ellauri194.html on line 556:
ellauri196.html on line 390: Henrik Ibsen: Inger, Östråtin rouva, viisinäytöksinen murhenäytelmä. Karisto 1919
ellauri196.html on line 392: Romain Rolland: Jean Christophe 8: Ystävättäriä. WSOY 1919
ellauri196.html on line 394: Romain Rolland: Jean Christophe 9: Palava pensas. WSOY 1919
ellauri196.html on line 396: Romain Rolland: Jean Christophe 10: Uusi työpäivä. WSOY 1919
ellauri197.html on line 502: The term gold digger rose in usage after the popularity of Avery Hopwood's play The Gold Diggers in 1919. Hopwood first heard the term gold digger in a conversation with Ziegfeld performer Kay Laurell. As an indication on how new the slang term was, Broadway producers urged him to change the title because they feared that the audience would think that the play was about mining and the Gold Rush.
ellauri210.html on line 583: 1919 gründete Kurt Hiller zusammen mit Armin T. Wegner den Bund der Kriegsdienstgegner (BdK), dem 1926 auch die renommierte Pazifistin Helene Stöcker beitrat. 1920 trat er der Deutschen Friedensgesellschaft bei, zu deren linkem Flügel er gehörte. Hier trat er dafür ein, dass sich der deutsche Pazifismus an der Sowjetunion orientieren müsse, obwohl er deren Leninismus sehr kritisch gegenüberstand. Da die Mehrheit aber auf das bürgerlich-demokratische Frankreich ausgerichtet blieb, kam es zu heftigen Konflikten in der DFG, die eskalierten, als Hiller in kommunistischen Blättern den bürgerlichen Pazifisten Friedrich Wilhelm Foerster und Fritz Küster vorwarf, sie würden sich von den Franzosen bezahlen lassen – eine Unterstellung, die den zahlreichen rechten Gegnern der deutschen Friedensbewegung reichlich Munition für ihre Polemik gab. Max Jakobsson schrieb bekummert an Peter Panther:
ellauri210.html on line 749: Jacques Pierre Vaché, né à L'Orient le 7 septembre 1895 et mort à 23 ans à Nantes le 6 janvier 1919, etait un wannabe écrivain et dessinateur français. Il n'a laissé pour toute œuvre qu'une série de lettres, quelques textes et quelques dessins. Le ton de son œuvre est volontairement provocateur, pacifiste voire anti-militariste, haine des bourgeois, des conventions et de l'armée. Quatre jeunes hommes faisaient paraître une revue ayant pour titre En route mauvaise troupe, en hommage à Paul Verlaine. Varmaan hinureita kaikki.
ellauri210.html on line 1046: Romaanin keskeisen osan muodostivat otteet Saarikosken isän Simo Silakan päiväkirjoista Aunuksen retken ajoilta vuonna 1919. Kirjallisuudentutkija Markku Eskelisen mielestä "Saarikoksen romaanissa erilaisten materiaalien törmäykset ovat vaimeita ja jännitteettömiä", eikä Eskelinen löydä siitä parhaita kollaasiromaaneja hallitsevaa vaikeutta käsittää teosta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Eskelinen pitää tätä teosta ja kolmea muuta Saarikosken proosateosta Suomen ensimmäisinä julkkiskirjailijakirjoina, joissa idoli kertoo faneilleen kuulumisistaan
ellauri213.html on line 377: Mikhail Ivanovich Kalinin, known familiarly by Soviet citizens as "Kalinych", was a Soviet politician and Old Bolshevik revolutionary. He served as head of state of the Russian Soviet Federative Socialist Republic and later of the Soviet Union from 1919 to 1946. From 1926, he was a member of the Politburo of the Communist Party of the Soviet Union. Born to a peasant family, Kalinin worked as a metal worker in Saint Petersburg and took part in the 1905 Russian Revolution as an early member of the Bolsheviks. During and after the October Revolution, he served as mayor of Petrograd. After the revolution, Kalinin became the head of the new Soviet state, as well as a member of the Central Committee of the Communist Party and the Politburo. Kalinin remained the titular head of state of the Soviet Union after the rise of Joseph Stalin, but held little real power or influence. He retired in 1946 and died in the same year.
ellauri216.html on line 449: Joulukuun alussa 1919 Kostromassa tutkittiin ihmeellistä Jumalanäidin kuvaa Koulutuksen kansankomissariaatin museoosaston tutkimusmatkalla I.E.:n johdolla. Tartu, jotta alkuperäinen maalikerros paljastuu. Mutta toisin kuin muut taidehistorioitsijoiden huomion kohteeksi tulleet ikonit, Kostroman pyhäkkö ei poistunut kirkon seinistä moniin vuosiin.
ellauri220.html on line 45: Rakkaus kolmeen appelsiiniin, op. 33, on Sergei Prokofjevin vuonna 1919 säveltämä venäjänkielinen ooppera. Teoksen libreton kirjoittivat Prokofjev ja Vera Janacopoulos. Ensiesitys oli Chicagossa 30. joulukuuta 1921 ranskaxi. Kylmään sotaan oli vielä runsaat 20v.
ellauri222.html on line 934: Pudottuaan parlamentista Clemenceau keskittyi journalismiin ja saavutti aseman arvostettuna ulkopolitiikan asiantuntijana kuten Carl Bildt ja Alex Stubb. Suuren sodan aikana entinen vasuristi käänsi kelkkansa ja muuttui oikislaisexi. Clemenceaun ajama kyyninen valtapolitiikka edusti rauhankonferenssissa vastavoimaa Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin edustamalle pehmyröinnille. Myös Britannian pääministeri David Lloyd George piti Clemenceaun linjaa epäviisaana, koska Saksan liian ankara kohtelu voisi nostattaa siellä naziliikehdintää. Clemenceau "hyväksyi kompromissina" Saarinmaan erottamisen Saksasta 15 vuodeksi, Reininmaan miehityksen 15 vuodeksi ja sen pysyvän demilitarisoinnin sekä suurten sotakorvausten määräämisen Saksan maksettaviksi, mutta hän piti Versailles’n rauhansopimuksen lopullista sisältöä sittenkin liian pehmeänä Saksalle. Ihan vittuiluxi hän vaati, että Saksan valtuuskunnan oli allekirjoitettava sopimus samassa Versailles’n palatsin peilisalissa, jossa Saksan keisarikunta oli julistettu perustetuksi vuonna 1871. Anarkisti Émile Cottin yritti salamurhata Clemenceaun ampumalla rauhankonferenssin aikana 19. helmikuuta 1919. Harmi ettei osunut. Carramba! Viele vehen vasemmalle!
ellauri238.html on line 366: Tjörnin saarella kirjoitetut kolme tanssiaiheista kokoelmaa yksissä kansissa eli Tiarnia-sarjan sekä 1960-luvun kollaasiromaanin Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Teostaan varten runoilija varasti isänsä Simo Saarikosken Aunuksen sotapäiväkirjan 1919, siteerasi sitä kirjaansa luvatta ja välit isään katkesivat.
ellauri242.html on line 252: Kollontai valittiin bolševikkien keskuskomiteaan vuoden 1917 elokuussa ja hänestä tuli sosiaalisen hyvinvoinnin kansankomissaari (ministeri). Vuonna 1919 hän perusti Ženotdelin, ”naisten osaston”, joka taisteli lukutaidottomuutta vastaan ja koulutti naisia vallankumouksen mukanaan tuomista uusista avioliitto-, koulutus- ja työlaeista. Vuonna 1920 hänet nimitettiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen naisjaoston johtajaksi ja seuraavana vuonna Kominternin naisasiain sihteeriksi, josta hän joutui lopulta eroamaan feministisen mielipiteidensä vuoksi.
ellauri244.html on line 602: Miller married his first wife, Beatrice Sylvas Wickens, in 1917, at 26; their divorce was granted on December 21, 1923, due to the 7-year itch. Together they had a daughter, Barbara, born in 1919.
ellauri245.html on line 498: Lie valmistui lakitieteiden kandidaatiksi vuonna 1919. Hän oli liittynyt Norjan työväenpuolueeseen vuonna 1912 ja toimi sen sihteerinä 1919–1922. Vuosina 1922–1935 hän työskenteli ammattiliittojen keskusliiton lainopillisena asiamiehenä. Vuonna 1935 Lie valittiin Johan Nygaardsvoldin hallitukseen oikeusministeriksi. Vuonna 1935 hän antoi Lev Trotskille turvapaikan Norjasta, kun tämän Ranskassa saama oleskelulupa umpeutui. Vuonna 1937 Neuvostoliiton painostuksella Norjan hallitus määräsi Trotskin kotiarestiin. Pitkien neuvotteluiden jälkeen Lie määräsi Trotskin muuttamaan Norjasta Meksikoon, missä se pian tapettiin. Tryggve oli YK:n ensimmäinen pääsihteeri. Se muistutti melko lailla torpeedoa.
ellauri245.html on line 499: Lie vart fødd i Oslo (då Kristiania) 16. juli 1896. Far hans, Martin, forlét familien for å arbeide som snikkar i USA og mora Hulda dreiv eit vertshus. Lie vart med i Arbeidarpartiet i 1911 og vart utnemnd til partisekretær kort etter å ha vorte cand.jur. frå Universitetet i Oslo i 1919. Lie gifta seg med Hjørdis Jørgensen i 1921. Paret fekk tre døtrer: Sissel, Guri og Mette.
ellauri245.html on line 633: In the 20th century Burundi had three main indigenous ethnic groups: Hutu, Tutsi, and Twa. The area was colonised by the German Empire in the late 1800s and administered as a portion of German East Africa. In Burundi and neighboring Rwanda to the north, the Germans maintained indirect rule, leaving local social structures intact. Under this system, the Tutsi minority generally enjoyed its historically high status as aristocrats, whereas the Hutus occupied the bottom of the social structure. Princely and monarchal rulers belonged to a unique ethnic group, Ganwa, though over time the political salience of this distinction declined and the category was subsumed by the Tutsi grouping. During World War I, Belgian troops from the Belgian Congo occupied Burundi and Rwanda. In 1919, under the auspices of the nascent League of Nations, Belgium was given the "responsibility" of administering "Ruanda-Urundi" as a mandated territory. Though obligated to promote social progress in the territory, the Belgians did not alter the local power structures. Following World War II, the United Nations was formed and Ruanda-Urundi became a trust territory under Belgian administration, which required the Belgians to politically "edducate the locals and make them really fit", to prepare them for independence.
ellauri249.html on line 212: Ukrainassa koittivat levottomat ajat: maa oli välillä itsenäinen Ukrainan kansantasavalta, välillä taas keskusvaltojen miehittämä ja jälleen itsenäinen valtio. Hruštšov mobilisoitiin puna-armeijaan vuoden 1918 lopussa tai 1919 alussa. Armeijassa hän yleni pienen puoluesolun esimiehestä 9. armeijan poliittisen osaston kouluttajaksi. Sanottavaa sotamenestystä hänellä ei ollut. Onpas kitkerää textiä!
ellauri254.html on line 107: Saksalaisen romantikon E. T. A. Hoffmannin teoksen mukaan nimetty ryhmä sai alkunsa Vsemirnaja literatura -kustantamon ja Pietarin Taiteiden talon yhteyteen vuonna 1919 perustetusta kääntäjäkurssista ja kirjallisuusstudiosta. Ensimmäinen kokoontuminen pidettiin vuoden 1921 alussa. Serapion-veljiin kuuluivat Lev Lunts, Nikolai Nikitin, Mihail Slonimski, Ilja Gruzdev, Konstantin Fedin, Vsevolod Ivanov, Mihail Zoštšenko, Veniamin Kaverin, Jelizaveta Polonskaja ja Nikolai Tihonov sekä joukko ”ulkojäseniä”. Toimintaa ohjasivat muun muassa Maksim Gorki ja Viktor Šklovski.
ellauri254.html on line 140: Veniamin Aleksandrovitš Kaverin (ven. Вениами́н Алекса́ндрович Каве́рин, oikea sukunimi Zilber, Зи́льбер; 19. huhtikuuta (J: 6. huhtikuuta) 1902 Pihkova – 2. toukokuuta 1989 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija. Veniamin Kaverin syntyi sotilasmuusikon perheeseen. Hän opiskeli Pihkovan kymnaasissa, suoritti keskikoulun loppuun Moskovassa ja pääsi vuonna 1919 Moskovan yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan. Vuonna 1920 Kaverin muutti Pietariin, jossa hän jatkoi opintojaan Pietarin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa sekä Itämaisten kielten instituutin arabian kielen osastossa.
ellauri254.html on line 284: Vallankumouslyriikkaa edustaa parhaiten vuonna 1918 ilmestynyt runoelma Двенадцать (Kaksitoista), joka kertoo kahdentoista punakaartilaisen taivalluksesta valkoisessa lumimyrskyssä. Myöhemmin Blok muutti käsitystään vallankumouksen ihanuudesta. Helmikuussa 1919 Tšeka pidätti Blokin. Häntä epäiltiin osallistumisesta neuvostovastaiseen vasemmistolaiseen toimintaan. Seuraavana päivänä hänet kuitenkin vapautettiin Anatoli Lunatictšarskin puututtua asiaan.
ellauri254.html on line 614: Tammikuussa 1919 Judenitš siirtyi yhdessä vaimonsa Aleksandra Nikolajevan ja adjutanttinsa kanssa Helsinkiin Leniniltä förbittyjen henkilöpaperien turvin. Helsingissä oli marraskuussa 1918 perustettu ns. Venäjän komitea, joka väitti olevansa Venäjän hallitus. Judenitš valittiin tämän komitean johtajaksi. Luoteis-Venäjän valkoiset luovuttivat käytännössä hänelle diktaattorin valtuudet, sillä Judenitš oli maineeltaan moitteeton sotilas, josta odotettiin valkoisen Venäjän pelastajaa. Helsingistä käsin hän ryhtyi rakentamaan sotilaallista, poliittista ja diplomaattista perustaa laajalle hyökkäykselle Neuvosto-Venäjää vastaan.
ellauri254.html on line 622: Keväällä 1919 Suomessa oli lahtarien mielipide jakautunut kahtia Petrogradiin hyökkäämisen kannalta. Jotkut kokoomuksen, mutta myös maalaisliiton kansanedustajat kannattivat Petrogradiin hyökkäämistä, samoin myymälänhoitaja korsettiasuinen Carl Gustaf Emil Mannerheim, jotta bolševismin kukistuttua Suomi olisi voittajien puolella länsivaltojen rinnalla ja jotta myös Venäjän valkoiset bolševikkien tapaan tunnustaisivat Suomen itsenäisyyden. Jotkut aktivistit suunnittelivat, että Mannerheim kieltäytyisi valtionhoitajana vahvistamasta tasavaltalaista perustuslakia, eduskunta hajotettaisiin ja poikkeustilan aikana tuettaisiin Kannakselta tehtävällä hyökkäyksellä Judenitšin hyökkäystä Virosta Petrogradiin.
ellauri254.html on line 624: Kun K. J. Ståhlbergista tuli presidentti, kariutuivat nämä hullut hyökkäyssuunnitelmat. Epäkiitollinen Suomi ei tehnyt kuitenkaan 1919 rauhaa Neuvosto-Venäjän kanssa ja salli Britannian laivaston käyttää Koivistoa moottoritorpedoveneiden tukikohtana mutta ei virallisesti eikä julkisesti osallistunut Neuvosto-Venäjän vastaiseen sotaan, vaikka yksityisesti tuettuja hankkeita ymmärrettiinkin. Suomi myös lainasi muutaman Renault FT-17 "ryppypeppu" panssarivaunun bolsevikkeja vastaan taistelleelle kenraali Judenitšin komentamalle Luoteis-Venäjän armeijalle. Siis samaa salavihkaista selkään puukotusta kuin länkkäreillä Ukrainan demilitarisaatiossa.
ellauri254.html on line 626: Judenitšin johtama Luoteis-Venäjän armeija eteni 19. lokakuuta 1919 Pietarin kaupungin liepeille. Bolševikkihallitus päätti jo jättää kaupungin valkoisille, mutta bolševikkien vallankumousjohtaja Lev Trotski saapui johtamaan pääkaupungin puolustusta, lisäjoukkoja tuotiin Moskovasta ja tehdastyöläiset organisoitiin punakaarteiksi. 1. marraskuuta ilman suomalaisten tukea käynnistynyt Judenitšin hyökkäys epäonnistui nolosti ja hänen joukkonsa alkoivat vetäytyä. Vuonna 1920 britit evakuoivat Judenitšin joukot Virosta laivalla, ja Judenitš pakeni itse taas Ranskaan, mutta hänellä ei ollut merkittävää osaa Ranskan venäläisessä emigranttiyhteisössä. Maanmiehet nauroivat sille tunarille xa xa xa. Judenitš kuoli aurinkotuoliin Nizzassa Ranskan Rivieralla.
ellauri254.html on line 643: Kesällä 1919 hän johti valkoisen armeijan hyökkäystä Tsaritsyniin (Volgograd). Wrangelin ja Denikinin keskinäisten riitojen vuoksi Wrangelia syytettiin salaliitosta ja hänet karkotettiin Konstantinopoliin. Kun Denikinin yritykset epäonnistuivat, Wrangel kutsuttiin takaisin ja huhtikuussa 1920 hänestä Denikinin seuraaja Etelä-Venäjän armeijan, joka nyt hallitsi lähinnä Krimiä, komentajana.
ellauri254.html on line 689: Palattuaan kotimaahan Kamenev otettiin takaisin puoluejohtoon. Hän oli kuulunut lokakuussa 1917 perustettuun bolševikkien ensimmäiseen politbyroohon ja tammikuussa 1919 hänestä tuli yksi uuden politbyroon perustajajäsenistä. Samana vuonna hänet valittiin myös Moskovan neuvoston puheenjohtajaksi eli käytännössä pääkaupungin paikallisen puolueorganisaation johtoon. Kamenev oli lisäksi vuosina 1924–1926 Työn ja puolustuksen neuvoston puheenjohtajana, tammikuusta elokuuhun 1926 Neuvostoliiton ulkomaankaupasta vastanneena kansankomissaarina sekä 1926–1927 Italian-suurlähettiläänä. Hänet nimitettiin myös vuonna 1923 uuden Lenin-instituutin ensimmäiseksi johtajaksi ja hän sai toimittaa Leninin kootut teokset.
ellauri254.html on line 777: Barbusse oli kommunisti, ja vuonna 1919 hän ryhtyi julkaisemaan aikakauslehteä Clarté. Hän kirjoitti myös samannimisen kirjan, ja ne loivat pohjan hänen perustamalleen kansainväliselle Clarté-järjestölle. Hän liittyi kommunistipuolueeseen 1923 ja kävi Neuvostoliitossa useita kertoja.
ellauri254.html on line 823: Shklovsky returned to St. Petersburg in early 1918, after the October Revolution. During the Civil War he opposed Bolshevism and took part in an anti-Bolshevik plot organised by members of the Socialist-Revolutionary Party. After the conspiracy was discovered by the Cheka, Shklovsky went into hiding, traveling in Russia and the Ukraine, but was eventually pardoned in 1919 due to his connections with Maxim Gorky, and decided to abstain from political activity. His two brothers were executed by the Soviet regime (one in 1918, the other in 1937) and his sister died from hunger in St. Petersburg in 1919.
ellauri254.html on line 904: Nikittimen varhaiset 1920-luvun kertomukset kuvaavat Venäjän vallankumouksen aikaisia tapahtumia epäpoliittisesti ja muodoltaan kokeilevasti. Muiden Serapion-veljeksien tavoin hänen teoksensa joutuivat ankaran kritiikin kohteeksi. Ajan mittaan kirjailija sopeutui sosialistisen realismin vaatimuksiin. Romaani Eto bylo v Kokande (”Tapahtui Kokandissa”, 1939) kuvaa neuvostovallan pystyttämistä Uzbekistaniin, ”Pohjolan Auroran” (Severnaja Avrora, 1950) aiheena ei ole revontulet (kuten voisi luulla) vaan brittien Pohjois-Venäjän interventio vuosina 1918–1919. Jälkimmäinen teos sai Stalin-palkinnon vuonna 1951.
ellauri254.html on line 906: Pohjois -Venäjän interventio, joka tunnetaan myös nimellä Pohjois-Venäjän retkikunta , Arkkienkeli-kampanja ja Murmanin lähetys, oli osa liittoutuneiden väliintuloa Venäjän sisällissodassa lokakuun vallankumouksen jälkeen. Interventio johti ulkomaisten joukkojen osallistumiseen Venäjän sisällissotaan valkoisen liikkeen puolella. Liike kukistettiin lopulta, kun taas Britannian johtamat liittoutuneiden joukot vetäytyivät Pohjois-Venäjältä taisteltuaan useita urheita puolustustoimia bolshevikkeja vastaan, kuten Bolshie Ozerkin taistelun. Kampanja kesti maaliskuusta 1918, ensimmäisen maailmansodan viimeisten kuukausien aikana, lokakuuhun 1919.
ellauri254.html on line 915:
ellauri254.html on line 958: 1919 vahvistukset
ellauri254.html on line 959: Toukokuun lopulla 1919 Brittiläisen Pohjois-Venäjän avustusjoukot (British Army) saapuivat
ellauri254.html on line 976: Yhdysvaltain armeijan 1LT James E. Keanin kirjoittama kirje, jossa korostetaan hänen yksikkönsä tehtävää Venäjällä – 26. kesäkuuta 1919
ellauri256.html on line 45: Vasily Vasilievich Rozanov (Russian: Васи́лий Васи́льевич Рóзанов; 2 May [O.S. 20 April] 1856 – 5 February 1919) was one of the most controversial Russian writers and important philosophers in the symbolists (aka decadents) of the pre-revolutionary epoch.
ellauri256.html on line 344: Vuosina 1915–1919 Majakovski asui Pietarissa ja eli täysin rinnoin mukana lokakuun vallankumouksessa. Hänestä tuli kumouksen johtava runoilija, “kumouksen rumpu” ja tapahtuma oli hänelle hyvin henkilökohtainen. Hän kirjasi sen tunnelmia moniin teoksiinsa, kuten näytelmään Mysterio Buffo (1918). Sen jälkeen Majakovski muun muassa tekstitti propagandasarjakuvia ja toimi myös aktiivisesti kirjallisissa yhdistyksissä. Ennen kaikkea hän tuolloinkin oli vallankumouksen julistaja ja agitaattori. Näinäkin vuosina hän tuotti paljon kaikenlaista sälää.
ellauri257.html on line 546: Laulaja osallistui eurooppalaiseen jiddishin lehdistöön vuodesta 1916. Vuonna 1919 hän ja hänen vaimonsa Genia menivät Ukrainaan, missä hän löysi töitä The New Times -sanomalehdestä, ja häntä pidettiin yhtenä "Kiovan kirjoittajista". Sitten he muuttivat Moskovaan, missä hän julkaisi artikkeleita ja tarinoita. Kahden raskaan vuoden jälkeen, vuonna 1921, he palasivat Varsovaan. Bolshevismi ei maittanut. Vuonna 1921, kun Abraham Cahan huomasi hänen tarinansa Pearls, Singeristä tuli amerikkalaisen jiddish-sanomalehden The Forward kirjeenvaihtaja. Hänen novellinsa Liuk ilmestyi vuonna 1924, ja se valaisi bolshevikkien vallankumouksen ideologista hämmennystä. Hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa Teräs ja rauta, vuonna 1927. Vuonna 1934 hän muutti Yhdysvaltoihin kirjoittaakseen The Forwardiin.
ellauri260.html on line 185: Rudolf Eucken (5. tammikuuta 1846 – 15. syyskuuta 1926) oli saksalainen filosofi. Hän toimi professorina Jenassa 1874–1919. Teoksissaan Eucken esitteli idealistista filosofiaa. Hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1908 ja pääsi Hoblan tiistairistikkoon 31/01/2023 never heard-passilla. Sen kuolemasta tulee 3 vuoden päästä 100 vuotta.
ellauri260.html on line 247: Engelsin kuoltua 1895 Karl Kautskysta tuli sosialistisen liikkeen tärkeimpiä teoreetikkoja, hän muovasi etenkin marxilaista puolueoppia August Bebelin kanssa. Hän jäi puolueeseen, kun sen vasemmisto Rosa Luxemburg mukanaan erosi SPD:stä sen annettua tukensa ensimmäiseen maailmansotaan liittymiselle. Vuonna 1917 Kautsky kuitenkin erosi SPD:stä liittyäkseen Saksan itsenäiseen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (USPD), jonka jäsenenä hän oli vuoteen 1919. SPD:hen hän palasi 1922.
ellauri260.html on line 296: New York is the city of million- aires, and their number increases steadily ; but it has also been established on medical authority in New York that in the year 1914 five per cent, of the children examined were underfed, and that by the year 1919 the proportion had risen to nineteen per cent. Surely such figures give ground for reflection !
ellauri262.html on line 277: Päästyään sairaalasta Tolkien sai entisen islannin opettajansa William Craigien kautta työpaikan avustajana Oxford English Dictionaryn toimituskunnassa. Hän aloitti työssä 1919 tehtävänään käsitellä muutamia W-kirjaimella alkavia, etymologialtaan germaanisperäisiä sanoja. Noihin aikoihin hän esitteli luomansa maailman ensimmäistä kertaa julkisemmin lukemalla The Fall of Gondolinin Exeter Collegen esseekerhossa. Vuonna 1920 Tolkien sai englannin kielen apulaisprofessorin viran Leedsin yliopistosta, ja perhe muutti viideksi vuodeksi Pohjois-Englantiin. Vuonna 1924 hänet nimitettiin yliopiston englannin kielen professoriksi. Seuraavana vuonna Tolkien kuitenkin palasi Oxfordiin saatuaan muinaisenglannin professorin viran. Hän opetti Oxfordin yliopistossa 1925–1959 muinais- ja keskiajan englannin professorina.lähde?
ellauri275.html on line 588: Ensimmäisen presidentin KJ Ståhlbergin valizi 1919 lahtarien eduskunta. Mannerheimin leirissä oltiin katkeria. Erityisen hapan oli upseeristo.
ellauri275.html on line 678: Filipp Maharadzen väitetään olleen osallisena tunnetun georgialaisen julkkixen Ilia Chavchavadzen murhassa vuonna 1907. Vuosina 1919–1920 hän johti bolshevikkiryhmiä, jotka vastustivat itsenäisen Georgian menshevikkihallitusta. Neuvostoliiton Georgian valtauksen jälkeen hänestä tuli Georgian vallankumouskomitean puheenjohtaja helmikuussa 1921 ja sitten hän johti Georgian keskustoimeenpanevaa komiteaa. Vuonna 1922 Makharadze oli sekaantunut Georgian tapaukseen ja vastusti Sergo Ordzhonikidzen Georgiaa koskevia suunnitelmia.
ellauri275.html on line 684: Nadežda Sergejevna Allilujeva (ven. Надежда Сергеевна Аллилуева; 22. syyskuuta (J: 9. syyskuuta) 1901 Baku – 9. marraskuuta 1932 Moskova) oli Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin toinen vaimo ja Svetlana Allilujevan äiti. Stalin ja Nadežda Allilujeva menivät naimisiin vuonna 1919, kun Stalin oli 41-vuotias ja Nadežda Allilujeva oli 18-vuotias. He olivat tunteneet jo vuodesta 1908, kun Džugašvili-Stalin piileskeli tuttunsa ja puolueystävänsä Sergei Allilujevin luona. Silloin Nadja oli 7 vee ja Jopi 30.
ellauri277.html on line 246: Gibran’s masterpiece, The Prophet, was published in September 1923. The earliest references to a mysterious prophet counseling his people before returning to his island home can be found in Haskell’s journal from 1912. Gibran worked on it from time to time and had finished much of it by 1919. He seems to have written it in Arabic and then translated it into English. As with most of his English books, Haskell acted as his editor, correcting Gibran’s chronically defective spelling and punctuation but also suggesting improvements in the wording.
ellauri278.html on line 415: Vuoden 1919 perustavan kokouksen vaaleissa Maaorava Liit hävisi vaalissa saaden vain kahdeksan paikkaa 120:stä, sillä äänestäjät olivat tyytymättömiä puolueen yhteistyöhön saksalaisten miehittäjien kanssa. Puolue siirtyi aatteellisesti oikealle, ja siitä tuli Viron johtava oikeistopuolue. Sen seuraajaksi perustettiin vuonna 1920 Pöllymeeste Kogud -niminen puolue, joka oli Viron johtavia nazipuolueita 1920- ja 1930-luvulla.
ellauri278.html on line 421: Päts toimi Viron itsenäistymisen jälkeen liike-elämässä. Hän oli vuonna 1919 mukana perustamassa Harju Pankia, ja hän oli vuosina 1919–1933 Eesti Lloydin esimies. Vuosina 1920–1921 ja vuodesta 1924 eteenpäin hän oli Tallinnan pörssikomitean esimies. Päts oli mukana perustamassa virolais-neuvostoliittolaista kauppakamaria 1924 ja toimi sen esimiehenä vuoteen 1931 asti. Hän oli kauppa- ja teollisuuskamarin esimies vuosina 1925–1929.
ellauri281.html on line 414: Vuoden 1919 perustavan kokouksen vaaleissa Maaorava Liit hävisi vaalissa saaden vain kahdeksan paikkaa 120:stä, sillä äänestäjät olivat tyytymättömiä puolueen yhteistyöhön saksalaisten miehittäjien kanssa. Puolue siirtyi aatteellisesti oikealle, ja siitä tuli Viron johtava oikeistopuolue. Sen seuraajaksi perustettiin vuonna 1920 Pöllymeeste Kogud -niminen puolue, joka oli Viron johtavia nazipuolueita 1920- ja 1930-luvulla.
ellauri281.html on line 420: Päts toimi Viron itsenäistymisen jälkeen liike-elämässä. Hän oli vuonna 1919 mukana perustamassa Harju Pankia, ja hän oli vuosina 1919–1933 Eesti Lloydin esimies. Vuosina 1920–1921 ja vuodesta 1924 eteenpäin hän oli Tallinnan pörssikomitean esimies. Päts oli mukana perustamassa virolais-neuvostoliittolaista kauppakamaria 1924 ja toimi sen esimiehenä vuoteen 1931 asti. Hän oli kauppa- ja teollisuuskamarin esimies vuosina 1925–1929.
ellauri284.html on line 141: UUSI DELHI – Winston Churchill kutsui vuoden 1919 intialaisten mielenosoittajien joukkomurhaa "hirviömäiseksi". Kuningatar Elisabet sanoi, että se oli "tuskallista". Pääministeri David Cameron suhtautui "syvästi häpeällisesti".
ellauri284.html on line 174: Japanilaisten uhrien määrä oli 733 kuollutta ja 1 282 haavoittunutta; briteissä kuoli 12 ja haavoittui 53. Saksalaiset puolustajat menettivät 199 kuollutta ja 504 haavoittunutta. Aivan naurettavan pieniä lukuja! Saksalaiset kuolleet haudattiin Tsingtaoon, kun taas loput sotilaat kuljetettiin sotavankileireille Japaniin. Marssin aikana Tsingtaoon ja sitä seuranneen piirityksen aikana japanilaiset joukot tappoivat 98 kiinalaista siviiliä ja haavoittivat 30; siellä oli myös lukemattomia japanilaisten sotilaiden kiinalaisten naisten raiskaustapauksia. 4 700 saksalaista vankia kohdeltiin hyvin ja kunnioituksella Japanissa, kuten Brändön sotavankileirillä. Saksalaiset joukot internoitiin Japanissa Versaillesin rauhansopimuksen muodolliseen allekirjoittamiseen vuonna 1919 asti, mutta "sopimusteknisistä syistä" johtuen joukkoja ei palautettu ennen vuotta 1920. 170 vankia päätti jäädä Japaniin sodan päätyttyä. Japanilaiset butterflyt on tosi söpöjä, ja niillä on tuuheat karvapehkot, ellei niitä ajella.
ellauri294.html on line 119: Turkin itsenäisyyssota käytiin vuosina 1919–1923 ensimmäisen maailmansodan jälkinäytöksenä. Se johti nykyisen Turkin tasavallan syntymiseen.
ellauri294.html on line 122: Turkkilaisten kiukku nousi Kreikan miehitettyä Smyrnan (nyk. İzmir) toukokuussa 1919. Kaupunki ympäristöineen oli määrätty Kreikalle Sèvresin rauhansopimuksessa, jonka sulttaani oli hyväksynyt ympärysvaltojen painostuksesta, mutta jota parlamentti ei ikinä ratifioinut. Sodan lopuksi osmanien hallitus oli täysin romahtanut, ja rauhansopimuksella suurin osa maata jaettiin voittajavaltojen kesken.
ellauri294.html on line 369: Ottomaanien valtakunnan tappion jälkeen ensimmäisessä maailmansodassa voittajat aikoivat jonkin aikaa jakaa suuret osat Anatoliasta vastaaviksi vaikutusalueiksi ja tarjosivat Turkin läntiset alueet Kreikalle Sèvresin sopimuksen nojalla. 15. toukokuuta 1919 Kreikan armeija laskeutui Smyrnaan , mutta Kreikan tutkimusmatka Keski- Anatoliaan oli tuhoisa sekä tälle maalle että paikallisille Anatolian kreikkalaisille . Syyskuuhun 1922 mennessä Kreikan armeija oli lyöty ja viimeiset kreikkalaiset sotilaat lähtivät Smyrnasta 8. syyskuuta 1922.
ellauri294.html on line 371: Turkin armeija otti kaupungin takaisin 9. syyskuuta 1922, mikä päätti käytännössä Kreikan ja Turkin sodan (1919–1922) . Neljä päivää myöhemmin, 13. syyskuuta 1922, kaupungissa syttyi suuri tulipalo , joka kesti 22. syyskuuta. Palo tuhosi täysin kreikkalaiset ja armenialaiset korttelit, kun taas muslimi- ja juutalaiset korttelit välttyivät vaurioilta.
ellauri308.html on line 139: 1919. Aino Kuusinen siirtyi Neuvostoliittoon vuonna 1922 ja avioiduttuaan
ellauri308.html on line 214: Poika väitti radikalisoitunernsa Tannerin ym. antautumiskäskystä. Selitys on hyvä, mutta se ei pidä paikkaansa. 16. huhtikuuta Tuominen oli ollut Tampereella valkoisen armeijan kutsunnoissa. Valkoiset levittivät työväen johtajien julistusta innolla, ja Tuominen luki sen oletettavasti Hämeenlinnan kasarmilla. Armeijakavereiden mukaan Tuominen sai postia sosiaalidemokraateilta ja vastusti enintään meneillään ollutta kuningaskuntahanketta. Tuominen keskittyi itsensä suojelemiseen pieni kyrpä kädessä, ja vielä 1919 sosiaalidemokraatit pitivät häntä omana miehenään. Selitys osoittaa, kuinka hyvä Poika oli keksimään suuria selityksiä tapahtuneille tosiasiolle ja muuttelemaan totuutta myöhempiä tarkoitusperiä vastaaviksi. Sen kirjoituxia Njevvostoliitostakaan ei pidä ottaa täydestä.
ellauri308.html on line 275: Sodan käännyttyä tappiolliseksi Kuusinen pakeni tuhansien muiden mukana neuvosto-Venäjälle ja kääntyi nopeasti bolševikiksi. Aluxi Otto hankki Suomeen uutta aseellista kapinaa. Salanimellä Otto Willebrand hän hipsi Suomeen 27. toukokuuta 1919. Tuloxeton kyyristely Pohjoisrannassa ja Ruåzissa sai Kuusisen muuttamaan mielipiteitään uuden vallankumouksen potentiaalista ja hän alkoi kritisoida SKP:n alkuaikojen taktiikkaa. Osan SKP:n johtajista saatua surmansa Pietarissa niin sanotun revolveriopposition järjestämässä verilöylyssä syytettiin Kuusista kähminnästä. Kuusinen oli Tukholmassa koko ajan suihkussa.
ellauri308.html on line 289: Kuusinen loi varsinaisen uransa Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Hän osallistui SKP:n edustajana tammikuussa 1919 kommunististen puolueiden neuvottelukokoukseen, jossa päätettiin esittää vetoomus uuden kolmannen eli Kommunistisen internationaalin (Komintern) perustamiseksi. Kominternin perustavassa kokouksessa 2. maaliskuuta 1919 Kuusisella oli näkyvä rooli tämän puolustaessa uuden internationaalin tarpeellisuutta sen perustamisen lykkäämistä esittäneille. Kuusinen valittiin 1921 yhdeksi Kominternin toimeenpanevan komitean sihteereistä, missä toimessa hän jatkoi vuoteen 1939. Esimerkiksi Kominternin 4. kongressissa Kuusinen valittiin lisäksi puhemiehistöön ja toimeenpanevaan komiteaan.1927 Kuusinen johti Kominternin Lev Trotskin erottanutta kokousta. 1930-luvun loppupuolella Kuusinen puhui yhteisrintamataktiikan puolesta Kominternin jäsenpuolueissa. Kuusiselle oli luonteenomaista hiljainen työskentely kulissien takana.
ellauri308.html on line 532: Arthur Ransome kuvaili häntä vuonna 1919 "lihavammaksi kuin hän ennen oli (ihailijat maasta lähettävät hänelle ruokaa), jolla on pyöreät kasvot, ovelat nauravat silmät ja kyyninen suu, tyypillinen talonpoika".
ellauri310.html on line 531: Assyrialaiset eivät olleet kristittyjä. Vuoden 1919 väpelö Turkin hallitus myönsi
ellauri315.html on line 247: Amerikkalainen historian vääristelijä Richard Pipes esitti tapahtuman toisenlaisen tulkinnan teoksessaan Venäjän vallankumous: 1899–1919. Pipes väitti, että kaukana siitä, että kyseessä oli Kornilovin juoni, kyseessä oli "Kerenskin juoni", joka oli suunniteltu häpäistämään kenraalia kuvitteellisen mutta laajalti odotetun vastavallankumouksen johtajana, jonka tukahduttaminen nostaisi pääministerin vertaansa vailla olevaan suosion ja voiman asemaan, joka voimaannuttaa hänet kontraamaan bolshevikien kasvavaan uhkaan." Täyttä potaskaa, tyypillistä jenkkiluikuria.
ellauri315.html on line 335: Näät Suuri Siperian jäämarssi (venäjäksi : Великий Сибирский Ледяной поход, latinoitu : Velikiy Sibirskiy Ledyanoy pokhod) oli nimi 2000 kilometrin pituiselle venäläisen armeijan amiraali Kolchakin talviretkelle O. Siberian Chitaan. Kesto 14. marraskuuta 1919 maaliskuuhun 1920.
ellauri315.html on line 338: Retriitin johti kenraali Vladimir Kappel, joka nimitettiin tähän virkaan joulukuun puolivälissä 1919. Hänen kuoltuaan keuhkokuumeeseen 26. tammikuuta 1920 kenraali Sergei Voytsekhovsky otti joukkojen komennon. Amiraali Kolchak matkusti edeltä muka tiedustelemassa junalla Irkutskiin, mutta Tšekkoslovakian joukot pysäyttivät hänet joulukuussa ja hänet luovutettiin vasemmiston SR- joukoille Irkutskissa 14. tammikuuta, jotka viisaasti kyllä teloittivat hänet 7. helmikuuta 1920.
ellauri315.html on line 340: Kesällä 1919 puna-armeija oli saavuttanut suuren voiton Kolchakin armeijaa vastaan. Valkoiset joukot perustivat uuden linjan Tobol- ja Ishim -jokia pitkin pysäyttääkseen väliaikaisesti puna-armeijan, jota Anton Denikinin valkoisen armeijan eteneminen Moskovaan kohtasi etelästä. Syksyllä Denikin oli voitettu ja puna-armeija pystyi ohjaamaan vahvistuksia takaisin itärintamalle. Punaiset murtautuivat läpi Tobol-joella lokakuun puolivälissä ja marraskuussa valkoiset joukot olivat putoamassa takaisin kohti Omskia hajanaisena massana. Punaiset valloittivat Omskin 14. marraskuuta 1919.
ellauri315.html on line 342: Perääntyminen alkoi valkoisen armeijan raskaiden tappioiden jälkeen Omskin operaatiossa ja Novonikolajevskin operaatiossa marras -joulukuussa 1919. Kenraali Kappelin johtama armeija vetäytyi Trans-Siperian rautatietä pitkin ja käytti käytettävissä olevia junia haavoittuneiden kuljettamiseen.. Heitä seurasi 5. puna-armeija Genrich Eichen komennolla.
ellauri315.html on line 360: Kesällä ja syksyllä 1919 Kolchakin armeijat vetäytyivät tasaisesti Punaisen Itäarmeijan ryhmästä. 14. marraskuuta punaiset valloittivat Omskin, Kolchakin pääkaupungin, ja aloittivat valkoisen armeijan ja pakolaisten epätoivoisen paen itään pitkin Trans-Siperian rautatietä. Seuraavien viikkojen aikana valkoisten takaosa hajosi entisestään laajalle levinneen kansannousun ja partisaanitoiminnan vuoksi. Koti-ikäväiset legioonarit, jotka vain halusivat lähteä Siperiasta kärsimättä enempää uhreja kuin oli tarpeen, julistivat puolueettomuutensa levottomuuksien keskellä eivätkä tehneet enää mitään kapinoiden tukahduttamiseksi. Sillä välin Kolchakin junat, jotka sisälsivät Kazanista varastettuja kultaharkkoja, jäivät rautatien varrelle Nizhneudinskin lähellä.
ellauri315.html on line 367: Kirjallisuudessa brittikirjailija James Meekin vuoden 2005 romaani The People's Act of Love kuvailee Tšekkoslovakian legioonan ryhmän miehitystä siperialaisessa pikkukaupungissa vuonna 1919. Kaupungin alkuperäiset asukkaat ovat Skoptsyn tai kristillisen lahkon jäseniä, kaikki kastroituja.
ellauri315.html on line 395: Hänen uransa Kolchakin kanssa oli vähemmän loistokas. Puna-armeija oli alkanut ottaa aloitteen Kolchakin joukkojen vähentyessä. Gajda, Kolchakin suosituxesta, erotettiin 5. heinäkuuta 1919. Sekaantuttuaan Esersin epäonnistuneeseen kapinaan Kolchakia vastaan (17. marraskuuta 1919) hän pakeni Siperiasta ja purjehti Kekkoslovakiaan.
ellauri316.html on line 780: Vlasov oli varakkaan (taino, varakkaan ja varakkaan) maanviljelijän poika. Vlasov otettiin puna-armeijan palvelukseen vuonna 1919, ja hänestä tuli ammattiupseeri. Hän liittyi siitä huolimatta kommunistisen puolueen jäseneksi vuonna 1930.
ellauri317.html on line 199: Curzon oli mennyt naimisiin vuonna 1895 yhdysvaltalaisen miljonäärin tyttären kanssa ja saanut kolme tytärtä. Vaimo menehtyi perheen palattua Englantiin 1905. Curzon suri vaimoaan syvästi mutta sijoitti perintörahojaan linnoihin ja taide-esineisiin. Vuonna 1916 hän meni naimisiin varakkaan argentiinalaisen tilanomistajan lesken kanssa. Englantiin palattuaan Curzon johti naisten äänioikeutta vastustavaa kampanjaa ylähuoneessa. Vuonna 1916 David Lloyd George kutsui hänet sodanajan hallitukseensa. Sen jälkeen Curzon oli maansa ulkoministeri 1919–1924.
ellauri317.html on line 201: Curzonin linja on alkujaan Ison-Britannian ulkoasiansihteerin George Curzonin mukaan nimensä saanut Puolan itäraja. Sitä ehdotettiin Puolan ja Neuvosto-Venäjän rajaksi alkujaan ensimmäisen maailmansodan voittajavaltojen konferenssissa 8. joulukuuta 1919, kun Puola oli vastikään itsenäistynyt uudestaan. Tuolloin valtakunnanraja tuli kuitenkin kulkemaan huomattavasti idempänä, mutta se siirrettiin suunnilleen Curzonin linjalle toisen maailmansodan jälkeen. Nykyäänkin linja on pääosin Puolan sekä Valko-Venäjän ja Ukrainan välisenä rajana.
ellauri317.html on line 505: 22. tammikuuta 1919 Moskovan Cheka pidätti Spiridonovan uudelleen. Moskovan vallankumoustuomioistuimessa, jossa Nikolai Bukharin oli syytteen todistaja, Spiridonova todettiin syylliseksi Neuvostoliiton hallituksen herjaamiseen ja siten vastavallankumouksen auttamiseen, ja hänet eristettiin vuodeksi poliittisesta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta ja lähetettiin Kremlin sairaalaan. Huhtikuussa 1919 hän pakeni sieltä sosialistisen vallankumouksellisen keskuskomitean avulla ja oli lainsuojaton kuin Robin Hood.
ellauri317.html on line 574: Piiloteltuaan Kiovassa Skoropadskyi vetäytyi vetäytyvien saksalaisten joukkojen kanssa. Hän lähti maanpakoon Saksaan vuonna 1919 ja asettui Berliinin Wannseen alueelle lähellä Potsdamia. Asuessaan Weimarissa Saksassa Skoropadskyi säilytti läheisiä henkilökohtaisia ystävyyssuhteita korkeiden hallituksen ja armeijan virkamiesten kanssa jo hänen sotilasopistopäivistään. Myöhempinä vuosina hän kuitenkin kieltäytyi johdonmukaisesti tarjouksista tehdä yhteistyötä natsien kanssa. Liian vasemmistolaisia.
ellauri317.html on line 580: Danylo Skoropadskyj (ukrainaksi: Данило Скоропадський; 13. helmikuuta 1904, Pietari, Venäjä – 23. helmikuuta 1957, Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta) oli ukrainalainen poliitikko, Ukrainan monarkistiliikkeen johtaja ja Ukrainan kruununprinssi vuodesta 1919 lähtien.
ellauri317.html on line 582: Vuonna 1919 Skoropadskyj ja muut Skoropadskyjin talon jäsenet joutuivat pakenemaan Ukrainasta, koska hänen isänsä hallitus romahti juuri ennen Neuvostoliiton ja Puolan hallitusta. Skoropadskyj kihlautui 13. helmikuuta 1957 Heluna Melnyk-Kaluzhynskan kanssa, mutta hän kuoli puolitoista viikkoa sitten KGB:n agenttien myrkytettyä hänet operaatiossa Ukrainan itsenäisyysjohtajien eliminoimiseksi. Hänen väitetään saaneen avioliiton ulkopuolisen lapsen Olesya Tukhai-Bein kanssa, vaikka tätä ei ole koskaan todistettu. Ali-Karim Bei! Ach, back to the salt mines.
ellauri317.html on line 595: Vuonna 1919 amerikkalainen diplomaatti todisti kongressille, että Peterssiä pidettiin yhdessä toisen Chekan johtajan Aleksandr Eidukin kanssa "Venäjän verenhimoisimman hirviönä". Tuolloin englanninkieliset sanomalehdet yliarvioivat Peterssin vaikutuksen, koska poliisi tunsi hänet Isossa-Britanniassa ja koska hän oli ainoa Chekan perustajista, joka puhui englantia. 25. tammikuuta 1919 Lontoon The Times sai myöhään tietää, että bolshevikit olivat olleet erimielisiä siitä, käyvätkö vallankumouksellista sotaa Saksaa vastaan, ja väitti, että yhtä puoluetta johtaa Lenin ja toista Trotski, Peterss , Radek ja Zinovieff ....Trotskin ja Petersin puolue uskoo sankarillisiin toimenpiteisiin... Peterss ei ansainnut mainintaa missään Trotskin laajassa tuota ajanjaksoa koskevissa kirjoituksissa, eikä todellakaan ollut bolshevikkien johdon eturintamassa. Tšekistinä hän epäilemättä tapatti monia fellow apinoita, mutta hänen esittäminen "verenjanoisimmaksi hirviöksi" on ristiriidassa brittiläisen diplomaatin Robert Bruce Lockhartin mielipiteen kanssa , joka vietti kuukauden pidätettynä Moskovassa vuonna 1918 ja jota Peterss kuulusteli. Lockhart kirjoitti:
ellauri317.html on line 660: Joulukuussa 1918 hän pakeni Harkovaan. Täällä hän järjesti Ukrainan vasemmiston keskuskomitean jäsenenä kapinan Petliuran johtamaa osastoa vastaan. Alkuvuodesta 1919 hän liittyi Kormilitsyn-salanimellä Puna-armeijaan ja toimi V. Sablinin apulaispäällikkönä 11. Ukrainan Neuvostorykmentissä. Sellaisena hän osallistui Harkovin ja muiden kaupunkien vapauttamiseen. Kuitenkin taistelun aikana Bahmutin vapauttamiseksi bolshevikit tunnistivat hänet. Sama Bahmut jossa lännen proxyarmeija on kesän 2023 aikan edennyt 10km Naton lainapyssyillä! Pidätystä peläten hän meni Harkovaan ja sitten vasemmiston SR:n kongressiin Kiovaan. Valkoisten vallattua kaupungin elokuun lopussa 1919 hän piiloutui.
ellauri317.html on line 704: Aleksanteri Petrovitš Perhurov (1. tammikuuta ( 13. tammikuuta ) 1876 , Sherepovon kylä, Korchevskyn piiri, Tverin maakunta - 21. heinäkuuta 1922 , Jaroslavl ) - kenraalimajuri ( 1919 ). 1918 Jaroslavlin bolshevikkien vastaisen kansannousun johtaja. Hän tuli Tverin maakunnan perinnöllisestä aatelista. Hänen isoisänsä Aleksanteri Nikolajevitš oli eversti Liettuan henkivartijarykmentissä. Isä - Pjotr Aleksandrovitš, eläkkeellä oleva valtuutettu . Äiti - Serafima Aleksandrovna, s. Dyatkova, Kashinin maanomistajan tytär.
ellauri317.html on line 718: Sytyttivät, rosvot, molemmat Dunajevin tehtaat niin mahorkka kuin tulitikkutehtaan. Epsteinin tehtaasta jäi vain kattilahuone. Näetkö raunioita Volgan takana? Toinen on Vabronejevin mylly. Tuo keltainen on entinen seminaari, ei yhtään ikkunaa. Kattokin romahti. Kun kapinan epäonnistuminen tuli ilmeiseksi, hän murtautui noin 50 hengen joukon johdolla Jaroslavlista maan itäosaan, missä hän värväytyi Perustavan kokouksen jäsenten komitean (Kombucha - bakteerijuoma, pahaa!) kansanarmeijaan, johti erillistä Kazanin kivääriprikaatia. Joulukuussa 1918 - helmikuussa 1919 hän oli tahdonvastaisessa hoidossa Omskissa. Helmi-heinäkuussa 1919 hän komensi 13. Kazanin kivääridivisioonaa. Tuotanto: korkein hallitsija amiraali A.V. Kolchak. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi Jaroslavlin kansannousun valmistelusta ja johtamisesta, sai Perkhurov-Jaroslavskyn kunnianimen. Vielä divisioonaa komentaessaan hän järjesti partisaaniosaston, joka teki onnistuneita tuohirasioita puna-armeijan linjojen takana. Heinäkuusta 1919 lähtien hän komensi 3. armeijan erityisiä lentäviä partisaaniyksiköitä. Yksi upseereista kutsui häntä "mukavaksi mieheksi, mutta jolla on omalaatuinen sielu". Elo-syyskuussa 1919 hän taisteli punaisia vastaan yhdessä B.K. Fortunatovin kornetin kanssa Kustanayn ja Tobol -joen alueella. Sitten hän osallistui valkoisen armeijan vetäytymiseen Suuren Siperian jääkampanjan aikana.
ellauri317.html on line 741: Savinkovin henkilökohtaisesti johtama Rybinskin kapina käynnistyi 8. heinäkuuta ja Muromin kapina 9. heinäkuuta vastaisena yönä. Niihin osallistui vain muutamia satoja miehiä ja ne kukistettiin molemmat muutaman tunnin kuluessa alkamisestaan. Savinkov onnistui pakenemaan, kuin myös Perhurov. Ympärysvaltojen maihinnousu Arkangeliin tapahtui vasta 1. elokuuta, jolloin Jaroslavlin kapina oli jo murskattu. Lähde: Richard Pipes: The Russian Revolution 1899–1919. The Harvill Press 1990.
ellauri325.html on line 169: Oikeusministeri V. D. Nabokov ( V. V. Nabokovin isä ), joka vastaa lehdestä, tunsi Averchenkon hyvin. Krimin SSR perustettiin lyhyeksi ajaksi kesällä 1919 Krimille D. I. Uljanovin johdolla. Averchenko, jolla ei ollut aikaa purjehtia ranskalaisten kanssa, odottaa pahinta, mutta terroria, kuten vuonna 1917 ja sen jälkeen vuonna 1920 Krimin SSR:n alaisuudessa, ei tapahtunut, ja Averchenkon vehkeily vapaaehtoisarmeijan tukena ei vaikuttanut häneen. Pian valkoiset Etelä-Venäjän asevoimat valloittivat Krimin uudelleen. Vuonna 1920 hän kirjoitti paroni P. N. Wrangelin Venäjän armeijan hyväksi. Simferopolissa.
ellauri325.html on line 171: Heinäkuusta 1919 lähtien Averchenko työskenteli "Yug" -sanomalehdellä (myöhemmin - "Etelä-Venäjä"), vastasi kirjallisesta osasta ja kampanjoi vapaaehtoisarmeijan avuksi. Yhteistyötä improvisoidun Actor's Theaterin kanssa. Vuonna 1920 hän kirjoitti paroni P. N. Wrangelin Venäjän armeijan hyväksi. Simferopolissa, Tauride Voicen kirjapainossa, painettiin ensimmäinen painos hänen kirjastaan " Kusinaa veistä vallankumouksen takaosassa ". Sanomalehdessä julkaistiin 24. kesäkuuta: " Arkady Averchenkon uusi kirja "Kusina veistä vallankumouksen selässä" julkaistaan ja tulee myyntiin muutaman päivän kuluttua. Pariisin painos vuodelta 1921 oli toinen. Sevastopolissa julkaistaan Venäjän armeijan rahoittamana Averchenkon kokoelma ”Evil Spirits”, jonka levikki kuljetetaan pian Konstantinopoliin. Perekop kaatui, ja 15. marraskuuta 1920 punaiset valtasivat Sevastopolin. Marraskuun 13. päivänä Averchenko, Krimin evakuoinnin aikana, purjehti Konstantinopoliin yhdellä viimeisistä laivoista.
ellauri325.html on line 416: Kivimiehen vanhemmat olivat urakoitsija Enok Mattila ja Maria Paavola ja puoliso vuodesta 1949 Kaarina Saarnivaara. Päästyään ylioppilaaksi hän osallistui 1919 vapaaehtoisena Viron vapaussotaan, ja näistä kokemuksistaan hän kirjoitti 1921 ilmestyneen esikoisteoksensa Sotureita. Kivimies opiskeli jonkin aikaa Helsingin yliopistossa mutta ryhtyi sitten vapaaksi toimittajaksi. Toimittajanuransa aikana hän kirjoitti kolumneja noin 50 eri nimimerkillä lehtiin Uusi Suomi, Suomen Kuvalehti, Kuva ja Seura. Lehtivalikoimastakin jo oikispaskiaisen tunnistaa.
ellauri325.html on line 546: Helanen otti vapaaehtoisena osaa Viron vapaussotaan 1919. Hän liittyi heimoaatteelliseen Akateemiseen Karjala-Seuraan (AKS) vuonna 1923 jäsenenä n:o 91 (jäsen n:o 1 oli Elias Simojoki) ja toimi seuran puheenjohtajana 1927–1928 ja uudelleen syksystä 1933 lähtien "vanhojen" noustua jälleen valtaan seurassa. Helasen puheenjohtajuus jatkui seuran lakkauttamiseen saakka. Kolmekymmentäluvulla Helanen antoi tukensa Lapuan liikkeelle ja liittyi Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) riveihin. Tämä ratkaisu johti hänet eroon monista AKS:n aikaisista opiskelutovereistaan, muun muassa Urho Kekkosesta.
ellauri325.html on line 647: Tämä Kuusi syntyi raittiustoiminnasta tunnettuun perheeseen: hänen isänsä oli A. A. Granfelt ja äitinsä Mandi o.s. Cantell. Aksel August Granfelt (26. heinäkuuta 1846 Hausjärvi – 23. helmikuuta 1919 Mäntyharju) oli suomalainen kansanvalistus- ja raittiusliikkeen johtaja, valtiopäivämies ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän toimi Kansanvalistusseuran sihteerinä vuosina 1878–1906 ja johti perustamaansa Raittiuden Ystävät -järjestöä.
ellauri326.html on line 72: Tsekkoslovakian luomisen jälkeen vuonna 1918 raja-alueilla asuneet saksalaiset julistivat 29. ja 30. lokakuuta 1918 neljä autonomista maakuntaa Itävallan ja Saksan rajojen varrelle, jotka vaativat itsenäistymistä Tšekkoslovakiasta ja liittämistä saksalaiseen Itävaltaan. Sudeettisaksalaiset turvautuivat enemmän tai vähemmän passiiviseen vastarintaan Tšekin armeijaa vastaan, joka asteittain miehitti Sudeettimaan 31. lokakuuta 1918 - 28. tammikuuta 1919.
ellauri326.html on line 74: Marraskuun alussa 1918 alkoivat yhteenotot unkarilaisten ja Tšekkoslovakian sotilasyksiköiden välillä. Huhtikuussa 1919 Unkarissa tapahtui bolshevikkivallankaappaus, jonka jälkeen Unkarin armeija yritti valloittaa Slovakian ja Transilvanian, mikä laukaisi sodan Tšekkoslovakian ja Romanian kanssa. Tässä sodassa Tšekkoslovakia sai hallintaansa Slovakian alueen, joka oli ollut osa Unkaria ennen sotaa.
ellauri326.html on line 454: Ukraina ja ukrainalaiset : historiallis-valtiollinen tutkielma. Otava 1919
ellauri327.html on line 511: Sisällissodan jälkeen kesällä 1918 Kianto otti osaa everstiluutnantti Malmin johtamaan Vienan retkikuntaan. Hänen tehtävänään oli toimia agitaattorina ja saada alueen asukkaat kannattamaan Suomeen liittymistä. Paikallinen väestö pysyi kuitenkin Kiannon pettymykseksi poliittisesti passiivisena eikä innostunut hänen puheistaan. Syksyllä retken jälkeen Kianto kirjoitti yleisesikunnalle moitekirjeen Vienan sodan moraalisesta ryhdittömyydestä ja retkikunnassa rehottaneista veneerisistä taudeista. Kianto kirjoitti nivusiaan raapien epäonnistuneesta retkestä matkakuvauksen Suomi suureksi – Viena vapaaksi (1918) ja kirjasen Vienan puolesta – Kauko-Karjalan ikivanhan moraalin säilyttämiseksi, kenttäpuheita (1919).
ellauri331.html on line 319: Sanomalehti perustettiin 11. joulukuuta 1919. Aluksi julkaisu oli suunnattu poliittisesti aktiivisille nuorille. Alkuperäinen nimi on "Young Communard".
ellauri341.html on line 152: Befremdlich bleiben antisemitische Passagen in einem Interview, das Grüber Anfang 1939 einem niederländischen Pressebüro gab: "Die meisten Juden, die in Deutschland gewohnt haben, waren ‚wurzellos‘. Sie verrichteten meistens keine produktive Arbeit, aber sie machten ‚Geschäfte‘. Diese Juden waren es, die in der Zeit von 1919 bis 1932 Deutschland in finanzieller, ökonomischer, politischer, kultureller und journalistischer Hinsicht beherrschten. Dies war in der Tat eine jüdische Vorherrschaft. Die Reaktion hierauf war der Antisemitismus."
ellauri341.html on line 356: Arlosoroff ei ollut uskonnollisesti tarkkaavainen. Hänen varhaiskypsyytensä ja vahvat kansalliset tunteensa juutalaisena näkyvät kirjeessä, jonka hän kirjoitti 17-vuotiaana saksalaisen kirjallisuuden opettajalleen: "Olen juutalainen ja tunnen olevani vahva ja ylpeä juutalaisuudestani. Tunnen luissani, että olen erilainen kuin saksalainen, enkä koskaan tulisi mieleeni kiistää tätä… Sieluni kaipaa ainutlaatuista, muinaista heprealaista kulttuuria. Mutta pidän myös saksalaisesta kulttuurista, ja ehkä pelkään myös myöntää, kuinka suurta rakkauteni on se on… Goethe ja Schiller eivät kuitenkaan koskaan koskettaneet sydäntäni läheisesti." Vuonna 1919 Arlosoroff julkaisi tutkielman "Jewish People's Socialism", hänen ensimmäisen merkittävän kirjallisen panoksensa, joka koski nationalistista toivoa juutalaisille Eretz Israelissa. Siinä Vitali tunnustautui kansallissosialistixi, paizi että ao. kansallisuus oli juutalainen.
ellauri343.html on line 252: Hans Håkon (H. H.) Christian ”Bobi” Sivén (18. huhtikuuta 1899 Helsinki – 12. tammikuuta 1921 Repola, Itä-Karjala) oli suomalainen itsenäisyys- ja heimoaktivisti, joka toimi Aunuksen Karjalassa sijaitsevan Repolan kunnan nimismiehenä heimosotien aikana vuosina 1919–1921 sekä samalla hän työskenteli Suomen ulkoasiainministeriön edustajana Repolassa ja Porajärvellä. Repola ja Porajärvi olivat eronneet Venäjästä vuonna 1918 ja liittyneet Suomeen. Kun Suomi luovutti molemmat kunnat vuonna 1921 Tarton rauhassa takaisin Neuvosto-Venäjälle, Sivén tuki ensin Karhunpesäsuunnitelmaa (mikä vittu se oli?) ja sen kariuduttua teki lopulta vastalauseena itsemurhan. Hyvä valinta.
ellauri344.html on line 160:
3. Kommunistisen Internationalen kongressin 1919 päätöslauselma.
ellauri344.html on line 162: 1919/ki-i-kok.htm">https://www.marxists.org/suomi/historia/ki/1919/ki-i-kok.htm
ellauri345.html on line 440: 1919 ließ er sich von seiner Frau scheiden und heiratete am 16. November 1920 die 20 Jahre jüngere Marie Luise (Marel) Voigt, eine Nichte Rudolf Alexander Schröders, mit dem er seit langem befreundet war. Der war aber aufgrund Borchardts desaströsen Finanzgebarens mit dieser Verbindung nicht einverstanden doch unterstützte über Jahre Borchardt und seine Familie finanziell.
ellauri346.html on line 123: Mykola Oleksandrovich Shchors (25. toukokuuta (6. kesäkuuta) 1895, Snovsk, Velikoschimelsk Volost, Horodnyan lääni, Tšernihivin lääni, Venäjän valtakunta - 30. elokuuta 1919, Biloshitsin kylä, Korostenskyn piiri, Oblastin provinssin piiri, nyt Volostenskin piiri, Volostenskin piiri, Korostensk Province Ukraina on ukrainalainen Neuvostoliiton sotilashahmo, yksi bolshevikkien sotilaskomentajista Neuvostoliiton ja Ukrainan välisen sodan aikana. Ukrainan punakaartin kapinallisten ryhmittymien jäsen. 1930-luvulla Neuvostoliiton propaganda alkoi aktiivisesti käyttää Shchorsin kuvaa ihmiskilpenä.
ellauri346.html on line 133: 22. syyskuuta 1918 lähtien hän oli Bohun-rykmentin komentaja Ukrainan ensimmäisessä Neuvostoliiton divisioonassa. Marraskuusta 1918 lähtien Mykola Shchors yhdisti 2. prikaatin komentajan tehtävät, johon Bohunskyn lisäksi kuului myös Taraschansky-rykmentti, sekä rykmentin komentajan asema. Helmikuun 6. päivänä 1919 kello 10 aamulla Bogun-rykmentti Shchorsin komennossa valloitti Kiovan. Lokotosh nimitettiin Kiovan varuskunnan päälliköksi ja Shchors Kiovan komentajaksi. Shchors hoiti kaupungin komentajan tehtäviä noin viikon, helmikuun puoliväliin asti.
ellauri346.html on line 135: Kiovan suunnan joukkojen ryhmän nro 18 6. maaliskuuta 1919 päivätyn määräyksen mukaan Shchors nimitettiin 1. divisioonan päälliköksi Lokotoshin sijaan. 7. maaliskuuta 1919 Ukrainan kansantasavallan armeija valtasi Berdychivin kaupungin. Jo 9. maaliskuuta kaupungin alueelle saapui ensimmäisen Ukrainan neuvostodivisioonan päällikkö Mykola Shchors, jonka tehtävänä oli poistaa bolshevikkeja uhkaava tilanne. Kovien taistelujen seurauksena, joihin Ivanovo-Voznesensky-rykmentti, kaksi panssaroitua junaa Luhanskista sekä aseelliset paikalliset työväenjoukot osallistuivat yhdessä šorsivien kanssa, Ukrainan kansantasavallan joukot lyötiin ja työnnettiin takaisin Novohrad-Volynskyi 19. maaliskuuta. Bolshevikit vangitsivat Berdychivin. Taistelujen aikana Mykola Shchors pystytti havaintopisteensä yhteen Paljaskarmeliitin luostarin torneista, josta hän johti Neuvostoliiton joukkoja. Aika törkeetä!
ellauri346.html on line 137: Toukokuussa 1919 hän teki kaikkensa säilyttääkseen kurin ja varmistaakseen divisioonansa taistelukyvyn, mutta ei tukenut Grigorivin kapinaa. Grigorjevin kapina (Grigorjevin kapina, Grigorjevshchyna , toukokuun sotilaspoliittinen kriisi Neuvostoliitossa) on suurin kapina bolshevikkihallitusta vastaan Ukrainassa, joka syntyi muodostetun Ukrainan neuvostoarmeijan 6. Ukrainan Neuvostodivisioonan rykmenttien esityksen jälkeen. Hersonin maakunnassa Grigorjevin komennossa. Kapinan tärkeimmät tapahtumat tapahtuivat 7.–31. toukokuuta 1919, ja niihin liittyi kapinallisten sotilasyksiköiden toimien ohella joukko väestön bolshevikkien vastaisia mielenosoituksia. Viime kädessä tämä johti Neuvostoliiton hallinnon radikaaliin epävakauteen ("toukokuun sotilaspoliittinen kriisi").
ellauri346.html on line 139: Mykola Shchors kuoli 30. elokuuta 1919 taistelussa Zhytomyr Oblastissa hämärissä olosuhteissa. Levko Lukjanenko kirjoittaa: Ehkä et tiedä, että tšekisti Tanhil-Tankhilevych ampui Shchorsia Browningilla päähän takaapäin Moskovan käskystä (kun Moskova aisti, että Shchors oli alkanut nojata Ukrainan puolelle)?
ellauri347.html on line 585: Tätä sävelmää on laulanut aikanaan sokea kansanmuusikko Grund Olof Ersson eli "Sokea Olof" (1807–1881), joka oli oppinut sen vuorostaan kansanpelimanni Bälter Erik Olssonilta (s. 1793). Toinen kansanpelimanni, älvdalsåsenilainen Kettis Lars Matson (k. 1940) oli oppinut sävelmän Olov Erssonilta, ja sävelmä julkaistiin 1919 Karl-Erik Forsslundin kokoelmassa Med Dalälven från källorna till havet.
ellauri351.html on line 248: Leon Festinger (8. toukokuuta 1919 – 11. helmikuuta 1989) oli yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi, joka loi kognitiivisen dissonanssin ja sosiaalisen vertailun teoriat. Aiemmin hallitsevan biheivioristisen sosiaalipsykologian näkemyksen hylkääminen osoittamalla inhimillisen käyttäytymisen ärsyke-vasteen ehdollistamisen riittämättömyyttä johtuu suurelta osin hänen teorioistaan ja tutkimuksestaan.
ellauri351.html on line 249: Festinger syntyi Brooklynissa New Yorkissa 8. toukokuuta 1919 venäläis-juutalaissiirtolaisten Alex Festingerin ja Sara Solomon Festingerin perheeseen. Hänen isänsä, kirjontavalmistaja, oli "jättänyt Venäjän radikaalina ja ateistina ja pysyi uskollisena näille näkemyksille koko elämänsä ajan".
ellauri353.html on line 360: Babel meni naimisiin Jevgenia Gronfeinin kanssa 9. elokuuta 1919 Odesassa. Vuonna 1929 heidän avioliitostaan syntyi tytär, Nathalie Babel Brown, josta tuli isänsä elämän ja työn tutkija ja toimittaja. Vuoteen 1925 mennessä Baabelien avioliitto oli hapan. Jevgenia Babel muutti Ranskaan, koska hän tunsi itsensä miehensä uskottomuuden petetyksi ja kommunismia kohtaan lisääntyvän vihansa johdosta. Babel näki hänet useita kertoja Pariisin vierailunsa aikana. Tänä aikana hän aloitti myös pitkäaikaisen romanttisen suhteen Tamara Kashirinan kanssa. Yhdessä heillä oli poika Emmanuil Babel, jonka hänen isäpuolensa Vsevolod Ivanov adoptoi myöhemmin. Emmanuilin nimi muutettiin Mihail Ivanoviksi, ja hänestä tuli myöhemmin tunnettu taiteilija.
ellauri353.html on line 371: Mishka Yaponchik (syntynyt Moisei Wolfovich Vinnitsky; 30. lokakuuta 1891 – 29. heinäkuuta 1919) oli Odesan gangsteri, juutalainen vallankumouksellinen ja Neuvostoliiton sotilasjohtaja.
ellauri353.html on line 420: Syntynyt Kozyurinin kylässä Kalmykin alueella Donin armeijan alueella. Vanhemmat ovat köyhiä ulkomaisia talonpoikia Mihail Ivanovitš (1862-1919) ja Melanya Nikitovna (1859-1944), jotka ovat kotoisin Birjutšenskin alueelta Voronežin maakunnasta.
ellauri353.html on line 429: Helmikuun 23. päivänä 1918 Budyonny loi vallankumouksellisen ratsuväen osaston, joka toimi Valkokaartia vastaan Donissa ja joka liittyi 1. talonpoikaissosialistiseen ratsuväkirykmenttiin B. M. Dumenkon komennolla, jossa Budyonny nimitettiin apulaisrykmentin komentajaksi. Rykmentistä tuli sittemmin prikaati ja maaliskuussa 1919 4. ratsuväedivisioona, joka toimi menestyksekkäästi Tsaritsynin lähellä vuosina 1918 - vuoden 1919 alussa.
ellauri353.html on line 431: Kesäkuun toisella puoliskolla 1919 Puna-armeijaan perustettiin ensimmäinen suuri ratsuväen muodostelma - 1. ratsuväkijoukkio, joka osallistui elokuussa 1919 Donin yläjuoksulla itsepäisiin taisteluihin kenraali P. N. Wrangelin Kaukasian armeijan kanssa, joka saavutti Tsaritsynin ja siirrettiin Voronežiin, Voronezh -Kastornensky-operaatiossa vuonna 1919, yhdessä 8. armeijan divisioonien kanssa, voitti kenraalien Mamontovin ja Shkuron kasakkajoukoista. Joukkojoukot miehittivät Voronežin kaupungin ja sulkivat 100 kilometrin eron Puna-armeijan joukkojen asemissa Moskovan suuntaan. Budyonnyn ratsuväkijoukon voitot kenraali Denikinin joukoista Voronežin ja Kastornajan lähellä kiihdyttivät vihollisen tappiota Donilla.
ellauri353.html on line 435: Eteläisen rintaman johto allekirjoitti 19. marraskuuta 1919 Tasavallan vallankumouksellisen sotilasneuvoston päätöksen perusteella käskyn muodostaa 1. ratsuväkiarmeija ratsuväkijoukon pohjalta. S. M. Budyonny nimitettiin tämän armeijan komentajaksi. Ensimmäisellä ratsuväen armeijalla, jota hän johti lokakuuhun 1923 asti, oli tärkeä rooli useissa sisällissodan suurissa operaatioissa Denikinin ja Wrangelin joukkojen voittamiseksi Pohjois-Tavriassa ja Krimillä
ellauri353.html on line 505: Cedric Errol Fauntleroy (1891–1973) oli yhdysvaltalainen lentäjä, joka vuonna 1919 tarjoutui palvelukseen Puolan ilmavoimiin Puolan ja Neuvostoliiton välisen sodan aikana vuosina 1919–1921.
ellauri353.html on line 516: Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän saapui Puolaan. 1. elokuuta 1919 lähtien hän oli 7. hävittäjälentueen toinen järjestäjä ja komentaja. Tadeusz Kościuszko - yksikkö, joka koostuu amerikkalaisista vapaaehtoisista lentäjistä. Sitten nimitettiin 3. lentolentueen komentajaksi. 1. maaliskuuta 1920 hänet hyväksyttiin Puolan armeijaan sopimusupseeriksi majurin arvolla.
ellauri362.html on line 296: Isä kersantti Väinö Meri osallistui 1919 Aunuksen retkikuntaan, mistä hän on kertonut pojalleen.
ellauri364.html on line 200: Verocaylla oli aina erittäin vahva halu palata takaisin syntymämaahansa, ja hän auttoi jo vuonna 1905 suunnittelemaan patologisen anatomian instituuttia Uruguayn pääkaupungin Montevideon yliopistolle. Vaikka hän oli erittäin pätevä alalla, hän jäi huomiotta instituutin johtajan virkaan. Vuonna 1910 hän lahjoitti erinomaisen yli 200 näytteen kokoelmansa sekä yksityiskohtaiset histologisia ja ruumiinavausmenetelmiä koskevat muistiinpanot instituutille, joka muodosti patologian opetusmateriaalin ytimen. Hän jopa tarjoutui työskentelemään instituutissa yleislääkärinä, mutta häntä nuhdeltiin sanomalla, että hän ei ollut koskaan työskennellyt Uruguayssa ja hänet tunnettiin Prahasta Verocayna. Pettynyt hän jatkoi työskentelyä Euroopassa, mutta kieltäytyi jatkuvasti pysyvästä toimesta, mikä merkitsisi Uruguayn kansalaisuuden luopumista. Lopulta vuonna 1919, isänsä kuoleman jälkeen, Verocay palasi Uruguayhin ensin Paso de Los Mellizosina tunnetulle maaseutualueelle Rio Negrossa, jossa hän harjoitteli ensihoidon lääkärinä, mutta meni seuraavana vuonna Paysanduun ja meni naimisiin Carlottan kanssa. Ruhr ja sai neljä lasta hänen kanssaan. Vaikka hänet nimitettiin patologian johtajaksi useisiin pienempiin sairaaloihin, häneltä evättiin neuropatologian johtajan virka Neurologian instituutissa, kunnes lopulta 8. maaliskuuta 1927 lääketieteellisen tiedekunnan johtokunta nimesi Neurologia instituutin jäsenet ja nimitti hänet neuropatologian johtajaksi. Verocay piti instituutin ensimmäiset huippujännät neuropatologian luennot aiheista Aivoverenvuoto ja -tukos" ja "Enkefaaliset, selkärangan ja hermokasvaimat."
ellauri367.html on line 201: Ukrainan neuvostotasavallan julistamisen jälkeen tammikuussa 1919 hänestä tuli sen hallituksen päämies ja ulkoasioiden komissaari. Samaan aikaan hän toimi "Lounaisrintaman vallankumouksellisen sotilasneuvoston" poliittisena komissaarina Venäjän sisällissodassa. Maaliskuussa 1919 hän osallistui Kominternin perustamiskongressiin Balkanin maiden kommunististen puolueiden liiton edustajana.
ellauri367.html on line 257: Ukrainassa M. Rafesin johtama Bund kannatti autonomista Ukrainaa osana liittovaltion Venäjää. Ukrainan juutalaisten kansalliskokouksen vaaleissa (marraskuussa 1918) Bund sai 18 % äänistä. Syksystä 1918 lähtien bundistien sympatiat, erityisesti Ukrainassa, pelottavien pogromien näyttämöllä, alkoivat kallistua kommunistien puoleen. Maaliskuussa 1919 Rafesin johtama "Communist Bund" (Kombund) perustettiin Ukrainaan. Toukokuussa se liittyi Yhdistyneen juutalaisen kommunistiseen puolueeseen muodostaakseen Komfarbandin, joka elokuussa sulautui Ukrainan kommunistiseen puolueeseen.
ellauri373.html on line 136:
1919.jpg/375px-Henry_ford_1919.jpg" height="120px" style="vertical-align:top;padding-top:50px;padding-left:50px" />
ellauri374.html on line 526: Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Baškortostanin alue kuului lyhyen ajan Venäjästä itsenäiseksi julistautuneeseen Idel-Uralin valtioon, jonka bolševikit kuitenkin pian valloittivat. Tämän jälkeen suunniteltiin Volgan tataareille ja baškiireille yhteistä autonomista tasavaltaa, mutta se kaatui näiden kansojen keskinäisiin erimielisyyksiin. Baškiirien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta perustettiin vuonna 1919 ja se oli näin ollen ensimmäinen autonominen alue Neuvosto-Venäjällä. Tämmöinen piti Suomestakin tulla 1918, mutta meni äitiinsä, kiitos saxalaisille.
ellauri378.html on line 84: Puolet kommunistisen puolueen keskuskomitean parhaista kilpailijoista Leninin terveyden heikkenemisen jälkeen vuonna 1922 – Lev Kamenev, Trotski ja Zinovjev – olivat juutalaisia. Jakov Sverdlov, koko Venäjän keskusjohtokomitean puheenjohtaja marraskuusta 1917 kuolemaansa vuonna 1919, oli juutalainen.
ellauri381.html on line 439:
1919/pub_62f46e8a8879873a6b8db775_62f46f4b8e678b09ff9ceaa0/scale_720" />
ellauri390.html on line 373: Charlotta Malm siirtyi Suomen sisällissodassa valkoisten joukkoihin majurin arvoisena johtaen Pohjois-Savon ja Kainuun suojeluskuntapiirien joukkoja Kuopion ja Varkauden valtauksessa helmikuussa 1918. Sen jälkeen hän siirtyi everstiluutnantiksi ylennettynä johtamaan Vienan retken Uhtualle suuntautunutta 370 miehen vapaajoukkoa, joka ylitti 21. maaliskuuta itärajan Suomussalmen kohdalla. Uhtuan lähes välittömän valtauksen jälkeen suuntana osastolla oli katkaista Muurmannin rata Vienan Kemin kohdalta. Lähinnä suomalaisista punaisista koottu vastapuolen joukko-osasto torjui valtauksen Usmanan taistelussa 9. huhtikuuta, ja rintama vakintui Uhtuan kohdalle aina syksyyn 1918 asti. Malmin sairastuttua heinäkuussa 1918 tilalle vapaajoukon johtajaksi astui jääkärikapteeni Toivo Kuisma (alias Theodor Kuhneamme, alk. antrealainen Kuzmin). Kuisma oli jo koulupoikana varsin venäläisvastainen. Malm ylennettiin vielä vuoden 1918 aikana everstiksi. Kuisman lempinimi oli Napoleon hänen lyhytkasvuisuutensa takia. Esikuntatyöskentely ei Kuismaa tyydyttänyt vaan hän osallistui 1919 onnettomalle Aunuxen retkelle ja missä hänen onnexeen tuli haavoittua pahasti Vitelen taistelussa 27. kesäkuuta 1919 ja kaatua haavoihinsa seuraavana päivänä Salmissa. Hän ei sankarikuolon kanssa kuhnaillut.
ellauri392.html on line 669: Paul de Man (né le 6 décembre 1919 et mort le 21 décembre 1983) est un théoricien de la littérature américain d'origine belge. Ami de Jacques Derrida, il a été un théoricien de la déconstruction.
ellauri401.html on line 84: Max Heindel (syntynyt Carl Louis von Grasshoff , 23. heinäkuuta 1865 – 6. tammikuuta 1919) oli amerikkalainen kristitty okkultisti , astrologi ja mystikko.
ellauri401.html on line 101: Vuodesta 1909 vuoteen 1919 Max Heindel, kärsien vakavasta sydänsairaudesta ja epäsuotuisasta taloudellisesta tilanteesta, mutta lannistumattomalla tahdolla ja suurella energialla, pystyi suorittamaan suuren työn Ruusuristin veljien hyväksi. Vaimonsa Augusta Fossin avulla, tuella ja inspiraatiolla, jonka kanssa hän avioitui elokuussa 1910, hän piti onnistuneita opetusluentoja; hän lähetti kirjeenvaihtotunteja opiskelijoille, jotka muodostivat ryhmiä monissa suuremmissa kaupungeissa; hän kirjoitti kirjoja, jotka käännetään monille kielille kaikkialla maailmassa; hän perusti The Rosicrucian Fellowshipin vuonna 1909/11 Mount Ecclesiaan , Oceansideen (Kalifornia); hän julkaisi kristillisen esoteerisen lehden Rays from the Rose Cross vuonna 1913 ja ennen kaikkea hän käynnisti Fellowship's Spiritual Healing -nettipalvelun.
ellauri401.html on line 106: Heindel kuoli 6. tammikuuta 1919 Oceansidessa, Kaliforniassa , Yhdysvalloissa. Aika moni ruusuristiläisten turvonneista elimistä on vielä aktiivisia, vaikka osa on jo liuennut.
ellauri401.html on line 469: Ennen Ruusu-Ristin perustamista Ervasti kieron tamperelaisen Heikki Peltolan avulla taktikoizi Tietäjä Oy:n osakekannan izelleen. Prinssieversti ei pitänyt kansanvallasta. Ervast kirjoitti vuonna 1918 T. S:n jäsenlehdessä ajatuksiaan ylisihteeriydestä sanoen mm. seuraavaa: Tahtoisin olla kuin hallitsija, joka ympäröi itseään ministereillä osaksi heiltä neuvoa kysyäkseen, osaksi luovuttaakseen heille toimeenpanovallan ja juoksevien asioiden hoidon. Tahtoisin olla kuin hallitsija, jonka veto painaa yhtä paljon vaa’assa kuin kokonaisen vuosikokouksen päätös ja joka ylhäisyydessään on vapautettu kaikesta käytännöllisestä hommasta paitsi asiapapereiden allekirjoittamisesta. Tahtoisin hallitsijan tapaan korkeimman päätösvallan myöskin aineellisten varojen käyttämisestä. Pekkadiktatuurin kannalla olivat mm. Hilda ja Aapo Pihlajamäki, Kyllikki Ignatius, Erkki Melartin, Oskar Merikanto, Viktor Heikel, Aino Kajanus-Mangström, Dagmar Parmas-Saarnio ja Eino Leino. ma edellyttää.5 Väinö Valvanne ei osallistunut keskusteluun. Hän menehtyi keuhkotautiin 8.3.1919 vain 31 vuoden ikäisenä.
ellauri406.html on line 238:
19199403-640x400.jpg" />
ellauri411.html on line 70: "Olin kateellinen hänen kirjoituksistaan", Woolf kirjoitti, "ainoa kynäilijä, jolle olen koskaan ollut kateellinen" Hän oli ulkopuolinen, jota pidettiin "pienenä siirtomaa-ajana, joka kävelee Lontoon puutarhapaikalla – kenties sai katsoa, mutta ei viipyä", kuten hän kirjoitti päiväkirjaansa vuonna 1919. Hänen aksenttiaan pilkkasi muun muassa Rupert Brooke. Virginia Woolf kuvaili hänen surullisena haisevan "sivettikissalta, joka oli lähtenyt kävelemään kadulla"; Dora Carrington piti häntä "hyvin paljon alamaailman naaraspuoleisena, kalavaimon kielellä Wappingissa" ja Lytton Strachey "suurisuisena, virulenttina, röyhkeänä olentona" luudanvarreksi.
ellauri422.html on line 62: Lembergissä oli Galizijan izenäisyyden aikana paljon kulkutauteja. Lvovissa ja Krakovassa ensimmäisen maailmansodan aikaan tartuntataudit, kuten tuberkuloosi, jota seurasi lavantauti, lavantauti, punatauti sekä tulirokko, kurkkumätä, tuhkarokko, hinkuyskä, isorokko, kolera ja sukupuolitaudit (erityisesti kuppa) olivat yksi merkittävimmistä ja vaarallisimmista ongelmista asukkaille. Niiden lisääntynyt esiintyvyys johtui kaupungin väestön terveys- ja elinolojen heikkenemisestä. Epidemioiden tartuntatautien leviämistä vauhdittivat marssijoukot, siviilien ja sotavankien muuttoliike, suurten siirtymään joutuneiden ryhmien paluu ja kotiutetut sotilaat itsenäistymisen jälkeen marraskuussa 1918. Lisäksi Lvovin epäsuotuisa epidemiologinen tilanne heikkeni sodan aikana ukrainalaisten (marraskuu 1918-huhtikuu 1919) ja bolševikkien (heinä-elokuu 1920) kanssa.
xxx/ellauri044.html on line 945: Gripenberg myi marraskuussa 1918 Ala-Pohjan huvilansa ja perhe muutti Sääksmäen Saarioispuolen Maastolppaan Malmtorpin tilalle. Gripenberg osallistui täällä innokkaasti suojeluskuntatoimintaan, ja hänestä tuli vuonna 1919 Saarioispuolen suojeluskunnan päällikkö. Hän harrasti myös puutarhanhoitoa, erityisesti kukkien viljelyä sekä metsästystä. Gripenbergin jyrkän oikeistolaiset mielipiteet, joita hän toi esille lehtikirjoituksissaan, alkoivat ajan mittaa vieraannuttaa häntä monista aatetovereistaankin.
xxx/ellauri044.html on line 952: Gripenberg toimi Finlands Svenska författarföreningin puheenjohtajana 1919–1920 ja sai valtion kirjallisuuspalkinnon yhdeksän kertaa. Hän oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 1931 ja sai Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvon vuonna 1932. Niin aina. Kusipäät palkizee toisiaan, paukuttaa nahkahousuja ja selkään toisiansa.
xxx/ellauri057.html on line 229: Vuonna 1905 Hilja kihlautui samanikäisen mezänhoitaja-taidemaalarin ja kartanon pojan Väinö Strengin (1882-1919) kanssa. Väiski oli norssi ja sen isä yliopettaja. Mulla on Strengin latinan sanakirja hyllyssä. Äiti oli Schildt varmaan Sysmästä. Ne tapasivat yliopiston osakuntatoiminnassa, ja he menivät naimisiin saman vuoden lokakuussa. Nuoripari muutti Räisälään, Karjalan kannakselle Strengien sukukartanoon. Nyt Strengejäkin asuu Sysmässä. Paholaisen reki kaatui sinne. Hilja kaipasi kuitenkin uudessa kodissaan lapsuudenkotiinsa ja ikävöi kovasti isäänsä, jonka luona hän vieraili useasti avioliiton alkuaikoina. Myöhemmin aviopari muutti takaisin Helsinkiin. Hiljaa ja Väinöä vaivasi jatkuva rahapula. Hilja hankki tuloja toimimalla viransijaisena opettajana ja avaamalla miehensä kanssa Lahteen elokuvateatterin. Teatteri ei menestynyt, ja Hilja joutui pyytämään rahaa kuluihinsa isältään. Keväällä 1908 Väinö ja Hilja muuttivat erilleen, mutta kirjoittivat kuitenkin yhä toisilleen. Myöhemmin pari erosi lopullisesti. Miten Väinö Volmarille kävi ei kerrota. Kuoli inhimillisesti kazoen liian nuorena, 37v, vuosi kansalaiskärhämästä.
xxx/ellauri057.html on line 868: Vuonna 1919 ilmestyneellä Nälkä-romaanilla läpimurtonsa tehnyt Hamsun lukeutuu modernismin tärkeimpiin edelläkävijöihin. Ko. Svult-läpyskä on syvältä, pelkkää narsistista spedeilyä. Onnexi hän kuoli helmikuussa 1952, ei toikkaroinut sentään enää meidän aikaan hengissä.
xxx/ellauri057.html on line 899: À partir de novembre 1919, il publie les premiers de 800 billets d’humeur, sous le nom de Monsieur Le Coq (jusqu’en décembre 1922)
xxx/ellauri057.html on line 1340: Katri Valan vanhemmat ovat Porvoossa syntynyt metsänhoitaja Robert Waldemar Wadenström ja Alexandra Fredrika Mäki. Heidän esikoisensa Katri syntyi äidin kotipaikkakunnalla Muoniossa. Vuoden kuluttua perhe muutti Porvooseen, jossa syntyi veli Erkki, ja edelleen 1905 Ilomantsiin, jossa syntyi toinen veli Niilo. Robert kuoli jumalten keinussa nälkään pimpolassa vuonna 1911 ollessaan 37 ja Katri 10 (surullista), jonka jälkeen äiti ja lapset muuttivat takaisin Porvooseen. Vala kirjoitti ylioppilaaksi 1919 ja valmistui kansakoulunopettajaksi Heinolan seminaarista 1922. Vuosina 1922–1928 hän työskenteli kansakoulunopettajana Kuopion maalaiskunnassa, Valkealassa ja Askolassa sekä Ilomantsissa vuosina 1925–1929. Kaikenlaisia paikkoja. Heitettiinköhän se aina ulos punikkina? Aika ankaran kansakoulunopettajan näköinen.
xxx/ellauri057.html on line 1376: J. W. Tuura oli naimisissa Kerttu Emilia Simolinin (sukunimi vuodesta 1906 alkaen Hirvelä; 1887–1919) kanssa vuosina 1909–1919. Heillä oli neljä lasta. Kääntäjänä toiminut Kerttu Tuura suomensi muun muassa Jack Londonin romaanit Klondyken kuningas (alk. Burning daylight) ja Onnen suosikki sekä Octave Feuilletin kirjan Nuoren naisen päiväkirja. Tuura meni toisen kerran naimisiin 1921 Sanni Heleniuksen kanssa. Isänmaa tarvizee kaikki isot munat.
xxx/ellauri075.html on line 104: Il prend la direction de la manufacture familiale de 1908 jusqu'à son exil en 1919. Malgré la contrainte que représente la gestion de cette entreprise, il abandonne le droit et se tourne vers l'écriture et la philosophie.
xxx/ellauri075.html on line 209: According to Allan Bloom's 1974 obituary in Political Theory, Strauss "was raised as an Orthodox Jew", but the family does not appear to have completely embraced Orthodox practice.[35] Strauss himself noted that he came from a "conservative, even orthodox Jewish home", but one which knew little about Judaism except strict adherence to ceremonial laws. His father and uncle operated a farm supply and livestock business that they inherited from their father, Meyer (1835–1919), a leading member of the local Jewish community.
xxx/ellauri075.html on line 334: Benjamin’s academic career did not lead to the expected result of a professorial position: he completed his doctoral dissertation in 1919 (published the following year as The Concept of Criticism in German Romanticism) and worked on his post-doctoral dissertation, or Habilitation, on the German Baroque mourning play, which he completed in 1925, eventually withdrawing it from the University of Frankfurt after an extremely negative reception.
xxx/ellauri091.html on line 152: Stenbäckin vanhemmat olivat kirkkoherra Karl Fredrik Stenbäck ja Emilia Ottilia Christina von Essen. Stenbäck valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista 1873. Toimittuaan ensin opettajana Alavudella vuoteen 1876 hän siirtyi Helsinkiin, jossa työskenteli vuoteen 1919 saakka Helsingin suomalaisen tyttökoulun johtajattarena. Hän oli myös koulun yhteydessä toimineen jatko-opiston kasvatusopillisen johtokunnan jäsen ja opiston johtaja professori B. F. Godenhjelmin jälkeen vuodesta 1905 aina vuoteen 1925.
xxx/ellauri091.html on line 772: Emily Greene Balch (January 8, 1867 – January 9, 1961) was an American economist, sociologist and pacifist. Balch combined an academic career at Wellesley College with a long-standing interest in social issues such as poverty, child labor, and immigration, as well as settlement work to uplift poor immigrants and reduce juvenile delinquency. Mother Thing. She became a central leader of the Women's International League for Peace and Freedom (WILPF) based in Switzerland, for which she won the Nobel Peace Prize in 1946. In a letter to the president of Wellesley, she wrote we should follow "the ways of Jesus." Her spiritual thoughts were that American economy was "far from being in harmony with the principles of Jesus which we profess." Wellesley College terminated her contract in 1919.
xxx/ellauri091.html on line 794: With the coming of peace, the Women’s League arranged its second conference at Zurich in 1919 while the Allies were discussing the peace treaty in Paris. The conference thus had the opportunity of studying a draft of the peace treaty. Time does not permit me to review the resolutions which were passed as a result of this study. What I can and will say is that it would have been judicious to have heeded the women’s counsel.
xxx/ellauri114.html on line 132: Buried penis (also known as hidden penis or retractile penis) is a congenital or acquired condition, in which the penis is partially or completely hidden below the surface of the skin. It was first described by Edward Lawrence Keyes in 1919 as the apparent absence of the penis and as being buried beneath the skin of the abdomen, thigh, or scrotum. Further research was done by Maurice Campbell in 1951 when he reported on the penis being buried beneath subcutaneous fat of the scrotum, perineum, hypogastrium, and thigh. A buried penis can lead to obstruction of urinary stream, poor hygiene, soft tissue infection, phimosis, and inhibition of normal sexual function.
xxx/ellauri120.html on line 406: Nyrki Tapiovaara syntyi metsänhoitaja Kaarlo Juho Vihtori Tapiovaaran (1879–1959) ja Aino Aleksandra Grönroosin (1886–1929) perheeseen. Aino Aleksandra oli Pilppulan kartanon tytär ja äitinsä puolelta sukua Suomen ensimmäiselle naispuoliselle kuvanveistäjälle Eveliina Särkelälle. Hän oli taiteen ystävä ja kannusti lapsiaan näiden taiteellisissa harrastuksissa. (Selvää homoainesta.) Kaarlo Tapiovaara oli hämäläistä talonpoikaissukua, joka oli satoja vuosia asuttanut Myrrö- ja Märri-nimisiä maatiloja Vilppulassa. Kaarlo ja Aino Tapiovaaran yhteinen tie kulki Sortavalan ja Helsingin kautta Hämeenlinnaan, jonne perhe päätyi 1919. Tapiovaarojen kodissa elettiin kansallisromanttisessa hengessä. Sen mukaisesti perheen kaikille yhdelletoista lapselle annettiin kalevalaiset etunimet. Ennen Veikko Nyyrikkiä syntyivät poika ja tytär ja hänen jälkeensä kuusi poikaa sekä kaksi tytärtä. Kaarlo Tapiovaara oli Hämeenlinnan ainoa porvari, joka kävi perheineen säännöllisesti kaupungin työväenteatterissa.
xxx/ellauri123.html on line 699: enkun kielen, kaikki vahvalla ryssänaxentilla. Venäjän vallankumouksen vuoksi hän pakeni Berliiniin vuonna 1919.
xxx/ellauri123.html on line 700: Hän muutti perheensä mukana Englantiin 1919. Vladimir Nabokov opiskeli Trinity Collegessa. Hänen pääaineensa oli ensin eläintiede mutta vaihtoi sen pian ranskan- ja venäjänkieliseen kirjallisuuteen. Vladimir valmistui hyvin arvosanoin vuonna 1922. Aluxi aioin suorittaa tutkinnon psykiatriassa, mutta omituinen uupumus, olen niin masentunut tohtori, valtasi minut; ja vaihdoin englannin kirjallisuuteen, millä alalla niin monet pettyneet manque runoilijat lopettavat piippua polttavia tweed-asusina opettajina. - Öö mitä tarkoitat?
xxx/ellauri128.html on line 461: Erich Fromm (23. maaliskuuta 1900 Frankfurt am Main, Saksa – 18. maaliskuuta 1980 Locarno, Sveitsi) oli ENFJ, kuin myös Goethe ja Erasmus. Se oli saksalais-amerikkalainen psykoanalyyttisen opin kehittäjä, humanistifilosofi, demokraattinen sosialisti sekä tietokirjailija. Hän oli myös Frankfurtin koulukunnan jäsen. Erich Frommin koti oli hyvin tiukasti ortodoksijuutalainen, itse hän myöhemmin kutsui omaa uskonnollista vakaumustaan ateistiseksi mystisismiksi. Frommin lapsuus ei ollut kovin onnellinen; hänen isänsä oli kiireinen liikemies ja äiti puolestaan jatkuvien masennustilojen vaivaama. Akateemisen uransa Fromm aloitti korkeakouluopinnoilla 1918 kotikaupunkinsa Frankfurt am Mainin yliopistossa, jossa hän opiskeli kaksi ensimmäistä lukukautta oikeustiedettä. Kesälukukaudella 1919 hän opiskeli Heidelbergin yliopistossa, missä hän oli vaihtanut oikeustieteen sosiologiaan. Hänen opettajinaan olivat Alfred Weber (Max Weberin veli), Karl Jaspers ja Heinrich Rickert. Heidelbergissa hän jatkoi myös opintojaan ja saavutti sosiologian tohtorin arvon vuonna 1922.
xxx/ellauri128.html on line 472: Uuno Saarnio (sukunimi vuoteen 1919 Bredström; 5. tammikuuta 1896 Turku – 14. huhtikuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen kirjastonjohtaja ja filosofi.
xxx/ellauri157.html on line 508: Hesse’s personal experience with psychoanalysis began when he sought therapy and refuge in a sanatorium after his father’s death in 1916, his first wife’s schizophrenia, and a serious illness of his son, Martin (not Mordechai). This began a long obsession with psychoanalysis, the influence of which appears in Demian (1919) and in his later work, which evidences his interest in Jungian concepts of introversion and extraversion, the collective unconscious, idealism, and the duality of human nature.
xxx/ellauri166.html on line 496: The younger Hall is said to have never known his father. In 1919, Hall moved from Canada to Los Angeles, California, with his maternal grandmother to reunite with his birth mother, who was living in Santa Monica, and was almost immediately drawn to the arcane world of mysticism, esoteric philosophies, and their underlying principles. Hall delved deeply into "teachings of lost and hidden traditions, the golden verses of Hindu gods, Greek philosophers and Christian mystics, and the spiritual treasures waiting to be found within one's own soul."
xxx/ellauri166.html on line 502: Hall aloitti kansankirkon saarnaajana vuonna 1919 Trinity Auditoriumissa Los Angelesin keskustassa. Alle vuotta myöhemmin Hall varasi ensimmäisen luentonsa, ja aiheena oli reinkarnaatio. Hall vihittiin kansankirkon ministeriksi 17. toukokuuta 1923 ja muutamassa päivässä hänet valittiin kirkkoherran "pysyväksi pastoriksi".
xxx/ellauri167.html on line 90: Gustav Davidson (Warsaw, Poland, 1895 – New York City, 6 February 1971) was an American poet, writer, and publisher. He was one time secretary of the Poetry Society of America. Gustav Davidson was born on December 25, 1895, in Warsaw, Poland. In the wake of anti-Jewish pogroms in Poland, his family fled to the United States, settling in New York City in 1907. Davidson received bachelor's and master's degrees at Columbia University in 1919 and 1920 respectively. He worked for the Library of Congress between 1938 and 1939 and became executive secretary of the Poetry Society of America from 1949 to 1965 (after which he was elected executive secretary emeritus).
xxx/ellauri174.html on line 612: Sir William Crookes (17. kesäkuuta 1832 – 4. huhtikuuta 1919) oli englantilainen fyysikko ja kemisti. Crookes oli lähtöisin alkujaan köyhästä perheestä. Hänen isänsä Joseph oli uransa alussa räätälin apulainen, mutta vaurastui myöhemmin. Nuori Crookes pääsi Royal College of Chemistry -yliopistoon ennen 16. syntymäpäiväänsä vuonna 1848. Crookes löysi alkuaine talliumin vuonna 1861. Tallium on rotanmyrkky jolla voi poistaa ihokarvoja. Kemiallisten tutkimustensa ohessa hän keksi Crookesin radiometrin eli niin sanotun valomyllyn vuonna 1873. Kehittämiensä tyhjiöputkien avulla hän myös havaitsi katodisäteet tutkiessaan sähkön johtumista harvassa kaasussa. Crookes oli tyhjiöputkitutkimuksen pioneereja ja vuonna 1879 hän havaitsi ensimmäisenä, että aine voi esiintyä plasmana. Crookes tuli tunnetuksi myös Daniel Dunglas Homen ja muiden meedioiden väitettyjen paranormaalien kykyjen testaajana ja hänellä oli hyvin myönteinen suhtautuminen spiritualismiin.
xxx/ellauri178.html on line 286: Né de père inconnu (son nom était Frédéric Blanc selon les archives de l'Assistance publique), Jean Genet est abandonné à sept mois par sa mère, Camille Gabrielle Genet (1888-1919), gouvernante ou femme de chambre.
xxx/ellauri208.html on line 628: Johan Jonatan "Jussi" Björling ( kuuntele ääntämys? 5. helmikuuta 1911 Stora Tuna Fish, Borlänge – 9. syyskuuta 1960 Tukholma) eli Jussi Björling oli ruozinsuomalainen Taalainmaalta. Se oli tenori muttei siltikään tiettävästi homo. Se jopa teki lapsuuden ystävänsä kanssa vielä toisaalla naimisissa ollessaan au-Kickenin. Sillä oli 1901 syntynyt veli Gunnar joka ei ollut poikatriossa. Triopojat vierailivat kiertueella jopa Taalain maalla 1919. Gunnar lie ollut silloin jo miesten töissä, varmaan kiertämässä tahkoa.
xxx/ellauri229.html on line 619: Lauri Allan Törni (28 May 1919 – 18 October 1965), later known as Larry Alan Thorne, was a Finnish-born soldier who fought under three flags: as a Finnish Army officer in the Winter War and the Continuation War ultimately gaining a rank of captain; as a Waffen-SS captain (under the alias Larry Laine) of the Finnish Volunteer Battalion of the Waffen-SS when he fought the Red Army on the Eastern Front in World War II; and as a United States Army Major (under the alias "Larry Thorne") when he served in the U.S. Army Special Forces in the Vietnam War.
xxx/ellauri229.html on line 631: He was born in Viipuri, Viipuri Province, Finland, in 1919, to ship captain Jalmari (Ilmari) Törni, and his wife, Rosa (née Kosonen). He had two sisters: Salme Kyllikki (b. 1920) and Kaija Iris (b. 1922). An athletic youth, Törni was an early friend of future Olympic Boxing Gold Medalist Sten Suvio. After attending business school and serving with the Civil Guard, Törni entered military service in 1938, joining Jaeger Battalion 4 stationed at Kiviniemi; when the Winter War began in November 1939, his enlistment was extended and his unit confronted invading Soviet troops at Rautu.
xxx/ellauri230.html on line 146: Juosten Kustu junior tuli ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1892. Hän aikoi ensin papiksi ja opiskeli sen vuoksi Helsingin yliopistossa latinaa, kreikkaa ja hepreaa, mutta pian hän kiinnostui pyllykielitieteestä ja urasuunnitelma muuttui. Ramstedt suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1895 ja maisterin tutkinnon 1898. Hän meni naimisiin 1897 Ida Olivia Aleksandra Josefssonin kanssa. Idasta ei näytä kuuluvan sen enempää. Jaa tämä: "Kun kotona oli useita koulua käyviä lapsia, ei vaimoni voinut lähteä matkaani. Mutta sensijaan Elma-tyttäremme, joka juuri keväällä v. 1919 oli tullut ylioppilaaxi, suostui mielellään seuraamaan isäänsä aupairina."
xxx/ellauri230.html on line 160: Suomen itsenäistymisen jälkeen alkoi Ramstedtin diplomaatinura, kun hänet nimitettiin 1919 Suomen, Japanin, Kiinan ja Siamin asiainhoitajaksi asemapaikkanaan Tokio. Tehtävässä Ramstedt toimi vuoteen 1929 saakka ja jatkoi diplomaatin työn ohella myös omia pyllykielitutkimuksiaan. Hän opetteli tänä aikana myös japanin kielen ja alkoi tutkia korean kieltä. Helmikin tutkii korean kieltä luurista, se osaa sanoa jo monta lausetta.
xxx/ellauri230.html on line 276: Koo Vi Kyuin (Chinese: 顧維鈞; pinyin: Gù Wéijūn; Wade–Giles: Ku Wei-chün; January 29, 1888 – November 14, 1985), better known as V. K. Wellington Boot Koo, was a statesman of the Bourgeois Republic of China. He was one of Republic of China's representatives at the Paris Peace Conference of 1919.
xxx/ellauri230.html on line 294: Kiitos kumppari, hyvä puhe, mutta teemme mieluummin Japanille mielixi, sanoivat Lloyd George ja Wilson. Lopun aikaa Koo jahtasikin Pariisissa Oein häntää. On 4 May 1919, it was decided that the former German rights in the Shandong province would go to Japan.
xxx/ellauri230.html on line 372: Amurin alueen Mazanovon ja Sokhatinon kylissä nostettiin kapina vastauksena japanilaisten sortotoimiin, 11. tammikuuta 1919 japanilainen rangaistusosasto ampui komentajansa kapteeni Maedan käskystä enemmän kuin 300 näiden kylien asukasta, mukaan lukien naiset ja lapset, ja itse kylät poltettiin maan tasalle. Japanin keisarillisen armeijan pääesikunnan julkaisussa "Siperian retkikunnan historia 1917-1922" sanottiin puolueettomasti: "... rangaistuksena näiden kylien asukkaiden, jotka ylläpitivät yhteyxiä bolshevikeihin, talot poltettiin."
xxx/ellauri230.html on line 378: Blagoveshchenskin lähellä sijaitsevassa Ivanovkan kylässä viholliset (eli partisaanit) valtasivat lennättimen. Maaliskuussa 1919 Tanaben yksikkö hyökkäsi Ivanovkaan. Talot poltettiin; noin 300 kyläläistä kuoli. Tanabe kirjoittaa komentajansa toimista: "Tehtiin päätös polttaa kaikki, jotka liittyivät ääriaineksiin."
xxx/ellauri230.html on line 380: Interventoijat edistivät virallisesti Ivanovkaan kohdistuvia kostomenetelmiä mallina rangaistusretkien toimille. 23. maaliskuuta 1918 kenraalimajuri S. Yamada julkaisi ilmoituksen, jossa hän kiinnitti väestön huomiota tietoon Ivanovkan tuhosta ja totesi, että sama kohtalo kohtaisi mitä tahansa kylää, "joka nähdään punaisia suojelemassa ja tukemassa". Samaan aikaan V. G. Boldyrev (entinen Ufa-hakemiston komentaja) totesi vuonna 1919, että japanilaiset testasivat uutta tykistöä "Amur- ja Transbaikal-bolshevikkien kylissä".
xxx/ellauri230.html on line 383: Interventoijien toimet herättivät paikallisen väestön vastarintaa: yxin Amurin alueella keväällä 1919 toimi 20 partisaaniyksikköä, joiden lukumäärä (japanilaisten arvioiden mukaan) oli 25 000 taistelijaa.
xxx/ellauri230.html on line 385: Kolchakin tappio loppuvuodesta 1919 ja alkuvuodesta 1920 pakotti USA:n ja muut voimat aloittamaan joukkojen vetämisen, mikä saatiin päätökseen huhtikuuhun mennessä (amerikkalaiset alukset pysyivät Vladivostokissa vuoteen 1922), mutta japanilaisten joukkojen määrä siellä jatkoi kasvuaan. Japanin hallitus käytti maaliskuussa 1920 sattunutta Nikolaevin tapausta perusteluna tarpeelle jatkaa japanilaisten joukkojen läsnäoloa Venäjän Kaukoidässä. Sitten Japani miehitti Pohjois-Sahalinin ja julisti, että sen joukot pysyvät siellä, kunnes "Venäjällä yleisesti tunnustettu hallitus" muodostetaan, sekä "myönteinen ratkaisu Nikolajevin tapaukseen".
xxx/ellauri230.html on line 391: Tammikuussa 1920 kaupunkia piiritti 3000 ihmisen partisaaniyksikkö Ya. I. Tryapitsynin ja T. I. Naumovin (esikuntapäällikkö) johdolla. Yakov Ivanovich Tryapitsyn (1897-1920), muromilainen talonpoika, RIA :n lippu, etulinjan sotilas, Pyhän Yrjön ritari, ilmestyi Siperiaan vuoden 1918 lopulla, osallistui partisaaniliikkeeseen ja loi oman 35 hengen joukkonsa ihmisiä, johtajana 10. marraskuuta 1919 alkaen With. Vjatskoe marssi Nikolaevskiin. Heidän edetessään osasto kasvoi viiteen rykmenttiin.
xxx/ellauri231.html on line 164: Ivan Bunin kirjoitti päiväkirjaansa: "4./17. kesäkuuta 1919. Antantti on nimennyt Koltshakin Venäjän korkeimmaksi hallitsijaksi. Izvestija kirjoitti säädyttömän artikkelin, jossa sanottiin: "Kerro meille, sinä matelija, kuinka paljon he maksoivat sinulle siitä?" Paholainen heidän kanssaan. Mitä summasta on väliä? Ristin itseni kainaloita myöden ilon kyyneleillä."
xxx/ellauri231.html on line 166: Toukokuun 26. päivänä 1919 Pariisin liittoutuneiden korkein neuvosto tarjoutui toimittamaan Koltshakille rajoittamattomasti ruokaa, aseita, sotatarvikkeita ja muita tarvikkeita kuten koppalakkeja (mutta ei diplomaattista tunnustamista), jos hän oli valmis täyttämään seuraavat ehdot:
xxx/ellauri231.html on line 184: Piippumies Pipes kirjoitti, että vaikka liittolaiset halusivatkin perustuslakia säätävän kokouksen päättämään Venäjän tulevaisuudesta, he olivat omissa oloissaan etukäteen päättäneet, että esimerkiksi monarkiaa ei palauteta, samoin kuin monet muut asiat, jotka olisi pitänyt päättää kunnolla. perustuslakia säätävän kokouksen toimesta. Koska Koltshak oli täysin riippuvainen Britannian toimituksista – britit olivat lähettäneet hänelle lokakuusta 1918 lokakuuhun 1919 noin 600 000 kivääriä, 6 831 konekivääriä ja noin 200 000 hienoa univormua – hänen täytyi hyväksyä lähes kaikki ehdot. 4. kesäkuuta 1919 Pariisiin lähetetyssä sähkeessä Koltshak hyväksyi kaikki ehdot paitsi Suomen itsenäisyyden, jonka hän hyväksyi vain de facto, ei de jure, koska sanoi haluavansa perustuslakikokouksen myöntävän Suomelle itsenäisyyden.
xxx/ellauri231.html on line 187: Sosialistivallankumoukselliset alkoivat neuvotella puna-armeijan kanssa ja niinpä puna-armeijan ja sosialistivallankumouksellisten joukot yhdistyivät tammikuussa 1919. Koltšak loi korruptoituneen sotilasdiktatuurin ja vangitutti poliittiset vastustajansa. Koltšak hyökkäsi noin 110 000 miehen voimalla 95 000 bolševikkisotilasta vastaan.
xxx/ellauri231.html on line 189: Vuoden 1919 maaliskuussa hän ylitti Uralin ja eteni Moskovan suuntaan. Valkoiset Koltšakin johtamat sotilaat valtasivat Ufan maaliskuussa 1919. Heikko punainen armeija oli haluton taistelemaan ja vetäytyi. Bolševikkejä vastaan syntyneet kapinat Simbirskissä, Kazanissa, Vjatkassa ja Samarassa olivat Koltšakin joukoille avuksi. Kevään tullen maa muuttui mutaiseksi kuin Putinille Ukrainassa, joukot eivät saaneet sen takia huoltoa ja uupuivat. Koltšak oli jo 1918 menettänyt puolalaisen armeijan ja Tšekkoslovakian legioonan tuen, koska ne hyvästä syystä epäilivät Koltšakin tukevan brittejä (vaikkei takuulla kyllä sosialistivallankumouksellisia). Maassa olevien Yhdysvaltain 7 000 miehen vahvuisten joukkojen komentaja William S. Graves ei pitänyt Koltšakista, jota piti kuningasmielisenä ja autokraattisena. Bolševikit hyökkäsivät huhtikuussa 1919 kohti Ufaa, ja molemmat osapuolet taistelivat ankarasti.
xxx/ellauri231.html on line 193: Maaliskuussa 1919 Koltshak itse vaati yhdeltä kenraaleistaan, että tämä "seuraa japanilaisten esimerkkiä, jotka Amurin alueella olivat tuhonneet paikallisen väestön". Neuvostoskaja Rossija, Ludwig Martensin perustaman Neuvostoliiton toimiston viralliset urut, lainasi menshevikkien urkuja, Vsegda Vperjod, (always in my periods) väittäen, että Koltshakin miehet käyttivät joukkoruoskimisia ja tuhosivat kokonaisia kyliä maan tasalle tykistötulella. Väitetään, että 4000 talonpoikaa joutui kenttätuomioistuinten ja rangaistusretkien uhreiksi ja että kaikki kapinallisten asunnot poltettiin. Ote Irkutskin läänin Jenisein läänin hallituksen määräyksestä, missä kenraali. S. Rozanov sanoi:
xxx/ellauri231.html on line 199: Syksyllä 1919 Koltshakin takapää oli hajoamassa täysin. Noin 100 000 siperialaista partisaania valloitti valtavia alueita Koltshakin hallinnolta jo ennen puna-armeijan lähestymistä. Helmikuussa 1920 noin 20 000 partisaania otti Amurin alueen hallintaansa.
xxx/ellauri231.html on line 228: Anton Ivanovitš Denikin (ven. Антон Иванович Деникин, 16. joulukuuta (J: 4. joulukuuta) 1872 Wloclawek, Varsovan kuvernementti, Venäjä – 8. elokuuta 1947 Ann Arbor, Yhdysvallat) oli venäläinen kenraali, Venäjän sisällissodassa toimineen sadan tuhannen miehen Etelä-Venäjän valkoisen armeijan komentaja vuosina 1918–1919 ja lyhytikäisen Etelä-Venäjän johtaja. Denikin oli aika lailla Tintissä usein esiintyvien professorien näköinen.
xxx/ellauri231.html on line 253: "Isä Mahno" ehti taistella Itävalta-Unkaria, Saksaa ja valkoisia vastaan, mutta hävisi nojatuolianarkisteille. Sisällissodan aikana Mahno oli tärkeässä roolissa Denikinin 1919 ja hänen seuraajansa Wrangelin pääasiassa Krimiltä johtaman Etelä-Venäjän armeijan lyömisessä vuonna 1920.
xxx/ellauri231.html on line 255: Heinäkuun alussa 1919 Mahno jolkotti takaisin Khersonin maakuntaan, jossa hän tapasi otamani Hryhorivin vihreän armeijan. Aluksi Mahno pyrki muodostamaan strategisen liiton jälkimmäisen kanssa Hryhorivin suosion vuoksi paikallisten talonpoikien keskuudessa. Kuitenkin paljastukset Hryhorivin antisemitismistä, laajat pogromit ja yhteydet valkoiseen liikkeeseen saivat Mahnovistit tuomitsemaan avoimesti otamanin julkisessa kokouksessa. Kun Hryhoriv tavoitti revolveriansa, Aleksei Chubenko ampui hänet niille sijoilleen. Ihan villin lännen menoa.
xxx/ellauri231.html on line 402: Huhtikuussa 1917 hän katkaisi kaikki siteet vallankumousta kannattavaan Gorkiin aiheuttaen repeämän, jota ei koskaan parannettaisi. 21. toukokuuta 1918 Bunin ja Muromtseva saivat virallisen luvan lähteä lätkimään Moskovasta Kiovaan ja jatkoivat sitten matkaansa Odessaan. Vuoteen 1919 mennessä Bunin työskenteli vapaaehtoisarmeijassa bolshevikkien vastaisen sanomalehden Iuzhnoe Slovo kulttuuriosaston toimittajana. 26. tammikuuta 1920 pariskunta nousi viimeiselle ranskalaiselle alukselle Odessassa ja oli pian Konstantinopolissa.
xxx/ellauri232.html on line 127: I större historiska arbeten som exempelvis Noltes bok och Stanley Paynes A History of Fascism 1919-1945 (1995) finns uppräkningar av element som måste ingå i en minimidefinition av fascism. Nolte nämner antimarxism, antiliberalism, antikonservatism, ledarskapsprincipen, paramilitär organisation och totalitarism. Payne lyfter fram inte mindre än tjugo faktorer som förutsättning för en framgångsrik fascistisk rörelse.
xxx/ellauri234.html on line 454: Heimosotiin Jussi Mäntylä osallistui komennettuna Petsamon retkikuntaan 26.12.1919 –1.5. 1920. Heimosotaretkien tarkoituksena oli suomensukuisten heimojen asuinalueiden "irrottaminen" sisällissotaan "ajautuneesta" Neuvosto-Venäjästä. Siis sama juttu kun nyt Putin "irrottaa" isovenäläisiä nazismiin "ajautuneesta" Ukrainasta. Heimosotiin osallistui kaikkiaan noin 9000 vapaaehtoista ja niissä kuoli noin 660 suomalaista. Tai kenties jonkin verran vähemmän, n. 10-12.
xxx/ellauri253.html on line 179: Petter (Pekka) Elias Ervast (26. joulukuuta 1875 Helsinki – 22. toukokuuta 1934 Helsinki) oli okkultisti ja teosofian uranuurtajia Suomessa. Ervast toimi Suomen Teosofisen Seuran ylisihteerinä vuosina 1907–1917 ja 1918–1919. Vuonna 1920 hän erosi seurasta ja perusti Ruusu-Ristin. Samana vuonna hän oli myös perustamassa Kansainvälisen Yhteis-vapaamuurarijärjestön Le Droit Humainin Suomen Liittoa. Tällä Ervastilla oli kesäpaikka Sysmän Valittulassa jonne kokoontui kesäisin kahmaloittain hörhöjä.
xxx/ellauri255.html on line 96: The stage was set for a civil war between the Bolshevik Red Army and their “White” enemies that devastated the country and led to millions of deaths. Several international powers also contributed troops and supplies to the conflict, predominantly to the Bolsheviks’ opponents. (Note the similarity to Ukraina today!) In 1919, White armies led by Generals Kolchak and Denikin launched offensives that seemed set to destroy the fledgling communist regime, but the Red Army managed to repel them. Following those triumphs the Bolsheviks were eventually able to achieve ultimate victory, though fighting continued for many more months. It looks like this history is just now repeating itself and in just the same place too, fascist Ukraina!
xxx/ellauri255.html on line 134: Antony Pyp Pipo: Their commitment was unclear, and this was always the problem: they couldn’t make up their own minds. In the early part of 1919, US president Woodrow Wilson thought that some form of peace could be achieved in Russia, and suggested a conference to be held in the Princes’ Islands lying in the Sea of Marmara close to Constantinople [now Istanbul]. However, the Whites were so furious at the Reds and what had happened up till then – the murders of the aristocracy, the destruction and so on – that they refused to sit down with the Reds. And Lenin and the Bolsheviks – who at that stage thought that they were going to win the war (as they did) – had no intention of sitting down with them, let alone the motherfucking Anglo Saxons meddling everywhere with just their own "vital interests" in mind.
xxx/ellauri255.html on line 150: In early 1919, for example, there was a sudden advance by the White General Kolchak’s troops all the way to the Volga. The trouble was that the great advance of General Denikin from the south did not coincide with that – and by the time Denikin’s march on Moscow started, Kolchak’s advance was in full retreat.
xxx/ellauri255.html on line 152: Denikin’s advance initially went well, and there were moments when Trotsky and others in the Red camp really thought that they were facing defeat. But, because the Red Army no longer had to worry about Kolchak’s troops to the east, they were able to reinforce their troops facing Denikin. October 1919 saw a complete turnaround – the final turning point, if you like, in the war.
xxx/ellauri259.html on line 605: Der Friedensvertrag von Versailles griff 1919 die bereits 1866 festgeschriebene Idee einer Volksabstimmung in Schleswig/Sønderjylland auf, um eine Grenzziehung auf Basis des Selbstbestimmungsrechts der Völker vorzunehmen. Nach den Volksabstimmungen in zwei von drei zuvor festgelegten Zonen setzte eine Kommission des Völkerbundes 1920 den exakten Verlauf der heutigen Grenze fest.
xxx/ellauri261.html on line 564: Anderson tunnetaan etenkin novelleistaan, mutta hän julkaisi myös romaaneja ja runoja. Anderson vaikutti aikansa kertomakirjallisuuteen ja muun muassa Ernest Hemingwayn, William Faulknerin ja John Steinbeckin tuotantoon. Hänen tunnetuin teoksensa lienee novellikokoelman ja romaanin rajamailla liikkuva Winesburg, Ohio (1919), joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Pikkukaupunki (1955). Andersonin kirjallinen tyyli pohjautui arkikieleen ja sai vaikutteita Gertrude Steinilta.
xxx/ellauri273.html on line 206: (Kumottu 5. joulukuuta 1933 21. lisäyksen kautta) 18. joulukuuta 1917 16. tammikuuta 1919 1 vuosi,