ellauri002.html on line 62: 1804 – 1814: Besuch der städtischen christlichen Grundschule in Düsseldorf. Besuch des Lyzeums in Düsseldorf (heute Görres-Gymnasium) ohne Abschluss. Heine erlebt den Einzug Napoleons in Düsseldorf. Der junge Heine verehrte Napoleon zeit seines Lebens und bewunderte ihn dafür, dass er den Code civil einführte, der Juden sowie Nicht-Juden gesetzlich gleichgestellen sollte. Heine verließ 1814 das Lyzeum, ohne einen Abschluss erreicht zu haben.
ellauri017.html on line 215: 18145">Naivia jouko-oppia
ellauri037.html on line 581: Äiskän kanssa tuli taas kärhämää ja Arttu muutti Dresdeniin 1814. Se jatkoi filosofointia ja seurustelua herrasväissä ja satunnaista bylsintää. Joku nuori maalaripoika maalas siitä taulun, jossa se paranteli vähän Artun persemäistä lättyä. Silti Arttu haastoi riitaa vähän jokaisen kanssa kuin Esa Itkonen. Samalla se kirjotti magnum opusta, Maailma tahtona ja esityxenä, joka valmistui 1818. Se oli nyt asiantuntija, sillä oli hurja tahto esittää. Sope jätti sen Brockhausille, mutta riiteli joka ii-pilkusta, Brockhaus menetti hermonsa, kaiken lisäxi kirjan myynti oli surkea.
ellauri047.html on line 113: Napsu nimitti Goethen kunnialegioonaan, ja se oli siitä niin tyytyväinen että pysyi aina Napsun puolella. 1814 eli 65-vuotiaana se riiusteli vielä 30-vuotiasta Mariannea ja kyhäs sen kanssa yhdessä West-Östlicher Divaania. Osa runoista oli Mariannen tekemiä (mut Goethen nimellä). Goethe ei tykännyt nähdä sairaita eikä vainajia, nin et kun Christiane sairastui ja kuoli 1816, Goethe ei edes käynyt kazomassa, eikä tullut hautajaisiin. Size yritti vielä kosia jotain 19-vuotiasta Ulrikea 74-vuotiaana, ei tullut kauppoja. Siitä sai sentään kirjoitetuxi vielä Marienbadin elegiat.
ellauri047.html on line 117: Goethen koko tuotanto on koottu 143-osaiseen Weimarin laitokseen. Osalla Goethen teoksista on enää historiallista merkitystä, mutta hänen keskeiset runonsa ovat säilyttäneet tuoreutensa. Siltä on säästynyt 10K kirjettä ja 3K taulua toritaidetta. Erityisesti se tykkäs teatterista, sitä se oli leikkinyt kotona pienenä. Sope diggas Wilhelm Meisteriä. 1814919026" data-nimi="Emerson Ralph Waldo">Ralph Waldo Emerson valizi Goethen yhdexi 6 "mallimiehestä" (muut olivat Plato, Emanuel Swedenborg, Montaigne, Napoleon, and Shakespeare). Aika erikoinen sixpäkki miehen malleja. Mut Rafu oli aika erikoinen izekin.
ellauri052.html on line 189: 181420539_trans_NvBQzQNjv4Bq3LIVf54EuA_0Vh_nge0_-l1Mog6rDrhIX4c5tw0YDeY.jpeg?imwidth=620" width="50%" />
ellauri080.html on line 548: 1814">Autistinen Anni finaalissa
ellauri135.html on line 651: Mikhail Lermontovin runous on monipuolinen ja opettavainen, se paljastaa venäläisen kansan elämän ja käsitteet. Runouden runous on monimutkaista ja täynnä erikoisvoimaa. Tämä kuuluisa mies syntyi syksyllä vuonnaMoskova 1814 - 3 tai vanha tyyli 15. lokakuuta. Soon Helmiä täsmälleen 188v vanhempi. Hänen isänsä oli Tulan maakunnasta ja oli vuokranantajan poika. Ulkopuolinen kauneus ja ystävällisyys isän yhdistettiin hänen epämuodolliseen dispositioon. Eläkkeelle jäänyt kapteeni oli myös kuuma ja rajoittamaton.
ellauri135.html on line 667: Tuleva kirjailija syntyi lokakuussa 1814. Jo ennen uutta vuotta koko Moskovan perhe palasi Tarkhanyyn - isoäidin kiinteistöön Pmenan alueella. Misha jäi ilman äitiä, kun hän ei ollut edes kolmea vuotta vanha. Isä halusi ottaa poikansa mukaan, mutta isoäiti teki tahdon niin, että kaikki jää hänen poikansa vain, jos hän elää hänen kanssaan vasta aikuisuuteen asti.
ellauri135.html on line 771: Mihail Jurjevitš Lermontov (ven. Михаил Юрьевич Лермонтов, 15. lokakuuta (J: 3. lokakuuta) 1814 Moskova, Venäjä – 27. heinäkuuta (J: 15. heinäkuuta) 1841 Pjatigorsk, Venäjä) oli venäläinen kirjailija, Aleksandr Puškinin rinnalla venäläisen romantiikan ja Venäjän runouden kultakauden merkittävin edustaja. Häntä pidetään kielellisenä uudistajana. Hän oli rumahko. Lermontov syntyi Moskovassa merkittävässä asemassa olleeseen sukuun, jonka sanotaan olevan lähtöisin skotlantilaisesta Learmonth-suvusta, jonka esi-isä Peter Lermontoff olisi 1600-luvulla jäänyt Venäjälle jäätyään sotavangiksi. Tarinaa ei kuitenkaan ole pystytty todentamaan dokumenteilla.
ellauri161.html on line 980: Léon Henri Marie Bloy, né à Périgueux le 11 juillet 18463, est le fils de Jean-Baptiste Bloy, fonctionnaire aux Ponts et Chaussées et franc-maçon (ilmeisesti voltairelainen ateisti), et d´Anne-Marie Carreau, une ardente catholique et disciplinarienne, fille d´un soldat français qui rencontra une Espagnole pendant les guerres napoléoniennes, en 1814. Il est le deuxième d´une fratrie de sept garçons : Paul, Georges, Marc, Henri, Albert, Jules.
ellauri190.html on line 565: Napoleon Bonaparte was a French military and political leader who rose to prominence during the latter stages of the French Revolution and its associated wars in Europe. As Napoleon I, he was Emperor of the French from 1804 to 1814 and a...
ellauri194.html on line 125: 18144637.jpg" width="50%" />
ellauri196.html on line 304: Vuodesta 1812 Albert opiskeli Literarschulessa Bernissä ja muutti 1814 valmistavaan koulutukseen teologisessa korkeakoulussa. Opinnoistaan hän kirjoitti: Täällä opiskelin kolme vuotta, luin antiikin kieliä, matematiikkaa ja filosofiaa. Äidilleni sanottiin kerran: "Sanokaa pojallenne, että hänen pitäisi oppia kirjoittamaan kauniimmin, nyt hän kirjoittaa kuin emakko.” Vittu isä opetti.
ellauri257.html on line 129: Taras Hryhorovytš Ševtšenko (ukr. Тара́с Григо́рович Шевче́нко, 9. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1814 Moryntsi, Kiovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 10. maaliskuuta (J: 26. helmikuuta) 1861 Pietari, Pietarin kuvernementti, Venäjän keisarikunta) oli ukrainalainen runoilija ja taidemaalari sekä 1800-luvun ukrainalaisen kansallisen liikkeen vaikuttaja.
ellauri257.html on line 131: Taras Ševtšenko syntyi 9. maaliskuuta 1814 (uutta lukua) Moryntsissä Zvenyhorodkassa tuolloisessa Venäjän keisarikunnan Kiovan kuvernementissa. Ševtšenko oli syntyjään maaorja. Hän jäi orvoksi 12-vuotiaana. Hän oppi lukemaan kylän lukkarilta. Maaorjana Ševtšenko muutti omistajansa P. Engelhardtin mukana ensin Vilnaan ja vuonna 1831 Pietariin.
ellauri260.html on line 201: Eucken syntyi 5. tammikuuta 1846 Aurichissa, sittemmin Hannoverin kuningaskunnassa (nykyinen Ala-Saksi). Hänen isänsä Ammo Becker Eucken (1792–1851) kuoli hänen ollessaan lapsi, ja hänen äitinsä Ida Maria (1814–1872, os Gittermann) kasvatti hänet. Hän sai koulutuksensa Aurichissa, jossa yksi hänen opettajistaan oli klassinen filologi ja filosofi, suomenruozin oikeakielisyyden isä Ludwig Wilhelm Maximilian (Mikael) Reuter (1803–1881). Hän opiskeli Göttingenin yliopistossa (1863–66), jossa Hermann Lotze oli yksi hänen opettajistaan, ja Berliinin yliopistossa. Jälkimmäisessä paikassa Friedrich Adolf Trendelenburg oli professori, jonka kyseenalaiset eettiset ja eroottiset taipumukset ja filosofian historiallinen käsittely houkuttelivat häntä suuresti. Göttingen vaikutti tuppukylältä kun öizimme siellä matkalla Dresdeniin ja Puolan uuneille. Olis pitänyt yöpyä Erfurtissa, joka on isompi ja jossa Kautsky viilasi Erfurtin programmia. Engels oli tyytymätön Erfurtin programmiin, ja nuiji siitä Kautskya. Minnekäs se vallankumous unohtui? Ja miten niin uskonto on jokaisen oma asia? Sehän on oopiumia!
ellauri313.html on line 645: "She Walks in Beauty" on lordi Byronin vuonna 1814 kirjoittama lyhyt jambisen tetrametrin lyyrinen runo , joka on yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan. Sen sanotaan saaneen inspiraationsa tapahtumasta Byronin elämässä. 11. kesäkuuta 1814 Byron osallistui juhliin Lontoossa. Vieraiden joukossa oli rouva Anne Beatrix Wilmot, Byronin esiserkun, Sir Robert Wilmotin vaimo. Hänet hämmästytti hänen epätavallinen kauneutensa, ja seuraavana aamuna runo kirjoitettiin.
ellauri317.html on line 156: On vaikea korostaa liikaa, kuinka perustavanlaatuiseksi Kotliarevskin Eneida olisi Ukrainan kansalle ja heidän kulttuurilleen. Todellakin, Kotliarevski ei ole vain modernin ukrainalaisen kirjallisuuden perustaja, vaan hänen voidaan sanoa myös standardoineen ukrainan kielen: tämän hän saavutti asettamalla äidinkielensä pultavan murteen ukrainan "klassiseksi" muotoksi. Runoilijamme tuotti runon liitteenä kaikkien aikojen ensimmäisen ukrainalaisen sanakirjan, joka sisälsi yli tuhat sanaa ja säilytti kielen täyden värikkään, usein idiomaattisen monimuotoisuuden, joka on ankkuroitu ukrainalaiseen "kansanhenkeen". Hän sisällytti usein tarkoituksella seurakunnallisia, arkaaisia ja suullisesti johdettuja sanoja, jotka eivät olleet koulutettujen venäjänkielisten käsittämättömiä esitelläkseen ukrainan koko kielellistä rikkautta, joka säilytti vanhemmat slaavilaiset muodot, jotka olivat lakanneet käyttämästä venäjässä ulkomaisten (enimmäkseen ranskan kielen) takia. ja saksalainen) vaikutus. Kotliarevski ei siis vain luonut kansalliseeposta, vaan muokkasi pohjimmiltaan kansalliskielen, joka kukoistaa Taras Shevchenkon (1814–69) kaltaisiksi parin vuoden sisällä tämän uranuurtajan kuolemasta.
ellauri317.html on line 213: Puolan kuningaskunta (puol. Królestwo Polskie, ven. ца́рство По́льское, Tsarstvo Polskoje), epävirallisesti Kongressi-Puola (puol. Królestwo Kongresowe, ven. Конгрессовая Польша, Kongressovaya Pol’sha), oli Wienin kongressissa vuonna 1815 Napoleonin sotien päätteeksi perustettu Venäjän keisarin alainen epäitsenäinen valtiomuodostelma vuosina 1814–1915. Tämä kuningaskunta on Puolan kaikkiaan viidestä historiallisesta kuningaskunnasta järjestyksessä toinen. Näistä kuningaskunnista tämä on toinen epäitsenäinen. Puolan kuningaskunnalla oli vuoden 1831 kapinaan saakka Suomen suuriruhtinaskuntaa vahvempi autonomia, koska maalla oli säännöllisesti kokoontuvat valtiopäivät sekä oma armeija.
ellauri322.html on line 191: Neljä vuotta myöhemmin Godwin meni naimisiin uudelleen ja hänen uusi vaimonsa Mary Jane Clairmont toi avioliittoon kaksi omaa lastaan, joista merkittävin oli Claire Clairmont. Clairesta on muistaaxeni ohimenevästi paasattu. (Kz. albumi 14.) Wollstonecraftin tyttäret vihasivat uutta rouva Godwinia ja huomiota, jonka hän kiinnitti omaan tyttäreensä. Godwinin perheestä tuli yhä epämukavampi paikka asua jännitteiden noustessa ja velkojen kasvaessa. Teini-ikäiset Mary ja Claire pakenivat juoksemalla mantereelle Shelleyn kanssa vuonna 1814. Jäljelle jäänyt Fanny kantoi suurimman osan äitipuolensa vihasta. Hän eristettiin yhä enemmän perheestään ja kuoli itsemurhaan vuonna 1816.
ellauri328.html on line 152: Samaan aikaan toisaalla Venäjästä tuli kuudennen Napoleonin vastaisen liittouman perustaja, johon pian kuului myös Preussi , jota johti William First. Tappelut siirtyvät Sleesian alueelle. Tappio Lützenissä ja Bautzenissa lannisti Aleksanterin ja Wilhelmin, ja he tekivät rauhan Napoleonin kanssa. Myöhemmin Napoleon kutsui tätä Plopovin izemurhasiirroxi kampanjassa 1813-1814. Aselevon aikana liittoutumaan liittyivät Napoleonin ex-marsalkka pelle Bernadotten johtama Ruotsi ja Ransu II :n johtama Itävallan keisarikunta. Liittoutuneet yhdistyivät kolmeksi suureksi armeijaksi, pohjoisessa marsalkka Bernadotten johdolla pohjoisessa, idässä Preussin kenttämarsalkka Gebhard Blücherin johtamassa sleesialaisarmeijassa ja etelässä itävaltalaisen Schwarzenbergin herttuan Karlin johtamassa boheemipumpussa. Poliittisista syistä Aleksanteri ei vaatinut venäläisten kenraalien nimittämistä minkään armeijan komentajaksi. Aselepo päättyy ja armeijat siirtyvät kohti Dresdeniä, joka on tärkein tukikohta Napoleonin armeijan tarvikkeiden ja aseiden täydentämiselle. Liittoutuneet kehittävät taistelusuunnitelmaa. Böömin armeija lähestyy Dresdeniä.
ellauri345.html on line 294: Marianne von Willemer (* 20. November 1784 in Linz (?); † 6. Dezember 1860 in Frankfurt am Main; gebürtig wahrscheinlich als Marianne Pirngruber; auch: Maria Anna Katharina Theresia Jung) war eine aus Österreich stammende Schauspielerin, Sängerin (Sopran) und Tänzerin. Im Alter von 14 Jahren siedelte sie nach Frankfurt am Main über. Sie entwickelte sich zu einem lebhaften und lernfähigen Kind und erhielt privaten Unterricht unter einem Pfarrer. „Demoiselle Jung muß eine gute Lehrmeisterin gehabt haben und macht ihrer Lehrmeisterin auch keine Schande.“ sagte der Bräutigam, als sie die dritte Frau des Frankfurter Bankiers Johann Jakob von Willemer wurde. Diesem freundschaftlich verbunden, begegnete Johann Wolfgang von Goethe auch Marianne in den Jahren 1814 und 1815 und verewigte sie im Buch Suleika seines Spätwerks West-östlicher Divan. Unter den zahlreichen Musen Goethes war Marianne die einzige Mitautorin eines seiner Werke, denn der „Divan“ enthält auch – wie erst postum bekannt wurde – einige Gedichte aus ihrer Feder.
ellauri369.html on line 309: Carlylen varhaiskasvatus tuli hänen äidiltään, joka opetti hänelle lukemista (huolimatta siitä, että hiän oli tuskin lukutaitoinen), ja hänen isänsä opetti hänelle laskennan (huolimatta siitä että käytti siihen sekä sormia että varpaita). Tämän jälkeen hän meni Annan Akatemiaan ( n. 1806–1809 ), jossa hän opiskeli alkeellista kreikkaa, luki sujuvasti latinaa ja ranskaa ja opiskeli aritmetiikkaa "aivan hyvin". Häntä kiinnosti matematiikka ja geometria ja osoitti suurta lahjakkuutta näissä aiheissa, Carlyle-ympyrän keksimisen ansiosta. Yliopiston kirjastossa hän luki monia tärkeitä teoksia 1700-luvun ja nykyajan historiasta, filosofiasta ja kauniista kirjeistä. Carlyle aloitti opettamisen Annan Academyssa kesäkuussa 1814. Hän piti ensimmäiset koesaarnansa joulukuussa 1814 ja joulukuussa 1815, jotka molemmat ovat kadonneet.
ellauri375.html on line 658: Congress of Vienna (1814-1815): Following the Napoleonic Wars, European powers convened to negotiate a new balance of power, leading to a period of relative stability in Europe known as the Concert of Europe.
ellauri382.html on line 774: Ukrainalainen Taras Ševtšenko (1814–1861) kirjoitti runoelman, joka kertoi Katerynan onnettomasta rakkaudesta venäläiseen sotilaaseen. Mies hylkäsi Katerynan, ja kuten kuvasta näkyy se oli pannut Katerynan paxuxi.
xxx/ellauri056.html on line 365: Karl Wilhelm Friedrich Schlegel (* 10. März 1772 in Hannover; † 12. Januar 1829 in Dresden), seit 1814 von Schlegel, meist kurz Friedrich Schlegel genannt, war ein deutscher Kulturphilosoph, Schriftsteller, Literatur- und Kunstkritiker, Historiker und Altphilologe. Friedrich Schlegel war neben seinem Grossbruder August Wilhelm Schlegel einer der wichtigsten Vertreter der „Jenaer Frühromantik“.
xxx/ellauri056.html on line 555: Johann Gottlieb Fichte (19. toukokuuta 1762 Rammenau – 29. tammikuuta 1814 Berliini) oli saksalainen filosofi. Hän kuuluu merkittävimpiin saksalaisen idealismin edustajiin. Häntä pidetään joskus saksalaisen nationalismin ja antisemitismin isänä, vaikkakin tahtomattaan. Moni muukin tulee jonkun nolon lapsen isäxi ihan tahtomattaan.
xxx/ellauri059.html on line 475: Kun Medicit oli häädetty Firenzen johdosta, Savonarola muodosti kaupungista teokratian, jonka kuninkaaksi julistettiin Kristus. Varakuninkaana perintöä odotellessa toimi Arola. 18147270634922" data-nimi="Aleksanteri VI Paavi">Paavi Aleksanteri VI, joka ensi alkuun oli osoittanut Savonarolaa kohtaan ymmärtämystä, tyrmistyi kun kaupunki ei suostunutkaan tukemaan häntä taistelussa Ranskaa vastaan. Pitkälti poliittisista syistä hän ekskommunikoi Savonarolan 12. toukokuuta 1497 syyttäen häntä ”harhaoppisuudesta, lahkolaisuudesta ja Pyhän istuimen halveksimisesta”. Hän myös kielsi Savonarolaa saarnaamasta. Savonarola tottelikin paavin käskyä jonkin aikaa, mutta aloitti saarnaamisen pian uudestaan. Paavin kielto sai hänet kääntymään entistä kiivaammin katolisen kirkon hierarkiaa vastaan.
xxx/ellauri128.html on line 186: Rahel Varnhagen von Ense, geborene Levin (* 19. Mai 1771 in Berlin; † 7. März 1833 ebenda, auch Robert bzw. Robert-Tornow, angenommener Familienname ab Mitte der 1790er-Jahre, Friedericke Antonie, Taufname ab 1814), war eine deutsche Schriftstellerin und Salonnière jüdischer Herkunft. Rahel Varnhagen gehörte der romantischen Epoche an und vertrat zugleich Positionen der europäischen Aufklärung. Sie trat für die jüdische Emanzipation und die Emanzipation der Frauen ein.
xxx/ellauri128.html on line 194: Mit dem gleichaltrigen angehenden Mediziner David Veit (1771–1814), der Goethe in Weimar besuchte und ihr seine äußere Erscheinung genau schildern musste, führte die junge Levin eine ausgiebige Korrespondenz, die sich auf Fragen des jüdischen Selbstverständnisses ausdehnte. Ihre Außenseiterrolle als Frau und als Jüdin, die ihr weder eine akademische Bildung noch die intellektuelle Teilhabe am aufgeklärten Diskurs ermöglichte, erlebte sie als bedrückend. Ihrer eigenen Sensibilität sowie ihrem Ungenügen an dem Missverhältnis zwischen Anspruch und Wirklichkeit gab sie wie folgt Ausdruck: „Ich verstell’ mich, artig bin ich, daß man vernünftig sein muß, weiß ich; aber ich bin zu klein das auszuhalten, zu klein; ich will nicht rechnen, daß ich keinen empfindlichern reizbareren Menschen kenne, und der immer in Einer Unannehmlichkeit tausend empfindet, weil er die Karaktere kennt, die sie ihm spielen, und immer denkt und kombinirt, ich bin zu klein, denn nur ein solcher kleiner Körper hält das nicht aus.“
xxx/ellauri128.html on line 204: Neben anderen Liebeleien erlebte Rahel Robert, die sehr kritisch über die bürgerliche Ehe zwischen Mann und Frau dachte, auch das Scheitern ihres Verlöbnisses mit dem spanischen Gesandten Rafael Eugenio Rufino d’Urquijo Ybaizal y Taborga (1769–1839), der sie mit Streitszenen quälte. Was d’Urquijo betrifft, den sie als unbeherrscht und eifersüchtig erlebt hatte, trug sie ihm nichts nach: „Er hat mich zu sehr, zu oft, und immerweg beleidigt; gut bin ich ihm auch“, schrieb sie an Karl August Varnhagen, mit dem sie inzwischen seit fünf Jahren verlobt war. Am 15. Juli 1814 heiratete d’Urquijo in Berlin Louise von Fuchs (1792–1862); neun Wochen später, am 27. September, heiratete Rahel Robert, ebenfalls wieder in Berlin, den vierzehn Jahre jüngeren Diplomaten, Historiker und Publizisten Varnhagen, der in Österreich den Namenszusatz seiner adligen Vorfahren „von Ense“ angenommen hatte. Das geschah zu einer Zeit, als er noch Gefahr lief, als gebürtiger Düsseldorfer von Napoleons Truppen rekrutiert zu werden. Später wurde der Adelstitel, den beide Ehepartner trugen, durch ein Patent des preußischen Königs Friedrich Wilhelm III. bestätigt. Kurz zuvor, am 23. September, war Rahel zum evangelischen Christentum konvertiert. Bei der Hochzeit war der gemeinsame Freund Friedrich de la Motte Fouqué zugegen.
xxx/ellauri129.html on line 721: Charles Nodier (29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska – 27. tammikuuta 1844 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja. Hän oli varhaisromantiikan kauden johtavia kirjastonhoitajia. Nodierista tuli 1797 kirjastonhoitaja Besançoniin, missä julkaisi kaksi hyönteistieteellistä teosta. Menetettyään tämän vuoxi paikkansa Nodier siirtyi Pariisiin. tutki siellä muiden maiden kirjallisuutta ja kirjoitti Wertheriä jäljittelevät romaanit Les proscrits (1802) ja Le peintre de Saltzbourg (1803). Hänestä tuli nyt yksi kirjallisen vallankumouksen johtajia, joskaan hän ei ollut ankarauskoinen romantikko. Satiirinen oodi La Napoléone (1802) tuotti Nodierille vankeutta. Sittemmin hän joutui välttelemään Pariisia, ja vuoteen 1814 hän vietti harhailevaa elämää. Restauraation aikana hänestä tuli innokas rojalisti. Hän sai aateliskirjan, pääsi 1823 arsenaalin ylikirjastonhoitajaksi, 1833 Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri139.html on line 1044: Moreau syntyi ja kuoli Pariisissa. Hänen lapsuudessaan hänen vanhempansa, jotka olivat köyhiä, muuttivat Provinsiin . Hänen isänsä, Claude-François Moreau, syntynyt Poligny Jura , otti viran professorina Collège on Provins ( Seine-et-Marne ) vuonna 1810, mutta kuoli tuberkuloosiin 16. toukokuuta 1814. Hégésippe äiti Marie Roulliot (syntynyt Jeanne -Marie Rouillot, 12. maaliskuuta 1774 Cluny Saône-et-Loire ) aloitti rouva Guérardin palveluksessa Provinsissa, ja tästä naisesta tulee Hégésippen hyväntekijä. Hégésippe aloitti opintonsa Provinsissä, ja kun Guérardin perhe muutti maahan, hänet siirrettiin Meaux'n (Seine-et-Marne) seminaariin ja myöhemmin Avonin seminaariin (lähellä Fontainebleaua ). Hänen äitinsä kuoli tuberkuloosiin 5. helmikuuta 1823, kun taas Hégésippe oli Avonin opiskelija.
xxx/ellauri165.html on line 73: Louis-Sébastien Mercier (1740–1814) oli keskinkertainen ranskalainen kirjailija. Hän joutui Pariisin paheita kuvaavasta teoksestaan Tableau de Paris (1781–1789) maanpakoon, josta hän palasi vasta vallankumouksen alkaessa. Konventin edusmiehenä hän kannatti äänestyksessä Ludvig XVI:n elinkautista vankeutta ja joutui sen jälkeen itse vankeuteen. Vapautumisensa jälkeen hänet valittiin 500-miehiseen neuvostoon. Hän sai historian professorin viran, ja hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri165.html on line 78: joiden ajattelua on sittemmin tutkittu turhankin paljon. Tutuiksi ovat tulleet esimerkiksi Rousseau, Voltaire ja Diderot, mutta vain harva on nykyään kuullut Louis-Sébastien Mercier’stä (1740-1814), aikansa terävimpiin (hah) ja suosituimpiin (hah hah) yhteiskuntakriitikoihin lukeutuneesta ajattelijasta ja kirjailijasta. Mercier’tä on tutkittu varsin vähän, ja suuressa osassa häntä sivuavia tutkimuksia on päästy lähinnä negatiiviseen kuvaukseen. Häntä on pidetty kirjallisuuden ”tusinatyöläisenä”, haihattelijana – ei niinkään merkittävänä ajattelijana (kuten mä) – ja on ivallisesti todettu, että hänen ansionsa piilevät suurten filosofi en ajatusten onnistuneessa jäljittelyssä. Tästä pilkkanimet ”Rousseaun apina” tai ”Diderot’n karikatyyri”.
xxx/ellauri165.html on line 382: In early 1813 she petitioned the Prince of Wales, the government and friends, but all of her requests failed and she was obliged to auction off many of her possessions, including many Nelson relics, at low prices. However she continued to borrow money to keep up appearances. Public opinion turned against her after the Letters of Lord Nelson to Lady Hamilton were published in April 1814.
xxx/ellauri165.html on line 384: Emma was anxious to leave the country, but owing to the risk of arrest if she travelled on a normal ferry, she and Horatia hid from her creditors for a week before boarding a private vessel bound for Calais on 1 July 1814, with £50 in her purse. Initially taking apartments at the expensive Dessein's Hotel, she initially kept up a social life and fine dining by relying on creditors. Her old housekeeper, Dame Francis, came to run the household and hired other servants. But soon she was deeply in debt and suffering from longstanding health problems, including stomach pains, nausea and diarrhoea. She turned to the Roman Catholic church and joined the St Pierre congregation.
xxx/ellauri230.html on line 41: 181400781" width="30%" />
xxx/ellauri255.html on line 167: Mihail Aleksandrovitš Bakunin (ven. Михаил Александрович Бакунин, 30. toukokuuta 1814 Prjamuhino – 1. heinäkuuta 1876 Bern) oli venäläinen aatelinen vallankumouksellinen, jota ranskalaisen Pierre-Joseph Proudhonin ohella pidetään nykyisen anarkismin oppi-isänä ja myös sen merkittävimpänä vaikuttajana. Vaijeritempun kexijä Pertti Lindfors muistutti ainakin siivottomuuden osalta jonkun verran Bakuninia vanhana. Nuori Bakunin oli enemmän Hessu Hopon näköinen. Hopo tunsi ainakin yhtä paljon julkkixia kuin Jönsy. Vanha Bakunin koitti kasvattaa yhtä hienon parran kuin Marxin Karl, muttei kasvanut. Se näytti bussin alle jääneeltä marxilaiselta. His book God and the State has been widely translated and remains in print.
xxx/ellauri268.html on line 524: 181477993.jpg?crop=1xw:1.0xh;center,top&resize=360:*" height="200px" />
xxx/ellauri268.html on line 528: Donatien-Alphonse-François de Sade (2. kesäkuuta 1740 Pariisi, Ranskan kuningaskunta – 2. joulukuuta 1814 Charenton, Ranskan kuningaskunta), jonka lukija tuntee paremmin toisella nimellä, nim. markiisi de Sateen nimellä, oli ranskalainen aristokraatti ja kirjailija.
xxx/ellauri303.html on line 40: 181441" width="100%" />
xxx/ellauri357.html on line 453: Harriet-riidan aikana Shelley muutti rouva Boinvillen kotiin Lontoon ulkopuolelle. Helmi- ja maaliskuussa 1814 hän ihastui tämän naimisissa olevaan tyttäreen Cornelia Turneriin, joka oli kahdeksantoista, ja kirjoitti hänestä eroottista runoutta muistikirjaansa. Vittu mikä päkäpää.
xxx/ellauri357.html on line 455: Maaliskuussa 1814 Shelley meni uudelleen naimisiin Harrietin kanssa Lontoossa ratkaistakseen epäilykset heidän Edinburghissa pidettyjen häiden laillisuudesta ja turvatakseen heidän lapsensa oikeudet. Siitä huolimatta Shelleyt asuivat erillään suurimman osan seuraavista kuukausista, ja Shelley pohti katkerasti "ihottumaani ja sydämetöntä liittoni Harrietin kanssa".
xxx/ellauri357.html on line 457: Toukokuussa 1814 Shelley alkoi vierailla mentorinsa Godwinin luona lähes päivittäin ja rakastui pian Maryyn, Godwinin ja edesmenneen feministisen kirjailijan Mary Wollstonecraftin kuusitoistavuotiaan tyttäreen. Shelley ja Mary liimasivat rakkautensa toisilleen vieraillessaan äitinsä haudalla St Pancrasin vanhan kirkon kirkkopihalla 26. kesäkuuta.
xxx/ellauri376.html on line 389: Gribojedovin isä majuri Sergei Ivanovitš Grzybowski (1761-1814) oli vanhaa puolalaista ylimyssukua, nimi vaan muutettiin sienensyöjäxi. Äiti Anastasia Fjodorovna Gribojedova (1768-1839), oli smolenskilaisesta rikkaammasta ja ylhäisemmästä sukuhaarasta, tarmokas ja kova streeberi.
xxx/ellauri379.html on line 229: 1814962284896714752_n.jpg?_nc_cat=109&ccb=1-7&_nc_sid=5f2048&_nc_ohc=k0VQGmusHSMAb58Dvr8&_nc_ht=scontent-arn2-1.xx&oh=00_AfCwQzui7GYXEL6-MhEDiru9phIu5ml7TzpwgeXZJiRGow&oe=664D3C67" width="40%" />
xxx/ellauri400.html on line 320: 1800-luvulla (1814) Venäjän miehittämän Itä-Ukrainaan perustettiin hiilikaivostaajama Kadijivka (Кадіївка). Tälle myönnettiin kaupungin asema vuonna 1932. Sodan aikana (1937–1943) kaupunki kulki vähän aikaa nimellä Serho (Серго), mutta sitten aiempi nimi palautettiin. Nimen Stahanov kaupunki sai neuvostovallan aikana vuonna 1978 kuuluisan, tuolloin edesmenneen neuvostoliittolaisen työn sankarin, kaivosmies Aleksei Stahanovin (1905–1977) muistoksi. Stahanov oli elokuussa 1935 tehnyt kaupungin kaivoksessa tuotantoennätyksen hiilen kaivamisessa. Tästä sai alkunsa neuvostotyön tuottavuutta kohottamaan pyrkinyt stahanovilainen liike. Vuonna 2016 Ukrainan parlamentti palautti paikkakunnan alkuperäisen nimen 12. toukokuuta 2016 julkaistulla säädöksellä, joka astui voimaan seuraavana päivänä.
49