (born April 21, 1948) is an American former politician who represented California's 18th congressional district in the House of Representatives from 1989 to 2003. He gained significant national attention for an extramarital affair with Chandra Levy, an intern with the Federal Bureau of Prisons. The affair was publicized after Levy's disappearance in May 2001 and the discovery of Levy's remains a year later. Although Condit was never formally a suspect in Levy's disappearance and murder, he lost the 2002 Democratic primary based in large part on negative publicity from the scandal.

xxx/ellauri225.html on line 224:   Carlos Ray ”Chuck” Norris Jr. (s. 10. maaliskuuta 1940 Ryan, Oklahoma, Yhdysvallat), on yhdysvaltalainen taistelulajien taitava näyttelijä. Hänellä on yhdeksännen danin musta vyö tang soo dossa, kahdeksas dan taekwondossa sekä kolmas dan brasilialaisessa jujutsussa. Hänellä on lisäxi myös henxelit.

xxx/ellauri225.html on line 593: Zarah Stina Leander (alk. Sara Stina Hedberg, vuodesta 1956 Hülphers; 15. maaliskuuta 1907 Karlstad, Ruotsi – 23. kesäkuuta 1981 Tukholma) oli ruotsalainen näyttelijä ja laulaja, joka oli toisen maailmansodan aikaan suuri filmitähti Saksassa. Leander palasi Ruotsiin vuonna 1943, mutta häneen suhtauduttiin kylmäkiskoisesti monen vuoden ajan, koska hän oli työskennellyt natsien palveluksessa. Hänen uransa jatkui Ruotsissa vasta 1950-luvun puolella kun kiskot olivat jo lämmenneet. Sittemmin Leander teki konttoritöitä Tukholmassa. Hän esiintyi useasti myös Suomessa ja järjesti jäähyväiskiertueensa vuonna 1973. Hän jäi eläkkeelle viihdemailmasta vuonna 1981. Samana vuonna hän kuoli Tukholmassa aivohalvaukseen. 

xxx/ellauri227.html on line 62: Eräs Oivan suurimmista kiinnostuksen kohteista oli arabiaksi kirjoittaneen Ibn Quzmanin runous, joka sisälsi espanjankielisiä sanoja. Oiva sai valmiiksi kriittisen editionsa espanjankielisistä sanoista Ibn Quzmanin runoissa vuonna 1941, jolloin oli jo sairastunut vakavasti. Samana vuonna Oiva menehtyi, ja hänen muistosanansa lausui Suomalaisen Tiedeakatemian kokouksessa professori Arthur Långfors. Kumpikohan niistä on nyt maineikkaampi. Vaiko tämä Tallgren ehkä:

xxx/ellauri227.html on line 366: Socialdemokraterna, som var djupt missnöjda med och misstänksamma mot Säpo, hade under 1940-talet börjat bygga upp en egen svensk underrättelsetjänst. Deras huvuduppgift var att bekämpa kommunisterna ute på arbetsplatserna.

xxx/ellauri227.html on line 384: Nuhjuinen pizzeria pysyi pystyssä kuin ihmeen kaupalla. Sittenhän useammat saavat tilaisuuden. Liza luulee ettei kylmä sota ollut alkanut 1945. Paskanmarjat, se alkoi lokakuun vallankumouxesta. Liza puhuu muutenkin paljon paskaa Ruåzin kommareista ja demareista s. 133ff.

xxx/ellauri227.html on line 537: Jan Oscar Sverre Lucien Henri Guillou [ɡɪ'juː] (s. 17. tammikuuta 1944 Södertälje, Ruotsi) eli "Jami" on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan kotimaassaan parhaiten agentti Carl "Coq Rouge" (Punainen Pili) Hamiltonista kertovasta 13-osaisesta romaanisarjastaan, josta viisi kirjaa on suomennettu. Kirjat, joissa Guillou esittää myös kiivasta yhteiskunnallista arvostelua, ovat olleet Ruotsin kaikkien aikojen suurin romaanien myyntimenestys. Niitä on käännetty kymmenelle kielelle, ja neljästä on tehty elokuva. Guillou on myös suosittu televisioesiintyjä ja televisio-ohjelmien tekijä.

xxx/ellauri228.html on line 225: Kun neuvostojoukot miehittivät syyskuussa 1939 Lwówin, Lem koetti päästä Lwówin teknisen korkeakoulun (Politechnika Lwowska) opiskelijaksi, mutta uusissa poliittisissa oloissa porvarillisten sukujen jäseniä ei haluttu hyväksyä opiskelemaan. Lemin isän onnistui kuitenkin järjestää hänet suhteilla opiskelemaan lääketiedettä. Kun Saksa sitten hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941 ja miehitti puolestaan Lwówin, miehitettyjen alueiden slaavilaisväestöltä kiellettiin opiskelu kokonaan, ja Lem joutui elättämään sotavuodet itsensä hitsarina korjaten saksalaisten panssarivaunuja.

xxx/ellauri228.html on line 227: Vuonna 1944 neuvostojoukot valtasivat Lwówin uudestaan, jolloin Lem saattoi jatkaa opintojaan. Pian Lwówin vapauttamisen jälkeen Lem lähetti Neuvostoliiton Puolustuksen kansankomissariaatille kirjeen, jossa hän esitteli piirroksia suunnittelemistaan panssarivaunuista ja muista aseista, kuten raketeista. Lemin vaunut ulottuivat pienistä, yhden sotilaan vaunuista 220 tonniseen Czołg P "maataistelulaivaan". Njeuvostolaiset päästivät vain röhönauruja. Finally, he admitted: “Except for what was mentioned earlier, I also have drafts of assault guns resembling exoskeletons of beetles”, which were not contained in the letter.

xxx/ellauri228.html on line 231: Koska Lwówin alue liitettiin osaksi Neuvosto-Ukrainaan, Lemin perhe "joutui" muuttamaan Krakovaan vuonna 1946. Siellä Lem sai opintonsa päätökseen. Hän ei kuitenkaan hankkinut laillistetun lääkärin pätevyyttä, koska se olisi tiennyt palvelusta sotilaslääkärinä. Hän tyytyi pelkkään opintosuoritusdiplomiin, jonka turvin hän saattoi tehdä tieteellistä työtä. Vuonna 1953 hän meni naimisiin Barbara Leśniakin kanssa; vuonna 1968 liitosta syntyi poika, Tomasz.

xxx/ellauri228.html on line 347: Tarkovsky spent his childhood in Yuryevets. He was described by childhood friends as active and popular, having many friends and being typically in the center of action. In his school years, Tarkovsky was a troublemaker and a poor student. His father left the family in 1937, subsequently volunteering for the army in 1941. He returned home in 1943, having been awarded a Red Star after being shot in one of his legs (which he would eventually need to amputate due to gangrene). Tarkovsky stayed with his mother, moving with her and his sister Marina to Moscow, where she worked as a proofreader at a printing press. Many themes of his childhood—the evacuation, his mother and her two children, the withdrawn father, the time in the hospital—feature prominently in his films. Dodi! Minähän sanoin!

xxx/ellauri228.html on line 446:   The year was 1945. Prostitution in America is a respectable business. The sisters weren’t talented and weren’t educated or good looking, but they certainly were not lacking in entrepreneurship. With few available choices, the Venezuela’s set up their business. "Rancho El Ángel" was a bordello featuring as the main dish, you guessed it, the four sisters. An attached bar serving hot mineral oil with ball bearings in it  was added to increase the allure.

xxx/ellauri228.html on line 538: Heinäkuussa 1962 Helle Kannila kirjoitti Suomen Kuvalehteen ja vastusti Luxus-sarjan kieltämistä. Hänen mukaansa siinä taisteltiin huulimyllyjä vastaan. Kynäbaari esitti professori T. M. Kynämäen lausunnon, jonka mukaan Defoen sepustamat satukirjat tuskin kuuluvat maailmankirjallisuuden suurteoksiin. Kynämäki edusti puolueensa oikeaa siipeä ja hänen poliittinen linjansa voidaan nähdä oikeistoliberaalisena. Kynämäki toimi Suomen Berliinin-lähettiläänä välirauhan ja jatkosodan aikana 1940–1944. Hän oli yksi sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syytetyistä ja tuomituista, ja istui sen vuoksi ansiosta vankilassa vuosina lukemassa tiilenpäitä 1946–1948. Vaikka Kivimäkeä, vaikka Kivimäkeä, nuijikaamme yhdessä. Ministeriön kieltopäätös pysytettiin voimassa, lukuun ottamatta Robin Hoodia, jonka kuolemasta ei ollut saatu selvitystä.

xxx/ellauri229.html on line 167: Michael Kandel (born 1941) is an American translator and author of science fiction. Kandel was born into Polish Jewish family. He received a doctorate in Slavistics from Indiana University, and is an editor at the Modern Language Association. Kandel is also a part-time editor at Harcourt, editing (among others) Ursula K. Le Guin´s work.

xxx/ellauri229.html on line 621: Years of service:  1938–1944 (Finnish Army), 1941/1945 (German Waffen-SS), 1954–1965 (US Army). Rank:  Kapteeni kauluslaatta.svg Captain (Finland), SS-Hauptsturmführer Collar Rank.svg Hauptsturmführer (Germany), US-O4 insignia.svg Major (US) (posthumous). Carl-Erikistä tuli kertausharjoitusten kautta kapteeni, mutta majuria ei tullut edes postuumisti, toisin kuin Pauli Pylkkäsestä. Musta tulee postuumisti 1. jägarkompaniets skrivare, B-mies.svg. 

xxx/ellauri229.html on line 633: Most of Törni´s reputation was based on his successful actions in the Continuation War (1941–44) between the Soviet Union and Finland. In 1943, a unit informally named Detachment Törni was created under his command. This was an infantry unit that penetrated deep behind enemy lines and soon enjoyed a reputation on both sides of the front for its combat effectiveness. One of Törni´s subordinates was future President of Finland Mauno Koivisto.

xxx/ellauri229.html on line 635: Hävityn hyökkäyssodan jälkeen Törni karkaili liittoutuneiden ja suomalaisten vankiloista kuin vanhan miehen virza ilman Tena Gentlemanneja. President Juho Paasikivi granted him a pardon in December 1948. 

xxx/ellauri229.html on line 639: In 1949, Törni, accompanied by his wartime executive officer Holger Pitkänen, traveled to Sweden, crossing the border from Tornio to Haparanda (Haaparanta), where many inhabitants are ethnic Finns. From Haparanda, Törni traveled by railroad to Stockholm where he stayed with Baroness von Essen, who harbored many fugitive Finnish officers following the war. Pitkänen was arrested and repatriated to Finland. Remaining in Sweden, Törni fell in love with a Swedish Finn, Marja Kops, and was soon engaged to be married. Hoping to establish a career before the marriage, Törni traveled under an alias as a Swedish seaman aboard the SS Bolivia, destined for Caracas, Venezuela, where he met one of his Winter War commanders, Finnish colonel Matti Aarnio, who was in exile[citation needed] having settled in Venezuela after the war. From Caracas, Törni hired on to a Swedish cargo ship, the MS Skagen, destined for the United States in 1950.

xxx/ellauri229.html on line 721: Neuvostoaikana Tšernobyl oli vuodesta 1932 lähtien piirin hallintokeskus ja se sai kaupungin aseman 1941. Vuonna 1970 kaupungista 18 kilometriä pohjoisluoteeseen alettiin rakentaa ydinvoimalaa, joka sai nimensä lähimmän kaupungin Tšernobylin mukaan. Voimalan viereen rakennettiin sen rakentajille ja työntekijöille Prypjatin kaupunki, jonne rakennustyöhön ja voimalan käyttämiseen liittyvä väestönkasvu suuntautui.

xxx/ellauri230.html on line 56: Tanizakin pääteos Makiokan sisarukset (1943–48) kertoo neljästä yläluokkalaisesta (sic) sisaruksesta toisen maailmansodan lähestyessä.

xxx/ellauri230.html on line 162: Palattuaan Suomeen Ramstedt jatkoi professorinvirassa vuoteen 1941 ja hoiti myös fonetiikan professuuria vuosina 1935–1940. Vuosina 1941–1950 hän toimi Suomalais-ugrilaisen seuran esimiehenä. Ramstedt oli mukana perustamassa Suomalais-Japanilaista Yhdistystä vuonna 1935, ja hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana kuolemaansa saakka. Ramstedt kuului myös moniin ulkomaisiin tieteellisiin seuroihin jäsenenä, ja hän oli kansainvälisesti tunnettu erityisesti mongolittarien häpykielten tuntijana. Vuonna 1946 Ramstedt valittiin Tanskan Kuninkaallisen tiedeseuran jäseneksi ja vuonna 1948 Suomalaisen Tiedeakatemian kunniajäseneksi. — Ramstedt oli kouluvuosistaan saakka aktiivisesti mukana raittiustyössä.

xxx/ellauri230.html on line 171: 1940-luvulla Ramstedt julkaisi muistelmansa, ensin Yleisradiossa esuperantoxi radio-ohjelmasarjan muodossa, sen jälkeen myös kahtena esuperantonkielisenä kirjana.

xxx/ellauri230.html on line 315: Afterwards, he was the Chinese Ambassador to the Court of St James's until 1946. Koo decided that wartime London was too dangerous for his family to live, and sent his wife and children to New York. Madame Koo had wanted to go to London and went to New York most unwillingly.

xxx/ellauri230.html on line 317:   In July 1941, the Japanese occupied the southern half of French Indochina, giving Japan the ability to project air and naval power well into the South China Sea. In response, the American, British and Dutch governments imposed an oil embargo on Japan and froze all Japanese assets in their countries.

xxx/ellauri230.html on line 321: The Cairo Conference 1943 established China's status as one of the four world powers, which was of great political and strategic significance to China. Churchill ei tykännyt kuikelosta Chiangi Kai-shekistä ja Roosevelt sai toimia välimiehenä.

xxx/ellauri230.html on line 322: On 11 January 1943, Koo signed in London a new Sino-British treaty that saw Britain renounce all of its extraterritorial rights in China, through the British refused to return Hong Kong as the Chinese had wanted. Through Koo failed to secure the return of Hong Kong, he called the new Sino-British treaty in his diary "a really an epoch-making event-the biggest treaty in a century". Kiitos vaan japsut ja sakemannit vetoavusta!

xxx/ellauri230.html on line 324:   In 1943, Madame Koo and her children finally arrived in London, but this time a rift had developed in the marriage as Koo was most unhappy with the ghost-written autobiography that his wife had just published prior to leaving New York.

xxx/ellauri230.html on line 326:   In 1945, Koo was one of the founding delegates of the United Nations. He later became the Chinese Ambassador to the United States and focused on maintaining the alliance between the Republic of China and the United States as the Kuomintang began losing to the Communists and had to retreat to Taiwan.

xxx/ellauri231.html on line 62: 
1944
Toinen maailmansota: Yhdysvaltain joukot raiskasivat Aachenin, ensimmäisen suuren langenneen Saksan kaupungin.

xxx/ellauri231.html on line 64: 
1948
Yhdysvallat hylkää taas Venäjän ehdotuksen atomiaseiden tuhoamisesta. Niitä voidaan ehkä käyttää jossain myöhemmässä jaxossa.

xxx/ellauri231.html on line 76: * October 21st, 1945  Helsinki  


xxx/ellauri231.html on line 90: *October 21st, 1946, Akron †February 4th, 2009, Glendale

xxx/ellauri231.html on line 94: *October 21st, 1949, Tel Aviv

xxx/ellauri231.html on line 228: 1947" data-nimi="Denikin Anton">Anton Ivanovitš Denikin (ven. Антон Иванович Деникин, 16. joulukuuta (J: 4. joulukuuta) 1872 Wloclawek, Varsovan kuvernementti, Venäjä – 8. elokuuta 1947 Ann Arbor, Yhdysvallat) oli venäläinen kenraali, Venäjän sisällissodassa toimineen sadan tuhannen miehen Etelä-Venäjän valkoisen armeijan komentaja vuosina 1918–1919 ja lyhytikäisen Etelä-Venäjän johtaja. Denikin oli aika lailla Tintissä usein esiintyvien professorien näköinen. 

xxx/ellauri231.html on line 240: Vuonna 1920 Denikin erosi valkoisesta armeijasta, luovutti komentajuuden Pjotr Wrangelille ja pötki Krimiltä laivalla Mustanmeren yli Istanbuliin. Denikin sai turvapaikan Englannista, jossa hän asui kaksi kuukautta. Myöhemmin hän asettui asumaan Belgiaan, sitten Unkariin, vuodesta 1926 hän asui Ranskassa ja vuodesta 1945 New Yorkissa Yhdysvalloissa. Se pääsi karkuun jenkkeihin, pystyyköhän Putin vielä samaan?

xxx/ellauri231.html on line 242:   Denikin kuoli sydänkohtaukseen 8. elokuuta 1947 lomamatkalla Ann Arborissa Michiganissa. Denikin haudattiin sotilaallisin menoihin Detroitissa. Hänen jäännöksensä siirrettiin Pyhän Vladimirin hautausmaalle Jacksoniin, New Jerseyiin. Denikinin puoliso Ksenia haudattiin (1892-1973) Sainte-Geneviève-des-Bois’n venäläiselle hautausmaalle lähelle Pariisia.

xxx/ellauri231.html on line 310:   Useat Neuvostoliiton ja Venäjän elokuvat kuvasivat Mahnoa usein negatiivisessa valossa. Boris Tširkov esitti Mahnoa vuoden 1942 eeppisessä elokuvassa Alexander Parkhomenko, jossa hän lauloi votkaa juotuaan tunnetusti perinteisen kasakkalaulun "Ihanaa, veljet, ihanaa". Vuoden 2005 Nestor Mahnon yhdeksän elämää oli venäläinen elämäkerrallinen minisarja Nestor Mahnon 9 elämästä. Pavel Derevjanko näytteli Mahnoa, ja venäläiset kriitikot kiittivät hänen esitystänsä. Sarja tunnettiin Mahnon positiivisesta kuvauksesta.

xxx/ellauri231.html on line 424:   Jenkit halusivat Buninin sodan ajaxi Nykkiin mutta se menikin niillä rahoilla Grasseen, kasvatti vihannexia ja söi kissoja ja koiria. Vuonna 1942 Villassa vieraileva toimittaja kuvaili Buninia "laihaksi ja laihtuneeksi mieheksi, joka näyttää muinaiselta pariisilaiselta". Ivan Bunin oli vankkumaton naisten vastustaja ja kutsui Adolf Hitleriä ja Benito Mussolinia "raivotuiksi apinoiksi". Kerran Pariisin Neuvostoliiton venäläisen teatterin yleisössä Bunin huomasi istuvansa nuoren puna-armeijan everstin vieressä. Kun jälkimmäinen nousi ja kumarsi ja sanoi: "Onko minulla kunnia istua Ivan Aleksejevitš Buninin vieressä?" kirjailija hyppäsi jaloilleen: "Minulla on vielä suurempi kunnia istua suuren puna-armeijan upseerin vieressä!" hän vastasi intohimoisesti.

xxx/ellauri231.html on line 426: Syksyllä 1945, suuren isänmaallisen nousukauden aallolla, Buninin 75. syntymäpäivää juhlittiin laajasti Pariisin venäläisessä yhteisössä. Bunin alkoi kommunikoida läheisesti Neuvostoliiton astiantuntijoiden, toimittaja Juri Žukovin kanssa ja kirjallinen agentti Boris Mihailpov, joka sai kirjailijalta useita uusia tarinoita julkaistavaksi Neuvostoliitossa. Huhut alkoivat kiertää, että neuvostoversio The Complete Buninista oli jo työn alla.  

xxx/ellauri231.html on line 427: Vanja suunnitteli jo paluuta Neuvostoliittoon, kuten Aleksandr Kuprin oli tehnyt 1930-luvulla. Puhuessaan kommunististen kollegojensa kanssa Pariisissa vuonna 1946 Bunin ylisti korkeimman neuvoston päätöstä palauttaa Neuvostoliiton kansalaisuus Venäjän pakkosiirtolaisille Ranskassa, mutta ei edelleenkään sanonut "kyllä" neuvostopuolen jatkuvaan kehotukseen palata. "Vanhan miehen on vaikea palata takaisin paikkoihin, joissa hän on parempina aikoina rynnähtänyt vuohia. Kaikki ystävät ja sukulaiset on haudattu... Se olisi minulle hautausmaamatka", hän kuulemma sanoi Žukoville lupaavasti, "alan ajattelemaan sitä enemmän". Taloudelliset vaikeudet ja ranskalaisen yleisön suhteellinen välinpitämättömyys Dark Avenues -lehden julkaisemista kohtaan olivat hänen motiivinsa. 

xxx/ellauri231.html on line 429: "Olen heikko, olen hengästynyt, minun on mennä etelään, mutta olen liian laiha edes uneksimaan siitä", Bunin kirjoitti Nikolai Teleshoville 19. marraskuuta 1946.

xxx/ellauri231.html on line 433: 15. syyskuuta 1947 Bunin kirjoitti Mark Aldanoville: "Minulla on täällä kirje Teleshovilta, kirjoitettu 7. syyskuuta; mikä sääli (hän ​​kirjoittaa), että olet missannut kaiken tämän: kuinka kirjasi asetettiin, kuinka kaikki odottivat sinua täällä, paikassa missä olisit voinut olla... rikas, juhlia ja olla niin suuressa kunniassa! Tämän luettuani vietin tunnin hiuksia repimässä. Sitten yhtäkkiä rauhoittuin. Yhtäkkiä mieleeni tuli kaikki ne muut asiat, jotka Zhdanov ja Fadeev saattoivat antaa minulle juhlien, rikkauksien ja laakereiden sijaan..."   

xxx/ellauri231.html on line 435: 1 Buninin viimeisten vuosien suurista tapahtumista oli hänen riitansa vuonna 1948 Maria Tsetlinan ja Boris Zaitsevin kanssa sen jälkeen, kun venäläisten kirjailijoiden ja toimittajien liitto Ranskassa päätti erottaa Neuvostoliiton passin haltijat jäsenyydestään. Bunin vastasi eroamalla unionista (ei siis Sovjet). Kirjoittajan viimeiset vuodet olivat katkeruutta, pettymystä ja huonoa terveyttä turmelevaa tupakointia; hän kärsi astmasta, keuhkoputkentulehduksesta ja kroonisesta keuhkokuumeesta. 

xxx/ellauri232.html on line 127: I större historiska arbeten som exempelvis Noltes bok och Stanley Paynes A History of Fascism 1919-1945 (1995) finns uppräkningar av element som måste ingå i en minimidefinition av fascism. Nolte nämner antimarxism, antiliberalism, antikonservatism, ledarskapsprincipen, paramilitär organisation och totalitarism. Payne lyfter fram inte mindre än tjugo faktorer som förutsättning för en framgångsrik fascistisk rörelse.

xxx/ellauri233.html on line 372:   Michel Foucault kertoi uudelleen Adamsin tarinan The Discourse on Language -kirjassa.  ​​Foucault'n mukaan tarina ilmentää yhtä "eurooppalaisen kulttuurin suurista myyteistä", nimittäin ajatus siitä, että pelkkä merimies voisi opettaa matematiikkaa japanilaiselle shogunille, osoittaa eron avoimen tiedonvaihdon välillä Euroopassa ja sen vastakohtana tiedon salainen valvonta "itämaisen tyrannian" alla. Itse asiassa Adams ei kuitenkaan ollut pelkkä merimies, vaan laivaston päänavigaattori, ja hänen arvonsa Shogunille oli laivanrakennuksen käytännön linjoilla. Vittu mikä lännyrkäinen tääkin Foucaultin heiluri. Siitä on mainintoja siellä täällä mm. albumeissa 96 (kooma-malli) ja 194.html">194 (feminismin trendejä), mutta se ei ole ollut luupin alla kunnolla. Lukemattakin voi olla suhteellisen varma että se on totaalinen ääliö. 

xxx/ellauri233.html on line 438: Mary Temple Grandin (born August 29, 1947) is an American scientist, academic and animal behaviorist. She is a prominent proponent for the humane treatment of livestock for slaughter and the author of more than 60 scientific papers on animal behavior. Grandin is a consultant to the livestock industry, where she offers advice on animal behavior, and is also an autism spokesperson. 

xxx/ellauri234.html on line 107: Äidinisän kirjan Upplevelser i finska koncentrationsläger (Federativs Forlag, Tukholma, Ruotsi, 1949) kääntämisestä suomeksi on muhinut päässäni lähes parikymmentä vuotta.

xxx/ellauri234.html on line 124: Maamme johto ei missään vaiheessa tunnustanut syyllisyyttään talvisodan syttymiseen eikä liioin ollut valmis rauhanomaiseen ja ystävällismieliseen politiikkaan suurta rauhantahtoista naapuriamme kohtaan. Sen sijaan maamme vanhoillinen johto solmi salaisia poliittisia ja sotilaallisia suhteita natsi-Saksan kanssa. Samaan aikaan käynnistettiin huonosti peitelty propaganda revanssisotaa varten. Maamme sotilaallinen ja poliittinen johto tukeutui Hitlerin Saksan sotilaalliseen voimaan ja aloitti heti rauhansopimuksen solmimisen jälkeen vuonna 1940 valmistelut uutta Neuvostoliiton vastaista sotaa varten tällä kertaa natsi-Saksan liittolaisena.

xxx/ellauri234.html on line 128: Vielä kesällä 1940 valtaapitävien rohkeus ei riittänyt organisaation lakkauttamiseen. Sen sijaan ryhdyttiin toimiin organisaation toiminnan vaikeuttamiseksi. Valtaapitävät julistivat voimaan asetuksen, joka kielsi useamman kuin kolmenkymmenen hengen kokoontumisen muualla kuin kirkossa. Samaan aikaan valtiollinen poliisi Valpo vangitsi yhdistyksen johtohenkilöitä. Kun sodan lietsojien itsevarmuus kasvoi, lisääntyivät vangitsemiset syksyllä 1940. Uuden yhdistyksen rekisteröintiä siirrettiin kerta toisensa jälkeen, ja vuodenvaihteessa 1940-1941 yhdistys lakkautettiin. Uuden sodan päällepäsmärit ja organisoijat olivat tässä vaiheessa ehtineet sotavalmisteluissaan jo niin pitkälle, että ainoastaan Neuvostoliittoa vastaan suunnatun hyökkäyksen päivämäärä oli vain päättämistä vailla. Fasistiset sotapo liitikot sekä revanssin puolestapuhujat luottivat valtaansa ja odottivat sodan syttymistä samalla, kun viimeiset sotavalmistelut tehtiin. Saksalaisia joukkoja oli tullut Suomeen jo syksyllä 1940 Herkkules- joukkojenkuljetusvaunuineen. Seuraavan kevään aikana niiden lukumäärä kasvoi huolestuttavaa vauhtia. Jopa asiaan vihkiytymättömille valkeni, mistä tässä oikeasti oli kysymys.

xxx/ellauri234.html on line 130: Kesäkuun 22. päivänä vuonna 1941 se sitten tapahtui. Yhdessä natsi-Saksan kanssa Suomi aloitti hyökkäyssodan Neuvostoliittoa vastaan. Lähes koko Eurooppa oli nyt liekeissä...

xxx/ellauri234.html on line 134: Myöhään illalla tiistaina 17. kesäkuuta 1941 heräsin siihen. että asuntoni oveen Vaasassa hakattiin kovaäänisesti. Ulkopuolella seisoi kolme poliisia. Kaksi heistä oli pukeutunut univormuun, yksi oli siviilivaatteissa. He kehottivat minua, ei kovinkaan ystävälliseen sävyyn, tulemaan mukaansa. Kysymykseeni, mitä asia koski, en saanut vastausta. Kun olimme saapuneet poliisiasemalle, sain ensimmäisen »kohteliaan» tervetulotoivotuksen. Päivystävä konstaapeli kysyi saattajiltani, miksi minut oli tuotu asemalle. Yksi saattajistani vastasi seuraavalla tavalla: »Ammuttavaksi!»

xxx/ellauri234.html on line 144: Matka sinne oli kaikkea muuta kuin mukava. Juhannusaattona ja juhannuspäivänä vuonna 1941 ilma oli tukahduttavan kuuma. Junassa meidät työnnettiin ahtaisiin vankikarsinoihin. »Raitista» ilmaa tuli ainoastaan haisevan käymäläputken kautta. Hyvä ystäväni ja kohtalotoverini Birger Dahl Vaasasta oli erittäin kunnossa siirron aikana. Hän menetti tajuntansa useamman kerran 29 tuntia kestäneellä matkalla. Oma vointini

xxx/ellauri234.html on line 151: Ennen lähtöä Riihimäeltä tiistaina 9. syyskuuta 1941 pataljoonankomentaja majuri Perm piti meille puheen. Siinä hän ilmoitti juhlallisesti, että kaikki vanhat asiat oli nyt unohdettu ja meidät katsottiin nyt moitteettomiksi kansalaisiksi. Saisimme tilaisuuden tehdä osuutemme maailman vapauttamiseksi »idän barbaarista». Leningrad - tai Pietari, kuten hän sanoi - oli aivan romahduksen partaalla. Muutaman päivän kuluessa, ehkä muutamassa tunnissa, puna-armeijan luhistuminen rintaman tällä osa-alueella olisi tosiasia. Majurin silmissä loisti suomalaissoturin fanaattinen kiihko...

xxx/ellauri234.html on line 171: 	Koska mitään ei kuulunut ja aika kului, aloimme jo, vaikkakin katkerin mielin, valmistautua siihen, että vankeutemme jatkuisi. Yllätyimme siis melkoisesti 5. marraskuuta 1944, kun saimme ilmoituksen, että päivä on koittanut. Siis se päivä, jota olimme odottaneet kaikki nämä vuodet: vapautumisen päivä! Vartija ilmoitti lyhyesti viimeiset käskynsä: Valmistautukaa lähtöön. Ottakaa pois vanginpukunne ja pukeutukaa sotilaspukuunne. Puolen tunnin kuluttua on lähdön aika.

xxx/ellauri234.html on line 433:  Reilu viikko myöhemmin, 1–8. tammikuuta 1940, suomalaiset torjuivat puna-armeijan ylpeyden, ukrainalaisdivisioona 44:n Raatteen tiellä.

xxx/ellauri235.html on line 446: Born in Cairo, Forester had a complicated life, including imaginary parents, a secret marriage, a murder charge, and a debilitating illness. He was educated at Alleyn's School and Dulwich College in Dulwich, South London. He married Kathleen Belcher in 1926, had two sons, and divorced in 1945. His eldest son, John, was a noted cycling activist and wrote a biography of his father.

xxx/ellauri235.html on line 448: 	During World War II Forester moved to the United States where he wrote propaganda to encourage the country to join the Allies, and eventually settled in Berkeley, California; while living in Washington, D.C., he met a young British intelligence officer named Roald Dahl, of whose experiences in the RAF he had heard word, and encouraged him to write about them. In 1947, he secretly married a woman named Dorothy Foster. He suffered extensively from arteriosclerosis later in life.

xxx/ellauri235.html on line 471: Forester oli koulutukseltaan lääkäri, mutta ei koskaan toiminut ammatissa. Vuonna 1926 hän meni naimisiin Kathleen Belcherin kanssa. Tästä liitosta heille syntyi kaksi lasta, molemmat poikia. He erosivat vuonna 1945. Toisen maailmansodan aikana Forester osallistui sotaponnisteluihin propagandan kirjoittajana Englannissa. Sodan jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin ja asettui jonkin ajan kuluttua asumaan Kaliforniaan Berkeleyn kaupunkiin. Vuonna 1947 hän meni naimisiin Dorothy Fosterin (Farter) kanssa. Tästä liitosta ei tullut issueita. Ehkä se oli vaan peitetarina.

xxx/ellauri237.html on line 61:   Konttinen ryhtyi kirjailijaksi vuonna 1936 ja oli fasistisen Suomen suosituimpia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Erityisen suosittu oli hänen uskonnollissävyinen Marketta-kirjasarjansa, joka kertoi renkvistiläisestä karjalaistytöstä ja tämän perheestä. Sarja oli syvältä perseestä, kuten kohta saatte kokea. Topelius-palkinnoilla tai kunniamaininnoilla hänet palkittiin joka vuosi vuosina 1947-1951 ja kerran vielä vuonna 1958. Sekin todistaa jo jotakin.

xxx/ellauri237.html on line 191: Jussi Aro oli pienviljelijä Maria Aron poika, joka kiinnostui kirjoista ja vieraista kielistä jo lapsena. Hän valmistui ylioppilaaksi 1945 alle 17-vuotiaana.

xxx/ellauri237.html on line 192: Jussi Aro valmistui filosofian kandidaatiksi 1949, lisensiaatiksi 1956 ja väitteli filosofian tohtoriksi joulukuussa 1961. Jussi Aro oli Helsingin yliopiston assyriologian ja seemiläisen filologian dosenttina vuodesta 1956 ja seemiläisten kielten professorina vuodesta 1965. Hän oli yliopiston Afrikan ja Aasian kielten ja kulttuurien laitoksen esimies. Jussi Aro sai teologian kunniatohtorin arvon 1973.

xxx/ellauri237.html on line 672:   Espanjan sisällissota ja P. Nerudan ystävän García Lorcan murha saivat Nerudan lähestymään poliittisesti ensin tasavaltalaisia ja sitten kommunistisia liikkeitä. Toimittuaan erilaisissa konsulintehtävissä muun muassa Ranskassa ja Meksikossa Neruda palasi 1943 Chileen, ja hänet valittiin 1945 kommunistipuolueesta Chilen senaattiin. Vuonna 1947 Neruda joutui presidentti González Videlan epäsuosioon ja piileskeli maan alla, kunnes pääsi 1949 pakenemaan Chilestä. Elettyään useissa Euroopan maissa ja Neuvostoliitossa hän palasi Chileen 1952, ja hän eli lopun elämäänsä Chilessä vauraana ja arvostettuna. Hänelle myönnettiin 1953 Stalin-palkinto. Palattuaan Chileen Neruda osallistui muun muassa Salvador Allenden vaalityöhön. Tämän aikakauden julkaisuista suuri osa on poliittista.

xxx/ellauri237.html on line 841: They met in Santiago in 1946, when she was working as a physical therapist in Chile. She was the first woman in Latin America to work as a podiatric therapist. Urrutia was the inspiration behind Neruda´s later love poems beginning with Los Versos del Capitan in 1951, which the poet withheld publication until 1961 to spare the feelings of his previous wife; as well as 100 Love Sonnets which includes a beautiful dedication to her (which one?).

xxx/ellauri237.html on line 999:   Vuonna 1948 amerikkalainen psykologi Roger Rabbit antoi persoonallisuustestin turveloille jenkki opiskelijoille. Sitten opettaja antoi jokaiselle opiskelijalle kortin, jossa oli persoonallisuusanalyysin tulokset. Tämän jälkeen hän pyysi opiskelijoita pisteyttämään 0-5 tarkkuuden, jolla hänen mielestään persoonallisuusanalyysi kuvasi heitä, ollen 0 "erittäin huono" ja 5 "erinomainen". Keskiarvo oli 4,26.

xxx/ellauri239.html on line 52: 	 Wayne Walter Dyer (10. toukokuuta 1940 – 29. elokuuta 2015) oli amerikkalainen itseapukirjailija ja motivoiva puhuja. Dyer suoritti kasvatustieteen pikkudiplomin ohjauksessa ja neuvonnassa mukaansa nimitetyssä Wayne State Universityssä vuonna 1970. Uransa alkuvaiheessa hän työskenteli lukion ohjausneuvojana ja jatkoi menestyksekkään yksityisen terapiakäytännön suorittamista. Hänestä tuli suosittu neuvonantajakoulutuksen professori St. Johnin yliopistossa (joku muukin  oli äskettäin sieltä valmistunut, kukahan se oli?), jossa kirjallinen agentti lähestyi häntä laittamaan ideansa kirjamuotoon. Tuloksena oli hänen ensimmäinen kirjansa, Your Eroneous Zones (1976), yksi kaikkien aikojen myydyimmistä kirjoista, jota on tähän mennessä myyty arviolta 100 miljoonaa kappaletta. Jopa huomattavasti enemmän kuin ruozalaisia dekkaristeja, mutta vähemmän kuin Pauli Kanin pakinoita.  

xxx/ellauri250.html on line 184: Gunilla Elisabet Dukure Bergström (24. heinäkuuta 1942 Göteborg – 25. elokuuta 2021 Tukholma) oli ruotsalainen lastenkirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan Mikko Mallikas -kirjoistaan, jotka hän on myös kuvittanut. Mikko Mallikas (alkuteoksissa Alfons Åberg) on isänsä kanssa asuva äiditön pieni poika, joka on oman elämänsä sankari. Mikko Mallikkaasta on tehty samanniminen piirrossarja, jossa on esiintynyt myös Bergströmin toinen tunnettu hahmo Milla. Bergström oli ize 2 avioeroperheen bonuslapsi. Bergström poti kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Hänellä oli vammainen tytär Boel. Hänellä ei nähtävästi ollut yhtään kunnollista miestä. Hän oli DN:n ja Aftonbladetin toimittaja. Hänen isänsä oli juuri samanlainen pelle retku kuin Alfonsin. Tämä kaikki saattaa selittää mixi Mikko Mallikkaasta tuli tollanen vammasennäköinen paskalätty kusiaivo.

xxx/ellauri250.html on line 342: Romanen fokuserer på hovedpersonen, Henry Chinaski, mellom 1920 og 1941, og begynner med Chinaskis tidlige minner. Etter hvert som historien utvikler seg, følger leseren livet gjennom hans skoleår og som ung voksen. Chinaski forteller at han har en voldelig far, og hans mor gjør ingenting for å forhindre farens misbruk. Henry er ikke særlig atletisk, men forsøker så godt han kan på å forbedre seg. Fotball er vanskelig for ham, men han nyter volden som følger med. Han har bare litt bedre resultater i baseball. Chinaski utvikler seg gjennom grunnskolen, og har fokus på sport, vold og jenter. Han er en simpel dummer apa han. Just liksom Jo Nesbø.

xxx/ellauri250.html on line 565: On July 22, 1944, with the war ongoing, Bukowski was arrested by FBI agents in Philadelphia, where he lived at the time, on well grounded suspicion of draft evasion. At a time when the U.S. was at war with Nazi Germany, and many Germans and German-Americans on the home front were suspected of disloyalty, Bukowski's German birth and habit of quoting Mein Kampf "troubled" authorities. He was held for seventeen days in Philadelphia's Moyamensing Prison. Sixteen days later, he failed a psychological examination that was part of his mandatory military entrance physical test and was given a Selective Service Classification of 4-F (unfit for much anything, let alone military service, als physisch sowie mental untauglich für den Militärdienst ).

xxx/ellauri250.html on line 569: 1947 kehrte Bukowski nach Los Angeles zurück und lernte die zehn Jahre ältere Jane Cooney Baker (1910–1962) kennen, mit der er bis Anfang der 1950er-Jahre zusammenlebte. During part of this period he continued living in Los Angeles, working at a margarine - no, a pickle factory for a short time but also spending some time roaming about the U.S., working sporadically like Donald Duck and staying in cheap rooming houses. Ab 1952, he took a job as a fill-in letter carrier with the United States Post Office Department in Los Angeles, but resigned just before he reached three years' service. 

xxx/ellauri250.html on line 627: Peter Albert David Singer AC/DC (born 6 July 1946) is an Australian moral philosopher, currently the Ira W. DeCamp Professor of Bioethics at Princeton University. He specialises in applied ethics and approaches ethical issues from a secular, utilitarian perspective. He is known in particular for his book Animal Liberation (1975), in which he argues in favour of veganism, and his essay "Famine, Affluence, and Morality", in which he argues in favour of donating veggies to help the global poor. For most of his career, he was a preference utilitarian, but he stated in The Point of View of the Universe (2014), coauthored with Katarzyna de Lazari-Radek, that as he became a celeb and started earning bigger bucks, he had become a hedonistic utilitarian, or utilitarian hedonist.

xxx/ellauri250.html on line 818: Sir John Major KG CH (born 29 March 1943) is a British former politician who served as Prime Minister of the United Kingdom and Leader of the Conservative Party from 1990 to 1997.  Prior to becoming prime minister, he served as Foreign Secretary and Chancellor of the Exchequer in the third Thatcher government. Läpimätä torykonna toisin sanoen.  Sillä oli sellaset jättimäiset teeveelasit jotka tuli muotiin 80-luvun alussa; mäkin ostin sellaset kerran Lauttasaaresta mutten kehannut käyttää sittenkään. Major oli pääministeri Persianlahden sodan aikana. Hänen ensimmäisinä vuosinaan maailmantalous ajautui matalasuhdanteeseen 1980-luvun pitkän nousun jälkeen. Muutenkin meni majurilta enimmäkseen kaikki perseelleen. Henki sentään vielä pihisee. 

xxx/ellauri252.html on line 63: 19461">
Ohjeita vaimolleni

xxx/ellauri252.html on line 252: Vuonna 1946 presidentti Truman erotti Wallacen, koska tämä oli kannattanut suuriäänisesti yhteistyötä Stalinin kanssa ja ystävyyttä Neuvostoliiton kanssa juuri kun Truman ja demokraatit olivat alkaneet pitää Neuvostoliittoa ei vain ideologisena vihollisena vaan myös vakavana uhkana rauhalle, minkä tähden Lännen velvollisuus oli hillitä sen työntymistä Eurooppaan ja muuallekin.

xxx/ellauri252.html on line 306: Martti Simojokea oli pienestä pitäen vaivannut alemmuudentunne. Hän epäili, ettei hänellä olisi henkisiä edellytyksiä yliopisto-opiskeluun. Siinä hän oli oikeassa, mutta Simeliusten hyvävelisuhteet auttoivat. Sodan pitkittyessä Martti Simojoki suunnitteli väitöskirjatyötä. Hän sai 1943 vuoden mittaisen opintoloman perusteenaan vuoden stipendi Saksaan. Kuitenkin sotaolosuhteet Saksassa estivät opiskeluaikeet siellä ja hän palasi Suomeen. Matka kesti kaksi kuukautta. Simojoelta jäi saamatta Saksasta metodinen oppi Prahan pyöveliltä, jota hän oli tavoitellut. Hepulla oli muita kiireitä. Ehti siinä  kuitenkin käydä Reeperbaanalla huorissa. Suomalainen ylioppilas on kansallismielinen.

xxx/ellauri252.html on line 311: 

xxx/ellauri252.html on line 317: Niin oli Jumalan tahto: sankarihautajaisissa pidettyjä puheita. Koonnut Martti Simojoki. WSOY, 1940.

xxx/ellauri252.html on line 354: 

xxx/ellauri252.html on line 427:   Eli Beckin haastattelema kampaaja ei ollut Moosexen lain mukaan syntinen, eikä liioin sitä nussinut läski filmiohjaaja. Kyseessä oli ihan reilu bisnis tränsäxön. Sjövall Wahlöö ovat tässä aivan Moosexen linjoilla. Moraalin muutoxen takana on pilleri. Haikara? Sen tulosta me päätämme ihan ize. Kun ei-toivotut lapset saa torpattua ilman eri käskyä, kuka kaipaa kiveen hakattua moraalia? No ehkä Martti Simojoki: Kirkko ja eronneitten vihkiminen. Kirjapaja, 1948, vide infra.

xxx/ellauri252.html on line 472: Varhain huhtikuun 9. päivän aamuna vuonna 1940 koitti Wesertag (”Weser-päivä”). Saksa valloitti Tanskan ja hyökkäsi Norjaan. Saksalaiset ilmoittivat maiden hallituksille, että Wehrmacht on saapunut ”suojelemaan maiden neutraaliutta ranskalais-brittiläistä aggressiota vastaan.” Huoh, aina tää sama tematiikka sodan alkupropagandassa.

xxx/ellauri252.html on line 483:   Taistelu Norjasta, Norjan taistelu tai Norjan miehitys oli konflikti, jossa Saksa valloitti Norjan toisessa maailmansodassa huhti–kesäkuussa 1940. Operaation päätavoitteena oli varmistaa Saksan sotateollisuudelle tärkeän rautamalmin saanti Ruotsista. Operaatio eteni nopeasti ja Norja yllätettiin pahasti. Norjalaiset olivat saksalaisten hyökätessä täysin valmistautumattomia taisteluun.  Liittoutuneet saapuivat norjalaisten avuksi, ja vaikka vastaiskut maan eteläosissa jäivät tuloksettomiksi, Pohjois-Norjassa saksalaiset kokivat koko sodan ensimmäisen tappionsa Narvikin taistelussa. Hei hetkinen, eikös Tanskan valtauxessa sakujoukkueita ollut lyöty jo takaisin tiesuluilta verissä päin?

xxx/ellauri252.html on line 487:   Saksan hyökkäys Ranskaan toukokuussa 1940 kuitenkin sai liittoutuneet vetäytymään Norjasta, jonka jälkeen maan oli antauduttava saksalaisille, ja sen hallitus lähti maanpakoon Lontooseen.

xxx/ellauri252.html on line 489:   Britit ja ranskixet teki norjalaisille kivat oharit suojellaxeen omaa tonttiaan. Ajettuaan Dietlin jo Ruåzin rajalle norjalaiset kazoi taaxeen ja näki liittolaisten painelevan jo kaukana kotiin täyttä höyryä. Dietlin porukat naureskeli vanttuisiinsa. Norja pysyi miehitettynä toukokuuhun 1945, jolloin brittijoukot saapuivat maahan, ja saksalaisjoukot antautuivat ilman vastarintaa.

xxx/ellauri252.html on line 503:     Catalina är että namn för DC-3. Tre år tidigare hade Sverige, i strid med den officiellt strikta neutralitetslinjen, ingått ett hemligt avtal med USA och Storbritannien. Svenska signalspaningsdata skulle bytas mot amerikansk teknisk utrustning. Flygvapnets specialutrustade Tp 79:or 79001 Hugin och 79002 Munin (Odens korpar, see album 144 genomförde regelbundet topphemliga flygningar över Östersjön med amerikansk signalspaningsutrustning ombord. Sverige bedrev även fotospaning mot Sovjetunionen. Under 1948 hade en S 26 Mustang flugen av Fredrik Lambert-Meuller medvetet kränkt sovjetiskt territorium. Flygplanet var utrustat med en kamera lånad från USA:s flygvapen. Under 1949 hade spaningsflygningarna fortsatt med en S 31 Spitfire flugen av Ingemar Wängström.

xxx/ellauri253.html on line 53: 	Teoksessa Pääkallokehrääjä Remes kuvaa fiktiivistä kommunistivaltiota, Suomea, joka syntyi Neuvostoliiton vallattua Suomen 1944.  Silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja pahoitteli  kotisivuillaan tammikuussa 2001 luettuaan kirjan Ruttokellot, että Remeksen koko tuotannossa kaikki pahuus näyttää liittyvän Venäjään ja venäläisiin.

xxx/ellauri253.html on line 177: Ervastien määrä on noussut takavuosista. Suomen sodissa 1939–1945 kaatui tai muuten menehtyi kuusi Ervastia. Ervastien yleisimpiä asuinpaikkoja olivat Kuusamo (14 vainajaa), Oulu (6), Oulunsalo (6) sekä Pudasjärvi (6). Lähes kaikki asuivat kuollessaan Uudellamaalla ja Pohjois-Suomessa.

xxx/ellauri253.html on line 259: Pääkallokehrääjä on olematon perhoslaji. Se on vaihtoehtohistoria toisenlaisesta Suomesta. Tässä spekulatiivisessa fiktiossa (spefi) Suomen demokraattinen tasavalta on kuulunut osana Neuvostoliiton itäblokkiin kesäkuusta 1944 lähtien, jolloin neuvostojoukot miehittivät Suomen jatkosodan päätteeksi. Sosialistisessa Suomessa Leininintien varteen pysäköidyt autot ovat Ladoja ja Otto-Ville Kuusisen jättipatsas vartioi postitaloa, joka on vanhaan tapaan Heikinkadulla. Epämiellyttävä valkokenraali on lakaistu vittuun. Eletään vuotta 1986, kun kansainväliset tapahtumat käynnistyvät. Kreml saa viestin vetää puna-armeijan joukkonsa välittömästi pois Suomesta. Uhkaus vahvistuu vakavaksi ja todelliseksi. Suurvallan turvallisuuskoneisto käynnistyy täydellä teholla, sillä Sininen Armeijakunta -niminen terroristiryhmittymä aikoo tehdä Suomessa demilitarisaation. 

xxx/ellauri253.html on line 512: Vaikka olympialaiset saivat odottaa, Helsingin stadionilla kilpailtiin kuitenkin heinäkuussa 1940. Kaatuneiden urheilijoiden puistokilpailuja seurasivat stadionin katsomossa muun muassa presidentti Kyösti Kallio ja marsalkka Mannerheim. Katsomo oli hiirenhiljaa, kun Suomen liput tekivät radalle kaatuneille jalkakamppeja puolitankoon laskeutuen. Näyttelijä Eino Kaipainen lausui Yrjö Jylhän juhlarunon Vaienneet voittajat:

xxx/ellauri255.html on line 55: 1946" data-video="Hanuria"/>

xxx/ellauri255.html on line 61: Etumus perustettiin joulukuussa 1941 tavoitteenaan pysäyttää Pohjoisen armeijaryhmän leviäminen niin että Wehrmacht pääsisi loukkaamaan Leningradia. Sen yksiköt lähetettiin alun perin Leningradista kaakkoon tukemalla oikeaa reunaa Ladoga-järvellä; rintaman nimi on velkaa Volhovin kaupungille, 110  km itään Leningradista, Laatokan järven etelärannalla.

xxx/ellauri255.html on line 63: Se hajotettiin huhtikuussa 1942 Leningradin rintaman eri yksiköiden jouduttua exyxiin. Volkhovin rintama luotiin uudelleen kesäkuussa 1942; vuonna 1944 hänmies osallistui operaatioon Novgorod-Luga ennen hajoamistaan ​​uudelleen. Rintaman ainoa komentaja oli armeijan kenraali Kirill Meretskov. 

xxx/ellauri255.html on line 77: "Ja tässä", kailotti partisaani joka eräoppaana myös tunnettiin, "ampui Jasper Raatikainen konekiväärillään seitsemänsataa kolmekymmentä, vai oliko se yksi, ei taisi sittenkin olla 25 shakkinappulaa, eli venäläistä eliittisotilasta juuri tähän kuoppaan. Ja tuossa vähän matkan päässä kesällä 1944 tuhosi Ilmari Kivivirta Sturmi-rynnäkkötykillään ainakin seitsemän hylättyä venäläistä panssarivaunua, mukaanlukien yhden raskaan rynnäkkötykin, kunnes paloi hengiltä. Ja tässä..."

xxx/ellauri255.html on line 124: Antony James Pyp Pipo on brittiläinen historioitsija ja kirjailija. Hän on kirjoittanut lukuisia elämäkertoja ja teoksia toisesta maailmansodasta ja Espanjan sisällissodasta. Pyp Pipon tunnetuimmat julkaisut ovat Stalingrad ja Berliini 1945. Pyp Pipo on ollut aiemmin sotilas.

xxx/ellauri255.html on line 184: 	Toukokuussa 1849 Bakunin oli Dresdenin kansannousun johtohahmo. Mukana olivat hänen lisäkseen myös muun muassa myöhemmin säveltäjänä maailmanmaineeseen noussut Richard Wagner sekä muuten tuntemattomaxi jäänyt arkkitehti Gottfried Semper. Epäonnistuneen kansannousun jälkeen Bakunin vangittiin Chemnitzissä ja tuomittiin yli vuoden vankeuden jälkeen kuolemaan. Chemnizissä tehdään hyvää vehnäolutta vielä tänäkin päivänä, ja rusikoidaan maahanmuuttajia. Tuomio kuitenkin muutettiin elinkautiseksi, jotta Bakunin olisi voitu viedä oikeuden eteen myös Itävalta-Unkarissa ja Venäjällä. Heinäkuussa 1850 hänet luovutettiin Itävallan viranomaisille, jotka 11 kuukauden vankeuden jälkeen langettivat Bakuninille toisen kuolemantuomion. Tämäkin muutettiin elinkautiseksi, ja toukokuussa 1851 hänet luovutettiin Venäjälle. Bakunin oli vangittuna aluksi Pietarissa sijaitsevassa Pietari-Paavalin linnoituksessa, josta hänet kolmen vuoden kuluttua siirrettiin Laatokan rannalle Pähkinälinnaan. Pähkinälinna (ven. Шлиссельбу́рг, Šlisselburg, vuoteen 1611 saakka Оре́шек, Orešek, vuosina 1611–1702 Нотебург, Noteburg ja vuosina 1944–1992 Петрокрепость, Petrokrepost, saks. Schlüsselburg, ruots. Nöteborg) on kaupunki Leningradin alueen Kirovskin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Nevan niskassa lähellä Laatokkaa 41 kilometrin päässä Pietarista. Kaupungissa asui 13 305 henkeä (vuonna 2010). 

xxx/ellauri255.html on line 454: 	Taizé-yhteisö on kansainvälinen ekumeeninen yhteisö, jonka kotipaikka on Etelä-Burgundissa Ranskassa. Sen perusti Roger Louis Schutz-Marsauche eli veli Roger vuonna 1940.

xxx/ellauri255.html on line 461: Sveitsiläisen protestanttipapin poika Roger Rabbit hankki 1940-luvun taitteessa itäisestä Ranskasta Taizén kylästä, Mâconin pohjoispuolelta maatilan ja alkoi majoittaa sinne juutalaislapsia ja muita natseja pakoon lähteneitä alaikäisiä herkkupaloja. Toinen maailmansota keskeytti työn, mutta veli Roger palasi sodan jälkeen kylään kolmen opiskelutoverinsa kanssa. Vuonna 1949 Taizéen asettui seitsemän protestanttiveljeã Euroopan eri maista ja sitoutuivat yhteisomistukseen, selibaattiin ja kuuliaisuuteen veli Rogerille.

xxx/ellauri259.html on line 59:   Yrjö Ilmari Larmola (5. toukokuuta 1940 Nurmijärvi – 1. heinäkuuta 2021 Helsinki) oli suomalainen filosofian tohtori ja Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja. Larmolan vanhemmat olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori Erkki Yrjö Larmola (ent. Lindfors) ja vakuutusvirkailija Irja Helena Pernaja. Larmola pääsi ylioppilaaksi 1959 ja suoritti Helsingin yliopistossa humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon 1963, filosofian kandidaatin tutkinnon 1971, maisterintutkinnon 1973, lisensiaatintutkinnon 1986 ja väitteli filosofian tohtoriksi 1990 tutkielmalla, joka käsitteli Eino Leinoa.

xxx/ellauri259.html on line 301: Toi tietoisuus on näistä pahin, se varsinainen pirulainen. Sen voi väliaikaisesti turruttaa mm. viinalla. Johannes Bronkhorstin mukaan on mahdollista, ainakin toivottavaa, että "alkuperäinen buddhalaisuus ei kiistänyt sielun olemassaoloa", vaikka vahva buddhalainen perinne on väittänyt, että Buddha vältti puhumasta sielusta tai jopa kiisti sen olemassaolon. Länkkärit ovat tästä ihan hädissään, roikkuvat kiinni aggregaatissa kuin huorabussissa paleleva huora Ivalo-poliisisarjassa. Johannes Bronkhorst (s. 17. heinäkuuta 1946 Schiedam, Alankomaat) on alankomaalainen orientalisti ja indologi, joka on erikoistunut buddhalaisiin tutkimuksiin ja varhaiseen buddhalaisuuteen. Hän on Lausannen yliopiston emeritusprofessori. Kohta sekin pääsee näkemään oliko se oikeassa vaiko väärässä.

xxx/ellauri259.html on line 522:   Kun sain Finlandia-palkinnon vuonna 2002, kirjallisuuden opettajani Ritva Haavikko puolestaan sanoi kauniisti: ”Onhan Kari tuossa nyt gradua tarpeeksi.” Sain häneltä synninpäästön sille, että hulivilinä en hoitanut opintojani loppuun asti. Pentti Lyly julkaisi tutkielmia kirjallisuuden alalta harvakseen, mutta työn jälki oli aina tarkkaa ja kriittisesti seulottua. Lylyn julkaistut tutkielmat Mannisesta ovat laatutyötä. Lyly toimitti 1991 teoksen Tyrjän rykmentin tykkikomppanian vaiheista 1941–44. Lyly saattoi olla homo.

xxx/ellauri259.html on line 526: Miltei kaikki vaikuttajat ovat aloittaneet Savon Sanomien kesätoimittajina, mainitaxemme  9 nimestä vain Lasse Lehtisen, Timo TA Mikkosen, Lenita Airiston, Johanna Raunion, Kristina Carlsonin ja Hotakaisen Karin. Lehtisen isä Allan oli palopäällikkö Kuopiossa, missä Lehtinen kävi koulunsa vuosina 1957–1965. Lehtinen väitteli filosofian tohtoriksi (poliittinen historia) vuonna 2002 Oulun yliopistossa. Väitöskirjan Aatosta jaloa ja alhaista mieltä. SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1944–1981 tieteellinen taso "herätti keskustelua". Muun muassa dosentti Juhani Suomi oli sitä mieltä, ettei teos täyttänyt väitöskirjan vaatimuksia. Puolueensa oikean laidan kulkijana Lehtinen ei ollut koskaan puheenjohtaja Kalevi Sorsan suosiossa. Hän käsikirjoitti Hyvät herrat -tv-sarjaa yhdessä Aarno Laitisen kanssa. Lehtinen on myös juontanut Haluatko miljonääriksi? -televisio-ohjelmaa vuosina 1999–2005.

xxx/ellauri259.html on line 528: Aarno Olavi ”Loka” Laitinen (17. tammikuuta 1943 Helsinki – 25. syyskuuta 2021 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja kolumnisti pysähtyneisyyden aikana. Laitinen oli Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimies vuodesta 1972. Hänet erotettiin 1982, kun paljastui, että hän oli keskeinen Tamminiemen pesänjakajat -kirjan kirjoittaja. Saatuaan suuren neuvoston tuomion Aarno "Loka" Laitinen oli Iltalehden pitkäaikainen kolumnisti. Satiirisissa teksteissään hän arvosteli usein suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Toinen kolumnien vakioaihe oli feminismi ja naisverkosto. Toisaalta hän kirjoitti hyväksyvään sävyyn niin sanotuista isojen poikien verkostoista. Hän otti kantaa vihreitä arvoja vastaan ja ydinenergian puolesta. Usein hän oli kolumneissaan vastustanut myös erilaisia sääntöjä ja kieltoja, jotka hänen mukaansa rajoittivat yksilönvapautta.

xxx/ellauri259.html on line 720: 1945.jpg.webp" />

xxx/ellauri261.html on line 53: Liisa Mäntymies, vuoteen 1992 asti Liisa Suurla, vuoteen 1975 asti Liisa Partanen, (s. 18. helmikuuta 1947 Kuusankoski) on suomalainen kirjailija ja saattohoitaja  joka pyöräilee ja paarustelee vieläkin Länsi-Käpylässä suu happamassa virneessä. Liisa on syvästi uskonnollinen ja kirjoitti hartaan ilakoivia kirjoja ja kolumneja Käpylälehteen  mm. miesvainajansa syöpäkuolemasta. Liisa tarjoaa lyhyttä ja pitkää terapiaa maxusta. Ala matka autenttiseksi naiseksi Liisa Suurlan Aramnaasissa. 

xxx/ellauri261.html on line 79: 19462085/19462085_011_5074.jpg" height="200px" />

xxx/ellauri261.html on line 97: Isä Ambrosius (siviilinimeltään Risto Tapani Jääskeläinen, s. 10. elokuuta 1945 Tohmajärvi) on eläkkeellä oleva Helsingin ortodoksisen hiippakunnan metropoliitta. Hän toimi hiippakunnan piispana vuosina 2002-2017. Luterilaisessa kodissa Ambrosius kasvoi valoisaan kristillisyyteen, joka kunnioitti toisuskoisia ja ateisteja. Ristimänimen Risto hän oli saanut - ei jäätyneeltä kissankakalta - vaan kun keskustaoikeistolaiset vanhemmat (Eetu ja Henni Jääskeläinen) osoittivat myötätuntoa Risto Rytiä kohtaan. Äiti ihaili ortodoksisuutta. Naapurikauppiaan ikonit koskettivat pikkupoikaa pysyvästi. Uskonpuhdistaja Martin Luther käski syystä kalkita pirunkuvat piiloon kirkoista!

xxx/ellauri261.html on line 159: Naisbitt has had a profound influence leading on modern-day futurists, such as David Howler and others. David Howler (born 3 July 1948) is a futurist, keynote speaker, and author of The Shit Age. He coined the phrase "The Shit Age" and identified this new age as the successor to the Information Age in 2007. How right he was. Howler was profiled in the coffee table book Connected Worlds published by BTGroup PLC 2014. 

xxx/ellauri261.html on line 185: Alan Wilson Watts (6 January 1915 – 16 November 1973) was an English writer, speaker and self-styled "philosophical entertainer", known for interpreting and popularising Japanese, Chinese and Indian traditions of Buddhist, Taoist, and Hindu philosophy for a Western audience. Born in Chislehurst, England, he moved to the United States in 1938 and began Zen training in New York. He received a master´s degree in theology from Seabury-Western Theological Seminary and became an Episcopal priest in 1945. He left the ministry in 1950 and moved to California, where he joined the faculty of the Asian Academy of American Studies.

xxx/ellauri261.html on line 197:     Behold the Spirit (1947)

xxx/ellauri261.html on line 202:     (m. 1938; div. 1949)​

xxx/ellauri261.html on line 227: Burden received only a two-year scholarship offered to women to attend the University of Chicago where she studsed frequently under Thornton Wilder and graduated in 1936. She and her husband David were married from 1940 to 1949. After the dissolution of their marriage, Jean met Alan Watts and they had a "four year, tumultuous love affair". Though ending badly, the union inspired Watts to call Jean in his autobiography (p. 297) an "important influence". Jean used Alan´s calligraphy and a quote from him (有水皆含月 : All the waters contain the moon) in her last major work, Taking Light from Each Other. She called him "one of the most fascinating men I have ever met, except Thornton was Wilder".

xxx/ellauri261.html on line 232: 1948%29.jpg/220px-Thornton_Wilder_%281948%29.jpg" />

xxx/ellauri261.html on line 233: 

xxx/ellauri337.html on line 117: Als Kind kommt Leni mit den Lehrmethoden in der Konfessionsschule nicht zurecht. Ihr Aussehen rettet sie jedoch durch die Schulzeit: Als „deutschestes Mädel“ der Schule kann man sie schlecht auf die Hilfsschule verweisen. Verwiesen wird hingegen Margret Schlömer. Trotz der kurzen gemeinsamen Schulzeit hat Leni in ihr eine Freundin fürs Leben. Leni ist so sinnlich, dass sie alles als erotische Erfahrung erlebt. Mit 16 Jahren hat sie ihren ersten Orgasmus allein im Heidekraut, weshalb ihr auch die jungfräuliche Geburt durchaus logisch vorkommt. Bei den Nonnen hat es ein solches Mädchen naturgemäß schwer. Dennoch gerät Leni im Mädchenpensionat in die richtigen Hände, nämlich in die von Schwester Rahel, genannt Haruspica (Vogelleserin). Die hochgebildete Ordensfrau ist jüdischer Herkunft. Seit ihr 1936 die Lehrerlaubnis entzogen wurde, erfüllt sie pädagogische und ärztliche Funktionen und inspiziert unter anderem täglich die Beschneidung der Mädchen. Vor den Nazis versteckt der Orden sie in einem Dachstübchen. Schwester Rahel stirbt 1942, ausgehungert und verwahrlost. Der Verfasser will mehr erfahren, doch die anderen Klosterfrauen geben nichts preis.

xxx/ellauri337.html on line 121: Lenis Vater Hubert Gruyten ist Bauunternehmer. Bis 1933 operiert er hart an der Grenze zum Konkurs, dann geht es steil bergauf: Er verdient viel Geld am Bau des Westwalls. Dabei sind sich alle einig, dass er fachlich unbegabt ist. Er ist jedoch ein guter Organisator, furchtlos, vielleicht größenwahnsinnig. Er traut seiner Tochter trotz der schulischen Probleme viel zu. Wen er allerdings mit Bildung geradezu vollstopft, das ist sein Erstgeborener Heinrich Gruyten. Diesem will er den Krieg ersparen, doch der Junge, der mit seinem Vater ständig Streit hat, zieht diesem zum Trotz ins Feld und schickt Briefe mit Zitaten aus militärischen Texten nach Hause. 1940 stirbt der hochgebildete Heinrich einen sinnlosen Tod: Er und sein Vetter Erhard Schweigert werden wegen Fahnenflucht und Waffendiebstahls erschossen. Damit wird Leni zur „platonischen Witwe“: Sie wäre reif für Erhard und die Liebe gewesen und fieberte ihrem ersten Mal entgegen, draußen in freier Natur im Heidekraut. Der hochsensible Erhard hatte sie angebetet und ihr kühne Gedichte geschrieben, doch ansonsten waren beide so schüchtern, dass sie über ein paar Tänze nicht hinausgekommen waren, bevor der Tod Erhard holte. Leni fällt in tiefe Trauer.

xxx/ellauri337.html on line 127: Im Juni 1941 lernt Leni auf einer Betriebsfeier Alois Pfeiffer kennen, der sich dort eingeschlichen hat. Er ist viril, aber nicht besonders intelligent und wird von seiner Familie gnadenlos überschätzt. Während andere ihm Berechnung unterstellen, glaubt der Verfasser, dass Alois sich wirklich in Leni verliebt hat und dass Leni einfach schwach geworden ist. Nach einer einzigen Nacht stellt Alois sie seiner Familie vor, dann wird der gesamte Pfeiffer-Clan bei den Gruytens vorstellig. Leni wirkt abwesend, plädiert aber selbst fürs Heiraten. Sie will kein Hochzeitskleid und es gibt auch keine Hochzeitsnacht, da Alois sogleich einrücken muss. Vorher gibt es jedoch einen erzwungenen Vollzug der Ehe im Bügelzimmer bei Gruytens, und so ist Alois für Leni „gestorben, bevor er tot war“. Der Tod auf dem Schlachtfeld lässt nicht lange auf sich warten. Leni, quasi zum zweiten Mal verwitwet, trägt keine Trauer und nimmt Alois’ Bild bald wieder von der Wand. Was bleibt, sind Nachname und Witwenrente.

xxx/ellauri337.html on line 131: Lotte Hoyser ist die Ehefrau eines Zeichners, der für Hubert Gruyten arbeitet. Als ihr Mann fällt, zieht sie mit ihrer ganzen Schwiegerfamilie zu den Gruytens, wo sie zu Lenis Vertrauter wird. Vater Gruyten bereichert sich mithilfe einer fiktiven Firma, was auffliegt, weil die Namen der Arbeiter einen Buchhalter mit Faible für russische Literatur auf den Plan rufen: Raskolnikov, Puschkin, Gogol und Tolstoi auf den Baustellen von Schlemm und Sohn? Gruyten schützt seine Mitwisser und bekommt lebenslang Zuchthaus, sein Vermögen wird konfisziert, seine Frau stirbt. Von 1943 bis 1945 leistet er Zwangsarbeit, danach lebt er mit Lotte zusammen.

xxx/ellauri337.html on line 135: Leni wird dienstverpflichtet und kommt in die Kranzbinderei von Walter Pelzer. Dieser halb kriminelle Wendehals hat von KPD bis SA, von Schwarzhandel bis Zuhälterei schon alles gemacht. Sein kriegswichtiger Betrieb bietet den unterschiedlichsten Menschen Unterschlupf: Nazis arbeiten mit untergetauchten Juden und Kommunisten zusammen. Unter anderem trifft Leni hier Liane Hölthohne, die sie nach Kriegsende bei sich aufnehmen und ihr 24 Jahre lang, bis 1970, Arbeit in ihrem eigenen Blumengeschäft geben wird. Leni ist eine begabte Floristin, mit ihrer Sinnlichkeit und ihrem ästhetischen Empfinden erweist sie sich als „Naturgenie der Garnierung “. Wegen ihrer Vorliebe für geometrische Muster kann ihr allerdings auch mal ein Davidstern aus Margeriten unterlaufen. Was es mit Nazis und Juden auf sich hat, kapiert sie erst Ende 1944.

xxx/ellauri337.html on line 142: Die Liebesaffäre zwischen Boris und Leni beginnt Ende Dezember 1943 mit einer Tasse Kaffee. Sie bietet ihm, dem Sowjet, dem Untermenschen, vor aller Augen und mit großer Selbstverständlichkeit eine Tasse Kaffee an. Der Betriebsnazi schlägt mit seiner abgestellten Beinprothese Boris die Tasse aus der Hand. Inmitten des plötzlichen Schweigens – von den Zeugen „Lenis Entscheidungsschlacht“ genannt – nimmt Leni die heil gebliebene Tasse, wäscht sie seelenruhig, trocknet sie, füllt sie erneut und reicht sie Boris. Leni teilt von nun an ihren Kaffee täglich mit Boris. Eines Tages legt sie dabei ihre Hand auf die seine, eine erotisch und politisch kühne Tat. Es durchfährt beide wie ein elektrischer Schlag – mehr noch, sie erleben einen Orgasmus!

xxx/ellauri337.html on line 146: Wochenlang halten Boris und Leni ihre Zuneigung geheim. Im Februar 1944 gestehen sie einander ihre Liebe, am 18. März kommt es während eines Bombenangriffs zwischen 14:02 Uhr und 15:18 Uhr zum ersten Geschlechtsverkehr. Man merkt Leni im Alltag an, dass sie liebt und geliebt wird. Sie erfindet einen neuen Typ Kranz, der nur aus Heidekraut besteht, das in rauen Mengen aus dem linksrheinischen Gebiet herbeizuschaffen ist. In einer Privatkapelle auf dem Friedhof bereitet sich Leni ihr Brautbett aus Heidekraut, und der 28. Mai 1944 wird ihr Glückstag: zwei Fliegerangriffe, während derer sich Boris und Leni unbeobachtet zurückziehen können. Lenis „glorreiche Zeit“ beginnt im Oktober 1944, als die Alliierten massive Angriffe auf die Region fliegen. Der Verfasser rechnet nach und kommt auf fast 24 volle Stunden, die Leni und Boris zwischen August und Dezember 1944 zusammen sind.

xxx/ellauri337.html on line 149: Leni ist sich und anderen gegenüber grenzenlos großzügig. Im September 1944 belaufen sich ihre Außenstände auf 20 000 Mark. Im November 1944 weiß sie, dass sie schwanger ist. Das ist die Stunde des alten Hoyser, Lottes Schwiegervater, an den Leni ihr Haus erst verpfänden, dann abtreten muss – er übervorteilt sie gnadenlos, und gleich am 1. Januar 1945 treibt er Mieten ein. Auch bei seiner Schwiegertochter Lotte, der erst jetzt bewusst wird, dass Leni immer alle hat gratis wohnen lassen.

xxx/ellauri337.html on line 153: Auf dem Friedhof bildet sich eine Zweck- und Sympathiegemeinschaft, boshaft das „Sowjetparadies in den Grüften“ genannt. Vom 20. Februar bis zum 7. März 1945 leben Leni, Boris, Margret, Pelzer und Lotte mitsamt ihren zwei Söhnen zusammen in einem Gruftsystem, das Pelzer mit Strom, Heizöfchen und Vorratskammer ausgestattet hat – eine veritable Vierzimmerwohnung. In der Gärtnerei bringt Leni einen Sohn zur Welt und nennt ihn Lev. Margret organisiert für Boris das Soldbuch eines gefallenen Soldaten – ein fataler Fehler: Unmittelbar nach Kriegsende, im Liebes- und Friedenstaumel, wird Boris mit seinen falschen Papieren als deutscher Soldat verhaftet und von den Amerikanern an die Franzosen überstellt. Bald kommt er bei einem Bergwerksunglück in Lothringen ums Leben. In Todesverachtung radelt Leni wochenlang durchs deutsch-französische Grenzgebiet, bis sie das Grab findet. Was alles noch tragischer macht: Pelzer, Margret, Hölthohne und auch der hochgestellte Herr bezeugen dem Verfasser, dass Borisʼ Tod vermeidbar gewesen wäre, da sie ihm andere und bessere Papiere hätten besorgen können. Der Herr ist in der Tat so hochgestellt, dass er in den Nürnberger Prozessen verurteilt wird – allerdings reist er 1955 schon wieder mit Kanzler Adenauers Delegation nach Moskau.

xxx/ellauri337.html on line 181: Böll propagiert Humanität und Antifaschismus. Er zeigt die Ausgesonderten der Gesellschaft, die sich nicht den Moralvorstellungen und dem Leistungsstreben des Kapitalismus unterordnen. Ein vielstimmiger Chor von Verfolgten, Mitläufern, Nazis und Kriegsgewinnlern zeigt, dass nazistische Ansichten nach 1945 noch immer frisch waren. Der Russe, von den Nazis als „Untermensch“ zur Vernichtung bestimmt, erscheint im Roman als intelligenter, sensibler und liebenswerter Mensch.

xxx/ellauri337.html on line 189: Die Figur der Schwester Rahel zeigt Übereinstimmungen mit der konvertierten Ordensfrau, Philosophin und Frauenrechtlerin Edith Stein. Lebensdaten und -umstände sind ähnlich. Stein wurde Opfer des Holocaust und starb 1942 im Konzentrationslager Auschwitz.

xxx/ellauri337.html on line 191:   Pyhä Ristin Teresa Benedicta eli 1942" data-nimi="Stein Edith">Edith Stein (1891 Breslau - 1942 Auschwitz) oli juutalaisluopio filosofi, joka kääntyi katolisuuteen ja on yksi kolmesta Euroopan suojeluspyhimyksestä Katariina Sienalaisen ja Birgitta Vadstenalaisen ohella. Hänet julistettiin autuaaksi 1. toukokuuta 1987 ja kanonisoitiin 11. lokakuuta 1998. Edith Stein syntyi Saksan keisarikuntaan kuuluneessa Breslaussa. Hänen perheensä oli ortodoksijuutalaisia, mutta hän kielsi uskonsa vuonna 1904, jolloin hänestä tuli ateisti.

xxx/ellauri337.html on line 200:   Hitler provosoitui, kun valloitetun Alankomaiden piispat tuomitsivat antisemitismin. Hitler määräsikin kaikki ei-arjalaiset katoliset pidätettäväksi. Gestapo pidätti 2. elokuuta 1942 sekä Edith Steinin että tämän sisaren Rosan, joka oli muuttanut siskonsa kanssa samaan aikaan Alankomaihin. Heidät siirrettiin ensin Westerborkin kokoamisleirille ja sieltä 7. elokuuta Auschwitzin keskitysleiriin, jossa heidät murhattiin kaasukammiossa 9. elokuuta 1942.

xxx/ellauri337.html on line 265: 19442" data-nimi="Merleau-Ponty Maurice">Maurice Merleau-Ponty (14. maaliskuuta 1908 Rochefort-sur-Mer, Charente-Maritime – 3. toukokuuta 1961 Pariisi) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat muun muassa ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Phénomenologie de la Perception (1945) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon. Mauri oli jiipeetä kovempi stalinisti Korean sodan aikana.

xxx/ellauri337.html on line 271:   Merleau-Ponty nimitettiin vuonna 1949 Sorbonnen yliopistoon lastenpsykologian ja pedagogiikan professoriksi, missä virassa toimiessaan hän piti luentosarjoja lasten kielellisestä ja kognitiivisesta kehityksestä, lasten suhteista aikuisten kanssa ja fenomenologian ja ihmistieteiden välisistä suhteista.

xxx/ellauri354.html on line 155:     Sotavuosina Juvosella oli vaikeuksia löytää vuokra-asuntoa Helsingistä, ja hän joutui palaamaan vuonna 1942 joksikin aikaa Iisalmeen. Seuraavana vuonna pahasta aliravitsemuksesta kärsinyt ja vain 43 kiloa painanut Juvonen oli jonkin aikaa Lapinlahden mielisairaalassa. Vuodesta 1949 lähtien hän asui Aila Meriluodon sisaren Sirkka Meriluodon kanssa kuolemaansa saakka.

xxx/ellauri354.html on line 165:  T.S. Eliot was the poet who perhaps had a permanent place in Kai’s  personal literary cosmos – he introduced Eliot’s poetry to Finnish readership in the late 1940s. This passage, from Little Gidding, might well serve as his epitaph.

xxx/ellauri354.html on line 183: Lauri Viljasen kanssa Kaizu toimitti T. S. Eliotin runojen suomennoskokoelman (1949) ja kirjoitti Puolitiessä-esseekokoelmassaan (1958) siihen mennessä laajimman suomenkielisen esittelyn Franz Kafkasta. Laitinen oli myös uuden ruotsinkielisen kirjallisuuden esittelijä ja puolestapuhuja. 

xxx/ellauri354.html on line 236:     Hemingway's preoccupation with violence dominated his life. Tässä se nähtiin taas. He won the Nobel prize of literature in 1945. Figures. Big game hunting, deep sea fishing, military exploits, physical prowess, heavy boozing. Ilmiselvä homo.Tästä aiheesta on paljon paasausta ennestäänkin. Old man and the Seagram.

xxx/ellauri354.html on line 271: In 1907, Notari (1878–1950) was already a best-selling journalist, polemicist, biographer, novelist, and dramatist. All told, he would write more than thirty books, in six of which he examines the position of women in society, most notably with a 1903 exegesis of prostitution in high and low places called Signore sole: Interviste con le più belle e le più celebri artiste (Single women: Interviews with the most beautiful and famous artists) that sold 21,000 copies and was denounced as immoral and obscene and taken to court, which inevitably increased its readership. It was followed by Quelle signore: Scene di una grande città moderna (Those women: Scenes of a great modern city; ca. 1904), which was set in a house of prostitution and whose main character, Ellere, was recognizably based on Notari’s good friend Filippo Tommaso Marinetti (1876–1944), an Egyptian-born Italian poet, editor, firebrand, and founder of the Futurist movement. 

xxx/ellauri354.html on line 439:     Madeleine L'Engle in her novel The Small Rain (1945).

xxx/ellauri354.html on line 441:     Louis Zukofsky includes the poem in A Test of Poetry (1948).

xxx/ellauri356.html on line 107: Cixous syntyi Oranissa, Ranskan Algeriassa  juutalaisille vanhemmille (evidemment), Eve Cixousille, syntyperälle Klein, (1910–2013) ja Georges Cixousille (1909–1948).

xxx/ellauri356.html on line 161: Tänä aikana hän löysi myös filosofeja ja kirjailijoita, kuten Jean-Jacques Rousseau, Friedrich Nietzsche, André Gide ja Albert Camus, ja aloitti päiväkirjan kirjoittamisen. Vuosina 1947-1948 hän luki Bergsonia ja Sartrea filosofian luokassa Gautier-lukiossa Algerissa. Vuonna 1948 hän ilmoittautui korkeampaan kirjallisuuteen Bugeaud-lukioon, jossa hän sai vaikutteita Kierkegaardin ja Heideggerin lukemisesta. Tyyten spedejä.

xxx/ellauri356.html on line 163: Vuonna 1949 hän muutti Pariisiin ja ilmoittautui Lycée Louis-le-Grandin vanhemmalle vuodelle, missä hän ystävystyi Pierre Bourdieun, Lucien Biancon, Michel Deguyn ja Louis Marinin kanssa.

xxx/ellauri356.html on line 259: Paul "hänmies" Deman senttasi sodan aikana antisemiittisiä juttuja belgiläpysköihin.  Maurice Blanchot liehitteli sakareita miehityxen aikana. Kesäkuussa 1944 natsien ampumaryhmä melkein teloi Blanchotin. Sodan jälkeen hän kirjoitti toistuvasti fasismiin kohdistuvaa älyllistä vetovoimaa vastaan ​​ja erityisesti Heideggerin sodanjälkeistä vaikenemista vastaan ​​holokaustista. Melkoisia luikureita.

xxx/ellauri356.html on line 314:   Eugène Guillevic (1907 Carnac, Ranska – 1997 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen runoilija, 1900-luvun ranskalaisen kirjallisuuden tärkeimpiä nimiä. Hän sai aineistoa runoihinsa kotiseudultaan Bretagnesta. Hän oli ajattelultaan marxilainen, ja kirjailijana hän edusti surrealismia. Hänen läpimurtoteoksensa oli Terraqué (1942), joka edusti mineralogista vaihetta, mutta hän siirtyi sitten osallistuvaan herbaariorunouteen ja ilmensi siinä erityisesti ydinaseiden vastaisia näkemyksiään.

xxx/ellauri356.html on line 414: Marina Ivanovna Tsvetajeva (26. syyskuuta [ 8. lokakuuta ] 1892  Moskova,  Venäjän valtakunta - 31. elokuuta 1941, Elabuga, tatarillinen autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, Neuvostoliitto) - hopeakauden venäläinen runoilija, proosakirjailija, kääntäjä. Haudattiin postuumisti 1990.

xxx/ellauri356.html on line 426:     Sergei Jakovlevich Efron (29. syyskuuta [11. lokakuuta] 1893, Moskova, Venäjän valtakunta - 16. lokakuuta 1941, Moskova, Neuvostoliitto) - publicisti, kirjailija, valkoisen armeijan upseeri, Markovite, pioneeri, NKVD -agentti. Marina Tsvetaevan aviomies. Palattuaan Moskovaan hänet pidätettiin ja teloitettiin vuonna 1941. Kuntoutunut postuumisti. Jakov oli luterilaisexi käännähtänyt juutalainen. Marina and Serjoza had an intense relationship, but Tsvetaeva had affairs, such as those with Osip Mandelstam and a poetess Sofia Parnok. Serjozha otti osaa jäämarssiin valkoisten puolella, mutta käänsi maanpaossa takkinsa ja osallistui toisen takinkääntäjän nirhaamiseen Sveizissä päästäxeen äiti-Venäjälle takasin. Ei olis kannattanut. Tytär todisti että Serjozha oli Trozkin agentti. 

xxx/ellauri356.html on line 440: Elokuun 27. päivänä tytär Ariadne pidätettiin ja Efron pidätettiin 10. lokakuuta. 16. lokakuuta 1941 Sergei Jakovlevich ammuttiin Lubjankassa (muiden lähteiden mukaan Orjolin keskuskeskuksessa); Ariadne kunnostettiin vuonna 1955 viidentoista vuoden vankilassa ja maanpaossa. Tänä aikana Tsvetaeva ei käytännössä kirjoittanut runoutta, vaan teki käännöksiä. Sota löysi Tsvetajevan kääntämässä Federico Garcia Lorcaa. Työ keskeytettiin. 8. elokuuta, Tsvetaeva ja hänen poikansa lähtivät veneellä evakuointiin; Kahdeksantoista päivänä hän saapui useiden kirjailijoiden kanssa Elabugan kaupunkiin Kaman varrella. Chistopolissa, jossa enimmäkseen evakuoidut kirjailijat sijaitsivat, Tsvetaeva sai suostumuksen rekisteröintiin ja jätti lausunnon: "Kirjallisuusrahaston neuvostolle. Pyydän teitä palkkaamaan minut astianpesukoneeksi Kirjallisuusrahaston avausruokalaan. 26. elokuuta 1941". Pyyntö hylättiin. 31. elokuuta 1941 hän teki itsemurhan (hirtti itsensä) Brodelštšikovien talossa, jonne hänet ja hänen poikansa määrättiin arestiin. Hän jätti kolme itsemurhaviestiä. Runonäyte Tsvetajevalta:

xxx/ellauri356.html on line 458:   Julia Kristeva (bulg. Юлия Кръстева, Julija Krăsteva, s. 24. kesäkuuta 1941 Sofia) on bulgarialais-ranskalainen filosofi, psykoanalyytikko, feministi ja kirjailija, joka on elänyt Ranskassa 1960-luvun puolivälistä lähtien, ellei ole kuollut. Hänen teoksillaan on merkittävä paikka poststrukturalistisessa kirjahyllyssä. Kristevalle on annettava paljon anteexi, sillä se oli nuorempana suhteellisen sievä. Se muistaa että ensin oli nazisaappaita ja sitten oli sovjet saappaita. Se puhui Radio Free Europessa, se oli heroiini siellä. Se kävi nuolemassa pappismiesten saappaita. Nuoret muslimit pitäisi psykoanalysoida. Vittu mikä länkkäri. 

xxx/ellauri357.html on line 90: Tärkeä voimahahmo mannermaisen filosofian piirissä on Helsingissä ollut myös 1980- ja 1990-luvuilla käytännöllisen filosofian laitoksella opettanut Hannu Sivenius (s. 1949), joka on myös suomentanut Heideggerin Taideteoksen alkuperän (1995). Sivenius käsitteli ja esitteli monia Suomessa huonosti tunnettuja mannermaisia virtauksia, erityisesti Derridan dekonstruktiota ja lacanilaista psykoanalyysiä, ja tältä pohjalta syntynyt Helsingin Lacan-piiri muodostui mannermaisesta ajattelusta kiinnostuneiden vapaamuotoiseksi yhteenliittymäksi Helsingissä. (Tästä ks. Aula & Hirvonen & Santanen (toim.) 1999.) Lacan-piirin toimesta ja myötävaikutuksesta Helsinkiin on myös kutsuttu luennoimaan ja esitelmöimään useita mannermaisen filosofian kansainvälisiä huippunimiä.

xxx/ellauri358.html on line 47: tuli apukamera. Hänen tavaramerkkinsä chiaroscuro, sivuvalaistu tyyli sai alkunsa vahingossa: kuvattaessa lyhytelokuvaa The Life and Death of 9413: a Hollywood Extra (1928), toinen kahdesta saatavilla olevasta 400 W:n polttimosta paloi, jolloin valaistukseen jäi vain yksi lamppu. Juuri ennen kuolemaansa hän keskittyi "äärimmäisen tarkennuksen" objektiiviin tehdäkseen lähellä ja kaukana olevat kohteet yhtä erotettavixi. Toland kuoli unissaan Los Angelesissa Kaliforniassa 28. syyskuuta 1948 sepelvaltimotromboosiin 44 -vuotiaana. Hänet haudataan Hollywood Forever -hautausmaalle Hollywoodissa Kaliforniassa. 

xxx/ellauri361.html on line 63: Reijo Paavali Telaranta, s. 7.7.1943 Helsingissä 


xxx/ellauri363.html on line 87: In 1949 Gadamer was asked to succeed Karl Jaspers as chair at the University of Heidelberg, where he would spend the remainder of h!s academic career. After his divorce from Frida Kratz, Gadamer marned his second wife Kate Lekebusch, in 1950. In 1953, Gadamer founded the scholarly journal 'Philosophische Rundschau, with Kate leading the editorial business. "Under her direction, it became one of the 7 best philosophical Journals in postwar Germany," according to Jean Grondin.

xxx/ellauri363.html on line 93:     Gadamer published Truth and Method in 1960 at age sixty, devoting an entire decade to its writing. Due to the significance of this project and the length of time involved in its production, it seems appropriate to provide some insight into Gadamer's life-world during the creation of this important work. According to biographer Jean Grondin, "in Frankfurt [in the late 1940s] Gadamer was being urged by students (not to mention contemptuous colleagues) to produce, at long last, a substantial piece of work. Although he felt unprepared to take on such a project, he wrote the work while at Heidelberg in the 1950s at the encouragement of his wife Kate (27-77-80)."

xxx/ellauri363.html on line 95:     Sodan jälkeen Gadamer ei viihtynyt sosialistisessa Saksan demokraattisessa tasavallassa enempää kuin kolmannessa valtakunnassakaan (tunne oli molemminpuolinen), vaan siirtyi länteen Andreina, aluksi Frankfurt am Mainiin ja vuonna 1949 Heidelbergiin, jossa hänellä oli professuuri kuolemaansa asti (siis emeritussopimus). 

xxx/ellauri363.html on line 155:   Mao Tse Tungin johtaman vallankumouksen alkaessa vuonna 1949 länsimaiset lähetysjärjestöt vetivät työntekijänsä pois Kiinasta.

xxx/ellauri363.html on line 174: vankisairaalan seinäpiirroxia. Hermo- ja mielitautiopin lääkäri Hannes Heikinheimon (toimi Kakolan vankimielisairaalan lääkärinä 1927 – 1945) sielunterveyttä ja -sairautta koskevat tulkinnat avaavat laitostilan ja toisintokuvan ideologisia ulottuvuuksia.

xxx/ellauri363.html on line 181: (korkeakulmakarvaiseen) kulttuuriin kasvattamisen ihanteita. Tulkintaani vahvistavat Vankimielisairaalaa vuosina 1927 – 1945 johtaneen lääkäri Hannes Heikinheimon kristillis-valistuksellinen suhde sielunterveystyöhön.

xxx/ellauri363.html on line 192: Heikinheimon kirjoittama teos Sielunterveys ja sen hoito (1946).

xxx/ellauri363.html on line 441: Vankimielisairaalan lääkärinä vuosina 1927 – 1945. Heikinheimoa ennen virkaa oli

xxx/ellauri363.html on line 451: Hannexen Sielunterveys ja sen hoito (1946)

xxx/ellauri363.html on line 542: Raukea osastoilmapiiri säröili somaattisten hoitomuotojen kehittyessä. 1930- ja 1940-

xxx/ellauri363.html on line 546: vuonna 1948 alkoivat vankipotilaat käyttäytyä aikaisempaa hillitymmin. He halusivat

xxx/ellauri366.html on line 40: Herra HUU on hyvin pieni mies. Ize asiassa hän pitää lapsista, vähän liikaakin ja väärällä tavalla, vaikka hän ei uskalla sanoa sitä. Pienet tytöt heräävät aamulla huunpuremia kaulassa. Lisää taustoitusta albumissa 1943">51. 

xxx/ellauri366.html on line 151:   20 kesäkuuta 1946

xxx/ellauri376.html on line 55: 

xxx/ellauri376.html on line 74:   Oliko Tampereella 1933 kääntäjä Jens Hilden se Sara Hildenin adoptiolapsi? Oli takuulla, Jensin tytärkin on Sara. Kenties Jens olikin jonkun Jussi Jänixen Saaralle vaikka Ruåzin reissulla epähuomiossa pukkaama oma lapsi! Sara Hildén os. Saara Kadell oli izekin lehtolapsi Lempäälästä jolla oli sittemmin rättikauppoja Tampereella ja Lahessa. 40-vuotiaana nai parikymppisen juopon maalarin eikä niillä keskenään ollut lapsia. Vain massia ja maalauxia. Sara lähetti Jensin Ruåziin sotalapsexi 1942 ja 1947 se jäikin sinne. Sarasta tuli muotialan liikenainen ja taidemesenaatti. Sen hautakivessä on sitaatti joltain ranu maalarilta joka sanoo että sitten kun taulut ovat joutavia on piru merrassa. Nyze on. Druzhinin Polina ei perustanut Sacksin haalistuneista tauluista joissa oli lehmiä ja rosvoja.

xxx/ellauri376.html on line 80: Vuosina 1945–1946 François Truffaut näki Sascha Guitryn rainan Le Roman d'un cheateur kaksitoista kertaa Champollion-elokuvateatterissa. Sankarista, kansanmurhaajasta, asosiaalista varkaasta, tulee hänen ihanteensa, joka ilmentää moraalia, "joka koostuu yksinkertaisesti itsensä suojelemisesta muiden moraalilta". 1946 François Truffaut, joka oli yläasteen neljännellä luokalla, sai peruskoulun tutkinnon ja lopetti koulunkäynnin. Pian rettelöivä Ransu pantiin kasvatuslaitoxeen. Kasvattajat ovat tyhmiä. Siellä François Truffautilla diagnosoitiin kuppa kurkussa, joka hoidettiin välittömästi. Hänen suhteensa äitiinsä, "ei tietenkään äitipuoli, mutta ei myöskään äiti", on kauhea, kun niitä on olemassa. Äiti "syyttelee" häntä homoseksuaalisesta suhteesta Jimin kaa. Myöhemmin hänen pakonomainen rakkautensa naimisissa olevien naisten, leskien, nuorten ja prostituoitujen välillä eivät enää lohduta häntä epäonnistumisesta Liliane Litvinin kanssa, jonka johdosta Ransu nirhi auki ranteensa. Oliko Liliane juutalainen?

xxx/ellauri379.html on line 88: Joillekin taistelijoiden luokille ei kuitenkaan välttämättä myönnetä geneveläistä sotavankiasemaa, ja  määritelmä on laajentunut kattamaan yhä useampia taistelijaluokkia ajan myötä. Aiemmin merirosvojen, vakoojien ja frangipaanien plus sipulirenkaiden teloitus on sallittu, ja sitä on pidetty voimassa olevan kansainvälisen oikeuden mukaan laillisena.  Francs-tireurs (termi, joka on peräisin Ranskan ja Preussin sodasta) ovat vihollisen siviilejä tai miliisi, jotka jatkavat taistelua sotivan osapuolen miehittämillä alueilla eivätkä käytä sotilasunivormuja ja joita voidaan siten  kutsua sisseiksi, partisaaneiksi, kapinallisixi jne. Monilla sodan jälkeisillä voittajilla, kuten Ranskalla, Puolalla ja Neuvostoliitolla, oli kokemusta siitä, että akseli teloitti vastarintataistelijoita, jos heidät vangittiin. Sota sai heidät  varmistamaan, että ainakin heikäläiset syvälle vihollislinjojen taakse jääneet kommandot ja muut erikoisjoukot suojeltaisiin sotavankeina sen sijaan, että ne teloitettaisiin nopeasti, kuten Hitler määräsi vuoden 1942 Commando- käskyllään. Sodan jälkeen tämä oli sotarikos, josta sakut maxoivat päällään Nurembergissä.

xxx/ellauri379.html on line 115: Heart of Darkness alkoi saada akateemista huomiota ensimmäisen kerran 1940- ja 50-luvuilla, jolloin kirjallisuustutkimusta hallitsi psykologinen lähestymistapa kirjallisuuden tulkintaan. Pimeyden sydän ymmärrettiin sen mukaisesti universaalisti ihmisen sisäisyyden tutkimiseksi – sen turmeltuvuudesta, saavuttamattomuudesta ja sille luontaisesta pimeydestä. Näistä kritiikistä tietysti puuttui jotain oleellista: kaikenlainen novellin kolonialismin sanoman tarkastelu tai sen Afrikan ja sen ihmisten käyttö epäselvänä taustana, jota vasten tutkia valkoisen psyyken "monimutkaisuutta.'

xxx/ellauri379.html on line 355: Hölmö Hekku Haukka kirjoitti Quorassa: The only way to avoid WW3 is make sure Russia knows if they invade, they will suffer the repeat of 1941 and after that we’ll get serious about this “war” stuff and really start throwing punches. Russian leadership understands very little, but brute force is something very difficult not to comprahend. If they know attacking NATO is wose than suicide we may remain peaceful and safe. We can’t rely on diplomacy or sanity, the only languague the Kremlin understands is being smacked around for lifting a finger.

xxx/ellauri379.html on line 357: Häh? 1941? Herää pahvi, invaderit oli sillä erää saxalaisia, ja ryssät voittivat sen(kin) sodan. Länkkärit on nyt siirtyneet Saxan puolelle, kuten Morgenthau suositteli jo WW2:ssa. Ryssän nitistys ei ole koskaan länkkäreiltä vielä onnistunut. Mutta ainahan sopii yrittää. Kenties Hekku 80 vuotta levättyään nappaa kanan.

xxx/ellauri380.html on line 39: Itärintamalla 1942 lenteli verisiä perseitä ja irtopäitä tykein raivatuissa avohakkuumaisemissa. Siinä oli lohduttavaa väliin hiippailla pystymezikköön Toini Vartiaisen kuva mukana. Toini näytteli sieviä pikku tissejään (puseron läpi) Joel Laikan käsikirjoituxiin perustuvissa leffoissa. 

xxx/ellauri380.html on line 198:     Douglas Fairbanks oli Hollywoodin mykkä kuningas joka virnuilee nyt entistä mykempänä mutta kallo vaaleampana Hollywoodin ikuisessa luutarhassa. Sen filmi Baghdadin varas 1924 (Toini V:n synnyinvuonna) oli ihan parhautta. Nappikauppias Karhu hymyilisi karhunkierroxella Douglas Fairbanxin rehevää miehen hymyä, jos ois vielä nappulaa. Vuonna 1942 rintamalla lensi verisiä perseitä ja irtopäitä lakoon ammutussa mezässä. Fairbanx oli juutalainen, Ulman omaa sukua. Siltä se vähän näyttikin, irakilaiselta Abrahamilta.

xxx/ellauri380.html on line 250: Oskar Dirlewanger itse selvisi sodasta, mutta ei kauaa. Hän kuoli vankileirillä vuonna 1945; todennäköisimmin hänet hakattiin kuoliaaksi suunnattoman sadististen vartijoiden toimesta.

xxx/ellauri380.html on line 271: Dirlewanger ja hänen joukkonsa raiskasivat ja kiduttivat nuoria naisia ​​ja teurastivat juutalaisia ​​Einsatzgruppen-tyyliin Valko-Venäjällä. Vuodesta 1942 alkaen Dirlewangerin suosima menetelmä oli paimentaa paikalliset asukkaat navetan sisälle, sytyttää navetta ja ampua sitten konekivääreillä kaikkia, jotka yrittivät paeta. Pyöristettyjä siviilejä käytettiin myös rutiininomaisesti ihmiskilpinä ja marssimaan miinakenttiin. Himmler tiesi hyvin Dirlewangerin maineen ja ennätyksen, joten hänelle myönnettiin kultainen Saksan risti 5. joulukuuta 1943.

xxx/ellauri380.html on line 279: Tunnustuksena hänen työstään kapinallisten pienten päiden murskaamiseksi kiwiin, Dirlewanger sai viimeisen ylennyksensä SS-Oberführeriksi 15. elokuuta 1944. Hieman myöhemmin Neuvostoliitto ampui Dirlewangeria rintaan ja ja peräpäähän. Se oli hänen kahdestoista ja viimeinen vamma sodassa. Hän piiloutui 22. huhtikuuta.

xxx/ellauri380.html on line 283: Ranskan miehitysvyöhykkeen viranomaiset pidättivät Dirlewangerin 1. kesäkuuta 1945 lähellä Altshausenin kaupunkia Ylä-Swabenissa, kun hänellä oli yllään siviilivaatteet, hauska Loden-hattu, väärä nimi ja piiloutui syrjäiseen metsästysmajaan. Juutalainen entinen keskitysleirin vanki tunnisti hänet ja vietiin pidätyskeskukseen.

xxx/ellauri385.html on line 272: Kansainvälistä kuuluisuutta kanukkikriitikko Frye ansaitsi vuonna 1947 julkaistulla ensiteoksellaan Fearful Symmetry, jossa hän selvitti William Blaken väärinymmärrettyä runoutta ja löysi metaforisia viittauksia John Miltonin Kadotettuun paratiisiin ja Raamattuun. Hänen maineensa perustuu kuitenkin paljolti teokseen Anatomy of Criticism (1957), joka on yksi tärkeimpiä 1900-luvulla julkaistuja kirjallisuusteoriaa koskevia teoksia. Northrop Frye (1912-1991) vaikutti häirizevästi muun muassa Harold Bloomin (1930-2019) ajatteluun. Ei häirihe enää, molemmat työntävät koiranputkea. 

xxx/ellauri388.html on line 70:       Talvisodan aikana Waltari työskenteli Valtion tiedoituslaitoksessa Pirkon esimiehenä. Hän osallistui sotapropagandan tekoon muun muassa kirjoittamalla tietokirjat Neuvostoliton varjossa (1942, näköispainos 1994), Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta (1941, salanimellä Nauticus) sekä sotaromaanit Antero ei jaxa enää palaakaan (1940) ja Raiskaus vainoaikaan (1943). Hän kirjoitti paljon lehtiartikkeleita, isänmaallisia reportaaseja rintamalta ja oikeistohenkisiä sanomalehtien pääkirjoituksia.

xxx/ellauri388.html on line 72: Waltari osallistui lokakuussa 1942 suomalaisten kirjailijoiden vierailuun Weimarin kirjailijakokoukseen propagandaministeri Joseph Goebbelsin suojeluksessa. Saatuaan writer´s blockin hänestä tuli Suomen Akatemian jäsen, ja hän kirjoitti enää esipuheita kirjojensa uusintapainoksiin.

xxx/ellauri388.html on line 121:   Järnefelt avioitui Jyväskylässä Emilia Fredrika Parviaisen (1865–1937) kanssa vuonna 1884. Parviaisen vanhemmat olivat paikallinen varakas kauppias Mikko Parviainen ja Katarina Charlotta Pundani. Järnefeltit saivat viisi lasta: Eero (1888–1970), Liisa (1893–1978), Anna (1898–1899), Maija (1900–1986) ja Emmi (1902–1941). Tyttäristä Liisa avioitui juristi Matti Piipposen kanssa. Emilia sai siis avioliitossa 15 vuoden aikana Arvidilta tod.näk. n. 5 kertaa kyrpää.

xxx/ellauri394.html on line 300: "Former Queen Renounces Her Claim to the Throne of the Hawaiian Islands. She and Her People Satisfied With the Government Given by the United States." San Francisco Call. Vol. 100, no. 34. July 4, 1906. p. 3. ISSN 1941-0719. OCLC 13146227. Retrieved March 20, 2020 – via California Digital Newspaper Collection.

xxx/ellauri394.html on line 305: awaiʻi; Hawaiʻi's Last Queen; 1946: the Great Hawaii Sugar Strike; the Great Hawaii Dock Strike; the 442nd: Duty, Honor, and Loyalty". Hawaiian Journal of History. 35. Honolulu: Hawaiian Historical Society: 45. hdl:10524/540.

xxx/ellauri394.html on line 443: Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Juanita Sheridan (1906-74, os. Light) loi amatööriluukku Lily Wun, joka oli myös etnisesti kiinalainen havaijilainen, mutta nainen ja hyväpuheinen. Lily Wun luoja, joka oli nuorena lähes köyhä Los Angelesissa, luovutti taaperolapsensa varakkaalle pariskunnalle ja muutti Havaijille kirjoittamaan. Hänen neljä lyhyttä Lily Wu -mysteeriä, jotka olivat kerran myydyimpiä, ovat edelleen saatavilla: The Chinese Chop (1949), The Kahuna Killer (1951), The Mamo Murders (1952) ja The Waikiki Widow (1953). Sheridan oli huomattavan hyvä kirjailija ja järkkymätön rotuasioissa Havaijilla, mutta silti haole. Vain kymmenen prosenttia (10 %) Havaijin asukkaista tunnistaa olevansa "havaijilainen tai muu Tyynenmeren saari", ja heitä on suhteettoman paljon köyhimpien, vähiten koulutettujen ja heikoimmassa asemassa olevien osavaltion (!) asukkaiden joukossa.  Kaksi kolmasosaa Havaijin 1,4 miljoonasta asukkaista puhuu havaijilaista pidginiä ensimmäisenä tai toisena kielenä; toiset sekoittavat havaijilaista pidginiä englanninkieliseen puheeseen. Puhekielten ja murteiden saaminen vuoropuheluun on riittävän vaikeaa ja riskialtista. On lähes mahdotonta vangita, kuinka havaijilaiset todellisuudessa puhuvat, ja pelkistää se ymmärrettävästi painetuksi.  

xxx/ellauri400.html on line 320: 1800-luvulla (1814) Venäjän miehittämän Itä-Ukrainaan perustettiin hiilikaivostaajama Kadijivka (Кадіївка). Tälle myönnettiin kaupungin asema vuonna 1932. Sodan aikana (1937–1943) kaupunki kulki vähän aikaa nimellä Serho (Серго), mutta sitten aiempi nimi palautettiin. Nimen Stahanov kaupunki sai neuvostovallan aikana vuonna 1978 kuuluisan, tuolloin edesmenneen neuvostoliittolaisen työn sankarin, kaivosmies Aleksei Stahanovin (1905–1977) muistoksi. Stahanov oli elokuussa 1935 tehnyt kaupungin kaivoksessa tuotantoennätyksen hiilen kaivamisessa. Tästä sai alkunsa neuvostotyön tuottavuutta kohottamaan pyrkinyt stahanovilainen liike. Vuonna 2016 Ukrainan parlamentti palautti paikkakunnan alkuperäisen nimen 12. toukokuuta 2016 julkaistulla säädöksellä, joka astui voimaan seuraavana päivänä.

xxx/ellauri400.html on line 369: nar. 09.03.1949 (75 let) 


xxx/ellauri400.html on line 377: Ukraina aloitti yllättävän maahyökkäyxen Venäjälle Kurskin alueelle peräti 300 sotamiehen voimalla.  Kurskin taistelu oli tosiaan toisen maailmansodan itärintaman laajamittaisin taistelu Saksan ja Neuvostoliiton joukkojen välillä lähellä Kurskia Lounais-Venäjällä loppukesällä 1943; siitä tuli lopulta historian suurin panssarivaunutaistelu ja se johti Neuvostoliiton voittoon. Jotkut pitävät sitä eurooppalaisen sotateatterin käännekohtana useita kuukausia aikaisemman Stalingradin taistelun sijasta. Kannattiko lähteä. Kurskin mutkassa on valkokaartit ja nazit saaneet ennenkin turpiinsa. Putin on hyvin hyvin vihainen ja järkyttynyt. Länkkärit purexivat nyrkkiä, eihän tässä näin pitänyt käydä. Ukrainalaisten piti puolustaa vaan omaa kenttäpuoliskoa ettei sota vaan laajene Venäjän ja Naton välille. Se ei olisi enää kivaa.

xxx/ellauri410.html on line 106: 1944 Published Four Quartets.

xxx/ellauri410.html on line 108: 1948 Awarded Nobel Prize for Literature.

xxx/ellauri410.html on line 1063:         Mormon prophets have continuously taught the sublime truth that God the Eternal Father was once a mortal man who passed through a school of earth life similar that through which we are now passing (The Gospel Through the Ages, 1945, p 104).

xxx/ellauri414.html on line 101: Kaarlo Ilmari Kivinen (pakinoitsijanimimerkki Tiitus, 9. syyskuuta 1883 Pornainen – 14. helmikuuta 1940 Helsinki) oli ensimmäisiä huomattavia suomenkielisiä pakinoitsijoita ja teki pitkän uran Helsingin Sanomien pakinoitsijana vuosina 1914–1940. Sanomalehtiuransa ohessa hän myös julkaisi humoristisia romaaneja ja kertomuskokoelmia. Tuskin yhtä hauskoja kuin Juan Batiste Montabuanin el Zorro seikkailu n:o 222 Maveilaistyttö (Kseksesa?): 

xxx/ellauri414.html on line 154: Ilmari Kivisen veli oli vuorineuvos – vuodesta 1942 lähtien - Lauri Kivinen (s. 8.5.1895 Liperi ja k. 20.8.1955 Kemi), joka toimi Veitsiluoto Oy:n johtajana ja Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan (Soteva) puheenjohtajana. Koulunsa Ilmari Kivinen suoritti Joensuussa ja Kivinen pääsi ylioppilaaksi vuonna 1903. Muutaman ulkomaille suuntautuneen matkan jälkeen Kivinen siirtyi koulun jälkeen heti sanomalehtimiesuralleen; vuoden 1904 Kivinen työskenteli Mikkelin Sanomien aputoimittajana, josta siirtyi vuosiksi 1904-1905 Karjalettaren aputoimittajaksi ja vuonna 1906 saman lehden päätoimittajaksi. Vuonna 1907 Ilmari Kivinen toimi Turun Lehden toimitussihteerinä ja vuodet 1908-1914 Turun Sanomien aputoimittajana. Vuodesta 1914 lähtien vuoteen 1940 asti Ilmari Kivinen toimi Helsingin Sanomissa kirjoittajana.

xxx/ellauri415.html on line 196: Tämä ei kenties ole sydänvaivainen Susan Bernard mutta keskitaitos on hurjan karvainen! So who cares. Susan Bernard 1966 oli juutalaissyntyinen Playboy-malli. Hän syntyi Vesimiehen merkin alla 11. helmikuuta 1948 Los Angelesissa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Susan Bernard oli Playboy Playmate kuukauden joulukuussa 1966. Hän sai arvostetun Playboy Playmate -tittelin 18-vuotiaana. Hänen mitat ovat 35-22-35. Susan Bernardilla oli luonnolliset rinnat, sielukkaat ruskeat silmät ja ruskeat hiukset. Hänen keskitaitostaan kuvasivat Mario Casilli ja hänen isänsä Bruno Bernard. Bernardilla oli satunnainen elokuva- ja televisioura, ja hän esiintyi yhden kauden General Hospitalissa 1960-luvun lopulla. Suurimmassa osassa hänen työstään hänet tunnustettiin Sue Bernardiksi. Hän kuoli General Hospitalissa ilmeiseen sydänkohtaukseen. 

xxx/ellauri415.html on line 200: Sally Sheffield 1969 on juutalaissyntyinen Playboy-malli. Hän syntyi syövän merkin alla 17. heinäkuuta 1941 New Yorkissa, New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Sally Sheffield oli Playboy Playmate kuukauden toukokuussa 1969. Hän sai arvostetun Playboy Playmate -tittelin 27-vuotiaana. Hänen mitat ovat 36-24-35. Sally Sheffieldillä on luonnolliset rinnat, sielukkaat ruskeat silmät ja ruskeat hiukset. Sheffield spent eight months on an Israeli kibbutz, where she said she artificially inseminated hens. In her Playboy profile, Sheffield praised the integrity of one-eyed Moshe Dayan, who at the time of her photo shoot was Israel’s minister of defense. Pompeo Posar kuvasi hänen keskitaittonsa. (Se ei välttämättä ole kuvan mirri mutta varmaan yhtä karvainen.)

xxx/ellauri417.html on line 99: fordel for vestlige land i 1941. Datteren Alja satt over 

xxx/ellauri417.html on line 102: selvmord i 1941. Tsvetajeva drev en omfattende korrespondanse 

xxx/ellauri417.html on line 127: Kairo kesällä 1942. Marsalkka Rommelin joukot lähestyvät 

xxx/ellauri420.html on line 235: Georges André Malraux (/ m ælˈr oʊ / mal- ROH; ranska: [ʒɔʁʒ ɑ‌dʁemalʁo ]; 3. marraskuuta 1901 – 23. marraskuuta 1976) oli ranskalainen kirjailija, taideteoreetikko ja kulttuuriministeri. Malraux'n romaani La Condition Humaine (Man's Fate) (1933) voitti Prix Goncourt. Presidentti Charles de Gaulle nimitti hänet tiedotusministeriksi (1945–1946) ja myöhemmin Ranskan ensimmäiseksi kulttuuriministeriksi de Gaullen presidenttikaudella (1959–1969).

xxx/ellauri420.html on line 243:  20-vuotiaana Malraux luki saksalaisen filosofin Friedrich Nietzschen töitä, jonka oli määrä olla merkittävä vaikutus häneen loppuelämänsä ajan. Ei olis pitänyt. Malraux ja hänen ensimmäinen juutalainen vaimonsa Clara erosivat vuonna 1938, mutta erosivat vasta vuonna 1947.

xxx/ellauri420.html on line 259: Vuonna 1944, kun Malraux taisteli Alsacessa, tyttöystävä 2 Josette kuoli 34-vuotiaana, kun hän liukastui noustaessaan junaan. Heidän kaksi poikaansa Vinski ja Vinsentti kuolivat yhdessä auto-onnettomuudessa vuonna 1961. Auton, jota he ajoivat, oli antanut heille Vincentin tyttöystävä, varakas Clara Saint.

2074