Charles Pierre Baudelaire naît le 9 avril 18215 au 13 rue Hautefeuille6 à Paris : ses parrain et marraine sont les parents « adoptifs » de sa mère, Pierre Perignon et Louise Coudougnan7. Celle-ci, Caroline Dufaÿs, a vingt-sept ans. Son père, Joseph-François Baudelaire, né en 1759 à La Neuville-au-Pont8, en Champagne, est alors sexagénaire. Quand il meurt en 1827, Charles n´a que cinq ans. Cet homme lettré, épris des idéaux des Lumières et amateur de peinture, peintre lui-même, laisse à Charles un héritage dont il n´aura jamais le total usufruit. Il avait épousé en premières noces, le 7 mai 1797, Jeanne Justine Rosalie Janin, avec laquelle il avait eu un fils, Claude Alphonse Baudelaire, demi-frère de Charles.
ellauri162.html on line 743: 1827 wechselte Forberg nach Hildburghausen und wurde außerordentlicher Beisitzer der Fotzenpolizeiabteilung der herzoglichen Landesregierung. 1829 wurde er mit voller Besoldung in den Ruhestand versetzt. 1840 erschien sein „Lebenslauf eines Verschwollenen“. 1848 starb Forberg nach sechswöchiger Krankheit im Alter von 77 Jahren als Herzoglich Sachsen-Meiningischer Geheimer Kanzleirat in Hildburghausen.
ellauri172.html on line 838: Les Fiancés (I promessi sposi), roman d'Alessandro Manzoni, 1825-1827. Il y a plusieurs ecclésiastiques importants dans ce roman : Don Abbondio[4],[5], Saint Abbondio est le saint patron de la ville de Côme, le cardinal Borromée canonisé au xviie siècle, cité dans l'ouvrage et personnage ayant réellement existé, le père Cristoforo brûlant d'humilité chrétienne et tendu vers le bien.
ellauri216.html on line 744: Hän sai koulutuksensa Pietarin sotatekniikan koulussa. Vaikka hän onnistuikin opinnoissaan, hän oli syvästi tyytymätön maalitauluelämään ja kääntyi rukouselämään. Vuonna 1827 hän sairastui vakavasti ja jätti armeijan maalialueelle. Hän aloitti luostarikutsun ja otti vuonna 1831 luostarivalan ja sai luostarinimen Ignatius. Pian tämän jälkeen hänet vihittiin papiksi. Hän nousi nopeasti arkkimandrillin arvoon ja hänet nimitettiin 26-vuotiaana Pietarin Pyhän Sergiuksen meriluostarin esimieheksi. Vuonna 1857 Ignatius vihittiin Kaukasuksen ja Mustanmeren piispaksi, mutta hän jäi eläkkeelle vasta neljä vuotta myöhemmin Nikolo-Babajevskin luostariin Volgalla omistautuakseen henkiselle kirjoittamiselle.
ellauri219.html on line 859: Pierre Simon de Laplace, French mathematician and astronomer (1749-1827)
ellauri276.html on line 152: Nikolai Porfiryevich Grekov (21. helmikuuta (5. maaliskuuta), 1807, Kazanskoje kylä, Efremovin piiri, Tulan maakunta - 1866, Moskova) - venäläinen runoilija ja kääntäjä. Syntynyt sotilasperheeseen. Hän valmistui Moskovan yliopistosta (1827), palveli Moskovan aateliskokouksessa. Vuodesta 1833 - eläkkeellä - hän asui pääasiassa Kazanin kartanolla. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli onneton, vaikka selvisi vaimostaan, viidestä lapsestaan ​​ja veljestään.
ellauri322.html on line 186: Jack Collinsin vanhin tytär Harriet de Boingville ja William bylsivät seitsemänkymmentäkaksi kertaa vuosina 1809-1827. Vastauksena Burkelle Thomas Paine julkaisi miehen oikeudet Godwinin avulla.
ellauri359.html on line 76: William Blake (28. marraskuuta 1757 Lontoo – 12. elokuuta 1827 Lontoo) oli englantilainen runoilija, kuvataiteilija ja kirjanpainaja. Blaken tuotantoa luonnehtii mystiikka, okkultismi ja jyrkkä yhteiskuntakritiikki. Hän teki kirjansa täysin itse: hän kirjoitti, kuvitti, painoi ja kaiversi teoksensa. Aikalaisilta Blaken teokset eivät saaneet huomiota, vaan hänen tuotantonsa herätti kiinnostusta vasta 1900-luvulla.
ellauri359.html on line 205: Kuolemapäivänä (12. elokuuta 1827) Blake työskenteli hellittämättä Dante-sarjansa parissa. Lopulta, kerrotaan, hän lopetti työskentelyn ja kääntyi vaimonsa puoleen, joka oli kyyneleissä hänen sängyn vieressä. Blaken sanotaan huutaneen häntä katsoessaan: "Pysy Kate! Pysy sellaisena kuin olet - minä piirrän muotokuvasi - sillä olet koskaan ollut minulle enkeli." Saatuaan valmiiksi tämän muotokuvan (nyt kadonnut), Blake (70vee) laski työkalunsa (lyijykynän) ja alkoi laulaa virsiä ja säkeitä.
ellauri360.html on line 495:

ellauri365.html on line 849: Gustaf Fröding, född 22 augusti 1860 på Alsters herrgård i Karlstads socken, Värmlands län, död 8 februari 1911 i Stockholm, var en svensk författare, journalist och poet. En av hans mest välkända diktsamlingar är Stänk och flikar från 1896 som bland annat innehåller dikten En morgondröm ledde till ett uppmärksammat åtal, men han är även känd för att ha publicerat andra dikter, tom på värmländsk dialekt. Som sagt, Gustaf Fröding föddes den 22 augusti 1860 på Alsters bruk i Värmland. I hemmet förekom musik och humanistisk bildning men även mycket sinnessjukdom. Fadern Ferdinand Gustaf Fröding (1826–1881), som var löjtnant, led av depression och lungsjukdom. När Gustaf föddes hade modern Anna Emilia Agardh (1827–1887), dotter till Carl Adolph Agardh, redan angripits av psykisk sjukdom, så svår att hon måste söka vård.
ellauri369.html on line 331: Jane teki näet onnistuneen vierailun sinne syyskuussa 1825. Siellä ollessaan Carlyle kirjoitti saksalaisen romanssin (1827), kokoelman Johann Karl August Musäuksen , Friedrich de la Motte Fouquén , Ludwig Tieckin , ETA Hoffmannin ja Jeanin aiemmin kääntämättömiä saksalaisia romaaneja.
ellauri369.html on line 334: Nimittäin lokakuussa 1826 Thomas ja Jane Welsh menivät naimisiin Walesin perheen tilalla Templandissa. Pian avioliiton jälkeen Carlyles muutti vaatimattomaan kotiin Comely Bankissa Edinburghissa, jonka Janen äiti oli vuokrannut heille. He asuivat siellä lokakuusta 1826 toukokuuhun 1828. Siihen aikaan Carlyle julkaisi saksalaisen romanssin , aloitti Wotton Reinfredin , omaelämäkerrallisen romaanin, jonka myös hän jätti kesken, ja julkaisi ensimmäisen artikkelinsa Edinburgh Review -julkaisuun , "Jean Paul Friedrich Richter" (1827). Se ei juuri meulaa heilauttanut Richterin asteikolla. Johann Paul Friedrich Richter, kirjailijanimi: Jean Paul (21. maaliskuuta 1763 Wunsiedel − 14. marraskuuta 1825 Bayreuth) oli saksalainen kirjailija josta lienee jo paasattu (jep, albumisa 128). Monet lukijat, etenkin Richterin naispuoliset ihailijat, uskoivat vilpittömästi, että Richter ja fiktiivinen Jean Paul olivat todella sama henkilö. Richteristä tuli hyvin kuuluisa, ja legendoja hänen epätoivoisten naisihailijoidensa tempauksista löytyy edelleen elämäkertakirjallisuudesta. Totta lienee ainakin se, että Richterillä oli useita kosijoita ja hän oli kihloissa useita kertoja ennen avioliittoaan Karoline Meyerin kanssa 1801. Kyllä pettyivät sillä oikea Richter oli aika pyllynaamainen.
ellauri369.html on line 338: Vuonna 1827 Carlyle yritti saada moraalifilosofian katedraalin St. Andrewsissa menestymättä huolimatta useiden merkittävien intellektuellien, kuten Goethen, tuesta. Hän teki myös epäonnistuneen yrityksen professuuriksi Lontoon yliopistossa. Toukokuussa 1828 Carlylet muuttivat Craigenbuttockiin, Janen vaatimattoman maataloustilan piharakennukseen Dumfriesshiressä, jossa he asuivat toukokuuhun 1834 asti. Hän kirjoitti siellä useita esseitä, jotka ansaitsivat hänelle rahaa ja lisäsivät hänen mainettaan, mukaan lukien "Elämäni" ja "Wernerin kirjoitukset ", "Goethen Helena", "Goethe", " Palovammat ", " Heynen elämä " (jokainen 1828), "Saksalaiset näytelmäkirjailijat", " Voltaire ", "Novalis " (kukin 1829), "Jean Paul Friedrich Richter Again" (1830), "Cruthers ja Jonson eli Elämän reunat: tositarina", " Lutherin psalmi " ja "Schiller" (kukin 1831). Hän aloitti, mutta ei suorittanut loppuun saksalaisen kirjallisuuden historiaa, josta hän ammentaa materiaalia esseitä " Nibelungit valehtelee ", "Varhainen saksalainen kirjallisuus" ja osia "Historial Survey of German Poetry" -kirjoituksesta (kukin 1831). Ihme tunari.
ellauri405.html on line 262: 182748464c37cd5.jpg" />
ellauri408.html on line 744: Johann Heinrich Pestalozzi (12. tammikuuta 1746 Zürich, Zürichin kantoni – 17. helmikuuta 1827 Brugg, Aargaun kantoni) oli sveitsiläinen pedagogi. Pestalozzi perusti tilalleen Neuhofiin (Aargaun kantonissa) köyhien lasten kasvatuslaitoksen (lakkautettu 1780) sekä johti 1798–1825 erilaisia kasvatuslaitoksia Stansissa, Burgdorfissa ja Yverdonissa (1805–1825).
xxx/ellauri056.html on line 611: Schellingstraße Munchen wurde 1857 nach dem Naturphilosophen Friedrich Wilhelm Schelling (1775–1854; ab 1807 in München Generalsekretär der Akademie der Bildenden Künste, sowie ab 1827 Dozent an der Universität) benannt.
xxx/ellauri086.html on line 710: Menetettyään taloudellisen tukensa Poe värväytyi armeijaan vuonna 1827. Armeijassa Poe menestyi ja pääsi vuonna 1830 West Pointin sotilasakatemiaan. Sieltä hänet erotettiin jo seuraavana vuonna sääntörikkomusten takia, jotka hän oli tehnyt tahallaan tullakseen erotetuksi.
xxx/ellauri128.html on line 206: Als sie am 8. September 1815 Goethes Besuch empfing: „Ich benahm mich sehr schlecht. Ich ließ Goethe beinah nicht sprechen!“ 1827 zogen die Varnhagens in die Beletage der Mauerstraße Nr. 36, die ihnen ihr Schwager Heinrich Nikolaus Liman (Bruder von Markus Theodors Gemahlin und Onkel der Henriette Solmar) vermietete. Auch unter dieser Adresse, die ihre letzte sein sollte, gab Rahel Varnhagen von Ense wieder Gesellschaften, an denen unter anderen die Familie Mendelssohn, der Philosoph Hegel, Heinrich Heine, Eduard Gans, Ludwig Börne und der Fürst Hermann von Pückler-Muskau teilnahmen. Einige Male besuchte das Ehepaar Varnhagen auf Reisen Goethe in Weimar und das Kurbad in Teplitz, wo Friedrich Wilhelm III. im August 1822 mit Rahel Varnhagen von Ense mehrmals die Polonaise tanzte.
xxx/ellauri129.html on line 730: Nodierin historiallisista teksteistä ei jaxa enää paasata. Nodierin koottujen runojen teos ilmestyi vuonna 1827. Myöhemmin vuonna 1876.
xxx/ellauri149.html on line 493: Paul Bötticher (2 November 1827 – 22 December 1891) was a German biblical scholar and orientalist, sometimes regarded as one of the greatest orientalists of the 19th century. Lagarde´s strong support of anti-Semitism, vocal opposition to Christianity, racial Darwinism and anti-Slavism are viewed as having been among the most influential in supporting the ideology of Nazism.
xxx/ellauri231.html on line 385: Ivan Bunin syntyi vanhempaintilallaan Voronežin maakunnassa, Aleksei Nikolajevitš Buninin (1827–1906) ja Ljudmila Aleksandrovna Buninan (os. Chubarova, 1835–1910) kolmas ja nuorin poika. Hänellä oli kaksi nuorempaa sisarta: Maša (Maria Bunina-Laskarževskaja, 1873–1930) ja Nadja (jälkimmäinen kuoli hyvin nuorena) sekä kaksi vanhempaa veljeä, Juri ja Jevgeni. Koska hän oli kotoisin pitkästä maaseudun aatelista, Bunin oli erityisen ylpeä siitä, että runoilijat Anna Bunina (1774–1829) ja Vasily Žukovski (1783–1852) olivat hänen esi-isiään.
29