1899 Henryk Sienkiewiczistä." src="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/29/Henryk_Sienkiewicz_1905.jpg/75px-Henryk_Sienkiewicz_1905.jpg" decoding="async" width="75" height="106" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/29/Henryk_Sienkiewicz_1905.jpg/113px-Henryk_Sienkiewicz_1905.jpg 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/29/Henryk_Sienkiewicz_1905.jpg/150px-Henryk_Sienkiewicz_1905.jpg 2x" data-file-width="280" data-file-height="396" />
ellauri198.html on line 828: Yeats kept his sixth-grader occultist badge away from his poems, which are simple enough to be understood by sixth-graders, unlike Blake and Shelley, but like his rhyming predecessor Keats. Even so, Yeats’s visionary and idealist interests were more closely aligned with those of Blake and Shelley than with those of Keats, and in the 1899 collection The Wind among the Reeds the occult symbolism rears its ugly head in several poems.
ellauri210.html on line 142: Le premier calendrier publié par Jarry dans L'Almanach du Père Ubu, illustré (Fasquelle, 1899) s'intitulait alors « calendrier du Père Ubu », mais il montrait déjà une volonté de marquer pataphysiquement chaque jour de l'année. Jarry en fit une deuxième version pour L'Almanach illustré du Père Ubu (Fasquelle, 1901), mais ce n'est que bien après sa mort, survenue en 1907, que le calendrier pataphysique entra en vigueur. Ce fut en 1948 au sein du Collège de ’Pataphysique lequel, dans ses statuts, en fait cette présentation :
ellauri210.html on line 766: Benjamin Péret, né le 4 juillet 1899 à Rezé (Loire-Atlantique) et mort le 18 septembre 1959 à Paris, est un écrivain et poète surréaliste, usant également des pseudonymes de Satyremont, Peralda et Peralta.
ellauri219.html on line 921: Sir Alfred Hitchcock, British film director, (1899-1980)
ellauri219.html on line 929: Earnest Hemingway, American author (1899-1961)
ellauri222.html on line 53: Horatio Alger, Jr. (13. tammikuuta 1832 – 18. heinäkuuta 1899) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hän nousi lukuisilla romaaneillaan laajaan maineeseen jo elinaikanaan.
ellauri244.html on line 629:
18992f99243.jpg?w=1200&ssl=1" height="150px" />
ellauri254.html on line 385: In 1899, as Fyodor Sologub progressed in the teaching profession while continuing to elaborate his literary career, Sologub was appointed principal of the Andreevskoe municipal school in Saint Petersburg. With the position came an apartment on Vasilievsky Island, which Sologub shared with his sister Olga. In the late 1890s and at the beginning of the 1900s, the art world of Petersburg saw Konstantin Sluchevsky’s ‘Fridays’, and Sergei Diaghilev’s ‘Wednesdays’: literary salons which were attended by the leading poets and artists of the day. Sologub had been a participant of both groups; and between 1905 and 1907, his apartment on Vasilievsky Island became the home of ‘Sundays’, a regular meeting place for Petersburg’s nascent intellectuals.
ellauri254.html on line 410: Hugo von Hofmannsthal (1. helmikuuta 1874 Wien, Itävalta – 15. heinäkuuta 1929 Wien) oli itävaltalainen kirjailija, näytelmäkirjailija ja esseisti, joka tunnetaan erityisesti lukuisten Richard Straussin oopperoiden libretistinä. Nuorena von Hofmannsthal kuului Nuorwieniläiset-nimiseen avantgarde-kirjailijoiden ryhmään. Hofmannsthal syntyi varakkaaseen wieninjuutalaiseen pankkiiriperheeseen. Ylioppilaaksi tultuaan hän opiskeli yliopistossa ensin jonkin aikaa lakitiedettä mutta vaihtoi oppiaineen sitten romaaniseen filologiaan, josta hän väitteli tohtoriksi 1899. Hofmannsthal solmi avioliiton 1901, ja perheeseen syntyi kolme lasta. Vanhin pojista teki itsemurhan 14. heinäkuuta 1929 ja von Hofmannsthal kuoli seuraavana päivänä sydänkohtaukseen hautajaisia valmistellessaan. Hänet haudattiin samaan laatikkoon poikansa kanssa. Säästyi siinäkin Kroisoxelta muutama pennonen.
ellauri254.html on line 503: Klages developed an intense childhood friendship with classmate Theodor Lessing, with whom he shared "many passionate interests." Klages fought to maintain their friendship in spite of his father's anti-semitism. According to Lessing, "Ludwig's father did not view his son's fraternization with 'Juden' as acceptable." Klages' childhood friendship with Theodor Lessing came to a bitter end in 1899. Both would later write about the depth of their relationship and influence on each other—though many aspects, such as the effect race had on their friendship, remain unclear.
ellauri262.html on line 135: Lewis's mother was Florence Augusta Lewis née Hamilton (1862–1908), known as Flora, the daughter of Thomas Hamilton, a Church of Ireland priest, and the great-granddaughter of both Bishop Hugh Hamilton and John Staples. Lewis had an elder brother, Warren Hamilton Lewis (known as "Warnie"). He was baptized on 29 January 1899 by his maternal grandfather in St Mark's Church, Dundela. Jacksie's dad was a second generation immigrant from Wales.
ellauri264.html on line 475: Born in Gloucester, England, poet, editor, and critic William Ernest Henley was educated at Crypto Grammar School, where he studied with the poet T.E. Brown, and with the University of St. Andrews. His father was a struggling bookseller who died when Henley was a teenager. At age 12 Henley was diagnosed with tubercular arthritis that necessitated the amputation of one of his legs just below the knee; the other foot was saved only through a radical surgery performed by Joseph Lister. As he healed in the infirmary, Henley began to write poems, including “Invictus,” which concludes with the oft-referenced lines “I am the master of my fate; / I am the captain of my soul.” Henley’s poems often engage themes of inner strength and perseverance. His numerous collections of poetry include A Book of Verses (1888), London Voluntaries (1893), and Hawthorn and Lavender (1899).
ellauri275.html on line 659: Konstan Pylkkänen alkaa lievästi haukuskella Dshugasviliä jo siv. 30 alkaen, varmaan bolshevismin johdosta. Tultuaan erotetuxi 1899 seminaarista Josip oli kakkivinaan sen pihalle kuin koira.
ellauri283.html on line 269: Nykyaikainen Sudanin tasavalta perustettiin vuonna 1956, ja se peri rajansa vuonna 1899 perustetusta anglo-egyptiläisestä Sudanista. Vuotta 1899 edeltävinä aikoina "Sudan" koski pääasiassa Turkin Sudania ja Mahdivaltiota, ja laajemminkin vaihtelevaa aluetta pohjoisen Egyptin ja etelän nykyisen Ugandan, Kenian ja Etiopian naapurialueiden välillä.
ellauri283.html on line 335: Lord Kitchenerin johtama englantilais-egyptiläinen joukko lähetettiin vuonna 1898 Sudaniin. Sama Kitchener epäilemättä joka seikkaili kenraali Bobsin kanssa maalla, merellä ja ilmassa. Sudan julistettiin osakehuoneistoksi vuonna 1899 Britannian ja Egyptin hallinnon alaisuudessa. Esimerkiksi Sudanin kenraalikuvernööri nimitettiin "Khedivaatin asetuksella" eikä pelkästään Ison-Britannian kruunun toimesta, mutta säilyttäen yhteisen hallinnon vaikutelman Brittiläinen imperiumi muotoili politiikkaa ja toimitti suurimman osan johtajista hengiltä.
ellauri283.html on line 339: Samaan aikaan ranskalaiset vaativat useita alueita: Bahr el Ghazalin ja Länsi-Ylä-Niilin Fashodaan asti. Vuoteen 1896 mennessä heillä oli vankka hallinnollinen ote näillä alueilla ja he suunnittelivat liittävänsä ne Ranskan Länsi-Afrikkaan. Kansainvälinen konflikti, joka tunnetaan nimellä Fashoda-välikohtaus, kehittyi Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä näillä alueilla. Vuonna 1899 Ranska suostui luovuttamaan alueen anglo-egyptiläiselle Sudanille.
ellauri284.html on line 728: 23. joulukuuta 1899 Roberts lähti Englannista palatakseen Etelä-Afrikkaan esikuntapäällikkönsä Lord Kitchenerin kanssa RMS Dunottarin linnassa ottaakseen brittijoukkojen yleiskomennon toisessa buurisodassa edellisen komentajan, kenraali Redvers Bullerin alaisina . Hän saapui Kapkaupunkiin 10. tammikuuta 1900. Hänen nimityksensä oli vastaus sodan alkuviikkojen tappioiden sarjaan, ja siihen liittyi valtavien vahvistusten lähettäminen. Päämajan henkilökuntaan hän nimitti sotilaita kaukaa: Kitchener (esikuntapäällikkö) Sudanista, Frederick Burnham (partiopäällikkö), amerikkalainen partiolainen Klondikesta, George Henderson Staff Collegesta, Neville Chamberlain Afganistanista ja William Nicholson (sotilassihteeri) Kalkuttasta.
ellauri309.html on line 980: elokuvan lyhkösimmäxi miestähdeksi. Bogart syntyi 25. joulukuuta 1899 New
ellauri310.html on line 631: Ryōichi Sasakawa (笹川 良一, Sasakawa Ryōichi, 4. toukokuuta 1899 Mini City, Osaka – 18. heinäkuuta 1995 Tokio) oli japanilainen rikollinen ja epäilyttävä liikemies, äärioikeistolainen poliitikko ja hyväntekijä. Hän syntyi Minohissa Osakassa. 1930-luvulla ja toisen maailmansodan aikana hän oli aktiivinen sekä rahoituksen että politiikan parissa ja tuki aktiivisesti Japanin sotaponnisteluja, mukaan lukien omien puolisotilaallisten yksikköjensä kunnon nostaminen. Hänet valittiin Japanin parlamenttiin sodan aikana. Japanin tappion jälkeen hänet vangittiin joksikin aikaa, häntä syytettiin vetelästi sotarikoksista, ja sitten hän saavutti taloudellista menestystä erilaisissa yrityshankkeissa, mukaan lukien moottorivene-ajopelit (Kyōtei) ja laivanrakennus. Hän tuki antikommunistista toimintaa, mukaan lukien Maailman antikommunistinen liitto.
ellauri315.html on line 247: Amerikkalainen historian vääristelijä Richard Pipes esitti tapahtuman toisenlaisen tulkinnan teoksessaan Venäjän vallankumous: 1899–1919. Pipes väitti, että kaukana siitä, että kyseessä oli Kornilovin juoni, kyseessä oli "Kerenskin juoni", joka oli suunniteltu häpäistämään kenraalia kuvitteellisen mutta laajalti odotetun vastavallankumouksen johtajana, jonka tukahduttaminen nostaisi pääministerin vertaansa vailla olevaan suosion ja voiman asemaan, joka voimaannuttaa hänet kontraamaan bolshevikien kasvavaan uhkaan." Täyttä potaskaa, tyypillistä jenkkiluikuria.
ellauri315.html on line 280: Kerensky ja sen entinen Olga erosivat vuonna 1939 pian sen jälkeen, kun hän asettui Pariisiin, ja vieraillessaan Yhdysvalloissa vuonna 1939 hän tapasi Lydia Ellen "Nell" Trittonin (1899–1946), australialaisen entisen toimittajan, josta oli tullut hänen lehdistösihteerinsä, ja avioitui hänen kanssaan. Avioliitto solmittiin Martins Creekissä, Pennsylvaniassa.
ellauri317.html on line 371: Eric Robert Russell Linklater (8. maaliskuuta 1899 Penarth, Wales – 7. marraskuuta 1974 Orkneysaaret) oli brittiläinen kirjailija. Vaikka hän syntyikin Walesissa, hän asui suuren osan lapsuudestaan Skotlannin Orkneysaarilla ja kouluttautui Aberdeenin yliopistossa. Sukunimi Linklater on vanhaa orkneylaista perua. Hänen äitinsä isä oli ruotsalaissyntyinen merikapteeni.
ellauri317.html on line 741: Savinkovin henkilökohtaisesti johtama Rybinskin kapina käynnistyi 8. heinäkuuta ja Muromin kapina 9. heinäkuuta vastaisena yönä. Niihin osallistui vain muutamia satoja miehiä ja ne kukistettiin molemmat muutaman tunnin kuluessa alkamisestaan. Savinkov onnistui pakenemaan, kuin myös Perhurov. Ympärysvaltojen maihinnousu Arkangeliin tapahtui vasta 1. elokuuta, jolloin Jaroslavlin kapina oli jo murskattu. Lähde: Richard Pipes: The Russian Revolution 1899–1919. The Harvill Press 1990.
ellauri321.html on line 561: En osaa sanoa, kuinka kauan teloitus kesti, koska SD-mies vapautti minut tehtävistäni puolentoista-kahden tunnin jälkeen, koska sinä päivänä jouduin suorittamaan myös vartijatehtäviä kasarmissa. Kysyt minulta, kuka ampui tämän teloituksen aikana. Muistan, että koko SD-osasto osallistui, ainakin 50-60 miestä Waffen-SS:stä, - en tiedä mihin yksikköön he kuuluivat, noin 9-15 poliisia ja myös 25-30 venäläisen apujoukon jäsentä. Poliisi. Uskon, että P. oli vastuussa tästä teloituksesta, koska näin hänet teloituspaikalla. [Otto Willi Max R.:n kuulustelusta, tehty 9. joulukuuta 1961; Ludwigsburg 213-AR-1899/66]
ellauri325.html on line 413: Yrjö Armas Kivimies (alk. Uuno Armas Mattila; 8. joulukuuta 1899 Joensuu – 18. maaliskuuta 1980 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, kriitikko, kolumnisti ja kääntäjä, jonka tunnetuin teos oli 1937 ilmestynyt Pidot Tornissa. Kaveri oli taas 1 näitä oikeistolaisia puisevia puujalkaviziukkoja
ellauri325.html on line 533: Vilho Veikko Päiviö Helanen (vuoteen 1905 Helander, 24. marraskuuta 1899 Oulu – 8. kesäkuuta 1952 Frankfurt, Länsi-Saksa) oli suomalainen kirjailija, tiedemies, poliitikko, AKS:n puheenjohtaja ja lehtimies. Helanen oli suomalaisen dekkarikirjallisuuden pioneereja. Hän toimi vanhasuomalaisen henkivakuutusyhtiö Salaman johtokunnan sihteerinä 1922–1941, sekä viipurilaisen Keskinäisen eläke-kassan johtajana vuosina 1942–1945.
ellauri325.html on line 652: Aarne Kuusi tuli ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1899 ja opiskeli matematiikkaa Helsingin yliopistossa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1907 ja sai maisterin arvon samana vuonna. Hän suomensi Lindelöfien oppikirjoja.
ellauri330.html on line 558: 18. maaliskuuta 1886 annettu käskykirje julisti suomen kielen viralliseksi kieleksi. Vuoden 1899 niin sanottu helmikuun manifesti johti lopulta senaattori Yrjö-Koskisen eroon.
ellauri341.html on line 352: Haim Arlosoroff (23. helmikuuta 1899 – 16. kesäkuuta 1933; tunnetaan myös nimellä Chaim Arlozorov ; heprea : חיים ארלוזורוב ) oli Israelin sosialistinen sionistinen johtaja, Yishuvin johtaja ja Palestinen juutalaisen viraston poliittinen osastonjohtaja Ison-Britannian mandaatin aikana. Vuonna 1933 Arlosoroff murhattiin kävellessään vaimonsa kanssa rannalla Tel Avivissa. Murhaajat oli jotain revisiionisteja.
ellauri341.html on line 354: Haim Arlosoroff syntyi juutalaiseen perheeseen Romnyssa, Ukrainassa (silloin osa Venäjän valtakuntaa) 23. helmikuuta 1899. Venäjällä hänet tunnettiin Vitalyna, venäläisenä Haimin vastineena. Saksassa asuessaan hänet tunnettiin Vihtorina. Arlosoroffin isoisä oli Romnyn rabbi Eliezer Arlosoroff, joka kirjoitti Talmudiin lisää uskonnollisia kommentteja. Kuuden vuoden iässä Arlosoroff kohtasi ensimmäistä kertaa antisemitistin.
ellauri343.html on line 252: Hans Håkon (H. H.) Christian ”Bobi” Sivén (18. huhtikuuta 1899 Helsinki – 12. tammikuuta 1921 Repola, Itä-Karjala) oli suomalainen itsenäisyys- ja heimoaktivisti, joka toimi Aunuksen Karjalassa sijaitsevan Repolan kunnan nimismiehenä heimosotien aikana vuosina 1919–1921 sekä samalla hän työskenteli Suomen ulkoasiainministeriön edustajana Repolassa ja Porajärvellä. Repola ja Porajärvi olivat eronneet Venäjästä vuonna 1918 ja liittyneet Suomeen. Kun Suomi luovutti molemmat kunnat vuonna 1921 Tarton rauhassa takaisin Neuvosto-Venäjälle, Sivén tuki ensin Karhunpesäsuunnitelmaa (mikä vittu se oli?) ja sen kariuduttua teki lopulta vastalauseena itsemurhan. Hyvä valinta.
ellauri345.html on line 266: Der Sohn des jüdischen Mathematikers Sigmund Gundelfinger (Professor an der Technischen Hochschule Darmstadt) und dessen Ehefrau Amalie Gunz (1857–1922) studierte als Schüler von Erich Schmidt und Gustav Roethe Germanistik und Kunstgeschichte an den Universitäten München, Berlin und Heidelberg, wurde 1903 in Berlin promoviert und habilitierte sich 1911 mit einer Schrift zum Thema Shakespeare und der deutsche Geist. Ab 1916 wirkte er als – zunächst außerordentlicher – Germanistikprofessor an der Universität Heidelberg, wo er 1920 eine ordentliche Professur bekam. Noch ein Jude der an dem Nazitotem knasperte! Und ein Schwul zudem! Seit 1899 gehörte Gundolf dem Kreis um Stefan George an, nachdem er sich dort durch ins Deutsche übersetzte Sonette Shakespeares eingeführt hatte. In der Folge wurde er Georges engster Freund und Liebhaber.
ellauri349.html on line 581:
189901e7693da5517a.jpg.webp" />
ellauri359.html on line 53: Grahame meni naimisiin Elspeth Thomsonin, Robert William Thomsonin tyttären kanssa vuonna 1899. Heillä oli yksi lapsi, Alastair (lempinimi "Hiiri"), joka syntyi sokeana toisesta silmästä ja kärsi terveydellisistä ongelmista koko lyhyen elämänsä ajan. Grahamen jäädessä eläkkeelle perhe palasi Cookhamiin, hänen lapsuudenkotiinsa, jossa he asuivat Mayfieldissä, nykyisessä Herries Preparatory Schoolissa. Siellä Grahame tuotti nukkumaanmenotarinoita, jotka hän kertoi Alastairille ja joista tuli The Wind in the Willows.
ellauri365.html on line 49: Maupassant [måpasa], Henry René Albert Guy de, fransk författare, f. 5 aug. 1850 på slottet Miromesnil i Normandie, d. 6 juli 1893 Auteuil, var ättling af en gammal lothringsk adels- familj; modern var sy- ster till skalden Alfred de Poittevin. Föräld- rarna skildes tidigt, och den intelligenta och litterärt intresse- rade modern, en barn- domsväninna till Gu- stave Flaubert, ledde sonens uppfostran. Hans barndom förflöt vid Normandies kust, där M. insöp sin kärlek till naturen och lärde kän- na dessa normandiska typer, som han sedan så gärna skildrade. Adertonårig inträdde han 1868 i Marinministeriet, men öfvergick 1878. till kultusministeriet. Han saknade emellertid intresse för ämbetsmannabanan. Redan tidigt vak- nade hans lust för litteraturen, som närdes af mo- derns ungdomsminnen. Flaubert omfattade honom med en faders kärlek, kritiserade strängt hans. första omogna försök, inpräntade i hans sinne sina egna konstnärliga principer, lärde honom att genom aldrig tröttnande observation söka uppfånga det förut icke iakttagna och därför nya och att återge. det så, att det skildrade fenomenet skiljer sig från alla andra och blir individuellt och enastående. Framför allt afhöll han honom från att debutera för tidigt. Från midten af 70-talet meddelade dock M. under hvarjehanda pseudonymer (oftast Guy de Valmont) smärre bitar åt tidningar och tidskrifter, och 1879 fick han uppförd en drama- tisk bagatell, Histoire du vieux temps. Hans verk- liga debut inföll dock först 1880 med diktsamlingen Des vers. Den har obestridligen ett originellt skaplynne och väckte uppseende kanske ej minst därför, att den hotades med ett åtal för osedlighet hufvudsakligen på grund af dikten Le mur), som deck afstyrdes genom inflytelserika vänner. M. insåg sedan själf, att hans talang låg mera för prosan, i all synnerhet sedan han samma år ut- gifvit novellen Boule de suif (i "Soirées de Mé- dan"). Med denna novell, som utmärktes genom skarp observationsförmåga och ypperlig prosa- stil, slog M. igenom och intog sin plats som en at den naturalistiska skolans förnämsta representanter och en af den franska litteraturens största novellister. Den efterföljdes af en lång rad novel ler, först publicerade i "Gil Blas" och "Echo de Paris" och sedan samlade i bokform under följande titlar: La maison Tellier (1881), M:lle Fifi (1882), Les contes de la Bécasse (1883), Clair de lune i (1884), Au soleil (resebilder, s. a.), Les soeurs Rondoli (s. a.), Miss Harriett (s. a.), Yvette (s. a.; sv. öfv. 1905), Monsieur Parent (s. a.), Contes du jour et de la nuit (1885), Contes et nouvelles (s. 4.), Contes choisis (1886), La petite Roque (s. a.), Toine (s. 1.), Le Horla (1887), Sur l'eau (rese- skildringar, 1888), Le rosier de Mime Husson (s. å.), L'héritage (s. a.), La main gauche (1889), Histoire d'une fille de ferme (s. a.), La vie errante (reseskildringar, s. å.) och L'inutile beauté (1890); efter hans död ha ytterligare publicerats Le père Milon (1899; "Gubben Milon", s. å.), Le colporteur (1900) och Dimanches d'un bourgeois de Paris (s. å.). Till dessa novellsamlingar ansluta sig sexromanerna Une vie (1883; "Ett lif", 1884), Bel-ami (1885; "Qvinnogunst", 1885 och 1901), Mont-Oriol (1887; sv. öfv. 1895), Pierre et Jean (1888; "Pierre och Jean", s. a.), Fort comme la vi mort (1889; "Stark som döden", 1894 och 1910) och Notre coeur (1890; "Vårt hjerta", 1894 och 1910). För scenen skref M. vidare treaktsskåde spelet Musotte (i samarbete med J. Normand, 1891) och La paix du ménage (uppf. på Théâtre fran- çais, 1893). M. skref äfven litterära studier, bl. a. öfver Emile Zola (1883) och Gustave Flaubert (1884). Denna oerhörda produktion fullbordades en på den korta tiden af omkr. tio år. Den gjorde honom hastigt världsberömd som en äkta represen tant för den franska conten, en ättling i rakt ned stigande led af de gammalfranske fabliåförfattarna, med ära upphärande Rabelais', La Fontaines och Voltaires traditioner.
ellauri365.html on line 527: Under åren därefter levde Heidenstam och Olga på olika slott och herresäten runt om i Sverige. Denna period blev också Heidenstams mest kreativa med böcker som Dikter, Karolinerna, Sankt Göran och draken, Heliga Birgittas pilgrimsfärd, Ett folk och Skogen susar. Paret deltog i Stockholms sällskapsliv och Heidenstam engagerade sig i Frisinnade klubben och Utile Dulci. I juli 1899 köpte han en pampig villa i italiensk stil i Djursholm utanför Stockholm (vid nuvarande Björkebergavägen). Där levde de ett par år fram till 1901 när något hände mellan de två som gjorde Heidenstam sårad och hämndlysten. Förmodligen blev Heidenstam vara bedragen av sin yngre hustru och de två separerade. Han skrev en hämndpjäs, Spinnrocken, som inspirerades av de verkliga händelserna men hans förläggare, Karl Otto Bonnier, refuserade stycket.
ellauri367.html on line 191: Rakovskin oikea nimi oli Krăstjo Stantšev. Hän syntyi Gradetsissa lähellä Kotelin kaupunkia Bulgariassa. Hänen isänsä oli varakas maanomistaja, jonka jättämän suuren perinnön turvin hän matkusteli ympäri maailmaa. Hän opiskeli vuosina 1890–1892 Genevessä Sveitsissä, mutta joutui pidätetyksi poliittisen toimintansa vuoksi. Hän tutustui jo Genevessä moniin maanpaossa eläneisiin venäläisiin vallankumouksellisiin, kuten Pavel Akselrodiin, Georgi Plehanoviin, Vera Zasulitšiin ja Rosa Luxemburgiin. Hän edusti Bulgariaa sosialistisen internationaalin kongresseissa Zürichissä 1893 ja Lontoossa 1896. Rakovski aloitti lääkärinopinnot Berliinissä, mutta joutui pian karkotetuksi Saksasta sosialistisen toimintansa vuoksi. Hän vei opintonsa loppuun Montpellier’n yliopistossa Ranskassa, ja valmistui lääkäriksi vuonna 1897. Hän suoritti vuosina 1899–1900 asepalveluksen Romanian armeijassa. Rakovski puhui useita keinotekoisia kieliä ja loi kansainvälisen uran vastavallankumouksellisena. Hän julkaisi eri maissa politiikkaa käsitteleviä teoksia käyttäen toisinaan kirjailijanimeä Inshallahov.
xxx/ellauri057.html on line 1391: Martti Henrikki Haavio (kirjailijanimi P. Mustapää; 22. tammikuuta 1899 Temmes – 4. helmikuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen kansanluonteen ja mytomanian tutkija, runoilija ja akateemikko kuten Hannu Mäkelä. Runonsa hän julkaisi nimellä P. Mustapää, jonka hän keksi teininä puristellessaan finnejä. Haaviot oli sillinpäitä ennenkuin niistä tuli haavioita, mutta nähtävästi jonkun toisen sillin. Taloja naivia talonpoikia Mynämäeltä. Sukunimi vaihtelee kuin elinkautisvangeilla.
xxx/ellauri068.html on line 191: Jorge Francisco Isidoro Luis Borges (Buenos Aires, 24 de agosto de 1899-Ginebra, 14 de junio de 1986) fue un escritor de cuentos, ensayos y poemas argentino, extensamente considerado una figura clave tanto para la literatura en habla hispana como para la literatura universal. Sus dos libros más conocidos, Ficciones y El Aleph, publicados en los años cuarenta, son recopilaciones de cuentos conectados por temas comunes, como los sueños, los laberintos, las bibliotecas, los espejos, los autores ficticios y la mitología europea, con argumentos que exploran ideas filosóficas relacionadas, por ejemplo, con la memoria, la eternidad, la posmodernidad y la metaficción. Las obras de Borges han contribuido ampliamente a la literatura filosófica, al género fantástico y al posestructuralismo. Según marcan numerosos críticos, el comienzo del realismo mágico en la literatura hispanoamericana del siglo XX se debe en gran parte a su obra.
xxx/ellauri068.html on line 362: 1899 verlobte er sich mit Christoph Blumhardts Tochter Salome. Die Hochzeit mit Salome Blumhardt fand in Shanghai am 7. Mai 1900 statt. Aus dieser Ehe gingen vier Söhne hervor, die alle in Tsingtau geboren wurden: Siegfried, Manfred, Hellmut und Walt. (Täähän on Wilho Pylkkäsen onnekkaampi kolleega, pääsi olutlähettilääxi kaljatehdaskaupunkiin.) Bereits 1908 reiste Richard Wilhelm zum zweiten Mal nach China (meniköhän Wilhon kanssa samalla laivalla?).
xxx/ellauri075.html on line 205: Leo Strauss (/straʊs/;[30] German: [ˈleːo ˈʃtʁaʊs];[31][32] September 20, 1899 – October 18, 1973) was a German-American political philosopher and classicist who specialized in classical political philosophy. Born in Germany to Jewish parents, Strauss later emigrated from Germany to the United States. He spent much of his career as a professor of political science at the University of Chicago, where he taught several generations of students and published fifteen books.
xxx/ellauri091.html on line 206: Oli 7.p. huhtikuuta 1899. Vuosisata oli vaihtumassa, jeesuxen toinen tuleminen oli ilmassa. Kristillisissä ylioppilaspiireissä vallizi jännittynyt odotus. No ei vaitiskaan. mutta yliopilaiden kristillisen maailmanliiton pääsihteeriä Mr. John R. Mottia odoteltiin palaavaxi, siis tulevaxi puhujaxi Helsinkiin. - Vai odoteltiin palaavan? - Juu, odoteltiin paa-laa-van. Nuori mies, 33-vuotias, kerrottiin. Ei hän ollut pappi eikä lukkari, vaan yksinkertaisesti Mister Mott. Amerikkalainen hän oli, mutta osasi englantia, jota harvat siihen aikaan Suomessa edes ymmärsivät.
xxx/ellauri091.html on line 288: - The Sunken Bell (translated by Mary Harned, 1898; Charles Henry Meltzer, 1899)
xxx/ellauri091.html on line 294: Die versunkene Glocke (1897), a symbolic story of a master bell founder and his struggle as an artist, has been one of Hauptmann's most popular plays. After this Hauptmann wrote the tragedies Fuhrmann Henschel (1899), Michael Kramer (1900), and Rose Bernd (1903). These works also reflected the personal turmoil Hauptmann was then in he had fallen for a fourteen-year-old girl, a promising violinist Margarete Marschalk. She was the opposite of his wife, interested in his work, and in such outdoor sports as hiking, ice-skating, andf skiing. After Hauptmann wife found out about her rival, she moved with the children to Dresden. Hauptmann had a son, Benvenuto, with Margarete, and in 1904, after a long period of agonising thought, Hauptmann divorced Marie and married Margarete. However, a year later he met a sixteen-year-old actress, Ida Orloff, who became a new object of his obsession. Hauptmann described her in his letters as a moth flirting with flames, as a bewitching Siren, as a mermaid, and as a cruel spider.
xxx/ellauri091.html on line 699: 1899">
Oli ennen onnimanni
xxx/ellauri123.html on line 695: Vladimir Vladimirovitš Nabokov (ven. Влади́мир Влади́мирович Набо́ков; 22. huhtikuuta (J: 10 huhtikuuta) 1899 Pietari, Venäjän keisarikunta – 2. heinäkuuta 1977 Montreux, Sveitsi) oli venäläis-yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja perhostutkija. Hän kirjoitti urallaan useita romaaneja, runokokoelmia, novelleja sekä omaelämäkerran ja kirjallisuuskritiikkejä. Nabokovin tunnetuin teos on Lolita.
xxx/ellauri123.html on line 1154: Remu was born in Nogent-le-Rotrou. A nobleman (under the tutelage of the Lorraine family), he did his studies under Marc Antoine Muret and George Buchanan. As a student, he became friends with the young poets Jean de La Péruse, Étienne Jodelle, Jean de La Taille and Pierre de Ronsard and the latter incorporated Remy into the "La Pléiade", a group of revolutionary young poets. Belleau´s first published poems were odes, les Petites Inventions (1556), inspired by the ancient lyric Greek collection attributed to Anacreon and featuring poems of praise for such things as butterflies, oysters, cherries, coral, shadows, turtles, and twats. His last work, les Amours et nouveaux Eschanges des Pierres precieuses (1576), is a poetic description of gems and their properties inspired by medieval and renaissance lapidary catalogues. He died impotent in Paris on 6 March 1577, and was buried in Grands Augustins. Remy Belleau was greatly admired by impotent poets in the twentieth century, such as Francis Ponge. Francis Ponge (1899 Montpellier, Ranska – 1988 Le Bar-sur-Loup, Ranska) oli ranskalainen runoilija. Ponge työskenteli kirjailijanuransa ohella toimittajana, kustannustoimittajana ja ranskan kielen opettajana. Hän osallistui toisen maailmansodan aikana vastarintaliikkeeseen ja kuului vuosina 1937–1947 kommunistipuolueeseen. Hän sai vaikutteita eksistentialismista, ja esinerunoissaan hän paljastaa kielen avulla objektin itsenäisenä, omanlakisena maailmana. Francis Ponge was born in Montpellier, France in 1899. He has been called “the poet of things” because simple objects like a plant, a shell, a cigarette, a pebble, or a piece of soap are the subjects of his prose poems. To transmute commonplace objects by a process of replacing inattention with contemplation was Ponge’s way of heeding Ezra Pound’s edict: ‘Make it new.’ Ponge spent the last 30 years of his life as a recluse at his country home, Mas des Vergers. He suffered from frequent bouts with nervous exhaustion and numerous psychosomatic illnesses. He continued to write up until his death on August 6, 1988.
xxx/ellauri128.html on line 582: evolution, and his father was writer and editor Leonard Huxley. Huxley´s mother was Julia Arnold (1862–1908), a graduate of Somerville College, Oxford, who had gained a First in English Literature there in 1882. Julia and Leonard married in 1885 and they had four children: Margaret (1899–1981), the novelist Aldous, Trevenen and Julian.
xxx/ellauri129.html on line 613: Francis Wiener de Croissant, né Edgar Franz Wiener à Bruxelles le 28 janvier 1877 et mort à Neuilly-sur-Seine le 8 novembre 1937, est un auteur dramatique, romancier et librettiste français. Francis de Croisset est issu d'une famille juive allemande. Son grand-père, Jacques Wiener (1815-1899), s'était installé vers 1835 à Bruxelles ; graveur, il créa le premier timbre belge. Le frère cadet de celui-ci, Léopold Wiener, se fit également connaître comme graveur, médailleur et sculpteur. Le père de Francis de Croisset, Alexandre Wiener (1848-1920), était peintre. L'un de ses oncles, Samson Wiener (1851-1914), fut sénateur à la chambre haute de Belgique et bourgmestre d'une commune bruxelloise. The whole family was known for their remarkable skinless wieners. Francis' innovation was to embed his Jewish wiener in a French croissant, creating the first hot-dog.
xxx/ellauri129.html on line 675: Henry Jones (2 November 1831 – 10 February 1899) was an English writer under the name "Cavendish", an authority on whist and other card games, tennis and other lawn games. Aivan vitun iso hipsterparta muttei wiixiä. Haavuri "Dervishi" Jonesin poikia. Loppupeleissä Henryllä meni aika heikosti.
xxx/ellauri136.html on line 590: Narcismus wird 1899 von Näcke geprägt und in die Wissenschaft eingeführt und als Narzissismus von Rank (spätestens ab 1909) und Freud (bis 1911) benutzt. Ableitung von Narziss bzw. älterem Narcis (junge, schöne, selbstverliebte griechische Sagengestalt) mit dem Derivatem (Ableitungsmorphem) -ismus. Statt der „logischen“ Ableitung Narzissismus (bzw. Narcisismus) entstand durch Haplologie Narzissmus (bzw. Narcismus). Freud benutzt eine Weile die längere, logischere Form, aber entscheidet sich dann 1911 bewusst für die „kürzere und weniger übelklingende“ Form.
xxx/ellauri136.html on line 592: 1905, from German Narzissismus, coined 1899 (in "Die sexuellen Perversitäten"), by German psychiatrist Paul Näcke (1851-1913), on a comparison suggested 1898 by Havelock Ellis, from Greek Narkissos, name of a beautiful youth in mythology (Ovid, "Metamorphoses," iii.370) who fell in love with his own reflection in a spring and was turned to the flower narcissus (q.v.). Narcissus himself as a figure of self-love is attested by 1767. Coleridge used the word in a letter from 1822.
xxx/ellauri170.html on line 1120: Mead received Blavatsky's Six Esoteric Instructions and other teachings at 22 meetings headed by Blavatsky which were only attended by the Inner Group of the Theosophical Society. Nevertheless, he married Laura Cooper in 1899.
xxx/ellauri177.html on line 74: Kirjoituksensa vuoksi Zola joutui oikeuteen kunnianloukkauksesta syytettynä. Hänet tuomittiin syylliseksi, mutta Zola vältti vankilatuomion pakenemalla Englantiin. Takaisin Ranskaan Zola pääsi kuitenkin palaamaan pian, kun hallitus vaihtui. Suureksi osaksi Zolan ponnistelujen ansiosta Dreyfus armahdettiin vuonna 1899, mutta vasta vuonna 1906 – Zolan jo kuoltua – korkein oikeus kumosi kaikki syytökset.
xxx/ellauri179.html on line 38: Ernest Miller Hemingway (21. heinäkuuta 1899 Oak Park, Illinois – 2. heinäkuuta 1961 Ketchum, Idaho) oli 1900-luvun törkeimpiä yhdysvaltalaisia kirjailijoita. Ernesto oli sadisti. Tää lause yxin riittää heittämään Henpecked Hemin tuherruxineen syvälle roden pohjalle:
xxx/ellauri179.html on line 263:
1899_%28cropped%29.jpg/440px-Grace_and_Ernest_Hemingway_1899_%28cropped%29.jpg" height="250px" />
xxx/ellauri187.html on line 81: Much of Rilke’s youth was spent in search of a master. The first of these was Lou Andreas-Salomé, the philosopher and muse that Friedrich Nietzsche called “by far the smartest person I ever knew.” In 1899, the married Andreas-Salome, for whom Rilke felt a “reckless passion,” took the feeble young poet to meet Tolstoy. The meeting did not go well. Aateliset rähähti, Rilke vingahti.
xxx/ellauri202.html on line 229: Conservateur en esthétique, mais progressiste en politique, France trouve dans l'affaire Dreyfus son Histoire contemporaine (l'Orme du mail, 1897 ; le Mannequin d'osier, 1897 ; l'Anneau d'améthyste, 1899 ; Monsieur Bergeret à Paris, 1901). Il a aussi prêté sa plume aux diverses manifestations de la gauche militante. (Académie française, 1896 ; prix Nobel 1921).
xxx/ellauri225.html on line 382: Harold 'Hart' Crane (21. heinäkuuta 1899 – 27. huhtikuuta 1932) oli yhdysvaltalainen runoilija. Hän kirjoitti modernistista tai romanttista, vaikeaa ja huoliteltua runoutta. Esimerkiksi kriitikko Harold Bloom on nimennyt hänet ”henkilökohtaiseksi suosikkirunoilijakseen”.
xxx/ellauri225.html on line 408: While en route to New York aboard the steamship Orizaba, he was beaten up after making sexual advances to a male crew member. Just before noon on April 27, 1932, Crane jumped overboard into the Gulf of Mexico. Although he had been drinking heavily and left no suicide note, witnesses believed his intentions to be suicidal, as several reported that he exclaimed "Goodbye, everybody!" before throwing himself overboard. His body was never recovered. A marker in the form of a lifesaver candy on his father´s tombstone at Park Cemetery outside Garrettsville, Portage County, Ohio includes the inscription, "Harold Hart Crane 1899–1932 lost completely at sea". Ai Hart olikin oikeasti Harold, niinkuin bändärinsä Bloom. Childe Haroldeja olisivat halunneet olla kumpikin. But they FAILED!
xxx/ellauri230.html on line 64: Yasunari tuli vastaan Hoblan tiistairistikossa. Born in 1899, Kawabata graduated from the then Tokyo Imperial University. When he was young, he attracted attention as a novelist in the Shinkankakuha (new impressions) literary group, and gradually deepened his knowledge about the beauty particular to Japan. His outstanding works include “Izu no Odoriko” (Izu dancer), “Yukiguni” (Snow Country) and “Koto” (The Old Capital). He killed himself by inhaling gas in 1972.
xxx/ellauri231.html on line 393: Vuonna 1899 alkoi Buninin ystävyys Maksim Gorkin kanssa, jolle hän omisti Falling Leaves (1901) -runokokoelmansa ja jonka luona hän myöhemmin vieraili Capri-housuissa. Bunin liittyi Gorkin (Kuuma) Znanie (Tieto) -ryhmään. Toinen vaikuttaja ja innoittaja oli Leo Tolstoi (Tukeva), jonka hän tapasi Moskovassa tammikuussa 1894. Jälkimmäisen proosaan tosin ihastunut Bunin yritti epätoivoisesti seurata myös suurmiehen elämäntapaa vieraillessaan lahkojen siirtokunnissa ja tekemässä paljon kovaa työtä. Hänet tuomittiin jopa kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen Tolstoilaisen kirjallisuuden laittomasta levittämisestä syksyllä 1894, mutta hän välttyi vankilasta yleisen armahduksen ansiosta. Hän tapasi Anton Chekovin vuonna 1896, ja siitä syntyi vahva ystävyys.
xxx/ellauri273.html on line 329: Miguel Ángel Asturias Rosales (19. lokakuuta 1899 – 9. kesäkuuta 1974) oli guatemalalainen diplomaatti ja kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 1967. Samainen Asturias sai Leninin kv. rauhanpalkinnon edellisenä vuonna! Mistäspäin nyt tuuli? Aivan tavatonta. Oliko Vietnamin sota tässä takana? No Nerudakin pokkasi molemmat, joskaan ei peräkkäisinä vuosina. Ja Linus Pauling, kerrankin aiheesta, hyvästä Paula-kahvista! Sean McBridelle paukahti myös 2 prenikkaa. Ynnä Nelson Mandelalle. Martti Ahtishaarikin sai molemmat mutta näyttää vetäneen Lenin-palkinnon alas vessanpöntöstä. Kahden palkinnon saaneista on ilmeisesti tullut kinaa maailman kahden navan välillä, kumman leiriin kaveri on laskettava. Voi että kaipaankin noita 2-napaisia aikoja, jospa saisin ne takaisin!
xxx/ellauri280.html on line 254: Ekibastuz (kaz. Екібастұз, ven. Экибастуз) on kaupunki Kazakstanin pohjoisosoissa Pavlodarin alueella, pääkaupunki Astanasta itäkoilliseen johtavan pääradan ja valtatien varrella. Vuoden 2012 alussa kaupungissa asui runsas 128K henkeä. Vuonna 1899 paikkakunnalle perustettiin asutus radan rakentamisen seurauksena. Asutus hylättiin vallankumouksen ja maailmansotien tuloksena, mutta 1948 uutta asutusta ryhdyttiin jälleen rakentamaan. Ekibastuz sijaitsee laajan Pavlodarin hiilikentän alueella. Vuonna 1954 alueen avokaivoksilta lähtivät ensimmäiset hiilikuormat. Paikkakunta sai paikkakunnan aseman vuonna 1957. Se muistuttaa arkkitehtonisesti Kouvolaa.
xxx/ellauri291.html on line 375: Buurien sota, 1899-1902
xxx/ellauri319.html on line 107: Houston Stewart Chamberlain (/ˈtʃeɪmbərlɪn/; 9 September 1855 – 9 January 1927) was a British-German philosopher who wrote works about political philosophy and natural science. His writing promoted German ethnonationalism, antisemitism, and scientific racism; and he has been described as a "racialist writer". His best-known book, the two-volume Die Grundlagen des neunzehnten Jahrhunderts (The Foundations of the Nineteenth Century), published 1899, became highly influential in the pan-Germanic Völkisch movements of the early 20th century, and later influenced the antisemitism of Nazi racial policy. Indeed, Chamberlain has been referred to as "Hitler's John the Baptist".
xxx/ellauri319.html on line 401: Vincas Kudirka (1858–1899), Lithuanian poet and physician; died from tuberculosis
xxx/ellauri319.html on line 581:
18999-1Zec.jpg" width="50%" />