ellauri112.html on line 106: Hra Jussi Snellmanin Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava luoma. Hra Snellmanin esitys teki sen vaikutuksen, ikäänkuin olisi hän sangen tarkkaan tutkinut kunkin yksityisen piirteen ja vivahduksen sinänsä; ja monissa näistä hän mielestäni onnistui hyvin. Kuninkaan omituinen keveähkö ivailu, kun hän puhuu parempaan kääntyneen Göranin rakastumisesta, hänen sokea ja raaka vihanpuuskauksensa sanoman saavuttua Englannin Elisabetin rukkasista, monet tällaisista piirteistä saivat sangen sattuvan tulkinnan. Hyvä naamioitus ja sopiva ulkomuoto tukivat esitystä suuresti. Kolmannen ja neljännen kuvaelman suuressa raivokohtauksessa, kun Kaarina ja hänen lapsensa ovat jättäneet Erikin ja tämä vihan sokaisemana syöksee omin käsin tekemään lopun vangituista Stureista, kohosi hra Snellmanin esitys voimaan ja intohimoisuuteen, joka tietääkseni on hänellä uutta. Tuskan kourissa ikäänkuin alastomana värisevä, vaikeroiva sielu, niinkuin Strindberg yksin sitä osaa kuvata, tässä paljastui katsojalle huomattavalla selvyydellä. Mutta vaikka näin, yksityiskohtia muistellessa, esityksestä löytää runsaasti erittäin hyviä kohtia, on mielestäni kuitenkin kokonaiskuva hiukan laimea. Esittäjä ikäänkuin ei jaksanut saavuttaa riittävän syvällistä intuitsiota osansa ytimestä, se lähde, josta tämän sairaan sielun monet omituiset ja toisinaan varsin hyvin esiintuodut käänteet, mieleneleet pulppuavat, ikäänkuin tahtoi pysyä näkymättömänä.--Hra Puron Göran Persson oli Strindbergin hengen mukainen. Hra Puro oli osaansa saanut jotain siitä suorasta yksinkertaisuudesta, joka on Strindbergiläisen miehekkyyden ihanne. Tämä ihanne tosin on hiukan kaavamainen; ja siinä merkityksessä tässä osassa on teatteria. Göran, suuri valtioviisas ja toiminnan mies, viitsii tehdä hyvää vain niinkauan kuin eräs nainen häntä rakastaa; kun hän tulee petetyksi, sanoo hän muuttuvansa paholaiseksi ja raivoaa hirvittävästi. Mutta vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen. Hän osasi antaa oikean illusion tietoisesta, epätoivoisesta tahdon jännityksestä, joka lauetessaan purkautuu sokeana raivona. Mikä hänen esityksessään oli siloittamatonta tai teatteria, kuului mielestäni osaan.--Monet muutkin osat sietävät mainitsemista. Herra Ahlbergin Svante Sture oli komea ylimys, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson, hra Pihlajamäen siltavahti hyviä esityksiä. Juhana-herttuaa esitti hra Salo, Kaarlea hra Urho Somersalmi, Kaarina Maununtytärtä nti Horsma ja tämän isää hra Falck. Perjantain esityksessä oli runsas huone ja suosionosoitukset vilkkaat. Tänään esitetään kappale kolmannen kerran. (Uusi Suometar 27.11., 28.11. ja 1.12.1912)
ellauri158.html on line 95: P.1. defin. 6. Per Deum intelligo ens absolute infinitum, hoc est, substantiam constantem infinitis attributis, quorum unumquodque aeternam et infinitam essentiam exprimit. [in: P. 1. prop. 10. schol., prop. 11., prop. 14., prop. 14. coroll. 1., prop. 16., prop. 19., prop. 23., prop. 31., P. 2. prop. 1., prop. 1. schol., prop. 45., P. 4. prop. 28., P. 5. prop. 35., etiam in: Ep. 3. §. 1., Ep. 4. §. 2., Ep. 26. §. 8., Ep. 64. §. 3.]
ellauri158.html on line 113: P. 1. axiom. 1. Omnia quae sunt vel in se vel in alio sunt. [in: P. 1. prop. 4., prop. 6. coroll., prop. 11., prop. 14. coroll. 2., prop. 15., prop. 28.]
ellauri158.html on line 150: P. 1. prop. 2. Duae substantiae diversa attributa habentes nihil inter se commune habent. [in: P. 1. prop. 6., prop. 11., prop. 12., etiam in: Ep. 3. §. 4.]
ellauri158.html on line 174: P. 1. prop. 7. Ad naturam substantiae pertinet existere. [in: P. 1. prop. 8., prop. 8. schol. 1., prop. 8. schol. 2., prop. 11., prop. 12., prop. 19., P. 2. prop. 10., etiam in: Ep. 4. §. 3.]
ellauri158.html on line 252: P. 1. prop. 21. Omnia, quae ex absoluta natura alicuius attributi Dei sequuntur, semper et infinita existere debuerunt, sive per idem attributum aeterna et infinita sunt. [in: P. 1. prop. 22., prop. 23., prop. 28., prop. 29., app., P. 2. prop. 11., prop. 30., P. 4. prop. 4., P. 5. prop. 40. schol.]
ellauri158.html on line 358: P. 2. axiom. 1. Hominis essentia non involvit necessariam existentiam, hoc est, ex naturae ordine tam fieri potest, ut hic et ille homo existat, quam ut non existat. [in: P. 2. prop. 10., prop. 11., prop. 30.]
ellauri158.html on line 366: P. 2. axiom. 3. Modi cogitandi, ut amor, cupiditas vel quicumque nomine affectus animi insigniuntur, non dantur, nisi in eodem individuo detur idea rei amatae, desideratae, etc. At idea dari potest, quamvis nullus alius detur cogitandi modus. [in: P. 2. prop. 11., prop. 49.]
ellauri158.html on line 421: P. 2. prop. 7. Ordo et connexio idearum idem est, ac ordo et connexio rerum. [in: P. 2. prop. 8., prop. 9., prop. 9. coroll., prop. 15., prop. 19., prop. 20., prop. 24., prop. 25., prop. 26., P. 3. prop. 11., prop. 12., P. 5. prop. 1.]
ellauri158.html on line 433: -- P. 2. prop. 8. coroll. Hinc sequitur, quod, quamdiu res singulares non existunt, nisi quatenus in Dei attributis comprehenduntur, earum esse obiectivum sive ideae non existunt, nisi quatenus infinita Dei idea existit; et ubi res singulares dicuntur existere, non tantum quatenus in Dei attributis comprehenduntur, sed quatenus etiam durare dicuntur, earum ideae etiam existentiam, per quam durare dicuntur, involvent. [in: P. 2. prop. 9., prop. 11., prop. 15., prop. 45., P. 3. prop. 11. schol., P. 5. prop. 21., prop. 23.]
ellauri158.html on line 445: -- P. 2. prop. 10. coroll. Hinc sequitur essentiam hominis constitui a certis Dei attributorum modificationibus. [in: P. 2. prop. 11., P. 4. prop. 29.]
ellauri158.html on line 555: P. 2. prop. 14. Mens humana apta est ad plurima percipiendum, et eo aptior, quo eius corpus pluribus modis disponi potest. [in: P. 3. prop. 11., P. 4. prop. 38.]
ellauri158.html on line 798: P. 3. prop. 20. Qui id quod odio habet destrui imaginatur, laetabitur. [in: P. 3. prop. 23., prop. 28., aff. defin. 11., aff. defin. 12., aff. defin. 13.]
ellauri158.html on line 853: -- P. 3. prop. 47. schol. Demonstratur aliter. [in: P. 3. aff. defin. 11., aff. defin. 32.]
ellauri158.html on line 863: -- P. 3. prop. 52. schol. Admiratio, consternatio, veneratio, horror, devotio, contemptus, irrisio, dedignatio. [in: P. 3. prop. 55. coroll. 2. schol., aff. defin. 4., aff. defin. 5., aff. defin. 11., aff. defin. 42.]
ellauri158.html on line 1008: P. 4. prop. 9. Affectus, cuius causam in praesenti nobis adesse imaginamur, fortior est, quam si eandem non adesse imaginaremur. [in: P. 4. prop. 10., prop. 11., prop. 13
ellauri216.html on line 972: Vaikka Talvisota oli alkanut jo 30.11., alkoi luostariin kohdistua ilmahyökkäyksiä ja pommituksia vasta 6.1.1940 alkaen. Tuhoisimmat pommitukset tapahtuivat 2.2. ja 4.2.1940. Jälkimmäisen päivän iltana luostari oli yhtenä suurena tulimerenä. Luostarin arvokkaan, 29,000 nidettä käsittäneen kirjaston arveltiin tuhoutuvan, sillä pelastustoiminta piti keskittää muualle, ja siinäkin oli suuria ongelmia, sillä luostarin vesipumppurakennus oli tuhoutunut jo aikaisemmassa vaiheessa. Kirjastosta joku tiesi kertoa, että igumeni Damaskin oli suunnitellut sen palonkestäväksi, ja tulipalojen laannuttua saatiin todeta, että se oli säilynyt vahingoittumattomana, vaikka yläpuolella ollut huoneisto olikin palanut.
ellauri339.html on line 134: Tavaraliikenne Venäjän ja Suomen välillä neljän tarkastuspisteen kautta lakkaa käytännössä 18.11., Suomen tulli varoitti. Tavarajunat jatkavat kuitenkin liikennöintiä Vainikkalan aseman kautta.
18