19249359p8/431149.jpg" height="200px" />
ellauri194.html on line 554:
ellauri196.html on line 400: Max Eyth: Rahaa ja kokemusta, kertomus. Kirja 1924
ellauri196.html on line 402: Anatole France: Pingviinien saari. Kansanvalta 1924. ellauri056.html
ellauri210.html on line 634: Arp liittyi 1912 Blaue Reiter -taiteilijaryhmään ja perusti vuonna 1916 Hugo Ballin kanssa Zürichiin dadaistisen ryhmän Dada Zürich. Käyttäen nimeä Hans Arp hän perusti 1920 Max Ernstin ja aktivisti Alfred Grünwaldin kanssa Kölniin dadaryhmän Dada Köln. Hänen maalauksiaan oli kuitenkin 1924 esillä surrealismin ensimmäisessä näyttelyssä Galerie Pierressä Pariisissa.
ellauri210.html on line 711:
1924%2C+Autoritratto+con+fratello.jpg?format=750w" width="30%" />
ellauri210.html on line 917: En 1922, il retourne à Paris et y vivote en faisant de petits métiers. Avec Yves Tanguy, il fréquente également la Maison des amis des livres, rue de l'Odéon, tenue par Adrienne Monnier, qui leur fait découvrir la littérature et des personnalités comme André Breton et Louis Aragon. Il est hébergé de 1924 à 1928 par Marcel Duhamel qui s'est installé au 54 de la rue du Château près de Montparnasse — Duhamel dirige l’hôtel Grosvenor qui appartenait à son oncle et qui est sis non loin de là.
ellauri216.html on line 721: Serafim siirrettiin vastoin omaa tahtoaan lakkautuspalkalle 1. tammikuuta 1924 ja uudeksi arkkipiispaksi valittiin virolaissyntyinen vuonna 1923 apulaispiispaksi valittu pastori Herman Aav vuodesta 1925 alkaen.
ellauri216.html on line 907: Luostarin johtaja kuitenkin päätti totella valtiovaltaa ja sai lopulta palautettua kurin luostariin konevizan ahkeralla käytöllä. Konevitsaan määrättiin 1. tammikuuta 1924 sijoitettavan kotiarestiin lakkautuspalkalle asetettu entinen arkkipiispa Serafim; hänen valvojakseen ja rippi-isäkseen määrättiin silloinen luostarin valvoja, pappismunkki, myöhempi igumeeni Muurikki. Kaksi vuotta kestänyt oleskelu päättyi kun Serafim anoi ja sai siirtolaisviisumin Isoon-Britanniaan jonne hän sitten muuttikin – menettäen samalla lakkautuspalkkansa. No ize asiassa se muutti sieltä Moldaviasn loppupeleissä.
ellauri219.html on line 907: Vladimir Ilich Lenin, Russian revolutionary (1870-1924)
ellauri222.html on line 85: They settled in Lachine, outside Montreal, where Abraham tried farming, and where, in 1915, Saul was born. When the farm failed, the family moved into the city and Abraham took up bootlegging, a venture that ended even more disastrously. In 1924, he moved again, to Chicago, and engaged some bootlegging associates to smuggle his wife and children across the border to join him.
ellauri222.html on line 1064: Marie Corelli, alun perin Mary Mackay (1855 Lontoo, Britannia − 21. huhtikuuta 1924 Stratford-upon-Avon, Warwick, Britannia) oli brittiläinen kirjailija. Hän syntyi Lontoossa skotlantilaisen runoilija Charles Mackayn ja hänen palvelijattarensa Elizabeth Millsin aviottomana lapsena. Marie Corelli kirjoitti suosittuja viihderomaaneja, joissa oli usein okkultisia aiheita. Teoksissaan hän vastustaa naisliikkeen liioitteluja.
ellauri236.html on line 141: Chase left home in 1924 at the age of 18. In 1932, at the age of 26, Chase married Sylvia Ray, and they had a son. In 1956, when the son was 24 (and Rene 50), they moved to France. In 1969 (Rene was 63), they moved to Switzerland, living a secluded life in Corseaux-sur-Vevey, on Lake Geneva. Chase died there on 6 February 1985, at 79. Sylvia was broken hearted and desolate.
ellauri238.html on line 572: Hotelli Hansa oli Helsingissä Mannerheimintie 5:ssä Uudessa ylioppilastalossa vuosina 1924–1968 toiminut hotelli ja ravintola. Ravintola oli loppuaikoinaan kirjailijoiden ja muun kulttuuriväen suosiossa. Pentti Saarikoski oli sen paras mainosmies, toinen tunnettu asiakaskirjailija oli Hannu Salama. Tunnettujen kanta-asiakkaiden ydinjoukkoa oli kymmenkunta.
ellauri238.html on line 759: Zbigniew Herbert (1924 Lviv, Puola– 1998 Varsova, Puola) oli ukrainalais-puolalainen runoilija ja moralisti. Hän käsittelee tuotannossaan ajankohdan ongelmia historian ja humanistisen kulttuuriperinteen näkökulmasta. Hän on kirjoittanut myös kuunnelmia ja esseitä. Jussi Rostin suomentama Herbertin runojen kokoelma Kyynelten teknologiasta (WSOY, 2005) on saanut 2006 Kimityskarhu-palkinnon. Pentti Saarikosken suomennosten alkukielestä ei ole varmuutta, sillä Herbert kirjoitti myös englanniksi.
ellauri238.html on line 860: Layle Silbert Yehuda Amichai (1924-2000) is recognized as one of Israel´s finest poets. His poems, written in Hebrew, have been translated into 40 languages (2 more than Herbert), and entire volumes of his work have been published in English, French, German, Swedish, Spanish, and Catalan. “Yehuda Amichai, it has been remarked with some justice,” according to translator Robert Alter, “is the most widely translated Hebrew poet since King David.” But boy, has he a long way to go to beat Dave.
ellauri238.html on line 862: Born in Germany in 1924, Amichai and his family fled the country during Hitler’s rise to power when Amichai was 12 and settled in Palestine. Although Amichai’s native language was German, he read Hebrew fluently by the time he immigrated to Palestine. During the 1948 Arab-Israeli war he fought with the Israeli defense forces. The rigors and horrors of his service in this conflict, and in World War II, inform his poetry.
ellauri240.html on line 188: Grace Metalious synt. Marie Grace de Repentigny (8. syyskuuta 1924 Manchester, New Hampshire – 25. helmikuuta 1964) oli yhdysvaltalainen kirjailija, jonka myyntimenestykseen Kaupunki nimeltä Peyton Place perustuu televisiosarja Peyton Place.
ellauri244.html on line 605: In 1923, while he was still married to Beatrice, Miller met and became enamored of a mysterious dance-hall ingénue who was born Juliet Edith Smerth but went by the stage-name June Mansfield. She was 21 at the time, 11 years his junior. They began an affair, and were married on June 1, 1924.
ellauri246.html on line 50: Agnon muutti 1908 sionistisen maahanmuuttoliikkeen yhteydessä Palestiinan Jaffaan, joka oli tällöin ottomaanien valtakunnan satamakaupunki. Hänen ensimmäinen julkaistu kertomuksensa täällä oli Hylätyt vaimot (hepreaksi ”agunot”), jonka hän kirjoitti salanimellä Agnon', kertomuksensa nimen mukaan. Agnonista tuli hänen kirjailijanimensä ja virallinen sukunimensä vuonna 1924.
ellauri246.html on line 52: Vuonna 1913 Agnon muutti Saksaan, missä hän solmi avioliiton Esther Marxin kanssa vuonna 1920. Heille syntyi poika ja tytär. Saksassa hän tutustui juutalaiseen liikemieheen Salman Schockeniin, josta tuli hänen kustantajansa ja mesenaattinsa. Tästä lähtien kaikki hänen teoksensa julkaistiin Schockenin kustannusyhtiössä. Hän julkaisi myös useita novelleja hepreankielisessä päivälehdessä nimeltä Haaretz, joka myös oli Schockenin omaisuutta. Haaretz taitaa ilmestyä tänäkin päivänä. Saksassa Agnon kokosi yhdessä tunnetun juutalaisen ajattelijan Martin Buberin kanssa kirjan hasidien tarinoista (Die Erzählungen der Chassidim). Vuonna 1924 tulipalo tuhosi kaikki hänen käsikirjoituksensa, ja myöhemmin samana vuonna hän palasi Jerusalemiin lopullisesti ja asettui asumaan Talpiotin kaupunginosaan.
ellauri247.html on line 57: Karilaan vanhemmat olivat Piippolan kirkkoherra, rovasti Niilo Köriläs (1852–1911) ja Ida Maria Anstén. Hän valmistui ylioppilaaksi 1921, filosofian kandidaatiksi 1924 ja filosofian maisteriksi 1927. Köriläs oli Seuran päätoimittajana 1929, WSOY:n virkailijana ja Ylioppilasteatterin johtajana 1929–1930, Suojeluskuntajärjestön Hakkapeliitta-lehden toimitussihteerinä 1930–1944, tämän jälkeen hän oli Valojuovaluoti-lehdessä toimitussihteerinä 1945–1946 ja päätoimittajana 1949–1950 sekä Noidannuoli-lehden toimittajana. Köriläs toimi myös Kustannusosakeyhtiö Valituksen osastonhoitajana vuodesta 1958, Nuorten Kirja ry:n johtokunnassa vuodesta 1946 ja sen puheenjohtajana vuodesta 1954. Kirjailijana Köriläs julkaisi nuorisoromaaneja, tietokirjoja ja kokoomateoksia. Useissa hänen 1950-luvulla kirjoittamissaan poikien seikkailukirjoissa oli voimakkaan isänmaallinen henki. Körilään kirjat olivat sixi suosittuja nazi-Suomessa, niinpä Köriläs sai laajaa tunnustusta työstään, etenkin Rymy-Eetusta.
ellauri249.html on line 196: Vuonna 1908 Sergei vei poikansa Nikitan Juzovkaan töihin. Muu perhe seurasi myöhemmin perässä. Juzovka oli perustettu vuonna 1869. Nimensä kaupunki oli saanut walesilaiselta John Hughesilta, joka oli perustanut alueelle louhitusta raudasta ratakiskoja ja rautarakenteita valmistavan yhtiön. Kaupungin nimeksi tuli vuonna 1924 Stalino ja vuonna 1961 Donetsk.
ellauri249.html on line 214: Sisällissodan jälkeen Ukraina oli raunioina. Puutetta oli asunnoista, hiilestä ja elintarvikkeista. Elintarvikepulan johdosta Hruštšovin ensimmäinen vaimo Galina kuoli nälkään. Lapset Leonid ja Julina jäivät isän yksinhuollettaviksi, kunnes hän 1924 meni naimisiin Nina Petrovnan kanssa. Leninin hallinto ei luottanut Donbassin alueen työläisiin, sanottiin että ”heidän proletaarinen tietoisuutensa oli hukassa”. Työläiset lakkoilivat, ja heitä teloitettiin summittaisesti. Hruštšov nimitettiin vuonna 1922 johtamaan Rutšenkovon kaivosta ja hän paneutui tehtävään tarmokkaasti. Hän olisi puoluetoimitsijan työn sijasta opiskellut kaivosteknikoksi. Puolueen linjariidoissa hän päätyi kannattamaan Trotskia, mitä hän joutui myöhemmin selittelemään ja varomaan.
ellauri254.html on line 51: Fedinin ensimmäiset teokset ilmestyivät vuosina 1913–1914. Vuonna 1921 hän liittyi pietarilaiseen Serapion-veljien kirjailijaryhmään. Fedinin varhaiset kertomukset ja ensimmäinen romaani, sivistyneistön kohtaloita vallankumouksen ja kansalaissodan aikana kuvaava Goroda i gody (”Kaupunkeja ja vuosia”, 1924) ovat tyyliltään kokeilevia. Myöhemmät teokset noudattavat sosialistisen realismin kaanoneita. Romaanit Ensimmäiset ilot (Pervyje radosti, 1945) ja Neobyknovennoje leto (”Epätavallinen kesä”, 1947–1948) saivat Stalin-palkinnon. Kirjailijan viimeinen romaani Nuotio (Kostjor, 1961–1965) jäi keskeneräiseksi. Hän on laatinut myös sarjan kirjailijakuvauksia Pisatel, iskusstvo, vremja (”Kirjailija, taide, aika”, 1957, 1961) sekä muistelmateoksen Gorki ja me (Gorki sredi nas, 1941–1968).
ellauri254.html on line 318: Stalinin kasatessa (sic) vaivihkaa valtaa itselleen Zinovjev ja Kamenev muodostivat tiiviin kaksikon, joka piti yhtä loppuun saakka. Kunnianhimoisen ja vaistoihinsa luottaneen Zinovjevin sekä varovaisen ja järjestelmällisen Kamenevin on sanottu täydentäneen toistensa huonoja ominaisuuksia. Leninin kuoltua tammikuussa 1924 juuri Zinovjev oletettiin todennäköisimmäksi Neuvostoliiton seuraavaksi johtajaksi, sillä Stalinia ei vielä pidetty vakavasti otettavana vaihtoehtona valtapelissä. Niin sanotussa testamentissaan Lenin esitti hyväksyvän arvion Zinovjevista ja Kamenevista mutta arvosteli Trotskia ja erityisesti Stalinia.
ellauri254.html on line 647: Vuoden 1920 marraskuussa Wrangel joutui evakuoimaan liittoutuneiden avulla noin 70 000 sotilasta ja 65 000 siviiliä Krimiltä Turkkiin, joka oli ympärysvaltojen hallussa. Wrangel matkusti Turkin ja Tunisian kautta Jugoslaviaan, jossa hän piti yllä pakolaisesikuntaa mahdollista vastavallankumoussotaa varten vuoteen 1925 asti. Hän perusti sisällissodan veteraanien järjestön, Venäläinen yleissotilaallinen unionin (ROVS) 1924 ja pyrki pitämään miehensä taistelukuntoisina ja yhdistämään monarkistit ja tasavaltalaiset. Marraskuussa 1924 hän tosin tunnusti suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin Venäjän kruunuun lailliseksi tavoittelijaksi.
ellauri254.html on line 663: Leninin kuoltua 1924 Trotskia pidettiin aluksi hänen vahvimpana seuraajaehdokkaanaan Neuvostoliiton johtoon. Stalinin ja keskuskomitean enemmistön onnistui kuitenkin vaivihkaa syrjäyttää Trotski puoluejohdosta, ja ennen pitkää hän menetti puoluekoneistossa viran toisensa jälkeen. Trotskin ja Stalinin välillä oli merkittäviä ideologisia erimielisyyksiä. Trotski kannatti Leninin jatkuvan maailmanvallankumouksen teoriaa, jonka mukaan kommunistista vallankumousta oli pyrittävä levittämään Venäjän rajojen ulkopuolelle, erityisesti Eurooppaan, mutta Stalin ja hänen kannattajansa ajoivat ”sosialismi yhdessä maassa” -periaatetta, jonka mukaan oli keskityttävä kommunismin rakentamiseen Neuvostoliitossa. Trotski erotettiin lopuistakin tehtävistään NKP:ssä ja Kominternissa 1927 ja määrättiin ensin sisäiseen karkotukseen Alma-Ataan Kazakstaniin 11. tammikuuta 1928. Helmikuussa 1929 hänet karkotettiin lopullisesti neuvostovaltiosta. Trotski kannattajineen toimi Stalinin vastaisena ryhmänä Kominternissa ja siihen kuuluvien puolueiden sisällä, mutta Kominternin erotettua trotskilaiset nämä perustivat lopulta oman Neljännen internationaalinsa 1938.
ellauri254.html on line 689: Palattuaan kotimaahan Kamenev otettiin takaisin puoluejohtoon. Hän oli kuulunut lokakuussa 1917 perustettuun bolševikkien ensimmäiseen politbyroohon ja tammikuussa 1919 hänestä tuli yksi uuden politbyroon perustajajäsenistä. Samana vuonna hänet valittiin myös Moskovan neuvoston puheenjohtajaksi eli käytännössä pääkaupungin paikallisen puolueorganisaation johtoon. Kamenev oli lisäksi vuosina 1924–1926 Työn ja puolustuksen neuvoston puheenjohtajana, tammikuusta elokuuhun 1926 Neuvostoliiton ulkomaankaupasta vastanneena kansankomissaarina sekä 1926–1927 Italian-suurlähettiläänä. Hänet nimitettiin myös vuonna 1923 uuden Lenin-instituutin ensimmäiseksi johtajaksi ja hän sai toimittaa Leninin kootut teokset.
ellauri254.html on line 691: Leninin sairastuessa vuonna 1922 Kamenev oli kansakomissaarien neuvoston varapuheenjohtaja ja Leninin jäätyä syrjään päätöksenteossa Kamenev toimi hänen varamiehenään. Valtakamppailun käynnistyttyä vuonna 1923 Zinovjev, Kamenev ja puolueen pääsihteeriksi edellisenä vuonna heidän aloitteestaan valittu Stalin muodostivat troikaksi tai triumviraatiksi kutsutun epävirallisen johtoryhmän, jonka päätavoitteena oli estää Lev Trotskin ja tämän ympärille muodostuneen vasemmisto-opposition pääsy valtaan. Trotski ja vasemmisto-oppositio halusivat luopua kapitalismin ja markkinatalouden elementtejä sisältäneestä uudesta talouspolitiikasta eli NEP:stä, kun taas troikan edustama puolueen ”keskusta” kannatti sen jatkamista. Leninin kuoltua tammikuussa 1924 viime kädessä juuri Kamenev esti Stalinille kiusallisen Leninin testamentin julkistamisen pelastaakseen tärkeän liittolaisensa. Stalinin ajaessa lähinnä omaa asiaansa Zinovjev ja Kamenev muodostivat toisilleen loppuun saakka uskollisina pysyneen yhteistyökykyisen kaksikon. Kunnianhimoisen ja vaistoihinsa luottaneen Zinovjevin sekä varovaisen ja järjestelmällisen Kamenevin on sanottu täydentäneen toistensa ominaisuuksia.
ellauri254.html on line 805: His worsening health compelled him to seek care in Germany, to which his parents had emigrated early in 1921. He went West for good in 1924, at 23 years of age. Lunz died abroad from heart failure and brain embolism, but he is remembered in The West for his daring defense of creative freedom against Bolshevik Party demands for political commitment. In "Go West Young Man", Lunz spoke like a Cambridge apostle:
ellauri257.html on line 546: Laulaja osallistui eurooppalaiseen jiddishin lehdistöön vuodesta 1916. Vuonna 1919 hän ja hänen vaimonsa Genia menivät Ukrainaan, missä hän löysi töitä The New Times -sanomalehdestä, ja häntä pidettiin yhtenä "Kiovan kirjoittajista". Sitten he muuttivat Moskovaan, missä hän julkaisi artikkeleita ja tarinoita. Kahden raskaan vuoden jälkeen, vuonna 1921, he palasivat Varsovaan. Bolshevismi ei maittanut. Vuonna 1921, kun Abraham Cahan huomasi hänen tarinansa Pearls, Singeristä tuli amerikkalaisen jiddish-sanomalehden The Forward kirjeenvaihtaja. Hänen novellinsa Liuk ilmestyi vuonna 1924, ja se valaisi bolshevikkien vallankumouksen ideologista hämmennystä. Hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa Teräs ja rauta, vuonna 1927. Vuonna 1934 hän muutti Yhdysvaltoihin kirjoittaakseen The Forwardiin.
ellauri262.html on line 155: In 1924 he became a Philosophy tutor at University College and, in 1925, was elected a Fellow and Tutor in English Literature at Magdalen College, where he served for 29 years until 1954.
ellauri262.html on line 266: Päästyään sairaalasta Tolkien sai entisen islannin opettajansa William Craigien kautta työpaikan avustajana Oxford English Dictionaryn toimituskunnassa. Hän aloitti työssä 1919 tehtävänään käsitellä muutamia W-kirjaimella alkavia, etymologialtaan germaanisperäisiä sanoja. Noihin aikoihin hän esitteli luomansa maailman ensimmäistä kertaa julkisemmin lukemalla The Fall of Gondolinin Exeter Collegen esseekerhossa. Vuonna 1920 Tolkien sai englannin kielen apulaisprofessorin viran Leedsin yliopistosta, ja perhe muutti viideksi vuodeksi Pohjois-Englantiin. Vuonna 1924 hänet nimitettiin yliopiston englannin kielen professoriksi. Seuraavana vuonna Tolkien kuitenkin palasi Oxfordiin saatuaan muinaisenglannin professorin viran. Hän opetti Oxfordin yliopistossa 1925–1959 muinais- ja keskiajan englannin professorina.lähde?
ellauri262.html on line 417: On 3 January 1924, at the age of 30, Sayers secretly gave birth to an illegitimate son, John Anthony (later surnamed Fleming). John Anthony, "Tony", was given into care with her aunt and cousin, Amy and Ivy Amy Shrimpton, and passed off as her nephew to family and friends. Details of these circumstances were revealed in a letter from Mrs White to her daughter Valerie, Tony's half-sister, in 1958 after Sayers's death. Tony was raised by the Shrimptons and was sent to a good boarding school. In 1935 he was legally adopted by Sayers and her then husband "Mac" Fleming.
ellauri263.html on line 592: Blavatsky ei pitänyt esittämiään oppeja aivan täydellisinä tai ehdottomina, paitsi siltä osin kuin opit ovat Viisauden Mestarien (Olcott ja Judge) hänelle sanelemia, vaan piti teosofian yhtenä päämääränä luonnon selvittämättömien lakien tutkimista. Hän myös varoitti tekemästä teosofiasta uskomusjärjestelmää, koska hänen mukaansa sokea usko on haitallista. Teosofinen seura hyväksyi vuonna 1924 päätöslauselman ajatuksenvapaudesta. Sen mukaan ei ole mitään dogmia tai mielipidettä, joka millään tavalla sitoisi ketään Teosofisen Seuran jäsentä. Jäsenyyden ainoa ehto on seuran kolmen ohjelmakohdan hyväksyminen.
- IZE todellisuutena ihmisessä;
- Laki prosesseina, joiden avulla ihminen
ellauri264.html on line 90: Les Loups firent une apparition inattendue aux États-Unis en décembre 1924, grâce au Yiddish Art Theater de New York fondé et dirigé par Maurice Schwartz. Ce fut la première pièce de Rolland jouée aux États-Unis. Vingt ans auparavant, Rolland avait offert son drame aux théâtres de New York, qui l’avaient refusé, en lui répondant : « Impossible ! Il n’y a pas de femmes. Ce n’est pas une pièce de théâtre."
ellauri267.html on line 56: Walter Herman Wager (September 4, 1924 - July 11, 2004) was an American novelist. Walter Wager grew up in the East Tremont section of The Bronx, the son of Russian Jewish immigrants; his father, Max, was a doctor, and his mother, Jessie, was a nurse. But was he an emigrant or an immigrant? Depends how rich his parents were. Some sources say emigrant, others immigrant.
ellauri269.html on line 740: Jerry Siegel ja Joe Shuster olivat kymmenen vuoden ikäisiä, kun senaattori Ellison DuRant Smith piti kuuluisan "Shut The Door" -puheensa maahanmuutosta ennen vuoden 1924 maahanmuuttolain hyväksymistä. Senaattori väitti, että lain hyväksyminen antaisi USA:lle mahdollisuuden "omaksua se, mitä meillä on, ja antaa meidän kasvattaa puhtaita amerikkalaisia kansalaisia ja kehittää omia amerikkalaisia resurssejamme". ”Maahanmuuttolaki ei ainoastaan vähentänyt Yhdysvaltoihin sallittujen maahanmuuttajien määrää, vaan se esti myös maahanmuuton kaikista maista, joiden kansalaisia pidettiin ”ei-valkoisina”. Jos laki olisi hyväksytty aikaisemmin, se olisi estänyt miljoonia etelä- ja itäeurooppalaisia maahanmuuttajia saapumasta Amerikkaan, mukaan lukien Siegelit ja Shusterit. Sen kulku 1920-luvulla loukussa miljoonia yhä vihamielisemmässä Euroopassa antisemitistisen kansanmurhan kiihkon kynnyksellä.
ellauri270.html on line 67: Romaani sai kiistatta vaikutteita hänen väitöskirjastaan: Tippaleivän kierteet Bosniassa Turkin vallan alaisina (Die Entwicklung des geistigen Lebens in Bosnien unter der Einwirgung der turkischen Herrschaft), jota hän puolusti verisesti Grazissa vuonna 1924. Väikkärissä on lähes kaikkien Andrićin tulevaisuuden ideoiden ydin, joka perustuu historialliseen materialismiin, johon hän heräsi sitä kirjoittaessaan. Väitöskirjassaan Ivo Andrić kiinnitti huomionsa Bosnia ja Hertsegovinan kaikkien neljän suuren kansallisyhteisön historialliseen kohtaloon: serbit , kroaatit, turkkilaiset ja juutalaiset. Objektiivisesti, ilman kirjallista mystifikaatiota hää tarkasteli heidän välisiä erityispiirteitä ja suhteita.
ellauri271.html on line 72: Sosialistisen internationaalin naisten toisessa, Kööpenhaminassa 26.–27. elokuuta 1910 Nørrebron työväentalossa pidetyssä konferenssissa saksalaisen sosialistin Clara Zetkinin ehdotuksesta yli sata naista 17 maasta yksimielisesti hyväksyi kansainvälisen naistenpäivän. Konferenssi ei määritellyt tarkkaa päivämäärää. Kokouksessa olivat keskeisellä sijalla saksalainen Clara Zetkin, venäläinen Aleksandra Kollontai ja italianukrainalainen Anželika Balabanova. Kokoukseen osallistuneesta tanskalaisesta Nina Bangista tuli maailman ensimmäinen naisministeri Tanskan ensimmäiseen sosialidemokraattiseen hallitukseen 1924. Kokouksessa oli läsnä viisi suomalaisnaista, jotka olivat Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen eduskunnan jäseniä. Virallinen suomalaisedustaja oli Ida Aalle-Teljo. Neljä muuta olivat Hilda Herrala, Aura Kiiskinen, Hilja Pärssinen ja Miina Sillanpää.
ellauri275.html on line 670: Venäjä oli tunnustanut Georgian itsenäisyyden 7. toukokuuta vuonna 1920 solmitussa Moskovan sopimuksessa, eikä Georgian valloittamisesta oltu Moskovassa yksimielisiä. Hyökkäyksen pääsuunnittelijat olivat kaksi vaikutusvaltaista georgialaissyntyistä neuvostovirkamiestä, Josif Stalin ja Grigori Ordžonikidze, jotka saivat luvan hyökätä Georgiaan neuvostojohtaja Vladimir Leniniltä 14. helmikuuta 1921, maan "talonpoikien ja työläisten kapinan" tukemisen verukkeella. Neuvostojoukot valtasivat Georgian pääkaupungin Tbilisin raskaiden taisteluiden jälkeen ja julistivat Georgian SNT:n syntyneeksi 25. helmikuuta 1921. Maan loppuosa saatiin vallatuksi kolmen viikon sisällä, mutta neuvostovalta Georgiassa vakiintui vasta syyskuussa vuonna 1924. Turkin miehitys Georgian luoteisosassa lähes samanaikaisesti (helmi–maaliskuussa 1921) uhkasi kehittää kriisin Moskovan ja Ankaran välille, ja se johti merkittäviin alueluovutuksiin Neuvosto-Venäjältä Turkille Karsin sopimuksessa.
ellauri277.html on line 158: Jättäen huomioimatta suuren osan klassisen arabian perinteisestä sanastosta ja muodosta, hän alkoi kehittää tyyliä, joka heijasti tavallista kieltä, jonka hän oli kuullut lapsena South Endissä. Runo "Sinulla on kielesi ja minulla on omani" (1924) julkaistiin vastauksena hänen arabian kielensä ja tyylinsä kritiikkiin.
ellauri278.html on line 196: Chicherin followed a pro-German foreign policy in line with his anti-British attitudes, which he had developed during his time in the Foreign Ministry, when Britain was blocking Russian expansion in Asia. Chicherin is thought to have had more phone conversations with Lenin than anyone else. When Joseph Stalin replaced Lenin in 1924, Chicherin remained foreign minister, and Stalin valued his opinions.
ellauri278.html on line 226: After the 1938 Munich Agreement, German state media derided Maxim Litvinov for his Jewish ancestry, referring to him as "Finkelstein-Litvinov". The Munich Agreement (Czech: Mnichovská dohoda; Slovak: Mníchovská dohoda; German: Münchner Abkommen) was an agreement concluded at Munich on 30 September 1938, by Nazi Germany, the United Kingdom, France, and Italy. The agreement provided for the German annexation of land on the border between Czechoslovakia and Germany called the Sudetenland, where more than three million people, mainly ethnic Germans, lived. The pact is also known in "some areas" as the Munich Betrayal (Czech: Mnichovská zrada; Slovak: Mníchovská zrada), because of a previous 1924 alliance agreement and a 1925 military pact between France and the Czechoslovak Republic.
ellauri278.html on line 419: Reformihengessä Viron itsenäisyyden alkuvuosien politiikka oli vasemmistohenkistä, mikä päättyi kuin seinään 1. joulukuuta 1924 kommunistien epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen, jota Neuvostoliitto tuki. Kaappauksen jälkeen kaappaajia rankaistiin ankarasti ja kommunistinen puolue kiellettiin ja äärivasemmisto poistettiin parlamentaarisen päätöksenteon piiristä. Päts toimi Viron valtionpäämiehenä, riigifüürerinä, viisi kertaa vuosina 1920–1934.
ellauri278.html on line 421: Päts toimi Viron itsenäistymisen jälkeen liike-elämässä. Hän oli vuonna 1919 mukana perustamassa Harju Pankia, ja hän oli vuosina 1919–1933 Eesti Lloydin esimies. Vuosina 1920–1921 ja vuodesta 1924 eteenpäin hän oli Tallinnan pörssikomitean esimies. Päts oli mukana perustamassa virolais-neuvostoliittolaista kauppakamaria 1924 ja toimi sen esimiehenä vuoteen 1931 asti. Hän oli kauppa- ja teollisuuskamarin esimies vuosina 1925–1929.
ellauri278.html on line 423: Pätsille maksettiin – ainakin aluksi salaisesti – neuvostohallitukselta neuvostoliittolais-virolaisen naftan maahantuontiyrityksen kautta 4 000 Yhdysvaltain dollaria vuosittain 1924–1934. Summa oli huomattava ja vastasi Viron Berliinin lähettilään vuosipalkkaa. Päts raportoi Neuvostoliiton suurlähetystöön Viron poliittisesta tilanteesta. Pätsin yhteistyön julkistaminen käynnisti Virossa keskustelun Pätsin roolista Viron itsenäisyyden hankkimisen lisäksi myös sen menettämisessä.
ellauri294.html on line 659: Tämä arvokas taito palvelisi Meadia hyvin hänen urallaan antropologina. Vuonna 1924 hän suoritti maisterin tutkinnon Columbian yliopistosta. Vuotta myöhemmin hän aloitti työn, joka toi hänelle myöhemmin maailmanlaajuisen huomion – kenttätyön Samoan nuorten naisten parissa. Tuloksena syntynyt kirja Coming of Age in Samoa valloitti Yhdysvallat. Kirjan uraauurtava antropologinen työ haastoi pitkän käsityksen nuorten kulttuurisesti universaalista kypsymisprosessista.
ellauri294.html on line 668: 1901 Margaret Mead on syntynyt 16. joulukuuta. 1924 Mead valmistuu maisteriksi Columbian yliopistosta. 1925 Mead aloittaa ensimmäisen kenttätyönsä opiskelemalla nuoria tyttöjä Samoalla. 1926 Mead nimitetään etnologian apulaiskuraattoriksi American Museum of Natural History -museoon. 1928 Coming of Age in Samoa julkaistaan. 1929 Mead matkustaa Uuteen-Guineaan tutkimaan Manus-kansaa.
ellauri302.html on line 638: Bolshevikkipuolueen sisällä Bukharin oli alun perin vasemmistokommunisti, mutta siirtyi vähitellen oikealle vuodesta 1921 lähtien. Hänen vahva tukensa ja puolustavansa uutta talouspolitiikkaa (NEP) johti lopulta oikeistooppositiota. Vuoden 1924 loppuun mennessä tämä asenne oli asettanut Buharinin suotuisasti Josif Stalinin pääliittolaiseksi, ja Buharin kehitteli pian Stalinin uutta teoriaa ja politiikkaa sosialismista yhdessä maassa. Vuosina 1926-1929 Buharinilla oli suuri valta Kominternin toimeenpanevan komitean pääsihteerinä. Stalinin päätös jatkaa kollektivisointia ajoi kuitenkin kaksi miestä erilleen, ja Bukharin erotettiin politbyroosta vuonna 1929.
ellauri310.html on line 618: Valmistuttuaan Harvardista hän aloitti työskentelyn englannin opettajana New Yorkin yliopistossa vuonna 1924. Hän opetti siellä aina vuoteen 1930 saakka. Alun perin hän lähti koulusta ensimmäisen vuoden jälkeen työstämään henkilökohtaista kirjoittamistaan ulkomailla Euroopassa. Paluumatkallaan vuonna 1925 hän tapasi naimisissa olevan Aline Bernsteinin, New Yorkin teatterissa menestyneen lavastus- ja pukusuunnittelijan, joka oli häntä kaksikymmentä vuotta vanhempi. Näin alkoi heidän myrskyisä tapaus, joka kesti seuraavat viisi vuotta. Tiesitkö?
ellauri316.html on line 308: Oskari Tokoi ja Hanna Räinä Lumijoelta menivät 1897 naimisiin Kaliforniassa. Heille syntyi seitsemän lasta. Vuonna 1924 Hanna muutti Fitchburgiin, missä hän kuoli vuonna 1938. Nestori ja Tyyne jäivät Neuvostoliittoon, jossa heidät teloitettiin Stalinin vainojen aikana. Vuonna 1939 Tokoi solmi avioliiton amerikkalaisen Eva Pearl Johansonin (Whiteker) kanssa.
ellauri317.html on line 199: Curzon oli mennyt naimisiin vuonna 1895 yhdysvaltalaisen miljonäärin tyttären kanssa ja saanut kolme tytärtä. Vaimo menehtyi perheen palattua Englantiin 1905. Curzon suri vaimoaan syvästi mutta sijoitti perintörahojaan linnoihin ja taide-esineisiin. Vuonna 1916 hän meni naimisiin varakkaan argentiinalaisen tilanomistajan lesken kanssa. Englantiin palattuaan Curzon johti naisten äänioikeutta vastustavaa kampanjaa ylähuoneessa. Vuonna 1916 David Lloyd George kutsui hänet sodanajan hallitukseensa. Sen jälkeen Curzon oli maansa ulkoministeri 1919–1924.
ellauri317.html on line 439: Joulukuussa 1917 Lenin nimitti Dzeržinskin äskettäin perustetun All-Russian Extraordinary Commissionin (Tšekan) johtajaksi ja antoi hänelle tehtäväksi tukahduttaa vastavallankumouksellisen toiminnan Neuvosto-Venäjällä. Venäjän sisällissodassa Chekan auktoriteetti laajeni ja aloitettiin joukkoteloituskampanja, joka tunnetaan nimellä Punainen terrori. Cheka organisoitiin uudelleen valtion poliittiseksi osastoksi (GPU) vuonna 1922 ja sitten Joint State Political Directorate (OGPU) vuotta myöhemmin Dzerzhinskyn pysyessä voimakkaan järjestön johtajana. Lisäksi hän toimi kansantalouden korkeimman neuvoston (VSNKh) johtajana vuodesta 1924.
ellauri317.html on line 625: Lenin vietiin takaisin asuntoihinsa Kremliin. Hän pelkäsi, että muut juonittelijat voisivat suunnitella hänen tappamistaan, ja kieltäytyi lähtemästä Kremlin turvasta hakeakseen lääkärinhoitoa. Lääkärit tuotiin hoitamaan häntä, mutta he eivät voineet poistaa luoteja sairaalan ulkopuolella. Vammojensa vakavuudesta huolimatta Lenin selvisi hengissä, mutta hänen terveytensä ei koskaan täysin toipunut hyökkäyksestä. On arveltu, että ampuminen vaikutti aivohalvauksiin, jotka tekivät hänet toimintakyvyttömäksi ja lopulta tappoivat hänet vuonna 1924. Perhanan Fanny, oisit opetellut edes ampumaan kunnolla.
ellauri325.html on line 175: 16. heinäkuuta 1924 Arkady Averchenko leikattiin vasemman silmänsä poistamiseksi, minkä jälkeen kirjailija sairastui vakavasti. Joulukuun 22. päivänä hän lähti hoitoon Poděbradyssa. Tammikuun 28. päivänä 1925 hän lähti lomakylästä; lähes tajuttomana hänet otettiin Prahan kaupungin sairaalan klinikalle, jossa todettiin "sydänlihaksen heikkeneminen, aortan laajentuminen ja munuaisten skleroosi". ” He eivät voineet pelastaa Averchenkoa, ja aamulla 12. maaliskuuta 1925 hän kuoli 45-vuotiaana.
ellauri327.html on line 472: Ilmari Kianto (vuoteen 1906 Calamnius; 7. toukokuuta 1874 Pulkkila – 27. huhtikuuta 1970 Helsinki) oli yksi 1900-luvun alkupuoliskon huomattavimmista suomalaisista kirjailijoista. Kiannon kirjailijanura kesti yli 60 vuotta, jona aikana hän kirjoitti kuutisenkymmentä kirjaa. Hänen maineensa perustuu kuitenkin lähes kokonaan hänen kahteen köyhälistöromaaniinsa Punainen viiva (1909) ja Ryysyrannan Jooseppi (1924). Näiden kirjojen ansiosta Kianto tunnetaan kainuulaisen köyhälistön kuvaajana, ”korpikirjailijana”. Pulkkila on ex kunta Siikajoen latvoilla. Ilmari sinnitteli lähes satavuotiaaaxi Hesassa. Kianto oli alun perin nimeltään Ilmari Calamnius, mutta muutti sukunimensä Johannes Linnankosken neuvosta Kiannoksi vuonna 1906.
ellauri327.html on line 476: Ilmari Kianto syntyi Pulkkilassa Lamujoen rannalla sijaitsevassa pappilassa vuonna 1874. Hänen vanhempansa olivat kalajokelaiseen Calamnius-pappissukuun kuuluva Pulkkilan kappalainen August Benjamin Calamnius (1834–1915) ja Cecilia Septimia Catharina Lundahl (1842–1924). Perheessä oli kahdeksan lasta, joista Ilmari oli kuudes. Vuonna 1879 August Benjamin Calamnius valittiin Suomussalmen kirkkoherraksi ja perhe muutti Pulkkilasta Suomussalmelle Karhulan pappilaan.
ellauri327.html on line 511: Vuonna 1924 ilmestyi Kiannon toinen pääteos, romaani Ryysyrannan Jooseppi. joka oli puhdas plagiaatti Joel Lehtosen Putkinotkosta.
ellauri330.html on line 280: Rafu oli Masa 6:n opettajan Mara Haavion kolleega, toimittivat yhteisvoimin kokoomateoxia ja tietosanakirjoja. Kaarlo Rafael Koskimies (vuoteen 1926 Forsman) 9. helmikuuta 1898 Savonlinna – 19. marraskuuta 1977 Helsinki, on myös 1/375 löysäpukuisen Arto Samulin humanisteista. Samulin lailla hän oli oikealle kallellaan. Ajan toimitussihteeri 1917 - 1924 Vaakku Koskenniemrn sivuvaununa. Valvoja-Ajan päätoimittaja 1932 – 1941.
ellauri330.html on line 529: Uno Ludvig Lehtonen (27. tammikuuta 1870 Akaa – 25. joulukuuta 1927 Helsinki oli suomalainen historiantutkija ja professori, joka oli erikoistunut varsinkin Venäjän vasallivaltion Suomen historiaan. Lehtonen toimi historian lehtorina Sortavalan reaalilyseossa 1905–1908 ja Tampereen klassisessa lyseossa 1908–1910. Helsingin keisarilliseen yliopistoon perustettiin vuonna 1903 Venäjän historian professuuri, joka täytettiin vuonna 1910 kun Lehtonen nimitettiin siihen. Opetuksessa hän painottui lähinnä yleiseen historiaan, ja vuonna 1924 virka muutettiinkin ryssävihan tähden yleisen historian professuuriksi. Lehtonen hoiti sitä ennenaikaiseen kuolemaansa asti. Lehtosen puoliso oli Katri Danielson-Kalmari, jonka isä oli valtioneuvos J. R. Danielson-Kalmari, yksi Lehtosen opettajista. Lehtonen kuoli isänsä tavoin sokeritautiin.
ellauri331.html on line 321: Vuonna 1924 , Vladimir Leninin kuoleman jälkeen , se nimettiin uudelleen "nuoreksi leninistiksi". Sanomalehti sai nykyisen nimensä vasta syyskuussa 1929 .
ellauri338.html on line 229: Vuonna 1991 julkaistiin monografia "Vodkan historia", jossa Pokhlebkin yritti selvittää "milloin vodkan tuotanto aloitettiin Venäjällä ja aloitettiinko se aikaisemmin vai myöhemmin kuin muissa maissa". Syy monografian kirjoittamiseen oli Pokhlebkinin itsensä mukaan kansainvälinen kiista 1970-luvun lopulla vodkan valmistuksesta, kun kirjan kirjoittajan mukaan "useita neuvostovodkamerkkejä joutui boikotin kohteeksi ulkomaisilla markkinoilla”. Länsieurooppalaiset ja amerikkalaiset yritykset, joiden vodkan tuotanto alkoi aikaisemmin kuin Neuvostoliitossa (vuosina 1918-1921, kun taas Neuvostoliitossa 1924), kyseenalaistivat Soyuzplodoimportin oikeuden myydä ja mainostaa tuotettaan vodkana. Neuvostoliittoa pyydettiin etsimään eri nimi vodkamerkeilleen (kuten Stolichnaya , Posolskaya, Pshenichnaya, Sibirskaya, Kubanskaya, Yubileynaya, esimerkiksi "alkoholijuoma".
ellauri341.html on line 365: Vuoden 1923 sionistikongressissa Arlosoroff valittiin sionistien toimintakomiteaan. Hän oli tuolloin vain 24-vuotias. Kieltäytyessään yliopistovirasta hän lähti Saksasta Brittiläisen Palestiinan mandaattiin vuonna 1924. Vuonna 1926 hänet valittiin edustamaan yishuv - puoluetta Kansainliitossa Genevessä.
ellauri341.html on line 452: Georg Neithardt (* 31. Januar 1871 in Nürnberg; † 1. November 1941 in Rottach-Egern) war Richter am Bayerischen Volksgericht. Unter anderem leitete er den infolge des Hitler-Ludendorff-Putsches eröffneten Hochverratsprozess gegen Adolf Hitler und seine Mitverschwörer im Frühjahr 1924 (siehe Hitler-Prozess). Neithardt sympathisierte mit den Putschisten, die die Demokratie in Deutschland beseitigen wollten. Auch deshalb wurden sie nur zu äußerst milden Strafen verurteilt.
ellauri353.html on line 73: Marko Tapio (oik. Marko Viktor Tapper; 15. elokuuta 1924 Saarijärvi – 14. kesäkuuta 1973 Seinäjoki) oli suomalainen kirjailija, joka ei pitänyt kirjalijanimestä "Marko Tapio".
ellauri353.html on line 366: Babel kirjoitti: "Vasta vuoteen 1923 mennessä olen oppinut ilmaisemaan ajatukseni selkeästi ja ei kovin pitkällä tavalla. Sitten palasin kirjoittamiseen." Useita tarinoita, jotka myöhemmin sisällytettiin Punaiseen ratsuväkiin, julkaistiin Vladimir Majakovskin LEF ("ЛЕФ") -lehdessä vuonna 1924. Baabelin rehellinen kuvaus sodan julmasta todellisuudesta, kaukana vallankumouksellisesta propagandasta, sai hänelle voimakkaita vihollisia. Tuoreen tutkimuksen mukaan marsalkka Budyonny raivostui Baabelin maalaamattomista kuvauksista ryöstelevistä punakasakoista ja vaati Baabelin teloittamista tuloksetta. Gorkin vaikutus ei kuitenkaan ainoastaan suojellut Baabelia, vaan myös auttoi takaamaan julkaisun. Vuonna 1929 Red Cavalry käännettiin englanniksi J. Harlandin toimesta, ja myöhemmin se käännettiin useille muille kielille.
ellauri353.html on line 454: Vuonna 1923 Budyonny nimitettiin puna-armeijan ratsuväen ylipäällikön avustajaksi ja Neuvostoliiton vallankumouksellisen sotilasneuvoston jäseneksi. Vuodesta 1924 vuoteen 1937 hän oli puna-armeijan ratsuväen tarkastaja. 1. heinäkuuta 1928 lähtien yksi " Hevoskasvatus ja hevoskasvatus " -lehden järjestäjistä ja toimittaja. Vuonna 1930 hän johti Moskovan hevoskasvatus- ja hevoskasvatusinstituutin perustamista Uspenskiin kokeellisen hevostilan pohjalta. Vuonna 1932 hän valmistui sotaakatemiasta. M. V. Frunze. Samaan aikaan hän teki ensimmäisen laskuvarjohypynsä vuonna 1931 osana tutkimusta uusista nykyaikaisista vihollisen torjuntamenetelmistä.
ellauri355.html on line 100: Dmitry Timofeyevich Yazov (Russian: Дми́трий Тимофе́евич Я́зов; 8 November 1924 – 25 February 2020) was a Marshal of the Soviet Union. A veteran of the Great Patriotic War, Yazov served as Minister of Defence from 1987 until he was arrested for his part in the 1991 August Coup, four months before the fall of the Soviet Union. Yazov was the last person to be appointed to the rank of Marshal of the Soviet Union on 28 April 1990, the only Marshal born in Siberia, and at the time of his death on 25 February 2020, he was the last living Marshal of the Soviet Union. Now they are no marshals left in Soviet Union.
ellauri355.html on line 170: Osavaltiossa tehtaan entisöinnin alkaessa oli noin 50 kokenutta työntekijää, joilla oli runsaasti käytännön kokemusta. Näistä muodostui mentoreiden, mestareiden ja ohjaajien päähenkilöstö, jonka tehtävänä oli opettaa uudet tulokkaat työskentelemään epästandardien huippuluokan laitteiden kanssa. Vuonna 1924 Kharkovin pyörätehdas päätti vuoden julkaisemalla yli tuhat polkupyörää.
ellauri367.html on line 204: Vuonna 1920 syntyi konflikti Ukrainan kommunistisen puolueen kanssa, kun Rakovski ja muut hallituksen jäsenet erotettiin tehtävistään ja palautettiin vasta Moskovan puuttuessa asiaan. Hän oli edelleen Romanian kansalainen, ja sotatuomioistuin syytti häntä vuonna 1921 "rikoksista Romanian turvallisuutta vastaan" ja tuomittiin kuolemaan poissaolevana vuonna 1924.
ellauri367.html on line 206: Vuonna 1922 Rakowski osallistui Genovan konferenssiin, jossa hän auttoi neuvottelemaan Rapapallon sopimuksesta ja Lausannen konferenssista. Neuvostoliiton muodostumisen jälkeen joulukuussa 1922 hän kannatti pitkälti itsenäistä liittotasavaltojen politiikkaa ja vallankumouksen jatkamista Kaakkois-Euroopassa. Trotskin ympärillä olevan " vasemmisto-opposition " jäsenenä Josef Stalin poisti hänet Ukrainasta vuoden 1923 puolivälissä, ja hänen piti neuvotella Neuvostoliiton virallisesta tunnustamisesta Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Ison-Britannian tapauksessa tämä epäonnistui "Zinovievin kirjeen" julkaisemisen ja sitä seuranneen työväenpuolueen hallituksen kaatumisen jälkeen lokakuussa 1924. Sen jälkeen kun Ranska oli tunnustanut Neuvostoliiton, hänestä tuli siellä suurlähettiläs lokakuusta 1925 lokakuuhun 1927. Koska hän oli allekirjoittanut trotskilaisen protokolla-alustan, hänet karkotettiin maasta.
ellauri367.html on line 216:1924_trimmed.jpg/440px-Rakovsky_and_trotsky_circa_1924_trimmed.jpg" />
ellauri372.html on line 209: Vuoden 1924 kolumnissaan hän mainitsi Siionin vanhimpien pöytäkirjat "tärkeänä todisteena" siitä, että "sionismin perustajat tarkoittivat itse asiassa koko maailman alistamista", mutta "eivät edes kaikki juutalaiset tiedä tätä".
ellauri373.html on line 319: "Sota Yhdysvaltojen välillä muissa valtioissa ja Japanissa on vältetty ennen vuotta 1924" - juutalaisen Trotskin sanat - Venäjän diktaattori, ymmärrän. Tervetuloa suoraan sisään! Sisään vaan vaikkei seisokaan! Rakenteet, "Invisible" hallitukset (Ріаіп Ен е - Nzp ja kesäkuu 1921). "Ennen viiden vuoden palvelusaikaa sota jatkuu ilman julistuksia (usalainen käytänne). Se alkaa yhtäkkiä ilmahyökkäyxin." Siinä hötäkässä syntyi (1921) kenraali Branker, entinen vaunun päällikkö, Englannin tukahduttavat voimat. Joo ei tässä ole päätä eikä häntääkään, mutta kuulosta silti salaperäiseltä ja vakuuttavalta.
xxx/ellauri057.html on line 1199: Elina Vaara oli Tuijunkantajien kuumaverisimpiä runoilijoita. Ei vaitiskaa, se oli oikein sievä ja sävyisä. Vuonna 1924 ilmestynyt Nuoren Voiman Liiton albumi Tuijunkantajat kertoi jo paljon tulevan runoilijasukupolven muutostahdosta ja ansaintalogiikoista. Itsenäisyyden jälkeisessä Suomessa ryhmää kovaäänisiä runoilijoita yhdisti toivo uljaasta huomisesta, ansainta ajankohtaisista aiheista, suuntautuminen globaaliin bisnexeen, tuulenhaistelu sekä rohkea yrityskulttuuri. Vuonna 1928 ilmestyi samanniminen lehti, jonka kanteen oli kirjattuna ryhmän manifesti: ” – – Tulkaa, älkää peljätkö: Teidät on määrätty luomaan uutta ja suurta. Katkaiskaa kylmä rengas, joka pusertaa persettä: Olkaa oma itsenne ja tunnustelkaa elintä!”.
xxx/ellauri068.html on line 364: Von 1922 bis 1924 arbeitete Wilhelm als wissenschaftlicher Berater in der deutschen Gesandtschaft in Peking, daneben lehrte er an der Peking-Universität. Hier übersetzte er auch das I Ging (Buch der Wandlungen) ins Deutsche. (Tätähän laulukirjaa mäkin on suomentanut jossain kohtaa pikku Kunin avustuxella, eikö vaan? Kun on kyllä nätimpi kuin Wilhelmin ope.) In die Kommentierung flossen Zitate sowohl aus der Bibel als auch von Goethe, aber auch Gedankengut westlicher Philosophen und protestantischer, parsischer und alt-griechischer Theologie ein. Wilhelm zeigte damit viele Parallelen zu chinesischer Weisheit auf. Joopa joo, tää on Sachsan Pertti Nieminen.
xxx/ellauri075.html on line 424: The melody was imported to North America in the 1920s. The renowned klezmer clarinetist and self-proclaimed “King of Jewish music” Naftule Brandwein recorded a purely instrumental version with the title “Der Terk in America” in 1924. Brandwein was born in Peremyshliany (Polish Galicia, now Ukraine) and emigrated to the US in 1909 where he had a very successful career in the early 1920s.
xxx/ellauri075.html on line 510: James Baldwin (2. elokuuta 1924 – 1. joulukuuta 1987) oli yhdysvaltalainen kirjailija, sukulaku, jonka teokset käsittelevät mustien, homojen ja muiden vähemmistöjen asemaa 1950-luvun Yhdysvalloissa. Hänen tunnetuin teoksensa on Mene ja kerro se vuorilla. Esim Brokeback Mountains.
xxx/ellauri103.html on line 526: Gifford was born Kathryn Lee Epstein in Paris, France, to American parents, Joan (born Cuttell; January 20, 1930 – September 12, 2017), a singer, and Aaron Epstein (March 19, 1924 – November 19, 2002), a musician and former US Navy Chief Petty Officer. Aaron Epstein was stationed with his family in France at the time of Gifford's birth. Gifford grew up in Bowie, Maryland, and attended Bowie High School.
xxx/ellauri114.html on line 395: Kalle Väänäsen kynästä ovat myös Savolaesta sanarrieskoo, 1924, Uutta sanarrieskoo, 1925, Pöljäm pysäkiltä palamupuihen siimekseen, 1926, Runokaakin kavionkapsetta, 1926, Letkuvarrev viereltä, 1927, Sanarrieskoo, 1930, Tulipa Kytrelahden naisillekin kesä, 1930, Sanarrieskoo kolomas kannikka, 1930, Sanarrieskoo, kootut murrerunot, 1931, Poliisin poika, 1938, Vainotien vartijat, 1939, Korsusta korsuun Kannaksella, 1941, Runoruunalla ryssää päin, 1942. Se omistamisen ilo antaa ihmiselle voimia, panee Kalle murrejutun päälle pisteen.
xxx/ellauri122.html on line 1092: Capote was born Truman Streckfus Persons in New Orleans, Louisiana, on September 30, 1924. His father, Arch Persons, was a well-educated ne'er-do-well from a prominent Alabama family, and his mother, Lillie Mae Faulk, was a pretty and ambitious young woman so anxious to escape the confines of small-town Alabama that she married Arch in her late teens. Capote's early childhood with Arch and Lillie Mae was marked by neglect and painful insecurity that left him with a lifelong fear of abandonment. His life gained some stability in 1930 when, at age six, he was put in the care of four elderly, unmarried cousins in Monroeville, Monroe County. He lived there full-time for three years and made extended visits throughout the decade. Capote was most influenced by his cousin Sook, who adored him and whom he celebrated in his writings. He also forged what would become a lifelong friendship with next-door neighbor Nelle Harper Lee, who later won the Pulitzer Prize for her book, To Kill a Mockingbird. Capote appears in the novel as the character Dill.
xxx/ellauri126.html on line 468: Il est le fils de la peintre française Yahne Le Toumelin (née en 1923) et du philosophe, essayiste, journaliste et académicien Jean-François Revel (1924-2006, de son vrai nom Jean-François Ricard). Il est aussi le neveu du navigateur Jacques-Yves Le Toumelin (1920-2009), le frère de la poétesse et écrivaine Ève Ricard (née en 1948), et le demi-frère du haut fonctionnaire Nicolas Revel (né en 1966, fils de la journaliste Claude Sarraute). En 2000, il fonde l'association humanitaire Karuna-Shechen. Depuis cette même année, il fait partie du Mind and Life Institute, association qui facilite les rencontres entre la science et le bouddhisme.
xxx/ellauri127.html on line 295: Gene Stratton-Porter (August 17, 1863 – December 6, 1924), born Geneva Grace Stratton, was a Wabash County, Indiana, native who became a self-trained American author, nature photographer, and naturalist. In 1917 Stratton-Porter used her position and influence as a popular, well-known author to urge legislative support for the conservation of Limberlost Swamp and other wetlands in the state of Indiana. She was also a silent film-era producer who founded her own production company, Gene Stratton Porter Productions, in 1924.
xxx/ellauri127.html on line 301: Amerikkalainen kirjailija ja luonnontieteilijä Gene Stratton-Porterin romaani Girl of the Limberlost julkaistiin elokuussa 1909. Sitä pidetään Indianan kirjallisuuden klassikkona. Se on jatkoa hänen aikaisemmalle romaanilleen Freckles. Tarina sijoittuu Indianassa, Limberlostin suolla ja sen ympäristössä. Jopa tuolloin tätä vaikuttavaa kosteikkoaluetta vähennettiin voimakkailla hakkuilla, luonnon öljynpoistolla ja maatalouden kuivatuksella. (Suo ja metsämaa lopulta lakkasivat olemasta, vaikka projektit 1990-luvulta lähtien ovat alkaneet palauttaa pienen osan siitä.) Patricia Raub (amerikkalaisen tutkimuksen vanhempi lehtori Massachusettsin yliopistossa Bostonissa) toteaa, että Stratton-Porter oli "yksi aikakauden suosituimmista naiskirjailijoista, joka tunnettiin luontokirjoistaan ja McCallin Gene Stratton-Porterin toimituksista. Page 'sekä hänen romaaneihinsa'. " Raub kirjoittaa: "Hänen kuolemansa aikana vuonna 1924 hänen kirjoistaan oli myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta - ja hänen kuolemansa jälkeen myytiin vielä neljä kirjaa."
xxx/ellauri127.html on line 366: Romaani sovitettiin useita kertoja elokuvalle, versiot julkaistiin vuosina 1924, 1934 ja 1945. Vuonna 1990 televisioon tehty versio poikkesi eniten alkuperäisestä juonesta. 1924: Tyttö Limberlostista, pääosissa Gloria Grey ; tuottanut Gene Stratton Porter Productions, jakelija Amerikan elokuvien varausvirastot 1934: Tyttö Limberlostista, pääosassa Marian Marsh ; tuottaja Monogram Pictures 1938: Romance of Limberlost, pääosassa Jean Parker ; tuottaja Monogram Pictures Viitteet Ulkoiset linkit Tyttö Limberlostista, Indiana University Press. ISBN 978-0-253-20331-1. Gene Stratton-Porter, Limberlostin tyttö Gene Stratton-Porter, Limberlostin tyttö, Virginian yliopiston kirjasto, verkkoteksti A Girl of the Limberlost public domain -äänikirja LibriVoxilla Elokuvaversiot: A Girl on Limberlost (1924) on IMDb A Girl on Limberlost (1934) on IMDb Tyttö on Limberlost (1945) on IMDb A Girl on Limberlost (1990) on IMDb.
xxx/ellauri128.html on line 116: Jakob Bosshart (* 7. August 1862 im Weiler Stürzikon, Gemeinde Oberembrach, Kanton Zürich; † 18. Februar 1924 in Clavadel, Gemeinde Davos) war ein Schweizer Lehrer und Schriftsteller. Jakob Bosshart war, wie er schrieb, der Sohn «geplagter, aber aufstrebender Bauersleute». Er wuchs auf einem einsamen Hof zwischen dem Töss- und dem Glattal im Zürcher Unterland auf. Nach dem Besuch der Sekundarschule absolvierte er von 1882 bis 1885 das Lehrerbildungsseminar in Küsnacht und wurde für kurze Zeit Lehrer in Deutschland. 1915 musste er aufgrund einer fortgeschrittenen Tuberkulose in ein Sanatorium im Hochtal von Clavadel bei Davos überführt werden, wo er 1924 starb.
xxx/ellauri128.html on line 529: Il fut l´élève du philosophe Alain, à qui il sera redevable de son orientation esthétique. À Paris, en 1924, il fait la connaissance de Simone de Caillavet, petite-fille de Madame Arman de Caillavet, née Léontine Lippmann, égérie et maîtresse d´Anatole France, et fille de Gaston Arman de Caillavet, auteur de pièces à succès; elle deviendra sa seconde épouse.
xxx/ellauri128.html on line 595: Margaret Caroline Anderson (November 24, 1886 – October 19, 1973) was the American founder, editor and publisher of the art and literary magazine The Little Review, which published a collection of modern American, English and Irish writers between 1914 and 1929. The periodical is most noted for introducing many prominent American and British writers of the 20th century, such as Ezra Pound and T. S. Eliot in the United States, and publishing the first thirteen chapters of James Joyce's then-unpublished novel, Ulysses. A large collection of her papers on Gurdjieff's teaching is now preserved at Beinecke Rare Book and Manuscript Library, Yale University. She was blond, shapely, with lean ankles and a Scandinavian face. ... In 1916, Anderson met Jane Heap. The two became lovers. In early 1924, through Alfred Richard Orage, Anderson came to know of spiritual teacher George Ivanovitch Gurdjieff, and saw performances of his 'Sacred dances', first at the 'Neighbourhood Playhouse', and later at Carnegie Hall. Shortly after Gurdjieff's automobile accident, Anderson, along with Georgette Leblanc, Jane Heap and Monique Surrere, moved to France to visit him at Fountainebleau-Avon, where he had set up his institute at Château du Prieuré in Avon.
xxx/ellauri128.html on line 597: The teachings of George Ivanovitch Gurdjieff played an important role in Anderson's life. Anderson met Gurdjieff in Paris and, together with Leblanc, began studies with him, focusing on his original teaching called The Fourth Way. Along with Katherine Mansfield and Jane Heap, she remains one of the most noted institutees of Gurdjieff´s, Institute for the Harmonious Development of Man, at Fontainebleau, near Paris, from October 1922 to 1924. Anderson studied with Gurdjieff in France until his death in October 1949, writing about him and his teachings in most of her books, most extensively in her memoir, The Unknowable Gurdjieff. By 1942 her relationship with Heap had cooled. Anderson sailed for the United States. Jane Heap had moved to London in 1935, where she led Gurdjieff study groups until her death in 1964. With her passage paid by Ernest Hemingway, Anderson met on the voyage Dorothy Caruso, widow of the singer and famous tenor Enrico Caruso. The two began a romantic relationship, and lived together until Dorothy´s death in 1955. Anderson returned to Le Cannet, and there she died of emphysema on October 19, 1973.
xxx/ellauri138.html on line 219: Gloria Grey was born Maria Dragomanovich in Portland, Oregon in 1909. She was educated in San Francisco, California. Her career was spent chiefly during the 1920s in Hollywood, and the 1940s in Argentina. She was given praise for her starring role in the 1924 adaptation of Gene Stratton-Porter's A Girl of the Limberlost, which garnered her the honor of being selected as one of the WAMPAS Baby Stars in 1924. She also sang Jingo etc kneeling beside two black-and-white kids in a tub, (but not the juicy parts), and alleged got arrested because of indecency. Grey was found deceased in bed at her mother's home in Hollywood, California on November 22, 1947, having succumbed to a two-month bout of influenza. She was survived by her husband, Argentine magazine editor Ramón Romero, and their daughter, whose name is unmentionable. 'Oh By Jingo' sung by Gloria Grey (colorized) Shortly Before Her Arrest...(Allegedly). "I din't know there were nude kids in the tub, a black male and a white female in fact." The little pickaninny boy looks slightly shocked.
xxx/ellauri149.html on line 475: 1924">Pilatuxen käsidesi
xxx/ellauri157.html on line 494: Wie gut hat Anders Nygren es auf Schwedisch formuliert: Gottes Liebe wird zudem als „entirely independent of external stimulus and motivation“ bezeichnet (Nygren ix). Anders Nygren oli ruotsalainen luterilainen teologi. Hän oli systemaattisen teologian professori Lundin yliopistossa vuodesta 1924 ja hänet valittiin Lundin piispaksi vuonna 1948. Hänet tunnetaan parhaiten kaksikirjaisista teoksistaan Agape ja Eros.
xxx/ellauri157.html on line 567: Martin Buber war von 1924 bis 1933 – zunächst als Lehrbeauftragter, später als Honorarprofessor für jüdische Religionslehre und Ethik – an der Universität Frankfurt am Main tätig. Er legte die Professur 1933 nach der Machtübernahme Hitlers nieder, um einer Aberkennung zuvorzukommen. Danach wirkte er am Aufbau der Mittelstelle für jüdische Erwachsenenbildung bei der Reichsvertretung der Deutschen Juden mit, bis diese ihre Arbeit einstellen musste. Noch vor dem Novemberpogrom 1938 emigrierte Buber nach Israel. Zeitlebens stand Martin Buber in Kontakt mit Persönlichkeiten aus allen Bereichen des geistigen Lebens, darunter auch zahlreichen Literatinnen und Literaten wie Margarete Susman, Hermann Hesse, Arnold Zweig, Thomas Mann oder Franz Kafka. Dabei scheute er auch vor kontroversen Auseinandersetzungen nicht zurück.
xxx/ellauri157.html on line 571: Von 1906 bis 1916 lebte Buber in Berlin und war als Lektor beim Verlag Rütten & Loening tätig. 1916 zog er in die kleine südhessische Stadt Heppenheim, seine naturnahe Wahlheimat. Bis 1924 war er Herausgeber der Monatsschrift „Der Jude“. Neben seiner Lehrtätigkeit am Freien Jüdischen Lehrhaus in Frankfurt/Main (1922–1929) übernahm Buber einen Lehrauftrag für jüdische Religionslehre und jüdische Ethik an der Universität Frankfurt. Sein Lektorat wurde 1930 in eine Honorarprofessur für allgemeine Religionswissenschaft umgewandelt. Er war 52 Jahre alt. Einen Tag nach der Machtergreifung der Nationalsozialisten legte Buber seine Professur nieder, noch bevor ihm die Lehrerlaubnis durch die Nationalsozialisten offiziell entzogen wurde. Für die Reichsvertretung der Juden in Deutschland gründete und leitete er die sogenannte „Mittelstelle für jüdische Erwachsenenbildung“, bis ihm 1935 jede öffentliche Tätigkeit verboten wurde.
xxx/ellauri166.html on line 70: According to an unidentified identifying document [citation needed] at the Hagia Sophia in Istanbul, Moses's staff would supposedly be on display today at the Topkapı Palace, Istanbul, Turkey. The Topkapi Palace holds other reputedly holy relics, most notably those attributed to the Islamic prophet, Muhammad. (Such as his bow, his sword, his footprint, and even a tooth.) Topkapı Palace was officially designated a museum in 1924, and the holy relics were placed on public view on 31 August 1962. It is said that Sultan Selim I (1512–1520) brought the holy relics to Topkapi Palace after conquering Egypt in 1517.
xxx/ellauri170.html on line 313:19245/Apparition-oil-wood-panel-Odilon-Redon-Museum-1905.jpg" width="50%" />
xxx/ellauri178.html on line 234: Nykyaikaisen kommunismin opit. Otava 1924
xxx/ellauri178.html on line 236: Henrik Ibsenin suhde naisasialiikkeeseen. Otava 1924
xxx/ellauri179.html on line 286: To read Hemingway has always produced strong reactions. When his parents received the first copies of their son’s book In Our Time (1924), they read it with horror. Furious, his father sent the volumes back to the publisher, as he could not tolerate such filth in the house. Hemingway’s apparently coarse, crude, vulgar and unsentimental style and manners appeared equally shocking to many people outside his family. On the other hand, this style was precisely the reason why a great many other people liked his work. A myth, exaggerating those features, was to be born.
xxx/ellauri187.html on line 445: Maria von Wedemeyer Weller (23 April 1924 – 16 November 1977) oli saxalainen aatelistyttö, von Bismarckin sukulaisia, takuulla ei Aatun kannattajia.
xxx/ellauri193.html on line 413: Nadine kiskoi 90-vuotiaaxi. Kotipyssyn aikoihin 90-luvulla se oli 70-vuotias, sen alter ego Harald oli 50v, eli raamatullinen three score and ten tulis täyteen 20v kuluttua Nadinen ikäisenä. Vaan eipäs siihen jäänytkään. Nadinen eka mies jaxoi 84v, kasööri kuoli 93-vuotiaana v. 2001, muze oli syntynyt 1908 eli ennen maailmansotia ja oli 15v Nadinea vanhempi. Nadine vaihtoi izeään nuoremmasta Burre Borraresta selvästi vanhempaan ja varakkaampaan juutalaiseen. Vaikkei Gavronskykaan mikään turha jutku ollut: Alumnus, benefactor and orthodontics lecturer in the School of Oral Health Sciences, Professor Gerald Gavronsky (BDS 1948, MDent 1981) died in November, aged 84. Born 27 April 1924, Gavronsky was awarded the Henry St. John Randel Bronze Medal of the Dental Association of South Africa by the University in 1949. University of the Witwatersrand Johannesburg. Alumni Relations Obituaries 2008. Mitalisija, kuitenkin vaan pronssia. Kaikki viittaa siihen että Nadine oli isän tyttö.
xxx/ellauri200.html on line 175: Ezekiel was born on 16 December 1924 in Bombay (Mumbai) in Maharashtra.
xxx/ellauri202.html on line 212: Anatole France (oik. Jacques Anatole François Thibault, 16. huhtikuuta 1844 Pariisi – 12. lokakuuta 1924 Saint-Cyr-sur-Loire, Indre-et-Loire) oli ranskalainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1921. Katolinen kirkko kielsi 1920-luvulla hänen teostensa levittämisen niiden sisältämien sosialististen piirteiden vuoksi lähde?. Francen tunnetuimpia romaaneja on Kuningatar Hanhenjalan ravintola (1892), joka on kuvaelma 1700-luvun Ranskasta. Hänet tunnetaan myös aforismeistaan. Francen syvällisimpänä kirjana pidetään romaania Enkelten kapina. Vähän se on köykänen kaveri knebelbarteineen, mutta kova panomies.
xxx/ellauri212.html on line 446: Balthusin molemmat vanhemmat olivat taiteilijoita. Vahvimmat vaikutteensa hän kuitenkin sai perheystävältään runoilija Rainer Maria Rilkeltä. Balthus muutti Pariisiin vuonna 1924, opiskeli maalausta omin päin, kuvasi töissään lapsia ja mukaili impressionisteja. Myöhemminkin, kypsällä kaudellaan hän kuvasi usein nuoria tyttöjä ja heidän herkkää eroottisuuttaan. Eli Balthusin porsliinit on taidetta, mut alla oleva tuheron jynssääjä on pornoa. Mikä erona? No juu tietysti, tässä kuvassa näkyy pensseli.
xxx/ellauri225.html on line 388: Crane´s mother and father were constantly fighting, and they divorced early in April 1917. Crane dropped out of East High School in Cleveland during his junior year and left for New York City, promising his parents he would attend Columbia University later. His parents, in the middle of their divorce proceedings, were upset. Crane took various copywriting jobs and moved between friends´ apartments in Manhattan. Between 1917 and 1924 he moved back and forth between New York and Cleveland, working as an advertising copywriter and a worker in his father´s factory. From Crane´s letters, it appears that New York was where he felt most at home, and much of his poetry is set there.
xxx/ellauri225.html on line 394: Crane returned to New York in 1928, living with friends and taking temporary jobs as a copywriter, or living off unemployment and the charity of friends and his father. For a time he lived in Brooklyn at 77 Willow Street until his lover, Opffer, invited him to live in Opffer´s father´s home at 110 Columbia Heights in Brooklyn Heights. Crane was overjoyed at the views the location afforded him. He wrote his mother and grandmother in the spring of 1924:
xxx/ellauri225.html on line 496: Kettil Edmund Bruun (6. tammikuuta 1924 Helsinki – 16. joulukuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen sosiologi ja kansainvälisesti merkittävä alkoholipolitiikan tutkija. Hänen uraauurtava pienryhmien juomiskäyttäytymistä käsittelevä osallistuva väitöskirjatutkimuksensa toi uudenlaisia metodeja alkoholinkäyttöön. Vuosina 1955–1968 Bruun toimi Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen johtajana ja 1955–1980 Alkoholitutkimussäätiön sihteerinä ja vuosina 1980-85 kaalimaan vartijana. Hän toimi kolmen vuoden ajan Tukholman yliopiston professorina mutta joutui lähtemään viinanläträyxen takia. Kettil är far till Staffan Bruun.
xxx/ellauri228.html on line 572: Chuck Parsons (Charles W. Parsons, 1924–1999), American sports car racing driver
xxx/ellauri230.html on line 72: 1Donald Richie (17 April 1924 – 19 February 2013) was an American-born author who wrote about the Japanese people, the culture of Japan, and especially Japanese cinema. Although he considered himself primarily a filth historian, Richie also directed a number of experimental films, the first when he was seventeen.
xxx/ellauri230.html on line 87:1924-641892546397/poem-of-the-pillow-picks-900x450.png" />
xxx/ellauri230.html on line 352: Sepustuxet Niko Jikenistä ovat sekavia kuten veriselityxet yleensä. Työnnettiinkö tosiaan 700 japsun lisäxi (oliko tässä luvussa jo taistelussa kuolleet banzait mukana?) muitakin porukoita tuhansittain avantoon? Heti maaliskuun pakkasillako vaiko vasta jäiden lähdettyä toukokuussa? Jenkit lähtivät Vladivostokista huhtikuussa ja japsut saivat siitä lähin häärätä Sahalinilla vapaasti. Jonkun jutku Gutmanin 1924 kirjoittama sepustus on näissä varmaan lähteenä. Kaveri ei ollut järin puolueeton vaan vihasi punikkeja kuin ruttoa. Kuten aina sotapropagandassa, eri osapuolten selostuxet tapahtumat poikkeavat ennustettavasti toisistaan. Kiihkottomimmalta vaikuttaa tämä versio:
xxx/ellauri230.html on line 419: Japanin hallitus käytti Nikolaevin tapausta perustellakseen Sahalinin miehityksen jatkamista, perustellen sitä tarpeella suojella saarella asuvia japanilaisia Nikolaevskissa tapahtuneiden tapahtumien toistumista vastaan. Japanilaiset miehittivät Sahalinin 22. huhtikuuta 1920. Kysymys japanilaisten joukkojen vetämisestä Sahalinin pohjoisosasta ratkesi vuonna 1924 alkaneiden ja vuonna 1925 Neuvostoliiton ja Japanin välisen sopimuksen allekirjoittamiseen päättyneiden neuvottelujen tuloksena.
xxx/ellauri231.html on line 283: Mahno yritti itsemurhaa huhtikuussa 1924 ja joutui sairaalaan vammojensa vuoksi, koska hän ei saanut viisumia matkustaakseen Saksaan ja kohtasi sitäpaizi mahtavan paiseen avioliitossaan Halynan kanssa. Mahnon pidätettyä henkeään kunnes meni aivan sinisexi heinäkuussa 1924 Mahno ja hänen perheensä saivat muuttaa Danzigin vapaakaupunkiin. Täällä Danzigin viranomaiset pidättivät Mahnon nopeasti viisumirikkomusten vuoksi.
xxx/ellauri231.html on line 382: Kylän lisäksi Bunin (1870-1953) kirjoitti romaaneja kuten Sukhodól (1911-12) ja Mítyan rakkaus (1924-25), novelli Gospodín iz San Francisco (1916) [Herrasmies San Franciscosta] lopettaa kaksiosaisen omaelämäkerrallisen romaanin, Arsenjevin elämä (osa I, Päivän lähteet [1930], osa II, Lika [1939]). Hän on kirjoittanut useita runouden kanssa sekoitettuja novellikirjoja, ja vuonna 1950 hän julkaisi omaelämäkerran Muistelmia. Bunin kuoli Ranskassa vuonna 1953. Hänen kokoelmistaan teoksista on kaksi painosta – yksi 12 osainen (Berliini, 1934-36) ja toinen kuusiosainen (Moskova, 1956) – sekä kokoelmat hänen tarinoistaan (Moskova, 1961) ja Loput Buninin runoista (Leningrad, 1961).
xxx/ellauri231.html on line 405: Vuonna 1924 hän julkaisi "Venäjän siirtolaisuuden manifestin", jossa hän muun muassa julisti:
xxx/ellauri237.html on line 839: Matilde Urrutia Cerda (Chillán, 5 de mayo de 1912 - Santiago, 5 de enero de 1985) fue una cantante y escritora chilena, conocida por ser la tercera esposa del poeta chileno Pablo Neruda, desde 1966 hasta su muerte en 1973. Nació en Chillán, hija de José Ángel Urrutia y María del Tránsito Cerda. En 1924, llegó a Santiago, donde trabajó y estudió simultáneamente. Aficionada al canto y la guitarra, estudió en el Conservatorio Nacional de Música.
xxx/ellauri237.html on line 1021: Mikki opiskeli aluksi maataloutta, historiaa ja teologiaa Wisconsinin yliopistossa Madisonissa (alempi korkeakoulututkinto 1924 pääaineena historia) ja oli sitten kaksi vuotta New Yorkissa teologisessa seminaarissa (Union Theological Seminary).
xxx/ellauri253.html on line 185: Pekka Ervastilla oli Jaakko Liukkonen -niminen kasvattipoika, joka oli syntynyt Hankasalmella 1895. Ervasti ja Liukkonen hankkivat Lopen Pilpalasta pienen maatilan, jossa he asuivat vuodesta 1924 lähtien Liukkosen hoitaessa tilaa. Liukkonen jatkoi tilan viljelyä Ervastin kuoltua. Liukkosen vaimon kuoltua hänen raha-asiansa alkoivat kuitenkin mennä hunningolle. Liukkonen ja hänen 9- ja 5-vuotiaat tyttärensä kuolivat helatorstaina 1939 tulipalossa joka tuhosi Liukkosen Lopen Terävännenänkylässä sijainneen Saarenmaa-nimisen huvilan. Liukkonen oli sytyttänyt huvilan palamaan ja ampunut sitten tyttärensä ja itsensä. Tulipalossa tuhoutui myös Ervastin laaja pseudotieteellinen kirjasto ja useita keskinkertaisia taideteoksia.
xxx/ellauri259.html on line 420:1924f10a537ac61ebc463c0.jpg.webp" width="20%" />
xxx/ellauri261.html on line 620: Altizer combined Kierkegaard and Mircea Eliade to concoct a mystical rather than ethical language for solving the problem of the death of God, or, as he puts it, in mapping out the way from the profane to the sacred. Which makes a rather rough reading, admits William Hughes Hamilton III (March 9, 1924 – February 28, 2012) who was a prominent theologian and proponent of the Death of God movement.
xxx/ellauri298.html on line 133: Vanha sikareita imuttava patriarkka huomautti, että Lenin ja Hitler vastustivat tupakointia. Niin todellakin taisi olla asia. Jotain hyvää niissäkin. Stalin oli kyllä piintynyt piippumies. Bill Clintonkin tarjoili sikaria juutalaiselle aputytölle. Olivatko Lenin ja Hitler hyvänpäiväntuttuja? Tuskinpa, Lenin kuoli 1924 ennenkuin Hitleristä tuli midiä. Se oli suuri vahinko. Lenin syntyi 1870 ja Hitler 1889. 14. syyskuuta 1930 pidetyissä vaaleissa natsipuolue sai 18,3% äänistä riippuen merkittävästi uusista äänestäjistä, työttömistä äänestäjistä ja vieraantuneista äänestäjistä, jotka hylkäsivät keskiluokan puolueet. Mikä eteen, Pinneberg?
xxx/ellauri307.html on line 344: Kesällä 1919 Kuzmina-Karavaeva meni naimisiin tuomarinsa Daniil Ermolaevich Skobtsovin kanssa, Kuuban kasakkajohtajan, joka oli jonkin aikaa Kubanin alueradan puheenjohtaja. Keväällä 1920, valkoisen liikkeen tappion jälkeen Kubanissa, Elizaveta Skobtsova äitinsä S. B. Pilenkon ja tyttärensä Gayanan kanssa evakuoitiin Novorossiyskistä Georgiaan, missä Elizaveta Jurjevnalla tuli poika Juri, sitten koko Skobtsovin perhe muutti Konstantinopoliin, asui jonkin aikaa Serbiassa, missä tytär Anastasia syntyi 4.12.1922 ja tammikuussa 1924 hän muutti Pariisiin. D. E. Skobtsov työskenteli siirtolaisten kasakkojen keskuudessa "Yhteisessä kasakkatalossa".
xxx/ellauri307.html on line 346: Vuosina 1924-1925 Elizaveta Skobtsova julkaisi emigranttien aikakauslehdissä romaanit The Russian Plain ja Klim Semjonovich Barynkin, jotka kuvaavat sisällissodan tragediaa , omaelämäkerrallisia esseitä Kuinka olin pormestari ja lapsuudenystäväni sekä muistokirjan ja essee. Viimeiset roomalaiset".
xxx/ellauri307.html on line 743: Benjy DeMott -vainaa "saw as three pervasive social myths: the assumption, held by many Americans, that we live in a classless society; the promise, held out by movies and television, that individual friendships between blacks and whites can vanquish racism all by themselves; and the images of women, ubiquitous in popular culture, that render them almost indistinguishable from men." He opined that movements of the lower classes have a tendency to 'go awry.' Benjamin Haile DeMott was born on June 2, 1924, in Rockville Centre, N.Y.; his father was a carpenter, his mother a faith healer. He joined the Amherst faculty in 1951 and earned a Ph.D. in English literature from Harvard two years later. He observed that a tenet of national faith in America had been that "goodness equals laughter, that humour can banish crisis, that if you pack up your troubles and smile, horror will take to the caves". Critical response to Mr. DeMott's work was divided. His detractors saw his pop-culture references as forced efforts to look au courant.
xxx/ellauri319.html on line 385: Franz Kafka (1883–1924), German-language novelist best known for his novel The Trial, died from tuberculosis
xxx/ellauri337.html on line 209: Max Ferdinand Scheler (* 22. August 1874 in München; † 19. Mai 1928 in Frankfurt am Main) war ein deutscher Philosoph, Anthropologe und Soziologe. Scheler war der Sohn eines Domänenverwalters und einer orthodox-jüdischen Mutter. In Jena wurde Max 1897 bei dem Nobelisten Rudolf Eucken mit dem Thema Beiträge zur Feststellung der Beziehungen zwischen den logischen und ethischen Prinzipien promoviert. Im Jahr 1899 habilitierte er sich in Jena mit dem Thema Die transzendentale und die psychologische Methode. Im selben Jahr heiratete Scheler Amelie Ottilie, geborene Wollmann geschiedene von Dewitz-Krebs (1868–1924). Aufgrund der Lektüre von Husserls Logischen Untersuchungen und eines Skandals um seine Affäre mit Helene Voigt-Diederichs, der Ehefrau von Eugen Diederichs, musste er seine Position in Jena aufgeben.
xxx/ellauri337.html on line 223: Als er 1924 nach erneuter Scheidung eine Ehe mit Maria Scheu (1892–1969) einging, beurteilten konservative Katholiken Max als einen Menschen mit labilem Charakter und hyperaktiven Schwanz, der zwischen tierhafte Triebhaftigkeit und Geistigem schwanke.
xxx/ellauri354.html on line 161: Kaizun essee modernistirunoudesta on kokoelmassa Puolitiessä, jonka se julkaisi ollessaan elonsa vaelluxen puolitiessä, melkein 35-vuotiaana (synt. 1924). Oliko tukka lähtenyt jo silloin? Kaizu kuoli 88-vuotiaana 2013.
xxx/ellauri354.html on line 181: Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professorin Kai Laitisen (1924–2013) vanhemmat olivat kansakoulunopettajia. Hänen muistelmateoksensa Pitkät vedet ja maailmanrannat (2004) on osaltaan kunnianosoitus juuri tälle ammattikunnalle.
xxx/ellauri363.html on line 442: hoitanut kolme lääkäriä: Gustaf Winqvist (1911 – 1916), Aatos Lehtonen (1917 – 1924)
185