Jokainen numero on itsenäinen seikkailu!

EL PABLO

VERTA JA KULTAA

Mystikkaa

Intro

Lisää verta, hikeä, kyyneleleitä ja kultaa.

Motto

Childe Harold

Oma karkoittama Harold lähtee menee taas,
Ilman toivoa, muttei yhtä masiksena;
Ihan se tieto, että elämä on ollut turhaa,
et on kaikki haudan tällä puolen mennyttä,
on nostattanyt hymyn naamaan epätoivolle,
joka, vaikka villin - kuin haaksirikossa
kun merimiehet hulluna käy kohti tuomiota,
vetää miestä väkevämpää uppoovalla kannella -
nostattaa hurraan, jota hän ei koita estää.
Self-exiled Harold wanders forth again,
With naught of hope left, but with less of gloom;
The very knowledge that he lived in vain,
That all was over on this side the tomb,
Had made Despair a smilingness assume,
Which, though 'twere wild—as on the plundered wreck
When mariners would madly meet their doom
With draughts intemperate on the sinking deck—
Did yet inspire a cheer, which he forbore to check.

Byron paasaa

Tähtien ym kuolleiden puhuttelu
on runoudessa ihan pystyyn kuollutta.
Mikshän me ei enää puhutella niitä?
Koska ei enää uskota et kukaan kuulee.
Täällä ollaan jäljellä vaan me elävät.
Luonnolla ja vainajilla ei ole sielua,
Eikä etenkään enää kuulevia korvia.

Muutenkin on kaikenlainen messuaminen,
eksaltaatio ja innoitus ihan ulkona.
Vaimeasti pitää runoilijan esiintyä,
Pitää olla lyyrinen, ei saa paasata.
Kukaan ei jaksa kuunnella opetuksia.

Mä kyllä haluun aika usein paasata,
koska kirjoitan näitä tosi kiukkuisena.
Sama mulle kuunteleeko kukaan, pääasia
on että saan nää asiat ulostettua.
Varmaan Byronilla oli usein sama fiilis.
Siitäkin oli kiva et on oma kotimuusa,
jonka terapiasohvassa saa purkautua,
jos ei nakuna niin sentään runoasussa.

Jos osaisin oikein avata ja tiivistää
kaiken sen mikä on mun sisällä, heittää
sielun, sydämen, mielen, isot ja pienet tunteet,
Kaiken mitä oisin etsinyt ja vielä etsin,
tiedän, koen, tunnen, kun elän, yhteen sanaan,
ja se sana oisi salama, niin sanoisin sen,
mutta kun on kuin on, elelen vaan näin,
ja kuolen pääsemättä juuri salamoimaan,
työnnän vaan nää prujaamani jutut pöytälaatikkoon.
Could I embody and unbosom now
That which is most within me,—could I wreak
My thoughts upon expression, and thus throw
Soul, heart, mind, phippieassions, feelings, strong or weak,
All that I would have sought, and all I seek,
Bear, know, feel, and yet breathe—into one word,
And that one word were lightning, I would speak;
But as it is, I live and die unheard,
With a most voiceless thought, sheathing it as a sword.

Syyskuun loppua

Herään. Oranssi katulamppu kurkistaa sisään verhon raosta. Se heittää kulmikkaan valoläikän tyynylle. On pimeää. Onko vielä yö? Peltikattoon sataa. On hätä. Katson luurista. Kello on puoli kuusi. Runon ja kusen aika.

Ratapihalta kuuluu kun junan pyörät viilaa kiskoa viiltävällä äänellä. Junat ei enää kolkkaa, radan saumat on hitsattu yhteen. Yksi loppumaton raide vie tästä pohjoiseen. Entinen on jäänyt taakse, tulevaa on vähänlaisesti. Juna puuppaa haikeasti pienen aamupuupituksen.

Nyt muistan, näin unta että Kikka itki katkerasti, koska Annassa oli havaittu sama syöpä kuin Kikassa. Mistähän sellainen lie tullut uniin. Kun menen vessaan, mieleen juohtuu vanha tuttu lause: että osaa olla kurjaa tämä elämä. Kusihätäkin tekee kipeää.

Kannattaako mennä maalle, kun on näin sateista ja pimeää. Voihan siellä kyllä olla sieniä. Mutta ei kai ole hyvä sää maalata ruokasalin lattiaa. Kysyn mitä mieltä Seku on. Sitten aamulla. Ei parane häiritä sitä näin aikaisin, se ärähtää.

Että vähän tällaista syyskuun lopun tunnelmaa.

Pimeää

Nyt alkaa olla jälleen pimeää.
Sysmässä näin huonoin silmin näin
Ilman siis näitä silmälaseja
Mustalla taivaalla kolme kuunsirppiä.
Pimeää on aamulla kun herää,
Pimeää on illalla kun käy nukkumaan.
Huonoista silmistä on päivälläkin hämärää.
Ei maksa vaivaa enää pyyhkiellä linssejä.
Totuttelen näitä näkimiä maanalaisoloihin.

Sadesäällä

Sataa sataa ropisee
Vettä pilven tuomaa.
Verstaalle se saattelee
Litimärkää kuomaa.

Turvassa on luikuri
Märkä on vain päältä.
Sisältä on kuivuri
Säästyy sadesäältä.

Nalle Puh

Yhdet raput ylös ruokalasta pohjakerrokseen.
Puh. Toiset pohjakerroksesta klassikkojen käytävään.
Ruukkupalmuja, ruukunsirpaleita vitriineissä. Puh.
Vanhan sivistyksen hillittyjä somisteita metsämiesten
käytävässä, evakossa päärakennuksen puolelta.
Kolmas porras klassikoista lingvistien tunneliin. Puh.
Käytännöllistä ja rumaa. Oma huone. Puuh ja puuh.
Nalle Puh nousee portaita Risto Reippaan perässä.
Pehmeä pää tömähtää rappuun joka askelmalla.

Rakennusnainen ja setämies

BTCn suojapukuun puettu nuori nainen
Kahden rakennusmieskollegansa vieressä
Vetää poskareita jalankulkuvaloissa,
kuuntelee sotavanhusten sotajuttuja
katkenneesta timanttiporasta tai jostain
sellaisesta poramiehen pahasta paikasta.
Ei väistä pyörää taluttavaa setämiestä,
vaikka näkeekin sen silmänurkasta.
Ei anna sille tietä, vetää vain sauhuja.
Firman kurahousuissa sekin pitelee
kiinni näkymättömästä liekanarusta.
On yhtä tasa-arvoinen tai tasa-arvoisempi
kuin kollegat samoissa huomioliiveissä.
Miksi se vetää röökiä, sehän on tosi
epäterveellistä? No sairas tai terve,
on sen elämä suhteellisen lohdutonta.
Lohtunamiksi se imeskelee savututtia.
On saatu miehenpuolikkaita väistellä.
Väistäköön setämies nyt vuorostaan.
Sekin rakennusnaista vähän lohduttaa.

Blake ja Keats

Pikku Bill, iso Jack,
Pauli Kanin lempparit,
hippejä on molemmat.

Siis romantiikan ajan hörhöjä.
Keats kuoli Irlannissa nuorena,
väsäs kauniita sonetteja ja oodeja.

Blake oli ihan sekoboltsi,
vapaan sexin kannattajia,
Wollastonecraftin kavereita,
koitti pitää kahta panopuuta,
vanha kunnon Katie ei suostunut.
Väänsi nokkelia pikku värssyjä,
maalasi omalaatuisia kuvia.

Isolla Keatsilla on kreikkalainen uurna
ja satakielioodi, ne on pitkiä.
Kyllä ne on oikeasti oikein viehkeitä.
Pikku Blakella on pienempiä renkutuksia,
vähän sopimattomia ja kapinallisia,
esim tiikeri ja tää:

Kökkäre ja kivi

Rakkaus ei etsi omaa etua,
Ei ajattele itseänsä,
Vaan toiselle suo onnensa,
Taivaan luo tuskiin helvetin.

Niin luritti pikku kökkäre,
Jota karjan sorkat tallasi.
Mutta mukulakivi purossa
sävelsi sattuvammat sanat:

Rakkaus miellyttää vain itseään,
siihen toiset koittaa valjastaa.
Ilostuu toisen vahingosta,
Helkkarin rakentelee taivaasta.

THE CLOD AND THE PEBBLE

"Love seeketh not itself to please,
Nor for itself hath any care,
But for another gives it ease,
And builds a heaven in hell's despair."

So sang a little clod of clay,
Trodden with the cattle's feet,
But a pebble of the brook
Warbled out these metres meet:

"Love seeketh only Self to please,
To bind another to its delight,
Joys in another's loss of ease,
And builds a hell in heaven's despite."

Heilureita

Kumiparonit kumiplantaasheilla
poltteli paksuja sikaareja
ja laihoja intiaaneja ajankuluksi.
Aika sikkejä oli huvituksia.
Bolsonaro polttaa sademetsiä.
Boris Johnson poltti näppinsä,
paloi pesälle kun ei ymmärtänyt irkkuja.
Kaksi maailmansotaa aikaisemmin
Britit poltti irkkuhomon rysän päältä,
Sisä- ja ulkopoliittisista syistä
Hirtti sen suklaaosastolla käynnistä.
Sisään ja ulos vedosta tuli lasku.
Leukakiikussa heilahteli akkuna
ruskean tuulen väljentämänä.
Westermarckille ei käynyt kuinkaan,
vaikka asioitsi samalla luukulla.
Ei tullut tuomiota insestistäkään.
Lepää naapurina Hietaniemessä.
Pian on toinen samanlainen vieressä.
Kant kuiva moralisti paheksuu:
Tuota ei voisi ottaa maksimiksi.
Mit vit, miksi maksimiksi?
Hyvin riittää toimeentulominimi.
Königsbergin taskunauris,
heippa vaan sun heiluvilles,
tikitä tiehesi, vie mukanasi
samalla myös Foucaultin heiluri,
tai ei hyvä heilu.

Sofi otsikoissa

Sofi Oksennus
Puhdistuksen tekijä
on taas otsikoissa.
Nostaa jälleen päätänsä
ja sen päällä sojottavaa peruukkia
ja sen päällä töröttävää taiteilijahattua.
Inhottava täinen kasa,
Naamassa rajusti meikkiä.
Peruukkikin on kai täinen.

Lasten tekeminen oli kovaa bisnestä
Ukrainassa, on Sofi väsähtäneen
Näköinen kuvassa,
Meikeistä huolimatta,
Tai ehkä juuri siksi.
Ei ole nalle pörheä.
Huuli lerpattaa.

Mitä väliä, on pääasia,
että lukijat sitä rakastaa,
uudesta kirjasta tulee kohua,
raha Sofin kirstuun kilahtaa,
eurot sijoituksiin vilahtaa.
Ja se saa kaivattua julkisuutta
välissä jo pahoin himmennyttä,
palstatilaa, ehkä kolumneja,
niistäkin saa pätäkkää.

Voisin saada tästä vähän pyyhkeitä,
Virolaisen saunottajan vihtoja,
Jos tää mielipide kiinnostaisi
Riittävästi suurta yleisöä
Että pääsisi klikkiotsikoihin.
Mut ei hätää, sitä vaaraa
Ei ole taviksella.

Aineistoa Annalle

Syyskuun kolmannen viikonlopun sunnuntain aamu vaalenee Rauhiksessa. Käyn kuudennen kerran samana yönä keittiöstä kusella. Viisi kertaa pimeässä, nyt on valoisampaa. Jälkeenjääneet linnut rähisee freneettisesti puissa ja kellastuvissa puskissa. On niitä sentään vielä. Joutsenet puupittaa lennossa joen yllä kuin peruuttavat rekat.

Puskat ja kaikki heidän vihreytensä. Tähän aikaan vuodesta niitä onkin tosi monta. Kurjen oloinen suomenruotsalainen runotutkija Tallinnassa oli tutkinut tota Paavon runoa, sen joku tutkielma koski surullisia runoja ja runoilijoita. Paavolta kuoli vaimo uimasilla. Saattoi siinä asiassa olla jotain muutakin. Olikohan sillä ollut itsellään suruja tai menetyksiä? Mikähän sen nimi oli. Katon netistä. Anna Hollsten. Anna Charlotta ihan kuin esiäiti Oldenburg Hietaniemessä. Kuusankoskelta, äidinkieli suomi. Se on ohjannut opinnäytteen Vilijonkka ikkunassa.

Siinä lintuja tarkkaillessa muistin: Olin nähnyt nyt unta että meidän Paul oli keski-ikäinen, Eero-sedän näköinen ja sillä oli poika. Ei ollut kuitenkaan painajainen. Tässä runossa ei olisi aineistoa Annalle. Vaikka osaa se kai eritellä muitakin tunteita kuin surua. Onhan sillä alan tutkinto. Se on tunteiden dosentti.

Mystikkärepestejä

Kommervenkit maagin on vakiot aina,
temput on vanhat, aivan sama on mistä
mystikät poiminut oot, oli muinonen riitti
tai julkkistaikurin keksimä vempula uusi.

Hippeys Coelhon Paavon tuo nyt on tuota,
tietyltä tattarisuolta se sylttyä sompaa,
vanhoilta hörhöiltä suoraan ideat kopsaa.
Uutta se siltikin jengiä mukaansa tempaa.
Pääty ei tieteen voittoon hörhötys koskaan.
Mystikkäjuicesta juo supervoimia uudet
uhrit, tauotta jatkuu mystikkäretki.

Syynä on kait evoluution jättämä jäänne,
kallojen umpparimainen ullakkohuone,
Jossa tää hörhöys säilyy turvassa muilta
selvempipäisiltä aivojen moottoriteiltä.

Sillähän viisiin myös uniseikkailu harhaa
valveaikojen suorasta raiteesta syrjään.
Alkaa seurata outoa muinaisjuonta,
jossa on järkeä kylläkin jollakin lailla,
muttei sentään selvää tolkkua lainkaan.
Se tunnelma lienee just Alzheimerin päässä.

Lapsen laisiksi unten keinussa tullaan.
Palleron roolissa taas unen maailmassa ollaan,
taaperon kauhut nappulan silmillä nähdään.
Aikuiset ihmiset hirmusen viisaalta näyttää,
vaikkei niiden elkeitä ymmärrä yhtään.
Äitiä kaipaa, iskää pelkääpi kakru.
(Toisin päinkin on joskus, jos olet tyttö.)

Viel aineslistasta puuttuu yhtä ja toista.
Liskon aivoja keittoon, niistä me saadaan
soppaan siementä, käärmeen kiemuravartta,
keittohan parhaalta maistuu seksien kanssa.
Muutakin saa, väkivaltaa, uhrien verta,
lapsilta kielletyn viihteen ingredientit.

Hörhön hurmossurvosta tutkippa nytten,
näistä sen huomaat huolella sorvatuks yhteen.
Alkaa aueta taikurin kirja, mut ohje
vielä on velhon oppilaan kuultava tarkkaan,
ettei lähde luudan poikaset karkuun.

Pontena virressä aina on toistuva juoni:
Harmaaturkkinen koulukkaan isähahmo
taikka sen hellä mut varsin vaativa äiti
tahtovat, että sä nuori mystikontaimi
seuraat hörhöilyn sääntöjä, tottelet heitä.

Et kiltisti tuokkosen kanssa sä lähtisit metsään,
ja sieltä sä toisit tuoreet ainekset puuroon.
Taikurin hattu on tiimin johtajan vaate,
Ei kummempi kuin joku liikkeenjohtaja muukaan
pomomies poppamies on, heimonsha maani.
Rahnat turhat luovuta maagin edustuskassaan
ja pokkaa päälle, höyliys hienolta tuntuu
itsestäskin pitkän päälle, maagista varsin.

Usko pois, älä kysele, muikenee ankara vaari.
Tässä on mystikänkeiton tärkein sääntö,
sana itsekin alkuaan tarkotti vaikenemista.
Yleisösykseen suuremman saavutti maagi
hampaaton tai pönttö tai länkyttäväinen,
kun vaikeni, vältteli pitkiä selittelyitä.
Pokat säikkyvät uhkaa tuntematonta.

Pyhiä on nää hörhöilyt, näpit pois, älä koske,
älä suuhun tunge noin, virityksiä sählää.
Salatietoa liittyy taikuuteen tulenarkaa:
älä ihmeessä kerro muille mut taika on fuulaa.
Se näyttää toimivan vaan jos katsojat uskoo,
toisin kuin tiede, mi toimii vaikka et tahtois.
Tiedettä turha on jemmata, luonto sen näyttää.

Taian voimalla noidat luudalla lentää,
ihmeitä toimittaa, sattuman sotkee
syihin, kärpäset härkiin, kotsasta tempaa
assosiaatiot hölmöt, hämärät symbaalinsa,
lakritsikuviot nuo, lorut loitsuksi muuttaa.
Manaukset porsii, tollosta hienolta näyttää,
velho kun feikisti neitosen kahtia jyystää.
Hartaana seuraa, fanfaari taustalla raikaa.

Mitä sit hyötynee kaikesta mors lilla olle?
Miks haluais lähteä hörhöjen käskystä metsään?
No se saa sen uskovan taatun minimipalkan,
Orjan turvan, vahvan kettingin jalkaan,
kannustinloukusta porkkanan, keppiä selkään,
Yhtä simona nauttien aarteesta tuosta ja tästä.

Oot ratas pieni mut tärkee pyhien yhteydessä,
A-ryhmään valkattu oot sinä parhaiden joukkoon.
Pelastut jostain, vihdoin et ole yksin,
halveksit muita ja jengiltä kiitosta niität.
Myös uramaisemat mainiot nilkkien hissistä aukee:
Organogrammissa kiipiä saatat oravan lailla,
Voit kalifiks päätyä itsekin kalifin sohvaan.

Tunnelataus on tuttu: nöyryys ja ylpeys,
suutuntuma maaginen: armo, hurmio, hartaus,
hormonit hyrrää, uskonveljien huume.
Nussimaan pääsee naimaton mielikuvitusylkää,
jos näköä piisaa, voi saada myös maagilta kyrpää.

Tässäpä sulle on mystikkäpiirakan ohje.
Laita, paista ja nauti, oot maaginen itse,
taikurin hattuun muumina ryömiä saatat,
muuttua voit Kalifornian kunkuxi siinä,
rikkaaxi julkkixexi ja kuuluisaxi.
Uudexi Coelhon Paavoxi pääset, jos natsaa.

Mystikkametsällä

Mistä merkeistä tunnistaa metsästä mystikot?
Aika samoista kuin koppiin pantavat sekopäät.
Ihan sama juttu kuin luonnevikaisten kanssa:
menestyneet on julkkiksia, tunarit kylähulluja.
Ne veisaa, raottaa ovea, polttaa kynttilöitä,
syö kärpässieniä, joogaa, hiisaa pilveä,
antaa karvan kasvaa joka reiästä, ei peseydy,
tai päinvastoin lutraa liikaa, laittaa voiteita.

Katsoo kuuta, laskee tähtiä, kerää kasveja,
Tarjoo pahanmakuisia ruokia, istuu lattialla,
piirtää kuvioita santaan, suutelee kirjoja,
kokoo kummaa sälää kuin jotkut dementit,
kumartaa puita ja kiviä, kävelee hulluina ympyrää,
hoilaa, soittaa huilua, kykkii nuotiotulilla,
vihtoo itseään, ryömii maassa pää kyyryssä,
tekee käsillä merkillisiä eleitä, huitoo,
mussuttaa mantroja silmät kiinni tai auki.
(Täytyy muistaa kumpsin päin, se on tärkeää, ja
kuka saa mennä eka ovesta, ja saako polvistua.)

Näkee näkyjä, kuulee ääniä, haistaa suitsutusta,
pukeutuu mekkoihin, risteihin ja puuhelmiin,
uhraa kanoja ja kukkoja, kerää kolehtia.
Puhuu hengistä ja henkisestä, nai kuin kanit,
suihkii ristiin epämukavissa asennoissa
lehtikuvioisten täkkien ja irtotyynyjen päällä.

On tässä pelleilyssä aika paljon neandertaalia
tai vielä vanhemmilta ajoilta turkkiin jäänyttä.
Hämäriä mieliä tällainen puuhastelu lohduttaa.
Uudenlainen henkisyys puhuttelee yhä useampia.
Taantua saa apinan turvaisaan puunlatvapesään,
bylsiä siellä kimpassa kuin bonobot, lohturunkata.
Nk sielu ei oo muuta kuin noi vanhat apinanaivot
jotka tän sapiensin kalloon rakentaa yöpesää.
Katso oheista Paulo Coelhon sepustusta, siinä
se huomaamattaan sanoo saman aika selvästi.
Päiväminä irvii, yöapina huhuaa suu torvella.

Kolhin kania

Kanin elämää

Paulo Coelho syntyi melkein kuolleena, selvisi elolle. Bugger it. Sen tuotanto on kyllä kuolleena syntynyttä. Hengetöntä henkimaailman asiaa.

When he was around 12 years old, he started writing a dairy on a regular basis.

Maitotuotteita. Se oli niin pönttö koulussa, et vanhemmat lähetti sen työleirille. Pääsi oppikouluun kolmannella yrittämällä työntäen ja vetäen.
Vanhempien kanssa oli aina känää. Tiukka inssi isä, moneymaker pennyfucker, löysempi jumalinen homemaker äiti. Kerran (ainakin) Patu väärensi isän nimen kaverin työnhakupapereihin. Vanhemmat pani Paulon pakkohoitoon funny farmille.

Hippie kirjan motoista (niitä on koko liuta sivuntäytteenä) yksi on otos Luukkaasta: vittuun vanhemmat, mun oikee äiti ja veli on mun ihailijakunta. Et terkkuja vaan sinne rajan taa, kannetaan kaunaa kun tavataan. <

Paulin eka näytelmä opiskelijapudokkaana oli Peter Pan. Figures. Pauli pani kuni kani. Pani parastaan, yritti muitakin. Yrittänyttä ei laiteta, jos sitä panettaa. When you want something hard enough, the University conspires to make you hard enough. Latino lover oli sen levymenestyksen nimi.

During the 1970s, he started taking cannabis as he was freed from his family. His theater success was more than his writing career, and his writing failures caused his inclination towards black magic.
In late 1971, he met Gisa, and few weeks after, they got married. When his wife got pregnant, he convinced her to abort the child, that emotionally drained her.
In 1974, he and his wife, Gisa, were arrested in Rio de Janeiro, where they were tortured for few days. Though the couple was released, his wife left him after this incidence as she suffered from Paranoia.

Vai oisko oikeampi taudinmääritys ollut Paulonoia. Narsistopatia. Tai sitä alko vaan inhottaa se arka väpelö. Kani on pieni ja ruipelo. Sen mieliruoka on muna. Se juo myös alkoholia. Se on keskiluokkaisesta perheestä. Kanilla ei ole poikasia. Se tapatti sen ainoan. Brasilian Akatemia nimesi laihan kanin akateemikoksi lihavan perinnön toivossa.

It is quite captivating that he wrote his bestseller “The Alchemist” (1998) in just 2 weeks.
Though he wrote the book so quickly, it took it quite long to taste the first success of the book. Initially, only 900 copies of the book were published in Portuguese, which later went out of print. But he didn’t give up, went to a new publisher, added the beginning sentence “When you want something, the whole universe conspires to help you.” And, the icing on the cake was the 1993 release of its English version which took the novel to new heights. Paulo Coelho - The Alchemist.
The Alchemist has now sold over 65 million copies and has been translated into a record 80 languages, entering its name in the Guinness World Record for the most translated book by a living author in 2003.

Alkemiankirja on kai yhtä nopee kääntää kuin oli kirjoittaa. Ja lukea. (En tiä, sitä en ole lukenut. Pharrell Williams on, mikä kertoo jotakin.) Kanilla on pieni sanavarasto, siitä ei riitä monta sanaporkkanaa edes peräjälkeen. Jokainen on ensimmäinen pieni.

Se on käännetty suomex nimellä Santiago, kai koska alkemisti-nimi oli jo otettu. On olemassa myös pieni kirja nimeltä Pauli Kohelo: ohessa tilinumeroni. Sen kirjoittaja on tuntematon. Se on ihan väärentämätöntä Coelhoa, vaikka väärennös.

• In 2012, he gave a controversial comment about James Joyce's 'Ulysses,' that topped various polls to be named the greatest novel of the 20th century. Speaking to a Brazilian newspaper, Coelho said "One of the books that caused great harm was James Joyce's Ulysses, which is a pure style. There is nothing there. Stripped down, Ulysses is a twit."

Paulia kismitti, palkinto meni väärälle kirjailijalle. Joyce voi olla tyylin mestari, mut mä oon sisällyksen. Höhöö. Paulo on twit sekä vaatteet päällä että ilman housuja ja henskeleitä. Hessu Hopo, huumehöyryinen puistoalkemisti.

• In 2016, a Sydney-based jewelry designer, Laura Byrne, claimed that Coelho took a quote that she posted on Instagram in 2014 and used it as his own by posting it to his social media page on January 6, 2016.

Paulo Coelho - Laura Byrne controversy koski näitä saatanallisen taiturimaisia säkeitä.

Be present. Make love. Embrace your plant, love it. Make your bed ... someone else's bed. Swim in the ocean. Ask questions. Learn. Know your own worth. Forgive quickly. Let go of ... (whatever). Make you ... happy. Grow.

Onko tälläsellä soseella tekijänsuojaa? Ylittyykö teoskynnys? Pitäis olla joku alarajakin, jätöskynnys, jonka alittavan kakan kopioinnista tulee tekijänsakkoa.

Nuförtiden bor kaninen i Schweiz med sin tredje fru, konstnär. Kramar sin ananas och vet sitt värde.
Monilla kirjailijamiehillä on ollut tiukka kylmä isä ja lämmin löysä äiti. Niinkuin Hitlerillä. Glöm inte att du ska köra upp en ananas i Hitlers arsle klockan fyra. Tää on kanin elämää, saa mettä kämmentää. Kasvattaa ananaksia. Ei niinkään perseestä.

Paulo Coelho ja Matti Loiri

"when you really want something to happen, the whole universe will conspire so that your wish comes true"
(P. Coelho, Alchemist)

Kääntäen: Jonsei maailmankaikkeus oo mukana mun juonessa, sit en IHAN AIKUISTEN OIKEESTI halunnukkaan sitä. Esim sitä Noopelia.

Hmm. Onkohan PAULO narsisti?

Patun vanhemmat oli katolisia, luki sille lakia ja profeettoja, pani sen terapiaan, kun se ei mennyt oikixeen. Ei parantunut, karkaili mielisairaalastaan. Tahtoivat köyhän juristin, tuli upporikas hippi. Otti mömmöjä, säkeili vaikutuksen alaisena, on nyt influensseri. On itseilmoittautunut harras katolinen, mut paavi paheksuu sen new age hörhöä. Paheksui varmaan äiskäkin.

Kriitikot eivät ole Coelhon kirjallisuudesta yksimielisiä, ja jotkut pitävät Coelhon teoksia "vaikeaselkoisina itsehoitokirjoina". (Wikipedia)

Mut voiko 200M kärpästä olla väärässä? No ehkä 200M tyhmintä kärpästä voi. 200M henkisesti köyhällä on jo aika paljon massia.

His work has been published in more than 170 countries and translated into eighty languages. Together, his books have sold in the hundreds of millions. On 22 December 2016, Coelho was listed by UK-based company Richtopia at number 2 in the list of 200 most influential contemporary authors.
(Wikipedia)

The Guardian julkaisi 2005 arvostelun Pauli Kanin omanuolaisuteoksesta Zahir.

In his central figure, not-quite-Paulo, he has created (I imagine by mistake) a devastating portrait of a man whose stock in trade is spirituality but who is worldly to his very toenails, exquisitely attuned to his own status. He is constantly reminding himself how many books he has sold, how many languages they have been translated into, and that he is 'despite all the adverse reviews, a possible candidate for a major literary prize'. When he takes up with another woman (strictly to dispel the Zahir, of course), he chooses a successful French actress of 35, on the grounds that she was the only candidate to enjoy his status, 'because she too was famous and knew that celebrity counts'. Celebrity is an aphrodisiac. 'It was good for a woman's ego to be with a man and know that he had chosen her even though he had had the pick of many others.' And the man's ego, does that come into it? Not-quite-Paulo is too gallant to reveal his own age, but if he is indeed a refraction of the author then he is 20 years Marie's senior. It's adorable that he should regard himself so solemnly as the trophy in this pairing.
The grotesque climax of this portrait comes at a formal dinner which has no bearing on the plot (but then padding can become second nature). Some of the guests give him a smile of recognition, 'others merely smile and don't recognise me at all, but pretend to know who I am, because to admit otherwise would be to accept that the world they're living in doesn't exist, and that they are failing to keep up with the things that matter'. People can be so shallow sometimes.
(https://www.theguardian.com/books/2005/jun/19/fiction.paulocoelho)

HS julkaisi 12.09.2019 arvostelun Porsas Pyllerön nuolaisuteoksesta Läski-Röhnö Pahkasika. Mätä-ääninen Ploiri, näppyläinen plösö moukka, täys feikki, kupla kurkussa. Ikuinen Ilta-Pulun toimittaja Juri Turvo nokkii siltä tähteitä molempien uran illansuussa. Arvostelijana toimi laantumuksen äänitorvi Mäntti Hajahder. Kolmas iltatähti siinä pahnanpohjimmaisena.

Kuka ihailee ja ketä, kun kirjan päähenkilö nai kaikkia haluamiaan kaunottaria ja pudottaa ensimmäisellä lyönnillään katuun jokaisen riittävän ärsyttävän jätkän?
Mieluummin kuin tietoisuutta Loiri laajensi tajuntaa. Leninin sijasta kiehtoi selvänäkijä Aino Kassisen oppi.
Kirjan perusteella Loirin tärkein rooli on ollut rakastajan rooli. "Mikään muu yksittäinen asia ei taannut Loirille niin suoraa tietä naisen vuoteeseen kuin silmiin katsoen lausuttu Cesar Vallejon runo." Naisia tulee ja menee siihen tahtiin että tukkimiehen kirjanpito ei pysy perässä. "Marita Hakalan kanssa on ollut eniten yhteistä: nautinnollista erotiikkaa, yliluonnollisia kokemuksia ja uskoa jälleensyntymiseen."

Ploiri varmaan tykkäis Paulin kirjoista. Jos se osais lukea. Onnex Pauli kirjoittaa isoilla kirjaimilla. Hmm. onkohan PLOIRI narsisti? Onkohan JURI TURVO narsisti? Onkohan MÄNTTI HAJAHDER narsisti? MÄ oon ainkin, mulla on siitä paperit. (Mutten oo kuitenkaan julkkis. Edes entinen. Nyyh.)

Kun nuori Ploiri kulki kartsalla, kaikki tuijotti sitä. Ploiri hymyili niille takasin ihan kiusalla, pysähty ja käänty vielä katsomaan niiden perään. Niin paljon sitä harmitti kansansuosio. Ei ilmeisesti enää. Kaipaavasti katsoo perään.

Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, sinä ja minä. Sinä ja minä. Me ollaan vaan nippu kyrpiä. Setämiehiä.

Monille jotka uskoo mystiikkaan ei ole kovin tärkeetä onko se mihin ne uskoo totta, totuus ei ole niille mikään prioriteetti. Tieto ei ole niille pyhempää kuin satu. Ne ei ole tietouskovaisia, kuivia kireitä realisteja. Ne on loivempia ihmisiä, leväperäisiä, löyhäperseitä. Sillä lailla menee elämäkin lupsakammin.

Paulon postillassa viisautta on tieto ja muutos. Tietäminen on miesten heiniä, muutos naisten, nimittäin toi naiminen. Mas ainda no tocaste na grande força feminina, uma das forças mestras da transformação. - Eque força é essa? - Não continues a fazer-me perguntas tolas - respondeu Wicca. - Porque eu sei que sabes qual é. Brida sabia. O sexo. Dodi! Viimeinkin sexiä! Paulo pääsee itse asiaan kirjan puolivälissä. Quando os homens estavam próximos de Deus, o sexo era a comunhão simbólica com a unidade divina. O sexo era o reencontro com o sentido da vida. Joppajjo, bonobot, niihä se just on, pano on kaikist kivintä, se se on elämän tarkoitus: lisää elämää ja suuremmat lusikat, kauhat, suppilot ja melat. Mystikon ekstaasi on kuin mällin ruiskahdus, ja kääntäen, sanoo kaniguru expressis verbis.

Pauli Pupu Irkuissa

Elämänsä pupuloikan puolitiessä
kasariluvun kaukaisina alkuvuosina
Retretissä jossain Irlannissa
Sylkäisi Paolo Coelho kynänpäähän
Ja aloitti uuden pupelluksen
tekosyvällistä tekouskontoa,
Harry Potterin ja paavinuskon
epärealistista potpurria, jolla on
se käärinyt jo miljoonia realeja.
Lukukinkereitä lukutaidottomille,
Neuvoja elämiseen neuvottomille,
hippihörhöilyä kaikille halukkaille.

Reissaus on Paulin omin juttu,
Se tykkää hintavista matkoista,
ja uskonasioiden natustelusta,
jotka se kekseliäästi liittää niihin.
Joka matkasta näin nettoo riihi-
kuivaa rahaa, niin että plussalle
Jää matkakassa joka kerta pupulle.

Tämän byhleinin nimi olis Brida.
Muistoksi yhdestä irkkutytöstä
pupua noin puolet nuoremmasta,
Jolle pupu opetti kanitemppuja
Irlannissa söpössä retrettimökissä
Kerran päivässä, kaksi parhaassa.
Tai jonsei tehnyt, näki siitä unta.

Onpa söpö, pupu-guru mietti mielessään
kuskatessaan oppilasta majaansa.
Tiukat farkut, teepaita, mörkki ilme,
Varmaan upeet punaiset kiharat.
Niinkuin tukassa, senhän näkee.

Mutta se on mua noin puolet nuorempi,
Siis mä oon sitä 2x vanhempi.
Mutta vielä pienempi kuin mulla
Voi sillä just sen vuoksi hyvin olla.
Mut ei sentään läpimitta nolla,
Nollassahan ei voi mitään olla.
Näin hypellessään jänis lukuja pohti.

No Brida on ehkä pupua nuorempi,
muttei välttämättä vähemmän kani.
"Vaikuttaa kiinnostavalta hepulta",
se muka ajattelee puolestaan,
just kaksikymppinen tytönheilakka,
kuultuaan että gurusmies on yrittänyt
kanittaa lukuisia muita kylän tyttöjä.
Huom siis tollanen ikivanha setämies.

Kyl tää kuulostaa keksityltä sadulta,
Pauli pupun omalta märältä unelta.
Aika sovinistista tuubaa seuraa lisää.
Tyttö nöyristelee pupun edessä,
korvat supussa, töpöhäntä pydessä.
Sekin on varmaan pupun unelmaa.
Vaik tiedä häntä, onhan niitä auliita
bändäreitä julkkiksilla kuulemma.

Guru ja typy alkaa vehtaa heti alussa,
sen kummempaa lämmittelyä ei kaivata.
Alottavat mielikuvaharjoitukset panosta.
Typy rentoutuu, pupujussi nussii puita.

Pauli Pupun jutut on teleskopoituja.
Se käy hyvin käyttämällä klisheitä,
valmiiksi kuluneita ajatusleimasimia.
Kuin sarjakuvissa, kliseestä toiseen
siirrytään pupuasterixin ruuduissa,
suoraan asiaan astutaan kuin koira,
päivää sanomatta takakautta pukille.

Pupu oli katolinen, sit hippi, nyt taas katolinen:
nyt uutena entistäkin hartaampana sekoituksena
ilmestyy kanin hengentuote, vaikka yhä hipahtava.
Sen vakaumuxen nimi on Hämäryys, isolla Hoolla,
kaikki tärkeet jutut pupun prujauksissa
kirjotetaan Isolla Kirjaimella, eikä selitetä,
kert niit ei VOI selittää, se on niiden pointti,
ei ne muuten oliskaan niin viisaita, usko pois.
Jos sä uskot riittävästi niihin, ne ON,
ainakin sun mielessä, ja se on pääasia.
Tää on puhtaaksi viljeltyä Idealismia, joka
pupulle soutaa kotiin ihan Oikeita Realeja.
Ja tuolloin tällöin myös typyjen häntätupsuja
seitenkymppiselle kuuskytlukulaiselle.
Pupu loikkii nyt jo kalkkiviivoilla.

Pupun lahjat

Pauli Kani Bridassa jakaa wannabe welhoille lukijalahjoja, rusinoita Ison Paulin korinttipullasta. Terkkuja vaan kaikille täältä Sao Paulosta. Korjaan Rio de Janeirosta. Nyttemmin Genevestä. Oikeammin Tarsoksesta.

Noita noitalahjoja on 9 kpl, ne löytyy luvusta 1 Kor. 12. Ne on vähän kuin lähetyssaarnaajien tai helluntaiystävien toimenkuvat arkipäivän käännöstyössä, siis käännytyxessä.

Tulee mieleen vähän kansakoulun lukujärjestys. Paavo terottaa että kaikille ei ole suotu samoja hengenlahjoja, vaikka kaikki ollaan toki tärkeitä ja toimitaan samassa tiimihengessä voidellun vainaan ruumiinosina, Corpus Christin tappajat kuin el Zorrossa. Paskaduunitkin on hienoja ja pyllynreikä arvostettu elin, elintärkeä ratas kokonaisuudessa, just six pidettävä pöksyissä visusti piilossa. (Onko reikä elin? Rattaanmuotoinen se on ainakin. Paavalille rakas.) Paavi Paavali rakentaa jo tässä kirkkoa.

Kasvatus, opetus mitä eroa? Viisaus vs tieto. Edellisessä on mukana myös arvot, viisas ossoo sannoo, onko tieto hyvvee vaiko pahhoo, tuimoo tahikka muuten mautonta. Tieto on vaan paperia. Viisas puree puuta, saa omenasta parempaa tietoa etenkin siitä yhdestä paikasta, hyvän maun ja synnin rajat selviää.

Julistus on profetiaa. Sääennustusta. Se on nyt ajankohtaista. Paavo on Jeesuksen profeetta niinkuin Muhammed on Allahin. Muhammedin mielestä Jeesuskin oli profeetta, tosin pienempi kuin se, tai Aapraham. Sentään jotakin. Nokintajärjestys käy selväksi. Jihad ja ristiretkeily alkoi myöhemmin tonttipulan mukana. Sitä on taas ilmassa, odotettavissa iltaan saakka käsirysyä, mm. puolikuun ja ristin välistä. Lännen ristiretkeläiset kokoo voimiaan, talloo kuun sirppiä kuin sapelia suomen jellona. Vähän aasialaiset saa turkkiin. Ei oo tullut Alepposta aikapäiviin narusaippuaa. Kai ne kohta ottaa natsimenetelmät käyttöön.

HY:lläkin oli erikseen sanansaattaja, suurlähettiläs Wilho, sit saarnaajat niinkuin Johansson, evankelistat hännänhuippuna aliupseereina ja sisäänheittäjinä. Oliko Emil Korjus evankelista? Se korjasi Rauhiksen puuhellan, se oli muurari. Laittoi sinne tiilenpuolikkaan. Ehkä se oli voimankäyttöä. Ainakin sillä oli hyvää tietoa. Elämän puusta pudonnutta.

Voimankäyttö on kai lähinnä pelottelua ja houkuttelua: ihmeitä, taikoja ja sakramentteja, kasvisruuan muuttamista lihaksi. Sekin trendaa nyt. Itseruoskinta on myös hyvää voimankäyttöä. Ja vähän toistenkin.

Sielunhoito vaikuttaa manaamiselta. Henkien tarkastusta, puhdistusta, paikkausta ja poistoa. Henkilampaita hoidetaan kuin hampaita.

Mitä toi uskominen siellä tekee, onx sekin joku duuni? No onhan siinä kyllä tekemistä. Ei siihen kaikki pysty.

Terveydenhoito on diakoniaa. Naisten hommia. Henkilääkärit tekee vaikeammat operaatiot ja käyttää habaa. Ne on miesten työtä. Siis oli. Robotit näyttää dorkalle palaa nyt.

Kielipalvelut joutais muuten naisille, mutku niiden pitää ollaa hiljaa seurakunnassa. Helluntaiystävät luopui tästä säännöstä. Ja kirkosta. Ida Åhman ruotsinsi Wilhon voittosanomat. Vinstnyheter. Nej vänta, segerbudskap.

En färgmättad bakdelsfanfar

Fisar har liv som är orättvist korta
ett ljud och en lukt, sen är fisarna borta.
En prutt är en ensam och sorglig figur.
Fast vissa kan drabbas av sagolik tur.

Som den gamla hippiefjärten Coelho, och
hans hjältinna Brida, som blir häxa
genom at ha en liten utomhussexa.

Tahdon bylsiä sua tässä, sanoo Brilha
fyysikkopoikaystävälleen Lorensille
aika kylmällä säällä kivisellä rannalla.
- Tä? Tässä? Nytkö?
- Hölmö Lorens, nyt saat naija mua! Must tulee noita!
- Noitako lokkeja? Vai näitä pieruja?
- Älä viiti nyt Lorens paa toimex,
tulee kylmä muuten!
Komea paikka, Yeatsin kotiranta.
Tahdon rakastella sinuu-a...
ja meri kohahti, linnut lensi parittain,
se oli puolen tunnin onni vain.

Brida tulee, kylkiluuna palaa Aatamiin
Vai oliko se päinvastoin?
Meneekö Aatami kylkiluuna Eevaan?
Enempi näyttää siltä, kun se menee sinne.
Valo välähtää, vuoret järähtää, kuin Hemingwayllä
kirjassa Kenelle kellit soivat.
Kirkkovene meloo satamaan. Brida rauhoittuu.
Se on nyt pulkassa. Kamat pussissa.
Noidan natsat ompelua vailla.

För pruttarna lät som en glad liten visa
En sång om hur skönt det kan vara att fisa.

Maagi pukilla

Pääshäs sitten Paulo maagikin lopulta Bridan päälle panohommiin. Siinä välkky sateenkaaret kuin Beatles levyn kannessa. Mutta maagille riitti yksi kengitys, se jättää Bridan bylsimään Lorensin kanssa. Onhan ne samanikäisiä, ja vanha maagi ei jaksa enää ihan kanihommia. Dublinissa kasvattelee pihalla ananaksia.

Selvähän se oli että näin piti käydä hippikirjassa. Paulon sanoma on et anna kaikkien kukkien kukkia, kulje kukasta kukkaan kuksien siellä täällä kukkatarhassa. Saa kivoja kiksejä kun kiksauttelee typyjä, hyviä viboja nuoresta hilloviivasta. Mukavalta tuntuu jättää pikku mällipanoksia sinne tänne, ja joku niistä voi aina tärpätä, mieluusti sen jälkeen kun on sanottu auf Wiedersehn. Ja jos tapaa uuden hoidon, ei tarvi heittää tienoheen vanhaa kunnon Pättiä.

Mix pitää Paulon puputtaa niin paljon hippipuppua? Kai six että ilman puppua sen ajatuxet näyttäis tosi latteilta, just niin latteilta kuin ne ovatkin, kaiken ton sateenkaarihömpötyksen takana. Yxinkertaiset miesasiamiehiset tolloajatukset hippikuorrutuxen peitossa. Kermavaahtoa mansikkahilloa ja kaupan marenkia ostokakkupohjalla.

Paulon mielestä Jeesuksenkin suksi luisti Magdaleenan kaa. Täytyhän sen oppia mikä ihmisistä on kivaa. Mikä uhraus se roikkuminen muuten on. Olikohan sillä myös perettä? Ei seis, täähän oli sillä toisella lehtisellerillä, mikä se oli tiivitaavi, Dan Brown. Hörhöilyä kuorossa. Jessen riiputuksen tarkoitus Paulosta oli todistaa että oman unelman voi saavuttaa, kun oikein yrittää. Ei ihme että paavi vittuuntuu eikä vähän. Kani kalastaa sen vesillä. Kanin kirjatkin myy melkein yhtä hyvin kuin paavin, ne on laihempia, helppolukuisia, enemmän panokohtauksia, ja iloisemmat kannet. Eniten tää todistaa et bestsellerlistat on tyhmyyskilpailuja.

Pillerit sai aikaan hippiaatteen, vapautti naiset, mutta sai myös miehet vonkaaman ihan uudella tarmolla: "älä nyt viitti pihdata, ei se siitä kulu" ja sitä rataa. Olkaa yhtä hyviä kuin me miehet, jakorasioita. Make love, not war. Aw, fuck peace, fuck me.

Hauskaa sapattia

Bridaa harmittaa että noitasapatissa on hauskaa, tavallista ilonpitoa. Pitäisi olla jotain pyhää. Pyhä tarkottaa että ollaan naama norsunvitulla, vakavina ja hartaina, tunnetaan pelkoa ja arvostusta, ylpeyttä ja nöyryyttä, häpeää ja kunniaa, tätä kaikkea, pysytään loitolla, luut kasassa, katsomona läpytetään tähdille, on ylempiä ja alempia, enemmän ja vähemmän pyhiä. Mitä vittua! Miks jotkut kaipaa tollasta? Koska ne haluu olla niitä enemmän pyhiä, ne kumartavat ylempiä, jotta alemmat sit kumartaisi niitä.

No ei se ihan noin selkeetä omanvoitonpyyntiä tarvi olla, voi se olla myös sitä hyvä me -tiimihenkeä. Jotkut oikeesti tykkää olla nöyriä, kumartaa jotain itseänsä suurempaa, olla osa jonkun herran suurta suunnitelmaa. Ne osaa ja tahtoo sulautua laumaan. Tietysti mieluummin jollain hyvällä pallilla, kuten sanoo Paavali armolahjoista.

Mut tänään on silti just MUN suuri päivä, tuumii Brida pahastuneena. Kaikkien pitäis tajuta ja tunnustaa et mä oon nyt jotain hienompaa. Hienompaa kuin ennen, parempaa ehkäpä kuin ne. Ei se onnistu jos ne vaan juo, hälisee keskenään ja nauraa. Look at me! Katso tännepäin kun puhuttelen sinua! Hiljaisuutta saanko pyytää!

No ei mitään, bailut paranee, tunnelma kuumenee, Brida riisuu jo puseroa, näyttää lolloja. Brasilialaista hippimeisinkiä kevätkoleassa Dublinissa. Häpeä vaihtuu ylpeyteen hienoista kannuista. Bridan kaxi Toista Puoliskoa ihailee nisiä, riittäähän siitä yksi kummallekin. Alempana voi tulla ahdasta, mut katsotaan ensin tämä tilanne. Voihan käydä niinkin, että miehenpuolikkaat yhtyy toisiinsa, ja Brida jää soittelemaan lehdellä.

Mustat kädet yhteen hakkaa, musiikki ei koskaan lakkaa. Lisää etovia tunteita, Lollobrigida ihailee itseään, tuntee syvää kunnioitusta omia daisareita kohtaan. Kohta on koko noitaremmi tissiliivisillä. Sit lähtee naisilta housut, toiveet täyttyvät kuin taannoin Paul Ankan laulussa Lasse Liemolan esittämänä, täyttyvät myös miesten paisuvaiset. El Cobra, korjaan a Serpente, nostaa päätä. Ja niin poispäin. Näistä bileistä ei sitten jälkikäteen puhuta.

Paulo siteeraa Paavalia kuin piru raamattua, saarnaa reinkarnaatiosta. Maagista rosollia tarjolla noitasapatissa. Noitakandien silmät säteilevät kuin Airi Lapinleimulla. Näyttävätköhän niiden perseet isoilta? Tarina ei kerro.

Tämmöstä kuukuppia siis ottaa noitanaiset. Miesmaagit ottaa suulista, se on paljon yxinkertaisempaa mutta eittämättä vaikeempaa. Miehet on keksijöitä, luojia: puuseppiä, matemaatikkoja ja etenkin runoseppoja, jotka kirjottaa hienoja kirjoja kuten tää. Miehet on perseestä, naiset anuksesta.

Paulon jehova huijas Aatua ja Eeppaa tahallaan, se kielsi omput vaan six et ne varmasti söis just niitä. Näin se homma etenee, saadaan raina liikkeelle, kamerat pyörimään. Aika sadisti, kun sitten anto niille siitä hyvästä piiskaa. Ei Paulo, ei tää komputoi näinkään päin. Good try, but no cigar.

No mikäs on sit loppuvitsi, kirjan opetus? Se että lempi ompi vapaata, free of charge. Ainakin vaurastuneille setämiehille. Paulo Cohelo on täysi tohelo. Mutta menestynyt sellainen. Hessu Hopo, kauppa-lopo. Apinoiden planeetalla kohelo on kunkku. Liika fiksu menis yli hilseen.

Pilvipotretteja

Paulo de Tarso ja Paulo Coelho
on vanhoja kavereita hippiajoilta.
Tagore oli kolmantena pyöränä
Rabindranath joukosta mustimpana,
nuoruudenkuvissa jeesuspartaisena,
Ilmetty Jehovan kuva sit vanhana,
vanhurskas ukko, valkoparta.
Tarson paavalista ei ole selfieitä.
Maalatuista ikoneista päätellen
kaljupääksi se nähtävästi tiedetään,
pikku hötytukka otsalla kuin Sipilällä.
Sädekehä hohtaa tukkalaitteen lisänä.
Coelho virnuilee tuoreissa kuvissa
harmaana ja kaljahtavana ukkona,
possun ja papukaijan risteytyksenä.
Hippiekirjansa takakannessa se on
ihan oikeen hipin näköispatsas, jolla
karva kasvaa joka ruumiin kolosta.
Nojailee pikkubussiin matkalla
pyhiin Amsterista Keski-Aasiaan
kai tapaamaan kamuansa Tarson Pauloa
Ja Rabindranath Tagore-veljeä.
Veli pinkki, veli ponteva ja veli musta,
helposti tunnistettavat nettikuvista,
idealismin Marx, Engels ja Lenin.
Kuusi jalkaa tukevasti irti maasta,
Kolme tuhnuista päätä pilvessä.

Hippie

Paulon tunnustukset kirjassa Hippie on surullista luettavaa. Nuija ja tosinuija samoissa kääreissä
Siitä näkyy ettei se oikeasti osaa kirjoittaa.
Simppeleitä lauseita, hintsusti sanoja, latteita pointteja, tyylimokia:

And that night, in September 1970, after being expelled from a bar and humiliated by the police, the people there danced and gave thanks to God for a life that was so captivating, so full of unfamiliar things, so captivating.
Välillä se kertoo karusti tahattoman liikkiksesti
nuoresta Paulosta, pelokkaasta pikku brassibroilerista,
väliin ikäänkun herää transsista, muistaa taas
suoltaa joukkoon liturgista hippisoppaa ulkomuistista.

Sen omat vanhemmat ja syntymätön lapsi on enää ikäviä muistoja.
Omaisten tilalle tuli omaisuus, läheisten yleisö.

Happamia, se sanoo perheellisistä. Lapset lähtee
kotoa kuiteskin lopulta, ja isovanhemmat kärsii
sunnuntailounailla lasten nokintakilpailuista,
Kenellä on isompi auto ja hienompi asunto.
Niin kai käy jos sellainen on vanhemmille tärkeää.
Paulon porukoille oli, ja niin on sillekin.
Keskiluokan hippi ei pääse täplistään.

Ruipelon oloinen hippiäinen.
Mutta varakas pääloinen.
Jos se työnnettäisiin takaisin
ja nussittaisiin uudestaan
(God forbid), se olisi kai täi.

Paulo ei rakasta ketään joka ei ekax rakasta sitä.
Se on tyypillisest narsistista. Eritt. epämiell.
Eikä välttämättä sen jälkeenkään, panee vaan.
Paulo on kana, pelokas kotkottava munija.
Luulee olevansa jonkun jumalan välikappale,
tai ainakin haluaisi olla sellainen,
pyöräyttää munia luojan munapussista.

Paulo ei tiedä missä se ite loppuu ja mistä alkaa muut.
Sen kaikki hahmot on Pauloja tai pahvia. Tai molempaa.
Kaksivuotiaan mieli. Hahaa mä oon joholla,
oon sentään päässyt kolmevuotiaan leevelille.
Mä tiedän et mä lopun tähän, te jatkatte.

Mikä maa, mikä valuutta

Voiko olla lattapää ja hourupää yhtä aikaa? Voi, Paulo Cohelo on siitä todiste. Lattapää joka houruaa magiansa kahdessa ulottuvuudessa kuin lude, koskaan katsomatta lattian tasalta ylös tai ikkunasta ulos.

Pakko palata tähän Paulon pyhis/tavis jakomielisyyteen. Se on luontojaan hömelö hippi, tuiki tavallinen juippi, mutta vähän väliä se pälähtää simona siunaamaan ja saarnaamaan, ihan kesken lausetta, ihankun siltä katkeaisi piuha, se unohtaisi kuka se on ja missä mennään, ja yks kaks muistaisi hei mullahan on gurupipo päässä.

Paulon kirjat muistuttavat Broadway musikaaleja. Ensin vähän klisheistä suorasanaista juonta, sitten ilmeet muuttuu hartaaksi, asetutaan rintamaan katsomaan yleisöön päin, ja pälähdetään laulamaan, yksin duona tai kuorossa. Ikimuistoisia iskelmiä, hittimenestyksiä. Kertosäkeitä, kaikki mukaan nyt.

Ei sitä kiinnosta pätkääkään historia, ei oikein eikä vasein, sehän on vain maallista. Tyyyyylsäää. Kukin olkoon vaan oman sielun valaistuksen seppo. Ja miljoonien dollareiden, jos käy oikein hyvä pulla, niinkuin mulla.

Paulon vasemmistolaisuus huuhtoutui vessasta menestyksen mukana. Ei se lie koskaan ollutkaan enempää kuin keskiluokkaisia vanhempia kiusaava teini, all-you-need-is-love-luokan hippi. Se pelkäsi kommareita jo nuorena. Nyt se tunnustaa jenkkiliberaalin värisävyä, on Amerikka-fan. Se on poliittisesti viisasta, siellä on vitusti sen lukijoita, wannabe Pauloja.

Paulo on postauskolonialisti. Se kolonisoi harvaan asuttuja mieliä kaikkialla maailmassa somepostauksilla. Mennään bussilla unelmien Tralla Laahan, kurkitaan bussin ikkunasta, mikä maa, mikä valuutta. Hippie on matkakirja lapsille ja lasten kaltaisille, henkisesti köyhille, joita varten on Paulon valtakunta. Lukematonten neuvotonten mikä-mikä-maa, jonka Peter Pan on Paulo, kohelo vajakki.

Dervissinä Turkissa

Pikku Paulon avauspano Istanbulissa sitä miehekkäämmän Karlan kanssa oli pannukakku, viisi pistoa ja tiukka tuijotus, ejaculatio ante portas. Aamulla Paulo vetää hiljaa varahousut jalkaan lähteäkseen katsastamaan dervissejä, mut Karla herää. Paulo pitää pienen oppitunnin dervisseistä. Karla haukottelee, se lähtee mieluummin ikkunaostoksille basaariin. Kauneus on sille pääasia.

Ei nähtävästi Paulolle: Paulo selittelee kun ei pitäisi, ei näytä mitään kun pitäisi. Tarina kuolee brassipoliisin harhaluoteihin kuin viaton pikkutyttö pakettiautoon.

Karla on masis kylmiö koska se on liian etevä. Sellainen ei sovi naiselle. Onneksi sillä on tää brassibroileri. Se on sentään lohduttava tunari. Wannabe dervissi Paulo punainen turkkilainen ostopipo päässä lähtee etsimään dervissiveljiä. Löytyy yksi ranskis joka käskee Paulon tyhjentää mielensä aurinkoläikkään.

Paulo began emptying his mind. It wasn't difficult, there wasn't all that much work to do. Paulo cannot see things how they really are, for all the invisible things he thinks there ought to be.

Omatekemässä dervissitranssissa Paulo neuvoo nuorta itseään: Puhu sydämellä, sanat on satunnaisia. Niinpä. Seuraa tähteäsi pelotta, tai sit pelolla. Niinpä. Transsin jälkeen Paulo ihan tuntee et sen silmät säteilee, huomaakohan jengi sen. On tässä sentään tahatonta huumoria. Airi Lapinleimu style.

Joopa joo. Kanipupu on naurettava vaan ei usein naurata. Selittäjäsetä. Neliö, käyttääksemme hippislangia. Pintakuvio. Ei lähde lentoon, puuttuu siihen tarvittava ulottuvuus.

Kanin kosto

Pupu sanoo et hipit matkii kyynikoita, muttei sanan nykyisessä merkityksessä. Mut sekin on sen sanan vanha merkitys. Kyynikko haukkuu toisten juttuja lujaa kuin rakkikoira, ja nuolee kiltin hauvan lailla omaansa. Mäkin oon kyynikko. Ja epikurolainen kanssa. Porsaita äidin oomme kaikki.

Diogeneelle ja hipeille on yhteistä koreilu, ylpeys ekstra valkkaamistaan reikäisistä hyntteistä. Vaateaatteita. Turhamaisuus paistaa nutun reijistä. Asuu ruukussa mut portin lähellä et se takuulla huomataan. Ei jää lyhty vakan alle, raotetaan ovea, lauletaan hare krishnaa kovaa kadulla vaikka nakuna et jengi varmasti kattoo ja hämmästyy. Ei olla epikuurolaisia sanan alkuperäisessä merkityksessä, vaan nykyisessä. Diogeneskin ansaitsi tienestinsä mainonnalla, se piti koulua. Samoin Epikuros. Salattuja eläimiä just joo.

Outo lapsellinen pelle tää Paulo. Siitä oli loisto idis syödä ruoka ja kahvi eri maanosissa six että "kaverit kotona ei ikinä usko tätä". Pelle motiivi noin valaistuxen etsijälle. Mut tää on just se SAMA mindset joka ajaa Paulon valaistusmieheksi. The Seekers hyvinkin, nimittäin attention seekers. Karla on sen Aira Samulin, se on Karlan Ekku, valaistustaiteilija.

No, he did not love her. The night they returned from Asia, just after dinner, they made amazing love that left her soaking in sweat, satisfied, and ready to do anything for this man. But he was talking to her less and less.

Kanin kosto. Tää lovestoori on kahden narsistin nokintakisa. Karla manipuloi Pauloa omiin tarpeisiinsa, Pauli panee vastaan passiivisaggressiivisesti. Kumpikaan ei oikeesti välitä toisesta tuon taivaallista, empatia nolla. Kummallakin on jo oma rakas, nimittäin oma perse. Aika surkeaa.

Meanwhile, she thought to herself: Hmmm, the others must have noticed that I feel different. What a wonderful thing it was, to be able to love. It's what makes us remember our mission on earth, our purpose in life. [A full page follows of this sort of dithyramb. Another solo aria starring Paulo.]

Suuret sanat ei suuta halkase. Sanat voi pullistua isoiksi kuin ilmapallo, asiat pysyy saman kokosina. Apinan kokemus on yks ja sama, ruisk on ruisk vaik sen voissa paistais. Jotkut vaan katsoo aiheellisex paisutella kaikkea, silmät säihkyy ja kaikes on olemisen sietämätöntä keveyttä ja hohtoo. Sen falskius paistaa Paulosta vaan super selvästi koska se on niin lattapäinen pauka. Suuret sanat ja pienet mielet on sillä ilosesti sekasin. Sekundahippi, eteläjenkki.

Stop press! Keskeytämme Paulon kolhinnan sillä nyt tulee -

Unisekvenssi:

Näin unta et mun muka joku entinen tyttöystävä oli keskustalainen presidentti. Mä olin tapaamassa sitä kultarannassa pesemättömänä parta ajamatta. Se tykkäs mutta kuitenkaan ei oikein tykännyt. Paparazzit tuli jonona perässä ja räpsi kuvia. Sekään ei oikein sopinut. Salissa pelattiin krokettia alamaisten kalloilla. Tää uni tuli jotenkin illalla luetusta el Paulon luvusta. Korjaan o Paulo, sehän on dago. Sen huomaa roikkuvista silmistä. Kai mä olin siinä unessa Paulo ja tää pressa oli Karla. Mäkin oon pieni ruipelo.

Trip information

Hippityttö lähtee taivaalle timanttijahtiin:

Peas, peas, absolute peas. We are peeing them, heavenly peas. LSD is giving us peas, farewell heebies jeebies, we rest in peas. We are our dreams, in the clouds, they are writing us some sms that we can't read. We bullshit on in love and peas. The italics are here just for effect.

- Are you paying attention?
- More or less. There is a lot of information: Switzerland, bicycles, the war, a kaleidoscope - could you simplify it a bit?

Yeah, keep it simple stupid. Say it with a KISS. Kylhä hippityttökin lopulta hiffaa et jos kaikki olis kaiken aikaa matkalla, ketään ei olis kotona laittamassa äijille ruokaa.

Samaan aikaan toisaalla ruipelo brassi kuulee sufipastorinsa neuvoja. Saavalin sumutuksen sana marssitetaan esiin: Sell your wisdom and buy a share with us for your soul to be filled with absolute nonsense. Because the wisdom of men and women is madness before God. Juurikin näin. Viisaus ja hulluus ei mahu samaan kalloon, siis viisaus ulos, hulluus tilalle. Hulluus on herran pelkoa.

Paulo ei ole ihan varma pystyykö se tähän, vaikka lähtökohdat olis hyvät. Mut toi tottelevaisuuspykälä vähän hankaa. No Patu puree hampia ja päättää jäädä suffeliksi. Pelkää sairaasti et Karla suuttuu siitä, sehän rakastaa mua hurjana. Vaan ei suutu, vähät välittää. No wonder, kumpikin näät rakastaa vaan itteään. Pikku narsistit. Pikku julmurit. Paulon sankarit.

Epilogi

Vittu, tässä läpyskässä tosiaan ON epilogi kuin el Zorrossa, sellanen oikee kuinkas sitten kaikille kävi loppupeleissä:

In 2005, when he was already a world-famous writer, Paulo went to Amsterdam to give an important talk. On the morning o the talk, he was interviewed on one of Holland's principal TV shows at his old hostel - since converted to a hotel for nonsmokers, expensive and with a small and well-regarded high-end restaurant.

Vautsi vau, olipa Paulo ja sen hostelli tehneet aimo luokkaretken yhdessä. Vaan entäpä Karla, jänisrukka?

He never again heard from Karla. He had a vague hope that Karla, knowing he was in the city [How? From TV of course! Everyone must have seen the show!] would show up to meet him. During the conference, he told part of the story found in this book. At a certain point, he couldn't help it and asked: Karla, are you here? No one raised a hand.

Jes mä voitin sen, riemuitsee Paulo paukuttaen selkään itseään. Oli se aika äijä, mut mä selätin sen lopulta, en väkisten vaan väsyttämällä. Eipä uskaltanut Karla täti enää näyttäytyä. Better that way.

No varmaan niin. Tuskin Karla ois halunnut esiintyä nolossa valossa Paulo paskiaisen valokiilassa. Vaik todennäköisemmin se oli vaan unohtanut koko itserakkaan brassiruipelon.

Kanihuumoria

:-/

Mystiikka ja huumori sopivat yhteen kuin Rauharanta ja viina. Kanin huumori on tahatonta.

Clandestino Menéndez, en su libro Cuadernos críticos, hablando sobre El alquimista, hace mención a la falta de sentido del humor del autor y critica el hecho de que Coelho esté convencido de saber verdades.[36]​

Ainoo mitä löytyy netistä sanoilla Coelho ja huumori on pilakuvia sen koheloista seinätauluista.

Happy

Paulo Coelho sanoo tehneensä syvän vaikutuksen Pharrell Williamsiin.
Sanoo olevansa sen inspiraatio.
Pharrelin renkutus Happy ja siihen tehdyt tanssivideot on mun lemppareita.
Mitäs ajatuksia teille tulee tästä?

Kirjassa Hippie kani on kirjoittavinaan kotiin vanhemmille :

Dont worry, Im happy, and soon you will understand why ... I will always find a way to make money. Im certain that my wife, the woman who is to be the love of my life, will accept my joy as the greatest blessing a man can give to a woman.

Mikään ei ole niin onnellinen kuin menestynyt narsisti. Ja sen puoliso. Epäonnistunut on tosi onneton. Puolisosta puhumattakaan.
Mitähän niiden siipat ite ajattelee? Tokko niiltäkään on kysytty.

Hippie sale

Paulo sells his hippie youth for a second round.
Vintage sale, colour postcards cheap from last century.
A stopped clock shows right time twice a day.
(Independent insight, signed: (c) Paulo Coelho.)
The hour and minute hands point to the good old time.
The goods are fine, never mind the best before date,
or the year, never mind Coelho's clock's second hand.

Teodikea, eli paholainen ja neiti Prym

Ollaanko me perushyviä vai peruspahoja? Ajattelen tässä vain izeäni, sanoo paholainen. (Terveisiä vaan Pauli Kanilta, mä oon taas täällä puhetorvessa!) Jos muutkin ihmiset on pahoja, tuntuu musta vähemmän pahalta. Jos muut on hyviä, ja mä vaan oon tämmönen paha, se on epistä.

Tää alku on vanhaa tuttua darwinia: pitäis päästä muiden kanssa tasoihin ja sitten ohize. Muu on epistä.

Tehdään siis koe Viskoosin kylässä, laitetaan kultaharkkoreppu syötixi. Kokeillaan onx "ihmiset", siis random 281 kyläläistä tässä perslävessä, hyviä vai pahoja, sillä et nyysiikö ne "mun" kultaharkot, tai tappaako ne maxusta, ihan sama kenet, molemmat on hirmu pahoja tekoja.

Jos "ne" on perushyviä, eli eivät lähde mukaan, kaikki on annettu etukäteen ylhäältä jo anteexi, ja on siis ihan sama mitä teet. Jos "ne" on pahoja, eli lähtevät, me ei saada mitään koskaan anteexi, joten taas on ihan sama mitä teet.

Tää dilemma on jotain kanin ihan omaa puppua, se ei ole kylä minkään kirkon oppia paizi kanin hippitemppelin. Moraalin tarkoitus on antaa keppiä ja porkkanaa, ohjailla apinoiden joukkotoimintaa. Mut eihän toi kanin dilemma voi toimia: keppi tai porkkana, ihan sama tulos, anything goes.

Juonessa on tietysti myös mukana kanin vakioteema tai märkä uni, keski-ikäisen varakkaan miehen ja nuoren neitsykäisen välinen mendelöinti. Tässä tuotantokaudessa ei tosin näytetä ize panoa.

Ja sit on näitä ainaisia koheloja satuja, Pauli jeesustelee enteillä ja vertauskuvilla.

Joku pesuainekylän paikallinen pyhä Savva uskoi että päältä ilkeä arabi Ahab on kiltti sisäpuolelta, ja niin se sitten olikin, koska tää on satu. Eli siitä tuli kiltti kun se ymmärsi hirttää tuhmia ja nuolla rikkaita. Typerä satu, ihan kuin arabin ilkeys olisi joku kyttyrä tai mutti, jonka kiltti länsimaalainen voi leikata vaan sanomalla ole hyvä. Jos edes sanois olkaa hyvät, pitäkää hiekkanne ja öljypumppunne, muttei sano. Vaan astuu peremmälle.

Ilkeä Ahab hylkäsi ilkeän elämänsä ja alkoi kehittää Viskoosin seutua kuin Inkeri Vehmas-Lehto Kouvolaa. Ahab on kyllä jutkunimi eikä arabi. Tää ilkeä Ahab oli kiskuri eli todennäköisemmin jutku. Koronotto on kiellettyä koraanissa, mutta se on jutkujen ja kristittyjen peruskauraa. Se myös soveltaa anteexiantopäivää, mikä on juutalainen kexintö. Siinä annetaan anteexi jahvelle vuoden ilkeilyt. Aloitetaan uusi vuosi molemmin puolin puhtaalta pöydältä, unohdetaan kaunat.

Samat vastakkainasettelut toistuu moraalijutuissa koko ajan, esim. kaupunki vs. maaseutu, aikuiset vs. lapset, rikkaat vs. köyhät, nuoret vs. vanhat, naiset vs. miehet, hyvät, pahat ja rumat, jne jne. Pitäiskö näistä tehdä joku wikipediatyyppinen luettelo?

Tän kirjan sievä neitonen, neiti Prym ei hirviä nyysiä tosta vaan paholaisen harkkoa, ei sixi, että se olisi väärin, vaan koska se ei uskalla, siinä voi käydä köpelösti. Siis mitä eroa? Se on väärin, koska siinä voi käydä köpelösti. Jos siinä ei voisi käydä köpelösti, niin kukaan ei myöskään ottais vahinkoa eikä suuttuisi, se olisikin finders keepers.

Toinen kanin lainatarina: Vinskin ehtoollistaulun jeesus ja juudas on sama hemmo, ennen ja jälkeen kuvissa. Opetus: voittajat on hyviä ja sieviä, häviäjät pahoja ja pyllyn rumia.

Juurikin niin. Kanin kirjat on moraalin basaareja. Koska se itse on niin ulalla, sieltä löytyy kaikenlaisia ulostuloja ja irtiottoja suloisena sekamelskana, kukin valitkoon sieltä omansa.

"Hyödytöntä kilpailua", sanoo pelkurimaiset ihmiset. Pelkurit vaan ovat ns. hyviä, koska pelkäävät olla rohkeasti pahoja, vastata pahaan isommalla pahalla. Tästä kohtaa löytyy taas aika tyypillistä sosiaalidarwinismia, oman elämän seppoilua. Onkohan kani tällä kertaa tätä mieltä, vai pöyhiikö se taas vaan hippien kierrätysaatekasoja?

Akryylissä ei ole kakruja, koska kukaan ei viiti tehdä niitä, se olisi "hyödytöntä kilpailua". Kaupunkilaisnuoret lisääntyy kuin kanit (ei siis kani, se on steriili), keskellä juhlia, kauniita vaatteita, matkoja, "hyödytöntä kilpailua".

Yks sivuhenkilö, Paksu Bertta elää miehensä henkivakuutuxen koroilla. Sen mies oli Wisconsinin hyvänahkaisin mezästäjä, varmaan kunnioitti tappamiaan eläimiä hiljaisella hetkellä. Tästä kani kertoo huvittavan tarinan. Heppu yritti antaa turisteille hyvän opetuxen et kannattaa pitää silmät auki ampuessa. Mut yx opetettava ampuikin sitä vahingossa niskaan ja se kuoli. Hah hah. Niskalaukaus. Tää on vähän kuin se maailman parhaaxi äänestetty vizi mezästäjän harhalaukauxesta: varmistu ensin että kaverisi on oikeasti kuollut. Blam, ok mitä seuraavaxi?

Bertta "näkee" asioita. "Mä nään", se sanoo. Kun sen mies heitti lusikan nurkkaan, joku lapsi näki vainaan hautakiven takana lusikka kädessä. Siis se lapsikin "näki" saman minkä Bertta. Siitä lähin Bertta istui pihalla kaiket päivät "näkemässä" väkeä kuin Riitta Roth, tai Rousseaun Wolmar. Eikä siinä kaikki, sen mieskin istuu siinä vieressä, tosin näkymättömänä, ja "näkee" asioita ennalta. Se "näkee" et Wisconsinin pankki on kohta konkassa, Bertta ehtii just siirtää varat talteen toisaalle. Se on varsinainen noita.

Piru ja neiti Prym nokittelee sateessa haulikon kanssa metsästäjien pienessä ovelassa muoviteltassa, osoittelee sillä toisiaan pupu housuissa, on pelkureita. Mitähän tää kaikki kanin mukaan osoittaa? Mystistä.

Piru onkin asetehtailija, se puolustelee asetehtailua, aseita on aina ollut kivikaudesta lähtien, ja niillähän pidetään nytkin vaan järjestystä yllä. Ei kai vanha vasemmistohippi ole voinut näin paljon kääntää kelkkaansa? Mut kyllä se vaan on mahdollista, onhan se nyt porho, pitää pohattojen puolta. Siitä on tullut paholainen.

Njaa, tässä kerrotaankin tän surullisen pirun elämäntarina. Se oli upporikas asekauppias, tosin rehellinen reilun pelin rohmu kuten Roope Ankka, jonka perhe kidnapattiin lunnaiden toivossa. Kokemattomat nuoret terroristit listi koko konkkaronkan äijän pyssyillä ja sitten poliisi listi terroristit samoilla torrakoilla. "Kadotin jotain joka on ihmiselle tärkeintä", se valittaa, nimittäin uskon lähimmäiseen (perhe jää hopealle, niinhän Jeesuksellakin). Kai se oli uskonut et terroristit ei osuisi lähimmäiseenkään, sen tekemillä aseilla. Täähän oli Hararinkin pointti: usko on luottoa, sen varassa toimii taloudellinen yritteliäisyys. "Nauroin ja itkin jumalan ironiaa," sanoo se. Aika absurdia. Sen jälkeen siitä tuli paha kuin Silppurista väriammeessa, siis entistäkin pahempi.

Sentimentaalista soopaa seuraa, kani tunteilee kuin lähisukulaisensa rusakko (Julien kirjoittaja). Olis muka tärkeää tietää, oliko terroristeilla edes 0.1 sekunnin moment d'attendrissement ennenkuin ne lasautti perheen hengiltä. So what?

Miksi juuri minä? Miksei kukaan muu? Voi nössö sentään, kysyy piruparka. Typerä kysymys. Miksi ei? Vastaus on yleensä yxinkertainen: sattumalta. Sun kohdalla enemmänkin kuin sattumalta, pakkox oli tehtailla aseita ja riistää niilla törkeästi, tehdä eläimistä riistaa.

"Verenhimoiset nuoret raukat, mixi ampuivat, vaikka näkivät et mä olin jo voitolla?" Kysytkin vielä, vaikka ize vastasit: pitäis päästä muiden kanssa ensin tasoihin ja sitten ohize. Muu on epistä.

Tässä opuxessa on Kanin kirjoitustyyli vähän muuttunut. Silosäkeen rampatus on vähän vähemmän läpitunkevaa, mut se voi riippua myös kääntäjästä, luen tätä suomexi. Juonenkuljetus tuo päällimmäiseksi mieleen Tapio Vilpposen eli Juan Batiste Montabuanin (kuten puolisivistynyt E. Saarinen lavastaja Royn kirjailijanimen väänsi). Samanlaista italowesternimäistä mahtailua on nyt sen diktiossa.

Mut taas kerran tän lavastajan plagijoijan juoni on täyysin perseestä. Miten muka todistaa onx Villanuevan kylän asukkaat kilttejä vai tuhmia, se tekeekö ne suht pienen ja erittäin epäluotettavan voiton takia henkirikoksen? Enintään se todistaisi tyhmyyttä, tai vielä paremmin, kuinka huono herra Kani on laskuopissa, vaikka nettoo roskakirjoillansa miljoonia.

22 kg * 43 Ke/kg kullan nykyhinnoilla, eli vähän alle 1M euroa, jaettuna 281 hengellä tekee alle 3400e per henki, kuukauden tienesti nykyisillä keskipalkoilla. Jos sen sijoittais vaikkapa Kani Oy:n osakkeisiin 10% tuotolla, siitähän tulisi, hetkinen, melkein euro päivässä, miinus verot. Kelpo eläke.

Ylipäänsä kiltteys ja tuhmuus on defaulttiasenne, jonka taustalla on pitkän ajan kannattavuuslaskelma. Sitä ei itse kukin ole välttämättä edes tullut tehneeksi, mutta sen oikeellisuuden voi enimmäxeen todeta, jos lähtee siitä poikkeamaan selvästi.

Ei tosiaankaan kanzi lähtee nirhaamaan ketään noin pienen palkan toivossa, eikä se varmastikaan myöskään tunnu kivalta. Tottakai se tuntuuko joku teko kivalta vai ei on osa sitä koskevaa kannattavuuslaskelmaa. Tätä yritin jossain aikaisemmin jo tolkuttaa. Turha koittaa jollain tollasella typerällä tempulla koittaa "paljastaa", millasia ihmiset on muka "oikeesti". Ne on "oikeesti" just sellasia kun ne on normipäivänä, usko pois. Joskus kilttejä, joskus tuhmia, riippuen siitä mikä milloinkin tuntuu hyvältä tai oikealta siirrolta. Hyvä ja paha on vaan peitenimiä meidän (mun) ja muiden (sun) edulle. Tämmöinen omituinen testi, hyvän ja pahan tiedon puu, tai joku MIT:n moraalikone, ei todista mitään sen kummempaa kuin muut tilanteet. Nää moraalipellet vaan rakastaa niitä, esmes jehova, kohelo ja rusakko. Wolmarilla oli just tämmösiä temppuja, se testas ihmisiä kuin Pikin ilkeä pikku cheef.

Oikeesti (siis kanin oikeesti) tää vieraspaikkakuntalainen äijä ei ole ize piru, vaan piru asustelee sen päässä, vasemmalla puolella. Sieltä se kuiskuttelee, että maailma on vaan jumalan huono vizi. Ei se ole vizi, se vaan on, vizi on se ajatus että se olis jonkun apinamaisen olennon keksimä, läpällä tai vakavalla lärvällä.

Kani luettelee tyyppejä, joiden pahin synti on kanin mielestä, että niitä pelottaa. Täähän on ollut kanin oma skizo pienestä pitäen, se on nimenomaan pelokas ruipelo pikku kani, jonka wiixet väpättää pienimmästäkin vaaran merkistä. Ks. esim Hippie kirjan muistelmat.

Sen yhä toistelema sanoma on Peukaloliisalta: Sä pystyt vaikka mahdottomaan, usko sydämees vaan. Sillä kävi käsittämätön pulla itellään, vaikka olikin tyhmä pikku pelkuri, ja nyt se nettoo miljoonia jakamalla vielä tyhmemmille tätä voittosanomaa. Vaikka oikee sanoma olis: sulle käy hyvin, jos sullon pulla, se on kaikki sattumaa.

Hassuin piirre tässä on, että nyt luettavan kirjan piruparkaa ei lohduttaisi se et toisetkin olis pahoja, vaan että niille kävis yhtä huonosti. Ei se vielä liity kiltteyteen tai tuhmuuteen. Tottakai se lohduttaa kun muillekin käy huonosti, voi päästä muiden kanssa tasoihin ja sitten ehkä ohize.

Täs näyttääkin olevan ekvivokaatio sanojen paha ja hyvä suhteen. Narsistia matoa kiinnostaa vaan paha ja hyvä mulle itelle, siis kiva vastaan kurja, eli siis voitto ja tappio yhden hengen pelissä. Sen pelissä ei oikeastaa ole edes muita pelaajia, se pelaa yksisteen luontoa vastaan. Luonto on kaikki muut kuin se ize kimpassa, jotka koittaa estää sitä voittamasta kaikkea, tahalteen tai vahingossa ihan sama. Kaappi johon lyön otsani on ilkeä, se ansaizee nyrkistä, ja saa. Tää on alkeellista.

Kohelo myllää tän tyynesti yhteen moraaliseen hyvään ja pahaan, eli ilkeyteen ja kiltteyteen, joka koskee kahden tai useamman hengen pelejä. Tyyppi on ilkeä tai kiltti sellaisessa pelissä ihan tahalteen, jos peli on nollasumma tai ei ainakaan win-win, silloin toinen tieten tahtoen koittaa vähentää toisen voittoa, koska toisen voitto on sen oma tappio. Tää on eläimellistä. Ja darwinistista.

Kolmas hyvän ja pahan laji on reilu vastaan epis. Tässä ajatellaan vähän niinkun saman perheen lapsia, joille vanhemmat jakaa lauantaikarkkia. Jos Petteri saa enemmän kuin mä, se on epistä. Syyllinen on tässä jakaja. Se ei ole oikeudenmukaista, vänisee mielestään vähemmän saanut. Se on kurjaa, ja jakaja on ilkeä. Tää on lapsellista.

Tai nilkkimäistä. Tää on vähintään kolmen hengen peli, triangelidraama, kaksi saajaa ja yksi jakaja. Se jakaja on joko joku kiltti isä (niin, harvemmin niinkuin meillä äiti), rikas joka antaa omastaan, tai joku nilkki, palkattu erotuomari. Sillä on valta, voima ja kyseenalainen kunnia.

Hulluinta on että kaikille ei voi antaa yhtä paljon, jos ne on darwinistisia. Ne on siihen tyytymättömiä. Darwinistiset pelit on win-lose, pelaajat haluu päästä yxin maaliin, olla munasolun impregnoiva siittiö, täytyy lisääntyä ja täyttää maa. Tasajaossa ei ole voittajaa, ja darwinin onnen määritelmä edellyttää nimenomaan hajurakoa. Asian voi hoitaa uskottelemalla lapsille, että isot ja pienet on eri rotua, ne ei kilpaile samassa sarjassa, vaan kuuluu eri ekolokeroon. Isompien (tai pienempien, tai miten vaan) kuuluukin saada enemmän, toisten (eriväristen, vääräuskoisten, tuhmempien) vähemmän. Se on oikeus ja kohtuus, palkka ansioiden mukaan. Tää oli Julien lastenkasvatuxen idea. Ja säätyjen.

Kohelo mato narsisti pohdiskelee teodikeaa, mix mulla kävi hurja pulla ja muilla vähemmän, ei että valittaisin, kysyn vain lukijoiden puolesta. Mul on kivaa, mä oon kiltti, mut onx se reilua? No kaikki ei voi ansaita vitusti enemmän kuin muut, se on vaan niin. Suurin osa lukijoista joutuu kohtaamaan kaikki ne vaikeudet joita kohtaavat (häh?), joita elämä ja muut ihmiset kohtelevat usein epäoikeudenmukaisesti ja joiden on taisteltava pystyäkseen maxamaan lasten koulunkäynnin ja ruokapöydän antimet. Nekin haluaisi lähtee vetään kuin kani kultaharkkoineen. Osaansa tyytyväinen, henkisesti köyhä väki. Vitun kohelo, hengen pohatta.

Piki pohtii samaa: mix iso ja pikku seeffi on epixiä, siskot ilkeitä, ja mun elämä on kurjaa? Mix? Mix? Mix? Älä japita, sanois Pirkko tähän. (Sanois mullekkin, tai niinkuin Seija älä paasaa.) Tätä kysymystä kani lähti jauhamaan n:nnen kerran, tutulla jäljittelemättömällä taidollaan.

Perinteinen vastaus teodikeaan on et sullon kurjaa, koska sä oot ollut ilkeä, tai josset sä, niin sun esi-isät, oliko se kolmanteen vai neljänteen polveen saakka. Tää selittää miks pikkuvauvoillekin voi käydä kalpaten. Kaikilla on kurjaa, koska me ollaan perusilkeitä, perisyntisiä, se on ihan geeneissä. No sehän on ihan totta, paitsi toi "koska" sana. Ei se ole mikään rangaistus eikä vika, se on tän elämisen piirre. Eikä me aina olla ilkeitä, enimmäkseen vaan silloin kun on jotain kilpailtavaa, eli nollasummapeliä. Vatsa täysinä ja pussit tyhjinä voidaan olla kilttejä. (Naisille myös pussit täysinä.)

Kysymys pahan alkuperästä on primitiivistä ajattelua, se on vähän sama kuin kysyis voix pierun vangita paperipussiin ja maalata sinisexi, tai mixei pippelissä ole luuta. Kazooko ihminen silloin kun se laittaa silmät kiinni? Tuleeko oraville tikkuja jalkaan kun ne kiipeävät puussa? No ei, nää on sentään suht mielekkäitä kysymyxiä, vaikka lapsellisia.

Mut lapsilla on myös näitä primitiivisempiäkin kysymyxiä, ajatusvirheitä, niinku minne pimee menee kun tulee valosaa, tai minne ihminen menee kun se kuolee. Näiden kysymysten premissit ei ole kunnossa. Pitäis sanoa kuin Eski: hetkinen hetkinen, premissoidaan tilanne. Tai kuin Wittgenstein: kieli on niissä mennyt lomalle. Syytä kysyä kuin Saku: Paraneekohan mun kieleni. Tuskinpa. Uusia lapsia syntyy sieltä toisesta päästä koko aika, varustettuina samanlaisilla mielillä ja kielillä. Koko touhu alkaa alusta, koska moraali ei ole geeneissä. Se on moraalille määritelmänomaista, moraali on meemejä.

Kohelo luettelee vinon pinon erilaisia helvettejä, kylmiä ja kuumia. Se tykkää eniten selityxestä, että perkeleet on epäonnistuneita tyyppejä, luusereita jotka haluu vaan panna vahingon kiertämään. Kateita surkimuxia. Menestyneet hemmot tapaa niitä joka paikassa, ne on ärsyttäviä.

Mamumies älähtää: "Jumala, en ansainnut sitä mitä minulle tapahtui. Jos sinä teit minulle niin, minä voin tehdä niin muille. Sitä kuzutaan oikeudenmukaisuudexi." Paholainen säikähti mutta päätti pysyä vaiti, se ei voinut näyttää pelkoaan. Mies herjasi jumalaa ja selitteli tekemisiään, mutta ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen paholainen kuuli miehen puhuvan korkeuksiin. Se oli paha merkki.

Hehe, oikeudenmukaisuudexipa hyvinkin. Sitähän se on. Aristoteleskin sanoi että oikeudenmukaisuus on voiton jakoa voimasuhteiden perusteella. Kosto elää, tit for tat, tasoitetaan tilit, maxut kiertämään. Pääsee muiden kanssa tasoihin ja sitten ehkä ohize.

Ylöspäin puhuminen on kyllä paha merkki, kohta se varmaan alkaa kuulla sieltä ääniä. Kadulla näkee nykyään usein mutiaisia ja karvakäsiä, jotka näyttää puhuvan tyhjälle. Ize asiassa niillä on handsfree puhelimet, joilla ne pitää yhteyttä kohtalotovereihinsa. Muuten niillä oliskin tosi yxinäistä, kantaväestö välttelee niiden kazetta.

Oikeudesta heiveröiset hakee tasoitusta, niinkuin veljessarjan pahnanpohjimmainen hukkapätkä Kimmo Koskennieni koripallon pelisäännöistä. Muut tekee sille tilaa korin alla et se pääsee heittämään. Ohi menee mutta menköön, on noudatettu sääntöjä. Mix heikot sitten saavat oikeutta, koriinheittopaikkoja? Kai joukkueeseen tarvitaan tietty määrä veikkoja. Joukko heikkoja voi sitäpaizi toimia joukkovoimana. Yhdessä ne saa pidettyä jonkinlaisen reviirin. Sellaisen jäsenenä voi saada armoa, joka kuten tunnettua voi käydä oikeudesta.

Aika narsisti on neiti Prym. Kuten kohelo izekin, se tykkää kuvitella miten tuhannet muut ihmiset ihailevat sitä sikana. Näin esim. kanin uudemmissa kirjoissa, joissa se miettii, tietääköhän kaikki Sysmässä, miten hienot talot meillä on Helsingissä.

Valaslaivan kapteenin kaima kertoi kaskun taivaasta ja helvetistä. Helevettiin ei saa tuoda ihmisen parhaita ystäviä kuten hevosia ja koiria, no pets. Taivaassa ei ole yhtä hienoa, mutta lemmikit on tervetulleita. Taivaassa ei ole allergioita. Ne jotka on kilttejä eläimille on kilttejä myös apinoille. Fair enough. Miten se liittyy tässä mihinkään on epäselvempää.

Tässä kohtaa on vähän leikinlaskua, menestynyt kani ei ole enää ihan yhtä vakavikko. Se sallii izelleen vähän vapauxia, pientä pilantekoa pyhistä asioista. Aika rennost noidat ja vainajat heittää läppää pahasta ja hyvästä, eikä kauheasti spennaa käykö lopultakaan oikein vaiko vasein. Kanille on joka tapauxessa käynyt hyvin.

Tehdään pilkkaa kylän herrasväestä, jotka myisi sielunsa 11 kultaharkosta. Sillä muka Winsconsinin asukkaat ja niiden lapset pärjäis loppuikänsä. Alle euro päivässä per nuppi. Halpaa on eläminen missä tää Viskoosi nyt onkaan, brasseissako vaiko ehkä Pyreneillä. Siellähän kani bunkkaili kai aikanaan, siellä on enää mezästäjiä ja turisteja. Ja oli kelttejä. Olisitko keltti ja ojentaisit suolaa.

Juu tää pelko on Paolo Coelhon fix idé, sitäpä se mutustelee yhtenään. Pelko on sen perisynti, se estää jopa tekemästä muuta tuottavampaa syntiä. Nettiuutisissa Trumpin virkamies ampuu kovilla nimettömänä puskasta: pressa on kuin 12-vuotias lennonjohtotornissa, tai pihalla säntäilevä housuton setä kuten Calleri. Trumpin mielestä tää on pelkurin jänishousun sepitettä. Presidentti ei ole pelkuri. Se on rohkea kuin HC Andersenin keisari. Ei se pidä mitään kanihousuja.

Pelleiltyään tovin puussa pahaa sutta paossa kuin apinat, neiti ja herra saavat nuotiolla valaistuxen hetkiä: herra tajuaa et se on täysi paska, ja neidin vika on et se leikkii uhria, eli pelkää toteuttaa sen unelmia. Niiden kotipaholaiset pelästyy: sielun temppeliin on tullut reikä, ulosmenotunnelista näkyy valoa. Herran pelko on viisauden alku, ja neidinkin.

Kirjan motto on tää pätkä Luukkaasta, missä Luukas panee Jepen suuhun tän: "Mix sanot mua hyväx? Vain jumala on hyvä." Häh? Onx Jeppe paha? Lipsahtaax se tunnustus tässä siltä epähuomiossa? No ei, täähän on dialogipeli! Mixi-kysymyxestä ei seuraa et väite ei ois totta, enintään voi praktisesti päätellä, et se kaipaa selitystä. Vain jos kysymys on retorinen eli selitystä ei ole, väite on valetta.

Mut jepellähän ON mielestään hyvä selitys, jonka se sanoo seuraavassa suunavauxessa: vain jumala on hyvä. Eli jos mä oon hyvä, niinkuin sä osuvasti just sanoit, niin mä oon jumala. No tarkkaan ottaen oikeastaan mä oon vaan jahve junior, superman tattoon poika, mut mä ja mun iskä (ja pyhis kolmantena) ollaan tavallaan samixia. Vaikea selittää, mut niin se on. Ehkä jeppe sai tän idixen just tässä. Nerokasta. Samanlainen retorinen trikki oli sen "sinäpä sen sanoit", ylipapille ja juuttaalle. Niinpä. Leukavasti laukaistu. Se osas nää. Dialogipelimies.

Kohelo lukee raamattua muutenkin kuin piru hyvää romaania. Kirjan pappi tekee saarnassaan huonon jobin, väärä profeetta. Jobi nimenomaan EI kironnut jumalaa, vaikka vaimo ehdotti, se ymmärsi mihin pomo vetää rajan. Six kai päällikkö lopulta leppy sille, anto rahat takasin, teetti lapsistakin kopiot. Oishan se ollut outoa jos rupisen jobin raippaus ois tehonnut kaikkivoipaan testaajaan.

Jehova tykkää testailusta kuin Pikin pikku cheef: Aatami ja Eeva, Aapraham ja Iiisak, Jopi jalkapuoli, J. Nasaretilainen, näitä piisaa pikku marsuja, tässä on vaan osa. Koettelee vaan ei hylkää herra, ei päästä irti kirveelläkään.

Tähän asti ei ole selvinnyt mitä mieltä kani on, ollaaxme perushyviä vai pahoja, murmur juomaa vaiko Fosteria. Se et hyviä, ois hippimäisempää, päinvastoin oisi katollisempaa. Kohta nähdään minne kanin korvat kallistuu. EVVK, oikeestaan.

Välillä tuntuu et Patu ei edes ota kantaa, kunhan panee sanaa toisen perään ja kerää rojalteja. Kummat on söpömpiä, shettikset vai varsat? Ottakaa kantaa!

Patu ei nähtävästi tykkää papeista, pormestareista eikä muista pikku silmäätekevistä, kun niistä tulee operetin konnia. Ne meinaa nirhata joutavan Paxun Bertan.

Kani kertoo charitykaskun papista, joka jelppii vaan niitä jotka jelppii izeään, eli lähtee vapaaehtoisesti risusavottaan. Perinteistä jo tutuxi tullutta seppotuubaa. Onko ex-hippi liittynyt vaurastuneiden vuohilaumaan, vai mäkättääkö tässä vaan paha pappi varoittavana esimerkkinä?

Ei perhana, juoni senkun sakenee, tästä tulee entistä farssimaisempaa enkeli-piru-ottelua, kuin Pratchettin ja Gaimanin Good Omens ilman läppiä. Elefantit vuorten yli lampaat päänsä päällä peruukkeina. Jaxaakohan tätä loppuun vaikkei ole paxu kirja, Berttaa laihempi.

Kohelon pyörittelyistä ei tule loppua, milään ei näytä johtavan yhtään mihinkään. Toisaalta ja toisaalta. Siinä on kyllä ainesta hipixi, vaikkei papixi. Kanin uskonto on näät hippiys, se on: varasta kaikki mikä lähtee irti ilman hälytystä, myllää yhteen, siisti vähän ja myy käytettyjen aatteiden myymälässä uutena, afgaaniturkissa haisten pössyltä, kudottu oranssinpunakeltainen munapussihattu pömpöttäen rastaletin päällä.

Pahasta ei koskaan seuraa mitään hyvää? Se on puppua. Yhden paha on toisen hyvä, siis sekä pahasta että hyvästä seuraa sekä pahaa että hyvää.

Kani ei tosiaankaan osaa laskea. Jos Berttaan jää noin viisisataa lyijyhaulia, se tekee noin puoli kiloa lyijyä, paljon vähemmän kuin noin paxussa noidassa on verta, eikä enemmän, niinkuin se laskeskelee.

No eihän siitä Bertan lahtauxesta mitään tule, koska viskolaisia alkoi pelottaa, ihan syystä, koska ne ois jääneet kiinni kultaa muutettaessa rahaksi, mistä Prymin neiti niitä aiheellisesti muistutti. Pelko voittaa sekä pahuuden että hyvyyden.

Flight or fight? Turvallisempaa on lähtee vetää, neuvoo P. Coelho, liueta mieluummin kuin laota. Ja koska elämä on satua, neiti Prym saa siitä vielä palkinnon, nimittäin vieraspaikkakuntalaisen setämiehen ja repullisen kultaharkkoja. Paxulle Bertalle pystytetään korvauxex kivusta ja särystä suihkukaivo, jossa se pissii pormestarin suuhun. Häpi end.

Eli hyviäkö vai pahoja, who cares, se on jo ihan unohtunut, ja rohkeuskin on kyseenalaista. Pelosta tulee salonkikelpoista, kun sen nimexi pannaan izehillintä. Niinkuin imugeeni Savvalla, jonka teki mieli myydä usko kullasta, mut hillizi izensä, teki mieli panna kokottia, mutta hillizi izensä, ja teki mieli sanoa rumasti ikävälle ihmiselle, mut hillizi izensä kuin Pirkko, ei sanonut mitään, oli ihan hiljaa.

Peruspahuus ja perushyvyys on yhä tyhmä kymysys kuin onko maapallo, taivas tai meri perussininen. Kaikissa sioissa on pikkuisen likaa; maapallo on läheltä kirjava, vaikka avaruudesta kazoen voi näyttää siniseltä.

Sen pituinen se. Siis kanilla. Jos sillä olisi ollut pitempi, olisi tää paasauskin jatkunut.

Politiikkaosasto

Darwinin ohje

Darwin sanoo, sinun jumalasi -
no ei sentään, vain pelinohjaaja
selventää ohjeistusta, pelin sääntöjä:
Kilvoittele hyvä luonnon kilvoitus.
Pääasia ei ole reilu kilpailu,
vaan että susta tulee voittaja.
Ei riitä että olet hyvä, sinun pitää
olla parempi kuin kilpailijat.

Niiden pitää olla sua huonompia.
Sun täytyy voittaa, niiden hävitä
rökäleesti rynttääntyä sun jalkoihin.
Hajurako tarvitaan, se vasta antaa
sulle siunauksen, lisääntymisedun.

Sanon tän nyt teille kaikille yhtä aikaa,
että ymmärrätte ruveta rökittämään
toisianne apinan raivolla, tai ehkä
hienostuneemmin. Annettiinhan teille
isot aivot juuri tätä varten, jotta voitte
hankkia sitä hajurakoa toisiinne
käyttäen jotain ovelampaa keinoa.
Hymyillen salaa ähisten osaatte painia
ottaa mittaa toisistanne sulassa sovussa
lyötte kättä kivi tai pyssy selän takana
tapatte lapsen kun äiti katsoo muualle.
Se on viidakon laki, ei siinä mitään.

Lisääntykää ja täyttäkää siis maa
itsellänne ja loputtomilla kamaläjillä.
Taloilla, teillä, autoilla, telkkareilla,
luureilla, pesukoneilla, ilmastointilaitteilla,
jätteillä, muovilla, meikeillä, myrkyillä,
öljytuotteilla, kasvihuonekaasuilla.
Pilatkaa laivoilla meret, ilma lentokoneilla,
juokaa vedet, syökää kalat, ajakaa taivaalle romua.

Vainotkaa muuta luontoa kuin kiivas jumala.
Hävittäkää kaikki muut eläimet sieltä,
syökää maistuvat, tappakaa vaaralliset,
tarpeettomat kilpailijat, pedot ja loiset.
Kaatakaa metsät, kasketkaa viidakot, kitkekää
ravinnoksi kelpaamattomat kasvit, rikkaruohot,
polttakaa maa paljaaksi ja elottomaksi
niin on siellä helpompi teidän ajella.
Muu elävä on pallolla ihan teitä varten.
Se on voi jos niille käy siinä kalpaten.
Ne hävis selviämisleikin, te voititte.
Sopupeli on vastoin Darwinin sääntöjä.

Jos te sitten lopuksi itse kuolette nälkään,
tapatte toisenne yksin tein sukupuuttoon,
sotiin, nälkään, tauteihin, paistutte
kuumuuteen, tukehdutte tai tulvaan hukutte,
sekin on voi, tuli umpikuja taas
tästäkin kokeilusta, mut ei haittaa.
Näitä on nähty hirmuliskoja, häviäjiä.
Mulla alkaa kohta uusi testierä,
torakoilla tai termiiteillä ehkä,
mitä nyt jäänee teiltä jälelle,
en ole vielä päättänyt, - no ei,
siis konsultoinut ohjetta.

Politiikka on likaista peliä

Tviitit ja muu sometus
ja reaaliaikaiset videoinnit
paljastaa hallituille, mitkä
konnat ja typerykset niitä johtaa.

Vois kuvitella et tästä seurais
joku skandaali, kun jengi huomaa
et keisareilla ei ookkaan vaatteita.
Likaiset kyrvät vaan heiluu tuulessa.

Mut mitä vielä, jengi on et ihan jees.
Omat konnat tuntuu vielä omemmilta
ja jotenkin läheisemmiltä
kun saa seurata konnailua läheltä
ja näkee et ne on ihan yhtä tyhmiä
ja yhtä konnamaisia kuin me itse.

Kansanedustajista tulee olla
vähintään edustava määrä konnia,
ja typerykset yksinkertaisena enemmistönä.
Valtioiden johtoon valitaan isoimmat emäkonnat,
ja niiden törkeille tempauksille hurrataan.

Britannian pääministeri rikkoo perustuslakia ja vittuilee päälle, vaatii parlamentin eroa. Mepit huutaa täyttä kurkkua kuin mölyapinat. Vetää turpiin toisilleen, tulee stiff upper lip. OOODÖÖÖ!!!

USAn presidentti pilkkaa julkisesti aspergerlasta ja lupaa kiihdyttää ekokatastrofia. Jakaa kamuilleen lupia viimeisten isojen eläinten tappamiseen.

Leijonaa mä metsästän tahdon saada suuren, laulattaa krunikassa äiti lasta ökyrattaissa. Lapsi ei laula mukana.

Hyvä vaan jos riittää lämmintä, jäät sulaa ja ja vesi nousee. Grönlanti vihertyy, löytyy lisää öljyä, mahtuu lisää laivoja kuljettamaan uuden Amazonin pakettivirtaa kaikkialle maailmassa.

Brassijohtaja kieltää puuttumasta entisen Amazonin polttamiseen. Ei nää oo mitkään maailman keuhkot nää on meidän vesakoituneita peltoja. Nää on meidän maita, me ne myrkytetään.

Isänmaallisuus on jälkeen valttia.
Globalisaatio kulkee ravunkäyntiä.
Se on sentään edes hyvä asia.
Senhän saattoi kyllä ennustaa,
kun pelimarkat vähenevät pelistä.

Kestävä kehitys on yksi iskusanoja joka saa jengin poistamaan varmistimet. Ku klux klan. Jenkit epäilee et se on kommarien salaliitto vapaan kapitalismin pään menoksi. Tämmöisen ekonatsin korvissa se kuulostaa talouskasvun eli luonnon ryöstön jatkamiselta vaan sordiino päällä.

Maapallo on saastunut likaisesta pelistä. Se ei kestä enää yhtään enempää kehittämistä. Nää apinat on jo kehittyneet tarpeeksi. On yhdestoista hetki tän lajin taantua.

Etusivun uutiset

HS uutisoi etusivun värikuvin 26. syyskuuta 2019:

Selin kameraan

Markus Selin, supermarsu, kuvassa,
Renny jalat harallaan (ei näkyvissä)
sen takana sataprosenttisesti,
muistelevat menneitä tähtihetkiä,
menneitä junia, kovaks keitettyjä munia.
Mahtavien menestysten muistot kultaa
Markuksen upeet oranssit nenälasit.
Päälaki on harvennut, naama levinnyt,
Levinnyt kai persekin, ei näy edestä.
Mut näkymät peremmälle laajentuneet,
se selviäis kun olis selin kameraan.

Sata prosenttia nollasta on nolla.
Vähän enemmän kuin Harlin, täysi nolla,
on siis tää kokki ravintola kakkosen.
Itse asiassa äärettömästi enemmän
on nollaa kakkonen. Sitä kelpaakin
muistella näin loppukaarteen alettua,
Kun rojalteista on vielä jotain iloa.
Sen jälkeen saakoon countdown jatkua.

Apinat kinaa

Squeak squeak, whoo-hoo!
Uuden maailman apinat vihreellä oksalla
kinastelee Ukrainan puheluista.
Kuka on konna, konnempi, kuka konnin,
Kenellä on useampia tuomareita,
ostopelaajia omassa tiimissä
näyttämässä tyylipisteitä mahalaskusta.
Kyllä on hävyltä jo häntä poikki,
se puuttuu tyystin näiltä kädettömiltä.

Keskustatunneli on kaatumassa

Tunneli voi tukkeutua, lysähtää kokoonkin,
mutta miten se voi kaatua? Eihän se ollut pystyssä.
No sotilas voi kaatua, vaik ryömii mahallaan,
tai vetäessään unta palloon pitkällään.
No kai sit voi kipata tunnelikin,
vetää henkselit omiensa puolesta.
Kaatua yksityisautoilijoiden edestä.

Kaks luihua, patamusta konna edessä,
setelinvihreä velmu viurusilmä oikealla,
kiistapukareina eri gryndereiden leivissä,
ottaa ännännettä erää keskustatunnelista.

Tai hei, voihan tunnelikin olla pystyssä
ja myös kellahtaa muun muassa,
Jos se kulkee pystyasennossa jonkun sisässä,
joka sitten kellistetään selälleen.
Varmaan arvaattekin mitä tuli mieleen,
lainasin tän ajatuksen Donald Trumpilta.

Julkinen mielipide

Wikipediasta löytyy julkisesta mielipiteestä useiden julkisuuden asiantuntijahenkilöiden mielipiteitä.

The term public opinion was derived from the French opinion publique which was first used in 1588 by Michel de Montaigne in the second edition of his Essays (ch. XXII).

The French term also appears in the 1761 work Julie, or the New Heloise by Jean-Jacques Rousseau.

The emergence of public opinion as a significant force in the political realm can be dated to the late 17th century. However, opinion had been regarded as having singular importance since far earlier. Medieval fama publica or vox et fama communis had great legal and social importance from the 12th and 13th centuries onward. Later, William Shakespeare called public opinion the "mistress of success" and Blaise Pascal thought it was "the queen of the world".

In his treatise An Essay Concerning Human Understanding, John Locke considered that man was subject to three laws: the divine law, the civil law and most importantly in Locke's judgement, the law of opinion or reputation.

He regarded the latter as of the highest importance because dislike and ill opinion force people to conform in their behaviour to social norms, however he didn't consider public opinion as a suitable influence for governments.

In his 1672 essay On the Original and Nature of Government, William Temple gave an early formulation of the importance of public opinion. He observed that "when vast numbers of men submit their lives and fortunes absolutely to the will of one, it must be force of custom, or opinion which subjects power to authority".

Temple disagreed with the prevalent opinion that the basis of government lay in a social contract and thought that government was merely allowed to exist due to the favour of public opinion.

An institution of central importance in the development of public opinion, was the coffee-house, which became widespread throughout Europe in the mid-17th century. Although Charles II later tried to suppress the London coffeehouses as "places where the disaffected met, and spread scandalous reports concerning the conduct of His Majesty and his Ministers", the public flocked to them.

Herlinin sanomat ja muut vitun mediat edustaa julkista mielipidettä. Ne käyttää julkista harvainvaltaa, päättää puheenaiheet, keksii kansalle mielipiteitä, kohuaiheita, klikkiotsikoita, puhuu kansan suulla kysymättä lupaa. Tämän päivän coffeehouse on sometin. Siitä valtamedia ei tykkää, se on populismia. Eli raha ja valta ei pysy niiden handussa.

Suomalaiset on naiveja, 60% luulee että mediassa painettu (tai klikattu) sana on totta, mustaa valkoisella (nyttemmin värikuvina). Ranskalaisista ja jenkeistä enää pieni vähemmistö. Mut niinhän ne vähän aikaa sitten vielä uskoi Raamattuun. Ja kirkon seinille maalattuihin pirunkuviin. Asiaa auttaa, että vasemmistolehdet saatiin ryssän romahduksen jälkeen hengiltä ja Yle hallituksen kontrolliin. Ei kuulu enää soraääniä. Vaihtoehtoisia totuuksia.

Julkinen mielipide on muillakin apinoilla, ne huhuilee kuorossa harmaaselille yläoksilta. Se on turvallisempi ja toimivampi keino alamaisille kuin yhteiskuntasopimus.

Julkinen mielipide on apinoiden punaisesta perseestä. Ja hitsi se toimii! Julkkikset saa paljon helpommin punaista persettä kuin tavikset. Tosin tää ei takaa kestävää onnea, niinkuin ei monet muutkaan asiat jotka tulee laulaen. Niillä on taipumus myös mennä viheltäen. Mutta se takaa maistuvia hetkiä, kuten taannoinen hampparikiska Kouvolassa, joka myi takaa maistuvia burgereita.

The success of Julie delighted Rousseau; he took pleasure in narrating a story about how a lady ordered a horse carriage to go to an Opera, and then picked up Julie only to continue reading the book till the next morning. So many women wrote to him offering their love that he speculated there was not a single high society woman with whom he would not have succeeded if he wanted to.

Näkemiin Harold

Nyt on laulut laulettuna, kiigii kaagii koogo.
Aiheet alkoi toistaa itseään. Sopii hyvin,
että tää pitkänläntä sepustus menee katkolle.
Taskulamppu joka valaisi mun jollaa yökaudet
sammuu toviksi, kirjoitin mitä kirjoitin -
olisinpa kirjoittanut parempaa! mutta mä en oo
ihan entisessä vedossa - mun visiot
ei vilistä yhtä selvästi mun silmissä - ja valo
luurissa väpisee, akku loppuu - Näkemiin!
Sanoo mun uskollinen Jolla puhelin.
My task is done—my song hath ceased—my theme
Has died into an echo; it is fit
The spell should break of this protracted dream.
The torch shall be extinguished which hath lit
My midnight lamp—and what is writ, is writ—
Would it were worthier! but I am not now
That which I have been—and my visions flit
Less palpably before me—and the glow
Which in my spirit dwelt is fluttering, faint, and low.

FINIS

Y Asi Finaliza Esta Historia.

Eli tähän päättyy tämä tarina.
Mutta ensi numerossa
El Lauri ja kenraali ratsastavat jälleen vaarojen teillä -
te mukana!

vade retro dacapo