ellauri030.html on line 547: Vuonna 1831 Berliinissä puhkesi koleraepidemia ja sekä Hegel että Fichte pakenivat kaupungista. Hegel tuli takaisin liian aikaisin, sai tartunnan ja kuoli muutama päivä myöhemmin. Schopenhauer sen sijaan muutti etelään ja asettui loppuiäkseen Frankfurtiin vuonna 1833. Siellä hän eli yksin ainoana seuranaan lemmikkinsä villakoira Atma tai vaihtovuoroisesti Butz. Atma oli nimetty hindujen maailmansielun Atmanin mukaan. Schopenhauer testamenttasi koiralleen 300 guldenia. (Saksalaisten mukaan Atmoja oli useampia ennen Butzia. Se ei käy ilmi montax oli Butzeja. Nelijalkaisia pesänjakajia.)
ellauri033.html on line 615: Franz Ludwig Karl Friedrich Passow, född 20 september 1786 i Ludwigslust, död 11 mars 1833 i Breslau, var en tysk klassisk filolog och lexikograf. Han var måg till Ludwig Wachler och svärfar till Adalbert Falk.
ellauri036.html on line 24: Musset kirjoitti 23-vuotiaana muistelmat kolmesta George Sandin kaa elämästään vuodesta 1833-6. Mulla on kärsittynä jo melkein 70 vuoden mustelmat, niistä 44 Seijan kaa.
ellauri036.html on line 44: Sand oli kova kirjoittamaan, yli 70 romaania ja 50 muuta prujausta. Sand tunnettiin aikanaan romaaniensa ohella myös hänen lukuisista rakkaussuhteistaan kuuluisiin miehiin. Sandilla oli suhde Alfred de Musset´n (1833–1835), Frédéric Chopinin (1836–1847) ja siinä välissä ehkä myös Franz Lisztin kanssa. Keuhkosairaan Chopinin Sand jätti pari vuotta ennen tämän kuolemaa lapsistaan johtuneen kiistan vuoksi. Chopin pelkäsi tulevansa elävältä haudatuxi ja vaati ruumiinavausta. Sillä oli kokonainen nippu keuhkosairauxia, puuttui enää korona. Arkussa ei saa vedetyxi henkeä, voi tukehtua kuoliaaxi. Hautajaisissa piti soittaa Mozartin Requiem, mutta ne viivästyivät, koska kirkko ei sallinut naisten rallattavan seurakunnassa. No suostui ne sitten julkisuuden pakosta, mutta pitkin hampain.
ellauri036.html on line 121: Nyt tulee joku ihan päätön episodi. Leski on ize säveltänyt jonkun kauniin aarian (siis sen ajan hitin), ja huijannut Mussea et se olis 183314" data-nimi="Stradella Alessandro">Stradellan (italialaisen barokkisäveltäjän). Vaan ei ollutkaan, ihan ize oli leski sen osannut säveltää! Jostain vitun syystä Musse SUUTTUU sille tästä! Mitä vittua? Mitä halvatun narsismia tää nyt on? Eikä siinä kaikki, leskellä on päiväkirja, jossa sillä on jotain salattavia kohtia, joissa se ilmeisesti puhuu Mussesta. Musse alkaa taas olla neuroottisen mustasukkainen, ihan paranoidi paska. Leski tuntee jonkun Dalensin, linnanherran jonka kanssa sillä on ollut vähän samanlaista jimbajambaa kuin Mussen kanssa aluxi. Vainko aluxi? Musse käy nyt tosi kuumana. "Mutta kaiken kaikkiaan", sanoin äkkiä itselleni, "hän antautui jotenkin nopeasti." Ettei vaan siinä ollut joku koira haudattuna? No ei, Dalens oli kyllä kosiskellut leskeä, mut ei siitä ollut tullut valmista. Musse rauhoittuu.
ellauri037.html on line 598: Loppuajan eli 1833-1860 Sope asui Frankfurtissa puudeleiden sielunvaelluxen luojana, milloin Atma, milloin Butz (sielu ja sen vihollinen vuoron perään). Voitti norjalaisilta palkinnon kotiaineella tahdon vapaudesta, ei saanut tanskalaisilta toista moraalin alkuperästä, vaikka oli ainoo osanottaja. Haukkui liian nimekkäitä filosofeja. Sope oli ollut varma voitosta (ylläri) ja raivostui. Vitun tanskalaiset! Se julkaisi molemmat prujauxet omalla kustannuxella ja haukkui tanskalaisia vielä esipuheessa. Ammattifilosofit ei viizineet edes pierasta Schopenhauerin suuntaan, mut kaikenlaiset diletantit alkoi innostua sen räväköistä jutuista, monet lakimiehiä. Yx bändäri erityisesti, Frauenstädter, roikkui sitkeästi Sopessa ja sai lopulta sen Nachlassin. Hulluna vuotena Sope pelkäs omaisuutensa ja henkensä puolesta ja kannusti kovasti kurin ja järjestyxen palautusta. Lahjotti kiikarinsa upseereille että löytävät nihilistit paremmin. Kun vasemmistohegeliläiset (kuten Marx) puhui edistyxen puolesta, Sope sanoi kuin Jeesus että köyhät teillä on aina keskuudessanne ja hyvä niin, jää hajurakoa. Sitäpaizi on hyvä vään kun tulee apuharvennusta.
ellauri042.html on line 701: In 1833, the family moved to Tula where the father bought a manor. Shortly after the death of his mother in 1837, Fyodor (16 yrs) was sent to St. Petersburg where he entered the Army Engineering College. 2 years later, in 1839, Dostoevsky´s more and more tyrannical father died, probably of apoplexy, but there were strong rumours that he was murdered by his own serfs in a quarrel. (Unless it was Fedja who dunit.) Against the background of this legend, Sigmund Freud later interpreted the patricide in the novel “The brothers Karamazov” as showing Fedja hated his father´s guts. True, but the main thing was the epilepsy, wait and see.
ellauri047.html on line 981: 18332">

Merkantilismi

ellauri048.html on line 1106: Arthur Henry Hallam (1 February 1811 – 15 September 1833) was an English poet, best known as the subject of a major work, In Memoriam, by his close friend and fellow poet Alfred Tennyson. Hallam has been described as the jeune homme fatal (French for "doomed young man") of his generation.
ellauri048.html on line 1116: In July 1833, Hallam visited Emilia. On 3 August, he left with his father for Europe. On 13 September, they went to Vienna, with Hallam complaining of fever and chill. It was apparently a recurrence of the "ague" he had suffered earlier that year, and, although it would delay their departure to Prague, there seemed to be little cause for alarm. Quinine and a few days rest were prescribed. By Sunday 15th, Hallam felt sufficiently better to take a short walk with his father in the evening. When he returned to the hotel he ordered some sack and lay down on the sofa, talking cheerfully all the time. Leaving his son reading in front of the fire, his father went out for a further stroll. He returned to find Hallam still on the sofa, apparently asleep apart from the position of his head. All efforts to rouse him were in vain. Arthur Hallam was dead at the age of twenty-two.
ellauri054.html on line 527: Browning´s early career began promisingly, but collapsed. The long poems Pauline (1833) and Paracelsus (1835) received some acclaim, but in 1840 the difficult Sordello, which was seen as wilfully obscure, brought his poetry into disrepute. His reputation took more than a decade to recover, during which time he moved away from the Shelleyan forms of his early period and developed a more personal style.
ellauri078.html on line 139: By the time of Emily’s early childhood, there were three children in the household. Her brother, William Austin Dickinson, had preceded her by a year and a half. Her sister, Lavinia Norcross Dickinson, was born in 1833. All three children attended the one-room primary school in Amherst and then moved on to Amherst Academy, the school out of which Amherst College had grown. The brother and sisters’ education was soon divided. Austin was sent to Williston Seminary in 1842; Emily and Vinnie continued at Amherst Academy.
ellauri146.html on line 52: 1833 heiratete er die 10 Jahre ältere Louise Christiane Clostermeier, aber die Ehe erwies sich schnell als unglücklich. 1834 gab er sein Amt auf. Er reiste über Frankfurt am Main, wo er sich mit seinem Verleger überwarf, nach Düsseldorf. Dort hatte er sein Wohnhaus auf der Bolkerstraße 6. Der heutige Nachkriegsbau in der Ritterstraße 21 zeigt eine Steintafel, die auf seinen damaligen Aufenthalt hinweist: „In diesem Hause Litt und Stritt der Dichter Chr. Dietr. Grabbe 1834 bis 1836“. Dort arbeitete er mit Karl Immermann, den er 1831 kennengelernt hatte, an dem von diesem erneuerten Stadttheater. Doch auch diese Zusammenarbeit dauerte wegen der Depressivität und der Alkoholexzesse Grabbes nicht lange. 1836 kehrte er noch einmal nach Detmold zurück; seine Frau reichte die Scheidung ein. Noch im selben Jahr starb Grabbe in seiner Geburtsstadt an Rückenmarksschwindsucht, totalement épuisé par l'alcoolisme, aupres sa femme, le seul être qui soit resté disposé à l'accueillir. LOL.
ellauri146.html on line 400: One of the outstanding features of the Romantic era in France was the re-evaluation of the feminine. It was widely assumed that man's capacity for rational thought and scientific achievement needed to be tempered by woman's capacity for sentiment. Indeed, the beneficial influence of woman's love and compassion was considered a necessary precondition to moral development, both for the individual and for all mankind. Woman thus had redemptive qualities (cash value). Perhaps the purest expression of this constellation of ideas is to be found in the utopian religious sects of the period and in the Romantic epic. Alfred de Vigny's Eloa (1824) may be read in this context. Eloa is the first of a series of angel women appearing in the Romantic epic. She is followed by Rachel in Edgar Quinet's Ahasvérus (1833), Sémida in Alexandre Soumet's La Divine Epopée (1840), Marie in Alphonse Constant's La Mère de Dieu (1844) and Liberté in Victor Hugo's La Fin de Satan (fragments written in 1854 and 1859, published posthumously in 1886). The mission of these quasi-divine female figures is to help put an end to evil.
ellauri146.html on line 414: Vigny oli lyriikassaan romantiikan läpimurron edeltäjiä, samoin hän on ensimmäisiä, jotka hylkäsivät pseudoklassismin säännöt ja kulkee William Shakespearen jalanjälkiä. 1829 esitettiin Théâtre français’ssa Vignyn käännös Shakespearen Othellosta, joka aikanaan oli merkittävä rohkean, realistisen tyylinsä vuoksi. Odéonissa 1831 esitetty La maréchale d’Ancre käsittelee historiallista aihetta 1600-luvulta ja on Vignylle tyypillisesti fatalistinen. Pariisin oopperassa 1833 esitetty näytelmä Quitte pour la peur edustaa 1700-luvun tyyliä.
ellauri180.html on line 197: Baillie (1833) also describes gonococcal phimosis and recommends that the initial treatment is nugatory' (inoperative) involving the washing of the penis (and under the prepuce with soap and tepid water, followed by the application of calomel ointment. Abernathy also warns against immediate circumcision in the face of a morbidly sensitive surface' (and declares that Sir Edward Home agrees with him!). He advocates that the posthitis (inflamed foreskin) should be allowed to soothe and allay' before surgical intervention. We can assume that the complications recognized by both Abernathy and Baillie were re-phimosis, re-stricture or suppuration; what is clear is that circumcision was not a procedure taken lightly at that time. Interestingly, neither author mentions circumcision in the neonate, suggesting that it had not yet significantly entered the domain of English surgeons.
ellauri188.html on line 307: Tää kirja on vlta 1846. Ranskixet valtas saaren v 1842. Orjuutta lopeteltiin briteissä 1833 lähtien, mutta se oli voimassa yhä Ranskan siirtomaissa hulluun vuoteen 1848 saakka ja USAssa kiistaluuna vielä sisällissodassa 1865.
ellauri196.html on line 306: Vuonna 1833 hän avioitui Wynigenistä olevan Henriette Zeenderin (1805-1872) kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta: Henriette (1834-1890), Albert (1835-1882) ja Cecile (1837-1914). Pojasta tuli myös pastori ja hän monilla aloilla jatkoi isänsä sosiaalisia uudistuksia Bernin kantonissa.
ellauri197.html on line 651: In March 1833, "Pauline, a Fragment of a Confession" was published anonymously by Saunders and Otley at the expense of the author, Robert Browning, who received the money from his aunt, Mrs Silverthorne. It is a long poem composed in homage to the poet Shelley and somewhat in his style. Originally Browning considered Pauline as the first of a series written by different aspects of himself, but he soon abandoned this idea. The press noticed the publication. However, it sold no copies. Mill oli oikeassa, narsistista jaaritusta.
ellauri198.html on line 691: In March 1833, "Pauline, a Fragment of a Confession" was published anonymously by Saunders and Otley at the expense of the author, Robert Browning, who received the money from his aunt, Mrs Silverthorne. It is a long poem composed in homage to the poet Shelley and somewhat in his style. Originally Browning considered Pauline as the first of a series written by different aspects of himself, but he soon abandoned this idea. John Stuart Mill, however, wrote that the author suffered from an "intense and morbid self-consciousness". Later Browning was rather embarrassed by the work.
ellauri198.html on line 917: Pauline: A Fragment of a Confession (also known as Pauline) is the first published poem by Robert Browning. It was written in 1832, and published anonymously in 1833. The poem is the confession of an unnamed poet to his lover, the eponymous woman. It was first reprinted in 1868 with no alterations to the text.
ellauri203.html on line 504: Näytelmä Torquato Tasso (1833) teki Kukolnikista tunnetun kirjailijan. Siitä kohtuuttomasti innostuneena hän kirjoitti useita taiteilijakohtaloita käsitteleviä draamoja, joita ei pidetty onnistuneina. Kukolnikin historialliset tragediat kuten Ruka Vsevyšnego otetšestvo spasla (”Kaikkivaltiaan käsi pelasti isänmaan”, 1834) vastasivat Nikolai I:n käsityksiä ja ne olivat aikanaan varsin suosittuja. Niissä hallitsija ilmentää kansan tahtoa, kun taas aatelisto edustaa itsekkyyttä, joka usein johtaa petokseen. Kukolnik kirjoitti samassa hengessä etupäässä Pietari I:n aikaan sijoittuvia historiallisia kertomuksia, mutta myöhemmissä teoksissaan hän pyrki välttämään yhteiskunnallisia aiheita.
ellauri254.html on line 457: George wurde als Sohn des Gastwirts und Weinhändlers Stephan George und dessen Frau Eva (geb. Schmitt) in Büdesheim (bei Bingen) geboren. Die Familie stammte ursprünglich aus dem seit 1766 zu Frankreich gehörenden Roupeldange. Der Bruder von Georges Urgroßvater Jacob (1774–1833), Johann Baptist George (Grab in Büdesheim), war von hier nach Büdesheim gezogen und hatte (da selbst kinderlos) als Erben Georges Großvater Anton (1808–1888; Soldat unter Karl X.) sowie dessen Bruder Etienne (den späteren Politiker) zu sich geholt. Stefan George galt als verschlossenes, eigenbrötlerisches Kind, das schon früh zur Selbstherrlichkeit neigte. Ach ja! das heisst Narzissismus bei Freud.
ellauri276.html on line 152: Nikolai Porfiryevich Grekov (21. helmikuuta (5. maaliskuuta), 1807, Kazanskoje kylä, Efremovin piiri, Tulan maakunta - 1866, Moskova) - venäläinen runoilija ja kääntäjä. Syntynyt sotilasperheeseen. Hän valmistui Moskovan yliopistosta (1827), palveli Moskovan aateliskokouksessa. Vuodesta 1833 - eläkkeellä - hän asui pääasiassa Kazanin kartanolla. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli onneton, vaikka selvisi vaimostaan, viidestä lapsestaan ​​ja veljestään.
ellauri345.html on line 671: Georg Friedrich Daumer (s. 5. maaliskuuta 1800 Nürnbergissä; † 13. joulukuuta 1875 Würzburgissa, salanimet: Dr. Amadeus Ottokar, Eusebius Emmeran) oli saksalainen uskonnollinen filosofi ja runoilija. Hänestä tuli myös Kaspar Hauserin opettaja. Kaspar Hauser (* oletettavasti 30. huhtikuuta 1812; † 17. joulukuuta 1833 Ansbachissa) tuli tunnetuksi "salaperäisenä löytölapsena". Jonkinlainen julkkis aikanaan, kuten Daumerkin.
ellauri370.html on line 386: Eugen Karl Dühring (* 12. Januar 1833 in Berlin; † 21. September 1921 in Nowawes, heute Potsdam-Babelsberg) war Philosoph, Nationalökonom und Mitbegründer des Rassenantisemitismus im Deutschen Kaiserreich. Er wurde damit zu einem Vordenker des späteren Nationalsozialismus.
ellauri374.html on line 660: Aleksanteri Pushkin vieraili Orenburgissa vuonna 1833 tutkimusmatkalla kirjojensa Pugatšovin historia ja kuuluisan romaanin Kapteenin tytär parissa. Hän tapasi täällä ystävänsä Salvador Dalin, joka myöhemmin kirjoitti ensimmäisen yhtään vakavan venäjän kielen sanakirjan.
xxx/ellauri128.html on line 185: Rahel Varnhagen von Ense, geborene Levin (* 19. Mai 1771 in Berlin; † 7. März 1833 ebenda, auch Robert bzw. Robert-Tornow, angenommener Familienname ab Mitte der 1790er-Jahre, Friedericke Antonie, Taufname ab 1814), war eine deutsche Schriftstellerin und Salonnière jüdischer Herkunft. Rahel Varnhagen gehörte der romantischen Epoche an und vertrat zugleich Positionen der europäischen Aufklärung. Sie trat für die jüdische Emanzipation und die Emanzipation der Frauen ein.
xxx/ellauri129.html on line 718: Charles Nodier (29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska – 27. tammikuuta 1844 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja. Hän oli varhaisromantiikan kauden johtavia kirjastonhoitajia. Nodierista tuli 1797 kirjastonhoitaja Besançoniin, missä julkaisi kaksi hyönteistieteellistä teosta. Menetettyään tämän vuoxi paikkansa Nodier siirtyi Pariisiin. tutki siellä muiden maiden kirjallisuutta ja kirjoitti Wertheriä jäljittelevät romaanit Les proscrits (1802) ja Le peintre de Saltzbourg (1803). Hänestä tuli nyt yksi kirjallisen vallankumouksen johtajia, joskaan hän ei ollut ankarauskoinen romantikko. Satiirinen oodi La Napoléone (1802) tuotti Nodierille vankeutta. Sittemmin hän joutui välttelemään Pariisia, ja vuoteen 1814 hän vietti harhailevaa elämää. Restauraation aikana hänestä tuli innokas rojalisti. Hän sai aateliskirjan, pääsi 1823 arsenaalin ylikirjastonhoitajaksi, 1833 Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri129.html on line 720: Nodier oli luonnontutkija, nuorgrammaatikko. historioitsija, politikoitsija, runoilijoitsija ja romaanikirjastonhoitaja. Oivallinen, yksinkertainen, kuultavan selkeä tyyli kannattaa hänen runsasta tuotantoaan. Nodierin värikkäistä ja jännittävistä totaalisesti unohtuneista romaaneista merkittäviä ovat muun muassa Jean Sbogar, Thérèse Aubert, Smarra, ou les démons de la nuit. Le roi de Bohème et ses sept châteaux, La fée aux miettes, Mademoiselle de Marsan (1832–1834, Œuvres de Nodier), historiallisista teoksista Le dernier banquet des Girondins (1833).
xxx/ellauri139.html on line 1047: Pian heinäkuun vallankumouksen jälkeen M. Lebrun nimettiin Imprimerie royale (Royal Publishing House) johtajaksi ja yritti palkata Hégésippeä, mutta kaksikymmentä vuotta vanha runoilija oli jo luopunut tästä urasta. Pariisissa, hän oli tavallisesti houseless, ja altistuvat itsensä vaaroista kolera sairaalan suuri epidemia 1832 yksinkertaisesti saada suojaa ja ruokaa. Vuonna 1833, vaikeuksissa, hän palasi Madame Guérard n Provins toipua ja alkoi eräänlainen satiirinen serial kutsutaan Diogene (nimetty kreikkalaisen Cynic Diogenes ) mallina lehden La NEMESIS julkaiseman Auguste-Marseille Barthélemyn , mutta puute luetuin Maakuntakaupunki ja luovat kilpailut tekivät hankkeen epäonnistuneeksi. Vieraillut useita kannattajiaan ja osallistunut kaksintaisteluun, Hégésippe palasi Pariisiin.
xxx/ellauri167.html on line 73: 1833.jpg" height="200px" />
xxx/ellauri173.html on line 306: 18335">

Toinen Ralf

xxx/ellauri231.html on line 80: Swedish chemist, innovator, and armaments manufacturer (1833-1896)

xxx/ellauri231.html on line 81: *October 21st, 1833, Stockholm †December 10th, 1896, Sanremo

xxx/ellauri319.html on line 258: Hän työskenteli "Telescope"- ja "Molva"-sanomalehdessä (1833-1836), joissa hänen ensimmäiset artikkelinsa julkaistiin - "Kirjalliset unelmat" (1834), "Venäläisestä romaanista ja herra Gogolin tarinoista" (1835). ). Hän toimitti "Moscow Observer" -lehteä (1838-1839). Vuonna 1839 hän muutti Pietariin, johti "Otechestvennye zapisky" -lehden kirjallisuus- ja kriittistä osastoa.
xxx/ellauri363.html on line 571: Saksalainen Wilhelm Dilthey (1833 – 1911) oli yksi ajatussuunnan uranuurtajista. Hän
xxx/ellauri363.html on line 717: Saksalainen filosofi Wilhelm Dilthey (1833–1911) on yksi modernin tai ainakin filosofisen hermeneutiikan perustajista. Hän on tärkeä välittäjä siinä henkitieteiden tiedollista perustaa tutkivassa filosofian traditiossa, jonka ensimmäisiä edustajia olivat Friedrich Schleiermacher (1768–1834) ja Johann Gustav Droysen (1808–1884), ja jota Filthy Diltheyn jälkeen 1900-luvulla kehittivät edelleen Martin "nazi" Heidegger (1889–1976), Hans-Georg "humanisti vastoin isän toiveita" Gadamer (1900–2002) ja Paul "ranu" Ricoeur (1913–2005). Dilthey kutsui filosofista projektiaan terveen järjen kritiikiksi. Hän katsoi, että Immanuel Kantin kriittinen filosofia (ks. "Kant: Puhtaan järjen kritiikki") ei antanut vastausta historiallisten tieteiden tiedollisiin ongelmiin, ja halusi siksi täydentää Kantin filosofiaa erityisesti kokemuksen transvestiittisten ehtojen osalta.
38