ellauri002.html on line 1501: Seuraava tapaaminen oli sovittu leffaillaksi, mentiin katsomaan 171595091291" data-nimi="Kubrik Stanley">Kubrikin Barry Lyndonia, pääosassa Peyton Placen Ryan O'Neil. Tämän kaiken jouduin katsomaan Wikipediasta. Pitkästyttävästä filmistä en muista tuon taivaallista, oli muita asioita mielessä. Leffan jälkeen mentiin Fazerille, tai Kluuvin pubiin, kumpaan, siitä on pientä erimielisyyttä. Parhaiten on jäänyt mieleen, että innoissani puhuessani mitä sylki suuhun tuo onnistuin sylkemään jonkun kakunmurun pienelle kädelle. Hirmu noloa, vaikka kelpaa sitä näin jälkeenpäin nyt naureskella.
ellauri045.html on line 757: 17153">Porvarillisia hyveitä
ellauri048.html on line 85: kuolemaan 1715. Musiikissa Bach kuuluu tähän trendiin. Tärkein tunne oli
ellauri052.html on line 269: Vuoden 1713 lokakuussa Pope ilmoitti aloittavansa Homeroksen töiden kääntämisen englanniksi. Hänen kääntämänsä Ilias julkaistiin osissa vuosina 1715–1720 ja Odysseia vuosina 1725–1726. Jälkimmäisen kääntämiseen osallistuivat myös William Broome ja Elijah Fenton. Pope ansaitsi työstään noin 10 000 puntaa sekä kehuja työnsä tarkkuudesta – Thomas Tickellin samoihin aikoihin julkaistua Ilias-käännöstä pidettiin huomattavan heikkotasoisempana.
ellauri060.html on line 229: Autiolle saarelle kirjailija Murtokivi ottaisi tukun kirjoja. Ensimmäisenä se ottaisi Daniel Defoen "Robinson Crusoen elämä ja kummalliset seikkailut" teoxen (josta lisää alempana). Hänellä on tanakka usko, että se olisi kuitenkin perehtynyt guide siiden, mitä tulisi pakkopaikassa elämisen ja olemisen opiskelemiseen. Mitähän muuta minä ilmoitin sille toimittajalle (miettii Murtokivi)? Oli siinä ainakin Fedor Dostojevskin "Karamazovin veljekset", Federico Lorcan ja 171566798" data-nimi="Neruda Pablo">Pablo Nerudan runoja, Herman Melvillen "Moby Dickyn eli Valkoisen valaan", Samuel Beckettin "Hän tulee huomenna", Anton Tsehovin novelleja sekä Thomas Mannin "Kuolema Venetsiassa", Pentti Haanpään kertomuksia valikoiman sekä omista kirjoistani lohdukseni vielä "Mäkimökin tyttö ja tahdikas juomari", se on todella priimaa, lähes ylittämätöntä lyyristä proosaa! Ja kolme hyvin säilynyttä raamattua. Aika sekalaista skeidaa siis.
ellauri062.html on line 724: 
1715_k581716_480.jpg" height="150px" />
ellauri172.html on line 170: L'illuminismo fu un movimento politico, sociale, culturale e filosofico che si sviluppò in Europa nel XVIII secolo (dal 1715 al 1789). Nacque in Inghilterra ma ebbe il suo massimo sviluppo in Francia, poi in tutta Europa e raggiunse anche l'America. Il termine "illuminismo" è passato a significare genericamente qualunque forma di pensiero che voglia "illuminare" la mente degli uomini, ottenebrata dall'ignoranza e dalla superstizione, servendosi della critica, della ragione e dell'apporto della scienza.
ellauri216.html on line 1058: Vuonna 1715 Pietari I antoi arkkimandriitin Kirillo-Belozerskyn luostarin pyynnöstä asetuksen Valaamin luostarin entisöimisestä. Luostarin rakentaminen sallittiin vastavalloitetulle alueelle, kun rauhansopimusta ei ollut vielä allekirjoitettu.
ellauri247.html on line 207: L’Histoire de Gil Blas de Santillane est un roman d'inspiration picaresque de l'écrivain français Alain-René Lesage, paru entre 1715 et 1735. Lesage joue avec les références antiques et picaresques qu'il détourne. Et l'inspiration antique marque l’œuvre jusque dans le découpage en douze livres, qui rappelle les douze chants de l'Énéide.
ellauri247.html on line 234: Thomas Nashe perusti teoksellaan The Unfortunate Traveller, or, The Life of Jacke Wilton (1594) englantilaisen seikkailullisen veijariromaanin tyypin (rogue story). Saksan kirjallisuuden tunnetuin veijariromaani on Hans Jacob von Grimmelshausenin Der abenteurliche Simplicissimus Teutsch (1669, Seikkailukas Simplicissimus), jonka innoittamana julkaistiin muitakin "simplikiaanisia" kirjoja, kuten Johan Beerin Der simplicianische Weltkucker (1677–1679) ja Daniel Speerin Der Ungarische oder Dacianische Simplicissimus (1683). Tunnettuja veijariromaaneja ovat myös ranskalaisen Alain-René Lesagen Histoire de Gil Blas de Santillane (1715–1735, Kavaljeerin muistelmat) sekä englantilaisten Daniel Defoen Moll Flanders (1722, suom.), Henry Fieldingin Jonathan Wild (1743), Tobias Smollettin The Adventures of Roderick Random (1748) ja William Thackerayn The Luck of Barry Lyndon (1844).
ellauri328.html on line 132: Se esiintyy Johann Sebastian Bachin kantaatin nimessä Nur jedem das Seine ( BWV 163), joka esitettiin ensimmäisen kerran Weimarissa vuonna 1715.
ellauri349.html on line 162: 
17154c646879/IN/tuntematon-matti-ranin-johannes-holopainen-kariluoto.jpg" />
xxx/ellauri128.html on line 211: Luc Clapiers de Vauvenargues, Vauvenarguesin markiisi (1715–1747) oli ranskalainen moralisti. Hän oli nuoruudessaan upseerina, mutta joutui eroamaan sotilaanuralta Böömin sotaretkellä 1742 terveydellisistä syistä. Hän eli sen jälkeen sairaana ja varattomana enää muutamia vuosia. Hän julkaisi 1746 teoksen, joka mainitaan toisinaan nimellä Maximes tai sen ensimmäisen kirjoituksen mukaan nimellä Introduction à la connaissance de l’esprit humain. Teos sisältää kauniita ja vakavahenkisiä moraalisia mietteitä, joista kuvastuu pohjaltaan optimistinen maailmankatsomus, joten ne ovat jyrkässä vastakohdassa esimerkiksi François de La Rochefoucauldin kuuluisille maksiimeille.
xxx/ellauri166.html on line 428: 17158">Tefillin
xxx/ellauri174.html on line 57: Nicolas Malebranche Oratory of Jesus (/mælˈbrɒnʃ/ mal-BRONSH, French: [nikɔla malbʁɑ̃ʃ]; 6 August 1638 – 13 October 1715) was a French Oratorian Catholic priest and rationalist philosopher. In his works, he sought to synthesize the thought of St. Augustine and Descartes, in order to demonstrate the active role of God in every aspect of the world. Malebranche is best known for his doctrines of vision in God, occasionalism and ontologism. Because of a malformed spine, Malebranche received his elementary education from a private tutor. Having rejected scholasticism, He eventually left the Sorbonne, and entered the Oratory in 1660. There, he devoted himself to ecclesiastical history, linguistics, the Bible, and the works of Saint Augustine. Malebranche was ordained a priest in 1664.
xxx/ellauri174.html on line 63: Malebranche was giving in to laws of cause an effect by placing a greater emphasis than he had previously done on his occasionalist account of causation, and particularly on his contention that God acted for the most part through "general volitions" and only rarely, as in the case of miracles, through "particular volitions". A bitter dispute ensued between Malebranche and his fellow Cartesian, Arnauld, whose name I remember from Chomsky's airy forays to Port-Royal grammar in the 60's. Over the next few years, the two men wrote enough polemics against one another to fill four volumes of Malebranche's collected works and three of Arnauld's. Arnauld's supporters managed to persuade the Roman Catholic Church to place Nature and Grace on its Index of Prohibited Books in 1690, and it was followed there by the Search nineteen years later in 1709. (Ironically, the Index already contained several works by the Jansenist Arnauld himself.) Somebody blamed Malebranche for being a Spinozan, which Nick himself vehemently demented. 1715 - Malebranche dies.
16