ellauri096.html on line 376: »Ei ole harvinaista, että jotain maasta, taivaasta, muista tämän maailman alkuaineista, tähtien liikkeistä ja kierrosta tai jopa koosta ja etäisyyksistä, auringon ja kuun määrätyistä pimennyksistä, vuosien ja vuodenaikojen kulusta, eläinten luonnosta, hedelmistä, kivistä, ja muista sellaisista asioista voidaan tietää mitä suurimmalla varmuudella järkeilemällä tai kokemuksen kautta, jopa ne jotka eivät ole kristittyjä. On siten liian häpeällistä ja turmiollista, ja suuresti vältettävää, että hänen [ei-kristityn] tulisi kuulla kristityn puhuvan niin idioottimaisesti näistä asioista vieläpä yhtäpitävästi kristillisten kirjoitusten kanssa, että hän saattaisi sanoa, että kykenisi hädin tuskin olemaan nauramatta nähdessään kuinka täydellisen väärässä ne ovat. Tämän valossa ja pitämällä se jatkuvasti mielessä Genesistä käsitellessä olen, siinä määrin kun kykenin, selittänyt yksityiskohtaisesti ja esittänyt harkittavaksi hämärien kohtien merkitykset, pitäen huolta siitä etten myönnä äkkipikaisesti oikeaksi jotain yhtä merkitystä ja ole puolueellinen toiselle ja mahdollisesti paremmalle selitykselle.]» .
ellauri107.html on line 594: »Ei hän halua tulla.» Etkä sinä halua puhua hänen kanssaan, et edes
ellauri109.html on line 495: »Eikö se ole?»
ellauri112.html on line 146: Oppi väkevämmän oikeudesta darwinismin johtopäätöksenä tuntuu myös mitä selvimmin viime vuosisadan jälkipuoliskon yhteiskuntaopissa ja käytännöllisessä politiikassa. Darwinismin syyksi on meidän myös pakko lukea se, että rauhanaate tällä ajalla tuskin ollenkaan on päässyt edistymään. Se elää yhä vielä lapsen kapaloissaan ja kansojen keskinäisissä väleissä, missä sen pitäisi vallita, on ratkaisijana mitä alkeellisin itsekkäisyys. Eikä sitä ole syytä ihmetellä, niin kauan kuin yhteiskuntaopin julkiset opettajat, kuten esim. eräs saksalainen professori Hasse, lausuvat tämänsuuntaisia mielipiteitä: »Lähimmäisrakkauden moraali on luvallinen (!) yksilöiden kesken.» Mutta mitä kansakuntiin tulee, täytyy »itsekkyyden moraalin astua yksilöiden kesken luvallisen lähimmäisrakkauden sijaan». Luonnollisia ovat tältä kannalta myös lausunnot sellaiset kuin Bismarckin (1891) »sota on luonnonlaki; se on olemassaolon taistelua yleisemmässä muodossa», tai Moltken: »sota kuuluu osana Jumalan maailmanjärjestykseen». Ihmeellistä kyllä, näyttää darwinismi näissä miehissä hyvästi sopeutuvan heidän vanha-testamentillisiin sodanjumala-käsityksiinsä, samoin kuin se Englannissa esim. darwinistisen lord Salisburyn persoonassa yhtyi imperialismiin, europalaiseen rosvopolitiikkaan siirtomaita ja kaukaisia kansoja, kuten buureja, kohtaan. Collin ei tämän johdosta epäile lausua: »Me alamme täten saada historiallisen yleissilmäyksen tähän mahtavaan ajatusvirtaukseen, joka voidaan merkitä uusimman ajan merkillisimmäksi ja turmiollisimmaksi taikauskon muodoksi.» Mutta jos kerran darwinismi on tosi, silloin on myös sen johtopäätös tämä militaristinen filosofia tosi, eikä mikään taikausko--Krapotkin sanoo »Muistelmissaan»: »Ei ole mitään rosvotyötä sivistyneen yhteiskunnan keskuudessa tai valko-ihoisten ja n.s. alempien rotujen välisessä suhteessa tai väkevien ja heikkojen kesken, jota ei sen (darwinismin) kautta voida puolustaa».
ellauri112.html on line 167: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri326.html on line 621: »Eikö tuo ole monni?»
ellauri327.html on line 506: »Eikö olisi oikeata tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti vaikuttaakseen näiden kurjiin ammattisisariin? Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä ennemmin kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naarassusi synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat? Pyövelin kirves on nyt kerta kaikkiaan pantu Suomen kansan käteen. Suomen kansan yhteiskuntaruumiissa on tehtävä ”keisarileikkaus” – kirurgimme olkoon kansan tuomio»
ellauri393.html on line 455: 14Kerran vehnänleikkuun aikaan Ruuben lähti ulos kävelemään. Hän löysi vainiolta lemmenmarjoja ja vei ne äidilleen Lealle. Silloin Raakel sanoi Lealle: »Anna minullekin poikasi tuomia lemmenmarjoja.» 15Mutta Lea vastasi hänelle: »Eikö riitä, että sinä olet jo vienyt minulta mieheni, kun nyt vielä tahdot poikani lemmenmarjat?» Raakel sanoi: »Olkoon menneeksi, Jaakob saa ensi yönä maata sinun kanssasi, kunhan minä saan poikasi lemmenmarjat.» 16Ja kun Jaakob illalla palasi laitumelta, Lea meni häntä vastaan ja sanoi: »Sinun on nyt maattava minun kanssani, sillä minä olen ostanut sinut itselleni poikani löytämillä lemmenmarjoilla.» Ja kazo: Jaakob makasi sinä yönä hänen kanssaan sekopäänä lemmenmarjoista.
ellauri398.html on line 446: 5Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, 6ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti. 7Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: »Anna minun juoda astiastasi.» 8Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. 9Samarialaisnainen sanoi: »Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?» Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa (eikä kääntäen).10Jeesus sanoi naiselle: »Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on sinulle antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle ns. elävää vettä.» 11Nainen sanoi: »Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivoni on syvä. Mistä sinä vettä ottaisit? 12Et kai sinä ole suurempi sieltä kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.» 13Jeesus vastasi hänelle: »Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, 14mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.» 15Nainen sanoi: »Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä mie- veden haussa.» 16Jeesus sanoi hänelle: »Mene hakemaan miehesikin tänne.» 17»Ei minulla ole miestä», nainen vastasi. Jeesus sanoi: »Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. 18Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.» 19Nainen sanoi: »Herra, minä huomaan, että sinä olet kiro--- profeetta. 20Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.» 21Jeesus vastasi: »Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. 22Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee nimtuten meidän juutalaisten keskuudesta. 23Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. 24Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.» 25Nainen sanoi: »Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.» – Messias tarkoittaa Kristusta. – »Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.» 26Jeesus sanoi: »Minä se olen, minä, joka tässä juuri puuhasin kanssasi.» 27Juuri silloin tulivat opetuslapset paikalle. Heitä hämmästytti, että Jeesus puhui naisen kanssa, mutta kukaan ei kuitenkaan kehdannut kysyä, mitä hän tahtoi ja miksi hän puhui naiselle. 28Jälkeenpäin nainen vielä kiitti, jätti vesiruukkunsa siihen, meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: 29»Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertasi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?» 30Ihmiset lähtivät kaupungista ja tulivat Jeesuksen luo. 31Sillä välin opetuslapset sanoivat Jeesukselle: »Rabbi, tule syömään.» 32Mutta hän sanoi heille: »Sain juuri ruokaa, josta te ette tiedä.» 33Opetuslapset kummastelivat keskenään: »Onko joku tuonut hänelle syötävää?» 34Mutta Jeesus jatkoi: »Minun ruokani on se, että tyhjennän lähettimeni ja vien hänen työnsä päätökseen. 35Te sanotte: ’9 kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. 36Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. 37Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ 38Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tässä tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.» 39Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: »Hän kertasi minulle kaiken mitä olen tehnyt. Telling me my whole life with his words, killing me softly with his shlong.
ellauri412.html on line 739: »Eikä tuokaan pahuutesi riittänyt sinulle. Voi sinua, sanoo Herra Jumala, voi sinua! Jokaiselle aukiolle sinä pystytit palvontapaikkasi, jokaiseen risteykseen sinä teit itsellesi pyhän paikan. Sinä tahrasit saamasi kauneuden, levitit reitesi jokaiselle ohikulkijalle ja harjoitit haureutta vielä enemmän kuin ennen. Sinä makasit egyptiläisten kanssa, noiden isoelimisten naapuriesi, sinä menit yhä pitemmälle haureudessasi ja herätit minun vihani.
xxx/ellauri170.html on line 278: »Ei ENTP’t ole sellaisia ihmisiä, jotka marssisivat yhteismarsseilla. Me marssitaan enintään eri suuntaan kuin kaikki muut. 😂»
xxx/ellauri234.html on line 339: »Eiköpähän se luuta aamuyöstä ala heilua. Pitäkää vain tukevasti kiinni ryssän kyrvän varresta ja antakaa niiden huhkia.»
xxx/ellauri295.html on line 220: Tältä ne näyttivät Pudendumin kirkossa 400-luvulla. Pudes (häpy) niminen häiskä ylläpiti Pezkua ja Patea Roomassa loppupeleissä. »Ei ole epäilemistäkään», kirjoitti professori Lanciani, ettei Paavalin ja Pietarin ulkomuotoa olisi huolellisesti säilytetty Roomassa heidän elinpäivästään saakka, jokainen sen tunsi, koululapsetkin. Tyypit ei koskaan muutu. Pietarin kasvot ovat täyteläiset ja voimakkaat, hiukset ja parta kähärät ja lyhyet, kun taas Paavali näyttää kuivemmalta ja laihemmalta, hieman kaljulta, ja parta on pitkä ja suippo. Näiden kuvien vanhaa ikää ja aitoutta ei käy epäileminen. Keitähän nuo sädekehiä pitelevät misut olivat? Oliko toinen niistä Claudia?
xxx/ellauri296.html on line 91: 20 Juuda lähetti abdullahilaisen ystävänsä Hiramin viemään vuohen naiselle saadakseen panttinsa takaisin, mutta tämä ei löytänyt naista. 21 Hiram kyseli paikkakunnan miehiltä: »Missä on se pyhäkköportto, joka istui Enaimin tienristeyksessä?» He vastasivat: »Ei täällä ole ollut mitään pyhäkköporttoa.» 22 Niin hän palasi Juudan luo ja sanoi: »Minä en löytänyt sitä naista, ja paikkakunnan miehetkin sanoivat, ettei siellä ole ollut mitään pyhäkköporttoa.» 23 Juuda sanoi: »Pitäköön nainen sitten pantin, muuten joudumme suotta naurunalaisiksi. Minä olen yrittänyt toimittaa hänelle tämän vuohen, mutta sinä et ole pystynyt löytämään häntä.»
14