Jokainen numero on itsenäinen seikkailu!

EL RUSO

ANDALUSIAN SINISUKKA

Rousseauta

Intro

Täs on mun kaunokirjallisuusopintoja, nousten puuhun perse edellä: luen jotain ja sitten otan selvää kirjailijasta ja ajankohdasta. Tai kääntäen, eli tullen alas puusta peppu edellä.

Motto

Andelinit on lahtelainen suku ahkeria kääntäjiä, kellosepän poikia vähän kuin Rousseau. Werner Andelin 1869, sittemmin Anttila, lukion ope Tampereella ja Kustannus Osakeyhtiö Sampon kustannusvirkailija, oli se jonka innoittuneesta kädestä lähti Tutulta perityn Dorén kuvilla somistetun kuvaraamatun kevyesti editoitu pyhä teksti. Käänsi romskuja ja harrasti esperantoa.

Wernerin pikkuweli oli Wäinö Hämeen-Anttila 1878 (9 vuotta nuorempi kuten Jean-Jacques kadonnutta isobroidiaan), entinen Andelin, Mikko Vilkastus Suomen Lahdesta, lehtineekeri, käänsi satoja romskuja, Richardsonin Pamelan edellisen vuosisadan alussa. Pienen paksun islamistijulkkiksen isoisä, sen jonka kuuluisampi vaimo kirjottaa rouva Hietamiestä huonompia lällyromaaneja. Pojanpoika käänsi jostain koraanin. Aikamoinen takinkääntäjä. Pyhiäpä kirjoja kääntelevät Andelinit.

Lainasin Pamela piukkapepun kirjastosta. Sen esipuhe oli paksulti alleviivattu ja merkitty huutomerkein. Joku on kai lukenut tän tenttiin - vittuako typeryxet alleviivaa kirjaston kirjoja? ei siitä ole mitään apua! Wäinö mainitsee siinä kiittävään sävyyn Paul Bourgetin. Ai kenet, kysyt ehkä, niin minäkin. Katsoin Wikipediasta. Wannabe-julkkistyrkky viisinkertainen melkein-nobelisti, agnostikko, joka palasi katoliseen uskoon romaanissa Le Disciple. Se oli Gladstonen mielikirjoja. Russell pelkäsi Gladstonea pikkupoikana. Ei varmaan ollut Russellin mieleinen kirja. Bourget oli ollut sielun hienoudessa edellä ihailijattariansa, Wäiskin mielestä. Samaa ei voinut sanoa Richardsonista, joka ainakin Fieldingin leirissä kuvattiin pieneksi, punakaksi, turhamaiseksi, arkipuheiseksi pikku mieheksi. Tuntuuko jo pientä narsistisen setämiehen hajua?

Richardsonilla oli jo kuudes vuosikymmen alulla, kun se alko kirjoittaa Pamelaa. Sen onnellinen aatos oli antaa joillekin kirjeille syvempää inhimillistä mielenkiintoa lisäämällä juoni ja opettavainen moraali. Koko rupeama otti kolme kuukautta. Aika rivakkaa. Nimeltänsä Samuli, maalaispuusepän poika kyläkoulun tiedoilla, vähän niinkuin kaimansa nilkki. Sävyisä ja hempeä, poikasena leikki tytöillä. Porvaristui kirjanpainajana ja rikastui omakustanteisilla bestsellereillä keski-iässä. Ei tullut hylkyjä, kustantaja tykkäsi.

Kirjapaino ja sisäluku ovat syöneet runouden. Ei jengi viitti rallatella itekseen. Lyrics tarkoittaa nykyään laulun sanoja. Niinkuin alun perinkin. Eroottista lyyramusaahan se aluksi oli, melody by Euterpe, lyrics Erato. Lukutaidottomat räppärit tuovat nyt mitallista runoutta takaisin. Jotain hyvää sitten siitäkin. Kunhan lukutaito hävii kokonaan, rallattelu jää.

Lisäksi osoittausi suorasanainen esitys ehdottomasti soveliaammaxi uusille aiheille kuin näytelmä tai runous, joiden aihepiiri on luonnostaan jotensakin rajoitettu ylevään ja (huvinäytelmän) naurettavaan, kykenemättä tehoisasti laajentautumaan ihmiskunnan valtavan keski-enemmistön elämän esittämiseen, joskin sitä on meidän päivinämme yritelty. Tätä taasen kaipasi yhä voimistuva kansanvaltaisuuden henki.

Ennen kun oli vaan miekkoja, hevosia, lehmiä ja heinähankoja, piti ylhäisten viihteen olla ylevää, naurettavan rahvaan rahvaanomaista. Tää oli Aristoteleen jako, sen ikuistama hajurako, ja siitä piti kiinni vallasväki keskiluokan nousuun saakka.

Romskut on "valtavan keskienemmistön", eli pikkuporvariston viihdettä. Sixi Leocadia ei hyväxynyt niitä, ei liioin Rusoon potkupalloileva paroni, eikä Emilian pönäkkä suku. Ne haittaa perintömaiden edellyttämää avioliittosuunnittelua, tytöiltä lähtee mielikuvitus ja sydän laukalle, ja väärään aikaan housut jalasta.

Kun siirtomaakauppa, pyssyt ja kirjapaino teki lopun maa-aatelista ja vahvisti kansanvaltaisuuden henkeä (siis kauppiaiden kukkaroa), tarvittiin eteenpäinpyrkivän keskiluokan käytösoppaita, eli romskuja. Ekax tuli näitä kirjeromaaneja. Ne on musta aina ollu vitun kuivia.

Britit sanoo et ekat romskut tuli briteistä, ranskalaiset että Ranskasta. Tästä tais puhua se Turkkiin karannut saksanjuutalainenkin, joku Erich Auervaara, Mimesis. Vaik se väitti (tietysti) et ekan romskun oli kirjoittanut jehova. No fiktiota jehovan tuotanto on kyllä valtaosalta. Moraalia siinä piisaa vaikka muille jakaa, mut juoni on vähän epäuskottava. Siitä on kyllä tehty valtavasti leffoja ja fan fictionia.

P.S. Oiskohan tää kiva: Le Snobisme Et Les Lettres Francaises De Paul Bourget A Marcel Proust 1884-1914. Siitä vois löytää lisää snobbailtavaa.

Pamela Piukkapeppu

Tässä kommentoin Richardsonin Pamelaa (to appear).

Pamela; or, Virtue Rewarded is an epistolary novel by English writer Samuel Richardson, a novel which was first published in 1740. It tells the story of a 16-year-old maidservant named Pamela Andrews, whose employer, Mr. B, a wealthy landowner, makes unwanted and inappropriate advances towards her after the death of his mother. Pamela strives to reconcile her strong religious training with her desire for the approval of her employer in a series of letters and, later, journal entries, addressed to her impoverished parents. After various unsuccessful attempts at seduction, a series of sexual assaults, and an extended period of kidnapping, the rakish Mr. B eventually reforms and makes Pamela a sincere proposal of marriage. In the novel's second part, Pamela marries Mr. B and tries to acclimatize to her new position in upper-class society. The full title, Pamela; or, Virtue Rewarded, makes plain Richardson's moral purpose. A best-seller of its time, Pamela was widely read but was also criticized for its perceived licentiousness and disregard for class barriers.

Siis moraaliton kirja, jaksossa 6 (San Morealin tykit) annetun moraalin määritelmän mukaan. Säädytön ja mauton. Aatelisten kannalta. Mutta hyvä opas nousujohteisille rotinkaisille.

Sitä olisi kiva verrata sen tämän päivän lähimpään vastineeseen, nimittäin Sophie Kinsellan sarjaan Himoshoppaaja. Jos jaxan lukea ne molemmat.

Rusikoin rusakkoa

Tässä jaksossa runttaan Rousseaun kirjeromaania Julie: la nouvelle Heloise 1761. Richardson kuoli samana vuonna. Ei tarvinnut suuttua Rousseaun plagiaatista. Vai kuoliko just siihen? Työhypoteesi on että Rousseaukin oli narsistinen setämies.

Ennen kaikkea se oli rotinkainen nousukas, joka pyrki osaltansa tienaamaan siirtomaiden ja teollisuuden seurauxena alkaneesta aateliston rappiosta ja rupusakin noususta. Lähti apinoimaan 1740 ilmestynyttä britti bestselleriä, Richardsonin kirjeromaania Pamela piukkapeppua. Sama idis, päähineet vaan toisinpäin. Koitti päästä ansaizemaan izekin kuten vaurastunut kolleega, ja ansaitsikin, ainakin sai paljon nimeä, ja peppua. Tätä oli samaan aikaan paljon liikkeellä. Vrt Fieldingin Shamela, ja Joseph Andrews 1742, jonka olen lukenutkin. Se oli sentään vähän hauskempi, vaikkei mikään kuoliaaksinaurattaja sekään. Sveitsari oli kakskyt vuotta briteistä jäljessä.

Rebublica saippuan rintatautinen tyttö luki salaa Regentaa, Leopoldi Alasin alias Clarinin (torvi) kirjoittamaa säädytöntä romskua, missä oviedolainen pappi nussii pormestarin vaimoa. Epämoraalista liberaalilibertiinipotaskaa, tuumaa epsanjan paremmat piirit. Sen oonkin lukenut, sain sen Kimmon sihteeriltä lahjaxi. Se on hyvä. Siis se kirja. On se sihteerikin kiltti, vaikka sairaalloisen ujo, ja lesbo luultavasti. Tykkää Frida Kahlosta.

Oliko Rousseau narsisti?

Rousseaun vanhemmmat oli geneveläisistä kelloseppäsuvuista. Kaksi Rousseaun sisarusta nai kaksi Bernardia. Sen isän sisko nai sen äidin veljen.

Sillä oli 6v vanhempi isoveli joka sittemmin katosi jonnekin Saksaan. Iskä oli niiden kahden välissä Istanbulissa vierastyöläisenä. Ehti just siittää Jannen, äiti kuoli lapsivuodekuumeeseen. Dora-täti ja iskä hoiti pojat pienenä. Iskä leski houkka suri äitiä, luki pikku Janne-Jaakon kanssa yökaudet romskuja. Lopetti kun pääskyt heräsi.

Iskä jäi kiinni salamezästyxestä. Kaksoisnelisti uus hani alla karkuun poliisia Nyoniin, jätti pojat Doran ja kaksoislanko Gabrielin niskoille.

Siihen asti JJn elämä oli ollut huoletonta. Nyt eno pani sen kymmenvuotiaana eka juoksupojaksi, mihkä se ei ollu motivoitunu, sit kaivertajan oppiin. Se ei ollut enää kivaa. Kaivertaja löi sitä, lopulta se karkas Ranskan puolelle myöhästyttyään kaiverrustöistä.

Sen otti huomaan ammattimaiset katoliset takaisinkäännyttäjät. 15 vuotiaana sen plokkas 2x vanhempi katolisex just kääntynyt paroonitar, josta tuli sen "Maman". Maman käänsi Jannen katolisex, hemmotteli sitä ja naida napsutteli sitä moneen otteeseen kolmeen pekkaan toisen pojan kaa, parinkin eri pojan vielä. Et semmosta peliä.

Mamanin luona luisti elo lutkisti. Torinossa JJ varasti jonkun röyhelön ja pani syyn piian nimiin, joka otti potkut. Janne oli luulosairas, oli epilepsiaa ja sydänvaivoja. Parani kun lakkas juoksemasta lääkäreissä.

Nää jutut on sen postuumeista muistelmista, joita se vanhana luki ääneen tutuille.

Sano panneensa eka vastaan mamman käännytystä, mut käänty kyl sit aika ripeesti päinmakuulle kun Maman pyysi kauniisti. Ei ehditty kahdesti käskeä, kolmasti kieltää.

Käänty myöhemmin takasin kalvinistiksi päästäkseen kotiin Geneveen. Mitä välii mikä uskonto kuha on joku, se ajatteli. Mistä kukaan ei tietystikään tykännyt, ei uskovaiset eikä sen ateistikamut.

Rousseau oli vankkaa sveitsiläistä tekoa, vaikka pieni, hyvä petihommissa, tikkas tarkasti. James Boswell bylsi sen partneria Thereseä briteissä yhteen otteeseen. Therese sano: älä luulekaan että olet parempi panomies kuin mun Janne-Jaakko. Hume, joka itse oli ylipainoinen keski-ikäinen poikamies, sanoi Rousseausta:

M. Rousseau is of small stature; and would rather be ugly, had he not the finest physiognomy in the world, I mean, the most expressive countenance.

Mut takas vielä seeveeseen. Se oli yhen vuoden diplomaatin sihteerinä Venetsiassa (osas italiaa), josta sai potkut röyhkeydestä. Innostu siellä politiikasta, niistä kontrahdeista.

Se läks Pariisiin koittaa onneaan, kauppas jonkun muun musakexintöä omanaan, se oli kova säveltään. Kotiopettajana koitti päästä hameiden alle. Siitä se keksi nää kasvatusjutut. Aika pukki kaalimaassa kyllä. Omakohtaisia kokemuxia.

Tutustu Pariisissa yhtä köyhään Dideroohon. Diderot oli pieni ruipelo, boheemi veitsisepän poika, jonka iskä hylkäsi kun ei mennyt lukee papiksi, lakia, tai lääkäriksi. Varmaan oli aina komeen Rousseaun hintelämpi sivuvaunu. Yhtä vihattu, ei yhtä ihailtu. Naiset ei kuumu tietosanoista. Croyez-moi, je le sais.

Kolmikymppisenä Sveitsin-Jaakkoo plokkaa Pariisissa nuoren grisetten, josta tulee sille elinkautinen sanavalmis avopartneri. Tän Theresen kaa se teki viitisen lasta, jotka pantiin saman tien orpokotiin. Tätä se ehkä vähän katuu vanhana, kun pentuja ei löydy mistään, ja selittelee eri tavoilla, kaikki falskeja. Voltaire pilkkaa: on siinä meillä kanssa kasvattaja.

Nelikymppisenä se saa akatemiapalkinnon kirjoitettuaan että edistys on perseestä, takaisin luontoon vaan apinoiksi. Täst mie piän, tää on hyvä ohjelma.

Paitsi siinä se menee metsään et tää apina ois jotenkin luonnostaan hyvä. Se on luonnostaan vaan apina. Mut ehkä se tarkotti just sitä. Ei et apina on kiltimpi, vaan et sillon hyvä olla puussa. Se on sopeutunut puuhun. On sopivan kiltti apinaksi. Ei vieraannu tehtaassa.

Narsistin etiikkaa. Jumalatonta. Tai Darwinin. Rusakko peukutti kehitysoppia ennen Darwinia. Onko jumala narsisti? No takuulla. Six just on alaisten syytä olla kilttejä.

Tiet erkanee tietosanakirjapoppoon kanssa, kun Rousseau yrittää yhtenä kesänä bylsiä niiden heiloja. Dideroon kanssa menee välit poikki.

Diderot later described Rousseau as being "false, vain as Satan, ungrateful, cruel, hypocritical, and wicked... He sucked ideas from me, used them himself, and then affected to despise me".

Tästä selkkauksesta syntyi tää menestyskirjeromaani Julie.

Jos Jean-Jaques ei päässyt enää kaverien pukille jatkopeleissä, se ei johdu yrityksen puutteesta, vaan siitä ettei Jannen kavereiden heiloja vaan enää haluttanut. Rusakko voi kääntää tappionsa voitoksi, kuten narsistikolleegansa Paulo: mitä me ei saatu, sitä me ei haluttukaan, ainakaan aikuisten oikeesti.

Aika samanlainen sepaluksen raottaja, nyt muistan, oli myös se toinen reikäjuusto, sveitsiläinen panomies, siis tää punanen ja musta, sotilas vai pappi, ei väliä, molemmilla käy naisten suhteen hyvä viuhka. Stendhal eli Marie-Henri Beyle Grenoblesta. Se käytti itestään aina salanimiä. Don Phlegm. Poverino. William Crocodile. Ei tainnut tykätä nimestään. Tai itestään. Olikohan sen vanhemmat odottanu tyttöä, Marja-Siskoa. Orpo enonpoika sekin. Kuppanen. Se tykkäs oppilaiden mammoista. Rusoolle kelpas molemmat, äidit sekä tyttäret.

Ja vielä joukon jatkona se tanskalainen kyttyrä, olemassaolon filosofi, kalkittu hauta Kierkegaard. Tälläsiä vietteleviä setämiehiä, narsistiäijiä, ahnaita kotiopettajia, romaaneissa kyllä piisaa. Ja romansieereissa. Ja runoissa ja runoilijoissa, kuten Byronin Don Juan. Sekin oli mammanpoika.

Ois kyllä tarvittu parempaa miehen mallia, kuten Suomen kouluissa, sellaista miehekästä opettajaa joka ei anna periksi, ei jätä paikkaansa rintamassa, ei luovuta istuinta sotainvalidille, koska maksoi siitä yhtä paljon ellei enemmän kuin se. Tätä listaakin vois jatkaa vaik kuinka, ei jaksa.

Rusakolla on Juuliassa samantapaisia tyylimokia kuin Paulo Coelholla, ja samasta syystä: molemmat on itsekeskeisiä julkisuudennälkäisiä lattapäitä setämiehiä. Mut Rusakolla on ehkä (ehkä!) jonkin verran enemmän kirjailijan lahjoja. Silti vitun maneerimaisia kirjelmiä, Il pupulo alla pupula.

Kuulostaa aika narsistiselta veikolta. Koko luikuri miehekseen. Ja varmaan bi. No siihen aikaan kaikki oli silviisii valistuneita. Rousseausta tulee kyldyyripersoona, säveltäjä ja muotifilosoofi. Valistuxen Esa Saarinen. Pukeutuukin erikoisesti, ja ottaa koiransa Sulttaanin mukaan joka paikkaan. Hume marisi että Rusoo tottelee vaan leipäsuttansa Teresaa ja ja koiraa.

Rousseau suututti ranskalaiset piirit uskonnolla ja sveitsiläiset politiikalla. Se teki brexitin Humen luokse Lontooseen, suututti jengin sielläkin, suuttui kun Walpole väsäs vitsikirjeen muka sille Preussin Fredrikiltä, riitaantui julkisesti Humen kaa.

Palaa Ranskaan, pakoilee virkavaltaa, esiintyy avoanoppinsa nimellä Renou. Elätti itseään kopistina. Kirjoitti muistelmia, iänikuista musiikkisanakirjaansa ja keräs kasveja. Herborisoi kuin joskus nuorena ja toiveikkaana mamman kaa.

Se oli nuorena tosi luulotautinen. Vanhemmiten sillä oli munuaiskivet ja pissavaivoja, siks pukeutukin armenialaiseen mekkoon ja tupsulakkiin. Ei tykännyt muotokuvasta, jossa se on maalattu ruskealla musta karvalakki päässä. Miks Humessa on enemmän väriä? Vanhana siitä tuli vainoharhainen. Epäili kaikkea ja kaikkia vehkeilystä.

Lopuksi se törmäsi kadulla tanskandoggiin, löi päänsä ja sai taas kaatumatautikohtauksia. Kaatuili päälleen useamminkin. Kuoli vankan aterian jälkeen laakista 66-vuotiaana. Mun ikäsenä. Ens kuussa mä pääsen joholle. Inshallah.

Voltaire syytti sitä falskiksi, Russell esinatsiksi, feministit setämieheksi. Ei hyvältä näytä, Janne-Jaakko! Narsistipisteitä tuli kosolti.

Enkä ole edes aloittanu lukea Julieta vielä. Olen vasta toisessa esipuheessa. Meen perse eellä puuhun kuin Rousseaun hyvä apina.

Neljäs tuotantokausi. Julia katsoo haikeana kun Wolmar läksi. Pröö lähestyy Juliaa varovasti takaapäin. Pönkkähameko se pönköttää.

Julie-kirjan juoni

Kun Meemipeikko, Pikku Pröö
ja Meemipappa esiintyy,
Rusoon kirjeet kutsukoon
haukottelutuokioon.

Jo meemiperse odottaa,
ja huulivoiteen repustaan
kaivaa loordi Pylkkönen.
Hän soittaa tutun sävelen.

Jos lähdet mukaan, lupaan sen,
saat meemihetken melkoisen,
vaikka törön märinä
voi värisyttää välillä.

Koitan tässä kertoa mitä Julie-kirjassa oikeen tapahtuu. Tai ei oikeestaan kiinnosta sen juoni, eikä siinä olekaan kummoistakaan juonta sen enempää kuin uudemmissakaan saippuaopperoissa tai izehoitokirjoissa, samanlaista suoltoa tyyliin kuinkas sitten kävikään. Tales to thrill striped-ass baboons. (Sen nimistä lehteä luki Fabulous Freak Brothersin stetsonpäinen kaveri 70-luvun underground-sarjixessa.)

Enemmänkin kiinnostaa Rousseaun moraalinen ryhti tai paremminkin skolioosi. On jännä kattoo mitkä moraalikannanotot on aina samanlaisia, esim. setämiesjuttuja, ja mitkä tuntuu nyt aika oudoilta, lähinnä koska tuotantosuhteet ovat muuttuneet. Meemien kuten moraalin kanssa on kuin muunkin evoluution, alkeelliset ja kehittyneemmät elämänmuodot sinnittelee rinnakkain, kukin omanlaisissaan ekolokeroissa. Päivi Räsäsellekin on tänään kysyntää, Hitleristä puhumattakaan. Eski Saarisesta näinä huonompina aikoina vähemmän. Kukoistus ei käy kaupax lamassa.

Mun selostuxen seassa voi olla otteita samanhenkisestä uudemmista romaaneista (mm. Scott Phillips: Jäätävää satoa. Banaani-pokkarit 2000).

Eka tuotantokausi

Aan der sea plage

EURO: Lets aan el largo mit meine pedalero gehen und las muettas op el cielo, las barquettas op el sea poeticamente regarde teine hande in meine hande tenante!
EURA: Patetica und mucho banale avance! Try anders!
EURO: Lets aan el largo mit meine pedalero geehn, onder nos slips unsere hands infilantes und muchos kissos op el neck excambiantes!
EURA (Debout jumpante) Gehemos!

Comme eine amenda astuziosamente avoide

(Euro sich jette op el soil pleurante. Eura stoppe de escribere und regarde Euro eine bischen worried)

EURA: que manque? Ese malado in der cervelle?
EURO: Meine Presidentesse des Republiqua, meine Reine des konigrikko! If tu make mich eine amenda, ich zal suicidio committe, de haleina retenente una hora durante! Ich zal por tich die in estoi foreigno pias,porque no can vive if tu esse mit mich gefacheerd!

(Euro commenza de haleina te retiene. Eura lui take la kopf in seine handes mucho emouved)

EURA: Persone hadde mich so sweetissssima parolas gesaid! Persone never wild por mich seine life offre! Meine amor, embrassame!

(Diego Marani: Las adventures des inspector Cabillot)

I-V Julie-kirjan alussa kotiope Saint-Preux (suomexi "Pyhä Rehti"), alempana Pröö (tää on peitenimi, oikeeta ei sanota, ehkä Ruisseau, vai oisko ollut Virtanen, joku rotinkaisen nimi enivei), vonkaa aivan simona oppilaaltaan alaikäseltä Julialta, heti ekasta tekstarista alkaen. Anna anna, se sanoo kuin iiliäisen tyttäret, jonset anna niin sä tapat mut, mä teen näät seppukun, tai lähen menee. Tosi reilu jäbä.

Kiristyskirjeitä ehtii lähtee kolme, tosi falskeja, ennenkuin tärppää. Pikku Julia on kauhuissaan ja lupaa hetimiten mitä vaan. Vaik tietää et tää on nyt menoa. Kai senkin tekee vähän mieli sveitsin patukkaa, kolmikulmahatun tobleroonea.

Rusakko vanha nyhtänköljä neuvoi vonkauskonsteja jo esipuheessa. Ei riitä vaan toistaa anna anna, mä haluuuuun. Pitää vuorotellen kuumentaa ja jäähdyttää, ikäänkuin nyiskellä pilkkiä pokan nenän edessä, kehua vuorotellen sitä ja izeään, jotta pysyy mielenkiintosena.

Ei kohde haluu vaan kuulla kuinka sua panettaa, sen pitää alkaa tehdä mieli naija sua, ja siihen on sen törkee kehuminen ja sun surkeilu vuoron perään paras keino. Kyllä tytötkin tykkää vallasta, olla valloittavia. Lue vaikka Kinsellaa. Tai Jane Eyreä tai Emmaa.

Tän JJ kyllä osaa. Selektiivistä lämpöä ja kylmyyttä, simuloitua jäähdytystä, niin tulee tiukkaa saumaa. Kohta saa Väiski naputella alasinta, panna piika pikkaraista suurella sukunuijalla. Kotiope on ize oman onnensa seppo. Jos Julialle käy siinä huonosti, se on voi.

JJ heittää väliin runonpätkiä Petrarcalta, renesanssin pikku kosiomieheltä. Janne oppi italiaa Torinossa pölliessään röyhelöitä piioilta. Giucco pianissimo, hyvä shakkiavaus. Italialaisella pelillä kelpaa painaa. Loppupelissä pääsee syömään nappulaa, lisäämään meemipappana pikku myytä. Pappa peiton alla imettyään namua pyyhkii suuta: en mä oo tehny mitään pahaa, ainakaan en ilman eri lupaa.

Kosiskelun perusteluksi kotiope Sään-Pröö (20v) sanoo Julielle et sä voisit ehkä olla kauniimpi, mut oot sentään oikeenkin kiltti luonne. Julia antaa näistä sanoista hurmaantuneena sille suuta polviltaan (tosin vasta kirjeitse vielä), tunnustaa lempeä heitellen retorista floskelia tekstarissa kuin keski-iän ohittanut äijä, vaikka on vasta sakkolihaa (16v).

Ylipäänsä koko kirjassa puhuu vaan yksi ääni joka pompittaa jokaista hahmoa: Täällä puhuu isä Mefodi, nimittäin Jean-Jacques. Julia on Janne-Jaakon Pygmalion (näitä piisaa kirjailijasetämiehillä). Se vetää Julian mielikuvan kanssa virtuaalikäteen vähän niinkuin Milton Eevan kaa.

Näin tänään töihin pyöräillessä venäläisen Allegro-junan tulossa Viipurista, venäläisten ikiaikaisesta kaupungista. Se oli jotenkin kolhiintunut kyljistä. Näytti tutulta. Terveisiä Neuvostoliitosta.

Mary Shelleylläkin oli sivuvaununa sisarpuoli nimeltä Claire, oikeasti Jane, nimen valinta oli tuskin sattuma. Byron teki Percyn kanssa Sveitsissä junan, Clairelle tytön, Allegran.

Allegra kuoli nuorena. Eipä juuri ehtinyt ottaa lommoa. Childe Haroldissa Byron kaipaili vähän Adaa, toista tytärtään, joka keksi tietokoneen. Ei se ollut nähnyt sitäkään.

VI-VII Sammakoinnit senkun jatkuu vaan. Nyt Juulia on perustelemassa äidittömälle serkulleen ja tyttökaverille Clairelle, että oli oikeestaan hyvä et sen rakas kotiopettajatar kuoli, koska se alkoi olla huonoa seuraa neitosille, kertoi liikaa kukista ja mehiläisistä. Eli lakkaa suremasta Claire, ei se tarvi sua enää, eli siis sä et tarvi sitä. Kuuntele sen sijaan mieluummin mun juttuja!

Mit vit? Karsee narsistinen kylmiö. Mut setämieshän se siellä törisee Juulia-naamarista. Claire 18v osallistuu seuraavassa mesessä vainaan arvosteluun, sehän olikin oikeastaan aika paska paitsi että oli uskollinen kuin koira. Voi helevetti. Jannen ääni kuuluu sieltäkin.

VIII-XII Seuraavax Pröötä pännii et Juulia onkin nyt hyvällä tuulella eikä voihki enää kalpeana kaipauxesta. Onx tää siis koko kirja pelkkää narsismia joka naamarista? Nähtävästi. Oikeesti Pröötä vaivaa et nyt se kolmas pyörä Claire roikkuu koko ajan kannoilla, eikä se pääse edes koittaa sieltä Juuliaa. On aika alkaa jälleen uhkailla.

Julie ja pröö on kuin 2 dinosaurusta. Niillä on toinen sydän takapuolessa ja pienet kakkosaivot vieressä, jotka aika izenäisesti tekee päätökset peräpuolen puolesta. Siitä sydämestä tai sen puutteesta ne jaksaa japittaa kuusisataa sivua. Siis Rusakko jaksaa saarnata eri naamareista. Vaikee uskoa et tätä opusta lainattiin kirjastoista tuntitaksalla. Varmaan panokohdat oli helppo tunnistaa kirjan reunasta. Tuhansien peukaloiden mustaamat. Niit on kaks (2).

XIII 2kk on nyt vierähtänyt tässä touhussa. (Lukeminenkin kulkee aika tahmeesti.) Juliesta tää on ihanaa, se ei kaipaa munaa vielä ainakaan, mut Pröön melaa pakottaa ankarasti, se ei meinaa pysyä kaprihousuissa. Pröö jatkaa vonkaamista tietysti. Luonnonääni huutaa kovaa, tikanpoika haluu puuhun. Tätähän tää on, ei apina lisäänny ennenkö kamat on pussin perällä. Muu on hämäystä, esivalmistelua, loiskiehuntaa.

Sit Julia alkaa lämmetä siitä että Pröö kuuntelee sen käskyjä: Paikka! ja sehän tosiaan pitää käpälänsä kurissa. Valta on hyvä lemmenjuoma, on kiva tunne kun iso eläin tottelee. Juulia kuulostaa nyt samalta kuin Karvisen Eskon heila: mutta sinähän rakastat minua! Sisustuspuoti kutsuu taas.

XIV Schweizintörö laittaa Juulian ite sanomaan et naiset on tyhmempiä kuin miehet. Helvetian taliaivo. Tätä samaa on äijät hokeneet maailman sivu, ja takoneet sen perille nyrkillä. Nyt kun nyrkistä ei enää ole kuin niille kyllikiksi, kiitos koneiden, nähdään esim koulumenestyksestä kummassa jalassa kenkä itse asiassa on. Taivaan isä kai sen alotti, Milton jatkoi, eli panee naisten lyttäyksen naisten omaan suuhun. Uskoohan ne sen kun kyllin nuijitaan eikä päästetä niitä miesten taloon oppimaan.

Tän pohjakosketuksen jälkeen Pröö alkaa saarnata pitkäveteisesti vanhan opettajan äänellä, et ei naisten kande opetella mitään muuta kun hyviä tapoja ja hyvää makua, plus spinetin pimputusta, kaikki kouluaineet voi panna roskixeen. Mitä jää? löysää haistelevaa humanismia, VA Koskenniemi kaliiperin klassikoiden palvontaa, ylä- ja keskiluokan ennakkoluuloja. Kielistä jää ranskan lisäx italia, kun sitä Rusakkokin sattuneesta syystä osaa. Myöhemmin käy ilmi et nää oppiennätyxet on lainattu piispa Fenelonilta. Panohommatkin tais unohtua toviksi. Tää pätkä on vähän kun ne Pauli Kanin hippiulvahdukset kesken juonen.

Joo sitä se oli sano äite ja vei tikun päässä pihalle. Pedagogisen ulvahduxen jälkeen palataan petipainiin tosimielessä. Julkku antaa Pröölle puistikossa yllättäen muiskun! Pröö jäykistyy, Julle ize pyörtyy. Melkoisen kovaa leikkiä, sanoisi Eino Poudiainen.

"Oikein hyvä. Lyhyt ja konstailematon." Julie sanoi hiljaa hänen korvaansa. Hän tunsi jännittyneensä puskan suojissa puoliseisokkiin, mitä pidätteli ainoastaan tiukat kaprihousut ja ankara tahdonponnistus. (Jäätävää satoa)

XV-XXI Tästä suosiosta suoristunut Pröö yltyy vonkaamaan tuplateholla. Iskä parooni on tulossa kotikäynnille, Julle hermostuu, se tahtoo lähettää Pröön poies silmistä kassan kautta. Pröö hermostuu eikä ota rahoja. Julle hermostuu tuplasti sanoo Pröölle ota ne, se on nyt tupla tai sulle kuitti. Julle huutaa aivan falsetilla. Mikä on kun ei pysy rehdin kuppi asetilla.

Pröö ottaa fyrkat ja lähtee menee. Kannattipa kursailla, tuli tuplapalkkio. Julie on paronin tytär, parempaa väkeä. Vaikuttaa myös Pröötä fiksummalta vaikkon sitä neljä vuotta nuorempi. Aika tukevasti istuu satulassa, Julkku vie, ope vikisee. Mirri käskee, häntä tottelee.

XXII Iskäparoni tulee kotiin, testaa Julkun tietoja. Vaakunaosaamisessa on huomautettavaa. Kyselee open natsoja. Pröö on rotinkainen, sille ei voi mitään. Paroni nurpistaa nenää. Päättää varuixi naittaa tyttären vanhalle ruotukaverille, joka pelasti sen hengen rintamalla (spoileri, ei olla vielä siinä).

XXIII-XXIV Rusakko kirjoittelee Julialle matkavaikutelmia maaseudulta. On Markus Selinin linjoilla: ei sylje lasiin eikä luota ihmisiin jotka ei ota kuppia. Tästä dokailusta tulee myöhemmin kyllä ikävyyksiä (toinen spoileri).

XXV Juliaa naurattaa Pröön hyväillessä kirjeessä sanallisesti sen rintoja Torquato Tasson selän takaa. Tuli hyvä mieli vaikka samalla suututti. Vastaa toisella runonpätkällä Metastaasilta:

Sentirsi, o Dei! morir,
E non poter mai dir:
Morir mi sento!

Tuntea kuolevansa
voimatta sanoa kertaakaan
Ah! Ma kuolen! 

No tätä ongelmaa ei oo etäpesäkettä lainaavalla Juulialla ja sen yhtä monisanaisella Roomeolla. Voi hokee tota lausetta yhtä monta kertaa kuin oopperan nk. lihava nainen, ja kyl ne hokeekin. Erityisherkkyys on tosi fataali lahjakkuuden laji, Rousseau toteaa. Lo siento, sanoi humalainen hississä kun housut putosi.

XXVI-XXVII Pröö bunkkaa nyt joen vastarannalla rumassa läävässä, näkee Julialle, runkkaa mut ei saa koskea, vaan tumppua. On talvi, kuiva tuuli vinkuu nurkissa, Pröö laukkaa hurjana pitkin kallioita, kivistä rantaa, sydäntä kivistää, harkizee jo kylmäkoskea. Väliin se kyynelehtii, väliin ärisee ja karjuu kuin leijona. Hormonit hyrisee ja mieliala heittelee.

Alan ymmärtää miks sen ajan naiset symppas tätä. Jos tätä ei lue moraalin lukutikulla, eikä piittaa JJn ylisanoista, on tää alkupuoli paikka paikoin liikkistä. Poika on ihan pallo hukassa, Julia on selvästi joholla. Julie ei oo yhtä hyvä tyyppi kuin alkuperäinen Heloise mut tulee perässä. Turina on vaan vielä pitempi, varsinainen TLDR, kuussataa pienellä tiheästi painettua sivua.

XXVIII Paitti nyt Pröö jälleen sekoilee, tarjoo hemmotellulle Julialle köyhän elämää, muussa tapauxessa uhkaa että hyppää jorpakkoon. No way Jose! Tää tarjous ei kyllä tule saamaan hyvää vastaanottoa, jos mä yhtään osaan lukee Juuliaa.

No ei! Julia ei tällä kertaa suutu vaan se sairastuu. Kunnon romantiikan ajan ratkaisu. Oli näppärää kun ei ollut antibiootteja, porukkaa sai pois juonen tieltä vaan napsauttamalla sormia. George Byronistakin tuli yön yli lordi. Pikku lordi säikähti niin paljon että herahti itkemään: mitä pahaa mä nyt oon tehnyt?

Julkku toipuu tästä flunssasta aika pian. Taudit puskee, seuraavax tulee isorokko, lopussahan flunssa koituu fataalixi kolmikymppisenä kuin esi-isälle (taas spoileri). Mut uusi huoli pahentaa nyt asiaa: Isä on nyt kaupannut sen hengenpelastajalle. Juulialta ei siihen tartte mielipidettä. Ja Claire on taas liesussa, isosisko ei ole antamassa neuvoja. Mikä eteen? Juulia ei suin surmin tahdo lähtä nuoren Pröön kanssa mierolle, mut vielä vähemmän se tahtoo naida vanhaa pierua.

XXIX-XXX Pelkkiä huonoja on tarjolla nyt optioita. Julia ei osaa päättää, ja ihan heräteostoksena se sit antaa Pröölle koko rahalla. Ks. kirje XXX. Mitä se sit heti katuu roiskuttaen kyynellaineita. Itse tyydyttynyt Pröö siitä vähän pahastuu. Eikös karttakeppi kelvannutkaan?

Sanoppas Darwin, kumpaan Julkun pitäis nyt sijoittaa, vanhempiin vai Prööhön? Kumman tarjousta nyt kuunnella? Calculemus. Vanhemmat kumpikin on Juulialle 50%, sukua, Pröö noin 0%. Vanhemmilla on hallussa 100% meemiperinnöstä, Prööllä 0%. Mix sitten Juulia haluu kuitenkin naida sitä? Tää ei ole harkintaa, Juulia ei mahda sille mitään et sitä panettaa, Darwin on säätänyt sen niin. Mut mix Darwin niin?

Kai koska vanhempien diskontattu geneettinen arvo on lähellä nollaa, Pröön riskinäkymät on hyvät. Vanhuxilla on hyvät meemit, mut ne on riskialttiita. Ja meemeillä ei tee mitään ilman jälkeläisiä, ne ei ole kellekään sukua, ja lisääntyy ihan omalakisesti. Mendelöinnissä tietää 0% sukulaisuus hyvää diversiteettiä. Rotinkaisilla on terveemmät geenit kuin rotukoirilla. Se näkyy jo Pröön ulkonäöstä, se on riski ja komea.

Kannattaako ottaa riski, sijoittaa tulevaisuuteen, ostaa futuureja? Mutta jos Pröö on pennitön milläs sitten elellään? Ei riitä tehdä pentuja, ne pitää elättää. Samoja 50-50 senssejä koittaa optimoida Juulia ja vanhemmat, riskiarviot vaan eroovat. Niin sen on Darwin suunnitellut, tää on sukupolvien välistä kilpailua. Vanhemmat panostaa meemeihin, pennut geeneihin, koska pennuilla on geenit, vanhemmilla meemit. Elukat ei sellaisesta välitä, mut niillä ei ookkaan meemejä.

Tää on onnettomien rakkaustarinoitten bottom line. Tästä oli kyse jo Aatamin ja Eevan kohdalla. Mut Juulia on nykyaikainen pien sijoittaja, se panee monta munaa samaan koriin, pelaa useemmassa automaatissa pienillä panoksilla. Saa sotavanhuxelta meemit, rotinkaisen geenit. Kolmin aina kaunihimpi. Sen salkussa on tilaa, lomssaan mahtuu paalua. Esi-isä Kalle-Kustaa X kokeili samaa, mutatis mutandis. Hyvillä tuloksilla :).

XXXI-XLIII Smouda på smouda nuoret tottuu salabylsintään, tai paremminkin kirjeenvaihtoon siitä, nykylukijalle jää hiukka epäselväksi onko ne enää oikeesti silleen ollenkaan (ei ole, vaan 2x koko niteessä, molemmat alkupuolella), niin että alkaa siitä keskenään jo heittää läpänderiä. Pröö haluu chaleeseen eli Julkun vanhempien mökille koko ajan, Julkku pihtailee. Juoni alkaa toistaa itseään.

Fun fact: In TV Series Lost, there is a MD Juliet whose maiden name is Carlson.

Hauska fakta: Matilda mummun isää Woldemaria sanottiin kotona Wolmariksi. Rousseaun Julien lopulta naiva vanha herra on M. de Wolmar.

Bumston voisi olla suomeksi Pylkkönen. Edvard Pylkkönen.

XLIV-XLVII Kuten teeveen saippuoissa marssitetaan kuvaan uusi henkilö. Kumma kyllä se ei ole se vanha aseveikko, vaan filosofisempi sparreri, kummallinen lordi Edvard Bomston. Kaheksannentoista vuosisadan lordi Byron mannermaan kiertueella, tai pikemminkin ehkä lordi Russell, filosofisempi väpelö, tai väpelömpi filosofi. Se on kuin Fast Shown skezin hinttari maanomistaja, Pröö sen vastahakoisempi lammaspaimen. (Nimet vaan on vaihtuneet. Ks. Wikipedia.)

Hänen tweedkankaista irtotakkiaan ei voinut enää kuvailla pelkästään ryppyiseksi, sen sivutasku oli revennyt kulmasta lerpalleen, ja hänen punertavan vaaleat hiuksensa olivat kuin nurmikkotrimmerillä viimeistellyt. (Jäätävää satoa)

Britin tultua voidaan taas pohtia syntyjä syviä. Rusakko panee Julkun suuhun totuttua perse ja anus folklorea: kaksinaismoraali on ihan luonnon mukaista, koska sukupuolet on keskimäärin erilaisia. Mut mix naiset jää siinä aina tappiolle, on niitä heikompia astioita? Siinä on jotain hyvin kyseenalaista. Haiskahtaa voimaperäisesti omanvoitonpyynniltä.

Ikävystyttävää pulinaa 1700-luvun musasta. Pröö haukkuu ranskixet ja kehuu italiaanoja. Paitti pahexuu et kastraatit pannaan laulaan rakkauslauluja. Mitähän munaton Abelard ois tästä mieltä. Pröö on mustasukkiainen loordista, ja ottaa kiukkupäissään liikaa kuppia. Se on yhtä juoppo kuin Juulia on syöppö.

Seuraavassa numerossa Pröö juoppolalli on umpikännissä mökeltänyt Juulialle jotain rivoja, Julle siitä polttaa hihat pahan kerran. Pitää moraalisaarnan vaikka sillä on oma lehmä ojassa, tappi poissa kirkkoveneestä.

Jäätävää! sanoo katuvainen Pröö, ei ole muistavinaan mitään koko illasta, lupailee ruveta raivoraittiiksi, Julle kieltää sen. Pröö on vakavikko, kohtuuton kahteen suuntaan. Kohtuudella lipittely tekee itse kullillekin kutaa, tuumaa Juulia.

LIV-LV Ei, olin oikeassa, kyllä pano n:ro 2 tapahtuu vasta luvussa 54, aloitteentekijänä Julia, sillä on varmaan munasolu irtoomassa, se käy sen verran kuumana. Bylsintäpaikka on Julkun peräkammari. Pröö runoilee siitä nätisti ennen naintia ja sen jälkeen, jälkeenpäin on rauhallisempi olo. Loikoilu ruiskahduksen jälkeen on ihan parhautta, sitä tähdentää Rusakko vielä alaviitteessä. Pröö tunnustaa että Julia on sitä parempi sängyssä. Ei ihme että sen ajan tytöt tykkäsivät tästä niteestä. Mehukasta panoa seuraa kotiopen kosinta, for what it's worth. Not much.

LVI-LVII Saippuaoopperamaisesti suvantoa seuraa jälleen koskipaikka. Claire on nyt kertoja. Nyt alkaa Pröö ja proto-Byron pikku tuiterissa kinata ja miekkailla Julkusta. Nyt on hätä! Jos tää tulee iskän korviin on paska tuulettimessa, rasva hellalla, piru merrassa, nakit nuotiossa, tahtoo sanoa, erittäin paha tilanne. Julle kieltää Pröötä tiukasti pilaamasta kaikkea, mutta uskooko se.

Kaksintaistelu on oikein darwinilainen tapa ratkaista kiistakysymys. Se joka voittaa, oli oikeassa, koska oli vahvempi, sehän on se mikä tässä Darwinia oikeasti kiinnostaa. Parempi voittakoon ja tehköön poikasia, lisää samanlaisia voittajia. Ei siinä mitään. Oikeus on vahvemman oikeutta anyway.

LVIII-LXI Julle pelastaa kotiopen pepun pyytämällä proto-Byronilta sille armoa, minkä tämä mielellään Juulialle antaakin, oliskohan soveliaat vastalahjat mielessä. Sapeliveikot taputtelee toisiansa selkään ja jatkaa ryyppyjuhlia. Julkku vihjaa Pröölle ohimennen et siitä saattaa tulla iskä.

LXII Mut ei siinä kaikki! Tyhmä loordi menee omin päin ehdottamaan isäpapalle, et se (loordi) maksaa viulut, jos pappa suostuu Julian ja Pröön avioon. No siitähän ei tule mitään, pappa hurjistuu. Se ei siedä rotinkaisia. Pappa ja loordi kiistelee siitä kummalla on enemmän natsoja ja paremmat vaakunat. Claire kertoo tämän Julialle kuultuaan sen oven takaa.

Kummasti Rousseaun kirjeenvaihtajien täytyy toistaa joka lause kahteen kertaan eri sanoilla, kuin vaka vanha Väinämöinen Kalevalassa. Sen lisäksi on niillä samanlainen tattadatta nuottikin, sama kun on mulla tässä. Se on tarttuvaa.

LXIII Kotosalla iskä on niin kiukkuinen, että mätkii Juliaa ja sen äitiä. Julkku kaatuu ja lyö päänsä pöydänjalkaan, verta tulee nenästä (ja vähän alempaa, Pröö jr. menee kesken). Isä säikähtää vähän sentään, sano sori siitä äidille, osa siitä lie tarkoitettu muttei sentään osoitettu Juulialle.

Juuliasta tää on vaan liikuttavaa. Isien ei kuulu pyytää anteeksi, vaan antaa. Eihän jumalakaan koskaan pyydä anteeksi. Siksi Douglas Adamsin jumalan viimeiset sanat ihmisille naurattaa: We apologize for the inconvenience.

Illalla iskä istuttaa Julkun syliinsä lohdutukseksi. Itketään vähän yhdessä, tulee parempi olo. Mut aamulla iskä silti sanoo tiukasti: sitä rotinkaista et sitten enää tapaile. Julkku menee pahoillaan äidin luo, mutta voikin pahoin: pahoin pelkää, että iskän potkinnasta tuli Pröön sikiölle keskenmeno. On se surkeaa.

LXIV-LXV No Juulian on tehtävä mitä sen on tehtävä. Ei lähetä sentään vaan erotekstaria kuten Niklas, vaan panee Clairen asialle, taas kerran. Se panee kiltin tyttökaverinsa kaikki tekemään. Aina se saa olla välimiehenä ja välikädessä muiden riidoissa.

Pröön aateliset "kaverit": Claire, sen heila d'Orbe, ja proto-Byron, laittaa matkavaunut valmiiksi ja pudottaa sitruunan kotiopen syliin kolmisteen. Claire ja loordi heittää vähän läppää punssista, Claire vitsailee siitä Juulialle, onkohan tää sittenkään niin kauheen vakavaa? Clairen sulhanen d'Orbe on vähän tyhmä, mut Clairekin on vähän ruma. Se on sivuvaunun osa.

Pröölle valehdellaan vähäsen, et saadaan se rauhoittumaan; ei kerrota keskenmenosta, vaan sanotaan et se oli tuulimuna. Pröö on pettynyt, mut ehkä vähän helpottunut myös. Masentunutta Pröötä lohdutellaan, Claire lupaa stikkaa preivillä, loordi kantaa sen kaksin käsin kärryihin. Sieltä se ryntää vielä pussaamaan Julkun kengänjälkiä, mut sitten lähdetään.

Osa I Juliesta on vihdoinkin läpitte. Lisää ensi numerossa. Kukahan mahtaa jaksaa roikkua enää mukana seuraavissa tuotantokausissa, kun luvassa ei ole enää yhtään naintia. Käy varman kuin Knasun hexalogian, jengi ei lue kuin ekan osan, sanoo lukeneensa opuxen.

Toka tuotantokausi

I-II Toka tuotantokausi alkaa kotiopen aika masixella kirjeellä. Jatkossa Claire ja loordi kertoo millasta pillastusta on Pröön ekat viikot ilman Juuliaa. Ei hätää, loordilla on paljon kokemusta miehistä ja niiden kanssa olosta, eiköhän me kahteen pekkaan tästä selvitä.

Siinä sivussa proto-Byron kehuu Juuliaa ihan kupliksi. Jatkaa siitä minkä tiehensä karkoitettu kotiope jäi. Ja kun se pitää taukoa törkeestä ylistyxestä, Claire jatkaa. Iltalukemista narsistinaisille. Julien vastauskirjeet ihailijakaartille osoittaa et se on nyttemmin omasta erinomaisuudestaan suunnilleen samaa mieltä.

Tässä kirjassa on kaikki hyvän naistenkirjan avainpiirteet, joskin kuolettavan unettavassa muodossa. HS:n TDLR leirin leffa-arvostelija joutuisi koomaan. Sankaritar on omaa luokkaansa, ainutlaatuinen, kaikista kaunein, kivoin, fiksuin ja varakas, ja sillon kivat vaatteet ja hieno tukka, silmät sädehtii. Jos jokin näistä puuttuu, se ei ole jostain syystä tärkeetä, tai se hankitaan myöhemmässä tuotantokaudessa.

Esim Jane Eyre ei ehkä ollut ihan missikaunotar, mut se ei haitannut, koska sen hirviökin tuli sokeaksi. Kuitenkin heppu oli varakas ja tykkäs Janesta ihan hirveästi, ja antoi Janen olla tunnejohtaja. Sillä saa paljon anteeksi.

Austenin jotkut sankarittaret otti vanhan hienon herran. Elizabeth Bennet sai lottovoiton, se kesytti tumman, tuhman ja rikkaan lopulta kiltiksi. Vanhan ja hienon se saa siitä sitten lopuksi, kun on itsekin vanha hieno, ja niistä tulee dekkareita. Varo ottamasta liian vanhaa, voi tulla ei-toivottua vaipanvaihtoa.

Kinsellan rikas vanhempi mies oli kiltti, vähän liiankin, ei pannut kampoihin paskamaiselle anopille. Jätti himoshoppaajan itse kaikki tekemään. Varo sitä! Muista katsastaa lähisuku huolella! Muuten voi miniän liian pienet korvat kaataa koko homman.

Joka tapauxessa poikaystäviä in spe on monta sitä palvomassa ihan lääpällään, ei tarvize kuin plokata. Tää on tosi tärkeetä, sillä tässä on hyvän naisten kirjan juonen ydinkysymys: kenet valita? Tumma komea ja tuhma, vai kiltimpi ja siksi vähän tylsempi vaalea, mutta rikas? Vaiko se vanhempi hieno herra joka ymmärtää? Että osaa olla vaikeaa.

Voisko ottaa ne kaikki? Tää neronleimaus valkenee Julielle kuin salama. Vanha herra on kiltti ja huolehtii lapsista, filosofin kanssa voi jutella, se pitää kädestä kun tumman ja komeen kanssa on vaikeeta. Mut kun menee hyvin, silloin se tumma on ihana, ja päiväkahvit sen kanssa ihan parhautta!

III-V Tuskin kuudennes sarjasta on kahlattu. Claire pyytää serkultansa lupaa mennä mimmoisiin ikävystyttävän Mösjöö d'Urpon kaa.

VI-XII Julie torjuu lordin ehdotuxen lähteä Tedin partnerina loordin tiluksille Yorkkiin pehtoorixi. York, of all places, suunnilleen pahin persläpi koko briteissä, saarivaltakunnan Posio, sekopäisen Grahaminkin kotipesä. In your dreams! Pröö pommittaa mankuvilla preiveillä, Julkku vastaa koleerisilla. Barbaari! kaulin heilahtaa. Kiittämätön! annoin rrunsaasti. (2x kolmen vuoden aikana...) Mulla on paljon kurjempaa kuin sulla! Claire osallistuu haukuntaan. Kovaa rähinää puudeleiden kesken.

Pröö epäilee ihan syystä et loordi kähmii jotain sen selän takana. Tulee karmit kaulassa haastamaan sen kaa taas riitaa, mut loordi saa sen taas kerran narutettua. Se on kyllä hölmö rotinkainen, aateliset vetää sitä nenästä mennen tullen. Se alkaa päästä hajulle et Julie aikoo ottaa lusikan kauniseen käteen ja naida Volmarin. Mut loordi lupaa sille vaihtoehtoista uraa briteissä (nim. omaansa). Juliestakin se oisi hyvä ajatus.

Mix ihmeessä loordi Bumston sponssaa Pröötä sikana? Mitä se siitä saa? Ei sitä Juliakaan kiinnosta silleen. Onkohan nimi enne, onko sekin Trinityn apostoli, veljeskunnan veli huilu? Tekeekö senkin mieli sveitsin suklaata?

Brittiloordeissa on sitä paljon liikkeellä. Sodomiitteja ja fagotisteja on ylähuone mustanaan, ruskeen reiän ritaristoa kokonainen suklaajoukko-osasto. Intergalaktinen musta aukko, toisiansa vetää puoleensa nää ruskeet kääpiöt vastustamattomalla voimalla. Vaikka päivä paistaa niiden pyllyssä, valokaan ei karkaa koolonista.

Samanlainen sanaharkka ja nokkapokka oli Rusakolla Humen kanssa briteissä sittemmin (1766), ja d'Holbachin mukaan muiden kanssa monta kertaa aiemmin. Se oli tunnetusti kelju tyyppi ja riidanhaastaja. Ilmiriidan aikana Hume sanoi että Rousseau on "ferocious, villainous and treacherous". Rosseau sanoi että Hume on "noir et coquin". Valistusaatteita.

A cartoon depicting Rousseau as a Savage Man, a Yahoo, caught in the woods was more to Hume's taste. He described it to her with relish. "I am represented as a farmer, who caresses him and offers him some oats to eat, which he refuses in a rage; Voltaire and D'Alembert are whipping him up behind; and Horace Walpole making him horns of papier maché. The idea is not altogether absurd." (Edmonds/Eidinow, Enlightened enemies, the Guardian 2007)

Alaviitteessä R. väittää että Platon on rakastavaisten filosofi, muut ei voi sitä sietää. Hmh. Aika sietämätön selittäjä Plato on, ja huumoriton myös. Ei se sietänyt runouttakaan. Mut niin on Rusakkokin, naurattaa enintään tahatta, kuten lajitoverinsa Kani. Ehkä rakkaus on vähän niinkuin uskonto, liian vakava asia naurettavaksi, niille jotka on jo uskossa. Idealisti ei voi sietää realistia, eikä toisinpäin.

Aika ikävästi kohtelee nyt Julle Pröötä, Heloise Abelardin hattu päässä. Mä en anna enää sulle, mut älä hemmetissä silti petä mua, pidä itses miehenä mutta munattomana, vaan hyveen lippu liehukoon sun tangossa. Ja hölmö Pröö lupaakin ripustaa pippelinsä kuivumaan. Mulkut ne tuulessa heiluu. Samaan aikaan toisaalla Volmar pian rassaa pikku Juuliaa. No ehkä Pröö voi Lontoossa britin kanssa alkaa suunnitella junaa. (Ne ei vielä tähän aikaan käyneet höyryllä.)

Noin kolmannes on Juliesta puurrettu. Alkaa tosissaan rassata noi ooht ja aaht, vitun maneerit joilla Janne-Jaakko razastaa. Onkohan sillä yhtään omaa ajatusta tai henkilökohtaista kokemusta koko kirjassa? Ei se ainakaan tähän asti ole niitä kertonut. Ihan pelkillä klisheillä mennään. Ei tää oo muuta kuin jonkun alppimaan tuppukylän pojan tuhnuista filosofiaa. Sellaista jota syntyy jos pesee säännöllisesti talon seinätkin ulkoota vesiletkulla. Sa mère etoit un hamstre et son père puoit aux baies de sureau.

XIII-XIV Pariisiin tultua Pröö (eli Ted) alkaa kirjottaa muistiin Jullen opetuxia, ostaa oikeen ison vihkon, niitä onkin kosolti. Niistä tulee kokonainen postilla, käsityöopas, josta voi opiskella kuivan hyveen vetoa. Kuha ei jää kirjan väliin fläkkejä niin ettei sivut aukea. (Onkohan tää kirja se?)

XV-XVI Ei kyl Julie on niin täti, et sen pitää olla Janne-Jaakon Mamanin reinkarnaatio. Sieltä kai on peräisin nää opettavaiset sormenheristyxet. Täällä puhuu kunnon juustomaalainen villi kuttu, ei siedä pariisilaista leikinlaskua (esprit), naama peruslukemilla saarnaa hyvettä. Katolista tai kalvinistista, mitä väliä. Ei Rusakkokaan välitä. Leikki leikkinä, pylly pois mun tyynyltä. Suuret tunteet ei siedä vitsejä. Tää Jullen kirje oli kai olevinaan JJn mielestä hulvattoman hauska, sillä Ted kertoo seuraavassa viestissä nauraneensa huutonaurua. Haha. Vallatonta ja vakavaa kuin Ilmo Launis. Aargh. Huumorin totaalinen puute on Rusoolle yhteistä Pauli Kanin kaa.

XVII-XVIII Tedin Pariisin kirjeissä on vähän enemmän sisältöä ja vähemmän voihkinaa. Kyllä tulee Kani ja sen hippikiekasut etsimättä mieleen noista ah ma kuolen -intermezzoista. Ah kunpa ne vaimentuisi pikaisesti nollaan.

Pariisin muistelmat on selkeesti ize koettuja, vaikka idea on kopsittu Muraltilta. Tedistä on tylsää kun se ei tajua sosieteetin sisäpiirin läppiä, eikä se tykkää vizeistä yhtään muutenkaan. On tylsää kun ei puhuta koko ajan siitä izestä, Jullen luona oli paljon kivempaa. Pariisin puolimaailman ihmiset ei usko et apinan sydän on hyvä luonnostaan. Vaik Rusoo on sen todistanut esimerkillään. Hohoo. Julle raportoi lyhyesti Clairen häistä, ei ollu kovin kummoset.

Julian ja Pröön mielikirjailijoita on kardinaali Fénelon, joka kirjoitti tutkielman tyttöjen opetuksesta 1687. Se on varmaan setämiesten aarreaitta. Täytyypä tutustua lähemmin. Oikeassa olin. Tästä äijänkäppyrästä mullon jossain erillinen seloste.

Ted haukuskelee pariisilaisten naisten ulkonäköä, varmaan ollakseen mustasukkaiselle Juulialle mieliksi. Paheksuu poskipunaa ja aatelisten decolteeta, johon se on pudottaa näkimensä. Vaunuaateli erottautuu etuhalkiolla rikkaasta porvaristosta, joka ei tohdi käyskellä niin avorinnoin rotinkaisten keskellä. Rupusakki pitää näin tahtomattaan yllä porvarisnaisten siveyttä. Se on periaatteessa hieno juttu kotiopen mielestä. Ja sit Pariisin naiset puhuu liian kovaa ja käskevästi eikä ole nöyriä. Se taas on huono juttu Tedin mielestä. Varsinkin rumien olis syytä olla hiljempaa. Ansaitsis litsarit. Perusvirhe Tedin mielestä on se et Pariisissa naiset ja miehet seurustelee yhdessä. Paremmin on Sveitsissä, missä naiset saa kuuristella keskenään.

Pariisissa tyttöjä valvotaan silmä kovana, mutta rouvilla on aika vapaata. Ted tykkää päinvastaisesta järjestelystä: Naimattoman Julkun kaa on kivaa nussiretkellä, mutta jos oltais naimisissa, niin kyllä loppuis siltä hutsuttelu. Teddy peukuttaa naisten alistamista ylistämällä. Juulia on pantu pedestaalille, noin on hyvä, täst mie piän, älä liikahda. Sitä kismittää pariisilaisten naisten lähes tasa-arvo joissain ja lähes yliote joissain asioissa, ja siihen liittyvä sukupuolten mutkattomampi viestintä. Se ei tunnu kivalta.

Se kyl on kiva et rikkaat naiset pistää tuntemilleen köyhille pientä vippiä, sillä aikaa kun niiden miehet nylkee tuntemattomia nahkoineen ja karvoineen kuin sudet. Mut minkäs teet, eihän pieni rikas vähemmistö voi millään tuntea suuren maan kaikkia köyhiä. Se on voi, mut onhan charity silti kilttiä ja otollista herroille. Tulee hyvä mieli ihan pikkurahalla. Sanalla sanoen, pariisittaret on Tedille päältä liian hienoja mut sisältä liian samanlaisia kuin miehet. Niillä on kuin nurja puoli päällepäin. Pitäis olla karheampi päältä mutta silee sisältä, niinkuin Juulia. Tuppeen ne pitäisi nylkeä.

XIX-XXII Ralph suunnittelee ottaa Teddyn saarivaltakuntaan mukaansa seuraneidiksi tai leipäpalkkaiseksi lakeijaxi. Jullen äiti on aika huterassa kunnossa. Julle lähettää Pröölle muistoxi thumbnail kokoisen näpäyksen itestään, onko edestä vai takaa ei kerrota. Teddy haukkuu lisää ransumaata ja varsinkin ransunaisia aivan sikana. Se on meillä mamulandereilla aina tapana, jotain huonommuutta kai me sillä puretaan:

Katso nyt näitä surkeita kyrvänimijöitä. Piña coladaa ja tekomokkapukuja, voi perkele. Meidän sivistyxemme luisuu vääjäämättä kohti tuhoa, jos mies saa pesää noissa vetimissä. Saisivat rasvata jouluhalkonsa ja työntää sen takapuoleensa. (Jäätävää satoa)

XXII Ranskalaista oopperaa se haukuskelee vielä erixeen seikkaperäisesti matami d'Urpolle lähettämässään kirjeessä.

XXIV-XXV Teddy arvostelee Jullen lähettämää herutuskuvaa tosi pedantisti. Panee jopa jonkun tuhertajan tekemään siihen mieleisiään parannuxia. Mikä idiootti. Arvatenkin fotoshoppaa oman belfiensä Jullen selfieen:

Jestas sentään, siinä hän on syvällä Julien ahterissa. Mitähän Ted tästä maksoi? (Jäätävää satoa)

XXVI Mut nythän paska mätkähti taas tuulettimeen oikein voimalla. Pröö kyynelehtii (tai jotain) kirjepaperin aivan märäxi, nyt tuli tehdyxi mitä ei ois saanu tehdä, eikä mitenkään saa tekemättömäksi, se on käynyt epähuomiossa vieraissa. Helvetian kaverit (joojoo nehän ne) hommas sen bordelliin. Se joi muka vahingossa valkkua kuin vettä, ja heräs vanhan hutsun punkasta housut nilkassa. Haahaa, muka vahinko. Tais vaan pussit vuotaa ylitse. Kuivat Julkun kuvan kaa ei oo ihan riittävää. Nyt se ulvoo ja selittelee vuolaasti.

XXVII Julkku vastaa ylpeästi, ei sattunut. En yhtään suuttunut, tuli vaan paha mieli sun izes puolesta. Haukkuu Pröön kuitenkin aivan lyttyyn, solvaa pelimiehexi. Itte asiassa Pröö oli ollut paskiainen jo pitkän aikaa. Peli seis, takaisin ruutuun yksi. Justiinan kaulin heilahtaa. Et saa enää leikkiä mun ikäisten kaa, hae fiksumpaa seuraa muista keski-ikäisistä kaaleista. (No ne huorathan kai oli vaihdevuosissa?)

Julle kuvittelee et Pröö jäi bordelliin, jotta kaverit ei nauraisi. Höpsis. Elementary, my dear Watson, sitä panetti. Pikku huijari. No, Juulia ei päästä sitä vähällä, sivukaupalla jatkuu vielä haukkuja, kuin Iines Ankalla sen nokka väpättää.

Julle ei osta (lausumatonta) vastaväitettä et marssilaiset tarvii tyhjennystä enemmän kuin venuslaiset täyttöä. Jos mä kestän ilman, sunkin pitää kestää. Ja ainahan on nyrkkikyllikki. Ja mitä sä hengaat siellä meidän aatelisten kaa? Oot rotinkainen, etsi muita samanlaisia! Seuraa pientä yhteiskuntakritiikkiä omaisuuden kasautumisesta suurkaupungeissa (muttei täällä maalla, meillä on vain pikkuisia läjiä), mikä ei johda mihinkään.

Lopux vähän palsamia perään: menköön tän kerran, mut älä enää koskaan tee niin! Se on (seuraavasta) kerrasta poikki, lupaan niin! (Eli ota opixesi Pröö, älä enää raportoi poikkeavuuxista. Typerys.) Ja varokin ettet saanut siitä mitään tautia. P.S. Mix Eetu saa sulta fixumpia kirjeitä kuin me tytöt? Ollaanx me jotain tyhmiä kanoja? No politiikka ei kyllä kiinnosta, eihän me edes saada äänestää.

XXVIII Tuotantokausi 2 päättyy palohälytyxeen: joku on pöllinyt Jullen pinkan rakkauskirjeitä! The game is up! Kuinkas sitten kävikään. Tää on ilmettyjä Kauniita ja rohkeita: joka tuotantokausi päättyy niin että jengi seisoo jostain käänteestä ällistyneinä huuli pyöreenä. Älkää missään nimessä missatko seuraavaa jaxoa. Kyllä jännittää. Jaksan tuskin lukea.

Kolmas tuotantokausi

I-IV Jullen äiti joka löysi Jullen kirjeet tekee kuolemaa. Julle ulisee. Claire joka tällä välin on ylennetty rouvaxi, sättii Pröötä uusilla natsoilla ja kapiaisen äänellä. Ala vetää, mää vittuun jo, on sen nuhtelujen piiloviesti. Julle ei tykkää susta enää. Tapat sen mamman.

Pröö vastaa kiukkusesti Clairelle, sen miälest kaikki mammat joutaa vittuun, kun meil on niin ihanaa. Mut se tottelee. Mitä välii vaikka koira ärisee, kuha häntä pysyy jalkovälissä. (Siis omassa. Siis sen omassa.) Claire leppyy, on mielissään. d'Urpo on haukotuttava, ehkä Claire onkin kiinnostumut kotiopesta (spoileri).

V-VII Jullen mamma vetää henxelit. Julle ruikuttaa et syypää oli Pröö. Tippa silmässä sanoo Pröölle ikipäiviksi adjöö. Takuulla joo, hyvin uskotaan, kun ollaan paljon alle sarjan puolessa välissä.

Leppynyt rouva Dorka lähettelee Pröölle lohdutuxia. Ei se ollukkaan pelkästään sun vika että anoppi delppasi, sehän oli ennestään jo kipee. Sitäpaizi Jullen isä oli ilkimys, petti sitä nuorena ja potki vanhana. Pitkä potkupalloura on ollut tällä Kaitsu Pahlmanilla. Banaanipotku naisten nivusiin on sen bravuuri.

VII-IX Nyt alkaa selvitä, että parooni voitti Julle-karsinnat kuusnolla. Pröö suunnittelee tässä pisteessä taas harakiriä. Ralph koittaa estää sen, pojat lähettelee toisilleen lyhkäsiä lemmenviestejä. Vaara ohi taas, Ted lohduttautuu Ralphin sylissä.

X-XII Parooni pyytää Jullen panomieheltä vielä allekirjoituxen luovariin. Tavara vastaanotettu. Kuittia? Kiitos kyllä. Sen se saa, ja kaupan päällisexi saatekirjeellisen röyhkeätä puhetta. Appi eio kiva, mut vävyehdokas on varsinainen kusipää.

XIII-XIV Julle on taas pahasti pipinä, sai pelkästä pettymyksestä isorokon. On näkevinään unta et Pröö tulee taas sen kättä nuolemaan. Mut ei vittu, ei se ollukkaan unta, vaan Jullen kaverit muilutti taas Pröön sen muka-kuolinvuoteelle. Paskat se mitään kuoli. Sama touhu, siis tää mitääntekemätön kirjeenvaihto alkaa uudestaan, tai jatkuu.

XV-XVI Pröö vinkuu äänettömästi vuoteen vierellä kuin koira jota on kielletty ulvomasta, nuolee vuodeverhoa ja peittoa, kaipaa rapsutusta mahan alta. Käden (?) nuolaisusta tarttui isorokko siihenkin. Ei tullut kummallekaan pahoja rupia. Se ei olis romanttista.

XVII-XVIII Rokon mukana meni Jullen panohalut. Sai rokotuxen. Rouva Dorka ilmoittaa: Juulia on nyt rouva Wolmari. Sulla ei oo enää panopuuta, on enintään kaveri. Rouva Wolmari jatkaa samaa virttä: rakastan sua Pröö mutten anna sulle, vaan nain isän osoittamaa puolisoa. Mut sydän jää sulle Pröö, revi siitä läppää. Kassit voit jättää eteiseen kuin Tero ja Esa, tai Abelard, ne on nyt joutavat. Jos lähtee ilman tarzanhuutoa.

Julle kertaa edelliset tuotantokaudet episodissa XVIII. Tähän mennessä tapahtunutta. Ois melkeen riittäny lukea vaan tää pätkä. Monta huokausta oisi säästynyt. Tän kirjeen tarkoitus on heittää kotiope lopullisesti tienoheen ja ottaa Wolmari, six se tarvii niin perusteellista sepustusta.

Siltä varalta et se jäis lukijalta hoxaamatta, Rousseau selittää kirjan avainpointin vielä kerran jaxon XX alaviitteessä. Se on tää: ei siinä tunteet auta jos tekee jotain säädytöntä, pitää rukata säätysuhteet jetsulleen kuin sveiziläinen käkikello, sit vasta pelittää. Taas meemilaaksoon, tässä pikakelaus:

Julle selittelee eka niiden styylauksen alkumetrejä. Se muka ihastu Prööhön eka näkemältä, ja teeskenteli vaan vaikeeta saalista. (Rusakko viittaa Richardsoniin tässä alaviitteessä. Richardson oli nauranut bylsinnälle lähes eka treffeillä. Rakkautta ensi silmäyxellä silmään indeed. Olikohan R tavannut Richardsonin, ennen vuotta 1761 siis, kun Richardson vielä eli ja Julle oli vasta tekeillä. Siltähän se nyysi idean tähän kirjeromaaniin.)

Julle mieluummin tappais Pröön kuin antais siitä muille. Tän pitäis olla sen mielestä lieventävä asianhaara P. Pietun pakeilla, eli sillä voisi lunastaa joitain muita virheitä. (Mit vit?) Jullen pointti on et se on oikeesti viaton koska se antoi vaan säälistä, se oli laupeutta. (No olihan se kyllä ihanaa, hyvä teko näin kiittää tekijäänsä...) Julkku oli ollut liikuttunut kun Pröö tunnusti pikku kepposensa porttolassa. Se oli niin kiltisti tehty, et Jullen mustasukkasuus loppu siihen. (Tää on kyllä NIIIN miesten aivotyötä tää juoni.)

Julle ja sen faija manipuleeraa toisiansa kilpaa, ärjyy ja vetistelee toisilleen vuoron perään. Millainen isä sellainen tytär tosiaan. Säälix kävi vaimovainajaa niiden välissä, paitsi se on jo kuollu, ja fiktiota anyway.

Wolmarin äijä on kuuskymppinen, menetti fyrkat ja maat just jossain ryssissä, nyt ei kehtoo Jullen iskä sannoo sille et häät on peruttu. Se vois ymmärtää sen pahasti. Täs mittelee sapeleita meemibonanza ja spermapaketti, ei niillä ole yhteistä mittapuuta.

Aatelus velvoittaa: Julle valizee meemit, antaa perää Wolmarille, mut vetkuttaa sevverran ettei suostu naimaan Wolmaria ilman Prööltä vaadittavaa kuittia, minkä Pröö paronin käskystä allekirjoittaa. Tie on siis selvä aseveikolle.

Mut Pröön itsetartutus isorokkoon Jullen rupista kättä (tai jotain) nuolaisemalla liikutti taas Juuliaa niin maan lujasti, et se kävi tosi kuumana. Julle vähän haaveilee jo syrjäloikasta, muttei uskalla ihan ehottaa sitä kuiteskaan. Sen sijaan se kertoo häistä. Ja häiden jälkeisestä religiöösistä pikaherätyxestä, jolla se sai vakuutetuxi itelleen, et on ihan ookoo antaa nyt Wolmarin vuorostaan tulla pukille, onhan ne nyt naimisissa. Pyllistyy rähmälleen kädet ristissä, jalat harallaan.

Julkku termentää: ei huorinteko ole raamatussa kiellettyä six että siipat oisi toisillensa kilttejä, vaan siinä on koko yhteiskunnan kerroskakku vaakalaudalla. Ei avioliitto ole puolisoiden yksityinen asia, vaan yhtä paljon, oikeastaan enemmän säätyveikkojen ja pappien. Mitäs siitä tulis jos kaikki tekis sillä lailla? Bonobojen kanssa puussa nussimassa ristiin pian oltas koko konkkaronkka. Kuka ois kenen lapsi, kelle menis meemiperintö? Ei, sellainen ei kyllä vetele, sehän oisi kommunismin alkua.

Ton mä vedin ihan läpällä edes lukematta läpi Rusoon argumentteja, vaan äijän tuntien, ja täys kybä, tismalleen noin se argumentoi sivukaupalla muka pikku Julkun suulla (sulkakynällä):

Chaque fois que deux époux s’unissent par un nœud solennel, il intervient un engagement tacite de tout le genre humain de respecter ce lien sacré, d’honorer en eux l’union conjugale ; et c’est, ce me semble, une raison très forte contre les mariages clandestins, qui, n’offrant nul signe de cette union, exposent des cœurs innocents à brûler d’une flamme adultère. Le public est en quelque sorte garant d’une convention passée en sa présence, et l’on peut dire que l’honneur d’une femme pudique est sous la protection spéciale de tous les gens de bien. Ainsi, quiconque ose la corrompre pèche, premièrement parce qu’il la fait pécher, et qu’on partage toujours les crimes qu’on fait commettre ; il pèche encore directement lui-même, parce qu’il viole la foi publique et sacrée du mariage, sans lequel rien ne peut subsister dans l’ordre légitime des choses humaines.

Quand même ils ne reconnaîtraient pas la présence de la Divinité, comment osent-ils soutenir qu’ils ne font de mal à personne ? Comment prouvent-ils qu’il est indifférent à un père d’avoir des héritiers qui ne soient pas de son sang ; d’être chargé peut-être de plus d’enfants qu’il n’en aurait eu, et forcé de partager ses biens aux gages de son déshonneur sans sentir pour eux des entrailles de père ?

Paksuinta on et just niin kuin ei pitänyt JJ toimi ize, siitti 4-5 au-lasta leipäsuden kaa ja dumppas ne samantien nunnille tai kunnalle, niitä ei jälkeenpäin ees voitu löytää. Hyvä puhumaan, paha pappi mulkero. Tästä heimoveli Voltaire sille vittuili. Mut sehän oli ihan eri asia, tässä on nyt puhe hyveellisten naisten moraalista, ei musta, tää on filosofiaa. Setämiespisteet kilahti tappiin, pajatso tyhjeni. Törkee 2-naamainen Casanova kehtaa vielä sanoa:

N’est-il pas bien indigne d’un homme de ne pouvoir jamais s’accorder avec lui-même ; d’avoir une règle pour ses actions, une autre pour ses sentiments ; de penser comme s’il était sans corps, d’agir comme s’il était sans âme, et de ne jamais approprier à soi tout entier rien de ce qu’il fait en toute sa vie ?

Huoh-huoh-huoh ja hohhoijakkaa. Paha pappi puhuu, likaiset jauhot likaisessa pussissa. Tätä paskaa jatkuis vielä 4 tuotantokautta. Nyt jo voi sanoa et tää takas-luontoon-äijä on toooosi syvältä. Tää on pahempaa kuin paapa, valistuxen ajan saippuaa. Tää on loputona veivausta tyyliin kauniit ja rohkeat. Ei, vielä huomattavasti tylsempi, ja huonompi, yhtä kiinnostavat henkilöt, yhtä aidot sentimentit, sama luonteen jalous. Yxinkertaisesti nippu kyrpiä. Ikäviä ihmisiä. Tai siis ihminen, Rusoo eri naamareiden alla. En tajuu, kenen mielestä tää on voinut olla hienoa.

Selasin nopeesti loppuun. Julkku saadaan hengiltä loppuvizeissä. Pröö, Wolmari ja niiden lapset jää suremaan. Ei tästä tule nähtävästi lasta eikä paskaakaan. (Mut täähän onkin Roope-enon tuotantoa, peukaloisten käsikirja, sitä oli kaikki ensimmäiset romaanit.)

Johan (tai ehkä Jonas) Robeck

Robeck oli ruottalainen Kalmarista, Rusoon aikalaisia. joka muutti Hildesheimiin, ryhty jesuiitaxi, kuoli Bremenissä eläkeikäsenä (63) vuonna 1735, mikä kaikkein traagisinta, oman käden tai melan kautta, löytyi hukkuneena veneestä.

Opiskeli Uppsalassa, oli jo siellä grubblande och orolig. Varmaan depressiivinen. Vanhemmiten asui Osnabrückissä kotipastorina, endast sysselsatt med dödsbetraktelser. Ei ihme että sai elämästä tarpeexeen. Ei naisia, oisko ollut edes käteenvetoa. Siitähän ei jahve pidä. No oli sillä mieskaveri, joku professori Funck. Ei vaan siis Runck.

Han begav sig därför 1734 till Rinteln, där han levde nästan alldeles avskild från människor, blott meddelande sig med en professor Funck.

Genom Funck fördelade han också sina få ägodelar samt anhöll, att denne måtte låta trycka något av de nio arbeten Robeck författat och till honom överlämnat.

Sommaren 1735 reste han till Bremen, varifrån han till Funck översände återstoden av sina tillhörigheter, samt for därpå en dag ensam ut i en båt på Weser.

Några dagar därefter återfann man hans lik tre mil från staden vid en by, där det begravdes.

Det arbete, i vilket han försvarat självmordet, utgav Funck, efter författarens uttryckliga vilja och med vederläggande anmärkningar, 1736, under titel Exercitatio philosophica de morte voluntaria philosophorum et bonorum virorum.

Kaise halus sitten pysyä hyvän miehen kirjoissa, vaikka hukuttautui. Robeckin sinänsä järkeenkäypä pointti oli, et jos elämä on lahja eikä joku vitun laina, kai sillä saa tehdä mitä haluaa. Antaa poiskin jos ei tykkää siitä. Lahjahevosen saa laittaa vaikka meetwuastixi. Kasakstanissa hepat on pääasiassa proteiinilähde nykyään.

Mut jahven tuntien se on just sellainen kanankakan kantaja, et sen lahjoja ei niin vaan roskiin heitetä. Niinkuin sen yhden tyttökirjan hapan rikas täti, joka käydessään vieraisilla heti ekax tarkasti, onko sen lahjoittama ruma pysti vielä salissa kunniapaikalla. Keltaisen talon lapset lopulta löi sen mäsäksi. Sen pystin, ei tätiä, joka kuoltuaan osoittautui kiltixi. Nimittäin jätti rahansa keltaisen talon lapsille.

Älä tapa

Älä tapa, sanoo taulukon 1 rivi 5 Moosexen excelissä. Ketäs tää nyt koskee?

Varmaan niitä paljonpuhuttuja lähimmäisiä, sillä elukoita saa tappaa vapaasti ja syödäkin (eräin poikkeuxin, kuten sika, rapu ja mökkinaapuri). Jutkut tappo pakanoita naapureitaan sikana, Mooses ize mukaanlukien; roistoja saa mestata; langenneita naisia pitääkin kivittää hengiltä terävillä kivillä ja soratuuteilla. Oma vika, pikku sika.

Poikkeuxia on varmaan enemmän kuin sääntöjä. Tää sääntö näyttääkin lähinnä suosituxelta, niinkuin ratikassa se et pitää antaa penkki vanhuxille ja invaliideille. Inter arma silent leges.

Mihis tässä sijoittuu izemurha? Pröö väittää että raamattu ei ota kantaa, izensä nirhaamisen kielto on kirkkoiskäraadin lisäys.

Tee se ize jäbä

Tää idea et izari on syntiä, ja izaristit pelkureita tai rikollisia, on ikivanha. Se on moraalia omimmillaan. Muut tahtoo, siis sun täytyy. Sen verranhan siinä on perää, että itsensänitistäjä pelkää elämää tai ei kestä sitä, mut usein sillä on siihen hyvä syy, ainaski parempi kuin jälkiviisailla vierestä vekuttajilla.

Rikollisargumentti on tuttu Platonin Faidonista: jengi on niinku jonkun päsmärin omaisuutta (oikeesti tai vaan kuvaannollisesti), orjan omistaja kärmistyy jos orja sabotoi sen omaisuutta. Aika nilkkimäinen ajatus. Ainoo kunnon peruste jättää väliin seppuku on et sä lopultakin haluut elää enemmän kuin kuolla.

Siihenhän noi pelottelijatkin tähtää mut typerällä tavalla. Kaikki sellaset syyt et "täst on sulle henkkoht ehkä jotain hyötyä loppupeleissä" tai et "muuten sun käy vielä köpelömmin", eli tulee sitten jälkeenpäin turpaan joltakulta vielä pahemmin, on perseestä. Alkeellista paska moraalia, koirankoulutusta, naksutus ja keksiä.

Ei siihen tarvii moraalia et joku läheinen on iloisempi siitä et sä pysyt elossa kuin jos sä olet kylmänä. Syytä olla iloinen jos löytyy sellainen. Jos sä olet ikivanha ja kipee eikä kukaan oikeesti välitä niin an mennä vaan. Teet tilaa nuoremmille. Mut kysy ensin. Jos sulla on joku jolta kysyä.

Yksinkertainen moraali toimii yksinkertaisille tolloille. Vetokoirat ei tarvi tarveharkintaa, niille riittää yxinkertainen puskii ja paikka, juujuu ja eiei. Piru piilee moraalilain pienessä präntissä. Siis sofistikointi seis, tee just niinkuin mä just sanoin, ei niinkuin mä teen. Jos kaikki seisoskelis kadunkulmissa, kukaan ei pääsis kulkemaan.

Esimerkkejä hölmöistä izemurhista

1700 luvulla kaikki huusi Cato, se oli mauno mato, se symbolisoi porvariston vallankumousta republikaanisella ruohonjuuritasollaan. Rusakko piti sitä puolijumalana.

Cato nuorempi, kuten ilmeni kai jostain näytelmästä jonka kerran lukaisin, (se oli varmaan Addisonin samanniminen vuohenmäkätys), teki aika kädettömän seppukun, kun ei antanut sen ylpeys myöten antautua Caesarille kun Tony hävisi. Tunaroi miekan kanssa niin että sukulaiset hankki lääkärin jo sitä paikkaamaan, mut sit se päättäväisesti repi omat suolet ulos haavasta. Se tepsi. Suht tyylitöntä, mut tehokasta. Ei tarttenu kuunnella Juliuksen naurua. Must toi oli tosi typerää.

Jenkkirebellit oli siitä into piukeena. Must Benedict Arnold oli fixumpi kuin Nathan Hale. Sääli et Patrick Henry ei toteuttanut sen vaihtoehto beetä eli exitusta. Brexitus olis hyvä ratkaisu Boris Johnsonillekin.

Ei muuta kuin takas sorvin ääreen. Julie de Wolmar sanoo ännännen kerran kotiopettajan irti kirjan puolivälissä. Arvaa etukäteen kuinka siinä käy, kun on puolet opuksesta jäljellä. Takinkääntänyt Julle pyytää Prööltä lupaa kavaltaa kaikki sänkyhommat Wollelle. Pröö sanoo ehottomasti ei. Jotain rajaa vittu sentään hyveellisyydelläkin.

XIX Pröön etuveitikka ei voi tälläiseen osuuskauppaan tyytyä. Ei sille riitä sydän, se tahtoo riemurasian. Eikä se voi kenkään kanssa jakaa saalista, kaikki tai ei mitään, vaikka sitten tappaa Julkun sapelilla mieluummin kuin paloittelee sen. Paitti ei sentään hirviä. Ei ole ihan Porvoon neekeri. Ihan niin paljon ei sentään tykkää Jullesta. Sensijaan ehdottaa vielä tunnin jäähyväisvarvia, toisellekkin jalalle. Tai siis kolmannelle.

Pröön kelloseppäkalvinistipää ei siedä ajatusta vartioida Jullen kakkospesää, vaikka se oli tohon aikaan arkipäivää aatelisten piirissä. Se meinaa sen sijaan lähtee britteihin gentlemanni Tedin gentlemannina, ja käydä vuosittain Jullen pihassa vaan nuolemassa sen kengänpohjia.

XX Julle maxaa takaisin kehumalla Wollea. Wolle on lähes viisikymppinen mut käyttämättömänä hyvin säilynyt, pohjoismaisen oloinen kiltti pikku kylmiö, varmaan harppisaku, hiljaisempi versio Kimmo Koskenniemestä, yhtä besserwisseri. Yhtä armoitettu humoristi myös. Julle ei ehkä ole juuri onnen kukkuloilla, mut ainakin on niillä pätäkkää, talouspuoli kunnossa. Samaa ei voi sanoa kotiopesta. Julle detaljoi tarkasti tätä aineellista onnea. Wolmarilla riittää muonaa rrunsaasti omille joukoille, plus muru rikkaan pöydältä kerjäläisille. Tää on tärkeää, sillä JJ on veteraani kuokkija, ammattiparasiitti, usein nähty ilmainen ruokavieras paremmissa perheissä. Alaviitteessä se valittaa piheistä isännistä, jotka tarjoo murua vasta iltapäivällä, nähtyään ettei sveizari muuten lähde kulumallakaan. Rusakko muuten nakersi viimeisen porkkanansa sellaisilla ilmaiskesteillä. Sai slaagin kesken ylensyöntiä.

Julia on nyt tullut siihen tuloxeen, ettei onnelliseen liittoon tartteta pahemmin lempeä, hyvät tavat ja hyvät rahat kyllä riittävät. Avioliitto ei ole kahden kauppa, vaan yhteiskuntasopimus geeni- ja meemiperinnön viemisexi edelleen. Tässä kohtaa Julkku siteeraa la Rochefoucauldia, joka kyllä (sanoo jopa Rusakko alaviitteessä) on surullinen paska.

Julle ja Wolmar yhteen soppii, kaxi puolikasta on yhtä kuin yx kokonainen sielu. Woku ymmärryxenä ja Riku-oops-Juku tahtona. Juku on nähtävästi aika vittuuntunut Pröölle, kert se sanoo et vaik se sais nyt valita, se ei haluiskaan naida Pröötä, vaan nimenomaan Wokua. Eikä Pröön kanzi jäädä jonoon odottamaan: jos Woku kuolee ensixi, Julle uhkaa jäädä leskexi.

Tätä kohtaa Rusoo selittelee pitkässä alaviitteessä. Lukijat oli kritisoineet tätä (varmaan nuoret naislukijat), mut Rusoosta tää on koko kirjan käännekohta, mis Julle vihdoin valkkaa hyvän tien. Se tajuu oman etunsa, millä puolla leipää on sen voi. Mitä tulee Prööhön: se on voi. Ei vaitiskaan, kuten pian nähdään sekin kääntää kelkkansa, ryhtyy yhtä kelkkaporvarixi, vaihtaa ajoneuvoa. nousee satulasta junaan. (Eikä tää ole spoileri, ei pilallista voi enää pilata.)

Tää on just tätä, niinko 99% kaikesta moraliteetista: geenit vs. meemit. Moraali on aina meemin leirissä. Kun tavara ja kalu joutuu vastakkain, tavara on tärkeämpi. Siihen tää kaikki moralisointi tähtää, ja on aina tähdännyt. Eroja on lähinnä työn ja omaisuuden jaossa, kuten Marx tähdensi.

Intialainen vanha viidakon sananlasku elefanteista ja kilpikonnista, josta Russell väänsi lystikästä kaskua, esiintyy jo Julkussa, jakeessa 3:20. Alzheimerin hyydyttämän Pratchettin kiekkomaailma lähti siitä liikenteeseen.

Julkku sanoo jälleen kerran adieu à toujours. Ja pirauttaa pienen lämpäreen paperille. Vaikka perse on jo tervattu.

XXI-XXIV Ted nojautuu nyt Ralphiin, tai toisin päin, jompsin kumpsin humpat jatkuu Lontoossa, junailun merkeissä. Nyt kun Julkku ei enää ole kuulolla, Pröö haaveilee harakirista uskolliselle Ralphille. Mainizee tässä yhteydessä seitsemäntoistasataaluvun Wertherin, nimittäin Johan Robeckin (se oli kyllä vanhempi kuin Werther, mutta aiheutti vähän samanlaisen izemurhatrendin.)

Pröö sanoo et ok, ehkä on keskimäärin hyvä asia et homo sapiensit dallaa tällä pallolla (must se on hyvin hyvin kiistanalaista), se (Pröö) on kuiteskin erilainen kuin muut, siihen sattuu. Paskanmarjat, kaikki homot on identtisiä kuin 10G marjaa. Nälkävuoden pituisen perustelujakson jälkeen Pröö ehdottaa, että Ted ja Ralph tekisivät Clasu-Ebba tyyppisen tuplaseppukun.

Siirreltyään Tedin mustia shakkinappuloita sinne sun tänne, JJ alkaa vastahyökkäyxen Ralphin valkoisilla. Enstexkin, elämällähän on moraalinen tarkoitus, ei se ole pelkkää syömistä, juomista ja nukkumista. (Naimista ei nyt sovi mainita, kun siitä just on pula.) Mikäs se sit on? Ralph ei sano, mut ainakaan ei ilman lupaa bylsintä eikä seppuku. Pitäs saada aikaan jotain kouriintuntuvampaa. Esim hyväntekeväisyyttä, köyhäinapua.

Ralphin miälest eutanasia on ok, jos on pipi kipä, mut ei masixena tehty izari, koska se voi parantua. Ryhdistäydy Ted, ota izeäsi niskasta, kääri hihat, lakkaa paapomasta izeäsi. Kylä lähtee!

Ingrat ami, seras tu toujours occupé de toi-meme?

Tää on ihan avainkysymys. Yx meitä järjettömämpien luontokappaleitten parhaita puolia on se, et ne ajattelee aika vähän izeään. Monet ei edes tunnista izeänsä peilistä. Ohje ei siis kuulu: kazo izeäsi peiliin, vaan just päinvastoin, paa jo nyt se peili pois, kazo muita. Calle ei kazonut izeään kulkiessaan peilin ohi. Se on kyllä liioittelua, saa kai sitä sentään vilkasta et onx mun tukka hyvin, ettei tarvi Callen tiuskasta: kampaa tukkasi!

Osa perusteluista kuuluu 2 hengen peleihin, tit for tat, osa koskee totalitaarisempia tiimipelejä. Tiukka DIY-not moraali on totalitarismia. Elämä ei oo lahja, se on komennus. Velvollisuus ennen kaikkea. Et kuole ennenkuin annamme siihen luvan. Asennn-too! Haudan lepoooo!

Tout homme est utile a l'humanité par cela seul qu'il existe.

Jopa oli outo ölähdys. Onx tää jotain lisääntykää ja täyttäkää maa käskyn kaikua? Ei kylä trendaa enää.

Hilpeän harakiriharangin rangaistuxena Ralph tuomizee Ted ressun huvimatkalle maailman ynsäri, kai että saadaan jäbä kolmex vuodex pois stalkkaamasta Jullea. Huom Ted ilmeisesti elelee aatelisen kustannuxella, sen sylikoirana, pikku lemmikkinä, ilopoikana. Tästä oli Russulla omakohtaista kokemusta.

XXV-XXVI Ted lähtee merille, koleerisena, koska Julle on taas pieniin päin, kai Wollelle. Ilmeisesti sekin sentään pystyy pukille, vaik on ikivanha, käy viidettäkymmentä. Tähän päättyy tuotantokausi kolme. Tuli pieni tauko äherryxeen kun vanhasta niteestä ratkes selkä rasituxesta, piti liimata.

Neljäs tuotantokausi

I-III Aika kuluu, vuodet vierivät. Oisko kuutisen vuotta mennyt Tedin lähdöstä, eli Julle on noin 25. Se valittaa Clairelle (27) et nuoruus alkaa olla ohize. Mäkin muistan kazoneeni 20-vuotiaana kättäni Merikadun lastenhuoneen vessassa: kauheaa, mulla on jo ryppyjä! Ullanlinnan Dorian Gray. 67-vuotiaana naurattais, ellei sattuis.

Julia on varmaan bi, se puhuu Clairelle epäilyttävän lämpimästi. Claire on leski, sen pönttö mies on jättänyt tän sarjan, liukastui kai saippuaan. Näin "vanhana" Juku ei tykkää enää kenestäkään muusta kuin Clairesta, paitti tietty rakkaimmasta, eli itestään. Lapsiin ja Wokuun se on enemmän kun puolix kylästynyt. Tylsää kun 4-5 vuotiaat pojat ei tajuu piispa Julinin saarnoja.

Vuoteessa Juku näytti sellaista 'makaa liikkumatta ja tee se Sveitsiin puolesta' ilmettä ja käyttäytyi kuin Woku olisi jonkinlainen seksihullu, kun se halus naida sitä vielä sen jälkeen kun Jukulla oli raamatullisen kiintiön mukaiset penskat. (Jäätävää satoa)

No ei kai sil täs vaihees oo kuin 2 poikaa. (Enempää ei tule eikä tilata, spoileri). Marcellin mainitaan nimeltä, pikku Markku, maskuliini Marsista, ei anuxesta. Clairella on tyttö Henriette jonka Julle omii itelleen, yhteensä 3.

Jullukka ruinaa Clairee muuttamaan sen kanssa kimppaan, kuuntelemaan päivittäin sen vuodatuxia. Mitä vastaa tää ikuinen sivuvaunu, Julkun ja Pröön prätkän kolmas pyörä, kolhiintunut anopinsurma? Vois kuvitella et se on vähän kade tälle Milli-Mollille, jolla on varakkaampi mies, 2 poikaa, ja ihailija. Ja isompi talo. Sillä itellään on vaan orpotyttö, pitempi naama ja rumemmat vaatteet kuin Hande tontulla.

No onhan se, mutta silti mairittelee Milli-Mollia, eihän tää muuten ois ollu naistenromskuna niin suosittu. Claire on jo naittamassa tyttöään pikku Markulle. Claire on vielä selkeemmin lepsu kuin Julle, sanookin ettei siitä ollut miehen kanssa olemaan, eikä se suin surminkaan tahdo toista. Julkun sylkkyyn lipsumaan se kaipaa. Ihan vapaaehtoisesti se ryömii Julkun jalan alle, aloittaa nuolennan kengänpohjasta. Siellä mahtaakin jo olla ahdasta, Claire, Ted, Ralph ja Wolle kyynärpäilee toisiaan kieli pitkällä.

Alaviitteessä JJ oudosti vittuilee vielä Clairelle, omalle kexinnölleen, et se on moukkamainen sveizitär, joka tahkoo vizejä ihan vaan saadaxensa läpyjä. R. ei ole mikään keveen tyylin ystävä. Syvällä se ui syntilastissa. Cunnon Calvinisti happamessa ranskankermakastikkeessa. Ehkä se Clairen kautta kuittailee joillekin tutuille, niille jotka nauroi sille eikä antaneet.

IV-V Ted palaa meriltä toivottavasti miehistyneenä tai ainakin ahavoituneena. Rusakko joka ei kai ize ole käynyt Englantia pitemmällä, kertoo kauheita silminnäkijän kertomuxia maan ääristä, kuvaa kolonialismin hirmutöitä, mut päästää joukkoon izekin rasistista textiä. Eritoten sättii kiinalaisia. Varmaan ovelasti petkuttaneet Rusoota porsliinikaupassa, myöneet kenties potan ming-vaasina. Orjakauppiaat on pahoja, britit hyviä. Höh, samaa porukkaa, olihan briteilläkin kaikkialla orjia, ja jenkeillä. Sit vasta lopettivat kun eivät enää tarvinneet, teollisuustyöläiset tuli halvemmaxi. Britti ei pelkää muuta kuin nälkää ja ikävystymistä. Semmoinen oli varmaan Rusoo izekin, ainakin se luuli niin, oli aina aatelisten ruokapöydässä ensimmäisenä. Vaikka pelkäsi se myös Mamania.

VI Wolmar on nyt perillä Tedin käynnistä Jullen kaikkein pyhimmässä. Se ei ole olevinaan moxiskaan, sehän on fiktiivinen henkilö. Pröö (nyt taas tällä nimellä) kuzutaan Wolmarien luo vieraisille. Se jännittää ihan hirveesti, mut hyvinhän se menee, kaikki on tosi joviaaleja. Se saa huoneen ihan Mme Wolmarin seinänaapurina. Julle on vähän pulskempi muttei juuri rumempi, eikä isorokkokaan näy niin et sen huomais, paitsi ihan läheltä.

Wolmari sanoo Pröölle lepo vaan, olkaa niinkun ei mua oliskaan, mut kun ootte kahestaan olkaa niinkuin mä oisin siinä kolmantena. Se taitaa olla peeping Tom.

VII-IX Julle huomaa Pröössäkin joitain parannuxia: se ei ole ihan niin nöyrä väpelö kuin ennen, vähän vähemmän besserwisseri, puhuu kuin merimies (kiroilee siis), pärstä rokonarpinen ja musta kuin murjaanilla. Jonkinlainen sylikoira se on rouville vieläkin, ne sitä dresseeraa ja trimmailee, heittää keppiä ja se noutaa ne. Aatelisrouvien maatiaisrotuinen rakkikoira, lemmikkieläin kuten Rousseau ite aikanaan. Claire nauraa sen maalaistavoille.

X-XI Ted raportoi paratiisin meiningistä Ralphille ihan sivukaupalla. Tää ei ole mikään kirje, tää on tilanhoito-opas. Nyt eletään kuin sveiziläinen Robinsonin perhe kaikki yhessä kädestä suuhun, omin käsin onneen, kaikki on siistiä ja käytännöllistä, ei liika hienoa. Kukot kiekuu, kanat kaakattaa. Wolmarilla on tuottavuudesta ihan väärä käsitys, se luulee että maa tuottaa sitä enemmän mitä on väkeä ja suita syömässä. Ikävä ylläri on sillä edessä.

Wolmari maxaa minimipalkkaa päiväläisille plus bonusta hyville duunareille kutenkin niin, että pääsee aina voitolle. Se on preussilainen tarkan markan poika, käy duunareita observoimassa monta kertaa päivässä. Julle toimii huolehtivana komppanian äitinä, maxaa kilteimmile joskus kourallisen hiluja. Kunnon vanhan ajan patrbrlbrluunatouhua. Sellaistakohan se oli ennen kun vackra Oscar kävi kartanoissa pehtoorina. Vähän aran näköisenä Osku istui ryhmäkuvassa vaaleissa kaupunkilaisvaatteissa olkihattu päässä yrmeiden körttipukuisten päiväläisten keskellä, varmaan miettien: vieläköhän pääsis karkuun jos lähtis heti juoxemaan.

Herrasväillä on noin puoli tiuta väkeä sisäpalveluxessa, kaikki hirmu auliita ja hövelejä. Eivät maleksi förmaakissa kahta kättä heittäen tai seiso tumput suorina juoruumassa keskenään, luppoaikanakin auttaa puutarhassa tai kuskaa lantaa takapihalla. Hymyhuulina. Tää on vahvaa fiktiota, tositeeveetä. Apulaisten palkkaus ja koulutus on taitolaji. Kaupunkilaiset lakeijat ei käy, ne on vaativia ja röyhkeitä. Pitää ottaa maalta yxinkertaista ja nöyrää porukkaa, mieluummin lapsina kun ne on halpoja ja vielä väännettävissä halutulle luokille.

On les prend dans quelque famille nombreuse et surchargée d'enfants dont les pères et mères viennent les offrir eux-mèmes. On les choisit jeunes, bien faits, de bonne santé, et d'une physionomie agréable. M. de Wolmar les interroge, les examine, pus les présente a sa femme.

Tää on nyysitty suoraan setä Fénelonilta. Mitä tälläinen pätkä tekee romaanissa? Tästä näkee, että Rusakolla on mielessään koko ajan naisten kasvatus. Naisten romaaneilla oli/on tämä tärkeämpi tarkoitus: tehdä naisista parempia apulaisia, vääntää ne miesten mieleiselle luokille. Salapano alussa oli vaan houkutin, koukuttava namu, romaanin varsinainen opetus alkaa vasta nyt.

Voi ei nyt seuraa jotain vielä paxumpaa. Sama Julkku, joka äsken vielä halus Pröötä pylly märkänä, on nyt apuväen seksiapartheidin ylin kannattaja. Hyvin hoidetussa talossa on pidettävä sukupuolet erillään, ettei ei-toivottuja ilmiöitä pääse siellä sikiämään, rotinkaisten se livahda luvatta rupusakin sinne, ja apulaisen sikiöitä ala ilmetä. Herrojen bastardeista puhumattakaan, kuten me.

Se ei onnistu läheskään yhtä hyvin väkipakolla, mahaan potkimalla jälkeenpäin niinkuin paroni. Parempi tulee kun kasvattaa nää isot lapset alun alkain eri tavalla. Kun naiset ajattelee et ne on anuxesta ja miehet perseestä, ja miehet päinvastoin, niin ei ne turhaan pyri toistensa tontille, pysyy kumpikin sukupuoli omissa hommissaan.

Aalto-yliopiston insinöörit ja taideväki pysyy erillään, koska ne on luonnostaan ihan erilaisia. Miehet tykkää matikasta ja mezästää, naiset ei; naiset mielixeen siivoaa, kokkaa ja hoitaa lapsia, miehet ei. Näin se kuuluu mennä, näin se on aina ollut ja tulee herran tähden olemaan, taivaankin isä haluaa sen näin. Naisenkelit imuroivat sielläkin pyhäin miesten hoivakotia.

Jullen talossa palvelusväki tietää sen, rouva tekee sen niille käytöxellään erittäin selväksi. Järjestys pysyy hyvänä, tavat sievinä, junat ei aja väärään tunneliin, ei seiso käkikellon viisari vika aikaan. Rusoon tupla kaxinaismoraali on niin paxua, et sen päällä pysyisi pyyleväkin vapahtaja pinnalla.

Rusakko Pröön naamarista peukuttaa nyt seksisegregaatiota. Sehän oli maailmalla yleistä, ennenkuin ranskalaiset päästi naiset mesomaan miesten joukossa. Mites nyt näin, kanalauman kasvatti, äitiin ja tyttöihin sekaantuja? No ehkei se sille kaksineuvoisena ole kummonenkaan menetys, jäähän sille vielä paljon porsaanreikiä miesseurassa.

Miehet on reiluja ulkoilmaihmisiä, niille maistuu väkevät, naiset taas on sip sip söp söp, ne syö maitoa ja sokeria sisällä. Pröö pääsee Jullen mukaan naisseuraan ainoana miehenä maistelemaan juustoja, ja eiköhän se ala vihjailemaan punastelevalle juulialle heti chaleen ajoista. Tämmöistä tää on.

Russel sanoi että Rusoo oli protonazi, ja niin se onkin, ihan arbeit macht frei luokan rippileirimeininkiä on talonpito Jullen ja Wollen huushollissa. Julle tykkää tanssahdella rotinkaisten joukossa, tanssi on viatonta huvia sen mielestä, koska se ize tykkää siitä. Ei rengit pääse koittaa piikaa sieltä (toisin kuin ammoin Pröö) kun kollegat kattoo päältä vieressä. Vain pinnasta vähän tunnustelevat ja kädettä tökkivät tietääxeen onko tavara tuoretta. Ja hyvin pysyy Julkun väki jöössä tansseissakin, eivät ota asiattomia vapauxia, ei keuli rinnalle, vaan heti hövelisti tottelee kun julle napsauttelee sormia. Ehkä se myös laulaa huonosti saksaksi joskus (tai useinkin), niinkuin venäläinen varieteeyrittäjä La Republicassa.

Rusakon mukaan jos lakeijat on sovussa, ne petkuttavat isäntäänsä yhdessä; jos ne on luotettavia isännälle, ne kilpailee. Voihan se ollakkin vähän niin. Kolmen pelaajan peli on epätasapainoinen. Ei tää ole mikään win win peli liioin, kun kyykytetään toisia. Tän vuox kai on parlamentteja, joissa alamaiset päättää julkisesti yhdessä, mitä kunkulta on saatava. Muunlaiset sopparit sen kaa on korruptiota. Voi kysyä miten niin isäntää tässä petkutetaan, apinaa muka koijataan. Alaiset ottaa isännästä irti sen verran kun niillä on siihen habaa, ja kääntäen.

Yhtä hyvin ja paremmin voi sanoa et hajoita ja hallize on kusetusta. Sillä sellaista näet harrastaa Juku sekä Woku nimittäin, ihan harppisakutyylin ilmiantomeisinkiä. Lakeijan on vasikoitava heti toisista, ja jos jää kiinni siitä ettei raportoinut poikkeavuuxista vaikka näki, se on pää poikki heti ammumattomalta vasikalta. Stasin menetelmiä. Juku ja Woku toimii nilkin pelimiehen periaatteella: ne ei tyhmästi kerro alaisille bisnexistä vaan salaa tilisiirrot, saarnaa kyllä hyvin suureen ääneen pelisäännöistä.

Kaikkein onnellisin otus maailmassa on kohtuuvauras porvarillinen pater familias. Se hallizee perhettään kuin hyvä jumala, kaikki rakastaa sitä ja pelkää samalla, sillä on siis oikeata auktoriteettia. Sellainen ei Rusakosta tullut koskaan itestään, ei ollut sellainen sen isäkään, joka nelisti karkuun poliisia. Niin nelisti Rusakkokin. Siitä puhe mistä puute. Maistuis varmaan sullekkin.

Que ceux qui nous exhortent à faire ce qu'ils disent, et non ce qu'ils font, disent une grande absurdité!

Niinpä! Rusakon moraali on täysin absurdia, sitähän sanoi aikanaan jo Voltaire.

Russu luettelee hienon listan konnankoukkuja mitä herrasväki ei saa tehdä lakeijoille; just näitä ne siis ylipäänsä tekevät. Sen ideaalihuushollissa orjat on tyytyväisiä vaikka orjia, ei ajattele omaa etua, koska ne on niin kiintyneitä matteen ja kunnioittaa hussea; ne on pikku koiria, eikä samanlaisia apinoita kuin niiden isännät.

Nyt ollaan puolin ja toisin tosi kunnollisia. Wolmarit esittelee laajalti englantilaistyylistä puutarhaansa, eli Russu esittelee tässä pahvikuviensa suulla luontoideoita lukijoille. Viherrakentaminen on Rusoon/Julkun hobby. Eikä se ole ollenkaan pois kotitöistä, sanoo Wolle ylpeänä, Julle tekee sitä vaan ja ainoastaan vapaa-ajalla. Ei vaitiskaan, kyllä Wolle jelppii vähän ehtiessään. Aika hoitamaton pöheikkö se onkin. Mut se on just koko idea, muistuttavat kuokkijat. Rauhismaiseen tunnelmaan tässä pyritään, ei itänaapureiden barokkipuistolookiin.

Välillä puhutaan vähän linnuista ja mehiläisistä, ettei nuoremmat lukijat kuivu kokonaan. Pröö kadehtii Wolmarien perhe-elämää, mutta Wolmar tamppaa sitä selkään: sähän olet meille nyt kuin kiltti setä meidän lapsille. Tästä Pröö aivan liikuttuu ja lämpenee nyt Wolmarille. Onhan Woku sentään isä Jukun lapsille. :( Vaikka prkl munhan piti olla se!!!) No ei väliä, kuha joku on. Jukulauta, tää on moraalia! Darwinia ihan vasten lättyä!

Tämän tunnelmapalan jälkeen jatketaan kierrosta pusikossa ja haukutaan Versaillesta, Lontoon puistoja ja hollanninsipuleita. No ei niihin kyllä olis varaakaan. Lammikossa on pikkukaloja, joita Wolle syöttää taskunöyhdällä. Kalat on Fanon tuonut sinne salaa keittiöstä. Onhan niillä siellä ahdasta, mutta ahdasmielistä ois apulaista loukata vaan jonkun ahvenan mukavuuden takia. Jokin arvojärjestys on sentään oltava elollisten kesken. Herrasväki ensin, sitten alakerran väki, muut luojanluomat hännänhuippuna. Näitä järjestyksiä paljastui myös MIT:n Moral machinessa, missä koira kai löi tärkeydessä vanhuksen ja kissan, ja kissa vanhan naisen.

Haukotuttava viherpeukalointi keskeytyy hetkexi kun Pröö uskaltautuu vinoilemaan talon takapuolen metsiköstä, mis se taannoin puristeli Juulian silloin vielä koskemattomia tissejä. Mix tää uusi pusikko, eikö entisissä ollut riittävästi taukopaikkoja? Wolmari tajuu heti vittuilun ja vetää Pröötä lättyyn samantien, vaik vaan sanan säilällä. Niiden napalankoilu ei kestänytkään monta hetkeä.

Tää pöheikkö tuo mieleen Miltonin paratiisin, jossa Aatu ja Eeppa iloisena haravoivat puistokäytäviä ja haarusteli lehtimajassa. Tuskin sattumaa, veikkaan ma (sivuja on jäljellä runsas kolmannes), mitä vetoa et Pröö vielä kiemurtaa sinne käärmeenä se yks pää pystyssä. Ja joo, nysse jo pyytää onnellisilta paratiisin avainta. Saa Juulialta, siis avaimen, mut ois mieluummin ottanut Wollen avaimen, sit ois jäänyt Woku ulos, Julkku ja käärme mulkku päässy sisälle.

Mut ei. Pröö käy Wollen avaimella yxixensä pöheikköretkellä, ajattelee vaan säädyllistä Julkusta, pitää izeänsä kiinni niskasta, saa siitä ize tyydytystä ilman Julkkua. Ajatella et kaikki tää häsläys naismoraalin kaa van six, ettei ollu pilleriä. Ei muuta kuin hyveen sokerpala tytön polvivälissä. Kun se pääsee putoomaan on kaikki mennyttä.

XII-XIII Julle jatkaa vaihteex narratiivia, kun siirrytään taas sukupuoliasiaan. Seuravana päivänä Wolle pitkävihaisena vie vanhat heilat samaan mezikköön, josta koko hölmöily lähti liikenteeseen, virnistellen observoi niiden ilmeitä: toinen punastelee, toinen kalpenee. Nyze kertoo (siis Kimmo, istuksien niiden välissä, varmuuden vuoxi) eze olikin observoinu niiden bylsintää jo ennen naimakauppoja. Se on todella Kimmo Koskenniemi luokan havainnoiva viilipytty, joka lievästi ihastui Julleen ja halus siitä omaishoitajan, vaikka vähän käytetynkin.

Nytkun se on selkeesti joholla, Kimmo voi ottaa riskin ja antaa Jullen ja Pröön leikkiä taas keskenään. Hmm mihinkähäs tässä ollaan menossa, jonkinlainen mènage a troisko on suunnitelmissa? Yx halaa eestä toinen takaako?

Kenties Wolmari ei ole enää aktiivinupseeri, vaan reservissä. Se tykkää tarkkailla muita, ei paljon puhu, sanoo vielä vähemmän. Varmaan toimis mieluusti takapäivystäjänä kun kotiope panis parastaan, siis Juliaa. Kazois päältä, kun Pröö höyleskelis huolella reikää sveitsinjuustoon liereällä juustohöylällä, tikkais väliin takakautta siksakkia kuin sveitsiläisellä Bernina-ompelukoneella. Wolmar nojatuolissa hetkuttaisi löysää letkua toivorikkaana ilman toivoa. Sellaisiakin heppuleita on, kuulemma.

Mutta kiirehdin nyt asioiden edelle. Kazotaan ensin tämä tilanne, sanon kuin Anssi Kukkonen jääkiekko-ottelussa. Wolle panee heilat pussaamaan vanhalla rikospaikalla, ja voi, kuten saattoi arvata, se ei tunnu Juuliasta enää miltään, vaan ylähuuli kastuu. Pyhä paikka on nyt pilattu, sanoo Woku pahanilkisenä.

Kimmo-doppelgänger Wollen taivaanisämäinen vittuilu vaan pahenee, koettelee vaan ei hylkää herra. Se lähtee käymään paronien linnaan viikoksi, jättää heilat omiin hoteisiina, uhittele niitä, ettehän nyt te hyvixet toki ala sillä aikaa nussimaan! vähän kyllä uhkaileekin lähtiessään. Haukkaakohan ne paratiisiomenaa, ja potkiikohan jehova ne sitten pihalle? Toistaakohan raamatun historia izeään, jää lukijamme jännäämään.

Ihan kuin pyhän kirjan avausjaxossa, aatami on narsisti, eeva manipuloi sitä, ja jehova on psykopaatti. Tää stoori ei ole triangelidraama, tää on synkkä triadi.

Julkku on nyt hädissään, se kysyy Clairelta mitä mun pitää TEHÄ? Claire sanoo an mennä vaan, mut käyttää perusteluihin monta sivua. Taas JJ panee naisten suuhun perse ja anus apartheidia, kuin viron persuhallitus hiljan olasten varhaiskasvatuxeen.

XIV Wolle selvittelee juontaan Clairelle. Se suunnittelee Prööstä niiden lasten kotiopettajaa. Alkaakohan ahnas filosofi kohta jahdata lapsiparkojakin? Se jää nähtäväxi. Suunnitelman esteenä on Ralph, siis lordi Bumston, joka ei ehkä tahdo luopua Tedistä, aisaparistaan, rakkaasta aisastaan.

Wolmari on huomannut että heiloilla vanha suola janottaa aivan sikana, mut se uskoo et ne jaxaa silti pidättää. Ompa kiva observoida niitä! Osallistuva havainnointi voittaa kengityxen 6-0, eikä hengästytä yhtä paljon. Wolle tuumii että Pröö rakastaa vaan sakkolihan muistoa, ei huoli pulskistuneesta perheenäidistä. Unohtaakohan se, että muistiin ei voi panna, eikä hampaankoloon.

Alaviitteessä Rusoo nälvii naisia jotka unelmoi pysyvästä lemmestä: älä unta nää. Jos pysyisitte aina nuorina ja mehukkaina, olis jotain kanttia sellaisesta edes haaveilla. Mutta ei. Eikä siltikään, kaipaahan mies sentään jotain vaihtelua, haluu mendelöidä vaihtoehtoisilla reijillä, lisäten siten osaltaan luonnon diversiteettiä.

XV Ent rakastavaiset on höxötyxissään, mitenhän jätkän käy, ja rouvashenkilön. Kyllä tekis mieli, mut uskaltaako sittenkään. Julle on Wolmarille suorastaan kiukkuinen, pitääkö mun sulta kaikki kärsiä.

XVI Rouva Wolmar kuittaa lyhkäsesti herra miehelleen: hyvin meni, en antanut, Pröö ei saanut muuta kuin lämmintä kättä, ei tarvize sun suuttua.

XVII Teddy kertoo Ralphille seikkaperäisemmin miten Wollen kokeen kävi. Tässä neljännen tuotantokauden vikassa episodissa, Wokun poissaollessa, heilakset lähtee veneretkelle melkein kahestaan, mukana on vaan neljä soutajaa ja palvelijat sekä paljon eväitä. Pröö suuntaa kokan keskelle järveä ja esittelee rantoja, kehuu Sveitsiä ja haukkuu ranskalaisia. Mutta voi! nousee vihuri ihankuin Jeesuxelle Genesaretin järvellä, meinataan hukkua, usko menee, mutta Julle pyyhkielee miesten ozia ja tarjoo viinistä tehtyä vesimehua (etteivät mene juovukkeeseen), ja ihme tapahtuu, jaxetaan soutaa rannalle. Siellä syödään eväät. Kaloja ei ole yhtä paljon kuin Jeesuxella, koska Julle oli käskenyt armahtaa saaliskalat, arvaa että soutajia vähän vitutti. Mut Julle osoittaa taas suuruutensa, syö vaan ihan pikkuriikkisen (vaikka se tykkää tosi tosi paljon taimenesta), jotta lakeijoillekin riittää murunen.

Lounaan jälkeen Pröö lähtee vartavasten kävelylle kahestaan Jullen kanssa paikkaan, missä sillä oli tapana stalkata Juliaa kaukoputkella huusimatkalla, raapustaa rantakallioon tuhat kertaa "Julia", tai "Julia + Pröö", lukea sen kirjeitä ja vetää käteen. Se näyttää jäljet Julialle, joka voi pahoin (ei ihme). Lähdetään takaisin rantaan, vizi ei tärpännyt tämäkään kikka. Nyt on Pröö niin pahoillaan, että meinaa hypätä järveen, mut tyytyy menemään vaan kokkaan itkemään. Kun päästää kotiin nähdään, että Juliakin on vetistellyt veneen perässä. Olkoon tää laitimmainen kerta tätä, termentää Julle. Oliskin.

End of season IV.

Viides tuotantokausi

I Viides tuotantokausi. Ted on nyt kolmekymmentä, serkukset vanhanpiian iässä, mutta onnex rouvia. Ralph on matkalla Namulandiaan. Ralph moittii Tediä pehmyexi, sen pitäis olla kovana kuin porkkana, ja yhtä tarkkana. Se kirjoittaa Tedille: nyt on korkea aika sun miehistyä ja mennä izeesi (ei Julkkuun eikä edes muhun), kert et Julkun mekon alle pääse millään ilveellä. Peukaloliisan ohje: "seuraa sydäntäs vaan!" toimii ainoastaan jos sydän ei ole ihan bäng bäng typerä. Kuten sulla, on pakko sanoa.

Rusoo sanoo alaviitteessä tunteneensa vaan yhen suuren filosofin, geneveläisen (ei, se ei ollut Voltaire, näähän jäbät ei voineet sietää toisiaan): tuiki tuntematon Geneven kirjastonhoitaja Abauzit, 9. vuosisadan mamu, abu Zaid tms alunperin, vaikka kahexan vuosisadan aikana kai joltistenkin kotoutunut. Newtonin kustannustoimittajana korjaili sen virheitä. Jätti tuskin jälkipolviin jälkiä, koska sen perilliset piti sitä kerettiläisenä ja pani polttaen sen prujut. Thatz about it, sen enempää ei siitä tiedetä. Tää Julkun alaviite teki siitä pienen julkun.

II-III Neljännen tuotantokauden lopussa jätettiin tärppi että Jullella kaikista onnenpotkuista huolimatta on yx salainen surunaihe. Sen ympärillä kierretään kuin kuumaa puuroa. Ei jaxa, kävin kurkkaamassa wikipediasta: se on et Wolmari on pakana. Huoh huoh huoh. Tää kirja on keskustan puolueohjelman ja Päivi Räsäsen itselatautuva hybridi.

Vekkulisti Ted ylistää Jullen arkea ja toisesta suupielestä surkuttelee sitä. Samat jutut jotka tekee tästä äiti Teresasta onnenmyyrän, sais kenet tahansa muun menettämään hermonsa. Suloinen rauhan tyyssija oisi nukkavieru rauhis. Tyyni elämä ois kuolettavan tylsää. Seesteinen perhearki pelkkää kotiorjan raatamista kiljuvien lasten parissa. Maalaisympäristössä on yhtä jännää kuin Sysmän liikekeskustassa marraskuussa. Viisas aviosiippa ois sietämätön besserwisseri ja kylmiö. Normaali ihminen joutuis suunniltaan ja lähtis litomaan. Mut Julia ei olekaan täysin normaali. Muumeja on sillä kyllä laaksossa, muttei täysi määrä, ja matot ullakolla aika rytyssä.

Wolmarit, pikkuaateliset, elävät kuin sveitsiläiset porvarit tai ihan maalaiset. Woku jemmaa vuoden tulot vakuutuxena ettei tarvi ottaa pikavippejä, se tuo kotiin pekonin ja Riku - korjaan Juku - tekee päätöxet sen käytöstä.

Ilmaisen ruokavieraan kannalta tässä unelmahuushollissa on parasta, että vaikka talossa on tiukka järjestys, isännät eivät ole pihejä, vaan iloisina ja hyväntuulisina antaa vieraan rellestää kuin sika pellossa. Eihän herrasmiehen riitä olla hyvä perheenisä, on oltava myös parasiiteillensä hyvä isäntä.

Vaatimaton on myös Julkero. Se tekee kaiken mitä Woku käskee, joka ei tohdi kyllä paljon käskeä, ettei Juku hurjistu. Julkku tykkää mukavasta elosta, ja Mrs Buckettin tapaan elegantista tyylistä, lyxiä se harrastaa vaan isän iloxi. Hyvin jousitetut vaunut on järkiostos, muttei niiden lakerointi rivoilla kuvilla. Pelkkä vaakuna saa riittää, niinkuin isillä ja yleensäkin laatuväellä.

Porvarimoraalin 2 onnen avainta: älä riko lakia, äläkä kärsi epämukavuutta, riittävät Julkerosta pitkälle, niin Rusakostakin. Lisäxi tulee sitten charity: onnen murusia laupiaasti köyhille kuin huvipuiston tipusille. Se maxaa izensä hyvänä mielenä.

Onnex onnex se on sveiziläinen. Sveizissä ja Norjassa on naisilla paras olla, kertoo tutkimus. Ehkä ei ihan tasa-arvoista, mutta rikkain elämä. Näistä maista ei puutu massia eikä maahanmuuttajat ole röyhkeitä. Sveitsin köyhät on rikkaampia kuin jonkun köyhän maan varakkaat, niitä ei onnex tarvi autella isolla rahalla, riittää kun taputtelee vähän päähän. Kaikkialla on sievää ja siistiä, köyhänkin väen chaleet pesty hyvin sisältä ja ulkoa. Kaikkien käkikellot kukkuu tahdissa.

Julle jakaa almut oikeudenmukaisesti, kilteille vähäsen ja tuhmille kylmää kättä. Nyt kun on omaa perettä, kilteillekin riittää vähemmän. Nousukkaille se ei anna mitään. Pointsi on auttaa alempia säätyjä pysymään lestissään ja tyytymään osaansa, ei yrkäilemään ylemmäxi, kouluttamaan lapsiaan tai maalta kaupunkeihin, se on naurettavaa, typerää ja röyhkeää. Paroni ja Wolle auttelee alaisia jotka ymmärtää paikkansa, ja kouluttaa sotaisista nuorukaisista itselleen nostoväkeä, kansalliskaarti pitää rettelöijät kurissa.

Jullen pääpyrkimys on säilyttää säätyjen status quo ja jarruttaa maaltamuuttoa. Patakonservatiivi Sveizin ja Suomen keskustan mallia on Rusakko, virstojen päässä vallankumouxellisesta. Sveiziläistä romantiikkaa mankeloiduissa lakanoissa pyyhe pyllyn alla. Vitun nazi, kuten totes Russell aikanaan.

Itse asiassa se on pahempi kuin nazi, se on keskiaikainen feodaalirouva. Säätykiertokaan ei ole tarpeen, ei ole fiksua lykkiä koulutielle köyhiä, olkoonkin fiksuja. Valistus ei ole rotinkaista varten. Maalaistolloista 99% eksyy kaupungissa, ja palaa takas maalle varastelemaan ja kerjäämään. Lopuista (paitsi ehkä yhdestä ilmiömäisen kunnollisesta promillesta, jolla silläkin oisi takuulla lepposampaa kuokan varressa) tulee äkkirikkaita kelmejä, jotka keulii vanhaa aatelia lakatuilla vaunuillaan. Eto laskelma, linnanrouvaan exceli.

Köyhäin lapsista on valtaosa ääliöitä, ei mitään salattuja lahjakkuuksia. Joku saa rummun ja haluu kenraalixi, toinen käy raksalla ja aikoo arkkitehdiksi, kympin mamutyttö haluu lääkäriksi, vaikka realistisempaa sen värisenä olis tähdätä vaan lähihoitajaksi. Meidänkin Kusti-puutarhuri tykkäs piirtää, lähetin sen taideakatemiaan harjoittelijaksi, mut eihän siitä mitään tullut, Kusti tuli takas lapiohommiin maitojunalla. Mikä oli todistettava. Eihän prinssikään joka osaa hyvin ohjastaa ala kuskiksi, eikä paroni joka tekee hyvää raguuta rupee kokiksi. Veri vetää aateliset aateliksi ja rotinkaiset rupusakiksi, lahjoilla ei ole siinä mitään jakoa. Näin Juulia.

Lahjoista on vaan harmia, se jatkaa. Jos maalaisista kaikki valopäät otettaisiin kouluun oppimaan, kuka enää jäisi maalle kuokkimaan mun peltoja? Nää simppelit tomppelit on hyviä sellaisina kuin ovat, ei ne tartte mitään lahjoja, riittää kun ovat kilttejä ja ahkeria. Tää on melkein liian paksua jopa Pröölle, joka on ite noussut rotinkaisten riveistä. Alkaa tuntua että Juulia heijastelee tässä Rousseun Mamanin ajatuxia.

Toinen pikku erimielisyys koskee romaanikerjäläisiä. Pröö ei heittäis lanttia katukerjureiden pahvikuppiin (Mooooi! Iso numero!), se on rahaa pois kotimaisten työttömien toimeentulotuesta. Wollella on ammattikerjurien tippaamiseen perustelu, joka on Jullen mielestä ihan mahtava: kerjuu on ammatti siinä missä komeljanttarin, molemmat pyrkii viihdyttämään rikkaita saadakseen massia. Jos köyhä onnistuu surkealla tarinalla hetkeksi hauskuttamaan antajaa, kyllähän sekin on palkkansa ansainnut yhtä lailla kuin joku näyttelijä. Turhanpäiväsempiähän vielä on teatterit ja muut paheelliset viihdepläjäyxet.

Joku puolikas puupenni ja korppu ei paljon maxa, ja on kivempi tapa sanoa ei kuin jumalauta ala vetää. Vaikka ne ei siitä paljon kostu, tulee itelle omasta kiltteydestä hyvä mieli. Mulla on hyvä konsti erottaa vuohet lampaista: jos joku valittaa työttömyyttä, mä sanon tossa on mun mettää, lähe risusavottaan ja tuu sit hakemaan se ropo. Useimmat antaa tässä vaiheessa jo perixi, ja säästyy sekin penni.

Tällä tavalla tää enkelimäinen sielu onnistuu torppaamaan omanvoitonpyyntiset avunpyytäjät. Tää ja muukin samanlainen vähäosaisille vittuilu on sille ihan miellyttävä harraste. Muulloin se pitää mieluiten kimppakivaa lasten kaa, kuin kyyhky joka pehmittää poikasille suklaan kivipiirassa.

Juulian ruumis on yhtä pehmoinen kuin sen pää. Sen elimet on suorastaan delikatessenia. (Tänhän Pröö tietää sormi- ja kitalakituntumalla.) Se ei kieltäydy melkein mistään nautinnosta, mutta nauttii niistä tosi nirsosti. Se sanoo ei kakskyt kertaa ja suostuu sitten. (Olikohan Pröö seonnut laskuissa? Ei ehkä sormet riittäny, jos oli jokunen jo liossa.)

Taas solvataan vulgääreja epikurolaisia, vaikka täähän on just epikuuron oppia. Kohtuus nautiskelussa, samoin kun se että taviksina piileskellään pensaassa, λάθε βιώσας (Plutarchus De latenter vivendo) on just siltä hemmolta. Julle tykkää nautiskella pikku paloissa, se keskeyttää vaik yhdynnän jotta voi jatkaa sitä myöhemmällä kerralla. Mahtaa miesroikan pusseissa olla painetta.

Julle on tuhdin ruuan ystävä, se on silminnähden pyylevöitynyt. Arkipäivinä on rrunsaasti hyvää arkimättöä, juhlaruokana on oman tontin riistaa, joku saksalainen piirakka, oman puutarhan papuja ja ite tehty juusto. Kyllä pierettää, rasva-arvot heiluu korkealla. Palvelu on maalaismaista mutta nopeeta, ei tarvi nälistellä hienon kattokruunun alla niinkuin joissain paikoissa, R kiittelee. Yläkerrassa on pieni ruokasali parhaille kamuille, joiden joukkoon Ralph ja nyttemmin Tedkin lukeutuu. Siellä Teddy vapautuu taas ryyppimään ja raappimaan, saa päästää ilmaa rauhassa, kun muita lakeijoja eio hollilla.

Julkku pynttäytyy erityisesti kun Wolmari on paikalla, muulloin näyttää enempi tavalliselta kotirouvalta. Se vähän kismittää entistä riiaajaa. Ennenvanhaan sillä oli vaan farkkuja ja teepaitoja eikä edes meikkiä, silti kotiope kävi aivan kuumana. Wollen poissa ollessa Julkku näyttäytyy nyt Pröölle papiljoteissa ja violetissa kotitakissa.

Vittu et Rusakko jaksaa olla sveitsiläinen. Pahempi kuin sakemanni, varsinainen nazi. Ordnung muss sein, kannat yhdessä ja käsi lipassa. Velvollisuuksien täyttäminen on onnen täyteyttä. Herrat, lakeijat ja narrit on tyytyväiset rooliinsa, jokainen tietää paikkansa eikä muita kadehdita. Tää on keskiluokan taivas. Vahinko että nimenomaan keskiluokkaa eio koskaan tyytyväinen. Niiden just on pakko päästä eteenpäin: yläluokan Mount Everestille on kiivettävä, koska se on siinä. Sori Rusakko, huti tuli, kai koska Darwin ei ollut vielä syntynyt. Köyhäinapu on kyllä hyvä tikki, kyykyttämällä saa hyvän yliotteen rotinkaisista.

Oikeestaan Wolmari on aika trendikäs ekofarmari, hoitaa tonttiansa itse (ziljoonan taksvärkkärin ja loisen avulla kylläkin), ja tekee mökkinaapurien kanssa vaihtareita, ei käy agrimarketissa eikä prismassa. Tää on suljettu kierto, ilman suuta ja ja peräreikää selvitään. Sitäpaizi se on kivaa, se sanoo kuin paraskin Kimmo Koskenniemi. Kirkkosetä Akustin nuotit tästä tunnistaa, nää on kuin jotain Amisheja. Säälix käy lapsiparkoja, jotka lyttääntyvät tässä myllyssä.

Muodista täällä välitetään viis, Julkku pukee päälleen ite tehtyä ja vanhanmallista jos uus on kalliimpaa. Kerran kymmenessä vuodessa se on muodissa kuin pysähtynyt käkikello. Enimmän aikaa se käyttää työtakkeja, ne on kestävää kangasta ja kauluxet on tanakat.

Julle on Wolmarilta oppinut säästelemään vähän kaikessa, se ei enää juo kahvia, koska se on kallista, ja se maistuu sitä paremmalta mitä vähemmän sitä saa. Sama pätee varmaan Wollen kullista. Parooni ja Wolle saavat herkutella pullollisella jälkiruokaviiniä joka hizin aterian jälkeen. Julle pullottaa nekin kotiviinistä ja panee hienon nimiset etiketit päälle. Vähän sellaista schweiziläistä säästäväisyyttä, tarkan markan vieraanvaraisuutta.

Vieraita ei paljon näy, eikä ihme; ne on tervetulleita muttei toivottuja. Hahaa, siis jälkimmäisiä. Kuka tonne suin surminkaan haluis mennäkään, missä velvollisuudet on ainoana ilona: työvelvollisuus, aviovelvollisuus. Huoomioo! lähetyssaarnaja-asentoo! lähetyssaarnaajalepoo! Tupiin pstuh!

Jullen kaverit: maalaistollot, upseerit evp, emerituskauppiaat, lasten kavereiden vanhemmat. Wollen kamuina on vielä joitain höynähtäneitä gentlemannifarmareita, sen entisiä humputteluveikkoja. Mökkinaapureina on hauskoja originelleja tai nöyriä ihailijoita. Kiltistippä Julle kestizee maalaisäijiä, nyrkkiin haukotellen kuuntelee niiden puisevia juttuja. Tähän käsittelyyn huolitaan vain vanhoja rupuja, ettei muiden rotinkaisten ala käydä kateeksi. Julle antaa vielä lasten ojentaa äijälle (niin, ne on aina äijiä, perheenpäitä) jonkun pieleen menneen käsityön emännälle kotiin vietäväxi. Kotona vanhus kertaa koko jännän vierailun ja koko perhe yhteen ääneen siunaa herrasväkeä. Vertaa La Republica 200 vuotta myöhemmin.

Tää takas luontoon scheisse on varmaan jälleen muodissa myös sixi, että ollaan taas ajauduttu samanlaisiin tolkuttoman suuriin tuloeroihin, kiitos teollisuuden automatisaation ja keskiluokan rappion. Rikkaiden todellisuus on taas kerran eristynyt patraskin arjesta, joka alkaa sit vähitellen kuulostaa jopa kiintoisalta. Hesarin tv-palsturi tänään sano et se kazoo tosi-tvtä vaan nähdäkseen miten se toinen puoli elelee. Nyt olis vallankumous taas kerran paikallaan, päästäisiin taas joxkin aikaa eroon sellasista eriarvoisuuden lieveilmiöistä kuin Rousseauta apinoivat herrasmiesmaanviljelijät.

Juttuhan on niin, ettei Rusakkoa kiinnosta pätkän vertaa kukaan näistä ihmisistä, ei Julle, Claire, Teddy, Volmari kuin Rafukaan, se haluu vaan saarnata. Nää on on vaan pompittimia tai vaatepuita, joihin se ripustaa mölsää filosofiaansa roikkumaan. Se on just sellainen précheuse kuin miks se sanoo Juuliaa. Jos sitä pitäis luonnehtia yhdellä sanalla se olis TEKOPYHÄ. Aikansa Päivi Räsänen.

Se on sentään hyvä että Julle on melkein lakannut lueskelemasta, ei se ehdi, kun on niin paljon puuhaa perheen kaa ja siivottavaa. Se valvoo tunnin kauemmin kuin Wolmari, et se ehtii vähän jotain saarnakokoelmaa lukea, ettei sisälukutaito pääse unohtumaan. Ja onhan sillä nää iänikuiset kirjeet.

Kolmikolla kävi ikäviä vieraita, sen jälkeen niillä oli kiva aamu à l'anglais: kolme menee piiloon, ei kukaan etsi, ollaan hiljaa keskenään ja viihdytään. Juppajju. Semmoisia luppohetkiä oli Tedillä myös Ralphin kaa. Monitoinikamu. No ei vaitiskaan, komento takaisin, siinähän pyörii Jullen kakrut koko ajan jaloissa. Paitti ei ne ole häiriöxi, ne on täysin äiti aurinkoisen lumoissa kuin Rikun pojat, kuiskivat vaan hiljaa ettei äiti hurjistu.

Nyt seuraa pohdintaa lasten kasvatuxesta sivutolkulla. Hoohoo jaajaa, sanon kuin muumimamma. Hyvästi panokohdat. Niitä lie tuskin enää odotettavissa, ellei sitten ehkä Rafun tultua, ja silloinkin enimmäxeen junaliikennettä. Proo ihmelettää, mixei Julkku koskaan komentele lapsia. Siitä tulee niin pitkä selitys, että kolmikko painelee kuuntelemaan toiseen huoneeseen.

Wolmarien 2 ekaa pointtia (no Wollen oikeestaan, sehän se on besserwisseri tässäkin asiassa) on et lapset ei ole pikku aikuisia, ja et lapsia on erilaisia, joita pitää kasvattaa kuin eri kasvitaimia kutakin eri tavalla. Wolle on physei-koulukuntaa, Pröö puolustaa olkiukkona vastakkaista thesei-kantaa. Wolmarien miälest rupusakin lapsia ei tarvi lainkaan kouluttaa, ne ei ole siihen luotuja. Paremman väen lapsia pitää kasvattaa yxilöllisesti kunkin luonteen mukaan.

Pröö ihmetteli mix Julkun lapset oli kuuliaisia kuin Vilijonkan pentue. Se selitetään nyt. Muistettakoon, että Rusoo ize ei koskaan nähnyt lapsiansa uhmaiässä, saati kasvattanut niitä. Omat kakaransa se heitti hemmettiin heti synnytyxen jälkeen, ja nyt on olevinaan expertti.

Julle antoi lasten juosta paljasjaloin ulkona, ja antoi niille paljon liekaa pienenä. Tääkö riittää? Ei, ei siinä kaikki. Varsinainen kikka oli ottaa lapselta heti luulot pois. Sille on paukutettava päähän, että se on vaan lapsi, vähän niinkun eri rotua, tai vammanen, ja että sen on toteltava jokaista aikuista kuin pikku koira. Lapsesta tulee höveli kun se ei saa läpi tahtoansa muuten kuin anomuxesta. Mamman ja papan myönnöt ja kiellot on peruuttamattomia, ei poikkeuksia eikä toista instanssia.

Koirankasvatuksen taktiikka, selvä keppi ja selvä porkkana. Hurjistunut äiti vastaan äiti aurinkoinen, revi siitä. Kuten koiran kanssa, on lapseen sovellettava selektiivistä kylmyyttä. Parempi aina käyttää arvovaltaa kuin selityxiä, niin sit ei tarvi nolosti valehdella silloinkaan kuin selitys on huono. Sama meisinki kuin armeijassa: tämä on käsky, pussiin pulinat.

Wolmarien lapset ei puhu aikuisseurassa muuten kuin kysyttäessä, ei mitään "puheenvuoro" pelleilyä. Vähän koittaa Pröö toppuutella, et miten ne lapset sit oppii mitään, jos ne ei saa mitään kysyä. Se on eri asia sanoo Julle, ne saakoot kysyä lasten kysymyxiä lasten kyselytunnilla paremmalla ajalla, vähän kuin lehtimiehet presidentiltä, eikä kiusata vanhempia kesken seurustelua. Seuraava pätkä tuo elävästi mieleen Pirkko-mummin:

Je ne souffrirai pas non plus que mes enfants se mêlent dans la conversation des gens raisonnables, et s’imaginent sottement y tenir leur rang comme les autres, quand on y souffre leur babil indiscret. Je veux qu’ils répondent modestement et en peu de mots quand on les interroge, sans jamais parler de leur chef, et surtout sans qu’ils s’ingèrent à questionner hors de propos les gens plus âgés qu’eux auxquels ils doivent du respect.

Onhan se haitallista jos lapset saa koko ajan olla suuna päänä aikuisseurassa. Niistä tulee nenäkkäitä, röyhkeitä ja ärsyttäviä. Onhan näitä nähty aika läheltä. Röyhkeyttä ei tarvi kakaroille vartavasten opettaa, sen ne oppii kyllä muutenkin, jos taipumusta on.

Voin kertoa kokemuxesta, minkä ongelman tämmöinen koirankasvatus voi aiheuttaa: lapsesta ei koskaan tule aikuista. Mä muistan vielä kuinka hämmästyin, kun nelikymppisenä sairaalassa kuulin musta käytettävän sanaa "mies". Ajattelin itteäni yhä pikkupojaksi, koska isi ei koskaan päästänyt poikiansa keulailemaan rinnalleen. Sen piti aina olla oikeassa ja voittaa pojat pingispelissä viimeiseen asti.

Mulle siitä jäi semmonen vamma, että mulle on aina ihan sama voitanko vai häviän. Oikeesti haluun niin kovasti voittaa, etten kestä hävitä. Parempi on kun en lähde peliin mukaan ollenkaan. Sillä vaan ei pötki hirmu pitkälle.

Julle ei näytä lapsilleen flashcardeja, ei järkkää eskaria, muskaria eikä lätkämatseja. Saavat juoksennella omissa leikeissänsä kartanolla. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Mut hullua on et Julkku ei voi lukea pojalle Fontainen satuja, kun niissä korppi osaa puhua: sehän on valetta!? Sen sijaan se lukee pikku tarinoita vanhasta testamentista, nehän on totta, kuten vaikka Bileamin aasi. Julle alkaa satuilla itekkin, onhan sillä kokemusta ekoilta tuotantokausilta. Poika innostuu äidin tarinoista niin että oppii niistä lukemaan. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Van nytpä päästään Juulialle kipeeseen asiaan, nimittäin tähän Päivi Räsäs-dilemmaan. Se ei opeta lapsille katkismusta ulkoa, fair enough, koska se toivoo et ne voisi siihen uskoa. Niinhän se on, että mitä enemmän pyhään sanaan perehtyy, sitä vähemmän pyhältä se alkaa tuntua, pelkältä pelleilyltä se lähemmin tutustuessa saattaa vaikuttaa. Jullen suosioon kiemurtelee kotiope taas, käärmeenä vakuuttaa uskovansa sakramentteihin. Wolmari sakramenskattu vaan virnuilee, ateisti näät on tää know-it-all. Toistaisexi.

Julkero ei moiti eikä rankaise poikiansa, ne saa jauhaa (ja jauhaakin) vaikka mitä paskaa äidin kuullen. Se skrivaa kaiken muistiin, ja toisen kerran pesee suita sappisaippualla. Hmm, aika artifisiellia. Mut Jullen poikain kasvatus päättyy esikouluikään, miesten koulutus on miesten duunia. Ihan niinkuin setä Fanélon on sanonut.

V Rusakko on päässyt niin hyvään saarnavireeseen, et se jättää Ralphin Flanderiin talvex jäähylle, jotta Pröö voi jatkaa seuraavankin saarnan raportointia.

Syy Wolmarin uskonpuutteeseen on Julkun mukaan se, et se on ortodoxitaustanen, kuka nyt niin järjettömään järjestelmään voisi uskoa! Vittu, mitä eroa? En edes osais sanoa. Ei tuu muuta mieleen kuin et onko paavi katolinen, siis onxe jahven avainasiakkaana aina oikeassa? Mut eihän siihen usko Calvin eikä Erkkikään, eli Wollen porukat ja Jullen on tässä samoilla linjoilla.

Kreikan ja rooman uskoiset erottaa filioque lauseke, eli onx pyhä henki vaan faijan erite, vai onko pojalla myös lusikkansa siinä sopassa. Ortodoxit on vanhalla kannalla, pyhis on ruikittu vaan isän kupeista, siitähän se poika synnittä sit sikisi. Ei siihen poikaa pidä sekottaa. Tää filioque on kyl pelkkä punainen silakka, monet paavitkin on olleet siitä jälkikäteen vähän häpeissään.

Ortodoxit ei myöskään palvo yhtä paljon neizyt Maariaa, se ei niistä enää P. Hengen kengityxen jälkeen ollut neizykäinen. Paavilaiset pyytää olla ei mieltä. Sakramenttejä on kilpaveikoilla myös erilaisia. Ja ortodoxipapilla saa olla perhettä. Bylsinnän ja ehkäisyn suhteen ne on sallivampia. No nää erot voi jo kuumottaakin Julkkua. Ainakin ne varmaan kiehtoo Pröötä.

Summa summarum: pelkkää paskanjauhantaa. Kyl tää on ihan puhdasta valtapolitiikkaa, pihakoirien reviirirähinää tonttiaidan lävitte. Eikä ole paavin palvojat Wolmarista yhtään parempia kuin pomiloijat. Katoliset papit salaa hehettävät izekin. Munkit hohottavat rumasti oluttuopin ääressä. Ne on nippu huijareita, ehkä noin kolmea hyväuskoista houkkaa vaille kaikki.

Julle ois kärkäs uskomaan mitä schweizin papit käskevät, mut ei aina oikeen luota izeensä. Tuntuu joteskin kuivalta sieltä, ei ole olo tarpeex hartaan heltynyt ja mystinen. Ei oo pumppu kisakunnossa eikä pönttö tarvittavan tyhjä.

Mut kyl on kurjaa promeneeratessa kartanolla käsi Wokun kainalossa, kun kaikki olis muuten hienosti, ihan sydän märkänee hämärästä kiitollisuuden velasta, tekis mieli pälähtää veisaamaan siitä edes jollekulle muulle glooriaa, ja toinen siinä kuivasti vaan laskeskelee rahantuloa. Julkku pelkää oikeesti ison maalivahdin ulostuloa, et jostain pilven raosta jahven korkee maila Wollen päähän kohta kumahtaa. Kun niin käy, se ei tahdo olla paikalla.

Lassinuskoisten oppi suosii rikkaita: kalvinistin luoja osoittaa suopeutensa siunaamalla vanhurskaan kukkaroa jo eka puoliajalla. Jos kuolet köyhänä, se tietää huonoa pelinumeroa myös tauon jälkeen. Mikäs siis warakasta Wolmaria waiwaa? Sehän on selvästi käkikellon, lääkekaapin ja reikäjuuston suojelijan mieleinen. Wolmarin omantunnonarkuus on nolo tikki Julialle. Jos perheenisi ei kumarra herra isoherraa, se on kiusallinen fläkki omaisille näissä piireissä. Onnex se edes pitää ison suunsa kiinni kirkossa.

Wollen poissa ollessa Julle käyttää uskoa myös ehkäisynä, siveysvyönä estämässä Pröötä työntymästä liian perälle. Täynnä/fullsatt, sanoo taivaan valo oven päällä, pyhä tamponi on jo ylösottanut kaikkein pyhimmän.

Julie ja Pröö hyökkää ateistin kimppuun kuin femmalaisten rukousvartio. Pröö koittaa perustella miten jumala voi luoda isomman kiven kuin se jaxaa kantaa. Julia pyllistelee työhuoneen lattialla kädet kyynärpäitä myöten ristissä roiskuttaen kyyneleitä, vaan mikään ei tehoa. Nyt on kuzuttava vahvistuksia, loordi kehiin Flanderin sotakentältä. Onhan hienompaa pelastaa yxi sukulaissielu kadotuxelta kuin tappaa kokonainen komppania ranskalaisia.

Julle pehmittää paronin vanhan vihamiehen, Roope ja Kulta-Into Pii tekee lopultakin sovinnon. Nälkävuoden pituinen tieasia saadaan kondikseen. Paroni palaa kotiin Bernistä seuraavalla postilaivalla.

VI Loordia odotellaan paratiisiin Flanderista. Claire ilmoittautuu palveluxeen kotipiiaxi Wolmareille ruokapalkalla, mistä se tietysti on ihan into piukeena. Ystävysten kohtaaminen on puskafarssi, naiset kiljuu ja pyörtyy halki poikki ja pinoon silkasta onnesta. Kyllä piisaa sentimenttiä, Woku, kylmiö Wokukin liikuttuu, köhii hämillään. Rakkaista ystävistä on Wolmareille paitsi iloa rahallista hyötyä: Clairesta tulee hotelliemäntä, Prööstä kotiope samoilla eduilla.

Wolmari ilmoittaa Pröölle, et se on palkattu kotiopettajaxi. Pröö on yhtä innoissaan kuin Claire, sillä on jo opetussuunnitelma valmiina. Toivottavasti eri kuin taannoin Julialle. Nää on kyllä poikia, mut Prööllehän ei sillä ole suurta väliä.

Tässä vaiheessa sarjaa aletaan pohjustaa jimbajambaa Pröön ja Clairen välille. Myöhemmin selitellään, et Claire onkin aina ollut huomaamattaan rakastunut Prööhön. Niistä saataisiin hyvä kakkosketju romaaniin, romanttinen b-miehitys lakeijaleevelille Molièren parhaita farssiperinteitä seuraten. Ikivanha meemi joka trendaa aina. Säädyt ei tosin pysy ihan preussilaisessa ojennuxessa, mut sentään Clairen vapaaherraiskä on köyhempi kuin Jullen paroni.

VII Sit seuraa haukotuttava viihteellinen idyllipläjäys patriarkkafarmin viininkorjuusta. Kaikki on niin rustiikkia niin rustiikkia. Rotinkaisten maalaista meininkiä ihastellaan. Kazotaan maalaismaisemaa ja ymmärretään selvästi, kuinka onnellista porukkaa me ollaankaan, kun täällä saadaan päivät pitkät raahustaa. F.E. Sillanpää jää maalaisliittolaisuudessa toisexi, Santeri Alkiosta puhumattakaan. Takasin luontoon, tikanpoika Pröö huoahtaa, kun se turhaan haaveilee patriarkan paikasta.

Paroni ja Pröö on nyttemmin kavereita, käyvät kaxistaan lintujahdissa. Nyt kun Pröö ei enää jahtaa paronin tipua, ei paronikaan enää jahtaa sitä, tekee vaan siitä karkeata pilaa. Yhteinen vihollinen yhdistää, molemmat pelkää yhtä paljon Jullea.

Viininkorjuussa herrasväki veljeilee palkollisten kanssa, eikä naura niille, koittaa pidättää. Palkkaroikka on armoille niin kiitollisia, että muistaa paikkansa, niiailee, pokkaa, raapaisee jalkaa, nostaa hölmöä golfinpelaajan hattua kuin hukkapätkä pehtoori spanjuunoiden saippuassa. Jullen pojille ne on suorastaan setä Tuomoja. Alaviitteessä Rusakko ylistää keskiluokkaisuutta siitä, että keskiluokassa on kivintä verrata itteänsä naapuriin.

Isännät järjestää työläisille juhlia, ei liian hienoja. Ei näytetä herrasväen hopeita, ettei suotta herätetä kateutta. Peltivarjostimet lampuissa ja paljon mättöä, se on riittävää. Pöndet laulaa kännipäissä ballaadeja yksiäänisesti, se on söpöä. Jos joku työmies kännissä unohtaa paikkansa ja alkaa keulia, ei sitä ääneen moitita, mut aamulla se saa potkut muitta mutkitta, lentää kilometritehtaalle kuin tikkapelin tikka.

Pröö yrittää huijata hampputalkoissa, jää kiinni ja saa haukut naisilta. Ne vahtii myös sen dokaamista, ottaa viinimukin kädestä. Julkku keittelee sen kanssa väärennettyjä liköörejä, se auttaa liimaamaan pulloihin feikkietikettejä.

VIII Jossain tässä kotiope kiittelee Wolmaria vuolaasti kuin jotain meemipapan esi-isää, kun se on luvannut palkata sen kotiopettamaan Wolmarien pentuja.

IX-XII Joku kummallinen episodi jää tässä kohtaa kertomatta. Ted raportoi Claire-serkulle että loordi nouti sen (Tedin) mukaan Rooman matkalle, sillä on muka joku intermezzo siellä menossa, jonkun naisystävän kanssa ilmeisesti, ei kerrota.

No ne pääsee päivämatkan päähän Julkusta kun Pröö saa taas jonkin kohtauxen, näkee pahoja unia ja ryömii loordin sänkyyn ihan vauhkona. Julle muka makas jossain huivin alla kuolleena. Loordi kääntää luupäät kohti kotia. Pröö hiipiessään pensaikossa kuulee Jullen dumppaavan sitä ilmaiseksi Clairelle ja vips, se on lopullisesti parantunut koko tyypistä. Tie on nyt selvä b-joukkueen muodostukselle.

Lukaisin tähän väliin kirjan liitteestä ne loordin Rooman seikkailut. Melkomoisen törkymöykky viftaaja, Sibeliuxen sanaa lainataxeni. Sillä oli enste joku markiisitar, elävän leski, jota se lakkas siveyssipulina naimasta kun kuuli et sillä oli mies komennuxella jossain Wienissä. Tapailivat ahkerasti siltikin. JJ tähdentää et niillä aina synkkas hyvin, vaikkei ne loordin tyhmän ahdasmielisyyden vuoxi enää bylsineet. Markiisitar luonnollisesti ei perustanut sellasesta protestanttipelleilystä. Kiltti kun oli, hankki loordille pumpattavan barbaran, pikku Lolitan, johon se voisi kevennellä itseään.

Yx ilta markiisitar strippas tän Lauran kaa saadaxeen loordin innostumaan asiaan, mut loordi innostukin vaan pikku Laurasta. Pieleen meni perhana, ja pahasti. Seuraavana iltana loordi läxi Lauran luo. Sen piti olla vaan hoitokerta ammattilaisen käsissä. Tää oli ihan käypää moraalia, eihän se ole huorin tekoa jos mirri ei ole rouvassäätyä. Tää on moosexen pelisääntöihin kirjattuna selvästi.

Mut yllättäen, pikku Laura ei antanutkaan sille, se näät teki pikaparannuxen, koska se oli pikapihkaantunut ihanaan ja hyveelliseen loordisetämieheen. Loordi koitti väkisinkin, Laura itki ja kynsi vastaan. Tästä loordi oli jo vähän ihmeissään ja imarreltu, ja alkokin nyt käydä Lauran luona useemmin. Se pani Lauran luostariin, jossa kävi usein pikku visiiteillä. Sama vanha tuttu madonnahuorameemi kuin Dideroon leffakässärissä, se taisi trendata sen ajan #metoo jengillä.

Markiisitar poltti hihansa, kun loordi ronttas sille Lauran hylkäämiä lahjoja, "pikku Lauralle" luki vielä käärepaperissa. Ne lahjat lensi ikkunasta pokat mukana. Siitä lähin markiisitar hauto kostoa. Sen upseerimies tuli Roomaan pistelemään loordiin reikiä palvelusmiekalla. Loordi voitti, upseeri kuoli mielipahaan myöhemmin. Mut vähän jo rypistynyt markiisitar ei enää kelpaa Ralphille, se saa pakit, loordi käy mieluummin sileän pikku Lauran luona konventissa.

Laura on oppivainen, lukee loordin suosittamat kirjat ja opettelee tältä bbc-englantia. Pygmalion-tarina, Rex Harrison ja my fair lady Bumston, toinen tuttu setämiesten meemi. Loordi aikoo Lauran kanssa naimisiin. Paratiisilaiset on levottomia, Claire varsinkin: eihän tää nyt sovi, että leidillä in spe on mallin töistä rautaista ammattitaitoa, ja mikä pahinta: se on rotinkaisia. Ja se on vielä lutukka, vaikka kovin nuori. Eihän paratiisin leiditkään ole mitään rusinoita vielä, mutta sentään kokeneita viinirypäleitä.

Ted lähettelee hätäpäissään Wolmarille toimintaohjepyyntöjä, vaikka selväähän se on mitä sen on tehtävä: sen pitää estää Ralphia tekemästä samanlaista säädytöntä virhettä, mihkä Julle kompastui kuin antoi rotinkaisen aatelista bylsiä. Saa nähdä onko Teddy oppinut nyt läxynsä.

XIII-XIV Julle kauppaa Pröötä Clairelle kuin mustalainen autoa. Vähän käytetty, ei paljon ajettu, ollut vaan yhellä omistajalla, huoltokirjat tallella, hyvät kumit, annan talvirenkaat kaupanpäälliseksi. Eihän se mikään mersu oo, tai range rooveri, mut ihan pätevä kauppakassi kuiteskin, ei ruostetta ja siisti sisältä. Äskettäin kazastettu, läpitte meni heittämällä. Tutunkauppaa lähes ilmatteeksi, jokos tehdään luovari? Julie voi toimia puheloisena jos Clairea nolottaa. Tähän parituxeen päättyy tuotantokausi viisi. Lukuunottamatta täysin turhanpäiväistä Henrietten muka-liikuttavaa lässytystä, jossa mainitaan se mystiseksi jäävä mali. Puuh ja lääh.

Kuudes tuotantokausi

Hurraa loppu häämöttää, valo pilkottaa Gotthardin tunnelista. Tää on viimeinen tuotantokausi ennen sarjan hyllytystä. Hakekaa naposteltavaa ja olutta, käykää kusella, mutta pysykää kanavalla.

I-II Vähän lupaillaan jo Jullen hautajaisia, jengi näkee siitä enneunia. R. kerto jossain toisaalla et eräs tyranni katkas pään varuix hemmolta joka unexi sen puukottamisesta. Älä unta nää. Nääkin lie sellasia toiveunia, päästäispä jo tosta saarnaajasta, loppuis iänikuinen vekutus. Et onkin otsaa hymistellä entisellä sakkolihalla.

Clairella on puoli vuotta kolmeenkymppiin, siihen ikään saakka salaatin saa sekottaa sormilla. Six se alkaa pehmitä ajatuxelle tulla Jullen haaskalle. Voishan se olla haaskaakin, että öisin olis muuta tekemistä kuin odotella aamua. Ei menis puolta elämästä harakoille. Mut ei se sentään lähde ihan noin vaan mukaan Clairen sen ja Tedin varalle kaavailemaan pompitukseen, sevverran sillä on sentään selkärankaa jäljellä. Paizi ei, loppupeleissä se kaikitenkin jättää kohtalonsa päättämisen keisarinnan huolexi, jos noita naisten välisiä kiekuroita jaksan oikein tulkita.

III Loordi raportoi Roomasta, millanen tekopyhä paskiainen Pröö oli Lolitalle sen selän takana. Salaa oli termentänyt tyttöparalle, ettei sillä ollut mitään asiaa mimmoisiin hienon päärin kaa. Hyi häpeä, ettäs kehtaatkin, heitä kirves kaivoon, ota lutkan lusikka kauniiseen käteen vaan ja anna panna halvalla.

Voznikajet vopros, missä suhteessa Julkun esiaviollinen sexi oli parempaa kuin Lollon. No ylläri, vastaus on ilmeinen: säädyt ja sukupuoliroolit oli toisinpäin, Julle maxo palkkaa kotiopettajalle, loordi entiselle huoralle.

Markiisitar on niin pahoillaan loordin naimapuuhista että sairastuu raivosta ja kuolee sopivasti. Se oli sen loppu, ajattelee Loordi pakana. Hard rock hallelujah.

Alaviitteessä R. muistuttaa hartaita lukijoita että ehei, nythän pahan naisen vaivat vasta alkoivat. Varokaa tytöt ettette syyllisty samaan! Loordin kankkua tää ei juuri hangannut, päinvastoin, jäihän sille Lollo, sen sileätä kankkua hangatessa ei tule ihottumaa.

Mut Ted on vielä julmempi. Nyt seuraa jotain tosi ilkeää. Annetaan Loordin kertoa omin (siis JJn) sanoin:

Le surlendemain de notre arrivée, je le vis entrer dans ma chambre avec une contenance ferme et grave, et tenant une lettre à la main. Je m’écriai : « La marquise est morte ! ─ Plût à Dieu ! reprit-il froidement, il vaut mieux n’être plus que d’exister pour mal faire. Mais ce n’est pas d’elle que je viens vous parler ; écoutez-moi. » J’attendis en silence.

« Milord, me dit-il, en me donnant le saint nom d’ami, vous m’apprîtes à le porter. J’ai rempli la fonction dont vous m’avez chargé ; et vous voyant prêt à vous oublier, j’ai dû vous rappeler à vous-même. Vous n’avez pu rompre une chaîne que par une autre. Toutes deux étaient indignes de vous. S’il n’eût été question que d’un mariage inégal, je vous aurais dit : Songez que vous êtes pair d’Angleterre, et renoncez aux honneurs du monde, ou respectez l’opinion. Mais un mariage abject !… vous !… Choisissez mieux votre épouse. Ce n’est pas assez qu’elle soit vertueuse, elle doit être sans tache… La femme d’Edouard Bomston n’est pas facile à trouver. Voyez ce que j’ai fait. »

Alors il me remit la lettre. Elle était de Laure. Je ne l’ouvris pas sans émotion. « L’amour a vaincu, me disait-elle ; vous avez voulu m’épouser ; je suis contente. Votre ami m’a dicté mon devoir ; je le remplis sans regret. En vous déshonorant, j’aurais vécu malheureuse ; en vous laissant votre gloire, je crois la partager. Le sacrifice de tout mon bonheur à un devoir si cruel me fait oublier la honte de ma jeunesse. Adieu, dès cet instant je cesse d’être en votre pouvoir et au mien. Adieu pour jamais. O Edouard ! ne portez pas le désespoir dans ma retraite ; écoutez mon dernier vœu. Ne donnez à nulle autre une place que je n’ai pu remplir. Il fut au monde un cœur fait pour vous, et c’était celui de Laure. »

Voi hemmetti, vittu mikä paska on tää Rusakko. Sen joka naamarista kurkistaa psykopaatti.

Lolita menee luostariin (how convenient to have convents to bury bad girls alive in, miettii Ralph). Hän teki velvollisuutensa säädyille, kuolemattomalle mammonalle ja sen meemeille, loordin on nyt tehtävä omansa.

Nimittäin vannoa ikuista uskollisuutta vaan ja ainoastaan "ystävälleen" Tedille. Minkä se tekeekin. Kaveruxet juhlistanee liittoa pujottamalla kynnettömän sormen anuluxeen. Kukkuloiden sota Roomassa on viety päätöxeen. Marsin kukkula voitti kädet selän takana, Venuxen hävisi. Tästä pätkästä näkee miten homo Rusakko oikeesti on:

Alors, s’approchant avec transport, il me dit en me serrant contre sa poitrine : « Ami, je lis, dans le sort commun que le ciel nous envoie, la loi commune qu’il nous prescrit. Le règne de l’amour est passé, que celui de l’amitié commence ; mon cœur n’entend plus que sa voix sacrée, il ne connaît plus d’autre chaîne que celle qui me lie à toi. Choisis le séjour que tu veux habiter : Clarens, Oxford, Londres, Paris ou Rome ; tout me convient, pourvu que nous y vivions ensemble. Va, viens où tu voudras, cherche un asile en quelque lieu que ce puisse être, je te suivrai partout : j’en fais le serment solennel à la face du Dieu vivant, je ne te quitte plus qu’à la mort. »

Je fus touché. Le zèle et le feu de cet ardent jeune homme éclataient dans ses yeux. J’oubliai la marquise et Laure. Que peut-on regretter au monde quand on y conserve un ami?

IV Wolmari on hirmu mielissään asioiden saamasta käänteestä, ja kuzuu poikakaveruxet jatkamaan poikarakkauttansa paratiisissa. Ted on osoittautunut luotettavaxi hyveen ritarixi. Kylmä Wolmari pitää Lolitan nitistystä tästä parhaimpana todistuxena. Jos Aku oisi pettänyt kotijoukot tässä asiassa, Wolle-setä oisi antanut sille potkut margariinitehtaasta siinä samassa, ajanut sen pihalle kepin kanssa (Äyk!) palkatta ja ilman työtodistusta. Mut ei, Wolmari on innoissaan: Nuorimies on varma nakki, aina meidän aatelisten puolella. Niin on Rusookin. Aatelisten ja papiston fänijoukoissa, niin rotinkainen tai mikä vitun kelloseppä onkin.

Loordi järkeilee Wolmarille et sen ei tarvi mennä naimisiin. Avioliitto on yhteiskunnallinen velvollisuus, pakollinen vain rotinkaisille. Englanti tarvii lisää työläisiä eikä päärejä. On vaan parempi, et rikkaita käskijöitä on vähän, sitä rikkaampia ja käskevämpiä ne on. Gentlemannille riittää gentlemannin gentlemanni. Pröö on nyt parantunut Jullesta, muttei nähtävästi eheytynyt. Se savotta on vielä jälellä. Wolmari ei ole aivan vakuuttunut, sen mielestä setämiehen ensimmäinen velvollisuus on täyttää maa ja bylsiä, tässä järjestyxessä.

Uno holduppo

Eura ist in una banca guischettista quado Euro, in disguisamento irrupte inside und uno holduppo want te make.
EURO: Top les hands! Esto esse uno holduppo! Give moi todo el deniero!
Eura presto open el boxefort unde eine bigge sac aan Euro give. Euro le open hastemente.
EURO: Italianas liras, coquillagios mixtos und euros... Waar esse los Deutschemarkos?
EURA: Quellos donnemos pas! Sumus banca, keine eglisa caritante por bandidos misfortunados!
EURO: Ich esse keine bandido, Mafrau!
EURA: Ah! Dann tu esse maybe belgico sozialisto?
EURO: Ich was sozzialisto autretime, aber vandag no convient nicht plus! Ich esse inderfact eine renommado swizzero banquiero!
EURA: Tu esse banquiero und holduppos make?
EURO: Tempos esse mucho hards por swizzeros banquieros! Nos habe van judaicos goden dentes bijna nicht plus! Und el reciclagio van dirty denieros no paya plus zo gut als in der past!
Euro blaste in pleuros, los eyos sprinkelend van tears.
EURO: Regarda wat must eine honesto banquiero make om te survivere!
EURA: No pleure comme dat! Wat can ich make om toi helpe?
EURO: Tenleast, achete una copia van "El giournalo van des cefaucheere banquieros"!
EURA: OK! Quanto kosta?
EURO: Septe undred Deutschemarkos, oder trei golden dentes!

MORALE DES FABULA

Lo swizzero banquiero perde el deniero but el vizio nicht.

V Sirkka Sivuvaunu eli Claire sukuloitsee Genevessä. Geneveläiset on pedantteja ja rahanahneita. Talousliberaaleja kauppamiehiä ja pankkiireja kuin Roope Ankka. Reilun pelin kapitalisteja, paras voittakoon, nopeat syövät hitaat eivät, ahnain saa pääpotin kasinon pöydältä. Oman onnen seppoja. Aku ja veljenpojat läpyttää Roope-sedälle ja läimii sitä selkään. Kuulkaas enot! Hypin teidän silmille!

Miehet on ihan ookoo, mut naiset on aika sip sip, söp söp. Claire karkottaa geneveläiset Celadonit pilapuheilla. Julle pitää yrkäilijät kullinvarren päässä yleensä vaan näyttämällä viatonta naamaa. (Katoin Wikipediasta: Celadon oli Astrean kosiskelija d'Urffin 1600-luvun pastoraalista. Tai sitse on vihreätä porsliinia Kiinasta.)

Kotiopen fuksiaisissa tytöt saivat viitossilliä kuutossilliä ja muuta villiruokaa. Bailut meni joskus överiksi, mutta ignoroikaamme nyt se. (No ei, vitsi vitsi, tän lauseen mä sepitin ihan ize, siinä on 2019 perussanakirjaan lisätyt uudissanat, paizi sillit. Ihan muuten vaan. Ois varmaan mennyt ihan täydestä ilman tätä alaviitettä.)

VI Saarnaajamatroona Juulia alkaa sillä aikaa tykistövalmistelun tyrkkiäxeen Tedin Clairen makkariin. Se kirjoittaa sille ekan kirjeen 7 vuoteen tässä asiassa. Perustelut lähtee pelottelupäästä, ne on Rusakolta tutux tullutta hyvetuubaa. Hyve sillä aina tarkottaa tunkkasta säätymoraalia, jolla pönkitetään porvariston hegemoniaa. Käytännössä Julkku kieltää Prööltä paratiisin portin ilman vihkirinkulaa. (Ralphin anulus ei todellakaan kelpaa.) Mitään puolivallatonta poikamiestä se ei päästä pentujansa sorkkimaan.

Vastenmielisellä tyylillä se tarjoo Clairen lohtupalkintona entiselle heilalleen: sen kanssa voit nyt tehdä kaikki mistä haaveilit kun meillä synkkasi. Onhan se melkein sama kuin naisit vanhaa Julkku ystävää, kun bylsit Julkun vanhaa ystävää. Jos tää kiinnostaa, niin mä lupaan hoitaa Clairen ylipuhumisen. Se on mulle NIIIIN paljon velkaa, et sen on pakko tehdä työtä käskettyä.

Sanon vaan, et paras oisi filosoofinkin ottaa nöyrän leipä kätöseen niinkuin käski pyhä Paavo, ja rukoilla polvirukouxia kuten mä, et pakkopulla puolisoxi alkaa ajan kanssa maistua. Rukoilu on ihanaa, rukouxen jälkeinen hartaus on vähän kuin Prööllä lettu elo panon jälkeen, tai kuin Hugon autuus morfiinipiikillä: kuin olis ohuessa yläpilvessä, ei mitään rumaa, ei mitään kulmikasta, kaikki tuntuu hyvältä ja itkettää.

Julkku on varmasti tipahtanut pienenä siniseen maalipönttöön niinkuin Silppuri, kun siitä on tullut tollainen ilkeä. Puusta mätkähtänyt maki, päältä sileä ja pehmeä, sisältä kuivan kitkerä kova pähkinä.

VII Pröö vastaa kirjeestä järkyttyneenä Julialle vanhoilla floskeleilla, kohteliaasti kyllä mut vähän jo väsähtäneellä tyylillä. Ja myöntää, et vaikka Julle tietty jää ikuisena säilykkeenä pakkaseen sen sielun sakastiin, Clairekin jo pyörii mielessä kirkon eteisessä. Ei se yhtä kiimaiselta tunnu kun aikoinaan Jullen kaa, mut silti nyökkii caprihousuissa jo ihan kivasti. Kyllä tää tästä, lopussa kiitos kysymästä seisoo, Pröö ensin arvelee.

Mut ei hemmetti ei sittenkään, se pyörittelee asiaa. Kun ajattelee tarkemmin, pitäskö ottaa nyt tommonen tekohauska leski harmixeen kun loordin kanssa on just niin hyvä meininki. Olis nolo tehdä sängyssä kolmenkeskisiä vertailuja. Ralph olis selvä ykkönen, Julle hyvä kakkonen, Claire jäis siinä varmasti lähtöruutuun seisomaan kuin tikku paskaan. Ainoana seisojana siinä petissä.

It's very funny --- every time I talk to people, it's like, "Oh, yeah, definitely quality of life over quantity of life." But when push comes to shove, it's really quantity of life. "I might be a little more confused, but I'll take that extra year!"

(Old age is a waste: medical ethicist Ezekiel Emanuel argues that life after 75 is not worth living. MIT Technology Review)

Sielu vilahtaa taivaaseen, vaan kultahampaat jää.
Varattomien veljien rahastoa ne täydentää.

Vanha roiskeläppä ei maistu filosoofille sen enempää kuin lämmitetty einespizza turtseleille. En mä ole mikään kuorenpuolikkaassa tarjoiltava kilpikonnasankari, se murisee. Kiitti mut ei kiitti, en hiero sinne hässöy.

Jo lopeteltuaan kirjettä Pröö-Rusoo palaa asiaan kuin koira oxennuxelle. Ize asiassa sitä askarruttaa kysymys perisynnistä ja deismi. Rusoon kuningasaatehan on että apina oli puussa hyvä, oloihin sopeutunut ennen maahan mätkähdystä. Tää sotii ilkeästi vasten hyvän kirjan opetusta, että ihminen on peruspaha ja sen vuoksi tarvitsee kirkon piiskausta. Newtonin ja muiden luonnonlakien menestys on toinen ongelma: jos maailma pitää huolen izestään liikennesäännöillä, tarvitaanko liikennepoliisiksi pilven päällä kyylääjää. Tästä Pröö ja Juliekin tässä enemmän tai vähemmän epäsuorasti kiistelevät. Pienta riidan poikasta on ilmassa, makeista sanoista huolimatta. Pröö uhkaa lähtevänsä litomaan jos siihen ei luoteta poikamiehenä.

Tästä etiäppäin loppun saakka Pröön kirje lähtee ihan longiksi, se on vaan Rusoon oman "filosofian" pyöritystä. 1700-luvun moralisointia, teollistuvan yhteiskunnan johtoportaan angstia, että mikä olis paras peitetarina. Mikä satu ize uskoa, mitä pajunköyttä uskotella alamaisille. Vähän sellasta Benthamin ja Millin tyylistä utilitarismia: mikähän vaihtoehtoinen totuus toimis parhaiten. Meemiteollisuuden höyrykoneet yskähtelee käyntiin. Nykyisin ne hyrrää ihan täysiä. Vaihtoehdot löytyy kaikki netistä. Siellä luuraa kaikki pilven päällä kyylääjät, ihmisten phishaajat.

Omatuntomeemistä on ohessa erillinen runoelma. Muiita näkokohtia? (tää fraasi on peräisin lopen leipääntyneeltä Oiva Ketos-vainajalta filosofian laudaturseminaarissa 70-luvulla):

Jotain mainintaa on Abelardin harhaoppisesta rukouskäsityxestä. Ei sanota mikä siinä oli vikana. Oisko se ollu se huomio et ei sitä sopotusta kukaan kuuntele, paizi sä ize ja ehkä äiti oven raosta, mut se on kivaa ja tekee hyvää sulle izelles. Joo se kai se on. Pröö on sitä mieltä et Julkun ja muiden pietismiin yms mystiikkaan taipuvaisten virhe on rukoilla ihan liikaa. Siitä vaan suu kuivii ja tulee polvet kipeiksi. Ei sovi odottaa nopeaa pöytiin palvelua eikä tilata menun ohitse jotain ihmettä. Ihmeiden aika on ohi, tekniikan ajan valistuneen jumalan on noudatettava luonnon lakeja ja asetuksia.

Oishan se jo ihme jos Ted huolis Clairen (pronssia), kun jaossa on Ralph (kultaa) ja Julle (hopeeta). Mut kylse sittenkin kirjeen lopussa luimistaa korvia ja heiluttaa häntää mattelle: päätä sä vaan kulta, mä tuun jalalle. Mut jos sä karkotat mut pois, kusen sille kuin Kusti koira kerran.

Alaviitteessä R. haukkuu kaikkia hihhuleita hulluixi, kylmää kyytiä saa Jullen peukuttamat pietistit plus metodistit, husilaiset ja jansenistit. Ne ottaa viisasten kirjan liian kirjaimellisesti ja antavat sen naisten, näsien ja muiden näsäviisaiden ize lehteiltäväksi. Ei se kuulu niille, se on tarkoitettu asiantuntijoille. Ei pyhä kirja ole mitään vitun izehoito-opas.

Pröö varoittelee lukemasta Muraltia, muistattehan miten sille kävi. No miten? Ei kai ihan kehnosti, kun julistettiin autuaaxi. No siinä se, se lipsahti katolisexi. Ludi oli alunperin pietisti, kirjoitteli matkakirjeitä, missä vittuili ranskisten ja brittien kustannuxella. Rusoo apinoi mamuja koskevat ennakkoluulot siltä. Ne on schweizareilla yhä kunnossa, etenkin karvakäsien ja mutiaisten osalta.

Muraltteja vilisee Bernissä tänäkin päivänä. Joku vuonna 82 syntynyt Jared Muralt piirtelee nähtävästi pornokuvia.

VIII Kirjeet sinkoilevat nahistelun merkeissä. Oravat puhuvat nyt ristiin, Rusakko kommentoi itseään alaviitteessä. Ted ei haluu vaihtaa kakkosruutuun, ettei paalupaikka mene kakkosreijältä. Mieluiten se pitää molempia misukoita varalla. Voihan Wolle liukastua banaaninkuoreen milloin tahansa. Se hyvä puoli oli ennen, kuin ei ollut antibiootteja. Ei pillereitä, kapseleita eikä tabletteja. Vain ruiskeita joita iso Pauli tarjos Lealle. Takaisin luontoon sanon minä. Julle hoveineen lähtee järvenrantaretkelle chillailemaan Chilloniin, jossa kalsa kylpy chillaa Jullen kalmaxi.

IX Tässä kohtaa joko alko Rusoota itteäänki tympästä, tai sit sen kustantaja vihelsi pelin poikki, kun kuusisataa tiheellä kirjotettua sivua tuli täyteen. Juliesta tehdään kyllä pikainen loppu, se ikäänkuin liukastuu vaan saippuaan. Jollain piknikillä se hyppää kengännauhoihinsa kompastuneen pojan perään jorpakkoon ja saa vettä väärään kurkkuun, vilustuu yhtä pahasti kuin esi-isämme Kalle-Kustaa, ja se on auf Wiedersehn. Tän meille raportoi tähän asti vaiti ollut kotihengetär Fanchon.

X-XI Mut ei tästä niin vähällä selvitä, kirjeitä sinkoilee vielä postuumisti kuin paperilennokeita. Claire saa hädin tuskin sanaa paperille (ihme ja kumma, ihan oikeesti, tuskin puolikasta aanelosta). Wolmar saa lopetella epistolan. Julle ehti ennen lähtöään pitää vielä pitkähköjä saarnoja. Muutkin äidit voi sukeltaa ja kuolla flunssaan, mut kukaan muu ei jaksais yhtä kauan lässyttää sen päälle kuin tää. Ize asiassa se ehättää sanelemaan jonkinlaisen yhteenvedon setä Fanélonin naisten lyttäysohjelmasta Clairen tytön Henriettan varalle. Vittuako se sille kuulu, tekee mieli sanoa.

Wolmar ramppaa sillä aikaa mezälössä kiroillen noutajaa, joka jättää vanhan äijän vaille vaipanvaihtajaa. Sitse karkaisee mielensä ja juoxee kertoo Jullelle et lääkärin mukaan se ois nyt loppu slut. Ylläri, köhii Julie, siltähän tää on vähän tuntunutkin. Mut venaa vähän, mulla on sulle vielä yhtä ja toista opetettavaa. Vielä yxi pitkänläntä saarna odottaa.

Parooni putos rapuista kun sille kerrottiin, eikä pääse kuolinvuoteelle heippaa heittämään. Potkasseeko tyhjää vaihteeksi. Aamulla Julie laittautuu nätixi ja tuulettaa käryt huoneesta. Alkaa liikuttava sarja hyvästijättöjä. Lapsiparat on ulalla, kukaan ei kerro mixi pikku maman viruu vuoteessa keskellä päivää. Se käyttäytyy kuin keisarinna ja uhoo kuin Vespasianus, et kunnon perheenäiti ei ole päivääkään saikulla, delppaakin terveelliset berkemannit jalassa.

Äiti aurinkoinen siunaa vesansa: heittäytykää Clairen kengän alle kuin tähän asti mun, se perii multa teidät ja mun kaulimen. Claire on tukehtumaisillaan. Jengi voihkii, lapset parkuvat. Nyt alkaa mennä liian paxuxi, mä suljen tämän viidakon, sanoo Wolmar ja viheltää pelin poikki.

Kun tää ns. heltymishetki (moment d'attendrissement, kuten näitä Rusoon usein toistuvia itkukohtauxia teknisesti nimetään) on ohize, jutellaan niitä näitä. Syödään retkilounas Jullen makkarissa. Julle tuputtaa ruokaa kaikille vanhaan malliin.

Ruuan jälkeen tulee pastori voidepurkin kaa. Väärä hälytys, täs ollaan protestantteja, tais olla vaan Prööltä yöpöydän laatikkoon unohtunut pallivahatölkki. Wolle ihmelettää, mixei Julle yhtään ala pyllistellä, vaikka tuomiopäivä on sillä ihan huulilla. Olixe kaikki hymistely fuulaa sittenkin? Ei kai Wollen onnistunut käännyttää se pakanuuteen?

Pastori köhii ja alottaa saattohommat. Se sanoo toivovansa, et Julle tulee pääsemään eteistä peremmälle vaikka onkin ollut vähän vääräuskonen. Julle kohentaixe pieluxilla ja pitää pikku saarnan ammattimiesten kesken. Mä oon ollu kunnon protestantti, nojaan vaan painettuun sanaan ja päättelyyn, mitä mä en jaxa uskoa, panen protestiin ja jätän uskomatta, meni syteen tai saveen vastustajan maalilla.

Jos meni väärin ja mua odottaakin siellä jättimäinen kana, niinkuin Calvinin ja Hobbesin pikku Kallea, mä sanon sille sori siitä, se oli vahinko, yritin parhaani ja se riitti nyt vaan tähän saakka. Enempää ei kanakaan voi vaatia. Julle ei viitti vaivautua joihinki viime hetken passianomuxiin, se käyttää viime minuutit mieluummin viestitellen kavereiden kaa kuin herran porstuassa. Jos ei lähes 100% syntivapaa elämäni kelpaa sellasenaan pääsylipuxi, niin anti olla sitten. Julle uskoo kilttin pokeen joka löperösti päästää kaikki sisälle. Ja loihe lausumaan nää immortellit sanat:

O grand Etre ! Etre éternel, suprême intelligence, source de vie et de félicité, créateur, conservateur, père de l’homme et roi de la nature, Dieu très puissant, très bon, dont je ne doutai jamais un moment, et sous les yeux duquel j’aimai toujours à vivre ! je le sais, je m’en réjouis, je vais paraître devant ton trône.

Oi iso olio, olento iki-iäkäs, superäly, elämän ja onnen suihkulähde, käsikirjoittaja ja konservaattori, apinan isä ja luonnon kunkku, eri lihaxikas jumala, erinomainen, mistä mulla ei ole ollut hetkeäkään epäilystä, ja jonka luupin alla mullon ollut niin mukavaa! Joo mä tiedän, koht on kivaa, mä ilmestyn sun tuolin alle.

Julle aloittaa saarnan hartaasti kuin Olavi, alkaa sitten lämmetä, käy kuumana, keinuu kantapäillä, loppupäässä messuaa kuin kuumeessa, on ihan liekeissä juuri ennen aamenta. Mun moraalinen elämä on nyt läpi, moraalittomasta alkupätkästä ei nyt puhuta. Loppu on pelkkää peruskauraa, kalmokandidaatin normipäivää. Kiltin iskän syliin on kiva uinahtaa, se ei potki mua mahaan ainakaan.

Jaarin jaarin. Sanois vaan Ah ma kuolen, se on lyhyempi lause.

No pappiin tää uppoo kuin veizi voihin, se antaa aplodeita seisaallaan, siinä ja siinä ettei se heittäydy Jullen jalkoihin siunausta vastaanottamaan. Tää on tosi upee kuolema, se uhoo, ihan parhautta, saisinx mä ottaa tän videolle ja näyttää mallix mun muille pokille!? Mikäs siinä, sanoo Julle, älä pidä kiirettä, mullakaan ei nyt ole tässä muita kiireitä. Pastori jää sankkaan kazomoon kai nähdäxeen, esiintyykö senkin nimi lopputexteissä ja kuinka isolla.

Sit puhellaan taas lämpimixeen odotellessa, saarnaajien ammattiasioita. Pastoria harmittaa, et papit muistetaan vasta kun on loppu käsillä, ne lentää paikalle kuin korpit haaskalle mustissa höyhenpuvuissaan. (Tästä marisi setä Fénelonkin, lapsiakin pelottaa, eivät päästä silittää.) Ihmekkö tuo, silloinhan vasta testamentti avataan. Vainaat on avokätisempiä kuin elävät, mannaahan ei saa mukaan taivaaseen, eikä sitä viitti kaikkee jättää ahneille sukulaisillekkaan. Pikku lahjoituxesta voi olla sitäpaizi jokin hyöty loppupeleissä. Kanat tykkää mannajyvistä.

Julle ottaa kuolemansa kevyesti, helluntailaisten tavoin se iloizee jo etukäteen, laittaa huulipunaa, laulaa hilpeällä kitarasäestyxellä: Täältä puolehen ylhäisen maan nyt vain uskossa katsellahan. Kohta vaan joudutaan taivaan kuoressa veisailemaan. Claire, tuo pikku Martta, ei osallistu näihin iloihin, se juoksee vaan potan kanssa ja huokailee. Jullella on hyvä osa taas, ja parempaa tulossa. Ihan kuin Sirkka ja Mirjami.

Wolle koittaa toppuutella Julkun puheripulia. Julkku vastaa: älä nyt, tää on mun vika tilaisuus esiintyä kotiyleisölle. Usko tai älä (joo mä tiedän, et usko, sähän olit pakana), mä oon harjotellu tätä sikana. Työhuoneessa oven takana oon usein tehyt mielikuvaharjotuxia ja harjotellut äänenavausta. Viimeset sanat tulee multa vanhalla rutiinilla, helppoa kuin heinänteko. Eikä niitä olekaan ihan vähän. Aameniin on vielä hyvän matkaa.

Julle vaikuttaa helpottuneelta, melkein iloiselta, mikä luonnollisesti Wolmaria vähän häirizee. Olix mun kanssa noin kamalaa? (Oli.) Wolle heittää porukat ulos päästäxeen vaimon kimppuun kahestaan. Julle heti oven sulkeuduttua: hyvä, mul olikin sulle asiaa. Niin mullakin, sanoo Wolle, abus ensin, turpa rullalle nyt edes hetkexi, et mä saan sanotuxi sen. Olinx mä tosiaan niin sietämätön et sä vaan ilostelet tyyliin good riddance of bad rubbish kun pääset pois?

Joo eiku ei rakas Wolmar, kylmä hoidan mun velvollisuudet loppuun saakka, tuu tänne peiton alle vaan, mä käyn kerrankin aika kuumana, kun on tää keuhkokuume. Ei vaitiskaan, läppä läppä, älä hemmetissä skrobaa siinä, tääl tyynyn alla on vielä yx kirje Pröölle, älä lue sitä nyt vaan toimita se edelleen kotiopelle, siinä on kaikki selitetty tosi hyvin.

Sitse muistaa potkiskelevan pappaparonin, ja ihmettelee mix ei sitä näy, onx sille tullut joku este? Kyl iskää sitte kaduttaa kun jätti nää bileet väliin. No oli helpotus kuulla et sekin on kuoleman kielissä eikä niin et sitä vaan ei kiinnosta. Julle lähettää pilvipalveluun nöyrän pikku rukouxen et paroni potkaisisi tyhjää saman tien. Lopux se kiittelee Wolmaria uskollisesta palveluxesta kaikesta huolimatta. Ja kazo, ihme tapahtuu (pace Pröö, joka ei usko niihin), krokotiili kyynelöi! Wolmarilta pääsee pari silmällistä, ekat sitten vauvaiän, ja vikat myös.

Eikä nenäliinakohtauxet edes lopu tähän. Fanchonin pulzarimies tulee takasin rievuissa kuin joku tuhlaajapoika ja saa Jullen jengiltä ihokkaita pyykkikorikaupalla. Kaikki on iloisia ja sulkee sen toistaiseksi komeroon.

Iltapäivällä vielä Wokulla ja Sirkalla on kimppakivaa terminaalipotilaansa kaa. Julle käy läpi uraansa, tarkoitan elämäänsä. Se kiittää taivasta että sillä oli niin mahtava pulla: hyvä sydän, terve järki, upee figuuri, hieno suku, sveitsin kansalaisuus, riitttävästi pätäkkää. Edelleen hyvät vanhemmat, joilta se onnekthi ei ole perblbrlinyt puhevikoja, eikä edes ääliömäisiä mielipiteitä (?), vaan tän kartanon, maat ja paroonin linnan. Edelleen oikee uskonto (kuten kaikilla, omasta miälestä).

Juu ja sit mullon vielä tää uskollinen Seija, tarkoitan Sirkka, eipäsku Martta, korjaan Claire. Sä ihan synnyit mua varten, vaikka ootkin vanhempi ja sullon pitempi naama, oikeestaan ihan eri ikäpolvea, me kuunneltiin ihan eri musaakin. Sit ne nojailee toisiinsa vaiti tovin. Ei edes itkeskellä. Hiljainen minuutti vanhalle ystävälle. Ja sen koiralle.

Sit palataan Jullen seeveen takaisinkelaukseen hidastuxineen. Mulle tuli sit tää Pröö. Mä valizin sen ize, tai taivaan isä tyrkytti, paroonilta ei joka tapauxessa kysytty. Se vokotteli mut totutuilla vippaskonsteilla, uhkaili ja lupaili, mut toisin kuin muut veijarit, se tarkotti mitä sanoi, sanatarkasti. Kai. Mä annoin sille kerran pari, ekax säälistä, sit epätoivosta; kun se meni ohi, panin lapun luukulle. Onnex onnex mä panin mun pelimarkat sit möngön puolelle, ja voitin tän pääpotin. Moraali ja meemi voitti, hyvät geenitkin tuli kaupan päällisinä. Julle kehuu Pröönkin moraalia kuplixi, vähän niinkuin puolustellen izeään. Kukaan muu ei ole täysin vakuuttunut.

Koko muu juoni käydään läpi kursorisesti, juosten kuseskellen. Kaikki kävi lopulta hyvin; onnex äiskäkin kuoli ajoissa, niin paroni sai potkituxi kotiopen pihalle ja Wolmarin sen tilalle, muuten ois kaikki mennyt täyysin päin persettä. Paronissa oli ainesta potkupalloilijaxi.

Ja onnex onnex mösjöö Dorka kuoli sopivasti, et Julkku sai Clairesta ilmaisen seuramatamin. Sitäpaizi on oikeen ihanata surra, etenkin toisten epäonnea, siitä tulee tosi hyvä mieli izelle. (Joo joo, mirabile dictu, R. panee tänkin sammakon Jullen suuhun:)

« On ne sait pas, disait-elle, quelle douceur c’est de s’attendrir sur ses propres maux et sur ceux des autres. La sensibilité porte toujours dans l’âme un certain contentement de soi-même indépendant de la fortune et des événements. Que j’ai gémi ! que j’ai versé de larmes ! Eh bien ! s’il fallait renaître aux mêmes conditions, le mal que j’ai commis serait le seul que je voudrais retrancher ; celui que j’ai souffert me serait agréable encore.»

Julle on nyt uransa huipulla, tästä eteenpäin on odotettavissa vaan alamäkeä: parooni kuolee, Wolmari lakkaa toimahtelemasta, lapset kasvaa ja niistä tulee tylyjä, ize vaan läskiintyy ja naama rypistyy, tulee lopulta menopaussi, kuumia aaltoja.

Tässä nyt tulee se pointti, jonka mä toteen toisaalla runoelmassa: onnea on vaan onnen lisääntyminen, ei onnen tilana. Kun Juulia on saanut kaiken, se pitää nirhata, sillä onnentilan jatkuminen tuntuu vaan tylsältä, ja on tylsää lukea. Siis nirri pois ja lisää hyvää tekeviä kyyneliä.

Pikku lukija itkeskelee, kun se samastuu Juuliaan, mut samalla se muistaa, et eihän toi oikeesti oo mä. Siis voin myös iloita sen onnettomuudesta. Hätä ja hyvä mieli, kun rengillä sormi piian reijässä.

« Voyez donc, continuait-elle, à quelle félicité je suis parvenue. J’en avais beaucoup ; j’en attendais davantage. La prospérité de ma famille, une bonne éducation pour mes enfants, tout ce qui m’était cher rassemblé autour de moi ou prêt à l’être. Le présent, l’avenir, me flattaient également ; la jouissance et l’espoir se réunissaient pour me rendre heureuse. Mon bonheur monté par degrés était au comble ; il ne pouvait plus que déchoir ; il était venu sans être attendu, il se fût enfui quand je l’aurais cru durable. Qu’eût fait le sort pour me soutenir à ce point ? Un état permanent est-il fait pour l’homme ? Non, quand on a tout acquis, il faut perdre, ne fût-ce que le plaisir de la possession qui s’use par elle.

Parempi kuolla nyt, lopettaa peli kun on joholla, eikä vasta viimeisexi jääneenä ryppyisenä leskenä. Kuolla reippaana hyvässä kunnossa kauniina, ihailijoiden ympäröimänä, eikä yxin jossain hoivakodissa masentuneena vanhana kalkkunana, niinkuin Tutu.

Näin hyvä onni jatkuu, olo yhä paranee, mä pääseen taivaan iloihin, kun oon näin hyvä. Teillä riittää päiviä, mulla on tj nolla, vanha lähtee siviiliin.

Plus on vit, plus on aime à vivre, même sans jouir de rien : j’aurais eu l’ennui de la vie et la terreur de la mort, suite ordinaire de la vieillesse.

Mitä vanhemmaxi elää, sitä tiukemmin riippuu siinä kiinni, vaikkei mikään tunnu enää miltään, paizi kipeeltä. Mulla ois ollu vaan mälsä elämä ja pelko kuolemasta, joka tulee vanhuuden mukana.

Js kyllähän me taas tavataan, Wolmarikaan ei pääse karkuun, me lähetellään sille alakertaan kirjeitä. Pastori on ihmeissään näin iloisesta kuolijasta. Se jää jännäämään, jatkuuko hyvä mieli viimeiseen ysköxeen. Makkarin oven takana lyödään jo vetoa. Tyynen rauhallisena Julle jauhaa teologisia pähkinöitä kuolinvuoteella. Kylläpä tämä kestää, kauemmin kuin keskiverto-oopperassa. Mut täähän onkin saippua-sellainen. Yhdestä exituxesta saa monta episodia, kun osaa venyttää.

Julle alkaa sekoilla jotain haamuista ja vainajien hengistä, jotka lähettelee esp-sanomia eläville, siis vähän sellasta spiritismiä. Tätä ei pastori kuule hyvällä, tää on aika pahaa taikauskoa, kiinalaistyylistä esi-isäin palvontaa. Klaanitouhua, ei kunnon totalitarismia. Pastori muistuttaa, et haamuilla on muita kiireitä kuin turista eläville, niiden pitää asioida lähinnä ylöspäin.

Jullen vika päivä oli sen paras, se oli oikein kiva kaikille, iloinen potilas, reipas uskon sotilas. Järkeä, tunnetta, viisaan lujuutta ja uskon pehmoisuutta. Siinäpä Rusoon ihannetyttö liemikuutiona.

Lääh, vielä on jälellä ehtoollinen naarasvapahtajan sängyllä. Toivottavasti Claire on malttanut vaihtaa kerrastoa, se on ollut kolme päivää yötä päivää samoissa kuteissa. Siinä ei pelkkä ikkunasta tuuletus enää riittäne. Varmaan dunkkaa kuin Sirkan vaatekomero.

Julkku, joka on aina ollut hyvä syömään, natustaa ferran, joka on genevenjärven kala. (Tää selvis vanhan kirjan alaviittestä, ei netistä. Toinen outo sana oli mali, joka kai on joku lemmikkieläin, mutta mikä? Oisko se belgianpaimenkoira eli malinois, often referred to as mali?)

Eih, ei tästä tule valmista. Ehtoollisella Julle ottaa pari mukillista Rioja Tintoa, ja tulee hyväntuulisexi, pulisee huppelissa. Lääkärikin hetken uskoo et vaara ei ehkä olekaan ohize. Juulia pettyy pahasti, niin muukin porukka.

Mut fiu, asia kunnossa, seuraavana aamuna Juulia on kylmänä. Yöllä tuli kukas muu kuin Pröö yllättäen paikalle ja puristi Juuliaa kai niin lujasti, että sielu karkasi. Taintui vielä ruumiin päälle varuixi. Mahtoi Wolmaria harmittaa kun jäi huulille. Esirippu repeää, Juulia on kanttuvei. Jos oliskin tää tässä, mutta ei, kirjeitä, kirjeitä, kirjeitä lisää vaan sepustelee setämies.

Claire sekoo ihan täysin, se pitää panna lukon taa, ja tästä lähin se inhoo pikku Markkua, sitä joka putos vahingossa veteen, kuin jotain äidinmurhaajaa. Kyl tässä oli vähän enemmän pelissä kun pelkkä serkkurakkaus. Aika insestistä porukkaa.

Mitäs olisitte tehneet mun sijassa, tolkun ihmiset, kysyy Wolmari. Varmaan saman kuin minä, pakkasin sekopään heppakuormaan ja kuskasin palautuspostina kotiin isäpapalle. Eihän tollasella hullulla mitään tee. Kun Wolle tulee takas postista, odottaa kotona kaamea yllätys. Väki huutaa ja riehuu: emäntä on noussut kuolleista! Siellä ne läpsyttelee ja pyörittää ruumista, yrittää saada siihen jotain eloa. Hän on ylösnoussut, noh, oli äsken ainaskin.

Ei onnaa, väärä hälytys. Syypää on paroni, joka on selvinnytkin portaista ja tullut kazastamaan tyttärensä ruumista. Oli näkevinään jotain silmänliikettä ja alkoi potkiskella tytärtä jalkeille, niinkuin niin monta kertaa ennenkin. Mut ei tule lasta eikä paskaakaan, takasin on pantava eloton emäntä lastikkoon. Arvaa et olin saada sydärin.

Wolmari ei uskalla kärrätä rouvaa pihalle, niin kauan kun väellä oli epäselvyyttä, onx se nyt kuollut vaiko elossa. Ne vois sen raivoissaan vaikka lynkata. Siis Wolmarin. Ootellaan siis kirstu auki päiväkausia, kunnes rouva alkaa hiljaa fermentoitua. Herra, hän haisee jo, valittavat lakeijat.

Meillä sidotaan vainajan leuka sijoilleen valkoisella sideharsohuivilla. Claire kääri Jullen naaman kultabrodeerattuun sellaiseen, ihan kuin Pröön ennusunessa. Sellaisena se myös haudattiin. Huivin alle ei kukaan hirvinnyt kurkistaa. Helveetit on kyllä protestantteja, mut samalla taikauskosia kuin pakanat. Pahaa silmää pelkäävät. Ainakin kolme sellaista oli Jullella, ellei neljä.

Kaiken tän gotiikan perään R totee leppeästi alaviitteessä, et just tällästä huvittavaa kauhua jengi hakee teatterista ja romaaneista. Tässä saivat mitä pyysivät, vaikka näin vaan jälkiruokamakeisena.

Wolmar kylmiö marisee nyt Clairesta, se kun ei ota rauhoittuaxeen. Sen pitäis ottas lusikka kauniiseen käteen ja äidittömät lapset hoitoonsa. Claire näyttää inhoovan takas Wollea. Ei kaikki enää olekaan niin hyvää pataa, kun noita on kuollut eikä pidä kenneliä kurissa. Claire on vieläkin aika sekobolzi. Wolmari yritti piristää sitä pukemalla Henrietten Clairexi, mut siitä tuli täydellinen bordelli, itkua ja huutonaurua. Outoja hyypiöitä täytyy sanoa. Hyvin outoja. Wolmarilta alkaa neuvot loppua, se huutaa Teddyä nelistämään avuxi.

XII Nyt on enää Jullen postuumi kirje kotiopelle. Tämä vielä, sanoi dementti, kun söi pinaattikeiton päälle servietin. Julle sanoo siinä et se ei ole unohtanut ensilempeä, sitä se makustelee vielä kuolinvuoteella. Mut ei se silti pidä itteään syntisenä. Esiaviollinen sexi ei olekaan vanhassa työehtosopimuxessa syntiä. Jutkujen pyhä kirja huolehtii vaan kamelinajajien reviireistä, johon kuului omat vaimot sekä palvelijat. Isännättömät naiset oli vapaata riistaa. Siitä vaan, sanoo setämiehen siittiö.

Kuudennen käskyn laajennus koskemaan sakkolihaa lie alkanut pyhän Paavon, ton repressiivisen homon aloitteesta, jota izeään asia ei sattuneesta syystä edes kiinnostanut. Sitä helpommin sen voi kieltää muilta. Kielsi se homoilunkin, ihan piikittääxeen omaa lihaansa, onhan piikityskin kivaa. Kyllähän jesse jossain kohtaa kieltää pelkän makustelunkin, ainaskin miehiltä. Epäselväx jää koskiko se myös Jullea. Ei jessekään mikään naisasiamies ollut noin yleensä.

Julie lähtee ihan mielellään takavasemmalle, ettei tule enää kiusausta Prööstä. Se surkuttelee vaan Pröötä, jonka se tietää menettävän jotain aivan korvaamatonta. Paras lohtu on et sille jää vielä toinen Juulia. Ai kuka? Sekopäinen serkkuko? Tai sen alaikäinen tytär, joka sattuu olemaan vielä ihan Jullen näköinen? Kohtahan kotiope vois koittaa sitäkin! Hmm. Pitääpä miettiä. Ei ihan huono ajatus.

Enivei, moido ope, oli kiva tuntea. Kun sä luet tätä, madot on jo syöneet mut tunnistamattomaxi. Mut ei se mitään, nahkurin orsilla pian tavataan, on uudet lätyt, perseet tervassa ja uudet valkoiset sprigit päällä.

XIII Claire postittaa vielä ihan lopux käskyn kotiope Pröölle palata sorvin ääreen. Se on ite vielä suhtkoht sekaisin ja tulee huonosti juttuun työnantajansa kaa. Kakarat on rasittavia, ois kiva jos Pröö tulis hiukka jeesaamaan. Joo ja mitä tulee naima-aikeisiin, olihan se tavallaan kiinnostunut Prööstä aikanaan, mut nyt se on tehnyt päätöxen: jos Pröö nai jonkun muun, Pröö on paaskiainen, ja Claire ize ei aio enää naida mitään kaksilahkeista. Samanlainen pattitilanne on Prööllä taas kuin Jullen komennossa aikanaan.

Kotiope oppii tästä moraalin: Voi vittu, menkööt kaikki vitunkantimet mun puolestani vaikka vittuun, mä tyydyn tästälähin loordi Bumstoniin! Tai onhan siellä myös Wolmari ja vanha paroni. Voidaan tehdä kokonainen juna ilman seurakunnan naisia, ne olkoot vaiti lehterillä pyhän Paavon parhaiden perinteiden mukaan.

FIN DE LA SIXIEME ET DERNIÈRE PARTIE.

No se on nyt siinä. Vaterissa menten. Eikä leipää pyydä. Aamen ja hömpsis!

Rakas lukija, jos neuvo sallitaan: oletpa neitonen tai setämies, älä hemmetissä ota tästä opuxesta mitään oppia! (Siis tästä paasauxesta.)

Nylyään puhutaan setäselittämisestä eli mansplainingista eli spleinauxesta, kun valta-asemassa oleva opettavaisesti paasaa ja samalla vaientaa alistetut ja heidän näkökulmansa. Ei kai Latessa ole ripaus setäselittäjää? Se käy mielessä.

Saippuaa

Komm...
ich weiss es ist nicht zu spät... für beide...
Mit einem bitterem Geschmack...
Komm, die Vergangenheit ist vorbei
und ich wird bei dir sein, meine Liebe...
Jetzt die Vergangenheit ist vorbei...

(o algo así.)
Stark spanisch gebrochen, wie das Leiden Christi gesungen. Zigarette riecht auf einem langen Halter. Zum hunderten Mal. Paco nimmt noch ein Glas Konjak.

¡Cierto! Anoche pensaba que estaba entrando en un bucle infinito!

Eiih. Amparo menee taas kohti lavaa. Mikähän biisi lähtee tällä kertaa? Nää on muistumia La Republicasta, jota katottiin samaan aikaan Rusoon kanssa telkkarista episodin ilta-annoxina kuin yskänlääkettä. Hyvin samanfiilixinen viihde-elämys kuin Julkku.

Kolho Encarna ja luihu Dulcamaro muhinoi. Eikun Amparo. Seppo Kemivirtamainen baariapulainen Paco siirtää tuoleja. Maiskahtavia puseja. Näyteltyjä tunteita. Tyylikkäitä kuteita. Kolme hevosta. Kaxi autoa. Mätää moraalia. Aina samat kulissit: iänikuinen kabaree, kahvila, la finca, La Torrejen Merikadun kulma, kolhon lesbiaanin kämppä, jonka ovisilmästä kurkistaa milloin nahkalippis milloin joku toinen konna.

Mix vitussa Venturo ei ota lippistä päästä edes sisällä, vaikka eletään 30-lukua? Sixkö kun se on paha anarkisti? Onx se lätsä liimattu kii? Ei sentään, se lähti päästä kun jurbo listittiin ekan tuotantokauden lopussa. Amparon aminnäköinen äiti kylmää sen kommarimaisesti. Hullulta Hugolta lähti jalka noitakonsteilla. Se on kipeämpi irrotettuna kuin ennen. Sen rouva vikittelee leuatonta everstiä. Beatrix veikistelee tyttömäisesti. Kaikki polttaa koko aika röökiä ja ottaa kuppia. Se on kai ajankuvaa.

Piipunrassi senjorito Niklas ei osaa päättää ottaisko Hannan vaiko Elinan. Nai sitten Hannan ja bylsii Elinaa. No äiti Leocadia sen määrää, vaikka ryppynenä löyhäsprigi Agostin ja botoxattu Mersu koittaa vehkeillä. Comic reliefinä toimii keittiöhenkilökunta ja hukkapätkä pehtoori. Sen ainokainen poika Jeesus on enimmäxeen rojollaan sängyllä tai Mersun alla.

Köxät lainaa julkisesta kirjastosta Lady Chatterleyn epsanjaxi v 1930. Tushkinpa. Kirja oli kielletty vielä 60-luvulla. Löysin sen teinipoikana vanhempien kirjahyllystä piilotettuna hyllyn taakse. Muistan että talonmiehen fallos oli pikkuinen ja ruttuinen ruiskahduxen jälkeen. Veripenis, sanoisi Herr Kuckelmann.

Fasisti ja falangisti kävelivät torilla.
Kabareehen menivät apina ja gorilla.
"Saksalaiseen", se on ainoo kabaree
koko Madridissa kolkytluvulla.
Jalkapuoli rojalisti konkkas perässä.

Agostinin paita tuli housunkauluxesta, peniskin,
kun don Leon hoidon alle kaatui kesken varvia.
Jalkapuoli Huugokin oli siinä, mutta pukeissa.
Muut rojalistit tahoillansa oli kukin pukeilla.

Aika samixia nää saippuat. Republikaaniset nyt ainakin.

Dystopiaa

BC Carlson esseessään Rätten: ett rättsteoretiskt försök pitää tärkeenä, että raastuvan tuomarit (kuten Poju ize) tulkkaa tolkun miehinä lain kirjainta, sillä meiningillä laista vasta tulee oikeutta. Laki ja profeetat, plus vähän evankeliumia, se on siinä.

Tuomareissa ja papeissa on paljon samaa. Molemmat on arvostaan tietoisia vallan välimiehiä, yläkerran ovimikkoja, palvelevat herroja ja kuninkaita jossain hovissa. Molemmilla on vakivirka, vuosipalkka, mustat kauhtanat, vieläpä nimikkokirja raamatussa.

Pojulla oli hieno nimikirjoitus, pitkä vetäisy C:n alakaaressa. Olikohan se vähän turhamainen, vaikka oli pieni käppänä. Nuorena se oli jonkinlainen naistenmies, nai yhden pitkän Sprangerin ja nai sen rumempaa siskoa. Pojun siskoilla oli lapsellinen mutta hurjan siisti käsiala pienenä. Herrasväissä se kuului asiaan.

Eipä enää, tentitkin siirtyy kohta kirjoitettavaxi näppixellä, kun kynä ei kakaroilla enää pysy kädessä. Seuraavax ne varmaan tehdään suullisesti. Kouluista poistetaan seiniä, pöytiä ja tuoleja. Pikku koulukkaat lojuu seinänvierillä, nauttii tablettia ja luuraa kissavideoita luurista.

Lopuxi opiskelijat korvataan ropoteilla. Asialliset hommat hoituu punaisilla muurahaisilla kuin Wellsin aikakoneessa. Sillä aikaa kuluttava karja, sekaisin kuin ellun kanat, märehtii haassa vegaaniapetta ja imee uneliaasti Netflix viihdettä jostain yläpilvestä.

Omantunnon pistoxia

Onko omatunto arvostelma vai tunne? Rusoon mielestä jälkimmäistä. Pitäis ja pitäis, ei ois pitäny, kyllähän se tuntuu ikävältä, omatunto kolkuttaa ja pistelee.

Säännöstä komentoon on lyhyt matka. Jos sitä askelta ei astu, tulee kättä päähän, siitä pitää huolen säännön eli käskyn antaja.

Omista dialogipeleistä mä muistan, että niitä erottaa, kuten Wittgensteinkin tajusi, pelin seuraava siirto. Jos gambiitiksi kelpaa joo joo tai ei ei, kyse on arvostelmasta, jos seuraa joko teko tai turpiinveto, kyse on komennosta.

Sääntö, komento tai tuomio eivät ole tunteita, mutta yhteys tunteisiin on läheinen. Tunne pelissä on pyrkimysten ilmentymä: tuntuu mukavalta kun on joholla, jos vituttaa niin onni pelissä on vastainen.

Omatunto tulee mukaan kuvaan kun preferenssejä on kahdenlaisia: apinan välittömät halut ja yleisemmät edut, eli joidenkin muiden halut yleensä. Haluis yhtä mut pitäis toista, tekee kummin päin vaan, on ikävää. Omatunto on jaettu tieto, conscientia, superego eli sisäistetty herruus, enkelinnäköinen pikku aku siivet selässä ja sädekehä päässä, joka kuiskii Akun korvassa.

Se toinen sarvilla ja hangolla varustettu pikku aku on Akun varsinainen oma egoistisempi ego, ei muilta lainattu. Erittäinkin "se", eli liskoaivot, etulohkon nilkkimäiseen toiminnanohjauxeen helposti väsähtävät nopean toiminnan yksiköt, joita kiinnostaa vaan mättö, ryyppäys ja se yx paikka.

Sikäli kun Rusoon tarkoitus on sanoa Humen linjoilla, että "pitäis" ihan noin vaan paljaana ei ole tosiasia, ellei sanota kenen eduista kulloinkin on kysymys, niin onhan se oikeassa. Eri käsityxet hyvästä on vaan apinoiden ja muiden elukoiden haluja, jotka on yleensä keskenään ristiriidassa.

Vois teoriassa olla objektiivisesti olemassa tän valtavan kaikkien kaikkia vastaan käytävän globaalin pelin Pareto-optimaalisia tasapainokohtia, mutta niist ei ota selvää erkkikään, jumalasta puhumattakaan. Tasapeli ei tyydytä ketään kuitenkaan, me halutaan päästä eteenpäin, ja joholle. Tää on nollasummapeliä, vain voitto tyydyttää, win-lose. Tällä hetkellä muut elukat varmaan toivottavat termiittiapinat huut helkkariin.

Mitään yhteistä valuuttaa ei eri ötököiden onnen kesken ole. Onni ei ole mikään rahayksikkö, jolla yhden otuxen onni voitas ostaa toisen onnettomuudella. Vaikka niinhän käytännössä juuri menetellään, kun tehdään hyöty-kustannuslaskelmia, ammennetaan onnellisutta rahan kauhalla, tai äänestäjäin äänimäärillä. Jonkinlainen onnen mittahan on sekin, ainakin poliitikon onnelle. En tahdo onnea, tahdon rahaa, sanoi Wagnerkin, se pikku sika.

Tässä pelissä muut elukat jää auttamatta tappiolle, niille ei jaeta vaalilippuja. Mykkinä ja kauhuissaan ne kazoo päältä, äänivallattomat luontokappaleet, kun niitä tappaa sikana ja mutustelee vallassaolijat, vallattomat apinat. Ahnaisiin suihin katoaa ziljoonat tuotantoeläimet, harventunut riista ja pöppiäiset. Otuksilla ei ole omaatuntoa, vaikka muita tunteita. Niitäpä ei lasketa; vaan me näillä hienoilla omillatunnoilla varustetut apinat ollaan pelissä mukana vain meille jaetuilla korteilla.

Pyhä Pave kieltää kannua kysymästä valajalta mixi teit mut näin? Rusoota siteeraten: olkoon vaan, jos siitä tuli hyvä kannu, mut jos siitä tuli susi tai vaikka sorsa, se voi hyvällä syyllä kysäistä: Miksi teit sen? Se on rikki nyt! Miksi rikoit sen? Miksi? UHUUUUUU itkee kannunvalaja eikä osaa selittää. Ihmisestä ois tullu ok pienryhmäapina, mut siitä tuli ihan vitun paska termiitti.

Jälkipuheita

Uusi Héloïse. Hmm, osat ovat vaihtuneet. Julie on nyt holier-than-thou munaton Abelard, ja Ted sen ahnas Heloise. Mitkä oli Jullen munat, ja kuka ne siltä leikkasi? Iskä varmaan, joka torppas tyttären kaukalon laitaan ja abortoi onnen kaupalla siten Tedin sikiön, ja sai Julkun sitte ottamaan tylsän mutta sentään aatelisen Wolmarin. Pysyi möngöt suvussa.

Iskähän se on taivaan isäkin, samalla lailla moraalinvartijana se takaa omaisuuden säilymisen oikeissa käsissä. Me ollaan vaan erakkorapuja, paljasperseitä, joiden tehtävänä on vuorollamme asuttaa tää jättimäinen ja (kuten luultiin) ikuinen mammonan temppeli. Sielu katoaa, sälä jää ja meemit, immateriaalioikeudet.

Moraali ja politiikka ovat erottamattomat. Ne on molemmat meemien perintöainesta. Mammon on niiden luoja, ja mammonaa ne palvovat. Moraali on sen RNA, suoritustason toimijoiden ohjelmaa. Politiikka on sitten DNA, ohjelmoitavaa massakäytöstä. Sano millaista moraalia peukutat, niin mä tiedän mitä politiikkaa kannatat, mitkä meemit on sut ohjelmoineet edelleen välittämään itseään, ja millä keinolla.

Meemit on lisääntyneet ja lisääntyy kautta aikojen termiittiapinoiden parasiittinä. Nää apinat on niiden itioemiä siinä missä geenien. Joku voisi mälistä: eihän meemejä ole olemassa, ne on vaan aivokummituxia, eikä niillä ole izenäistä älyä. Ensimmäiseen vastaus on sama kuin Sokrateen: sielu on vaan harmoniaa soittimessa, mutta kyllä sitä silti sopii kopioida, kopioston luvalla. Eikä sen kummempaa älyä ole genomillakaan, on vaan monimutkaisuutta, jolla se koittaa tasapainottaa kompleksia ympäristöä. Äly ja monimutkaisuus on oikeasti ympäristössä, aivot on sen kalpee heijastus, pikku muurahainen löytää reittinsä sieltä missä sen taivallus on helpointa.

Hullua on että teologit ja filosofit on pyöritelleet näitä ideoita kautta aikojen, mutta niinkuin pesukone sukkaa tai puseroa, nurinperin myllättynä. Jumala on kaiken keskellä ja sen alkusyy (oik. ympäristö on kaiken ympärillä ja sen alkusyy), sielu heijastaa ikuisia ideoita (p.o. aivot mallintavat rajallista maailmaa), ja niin edespäin. Topologisesti nää ideologiat ei välttämättä ole kovin kaukana, vaan jonkun morfismin, takinkäännön päässä toisistaan.

Meemi on mobiili virtuaalireviiri, reviiri on meemi. Raja railon luonteisesti aukeaa, sen edessä on aasia, isis, sun muu itä. Takana on länttä, eurooppaa ja dollareita, varjelkoon tää meidän vartijaliike sitä. Jenkkihävittäjät, tappolennokit, pommit, hyppymiinat ja talouspakotteet on vartiointiin tehokkaita keinoja. EU:ssa on meillä sukulaisia, USA:ssa Samuli-setä, perhekuvasta puuttuu enää nato.

Hyvä muistisääntö on, että yleensä vartija turvaa omaisuutta ja kiinteistöjä. Perustyö on viime kädessä ihmisten auttamista. Riippumatta siitä, mikä on työtehtävä tai toimialue, odotamme henkilöstöltämme valppautta ja kykyä puuttua turvallisuuteen liittyviin epäkohtiin tai vähintään ilmoittaa niistä eteenpäin oikealle taholle.

Oireellista on et tää oli yks räjähtäneen näköisen Arthur Schopenhauer -hyypiön lempikirjoista. Ääliömpää filosofia saa hakea. Schopenhaueria symppas mm sellaiset ääliöt kuin Nietzsche, Wagner, Tolstoi, nuori Wittgenstein (vanha huomas mikä ääliö se on), Schrödinger, Einstein, Jung, Mann, Zola, Borges, ja Beckett. Piisamirottain ruhtinas. Russell, toisen sortin tomppeli, inhos sitä. Tiets mitä? Nää on joka iikka jonkin sortin narsisteja! Omahyväisten otusten kerho.

Schopenhauer näyttää siltä kuin sen yli oisi mennyt siimaleikkuri. Negatiivinen irokeesi, vanha pussikarhu, bunyip bluegumin setä ilmielävänä, tai oikeammin sanoen umpivainajana. Ton tukan tuunaamiseen meni varmaan koko aamu.

Mut lyön vetoa et näistä äijistä ei monikaan lukenu Julieta kokonaan. Eikä Schopenhaueria. Musta puhumattakaan. TLDR.

Itsehoitoa

Jullukan jälkeen väsättiin läjittäin lisää herrasväen naisten self helppiä, ns conduct books, käytöskirjoja. Ne oli tähdätty nousevalle porvaristolle. Mary Wollstonecraftiltakin pääsi pari. Se sentään koitti vängätä myös naisten oikeuxista.

Naisia kannustettiin olemaan siveitä, hurskaita, alistuvia, vaatimattomia, epäizekkäitä, sulokkaita, puhtaita, herkkiä, tottelevaisia, hiljaisia ja kohteliaita. Hieno lista hyveitä.

Angel in the house (alluding to Coventry Patmore's poem of that name). Enkeli talossa, virtahepo sohvalla.

Mary koitti ehdottaa, että naiset vois olla miestensä "kumppaneita" eikä vaan vaimoja. Vizi. Ylennys. Miehen kotiorjasta sen parhaax ystäväx. Koiran ohize.

Leffassa Lady J (käsikirjoitus Diderot) kun hamsterimainen pikku markiisi kylästyi lady Jhin, se matkoilta kotiin palattuaan puhui vaan koiralle ja taputteli sitä.

Mut mix kusipään markiisin piti siin leffassa lopux päästä joholle? Setämiehet 6-0 taas. Vastaus: koska Netflixin tuottajat on rahantuntevia setiä, jotka haluu, että sedätkin kazoo niiden leffoja.

Hiljaiset ja halukkaat
Ketterät ja kurvikkaat
Sellaiset me haluaisimme.

Help yourself

Love is like candy on a shelf
You want to taste and help yourself
The sweetest things are there for you
Help yourself, take a few
That's what I want you to do.

We're always told repeatedly
The very best in life is free
And if you want to prove it's true
Baby I'm telling you
This is what you should do
Just help yourself to my lips
To my arms just say the word, and they are yours
Just help yourself to the love,
In my heart your smile has opened up the door
The greatest wealth that exists in the world,
Could never buy what I can give
Just help yourself to my lips
To my arms, and then lets really start to live

Allllllllll right. Yeah

My heart has love enough for two
More than enough for me and you
I'm rich with love, a millionaire
I've so much, it's unfair
Why don't you take a share
Just help yourself to my lips
To my arms just say the word, and they are yours
Just help yourself to the love,
In my heart your smile has opened up the door
The greatest wealth that exists in the world
Could never buy what I can give
So help yourself to my lips, to my arms
And then lets really start to live
Just help yourself to my lips
To my arms just say the word, and they are yours
Just help yourself to the love

In my heart your smile............[fade]

(Tom Jones, ei se Fieldingin, vaan karvarintaisempi).

Juulia ja Roomeo

Se et Rousseau kirjoitti milloin kirjoitti tän kirjan, jossa eri säätyjen näkemyxet joutuu vastakkain, osoittaa että jengi oli hämillään, oltiin porvarillisen vallankumouksen huulilla. Raha oli liikkeellä ja kävi pyydyksiin.

Julien ja Pröön nuori lempi oli Rousseaulla vain sisäänheittotemppu, moralistin väärää mainostusta. Loput kirjasta peukuttaa säätyjä, poroporvarillisia arvoja ja vanhaa omaisuutta. (Kuinkahan moni tätä enää jaksoi lukea, kun panokohdat oli katottu.) Peli, erä ja ottelu meni meemeille.

Se et geenit näyttäis taas olevan joholla, Juulian ja Roomeon nuori rakkaus taas selättää Roope Ankan ainakin nykyajan nuorten fiktiossa (saippuasarjat voi todistaa vähän massille myönteisempää näkemystä), liittyy varmasti vallitsevaan tuotantotavan muutoxeen. Oikeasti se on yhä meemit kekkä rulettaa, vaikka eri meemit ja eri menetelmät on käytössä.

Vanhanajan reviirit paalutettiin maan ympärille. Myskihärät, ukkomezot ja silverbäkit paronit puolusti niitä mylvien. Nykymeininki on kasvottoman rahan kapitalismia, Societas Anonyma on uuden omistajan nimi. Jokainen on oman onnensa seppo, ja saa kvartaalipoljennon tahdissa yrittää päästä anonyymin rahaläjän päälle. Luova tuho suo paremman koron kuin raha, joka seisoo jouten ankkalammikossa.

Onkohan tää vapaampi rakkaus tehokkaampi tapa seuloa apinoista esiin tämän päivän voittajat? Haaremimalli toimii vakitilanteessa, missä kauneuskilpailulla karsitaan reviirin paras ja vahvin puolustamaan sitä kaxintaistelussa. Rodunjalostusta. Diversiteetti pienenee. Sama tulos tulee karsinnasta ja valikoivasta siitoxesta, hukuttamalla sudet pennut saadaan työkoiralinjoja, kuten israelin kansa. Tän approutsin ääriasento on neizeellinen sikiäminen, kuten jeesus ja kirvat hyvissä ravinto-oloissa. Mitäs hyvää vaihtamaan.

Vaihtelevissa ja koko ajan muuttuvissa ympäristöissä parempi valintastrategia on vapaa mendelöinti. Siihen kirvatkin turvautuu liikakansoituksen uhatessa, kasvattaa siivet ja rupee naimaan.

Samassa rytäkässä osakeyhtiöiden keximisen kanssa alkoi apinoiden reviirien räjähtävä kasvu ja virtualisoituminen kapitaalixi. Meemit sai ikioman lisääntymiselimen. Mammona on uusi verimuurahaisten kuningatar, jota apinat sokeasti palvelee orjamuurahaisina. Tuottavuuden kasvu osoittaa, että se lisääntyy nyt nopeammin kuin sen lakeijat.

Mammona ei kilpailuta apinoita siitä, miten nopeasti ne lisääntyy keskenään, vaan miten tehokkaasti ne lisää möngöä, kuningatar mammonan omaa heimoa. Toki heti kun joku apina ryömii kasan päälle, se alkaa pitää sitä omana reviirinään, kuten paskanalle, ja alkaa rakentaa sinne raja-aitoja, suosia omia poikasiaan. Mut tää riemu on lyhytaikaista, tuskin ennättää nuolaista ennenkuin tipahtaa. Luova tuho lyö sen kohta takaisin kasaan.

Rikkaista ei voi tulla valtalajia, tietystikkään, niinkuin ei kaikki autokuskit voi olla keskimääräistä parempia ajajia. Vain hölmöt lisääntyvät liikaa ja köyhtyy samalla. Hölmöjen osuus geenipuulissa ei ole ainakaan vähenemään päin. Varmaan sixikin omaisuus kasaantuu yhä harvemmille. Ei siltikään aina samoille. Mammonalla ei oo kestosuosikkeja. Se kaipaa versatiileja rahoitusinstrumentteja, yhä uusia ideoita, taloudellisen toimeliaisuuden haaroja.

Siksi apinageenejä on sen kannalta hyvä hämmentää ja sekoitella, eikä enää jalostaa yhtä isointa ja mustasukkaisinta reviirin vartijaa. Työelämä vaatii apinalta nyt joustoa. Johtajat voi helposti vaihtaa, jättiyhtiöt pitää kyllä huolen izestään riippumatta siitä, kuka kulloinkin on puikoissa. Ne ei ole nöyriä, mut perii silti maan. Verimuurahaisten pahat kuningattaret.

Rokokoota

Ruuseo ja Juulia siteerailee toisillensa Metastaasia. Ihan sama kuin lähettäis kaverille soittolistoja.

Se oli Italian etäpesäke Wienissä, joka kirjoitteli librettoja kastraattioopperoihin, sopivia monen munattoman äänen luritteluun yhtäaikaisesti. Sen nimi oli oikeasti Trapassi, minkä sen suojelija käänsi kreikaksi Metastaasiksi. Sotamiehen poika, aloitti tilapäärunoilijan uransa myömällä mm. runoja kadulla pikkupoikana. Yx ukkeli (Gravina) otti sen adoptiopojaxi, se sai mainetta. Sitten yksi primadonna (nimi oli Bulgarelli) otti sen vuorostansa huostaansa, se sai vuorostansa, ja tuli rahaakin. Kylästyi kuitenkin pitkän päälle ikäkuluun akkeliin ja lähti yxixensä Wieniin vierastyöläisexi. Siitä tuli siellä oikein suosittu ja kuuluisa, vaikkei kyllä rotinkaisuuttaan päässyt hienompiin piireihin, paitsi pyöri jonkun ex-hienon naisen hameissa. Kaikki oli kuitenkin suht ok, kunnes kastraattilaulu jäi pois muodista. Sitten sillä oli aika tylsää yxin Wienissä. Bulgarelli halus alux tulla sinne, Metastaasi sanoi älä hemmetissä tule. Pettynyt akkeli maxoi saapasmaassa Metastaasin perheen laskuja, kuoli sitten suruunsa, mutta testamenttas Petterille vielä rahansa. Metastaasi kitkutteli 84-vuotiaaxi, syntyi ennen Rusoota ja kuoli sitä myöhemmin.

Semmoista hellenisoivaa librettohöttöä se kirjoitteli. Ei ihme ettei Rusoon nuoret löytäneet siltä yhtä tai kahta riviä pitempää siteerattavaa. En löydä minäkään. Varmaan osas ulkoa pätkiä päivän hiteistä. Vähän niinkuin "I wanna hand your hole..."

Barokkia

23 - Occhi e mammelle

Miro i vostr'occhi belli,
donna, e rimiro le leggiadre mamme,
queste di latte e quelli
fabricati di fiamme.
Dico poi sospirando in doppia arsura:
"Non devea por Natura
per rischiarar da sì sereni poli
duo mondi di beltà men di duo soli".

Silmät ja nisät

Katson teidän kauniita silmiänne,
donna, ja suloisia nisiänne,
näitä maitovalmisteisia,
noita liekehtiviä.
Sanon huokaillen kahden tulen välissä:
Ei sopisikaan luonnon valaista
kahta noin kaunista maailman napaa
kuin kahdella auringon kaltaisella tähdellä.

Gianbattista Marino eli Marini oli Clairen mielirunoilija, törkeä ja rivo barokkiukko, josta Julie ja Pröö ei yhtään tykkää. Mies tulee räkänokastakin vaan ei turhan naurajasta. Marino ei ole keskustalainen, ja on toivottoman vanhanaikainen. Marino tykkää naisista, ei siis madonnoista vaan kuumista donnista. Mut myös miekkosista. Kylmä konna.

Milton tykkäs siitä. Sekin haaveili nakuista eevoista, mut myös aatameista:

As a youth, at university, Milton was known as the 'Lady' of Christ’s College. Milton had a loving relationship with Charles Diodati. This is recorded in the letters they wrote to each other.

Vaikee siltäkään on löytää mitään lainaamisen arvoista. Toi pätkä yllä on ihan parasta, sen jutuissa on tosi paljon klisheitä.

Argumento

Chi diede il nome a questa scuola fu GIAMBATTISTI MARINI , napoletano (1569-1625), che fu detto divino, che con la sua fama offuscò tutti i suoi contemporanei e fu l' idolo di mezza Europa. La sua vita fu agitatissima, piena di trionfi e di dolori. Scacciato dal padre, trova protezione nel principe di Conca; per il ratto d'una fanciulla patisce il carcere; liberato, vi ritorna per aver falsificato alcune carte a favore di un amico; riuscito a fuggire si reca a Roma dove diviene gentiluomo del cardinale Aldobrandini; visita Ravenna; si reca a Torino nel 1608, è nominato da Carlo Emanuele I segretario di corte e cavaliere dei SS. Maurizio e Lazzaro; assalito da GASPARE MURTOLA, ingaggia con lui una fierissima polemica che produce la Murtoleide e la Marineide e finisce con un colpo di pistola; accusato dal duca come autore di una satira contro di lui intitolata la Cuccagna, viene imprigionato; principi, re e regine...

But an air of mystery surrounds Marino's life, especially the various times he spent in prison; one of the arrests was due to procuring an abortion for a certain Antonella Testa, daughter of the mayor of Naples, but whether she was pregnant by Marino or one of his friends is unknown; the second conviction (for which he risked a capital sentence) was due to the poet's forging episcopal bulls in order to save a friend who had been involved in a duel. He remained the reference point for Baroque poetry as long as it was in vogue. In the 18th and 19th centuries, while being remembered for historical reasons, he was regarded as the source and exemplar of Baroque "bad taste".

Allegoria

Kuten tästä selviää, Mariini oli sekatörkeilijä narsististen setämiesten tapaan: isän ulosheittämänä (kuten Diderot) raiskas vähäsen, pakotti aborttiin ja väärensi nimikirjoituksia (kuten Paulo Coelho), kävi nokkapokkaa ja ammuskeli pyssyllä (kuten lordi Byron senior). Oli pari kertaa kiven sisässä (kuten Russell). Ei tämä vielä mitään, pahempaa seuraa...

Nikolay Gumilyov vs. Maximilian Voloshin, Dec. 5, 1909

Two Russian Silver Age poets, Nikolai Gumilyov and Maximilian Voloshin, fought a duel over another poet, Lilya Dmitriyeva. She had rejected Gumilyov and he made some insulting remarks about her. Voloshin stepped in to defend the lady’s honor.

The two poets had their duel on the Chernaya Rechka using Pushkin-era pistols. On his way to the venue, Voloshin lost one of his galoshes and declared that he would not leave the spot until he found it. The galosh was found, Gumilyov fired his pistol first and missed, while Voloshin’s pistol misfired twice. The two poets patched up relations only 12 years later.

Argumento

Tutta l'arte del Marini consiste nella forma, nella pura espressione; la sua poesia è scarsa di pensiero e di sentimento e quel poco che vi si trova è - come osserva il De Sanctis - privo di serietà. Quel ripetere, quel girare e rigirare la medesima idea presentandocela sotto aspetti diversi è una prova della povertà di pensiero cui il poeta supplisce con un calore veramente straordinario d' immaginazione. Ancor più palese è il difetto del sentimento: egli non sente quel che canta; non ha fede in quel mondo da cui prende i fantasmi dell'arte sua. Vuol esser poeta religioso, patriottico, morale e riesce falso e freddo perchè in lui non vi è il sentimento della religione, della patria e della morale. Solo nel genere erotico eccelle il Marini, ma non sarebbe esatto dire ch'egli abbia il vero sentimento dell'amore. Il suo piuttosto è senso erotico. Non è la donna che suscita i suoi sospiri, ma la femmina; non è Beatrice, non è Laura, che suscitano nell'anima del poeta il fuoco soave di una passione divina, ma è la procace Lilla che con la sua carne odorosa eccita il senso del Marini e gl' ispira i versi degli Amori notturni e dei Trastulli estivi, ove il naturalismo più crudo è espresso in una forma spirante l'estrema voluttà dei sensi. Le liriche erotiche del nostro autore sono tutto un poema in cui si fa l'apoteosi del piacere sensuale. Il Marini non analizza i suoi sentimenti e non mostra i vari atteggiamenti del suo spirito sotto l'azione d'amore, ma s'indugia nel rappresentarci la bellezza plastica delle sue amanti. I suoi madrigali e i suoi sonetti sono tanti brevissimi inni al pallore, al neo, alle chiome erranti, alla treccia ricamata di perle, ai pendenti, allo specchio, all'ago, alla bocca, al seno, al velo, al guanto, al ventaglio della sua donna; sono tanti quadretti in cui l'amante è sorpresa durante il bagno, dinanzi allo specchio, mentre si pettina, in carrozza, al giunco dei dadi; le sue canzoni sono superbe sinfonie dedicate al bacio e all'amplesso in cui culmina, per un istante, la passione carnale del poeta. La carne e il senso regnano sovrani nell'Adone e fremono di voluttà sotto il velo tenue e mal messo dell'allegoria e sotto l'ipocrisia del fine morale.

Allegoria

Nimittäin: se ei ole vakava! Se ei usko mihinkään! Se on pseudouskonnollinen (panteisti tai pahempaa), pseudoisänmaallinen, ja kirjoittaa sensuaalisia eli siis rivohkoja runoja ihanista naisista. Ei donnista vaan femminoista, ei ideaaleista neitsykäisistä vaan ihan lihasta ja verestä.

Argumento

La poesia del Marini è tutta una melodia che, sovente, ha il potere di farci dimenticare i concettini, le immagini, i giochetti di parole e le antitesi così cari a lui. Nei suoi seguaci invece questi artifizi hanno il sopravvento sulla musicalità del verso e superano per audacia e goffaggine quelli del maestro.

Prof. PAOLO GIUDICI - Storia d'Italia -(5 vol. Nerbini)

Allegoria

Eli onhan se paikoin melodista italiaa ja musikaalista, mutta hyyvin sopimatonta! Sanoo Prof. Paulo Tuomarila, jonka pitäisi tietää parhaiten.

Argumento

... But more importantly, these surroundings put Marino in direct contact with the natural philosophy of Della Porta and the philosophical systems of Giordano Bruno and Tommaso Campanella. While Campanella himself was to oppose "Marinism" (though not attacking it directly), this common speculative background should be borne in mind with its important pantheistic (and thus neo-pagan and heterodox) implications, to which Marino would remain true all his life and exploit in his poetry, obtaining great success amongst some of the most conformist thinkers on the one hand while encountering continual difficulties because of the intellectual content of his work on the other.

Allegoria

Prof. Tuomarila haukkui Marinoa ettei se pässi ajatellut mitään. Nyttemmin on mietitty, ettei se oikein tiennyt mitä ajatella: tiede oli just alkanut tunkea poeettojenkin tajuntaan, ja ne oli vähän ymmällään. Niinkuin Miltonkin, jolle tähtitieteen ja luomiskertomuksen liimaaminen yhteen teetti paljon selittelyä. Ja kai niillä oli molemmilla mielessä yhtä ja toista mistei passannut puhua, ei passaa oikein vieläkään.

Argumento

The Cambridge History of Italian Literature thought him to be "one of the greatest Italian poets of all time". He is considered the founder of the school of Marinism, later known as Secentismo (17th century) or Marinismo (19th century), characterised by its use of extravagant and excessive conceits.[2] Marino's conception of poetry, which exaggerated the artificiality of Mannerism, was based on an extensive use of antithesis and a whole range of wordplay, on lavish descriptions and a sensuous musicality of the verse, and enjoyed immense success in his time, comparable to that of Petrarch before him.

He was widely imitated in Italy, France (where he was the idol of members of the précieux school, such as Georges Scudéry, and the so-called libertins such as Tristan l'Hermite), Spain (where his greatest admirer was Lope de Vega) and other Catholic countries, including Portugal and Poland, as well as Germany, where his closest follower was Christian Hoffmann von Hoffmannswaldau and Holland where Constantijn Huygens was a great admirer. In England he was admired by John Milton and translated by Richard Crashaw.

Allegoria

Sen pahempaa, että Marinosta tuli iso julkkis, ja se sai paljon jäljittelijöitä, siitä tuli maneeri. Milton jo mainittiin. Borgheskin kirjoitti siitä jonkun novellin.

Argumento

But some witnesses, who include both Marino's detractors (such as Tommaso Stigliani) and defenders (such as the printer and biographer Antonio Bulifoni in a life of the poet which appeared in 1699) have firmly asserted that Marino, much of whose love poetry is heavily ambiguous, had homosexual tendencies. Elsewhere, the reticence of the sources on this subject is obviously due to the persecutions to which "sodomitical practices" were particularly subject during the Counterreformation.

Allegoria

Mut tää voi teidät kyllä yllättää (sanon kuin Matti Vanhanen tv-showssa): sehän oli hittovie homppeli! No so what, niinhän näyttää olevan suurin piirtein puolet kaikista nimekkäistä artisteista. Ehkä ei voi edes tulla nimekkääksi artistiksi ellei sitä kokeile. Voivoi. Multa on jo mennyt mahixet. Ellei sitten riitä vaan tarjota takapuolta pystyvämmille. Jos sillä pääsis edes puolijulkkikseksi.

Argumento

In 1615 he left Turin and moved to Paris, where he remained until 1623, honoured by the court and admired by French literary circles. He returned to Italy in triumph and died in Naples in 1625.[5]

Allegoria

Siis Merinolammas oli Pariisin tuontijulkkis ihan niinkuin Rusakko. Mut palasi kotiin saapasmaahan juhlittuna. Samaa ei voi sanoa Rousseausta. Sai pakoilla lain kouraa kotosveitsissä.

Argumento

Marino originated a new, "soft, graceful and attractive" style for a new public, distancing himself from Torquato Tasso and Renaissance Petrarchism as well as any kind of Aristotelian rule.

Allegoria

Täähän kuulostaa lupaavalta. En ole vielä lukenut ensimmäistäkään Merinon runoa. Paitsi sen yhden rivin Juliesta, missä joku hikoili tulta (liian rajua! tykkäs Juulia. Pröö tietysti komppasi.)

No luin stten muutaman. Aeeka ikävystyttäviltä vaikutti. Maneeri maistui kuivalta kuin faneeri. Mut ehkä en vaan ymmärrä noin musikaalista italiaa.

Argumento

In Adone, Marino quotes and rewrites passages from Dante's Divine Comedy, Ariosto, Tasso and the French literature of the day. The aim of these borrowings is not plagiarism but rather to introduce an erudite game with the reader who must recognise the sources and appreciate the results of the revision. Marino challenges the reader to pick up on the quotations and to enjoy the way in which the material has been reworked, as part of a conception of poetic creation in which everything in the world (including the literature of the past) can become the object of new poetry. In this way, Marino also turns Adone into a kind of poetic encyclopaedia, which collects and modernises all the previous productions of human genius.

Allegoria

Täähän himskatti (forgive my French), kuulostaa vähän mun tuotannolta! Mäkin "lainaan" muilta aika röyhkeästi, yrittämättä varsinaisesti peitellä jälkiäni. "Kiva juju" siinä on just, että voi tunnistaa klisheitä uusista asennoista.

Argumento

Thus Adone, in spite of its technical virtuosity, is a work rich in authentic poetry written in a style which often achieves perfection of rhythm.

Allegoria

Tää Adone oli Mariinin magnum opus. Nimi on jo dead giveaway, tää on varmasti huterasti peiteltyä homostelua. No, Miltonin Jeesuskin joutui kauniiden poikain tähden kiusaukseen, siinä kadotetun paratiisin huonommassa jatko-osassa. Ei kannattas kirjottaa noita jatko-osia. Helevetti on yleensä parempi kuin paratiisi. Mut harva tajuu lopettaa kun on voitolla.

Argumento

... interesting and ingenious burlesque compositions such as La Murtoleide (81 satirical sonnets against Gaspare Murtola), the "capitolo" Lo stivale; Il Pupulo alla Pupula (burlesque letters) etc. Many works were announced but never written, including the long poem Le trasformazioni, inspired by Ovid's Metamorphoses, which was abandoned after Marino turned his attention to Adone.

Allegoria

Tämmönen rivosuinen kirjoittelu kuuluu monen kuuluisammankin runoilijan repertuaariin, esim Catulluksen. Ei siis tarvi yhtään punastella sitä. Eri asia ketä se sitten kiinnostaa. Mut sehän ei taas mua heilauta pätkääkään.

Huomaan että barokkirunoilijasta tuli paljon pitempi pajatus kuin rokokoolibretististä. Sehän on tyylikästä. Vitalin Tutun jäämistöstä äkkäämä barokkikaappikin on pirunmoinen hökötys.

Emilia ja kiltteys

Emilia on kiltti. Sillä on hyvä moraali, siksi sitä on kiva lukea. Se on kiltti kilteille, aika kiltti jopa pikku tuhmille, ja oikein ilkeillekin se on vaan niin ilkeä kuin tarvii olla, vaikka se joskus ei olekaan ihan vähän. Sitä ei niin vaan lytätä. Se on oikea uuden kuun Murray.

Mietin tänään ajaessa polkupyörää kotia, minkä verran ilkeyttä on sopivasti, ja mikä on liikaa, eli oikeasti tuhmasti.

Utilitaristin vastaus on, että tuhmaa on sellainen ilkeys, josta ei ole hyötyä. Kenelle? On kivaa olla joskus ilkeä, varsinkin eräille. Onko se silloin tarpeellista vai tarpeetonta? No enemmistölle? Mutta miten hyödyt ynnätään ja jaetaan kaikille? Siihen ei oo helmitaulua, exeliä eikä valuuttakursseja.

Darwinistisempi vastaus on, että ilkeys, joka pitkän päälle sattuu omaan nilkkaan, on tyhmää, ja tyhmä ja tuhma ovat sama asia, ainakin sama sana alunperin. Just niin ilkeä voi kukin olla, ettei siitä tule sanomista, ja lopulta verta omasta nenästä. Tai lasten nenistä kolmannessa ja neljännessä polvessa. Antaa luonnon hoitaa laskutoimitukset, eli markkinoiden määrätä. Darwinkin on talousliberaali, vaikkei sentään kvartaalin kirjanpidolla.

Joholla olevat eivät tarvi moraalia, eikä ne, jotka on liikaa häviöllä. Moraali on keskiluokkaisille, pelisääntöjä Smitheille ja Virtasille, jotka koittaa ankarasti päästä joholle Joneseista ja Korhosista. Shakkioppaitakin ostaa eniten keskitason pelaajat.

Häh? Ollaanko tässä paska-Nallen linjoilla? Eikös se sitten saa huseerata ihan vapaasti? Saahan se, jos ei kyykytetyt viitsi koota voimiaan. Seurauxet on senkin maxettava. Se ei ole mitenkään moraalisesti oikeassa, se on vaan tällä haavaa vahvoilla. Annappas olla, niin se saa turpaan, verta nenästä, ja sen lapset kolmannessa ja neljännessä polvessa. Jos olen oikeassa siis.

Niinkuzuttu moraali on shakkiopas, hyväxi havaittujen gambiittien postilla. Tää pelitapa toimi ennen, vois toimia siis nyttekin. Siitä tekee aran asian vaan se, että pelissä on senkan otto nenästä. Samoin kuin panoasiat on arkoja, koska niissä on panoksena lisääntymistilaisuudet. Apinoita jännittää, tää ei ole mitään leikkiä. Tässä ei pelata millään tulitikuilla, tää on tosista. Elämästä ja kuolemasta käydään kisaa, darwinistisesti.

Katkeroita

A female blogger, another wannabe famous poetess or novelist, writes about LM Montgomery as follows:

Emily of New Moon. universally recognized as the book that most encoded her personality, contains one poem, or a part of a poem, also found in Montgomery’s memoir of the craft, originally published as a serial in a Canadian magazine in 1917 and later published as The Alpine Path in 1974. In Emily of New Moon the poem is sent to Emily by Jarback (Pönttöselkä) Priest as a selection from “The Fringed Gentian,” and includes this stanza:


    Then whisper, blossom, in thy sleep    Kuiskaa mulle unieni sinikukka:
    How I may upward climb		   Kuinka jaksan nousta ylöspäin.
    The Alpine Path, so hard, so steep,    Alppipolku raskas on ja jyrkkä,
    That leads to heights sublime.         jonka korkeuksiin vievän näin.
    How I may reach that far-off goal      Kuinka toteuttaisin ison haaveen,   
    Of true and honoured fame              saavuttaisin julkkiksen mä aseman.
    And write upon its shining scroll      Kirjoittaisin tulostauluun maineen
    A woman's humble name.                 naisen nimen vaatimattoman.

Being the peculiar person that I am (says the blogger), I thought I would look up the poem, “To the Fringed Gentian.” The Poetry Foundation provided the full text by William Cullen Bryant:


    Thou blossom bright with autumn dew,	Sä syyskasteen kirkastama kukka,
    And colored with the heaven’s own blue,     taivaan oman sinen värittämä,
    That openest when the quiet light           joka aukeet hiljaisessa valossa
    Succeeds the keen and frosty night.         pakkasyön jälkeisenä aamuna.
    Thou comest not when violets lean		Sä et tuu sillon kun hennot orvokit
    O’er wandering brooks and springs unseen,   nujuu puron ja lähteen rannalla,
    Or columbines, in purple dressed,           tai akileijat violetihtavat
    Nod o’er the ground-bird’s hidden nest.     nyökkyy maalinnun pikku pesällä.
    Thou waitest late and com’st alone,         Sä ootat vuoroas ja tuut yxixes,
    When woods are bare and birds are flown,    kun mezät on paljaana linnuista,
    And frosts and shortening days portend      yöpakkaset ja pimenevät päivät
    The aged year is near his end.              lupaa ikääntyneen vuoden loppua.
    Then doth thy sweet and quiet eye           Sitten sun hiljainen söpö silmäsi
    Look through its fringes to the sky,        kurkistaa sun ripsiesi lomasta,
    Blue-blue-as if that sky let fall           taivaan veralle, yhtä siniselle,
    A flower from its cerulean wall.            kun olisit sä siitä leikattu.
    I would that thus, when I shall see		Mäkin oikeastaan toivoisin, et
    The hour of death draw near to me,		kun multa alkaa aika loppua,
    Hope, blossoming within my heart		yhtä sinisilmäisenä mun toivoni
    May look to heaven as I depart.		katsois lähtiessä taivaalle.

Gentiana

Gentiana on katkero. Massachusettsin katkero on ripsireunainen.

Katkerot (Gentiana) on kasvisuku katkerokasvien (Gentianaceae) heimossa. Siihen kuuluu yli 300 ruohovartista kasvilajia, jotka kasvavat usein vuoristoissa. Joukossa on sekä yksi- että monivuotisia kasveja. Niiden varsi on pysty, ja kukat kasvavat yksitellen tai muutaman kukan ryhmänä kasvin latvassa. Kukat ovat sinisiä tai purppuranpunaisia, viisiterälehtisiä ja yleensä suhteellisen suuria.

Katkeroiden juurista tehdään katkeroita, kuten angostuuraa ja Underbergiä. Meidän pihallakin kasvoi katkero, tosin ripsetön; nyt siinä on vaan rikkaruohoja. Meidän viinakaapissa on Underbergiä, tai oli, joku näyttää ryypännen sen tyhjäxi. Fernet Brancaa olisi korkkaamaton puteli, mutta kukas sen ainexista selvän ottaa, se on liikesalaisuus. Amparo ehkä tietäisi. Amaroa se joka tapauxessa on. Katkeraa.

Bryant

William Cullen Bryant oli vanhana aivan joulupukin näköinen. Romanttinen runoilija Massachusettsista, äidin puolelta Aldeneille sukua, siis Mayflowerin mamuille ja itsepäisyysjulistuxen väsääjille. Ja meille, Jill Aldenin ja sen punapäiden lasten kautta. Kyllä maailma on sitten pieni, tuskin mahdutaan.

Selaan nettiä ja syön orjatonta suklaata. Täytyy sanoa, että orjan kanssa siitä saa kaxin verroin parempaa.

Bryantin nuoruuden runot meni vesilinnuille (To a Waterfowl), sen piti mennä lakimiehexi. Sen paras runo oli Thanatopsis, ja se onkin tosi hyvä, 17-vuotiaan tekeleexi, ainakin mun miälest. Kunnolla darwinistinen. Se ei muistanut kysyttäessä, missä ja milloin se oli kirjoittanut sen. Oisko tässä syy:

"Thanatopsis" remains a milestone in American literary history. "Poems" was considered by many to be the first major book of American poetry. Nevertheless, over five years, it earned Bryant only $14.92. Poet and literary critic Thomas Holley Chivers, who often accused other writers of stealing poems, said that the only thing Bryant "ever wrote that may be called Poetry is 'Thanatopsis,' which he stole line for line from the Spanish."


So, yeah (the blogger goes on), I know I am not an internationally renowned poetry critic, but it strikes me that this is an entirely different poem. There is a blossom in both poems, and a journey. But there isn’t much else that connects them. I don’t think I am being overly literal when I suggest that either Montgomery has misattributed the original poem, or that her version is a pretty radical interpretation.

And maybe a better one. I am perhaps not the best judge, but it seems to me the gritty upward-way poem is better than the floral lift to heaven. Bryant, however, is a celebrated poet, and Montgomery merely an interesting poet. My personal connection to the upward way and my own struggles to work out my vocation might bias me.

Niinpä niin. Toiset on menossa ylöspäin, toiset alaspäin, kuin liikkuvissa portaissa entisessä Vekkulassa. Onkohan niillä enää niitä portaita? Jos oli taitava, pystyi hyppäämään portailta toiselle ja etenemään kaxinkertaista vauhtia. Jos mokasi, jalat venyi tolkuttomasti haaroista. Nojoo. Bryant, vanha joulupukki, oli jo matkalla alaspäin. Musta sen gentiana-runo oli puhuttelevampi kuin Montgomeryn.

But granted these are different poems, we are left with the curious problem of where Montgomery found the Alpine Path poem. Surprisingly, after reading a dozen or so academic articles on Emily of New Moon and Montgomery’s vocation as an author–as well as a couple of good biographies–scholars have not pinned down the reference. After an extensive internet search, it seems to me that blogger Faith Elizabeth Hough may have begun to work it out. She includes the longer version of the poem here:


    “The Fringed Gentian,” Author Unknown

    Lift up, thy dewy fringed eyes,		Nosta kasteiset silmäripsesi
    Oh, little Alpine flower,			pikku alppikukka sää,
    The tear that trembling on them lies	kyynel joka niillä kimmelsi
    Has sympathetic power			muakin jo itkettää.
    To move my own, for I, too, dream		Muakin uneksujaa liikuttaa,
    With thee of distant heights		huipuista haaveilen sun kaa.
    Whose lofty peaks are all agleam            Siellä alppituulet puhaltaa,
    With rosy dazzling lights.                  on ruusuista ja valoisaa.

    Who dreams of wider spheres revealed	Joka haikailee isompaa ympyrää
    Up higher near the sky			ylempänä taivaanlaella
    Within the valley’s narrow field            sitä ei voi enää tyydyttää
    Cannot contented lie.                       laakson kapealla montulla.
    Who longs for mountain breezes rare         Se joka haluu vuorten puhuriin
    Is restless down below                      on rauhaton siellä alhaalla.
    Like me for stronger purer air              Niinkuin mä, kunnon vihuriin
    Thou pinest, too, I know.                   kaipaat säkin, arvaan ma.

    Where aspirations, hopes, desires		Haluja, toiveita ja unelmia
    Combining fondly dwell,                     siellä risteilee ylätuuulilla.
    Where burn the never-dying flowers          Kuolemattomien säkeiden teelmiä
    Of Genius’ wondrous spell.                  nerolla on ihan huulilla.
    Such towering summits would I reach         Sellaisia huippuja mä tavotan,
    Who climb and grope in vain,                vaikka vasta mäessä mä kapuilen. 
    Oh, little flower, the secret teach         Oi pikku kukka, sulta savotan
    The weary way make plain.                   läpiveto-ohjetta mä hapuilen.

    When whisper blossom in thy sleep           Kuiskaa mulle unieni sinikukka:
    How I may upward climb		        Kuinka jaksan nousta ylöspäin.
    The Alpine Path, so hard, so steep,    	Alppipolku raskas on ja jyrkkä,
    That leads to heights sublime.         	jonka korkeuksiin vievän näin.
    How I may reach that far-off goal      	Kuinka toteuttaisin ison haaveen,   
    Of true and honoured fame              	saavuttaisin julkkiksen mä aseman.
    And write upon its shining scroll      	Kirjoittaisin tulostauluun maineen
    A woman's humble name.                 	naisen nimen vaatimattoman.

Like Bryant’s poem, this verse is about autumnal flowers. With some searching I found this poem in the 1884 New Year’s edition of Godey’s Lady’s Book. “Tam! The Story of a Woman” by Ella Rodman Church and August De Bubna includes this poem. In the story the verses are found in a copy of Bryant’s poetry–hence Montgomery’s connection to the poem–but in the (relatively boring) story they are actually written on a slip of paper that was found in the Bryant book–and written by a woman who tentatively hopes to make a career as a poet in a male’s publishing world. Intriguingly, Montgomery seems to have forgotten the original context of the verse, but herself emulated the desire of “Miss Powell” in the story.

It seems to me that Montgomery selects out the best bit of the poem, but again you see my bias. I am that “blossom,” I hope–but if all four verses are included it becomes rather silly to press the metaphor. Still, I think Montgomery was on the right track with her idea of “The Alpine Path.” It is a peculiar provenance that brings us this poem, but it has been an interesting journey. Once I found the names of Ella Rodman Church and August De Bubna I found that others have followed my path of curiosity. The Confederation Centre of the Arts in Charlottetown has some of L.M. Montgomery’s scrapbooks, including her copy of the poem. But the search has been interesting, nonetheless.

Update: A reader sent in this note: A Carol Gaboury, a member of the literary society until her death in 1998, identified this information about the poem, The Fringed Gentian from the Winter 1989 issue of Kindred Spirits Newsletter of Vermont. See the note in The L.M. Montgomery Literary Society. (Lähde)

Japsulaiset

Irlantilainen Muruta-san eliskä Niall Murtagh sinnitteli 15v elinkautisesta Mitsubishillä. Lopulta kylästyi, otti lopputilin ja kirjotti kokemastaan kirjan nimeltä Sinisilmäinen salariiman. Japsulaiset osoittautu karseiksi kamikaze nazeiksi, ihan pilakuviensa mittasixi anaalisixi kusipäixi.

Osakassa ei tykätä burakumeista. Ne on feodaalijapsien paarialuokan etan jälkeläisiä. Vuokralaisten täytyy rekisteröidä sukupuunsa, jotta vuokraisäntä voi luottavaisin mielin syrjiä burakumeja. Mukavia heittiöitä nää japsit. Vinkuintiaaniversioita sveiziläisistä.

Ei ihme että hullu Graham ja vielä sekopäämpi Kride viihty siellä. Pikku japsulaisia ne on kallon sisäpuolella. Ilkeitä kiipijöitä, mustamaalareita, selkään puukottaja ninjoja. Tunnevammasia ropotteja, apulaisprosessoreita karkuteillä lasiovisesta kaapista.

Pahoittelut karvanaama

Kyllä minä mieleni pahoitin, kun karvanaamalta ilmestyi 999:s teos teemasta "kiukkuinen ja ikävä, mutta silti tosi söde suomiäijä" , karvareuhkojen värityskirja tällä kertaa. Pahoittajasta on tullut persumaan puolijumala, kuin osittain ylösnoussut sikamessias, puoliveteinen Persus Klischtus. Hannes Häyrisen ja Ransu-koiran hybridi.

Sen luoja Tuomas Kyrö on pystyynnostettu pikku sika. Tai paremminkin Pahoittajan tuhannetta tulemista odottava, Anti-Klischtusta kammoava apostoli Vihannes, nahistunut porkkana, Paatoksen potka, jolta vaan tulee näitä ilmestymiskirjoja jatkuvalla syötöllä.

Suurin ihme on niiden ilmestyminen. Jengin klisheenälkä on nähtävästi sammumaton. Suomi hullaantui. Montakohan toimittajan peukutusta siihen tarvittiin?

Se vitun pahviäijä ei edes ole mitään sukupolvea, siinä sekoittuu 20. vuosisadan alun vellit sen lopun puuroon, millenniaalit rähmäisenä levitesilmänä. Jotta saadaan takuulla sadan vuoden kaikki klisheet mahtumaan. Kyrön ikäinen jolppi tuskin edes huomaa eroa, lukijoista puhumattakaan.

Shovinistiklishee kuittautuu feministiklisheellä, persuheitto palautuu vihervasurilla, ompa kätevää. Kukaan ei loukkaannu, kaikilla on mukavaa. Harmitonta pilkkaa vanhusten kustannuxella, halpaa naurua, nyökyttelyä: Juu just tuollanen oli meinkin Erkki-setä, sekin söi läskisoosia, oli pakko nauraa ihan huutonaurua, kyl se sit osaa toi karvanaama, se on aivan hulvaton.

Pahoittajakirjat, pahoittajafilmit, pahoittajanaamarit, pahoittajakarvalakit, pahoittajalahjaesineet. Lasten pahoittaja.
Pahoittelut karvanaama, et ole kirjailija, olet myönyt sielun rahnalle.
Kokoonpanet luutuneista asenteista toisteisia postilloja yhteiselle kansalle.
Se vähä mitä siitä sielusta lienee vielä jäljellä
lepää karvaperseen vihtahousun lomssassa
syvällä sen persustaskussa.

FINIS

Y Asi Finaliza Esta Historia.

Eli tähän päättyy tämä tarina.
Mutta ensi numerossa
El Lauri ja kenraali ratsastavat jälleen vaarojen teillä -
te mukana!

vade retro dacapo